Tomi Järvinen valittu Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtajaksi
Kirkon Ulkomaanavun (KUA) hallitus on valinnut Tomi Järvisen uudeksi toiminnanjohtajakseen.
FILOSOFIAN TOHTORI ja teologian maisteri Tomi Järvinen siirtyy tehtävään KUA:n varatoiminnanjohtajan ja strategisen kehittämisen johtajan tehtävistä, joita hän on hoitanut huhtikuusta 2021. Kirkon Ulkomaanapuun Järvinen on tullut vuonna 2013. Järvisellä on pitkä kokemus kansainvälisestä kehitysyhteistyöstä etenkin Afrikassa, muun muassa World Visionin ja Fida Internationalin johtotehtävissä. Hän on toiminut KUA:n virkaa tekevänä toiminnanjohtajana lokakuun lopusta, kun edellinen toiminnanjohtaja Jouni Hemberg ilmoitti jäävänsä eläkkeelle.
Järvinen aloittaa toiminnanjohtajan tehtävässään virallisesti 1. tammikuuta 2023.
”Olen iloinen ja samalla hämmentynyt valinnasta. Kirkon Ulkomaanapu perustettiin toisen maailmansodan jälkeen kanavoimaan apua suomalaisille. Autettavasta kasvoi lyhyessä ajassa auttaja ja ennen kaikkea rinnalla kulkija. Saamme olla olkapää kaikkein vaikeimmissa olosuhteissa eläville”, Järvinen sanoo.
Toiminnanjohtajaa etsittiin avoimella haulla. KUA vastaanotti yli 30 hakemusta tehtävään ja kutsui 4 henkilöä haastatteluihin, joita teki KUA:n hallituksen työvaliokunta.
”Perusteellisen prosessin jälkeen olemme iloisia päätöksestä ja varmoja siitä, että KUA on jatkossakin hyvissä käsissä”, sanoo KUA:n hallituksen puheenjohtaja Tarja Kantola.
“Tomilla on johtamisen lisäksi vankka osaaminen KUA:n työn teemoista, kuten koulutuksesta, ja pitkä kokemus ruohonjuuritasolta Afrikan maista. Hän tietää erittäin hyvin, millaisissa olosuhteissa maailman haavoittuvimmassa asemassa olevat ihmiset elävät ja kenttätyöntekijämme toimivat”, hän lisää.
KUA on sitoutunut puolustamaan ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia
Kirkon Ulkomaanapu on Suomen suurin kansainvälisen avun järjestö. Helsingin toimiston lisäksi KUA:lla on maatoimistoja 12 maassa Afrikassa, Kaakkois-Aasiassa, Lähi-idässä ja Euroopassa, jossa KUA tänä vuonna perusti toimiston Ukrainan avustustyön ohjaamiseksi. Kirkon Ulkomaanapu toteuttaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kansainvälistä diakoniaa.
“Viime aikoina Ukrainan sota on konkretisoinut suomalaisille hädän, joka on läsnä miljoonien ihmisten elämässä alueilla, joissa toimimme. Työntekijämme ovat sitoutuneet puolustamaan ihmisarvoa ja -oikeuksia. Tämä kiteytyy KUA:n missiossa: Tekoja ihmisarvon puolesta. Tätä sanomaa haluamme nostaa esille myös tulevien eduskuntavaalien alla täällä Suomessa. Tulevan hallituksen on otettava vakavasti se, että aikamme haasteiden ratkaiseminen vaatii katseen kohottamista oman maamme rajojen ulkopuolelle”, Järvinen sanoo.
“Nyt, jos koskaan, haluamme olla kanava tämän tehtävän toteuttamiseksi. Kirkon ja seurakuntien, yksityisten lahjoittajien, yritysten, ulkoministeriön ja kasvavassa määrin kansainvälisten rahoittajatahojen tuki on toimintamme edellytys. Panostamme jatkossakin siihen, että olisimme luotettava ja vaikuttava kanava siihen mitä loppujen lopuksi eniten haluamme – olla lähimmäisiä toisillemme.”
Lisätietoja antavat:
Tarja Kantola, KUA:n hallituksen puheenjohtaja tarja.kantola@kirkonulkomaanapu.fi, +358 50 555 0833
Tomi Järvinen, toiminnanjohtaja 1.1.2023 alkaen tomi.jarvinen@kirkonulkomaanapu.fi, +358 406 418 209
Osalla meistä ruokaa on roskiin asti, toisilla ei lähes lainkaan. Monilla ruokaa on, mutta se ei ole riittävän ravitsevaa. Listasimme 10+1 asiaa, jotka vaikuttavat tulevaisuuden ruoantuotantoomme.
1. Ruokaa riittää kyllä – teoriassa.
Maailmassa on paitsi nälänhätää myös yltäkylläisyyttä. Nyt globaalisti tuotettu ruoka riittäisi kaikille, jos se jakautuisi oikeudenmukaisesti. Vaikka ruoantuotannon resursseissa on valtavasti alueellisia eroja, kokonaisuutena ongelma ei ole riittämättömässä ruoantuotannossa vaan toimimattomassa ja epäreilussa ruokajärjestelmässä.
Ilmastonmuutos on jo aiheuttanut pitkiä kuivuusjaksoja, entistä intensiivisempiä myrskyjä ja muita sään ääri-ilmiöitä, jotka kaikki vaikuttavat viljelyn onnistumiseen ja satonäkymiin. Siksi ruoantuotannossa tarvitaan sekä päästövähennyksiä että ilmastonmuutokseen sopeutumista. Ruokajärjestelmä itsessään aiheuttaa merkittäviä päästöjä. Sen vuoksi on mietittävä tarkkaan, miten esimerkiksi maankäytössä, ruoankuljetuksessa ja ruokahävikissä voidaan jatkossa vähentää päästöjä. Koska ruokajärjestelmä on myös merkittävä päästöjen aiheuttaja, sen kaikkia vaiheita aina maankäytöstä ruoan kuljettamiseen ja ruokahävikkiin on hyödynnettävä keinona vähentää päästöjä.
3. Konfliktit tyhjäävät tiloja ja lautasia.
Viimeistään Ukrainan sota on osoittanut, kuinka moni kehittyvä maa on riippuvainen Venäjällä ja Ukrainassa tuotetusta edullisesta viljasta. Konfliktit kuitenkin häiritsevät ruoantuotantoa, -kuljetuksia ja -myyntiä kaikkialla maailmassa. Kun väkivaltaisuudet pakottavat ihmiset jättämään kotinsa, taakse jäävät usein myös viljelymaat ja elinkeino, jonka turvin ruokaa on aiemmin hankittu. Ilmastonmuutos niukentaa resursseja, mikä puolestaan aiheuttaa tulevaisuudessa konflikteja.
4. Tuotannon yksipuolisuus uhkaa monimuotoisuutta.
Noin kahdella kolmasosalla maailman peltoalasta kasvatetaan yhteensä vain yhdeksää kasvilajia, vaikka viljeltäviä kasvilajeja olisi tuhansia. Tehotuotannon yksipuolisuus köyhdyttää maaperää sekä lisää kasvitautien ja tuholaisten vaaraa. Parempi vaihtoehto on viljellä vaihtelevasti erilaisia lajikkeita ja panostaa agroekologiseen viljelyyn eli kestävän kehityksen periaatteiden mukaiseen tuotantoon.
5. Nousevat hinnat ja inflaatio kurittavat keskiluokkaakin.
Ruoan hinta ja inflaatio ovat nousseet niin korkeiksi, että yhdessä esimerkiksi energian hinnannousun kanssa keskiluokkakin päätyy laskemaan rahojaan. Tilanne on katastrofi köyhille, jotka jo ennen nykyisiä kriisejä elivät ateria kerrallaan. Elintarvikejätit ja niiden omistajat kuitenkin hyötyvät. Joidenkin mielestä tilanteeseen pitäisi puuttua poliittisesti esimerkiksi äärimmäistä rikkautta ja yhtiöiden mittavia voittoja verottamalla. Se tosin on hankalaa, sillä monet jättiyhtiöt ovat monikansallisia.
6. Ruoan kuuluu olla ravitsevaa.
Yksi avainkysymys ruoantuotannon tulevaisuudessa ja ruokajärjestelmän toimivuudessa on ruoan ravintosisältö: ruoan on oltava terveellistä ja ravitsevaa. Ei ole järkevää tuottaa valtavia määriä samoja ruokalajeja, jotka eivät ole millään mittarilla ravitsemuksellisesti parhaita. Lisäksi epäterveellinen ruoka on tällä hetkellä usein halvempaa kuin terveellinen ruoka. Parempi ruokavalio sekä tekisi meistä terveempiä että auttaisi vähentämään päästöjä.
7. Kohti kasvisruokavaliota?
Varsinkin teollisuusmaissa syödään aivan liikaa lihaa ja eläinperäisiä tuotteita. Kasvipohjaiseen ruokavalioon siirtyminen auttaisi niin terveysongelmien ratkaisemisessa, päästövähennysten tekemisessä kuin maankäytön monipuolistamisessa. Aivan kaikkiin tilanteisiin sopiva ratkaisu kasvisruoka ei välttämättä ole, sillä esimerkiksi paimentolaisilla eläintuotteet voivat olla ainoa proteiinin lähde.
8. Ruokahävikistä on päästävä eroon.
YK:n mukaan lähes puolet maailmassa tuotetuista hedelmistä ja vihanneksista päätyy hukkaan, samoin noin kolmasosa kaikesta ruoasta. Ruokahävikin ja jätteen määrä vastaa rahassa satoja miljardeja euroja joka vuosi. Vaikka kaikesta hävikistä ei koskaan päästä eroon, pienilläkin teoilla nykyistä hukkaan heittämistä voitaisiin vähentää merkittävästi.
9. Paikallisuus kunniaan.
Koronaviruspandemia ja Ukrainan sota ovat näyttäneet, kuinka vaarallista liiallinen riippuvuus globaaleista arvoketjuista voi olla. Monipuolinen ja jättiyhtiöitä pienimuotoisempi ruoantuotanto voisi parantaa paikallisten ruokaturvaa, luoda mahdollisuuksia biodiversiteetin turvaamiselle ja tarjota elinkeinoja paikallisyhteisöille.
10. Innovaatiot ja teknologiat ovat jo olemassa.
Ruoantuotannon haasteisiin vastaamiseksi ei tarvita uusia teknologisia mullistuksia tai täysin uusia menetelmiä: suuri kirjo käytännön keinoja on jo käytettävissämme. Tulevaisuuden teknologioiden sijaan voimme katsoa taaksepäin ja oppia siitä, miten aiemmat sukupolvet maitaan viljelivät. Akroekologinen lähestymistapa auttaa kasvattamaan yhteisöjen resilienssiä ja tukee paikallisia viljelijöitä.
+1: KUA tukee toimeentuloa esimerkiksi käteisavustuksin.
Monissa paikoissa ruokaa on kyllä saatavilla, mutta sen hinta on karannut köyhimpien ulottumattomiin. Kirkon Ulkomaanapu auttaa ruokaturvan kanssa taistelevia ihmisiä esimerkiksi käteisavustuksilla, joiden turvin perheet voivat ostaa ruokaa. Lisäksi KUA tukee kouluttautumista ja toimeentulon itsenäistä hankkimista esimerkiksi yrittäjyyskasvatuksella. Rauhantyössä rakennetaan vakaampia yhteisöjä konfliktiherkillä alueilla.
Kirkon Ulkomaanapu muistuttaa tulevaa hallitusta globaalin vastuunkannon, rauhantyön ja kestävään kehitykseen investoimisen tärkeydestä.
GLOBAALIT KRIISIT vaikuttavat myös suomalaisten elämään. Tämä on Kirkon Ulkomaanavun keskeinen sanoma vuoden 2023 eduskuntavaalien alla. Todellisuus on konkretisoitunut hyvin kouriintuntuvasti suomalaistenkin polttoaine-, ruoka- ja energialaskujen ampaistua rajuun nousuun sen seurauksena, että Venäjä aloitti helmikuussa hyökkäyssodan Ukrainassa.
Kuten sota Ukrainassa, myös Afrikan sarvea uhkaava nälänhätä ja globaali oppimisen kriisi ovat meidän ongelmiamme. Jos emme huolehdi suurista kriiseistä kaukana, löydämme samojen kriisien vaikutukset tavalla tai toisella kotioveltamme.
Kehitysyhteistyö on vastuun kantamista tulevaisuudesta ja turvallisuudesta
Eduskuntavaalien alla Kirkon Ulkomaanapu haluaakin muistuttaa, että kehitysyhteistyö ja humanitaarinen apu ovat vastuun kantamista yhteisestä tulevaisuudesta ja turvallisuudesta. Kehitysyhteistyöllä on erityinen merkitys inhimillisen turvallisuuden ja yhteiskunnallisen vakauden edistämisessä.
Monella mittarilla katsottuna maailmaa on viime vuosikymmenten aikana rakennettu parempaan suuntaan. Taloudellinen kehitys, panostukset julkisiin palveluihin ja osaltaan myös kehitysyhteistyö ovat onnistuneet. Äärimmäinen köyhyys on puolittunut, useampi tyttö käy koulua ja lapsikuolleisuus on vähentynyt – vaikka maiden väliset erot ovat suuria.
Koronapandemian myötä positiivinen kehitys on taittunut ja äärimmäinen köyhyys on jälleen lisääntynyt. Useita valtioita uhkaa pitkittynyt kriisi. Kirkon Ulkomaanavun kokemus korostaa sitä, että investoinnit koulutukseen, toimeentuloon, konfliktien ehkäisyyn ja rauhantyöhön sekä aitoihin kumppanuuksiin ovat tehokkainta kriisinhallintaa.
KUA:n tärkeimmät nostot tulevaan hallitusohjelmaan:
Hallitus sitoutuu nostamaan kehitysyhteistyön rahoituksen 0,7 prosentin BKTL-osuuteen vuoteen 2030 mennessä ja tekee oman osuutensa rahoituksen lisäyksistä.
Koulutuksen tukemista kriiseissä vahvistetaan merkittävästi myös osana Suomen humanitaarista apua sekä Suomen humanitaarisen avun politiikkaa.
Suomi kohdentaa kestävän kehityksen rahoitusta kuten investointeja ja lainoja myös hauraisiin valtioihin sekä pienten ja keskisuurten yritysten tukemiseen.
Nato-Suomi säilyttää rauhantyön ulkopolitiikkansa ytimessä. Rauhanvälityksen ja rauhantyön ensisijaisuus kirjataan selkeästi tulevaan hallitusohjelmaan ja seuraavan hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon.
Koulutus on Suomen tärkeimpiä osaamisalueita
Koulutus on perusedellytys niin köyhyyden vähentämiselle, työpaikkojen luomiselle, talouskasvulle, tasa-arvolle, vakaille demokratioille kuin ilmastonmuutoksen torjumiselle. Saatua koulutusta mikään sota tai kriisi ei voi ottaa pois. Siksi meidän on satsattava koulutukseen, joka tavoittaa kaikki lapset ja nuoret – myös tytöt ja nuoret naiset sekä haavoittuvassa asemassa olevat lapset ja nuoret, erityisesti vammaiset.
Lapsille koulut ovat turvallisia tiloja, kun heidän ympäristöään koettelevat kriisit ja katastrofit. 222 miljoonaa kriisialueilla elävää lasta ja nuorta tarvitsee tukea koulutukseen. Suomi on nostanut koulutuksen kehitysyhteistyön painopisteeksi – tämän pitää näkyä vahvemmin myös humanitaarisessa avussa.
