Hartausmateriaali

Hartauksia rauhasta

Hartauksia rauhasta -kyyhkytunnus

Hartausmateriaalivihko pdf-muotoisena, ole hyvä!

Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne

Jeesus sanoi opetuslapsille:
”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’
Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’
Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’ Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”
Matt. 25: 31-46

Virallisten lukujen mukaan maailmassa oli vuoden 2014 lopussa 60 miljoonaa pakolaista. Määrä on kasvanut edellisestä vuodesta yli 8 miljoonalla pakolaisella. Näin suurta kasvua ei ole koskaan aiemmin nähty.

Meidän mielikuvamme pakolaisista ei usein kerro koko totuutta. Pakolaisen ei nimittäin tarvitse matkustaa maailman toiselle puolelle ollakseen pakolainen. Suurin osa tämän hetken pakolaisista on maansisäisiä pakolaisia – evakoita (heitä on noin 2/3 kaikista pakolaisista). Ainoastaan yksi kolmasosa kaikista pakolaisista on etsinyt turvaa oman maansa rajojen ulkopuolelta ja vain pieni murto-osa (1,8 miljoonaa) ovat hakeneet turvapaikkaa jostain kehittyneestä maasta (eniten Venäjältä, seuraavaksi Saksasta ja Yhdysvalloista).

Suomessa on tuskailtu sen kanssa, että maamme kantokyky pakolaisten suhteen tulee pian täyteen. Eräiden laskelmien mukaan pystymme huolehtimaan 10 000 pakolaisesta. Tämä tarkoittaisi kahta pakolaista tuhatta asukasta kohti. Vertailun vuoksi – Libanonissa on tällä hetkellä, syksyllä 2015, 232 pakolaista tuhatta asukasta kohti.

Tähän kontekstiin asetettuna Jeesuksen vaatimus auttamisesta vaikuttaa hyvin konkreettiselta: ”Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne.” Aukaisemmeko kotimme ovet turvapaikan hakijoille? ”Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut.” Toimitammeko vaatteita vapaaehtoiskeräyksiin? Samalla vaatimus on kova: ”Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa.’ Minne menemme? Mitä teemme?

Konkreettisten tekojen lisäksi Jeesuksen vaatimuksessa on kysymys asenteesta. Miten otamme vastaan apua pyytävät? Suomen tulevaisuus nimittäin ratkeaa siihen, toivotammeko vieraat tervetulleiksi ja osoitammeko heille, että he ovat arvokkaita? Annammeko heille mahdollisuuden tulla osaksi suomalaista yhteiskuntaa? Kerrommeko heille, että haluamme oppia heiltä?

Aaro Rytkönen
Kirkon Ulkomaanapu

 

Puu ja sen hedelmät

Palauta mieleesi jokin sinulle merkityksellinen puu. Ehkä kyseessä on vahvarunkoinen tammi tai mänty, kenties joulusta muistuttava kuusi tai syysvärityksessä loimuava vaahtera. Jokainen puu on aikanaan alkanut kasvunsa pienestä siemenestä. Ajan myötä se on vahvistunut ja sen juuret ovat kaivautuneet syvemmälle maaperään latvan tavoitellessa taivasta.

 

Kuva: Minna Törrönen.

Jokainen ihminenkin on kuin puu. Kasvumme alkaa hyvin pienestä, ihmissilmiltä näkymättömissä. Ajan myötä vartumme ja vahvistumme, kasvatamme juuria ja tavoittelemme taivaita.

Yksi puiden ominaisuus on hedelmien tuottaminen. Hedelmät eivät synny pakosta vaan lahjana.

Galatalaiskirjeen mukaan Pyhän Hengen hedelmiä ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.

Jokainen meistä voi tarkastella itseään näiden valossa. Tuotanko minä hedelmiä, jotka löytyvät mainitusta listasta.

Kuva: Paul Jeffrey.

