Kirkon Ulkomaanapu avaa toimiston Kiovaan – avustustyön uusin vaihe panostaa koulutukseen Pohjois-Ukrainassa
Koulut ovat kärsineet suunnatonta vahinkoa Ukrainan sodassa. Kirkon Ulkomaanapu haluaa olla etulinjassa tukemassa lasten kouluun paluuta.
KIRKON ULKOMAANAPU siirtyy Ukrainan avustustyössä seuraavaan vaiheeseen, johon kuuluu sodasta kärsineen koulutussektorin tukeminen. Työ aloitetaan Tšernihivin kaupungin alueella Pohjois-Ukrainassa, noin 150 kilometriä Kiovasta koilliseen. Työn mahdollistamiseksi Kirkon Ulkomaanapu avaa toimiston Kiovaan.
Vastikään kenttämatkalla Ukrainassa ollut Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Jouni Hemberg painottaa, että Kirkon Ulkomaanapu haluaa olla etulinjassa tukemassa ukrainalaislasten kouluun paluuta.
”Edessä on pian kesäloma ja koulut pitää saada nyt siihen kuntoon, että kotiseuduilleen palaavat lapset pääsevät syksyllä palaamaan opetukseen. Kiovasta pohjoiseen ei ole tällä hetkellä juurikaan koulutusalan toimijoita, joten sen vuoksi suuntaamme työmme sinne”, kertoo Hemberg.
Venäläisjoukot vetäytyivät Kiovan alueelta maalis-huhtikuun vaihteessa. Taisteluiden, pommitusten ja miehityksen jäljiltä alueen koulut ovat huonossa kunnossa. Alueella on räjähtämättömiä ammuksia ja miinoja.
”Kirkon Ulkomaanavun tiimi kävi alueella ja teki arviota siitä, minkä kuntoisia koulut siellä miehityksen jäljiltä ovat ja miten ne ovat vahingoittuneet. Suurin osa kouluista on tavalla tai toisella kärsinyt. Isossa osassa vielä pystyssä olevista kouluista on tehty monenlaisia tihutöitä, jopa ovet ja ikkunat on varastettu”, kuvailee Hemberg.
Pommitukset ovat tuhonneet ja vaurioittaneet kouluja ympäri Ukrainan. Myös Tšernihivin alueelle on tehty ohjusiskuja vielä toukokuussakin.
”Meidän mielestämme sotatoimien kohdistaminen kouluihin on ehdottomasti kielletty sekä inhimillisyyden että humanitaarisen oikeuden näkökulmasta. Kouluja vastaan hyökkääminen tarkoittaa sitä, ettei sodan sääntöjä ole noudatettu. Selvää on myös, että tällaiset teot vaikuttavat negatiivisesti siviiliväestöön ja lasten ja nuorten tulevaisuuden mahdollisuuksiin”, Hemberg painottaa.
Koulu on tärkeä paikka sodan keskellä eläville lapsille
Koulutus humanitaarisissa kriiseissä on Kirkon Ulkomaanavun erityisosaamista. Kirkon Ulkomaanapu tekee koulutustyötä yhdeksässä maassa ja kolmessa maanosassa.
Kriiseissä koulunkäynti nähdään henkiä pelastavana toimintana. Koulu tuo sodan ja pakolaisuuden keskellä elävien lasten arkeen rutiineja ja normaaliuden tunnetta. Kouluissa voidaan jakaa myös elintärkeää tietoa esimerkiksi räjähtämättömistä miinoista ja ammuksista, joita on Ukrainassa sodan vuoksi runsaasti.
Myös psykososiaalinen tuki on tärkeä osa humanitaarisen kriisin keskellä tehtävää koulutustyötä. Kirkon Ulkomaanapu on jo aiemmin muissa toimintamaissaan kouluttanut esimerkiksi opettajia psykososiaalisen tuen tärkeydestä. Ukrainassa on sodan vuoksi paljon lapsia, jotka tarvitsevat monenlaista tukea. Osana työtään Kirkon Ulkomaanapu tulee panostamaan psykososiaaliseen tukeen Ukrainassa.
Avustusjakelut jatkuvat
Nyt alkavan koulutussektoria tukevan työn ohella Kirkon Ulkomaanapu jatkaa hätäavun toimittamista maan sisäisille pakolaisille yhdessä unkarilaisen kumppanijärjestön Hungarian Interchurch Aidin kanssa.
Osana työtä pakolaisille on toimitettu 662 000 kiloa avustuksia, jotka ovat pitäneet sisällään muun muassa ruokaa, juomaa, vaippoja ja muita hygieniatarvikkeita. Lisäksi esimerkiksi kouluihin, päiväkoteihin ja kirkon tiloihin perustettuja pakolaissuojia on tuettu muun muassa pyykinpesukonein ja keittiön kylmälaittein.
Avustustyö alkoi maaliskuussa Unkarin ja Ukrainan väliseltä rajalta ja Lvivistä. Aivan viime aikoina Kirkon Ulkomaanavun ja Hungarian Interchurch Aidin avustusrekat ovat päässeet myös itäisen Ukrainan alueille.
Ukrainan sota on tuonut Eurooppaan uuden pakolaiskriisin, mutta jo olemassa olleet kriisit eivät ole kadonneet minnekään. Listasimme 10+1 asiaa, jotka maailman pakolaistilanteesta on hyvä muistaa.
1. Pakolaisia on valtavasti
Pakon edessä kotinsa jättäneitä on enemmän kuin koskaan ennen: YK:n mukaan jo yli 100 miljoonaa on joutunut lähtemään kodistaan. Käytännössä yksi prosentti maailman väestöstä elää vastoin tahtoaan muualla kuin kotonaan. Kotimaansa ulkopuolelle paenneiden pakolaisten osuus kokonaisluvusta on 26,4 miljoonaa. Koska luvut ovat vuodelta 2020, mukana ei ole Ukrainan sotaa paenneita. Ukrainasta lähteneitä pakolaisia oli huhtikuun puolivälissä jo yli 4,5 miljoonaa, ja maan sisäisten pakolaisten määrä on vielä suurempi.
2. Pakoon lähdetään eri puolilta maailmaa
Vuoden 2020 lopussa noin kaksi kolmasosaa maailman pakolaisista tuli Afganistanista, Kongon demokraattisesta tasavallasta, Myanmarista, Etelä-Sudanista ja Syyriasta. Eurooppa on viime vuosina ollut lähinnä pakolaisten vastaanottaja, mutta Ukrainan sodan aiheuttama pakolaiskriisi on maailmanhistoriankin mittakaavassa valtavan suuri ja nopea.
3. Pakolaiseksi lähdetään monista syistä
Näkyvin syy kodin jättämiseen on sota tai muu aseellinen konflikti. Lisäksi esimerkiksi paheneva ilmastokriisi ja luonnonkatastrofit voivat tehdä alueista ainakin väliaikaisesti elinkelvottomia, mikä näkyy itäistä Afrikkaa korventavassa kuivuudessa. Pakoon voi ajaa myös politiikka. Miljoonat ihmiset ovat lähteneet esimerkiksi Venezuelasta talouskriisin ja ihmisoikeusloukkausten vuoksi. Aina kriisi ei välttämättä kohdistu koko kansaan, vaan vainon kohteeksi voi joutua tietty ihmisryhmä, kuten seksuaalivähemmistöt.
4. Kehittyvät maat vastaanottavat eniten pakolaisia
Monet eniten pakolaisia vastaanottavista maista ovat kehittyviä ja esimerkiksi demokratiakehitykseltään hauraita maita. Afrikassa Uganda sijaitsee konfliktien ja luonnonkatastrofien keskellä, ja sinne saapuu pakolaisia muun muassa Kongon demokraattisesta tasavallasta, Etelä-Sudanista, Burundista ja Etiopiasta. Kriisiytynyt Libanon taas isännöi merkittävää osaa Syyrian pakolaisista. Pakolaisia vastaanottavat maat tarvitsevat huomattavaa tukea kansainväliseltä yhteisöltä, jotta ne voivat tarjota riittävän avun sekä omille kansalaisilleen että pakolaisille.
5. Kaikki pakolaiset eivät asu telttaleireissä
Pakolaisista näkemämme kuvasto on usein peräisin pakolaisleireiltä. Se voi antaa tilanteesta yksipuolisen ja vääristyneen kuvan, sillä suurin osa pakolaisista asuu kaupungeissa. Lisäksi monissa paikoissa on pakolaisten asutusalueita, jotka ovat muodostuneet pysyviksi taajamiksi. Ugandassa pakolaiset saavat pienen tontin ja oikeuden tehdä työtä, käydä koulussa ja käyttää sosiaali- ja terveyspalveluita.
