Sukupuolittunut väkivalta on jokaisen asia

Seksuaalinen väkivalta on vain yksi sukupuolittuneen väkivallan muoto. Sukupuolittuneen väkivallan muodot ja syyt ovat joskus vaikeita tunnistaa.

JOKA KOLMAS nainen maailmassa on kokenut jonkinlaista väkivaltaa vain siksi, että on nainen. Väkivalta voi olla fyysisen koskemattomuuden rikkomista, lyöntejä, hiuksista repimistä tai seksuaalista väkivaltaa. Teot voivat olla myös henkisiä. Sukupuolittunutta väkivaltaa on myös se, etteivät tytöt pääse kouluun sukupuolensa vuoksi.

Internetin ja erityisesti jatkuvasti mukana kulkevien älypuhelimien myötä ahdistelu, väkivallan uhka ja henkinen väkivalta kulkeutuvat myös kotiin. Koti ei  tosin ole tytöille ja naisille ennenkään ollut turvallinen paikka. Ei edes Suomessa, jossa joka kolmas nainen on kokenut lähisuhdeväkivaltaa.

Sukupuolittunutta väkivaltaa on niin monenlaista, että oikeastaan sitä on hankala määritellä miksikään tietynlaiseksi toiminnaksi. Väkivallaksi voidaan lukea selkeä teko kuten sukupuolielinten silpominen, lyönti tai raiskaus. Väkivalta voi olla myös jotakin vaikeammin hahmotettavaa, eikä teolle välttämättä ole helppo löytää edes sanoja. Kuinka puhua painostuksesta, jota liittyy lähisuhdeväkivaltaan tai puolison taloudelliseen kontrolloimiseen?

Mistä tietää, että kyse on sukupuolittuneesta väkivallasta?

Tyypillisimmin tekijä on mies ja uhreista suurin osa on naisia. Näin on lähes aina. Naisten ohella myös seksuaalivähemmistöjen edustajat joutuvat tilastojen mukaan sukupuolittuneen väkivallan uhreiksi. Sukupuolittunut väkivalta on yksi yleisimmistä kaikkialla maailmassa esiintyvistä ihmisoikeusloukkauksista ja sen juuret ovat vahvasti eri sukupuolten välisessä eriarvoisuudessa.

Mitä sukupuolittunut väkivalta on? Yksi määritelmä on, että tehty väkivalta eroaa muodoiltaan, yleisyydeltään tai seurauksiltaan sukupuolen mukaan. Eri sukupuolten väkivaltakokemukset eroavat yleensä erityisesti tapahtumapaikan ja tekijän suhteen.

Miehet joutuvat naisia yleisemmin väkivallan kohteiksi julkisilla paikoilla, naiset puolestaan kokevat väkivaltaa kotona ja työpaikalla. Lähisuhdeväkivallan uhreista vähemmistö on miehiä. Tytöt ja naiset kokevat myös seksuaalista väkivaltaa ja ahdistelua miehiä useammin.

Mitä Kirkon Ulkomaanapu tekee naisiin kohdistuvan väkivallan estämiseksi?

Kirkon Ulkomaanapu työskentelee sen eteen, että jokaisella ihmisellä on ihmisarvoinen elämä. Tuemme kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Toimintaamme ohjaavat tasa-arvo, syrjimättömyys ja vastuullisuus, ja työskentelemme sen eteen, että kaikkien ihmisten oikeus koulutukseen, rauhaan ja toimeentuloon toteutuu.

Emme ole erityisesti tyttöjen ja naisten oikeuksiin keskittyvä tai sukupuolittuneen väkivallan vastustamiseen keskittyvä toimija. Kuitenkin tasa-arvon ja ihmisoikeuksien toteutuminen sekä eri sukupuolten ja vähemmistöjen haavoittuvuudet liittyvät läheisesti Kirkon Ulkomaanavun työhön. Olemme sitoutuneet YK:n kestävän kehityksen tavoitteeseen numero viisi, joka velvoittaa meitä huomioimaan työssämme tasa-arvokysymykset ja vahvistamaan naisten ja tyttöjen oikeuksia ja mahdollisuuksia.