Omassa voimassamme me emme pysty tuottamaan yhtään hedelmää. Jokainen hyvä hedelmä, joka meissä kasvaa, on Jumalan lahjaa. Siksi saammekin rukoilla, että olisimme suotuisa kasvualusta noille hyville hedelmille. Saamme myös pyytää rohkeutta hedelmien jakamiseen toinen toistemme kanssa. Vain jaettuina rakkaus, ilo, rauha ja muut hedelmät muuttuvat täydellisiksi.

Jumala.
Kiitos elämästä ja kasvusta.
Anna meissä kasvaa Pyhän Henkesi hyviä hedelmiä.
Anna meille rohkeutta antaa itsemme sinun käyttöösi, jotta rakkaus, rauha ja muut hyvät hedelmät saisivat tulla täydellisesti näkyviin.
Aamen.

Anu Ylitolonen
pastori, Joroisten seurakunta

Kuvat: Minna Törrönen ja Paul Jeffrey.

 

Antakaa toisille anteeksi

Jeesus sanoo: ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” (Matt. 6: 14-15)

Nämä Jeesuksen sanat kehottavat meitä ennen kaikkea antamaan anteeksi, ei niinkään pyytämään anteeksi. Tässä ajassa, kun maailmassa on paljon vihapuhetta ja vahvoja mielipiteitä ajattelen, että anteeksi antamisen tärkeys korostuu entisestään.

Onko anteeksiantaminen kuitenkaan aina helppoa tai edes mahdollista? Millaisissa tilanteissa on vaikeaa antaa anteeksi?

Työssäni lasten ja nuorten parissa korostan usein sitä, että jokaisen tulee pyytää anteeksi ja ennen kaikkea, antaa anteeksi. Edellytämme helposti lapsilta anteeksiantoa, mutta pystymmekö me aikuiset siihen?

Poeka

Anteeksiantamisen puhdistavaa ja vapauttavaa vaikutusta ei kukaan voi kieltää, mutta se ei kuitenkaan tee anteeksi antamisesta yhtään helpompaa. On helppo sanoa, että annan anteeksi, mutta näkyykö anteeksianto sanoissani tai teoissani? Kristittyinä meidän tulisi nähdä lähimmäinen jokaisessa ihmisessä ja noudattaa Jeesuksen antamaa kehotusta anteeksi antamisesta. Meidän tulisi aina pyrkiä anteeksiantoon.

Vaikka meidän olisikin vaikeaa antaa anteeksi, voimme joka päivä luottaa siihen, että Jumala antaa anteeksi meille meidän tekomme ja tekemättä jättämisemme. Meillä on mahdollisuus tehdä virheitä ja yrittää uudelleen. Miksi emme soisi sitä toisillemme? Jumala ei hylkää eikä jätä. Jumalan anteeksianto on meidän turvanamme joka päivä. Me emme kykene samanlaiseen anteeksiantoon kuin Jumala, mutta jos voisimme välittää siitä maailmaan edes pienen murusen, olisi maailmassa hieman enemmän hyvyyttä ja lähimmäisenrakkautta.

Saija Lohikoski
nuorisotyönohjaaja
Lopen seurakunta

Kuva Ville Asikainen


Jumala tahtoo rauhaa kaikille

Osallistuin joitakin kuukausia sitten täällä Turussa uskontojen rauhankävelylle. Paikalla oli edustajia monista uskonnoista.  Yhdessä me kuljimme kaupungilla pätkän matkaa osoittaaksemme rauhantahtomme, erikseen ja yhdessä. Ja vaikkei niitä ääneen lausuttukaan, uskon, että moni lausui mielessään hiljaa rukouksen rauhan puolesta. Eikä rauhan puolesta rukoilu rajoitu vain tällaisiin erityisiin tilanteisiin. Me rukoilemme jatkuvasti rauhaa maailmaan. Pyydämme yhä uudelleen. Me luotamme siihen, että rukoukset kuullaan ja uskomme, että se joka rukoukset kuulee voi antaa meille rauhan.

Rauha tulee Jumalalta. Näin me uskomme. Hyvältä Jumalalta, joka ei voi toivoa muuta kuin rauhaa.  Vaan jos me uskomme että rauha tulee Jumalalta, voimmeko me koskaan saavuttaa rauhaa ihmisten kanssa jotka uskovat toisin kuin me? Tai eivät usko lainkaan?

