Materiaalia globaalikasvatukseen

Materiaaliaglobaalikasvatukseen

Kaksi lasta reput selässä hiekkatiellä. Heidän vieressään on puu.

Mahdollisuuksien polulla

Mahdollisuuksien polulla -materiaali tarjoaa osallistavia sekä helposti lähestyttäviä tapoja tarttua globaalikasvatukseen erityisesti varhaiskasvatus- ja alakouluikäisten kanssa. Materiaali koostuu kahdesta tarinasta sekä erilaisista toimintaideoista, joiden avulla voi käsitellä esimerkiksi koulunkäyntiin, pakolaisuuteen ja auttamiseen liittyviä kysymyksiä sekä haasteita, joita lapset eri puolella maailmaa voivat kohdata.

Lapsia metsässä jonossa ja piirimuodostelmassa. Kahdella lapsista on käsissään laatikot. Heidän vieressään on lisää laatikoita sekä punaisia kartioita.

Toiminnalliset KUA-rastit

Kolmesta erilaisesta tehtävästä koostuvat KUA-rastit ovat hauska ja leikkimielinen tapa tutustua Kirkon Ulkomaanavun työhön esimerkiksi alakouluikäisten kanssa. Rastit soveltuvat toteutettavaksi ryhmien kanssa etenkin erilaisilla leireillä tai tapahtumissa. KUA-rastit sopivat sekä yhteistyötaitojen kehittämiseen että pienimuotoiseen kilpailuun.

Kuusi kuvaa maailmasta -näytelmät

Kuusi kuvaa maailmasta -näytelmät mahdollistavat kansainvälisen vastuun teemojen käsittelyn osallistavan teatterin keinoin.

Havainnekuva KUA:n pelistä

Rippikouluseikkailu Kirkon Ulkomaanavun maailmassa -peli

Älypuhelimilla pelattava Rippikouluseikkailu tarjoaa pelillistettyä oppimista ja erilaisen tavan tutustua rippikoulussa kansainvälisen diakonian sisältöihin ja KUA:n työhön.

Peli on suunniteltu erityisesti rippikouluihin ja se tukee Rippikoulusuunnitelman 2017 mukaista oppimista ja nuorten osallisuutta.

Pelin käyttöönottoa ja rippikoululaisten ohjeistamista varten olemme laatineet ohjeet ohjaajalle sekä videoita pelin perusominaisuuksista.

Suurennuslasin läpi näkyvä maailmankartta.

ChangemakerYhteinen pallo – opas kriittiseen globaalikasvatukseen

Yhteinen pallo – opas kriittiseen globaalikasvatukseen johdattelee lukijansa tarkastelemaan maailmaa uusista näkökulmista. Oppaassa haastetaan lukijoiden käsityksiä elämästä eri puolilla maailmaa, avataan miten yhteiskunnalliset rakenteet ja globaalit kysymykset vaikuttavat elämiimme sekä kannustetaan vaikuttamaan oikeudenmukaisemman maailman puolesta.

Joukko eri ikäisiä ihmisiä piirroshahmoina.

ChangemakerRoolikorttiharjoite

Roolikorttiharjoite on päivitetty versio Rippikoulupaketin Take a step forward -harjoitteesta. Harjoitteessa osallistujat eläytyvät hahmoihin, kasvattavat tietoisuuttaan epäoikeudenmukaisuudesta ja tarkastelevat kriittisesti omia ennakko-oletuksiaan elämästä ympäri maailmaa.

Rauhan tekijät kansi.

ChangemakerRauhan tekijät

Changemakerin Rauhan tekijät -materiaalin avulla voit käsitellä rauhankysymyksiä nuorten kanssa innostavalla ja helposti lähestyttävällä tavalla. Oppaaseen on koottu asiatietoa erilaisten globaalien kysymysten vaikutuksista rauhaan, hauskoja ja monipuolisia rauhateemaisia harjoituksia, eripituisia tuntisuunnitelmia, pohdintoja ja linkkivinkkejä. Materiaalista löytyy lisäksi kolme valmista rauhateemaista hartautta erilaisissa tilanteissa käytettäväksi.

Toisenlainen LahjaMateriaali ryhmien kanssa työskentelyyn

Materiaalin avulla voit käsitellä ihmisarvoon ja lähimmäisten auttamiseen liittyviä teemoja sekä tutustua Kirkon Ulkomaanavun Toisenlaiseen Lahjaan esimerkiksi seurakunnan erilaisissa toimintaryhmissä ja kouluissa.

Toisenlainen lahja -värityskuvien mainos

Toisenlainen LahjaVärityskuvat

Toisenlaisen Lahjan värityskuvat on tehty avuksi kansainvälisen vastuun teemojen käsittelyyn niin pienten lasten, nuorten kuin aikuistenkin kanssa. Väritettävät kuvat ovat Kirkon Ulkomaanavun Toisenlaisia Lahjoja. Kuvia voi tulostaa ja kopioida väritettäväksi kodeissa, kerhoissa, ryhmissä ja kouluissa.

Pöydällä pyöreitä kortteja neljässä pinossa. Korteissa on pieniä symboleita. Keskimmäinen pino on korkein. Se on kuvapuoli alaspäin.

Toisenlainen LahjaKorttipeli

Toisenlaisen lahjan kuvakkeista

Tämä korttipeli on reaktiopeli, joka sopii hyvin rippikouluun ja lastenleireille. Tunnistettavina kuvina ovat Toisenlaiset Lahjat. Kansio sisältää tulostettavat kortit (kaksi eri ulkoasuvaihtoehtoa), korttien taustakuvan sekä askartelu- ja peliohjeen.