Nälänhätä uhkaa Somaliaa vuoden loppuun mennessä – puolet somalialaisista akuutissa ruokapulassa

Maailman ruokaohjelma (WFP) varoitti maanantaina Somaliaa loka-joulukuussa uhkaavasta nälänhädästä Baidoan ja Burhakaban alueilla. Kirkon Ulkomaanapu on jakanut Somalian Baidoassa käteisavustuksia kaikista heikoimmassa asemassa oleville perheille.

SOMALIAN RUOKATURVA on vaarantunut vakavasti vaikean ja pitkittyneen kuivuuden vuoksi. Afrikan sarven normaalit sateet ovat jääneet väliin jo neljästi kevään 2020 jälkeen, mikä on vaikuttanut dramaattisesti erityisesti paimentolaisväestön toimeentuloon ja sitä kautta aiheuttanut nälkää. Maanantaina syyskuun 5. päivänä Maailman ruokaohjelma (WFP) antoi varoituksensa Somalian Bayn aluetta uhkaavasta nälänhädästä.

Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on yksi järjestöistä, jotka ovat paikan päällä Somaliassa viemässä apua perille. KUA on jakanut Somalian Baidoassa käteisavustuksia kaikista heikoimmassa asemassa oleville perheille. 

Somalian ruokaturvaa ovat kuivuuden lisäksi vaikeuttaneet kuluneina kahtena vuonna koronaviruspandemia ja Ukrainan sodan aiheuttamat ongelmat tuontiviljan saamisessa. Somalian käyttämästä vehnästä jopa 90 prosenttia tuodaan Ukrainan ja Venäjän alueelta. Raju inflaatio on nostanut ruoanhintaa Somalian eri alueilla 30–160 prosenttia. Näiden ongelmien lisäksi Somalian tilannetta vaikeuttavat sekä paikalliset konflikti että terrori-iskut.

Nälänhätä julistetaan, kun viidesosa tietyn maantieteellisen alueen kotitalouksista kärsii äärimmäisestä ruokapulasta ja yli kolmannesta väestöstä vaivaa vakava aliravitsemus. Nälänhätä lisää myös kuolleisuutta yli normaalin päivittäisen tason. Erityisesti lasten kuolleisuus nousee nälänhädän vaikutuksesta.

”Nälänhätä on kaikkein vaikein vaihe ruokaturvan heikkenemisessä. Se tarkoittaa kirjaimellisesti sitä, että ihmiset ovat kuoleman hädässä. Heillä ei ole riittävästi ravintoa ylläpitämään elintoimintoja”, sanoo Ikali Karvinen, Kirkon Ulkomaanavun Somalian maajohtaja.

Kuivuus ja paimentolaistoimeentulon menettäminen ovat ajaneet tuhansia somalialaisia Mogadishun ja muiden kaupunkien liepeille maan sisäisiksi pakolaisiksi. WFP:n mukaan 1,5 miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta kärsii Somaliassa akuutista aliravitsemuksesta. Kuva: Farah Abdi Warsameh / AP / Lehtikuva

Nälkä synnyttää pakolaisuutta

Somaliassa nälänhätä uhkaa viimeisimpien arvioiden mukaan lähes puolta väestöstä, noin 7 miljoonaa ihmistä 16 miljoonasta. Maailman ruokaohjelman WFP:n mukaan 1,5 miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta kärsii akuutista aliravitsemuksesta ja yli miljoona ihmistä on joutunut jättämään kotinsa nälkäkriisin vuoksi.

”Ensimmäisenä nälkä näkyy erityisesti lasten, huonokuntoisten ja ikäihmisten terveyden heikkenemisenä. Lopulta ihmiset menehtyvät ilman ravintoa, jos mitään ei pystytä tekemään”, Karvinen sanoo.

Somaliaa koetteli edellinen nälänhätä vuonna 2011, jolloin 250 000 ihmistä kuoli nälkään. Kuolleista puolet oli lapsia.

”Kaikista pahinta on, että pienet lapset voivat nytkin kuolla aliravitsemukseen.”

”Suomalaisilla on tässä tilanteessa monia tapoja auttaa. Yksi niistä on kasvattaa tietoisuutta siitä, että vaikka nousevat hinnat hankaloittavat meidänkin elämäämme nyt, on hyvä muistaa ja muistuttaa muitakin siitä, että maailmassa on meneillään tällaisiakin kriisejä kuin nälänhätä Somaliassa.”

”Jo pienellä avustuksella, ryhtymällä esimerkiksi kuukausilahjoittajaksi voi olla auttamassa aika konkreettisella tavalla. Jos annamme 76 euroa avustusta perheelle Somaliassa, sillä he saavat jo ruokaa kuukaudeksi. Siinä näkyy se, kuinka yhdelläkin eurolla voi saada aika konkreettisia muutoksia aikaan”, Karvinen sanoo.


Kuvia Baidoasta (toukokuulta 2022).

Lisätietoja:

Kirkon Ulkomaanavun Somalian maajohtaja Ikali Karvinen, ikali.karvinen[a]kirkonulkomaanapu.fi, WhatsApp: +358 405 098 050


Viestinnän asiantuntija Björn Udd, bjorn.udd[a]kirkonulkomaanapu.fi, puh. +358 50 413 0556

Itä-Afrikan
nälkäkriisi