Sirkus edellyttää luottamusta ja yhteistyötä. Zaatrin pakolaisleiri, Jordania. Kuva: Meeri Koutaniemi.

Jumalan tahto ja siunaukset eivät rajoitu vain kristittyihin. ”Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.” (Matt. 5:45) Rauhaa rukoillaan ja toivotaan kaikkialla. Sen kaipuu elää meissä kaikissa, vaikka olemmekin taipuvaisia väkivaltaan. Jumala tahtoo rauhaa kaikille, riippumatta heidän uskostaan. Riippumatta uskostaan, jokainen ihminen on lähimmäisemme, jolle Jeesus käskee meidän osoittaa laupeutta.

Oi Herra, kaikki päällä maan
loit lähimmäisiksemme,
myös kieleltään ja uskoltaan
niin vieraat toisillemme.
Kun sinulta
saa hoivansa
myös kaukainen
maa, kansa sen,
niin ketään torju emme.
(Virsi 431:2)

Miika Ahola
Kappalainen
Turun Tuomiokirkkseurakunta

Kuva: Meeri Koutaniemi, Sirkuskoulu Zaatrin pakolaisleirillä Jordaniassa

Kaikki riittää; Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi

Lähimmäisen sunnuntai 30.8.2015

Kuva: Minna Törrönen.

”Lesken ropo ei ollut suuri, mutta aivan riittävä,” lauloi Jaakko Löytty. Enempää ei tarvitse antaa kuin kaikkensa. Lesken ropo oli kaikki, mitä hänellä oli. Kaikki riittää.

Uhriarkun tulo käytettiin niiden hyväksi, joilta puuttui sosiaaliturva aikana, jolloin sen kivijalka oli suku. Lesket, orvot ja muukalaiset olivat
turvattomimmat ja elivät almujen varassa. Leski antoi lahjansa tuntemattoman hyväksi.

Turvattomuudella oli ja on monta syytä, joista hirmuisimpia on sota, jolla silläkin on monet syyt. Siksi Jeesus lausui: Autuaita ovat rauhantekijät.

– Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa… (1 Joh. 3:11)

Rakkaus on teko, rakkaus on tahtotila, rakkaus on tunne.

Kuva: Minna Törrönen.

Kirkko, jota ohjaa Kristuksen evankeliumi laupeudesta ja rakkaudesta, kuulee oikeudenmukaisuuden kaipauksen ja tahtoo vastata siihen kaikin voimin. Rakkaus on teko.

Rakkaudella on tarkka näkö ja kuulo. Jo kaukaa se näkee ja kuulee hylkäämisen, kivun, ja sorron. Rakkaus on kaikkinäkevä.
Se näkee myös onnen ja iloitsee, kun totuus voittaa.

Rakkaus on kallista, koska se ei sulje silmiään hädältä. Rakkauden lailla rauha on teko, tahtotila ja tunne.

Kaikki riittää; Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

Kuva: Minna Törrönen.

Rukous:
Herramme Jeesus Kristus.
Sinä olet meille esimerkki täydellisestä rakkaudesta.
Sinä hoidit ihmisen kaikkia tarpeita: ruokit nälkäisiä, paransit sairaita, annoit synnit anteeksi.
Opeta meitäkin osoittamaan toisillemme käytännön rakkautta.
Auta, ettei meillä koskaan olisi niin kiire, että kulkisimme apua tarvitsevan ihmisen ohi.
Kiitos armostasi ja rakkaudestasi.

Veli-Pekka Järvinen
Kirkkoherra
Tampereen Harjun seurakunta

Kuvat Minna Törrönen, Haiti ja Guatemala

Kylmästä lämpimään

Älä kiellä apuasi, jos toinen on avun tarpeessa ja sinä pystyt tekemään hänelle hyvää. (Sananl. 3: 27)

Miten paljon pystyisinkään, jos sydämeni ei olisi näin kylmä ja kova. Elän pienellä palkallani kovin leveästi, itselleni ja perheelleni aarteita haalien. Helposti keksin verukkeita, kun apuani kaivattaisiin vaikka ystävän muuttaessa tai tiedän mummon yksinäiseksi palvelukeskuksen osastolla. Ei, olen muka liian väsynyt tai kiireinen tai arvelen jonkun toisen tarvitsevan minua enemmän. Sama on keräyslippaan osuessa kohdalle kaupan ovella. Sydän on kylmä kuin kivi, tunnustan sen.

