Lahjoja, joita
ei tarvitse varastoida

Lahjoja,joitaeitarvitsevarastoida

Aineeton lahja säästää luontoa

Varsinkin joulu ja lasten syntymäpäiväjuhlat linkittyvät monien mielessä vahvasti käärepaperien kahinaan. Entä jos antaisit tänä vuonna aineettoman lahjan ja säästäisit samalla luontoa?

Lahjassa ajatus on tärkein

Lahjat ovat suomalaisessa kulttuurissa tärkeä osa erilaisten merkkipäivien ja juhlien viettoa. Lahjojen antaminen on tapa osoittaa, että välittää: olet tärkeä, siksi haluan muistaa sinua lahjalla.

Sanonnan mukaan ajatus on tärkein, mutta millaisia ajatuksia lahjoihin sisältyy? Perinteisesti lahjat ovat olleet jotain konkreettista tavaraa, jonka voi ojentaa ja josta toivon mukaan koituu iloa ja hyötyä saajalle. Yltäkylläisessä länsimaisessa maailmassa materiasta ei ole pulaa, vaan päinvastoin liiallinen tavara voi aiheuttaa ahdistusta ja hankaluuksia.

Silti olisi kiva muistaa läheistä juhlan kynnyksellä. Lahja on perinne, ja perinteetkin ovat tärkeitä. Professori Katriina Aalto-Setälä on jo usean vuoden ostanut läheisilleen Toisenlaisia Lahjoja.

”Erityisesti olen ostanut niitä jouluisin, mutta muutenkin. Joskus olen muistanut läheisiäni ostamalla Toisenlaisen Lahjan ja esimerkiksi kukan.“

Tavaroiden valtava määrä

Kaupunkeihin ja niiden laitamille on rakennettu enenevässä määrin säilytysvarastoja, kun ihmiset eivät saa kaikkea omistamaansa mahtumaan edes omien kotiensa kellareihin ja ullakoille.

Vaikka tutkimusten mukaan tulemme hyvin toimeen 250 esineellä, on niitä keskimääräisessä suomalaiskodissa kymmeniätuhansia. Puhumattakaan siitä, että planeettamme tulevaisuuden vuoksi meidän tulisi hillitä tarpeettoman materian kulutusta.

Myöskään Aalto-Setälä ei halua ostaa ihmisille tavaroita lahjaksi.

”Aika harvoin kukaan osaa ostaa kenellekään mitään, mitä toinen oikeasti tarvitsisi. Ihmiset hukkuvat tavaroihin. On myös tapoja muistaa toista lisäämättä tavaramäärää.”

Aalto-Setälä onkin suositellut myös ystävilleen Toisenlaisten Lahjojen hankkimista, sillä se on hyvä tapa yhdistää läheisten muistaminen sekä kehittyvien maiden ihmisten tukeminen. ”Pääsääntöisesti lähipiirissäni ihmisillä on jo kaikkea, mitä he tarvitsevat. Joku muualla maailmassa hyötyy rahallisesta panoksesta enemmän.”

Jos lahjojen antamisessa ajatus on tärkein, millaisia ajatuksia sinä haluat lahjallasi herättää?


Teksti: Markus Silvennoinen
Kuva: Antti Yrjönen