KUA johtaa Ukrainassa 14 miljoonan euron koulutusprojektia – EU:n yhteisrahoituksella kunnostetaan kouluja ja tuetaan opettajia
Ukrainan koulutussektori tulee tarvitsemaan pitkäkestoista tukea tulevien kuukausien ja vuosien aikana. Kirkon Ulkomaanapu jatkaa EU-projektin ohella myös muita ponnistelujaan ukrainalaisten koulutuksen hyväksi.
Kirkon Ulkomaanapu on aloittanut Ukrainassa uuden koulutusaiheisen projektin, jonka 14 miljoonan euron suuruinen rahoitus tulee EU:n humanitaariselta osastolta (ECHO).
KUA toteuttaa koulutusprojektin yhteistyössä Pelastakaa Lapset – ja People in Need -järjestöjen kanssa. KUA:n osuus koko ECHO-rahoituksesta on 5,5 miljoonaa ja Pelastakaa Lapset ja People in Need saavat kumpikin 4,2 miljoonaa. Lisäksi mukana on noin 50 000 osuudella War Child Holland -järjestö.
“Tämä 14 miljoonan euron rahoitus on erittäin tärkeä. Se osoittaa, että EU on sitoutunut auttamaan ukrainalaista koulujärjestelmää jälleen jaloilleen. Surullista kyllä, tämä on vasta ensiaskel. Tarpeet ovat niin valtavia, että tulevaisuudessa tarvitaan lisää rahoitusta, jotta jokainen lapsi pystyy palaamaan takaisin kouluun,” Kirkon Ulkomaanavun Ukrainan-operaatiota johtava Yannic Georis sanoo.
Pääpainoina koulujen kunnostaminen ja hyvinvointi
EU-rahoitteisen projektin kesto on 14 kuukautta, ja sen aikana Kirkon Ulkomaanavun ja kumppanijärjestöjen tavoitteena on tavoittaa noin 67 000 lasta. Kirkon Ulkomaanapu keskittyy projektissa koulujen kunnostamiseen, väliaikaiskoulujen järjestämiseen, psykososiaaliseen tukeen sekä opettajien hyvinvointiin.
“Ukrainan koulujärjestelmän sisällä on nyt tahdonvoimaa. Jokainen haluaa palata töihin. Lapsilla ja opettajilla on oikeus ja tarve palata kouluun,” kuvailee Peter Hyll-Larsen, joka toimii KUA:n koulutusasiantuntija Ukrainassa.
Tšernihivin koulu numero 21 tuhoutui pahoin taisteluissa keväällä 2022. Sota on vaikuttanut pahoin Ukrainan koulusektoriin. Kuva: Antti Yrjönen / Kirkon Ulkomaanapu.
Hyll-Larsen painottaa kuitenkin, ettei sodan aiheuttamia infrastruktuurin liittyviä vahinkoja pystytä korjaamaan nopeasti. Ukrainan opetusministeriön mukaan sota oli tuhonnut 286 koulua syyskuun puoliväliin mennessä. Lisäksi 2477 koulua oli vaurioitunut pommituksissa ja taisteluissa.
“Nyt kun jotkut idän alueet on vapautettu, on selvää, että varhaiset koulutusponnistelut mielenterveyden, psykososiaalisen tuen ja lastensuojelun saralla pysyvät tärkeinä. Tarve jatkuu kuukausien ja vuosien ajan,” Hyll-Larsen sanoo.
Koulutyö jatkuu epävarmassa tilanteessa
Ukraina aloitti uuden kouluvuoden syyskuussa, osin etänä ja osin lähiopetuksessa. Yhtenä edellytyksenä luokkaan palaamiselle on, että koulussa on toimiva pommisuoja. Asiantuntija-arvioiden mukaan 59 prosenttia kouluista täyttää tämän ehdon.
Tulevasta kouluvuodesta ennustetaan monin tavoin haastavaa. Sodan ja energiakriisin vuoksi koulut varautuvat jo siihen, että oppilaat joudutaan lähettämään kotiin lämmityksen puutteen vuoksi.
Asiantuntijat painottavat, että etäopiskelumallit, -taidot ja välineet tulevat tarpeeseen talven aikana. Hyll-Larsenin mukaan tilanne tulee olemaan vakavin idän venäläismiehityksestä vapautetuilla alueilla.
“Näillä alueilla talvesta tulee erityisen ankara, sillä sähköä on saatavilla hyvin huonosti samoin kuin etäopiskelumahdollisuuksiakin.”
KUA varustaa pommisuojia ja kouluttaa opettajia yhdessä paikallisen kumppanin kanssa
EU-rahoituksen ohella Kirkon Ulkomaanapu jatkaa muita ponnistelujaan ukrainalaisten tilanteen helpottamiseksi. Työ alkoi hätäapuna helmikuun lopussa, kun ukrainalaiset alkoivat paeta kodeistaan Venäjän hyökkäyksen vuoksi.
Lapset ja nuoret osallistuivat Kirkon Ulkomaanavun tukemiin kesäkerhoihin Pohjois-Ukrainassa heinä-elokuussa. Kuva: Antti Yrjönen / Kirkon Ulkomaanapu.
Kesän aikana KUA laajensi operaatioitaan pohjoiseen Ukrainaan, jossa kesän aikana koulutettiin paikallisia opettajia ja psykologeja psykososiaalisista taidoista. Yhdessä paikallisen kumppanijärjestön, DOCCU:n, kanssa KUA järjesti kesäkerhoja, joissa lapset ja nuoret pystyivät viettämään yhdessä aikaa turvallisessa ympäristössä.
Kesäkerhojen aikana Tšernihivin kaupungin alueella kuului yli 20 ilmahälytystä 30 päivän sisällä. Hälytysten aikana lapset ja nuoret viettivät tunteja huonosti varustelluissa väestösuojissa.
Kirkon Ulkomaanapu jatkaa yhteistyötä DOCCU:n kanssa pommisuojien parantelemiseksi. Tšernihivin alueella pommisuojia varustellaan niin, että oppiminen voi jatkua ilmahälytysten aikanakin. Opettajat saavat koulutusta siitä, miten oppitunteja voi järjestää sotaoloissa, miten vuorovaikutusta voi lisätä etäopetuksessa ja kuinka ilmahälytysten aikana tulisi toimia.
Ukrainan-maatoimisto saa uuden johtajan
Kirkon Ulkomaanapu on saanut päätökseen virallisen rekisteröitymisprosessin Ukrainassa. Sen myötä KUA on perustanut maahan maatoimiston, jonka johdossa aloittaa Patricia Maruschak.
“Mahdollisuus työskennellä Ukrainassa on minulle erittäin kiinnostava, sillä minulla on ukrainalais-kanadalainen tausta. Kun hyökkäys alkoi, tilanne oli erittäin järkyttävä – ja sitä se on edelleen. Tunnen myös paljon ylpeyttä siitä, miten ukrainalaiset vastaavat tilanteeseen,” Maruschak sanoo.
“Mielestäni keskittyminen koulutukseen hätätilanteissa on erittäin tärkeää ja tarpeellista. Hyvä koulutus on tärkeää ukrainalaisille, ja se kaikki on nyt keskeytynyt. Se on uskomattoman merkityksellistä, että KUA pystyy tukemaan Ukrainan hallintoa ja kansaa saamaan koulutusjärjestelmän jälleen toimimaan näissä olosuhteissa.”
Kirkon Ulkomaanapu pysyy Ukrainassa, tukee paikallisia opettajia ja aktiivisesti, jotta kouluunpaluu on lapsille mahdollista. Uusi maajohtaja Patricia Maruschak aloittaa tehtävässään lokakuussa.
Lokakuun 11. päivänä vietetään kymmenettä YK:n kansainvälistä tyttöjen päivää
YK:n kansainvälisenä tyttöjen päivänä muistutetaan, että tyttöjen pääsy kouluun auttaa niin perheitä, yhteisöjä kuin koko yhteiskuntaakin. Kirkon Ulkomaanapu työskentelee Somaliassa tyttöjen koulutuksen ja rauhantyöhön osallistamisen eteen.
HAWA, 16, ei suhtaudu koulunkäyntiin itsestäänselvyytenä. Somaliassa moni ikätoveri voi vain haaveilla opiskelusta; Hawa haaveilee oppivansa englantia kunnolla.
”Sitten voin keskustella kaikenlaisten ihmisten kanssa”, hän kertoo Kirkon Ulkomaanavulle (KUA) koulussaan Mama Gediassa.
Köyhässä ja hauraassa Somaliassa monille lapsille ja nuorille tulevaisuudesta unelmointi on vaikeaa. Vuosikymmenien konfliktin jäljiltä maassa ei ole juurikaan jäljellä infrastruktuuria, minkä lisäksi maata piinaa vaikea ja pitkittynyt, ruokaturvaa uhkaava kuivuus.
Syyskuussa Maailman ruokaohjelma varoitti aluetta uhkaavasta nälänhädästä. Ukrainan sodan vuoksi tuontiviljan saamisessa on ongelmia, inflaatio on paikoin jopa yli kaksinkertaistanut ruoan hinnan, ja turvallisuustilannetta heikentävät paikalliset konfliktit ja terrori-iskut. Kymmenettuhannet ovat joutuneet jättämään kotinsa väkivallan vuoksi tai menettäneet elantonsa kuivuuden myötä, mikä on johtanut köyhyyden kierteeseen.
Hawakaan ei pääsisi kouluun ilman ulkopuolista apua, sillä vanhemmilla ei olisi varaa koulumaksuihin. KUAn tuen ansiosta perheen ei tarvitse maksaa koulunkäynnistä, oppimateriaaleista tai koulupuvuista.
Opettajiaan Hawa kuvailee roolimalleikseen. Hän kokee saavansa heiltä rohkaisua ja kannustusta sekä laadukasta opetusta.
”Olen täynnä energiaa ja haluan käyttää hyödykseni tilaisuutta kouluttautua”, hän kertoo. ”Aikuisena haluan työskennellä humanitaarisessa järjestössä.”
16-vuotiaan Hawan mielestä tyttöjen koulutus on tärkeää, koska koulutuksen avulla he voivat huolehtia itsestään ja lastensa tulevaisuudesta. KUVA: ISMAIL TAXTA
LOKAKUUN 11. PÄIVÄNÄ vietetään kymmenettä YK:n kansainvälistä tyttöjen päivää. Kymmenen vuoden aikana tyttöjen mahdollisuuksiin on alettu kiinnittää aiempaa enemmän huomiota, mutta ei vieläkään riittävästi. Ilmastonmuutos ja koronaviruspandemia ovat kasvattaneet tyttöjen taakkaa entisestään ja jopa vieneet jo saavutettua kehitystä taaksepäin.
YK:n mukaan vaikeudet kuitenkin kasvattavat luovuutta, resilienssiä ja sinnikkyyttä. Järjestö kertoo teemapäivän verkkosivulla satojenmiljoonien tyttöjen toistuvasti osoittaneen, että taidot ja mahdollisuuden saadessaan he voivat toimia kehityksen ajureina yhteisöissään kaikkien yhteiseksi eduksi.
KUA pyrkii omalla työllään edistämään tyttöjen mahdollisuuksia kouluttautua muun muassa jakamalla heikoimmassa asemassa oleville koulupukuja ja -tarvikkeita, tukemalla vanhempien toimeentuloa, tekemällä valistustyötä sekä rakentamalla kouluja ja luokkahuoneita ja hankkimalla huonekaluja ja opetusvälineitä.
”Somaliassa koulutussektorin tarpeet ovat valtaisat lähtien opettajien koulutustasosta sekä koulujen sijainnista ja riittävyydestä”, sanoo Ikali Karvinen, KUAn maajohtaja Somaliassa. ”Koulut ovat huonokuntoisia, luokkakoot liian suuret ja opettajat heikosti koulutettuja.”
Vaikka monet koululuokat ovat tupaten täynnä oppilaita, ongelmana on Karvisen mukaan sekin, että monien lasten koulunkäynti jää kesken. Yleisin syy on köyhyys: lapset joutuvat jo pieninä auttamaan perheen elättämisessä.
Oppilas lukee luonnontieteiden oppikirjaa, jossa kerrotaan muun muassa säästeliäästä veden käytöstä. Sormessaan hänellä on laite, jota muslimit käyttävät päivittäin helpottamaan rukousten laskemista. KUVA: ISMAIL TAXTA
VAIKEASSA TILANTEESSA tyttölapset ovat erityisen haavoittuvassa asemassa, ja syyt ovat moninaisia. Karvinen kertoo, että taustalla on sekä kulttuurisia ja perinteisiä että rakenteellisia tekijöitä. Tyttölasten koulutusta ei ole arvostettu samalla tavalla kuin poikien, ja tyttöjen halutaan auttavan kotitöissä ja tulonhankinnassa.
Lisäksi monet perheet eivät halua lähettää tyttöjä kouluun koulumatkan vaarallisuuden vuoksi. KUA onkin pyrkinyt myös auttamaan kouluja olemaan turvallisia paikkoja: esimerkiksi Hawan koulussa Mama Gediassa KUA on luonut oppilaille väylän ilmoittaa uhkaavista tilanteista opettajille.
Jotkin tyttöjen koulupudokkuuden syyt ovat hyvinkin arkipäiväisiä. Karvinen sanoo, että murrosikäiselle tytölle hygieniatilojen puute tai se, ettei tytöille ole omia vessoja, voi olla merkittävä asia. Tärkeä rooli on siis myös terveystiedon antamisella, asiallisilla saniteettitiloilla ja vaikkapa terveyssiteiden tarjoamisella.
Ratkaisu piilee Karvisen mukaan yhteisön tietoisuuden lisäämisessä esimerkiksi tyttöjen oikeudesta koulutukseen ja sen positiivisista vaikutuksista perheisiin, yhteisöihin ja koko maahan.
”Jos sukupolvi toisensa jälkeen putoaa koulusta pois ja yhä useampi jää vaille koulutusta, maahan syntyy intellektuaalinen vaje. Silloin riippuvuus ulkopuolisesta avusta ja kansainvälisistä järjestöistä syvenee sekä hetkellisesti että pitkällä tähtäimellä.”