Kivi on kova ja raskas kantaa. Ja itsekäs sydän tuntuu usein kovin raskaalta. Harvoin kuitenkaan tunnistan raskaan sydämen oikeaa syytä ja mieluusti etsin sitä itseni ulkopuolelta. Miten minua on kohdeltu? Mitä minä olen saanut tai jäänyt saamatta? Kyllähän minä muuten, mutta kun nuo muut.

Kivisydämelläni on onneksi myös mahdollisuus. Välittävä vilpitön katse, auttamaan ojentunut käsi ja konkreettinen vastaan tuleminen heikolla hetkellä antaa sydämelle lämpöhoitoa. Kivellä on erinomainen lämmön varastointi ominaisuus. Jos kivikoru on päivän ihoa vasten kaulalla, se hehkuu ruumiinlämpöä vielä kauan poisriisumisen jälkeen, saunan kivien hehkusta puhumattakaan.

Kuva: Paul Jeffrey.

Haluan saada kivettyneen sydämeni hehkumaan lämpöä. Enkä pelkästään toisten hyväksynnän kautta vaan itse maailmassa toimimalla. Pitämällä huolta toinen toisestamme ja kannustamalla toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin (Hepr.10:24). Vain Jumalan rakkaus voi pitää lämmön liikkeessä ja antaa sen kasvaa meidän ihmisten kautta. Vain Jumalan rakkaus voi armahtaa kylmettynyttä, itsekästä ja kovaa sydäntä ja luottavaisesti uskoa sydämelle tehtävän aina uudestaan:   ”…ja sinä pystyt tekemään hänelle hyvää”.

Rukous: Pyhä kolmiyhteinen Jumala. Sinä näet, kuinka usein kuljen toisen ohi itsekkyyttäni. Sinä tunnet keskeneräisyyteni. Kiitos, että rakastat minua silti. Aamen.

Laulu 39, Yhtä, NSV 2015

Tiina Taavitsainen
Kirjoittaja on Varkuden seurakunnan nuorisotyönohjaaja

Matkalla rauhaan – Jumalan ja itsen luo

Alkukesän raikas vihreys maalaa maiseman. Puut puhkeavat kukkaan, antavat lupauksen sadosta ja hedelmästä, jonka puu tuottaa. Se on edessämme kuin nuoruus.

Rippikoululaisia katsellessani mietin usein, miten voisin tukea heitä olemaan mahdollisimman paljon sitä, mitä he todella ovat. Rippikoulussakin tavoitteita on vain kaksi. Kunpa nuoret voisivat oppia tuntemaan edes vähän salattua, mutta ihmiseksi tullutta Jumalaa. Kunpa he oppisivat tuntemaan itseään paremmin. Paljon muuta en pyydä, enkä toivo. Hyvä, jos pystyn auttamaan tässä.

Joskus mietin, onko rippikoululaisen elämä kovin toisenlaista kuin aikuisen. Toki aikuisella on allaan paljon enemmän tukevaa maata. On ollut pakko tutustua itseensäkin, nähdä oman elämän kauneus ja oman minän kipu ja karheus. Ja Jumalaakin on tullut mietittyä. Mutta matka kohti itseä ja Jumalaa on vielä kesken ja jää kesken. Salattuja olemme molemmat, Jumala ja ihminen, Jumalan kuva.

Kuva: Ville Asikainen.

Sielulleen saa niin helposti vahingon. Eikä se ole toisten syy. Mitä vähemmän tunnen itseäni, sitä helpommin lähden toisten matkaan. Teen toisille mieliksi – en siksi, että auttaisin niin toista, vaan siksi, että toivon niin saavan toisten hyväksyntää ja rakkautta. Että kelpaisin muille.