Alati muuttuvassa maailmassa koulutuksen merkitys korostuu, koska se antaa ihmisille tietoja ja taitoja, joiden avulla he pystyvät paremmin mukautumaan ympäristönsä vaatimuksiin ja ratkaisemaan uudet ongelmat. Myös demokratian, ihmisoikeuksien ja kestävän kehityksen juurruttamisessa koulutus on avainasemassa. Suuressa osassa maailmaa ilmastonmuutosta ei edes mainita opetussuunnitelmassa.
Pienet ja keskisuuret yritykset luovat työpaikkoja kehittyvissä maissa
Pienet ja keskisuuret yritykset ovat erityisen tärkeitä uusien työpaikkojen syntymisen kannalta. Kuitenkin juuri vähiten kehittyneissä maissa pk-sektori on alikehittynyt. Puhutaan ”missing middle” -ilmiöstä. Säälliset, paikallista ja globaalia kestävää kehitystä tukevat työpaikat kehittyvissä maissa ovat paitsi näiden maiden, myös EU:n ja Suomen etu.
Kirkon Ulkomaanapu on vahvasti mukana kehittyvien maiden yksityisen sektorin vahvistamisessa tukemalla erityisesti naisten yrittäjyyttä koulutuksen ja mikrolainojen avulla. Naisten yrittäjyyden ja taloudellisen itsenäisyyden tukeminen on merkittävä tapa edistää myös Suomelle tärkeää arvoa naisten oikeuksia.
FCA Investments -sijoitusyhtiö puolestaan tekee vaikuttavuusinvestointeja pieniin ja keskisuuriin yrityksiin kehittyvissä maissa. Kolmessa vuodessa FCAI on sijoittanut 12 miljoonaa euroa rahastojen kautta sekä tehnyt kolme suoraa sijoitusta, joiden avulla vastuulliset yritykset kasvavat ja luovat säällisiä, pysyviä työpaikkoja Afrikan kasvavalle nuorisolle.
Nato-Suomen pysyttävä vahvasti rauhantyön puolella
Sota on suunnattoman kallista, inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan. Silti vain yksi prosentti kansainvälisestä säätiörahoituksesta kohdistuu rauhaan ja turvallisuuteen. Tämä korostaa rauhanvälitykseen ja rauhantyöhön panostamisen unohtunutta tärkeyttä. Toimimattomuuden kustannukset ovat korkeat.
Rauhanvälityksestä on muodostunut kansanvälinen brändi Suomelle. Maan poliittinen johto on profiloitunut kansainvälisten keskustelujen ja yhteyksien ylläpitäjänä. Suoria korkean tason suhteita myös vaikeisiin kumppaneihin arvostetaan laajasti. Samoin arvostetaan sitä, että Suomi on sitoutunut tukemaan kansainvälisten konfliktien ratkaisua, ei pelkästään puheiden tasolla vaan myös käytännössä.
Tulevan Nato-Suomen ydinkysymys on, onko rauhanvälitys jatkossakin olennainen osa Suomen ulkopolitiikkaa. Mielestämme Natojäsenyys voi parhaimmillaan tehostaa Suomen roolia rauhantyössä.
Uskonnollisilla toimijoilla on keskeinen rooli rauhantyössä
Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) yleiskokouksessa, joka kokoontui syyskuun ensimmäisellä viikolla Saksan Karlsruhessa, nousivat vahvasti esiin Ukrainan sodan värittämä keskustelu ja kirkkojen rooli rauhantyössä. Nämä teemat nousivat keskusteluun myös Kirkon Ulkomaanavun ja Uskonnollisten ja perinteisten toimijoiden rauhanverkoston yleiskokouksessa järjestämässä paneelikeskustelussa 5.9.2022.
USKONNOLLISTEN toimijoiden rooli rauhantyössä ja sovintoprosesseissa -otsikolla käydyssä paneelikeskustelussa olivat mukana Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Tapio Luoma, Kirkkojen maailmanneuvoston keskuskomitean moderaattori, tohtori Agnes Abuom Kenian anglikaanisesta kirkosta, Sally Azar Jordanian ja Pyhän maan evankelisluterilaisesta kirkosta sekä Matthias Wevelsiep Uskonnollisten ja perinteisten toimijoiden rauhanverkostosta.
Yli 80 prosenttia maailman väestöstä määrittelee itsensä jonkin uskonnollisen ryhmän jäseneksi, ja uskonnollisilla toimijoilla on ratkaiseva rooli rauhan rakentamisessa ja sovintoprosesseissa eri puolilla maailmaa. Uskonnollisesta taustasta tulevat sovittelijat toimivat yhteisöjen sisällä. Perinteet ja usko toimivat motivaationa ja myös ohjaavat rauhantyötä.
Paneelissa korostui uskonnollisten johtajien ja yhteisöjen sekä muiden uskonperustaisten toimijoiden merkitys rauhantyössä.
”Globaalisti tarkasteltuna uskonnollisilla johtajilla on omissa yhteisöissään paljon vaikutusvaltaa, mutta myös suuri vastuu toimia tasapuolisesti ja edistää oikeudenmukaisuutta ja rauhaa omalla toiminnallaan”, painotti arkkipiispa Tapio Luoma.
KMN:n keskuskomitean moderaattori Agnes Abuom korosti myös ekumeenisten järjestöjen merkitystä vuoropuhelun ja rauhantyön alustoina.
KUA:n ja Uskonnollisten ja perinteisten toimijoiden rauhanverkoston yhteinen paneeli. Kuva: Katri Suomi/KUA
Ekumeeninen yhteistyö edistää rauhaa
Kirkkojen maailmanneuvosto on perustettu Amsterdamissa vuonna 1948 ja siihen kuuluu 352 jäsenkirkkoa yli 120 maasta. Yleiskokous on KMN:n ylin päätöksentekoelin ja se kokoontuu kahdeksan vuoden välein. KMN:n tehtävä on edistää kirkkojen välistä yhteyttä ja ykseyttä. Työ rauhan ja oikeudenmukaisuuden edistämiseksi on niin ikään ollut keskeinen osa KMN:n toimintaa sen perustamisesta lähtien.
Kirkkojen maailmanneuvoston kumppanina KUA tukee erityisesti KMN:n uskontodialogitoimintaa sekä rauhantyötä Lähi-idässä. Lisäksi KUA lähettää vuosittain vapaaehtoisia ihmisoikeustarkkailijoita Itä-Jerusalemiin ja Länsirannalle KMN:n EAPPI-ohjelman (Ecumenical Accompaniment Programme in Palestine and Israel) kautta. Kolme kuukautta kestävän vapaaehtoisjakson aikana vapaaehtoiset seuraavat ihmisoikeustilannetta ruohonjuuritasolla, raportoivat siitä ja tarjoavat suojelevaa läsnäoloa paikallisille.
Somalia ja iso osa Itä-Afrikasta on syyskuussa 2022 nälänhädän partaalla. Tämän hetken tilanne johtuu pitkälti vaikeasta ja pitkittyneestä kuivuudesta sekä koronan ja Ukrainan sodan aiheuttamista ongelmista. Näiden lisäksi Somalian tilannetta vaikeuttavat sekä paikalliset konflikti että terrori-iskut. Mutta mikä on nälänhätä, ja miten sitä voi ehkäistä? Tässä pieni tietoisku:
Mikä on nälänhätä?
Nälänhätä on selkeästi määritelty hätätila, josta yleisesti käytetään IPC:n (Integrated Food Security Phase Classification) luokittelua. Nälänhätä on vakavin viidestä IPC:n luokittelemasta tasosta.
Nälänhädän kriteerit täyttyvät, kun viidesosa tietyn alueen kotitalouksista kärsii äärimmäisestä ruokapulasta ja yli 30 prosenttia väestöstä vaivaa vakava aliravitsemus. Tämän lisäksi ihmisiä menehtyy nälkään lukumääräisesti mitattuna runsaasti; kaksi ihmistä kymmenestätuhannesta päivässä. Tilanteen on siis oltava äärimmäisen vakava, ennen kuin nälänhätä julistetaan.
Kun nälänhätä julistetaan, ihmiset, ja varsinkin lapset, kuolevat jo nälkään.
Mistä nälänhätä johtuu?
Moni luulee, että nälänhätä johtuu yksinomaan ruoan alituotannosta, mutta nälänhätä on yleensä monen tekijän summa. Nälänhätä saattaa johtua esimerkiksi luonnonkatastrofeista, tuholaisista, tulvista, kuivuudesta, sodasta tai jopa poliittisista päätöksistä. Esimerkiksi heinäsirkat koettelivat Itä-Afrikan ruokaturvaa suurina laumoina vasta äskettäin.
Nälänhätä ei siis tule yllättäen, se kehittyy yleensä pitkällä aikavälillä ja nälänhätää edeltää aina vakava ruokaturvattomuus. Tämän vuoksi nälänhätä on yleensä torjuttavissa sopivilla keinoilla.
Ilmastokriisi on aiheuttanut pitkittynyttä pahaa kuivuutta Afrikan sarven alueella esimerkiksi Kenian Garissassa, jossa ei ole satanut kunnolla kevään 2020 jälkeen.
Esimerkiksi Somaliaa loppuvuonna 2022 uhkaava nälänhätä johtuu pitkästä kuivasta kaudesta, joka on kestänyt yli kaksi vuotta. Lisänsä ovat tuoneet koronapandemian ja Ukrainan sodan viljantuonnille aiheuttamat ongelmat. Ennen sotaa 90 prosenttia Somalian vehnästä tuotiin Ukrainasta ja Venäjältä. Nyt tuonti on kuihtunut, mikä näkyy suoraan ruokaturvaongelmina.
Tämän hetken kuivuus on myös ollut eritysien pitkä ja tuhoisa. Somaliassa julistettiin viimeksi nälänhätä 2011, jolloin noin 250 000 ihmistä kuoli, ja tällä kertaa kuivuus on kestänyt jo pidempään.
Mitkä ovat nälänhädän pitkäaikaisvaikutukset?
Nälänhätä ja aliravitsemus voivat tietenkin johtaa kuolemaan, mutta sen lisäksi aliravitsemus johtaa loppuelämän mittaisiin vaivoihin. Ihmisen kasvu saattaa esimerkiksi jäädä vajaaksi aliravitsemuksen takia. Aliravitsemus voi johtaamyös erinäisiin muihin vaivoihin, ja siitä joskus kärsinyt on alttiimpi sairauksille myöhemmin elämässään. Ihmiset, jotka ovat olleet aliravittuja saavat myös muita todennäköisemmin alipainoisia ja liian aikaisin syntyneitä lapsia. Nälänhädän seuraukset kantavat siis sukupolvien yli.
Yhteiskuntatasolla nälänhätä saattaa johtaa konflikteihin, epävakauteen ja ajaa ihmisiä pakolaisuuteen. Koska aliravitsemus vaikuttaa eniten lapsiin, myös lasten kuolemaan, nälänhädän vuoksi kokonainen sukupolvi voi kadota. Erityisryhmät, kuten raskaana olevat naiset ja vammaiset henkilöt, ovat usein pahimpia nälänhädän kärsijöitä. Lisäksi epävakaus ja resurssipula altistavat nuoria terroristijärjestöjen rekrytointiyrityksille.
Paimentolaisyhteisöjen elämä Itä-Afrikassa riippuu karjan laiduntamisesta ja karjasta saatavasta toimeentulosta. Jos karja kuolee, toimeentulo katoaa ja se vaikuttaa paimentolaisten koko elämään. Kuollut nauta kuvattiin Kenian Garissassa kesällä 2022.
Voiko nälänhätää estää?
Voi. Esimerkiksi vuonna 2017 kansainvälinen yhteisö tarjosi Itä-Afrikalle auttavaa kättään ajoissa, jolloin tilanne ei päässyt pahenemaan nälänhätään asti. Tällä kertaa samanlaista apua ei ole ollut saatavilla.
Avun viivästyminen nälänhädän julistamiseen asti on sekin ongelma. Ihmisiä kuolee jo ennen kuin nälänhätä on julistettu. Sen takia on tärkeää auttaa jo kriisin aikaisemmassa vaiheessa, ja yrittää vaikuttaa nälänhädän juurisyihin. Avun tarjoaminen ajoissa voi pelastaa miljoonia ihmishenkiä.
Mitä Kirkon Ulkomaanapu tekee nälänhädän torjumiseksi?
Nälkä altistaa erityisesti pieniä lapsia, vanhuksia ja muita heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä erilaisille sairauksille ja terveysongelmille. 60-vuotias Waris Abdi odotteli kesällä 2022 lapsenlapsensa Mohamedin kanssa Somalian Baidoassa pääsyä terveysklinikalle. Kuva: Eva-Maria Krafczyk / DPA / Lehtikuva
Kirkon Ulkomaanapu on toiminut Somaliassa ja Keniassa jo pitkään edistäen pitkäkestoisten kehittymistavoitteiden saavuttamista. KUA on edistänyt Somaliassa konfliktialueilla elävien lasten koulutusta, nuorten toimeentuloa ammatillisen koulutuksen kehittämisen avulla sekä rauhan ja sovinnon syntymistä paikallisella ja valtakunnallisella tasolla.
Nyt pitkittyneessä ruokakriisissä KUA on aloittanut käteisavustukset maansisäisille pakolaisille. Avustukset on kohdistettu erittäin heikossa asemassa oleville perheille ja KUA seuraa tarkasti, että apu tavoittaa oikeat ihmiset. Saamaansa käteisavustusta perheet voivat käyttää välttämättömiin tarvikkeisiin kuten ruokaan, lääkkeisiin tai vaatteisiin.
Samanaikaisesti KUA on jatkanut koulutushankkeita, jotka takaavat lapsille kriisin keskellä turvallisen väylän koulutukseen. Avustettavien lasten joukossa on sekä muualta saapuneita maan sisäisinä pakolaisina eläviä lapsia että paikallisia lapsia. KUA koordinoi avustustoimintaa muiden järjestöjen kanssa ja osallistuu muun muassa Kirkkojen avustusjärjestöjen yhteenliittymän ACTin varainkeruukampanjaan.
Teksti: Björn Udd Kuvat: Dennis Otieno ja Kevin Ochieng
Kehitysyhteistyötä on tehty vuosikymmeniä, Kirkon Ulkomaanapukin jo 75 vuoden ajan. Valtioiden ja järjestöjen maailmanlaajuiset ponnistelut ovat olleet merkittäviä esimerkiksi lapsikuolleisuuden vähentämisessä ja tyttöjen koulutuksen lisäämisessä. Virheiltäkään ei ole vältytty. Listasimme 10+1 asiaa, joita kehitysyhteistyössä on vuosien saatossa on opittu.
1. Kehitysyhteistyö alkoi osin itsekkäästi.
Kehitystä tukevat järjestöjen lisäksi valtiot. Kehitysyhteistyön alkuaikoina esimerkiksi Suomen valtion osallisuus kumpusi osin halusta näyttäytyä länsimaana ja osana Pohjoismaita – jonain, mikä ei ole Neuvostoliiton talutusnuorassa. Ajan kuluessa toiminta muuttui lähes vienninedistämiseksi: Suomi vei kehitysapurahoilla kehittyviin maihin suomalaisia koneita ja työvoimaa toivoen lisäkauppaa esimerkiksi metsäkoneiden vientiin. Vastaavia projekteja oli myös monilla muilla mailla.
2. Tuloksettomuus pakotti muutokseen.
Modernisaatiota ajanut kehitysyhteistyömalli ei toiminut. Surkeiden tulosten vuoksi linjaa oli muutettava, ja ala siirtyi tarveperustaiseen lähestymistapaan. Vaikka paikalliset avunsaajat osallistuivat avun tarpeiden määrittelyyn, avunantajat suhtautuivat heihin passiivisina olosuhteiden uhreina. Köyhyyttä ja eriarvoisuutta ylläpitäviä rakenteita tai niiden taustoja ei ymmärretty.
