FCA Talks: Radikalisaatiosta haastateltavana Milla Perukangas

 

Saavutettava tekstiversio keskustelusta

Noora Pohjanheimo [00:00:00]: Väkivaltainen radikalisaatio ja ekstremismi ovat ilmiöitä, jotka pahimmillaan johtavat terroristisiin tekoihin. Nämä ääri-ilmiöt koskettavat myös Suomea. Kyse ei ole asiasta, joka tapahtuu vain jossain muualla. Ratkaisuja ja keinoja ehkäisyyn on ja niistä kuulemme nyt lisää, kun FCA Talks -podcastin vieraana on Kirkon Ulkomaanavun rauhan ja turvallisuuden erityisasiantuntija Milla Perukangas. Tervetuloa.

Milla Perukangas [00:00:26]: Kiitos.

Noora Pohjanheimo [00:00:28]: Aloitetaan määrittelemällä näitä termejä, niin tiedetään, mistä puhutaan. Mitä tarkoittaa väkivaltainen radikalisaatio, väkivaltainen ekstremismi ja niiden ehkäisy?

Milla Perukangas [00:00:39]: Väkivaltaisen radikalisaation ja ekstremismin ehkäisy ovat käsitteitä, jotka usein menevät sekaisin. Kun puhumme näistä ilmiöistä, niin puhumme väkivaltaisesta radikalisaatiosta. Silloin oikeastaan viitataan yksilön prosessiin, jossa ihminen alkaa hyväksymään sellaista ajatusmaailmaa, joka oikeuttaa väkivallan vaikuttamisen välineenä. Tämä nimenomaan tarkoittaa sitä yksilön ikään kuin ajatusprosessia ja tällaisten ajatusten hyväksymistä. Silloin katsotaan, että mitä yksilön elämässä ja hänen ajatuksissaan tapahtuu. Puhutaan radikalisaatioprosessista. Mutta jos puhumme väkivaltaisesta ekstremismistä, niin puhumme toiminnasta ja vaikutuksista. Eli radikalisaatiolla viitataan yksilötasoon, mutta sitten väkivaltainen ekstremismi on sitä toimintaa, johon radikalisaatio pahimmillaan voi johtaa.

Noora Pohjanheimo [00:01:40]: Kirkon Ulkomaanapu toimii tässä väkivaltaisen radikalisaation ja ekstremismin ehkäisyn parissa. Mistä tämä työ on KUA:lla lähtenyt liikkeelle?

Milla Perukangas [00:01:52]: Kirkon Ulkomaanapu on perinteisesti tukenut ja tehnyt yhteistyötä yhteisöjen kanssa, jotka ovat ehkä kaikista maailman hauraimmissa konteksteissa, joissa vaikuttavat aika usein monet haasteet siellä yhteisöissä. Väkivaltainen ekstremismi on yksi sellainen asia.

Jos mietitään vaikka Kirkon Ulkomaanavun ohjelmamaita, Somaliaa, Keniaa ja muitakin, niin osa yhteisöjen kohtaamaa arjen ongelmaa ovat väkivaltaiset ääriliikkeet. Erityisesti ehkä Somaliassa ja Keniassa Al-Shabaab on semmoinen, joka vaikuttaa niiden yhteisöjen elämään, joiden kanssa pyritään tekemään töitä kestävän rauhan, toimeentulon ja koulutuksen turvaamiseksi. Erityisesti Keniassa ja Somaliassa Kirkon Ulkomaanapu on myös tehnyt tutkimusta siitä, että mikä voimistaa näitä liikkeitä ja mikä saa ihmiset liittymään näihin liikkeisiin. Tämä on aika merkittävä, jos mietitään, että esimerkiksi Afrikan mantereella vuosien 2011 ja 2016 välillä oli 33000 ihmistä menettänyt henkensä väkivaltaisten ääriliikkeiden toiminnan johdosta.

Tämä on merkittävä rauhan ja turvallisuuden kysymys ollut koko mantereella. Jotta voimme ennaltaehkäistä väkivaltaista ekstremismiä ja ihmisten liittymistä näihin liikkeisiin, niin täytyy ymmärtää, mitkä ovat ne taustalla olevat syyt, jotta voidaan ennaltaehkäistä liittymistä ja sitten toisaalta myös ratkoa ehkä laajempia kysymyksiä yhteistyössä paikallisen hallinnon kanssa, joka vie yhteiskuntarauhan perusteita, jos näin voi sanoa. Vuonna 2014 Kirkon Ulkomaanapu teki tutkimusta Somaliassa ja Keniassa haastattelemalla niitä ihmisiä, jotka olivat liittyneet Al-Shabaabiin.

Milla Perukangas [00:03:54]: Se, mitä huomattiin tutkimuksessa silloin ja mikä oli todella merkittävää, koska itse asiassa tämä oli ensimmäisiä tutkimuksia globaalisti, joka pystyi tuottamaan ensikäden tietoa niiden ihmisten kokemusmaailmasta ja todellisuudesta, jotka ovat mukana näissä liikkeissä. Pystyttiin avaamaan sitä, mitkä ovat taustalla vaikuttavat yksilölliset syyt, minkä takia ihmiset ovat liittyneet näihin ja mitkä ovat yhteiskunnalliset isot kysymykset, jotka ajavat ääriliikkeiden toimintaan ja tekevät sille tilaa.