Joskus on kuljettava kauas löytääkseen takaisin itsensä ja Jumalan luo. Tuolla matkalla on etsittävä sitä, mikä kestää ja tunnistettava se, kuka lopulta olen. Itsensä, ristinsä, ilonsa ja haavansa. Etsiessämmekin emme ole hakoteillä. Sillä niilläkin teillä Jumala vaeltaa kanssamme.

Kuva Jenni-Justiina Niemi

Rukous:
Sinä salattu Jumala.
Anna minun nähdä sinut. Vaikka vain välähdyksenä, lupauksena, toivona.
Opeta minua tuntemaan itseäni. Anna, etten jäisi salaisuudeksi itselleni, vaan löytäisin tien sinun ja itseni luo.
Amen.

Aulikki Mäkinen
Kirjoittaja on Kuopion Männiston seurakunnan kirkkoherra

Kuvat: Ville Asikainen ja Jenni-Justiina Niemi

Jumalan valtakunnassa kaikki on toisin

Teksti: 5 sunnuntai pääsiäisestä, 2 Mos. 17:8-13

Vanhan testamentin sotakuvauksia ei ole helppo yhdistää rauhansanomaan. Ne ovat kotoisin kulttuurista, jossa voima oli itsestään selvä osoitus siitä, kenellä on valta. Israel oli pieni ja heikko kansa, jota ympäröi mahtavat viholliset, jotka milloin tahansa olivat valmiina hyökkäämään, tuhoamaan ja tappamaan. On inhimillistä, että kaiken kokemansa vääryyden jälkeen, Israelin kansa kaipasi Jumalan väliintuloa, että hän osoittaisi voimansa ja toisi voiton.

Me, jotka olemme varttuneet Suomessa sotien jälkeen ja 2000- luvun alussa, olemme voineet pitää rauhaa ja oikeudenmukaisuutta itsestäänselvinä asioina ja ehkä mieltää ne maailman luonnolliseksi tilaksi. Mutta jos tarkkailemme omaa historiaamme tai maailmaa tänä päivänä, meidän on pakko todeta, että suurin osa maailman ihmisistä joutuu kokemaan yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta, mielivaltaa ja väkivallan uhkaa.

Kuva Paul Jeffrey

Omassa kohtuullisen suojaisessa elossamme, sorrumme helposti arvostelemaan Vanhan testamentin ”alkukantaista” näkemystä, jonka mukaan Jumala perustaa rauhan valtakuntansa kukistamalla kaikki viholliset. Toki meidän on uskallettava lähestyä tekstejä myös kriittisesti.

Jeesus näyttää meille nimittäin aivan toisenlaisen tien, miten Jumalan valtakunta tulee toteen. Se on itsensä antavan rakkauden tie. Vaikka Jeesus ennusti vaikeiden aikojen tulevan, että kansat nousevat kansoja vastaan, hänen tavoitteensa oli Jumalan valtakunnan perustaminen.  Siinä valtakunnassa vallitsevat toiset arvot kuin maailmassa: lapset ja köyhät ovat etusijalla ja heitä kuunnellaan, suurin olkoon toisten palvelija ja ihmisiä kutsutaan rakastamaan toisiaan ja antamaan toisilleen anteeksi.

Paul Jeffrey

Tämä on se valtakunta, jonka myötävaikuttamiseen meidät on kutsuttu. Haaste on vähintäänkin yhtä vaikea kuin taistelu, josta teksti kertoo. Meidän pitää Mooseksen, Aaronin ja Hurin tavoin, auttaa toisiamme olemaan väsymättömiä rukouksessa ja luottavaisia taistelussa – taistelussa, jota emme käy lähimmäistämme vastaan, vaan hänen rinnallaan ja hänen puolestaan.

Herra,
rukoilemme rauhaa maailmalle,
myös sinne missä yhteisymmärrystä ja sovintoa
inhimillisesti katsoen näyttää olevan mahdotonta saavuttaa.
Auta meitä luottamaan siihen,
että mikään ei ole Sinulle mahdotonta ja
tee meistä auliita välikappaleita rauhallesi
lähiympäristössämme ja maailmalla.
Aamen.