3. Eriarvoisuutta ei ratkota tavaratoimituksilla.
Nykyisessä kehitysyhteistyön mallissa köyhyyttä ei enää nähdä vain materiaalisena puutteena vaan ihmisoikeuskysymyksenä. Eriarvoisuutta ylläpitäviä rakenteita pyritään murtamaan myös poliittisella vaikuttamisella, jotta kehittyvissä maissa olisi toimiva ja oikeuksistaan tietoinen kansalaisyhteiskunta sekä vastuullinen valtio. Fokus ei ole alkuaikojen tavoin teollisuuden tukemisessa vaan työ painottuu sosiaaliseen kehitykseen, terveyteen ja koulutukseen.
4. Vahvat yhteisöt eivät jää apuriippuvaisiksi.
Kehitysyhteistyön historian tärkein oppi on, ettei vettä kannata kantaa kaivoon. Paikallisten tarpeiden ja osaamisen on ohjattava työtä, jotta käytännöt juurtuvat. Oleellista on hankkiutua eroon riippuvuutta aiheuttavista avustusmuodoista, jotka eivät vahvista paikallisia yhteisöjä. Ristiriitaista on kuitenkin se, että kukkaroa pidellään yhä länsimaissa: rahoittajat päättävät, mitä rahoitetaan ja kuinka suurilla summilla.
5. Paikalliset äänet kuuluviin.
Joskus paikalliset ihmiset ovat kokeneet, etteivät he ole voineet vaikuttaa siihen, millaista apua heille kriisissä tarjotaan ja miten apu kanavoidaan. Pahimmissa tapauksissa avustustarvikkeet tai -menetelmät eivät ole sopineet paikalliseen kulttuuriin tai kontekstiin. Tämän päivän kehitysyhteistyössä paikallisten osallistaminen ja omistajuus ovat kriittisen tärkeitä.
6. Parempaa valvontaa ja vastuullisuutta.
Kehitysyhteistyötoimijat ovat tilivelvollisia paitsi avunsaajayhteisöilleen myös rahoittajilleen ja lahjoittajilleen. Läpinäkyvyydestä on puhuttu viime aikoina paljon. Käsite avustusjärjestöjen tilivelvollisuudesta avunsaajayhteisöille syntyi 1990-luvulla, ja humanitaarisen avun laatu ja vastuullisuus -standardi CHS julkaistiin vuonna 2015. Myös avustustyön teknisiä standardeja kehitetään ja valvotaan entistä tarkemmin.
7. Ilmastokriisi ohjaa.
Ympäristöteot ovat olleet osa kehitysyhteistyötä jo 1970-luvulta, mutta viime vuosikymmeninä on puhuttu entistä enemmän ilmastosta. Nyt mukaan on otettu – ainakin retoriikan tasolla – myös luontokato. Vaikka ilmastotyön tärkeys tunnistetaan, taloudelliset panostukset ovat vielä huomattavasti puheita pienempiä. Ilmastotyötä leimaa myös ristiriita siitä, että länsimaat eivät ole valmiita tinkimään omasta elintasostaan mutta odottavat kehittyviltä mailta ilmastotekoja.
8. Kansa kannattaa kehitysyhteistyötä.
Vietnamin sota herätti myös suomalaiset 1960-luvun lopulla ymmärtämään, ettemme ole maailmassa yksin. Sittemmin esimerkiksi 90-luvun lama on vaikuttanut siihen, kuinka innokkaasti kansalaiset kehitysyhteistyötä tukevat. Ulkoministeriön tuoreimman mielipidemittauksen mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista pitää kehitysyhteistyötä erittäin tai melko tärkeänä. Kansan mielestä paras peruste kehitysyhteistyölle on se, että siten Suomi voi vaikuttaa maailman vakauteen.
9. Uudet kumppanit tuovat uudenlaisia keinoja.
Nykyinen kehitysyhteistyö on monialaista. Perinteiset toimijat ja esimerkiksi tutkimus- ja oppilaitokset kehittävät toimintaa yhdessä. Yhteistyö yksityisen sektorin kanssa on verrattain uusi kehityskulku. Vastuullisella yritystoiminnalla voidaan esimerkiksi tarjota työ- ja kouluttautumismahdollisuuksia kehittyvissä maissa.
10. Muutoksia on tehtävä edelleen.
Paljon on jo opittu, mutta kehitettävää riittää. Työn tehokkuutta voivat haitata esimerkiksi rahoituksen ja organisaatioiden siiloutuminen. Sitoumukset ja julkilausumat saattavat jäädä vuosikausiksi paperille ennen kuin niitä tuodaan käytäntöön. Lisäksi länsimaisen kehitysyhteistyön on pysyttävä jatkuvasti ajan hermolla, sillä kilpailijoita riittää. Esimerkiksi Kiina tarjoaa monille kehittyville maille rahoitusta ilman ihmisoikeuksiin ja ympäristönsuojeluun liittyviä vaateita.
+1: CHS-sertifiointi ohjaa KUA:n työn laatua.
Kirkon Ulkomaanapu sai vuonna 2017 CHS- eli Core Humanitarian Standard -sertifikaatin. Standardi korostaa ihmisoikeusperustaisuutta ja avustustyön laatua, läpinäkyvyyttä ja tehokkuutta. Sertifiointi osoittaa KUA:n sitoutumisen sektorin laatu- ja vastuullisuusstandardeihin. Lisäksi KUA käy vuosittain läpi laajan ulkopuolisen tarkastuksen. CHS on KUA:lle mahdollisuus arvioida omaa toimintaansa kriittisesti sekä kehittää toimintatapojaan.
Lähteet: Kirkon Ulkomaanavun senior quality and accountability adviser Anna Muinonen ja Helsingin yliopiston emeritusprofessori Juhani Koponen, ulkoministeriön teettämät kehitysyhteistyön mielipidemittaukset, Corehumanitarianstandard.org
Binaya Acharyaa innostaa humanitaarisessa avustustyössä se, että pienetkin hankkeet voivat saada aikaan suuria muutoksia
Kirkon Ulkomaanavun nepalilainen työntekijä Binaya Acharya kokee humanitaarisen avustustön erittäin tärkeäksi, sillä vain pieni osa maailman väestöstä on etuoikeutettua, kun taas heikossa asemassa olevia on valtavasti.
BINAYA ACHARYA on työskennellyt Kirkon Ulkomaanavun (KUA) Nepalin maatoimistossa keväästä 2018 alkaen. Syyskuussa hän aloittaa koko KUA:n hankkeiden tarkkailun ja arvioinnin asiantuntijan tehtävässä. Acharyan työtä on varmistaa, että hankkeet suunnitellaan ja toteutetaan kunnolla ja ne säilyttävät laatunsa.
Työnsä KUA:ssa Acharya aloitti yhdessä Nepalin hankkeessa, mutta vuosien varrella hän sai enemmän vastuuta, kunnes vastasi kaikkien Nepalin hankkeiden tarkkailusta ja arvioinnista.
”Uusi työni sallii minun yhdistää kaikki kokemukseni ja käyttää niitä kaikissa KUA:n kohdemaissa”, Acharya sanoo.
Ennen Kirkon Ulkomaanapua Acharya on toiminut humanitaarisen avustustyön eri järjestöissä jo kymmenen vuoden ajan. Alun perin hän kuitenkin kouluttautui fysioterapeutiksi. Maisteritutkintonsa Acharya suoritti maaseudun kehittämistieteestä, mistä on ollut hänelle hyötyä työssä Nepalin pienien maalaisyhteisöjen parissa.
”Useimmat KUA:n hankkeet Nepalissa ovat kehitysyhteistyöohjelmia, jotka tähtäävät naisten sekä muiden syrjäytettyjen ryhmien taloudelliseen ja sosiaaliseen voimaantumiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että hankkeet auttavat pienen mittakaavan ongelmien selvittämisessä eri yhteisöjen sisällä”, Acharya kertoo.
Hankkeet auttavat myös isompien ongelmien syntyessä. Niistä Acharya antaa esimerkkinä Nepalin vuoden 2015 maanjäristyksen. Kuten Yle kirjoitti katastrofin tapahtumapäivänä, 25. huhtikuuta, Nepalia vavisuttanut järistys oli voimakkuudeltaan 7,9 magnitudiasteikolla ja aiheutti tuhansien ihmisten kuoleman. KUA auttoi maanjäristyksestä valtavasti kärsinyttä Nepalin valtiota ja lukuisia yhteisöjä jälleenrakennuksessa.
Kehitysyhteistyö kääntää heikoimmassa asemassa olevien maailman ylösalaisin
Acharya kokee työnsä erittäin tärkeäksi, sillä vain pieni osa maailman väestöstä on etuoikeutettua, kun taas heikossa asemassa olevia on valtavasti. Hän on tyytyväinen työhönsä, sillä hän tietää sen auttavan ja pelastavan elämiä, vaikka se ulottuisi vain 0,001 prosentille apua tarvitsevista.
”Tekemäni työ on pääosin ruohonjuuritasolla, mutta siitä huolimatta se kääntää tiettyjen ihmisten maailman ylösalaisin ja tuo positiivisia seurauksia”, hän sanoo.
Acharya kertoo saavansa suunnatonta mielihyvää nähdessään työnsä konkreettiset vaikutukset. Yksi mieleen jääneistä hetkistä tapahtui vuosia sitten maaseudulla Terain alueella Etelä-Nepalissa, jossa Kirkon Ulkomaanavulla oli kastittomien dalitien tukemiseen keskittyvä hanke. Kastijärjestelmä on jo kielletty Nepalissa, mutta dalitien kokema syrjintä vaikuttaa yhä heidän elämäänsä.
”Kuulin siellä kastijärjestelmän vuoksi syrjintää kokeneiden kokemuksia, joita en ollut aikaisemmin edes pystynyt kuvittelemaan. Näin naisten piiloutuvan huntujensa taakse ja juoksevan vieraita pakoon”, Acharya kertoo.
Kun hän vieraili samoissa yhteisöissä muutamien vuosien jälkeen uudestaan, hän huomasi valtavia muutoksia. Esimerkiksi yksi Acharyan aiemmin hankkeen puitteissa tapaamista naisista oli aloittanut oman yritystoiminnan järjestön työn ansiosta.
Dalitien toimeentulon kehittämistä ja heidän kohtaamaansa syrjintää ehkäisevät hankkeet tekivät Acharyaan suuren vaikutuksen, kun hän huomasi yhteisöissä radikaaleja muutoksia.
”Tämä osoittaa minulle, sekä meille kaikille, kuinka asioilla on mahdollisuus parantua vaikka se vie aikaa ja on työlästä”, hän sanoo.
”Toki aina on enemmän tehtävää maailman parantamisen ja ihmisten välisen yhteiskunnallisen eriarvoisuuden pienentämisen eteen, mutta pienetkin hankkeet voivat saada aikaan erityisen suuria seuraamuksia. Juuri siksi humanitaarinen työ on tärkeää.”
Teksti: Nuppu Pääkkönen
Kirjoittaja oli Kirkon Ulkomaanavun Changemaker-verkostossa työharjoittelussa elokuussa 2022.
Kirkon Ulkomaanavun vuosikertomus 2021 on julkaistu.
MAAILMA ON MUUTTUNUT VALTAVASTI viimeisten kahden vuoden aikana. Koronapandemia on rajoittanut elämäämme, mutta samalla rohkaissut meitä valtavaan digiloikkaan. Kriisit ja konfliktit ovat aiempaa monisyisempiä ja ilmastonmuutos kärjistää tilannetta entisestään. Yhä useampi ihminen tarvitsee apuamme. En voi olla pohtimatta, mitä seuraavaksi mahtaa tapahtua.
Koronapandemian vaikutukset ovat olleet puheenaiheena niin Suomessa kuin maatoimistoissamme. Olen kiitollinen kaikille työntekijöillemme venymisestä pandemian aikana. Erityiskiitoksen ansaitsevat ne työntekijät, jotka kehittivät uusia toimintatapoja vastatakseen pandemian aiheuttamiin välittömiin haasteisiin.
Lokalisaatioon perustuva strategiamme antaa paljon vastuuta maatoimistoillemme, ja pandemian aikana tästä luottamuksesta oli hyötyä. Toimintamme ohjelmamaissamme pysähtyi vasta hallitusten asettamiin rajoituksiin. Olemme kuluneiden kahden vuoden aikana oppineet tuoreita ajattelutapoja ja solmineet uusia kumppanuuksia. Lokalisaatiota pitää vahvistaa ja edistää kaikilla tasoilla. Keskeistä on yhteinen käsitys avusta ja paikallisten toimijoiden tukeminen. Kirkon Ulkomaanavun työntekijöistä 95 prosenttia on kotoisin toimintamaistamme. Esimerkiksi Ugandan maatoimistomme on suurempi kuin Helsingin toimistomme.
”Olemme osoittaneet, että voimme tehdä asioita eri tavalla ja olla ketterä, paikallisiin tarpeisiin reagoiva organisaatio.”
Ukrainan kriisin kärjistymisen ja muiden viimeaikaisten tapahtumien vuoksi meidän on oltava entistä valmiimpia kohtaamaan edessä olevat haasteet. Maailmalla käynnissä olevista konflikteista monet ovat pitkiä ja niissä ihmisoikeusloukkaukset kärjistyvät. Ongelmien selvittäminen vaatii hyvin laajaa näkökulmaa. Humanitaarisen avun tarjoajina meidän on suhtauduttava uusiin ratkaisuihin avoimesti ja toiveikkaasti. Meidän on myös hyödynnettävä enemmän uutta teknologiaa kuten digitaalisia työkaluja. Niiden avulla pystyimme tarjoamaan koulutusta koronapandemian aikana, ja voimme käyttää niitä myös ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja siihen sopeutumiseen.
Afrikan sarven alueella tai esimerkiksi Kambodžassa ja Nepalissa ilmastonmuutokseen sopeutuminen käy jatkuvasti vaikeammaksi. Ihmiset eivät enää selviydy tutuilla kotiseuduillaan, ja yhä laajemmat alueet muuttuvat asumiskelvottomiksi. Ilmastonmuutos tuntuu entistä voimakkaammin kaikkialla, ja sota, aseelliset konfliktit ja levottomuudet pahentavat tilannetta entisestään.
Etelä-Sudanissa katastrofeille ei tunnu tulevan loppua. Valtaosa haasteiden juurisyistä liittyy ilmastokriisiin. Ilmastonmuutoksen ratkaiseminen on jo itsessään vaikeaa, mutta konfliktien vuoksi tehtävä voi tuntua mahdottomalta.
Toivo paremmasta elää katastrofien keskellä
Toivoa kuitenkin on, koska meidän lisäksemme samoihin haasteisiin ratkaisuja etsivät myös yksityisen sektorin toimijat. Luovien alojen kumppanuutemme Keniassa, jossa teemme yhteistyötä pienyritysten kanssa, on hyvä esimerkki toimeentulon tukemisesta. Ugandassa tarjoamamme ammatillinen koulutus taas tuo yhteen ammatillisen pätevyyden saaneet nuoret ja yksityisen sektorin työpaikat.