Johtajaopettaja Lul Mohamed Nur haluaa kannustaa tyttöjä kouluttautumaan. Hänen koulussaan on oppilaina enemmän tyttöjä kuin poikia. KUVA: ISMAIL TAXTA
LUL MOHAMED NUR on yksi 16-vuotiaan Hawan roolimalleista Mama Gedian koulussa. Johtajaopettaja kertoo, että koulussa on nyt tyttöjä enemmän kuin poikia.
”Olemme päässeet tähän tilanteeseen väsymättömällä kampanjoinnilla ja kertomalla, miksi tyttöjen lähettäminen kouluun on tärkeää. Näyttää siltä, että yhteisö on ottanut viestimme vastaan hyvällä asenteella.”
Myös yhteisön koulutuskomitean puheenjohtaja Abdullahi Moallin Ali kertoo kampanjoinnin olleen tärkeässä roolissa asennemuutoksessa. Kun perheille selviää, että koulunkäynti on maksutonta eikä koulupuvuista tai oppimateriaaleista tarvitse maksaa, yhä useampi perhe on lähettänyt lapsensa kouluun.
Mama Gedian yhteisön koulutuskomitean puheenjohtaja Abdullahi Moallin Ali kertoo KUAn auttavan koulussa muun muassa kouluttamalla komitean jäseniä, tarjoamalla koulupukuja ja materiaaleja sekä maksamalla opettajien palkan. KUVA: ISMAIL TAXTA
Koulunkäynti voi jännittää myös itse lasta. 10-vuotias Suleqo pitää nyt koulutusta tärkeänä kaikille lapsille sukupuolesta riippumatta, ja hän haluaa kaikkien vanhempien antavan lapsille samanveroiset mahdollisuudet. Alun perin albiinotyttö ei kuitenkaan itse halunnut kouluun.
”Ensin hän vastusteli, mutta nyt hän on tottunut koulunkäyntiin ja pitää siitä”, äiti Hamaro Mohamed Nur kertoo.
Suleqo ei albinismin vuoksi näe hyvin. Tilanne on ratkaistu siten, että tyttö istuu lähellä liitutaulua, jotta hän näkee lukea opettajien kirjoittaman tekstin.
”Hänen kiinnostuksensa koulunkäyntiin on kasvanut sen jälkeen kun hän sai koulupuvun ja oppimateriaaleja. Nyt hänellä on paljon energiaa opintoihinsa, ja tyttäreni todella pitää opettajistaan”, äiti kertoo.
Hamaro Mohamed Nur on albiinotyttö Suleqon äiti. Hän on nähnyt tyttärensä muuttuvan energisemmäksi koulunkäynnin myötä. KUVA: ISMAIL TAXTA
AKUUTTI KRIISI vie usein huomion pitkäkestoisilta tavoitteilta. Somaliassa nälänhätä uhkaa lähes puolta väestöstä, noin seitsemää miljoonaa ihmistä.
Karvinen muistuttaa, että kansainvälisen yhteisön apu kriisitilanteissa on tietenkin valtavan tärkeää. Olennaista on kuitenkin muistaa katsoa myös pidemmälle tulevaisuuteen.
Kirkon Ulkomaanapu keskittyy työssään Somaliassa rauhantyöhön, kuten kansallisen sovintoprosessin ja osallistavan paikallishallinnon tukemiseen. Työhön kuuluu myös koulutuksen ja toimeentulon edistäminen: Somalimaassa KUA on tukenut kahta ammatillista oppilaitosta, joissa opetussuunnitelmia on päivitetty ottamalla oppiaineiksi opiskelijoiden ohjaus ja yrittäjyyskasvatus. KUAlta saatavalla tuella opiskelijoita on myös kannustettu yrittäjyyteen.
Koronapandemian aikaan KUA pyrki pitämään lapset kouluissa esimerkiksi rakentamalla oppimistiloja vaikeakulkuisille seuduille ja kouluttamalla opettajia. Baidoan, Hudurin ja Elbarden kaupungeissa on KUAn tuella saatu aikaan 10 uutta väliaikaista koulutilaa ja 16 kunnostettua luokkahuonetta. Lähes puolet oppilaista on tyttöjä.
Karvinen korostaa, että rauhantyö ei ole erillinen saareke vaan osa laajaa kokonaisuutta. KUA on myös tehnyt työtä edistääkseen etenkin nuorten ja naisten osallistamista rauhan rakentamiseen muun muassa järjestämällä tilaisuuksia, joissa syrjäytyneet ryhmät pääsevät esiin, sekä tukemalla naisjärjestöjen BAYWAN-verkoston perustamista Lounais-Somaliassa.
10-vuotias Suleqo haluaa aikuisena olla tunnettu insinööri tai opettaja. Matematiikka on hänelle helppoa. KUVA: ISMAIL TAXTA
NÄLÄNHÄDÄN, VÄKIVALTAISUUDEN ja turvattomuuden keskelläkin on toivoa. KUAn Karvinen painottaa, että pienillä muutoksilla ja parannustöillä voi olla iso vaikutus. Esimerkiksi koulujen turvallisuutta voidaan parantaa rakentamalla niiden ympärille aita ja kontrolloimalla, ketä porteista kulkee.
”Koulut ovat monille lapsille turvallisimpia paikkoja. Kun lapset saadaan kouluun, he ovat turvassa esimerkiksi lapsityövoimaan tai terroristijärjestöihin luisumiselta.”
Karvinen sanoo, että koulua käyvillä lapsilla oppimisen ilo kasvattaa tyytyväisyyttä elämään ja luo toiveikkuutta tulevaisuuden suhteen. Koulutetulla lapsella on myös mahdollisuus tehdä esimerkiksi terveellisempiä valintoja elämässään, joten vaikutukset ovat hyvin kokonaisvaltaisia: terveempi ja koulutetumpi väestö tarkoittaa, että Somalia voi alkaa itse huolehtia palveluistaan, turvallisuudestaan ja ihmisoikeuksien toteutumisesta.
Tyttöjen koulutus voi katkaista myös haitallisten perinteiden kierteen. Karvinen kertoo, että koronaepidemian aikana havahduttiin siihen, että tyttöjen sukuelinten silpominen alkoi taas lisääntyä.
”Koulutetut tytöt ja naiset ovat avainasemassa taistelemassa tätä ihmisoikeusrikkomusta vastaan.”
Erityisen laaja vaikutus on tyttöjen koulutuksella.
”Koulutettu nainen haluaa, että myös hänen lapsensa saavat koulutuksen. Se on hyvän kehä, jota me KUAssa haluamme olla vahvistamassa”, Karvinen korostaa.
Anna tytöille
mahdollisuus
koulutukseen
Anna tytöille
mahdollisuus
koulutukseen
Lahjoituksesi avulla Kirkon Ulkomaanapu muun muassa:
jakaa lapsille koulutarvikkeita ja koulupukuja
tukee vanhempien toimeentuloa, jotta lapsilla on mahdollisuus käydä koulua
tekee valistustyötä, missä vanhemmille kerrotaan, miten tärkeää lasten koulunkäynti on
rakentaa kouluja ja luokkahuoneita sekä hankkii liitutauluja, pulpetteja, oppikirjoja ja opetusmateriaaleja kouluihin
“Odotan innolla, että pääsen kokeilemaan näitä tekniikoita käytännössä” – 71 ukrainalaisopettajaa ja -psykologia sai uusia oppeja traumojen käsittelyyn
Koulu on tärkeä kohtaamispaikka, jossa lapset voivat saada apua mieltä painavien asioiden käsittelyyn. Siksi koulutamme ukrainalaisia opettajia ja koulupsykologeja psykososiaalisista taidoista.
71 OPETTAJAA ja koulupsykologia sai koulutuksen mielenterveydestä ja psykososiaalisista taidoista Pohjois-Ukrainassa Tšernihivin alueella. Kirkon Ulkomaanapu järjesti koulutuksen yhteistyössä paikallisen koulutoimen kanssa.
Kouluttajana toimi kokenut psykologi ja konsultti Koen Sevenants. Kahden päivän mittainen koulutus piti sisällään luentoja, keskusteluja, roolipelejä ja ryhmätöitä. Tavoitteena oli vahvistaa ukrainalaiskouluissa työskentelevän henkilökunnan valmiutta kohdata lapset ja nuoret, jotka ovat sodan vuoksi joutuneet käymään läpi monia traumaattisia kokemuksia.
”On ollut arvokasta työskennellä ymmärtäväisen kouluttajan kanssa. Hänellä on paljon kansainvälistä kokemusta työskentelystä erilaisia traumoja kokeneiden lasten kanssa”, koulutukseen osallistunut psykologi Liudmyla Lozova kuvailee.
Koulutuksessa käytiin läpi traumojen vaikutuksia lapsiin ja aikuisiin. Koulutetut opettajat ja koulupsykologit tutustuivat erilaisiin työkaluihin, joita he voivat myöhemmin hyödyntää omassa työssään.
Ukrainalainen Liudmyla Lozova osallistui koulutukseen Pohjois-Ukrainassa kesäkuussa. Kuva: Irina Dasyuk.
”Odotan jo innolla, että pääsen kokeilemaan näitä oppeja käytännössä,” Lozova jatkaa ja kertoo, että on kokenut vastaavat koulutukset jo aiemmin hyödyllisiksi omassa työssään.
Psykologi Iryna Lisovetska kertoo työskennelleessä vapaaehtoisena psykologina aina siitä lähtien, kun sota alkoi Itä-Ukrainassa vuonna 2014. Hän on työskennellyt jo aiemmin esimerkiksi maan sisäisten pakolaislasten, sotilaiden sekä kaatuneiden sotilaiden perheiden parissa.
”Nyt olen kokenut sodan henkilökohtaisesti. Olen viettänyt aikaa tulitusten ja pommitusten keskellä, tiedän paremmin auttamieni ihmisten tilanteen”, Lisovetska pohtii.
Hän kertoo osallistuneensa koulutukseen, koska uskoo uusien taitojen olevan hyödyksi myöhemmin työssään sodan keskellä.
Ohjusiskut osuivat alueelle myös koulutuksen aikaan
Koulutus hätätilanteissa on Kirkon Ulkomaanavun työn ydintä. Koulussa konfliktien keskellä elävät lapset ja nuoret saavat rutiineja ja sisältöjä arkeensa.
Koulu on myös tärkeä kohtaamispaikka, jossa lapset voivat saada tukea aikuisilta ja apua mieltä painavien asioiden käsittelyyn. Sen vuoksi on tärkeää, että koulujen henkilökunnalla – kuten opettajilla ja psykologeilla – on työkaluja traumojen käsittelyyn.
Irina Lisovetska on toiminut vapaaehtoisena psykologina vuodesta 2014. Lisovetska uskoo, että koulutuksessa saadut opit kantavat pitkälle. Kuva: Irina Dasyuk.
Koulutuksia paikan päällä seurannut Kirkon Ulkomaanavun Ukraina-operaation johtaja Yannic Georis kertoo, että palautteen perusteella osallistujat olivat erittäin tyytyväisiä koulutuksiin.
”Ilmapiiri oli todella hyvä, ja palaute 99-prosenttisesti positiivista. Käymme yhä läpi palautteita, mutta ensisilmäyksellä osallistujat vaikuttavat erittäin tyytyväisiltä.”
Hyökkäys Ukrainassa alkoi 24. helmikuuta ja on kestänyt jo yli neljä kuukautta. Tšernihivin alueella ei ole tällä hetkellä venäläisjoukkoja, mutta Venäjä teki koulutusten aikaan alueelle ohjusiskuja.
”Yksi osallistuja joutui jättämään koulutuksen kesken, koska hänen kotinsa oli tulessa. Hän lähti koulutuksesta itkien. Lisäksi yhden henkilökuntaan kuuluvan henkilön koti vaurioitui iskussa Desnan alueelle”, Georis kuvailee.
Kouluttajana toimi kokenut psykologi ja konsultti Koen Sevenants. Kaksipäiväinen koulutus järjestettiin kahdesti. Päivien aikana tehtiin monenlaisia harjoituksia ja roolipelejä. Kuva: Irina Dasyuk.
Kirkon Ulkomaanapu ja Tšernihivin kaupunki allekirjoittivat vastikään yhteistyönsopimuksen, jonka myötä koulutusaiheinen työ Tšernihivin alueella Pohjois-Ukrainassa voi jatkua. Avustustyön seuraavassa vaiheessa noin 15 000 lapselle järjestetään kesäaktiviteetteja liikunnan, taiteen ja pelien parissa. Kirkon Ulkomaanapu on varmistanut, että myös näitä aktiviteetteja ohjaavilla opettajilla on valmiudet vastata lasten psykososiaalisiin tarpeisiin.
Pommitukset ovat tuhonneet ja vaurioittaneet ukrainalaisarvioiden mukaan yli 1800 koulua. Koululaiset ovat parhaillaan kesälomalla, mutta opetuksen on tarkoitus alkaa jälleen syyskuussa.
Kambodžassa Unelmien koulussa kuunnellaan toista ja tehdään yhteistyötä kaikkien kanssa
Unelmien koulu -projekti on tuonut Osrolao Lechin peruskouluun yhteistyötä ja ymmärrystä kaikkien välille, kertoo rehtori Kong Sophal.
Kambodžalaisen peruskoulun rehtori Kong Sophal kertoo oppineensa uusien opetusmetodien lisäksi vuorovaikutustaitoja ja nöyryyttä.
OSROLAO LECHIN peruskoulu Battambangin provinssissa Pohjois-Kambodžassa kuuluu harvojen ja valittujen joukkoon. Se on yksi neljästä koulusta, jotka vuosina 2018–2021 osallistuivat Kirkon Ulkomaanavun Opettajat ilman rajoja -järjestön ja paikallisen kumppanin Puthi Komarin yhteiseen Dream School eli unelmien koulu -hankkeeseen.