Björn Vikström
Kirjoittaja on Porvoon hiippakunnan piispa

Kuvat: Paul Jeffrey.

Rakastakaa!

Mistä tiedän, että minua rakastetaan? Miten minä itse voin vakuuttaa toisen rakkaudestani? Uuden testamentin lukukappale (1. Joh. 3: 18–24) ei kiertele, vaan kehottaa suoraan: ”Älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa.”

Kuva Paul Jeffreey

Kehotus haastaa meidät todella miettimään, onko näyttämäni rakkaus totta. Maailmasta ei puutu vinkkejä ja neuvoja siitä, miten saavuttaa ja maksimoida onni ja rakkaus. Ei saisi liittyä puhumattomuuden ketjuun, mutta rakkaudesta lässyttäminenkin on turhaa. Toinen keskittyy rakastamaan itseään ja toinen taas uhraa kaiken toisten vuoksi hukaten itsensä. Onko mahdollista löytää tasapaino?

Lukukappaletta silmäilemällä hieman eteenpäin saamme lisävinkkiä, mitä todellinen rakkaus on. Se on meidän käsityksemme ulottumattomissa, mutta se on silti annettu meille. Se on Jumalan rakkautta, joka itse asiassa on alku sille, että me olemme edes olemassa.

Siksi kehotus rakastaa teoin ei tunnukaan käskyltä, vaan kaiken olemisen lähtökohdalta. Rakkauden konkreettisia tekoja ei tehdä siksi, että niitä täytyisi tehdä, vaan Jumalan rakkaus saa ihmiset toimimaan lähimmäisten hyväksi.
Kuva Paul Jeffrey

Jumalan valikoimaton ja pysähtymätön rakkaus haastaa meidät katsomaan hieman omaa, tuttua ja turvallista ympäristöämme pidemmälle ja tarttumaan vaikeampiin aiheisiin. Niihin, joista ei haluaisi puhua ja jotka haluaisi unohtaa.

Onhan helppo rakastaa, kun on mukavaa ja paljon kivoja ihmisiä ympärillä. Uskallammeko noudattaa Jeesuksen esimerkkiä ja kohdata ne, joita kukaan muu ei kohtaa? Löydämmekö juuri sen, jolla ei vielä ole sitä kokemusta, että häntä rakastettaisiin?

Kuva Hannamari Shakya
Rakas Jumala,
silloin kun vaarat uhkaavat meitä,
ajattelemme helposti vain itseämme.
Mietimme, miten itse selviytyisimme vaikeasta tilanteesta
ajattelematta, miten muiden käy.
Anna meille avara sydän,
niin että ottaisimme huomioon myös toiset.
Opeta meitä luopumaan
omista eduistamme,
jos niiden mukaan toimiminen
on vahingoksi toisille ihmisille.
Kuule meitä Jeesuksen, auttajamme tähden.
Aamen.

Riikka Piri
Kirjoittaja on Changemaker -verkoston varapuheenjohtaja

Kuvat: Paul Jeffrey ja Hannamari Shakya.

Turvassa

Raamatun kertomus hyvästä paimenesta on kertomus turvasta. En ole koskaan nähnyt lammaspaimenta, mutta Jeesuksen kertomus lampaista ja paimenesta välittää kuvan hyvin läheisestä suhteesta. Lampaat tuntevat paimenensa tämän äänen perusteella. Jos oikea paimen kutsuu, seuraavat lampaat tuota ääntä. Ennen kuin lampaat tunnistavat paimenen omakseen, heillä on täytynyt olla kokemuksia siitä, että paimen on johtanut heitä hyvään.

Ajatus tunnistettavasta hyvästä on lohdullinen, turvallisuutta tuova, sillä hyvän ja pahan välinen rajanveto on välillä lähes mahdoton.