Olemme osoittaneet, että voimme tehdä asioita eri tavalla ja olla ketterä, paikallisiin tarpeisiin reagoiva organisaatio. Käynnistimme maatoimistojemme toiminnan nykymallissaan vasta vuonna 2010, joten toimintatapamme ei ole kiveen hakattu. Siksi pystymme helposti sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin. Voimme yhdessä pohtia, mitkä ovat parhaita toimintatapoja tulevaisuudessa: Pitäisikö keskittyä tietynlaisiin tukimuotoihin yksityisen sektorin organisaationa? Voisimmeko tehdä yhteistyötä koulujen vanhempain- ja opettajayhdistysten kanssa tai toimia maan hallituksen konsulttina? Tai yhdistää uusia toimintamuotoja työhömme kehitysyhteistyön, humanitaarisen työn ja rauhanrakentamisen lisäksi? Tämä joustavuus näkyy jo erityisesti työssämme Aasiassa, missä toimimme hyvin eri tavalla kuin esimerkiksi Afrikassa.
Työmme on mahdollista ainoastaan yhteistyökumppaniemme ansiosta. On hyvin tavallista, että apua tarjotaan innokkaasti lähellä, mutta muu maailma unohtuu. Me ja kumppanimme kuitenkin tiedämme, että kaukanakin tapahtuvat asiat voivat vaikuttaa meihin kaikkiin. Siksi yhteistyö on äärimmäisen tärkeää. Haluan lämpimästi kiittää kaikkia kumppaneitamme ja lahjoittajiamme vankkumattomasta tuesta ja hedelmällisestä yhteistyöstä.
Teksti: Jouni Hemberg, Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Kuva: Antti Yrjönen
Kirkon Ulkomaanavun vuosikertomus vuodelta 2021 on luettavissa digitaalisessa muodossa täällä.
Miltä Ukrainan pakolaiskriisi näytti ja kuulosti alkuvaiheessa? Millaista apua ukrainalaispakolaiset tarvitsivat? Tekoja-podcastin erikoisjakso Ukrainan sodasta äänitettiin paikan päällä.
UKRAINA JOUTUI sodan keskelle helmikuussa 2022. Kirkon Ulkomaanavun työ ukrainalaisten auttamiseksi alkoi muotoutua jo seuraavan viikon aikana. Avustustyö Ukrainan sodan vuoksi kotinsa jättäneiden hyväksi aloitettiin yhteistyössä unkarilaisen Hungarian Interchurch Aidin (HIA) kanssa.
Viestinnän asiantuntija Ulriikka Myöhänen ja valokuvaaja Antti Yrjönen matkustivat maaliskuun alussa ukrainalaisia pakolaisia vastaanottaneeseen Unkariin ja rajan yli Länsi-Ukrainaan. Tekoja-podcastin jakso numero 8 on äänitetty paikan päällä.
Miltä Ukrainan pakolaiskriisi näytti ja kuulosti keväällä 2022? Millaista apua ukrainalaispakolaiset tarvitsivat ja mikä on paras tapa auttaa sotaa juuri paenneita? Jaksossa kuullaan Harkovan pommituksia helmi-maaliskuussa paenneiden perheiden tarinoita.
Miltä Ukrainan pakolaiskriisi näyttää ja kuullostaa? Millaista apua ukrainalaispakolaiset nyt tarvitsevat? Entä meneekö apu perille? Tämä on Tekoja-podcast, tervetuloa kuuntelemaan. Minun nimeni on Ulriikka Myöhänen, ja studiossa kanssani on Kirkon Ulkomaanavun kuvaaja Antti Yrjönen, ja itse asiassa tämä studio matkaa parhaillaan 120 kilometrin tuntivauhdilla kohti Ukrainaa. Olemme siis tällä hetkellä vielä Unkarin puolella rajaa, ja meidän on tarkoitus ylittää raja tässä iltapäivällä ja saapua Länsi-Ukrainassa sijaitsevaan Perekovon rajakaupunkiin. Me ollaan oltu jo Unkarin ja Ukrainan välisellä raja-alueella seuraamassa tilannetta hetken aikaa, ja Kirkon Ulkomaanapu tekee täällä sekä Ukrainassa että rajaseudulla avustustyötä yhdessä unkarilaisen kumppanijärjestön Hungarian Interchurch Aidin kanssa. Antti, sinä olet tehnyt havaintoja kameran linssin läpi tuolla Unkarin ja Ukrainan välisellä raja-alueella. Miltä tuo kriisi sinun mielestäsi näyttää?
Antti Yrjönen (00:01:06):
Rajalla näytti tosi rauhalliselta, siellä oli kaikki aika hyvin organisoitua, eniten tulijoissa oli naisia, lapsia, perheitä, jonkun verran myös vanhuksia. Ihmisiä ei ollu mitenkään massoittain pienellä rajanylityspisteellä, mutta tasaseen tahtiin koko ajan tuli lisää ihmisiä, jotka viipy siellä raja-alueella muutamia tunteja ja odotti erilaisia jatkomahdollisuuksia, että miten pääsi liikkumaan eteenpäin siitä rajalta.
Ulriikka Myöhänen (00:01:33):
Millasia tarpeita näillä ihmisillä on, kun he ylittää ton rajan?
Antti Yrjönen (00:01:37):
Tietysti ihmisillä on pitkä matka takana, myös mahdollisesti pitkä odottelu jonossa rajan toisella puolella. Ihmisillä on nälkä, ihmisillä on kylmä, saattaa puuttua perustarvikkeita, näitä kaikkia oli rajalle järjestetty. Ruokaa sieltä sai, lämmikettä, lämmintä paikkaa, missä voi odotella jatkoyhteyksiä ja levätä, ja lapset siellä myöskin leikki, että erilaisia leikkikaluja oli aika paljon löytyny sinne kanssa.
Ulriikka Myöhänen (00:02:06):
Ukrainan sota tosiaan alkoi 24. päivä helmikuuta, ja jo ensimmäisen viikon aikana noin miljoona pakolaista on paennut naapurimaihin. Heistä suurin osa on suunnannut Puolaan, mutta vain viikon sisälle jo reilusti yli 100 000 pakolaista on tullut myös Unkarin rajan yli, ja nämä luvut vaan jatkaa kasvuaan. Olimme tosiaan Barabásin pikkukylässä, sieltä on vaan muutaman minuutin ajomatka rajalle, ja tapasimme siellä ihmisiä, jotka olivat matkanneet pitkän matkan jopa Ukrainan pääkaupungista Kiovasta Ukrainan ja Unkarin rajalle. Millanen paikka tuo Barabásin pikkukylä on? Miten sitä kuvailisit, Antti?
Antti Yrjönen (00:02:43):
Se on todellakin pikkukylä. Asukkaita normaalioloissa on 700 kappaletta siellä kylässä, eli voi kuvitella ehkä semmosen suomalaisenkin hyvin kylän, niin siitä saa ajatusta, että minkä kokoluokan paikka on. Yks kyläkauppa siitä löyty ja näin, mutta kylätalo oli avattu tähän käyttöön, ja siellä kaikki avustusjärjestöt, viranomaiset ja myöskin varmasti kaikki kyläläiset toimi hyvin yhteistyössä tarjotakseen apua näille tulijoille.
Ulriikka Myöhänen (00:03:13):
Meidän matka tällä hetkellä jatkuu kohti raja-aluetta ja Ukrainan puolta tuosta rajaa. Jos kaikki menee hyvin niin pääsemme tänään Ukrainan puolelle, ja pääsemme siellä myös tapaamaan lisää pakolaisperheitä ja keskustelemaan heidän matkasta ja heidän tarpeista. Samalla voimme arvioida sitä, et mikä heidän avun tarpeensa juuri tällä hetkellä ja ehkä tulevaisuudessa on.
(musiikkia)
(puhe kuuluu hiljaa limittäin radiomusiikin kanssa)
Ulriikka Myöhänen (00:03:43):
Matka on tullut siihen pisteeseen, että pian ylitetään rajaa Unkarista Ukrainaan. Tässä matkan varrella ollaan nähty muutama tommonen isompi linja-auto, joilla ilmeisesti pakolaisia tuosta rajan yli sitten (joku yskäisee puheen päälle) autetaan jatkamaan matkaansa.
(taustalla keskustelua)
Ulriikka Myöhänen (00:04:03):
Ja saavumme tähän rajatarkastuspisteelle ihan pian tässä. Toivottavasti päästään ongelmitta rajan yli.
(musiikkia)
Ulriikka Myöhänen (00:04:18):
Ensimmäinen päivä Ukrainassa alkaa kääntyä kohti yötä. Me ollaan tällä hetkellä Perekovon kaupungissa sijaitsevassa hotellissa, ja täällä on meidän lisäksi vain kotinsa jättäneitä pakolaisia. Heille tarjotaan täällä ilmainen majoitus. Unkarin puolella rajaa emme ole tällä viikolla nähneet massoittain ihmisiä, ihmiset tuntuu liikkuvan sieltä rajalta aika tasaista tahtia pakolaisten suojan ja avupisteen kautta kohti Budapestia. Antti, tänä päivänä tultiin ton rajan yli, niin miten tilanne erosi täällä Ukrainan puolella? Millaisia havaintoja teit?
Antti Yrjönen (00:04:51):
Eilen täällä Ukrainan puolella näytti tosi rauhalliselta, mutta enää ei voi sanoa, etteikö näkyis massoittain ihmisiä. Autojono, joka oli sinne rajalle, oli varmasti kilometrien pituinen ja myöskin ihmisiä liikkui tällä puolella enemmän. Tunnelma oli silti hyvin rauhallinen, ja suurin osa ihmisistä odotti autoissa.
Ulriikka Myöhänen (00:05:11):
Tossa illan pimennyttyä juttelin siinä meidän unkarilaisen kumppanijärjestön avustuspisteellä näitten paikallisten avustustyöntekijöiden kanssa, ja mä sitten kysyin heiltä, että miten pitkään ihmisillä kestää tällä hetkellä jonottaa tuossa jonossa, miten pitkään ihmiset on ollu tossa jonossa. He sanos, et se on noin 10 tuntia mitä heillä kestää tällä hetkellä, että he pääsee rajan yli. Sen jonottamisen lisäksi tietysti kestää aikaa siinä, että tarkistetaan kaikki paperit ja päästään itse raja-alueen yli. Mutta ketäs siellä oli tänä päivänä liikkeellä? Erosko se porukka jollakin lailla siitä, miltä se näyttää tuolla Unkarin puolella rajaa?
Antti Yrjönen (00:05:51):
Unkarin puolella tosiaan näkyy lähinnä äitejä lapseineen, naisia, joitain vanhempia ihmisiä, mutta tällä puolella rajaa nähtiin sitten kokonaisia perheitä, eli siellä oli miehet tuomassa perheitä tänne rajalle, eli kääntyvät itse sieltä sitten takaisin. Täällä nähtiin myös isiä.
Ulriikka Myöhänen (00:06:13):
Kyllä. Elikkä kaikki alle 60-vuotiaat miehet taitaa olla tällä hetkellä semmosessa tilanteessa, et he ei voi tuota rajaa ylittää, eli he jäävät tänne Ukrainaan, et heidän pitää mennä armeijaan ja sitä kautta mahdollisesti taisteluihin. Meillä tosiaan meidän unkarilainen kumppanijärjestö toimii raja-alueella, siellä on avustuspiste, jossa pystytään tarjoamaan pakolaisille ruokaa ja juomaa pitkän matkan päätteeksi. Lisäksi siellä oli teltta, missä ihmiset hetken aikaa pysty levähtämään, jos on vaikka kylmä tai tarvii muuten paikan, missä vähän jalotella muualla kuin ulkoilmassa. Minkälaisia havaintoja teit siitä, että miten pakolaisia autettiin raja-alueella?
Antti Yrjönen (00:07:00):
Meidän kumppanijärjestön työntekijät keitti omalla pisteellänsä teetä, siel oli erilaisia välipaloja, niitä kierrettiin tarjoomassa myös perheille suoraan autoihin, et autostakaan ei välttämättä tarttee sinne pimeelle kadulle lähtee etsimään mitään, vaan työntekijät kiersi autolta autolle ja kysy, et oliko jollekin tarvetta.
Ulriikka Myöhänen (00:07:20):
Kyllä. Siinä varmasti kuuma lämmin juoma tuli kyllä tarpeeseen, oli sen verran kylmä illan pimentyessä.
(pieni päällekkäisyys)
Antti Yrjönen (00:07:28):
Kyllä se näytti hyvin kelpaavan jokaiseen autoon.
(musiikkia)
Ulriikka Myöhänen (00:07:37):
Sen lisäksi että me ollaan tänä päivänä oltu raja-alueella, näitä jonoja ja sitä tilannetta havainnoimassa, niin me ollaan tänä päivänä käyty vierailemassa täällä Perekovossa paikallisessa koulussa, joka on nyt tämän kriisin alettua muutettu pakolaissuojaksi. Tällä hetkellä juuri siellä koulussa majoittui 50 pakolaista meidän tietojen mukaan. Me tavattiin siellä tän koulun rehtori ja opettaja, jotka puhuivat todella hyvää englantia. He kertovat, että viikko sitten, kun sota alkoi tuossa helmikuun loppupuolella, niin heti sinä päivänä, kun pommitukset alkoivat niin koulu laitettiin kiinni ja se muutettiin suojaksi, minnekä pakolaiset pikku hiljaa ovat tämän konfliktin eskaloiduttua alkaneet tulla hakemaan suojaa. Tämän koko koulu pyörii täysin vapaaehtoisvoimin, eli siellä on koulun opettajat, rehtorit, koulun keittäjät, ja tästä Perekovon kaupungista tulevat muut vapaaehtoiset henkilöt tekemässä töitä. Millaisia havaintoja Antti teit siellä, miltä se meininki sinun mielestä näytti?
Antti Yrjönen (00:08:56):
Koululla näytti hyvin työntäyteiseltä, keittiössä oli useita keittäjiä valmistamassa aterioita pakolaisille, pöydät oli katettu valmiiksi heitä varten, samaten koko ajan tuli lisää tavaraa sisään. Tuotiin vessapaperia, kaikkea muuta perustarviketta. Lahjotuksena on tullu paljon leluja lapsille, sieltä löyty leikkihuone, missä lapset pääsee leikkimään. Tosiaan kovin työntäyteiseltä näytti toiminta siellä koululla.
Ulriikka Myöhänen (00:09:29):
Kuulin siellä keittiössä itse asiassa, kun juteltiin näiden keittäjien kanssa, että heidän päivät on tässä viime päivinä ollu 20 tunnin mittasia, että siinä ei kyllä paljon yöunille aikaa jää. Yks syy sille, et minkä takia nimenomaan tuolla koulussa tehään noin pitkää päivää, on se, että kovin monessa pakolaissuojaksi muunnetussa tilassa ei ole keittiötä ja sitä myöten mahdollisuutta valmistaa ruokaa isoille määrille ihmisiä. Eli käytännössä tämän alueen ja kaupungin muista pakolaissuojista pakolaiset tulevat tänne koululle syömään, ja se ruokailu on porrastettu niin, että kaikilla ois mahdollisuus saada ilmainen ateria siellä. Sen lisäks, että me vierailtiin keittiössä ja kierrettiin rakennusta ympäri, niin me tavattiin myös perhe, joka on nyt noin viikon ajan jo ehtinyt oleilla siellä omassa huoneessaan. He olivat paenneet tänne Länsi-Ukrainaan idästä Harkovan kaupungista. Haluatko Antti kertoa vähän, että minkä tyyppinen perhe tä oli?
Antti Yrjönen (00:10:39):
Tässä oli tämmönen perhe, jossa oli isä, äiti, 2 lasta ja yksi sukulaistyttö mukana. Hyvin taiteellinen tausta perheellä, eli teatteriperhe oli kyseessä. Isä oli teatterin johtaja kotikaupungissansa ja äiti puolestaan lavastaja, ja myöskin lapsilla kaikilla erilaisia teatteriaiheisia ambitioita. Tällanen perhe tosiaan tavattiin.