Al-Shabaab vaikuttaa Somaliassa, jonne myös Keniasta on matkustanut paljon nuoria. Mielenkiintoista tässä tutkimuksessa on se, kun tarkasteltiin ihmisiä, jotka ovat liittyneet Somaliassa ja ihmisiä, jotka ovat matkustaneet Keniasta ja liittyneet Al-Shabaabiin, niin siellä on osittain samoja syitä, mutta merkittäviä eroja niissä syissä, miksi liitytään. Tämä on hurjan tärkeä tieto nimenomaan ennaltaehkäisyn näkökulmasta. Täytyy ymmärtää se syy, minkä takia ihmiset liittyvät, että voimme rakentaa tukitoimia ja ratkoa oikeita ongelmia yhdessä paikallisten yhteisöjen kanssa liittymisen ennaltaehkäisemiseksi.

Esimerkiksi Somaliassa erityisesti nuoret miehet liittyvät Al-Shabaabiin taloudellisten ja toimeentuloon liittyvien syiden vuoksi. Se oli yleensä ensisijainen syy. Ihmiset kokivat, että heillä ei ole mahdollisuutta vaihtoehtoiseen tulevaisuuteen. Heillä ei ole koulutusta, heillä ei ole toimeentuloa. Nämä liikkeet, Al-Shabaab pystyi tarjoamaan heille sen paikan, mihin kuulua, toimeentulon, millä hankkia elantoa ja toisaalta tuomaan turvallisuutta. Ei ollut luottamusta siihen, että turvallisuusrakenteet maassa pystyvät tarjoamaan henkilökohtaista turvallisuutta perheelle tai omalle itselle. Al-Shabaabista haettiin fyysistä turvallisuutta myös ja statusta, joka nostaa yksilön asemaa yhteisössä.

Milla Perukangas [00:05:55]: Toisaalta Keniassa jos katsotaan alueita, mistä nuoret ovat lähtenee Al-Shabaabiin, niin huomataan äkkiä, että ne ovat sellaisia alueita, joissa historiallinen marginalisaatio ja yhteiskunnan kehitys eivät ole pysyneet mukana muun Kenian kanssa. Tähän liittyy paljon nuorten kokemaa marginalisaatiota, ulkopuolisuuden ja syrjinnän tunnetta. Heillä ehkä juuri Al-Shabaabin propagandan tarjoama mahdollisuus kuulua, olla arvostettu ja rakentaa omaa tulevaisuutta, niin hurjalta kuin se kuulostaakin Al-Shabaabin leirissä, on tarjonnut ikään kuin nuorille toimijuuden mahdollisuuden. He pystyvät ottamaan aktiivisen roolin oman tulevaisuuden kanssa sellaisessa tilanteessa, että yhteiskunta ei tue heidän osallisuuttaan ja tarjoa heille positiivisia mahdollisuuksia rakentaa omaa toimeentuloa ja uraa esimerkiksi omalla kotipaikkakunnalla.

Ehkä tätä miettii rauhantyön näkökulmasta ja kehitysyhteistyönkin näkökulmasta. Sitten jos lähdetään miettimään, miten tätä asiaa ratkaistaisiin Somaliassa ja toisaalta Keniassa, niin toimet varmaan pitäisi räätälöidä sillä tavalla, että se vastaa paikallista todellisuutta ja näiden ihmisten kokemusta. Sama ennaltaehkäisevä työ Somaliassa ja Keniassa ei luultavasti olisi vaikuttavaa. Täytyy nimenomaan ymmärtää paikallisten ihmisten ja yhteisöjen tarpeet ja ottaa se työn keskiöön.

Noora Pohjanheimo [00:07:27]: Minkälaisia toimenpiteitä näiden löydöksien pohjalta on tehty?

Milla Perukangas [00:07:33]: Silloin heti tutkimuksen jälkeen, jos ottaa esimerkiksi vaikka Kenian, niin Kirkon Ulkomaanapu lähti yhteistyössä muiden paikallisten organisaatioiden ja Kenian presidentin toimiston kanssa järjestämään nuorisodialogia näillä alueilla, joista eniten oli lähtenyt Keniasta nuoria Al-Shabaabiin, ja käymään sitä dialogia keskushallinnon, paikallishallinnon ja yhteisöjen kanssa niistä toimista, että mitä yhdessä voitaisiin tehdä. Nuoria kuultiin siinä prosessissa ja heidän ratkaisuvaihtoehtoja saatiin keskushallinnon tasolle keskusteluun. Tämä on ehkä yksi todella tärkeä malli.

Kirkon Ulkomaanapu ja uskonnollisten ja perinteisten toimijoiden rauhanvälitysverkosto ylipäätään globaalilla tasolla yrittävät viedä eteenpäin se viesti siitä, että tarvitaan tietoa sen pohjaksi, että mistä on kyse, jotta voidaan ratkaista oikeita asioita. Mutta sitten sen tunnustaminen, että valtio tai paikallishallinto ei pysty yksin näitä ongelmia ratkaisemaan, vaan kansalaisyhteiskunnan tuki ja osaaminen on tärkeitä ottaa siihen työhön. Erityisesti nuorten ja perheiden rooli ennaltaehkäisevässä työssä on merkittävä. Niiden toimien yhdessä suunnittelu, että mitä halutaan tehdä viranomaisten, kansalaisyhteiskunnan, järjestöjen ja uskonnollisten yhteisöjen yhteistyössä, on tärkeä malli, millä voidaan päästä ratkomaan näitä haasteita yhdessä.

Ehkä kansainvälisesti merkittävä tutkimus, joka tuli nimenomaan Afrikan mantereelta, oli Journey to violent extremism, jonka teki YK:n kehitysjärjestö UNDP. Se tarkasteli väkivaltaista ekstremismiä Afrikan mantereella.