6. Naiset, lapset ja haavoittuvat ryhmät ovat erityisessä vaarassa
Kriiseissä erityisesti naiset ja lapset ovat vaarassa tulla hyväksikäytetyiksi. Haavoittuvassa asemassa ovat myös iäkkäät ja vammaiset ihmiset, jotka ovat riippuvaisia muiden avusta. Heitä pitää suojella, etteivät he päädy esimerkiksi ihmiskaupan uhreiksi.
7. Pakolaislapsista ja -nuorista voi tulla menetetty sukupolvi
Kaikista kotinsa pakon edessä jättäneistä ihmisistä yli 40 prosenttia on lapsia. Jos heidän koulunkäyntinsä keskeytyy pakolaisuuden vuoksi, voi syntyä vuosikausien oppimisvaje. Se puolestaan haittaa myöhemmin ammattiin kouluttautumista ja elannon hankkimista. Myös usko tulevaisuuteen on tärkeää. Ilman sitä lapset ja nuoret ovat alttiita terroristijärjestöjen rekrytoinnille ja radikalisoitumiselle.
8. Paossa voi olla myös kotimaassaan
Kotinsa jättäneistä yli puolet, 48 miljoonaa ihmistä, on pakolaisia omassa maassaan. He ovat jääneet kotimaahansa mutta eivät voi elää kotiseudullaan. Konflikti tai luonnonmullistus on saattanut estää turvallisen elämän kotiseudulla, mutta muualla kotimaassa voi olla suhteellisen turvallista asua. Moni pakolainen haluaa pysyä lähellä kotiaan, ja siksi monet kotimaansa jättävät jäävät naapurimaihin. Haaveena voi olla mahdollisimman pikainen paluu kotiin.
9. Osa kriiseistä kestää vuosikymmeniä
Konfliktit pitkittyvät, luonnonmullistusten jälkeinen jälleenrakennus voi kestää ja poliittinen vaino voi jatkua hallitusten vaihduttua. Esimerkiksi YK:n pakolaisjärjestön palestiinalaisille pakolaisille (UNRWA) oli tarkoitus olla vain väliaikainen apuväline, mutta järjestö on ollut olemassa jo yli 70 vuotta.
10. Auttajatkin kärsivät resurssien puutteesta
Solidaarisuus Ukrainan pakolaisia kohtaan on ollut poikkeuksellista, ja järjestöt ovat saaneet mittavia lahjoituksia niin yrityksiltä kuin yksityishenkilöiltä ukrainalaisten auttamiseksi. Järjestöjä huolettaa kuitenkin, että muihin tärkeisiin kehitysyhteistyökohteisiin jo aiemmin luvattuja rahoja siirretään nyt esimerkiksi puolustusbudjettiin tai Ukrainaan. Avun puute muualla syventää kriisejä entisestään ja lisää epävakautta globaalisti. Myös investoinnit ilmastokriisin ehkäisyyn ovat tärkeitä, sillä alueiden elinkelpoisuutta suojelemalla voidaan vähentää ja välttää pakolaisuutta.
+ 1. Pakolaiset ovat Kirkon Ulkomaanavun työn ytimessä
Kirkon Ulkomaanavun tärkeimpiä teemoja on koulutus, jonka tarjoaminen pakolaisille on huomattava osa järjestön työtä. Kuan näkemys on, että lasten ja nuorten koulutuksen täytyy jatkua kriisitilanteissakin. Sen vuoksi Kua tukee koulutusta myös vakiintuneissa pakolaisyhteisöissä: ammatillisen koulutuksen tarjoamisen tavoitteena on työllistyminen tai yrityksen perustaminen. Koulutuksen lisäksi Kuan työn painopisteet ovat toimeentulossa ja rauhantyössä.
Lähteet: Kirkon Ulkomaanavun Ugandan maajohtaja Wycliffe Nsheka, Kirkon Ulkomaanavun vaikuttamistyön päällikkö Tapio Laakso, YK:n Global Humanitarian Overview
Viime vuosina nuorten naisten tulevaisuus on ollut entistä vahvemmin heidän omissa käsissään. Listasimme 10+1 merkkiä paremmasta tulevaisuudesta, josta kannattaa pitää kiinni.
VIIME VUOSINA nuorten naisten tulevaisuus on ollut entistä vahvemmin heidän omissa käsissään. Pandemia on kuitenkin jarruttanut joitakin hyviä kehityskulkuja. Tyttöjen koulunkäynti on saattanut keskeytyä ja koulusulkujen aikana ovat lisääntyneet sekä lapsiavioliitot että teiniraskaudet. Nyt jos koskaan on tärkeää varmistaa, että ennen koronaa saavutetuista eduista ei luovuta ja kehitys jatkuu oikeaan suuntaan. Listasimme 10 merkkiä paremmasta tulevaisuudesta, josta kannattaa pitää kiinni.
1. Yhä useampi tyttö pääsee kouluun
Kouluun pääsee yhä useampi tyttö, ja yhä useampi myös pysyy pulpetissaan. Ennen pandemiaa koulussa oli enemmän tyttöjä kuin koskaan aiemmin. Vuonna 1970 tytöt saivat koulutusta keskimäärin alle seitsemän vuotta, ja nyt – ennen pandemiaa mitattuna – 12 vuotta. Koulutus hyödyttää tyttöjä ja heidän perheidensä tulevaisuutta lukemattomilla tavoilla.
2. Tyttöjen lukutaidolla valtava merkitys
Lukutaito liittyy oleellisesti koulutukseen mutta myös osallistumismahdollisuuksiin oman yhteisön ja koko yhteiskunnan toimintaan. Erityisesti tyttöjen ja naisten lukutaidolla on valtava merkitys: tutkimusten mukaan lukutaitoinen äiti huolehtii, että lapsetkin oppivat lukemaan. Lukutaito siis tavallaan periytyy.
3. Lapsiavioliittojen määrä laskee
Lapsiavioliittojen määrä on laskussa, mikä osaltaan mahdollistaa koulunkäyntiä. Vuonna 1995 joka neljäs maailman tyttö joutui lapsena avioon. Ennen pandemiaa luku oli enää yksi viidestä. Samalla lapsiraskauksien määrä on laskenut, mikä parantaa kouluttautumismahdollisuuksia ja vähentää terveysriskejä.
4. Äitiyskuolleisuus laskee
Äitiyskuolleisuusaste on laskenut vuosien 2000 ja 2017 välillä 38 prosenttia, eli äidiksi tuleminen on entistä turvallisempaa. Lisäksi vuonna 2015 lähes sadassa maassa oli hoitovastuuta tasapainottavia lakeja. Naiset tekevät palkatonta hoivatyötä etenkin kotona kolminkertaisen määrän miehiin verrattuna, mutta lainsäädännöllä voidaan yrittää ohjata suuntaa tasa-arvoisemmaksi.
5. Naiset mukaan rauhanprosesseihin
Naiset ovat mukana rauhanprosesseissa aiempaa useammin. Yli kahdessa kolmesta YK:n tukeman rauhanprosessin sopimuksessa on mainintoja naisten asemasta, 1990-luvulla vain noin joka kymmenennessä. Rauha on tutkimusten mukaan kestävämpi, jos naiset ovat mukana sitä rakentamassa. YK painottaa päätöslauselmassaan 1325, että naiset ovat toimijoita konfliktien ehkäisyssä ja ratkaisemisessa, eivät passiivisia uhreja.
6. Puolet maailman naisista palkkatyössä
Naisten palkkatyö on kasvava trendi. Ainakin puolet maailman naisista tekee palkallista työtä. Taloudellinen valta vahvistaa naisen yhteiskunnallista asemaa ja omavaraisuutta, edistää tasa-arvoa ja poistaa köyhyyttä.
7. Teknologia auttaa naisia osallistumaan
Teknologia antaa naisille alustoja, kanavia ja välineitä olla mukana yhteiskunnallisessa toiminnassa. Edellytyksenä on tietenkin, että digitaidot ovat kunnossa ja välineet ja yhteydet saatavilla edes satunnaisesti. Esimerkiksi Egyptissä naiset ovat jo vuosia sitten perustaneet sivuston, jossa voi kirjata koetun häirinnän kartalle. Investointeja tosin tarvitaan lisää, jotta vastaavia feministisiä teknologioita ja innovaatioita voidaan kehittää.