Turvassa_kuva1_765x416px

Uutiset kertovat nuorista, jotka lähtevät eri puolilta Eurooppaa Lähi-itään liittyäkseen sotaa käyviin tai terroritekoja tekeviin ryhmiin. Lukiessani noita uutisia mietin, mikä on se kutsu tai ääni, jonka he kuulevat? Onko kyseessä heille tuttu vai vieras ääni? Samalla kun kysyn näin, joudun kysymään myös, mikä on se kutsu tai ääni, joka nuorilta on jäänyt kuulematta. Mikä esti heitä kuulemasta niitä hyviä ääniä, joiden keskellä he eri Euroopan maissa elivät, kun he oman henkensä kustannuksella lähtevät, ainakin minun näkökulmastani katsoen, seuraamaan vierasta paimenta.

Turvassa_kuva2_765x416px

Minulla ei ole oikeutta arvostella tai tuomita ääriliikkeisiin lähteneitä nuoria. Sen sijaan minulla on velvollisuus kuunnella hyvin tarkkaan, millaisia ääniä meidän suomalaisessa yhteiskunnassamme kaikuu nuorten korviin.  Jos kukaan ei puolusta hyvää ja asetu vastustamaan pahaa, on vaarana, että kutsu hyvään hukkuu muihin ääniin.

Joh. 10:1-10

Eija Kallinen

Kirjoittaja on Nuorten Keskus ry:n pääsihteeri ja rovasti

Kuvat: Kirkon Ulkomaanavun kuva-arkisto ja Catianne Tijerina. Taitto Tea Ikonen.

Jeesus, kiusausten voittaja

Raamattua lukiessa tuntuu joskus siltä kuin Jumalan todellinen luonne olisi valjennut Raamatun kirjoittajillekin vasta ajan kanssa. Vähitellen käy ilmi, että Jumala on kärsivällisempi ja lempeämpi kuin ihmiset kuvittelevat. Hyvyys ja rakkaus ovat hänelle tärkeämpiä kuin voima ja kunnia.

Jeesus_kiusausten_voittaja

Raamatun alkupuolella Jumala puuttuu vielä herkästi tapahtumien kulkuun. Hän huolehtii henkilökohtaisesti siitä, että oikeus toteutuu ja paha saa palkkansa. Hänen otteensa ovat sotaisia: turmeltunut maa hukkuu vedenpaisumukseen ja jumalattomat saavat niskaansa kuuman kivisateen.

Pikku hiljaa vastuu oikeudenkäytöstä siirtyy ihmisille. Jo paratiisissa he ovat oppineet erottamaan hyvän ja pahan. Myöhemmin he saavat tueksi Kymmenen käskyn lain, jonka ytimen Jeesus tiivistää Kultaiseen sääntöön: toimi niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan.

Moraali on sitä, että asettuu toisen ihmisen asemaan.

Samalla Jumala riisuu itsensä aseista. Tuomiopäivä lykkääntyy aikojen loppuun. Sitä odotellessa uusi alku on mahdollinen jokaiselle. Auringonpaisteesta saavat nauttia niin väärät kuin vanhurskaatkin, ja sama sade kastelee molemmat.

Mitä Jumala sitten tekee, kun hän ei enää kosta eikä rankaise? Evankeliumin valossa hän näyttäytyy lohduttajana, rohkaisijana ja rinnalla kulkijana. Hänen sydäntään lähinnä ovat ne, joiden uskoa koetellaan, joiden toivo on vähissä ja jotka joutuvat elämään ilman rakkautta. Jeesuksessa hän tulee heidän luokseen ja asettuu heidän asemaansa, jottei heidän tarvitsisi tuntea olevansa unohdettuja ja yksin. Hän lahjoittaa heille uskon, toivon ja rakkauden ilmaiseksi, ilman heidän omaa ansiotaan. Miksi? ”Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.” (Hepr. 2:18)

Jeesus_kiusausten_voittaja2_haitilaistytöt tiellä

Ihmiseksi tulleen Jumalan armahtavaisuus ja pitkämielisyys nojaavat kokemusperäiseen tietoon. Hän tietää, millaista on olla ihminen — heikko, haavoittuva ja kiusauksille altis. Siksi hänen tiensä ei ole tuho ja hävitys, vaan anteeksiantamus ja sovinto. Sodanjumalasta kasvaa rauhanruhtinas.