Milla Perukangas [00:09:29]: Kävi läpi systemaattisesti sitä, että eri mailla mikä on saanut ihmiset liittymään näihin liikkeisiin ja mikä on saanut heidät lähtemään näistä liikkeistä. Siinä katsottiin yksilötason tekijöitä, kuten koulutusta, toimeentuloa ja ehkä myös henkilöhistorian traumaattisia kokemuksia. Tutkimus osoittaa, että pelkät haastavat olosuhteet eivät ketään työnnä väkivaltaiseen ekstremismiin tai tee haavoittuvaksi näiden järjestöjen rekrytoinnille. Yleensä henkilöhistoriassa tapahtuu myös jokin traumaattinen kokemus, joka on trigger point. Tähän liittyy se laajempi tutkimustulos, mikä tästä tutkimusraportista saatiin.

Jos mietitään yleisellä tasolla, että henkilökohtaiset syyt, miksi ihminen liittyy, ovat aina merkittäviä. Ei voi yleistää sitä polkua, joka johtaa tämmöiseen liikkeeseen liittymiseen, mutta samalla voidaan jotain yleistä sanoa. Se tutkimustulos osoittaa, että hyvä hallinto ja hyvän hallinnon haasteet on merkittävä tekijä, miksi ihmiset ylipäätään liittyvät näihin järjestöihin. Se taisi olla jopa niin, että 83 prosenttia haastatelluista ihmisistä, jotka ovat olleet mukana tai tukevat näitä liikkeitä, kertovat, että huonojen olosuhteiden ja henkilökohtaisen liittymisen viimeinen tipping point, mikä sai henkilön liittymään, liittyy siihen, että he kokivat epäoikeudenmukaisuutta, jonkin konkreettisen tapahtuman, jossa on ollut mukana valtiohallinnon tai turvallisuustoimijoiden edustajia. Eli ihmisoikeusloukkaukset olivat merkittävä syy.

Milla Perukangas [00:11:23]: Jos mietimme rauhan ja turvallisuuden kanssa globaalisti tehtävää työtä, niin juuri turvallisuussektorin reformien ja ihmisoikeusnäkökulman tuominen turvallisuuden ytimeen on todella tärkeä, kun mietitään, mitä isossa mittakaavassa on tapahduttava, jotta viedään ääriliikkeiltä pohjaa.

Noora Pohjanheimo [00:11:49]: Sinä itse asiassa vastasitkin jo vähän seuraavaan kysymykseeni, eli siihen, mitkä asiat yhteiskunnassa vaikuttavat siihen, että ääriliikkeet saavat jalansijaa. Mitkä olisivat vakauttavat ja ehkäisevät keinot yhteiskunnallisella tasolla?

Milla Perukangas [00:12:06]: Varmaankin semmoinen, eri yhteiskunnilla saattaa olla erilaisia haasteita. Semmoinen, mitä huomataan globaalisti, mikä myös tapahtuu täällä meillä Euroopassa, on ehkä polarisaation ja vihapuheen lisääntyminen yhteiskunnissa. Me näemme sitä monella tasolla tapahtuvan eri yhteiskunnissa. Ehkä tämmöisen yleisen asenneilmapiirin ja polarisaation kautta ihmiset ovat yhä haavoittuvaisempia vihapuheen normalisoinnille, mikä saattaa ihan täällä meillä Euroopassa johtaa väkivaltaiseen ekstremismiin.

Jos ajattelemme sitä, mitä pitäisi tehdä näiden ilmiöiden ennaltaehkäisemiseksi, niin emme voi pelkästään katsoa kehittyvää maailmaa ja ajatella, että väkivaltainen ekstremismi ja ääriliikkeet ovat ongelma, joka tapahtuu ja vaikuttaa siellä. Jos mietimme ennaltaehkäisevää työtä, niin sitä täytyy joka yhteiskunnassa tehdä yhteiskuntarauhan vahvistamiseksi ja polarisaation ehkäisemiseksi, koska juuri polarisaatio on asia, mitä kaikki ääriliikkeet kaikkialla maailmassa pyrkivät lisäämään. Epäluottamus ihmisten, yhteiskunnallisten instituutioiden ja ihmisryhmien välillä on se, mihin ääriliikkeet käytännössä pyrkivät, jotta he voivat saada tilaa omalle mustavalkoiselle ideologialle. Jos miettii, mitä väkivaltaisen radikalisaation ja ekstremismin ennaltaehkäisemiseksi pitäisi tehdä tai missä sitä pitäisi tehdä, niin sitä pitää tehdä joka yhteiskunnassa.

Milla Perukangas [00:14:01]: Mutta mitä pitää tehdä, niin se vähän vaikuttaa tai riippuu yhteiskunnan tilanteesta, mitkä siellä ovat ne tekijät, jotka luovat tilaa väkivaltaiselle ekstremismille. Nyt jos mietimme Somaliaa ja Keniaa, niin siellä selkeästi tuli toimeentuloon ja koulutukseen liittyvät kysymykset esimerkiksi Somaliassa. Siellä jos mietitään laajaa ennaltaehkäisevää työtä, niin varmasti tärkeää on, että näihin panostetaan.

Toisaalta se koettiin, että turvallisuustoimijat, kuten poliisi ja armeija, eivät olleet luottamuksenarvoisia kansalaisten näkökulmasta. Jotta pääsemme tilanteeseen, että kansalaiset voivat luottaa poliisiin ja armeijaan, niin siinä täytyy tapahtua dialogia siitä, mitkä ovat ongelma-alueet ja mitä tarvitsee tehdä, jotta ihmisoikeudet toteutuvat näiden toimijoiden toimissa myös. Se on ehkä enemmän turvallisuussektorireformia.