8. Aktivismi muuttaa maailmaa
Metoon, Black lives matterin ja Fridays for futuren kaltaiset kampanjat ovat panneet monet menneen maailman prosessit ja ajattelutavat selkä seinää vasten. Liikkeiden toimijoina on nimenomaan nuoria naisia, joita vanhemmat naiset tukevat. Aiemmin hiljennetyt ihmisryhmät ottavat entistä rohkeammin tilaa ja pitävät ääntä: passiivinen toivo on muuttunut toiminnaksi, eikä tytön tarvitse olla kiltti. Kampanjoinnin synnyttämät asennemuutokset voivat lopulta muuttaa lainsäädäntöä ja siten rakenteita. Kampanjoinnin avulla on onnistuttu esimerkiksi saamaan aikaan tasa-arvoisia avioliittolakeja ja vähentämään tyttöjen silpomista.
9. Naiset ovat saaneet äänekkäitä esikuvia
Äänekkäät naiset tarjoavat esikuvia kaikille maailman nuorille naisille. Naisministereiden osuus on globaalisti kaikkien aikojen korkein, vaikka edelleen hyvin kaukana 50/50-tilanteesta. Koulutukseen pääsy, äitiysterveyden paraneminen ja perhe-elämän tasa-arvoistuminen ovat edistäneet naisten pääsyä päättäviin asemiin. Haitallisten asenteiden ja sukupuolinormien purkamisessa riittää kuitenkin vielä työtä. Samalla myös keskiluokkaisen feministin on katsottava peiliin: muutosta ei sanella kehittyviin maihin länsimaista käsin, vaan mahdollisuuksien tila on olemassa nimenomaan kehittyvissä maissa. Siinä länsimaillakin on opittavaa.
10. Nuoret naiset osallistujiksi
Kehitysyhteistyön luonne on muuttunut ja muuttumassa. Yhä useammin puhumme ääneen kurjuuskuvaston tarkoituksen- ja totuudenmukaisuudesta ja valkoisen pelastajan kompleksista. Keskustelu huomioi entistä paremmin paikallisen kontekstin, ja toimijoina on usein nuoria naisia – jotka ovat osaltaan jälleen tulevien sukupolvien esikuvia.
+1 Kirkon Ulkomaanavun hyödynsaajista vuonna 2021 puolet oli tyttöjä tai naisia
Työn keskiössä olivat nuoret: hyödynsaajista noin kolme neljännestä oli alle 25-vuotiaita. KUA tukee naisten aktiivista osallistumista yhteiskunnassa monin eri tavoin. Yritys-toiminnan ja työllistymisen tukeminen edistää naisten sosioekonomista voimaantumista. Yli puolet KUA:n ohjelmissa luoduista ja tuetuista työpaikoista, joista suuri osa syntyy Naisten Pankin toiminnan kautta, on ollut naisten työpaikkoja. KUA on esimerkiksi edistänyt kastipohjaisen syrjinnän lopettamista Nepalissa, ollut muodostamassa naisjohtajien alueellista verkostoa Somaliassa, tukenut nais-opettajien kouluttautumista erityisesti Ugandassa sekä vauhdittanut naisten yhteisötason rauhan-foorumeiden perustamista ja toimintaa.
Haastatellut: Generation Equality -koordinaattori Linda-Lotta Luhtala, UN Women Suomi; kehityspoliittinen asiantuntija Eppu Mikkonen, Fingo; vanhempi asiantuntija Eva-Marita Rinne-Koistinen, KUA Lähteet: UNESCO Institute for Statistics, Unicef, Maailman terveyjärjestö WHO, YK, Our World in Data ja UN Women.
Unelmat koetuksella – Rose, 21, ehti opiskella vain kaksi viikkoa ennen kuin pandemia sulki koulut
Pandemia on suistanut nuorten elämän raiteiltaan sisällissodasta toipuvassa Etelä-Sudanissa. Yeissä asuva Rose on onnellinen saatuaan mahdollisuuden tavoitella jälleen unelmiaan.
VILLI KASVUSTO saartaa hajonneita, hylättyjä savimajoja. Paikoin näkyy renkaista ja muista irti lähtevistä osista riisuttuja autonraatoja. Tyhjistä taloista on viety arvokkaimmat osat eli peltikatot ja ikkunat.
Ennen pandemiaa vilkastunut paluumuutto ei ole korjannut vuoden 2016 sisällissodan jälkiä Yein kaupungin liepeillä. Näky aiheuttaa yhä vatsakouristuksia alueelle takaisin muuttavissa, kertoo 29-vuotias Viola Jabu. Elämä Yeissä alkoi täysin alusta, vailla omaa kotia tai töitä.
”Kun päätimme palata, pelkäsin että Yeissä ei olisi ketään”, Viola Jabu kertoo. Hän lähti kotimatkalle yhdeksän lapsen ja nuoren kanssa ugandalaiselta pakolaisasutusalueelta juuri ennen pandemiaa, helmikuussa 2020.
”Olin huojentunut, kun näin kaduilla paljon elämää. Kotimme oli kuitenkin tuhottu.”
Viola Jabu on asettunut perheensä kanssa vilkkaan kadun varrella sijaitsevan hylätyn huoltoaseman taakse. Matkalaukut ja kassit, joihin perhe on pakannut koko elämänsä, ovat siistissä pinossa lasten makuuhuoneessa. Vanhemmat nukkuvat pienen ikkunan valaisemassa tarvikevarastossa.
”Palasimme Ugandasta, koska elämä pakolaisena oli rankkaa. Ruokaa ja töitä oli vaikea saada, ja lapset olivat usein kipeinä. Mieheni asui jo täällä ja kertoi, että nyt on turvallista”, Viola Jabu sanoo.
”Emme osanneet arvata, että joudumme vielä kohtaamaan pandemiankin.”
Viola Jabu ja kohta 2-vuotias Emmanuela palasivat Yeihin helmikuussa 2020.
Yli vuosi ilman koulua
Kadun toisella puolella on St. Josephin koulu. Siellä 21-vuotias Rose Night aloitti toisen vuotensa toisen asteen oppilaitoksessa. Rose asuu setänsä Woi Wilsonin eli Viola Jabun puolison luona. Rosen vanhemmat hylkäsivät hänet lapsena. Isä on kadonnut ja äiti muutti Kongon demokraattiseen tasavaltaan.
Koulupukuunsa sonnustautunut Rose on kärsivällisesti kuunnellut keskusteluamme jo toista tuntia, kunnes ei malta enää odottaa.
”Milloin kysytte minulta jotain”, hän utelee. Koululaiset harvoin tarjoutuvat oma-aloitteisesti haastateltaviksi.
”Milloin kysytte minulta jotain?”
”Koulu on opettanut minulle, että pitää olla rohkea ja opiskella paljon, jotta voi itse päättää elämästään. Koulutuksen avulla löydät töitä ja huolehdit itsestäsi”, Rose siteeraa opettajiaan.
Rose aloitti koulun 9-vuotiaana setänsä tukemana. Hän haaveilee asianajajan ammatista. Setä Woi Wilson toivoo Rosen jonakin päivänä opiskelevan yliopistossa. Rosen koulunkäynti katkesi jo kertaalleen, kun perhe pakeni Ugandaan. Etelä-Sudaniin palattuaan Rose oli koulussa vain kaksi viikkoa ennen niiden sulkemista.
”Meidän käskettiin pysyä kärsivällisesti kotona, mutta täällä ei ollut mitään tekemistä. Olin surullinen.”
Etelä-Sudanissa etäkoulun järjestämismahdollisuudet olivat olemattomat, minkä takia lukuisten lasten ja nuorten koulunkäynti keskeytyi yli vuodeksi. Sodasta kärsineessä maassa arviolta 2,2 miljoonaa lasta ei käynyt koulua ennen pandemiaa, ja Unicef arvioi pandemian tuplanneen määrän 4,3 miljoonaan.
Viola Jabu ja Woi Wilson pitivät nuorille kotikoulua, etteivät nämä unohtaisi koulutuksen merkitystä unelmiensa saavuttamisessa. Nuorten elämässä kaikkialla maailmassa on paljon houkutuksia. Rose piti sitkeästi pintansa.