Ulriikka Myöhänen (00:11:12):
Mulla jäi eniten perheestä mieleen se, että kun me kysyttiin näiltä lapsilta, noin 10-11-vuotiaat tais olla nämä tytöt, kysyttiin heiltä, että kun he lähtivät pommituksia pakoon Harkovasta näitten taisteluitten alettua. Me kysyttiin, et mitä he otti mukaan. Se oli jotenkin, he kerto, että he oli ottanu omat puhelimensa ja jotakin leluja ja jotakin muuta semmosta virikettä matkalle mukaan. Sitten me kysyttiin toiselta näistä tytöistä, et miten paljon hänellä oli aikaa pakata niitä tavaroita. Muistatko Antti vielä mitä hän vastas?
Antti Yrjönen (00:11:57):
20 minuuttia.
Ulriikka Myöhänen (00:11:58):
Ja muistatko mun jatkokysymyksen siinä?
Antti Yrjönen (00:12:00):
Oliko se riittävästi. Ja kuulemma oli.
Ulriikka Myöhänen (00:12:04):
Tä tyttö vastas että kyllä, se oli ihan riittävä aika.
(musiikkia)
Ulriikka Myöhänen (00:12:12):
Can you tell me what is your name?
Tulkki (00:12:17):
Larissa.
Ulriikka Myöhänen (00:12:18):
Okay, and where do you come from?
Tulkki (00:12:20):
From Harkow.
(englanninkielinen haastattelu kuuluu puheen taustalla)
Ulriikka Myöhänen (00:12:27):
Berehovessa tuossa samaisessa pakolaissuojaksi muunnetussa koulussa tapasimme Larissan, joka oli myös paennut Harkovasta Berehoveen. Muistatko Antti, että mitä Larissa kertoi meille pakomatkastaan?
Antti Yrjönen (00:12:41):
Larissa kerto meille, että ennen pakomatkan alkamista perhe oli viettänyt 4 yötä talonsa kellarissa pommituksia paossa, ja sitten lähtenyt matkaan maaliskuun 1. päivänä juna-asemalta. Junaan pääseminen oli hankalaa, koska kaikki ihmiset pyrkivät pakoon kaupungista, ja vaikka juniin pääsee ilmaiseksi, niin paikoista joutuu kaikki kilpailemaan.
(Larissa puhuu ukrainaksi)
Tulkki (00:13:12):
-So they could take the train for free, yes, but it was difficult to get on the train, because there were a lot of people on the platform. All wanted to travel somewhere far from that place.
Ulriikka Myöhänen (00:13:33):
And who is she traveling with, who is here with her?
(tulkki kääntää kysymyksen ja Larissa puhuu ukrainaksi)
Tulkki (00:13:42):
With her husband and with her daughter.
(Larissa puhuu väliin)
Tulkki (00:13:46):
Yes, a cat, too.
Ulriikka Myöhänen (00:13:49):
What are your needs at the moment? What do you need at the moment?
Ulriikka Myöhänen (00:13:53):
Tämä oli semmonen kokemus, mikä tuli monissa tarinoissa esiin, kun tuolla raja-alueella ihmisten kanssa juteltiin, eli tosi moni kertoi siitä, että kun oli lähteny isommasta kaupungista junan kyytiin, niin rautatieasemalla oli ollu lähtiessä todella paljon porukkaa, ja myös laiturilla oli todella kamppailtu siitä, että kuka sinne junaan pääsee. Mutta ilmeisesti ainakin joissain kaupungeissa oli priorisoitu lapsia ja naisia junaan pääsyssä. Larissa ja hänen perheensä pääsi junaan, ja Larissa matkusti hänen miehensä, tyttärensä ja Bella-kissansa kanssa. Muistatko, mitä Larissa kertoi pakomatkasta? Minkälainen se oli?
Antti Yrjönen (00:14:36):
Matka oli raskas ja kesti kaiken kaikkiaan neljä päivää, ja jokainen voi miettiä omalla kohdallaan, että jos lähtee lyhyellä varotusajalla neljän päivän matkalle, niin kuinka rankalta se voi tuntua ja mitä kaikkea siinä matkalla huomaa, että puuttuu, mitä tarvitsisi mukaan.
Ulriikka Myöhänen (00:14:55):
Larissa perheineen tosiaan pääsi perille Berehoven pikkukaupunkiin ja pääsi majoittumaan tähän kouluun, joka oli muunnettu pakolaissuojaksi. Me kysyttiin Larissalta siitä tilanteesta, että kun hän oli joutunu perheineen jättämään kotikaupunkinsa sodan vuoksi ja sinne oli jäänyt ystävät, tuttavat, oma kotitalo, niin kysyttiin häneltä sitä, että mitä hän tarvitsisi juuri nyt tällä hetkellä. Vastaus oli aika hämmentävä.
(Larissa puhuu ukrainaksi)
Tulkki (00:15:42):
They are glad to say that here they feel safe. They are glad that their children are alive and that they are close to their parents, and they are glad they could be here now.
Antti Yrjönen (00:16:02):
Larissa sanoi, ettei hän juuri nyt tarvitse mitään, että kun hän on perheinensä saanut lämpimän paikan, jossa nukkua, heille tarjotaan kolme ateriaa päivässä ja löytyy paikka, missä voi peseytyä ja pääsee myös pesemään pyykkiä, saa puhtaita vaatteita itselleen. Että tämä riittää tällä hetkellä hänelle.
Ulriikka Myöhänen (00:16:23):
Aika perustavanlaatuisista asioista on kyse tässä asiassa. Siinä koulussa, joka oli muunnettu pakolaissuojaksi, niin siellä oli tosiaan mahdollisuus pestä pyykkiä ja me kuultiin itse asiassa, kun me vierailtiin siellä, että sinne kouluun oli tuotu pyykinpesukoneet nimenomaan meidän unkarilaisen kumppanijärjestön Hungarian Interchurch Aidin toimesta. Me jatkettiin Larissan kanssa juttua siinä jokunen tovikin, ja oikeastaan keskustelun loppupuolella, kun oltiin puhuttu tästä, et minkälainen heidän pakomatkansa oli ollu ja minkälainen tilanne heillä tällä hetkellä Berehovessa on, niin kysyin Larissalta, että miten hän näkee tulevaisuuden, että minkälaisia ajatuksia hänellä on sen suhteen, että mitä tässä elämässä seuraavaks tapahtuu.
(Larissa puhuu ukrainaksi, taustaääniä)
Tulkki (00:17:48):
She has cancer, and she had treatment in Harkow, but the hospital was shut, it was destroyed, and she cannot continue her treatment.
Antti Yrjönen (00:18:08):
Tässä vaiheessa meille selvisi, että Larissa on sairastanu syöpää, ja hän oli kotikaupungissaan saanut syöpähoitoja, mutta pommitukset on tuhonnut sen sairaalan, ja tietysti myös pakomatka on katkaissut ne hoidot, eli hän pohti, että olisko Unkarin puolen rajaa mahdollista jatkaa näitä syöpähoitoja.
Ulriikka Myöhänen (00:18:33):
Perhe empi kuitenkin rajan ylittämistä sen vuoksi, että mukana oli tosiaan Larissan tytär, sitten oli tämä kissa, ja sitten oli lisäksi Larissan mies, mutta miehellä oli se tilanne, että hänen olis sit pitäny jäädä Ukrainan puolelle, et hän ei ois pystyny rajaa ylittämään. Sen vuoksi he olivat tuumaustauolla Berehovessa, eivät olleet vielä lähteneet rajan yli. Larissan tarina on kuvaava esimerkki siitä, että ihmisillä on ollut jo ennen sotaa melkoisia haasteita elämässä, kuten Larissalla syöpään sairastuminen, mutta tämä Larissan vastaus meidän kysymykseen tarpeista oli myös aika kuvaava. Hän sanoi, että hänellä on nyt kaikki tarvitsemansa, kun hän on päässyt paikkaan, jossa ei ole taisteluita.
Ulriikka Myöhänen (00:19:24):
Thank you so much and I wish you all the best and strength, and I hope that you get all the things that you need in this situation.
(Larissa puhuu ukrainaksi)
(musiikkia)
Ulriikka Myöhänen (00:19:55):
Ukrainan kriisi on tullut meitä eurooppalaisiakin lähelle ja synnyttänyt myös suomalaisissa valtavan halun auttaa. Meiltä Kirkon Ulkomaanavussa on kysytty paljon, että voisiko meille esimerkiksi lahjottaa meille tavaroita, lääkkeitä tai ruokaa ja voitaisiinko ne tavarat pakata vaikka rekkaan ja tuoda tänne Ukrainaan. Miten on, Antti? Tehdäänkö meillä semmosta?
Antti Yrjönen (00:20:21):
Tällasessa kriisissä avun tarve on tietysti myös suurta, mutta tosi tärkeetä on myös avun koordinoiminen. Eli se, että tiedetään mitä tarvitaan, mihin sitä tarvitaan hyvin täsmällisesti, et ne kuljetukset, toimitukset pystytään hoitamaan koordinoidusti. Asioita, joita tarvitaan suuria määriä, niin toimitetaan kerralla suuria määriä oikeisiin paikkoihin, tai jos tarvitaan jotain hyvin spesifejä asioita, niinku vaikka koululle tarvittiin pesukoneita, niin sitten hankitaan oikeanlaiset pesukoneet oikeaan paikkaan. Sen takia suuri määrä tavaraa, vaikka se sinänsä voisi olla hyödyllistä, niin sen toimittaminen ei ole järkevää Suomesta.
Ulriikka Myöhänen (00:21:02):
Kirkon Ulkomaanapu ei myöskään siis tee sitä. Näitähän ollaan nähty, uutiskuvia esimerkiksi Puolan rajalta paljonkin tässä viime aikoina, et siellä on tavarakasoja, vähän niinku dumpattuna sinne, ja nyt sitten ihmetellään, et mitä niille tehdään. Mutta se ei ehkä ole ihan paras tapa tässä tilanteessa auttaa. Miltä Antti on näyttänyt täällä Unkarin ja Ukrainan välisellä raja-alueella, oletko nähnyt tämmösiä tavarakasoja? Tai miltä muulta on näyttänyt tä avustustyön eteneminen?
Antti Yrjönen (00:21:32):
Niinkun tossa aikasemmin todettiin, niin täällä kaikki on näyttänyt tosi hyvin koordinoidulta avustusjärjestöjen, viranomaisten ja muidenkin kansalaisten välillä. Täällä ei oo kyllä näkynyt minkään näkösiä röykkiöitä, eli apu kulkee suoraan sinne, missä sitä tarvitaan. Eli on tiedossa, missä tarvitaan ja mitä sinne toimitetaan.
Ulriikka Myöhänen (00:21:55):
Avainasemassa tässä itse asiassa on tä meidän paikallinen unkarilainen kumppanijärjestö Hungarian Interchurch Aid. He ovat toimineet Ukrainassa yli 20 vuoden ajan ja erityisesti vielä vuonna 2014 ja sen jälkeen, kun itäisessä Ukrainassa alkoi sota, niin myös siellä seudulla. Heillä on tosi hyvät yhteydet maahan, heillä on paikallisia työntekijöitä ja sillä lailla verkostot kunnossa, että nyt tämän kriisin alettua tämän avustustoiminnan alottaminen oli todella helppoa. Tai todella helppoa, ehkä nyt ei voi niin sanoa, mutta helpompaa kuin että olis alettu tyhjästä ruveta rakentamaan avustuskuviota. Se tietysti auttaa myös, että on valmiina varastot esimerkiksi tuolla lähempänä rajaa, eli ei tarvitse niitä lähteä rakentamaan sinne. Monella ihmisellä tällä hetkellä on se ajatus mielessä, että haluais jollain tavalla ukrainalaisia ja täs tilanteessa ihmisiä, pakolaisia, pakolaisperheitä auttaa. Mikä on paras tapa auttaa?
Antti Yrjönen (00:22:58):
Ehdottomasti paras tapa auttaa on lahjoittaa rahaa. Sillä voidaan hankkia niitä asioita, mitä kulloinkin juuri sillä hetkellä tarvitaan.
Ulriikka Myöhänen (00:23:08):
Kenelle sitä rahaa siis kannattais lahjottaa?
Antti Yrjönen (00:23:11):
Rahaa kannattaa lahjottaa sellaselle tunnetulle, vakiintuneelle avustusjärjestölle, jonka arvot itse jakaa ja jonka toiminnasta on vakuuttunut.
(musiikkia)
Ulriikka Myöhänen (00:23:25):
Näihin sanoihin on hyvä lopettaa tämä podcast. Kiitos Antti Yrjönen tästä keskustelusta. Me jäämme tänne Ukrainan ja Unkarin raja-alueelle seuraamaan tilannetta, ja lisää pakolaisten kokemuksista ja Kirkon Ulkomaanavun työstä Ukrainassa voit seurata meidän some-kanavista ja verkkosivuilta.
Tekoja: Kenen ehdoilla kehitysyhteistyötä tehdään ja miksi kehitysapu-sanalla on niin huono kaiku vaikka miljoonien ihmisten elämä ovat parantunut?
Kansainväliset avustusoperaatiot ovat vaativia. Millaisia onnistumisia on koettu, entä missä mennään helposti metsään? Tekoja on Kirkon Ulkomaanavun uusi podcast-sarja, joka kysyy tärkeimmät kysymykset tämän päivän polttavimmista globaaleista aiheista.
KEHITYSYHTEISTYÖTÄ ON helppo kritisoida. Vuosikymmenten aikana järjestöt ja valtion ympäri maailmaa ovat tehneet mitä kummallisimpia virheitä yrittäessään auttaa maailman köyhimpiä ihmisiä. Rapatessa roiskuu, mutta valitettavasti maine kulkee mukana vuosikymmeniä vaikka virheistä opittaisiin.
Kehitysyhteistyön avulla on kuitenkin pystytty auttamaan miljoonia ihmisiä ja 1990-luvun jälkeen äärimmäinen köyhyys on puolittunut, äitiys- ja imeväiskuolleisuus pienentyneet ja yhä useampi lapsi kasvaa aikuiseksi. Samalla on saatu aikaan puhdasta juomavettä, koulutettu enemmän ja paremmin opettajia ja rakennettu kestävämpiä ruokajärjestelmiä. Yhä useampi tyttö saa käydä koulua. Osaa tuloksista on vaikeampi mitata. Maailmassa on edistetty kestävää metsien käyttöä ja lopetettu syrjintää sekä vahvistettu maiden oikeusjärjestelmiä. Pysyvä muutos vie aikaa ja vaatii rahaa.
Kansainväliset avustusoperaatiot ovat vaativia. Millaisessa todellisuudessa kansainväliset toimijat operoivat? Millaisia onnistumisia kentällä on koettu? Entä missä mennään helposti metsään?
Kysymyksiin haetaan vastauksia Afganistanin kansainvälisestä operaatiosta ja Somalian avustushankkeista. Tekoja-podcastin vieraina ovat kehitysyhteistyön ja kriisinhallinnan ammattilainen Satu Elo sekä toimittaja-yrittäjä Wali Hashi. Lisäksi jaksossa kuullaan Religions for Peace -pääsihteeriä Azza Karamia, joka kertoo, mikä Afganistanissa hänen mielestään meni pieleen. Juontajana Ulriikka Myöhänen.
Kansainväliset avustusoperaatiot ovat vaativia. Millaisessa todellisuudessa kansainväliset toimijat operoivat? Millaisia onnistumisia kentällä on koettu? Entä missä mennään helposti metsään? Tämä on Tekoja-podcast, tervetuloa mukaan kuuntelemaan. Minun nimeni on Ulriikka Myöhänen, ja studiossa kanssani on kaksi kansainvälisen kehitysyhteistyön ja avustustyön asiantuntijaa. Pitkän linjan kehitystyön ja kriisinhallinnan ammattilainen, yrittäjä Satu Elo, sekä etäyhteyksin kouluttaja, toimittaja ja media-alan yrittäjä Wali Hashi. Lämpimästi tervetuloa mukaan keskusteluun.