Jos miettii, mitä Kirkon Ulkomaanavun kaltainen toimija tekee, niin me aika usein tuomme näitä toimijoita yhteen. Meillä on mahdollisuus puhua yhteisöjen kanssa, kuulla heidän kokemuksia, saada yhteydet esimerkiksi niihin perheisiin, joita tämä ilmiö koskettaa ja kuulla yhteisöjen mobilisoivia johtajia. Ne saattavat olla uskonnollisia perinteisiä johtajia. Ne saattavat olla naisverkostoja, nuorisoverkostoja. Meillä on kontaktit siihen, että pystymme kuulemaan heidän näkökulmaa ja sitä, miten he näkevät, että pitäisi tehdä. Aika usein paikalliset yhteisöt, jota ilmiö koskettaa, myös tietävät ratkaisut, mitä pitäisi tapahtua. Toisaalta meillä on usein pääsy myös juttelemaan eri valtionhallinnon edustajien kanssa, joiden vastuulla on kansallisten poliitikkojen ja toimenpideohjelmien suunnitteleminen. Ja varmistaa se, että eri toimijaryhmät, jotka käytännössä ovat kaikki tärkeitä ilmiön ratkaisemiseksi, pääsevät samaan pöytään ja pystyvät juttelemaan siitä, mitä voidaan yhdessä tehdä.

Milla Perukangas [00:16:06]: Kuten aikaisemmin sanoin, niin viranomaiset eivät pysty missään maassa tätä yksin hoitamaan. Eivätkä kansalaisyhteiskunta, juuri naisverkosto, nuorisoverkostot ja järjestötoimijat pysty yksin tätä tekemään. Täytyy nimenomaan tulla yhteen ja hyödyntää kaikkien osaaminen, jotta saadaan aikaiseksi sellaista toimintaa, jolla pystytään aidosti, oikeasti vaikuttamaan niihin juurisyihin, mitkä ovat yhteiskunnassa, mutta sitten myös tukea yksilöitä suoraan, joita tämä ilmiö suoraan koskettaa. Eli tarvitaan tukitoimia ihmisten irrottautumisen tukemiseksi näistä liikkeistä. Siihen tosiaan tarvitaan sekä perheen että lähipiirin tukea että ymmärrystä siellä politiikan suunnittelun tasolla vaikuttavista tekijöistä taustalla, jotta niitä voidaan purkaa.

Noora Pohjanheimo [00:16:54]: Mikä on uskonnon ja ideologian rooli tässä radikalisaatiossa?

Milla Perukangas [00:17:00]: Tämä on hyvä kysymys. Huomaa, että varsinkin kun on tehnyt paljon Euroopassa töitä tämän ilmiön kanssa ja toisaalta myös muualla, niin paljon puhutaan siitä, että mikä on uskonnon rooli. Jos mietimme esimerkiksi juuri Al-Shabaabia, Daeshia tai Boko Haramia, jotka aika pitkälle dominoivat meidän mielissä tätä keskustelua ääriliikkeistä ja näistä ekstremismisistä järjestöistä, niin toki näemme sen, että nämä järjestöt pyrkivät itse promoamaan omaa toimintaansa uskonnollisin perustein. Saattaa olla, että ihmiset, jotka näihin liittyvät, ajattelevat, että heidän toimintansa linkittyy tämmöiseen ideologiseen uskonnolliseen toimintaan.

Tästä on aika hyvä esimerkki tämä Journey to violent extremism, jossa haastateltiin lähes 1000 ihmistä, jotka ovat liittyneet juuri näihin liikkeisiin, että miten he näkevät uskonnon roolin oman liittymisen motivaattorina. Lähes puolet vastaajista vastasivat, että he näkevät, että heillä on omaa toimintaa oikeuttava kiinnityskohta uskontoon. He itse sanoivat, että tämä on yksi syy, miksi he liittyvät. Mutta sitten samoilta ihmisiltä kysyttiin, mikä on heidän uskontolukutaito, että kuinka hyvin he tuntevat uskonnollisia tekstejä, ymmärtävät teologista keskustelua tai pystyvät itse asiassa edes lukemaan näitä tekstejä, niin se oli häviävän pieni osa, joka pystyi näin tekemään. Käytännössä mietimme ääriliikkeiden propagandaa, niin he pyrkivät esittämään ideologisen perusteen, jos puhutaan Boko Haramista, Al-Shabaabista tai Daeshista uskonnollisena projektina myös.

Milla Perukangas [00:19:05]: Mutta se, että mitä tekemistä sillä käytännöllä on uskonnon kanssa, tässä tapauksessa esimerkiksi islamin uskon kanssa, niin nämä ääriliikkeet eivät edusta islamin uskoa. Sitten toisaalta ihmiset, jotka näihin liittyvät, ainakin tämän Journey to violent extremism -tutkimuksen perusteella eivät hyvin syvällisesti ymmärrä teologista uskontoa tai voidaan sanoa, että heillä on uskontolukutaito ylipäätänsä. Ehkä juuri koulutuksen puute altistaa ihmisiä propagandalle, omaksumaan ääri-ideologioita ja ymmärtämään uskonnollisesti perusteltuina siinäkin tapauksessa, että näin ei ole, kun ei ole koulutuspohjaa kriittisesti arvioida näitä narratiiveja.