”Nuoret alkoivat käyttäytyä huonosti, livistivät kotoa iltaisin, juhlivat ja joivat tai käyttivät muita päihteitä. En tehnyt kuten muut ja siksi minuun otettiin etäisyyttä”, Rose sanoo.
”Nuoret eivät enää tienneet, mihin heidän elämänsä on menossa.”
Viola Jabun perhe perustaa keittiöpuutarhaa vanhan huoltoaseman edustalle. Kaupungissa jokainen viljelyyn sopiva pläntti hyödynnetään. Kuvassa myös serkukset Grace (vas.) ja Rose.
Viola Jabu piti kotikoulua lapsille ja nuorille, kun koulut suljettiin pandemian vuoksi.
Rose haaveksii opinnoista yliopistolla ja asianajan ammatista.
Uudenlainen uhka
Yei on Etelä-Sudanin kolmanneksi suurin kaupunki ja strategisesti tärkeä kaupankäynnille, koska se sijaitsee lähellä sekä Kongon demokraattisen tasavallan että Ugandan rajaa.
Kaupunkia ympäröivä maakunta on Etelä-Sudanin vilja-aitta, ja rauhan aikana Yei pystyy varmistamaan ruoan saatavuuden koko maassa.
Nykyinen rauhansopimus on voimassa neljättä vuotta, mutta kaupungin ulkopuolella on yhä aseryhmiä, jotka eivät ole allekirjoittaneet sopimusta. Asukkaat eivät pääse kylissä sijaitseville valtaville viljelyalueille. Siksi kaupungissa näyttää siltä kuin maissia olisi istutettu joka ikiselle tienpenkalle.
Kaupungissa näyttää siltä kuin maissia olisi istutettu joka ikiselle tienpenkalle.
Kirkon Ulkomaanapu (KUA) tukee paluumuuttajien ruokaturvaa sekä toimeentulomahdollisuuksia muun muassa käteisavustuksilla. Kymmenet tuhannet ihmiset ovat jo palannet Ugandasta aloittamaan elämäänsä alusta, kertoo KUA:n humanitaarinen koordinaattori Moses Habib.
”Olemme tukeneet palaavia perheitä käteisellä, jotta he voivat aluksi ostaa itselleen ruokaa, kunnostaa kotiaan ja kattaa lastensa koulunkäyntikuluja”, Habib sanoo.
Yein asukkaat ovat vuosia sinnitelleet erilaisten uhkien keskellä. Sodan lisäksi myös taudit ovat läsnä. Paluumuuttajia rekisteröivän keskuksen seinällä oleva juliste kehottaa rokottautumaan poliota vastaan. Etelä-Sudan on maailman ainoita maita, jossa tautia on vielä viime vuosina tavattu.
Toinen juliste kertoo ebolan oireista ja käsihygienian merkityksestä taudin leviämisen estämiseksi. Ebolan vastaiset ohjeet muistuttavat viereisen julisteen neuvoja, joissa kerrotaan, miten välttyä koronalta.
Pandemian tuntuvimmat seuraukset liittyvät toimeentuloon ja koulutukseen. Globaalisti pandemia on YK:n mukaan sysännyt kymmeniä miljoonia perheitä äärimmäisen köyhyyden partaalle.
”Opettajat joutuivat koulujen sulkemisen ajaksi löytämään muita töitä, ja oppilaista moni on joutunut tukemaan perheitään työllä. Pelkäämme, että osa ei palaa”, Habib sanoo.
Kouluun liittyvät kulut, kuten oppimateriaalit ja koulupuvut, voivat olla köyhälle perheelle liian kallis menoerä.
Rose (oik.) ja hänen luokkatoverinsa Vivian ovat onnekkaita, kun heillä oli mahdollisuus palata kouluun.
Töihin koulun sijaan
18-vuotias Samuel Ayki rehkii kahden veljensä kanssa kasvimaalla. Pipopäisen nuoren paluusta Yeihin on vain kaksi viikkoa. Samuel eli pandemian alkuvaiheita pakolaisena Ugandassa, jossa koulut olivat suljettuina 80 viikkoa, pidempään kuin missään muualla maailmassa. Liikkumisrajoitusten vuoksi pakolaisasutusalueen tori suljettiin, ja Samuelin äidiltä Maryltä katosi toimeentulo. Samuelin olisi pitänyt päättää peruskoulunsa keväällä 2020 ja opiskella nyt toisella asteella.
Samuelin (kesk.) perheellä ei ole varaa koulumaksuihin.
”Korona pilasi koulunkäyntini. Tuntuu kuin aivoni olisivat tylsistyneet, kun en pääse oppimaan uutta”, Samuel sanoo.
Etelä-Sudanissa koulut avattiin jo toukokuussa 2021. Kun Samuelin ystävä pääsi kouluun Yeissä, hän rohkaisi Samuelia palaamaan kotiin. Kouluun liittyvät kulut, kuten oppimateriaalit ja koulupuvut, olivat kuitenkin köyhälle perheelle niin valtava menoerä, ettei Samuelilla ollut varaa maksaa niitä. Lisäksi perhe tarvitsi rahat, jotka Samuel ansaitsi pätkätöillä.
Samuel suunnittelee säästävänsä rahaa koulunkäyntiin, mutta töitä on vaikea löytää, kun on ollut pitkään poissa kaupungista ja pandemia on kurjistanut ihmisten liiketoimintaa.
”Olen surullinen, kun näen ystävieni ja naapureideni käyvän koulua, ja itse vain etsin töitä tai istun kotona. Yritän välillä opiskella itsekseni Ugandasta mukanani tuomistani kouluvihkoista”, Samuel kertoo.
18-vuotiaan Samuelin (oik.) ystävä Peter käy koulua. Yeissä koululaiset erottaa muista koulupuvuista.
”Samuel ostaa koulunkäyntiinsä keräämillään säästöillään sisaruksilleen syötävää. Suren, kun näen hänen lähtevän töidenhakuun koulun sijaan”, sanoo Samuelin äiti Mary.
Rose valmistautuu ensimmäiseen tenttiviikkoonsa puoleentoista vuoteen.
Etelä-Sudanin koulut avattiin toukokuussa 2021. Roselta ja muilta oppilailta mitataan kuume ja kaikilla pitää olla maski.
Tyttöjen opintaival vaarassa
Toimeentulomahdollisuuksien kaventuminen on ajanut perheitä epätoivoisiin päätöksiin. Moni tyttö on joutunut naimisiin, koska perheet hyötyvät avioliitoista taloudellisesti.
Lapsiavioliitot olivat Etelä-Sudanissa paha ongelma jo ennen pandemiaa. Joka toinen tyttö joutui alaikäisenä naimisiin ja nyt lapsimorsianten ja teiniraskauksien määrä on vain lisääntynyt. Raskaus päättää lähes aina tytön koulunkäynnin, ja seuraukset ovat kohtalokkaat opintien jatkon kannalta. Rosen paras ystävä ei enää palannut luokkaan, kun koulut avasivat ovensa.
”Hän päätti mennä naimisiin. Nyt hänellä on vauva eikä hän voi palata kouluun. En tiedä, mitä se tarkoittaa hänen tulevaisuudelleen, mutta kaipaan häntä”, Rose sanoo.
Rosen sedän Woi Wilsonin toimeentulo sekatavaroiden kauppiaana on riippunut pääkaupunki Jubasta ja naapurimaahan Ugandaan kulkevasta tiestä. Pandemian vuoksi tavaraliikenne hiljeni, minkä seurauksena kauppiaiden tulot vähenivät ja ruoan hinta nousi. KUA:n käteisavustusten ansiosta perhe pystyi hankkimaan ruokaa ja tukemaan lasten koulunkäynnin jatkumista. Pitkän koettelemuksen jälkeen Rose valmistautuu ensimmäiseen koeviikkoonsa puoleentoista vuoteen.
”Koulussa tunnen olevani turvassa. Oppiminen kirkastaa mieltä ja päivät tuntuvat merkityksellisiltä”, hän kertoo.
Moni muukin innokas oppilas jonottaa St. Josephin koulun porteilla, jossa vartija mittaa kuumeen ja tarkistaa, että jokaisella oppilaalla on kasvomaski. Omansa kotiin unohtaneelle tyttöparalle löytyy onneksi ylimääräinen.