Rehtori Kong Sophal katselee tyytyväisenä Osrolao Lechin koulun pihaa ja ylistää muutoksessa auttaneita järjestöjä. Koulusta on tullut viihtyisämpi ja turvallisempi paikka lapsille ja aikuisille.
”Olemme työskennelleet läheisesti, kuin ystävät tai sisarukset. He todella haluavat meidän onnistuvan ja ymmärtävän”, rehtori sanoo.
Unelmien koulu on yhteistyötä myös henkilökunnan, oppilaiden ja paikallisten yhteisöjen kanssa. Kaikkia on kuunneltu, kun pihaa, tiloja ja opetukseen liittyviä uudistuksia suunniteltiin, ja jokaisella on rehtoria myöten vastuu yhteisestä ympäristöstä.
Unelmien koulu paransi yhteistyötä koulujen ja kotien välillä
Koronaviruspandemian vuoksi koulut ovat tosin olleet Kambodžassa suuren osan vuodesta etäopetuksessa.
”Koronavirus on vaikuttanut opetuksen järjestämiseen paljon, koska se on estänyt meitä kaikkia tulemasta kouluun. On ollut vaikeaa”, Kong sanoo.
Unelmien koulu -hankkeessa on onnistuttu parantamaan koulujen ja perheiden välistä vuorovaikutusta ja löydetty uusia tapoja tukea oppimista. Sellaisia ovat esimerkiksi kotikäyntejä tuktuk-mopotakseilla tehneet opettajat ja erityiset lukutaidon kehittymistä tukevat kerhot. Kong kertoo koulunsa henkilökunnan opetelleen vuoden aikana tukemaan myös toistensa työtä etänä.
Kaikkiaan 24 opettajaa sai vuonna 2021 koulutusta uusista opetusmetodeista Osrolao Lechin ja Kampong Pilin peruskouluissa. Myös rehtori Kong kertoo oppineensa paljon.
”Olen tullut rohkeammaksi. Tunnen itseni varmemmaksi puhuessani muiden kanssa koulun asioista ja edistyksestä”, hän sanoo.
”Pystyn mukautumaan ympäristööni paremmin ja yhteistyö opetushenkilökunnan ja muun henkilöstön kanssa on sujuvaa.”
Rehtori kertoo oppineensa kuuntelemaan paremmin muita.
”Olen nykyisin kärsivällisempi. Ymmärrän, miten tärkeää on jakaa asioita samassa yhteisössä sekä oppilaiden ja opetushenkilökunnan kanssa. Olen oppinut nöyryyttä, pehmeyttä ja vuorovaikutusta.”
Kong uskoo unelmien koulun tuottavan tulevaisuudessa menestyviä nuoria.
”Toivon valtavasti, että kaikki tästä koulusta valmistuvat oppilaat saavat parhaat mahdolliset eväät tehdä asioita kunnianhimoisesti, moraalisesti ja tietoon perustuen.”
Tekoja: Mistä uusi Beyoncé? Musiikkituottaja Henri Salonen eli ”Hank Solo” toivoo afrikkalaisten nuorten löytävän keinot saada luovista aloista palkallinen ammatti
Haaveilevatko pakolaisnuoret tähteydestä vai ovatko perinteiset lääkärin ja opettajan ammatit yhä tulevaisuuden haaveiden kärkisijoilla? Muun muassa tästä keskustellaan Kirkon Ulkomaanavun Tekoja-podcastin luovia aloja käsittelevässä jaksossa.
ETELÄSUDANILAINENPeter Ajang Dau, artistinimeltään Chapterone, saapui Keniaan pakolaisena vuonna 1999. Kotimaassa, joka tuolloin oli vielä osa Sudania ennen kuin Etelä-Sudan vuonna 2011 itsenäistyi, riehui julma sota. Kokemus oli rankka, mutta luovuus oli Peter Ajang Daun tapa selvitä.
”Sodan aikana olimme jatkuvasti nälissämme. Söimme puiden lehtiä ja kuolleiden eläinten ruhoja. Halusin jakaa sen kaiken lauluna koko maailmalle”, hän kertoo Kirkon Ulkomaanavulle.
Lahjakas Peter haluaisi jatkaa musiikin tekemistä, mutta eteen ovat tulleet talousongelmat. Pakolaisartistien elämä on hankalaa. Palkkaa on turha odottaa samalla tavalla kuin muiden kansainvälisten artistien.
”Pakolaisten joukossa on hyviä lahjakkaita ihmisiä. Pakolaisyhteisöjen muusikot pystyvät ansaitsemaan elantonsa vain, jos YK:n pakolaisjärjestö tai muu taho pystyy kouluttamaan tai sponsoroimaan heitä”, Peter Ajang Dau pohtii.
Mistä pakolaistaustainen artisti saa sponsorin?
Mitä Peter Ajang Dau tekisi, jos hänellä olisi rahaa? Menisi jälleen studioon ja äänittäisi uutta musiikkia. Sitten hän voisi ansaita CD-levyjen myynnillä rahaa. Studioiden hinnat ovat kuitenkin liian kovia pakolaisen kukkarolle. Sponsorit ja erilaiset yhteistyökuviot mahdollistaisivat Peter Ajang Daun mukaan myös konserttien järjestämisen.
”Jos minulla olisi rahaa, järjestäisin tapahtuman, kutsuisin ihmisiä paikalle kuuntelemaan musiikkiani. Ihmiset maksaisivat siitä.”
Toistaiseksi Chapteronen musiikkia tunnetaan lähinnä pakolaisyhteisöissä. Hän kertoo äänittämänsä laulun nousseen yhteisölle tärkeäksi. Se ei ole enää pelkästään hänen laulunsa vaan kokonaisen pakolaisyhteisön laulu.
”Jos minulla olisi rahaa, äänittäisin lisää. Isäni oli laulaja, setäni on laulaja. Vaimoni velipuoli on laulaja. Musikaalisuus on lahja.”
Musiikkiteollisuus kiinnostaa itäafrikkalaisia nuoria
Musiikkiteollisuus ja muut luovat alat kiinnostavat nuoria Itä-Afrikassa, mutta onko harrastelussa aineksia menestystarinaksi? Tekoja-podcastin lauteilla istuvat luovien alojen monitoiminainen Jenni Lähteenmäki sekä kansainvälistäkin uraa tehnyt musiikkituottaja Henri Salonen, joka tunnetaan myös taiteilijanimellä Hank Solo.
Podcastin juontaa KUA:n viestinnän asiantuntija Ulriikka Myöhänen.
Ulriikka Myöhänen [00:00:06]: Musiikkiteollisuus ja muut luovat alat kiinnostavat nuoria esimerkiksi Itä-Afrikassa. Mutta onko harrastelussa aineksia tulevaisuuden menestystarinaksi? Mitä kaikkea se vaatii. Taitoja, koulutusta, rahaa vai sijoituksia? Kuka tekee ja miten tehdään? Tämä on tekoja podcast, tervetuloa kuuntelemaan. Minun nimeni on Ulriikka Myöhänen. Ja tänään keskustelemme luovista aloista kehittyvissä maissa. Studion lauteilla istuu kaksi luovien alojen konkaria. Viihdeteollisuuden monitoiminainen Jenni Lähteenmäki. Sekä mm. Sannin ja Kasmirin taustalla vaikuttava kansainvälisestikin menetystä niittänyt musiikkituottaja Henri Salonen. Tervetuloa, mahtavaa saada teidät molemmat mukaan keskusteluun.
Jenni Lähteenmäki [00:00:48]: Kiitos.
Henri Salonen [00:00:48]: Kiitos, kiitos.
Ulriikka Myöhänen [00:00:49]: Jenni lähteenmäki, olet vastikään palannut Itä-Afrikasta suomeen ja olit Ugandalaisella pakolaisasutusalueella kouluttamassa nuoria video- ja valokuvaustaidoista. Millainen pöhinä siellä oli ja mikä mielikuva sinulle jäi, että millaisia toiveita näillä nuorilla on esimerkiksi tulevaisuuden suhteen?
Jenni Lähteenmäki [00:01:06]: Joo terveisiä vaan Rwamwanjan pakolaisalueelta Länsi-Ugandasta ja yhtälailla siis Kambalasta pääkaupungista, missä siis myös koulutettiin. Ja korjaan sen verran että minä en ollut kouluttamassa video- ja valokuvaustaitoja vaan sitä varten meillä on ihan sen alan ammattilainen. Minä vastaan sit yrittäjyystaitojen koulutuksesta. Ja luovien alojen työelämätaitojen koulutuksesta. Ja ollaan yhdessä kollegani Ville Wacklinin kanssa sitte suunniteltu ja kehitelty näitä koulutusohjelmia mutta. Joo tunnelma oli erittäin hyvä tälläkin reissulla. Vähänhän tässä on jo kertynyt kokemustakin, että jonkun verran tätä työtä on jo ehditty tekemään. Nuoret on äärimmäisen motivoituneita opiskelemaan. Ja me tulkitaan se tietenkin osittain seurauksena siitä, että tän kaltasta koulutusta ei ole riittävästi tarjolla. Ja voin sanoa, että Henkka kohta pääsee ääneen. Mutta ihan samat tunnelmat, ku meillä oli pari vuotta sitte pilotissa, että nuoria melkein joutuu hätistelemään pois luokasta. Että innoissaan ovat. Et noin lyhyesti näin alkuun niin hyvät tunnelmat ja tosiaan tälläkin hetkellä joukko erittäin innokkaita nuoria opiskelee valokuvausta. Ja toki siihen liittyviä muitakin luovan alan taitoja ulkomaanavun parissa ohjelmassa itä afrikassa.
Ulriikka Myöhänen [00:02:26]: Niin, musiikkituottaja Henri Salonen, myös sinä olet ollu siis muutama vuos takaperin Ugandassa vetämässä nuorille tällasta biisinkirjoitusleiriä. Haluaisitko kertoa vähä, että mistä siinä oli kyse ja minkälaisia muistoja sulla jäi siitä reissusta?
Henri [00:02:41]: Joo siis tota sehän oli siis huikee reissu monella eri tavalla. Se oli semmonen viikon mittanen workshop mitä siellä pidettiin. Ja tosiaan se pilotti niin ku jenni ja ville näihin kehittämiin, rakentamiin projekteihin… Me oltiin siellä yhen mun brittiläisen tuottaja ystävän kanssa, yhen David Phelan kanssa. Semmosesta Saltwives nimisestä tuottaja-kirjottajaduosta. Vetämässä sitä. Ja siinä oli tavallaan, se oli semmonen niin kun vähän ympäripyöree läpileikkaus, et mitä se on teorian tasolla. Ja mitä se bisnes on kansainvälisesti. Ja mitä siellä, miten siellä edellytetään, millasii taitoi. Mitä on vaikka kustannustoiminta ja tavallaan kaikki eri osa-alueita ja sit paljon just opiskeltiin sitä itse käytännön tekemistä. Eli käytännössä me aina jakauduttiin erilaisiin ryhmiin siellä ja kirjotettiin biisejä päivittäin erilaisis kokoonpanois. Ja sit me oltiin Davidin kanssa mukana kans näis ryhmissä, joskus vähä aktiivisemmas roolissa ja joskus vähä vähemmän aktiivisessa roolissa. Vähä sillei jotenki yrittämässä just sillee vaan neuvoo ja ohjaamassa sitä ja miten sitä ryhmädynamiikkaa ja kaikkee rakennetaan ja mitä se vaatii. Ja kyl siel kaikki ketä siel oikeestaan oli sillon, jengi oli tosi fiiliksissä ja innoissaan. Osa ties, osalla oli parempi lähtötaso, ku toisilla ja sillee. Mut et kaikki oli tosi kiinnostuneita ja motivoituneita. Mut onhan siinä se vaikee pullonkaula, et tavallaan miten sä sit oikeesti sen innostuksen ja kiinnostuksen käännät sitte. Ku se on täältäki vaikeeta. Jos mietitään kansainvälistä vaikka musa-alalla toimimista, nii et miten se sit sieltä. Mut se oli kyl siis kaikinpuolin tosi upee reissu. Ja oli mahtavaa olla messissä siellä.
Ulriikka Myöhänen [00:04:35]: Joo. Jenni sul oli kommentti tähän.
Jenni Lähteenmäki [00:04:37]: Joo mä tossa vähä kommentoin vielä tota Henkan muisteloa, että yhdyn tietenki täysin hänen sanoihinsa. Ja se tosiaan oli pilotti eli me haluttiin testata tätä sillon. Tekemällä tämmönen viikon workshop. Eli meil oli Henkan ja Davidin vetämänä tää musa tuottamisen linja ja sit meil oli myös pelikehittämisen linja. Eli tehtiin sitte mobiili ja konsolipeli suunnittelua siellä sen alan opettajien johdolla. Ja toki just toi mitä Henkka sano, niin se meiän pilottikin sillon oli enemmän just semmoen läpileikkaus, jossa tietenki yhtenä tärkeenä oppimistavotteena on ollu avartaa nuorten näköaloja. Semmosia potentiaaliseen uuteen työmarkkinaan. Ja tätähän me toki nytkin tehdään, et nythän meiän pilotit on sitte jo konkretisoitunu oikeeksi ohjelmatyöksi, jossa sitten puhutaan jo ammattikoulutuksesta. Mutta tässäkin on hyvä muistaa, että se on myös äärimmäisen arvokas asia, jos voidaan tarjota uudenlaisii näköaloja.
Ulriikka Myöhänen [00:05:37]: Kyllä. Ja useinhan on nii, et ku pakolaisnuorelta kysytään tulevaisuuden suunnitelmista, nii jotenki tuntuu, et tosi usein se vastaus on, että nuoret sanoo, et he haluaa lääkäriks tai he haluaa opettajaks. Ne on semmosia näkyviä ja arvostettuja ammatteja. Näissä yhteisöissä ja varmaan vähä niin ku ympäri maailman. Jenni, sä oot kulkenu paljoki siellä itä afrikassa, nii mitä sä oot mieltä siitä, että uskaltavatko nuoret siellä haaveilla esimerkiksi musiikki ja peliteollisuudesta? Ja riittääkö nuorille esikuvia näiltä aloilta?