Sitten ehkä se on merkittävä, että vähän ihmiset sanovat, että se on ensisijainen syy. Tämä on itse asiassa sama, minkä huomasimme Boko Haramia koskevassa meidän omassa tutkimuksessa. Syyt, mitä ihmiset listaavat, minkä takia he ovat liittyneet, ovat yleensä moninaisia. Mutta sitten pyysimme vastaajia kertomaan, mitkä ovat ensisijaiset syyt, niin uskonto ei ollut ensisijaisten syiden johdosta, että minkä takia ihmiset itse ymmärtävät näihin liittyvänsä. Siellä tuli juuri epäoikeudenmukaisuus ja tulevaisuuden mahdollisuuksien puute.

Tämä vahvistaa meidän aikaisemman tutkimuksen tutkimustuloksen koskien Al-Shabaabia Keniasta ja Somaliasta. Sikäli mikäli ideologia on kokoava tekijä näissä ääriliikkeissä, niin yksilön kannalta ideologia on harvoin ensisijainen liittymisen syy. Päinvastoin, yleensä syyt ovat käytännöllisiä, henkilökohtaisia, juuri toimeentuloon, turvallisuuteen, kuuluvuuden tunteeseen liittyviä. Ideologia omaksutaan myöhemmin.

Noora Pohjanheimo [00:21:11]: Toinen tällainen luulo tai ajatus on, että radikalisaatio koskee nimenomaan nuoria miehiä. Pitääkö tämä paikkansa?

Milla Perukangas [00:21:20]: Tämä tietyllä tavalla pitää paikkansa. Radikalisaatio koskettaa nuoria miehiä, mutta ei ainoastaan nuoria miehiä. Meidän tutkimukset Nigeriassa, Keniassa ja Somaliassa kaikki tuovat esille sen, että se on hyvin todennäköistä, että ihminen, joka löydetään näistä ääriliikkeistä, on miespuolinen henkilö 16 viiva 26 vuoden välillä. Nämä eivät suinkaan ole ainoita ikäryhmiä tai sukupuolta, joka sieltä löytyy. Jos mietimme, ketkä liittyvät ääriliikkeisiin vapaaehtoisesti ja ketkä ovat mukana pakotetusti, niin myös tämän ymmärtäminen. Tämä on todella tärkeä juttu.

Pitkälle ajateltiin niin tutkimuksessakin ja tutkittiin nimenomaan nuorten miesten osallisuutta väkivaltaiseen radikalisaatioon ja väkivaltaiseen ekstremismiin. Ehkä meidän Boko Haram -tutkimus Nigeriasta oli hyvä avaus näkökulman laajentamiseen. Tutkimme, ketkä ovat Boko Haramin toiminnassa mukana ja mitkä ovat ne roolit siellä. Huomasimme, että itse asiassa naisilla oli keskeinen rooli nimenomaan rekrytoinnissa. Se tapahtui paljon naisverkostojen kautta. Sitten toisaalta naisilla oli aktiivinen rooli usein myös järjestön muissa tehtävissä kuin niissä, mitä perinteisesti ymmärretään, että naiset ovat näiden liikkeiden tukifunktioissa, eli pitävät huolta perheestä, tekevät ruokaa ja huoltoa liikkeiden miestaistelijoiden toiminnan mahdollistamiseksi. Mutta todellisuus on paljon moninaisempi.

Milla Perukangas [00:23:17]: Jos mietimme esimerkiksi vierastaistelijailmiötä, Euroopasta lähteneitä ihmisiä, liittyen Irakin ja Syyrian konfliktissa syntyneeseen Daeshiin tai ISIS:iin, miten se myös tunnetaan, niin siellähän joukossa miehiä ja naisia. Valitettavasti myös joukko lapsia perheiden mukana Euroopasta sinne matkusti. Ennaltaehkäisyssä on todella tärkeää ottaa huomioon se, että se on sukupuolittunut tämä väkivaltainen ekstremismi ja nämä liikkeet. Mutta se, että pääosa siitä kuvastosta, mitä me näemme, jotka ovat nämä nuoret miehet, ei kerro koko kuvaa.

Jos mietimme ennaltaehkäisyä, niin on tärkeä ymmärtää nimenomaan perheiden ja naisten rooli, koska usein kun ihmiset lähtevät pois näistä liikkeistä, niin he tarvitsevat tukiverkon, joka tukee heidän poistumista. He tarvitsevat yhteisön, jonne palata. Sitten mietimme usein, niin saattaa olla, että äidit ja sisarukset ovat näissä haastatteluissa, mitä on tehty näiden erkaantuneiden ihmisten kanssa, olleet suuri tukipilari siinä elämänmuutoksessa, että on pystytty jättämään se liike ja saatu palata yhteisöön. Perheillä on suuri rooli tämän fasilitoimisessa.

Noora Pohjanheimo [00:24:41]: Aikaisemminkin jo sanoit tästä, että kyseessä ei ole vain kehittyvien maiden ilmiö, vaan tätä on nähtävissä myös Euroopassa ja Suomessa. Mitkä ovat radikalisaatioon liittyvät trendit ja riskit tällä hetkellä Euroopassa?

Milla Perukangas [00:24:55]: Jos mietimme, että millä tavalla tämä työ lähti uudella volyymilla liikenteeseen Euroopassa, niin se ajoittuu vuoteen 2013, 2014. Se on sama hetki, kun Kirkon Ulkomaanapu alkoi myös tehdä tätä työtä Suomessa. Meillä oli tämä ilmiö. Huomattiin se, että Euroopan maista alkoi lähteä nuoria ja perheitä liittymään Irakin ja Syyrian konfliktialueelle.