Teksti: Erik Nyström Kuvat: Antti Yrjönen
Kirkon Ulkomaanapu (KUA) työskentelee Etelä-Sudanissa yhteisvastuuvaroin kaikkein haavoittuvimmissa yhteisöissä. KUA tukee perheiden ruokaturvaa sekä toimeentulomahdollisuuksia. Syksyllä 2021 alkaneessa toimeentulo-ohjelmassa pyritään jatkossa avustamaan käteisavustuksilla myös Ugandasta palanneiden lasten ja nuorten koulu-kuluissa. Peruskoulut saavat tukea opetuksen järjestämiseen. Hätäapua annamme katastrofien uhreille riippumatta iästä, taustasta tai sukupuolesta.
Seksuaalinen väkivalta on vain yksi sukupuolittuneen väkivallan muoto. Sukupuolittuneen väkivallan muodot ja syyt ovat joskus vaikeita tunnistaa.
JOKA KOLMAS nainen maailmassa on kokenut jonkinlaista väkivaltaa vain siksi, että on nainen. Väkivalta voi olla fyysisen koskemattomuuden rikkomista, lyöntejä, hiuksista repimistä tai seksuaalista väkivaltaa. Teot voivat olla myös henkisiä. Sukupuolittunutta väkivaltaa on myös se, etteivät tytöt pääse kouluun sukupuolensa vuoksi.
Internetin ja erityisesti jatkuvasti mukana kulkevien älypuhelimien myötä ahdistelu, väkivallan uhka ja henkinen väkivalta kulkeutuvat myös kotiin. Koti ei tosin ole tytöille ja naisille ennenkään ollut turvallinen paikka. Ei edes Suomessa, jossa joka kolmas nainen on kokenut lähisuhdeväkivaltaa.
Sukupuolittunutta väkivaltaa on niin monenlaista, että oikeastaan sitä on hankala määritellä miksikään tietynlaiseksi toiminnaksi. Väkivallaksi voidaan lukea selkeä teko kuten sukupuolielinten silpominen, lyönti tai raiskaus. Väkivalta voi olla myös jotakin vaikeammin hahmotettavaa, eikä teolle välttämättä ole helppo löytää edes sanoja. Kuinka puhua painostuksesta, jota liittyy lähisuhdeväkivaltaan tai puolison taloudelliseen kontrolloimiseen?
Mistä tietää, että kyse on sukupuolittuneesta väkivallasta?
Tyypillisimmin tekijä on mies ja uhreista suurin osa on naisia. Näin on lähes aina. Naisten ohella myös seksuaalivähemmistöjen edustajat joutuvat tilastojen mukaan sukupuolittuneen väkivallan uhreiksi. Sukupuolittunut väkivalta on yksi yleisimmistä kaikkialla maailmassa esiintyvistä ihmisoikeusloukkauksista ja sen juuret ovat vahvasti eri sukupuolten välisessä eriarvoisuudessa.
Mitä sukupuolittunut väkivalta on? Yksi määritelmä on, että tehty väkivalta eroaa muodoiltaan, yleisyydeltään tai seurauksiltaan sukupuolen mukaan. Eri sukupuolten väkivaltakokemukset eroavat yleensä erityisesti tapahtumapaikan ja tekijän suhteen.
Miehet joutuvat naisia yleisemmin väkivallan kohteiksi julkisilla paikoilla, naiset puolestaan kokevat väkivaltaa kotona ja työpaikalla. Lähisuhdeväkivallan uhreista vähemmistö on miehiä. Tytöt ja naiset kokevat myös seksuaalista väkivaltaa ja ahdistelua miehiä useammin.
Mitä Kirkon Ulkomaanapu tekee naisiin kohdistuvan väkivallan estämiseksi?
Kirkon Ulkomaanapu työskentelee sen eteen, että jokaisella ihmisellä on ihmisarvoinen elämä. Tuemme kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Toimintaamme ohjaavat tasa-arvo, syrjimättömyys ja vastuullisuus, ja työskentelemme sen eteen, että kaikkien ihmisten oikeus koulutukseen, rauhaan ja toimeentuloon toteutuu.
Emme ole erityisesti tyttöjen ja naisten oikeuksiin keskittyvä tai sukupuolittuneen väkivallan vastustamiseen keskittyvä toimija. Kuitenkin tasa-arvon ja ihmisoikeuksien toteutuminen sekä eri sukupuolten ja vähemmistöjen haavoittuvuudet liittyvät läheisesti Kirkon Ulkomaanavun työhön. Olemme sitoutuneet YK:n kestävän kehityksen tavoitteeseen numero viisi, joka velvoittaa meitä huomioimaan työssämme tasa-arvokysymykset ja vahvistamaan naisten ja tyttöjen oikeuksia ja mahdollisuuksia.
Tämä tarkoittaa esimerkiksi tyttöjen ja naisten koulutusmahdollisuuksien, toimeentulon, yrittäjyyden ja poliittisen osallistumisen vahvistamista. Kiinnitämme jatkossakin huomiota seksuaalisen ja sukupuolittuneen väkivallan, lapsiavioliittojen ja sukupuolten välisten epätasaisten voimasuhteiden tunnistaminen ja vastustaminen.
Työ tyttöjen ja naisten koulutuksen ja toimeentulon eteen vahvistaa myös heidän asemaansa omissa yhteisöissään. Kun naisista tulee koulutettuja, ammattilaisia ja päättäjiä, heidän on helpompi vaikuttaa omiin asioihinsa. Se puolestaan vähentää syrjintää ja lisää ihmisarvoa myös niissä yhteisöissä, joissa tyttöjen ja naisten asema on perinteisesti ollut heikompi.
Yhteiskunnan valtasuhteiden muuttuminen herättää valitettavasti myös vastustusta, joka saattaa ilmetä naisiin ja tyttöihin kohdistuvana väkivaltana. Toisaalta myös kriisit, konfliktit ja luonnonkatastrofit ovat riski tasa-arvon kehitykselle ja voivat lisätä väkivallan uhkaa. Siksi naisten turvallisuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota myös humanitaarisissa avustusoperaatioissa.
Koronaviruspandemia lisäsi väkivallan uhkaa
Myös pitkittynyt koronaviruspandemia on vaikuttanut tyttöjen ja naisten turvallisuuteen heikentävästi. Esimerkiksi Nepalissa on havaittu lapsiavioliittojen määrän ja tyttöihin ja naisiin kohdistuvan väkivallan kasvua. YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco ilmaisi jo pandemian ensimmäisenä vuonna huolensa siitä, että jopa 11 miljoonaa tyttöä saattaa jättää palaamatta opintojensa pariin koulusulkujen päätyttyä. Suurin huoli liittyy Afrikan mantereeseen. Pandemia on lisännyt myös perheväkivaltaa, lapsityövoimaa ja seksuaalisen väkivallan riskiä.
Kuinka sukupuolittunutta väkivaltaa voi vastustaa?
Vuoden 1979 YK:n Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen (CEDAW) on allekirjoittanut 187 valtiota. Niin sanotun Pekingin julistuksen tavoitteena on edistää ihmisoikeuksien tasa-arvoista toteutumista naisten osalta. Sopimus sisältää säännöksiä mm. kansalaisuudesta, koulutuksesta, työelämään osallistumisesta, terveydenhuollosta sekä naisten taloudellisista oikeuksista.
CEDAW-sopimukseen vuonna 2002 liitetty suositus numero 19 (päivitetty vuonna 2017 suositus numero 35:ksi) nosti ensimmäisen kerran naisiin kohdistuvan väkivallan poistamiseen liittyvät toimet osaksi Pekingin julistusta.
Euroopassa yksi merkittävimmistä yrityksistä lopettaa sukupuolittunut väkivalta on niin sanottu Istanbulin sopimus (2011), joka tuli Suomessa voimaan elokuussa 2015. Sopimuksen tavoitteena on naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäiseminen ja poistaminen, väkivallan uhrien suojeleminen sekä väkivallan tekijöiden saattaminen vastuuseen teoistaan.
Kansainväliset sopimukset eivät kuitenkaan yksin poista seksuaalista ja sukupuolittunutta väkivaltaa. Turvallisempien yhteisöjen luominen vaatii toimintaa, jota ei voi jättää päättäjien ja valtioiden harteille.
Keskeistä on sukupuolittuneen väkivallan tunnistaminen, uhrien kuunteleminen ja heidän kokemustensa tunnustaminen ja tiedon lisääminen kaikille osapuolille. Sukupuolittunut väkivalta on kaikkien asia.