Tämä tarkoittaa esimerkiksi tyttöjen ja naisten koulutusmahdollisuuksien, toimeentulon, yrittäjyyden ja poliittisen osallistumisen vahvistamista. Kiinnitämme jatkossakin huomiota seksuaalisen ja sukupuolittuneen väkivallan, lapsiavioliittojen ja sukupuolten välisten epätasaisten voimasuhteiden tunnistaminen ja vastustaminen.

Työ tyttöjen ja naisten koulutuksen ja toimeentulon eteen vahvistaa myös heidän asemaansa omissa yhteisöissään. Kun naisista tulee koulutettuja, ammattilaisia ja päättäjiä, heidän on helpompi vaikuttaa omiin asioihinsa. Se puolestaan vähentää syrjintää ja lisää ihmisarvoa myös niissä yhteisöissä, joissa tyttöjen ja naisten asema on perinteisesti ollut heikompi.

Yhteiskunnan valtasuhteiden muuttuminen herättää valitettavasti myös vastustusta, joka saattaa ilmetä naisiin ja tyttöihin kohdistuvana väkivaltana. Toisaalta myös kriisit, konfliktit ja luonnonkatastrofit ovat riski tasa-arvon kehitykselle ja voivat lisätä väkivallan uhkaa. Siksi naisten turvallisuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota myös humanitaarisissa avustusoperaatioissa.

Koronaviruspandemia lisäsi väkivallan uhkaa

Myös pitkittynyt koronaviruspandemia on vaikuttanut tyttöjen ja naisten turvallisuuteen heikentävästi. Esimerkiksi Nepalissa on havaittu lapsiavioliittojen määrän ja tyttöihin ja naisiin kohdistuvan väkivallan kasvua. YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco ilmaisi jo pandemian ensimmäisenä vuonna huolensa siitä, että jopa 11 miljoonaa tyttöä saattaa jättää palaamatta opintojensa pariin koulusulkujen päätyttyä. Suurin huoli liittyy Afrikan mantereeseen. Pandemia on lisännyt myös perheväkivaltaa, lapsityövoimaa ja seksuaalisen väkivallan riskiä.

Kirkon Ulkomaanapu vahvistaa kehitysyhteistyössään tyttöjen ja naisten turvallisuutta ja tasa-arvoa esimerkiksi kouluttamalla opettajia, tukemalla naisten äänen kuulumista rauhantyössä ja poliittisessa päätöksenteossa ja vahvistamalla pakolaisnaisten koulutusta.

Kuinka sukupuolittunutta väkivaltaa voi vastustaa?

Vuoden 1979 YK:n Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen (CEDAW) on allekirjoittanut 187 valtiota. Niin sanotun Pekingin julistuksen tavoitteena on edistää ihmisoikeuksien tasa-arvoista toteutumista naisten osalta. Sopimus sisältää säännöksiä mm. kansalaisuudesta, koulutuksesta, työelämään osallistumisesta, terveydenhuollosta sekä naisten taloudellisista oikeuksista.

CEDAW-sopimukseen vuonna 2002 liitetty suositus numero 19 (päivitetty vuonna 2017 suositus numero 35:ksi) nosti ensimmäisen kerran naisiin kohdistuvan väkivallan poistamiseen liittyvät toimet osaksi Pekingin julistusta.

Euroopassa yksi merkittävimmistä yrityksistä lopettaa sukupuolittunut väkivalta on niin sanottu Istanbulin sopimus (2011), joka tuli Suomessa voimaan elokuussa 2015. Sopimuksen tavoitteena on naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäiseminen ja poistaminen, väkivallan uhrien suojeleminen sekä väkivallan tekijöiden saattaminen vastuuseen teoistaan.

Kansainväliset sopimukset eivät kuitenkaan yksin poista seksuaalista ja sukupuolittunutta väkivaltaa. Turvallisempien yhteisöjen luominen vaatii toimintaa, jota ei voi jättää päättäjien ja valtioiden harteille.

Keskeistä on sukupuolittuneen väkivallan tunnistaminen, uhrien kuunteleminen ja heidän kokemustensa tunnustaminen ja tiedon lisääminen kaikille osapuolille. Sukupuolittunut väkivalta on kaikkien asia.


Teksti: Elisa Rimaila
Kuvitus: Carla Ladau