Jenni Lähteenmäki [00:06:07]: No sillon ku me alotettiin tekemään näit luovien alojen koulutuksia, niin tosiaan sillon me kaikki havainnoitiin sitä samaa. Että monet vähä ujostelee. Ja just niin ku sanoit, nii se kasvatus on ohjannu nuoria tekemään tämmösiä perinteisen ammatin valintoja ja turvallisia valintoja. Mutta nyt koska oppia itsellekin, just tätä pohdin tässä tullessani kotiin toissa viikolla, että itse ehkä nyt ajattelen näin tämmösen parin vuoden kokemuksen perusteella, että päällimmäisenä ajatuksena, että nuoret on nuoria kaikkialla. Että mul on tällä hetkellä sillee hauska tilanne omassa elämässäni, et mähän opetan myös suomessa luovan alan työttömiä nuoria. Eli mä toimin liiketoiminnan opettajana semmosessa luovien alojen työllistämis koulutuksessa, jossa nuoret on valmistunu suomessa toiselta asteelta eri, pääosin media-alan luovilta aloilta, ja ovat työttöminä. Ja me opettajat sitten autamme heitä kirkastamaan urapolkujaan. Ja mun rooli on nimenomaan siinä tää luovien alojen yrittäjyys. Ja nyt ku on ollut tämmönen uniikki tilanne, että on samaan aikaan opettaa työttömi nuoria suomessa ja sitten kongossa kongon pakolaisia Ugandassa tai pääkaupunkinuoria Kampalassa, nii ne on väkisinkin tehnyt itse sellasta pientä vertailua. Ja nyt just tällä hetkellä mä tosiaan ajattelen, et nuoret on nuoria kaikkialla. Et ne toiveet ja haaveet ja ajatukset siitä omasta urapolusta ja omasta työllistymisestä ja urasta on lopulta hyvin samankaltaisia. Toki täytyy muistaa, että konteksti on ihan toinen ja vaikka meiän kohde nuorten tarinat tuolla itäisessä afrikassa on tietenki saattaa olla hyvinki traagisia ja raskaita ja ei oo sillä tavalla mitenkää verrattavissa suomalaisen työttömän nuoren arkeen. Mutta ne ajatukset ja toiveet siitä, miten voisi työllistyä sille omalle intohimo alalleen, oli se sitten videokuvaaminen tai valokuvaaminen tai musiikki tuottaminen, nii ne on hyvin samankaltaisia. Ja jos nyt voin kertoa yhen esimerkin, niin ihan vasta tosiaan siel Rwamwanjan pakolaisalueella, jossa nää nuoret nyt opiskelee video- ja valokuvaustuotantoa, niin teetätin yhden semmosen omaan urapolun suunnitteluun liittyvän harjotuksen. Ja kysyin kaikilta, että mitäs te ootte miettiny, et onks teillä jo selvät sävelet. He ovat siis tässä kohtaa nyt opiskelleet noin 1,5kk opettajan johdolla. Et onko heillä selvät sävelet siitä, että mikä ammatti olis hyvä. Nii sieltä tuli, kun apteekin hyllyltä. Siel oli osa oli miettiny valokuvaajaksi ryhtymistä, osa halusi kamera operaattoriksi ja videokuvaajaksi osa halusi ohjaajaksi. Et se oli siis nii jotenki hämmentävän selkee se visio heillä. Ja kun niitä sit purettiin, niin paljastu just se, et monet on tosiaan iha lapsesta asti halunneet. Ja vielä kun kysyt näistä esikuvista, niin me eletään maailmassa, jossa kun nää tämmöset digitaaliset palvelut on kaikkien saatavilla ja digitaaliset kanavat on kaikkien saatavilla. Että ei pidä elää enää missään harhaluuloissa sen suhteen, että Kongon pakolaisnuoret kuluttais täysin erilaista sisältöö, ku mitä suominuoret. Ne katsoo iha sitä samaa Youtubea ja fanittaa iha niitä samoja musatähtiä ja tv-tähtiä. Ja käyttää paikoin, jos vaan datapaketti riittää ja on mahollisuuksia, nii samoja streaming palveluja. Että sillä tavalla omakin näkemykseni on hieman muuttunut. Ja vastaukseni tähän esikuviin, niin kyllä niitä esikuvia löydetään.
Henri Salonen [00:09:33]: Nii siis mun mielestä ylipäätään tavallaan, jos ihmisellä on vaan jonkin asteinen pääsy internettiin, nykypäivänä nii se on jo tosi paljon. Se on parhaimmillaan tietyllä tavalla tosi tasapäistävä kuitenki siinä mieles, et sit sul on kaikki se informaatio vaikka silleen helposti saatavilla. Sä voit opiskella melkein mitä tahansa asiaa nykyään tosi tosi pitkälle ja intensiivisesti netin kautta ihan ilmaseksi. Ja mun mielestä se on tosi hieno silleen demokratisoiva asia. Et tietenki sit jos sul ei oo pääsyy internettiin tai se on muuten vaikka kallista datapaketit on kalliita tai jollain seudulla se verkko ei vaan jotenki toimi. Nii se on tietenki haastavampaa. Mun mun mielestä sekin jo itsessään parhaimmillaan luo ihan hirveesti myös kehittyvillä aloilla tavallaan mahdollisuuksia nuorille. Ja mahdollisuuksia just erikoistua johonkin tiettyyn omaan mielenkiinnon kohteeseen. Ja hioa sitä ja oppii lisää. Ja sit myös saavuttaa parhaimmillaan ihmisiä sitä kautta sillä omalla tekemisellään, löytää niitä oikeita yhteistyökumppaneita tai faneja tai mitä tahansa.
Jenni Lähteenmäki [00:10:53]: Ja myös tunnistaa niitä omia kiinnostuksen kohteita ja alueitaan. Että kun avautuu se maailma se kaikki tieto, joka on saatavilla. Niin sitte myöskin sen omien kiinnostusten kohteiden tunnistaminen on tärkee prosessi kaikille nuorille. Ja muistatko Henkka, kun sillon, ku tehtiin sitä pilottia pari vuotta sitten ja nämä meiän pelikehittäjä nuoret, et sehän oli sillee jännittävä tilanne, et Ugandassahan ei ole minkäännäköstä infraa peliteollisuudelle. Eikä kukaan pelikehittäjä tunne toisiaan ja näin. Et me todella, kuin neula heinäsuovasta, etsittiin ne meiän nuoret ens alkuun. Niin silti sielt paljastu aivan valtavaa osaamista.
Henri Salonen [00:11:35]: Niin kyllä.
Jenni Lähteenmäki [00:11:36]: Et muistatko, et nää meiän pelimaailman ammattilaiset, jotka oli meillä mukana kouluttajina, et nehän oli iha hämmentyneinä. Et näitä nuoria, jotka tuli sinne meiän workshoppiin, ne ois voinu periaatteessa palkata suoraan firmoihin töihin. Ja tää selitty sillä, et he on vuosikausia toteuttanu sitä omaa intohimoaan. Eli sitä pelisuunnittelua, opiskelemalla Youtube-tutoriaalien avulla. Ja tehneet siis itseohjautuvasti sitä, he on pitäny kiinni siitä omasta haaveestaan. Ja sehän oli toki niin kun vähän hämmentävääkin havaita sillon. Mut et se on vahvistaa juuri tän mitä Henkka sanoit, et kun se netti on saatavilla. Ja tää tietenkin lisää sitte vastuuta myös kaikille, jotka koulutusta järjestää. Et järjestää myös nimenomaan sitä digitaalista koulutusta.
Henri Salonen [00:12:22]: Nii siis se on mun mielestä…
Jenni Lähteenmäki [00:12:24]: Siitä se kaikki lähtee.
Henri Salonen [00:12:24]: Nii se on kaikista tärkeintä.
Jenni Lähteenmäki [00:12:25]: Kyllä.
Henri Salonen [00:12:26]: Melkein alasta riippumatta…
Jenni Lähteenmäki [00:12:28]: On, just näin.
Henri Salonen [00:12:28]: Nykyään tai sillee. Ja sitä vauhtii, mitä meiän yhteiskunta digitalisoituu, nii sitä enemmän, että tavallaan niin ku. Mut joo se on niin ku tietenki se ei tarkota sitä, että nyt yhtäkkii kaikki ois mahdollista yhtäkkii näin vaan ja tiätsä sillee. Et mä en sitä, tietenki kaikki asiat on ison työn takana ja varmasti noilta aloilta ponnistettaessa, niin erityisen kovan työn takana just ku ei oo mitään paikallista. Ei ollu oikeen paikallista musabisneksenkään infraa sillon, kun siellä käytiin Ugandassa.
Jenni Lähteenmäki [00:13:03]: Eikä oo varmaan vieläkään
Henri Salonen [00:13:04] Eikä varmasti hirveesti vieläkään ei oo oikein tekijänoikeusjärjestöjä, jotka valvois tekijöiden etuja ja oikeuksia. Ja ei oo mitään sellasta. Ja sit myöskin sitä kautta tavallaan sen mitä huomas ite siell sillon tekijöissä ja artisteissa, jota meil siellä oli. Niin se mitä huomasi ite, nii he ei myöskään arvota tavallaan sitä omaa tekemistään riittävän korkeelle. He ei osaa nähä sitä arvoa tavallaan sillee, et jos ne tekee jonku hyvän biisin, joka on oikeesti hyvä, nii he ei ehkä osaa nähä sitä. Et aa tää voi olla jonkun arvonen ja tää vois tavallaan mennä johonki. Ja sit kun siin ympärillä, jos siin jotain toimijoita on, nii ne on sit jotain ihan riistosysteemeitä tekijänoikeusjärjestöjä esimerkiks. Mä en muista enää mitä sillon puhuttiin paikallisista tekijänoikeus järjestöistä. Mut siinä oli todella shady meininki todellaki. Ja tällasii nii sit tavallaan se on se iso ongelma, et miten sais, tai sillon ainaki oli se ongelma, et miten sais ihmiset näkemään sen todellisen arvon tai arvopotentiaalin niis omissa tuotoksissaan ja tekemisissään.
Ulriikka Myöhänen [00:14:13]: Kyllä ja tuo on varmasti just siellä asian ytimessä. Unesco arvioi vuonna 2018, että luovilla aloilla on noin 30 miljoonaa työpaikkaa maailmanlaajuisesti. Ja Unescon mukaan ala työllistää 15-29-vuotiaita nuoria enemmän, kuin mikään muu ala. Mutta kuten tässä nyt jo tuli tässä keskustelussa ilmi, nii iha helppoa tuo luoville aloille suuntaaminen ei ole eikä varsinkaa, jos se oma tausta asettaa jo valmiiks jollaki lailla marginaaliin. Me tavattiin Keniassa pakolaistaustainen musiikintekijä. Ja nyt voitas kuunnella, että mitä hänellä on sanottavana omasta alastaan.
[00:14:47]: (musiikkia/intro)
Peter Ajangdau [00:15:02]: refugees bleed because of war, prosecution be part of solution (?) problem. Be careful how you treat people because they possibly take you granted today may turn out to be the person you really need tomorrow
Erik Nyström [00:15:22]: musiikkia (myös puheen taustalla)
Eteläsudanilainen artisti, oikealta nimeltään Peter Ajangdau tuli pakolaisena Keniaan vuonna 1999. Peter on tehnyt kokemuksestaan laulun.
[00:15:38]: musiikkia
Peter Ajangdau [00:15:45]: During our war you know there was a lot of starvation our (?) taken away…
Erik Nyström [00:15:51] (Peterin puhe kuuluu taustalla insertin aikana): Sodan aikana olimme jatkuvasti nälissämme. (?) vietiin, eikä meillä ollut ruokaa. Söimme puiden lehtiä ja kuolleiden eläinten ruhoja. Halusin jakaa sen kaiken lauluna koko maailmalle.
Peter Ajangdau [00:16:07]: Thats why i said, you are my child, you are my…
Erik Nyström [00:16:09]: Lahjakas Peter haluaisi jatkaa musiikin tekemistä, mutta eteen ovat tulleet talousongelmat.
Peter Ajangdau [00:16:16]: Its very difficult because even those refugee artists that are there. They are not being paid. They are having anything.
Erik Nyström [00:16:26]: Pakolaisartistien elämä on hankalaa. Sillä heille ei makseta palkkaa. Usein kansainväliset artistit palkataan esiintymään ja heille myös maksetaan, Peter kuvailee.
Peter Ajangdau [00:16:36]: I know even the refugee that are good talented people…
Erik Nyström [00:16:42]: Pakolaisten joukossa on hyviä lahjakkaita ihmisiä. Pakolais yhteisöjen muusikot pystyvät ansaitsemaan elantonsa vain, jos YK:n pakolaisjärjestö tai muu taho pystyy kouluttamaan tai sponsoroimaan heitä, Peter pohtii. Mitä Peter sitten tekisi, jos hänellä olisi rahaa.
Peter Ajangdau [00:17:00]: If i had money i can record some then…
Erik Nyström [00:17:06]: Hän menisi jälleen studioon ja äänittäisi uutta musiikkia. Sitten hän voisi ansaita CD-levyjen myynnillä rahaa. Studioiden hinnat ovat kuitenkin liian kovia pakolaisen kukkarolle.
Peter Ajangdau [00:17:17]: Of course when you go to studio it is from 8000-10000 when you are recording…
Erik Nyström [00:17:23]: Sponsorit ja erilaiset yhteistyökuviot mahdollistaisivat myös konserttien järjestämisen.
Peter Ajangdau [00:17:29:]: I can organize a (?) event, a concert.
Erik Nyström [00:17:32]: Jos minulla olisi rahaa, järjestäisin tapahtuman, kutsuisin ihmisiä paikalle kuuntelemaan musiikkiani. Ihmiset maksaisivat siitä, Peter sanoo
Peter Ajangdau [00:17:43]: Then people can pay
Erik Nyström [00:17:46]: Toistaiseksi Peterin musiikkia tunnetaan lähinnä pakolaisyhteisöissä. Peter kertoo, että hänen äänittämästään laulusta on tullut yhteisölle tärkeä. Se ei ole enää pelkästään hänen laulunsa, vaan kokonaisen pakolaisyhteisön laulu.