Afganistanin saavutusten pelätään murentuvan, mutta lukutaitoa ei voi ottaa pois
Maan sisäisiä pakolaisia Afganistanissa. Kuva: CWS Asia
Afganistanin hallituksen romahdettua kansainvälisessä yhteisössä on käyty paljon tarpeellista itsetutkiskelua. Ulkoapäin pakotettu valtion rakentaminen epäonnistui pahasti. Taleban pitää 20 vuoden jälkeen taas valtaa Afganistanissa – jäikö mitään saavutuksia jäljelle?
Afganistanin kehitysyhteistyössä on puhuttu paljon koulutuksesta ja erityisesti tyttöjen koulutuksesta. Talebanin edellisellä valtakaudella tytöt suljettiin pitkälti koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle, joten tyttöjen kouluttamisella on ollut myös valtava symbolinen merkitys.
Juuri naisten ja tyttöjen oikeuksien suhteen kansainvälisen kehitysyhteistyön saavutukset Afganistanissa ovat kiistattomat. Ja näiden saavutusten murentamista nyt pelätään. Afganistanista tulevaan dataan on tietysti suhtauduttava varauksellisesti, mutta suunta on ollut selvä. Erot maan sisällä esimerkiksi kaupunkien ja maaseudun välillä ovat kuitenkin suuret.
Lukutaidottomuus on Afganistanissa laajaa, mutta edistystä on saatu aikaan. Yli 15-vuotiaiden afganistanilaisten lukutaito on noussut 31 prosentista 43 prosenttiin vuoden 2011 jälkeen. Erityisen paljon on parantunut tyttöjen (15–24-vuotiaiden) lukutaito, joka nousi 32 prosentista 56 prosenttiin. Ylipäänsä nuoret lukevat selvästi vanhempia sukupolvia paremmin, lukutaito on kohonnut 65 prosenttiin.
Tytöt käyvät nyt enemmän koulua ja naisia on enemmän opettajina. Toisen asteen koulutuksen suorittaminen on nuorten naisten keskuudessa noussut. Vuonna 2005 luku oli vain 9 prosenttia. Kymmenet tuhannet naiset ovat päässeet yliopistoon. Työelämään osallistuminen on lisääntynyt.
Nämä tulokset eivät syntyneet helposti tai pelkästään ulkopuolisella avulla. Afganistanilaiset naiset ovat itse rakentaneet itselleen aiempaa vahvemman roolin yhteiskunnassa ja esimerkiksi vieneet tyttöjen kouluttamista eteenpäin, vaikka se on usein ollut hengenvaarallista.
Hankittua lukutaitoa ja koulutusta ei voi viedä pois. Naisten asema ei Afganistanissa ole koskaan ollut hyvä, silti se on nyt täysin erilainen kuin 20 vuotta sitten. Ei ole siis ihme, että afganistanilaiset naiset ovat haastaneet Taleban – valtaa niin kaduilla kuin televisiossa. Ulkomaiset joukot ovat poistuneet, mutta Afganistanin kansalaisyhteiskunta ei ole kadonnut.
Yhdysvaltojen rauhansopimus Talebanin kanssa tehtiin ohi vallassa olleen hallituksen, mutta myös ohi afganistanilaisten naisten oikeuksien. Afganistanin miehitystä perusteltiin toistuvasti naisten ja tyttöjen puolustamisella, mutta vetäytymisen yhteydessä naisten ja tyttöjen oikeuksien turvaaminen ei näytä olleen edes keskustelunaihe.
Nyt kansainvälisen yhteisön on tehtävä kaikkensa, jotta viimeisen 20 vuoden edistysaskeleita ei oteta pois Afganistanin naisilta. Talebania on painostettava niin ihmisoikeuksista, inklusiivisen, demokraattisen hallinnon perustamisesta kuin naisten oikeuksien takaamisesta. On tärkeää, että esimerkiksi YK:n ihmisoikeuselimet seuraavat tarkasti, mitä maassa tapahtuu – myös isojen kaupunkien ulkopuolella. Maahan on saatava kansainvälisiä ihmisoikeustarkkailijoita ja Taleban on pyrittävä painostamaan selkeisiin sitoumuksiin.
Tietenkin tämä tulee olemaan vaikeaa, mutta juuri siksi se on meidän velvollisuutemme. Erityisen tärkeää se on sitten, kun maailman mielenkiinto väistämättä pian siirtyy johonkin muuhun asiaan. Jos haluat seurata Afganistanin tapahtumia tarkemmin, suosittelen esimerkiksi tätä listaa twittaajista, joka sisältää erityisesti paikallisia ääniä.
Kirjoittaja on Kirkon Ulkomaanavun vaikuttamistyön päällikkö.
Inkluusio tarkoittaa, että kaikki pääsevät kouluun
Kirkon Ulkomaanavun työntekijät keskustelevat Pygmi-koulun johdon kanssa.
Tehdessämme koulutushankkeen alkukartoitusta Keski-Afrikassa, totesimme, että monen vammaisen lapsen vanhemmat ajattelevat, että lasta on turhaa laittaa kouluun, ”kun ei hän kuitenkaan voi mitään yhteisön hyväksi tehdä”. Asenteet ovat siis ehkä suurin syy, miksi vammaiset lapset eivät käy koulua. Jos vanhemmat eivät muutenkaan koe opiskelua kovin hyödylliseksi tavallisen keskiafrikkalaisen kylän elämää ja työtä ajatellen, niin vammaisille lapsille sen ajatellaan olevan vain rahan hukkaamista. Asennemuutos on hidasta, mutta teemme sitä pitkäjänteisesti.
Ja toisaalta, miten koulujen pitäisi muuttua, jotta kaikki lapset saataisiin kouluun? Inkluusio merkitsee kaikkien oppilaiden kasvamista yhdessä, mihin tarvitaan muutakin kuin pyörätuoliramppi luokan ovella. Opettajien koulutus sisältää yksinkertaisia metodeja erilaisten oppijoiden diagnosoimiseen ja tukemiseen, ja paljon keskusteluita heidän roolistaan vanhempien motivoinnissa. Kaikkien samanlainen eli tasa-arvoinen kohtelu ei riitä, vaan esimerkiksi huonokuuloisille tai huononäköisille täytyy löytyä paikka, mistä he pystyvät paremmin opetusta seuraamaan, ja hitaat oppijat voivat pienryhmissä saada tukea nopeammilta. Vanhempienyhdistyksiä koulutetaan järjestämään mahdollisimman hyvät olosuhteet kaikenlaisille oppijoille ja rohkaisemaan kaikkia lapsia kouluun.
Inkluusiossa pyritään siihen, että kaikki voivat oppia yhdessä. Koulutusneuvonantajana minun työhöni kuuluu kysellä hankalia kysymyksiä ja rohkaista paikallisia kollegoitani pohtimaan ja suunnittelemaan, mutta he kuitenkin viime kädessä tekevät päätökset.
Jouduimme äskettäin 8-henkisen tiimini kanssa keskustelemaan siitä, voimmeko tukea Pygmi-lapset-nimistä koulua. Mitäs inkluusiota tuollainen yhden etnisen ryhmän eristäminen on?
Vaan kun ensimmäisellä vierailulle saimme selville, että koulu on perustettu Ba’Aka-pygmikansan lasten omasta toiveesta, koska yhteiskoulussa heitä kiusataan, ja että koulua käy myös valtaväestöön kuuluvia lapsia, työskentelemme mielihyvin sen opettajien ja vanhempainyhdistyksen kanssa. Tavoitteena voisi siis olla, että koulun tason noustessa sinne tulee yhä enemmän ympäröivän alueen lapsia, mutta syrjittyjen Ba’Aka-oppilaiden ollessa enemmistönä kiusaamista ei pääse esiintymään.
Kirkon Ulkomaanapu tukee myös koulutusviranomaisia löytämään tehokkaampia tapoja toimia ja ratkaisemaan ongelmia. Kun luokat ovat niin täpötäysiä – usein yli 100 lasta – kannattaisiko toimia kahdessa tai kolmessa vuorossa? Kuinka voisimme kehittää epäpätevien opettajien kursseja niin, että ne vähitellen johtavat heidän pätevöitymiseensä?