Satu Elo (00:00:40):
Kiitos.
Wali Hashi (00:00:40):
Kiitoksia.
Ulriikka Myöhänen (00:00:42):
Tässä keskustelussa keskitymme puhumaan erityisesti Somaliasta ja Afganistanista. Molemmissa maissa toimintaympäristö on erittäin haastava monista eri syistä, ja molemmissa maissa on tehty isoja, kansainvälisiä operaatioita ja laajamittaista kehitysyhteistyötä ja humanitaarista apua. Satu Elo, sinulla on vuosien kokemus kansainvälisestä avustustyöstä, ja erityisesti Afganistanista. Olet tehnyt uraa ulkoministeriössä, ja nyt toimit konsulttina muun muassa humanitaarisen avun laatukriteeristöjen parissa. Millä mielin olet seurannut viimeaikaisia tapahtumia Afganistanissa, Talibanin valtaantuloa ja sen jälkipyykkiä?
Satu Elo (00:01:21):
Täähän on ollut koko kansainväliselle yhteisölle suuri, megalomaaninen järkytys, mitä on tapahtunut. Mä olin itse ensimmäisen kerran Afganistanissa vuonna 2005, ja viimeks olin kaks vuotta sitten, loppuvuodesta 2019, ja siinä välissä oon asunukin siellä 2,5 vuotta, elikkä semmonen 15 vuoden omakohtainen kokemus maasta. Sitä on ollu tosi vaikea ymmärtää, että mitä on tapahtunut, ja monelle kehitysyhteistyön ammattilaiselle tä on ollut jopa henkilökohtaisen kriisin paikka. Mikä se oma rooli on ollut tässä, kun niin paljon on tehty töitä ja tuntuu, että ne on menny väärään suuntaan. Yhtäkkiä kaikki tulokset tuntuu valuvan hukkaan. Tällä hetkellähän siellä on todella paha humanitäärinen kriisi käynnissä. Se on vaan todella järkyttävää ja lohdutonta.
Ulriikka Myöhänen (00:02:28):
Kansainvälisen yhteisön toiminta Afganistanissa on saanut tässä viime kuukausina kovaakin kritiikkiä, erityisesti Talibanin valtaantulon jälkeen. Millanen toimintaympäristö Afganistan on kansainvälisille operaatioille, miten sitä kuvailisit?
Satu Elo (00:02:41):
Afganistan on äärimmäisen kompleksinen maa ja kokonaisuus. Kansainvälinen yhteisö on mieltänyt Afganistanin haurauden kahden eri tekijän kautta. Alotetaan yleensä puhumaan vuodesta -79, jollonka Neuvostoliitto hyökkäsi sinne, ja toisaalta ollaan keskitytty vuoteen 2001 Kaksoistornien keissiin, ja siihen, kun alkoi sota terrorismia vastaan ja Taliban syöstiin vallasta. Mutta näin ollaan yksinkertaistettu maan historia ja olemassaolo äärimmäisen yksisilmäisesti, koska Afganistanin hauraus on paljon syvemmällä. Siellä on ollut rakenteellisia, haurautta lisääviä tekijöitä jo vuosisatoja, jo pelkästään sen oman geopoliittisen sijaintinsa vuoksi. Afganistan sijaitsee suurvaltojen, Iranin ja Pakistanin ja Intian ja entisen Neuvostoliiton, välissä, ja suurin osa maailman oopiumista tuotetaan sieltä. Koko viime vuosisata määrittyi pitkälle valtataistelun välillä, jossa yritettiin keskittää valtaa keskushallinnolle, ja toisaalta periferian välinen jännitteisyys. Kaikki nää tekijät katos kansainvälisen yhteisön silmistä, kun keskityttiin vaan yhteen asiaan, ja viimesen 20 vuoden aikana nimenomaan Talibanin jälkeiseen aikaan. Taliban ja afganistanilaiset laajemmin on sanoneet usein, aika viisaasti, että teillä on kellot, mutta meillä on aikaa. Nä viime kuukausien tapahtumat on hyvin näyttäneet toteen, että näinhän se juuri olikin.
Ulriikka Myöhänen (00:04:51):
Afganistanin kansainvälinen operaatio on mutkikas asia myös ymmärrettävänä, koska siinä on niin monta erilaista komponenttia. Jos ajatellaan erityisesti kehitysyhteistyön, humanitaarisen avun näkökulmasta, niin miten siinä kontekstissa, millasta siellä on ollu toimia viimesinä vuosina?
Satu Elo (00:05:12):
Afganistanissa mun mielestä erityisen hyvin tulee näkyväksi se tosiasia, että kehitysyhteistyö on vain yksi osa ulkopolitiikkaa. Monesti se saatetaan alistaa muille ulkopoliittisille päämäärille, mikä varsinkin kansalaisjärjestösektorilta uransa aloittaneille kehitysyhteistyötyypeille voi olla vaikea ymmärtää, ja tuntua musertavaltakin. Jossain vaiheessahan tää tapahtui myös Suomen osallistumisessa Afganistanin operaatioon, että se alistettiin näille muille ulkopoliittisille päämäärille. Todettiin, että Suomi on mukana Afganistanissa edelleen, vaikka vuosi sitten sanottiin näin, että pääasiallinen syy on Suomen trans-Atlanttiset suhteet ja Suomen suhde Saksaan. Näistä syistä oli tärkeä jatkaa kehitysyhteistyönkin rahoittamista suuressa mittakaavassa. Tä on yks esimerkki siitä, kuinka kompleksista työskentely on erityisesti hauraissa valtioissa. Viime vuosina, mistä ollaan puhuttu kovasti, tästä rauhan, kehitysyhteistyön ja humanitäärisen avun kolmois-neksuksesta, niin se ei kauheen hyvin onnistunut Afganistanissa. Tä rauhakomponentti unohdettiin kokonaan, eihän siellä missään vaiheessa ollutkaan olemassa rauhansopimusta Talebanin kanssa. Meilläkin Suomessa puhuttiin rauhanturvaajista, vaikka oikeesti suomalaiset sotilaat oli siellä myös sotatoimenpiteissä mukana. Afganistan on ollut varmasti monimutkaisin ja haastavin kaikista operaatioista, missä Suomi on ollut mukana.
Ulriikka Myöhänen (00:07:18):
Aivan. Wali Hashi, olet syntynyt Somaliassa, mutta ollut Suomessa ja tehnyt jo parikymmentä vuotta toimittajana ja yrittäjänä, ja viestintä- ja kehityssäätiön kautta aloit tehdä myös Somaliassa töitä tällä alalla. Kuvaile sinä Somaliaa toimintaympäristönä, millainen paikka se on kansainvälisille kehitysyhteistyökuvioille?
Wali Hashi (00:07:44):
Kiitos. Toimintaympäristönä Somalia on turvallisempi paikallisella toimijoille, mutta ulkomaalaisilla Somalia on vielä vaarallinen paikka. Ei oo helppo paikka toimintaympäristön näkökulmasta, myös kansalaisjärjestön näkökulmasta tietenkin. Yksittäisiä iskuja tapahtuu edelleen terroristijärjestö Azraelin toimesta. On myös olemassa silloin tällöin Somaliassa poliittinen kriisi, joka aiheuttaa myös ongelma, kun puhutaan just kansainvälisen järjestön toimesta. Mutta muuten Somalia on kovaa vauhtia pääsemässä jaloilleen pitkän sisällissodan jälkeen, te varmaan tiedätte, että yli 2 miljoonaa somalilaista elävät maan ulkopuolella. Diasporan rooli on tullut, ja merkittävä Somalian yhteiskunnassa, erityisesti pääkaupunki Mogadishussa. Jos otetaan esimerkki politiikasta, diasporalla on tosi iso rooli, jos miettii, varsinkin jostain syystä pohjoismaata. Poliitikkoja jos miettii, niin entinen pääministeri Hassan Ali Khaire, joka on Norjan kansalainen, sitten on vaihdettu tämä uus pääministeri, se on Ruotsin kansalainen, ja presidentti on Jenkeistä ja niin edelleen. Diaspora näkyy meiän kehitykseen. Somalia on pikkusen parempi tilanne kuin Afganistanissa.
Ulriikka Myöhänen (00:09:53):
Voitko vielä kertoa siitä, että minkä tyyppisiä haasteita siellä voi olla tämmösille kansainvälisille operaatioille?
Wali Hashi (00:10:00):
Haasteena on ainakin turvallisuustilanne, kuten sanoin, koska silloin tapahtuu yksittäisiä iskuja. Viime aikoina, ei pelkästään Somaliassa, on paljon keskusteltu Itä-Afrikassa, kyseenalaistamaan länsimaalaisten toimet Afrikassa. Juuri tämä länsimaalainen, ei mielestäni paljon nykyään yhtä paljon luoteta kuin aikaisemmin. Esimerkiks jos puhutaan turkkilaisten ja kiinalaisten tuomaa kilpailua Somaliassa, esimerkiks turkkilaiset ovat olleet hyvin näkyvästi Somalian avustuskentällä, ja somalilaiset luottavat turkkilaisiin. Osittain myös siksi, että turkkilaiset ovat saaneet valtavasti konkreettista tulosta aikaiseksi, kuten rakentamalla satamaa, lentokenttää, sairaaloita. Ne on luonu työpaikkoja nuorille. Mahdollisuus on ollu tosiaanki monia, mutta haaste on ollu sellasta, että ihmiset parhaillaan miettii, millä tavalla länsimaalaisten vaikutteiden, mikä on se tausta koko avustusasiat, jos me ei nähdä konkreettista, samanlainen kun turkkilaiset tekivät. Tietenkin kiinalaiset on myös aika paljon vaikutteita, ei pelkästään Somaliassa, vaan koko Itä-Afrikassa, Keniassa, Etiopiassa ja niin edelleen. Mun mielestä haaste on ollu ymmärrystä, millä tavalla toiminta me pidetään esimerkiks Somaliassa, millä tavalla me rakennetaan rauhaa, keneltä kysytään, kuka maksaa, kenen päätöstä me tehdään. Tä on ollu kaikkein haasteellisin, kun puhutaan esimerkiks rauhan rakentamisen näkökulmasta.
Ulriikka Myöhänen (00:12:13):
Kyllä, ja tämä keskustelu on varmasti esillä hyvin monessa paikassa, missä kansainvälisiä operaatioita on tällä hetkellä tai viime vuosina ollut käynnissä. Sekä Afganistanissa että Somaliassa on varmasti keskusteltu saman tyyppisistä asioista, et mikä lännen rooli on ja miten apua voidaan saada perille. Näiden puheenvuorojen perusteella voi sanoa, että erittäin vaativat toimintaympäristöt molemmissa maissa on, ja yksi merkittävä asia on myös se, että molemmissa maissa esimerkiksi uskonnollisilla johtajilla ja toimijoilla on hyvin merkittävä asema yhteiskunnassa. Haastattelin tätä jaksoa varten kansainvälisen Religions for Peace eli Uskonnot Rauhan Puolesta-koalition pääsihteeriä Azza Karamia, ja kysyin Azzalta, että mikä hänen mielestään Afganistanin operaatiossa nimenomaan meni pieleen. Hänellä oli kiinnostavia pointteja, niin voitais tässä vaiheessa kuunnella tuo haastattelu ja jatkaa keskustelua sen jälkeen.
(musiikkia)
Azza Karam (00:13:21):
There was a big error of a mission that took place in the last 20 years in Afganistan. That was the error of omitting engagement with the religious actors and religious leaders.
(Tulkkauskäännös alkaa hetken päällekkäin alkuperäisen haastatteluaudion kanssa)
Tulkki (00:13:35):
Afganistanin 20 vuotta kestäneessä operaatiossa epäonnistuttiin pahasti. Oli virhe jättää uskonnolliset toimijat ja johtajat huomiotta. Yleinen käsitys oli, että Kabulissa on maallistunut hallitus, eikä meidän siksi tarvitse enää toimia Talebanin kanssa.
Azza Karam (00:13:52):
But that also translated into “we don’t need to know much about religion anymore, because we’ve put religion out of the picture”, and that is the-
Tulkki (00:13:57):
Ajattelimme, että uskonto on nyt pois pelistä. Siinä mentiin metsään.
Azza Karam (00:14:02):
Religion has never been out of the picture.
(Alkuperäinen haastatteluaudio kuuluu käännöstulkkauksen taustalla)
Tulkki (00:14:05):
Uskonto ei ole koskaan ollut pois pelistä, ei missään päin maailmaa, mutta ei varsinkaan paikoissa, joissa uskonto on ollut tosi normaali osa julkista elämää niin kauan kuin kaikki muistavat.
Azza Karam (00:14:16):
So, I think that error of a mission is costing all of us greatly-
Tulkki (00:14:21):
Epäonnistuminen Afganistanissa tarkoittaa menetettyjä mahdollisuuksia kahden vuosikymmenen ajalta. Olemme epäonnistuneet arvostamaan sitä rikasta yhteiseloa, jossa uskonto, politiikka ja kulttuuri ovat punoutuneet yhteen.
Azza Karam (00:14:35):
We failed to understand that. And we have felt it was much easier to operate to the binary logic of good guys and bad guys. Bad guys are the Taliban, the good guys are anyone else.
Tulkki (00:14:47):
Meistä on tuntunut, että on helpompi toimia logiikalla, jossa korostuvat ääripäät. On vain pahiksia ja hyviksiä. Pahat tyypit ovat yhtä kuin Taleban, ja kaikki muut edustavat hyviä tyyppejä. Se, että toimimme niin yksinkertaisella logiikalla tarkoitti, että jätimme operaation ulkopuolelle kokonaisen elämänkatsomuksen, tavan ajatella ja tavan elää. Afganistanissa julkinen elämä on uskonnon inspiroima. Uskonto on osa Afganistanin kulttuuria. Me kaikki teimme siinä tyhmästi. Nyt meidän pitää arvioida uudelleen, miten ymmärrämme uskonnon ja uskonnolliset toimijat osana politiikkaa. Se alkaa täältä Suomesta, Norjasta, se alkaa Yhdysvalloista, kaikista maista, joilla on kansainvälisiä intressejä. Maiden pitää ymmärtää, että uskonnot ovat osa valtioiden kulttuurista ja institutionaalista perustusta.
Azza Karam (00:15:46):
-To look from a secular perspective, which positions the religious, minimizes, simplifies, essentializes the religious and then puts us-
Tulkki (00:15:54):
Maallinen näkökanta vähättelee ja yksinkertaistaa uskonnot, ja siten ohittaa ne. Lähestymistapa on parhaimmillaankin hyvin ongelmallinen. Pahimmillaan se on todella vahingollinen.
Azza Karam (00:16:06):
-We were all scrambling to understand what to do with this Taliban, and even the way we reference the Taliban-
Tulkki (00:16:12):
Näemme sen nyt, kun yritämme ymmärtää, mitä meidän pitäisi tehdä Talebanin kanssa. Jopa tapa, jolla viittaamme Talebaniin, antaa ymmärtää, että nämä ovat ihmisiä, jotka tulevat jostain Afganistanin ulkopuolelta. Syntyi mielikuva, ettei Taleban halua edistää Afganistanin asiaa omalla tavallaan.