Peter Ajangdau [00:18:01]: Then for some if i did recording because its a talent my father was…
Erik Nyström [00:18:08]: Jos minulla olisi rahaa, äänittäisin lisää. Isäni oli laulaja, setäni on laulaja. Vaimoni velipuoli on laulaja. Musikaalisuus on lahja.
Peter Ajangdau [00:18:20]: Its a talent
[00:18:23] Musiikkia
Ulriikka Myöhänen [00:18:27]: Näin siis eteläsudanilainen musiikintekijä Peter Ajangdau ja suomenkielisenä äänenä tuossa oli Erik Nyström. Tässä kuvattiin aika monenlaista alaan liittyvää haastetta, eikä Peterin pakolaistausta ainakaa tunnu helpottavan tuota tilannetta. Henri salonen, sinulla on tosiaan kokemusta myös kansainvälisistä musiikki markkinoista, nii miten vastaanottavainen toi musiikkiteollisuus on uusille tulokkaille ja millanen maailma se on?
Henri Salonen [00:18:54]: No siis ihan rehellisesti sanottunahan se on tosi karu maailma. Siis kilpailu on nii älytöntä ja se on vähä sillee, et kaikki ajaa omia etujaan tietenki ja näin pois päin. Et onhan se tosi rankkaa mistä päin tahansa tulee maailmaa siis silleen. Että se on tosi vaativaa ja se on joka tapauksessa sellasta aika individualistista hyvin monella eri tapaa. Ja tietenki tossa mitä tos insertissä kuvailtiin niitä ongelmii, nii tos on just hyvin tulee esiin se, että mitkä ne on ne ongelmat just ku ei oo minkään näköstä infraa eikä mitään. Eli tavallaan tossaki mitä hän kuvaili, et mitä pitäis tehä ja tapahtuu tai mitä hän tekis sit sil rahalla. Nii et tavallaan järjestää ite konsertit ja tekee kaiken silleen täysin ikään kun itse. Sit ku ei oo mitään rakenteita, mitä vois hyödyntää, nii se on tietenki tosi haastavaa. Et miten sen sais vaik rakennettuu alueelle, jossa ei ole minkäänlaista tavallaan ja sitte… Mutta toki hyvin mielenkiintosta pohtii sitä. Oma kokemus kansainvälisestä musabisneksestä esimerkiks sillee, jos miettii vaik trendisuuntimia tavallaan. Kun musassa tietenki tapahtuu populaarimusiikissa ja kulttuurissa tiettyi trendejä aina. Niin mä nään esimerkiks vahvasti, et jos miettii vaan niitä trendi virtauksii eikä mieti sitä, että miten asiat tehään. Nii ylipäätään Afrikkalainen kulttuuri ja eri puolilta Afrikkaa tulevat erilaiset musasuuntaukset ja genret on selkeesti täl hetkel se uus iso, yks uus iso, virtaus. Ja siel on selkeesti markkinarako kansainvälisesti olemassa vaikka minne asti tavallaan. Mutta et miten ne väylät pystytään rakentaa, mistä maista se lähtee ja ketkä ne rakentaa, ketkä pääsee ne rakentaa. Niin ehkä sieltä kautta sit toivottavasti pikkuhiljaa rakentuis sellasta tervettä infraa. Mutta musabisneksen infra kansainvälisesti ei aina oo sekään hirveen tervettä, että tavallaan viihdebisnes on viihdebisnestä anyway, et siitä ei pääs mihinkää.
Ulriikka Myöhänen [00:21:11]: Mitäs Jenni sanoo tähän?
Jenni Lähteenmäki [00:21:12]: Nii mä kommentoin vähä tohon, et tottakai tarina kuulostaa hyvin tutulta suoraan sanoen. Mä haluisin jotenki laajentaa tätä keskustelua aavistuksen verran ja jotenki isommalle skaalalle siinä, kun ajatellaan näin. Että toki tos musaskenessäki tietenkin on niitä lahjakkaita nuoria artisteja, joilla on se taiteen palo ja he haluu levyttäviksi artisteisksi niitä on joka paikassa. Ja kehittyvissä maissa juuri niinku Henkka sano, nii se infra ei välttämättä millään tavalla tue sitä kehittymistä. Mutta mä haluisin jotenkin muistuttaa myös siitä, että kaikilla näillä lahjakkailla nuorilla riippumatta mille sektorille he ajautuvat se on paljo sellasia taitoja, jotka auttaa heitä työllistymään myös monilla muilla luovilla aloilla. Ja monia nuoria vaikka musatuotannosta tai artistiudesta kiinnostavia nuoria voidaan rohkaista hyödyntämään niitä taitoja jotenki muuten myös. Että kylhän me sillonki muistatsä Henkka rohkastiin, puhuttiin paljo myös muista, et sen sijaan, että olisit nyt heti se voitokas levyttävä artisti, niin voidaan puhuu musatuotannon eri prosesseista, oli se sitte äänituotantoo tai miksaamista tai jotain erityisosaamista. Joka liittyy siihen alaan. Ja sitte olenhan mäki pitkään työskennelly kansainvälisellä tv-kentällä ja tuottanu isoja kansainvälisiä formaatteja sinne sun tänne. Mutta emmä rohkase mun opiskelijoita Rwamwanjan pakolaisalueella ensimmäisenä ajattelemaan, että no nyt tähtäin on siitä ja siinä isossa tv-formaatissa, joka myydään 25 maahan. Vaan mä rohkasen heitä hyödyntämään niitä audiovisuaalisen alan taitoja ja niitä valokuvaamisen videoeditoinnin kuvaamisen taitoja mahdollisesti erilaisissa ammateissa. Eli tää on mulle henkilökohtaisesti jotenki hirveen tärkee asia. Ja mä haluun puhuu tästä aina, ku mun on mahdollista. Että ja taas myös vedän suomen, et samalla tavallahan suomalaisilla nuorilla, no Henkka tietää, mä oon työkseni aikanaan tehny paljo näitä kilpailulaulu ohjelmia, idolssia ja muita iha loputtomiin vastaavan tuottajan roolissa. Oon kuullut näitä tähtitoivetarinoita varmasti enemmän, ku moni muu. Niin samat visiothan nuoria on täälläkin. Mutta et jotenki haluan kannustaa ajattelemaan sitä luovien taitojen ja luovien alan työllistymisen näkökulmaa hieman laajemmin aina, kuin vain sen yhden oman haaveammatin tai sektroin kautta.
Henri Salonen [00:23:39]: Mä oon iha samaa mieltä tosta. Siis toi on just siis se on aina se perinteinen siitä haaveesta se lähtee siitä naivistisesta jostain tähtikimalteesta. Ja se voi monesti olla semmoen draivi, mikä saa sut liikkeelle ja sit tekee asioita. Mut just sitä osaamista tarvitaan hirveen monipuolisesti erilaisista tehtävissä sillä alalla, jos sitä infraa vaik halutaan, et se rakentuu. Just mitä säki sanoit, mitä siellä puhuttiin sillon Ugandassa just, et miten pyöritetään levy yhtiötä tai miten kustannustoiminta toimii ja tällasia asioita. Et jos ihmiset innostuis myös tollasesta ns vähemmän hohdokkaasta, mut kuitenkin luovasta ja
Jenni Lähteenmäki [00:24:19]: ja potentiaalisesta työ…
Henri Salonen [00:24:21]: Nii ja tavallaan siin ois nii paljo mahollisuuksii, koska tavallaan on nii paljo kenttää teoriassa millä operoida, kun ei oo muita kilpailijoita vaikka. Nii nyt jos ihmiset sit just innostuis siitäki puolesta lähtis rakentaa sitä, nii sehän ois silleen sit se infra lähtis rakentuu. Se ois tosi hienoo. Mut mun mielestä musa-alalla suomessa esimerkiks mä nyt en oo suomessa tehny musaa silleen moneen vuoteen enää oikeestaan ollenkaa. Mutta sillon, kun aktiivisemmin täällä toimi, niin mun mielestä se on ollu ongelma täälläkin. Että tavallaan just, että ei riitä riittävästi osaajii, ku on kuitenki pieni maa ja markkina. Nii sit jotenki ei riitä semmosta riittävän vahvaa hyvää osaamista sit niihin tiettyihin muihin tärkeisiin avaintehtäviin, mitä tarvitaan sitte vaikka levy yhtiöissä. Tai et sit on yhtäkkii aika vähän hyvii a&r: iä, joka on siis semmonen, joka vastaa siit sisällöllisestä kehityksestä. Tai mitä tahansa et se ois kyl. Mut sit jos se on täälläki haastavaa, niin et miten saa nyt siellä ihmiset innostuu. Mut ehdottomasti toi on supertärkee pointti kyl mun mielestä
Jenni Lähteenmäki [00:25:32]:Nii ja sitte eihän se on mitenkään väheksyttävä asia, et se urautuminen lähtee siitä, että haluaa olla uusi Beyonce tai haluaa olla uusi emminä tiedä Simon Cowell tai mitä, et kaikkihan inspiroituu jostain. Mutta sitte mun mielestä on vastuullista meidän kouluttajien tai meidän ammattilaisten, jotka tulee niiltä aloilta niin avartaa just niit näkökulmia ja auttaa nuoria hahmottamaan millaisia ammatteja, millaisia työllistymismahdollisuuksia laajemmin näihin sektoreihin kuuluu. Ja kyllä se monta kertaa sitten, kun tieto kasvaa niin se intohimokin kohde saattaa muuttua.
Henri Salonen [00:26:13]: Ehdottomasti.
Jenni Lähteenmäki [00:26:14]: Ja sitte mä haluun viel ehkä tuli mieleen tai muistutan nyt itseäni kun aiemmin tosta puhuttiin noista Unescon tästä Unescon lupauksesta tai tutkimustuloksesta. Niin ei nyt pidä myöskään meidän olla sokeita sille, et tottakai esimerkiks korona pandemia on verottanut myös luovia aloja. Että on tiettyjä luovan alan sektoreita niin ku vaikka livebisnes, joka on ottanu ihan hirveetä hittiä. Et eihän se luoville aloille työllistyminen tietenkään helppoa ole. Niinku ei monella muullakaan markkinalla tällä hetkellä. Mutta meikin ollaan tietenki nyt näissä meiän koulutuspuuhasteluissa, niin nimenomaan fokusoitu sitte digitaalisille luoville aloille. Ja sitte ku sitä lähetään tarkemmin tarkastelee, niin tässä digitalisoituneessa maailmassa, niinku Henkkaki hyvin sanoi, nii mitä jää sen ulkopuolelle? Ehkä jotku esittävät taiteet ja vähän arts ja crafts ja näin. Jos aatellaan iha semmosen perinteisen määritelmän mukaan, mitkä on luovia aloja. Et kyllähän se digitaalisuus on kaikkialla. Ja se on se joka avaa niit mahdollisuuksia.
Henri Salonen [00:27:15]: Joo ja se vaan tulee lisääntyy.
Jenni Lähteenmäki [00:27:17]: Kyllä ja mahdollisuuksia työllistyy monipuilisesti sillä luovan alan osaamisella, mitä kullakin henkilökohtasessa osaamispääomassa on.
Henri Salonen [00:27:26]: Jep juuri näin.
Ulriikka Myöhänen [00:27:27]: No se on selvää, että kaikista tietysti vaikka musiikkialasta haaveilevista henkilöistä, nii ei tule maailmantähtiä, ei tule Beyonce tai muuta. Mut mun mielestä tässä insertissä, ikä mulla jäi mieleen täsä erityisesti oli se, et miten tää Peter kuvaili sitä, että hän ensin teki sen laulun. Ja sit siitä tuli yhtäkkiä koko sen pakolaisyhteisön laulu. Et se mun mielestä myös semmosen paikallisen esikuvan merkitys jollaki lailla ja semmosen sen merkitys, että tää on myös mahdollista meille. Nii se on varmaan aika tärkeetä myös näissä hauraissa konteksteissa.
Henri Salonen [00:28:02]: Aivan varmasti.
Jenni Lähteenmäki [00:28:02]: Se on siis todella tärkeetä. Ja nyt just Rwamwanjassa, kun oltiin kollegani Villen kanssa, niin ihan ensimmäisiä avauksia, joilla me lähettiin opetusta viemään eteenpäin oli se, että yhessä porukoiden kans tunnistettiin oman alueen luovan alan yrityksiä. Ja kyllähän sieltä sitte alko niitä löytymään ku ensiks nuorten kanssa vähän asiaa sparrailtiin. Ja sillon hirveen suuri merkitys, et näillä nyt valokuvaaja videotuotantoa ensimmäistä kertaa opiskelevilla opiskelijoille siellä Rwamwanjassa, nii se että yhdessä ensiks tunnistettiin niitä pieniä yrittäjiä, jotka toimii Rwamwanjan alueella tai lähiympäristössä ja selkeesti luovilla aloilla. Siellähän on toki myös valokuva alan yrittäjiä ja videopajoja ja muuta. Niin ku niitä tunnistettiin ja havaittiin yhdessä, et tämmöst on ja nii sehä luo on hirvittävän voimauttavaa. Mutta kun monta kertaa on se tilanne mikä mekin ollaan ihan itse koettu. Et ku näitä luovan alan toimijoilla ei välttämättä ole mitään verkostoja toisiinsa. Et suurin varmasti tämmönen oppi ja tulos siitä meiän pilotista oli esimerkiks se, että nää 15 pelialan nuorta verkostoituu ensin keskenään ja sitten tietenkin vähä meidän tuella myös muuhun pelimaailman toimijoihin kansainvälisesti. Eli sil on aivan valtava merkitys. Ja sen takia tää että syntyy tämmösiä vaikka lauluntekijöitä, jotka joiden lauluista tulee yhteisön symboleja. Tai se vois iha hyvin olla vaikka joku valokuvataiteilija, jonka taiteen tai tuotteesta tulis jotai symbolii nii sil on todella suuri merkitys. Et sehän täytyy kuitenki lähtee siitä paikallisesta voimavarasta. Ei nii että me käydään siel näyttämässä ja soittamassa hyvin tuotettua musaa.