Hyvä Jumala,
auta minua,
että lakkaisin tekemästä pahaa,
oppisin tekemään hyvää,
tavoittelisin oikeudenmukaisuutta
ja puolustaisin sorrettuja.
Tee omastatunnostani valkoinen kuin lumi,
tahraton kuin puhdas villa.
Taivuta mieleni kuulemaan sinua
että saisin nauttia maan hedelmistä
enkä joutuisi vihollisteni miekan ruoaksi.
Aamen.

Jes 1:16–20 mukaan.

Petri Merenlahti

Kirjoittaja on teologian tohtori ja Kirkon Ulkomaanavun johtava teologinen asiantuntija.

Kuvat: Catianne Tijerina ja Paul Jeffrey

Rauha on jotain juotavaa

Kirkkojen ekumeeninen työ on globaali rauhanliike. Yhteinen rukous, keskustelu, jumalanpalvelus ja työ paremman maailman puolesta ovat konkreettisia rauhantekoja, jotka yhdistävät kristittyjä eri maissa, kirkoissa ja kulttuureissa. Kohtuullinen tavoite kristilliselle rauhantyölle on, että kristittyjen ei pidä tappaa toisiaan. Laajempi tavoite on, että kansallismielisyys ja poliittinen vastakkainasettelu eivät menisi Jeesuksen kehotuksen ”rakasta lähimmäistäsi” edelle.

Tänään 18. päivänä tammikuuta, Kristittyjen ykseyden rukouspäivänä, alkaa kirkkojen ekumeeninen rukousviikko. Sen teema Anna minun juoda astiastasi, kumpuaa Johanneksen evankeliumin neljännen luvun kertomuksesta Kristuksen ja samarialaisen naisen kohtaamisesta Sykarin kaivolla. (Joh.4:5–42).

Jeesus on janoinen muukalainen, joka pyytää vettä juodakseen. Nainen osoittaa vieraanvaraisuutta ja antaa Jeesukselle kaivosta kauhallisen vettä juotavaksi. Nainen avaa sydämensä Jeesukselle, joka tarjoaa hänelle elämän vettä, sovitusta, arvokkuutta ja toivoa. Jeesus sammuttaa janonsa kaivon vedellä. Hän osoittaa naiselle kunnioitusta ja armoa, tuntee hänen sisimpänsä.

Tämä eri sukupuolta olevan ja eri kulttuuri- ja perinnetaustan omaavan kahden ihmisen kohtaaminen, kuvaa myös meidän tehtäväämme kristittyinä. Rauha on jotain juotavaa, se voi olla kauhallinen vettä. Janoinen ihminen ei voi toimia. Ihminen ilman vettä on ihminen vailla arvokkuutta. Vesi sammuttaa janon ja antaa voimia. Vedellä voimme puhdistautua, pestä vaatteemme ja palauttaa arvokkuutemme.

Vesi on myös vertauskuva muulle mitä tarvitsemme voidaksemme elää yhdessä. Janoamme elämän vettä, rauhan, rakkauden ja oikeudenmukaisuuden vettä. Rauha on vieraanvaraisuutta. Rauha on kuuntelemista ja keskustelua, myös vaikeista asioista. Rauha on antaa toisillemme toivoa ja tarkoitusta. Rauha on olla antelias ja jakaa omastaan toisille, joilta puuttuu. Rauha on tapa elää yhdessä, Jeesus Kristus esikuvana.

Rukoilemme

Jumala, janoamme oikeudenmukaisuutta, rauhaa ja sovitusta.
Anna veden olla rauhan lähde, ei aihe sotaan eikä selkkauksiin.
Anna meille elämän vesi, Sinä joka olet rauhamme.
Aamen

Naisen kädet huuhtovat vihanneksia vesihanan alla Nepalissa. Kuva Hannamari Shakya.

Jan Edström,
Vastuuviikon projektisihteeri, Espoo

Kuva Hannamari Shakya.