Ne lähdön syyt, minkä takia ihmiset lähtivät, olivat todella moninaiset. Osa lähti humanitäärisistä syistä. Osa lähti puolustamaan omasta näkökulmasta heikossa asemassa olevia ihmisryhmiä. Itse ymmärrys siitä, että minkä takia ihmiset lähtivät silloin, on hyvin moninainen. Mutta se, mitä tiedetään, että tapahtui, on se, että Daesh siellä voimistui ja ihmiset ajautuivat sen toiminnan piiriin tai linkittyivät toiminnan piiriin. Voidaan katsoa, että myös Euroopasta lähteneitä ihmisiä on osallistunut siihen. Silloin Euroopan maat lähtivät melko nopeasti miettimään, mitkä ovat ne syyt, jotka Euroopasta ajaa nuoria väkivaltaisen radikalisaation piiriin tai matkustamaan konfliktialueisiin. Ehkä juuri tämän ilmiön globaalisuus tuli aika äkkiä vastaan.

Jos mietimme rekrytointia, millä tavalla nämä väkivaltaiset ääriliikkeet rekrytoivat joukkoihinsa ihmisiä, niin sosiaalinen media on esimerkiksi mahdollistanut globaalin propagandan, johon myös Euroopasta on ollut helppo pääsy sen piiriin ja vaikutuspiiriin.

Milla Perukangas [00:26:49]: Ehkä se semmoisena yhtenä ilmiönä, joka lähti silloin nousemaan. Jos mietitään, mitä tällä hetkellä Euroopassa tapahtuu, niin näemme myös äärioikeiston nousun ja siihen liittyvän väkivaltaisen ekstremismin. Ei voida ajatella Euroopassa niin, että väkivaltainen radikalisaatio ja ekstremismi ovat nimenomaan jotain, joka tapahtuu Euroopan ulkopuolella, siihen liittyy ihmisiä tai matkustaa täältä Euroopasta jonnekin Euroopan ulkopuolelle liittymään. Väkivaltainen radikalisaatio ja ekstremismi koskettaa eurooppalaisia yhteiskuntia hyvin laajasti.

Jos mietimme, millaista väkivaltainen radikalisaatio ja ekstremismi on esimerkiksi Suomessa, niin selkeästi, kun täällä puhutaan siitä, niin on tärkeää, että huomioidaan juuri moninaisuus. Tämä on marginaalinen ilmiö. Ei voida ajatella niin, että olisi vain yhdenkaltaista väkivaltaista radikalisaatiota tai ekstremismiä, vaan Suomessa on äärioikeistoon liittyvää väkivaltaista radikalisaatiota ja ekstremismiä.

Toisaalta eurooppalainen kehityskulku, josta olemme huolissamme myös Suomessa, on äärioikeistoon liittyvät kysymykset. Käytännössä väkivaltainen ekstremismi ei ole sidoksissa mihinkään yhteen tai tiettyyn ideologiaan eikä missään nimessä yhteen uskontoon, vaan se on nimenomaan toimintaa, joka oikeutetaan väkivallalla ja maailmankuvalla. Näitä maailmankuvia on hyvin monenlaisia. Esimerkiksi hyvin eksklusiiviset mustavalkoiset rasistiset maailmankuvat saattavat helposti olla sellaisia, jotka johtavat väkivaltaiseen ekstremismiin, mitä olemme esimerkiksi Norjassa todistaneet jo aikaisemmin esimerkiksi tämän Breivikin tapauksen johdosta. Se kuva, mitä väkivaltainen ekstremismi on, on hyvin moninainen. Olemme yhteiskuntina aika moninaisten liikkeiden toiminnan ennaltaehkäisyn edessä.

Noora Pohjanheimo [00:28:53]: Suomessa on ollut nyt pitkään keskustelussa tai noussut mediassa aina esiin juuri tämä Al-Holin tilanne, jossa Syyriassa leirillä on suomalaisia naisia ja lapsia, joita pidetään juuri näiden ISIS-taistelijoiden perheenjäseninä. On ollut puhetta siitä, että voivatko nämä henkilöt palata Suomeen ja millä ehdoilla. Millä ajatuksilla olet seurannut tätä keskustelua?

Milla Perukangas [00:29:20]: Olen tosiaan seurannut tätä keskustelua mielenkiinnolla myös sen takia, että toimin Radicalisation Awareness Networkin työryhmän puheenjohtajana. Tämä on itse asiassa Euroopan laajuinen väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisyn kehittämiseen suunnattu verkosto, joka kokoaa koko Euroopan alueelta kaikista jäsenmaista tämän parissa käytännön työtä tekeviä toimijoita. Tämä työ jakaantuu 11 työryhmään, josta me Kirkon Ulkomaanapuna olemme Youth, families and communities -työryhmän puheenjohtaja. Tämä on nimenomaan semmoinen työryhmä, jossa Euroopan alueelta laajemmin on toimijoita, jotka tekevät suoraan käytännön työtä sellaisten perheiden ja lasten kanssa eri Euroopan maissa, jotka ovat palanneet Irakin ja Syyrian konfliktialueelta.