Henri Salonen [00:29:53]: Nii ja varmaan sillee juuri realistisesti sit arvioituna kuitenkin se on aika tosi tosi tärkeetä saada niinkun paikallisesti joku rakenne toimimaan. Ja joku kuvio tavallaan pyörimään, joka ruokkii joka on semmonen positiivinen feedback looppi ja tavallaan se rakentuu sit sitä kautta. Ja sitten siltä pohjalta on varmasti helpompaa ponnistaa sit myös kansainvälisesti. Että ja tietenki on mahdollista ilmankin sitä, mutta se luo kyl tiettyy turvaa sitte ja varmasti antaa semmosta malttia siihen tekemiseen ja tavallaan omien tavoitteiden tavottelemiseen ja siis silleen, että niinkun kyl se siitä sit lopulta todennäkösemmin kuitenkin lähtee. Et joku paikallinen skene syntyy. Joka alkaa aidosti rakentuu myös jonkinnäköseks bisnekseks.
Ulriikka Myöhänen [00:30:52]: Kyllä. No hei puhutaan seuraavaks tekijänoikeuksista, miten itsestään selvä asia niiden toteutuminen on vaikka musiikkibisneksessä tai muilla luovilla aloilla jos mietitään erityisesti tätä kontekstia mistä nyt puhutaan? Henkka halutuuko alottaa?
Henri Salonen [00:31:07]: No siis ainaki sillon, ku oltiin siellä Ugandassa pitää sitä workshoppii, nii mun kokemus oli just tää mistä vähä mainitsinki aikasemmin. Et se oli tosi alkukantasis tekijöis se ajatus tekijänoikeuksista tavallaan. Et kuka omistaa ja mitäkin ja tavallaan miten se syntyy se tekijänoikeus että ei oikeen enmuista et kukaan ois osannu silleen laittaa sille omalle tekemiselleen antaa sitä semmosta arvoa. Ja että siinä ois ollu joku oikeus, jonka hän omistaa, jonka hän vois ehkä monetisoida. Tai ylipäätään joka vaan ois jonkun arvonen tavallaan. Et se oli mun mielestä kyl sillee ylättävääkin huomata, että se ajatus oli vähä jopa vieras. Tällä mun taiteella on joku arvo ja tää on mun tekemä. Et tätä ei voi joku ottaa. Tavallaan et sit mä muistan, et sillon keskusteltiin joistain paikallisista pikku labeleista ja tällasista, et sit siel tapahtuu sellasta, et otetaan vaan jonku tyypin joku biisi ja laitetaan se pihalle omanaan eikä kerrota siitä. Ja tai siis ihan kaikkee ja sit jotenki se on viel ehkä tottakai tää alkuperänen tekijä on sillon sit loukkaantunu. Mut silti se ei hän ei ehkä ymmärtäny sitä, et kuin ne fundamentaalisesta asiasta siinä on ollu kyse. Ja tavallaan et se käsite ylipäätään tekijänoikeus ja sit sen puolustaminen niin siis siitä me puhuttiin ja se mä en tiedä upposko se sillonkaan viel ihan täysin. Et se on kyl…
Ulriikka Myöhänen [00:32:38]: Niimpä. No entäs Jenni onks sulla?
Jenni [00:32:41] joo tosi hyvä, että nostit tän esiin, koska täytyy nyt ihan muistaa, että ku puhutaan digitaalisista, luovista aloista, niin valtaosalla digitaalisista luovista aloista se immaterialististen oikeuksien edelleen myynti on kaiken ansaintalogiikan fundamentaalinen perusta. Että itse aattelin, että jollain tavalla se sen asia tekijänoikeuksia, immateriaalisten oikeuksien tuominen jo käsitteenä alusta alkaen mukana siinä koulutukseen on tietenki äärimmäisen tärkeetä. Mut sit samalla on huomannu kokemukset Ugandasta tietenki aivan yhteneväiset, kuten Henkalla, et tää on hyvin hakusessa siellä. Mut sitte noissa itä afrikan maissa esim missä ulkomaanapu toimii ja mihin meki nyt näitä koulutus projektejamme kohdennamme, nii toki on maakohtasia eroja. Et sitte nyt just parhaillaan kun suunnitellaan Keniassa projektien käynnistämistä, nii toki tutkitaan paljo sitä Kenian toimintaympäristöä ja perehdytetään siihen nii sit siellä taas esimerkiks on tekijänoikeuslainsäädäntöö ja näin. Et se on se riippuu todella paljon. Ja sit jos katsotaan Afrikkaa vähän isommalla kuvalla, et kyllähän Afrikassakin jos puhutaan vaikka Nigeriasta. Et aatelkaa miten valtava Nigerian elokuvateollisuus on, et se tällä hetkellä kuitenki kai maailman eniten elokuvia tehään Bollywoodissa ja sit Hollywoodissa ja sitte Nigeriassa. Ja kylhän sit tietenkin Afrikan alueella on maita jossa luovat sektorit on merkittäviä talouden mittareita kokonaisuudessaan. Mutta sitten on juuri alueita et voisin kuvitella et tää meiän herrasmies insertin herrasmies ni ei sen enempää kotiseudulla Etelä-Sudanissa kuin ehkä nyt sitten niillä alueilla missä hän asuu nii välttämättä nii hirveesti näistä asioista puhuta. Eli super super tärkeä asia ja mun mielest on äärimmäisen vastuullista kaikilta, jotka toimii koulutuksen parissa luovalla alalla kehittämisaloissa nii jo kehittyvissä maissa nii jollain tapaa lähtee tätä asiaa edistämään.
Henri Salonen [00:34:41]: Joo kyl se on just niit ihan ekoi juttui ja. Mut sitten myös vaikka tekijä itse ymmärtäiski sen arvon ja merkityksen, niin sekää ei välttämättä silti riitä vielä. Että silti tarvitaan jonkinnäkösii oikeesti järjestöjä tai tahoja jotka sitte valvoo sitä joku tekijänoikeusjärjestö sun muita. Ja ne ei länsimaissakaan ikinä toimi niin kun täydellisesti ettei siinä. Mutta silleen joku järjestö, joka ei ole korruptoitunut, joka pitää jonkinäköstä jotai yllä nii se on semmonen vasta siinä vaiheessa mä uskon, että pystytään oikeesti lähtee isommin tavallaan sitten ainakin jos puhutaan musiikista niin kun iso osa tekijänoikeus korvauksista vaikka tulee myös sit jälkikäteen radiosoitosta ja livestä ja tällasesta. Niin tavallaan sitä ei pysty kukaan yksin hallinnoimaan. Jos sä myyt vaan sen käyttöoikeuden siihen sun, et sä oot vaikka koodannu jonkun nettisivun jossa vaan myyt sen kertakorvauksena nii sitä on ehkä helpompi hallinnoida silleen yksin. Mutta sitten jos sä myyt vaikka tekemäs pelin jonnekkki sun pitää saada siitä rojalteja ja kaikkee niin se on vaikee varmasti sit yksin kuitenki valvoo sitä.
Ulriikka Myöhänen [00:35:59]: Oliko Jenni sulla?
Jenni Lähteenmäki [00:36:00]: Joo nopeesti tuli vielä mieleen tässä ihan käytännön havainnointeja näissä aiheissa se, että sitten itse aattelin niin, että kun ja jos tällasta lailla säädettyä tai strukturoitua tekijänoikeusturvaa tai järjestelmää ei ole niin se kyllä väistämättä myös rajottaa sitte yksilötasolla sen artistin tai taiteen tekijän tai tuottajan kehittymistä. Koska varmaan molemmat Henkka ollaan havainnut esimerkiks ollaan havaittu tällasta todella mustasukkaista omasta ideasta kiinni pitämistä. Kun me ollaan tuolla vähän opetettu, että ja se on niin kun se on täysin ymmärrettävää, että nuoret, joilla ei oo ymmärrystä tekijänoikeuksista ei oo sellasta turvaverkkoa ja sellasta järjestelmää, joka turvaa heille heidän oikeuksia. Niin sit siitä omasta ideasta tai tuotoksesta pidetään kynsin hampain kiinni. Mut siin on sitte se porsaanreikä, että sitten ei tapahdu kehitystä. Koska luovien alojen toimintaa leimaa hyvin voimakkaasti sellanen yhteistyö ja verkostoinnin hyödyntäminen. Et ei oo oikeen mitään sellasta digitaalista luovaa alaa, mitä sä voisit täysin suorittaa yksin ilman yhteistyökumppaneita ja partnereita tai puhumattakaan sit taiteellisesta työstä biiseistä, mitä Henkka teet paljon. Nii sä tiedät millanen se biisin kirjottamisen ja tuottamisen prosessi millast yhteistyötä se on. Ja kuinka se idea kehittyy nimenomaan sen erilaisten toimijoiden yhteistyön tuloksena. Ja siinä mä oon jotenki huomannu, että koska sit pelätään nii hirveesti, et joku toinen ottaa ja varastaa tän mun idean, ku ei oo sit turvaa siit tekijänoikeudesta. Nii se estää tämmösen yhteisen kehittämisen. Ja se on se mun kela mitä mä tarkotan sillä, et sit se torppa on myös yksilötasolla sitä kehittymistä.
Henri Salonen[00:37:51]: Nii ja vaikka tekiskin ihan yksin jotain nii silti tommonen ajatus blokkaa sen luovuuden.
Jenni Lähteenmäki [00:37:57]: No se on selvä
Henri Salonen [00:37:57]: siis sillee et se on joka tapauksessa aika umpikuja. Nii se on just et miten tosta pelosta pääsis eroon, se vaatis varmaan kaikkii näitä asioita, mistä me ollaan tässä nyt puhuttu, et se menis syvemmälle siihen kulttuuriin tavallaan.
Jenni Lähteenmäki [00:38:15]: Mt siinähän esimerkiks kansainväliset järjestöt voi auttaa koska kansainväliset järjestöt tekee paljo vaikuttamistyötä ja on yhteisissä hallinto ja hallintoelimen ja siinähän on selkee rooli myös sitte mun mielest järjestöillä vaikuttaa. Et järjestöillä voi olla vaikea vaikuttaa siihen, et lähteekö joku bisnes kehittymään, koska mun mielest bisnes kehittyy vähä niinku markkinatalouden lakia noudatellen. Et sitä kysytään onko tai sit ei et sitä ei voi väkisin synnyttää sitä kysyntää. Ja sitä kysyntää ohjaa ehkä sitte vähä isommat voimat ku on vaali trendit tai näin. Mutta se missä esimerkiks järjestöt voi vaikuttaa on juuri tämmönen vaikuttamistyö hallintoelimiin esimerkiksi.
Henri Salonen [00:39:00]: Jep.
Ulriikka Myöhänen [00:39:00]: Mutta mun mielestä tähän keskusteluun liittyy myös tämmönen tietynlainen paradoksi siitä, että me halutaan edistää luovia aloja, me haluataan edistää näitä tekijänoikeuksia. Halutaan, että ihmiset ansaitsee sen toimeentulon näiltä aloilta. Mutta sitt todellisuudessa esimerkiks siinä kentässä missä kirkon ulkomaanapu operoi niin ihmisillä ei välttämättä ole edes omaa pankkitiliä. Minne ne vois tulla tavallaan ne palkkiot ja korvaukset siitä sun tekemästä työstä. Henri, onks sulla tähän mitään ratkasua? Mä lupasin suunnata tän kysymyksen sulle.
[00:39:33]: naurua
Henri Salonen [00:39:35]: Niin siis toihan on ihan kauheen vaikee tavallaan tai siis kauheen fundamentti ongelma, että jos ihmisellä ei oo pääsyä mihinkää pankkitiliin, nii ethä sä sit voi valitettavasti tässä maailmassa hirveesti tehä. Tai ainakaa skaalata sun toimintaa mitenkää järkeväks bisnekseks tai muuta. Jos sulla on pääsy internettiin, niin kun nykyään tuntuu monella olevan, niin ku Afrikkaa ja kaikkia melkein joka maanosaa myöten enemmän tai vähemmän jollain tasolla. Niin siis tietenki kryptot teknologisesti mahdollistaa sen, että kryptovaluutat, että pystyttäis rakentaa tavallaan tommonen pankkitileistä vapaa systeemi, joka sä tarviit vaan sun kännykän. Sul on siinä sun lompakko. Ja kaikki liikkuu netin yli. Ja nii siihen se tulee menemään varmasti. Varmaan monissa afrikan maissa ikäänku skipataan se perinteinen pankkivaihe. Oliks se just Keniassa tai jossain missä on pitkään paljo lähetetty rahaa jonku tekstiviestipalvelun kautta. Ja sit tietenki ympäri maailmaa on kaikki nää maholliset cash appit sun muut mitä jengi käyttää. Mä uskon, että toi ongelma mä jotenki oon ton asian kaa suht optimistinen. Siis sinänsä, että seuraava vaikka viiden vuoden aikana tai tavallaan se on nyt jo täysin mahdollista. Jos sul on pääsy internettiin. Siinä on ehkä kyse siitä sit just siitä koulutuksesta ja siitä taas sen tiedon jakamisesta mitä sä voit luoda oman kryptolompakon, missä blockchainissa sun kannattaa toimia, että sä pystyt tekemään ne asiat, mitä sä haluat kustannustehokkaasti. Ja tää on kaikki mahollista. Mut se et se leviäis laajemmin, nii sit se ehkä vaatis koulutusta. Se ei tuu varmasti sit valtiolliselta tai sellaselta hallinnolliselta tasolta, koska siin ei oo sitä motivaattoria. Tää pitäs enemmän tulla joltain vähän niinku teknologian instanssilta tai just niinku tyyppiseltä järjestöltä.
Ulriikka Myöhänen [00:41:52]: No Jenni mitäs sä?