Azza Karam (00:16:31):
It’s not that the rest of the world cares about-
Tulkki (00:16:33):
Juttuhan ei ole niin, että länsimaat välittäisivät Afganistanin asioista enemmän kuin afganistanilaiset itse. On ongelmallista ajatella, että ulkopuolella tiedetään asiat paremmin. Tärkeä kysymys on, mitä Talebanin valtaantulo tarkoittaa ihmisoikeuksien näkökulmasta.
(osittain päällekkäistä puhetta)
Azza Karam (00:16:50):
-deeply wounded and deeply terrified by the Taliban regime. What does it mean to, then, serve those concerns and to be able to-
Tulkki (00:17:01):
Monet afganistanilaiset ovat todella kauhuissaan Talebanin hallinnosta. Miten me voisimme auttaa heitä ja lievittää heidän hätäänsä? Meidän pitää olla perillä asioista ja toimia harkitusti.
Azza Karam (00:17:14):
-and deliberate in the point of serving. And it also requires us to appreciate that we will have to do business with the Taleban-
Tulkki (00:17:22):
Meidän on pakko tehdä yhteistyötä Talebanin kanssa jossain vaiheessa. Me teemme jo yhteistyötä heidän kanssaan. Tärkein kysymys on, miten voimme toimia sellaisen hallinnon kanssa, ja kuitenkin auttaa kansaa. Vastauksia odotellessa meidän pitää todella arvioida uudelleen sitä, miten käsitämme politiikan ja uskonnot. Kuinka käsitämme uuden normaalin, jossa uskonto ja politiikka risteävät hyvin voimakkaasti kaikkialla maailmassa?
Azza Karam (00:17:54):
-intersect very powerfully around the world.
(musiikkia)
Ulriikka Myöhänen (00:18:03):
Näin Religions for Peace pääsihteeri Azza Karam ja suomenkielisenä äänenä edellä oli Elisa Rimaila. Siinä oli aika suoraa puhetta siitä, miten länsimaat epäonnistuivat ottamaan mukaan uskonnolliset johtajat Afganistanin operaatiossa. Otetaan tästä tuoreeltaan kommentit teiltä, ja Satu, sinulla on vuosien kokemus Afganistanista. Millaisia ajatuksia sinulla heräsi tästä haastattelupätkästä?
Satu Elo (00:18:30):
Mun mielest hän osui naulan kantaan. Kun mä itse olin työskentelemässä siellä, niin kyllä se melkein päivittäin tuli esiin, kuinka maallistuneiden kollegoiden oli vaikea suhtautua afgaanikollegoiden vahvaan uskonnolliseen vakaumukseen. Me ei olla Suomessa esimerkiks totuttu näkemään niin, mieltämään sitä, et meille Suomessa uskonto on yksityisasia, ja siitä ei puhuta välttämättä. Vaikka olisikin työyhteisössä uskovia, niin et sä välttämättä tiedä sitä. Mutta siellä uskonto tulee kaikessa esiin. Jos ei oo kulttuurisensitiivinen lähestymistapa, niin sitä voi olla todella kömpelö niissä tilanteissa.
Ulriikka Myöhänen (00:19:41):
Wali, miltä tämä sinun mielestä kuullosti tämä Azza Karamin kertoma, ja onko siinä jotain peilattavaa esimerkiksi Somalian suuntaan?
Wali Hashi (00:19:50):
Se oli kyllä todella tärkeä pointti, ja se on asia, mitä minä olen itse huomannut Somaliassa viimesen viiden vuoden aikana. Olen mukana rauhaprosessi, tehnyt anteeksiannon kampanjaa median kautta. Oikeestaan kaikkein tärkein ja vaikein, mikä minulla on tämän asian tiimoilta on se, että siinä on avustaja, jolla on oma mandaatti, omat asiat, jolla ei ole minkäänlaista yhteys ruohonjuuritason toiminnasta, rauhan rakentamisen näkökulmasta. Ja mitä mä tarkoitan ruohonjuuritason toiminnasta, mä tarkoitan sillä tavalla, että just mitä tässä nyt puhuttiin. Jos on Somaliassa esimerkiks ollu jo 30 sisällissota, ja monen mielestä, somalilaisten mielestä, sisällissodan aiheuttajana on klaanijärjestelmä. Se on ruohonjuuritason ihmisten omasta identiteetistä, ja jos rakennetaan joku päivä tietty rauha maassa, niin ratkaisijat pitäisi olla ihmisten itse tekemässä. He tietävät, mistä puhutaan ja nyt kun puhutaan uskonnollista toimijoista, niin se on älyttömän tärkeä ymmärtää just mitä tässä sanottiin. Uskonto, ihmiset, identiteetti, kulttuuri sido toisistaan. Se on ihan samat jutut. Somaliassa on vielä tehty niin, että se on menty vähän pidempään ja aina, kun kansainvälinen yhteisö tulevat Somaliaan, jonkinlainen rauhan dialogia tehdään klaanipäälliköiden, viranomaisten, uskonnollisen johtajan kanssa. Myös on tullu tällaista kysymystä kun “okei, väestö on noin 75 % alle 30-vuotiaita nuoret ja naiset”. Nekin on tosi tärkeä, niin mä luulen, että kansainvälinen yhteisö asenne just sitä, että we tell you what to do, koska me tiedämme paremmin kuin sinä, ja meillä on resurssi, missä meidän pitäisi antaa sinulle niin, että sun maa paranee. Tällä toimilla ei välttämättä rakenneta esimerkiks rauhaa. Voidaan tehdä tällasia avustuksia tietenkin, tarvitaan monta kertaa kansainvälisen järjestön kautta. Tämä on pysynyt pystyssä kun puhutaan ruuasta ja nälänhädästä ja kuivuudesta ja tällasesta toiminnasta. Mutta ruohonjuuritason rauhan rakentaminen ja ennaltaehkäisy, niin tarvitaan todellakin ruohonjuuritason ajattelu ihmisten kulttuurista ja tavasta, millä he pystyvät itse ratkaisemaan ongelmia, mitä heillä on.
Satu Elo (00:22:50):
Mulle tuli mieleen, Wali, kun sä kerroit siitä, että turkkilaiset on ollu menestyksellisiä toimijoita Somalian kontekstissa, niin luuleksä, että sillä on ollu jotain merkitystä tähän asiaan? Että turkkilaiset tulee islamilaisesta kulttuurista.
Wali Hashi (00:23:08):
Se on todella iso merkitystä. Toinen asia, mitä turkkilaisilla auttoi Somaliassa, on kaksi, itse asias kolme asiaa. Yksi on se, että islaminuskoinen maa ei pidetä länsimaalaisen kolonialistisen ajattelun, ei tällaista tule edes mielee, ja sitten he tulevat oikeaan aikaan. Jos te muistatte 2011 Somaliassa oli todella iso nälänhätä, ei ole paljon kansainvälisiä järjestöjä eikä poliittisesti yritetty ratkaista millään tavalla. Turkkilaiset tulivat sinne ensimmäiseksi, ja sitten alkoi avaamaan lentokenttää ja satamat. Turkki on mennyt viemään diasporaa, mäkin lähdin ensimmäist kertaa sinne Somaliaan. Tä on toinen juttu ja kolmas juttu oli se, että just sitä konkreettista tapaa toimia. He menevät, rakentavat itse näitä sairaaloita ja tietä, ja ihmiset näkevät sitä työtä. He näkevät tulosta heidän silmän edessä, ei sellaista, mikä järjestetään seminaari jossain hotellissa ja mietitään, tutkitaan ja tehdään. Sillä tavalla turkkilaiset saivat Somalian yhteiskunnan puolelleen. Mutta se uskonto on todellakin auttanut, jos vastaan tähän suoraan.
Satu Elo (00:24:45):
Ihmisethän vaistoo sen hyvin helposti, että jos ei lähtökohta yhteistyölle oo toista kunnioittava, et jos katsot tavallaan alaspäin. Mun mielestä tässä klipissä, joka me kuunneltiin, tä oli kauheen hyvä pointti tästä jaottelusta hyviksiin ja pahiksiin. Jos sä oot ajatellu, että Taleban Afganistanin kontekstissa, kun ne oli niitä pahiksia, ja yhdistät siihen uskonnon, ja sulle jää vaikuttamaan taustalle omaan työskentelyynkin jotain ennakko-oletuksia, jotka ei oo hyödyllisiä yhteistyön kannalta. Ihmiset on taipuvaisia jaottelemaan asioita ja tekemään stereotypioita, me tehdään sitä huomaamattamme. Jos ei näistä ole kaikista tietoinen, niin ne voi olla tosi haitallisia.
Ulriikka Myöhänen (00:25:45):
Tässäkin klipissä ja keskustelussa on tullut esille se, että kansainvälinen yhteisö sortuu, tai sortui Afganistanissa, ja ehkä myös muissa operaatioissa on sorruttu ajattelemaan, että ulkopuolelta tiedetään asiat paremmin. Miten vaarallinen ajatus se on?
Satu Elo (00:26:02):
Se on aivan tuhoava. Se vie pohjan yhteistyöltä, paikalliselta omistajuudelta, ei oo mitään mahdollisuutta siihen, jos ulkoapäin viedään jotain. Esimerkiks Afganistanissa oli tosi paljon, että omien alojensa ammattilaisia meni sinne mentoroimaan paikallisia, mutta jos sä oot vaikka kuinka, kun mä itse työskentelin paljon poliisien kanssa, niin vaikka sä oisit kuinka hyvä poliisi kotimaassa, niin se ei tee susta välttämättä hyvää kehitysyhteistyöhenkilöä. Kehitysyhteistyössä on kuitenkin paljon tärkeämpää kulttuurinen konteksti ja aito kohtaaminen ja oman työskentelyn reflektoinnin taito ja perinteiset kehitystyön ammattilaisten ammattitaito. Joskus jopa kehitysyhteistyön ammattilainen voisi tehdä parempaa tulosta vaikka poliisihallintoa tukiessaan kun joku korkea-arvoinen poliisi, koska hän ymmärtää vaan ne prinsiipit, miten toimia kestävällä periaatteella vieraassa kontekstissa paremmin.
Ulriikka Myöhänen (00:27:27):
Pääsivätkö esimerkiksi Afganistanissa humanitäärisen työn tai kehitysyhteistyön tekijät ääneen riittävällä tavalla?
Satu Elo (00:27:34):
Siellä kentällä, mitä mä itse näin, niin kyllähän se vaikeeta oli. Afganistanissa oli kuitenkin kaikkeista isoimmassa roolissa sotilaat, sitten sotilaiden joukossa oli siviilejä neuvonantajina, mutta kyllä se vaikeaa on saada ääni kuuluviin. Sä tuut aivan erilaisesta toimintakulttuurista. Poliisi ja sotavoimat on äärimmäisen hierarkkisia tavalla, johonka Suomessakaan ei olla totuttu esimerkiks kansalaisjärjestösektorilla. Täs on myös koulutuksellinen aspekti, että jos ajatellaan univormumiehiä niin sanotusti, niin heillä ensimmäisestä koulutuspäivästä lähtien kaikki tähtää siihen, että oli tilanne mikä hyvänsä, niin sä olet tilanteen herra. Jos työskentelet kehitysyhteistyötaustalla tämmösessä kontekstissa, niin monestihan johtamistaito voi jo tulla haasteeksi, kehy-ammattilaiset ei osaakaan ottaa johtoa samalla tavoin kuin joku toinen, jolla ei olekaan siitä kontekstista vastaavaa osaamista, mutta hänellä on johtamisosaamista.
Wali Hashi (00:29:05):
Se on tosi tärkeä pohdinta ainakin. Se, mikä tossa meidän pitäisi muistaa, ja se on oikeesti vaarallinen jos me ei muisteta, meillä on esimerkiksi länsimaisessa maailmassa tieto, tapa toimia ihmisten oikeuden näkökulmasta, sananvapautta. Totta kai avustuksia pitäisi olla, kansainvälisen järjestön pitäis toimia kriisialueilla ja hauraissa maissa. Se on älyttömän tärkeä, mut se asia, mitä meidän pitäisi ymmärtää, mikä mun mielestäni tarvii miettiä täl hetkellä, on se, että millä tavalla me toimitaan ihmisten kanssa. Toimitaanko niin, että me puhumme heistä ja annamme heille avustusta vai puhummeko heidän kanssa ja jaamme vastuun? Eli jos ihmisille ei ole vastuu tehdä itse, tai yrittää ainakin itse rakentaa joku, esimerkiksi rauhan rakentamista, on todella tärkeä puhe, kun puhutaan näistä konteksteista. Rauhan rakentaminen korkeintaan jos ihmiset eivät itse pysty rakentamaan, niin ainakin puoliks heidän pitäis olla päätöksenteossa mukana ja ruohonjuuritason toiminnassa. Itse haluta tehdä, miten me saadaan siihen, mutta ei todellakaan rakenneta rauhaa, tai jos asia tulee vain ylös- alaspäin, sen pitäisi lähteä alas- ylöspäin, ja se on se, minkä mä olen huomannu Somaliassa. Se menee pikkusen pieleen. Esimerkiks Somaliassa keskustellaan klaanipäälliköiden kanssa ja poliittinen dialogi tehdään, siinä tehtiin osavaltioita, mikä on älyttömän tärkeä. Mutta unohdettiin myös se, että kaikkien isoin tekijät, naiset ja nuoret, jotka tekevät ruohonjuuritason toiminta. Aina käydään niitä vanhoja tyyppejä, jotka on monen somalilaisen mielestä ne, jotka aiheuttanut ongelma maassa. Klaanipäälliköt esimerkiksi, niin heidän kanssa neuvotellaan ja tehdään dialogia, ja he jatkavat päätöksentekoo koko ajan. Nytkin, tälläkin hetkellä. Sen takia me eletään kaaren elämää niin kauan ku mä muistan, 30 vuotta olen elänyt täällä Suomessa, niin avustus toimii samalla tavalla. Mikään ei oikeestaan muuttunu, niinku ruohonjuuritason poliittista toimintaa, ei mikään muuttunut. Me viedään sinne avustukset ja paikallinen, kun he tarviivat meidän pitää avustaa, ja tietenkin. Ja meidän pitäis toimia, nyt on nälänhätä, pitäis lähtee liikkeelle ja niin edelleen. Sitten pitäisi kouluttaa poliisia ja sotilaita ja poliittista kriisiä pitäis lopettaa. Nä on aina ollu. Meidän pitäis saada jonkinlainen tapa saada ihmiset itse voimaannuttamaan, että he haluavat tehdä ja heidän pitäis tehdä, ja haastaa myös.
(musiikkia)
Ulriikka Myöhänen (00:32:23):
On hirvittävän tärkeää, että kaikki yhteiskunnan eri palaset ja osaset on mukana näissä operaatioissa ja yhteiskuntien rakentamisessa. Tässä on nyt mainittu lapset, nuoret, naiset, uskonnolliset johtajat. Onko meillä olemassa Afganistanista tai Somaliasta jo sellaisia esimerkkejä, joissa olisi onnistuttu esimerkiksi kehitysyhteistyön saralla ottamaan huomioon nämä eri ryhmät ja rakentamaan kestävämpää yhteiskuntaa?
Satu Elo (00:32:57):
Yks hyvä esimerkki kokonaisvaltasesta lähestymistavasta kehitysyhteistyön saralla Afganistanissa on mun mielestä Suomenki pitkään tukema Mary Stopes International ja heidän tekemä lisääntymisterveyteen liittyvä kehitysyhteistyö. Siinä lähtökohta nimenomaan on ollut se, että ollaan lähdetty perinteisten johtajien ja uskonnollisten johtajien pakeilta. Ollaan varmistettu, että nää perinteiset johtajat hyväksyvät toiminnan ja ollaan koulutettu myös heitä ja varmistettu heidän tuki. Ollaan pystytty edistämään naisten lisääntymisterveyttä ja alentamaan lapsi- ja äitiyskuolleisuutta, mutta tällä hetkellähän kun kaikki avustustoiminta käytännössä on jäädytetty, niin nä tulokset on valumassa hukkaan. Niin kauheeta kuin se onkin.