Ja miten poistaisimme esteitä äidinkielisen opetuksen tieltä? Jokainen ranskan kieltä joskus opiskellut voi kuvitella, miten vaikeaa on opetella kirjoittamaan ranskaksi ennen kuin osaa lukea tai kirjoittaa omalla äidinkielellään – varsinkaan kun ekaluokkalaiset maaseudulla eiväy juurikaan osaa ranskaa ennen koulun aloitusta. Lukihäiriöstä tai muista oppimisvaikeuksista kärsiville lukemisen logiikan ymmärtäminen on lähestulkoon mahdotonta, ja se näkyy oppimistuloksissa: 20 % neljäsluokkalaisista ei osaa lukea yhtään sanaa. KUA pyrkii edistämään sangonkielistä opetusta, joka on jo kauan ollut valtion suunnitelmissa, mutta resurssien puutteessa jäänyt toteutumatta. Konfliktinkin keskellä on tärkeää saada kaikki lapset kouluun ja opettaa kielellä, jota he ymmärtävät.
Kehitysyhteistyön tavoite on tukea maailman kaikkein köyhimpiä ja heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Työn ytimessä on ajatus siitä, että tukea saavien ihmisten elinolosuhteet heidän omissa kotimaissaan paranevat. Kehitys luo mahdollisuuksia, joita ei ennen ollut.
Kirkon Ulkomaanavun työssä painopiste on tukea laadukasta koulutusta, riittävää toimeentuloa ja rauhaa. Koulutus, toimeentulo ja rauha muodostavat kolmion, joka tukee yhteisön kehitystä ja ihmisten hyvinvointia. Kehitys ja hyvinvointi luovat toivoa.
Jos toivo puuttuu, ihmiset lähtevät herkästi etsimään parempaa elämää muualta, jopa Euroopasta ja Suomesta asti. Syyt toivon menettämisen ja sitä kautta myös pakolaisuuden taustalla ovat moninaisia. Tällä hetkellä maailmassa on enemmän pakolaisia kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen.
Maailmassa 79,5 miljoonaa pakolaista
YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan 79,5 miljoonaa ihmistä maailmassa eli vuoden 2019 lopulla pakolaisena. Se tarkoittaa yhtä prosenttia koko maapallon väestöstä.
Heistä yhteensä 26 miljoonalla oli YK:n pakolaisstatus. Lisäksi 4,2 miljoonaa ihmistä oli jättänyt kotinsa ja kotimaansa hakeakseen turvapaikkaa. Suurin osa maailman pakolaisista, 45,7 miljoonaa ihmistä, oli joutunut jättämään kotinsa ja pakenemaan oman kotimaansa sisällä. Pakolaisista jopa 40 prosenttia on lapsia.
Vaikka media esimerkiksi vuonna 2015 uutisoi “pakolaisvyörystä” Eurooppaan, kolme neljästä maailman pakolaisesta elää entisen kotimaansa naapurimaissa, joissa esimerkiksi kieli ja kulttuuri ovat yleensä lähinnä kotimaan tuttuja elinolosuhteita. Matka naapurimaahan on yleensä myös lyhyempi, riskittömämpi ja halvempi kuin matka kauemmas.
Pakolaisista suurin osa, 85 prosenttia, eli UNHCR:n mukaan vuonna 2019 kehittyvissä maissa. Eniten pakolaisia eli vuonna 2019 Turkissa (3,6 miljoonaa), Kolumbiassa (1,8 miljoonaa), Pakistanissa (1,4 miljoonaa), Ugandassa (1,4 miljoonaa) ja Saksassa (1,1 miljoonaa). Eniten pakolaisina elää syyrialaisia (6,6 miljoonaa), venezuelalaisia (3,7 miljoonaa), afgaaneja (2,7 miljoonaa), eteläsudanilaisia (2,2 miljoonaa) ja Myanmarista paenneita rohingoja (1,1 miljoonaa).
Yleisin syy pakolaisuuden taustalla on aseellinen konflikti tai vaino. Toisaalta myös ilmastonmuutoksen aiheuttamat aavikoituminen ja kuivuus sekä tulvat ja muut sään ääri-ilmiöt tekevät yhä laajemmista ihmisten perinteisesti asuttamista alueista asuinkelvottomia jo nyt.
Kirkon Ulkomaanapu auttaa syyrialaisia pakolaisia.
Lisääkö kehitysyhteistyö pakolaisuutta?
Kehitysyhteistyö ei lisää pakolaisten määrää. Päinvastoin.
Kehitysyhteistyön tarkoituksena on tukea ihmisten elinolosuhteita ja esimerkiksi rauhaa ja sopeutumista ilmastonmuutokseen heidän omalla kotiseudullaan. Kehitysyhteistyömäärärahoilla esimerkiksi Kirkon Ulkomaanapu on mukana rakentamassa ihmisten elinoloissa riittävän toimeentulon turvaaviin ammatteihin opiskelua, paikalliset olosuhteet huomioivia viljelytekniikoita ja tukemassa rauhallisen ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan vahvistamista.
Kehitysyhteistyön tarkoituksena on tehdä yhteisöistä ja sen ihmisistä omavaraisia ja luoda toivoa siitä, että omaa kotiseutua ja sen kehitystä kannattaa rakentaa. Jos kotona on hyvä olla, sieltä ei tarvitse lähteä maailman ääriin.
Pakolaisellakin on oikeus elämään
Joskus kuulee kysyttävän, mikseivät pakolaisiksi lähtevät ihmiset jää kotimaihinsa rakentamaan kehitystä tai rakentamaan rauhaa. Vastaus on monesti monimutkainen. Nykyaikaiset konfliktit ovat monimutkaisia. Niissä rintamalinjat ovat epäselviä ja vastakkain voi olla useita eri aseellisia ryhmittymiä tai kyseessä voi olla yksipuolinen ja raaka terrori, joka kohdistuu aseettomaan siviiliväestöön. Yhä useammin edes avustusjärjestöillä ei ole pääsyä konfliktin myllerrykseen joutuneille alueille.
Oikeus elämään on jokaisen ihmisen perusoikeus. Siksi jokaisella ihmisellä maailmassa on oikeus paeta esimerkiksi aseellista konfliktia ja vainoa. Kehitys on yleensä mahdollista vasta, kun konfliktit saadaan ratkaistua. Toisaalta kehitys tasapainottaa ja vakauttaa niitä yhteiskuntia, joissa ihmisten on mahdollista kouluttautua ja hankkia itselleen riittävä toimeentulo. Kehitysyhteistyön tuella tällaisia yhteisöjä voidaan auttaa pysymään hyvällä tiellä, mikä pienentää esimerkiksi konfliktin ja pakolaisuuden riskiä. Sillä tavalla kehitysyhteistyö on myös pakolaisuuden ennalta ehkäisemistyötä.
1. Näkymätön työ. Kaikki naiset tekevät työtä, mutta kaikesta työstä ei makseta palkkaa. Perinteisesti työksi lasketaan tuottava työ. Sen ulkopuolelle jää näkymätöntä ja sen vuoksi palkatonta työtä, jota tehdään kodeissa ja virallisen talouden ulkopuolella. Maailmanlaajuisesti naiset tekevät 75 prosenttia palkattomasta työstä ja kuluttavat siihen kolmesta kuuteen tuntia päivässä. Suuri osa näkymättömästä työstä on hoivatyötä eli kodin piirissä tapahtuvaa lapsista, sairaista ja ikääntyneistä huolehtimista.
2. Koulutus. Yli 130 miljoonaa 6–17-vuotiasta tyttöä maailmassa ei pääse kouluun. Tyttöjen koulunkäynti saattaa jäädä kesken, jos perhe tarvitsee lapsen avuksi koti- tai palkkatöihin. Koulu saattaa keskeytyä myös kuukautisten tai avioliiton takia.
3. Kuukautiset aiheuttavat syrjintää. Esimerkiksi Nepalissa naisten liikkumista ja osallistumista perheen ja yhteisön toimintaan on rajoitettu kuukautisten aikaan. Rohingya-yhteisössä kuukautisten alkamisen jälkeen ei perinteisesti saa olla tekemisissä muiden kuin oman perheen poikien ja miesten kanssa. Kuukautisten alettua monet tytöt naitetaan ja he lopettavat koulunkäynnin.
4. Kuukautisköyhyys. Kuukautissuojien puute aiheuttavaa monenlaista vaivaa. Esimerkiksi pakolaisleireillä kunnollisia kuukautissuojia on saatavilla vähän tai ne ovat liian kalliita. Jos kuukautissuojia ei ole, tai niitä ei pysty koulussa turvallisesti vaihtamaan, tytöt jäävät pois koulusta. Toistuvat poissaolot johtavat helposti koulunkäynnin keskeytymiseen kokonaan.