Jenni Lähteenmäki [00:41:55]: Joo siis no Henkan vastaus oli tietenkin tyhjentävä. Ja hyvin järkeenkäypä. Mä haluaisin palauttaa meidät tässä siihen siltä osin vähän niin kun maan pinnalle, et eihän meiän tarkotus olekaan kaikkia maailman kaikkien kehittyvien maiden nuoria kouluttaa luoviin aloihin. Että nyt täytyy muistaa se, että Ulkomaanapuki toimii tällä hetkellä kolmessatoista maassa. Ja hyvin hauraassa konteksteissa. Ja se, että nyt on kehittetty tämmösiä koulutusohjelmia, jotka kohdistuu luoville aloille ei tietenkää tarkoita sitä, että esim perinteisten ammattien ammattikoulutusta tarvittais yhtään sen vähemmän. Päin vastoin. Ja siinähän ulkomaanapu on erittäin ansioitunu ja aina tulee olemaan suuri tarve hyvin perinteisten ammattien käsityöammattien ammattitaidon kehittämiselle nimenomaan ulkomaanavun kaltaisiin järjestön kohdemaissa. Mutta samaan aikaan me kaikki tiedetään juuri se, että maailma digitalisoituu. Afrikan alueella on hurjaa vauhtia nuortuva väestö. Ja vaikka tällä hetkellä ulkomaanapukin pääosin toimii siis maaseutu konteksteissa, pakolaisalueilla, niin sitä ei voi ohittaa, että kaupungistuminen urbanisaatio, kaikki ne kiusallisine haittavaikutuksineen on hurja haaste. Ja me ajatellaan tässä kollegani Villen kanssa ensisijaisesti juuri sitä, että tarjoamalla perinteisen ammattikoulutuksen rinnalle myös vaihtoehtona koulutusta digitaalisille luoville aloille. Meillä on ehkä työkaluja sillon tavottaa sitä urbaania nuorta väestöä. Eli sillä tavalla haluan muistaa, että aina tietenki innostutaan kaikesta uudesta ja niin pitääkin. Mutta ei tässä nyt loppujen lopuksi ole kysymys mistään muusta, kuin siitä, että me seuraamme työelämän kehitystä kaikkialla. Ja seuraamme kehittyvien maiden tarpeita ja urbaanisaation realiteettien myötä tulleita tarpeita. Tarjoamme vaihtoehtoja koulutukselle.
Henri Salonen [00:44.12]: Nii ja siis mut toi just tää mitä sä puhut tavallaan et tosiaan luovat alat ei oo ainoita aloja nii varmasti taas tää pankkitiliongelma esimerkiks on kaikilla aloilla yhtälailla. Et mikä se infra on sit et miten se saadaan rakennettuuu, nii se on mun mielestä kyl mielenkiintosta.
Jenni Lähteenmäki [00:44:29]: Kyllä kyllä.
Henri Salonen [00:44:29]: Mikä tahansa ala noista, jotta se skaalautuu tai jotta ihmisten omat bisnekset tai työt jotenki lähtee skaalautumaan, nii se vaatii ton rahaliikenteen kuntoon.
Jenni Lähteenmäki [00:44:42]: Se on selvä mut mä ehkä tarkotin enemmän sitä semmosta kohderyhmäajattelua myös siinä, että on eri asia lähtee kouluttamaan vaikka Nairobin slumminuoria, kuin kalatalousyhteisöä Etelä-Sudanissa.
Henri Salonen [00:44:53]: Nii siis okei kyllä.
Jenni Lähteenmäki [00:44:54]: Eli mä tarkotan sillä sitä, että se me olemme jo kaikki varmasti tänki pöydän ääressä havainneet, että riippumatta missä kehittyvän maan suurkaupungista liikut, nii kaikilla ne kännykät siellä on ja datapakettia käytetään ja netissä ollaan. Kun taas jos menet etelä sudaniin jubaa ja lähet siitä vähä ajelemaan mihin tahansa ilmansuuntaan, niin on iha eri pelikenttä. Eli siellä tarvitaan sitä, että meiät koulutetaan kalastajia uusiin kalastuvälineisiin ja keinoihin ja kalataouden jatkojalostamiseen ja muuhun. Mutta sit ku me mennään Nairobin slummialueelle tai me mennään Kambalan slummialueelle. Nii siellä ne nuorten tarpeet on toisenlaiset. Ja tätä mä tarkoitin. Että uskaltaisin väittää, että tää kukkaro ongelma on vähän toisenlainen.
Henri Salonen [00:45:44]: Mm.
Jenni Lähteenmäki [00:45:45]: Eri kohde alueilla.
Henri Salonen [00:45:46]: Nii siis varmasti.
Jenni Lähteenmäki [00:45:46]: Tää oli ehkä se mun pointti tässä.
Henri Salonen [00:45:48]: Kyllä kyllä. Mutta sit jos taas mietitään riittävän pitkälle. Niin tavallaan kymmenen vuoden päähän, 20 vuoden päähän. Niin kyllä varmaan ne kalastajatki siel kalastajakylässä joutuu kosketuksiin sen digitaalisuuden kanssa ennemmin tai myöhemmin
Jenni Lähteenmäki [00:46:03]: Kyllä
Henri Salonen [00:46:04]: Ja sit se on edessä kaikilla jossain kohtaa. Varmaan eri vaiheessa vaan.
Ulriikka Myöhänen [00:46:08]: Kyllä. Noniin nyt on aika ruveta paketoimaan tää meiän keskustelua pikkuhiljaa. Viimeisenä kysymyksenä heitän teille tällasen pallon. Summaavan pallon. Että yrittäkää miettiä, et mitä kaikkee se vaatis että nuoret pystyisivät rakentamaan siitä viihteestä ammattia. Mitkä ois teiän mielestä ne avainjutut. Jos pitäs ihan muutama sanoa tiiviisti.
Henri Salonen [00:46:30]: No mä en tiiä kuinka tiiviisti tää tulee, mutta…
[00:46:32]: naurua
Henri Salonen [00:46:34]: okei siis tärkeintä on se, että alkaa muodostuu joku jos mietitään nyt vaan paikallisesti, nii alkaa muodostuu eka joku yhteisö. Et on vaik jos mä nyt puhun musiikin näkökulmasta. Nii vaikka eri tekijöitä, jotka löytää toisensa muusikoita ja artisteja ja tällasii ja toivottavasti sit tavallaan siitä ryhmästä tai jostain alkais löytyy ihmisii, jotka haluu vaik alkaa manageriks tai pyörittää levy yhtiöö. Ja sit tän kehityksen tukeminen ja se ihan tällasten peruspalikoiden rakentaminen tuntuu must kyl vaan, et siitä se pitää lähtee ennen ku lähetään ampuu kaikki raketit taivaalle. Ja siis sillee et tietenki et ihmiset löytäis toisensa ja luottais toisiinsa. Varmaan se luottamus on aika iso juttu. Että just ku mitä Jenni sen aikasemmin siit omiin ideoiden mustasukkasuudesta siit pelosta. Siinä on just kyse siitä ettei luoteta ihmisiin. Nii siinä jotenki löytäminen ja rakentaminen. Mä en tiedä onks siinä mitää kikkaa se pitää tapahtuu lopulta kuitenki aika orgaanisesti. Et ehkä ihmiset tarvii vaan rohkasuu et ne näkee mahdollisuuksia enemmän ja tällee. Just tällaset koulutukset ja järjestöjen toiminta ja sit se internet on mun mielestä tosi tärkeitä työkaluja kaikki. Ja sitä internetin merkitystä mun mielestä ei voi yliarvioida.
Ulriikka Myöhänen [00:47:57]: Jes entäs Jenni
Jenni Lähteenmäki [00:48:01]: No aikalailla samoilla mun mielestä se on koulutus tietenki lähtökohtaisesti. Ja sit tukea kaikin mahdollisin keinoin verkostojen syntymistä. Koulutuksella mä aattelen tietenki lähtökohtasesti digitaitojen koulutus. Ja sitte autetaan nuoria tunnistamaan sitä omaa osaamista ja tuotteistamaan sitä omaa osaamistaan. Koulutuksen avulla. Ja sitte mä pidän super tärkeenä sitä, että jos nyt ajatellaan iha puhtaasti tällasen järjestön koulutusohjelman ajattelun näkökulmasta. Että valitaan sellasia koulutusaloja joiden ammattitaidolla on mahdollisimman laajat työllistymisvaikutukset. Ja esimerkiksi nyt just tämmönen ala valokuva videotuotanto on hyvä esimerkki siitä, että niillä ammattitaidolla sä voit työllistyä hyvin onen alaisesti. Sektorilta ku sektorille myös luovan alan ulkopuolella et se on todella tärkee pitää mielessä. Et mun mielestä tää koulutus ja sit tosiaan verkostojen syntymisen tukeminen. Nii ne on must kaks aika avainjuttua siihen, että tän tää työllistyminen tai työllistymismahdollisuudet parantuu.
Ulriikka Myöhänen [00:49:07]: Kiitos (taustamusiikki alkaa) tästä dynaamisesta ja kiinnostavasta keskustelusta Jenni Lähteenmäki ja Henri Salonen. Kiitos myös eteläsudanilaisille Peterille, joka jakoi tarinansa tässä jaksossa.
Jenni Lähteenmäki [00:49:17]: Kiitos.
Henri Salonen [00:49:18]: Kiitos paljo.
Ulriikka Myöhänen [00:49:19]: Ens kerralla ollaan uusien aiheitten äärellä. Moimoi.
[00:49:24]: Meillähän siinä keskustelussa mitä mediassa käydään ja muutenki käydään nii se ajatus on jotenki se, että se uhka kohdistuu meihin ikäänku niis siirtolaisista ja pakolaisista. Mutta jos asiaa aattelee vähä laajemmin. Niin kyllähän se on aika selvää että itseasiassa se uhka ensisjiasesti kohdistuu niihin siirtolaisiin itseensä.
Ulriikka Myöhänen [00:49:44]: Ensi jaksossa keskustelemme siitä, mitkä syyt asiat pakottaa ihmiset jättämään kotinsa ja minne pakolaiset suuntaavat. Tervetuloa mukaan.
Miten laadukas koulutus toteutetaan pakolaisleirillä?
”Haasteita on monia” on tuttu lausahdus Itä-Afrikassa. Erityisen hyvin se pitää paikkansa Kakuman pakolaisleirillä Keniassa.
LÄHELLÄ UGANDAN, Etelä-Sudanin ja Etiopian vastaisia rajoja sijaitseva Kakuma on tarjonnut suojaa naapurimaista tulleille pakolaisille lähes 30 vuoden ajan. Leiri perustettiin, kun lapsiryhmä “Kadonneet pojat” saapui maahan Sudanista vuonna 1992. Samana vuonna myös etiopialaiset ja somalialaiset pakenivat kotimaidensa poliittisia kriisejä leirille.
Nyt Kakuman leirillä ja sitä ympäröivillä alueilla majailee monien eri maiden kansalaisia, ja asukkaista yli puolet on alaikäisiä. Heitä palvelevat leirin ja sen ympäristön yhteensä 26 ala- ja yläkoulua. Leirillä annettavan opetuksen maine on niin hyvä, että lapset kävelevät päiviä kestävän matkan Etelä-Sudanista Kakumaan päästäkseen kouluun. Vuoden 2020 maaliskuussa kolme neljästä vastaanottokeskusten 3000 lapsesta oli matkannut Kakumaan ilmoittautuakseen kouluun.
Kenian hallitus ottaa lapset vastaan niin lämpimästi kuin pystyy. Kakumassa olevat pakolaiset saavat palan maata, ja uusimmille tulijoille annetaan tolppia ja muovikelmua suojan rakentamiseksi. Materiaali riittää suojelemaan ihmisiä jopa 40 celsiusasteeseen nousevilta lämpötiloilta.
Kakuma sijaitsee yhdessä Kenian kuivimmista osista, ja myös sen vakituiset paikalliset asukkaat ovat riippuvaisia avustuksista. Joka vuosi saapuu uusia asukkaita, joten resurssit ovat niukemmat vuosi vuodelta. Alakouluikäisistä 77 prosenttia on koulussa, mikä on lähellä kansallista keskiarvoa, 80:tä prosenttia.
Pakolaisleirien kouluissa haasteet eivät liity vain oppimiseen
30 kilometrin päässä Kakumasta on Kalobeyeiksi kutsuttu asutusalue, jossa viime aikoina saapuneet pakolaiset asuvat paikallisten ihmisten kanssa. Vuonna 2016 perustettu alue on muutos Kenian hallituksen aiempaan käytäntöön, joka ei kannustanut pakolaisia työntekoon ja paikallisväestöön integroitumiseen. Kalobeyeissä pakolaiset ja kenialaiset asuvat ja työskentelevät ja lapset käyvät koulua yhdessä. Täällä työskentelee myös Kirkon Ulkomaanapu.
KUA vastaa seitsemästä alakoulusta, joissa käy sekä kenialaisia että pakolaislapsia. YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan 77 prosenttia 6–13-vuotiaista lapsista on koulussa. Oppilaiden määrä kuitenkin kasvaa koko ajan, ja täpötäysien luokkahuoneiden haasteet ovat erityisen läsnä Kalobeyeissä.
Martin Albino Ayyiro opettaa yli sadan oppilaan luokkaansa Futuren alakoulussa. Hänellä on opettajan työstä 26 vuoden kokemus. Kuva: Antti Yrjönen/FCA
Kun koulu alkaa aamulla kello 8, lämpötila on jo yli 30 celsiusastetta. Ilma on täynnä pölyä, ja lasten huudot ja nauru kantautuvat luokkahuoneista. Sisällä suurissa aaltopeltirakennuksissa kuhunkin pulpettiin on ahtautunut neljä tai viisi lasta, ja monet istuvat lattialla. Jokaisessa luokassa on vähintään 100 oppilasta, joissakin jopa lähes 200.