Ulriikka Myöhänen (00:34:02):
Valuvatko ne tulokset todella hukkaan?
Satu Elo (00:34:05):
Sehän ei katoa mihinkään semmonen henkinen pääoma, mitä sinne on saatu vietyä. Kun ollaan saatu opetettua lukutaitoa esimerkiksi niin ethän sä opi siitä pois enää, se on sulla aina ja se pysyy. Tai terveydenhoidon puolella hygieniakasvatus ja ymmärrys tarttuvista taudeista tai imetyksen tärkeydestä, niin kyllähän se on semmonen, mikä pysyy. Mutta avustusvarat on jäädytetty, kaikki toiminta, mikä nojasi tai perustui ulkomaiseen apuun, on pysähtynyt. Tästä syystähän väkisinkin joutuu miettimään, että onko kanavoitu oikein ne avustusvarat. Jos oltais enemmän keskitytty siihen paikallisyhteisöjen voimaannuttamiseen ja erityisesti ruokaturvan parantamiseen, niin tilanne ei olisi niin katastrofaalinen siellä kuin se tällä hetkellä on.
Ulriikka Myöhänen (00:35:13):
Wali, onko sinulla Somalian kontekstista jotakin esimerkkejä, joissa ois erityisen hyvin onnistuttu vuosien mittaan, kokoamaan kaikki toimijat samaan pöytään?
Wali Hashi (00:35:25):
Joo, kyllä on paljon, paljon esimerkkejä on ollut. Mä voin ottaa yks, missä mä olin mukana. Olen ollut luomassa Somaliassa 2016 anteeksiannon kampanja, joka tälläkin hetkellä pyörii paikallisten ja Kirkon Ulkomaanavun yhteistyöllä. Elikkä anteeksiannon kampanja, miksi mielestäni tämä onnistui ruohonjuuritasolla rakentamaan rauhaa. Tietynlainen rauha ihmisten välissä on just se, että me oltiin ihmisten kanssa tekemisissä. Ei ollut järjestö, joka tekee, vaan median kautta kampanjointi. Eli mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että keräämme tarinoita. Ihmiset, jotka ovat sotineet 30 vuotta sisällissodassa olleet, heidän tarinasta tehtiin voimaannuttaminen toisen kohtaan. Jos ottaen esimerkiksi tehtiin lyhytdokkareita, keskusteluohjelmia, ja juuri tästä asiasta, mistä me nytkin keskustellaan. Miten me voidaan rakentaa omassa kotimaassa, mitä meillä tapahtuu, mikä aiheutti tätä sotaa ja miten me päästään eteenpäin? Sitten tuodaan henkilötarinoita, joka pystyisi kertomaan sen, että mitä hänelle on tapahtunut ja mitä hän on toisen ihmisten antanu anteeksi, julkisesti tapahtuu kaikki. Ensimmäinen vuoden aikana, eli silloin kun me tehtiin anteeksiannon päivä Somaliassa, niin vuodessa meille on tullut 103 ihmistä, joka haluavat joko antaa anteeksi tai pyytää anteeksi. Ja mitä kaikkea ihmiset itse järjestävät näitä tapahtumia, keskusteluohjelmia. Luotiin sellainen ilmapiiri, mä en voi suoraan sanoa, että me rakennettiin rauhaa, vaan luotiin ilmapiiri, joka ylipäätään tästä anteeksiannosta ja rauhassa on tullut kulttuuri, mistä keskustellaan. Kaikki, missä me tavataan ja kaikki poliittiset keskustelut ja klaanikeskustelut, uskonnolliset keskustelut. On tullut tällainen cafiska, cafiska tarkoittaa anteeksiannon. Ja se mä oon huomannu, että jos toimitaan oikeesti ruohonjuuritason ihmisten parissa, niin ihmiset itse tekevät näitä juttuja ja pitää vain näyttää heille tie, millä tavalla voidaan yhdellä pienellä eleellä tekemään muutosta. Tämä on se, mikä tuli mieleen, kun kysyit tästä, et mikä on viime aikoina onnistunu hyvin. Kiitos Kirkon Ulkomaanavulle, Kirkon Ulkomaanapu on ainoo järjestö, joka ymmärsi sen ja oli mukana.
Ulriikka Myöhänen (00:38:15):
Heitän tämmösen kysymyksen tässä vaiheessa, että miten me voisimme tulevaisuudessa onnistua muuttamaan isoja rakenteita? Miten me voitais kehittää uusia tapoja tehä asioita, että me ei astuttais uudelleen samoihin sudenkuoppiin? Onko tästä jo jotakin esimerkkejä olemassa?
Wali Hashi (00:38:33):
Se on vaikea kysymys. Just mistä me nyt puhuttiin koko päivä mielestäni, ainakin mun mielestä olisi se, että me päästään ratkaisuun, päästään tekemään näitä asioita mitä me parhaillaan keskustellaan. Ainakin tarvitaan muutosta. Se käy kansainvälisiltä tahoilta, paikallisilta tahoilta, ja se muutos pitäisi olla se, että ollaan läsnä, missä on ruohonjuuritason toiminta. Mitä esimerkkii tässä on olemassa, niin on kyllä. Me tehtiin viestintä- ja kehityssäätiön kautta salaista hanke toimittajan kouluttaminen. Miksi toimittajan kouluttaminen on ollut tosi tärkeä, on se, että mielestämme toimittajat, opettajat, nää on se alue, millä meidän pitäisi tehdä hirveesti homma, koska nämä voi tuoda asennemuutosta. Jos tarvitaan yhteiskunnassa asennemuutosta, ei kokouksissa tai seminaareissa tai tutkimassa saada aikaiseksi. Meidän pitäisi yhteiskunnassa yrittää ruohonjuuritason muutosta. Miten me tehdään? Kouluissa tehdään yhteistyötä ja ammattimediaa käytetään hyväksi, koska medialla on valta, pystyy opettamaan ja muuttamaan ihmisten asennetta, jos käytetään oikein. Se voi myös tuhota ja aiheuttaa sotaa, mutta se riippuu tietenkin miten sinä käytät. Viesti- ja kehityskomitea me tehtiin, me keskityttiin toimittajat, ja se syy, miks me tehtiin, on just sitä, että voimaannuttiin toimittajat siitä, että he voi saada aikaan ruohonjuuritason asennemuutosta.
Ulriikka Myöhänen (00:40:42):
On olemassa sanonta bad news is good news, huonot uutiset ovat hyviä uutisia, joka viittaa siihen, että uutiset on luonteeltaan usein huonoja ja niitä päivän isoimpia uutisia. Siitä voi syntyä kuva, että maailmassa tapahtuu vaan huonoja juttuja, Wali, toimittajana miten ajattelet sitä? Mikä rooli medialla ja muulla tiedonvälityksellä, ja esimerkiks järjestöjenkin viestinnällä on siinä, että millaisina nä kansainväliset avustushankkeet näyttäytyy tavalliselle ihmiselle?
Wali Hashi (00:41:10):
Bad news is good news, tä logiikka riippuu siitä, missä olet. Jos olet Suomessa, niin sota ja tällaista aiheuttaa iso uutinen. Mutta mitä Somaliassa tai Afganistanissa aiheuttaa iso uutinen on se, että meillä onkin rauha, ja sitten yhtäkkiä sä ootkin puhumassa rauhasta ja se on kiinnostava, se ei oo ennen nähty. Se riippuu, missä maailmassa me eletään, mutta medialla on valtavan suuri rooli. Media voisi esimerkiksi enemmänkin esitellä Afrikan siitä näkökulmasta, millaista mahdollisuuksia Afrikassa on, eikä esitellä Afrikka vain avun vastaanottajana. Totta kai nykyisen kaltaisen uutisointi pistää miettimään, että mihin avustusrahat ovat menneet esimerkiksi, kun vuodesta toiseen näytetään Afrikan kurjuutta. Jos Afrikka on näin vuodesta toiseen, näkyy vaan kurjuutta, niin miten avustus on saavuttanut? Jos on mennyt perille ja ihmisiä autetaan, mut mediaa myös voi käyttää rauhaan. Mä voin sanoa, Ulriikka, se, että jos me ilman mediaa esimerkiks tämä anteeksiannon kampanja mitä me tehtiin, ei oltais tehty, se on pelkästään puhtaasti median kautta, voidaan median kautta rakentaa rauhaa, voidaan käyttää positiivista. Se riippuu tietenkin mistä konteksti ja missä maailmassa sä olet ja mikä on näkökulma, mikälainen mediatalo sulla on, millainen sananvapauskuvio sulla on, siinä on monta tekijää. Mutta jos systemaattisesti, mä voin sanoa, että ? juttu esimerkiksi, jossa voidaan keskittyä tietty aiheeseen, millä tavalla voidaan rakentaa rauhaa Afganistanissa. Koulutetaan toimittajia niin, että he opetetaan, millä tavalla he ottavat tällaisen näkökulman, mikä vois saada ihmiset heidän puolelleen ja rakentamaan heidän oma kotimaassa. Median välityksellä meille on tullut Afganistanista todella huono kuva. Ihmisillä on tällainen kuva, Somalia, kaikki nää on tullu median välityksellä. Afrikassa on aina nälänhätä, ei ole mitään, niin voidaan kääntää kolikon toisella puolella ja kääntää positiivisen näkökulmasta. Mielestäni medialla on paljon rooli, kun muuten kansainvälinen järjestön toiminnasta, mä voin väittää ja sanon, että ei osata. He eivät osaa käyttää mediaa tehokkaasti, koska jos osataan mediaa käyttää, he voivat saada aikaiseksi todella paljon.
Ulriikka Myöhänen (00:44:05):
Mitäs Satu tuumaat tähän medianäkökulmaan? Tietysti Afganistanista tällä hetkellä toimittajana toimiminen on haastaavaa eikä helppoa hommaa, mutta miten oot nähnyt tän?
Satu Elo (00:44:18):
Suomi on tukenut myös naistoimittajia pitkään Afganistanissa, ja se on todella arvokasta ja tuloksellista työtä myös. Mutta ihan totta, mitä Wali sanoi, että medialla voisi olla paljon suurempi positiivinen rooli myös kehitysvaikutusten vahvistamiseksi. Ylipäätänsäkin, jos ajatellaan, mitä tulevaisuudessa pitäis tehdä paremmin, niin mä mietin sitä, että tä eri hallinnon ja ammattikuntien välinen yhteistyö, sitä pitää oppia vahvistamaan ja intersektionaalista kehitysyhteistyötä, sitä pitää olla vahvistamassa vieläkin pidemmälle kuin pelkästään rauhan, kehitysyhteistyön ja humanitäärisen avun kolmoissidoksen kautta.
Ulriikka Myöhänen (00:45:24):
Millä eväin sitä lähdettäis ihan lähiaikoina viemään eteenpäin?
Satu Elo (00:45:29):
Suunnittelut pitää tehdä hyvissä ajoin etupainotteisesti, ja varmistaa, että on olemassa yhteistyön tapa ja yhteinen ymmärrys siitä, mitä ollaan tavottelemassa toiminnalla. Se on auttamattomasti liian myöhästä, jos ollaan jo kohdemaassa ja siellä ruvetaan miettimään, että miks toi tekee näin, kun me tehäänkin näin. Tä ikuisuusongelma siitä, että kaikki haluavat koordinoida mutta kukaan ei halua tulla koordinoiduksi, niin se pitää kyetä ratkaisemaan jo ennen kuin ollaan paikan päällä.
Wali Hashi (00:46:16):
Somalian näkökulmasta, Somalia on pikkusen erilainen. En tiedä Afganista, mutta Somalia on resurssi-diaspora. Ihmiset, jotka ovat eläneet, kuten sanoin aikaisemmin, he elävät ympäri maailmaa, niin mun mielestäni nämä diasporan rooli tulisi todella tärkeä, että toimisivat sillä rakenteella, just tässä kontekstissa länsimaalaisten ymmärrystä, ja paikallisen tason kulttuurin tuntemus ja tavan tuntemus, ja nämä yhdistelmä on todella herkullista. Pitäisi ehdottomasti, tehokkaasti käyttää diasporan tietoja ja taitoja ainakin Somalian näkökulmasta, en tiedä kuinka paljon diaspora on tekemisissä Afganistanissa, mutta Somaliassahan pyöritään tällä hetkellä diasporan avulla. Ne vievät rahat, ja eniten avustus, mitä Somalia on koskaan saanut viimesen 30 vuoden aikana, oli Somalian diasporan tahoilta lähetetty raha perheelle ja sukulaisille ja niin edelleen. Se on, en ole vielä nähnyt sitä viime laskussa, mutta miljardia vuodessa tai miljoonia vuodessa on puhuttu tästä. Se on älyttömän tärkee rooli. Ja mun mielestä se pitäis vahvistaa tässä länsimaalaisessa, se, että ihmiset pystytään tekemään, heidän taitoja käyttämään.
Ulriikka Myöhänen (00:47:52):
Tiivistäen, mitkä elementit meillä pitäis tulevaisuudessa olla näissä avustusoperaatioissa mukana, että nämä varmasti näyttäytyisivät parempana?
Wali Hashi (00:48:05):
Se voi kuullostaa vähän itsekkäästi, mutta media. Ehdottomasti. Avustus ja media pitäisi, en tarkoita kaikki mediat siis, systemaattisesti median rooli pitäis olla avustuksen läsnä tai mitä me tehdään, koska silloin saa sitä kautta, varsinkin kun eletään digitaalisessa maailmassa, sosiaalin median maailmassa, jossa me ollaan kuitenkin tekemisissä toisemme. Miksi afrikkalaiset nyt esimerkiksi yrittävät keskustella tästä toiminnasta, juuri siitä. Me elämme globaalissa maailmassa tällä hetkellä, ja me tiedämme, mitä kukakin pystyy tekemään. Tehokkaasti median käyttäminen olisi tärkeä.
Ulriikka Myöhänen (00:48:58):
Entäs Satu? Mitkä on sinun eväät?
Satu Elo (00:49:01):
Kulttuuri- ja konfliktisensitiivisyys. Nä on asiat, jotka pitäis ottaa haltuun ennen kuin lähdetään minnekään erityisesti hauraaseen toimintaympäristöön. Yks Suomen vahvuusalue on ollut pitkään sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen ja tä on asia, mitä ei voi tarpeeks korostaa, sen tärkeyttä. Se on konkreettisesti todella tärkeää, että myös avustustyön tekijöiden joukossa on mahdollisimman paljon naisia, koska jossain hyvin konservatiivisessa kontekstissa, kuten Afganistan, niin miehillä vaan ei ole pääsyä naisten luokse. Näitä naisia pitää olla avustustyöntekijöinä, mutta ihan yhtä hyvin pitää olla poliisien joukossa tai sotilaiden joukossa. Jos halutaan saavuttaa koko väestö, ei voida jättää puolta väestöstä, ja myös sen toisen puolen myötä usein lapsia huomioimatta.
(musiikkia)
Ulriikka Myöhänen (00:50:18):
Tähän ajatukseen on hyvä lopettaa tämä keskustelu. Suuri kiitos tästä kiinnostavasta juttutuokiosta, Satu Elo ja Wali Hashi. Ja iso kiitos myös sinulle, joka liityit seuraan esimerkiksi työmatkalta, lenkkipolulta tai ihan vaan kotisohvalta. Moi moi ja kuulemiin täältä studiosta.