On ollut mielenkiintoista seurata tätä Suomen keskustelua ja tilannetta siitä näkökulmasta, että Euroopan maat ovat ottaneet hyvin erilaisia lähtökohtia tähän työhön, mikä näkyy käytännöntyöntekijöiden kokemuksessa, jota jaetaan tässä verkostossa, mistä puhuin. Ehkä Suomessa itselle on ollut hyvin selkää, että tämä keskustelu on ihmisoikeuskeskustelua. Käytännössä kun mietimme naisia ja lapsia, jotka ovat palanneet tai joiden paluusta puhutaan, niin silloin keskustelu pitää linkittää suoraan lasten oikeuksien toteutumiseen. Olen pitänyt aika rajuna niitä puheenvuoroja, joissa ajatellaan, että olisi jollain tavalla hyvän hallinnon tai oikeusvaltioperiaatteen mukaista jättää nämä lapset vanhempineen esimerkiksi sinne konfliktialueelle.

Milla Perukangas [00:31:23]: Kyllä meillä suomalaisena yhteiskuntana on vastuu lasten oikeuksista ja niiden toteutumisesta. Se ehdottomasti velvoittaa meidät tuomaan nämä lapset sieltä takaisin ja tarjoamaan heille mahdollisuus normaalielämään täällä Suomessa.

Noora Pohjanheimo [00:31:44]: Mitkä ovat oleellisia asioita huomioida siinä kohdassa, kun henkilö irtaantuu ääriliikkeestä tai sen vaikutuspiiristä?

Milla Perukangas [00:31:53]: Varmasti jos mietitään yksittäisen henkilön kannalta, niin tärkeää on se, että jos ihminen haluaa irtaantua ääriliikkeestä, niin tämän ihmisen kanssa keskustella siitä ja ymmärtää syitä, minkä vuoksi hän on alun pitäen liittynyt. Sitten tarkastella tilannetta, että ovatko haavoittuvaisuustekijät poistuneet vai tarvitseeko tämä ihminen jotain tukea siihen erkaantumiseen. Sen ymmärtäminen, että jokainen ihminen on yksilö. Ne syyt, minkä takia ollaan liitytty ja toisaalta, minkä takia halutaan erota, ovat hyvin henkilökohtaiset. Jotta voimme tukea ihmistä integroitumaan takaisin normaaliin yhteiskuntaan ja normaaliyhteiskunnan pelisääntöihin, niin on hyvin tärkeää tehdä yhteistyötä tämän ihmisen kanssa.

Noora Pohjanheimo [00:32:47]: Aikaisemmin mainitsit värväyksen. Se kuulostaa jotenkin uskomattomalta. Tapahtuuko tätä esimerkiksi Suomessa? Minkälaisia ne väylät ovat, jossa ihmisiä rekrytoidaan tai värvätään?

Milla Perukangas [00:33:02]: Meillä tuli Suomea koskeva tutkimus. 2017 oli [?? 00:33:11] tutkimus, joka nimenomaan tutki sitä, että millä tavalla esimerkiksi nuoria on rekrytoitu Suomesta liittymään Irakin ja Syyrian alueella Daeshiin. Se, mitä siinä tutkimuksessa pystyttiin todistamaan, on se, että aika paljon rekrytointi tapahtuu sosiaalisen median kanavia hyödyntävänä ja verkosto- ja vertaisrekrytointina. Nuoret helposti kiinnittyvät toisten nuorten kautta joihinkin keskustelualustoihin, joissa saattaa toimia liikkeiden ammattirekrytoijia, joten sosiaalisen median platformi, sitten semmoinen verkostomainen ja myös vertaisrekrytointi on yksi.

Sen takia on todella tärkeää, että meillä ovat nuoret mukana ennaltaehkäisevässä työssä, sen suunnittelemisessa ja toimijoina, koska he tuntevat nuorten todellisuuden. He ovat niissä paikoissa, joissa näitä haavoittuvuustekijöitä on. He pystyvät siellä toimimaan. Meillä on esimerkiksi Suomessa todella paljon yhteistyötä nuorisojärjestöjen kanssa, missä nuoret ovat yhteistyössä viranomaisten kanssa kertomassa todellisuudesta ja mitä tukea he tarvitsevat, jotta he voivat olla ennaltaehkäisemässä tätä. Se ehkä yhtenä esimerkkinä. Se, mitä nähdään nyt ehkä juuri lähinnä linkittyen äärioikeistoon, jota on Suomessakin tutkittu jonkin verran, on tämä pelimaailma. Kyllähän nämä rekrytoijat pyrkivät rekrytoimaan nuoria siellä, missä nuoret ovat. Ehkä juuri nämä digitaaliset platformit ovat yksi, mutta selkeästi pelimaailma on toinen.

Milla Perukangas [00:34:57]: Siellä aktiivisesti havainnoidaan sellaista rekrytointia ja semmoisen ehkä propagandan ja vihapuheen normalisointia. On hyvä, että perheet ja vanhemmatkin tietävät, että tämmöinen mahdollisuus on, että siellä pelimaailmassa liikkuu ihmisiä, joilla ei ole puhtaat jauhot pussissa. On hyvä seurata myös sitä, että millaisilla platformeilla esimerkiksi oma nuori on, millaista keskustelua siellä käydään ja millaista symboliikkaa siellä esitetään. Nämä ovat sellaisia ehkä ajankohtaisia paitsi maailmalla, niin myös Suomessa.

Noora Pohjanheimo [00:35:36]: Elämme tällä hetkellä globaalin koronapandemian aikaa. Millä tavalla se vaikuttaa radikalisoitumisen kehittymiseen?