5. Vessat kuuluvat jokaiseen arkipäivään, ja monille maailman naisille turvallisen vessan etsiminen on arkipäivää. YK:n mukaan kolmannes maailman naisista ei pääse turvallisesti vessaan. Kuukautisten aikaan turvallinen wc-tila, jossa on mahdollista peseytyä, on erityisesti tarpeen. Lukittava ovi tarvitaan häveliäisyyden lisäksi myös siksi, että wc-tilat altistavat naiset häirinnälle ja seksuaaliselle väkivallalle.
6. Työelämässä naisten asemaa heikentävät perinteiset roolit ja mallit. Asiaa ei helpota naisten harteilla oleva näkymätön hoivatyö, joka jonkun pitäisi tehdä siinä tapauksessa, että nainen on töissä. Tutkimuksissa on havaittu, että julkisrahoitteinen päivähoito lisää naisten palkkatyötä. Oma työ ja palkka lisäävät vaikutusmahdollisuuksia niin omassa elämässä kuin yhteiskunnassa laajemmin.
7. Naisiin kohdistuva väkivalta on törkeä ihmisoikeusloukkaus ja valitettavan yleinen ilmiö. Edes koti ei ole naiselle turvallinen paikka olla. Kolmasosa maailman naisista raportoi kokeneensa väkivaltaa lähisuhteessa. Naisten murhista 38 prosenttia on oman puolison tekemiä.
8. Katastrofitilanteet heikentävät hauraimmassa asemassa olevien tilannetta entisestään. Konflikti- ja sotatilanteet lisäävät parisuhdeväkivaltaa ja naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa. Esimerkiksi koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana Kirkon Ulkomaanavun toimintamaissa on raportoitu naisiin kohdistuvan väkivallan lisääntymisestä. Liikkumisrajoitusten ja terveyspalveluiden kuormittumisen vuoksi naisten on vaikea päästä seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyvien palveluiden äärelle, mikä saattaa tulevaisuudessa näkyä esimerkiksi ei-toivottuina raskauksina.
9. Epätasaisesti jakautunut valta. Päättävissä asemissa ympäri maailman enemmistönä ovat miehet. Tutkimukset osoittavat, että naiset ottavat todennäköisemmin huomioon naiskysymykset, perhepolitiikan, koulutuksen ja hoivan. Sillä, että naiset ovat päätöksenteossa vähemmistössä, on siis vaikutusta kaikkiin näihin asioihin. Naisten vaikutusvaltaa heikentää myös se, että he eivät ole mukana epävirallisissa miesvaltaisissa verkostoissa, joilla saattaa olla yllättävän paljon valtaa.
10. Lisärasitteet. Naisten jo lähtökohtaisesti epätasa-arvoinen asema huononee entisestään, jos heillä on vamman, iän, köyhyyden tai seksuaalisen suuntutumisen aiheuttama rasite. Esimerkiksi katastrofi- ja konfliktitilanteissa vammaiset naiset ovat erityisen haavoittuvaisia syrjinnälle ja väkivallalle. Heidän on myös vaikeaa päästä käsiksi palveluihin, jotka voisivat auttaa heitä. Vanhat, vammaiset tai köyhät naiset ovat usein riippuvaisia muiden avusta, mikä altistaa heitä hyväksikäytölle.
+1 Kirkon Ulkomaanapu huomioi tasa-arvoasiat kaikessa työssään
Kirkon Ulkomaanapu ja Naisten Pankki tekevät työtä naisten oikeuksien toteutumiseksi tukemalla naisten koulutusta ja toimeentuloa hauraissa maissa. Kirkon Ulkomaanavun naisten toimeentuloa tukevissa hankkeissa tarjotaan koulutusta yrityksen perustamiseen, markkinointiin ja taloudenpitoon. Keskeinen osa hankkeita on osuuskuntien ja säästöryhmien perustaminen. Osuuskunnat tukevat jäseniään yritystoiminnassa ja säästämisessä.
Toiminta tukee naisten oikeuksien toteutumista myös muilla tavoin. Osallistuminen osuuskuntatoimintaan ja sen päätöksentekoon vahvistaa naisten asemaa yhteisössä ja antaa varmuutta osallistua päätöksentekoon myös laajemmin. Osuuskuntatoiminta puolustaa naisten oikeuksia esimerkiksi tarjoamalla erilaisia ratkaisuja ja puuttumismalleja kotiväkivaltaan ja muuhun naisten kokemaan väkivaltaan.
Tyttöjen koulutus on yksi parhaista tavoista panostaa kestävään kehitykseen. Koulutetut naiset kouluttavat todennäköisemmin myös omat lapsensa. Koulunkäynti mahdollistaa itsensä elättämisen ja itsenäisen elämän.
Lähteet: Carolibe Criado Perez (2019): Näkymättömät naiset, WHO, Plan International
Aiemmin Bangladeshin hallitus on kieltänyt rohingyalapsia käymästä koulua, koska se lisäisi rohingyapakolaisten todennäköisyyttä jäädä maahan pysyvästi.
Bangladeshin hallitus ilmoitti keskiviikkona, että maan pakolaisasutusalueella elävät rohingyalapset saavat viimein alkaa käydä koulua. Hallituksen suunnitelmien mukaan virallista kouluopetusta saavat 11–14-vuotiaat rohingyalapset.
Tuleva opetus noudattaa rohingyojen lähtömaan Myanmarin opetussuunnitelmaa ja sitä järjestetään myanmarin kielellä.
Maailman köyhimpiin valtioihin kuuluva Bangladesh on elokuun 2017 jälkeen ottanut vastaan lähes miljoona rohingyapakolaista naapurivaltio Myanmarista, jossa rohingyoihin kohdistuu vainoa. Bangladeshin kaakkoisosassa sijaitseva Cox’s Bazar on maailman suurin pakolaisleiri.
”Tuntemukset pakolaisleirillä ovat varovaisen optimistisia sekä pakolaisten että avustusjärjestöjen keskuudessa. Monien vanhempien ja lasten tarpeet ja toiveet on viimein kuultu”, sanoo Minna Peltola, Kirkon Ulkomaanavun opetusalan erityisasiantuntija.
Tähän mennessä vain noin neljännes pakolaisleirin kouluikäisistä lapsista on voinut saada opetusta pakolaisasutusalueen tilapäisissä koulukeskuksissa. YK ja muut kansainväliset järjestöt ovat olleet huolissaan satojen tuhansien rohingyalasten jäävän kokonaan ilman koulutusta.
Peltolan mukaan Kirkon Ulkomaanapu on yhdessä muiden maassa toimivien järjestöjen kanssa nostanut vaikuttamistyössään voimakkaasti esiin rohingyalasten oikeutta oppia.
”Bangladeshin hallituksen päätös on tulosta systemaattisesta ja koordinoidusta yhteistyöstä eri toimijoiden kesken”, Peltola sanoo.
Haasteita on kuitenkin vielä edessä. Pakolaisasutusalueen koulut esimerkiksi tarvitsevat riittävän koulutettuja opettajia, jotka osaavat opettaa myanmarin kielellä sekä käyttää Myanmarin opetussuunnitelmaa.
Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on työskennellyt Bangladeshissa Cox’s Bazarin pakolaisleirillä kriisin alkuvaiheista lähtien. KUA:n ja sen tanskalaisen sisarjärjestön yhteisessä hankkeessa annetaan luku-ja laskutaito-opetusta, elämäntaitoneuvontaa, ammatillisten taitojen koulutusta sekä psykososiaalista tukea sukupuoleen kohdistuvaa väkivaltaa kokeneille murrosikäisille tytöille ja aikuisille naisille.
Bangladeshin hallitus on lisäksi antanut luvan ammatillisen koulutuksen järjestämiseen yli 14-vuotiaille rohingoille. Taitojen oppiminen antaa nuorille mahdollisuuden tulla tuottaviksi yhteiskunnan jäseniksi. Aikuisuuden kynnyksellä olevat nuoret kärsivät kriiseissä suunnattomasti ja ovat suurimmassa riskiryhmässä, mikäli heille ei tarjota tulevaisuudennäkymiä.
”Olemme luoneet opetussuunnitelman, joka on ainoa Bangladeshin pakolaisasutusalueen rohingyanuorille tehty opetussuunnitelma. Koulutamme myös naisopettajia, koska se lisää tyttöjen koulutusta ja antaa heille tärkeitä roolimalleja ympäristössä, joka tarjoaa hyvin vähän tulevaisuudennäkymiä”, Peltola sanoo.