Milla Perukangas [00:35:46]: Ehkä välitön vaikutus on, että korona varmasti jättää meidät yhteiskuntina sellaiseen tilanteeseen, että huomaamme, että eriarvoistuminen koronan johdosta tai juuri tämän eristäytymisen vaikutukset ovat eri ihmisryhmiin erilaiset. Käytännössä on melko turvallista ehkä sanoa, että ihmiset, jotka ylipäätään ovat olleet heikommassa asemassa ennen koronaa ja joiden toimeentuloon on vaikuttanut koronan eristys ja muut rajoitustoimet, ovat luultavasti tilanteessa, että taloudellinen tilanne heikkenee. Voi olla, että sosiaaliset ja mielenterveysvaikutus myös kerääntyvät eristyneisyyden johdosta.

Käytännössä eristyneisyys yhdistettynä siihen ehkä muuten heikkoon tilanteeseen elämässä ja sitten siellä nettialustoilla lisääntyvä aika, niin kyllä se semmoiselta reseptiltä vaikuttaa, että tätä ääriliikkeet hyödyntävät. Nyt jo nähdään paljon sitä raporttia, joka tulee eri toimijoilta, jotka seuraavat ääriliikkeiden propagandaa, puhumme sitten Daeshista, äärioikeistosta tai muista ääriliikkeistä, niin tätä COVID-19 -tilannetta paljon hyödynnetään propagandassa. Nimenomaan tarkoituksena on luoda epäluottamusta ihmisten ja yhteiskunnan toimijoiden välille ja pyrkiä sitä kautta etsimään syyllisiä esimerkiksi vähemmistöistä tai on salaliittoteorioita, mistä tämä virus on kotoisin, koska ihmiset kaipaavat tällä hetkellä tietoa ja ehkä yksinkertaisia selityksiä vaikeisiin tilanteisiin.

Milla Perukangas [00:37:42]: Tämä COVID on ehdottomasti luonut tilanteen, jossa ihmiset ovat eristyneempiä paitsi toisistaan, niin voi olla, että yhteiskunnasta laajemmin. Ne ihmiset, jotka ovat jo valmiiksi olleet yhteiskunnan reunoilla, ovat vaarassa pudota. Näitä ihmisiä nämä ääriliikkeet erityisesti targetoivat.

Noora Pohjanheimo [00:38:03]: Radikalisaation ehkäisy on osa Kirkon Ulkomaanavun rauhantyötä. Ehkä erityispiirteenä KUA:n rauhantyössä on tämä yhteistyö uskonnollisten ja perinteisten toimijoiden kanssa. Kertoisitko vähän vielä siitä?

Milla Perukangas [00:38:18]: Kyllä. Aikaisemmin, kun kysyit, mikä on uskonnon rooli tässä ilmiössä, niin toivottavasti toin hyvin esille, että itse uskonnon rooli ilmiössä on vähäisempi. Se on vain osa sitä propagandaa, mitä ääriliikkeet hyödyntävät. Uskonnollisilla yhteisöillä ja toimijoilla, taas toiseen puoleen, on aivan valtava rooli tässä työssä.

Jos mietimme väkivaltaista radikalisaatiota ja ekstremismiä, niin sille tyypillistä on se, että ihmiset, joita se koskettaa, he kokevat haastavaksi hakea apua ehkä siihen elämäntilanteeseen sen takia, että tämä on kamalan stigmatisoiva teema. Me olemme hyödyntäneet rauhantyön osaamista, mikä ollaan kehitetty yhteistyössä uskonnollisten ja perinteisten toimijoiden kanssa sekä maailmalla että täällä Suomessa. Jos mietimme, ketkä ovat paikallisella tasolla, missä se ennaltaehkäisy ja ihmisten tukeminen arjessa tapahtuu, niin ne ovat nimenomaan uskonnolliset yhteisöt monesti. Silloin kun ihmisillä on elämässä kriisi, niin uskonnolliset yhteisöt pystyvät ohjaamaan heitä palveluiden piiriin ja toisaalta olemaan osa yhteisön kanssa tehtävää työtä, jotta polarisaatiota ja stigmaa pystytään vähentämään.

Nämä menetelmäthän ovat hyvin samankaltaisia, mitä hyödynnetään rauhantyössä maailmalla. Juuri uskonnollisten yhteisöjen ja toimijoiden rooli ihmisten tukena arjessa, toisaalta ehkä asennetyön tekeminen yhteisöissä ja arvojohtajuus ovat suuria resursseja tässä työssä. Tätä ollaan hyödynnetty myös Suomessa. Jos mietitään, että silloin kun Kirkon Ulkomaanapu sisäministeriön pyynnöstä lähti mukaan osaksi tätä kansallista työtä Suomessa, niin lähdimme heti liikkeelle siitä hyvästä kokemuksesta, mikä tiedettiin.

Milla Perukangas [00:40:15]: Tarvitsemme yhteistyöhön rauhantyössä aina viranomaiset ja kansalaisyhteiskunnan toimijat. Mutta ehkä erityisenä tuotiin silloin uskonnolliset yhteisöt. Lähdimme kehittämään tätä työtä alun pitäen Suomessa uskonnollisten yhteisöjen kanssa. Meillä oli kristittyjä kirkkokuntia, islamilaista yhdyskunnista imaameja ja juutalaisesta seurakunnasta edustajia mukana, kun lähdimme miettimään, mikä on uskontojen positiivinen rooli tässä työssä ja miten voidaan sitä osaamista hyödyntää. Nyt se on osa Suomen virallista kansallista toimenpideohjelmaa, jossa tuodaan hyvin tärkeäksi se, että nuoret, uskonnolliset yhteisöt ja naiset on tärkeitä olla tässä työssä mukana. Tämä on täsmälleen sama yhdistelmä toimijoita, joita rauhantyössä ylipäätänsä eri puolilla maailmaa tuodaan sen laajemman työn tueksi.