”Tilannetta luokassa ei voi hallita, koska ei voi tietää, kuka ymmärtää ja kuka ei”, sanoo Martin Albino Ayyiro, Future Brightin opettaja. Hän oli opettaja Toritissa Etelä-Sudanissa 25 vuoden ajan, kunnes konflikti pakotti hänet muuttamaan Keniaan. Etelä-Sudanissa hänellä oli korkeintaan 60 oppilasta.
Hänen luokassaan Kalobeyeissä haasteet eivät liity ainoastaan opetukseen.
”Jotkut lapset ovat erittäin vaikeita tai heillä on ongelmia. Lapsi ei välttämättä esimerkiksi pääse kouluun, tulee paikalle vain epäsäännöllisesti tai myöhässä. Joskus he ehkä nukkuvat luokassa.”
Suurin osa Kalobeyein pakolaisista on kotoisin Etelä-Sudanin Toritista. Yhteisön jäsenenä Ayyiro ei ainoastaan puhu oppilaidensa äidinkieltä vaan myös tuntee heidän vanhempansa, joten hän tekee myös kotivierailuja. Pakolaistaustaisena hänellä ei ole opettajan pätevyyttä Keniassa, ja hän tienaa pakolaisavustusten lisäksi vain 53 euroa. Haasteet ovat samanlaisia kaikilla ohjelmassa työskentelevillä.
”Olemme nähneet koulutuksen muuttavan pakolaisten elämän”
Huomio kiinnittyy Richard Tsalwassa ensimmäisenä hänen silmiinsä: ne ovat lempeät mutta väsyneet. Tsalwa on KUA:n projektikoordinaattori Kalobeyeissä. Hänen vastuullaan on seitsemän alakoulua, 231 opettajaa ja 19 000 oppilasta. Tsalwa on kotoisin Kakamegasta Länsi-Keniasta, ja hän usein mainitsee aikovansa eläkkeellä muuttaa takaisin kotiseudulleen.
Kun Tsalwa aloitti opettajaopinnot, hänelle luvattiin työ valmistumisen jälkeen. Kun hän valmistui vuonna 1998, Kenian hallitus oli lopettanut opettajien rekrytoinnin Maailmanpankin rakenteellisten sopeutustoimien vuoksi.
”Olimme ensimmäinen vuosikurssi, jolle ei osoitettu työpaikkaa. Me kaikki aloimme tehdä muita töitä, ja joistakin tuli pankkiireja, toisista liikemiehiä. Jotkut kenialaiset opettajat päätyivät työttömiksi jopa kymmeneksi vuodeksi”, Tsalwa kertoo.
KUA vastaa Kalobeyein pakolaisleirillä Keniassa seitsemästä alakoulusta, joissa käy sekä kenialaisia että pakolaislapsia. YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan 77 prosenttia 6–13-vuotiaista lapsista on koulussa. Kuva: Antti Yrjönen/FCA
Opettajana Tsalwa on nähnyt kaiken. Hän on tehnyt töitä humanitaarisella alalla 15 vuoden ajan Nigeriassa, Sudanissa, Tšadissa, Sri Lankassa ja kolmen viime vuoden ajan Kakumalla KUA:n palkkalistoilla.
”Olemme nähneet koulutuksen muuttavan näiden pakolaisten elämän”, hän sanoo.
Koulutuksen tarjoaminen kaikille lapsille on teoriassa helppoa, mutta käytännössä ”haasteita on monia” erityisesti pakolaisväestön keskuudessa. Kestävän kehityksen tavoite numero 4 on taata kaikille avoin, tasa-arvoinen ja laadukas koulutus sekä tukea elinikäisen oppimisen mahdollisuuksia. Todellisuudessa mikään organisaatio tai viranomainen ei kuitenkaan ole asiasta vastuussa. Kakumassa ala- ja yläkoulutasoisesta koulutuksesta vastaa UNHCR, mutta järjestön ensisijainen tavoite on suojelu, ei koulutus.
Avustussektorin rahoitusleikkaukset tarkoittavat, että KUA:lla on vähemmän rahaa maksaa opettajien palkkoja vuonna 2022. Rahoitus on 40 prosenttia pienempi, mikä tarkoittaa joko vähemmän opettajia tai pienempiä palkkoja.
”Jos vähennetään opettajia, oppilaiden määrät kasvavat, sillä uusia tulee koko ajan lisää. Nyt meiltä puuttuu 35 opettajaa, ja voimme maksaa heille palkkaa vain puoli vuotta.”
Consolata Wanyonyi, 30, toimii opettajana Kirkon Ulkomaanavun tukemassa Futuren alakoulussa Kalobeyein pakolaisleirillä Keniassa. Kuva: Antti Yrjönen/FCA
Teini-ikäisistä pakolaisista vain 5 prosenttia käy koulua
Opettajien palkkojen lisäksi koulujen toiminnassa on muitakin kuluja, kuten opetus- ja oppilasmateriaalit, erityisoppilaiden välineet ja teiniäidille tarjottava tuki. Maailman ruokaohjelma WFP rahoittaa kouluruoan, joka on joillekin lapsille päivän ainoa ateria.
Vaikka alakouluikäisten koulutukseen on vähän rahaa, vielä vähemmän sitä on teini-ikäisille. Tämä aiheuttaa suuren koulupudokkaiden määrän: 14–17-vuotiaista pakolaisnuorista vain 5 prosenttia käy koulua. Osuus on pienempi kuin Turkanan piirikunnassa, jossa se on 9 prosenttia, ja huomattavasti pienempi kuin kansallinen keskiarvo 38 prosenttia.
Kun vain harva pakolainen käy lukion loppuun, yhä harvemmasta voi tulla pätevä opettaja. Tähän asiaan KUA pyrkii puuttumaan perustamalla koulutuskeskuksen pakolaisopettajille Kalobeyein lähelle. UNHCR:n rahoittamassa oppilaitoksessa on tilaa sadalle opiskelijalle, ja Marwut Warr Chol on yksi ensimmäisenä aloittavasta ryhmästä.
Etiopiasta kotoisin oleva Marwut Warr Chol aloitti luennot koulussa lokakuussa. Hänen matkansa kouluun on hyvin tyypillinen esimerkki haasteista, joita pakolaiset kohtaavat koulutuksessaan.
Hän aloitti yläkoulun vuonna 2011, mutta ongelmien, kuten hän asian ilmaisee, vuoksi hänen oli käytävä ensimmäinen vuosiluokka uudelleen. Vuoden 2013 sijaan hän valmistui lopulta vuonna 2014. Tämäkään ei ollut helppoa: loppukokeiden aikaan leiri oli sekavassa tilassa.
Rehtorin toimistossa Future Brightin alakoulussa on valtava määrä listoja opiskelijamääristä. Kuva: Antti Yrjönen/FCA
”Pakolaisten välillä oli tappeluita, ja tappelut sekoittivat leiriä ja toivat turvattomuutta… En pystynyt öisin nukkumaan. Seurasin tilannetta iltaseitsemästä aamunkoittoon ja sitten menin tekemään kokeen valmiiksi”, Marwut Warr Chol kertoo.
Koe hylättiin.
”Siksi katkeroiduin”, hän sanoo.
Määrätietoisena hän päätti yrittää uudelleen ja sai stipendin kouluun Kiatelessa, joka on suuri kaupunki Kenian länsiosassa. Tällä kertaa hän sai hyväksytyn tuloksen, mutta siitä huolimatta hänellä kesti vuosi löytää työpaikka opettajana Kakumassa. Kun työpaikka lopulta löytyi, hän tarttui jokaiseen vastaan tulleeseen tilaisuuteen kouluttautua. Maaliskuussa 2021 hän jopa suoritti kurssin Regisin yliopistossa Yhdysvalloissa.
“Sen sijaan että menisimme Nairobin yliopistoon tai muuhun vastaavaan, yritämme koota koulutusta palasista niin, että lopulta liitymme sivistyneeseen maailmaan”, Marwut Warr Chol selittää.
Jos hänen kaltaisilla miehillä riittää haasteita, naisille esteet ovat vieläkin suurempia. Niiden harvojen, jotka suorittavat yläkoulun loppuun, arvosanat ovat huonoja. Naisopettajien löytäminen on hyvin hankalaa, koska naisten keskuudessa lukutaitoisten osuus on pienempi.
”Varhaiskasvatuksessa tyttöjen ja poikien suhdeluku on 50–50. Kun mennään luokissa ylöspäin, tyttöjen osuus laskee noin kolmannekseen. He lopettavat koulunkäynnin monista syistä, kuten kotitöiden, muiden lasten hoitamisen, raskauden tai teiniavioliiton takia”, sanoo Tsalwa.
Pikareittiä opettajaksi
Roda Daniel tuntee haasteet hyvin. Hän lähti Sudanista pakolaisena Keniaan yksin alakoulun jälkeen. Hänen kaltaisensa tytöt ovat erityisen haavoittuvassa asemassa, joten hän ilmoittautui vain tytöille tarkoitettuun sisäoppilaitokseen. Hän onnistui valmistumaan ja ryhtyi sitten opettajaksi. Nyt hän on vararehtori KUA:n tukemassa Morning Starin alakoulussa ja yksi ensimmäisistä opettajien koulutuskeskuksen opiskelijoista.
Etelä-Sudanista pakolaisena Keniaan saapunut Roda Daniel, 25, on kouluttautunut opettajaksi ja toimii nyt vararehtorina KUA:n tukemassa Morning Starin alakoulussa. Hän on yksi ensimmäisistä opettajien koulutuskeskuksessa Kalobeyeissä opiskelleista. Kuva: Antti Yrjönen/FCA
”Kouluun mennään hyvin aikaisin aamulla, ja kun päivä loppuu viiden tai puoli kuuden aikaan, kotona ollaan vasta kuudelta. Joillekin naisille, kuten imettäville äideille, se on haasteellista. Kun kouluun pääsi vain hyvin harva, ymmärsimme, että valitsematta jääneillä naisilla vaikutti kaikista eniten pätevyys. Vaikka moni meistä halusi näihin opintoihin, erittäin harvat valitaan, koska pätevyys puuttuu”, Daniel kertoo.
Vaikka syrjittyjen ryhmien erityiskohtelun vuoksi kokemusta painotettiin valinnoissa enemmän kuin pätevyyttä, Daniel oli yksi vain kymmenestä valitusta naisesta. Ensimmäisessä opiskelijaryhmässä oli yhteensä 60 opiskelijaa.
Valituiksi tulleet ymmärtävät olevansa onnekkaita, ja koulutuskeskuksen luentosaliin astuessa voi aistia optimismin tunteen. Samaa voisi ehkä sanoa kenestä tahansa toiveikkaista nuorista, mutta tunnetta kasvattavat entisestään ne haasteet, joista opiskelijoiden on täytynyt selvitä päästääkseen tänne.
”Täällä huomaa halun opiskella, erityisesti eteläsudanilaisten keskuudessa”, kertoo luennoitsija Dennis Wamalwa.
Opettajankoulutuskeskuksen tarjoama tutkinto on tiivistetty opinto-ohjelma, joka vie vain hieman yli vuoden. Tutkinnon suorittaminen julkisessa yliopistossa vie kahdesta kahteen ja puoleen vuotta. Opetusta järjestetään sekä verkossa että koulun tiloissa. Ensimmäisen ryhmän on määrä valmistua tämän vuoden joulukuussa.
Toiveissa opetuksen laadun parantaminen
Tsalwa uskoo toiveikkaana, että opettajakoulu parantaa koulutuksen ja opetuksen laatua Kakumassa.
”Toivon näkeväni vuonna 2022 hyvin koulutettuja opettajia, jotka parantavat opetuksen ja oppimisen laatua kouluissamme. Kun puhumme laadusta, voimme puhua laadusta ainoastaan silloin, kun meillä on koulutettuja opettajia toteuttamassa opetussuunnitelmaa”, hän sanoo.
Joseph Martin, 9, pakeni perheensä kanssa Keniaan Etelä-Sudanin konfliktia. Hän on asunut Kalobeyein pakolaisleirillä vuodesta 2017. Kuva: Antti Yrjönen/FCA
Samaan aikaan Tsalwa on myös realisti. Hän ymmärtää, että pätevyyden saatuaan pakolaiset saattavat lopettaa opettamisen ja alkaa tavoitella muita mahdollisuuksia.
”Vaikka saisit Keniasta peruskoulun todistuksen, Etelä-Sudanissa olet pätevä työntekijä”, hän kertoo.
”Kun heidät koulutetaan hyvin, he saavat muita töitä, koska he eivät pidä opettamisesta. He tekevät sitä vain, koska muitakaan vaihtoehtoja ei ole. Opettajissamme on siis suuri vaihtuvuus.”
Tilanteelle ei ole paljoakaan tehtävissä. Tsalwa tietää itsekin, kuinka stressaavaa opettaminen on, vaikka luokassa ei olisikaan yli sataa oppilasta. Marwut Warr Chol myöntää ajattelevansa, että koulutus on ”portti muihin vaihtoehtoihin”.
Roda Daniel on kuitenkin erilainen. Hän on osoitus siitä, miksi on tärkeää tarjota mahdollisuuksia naisille.
”Minun näkemykseni on, että olen nyt vain Keniassa. Valmistumisen jälkeen selvitän, saanko mahdollisuuden suorittaa tutkinnon. Sillä aikaa parasta on opettaa tai tukea yhteisöämme.”
Teksti: Melany Markham Kuvat: Antti Yrjönen Käännös: Anne Salomäki
Maailman pisin koronasulku päättyi Ugandassa ja koulut kutsuvat oppilaat takaisin turvallisiin luokkiin
Koulut suljettiin keväällä 2020, kun Ugandassa julistettiin koronasulku pandemian alettua. Yli 15 miljoonaa lasta on jäänyt Ugandassa pois koulusta, joukossa yli 600 000 ala- ja yläkouluikäistä pakolaisoppilasta.
ISAAC MUNYUZAN suosikkioppiaine on biologia, ja hänen haaveenaan on opiskella lääkäriksi. Valitettavasti viime vuoden ajan hän on tehnyt opintojen sijaan töitä, kun Ugandan koulut ovat olleet kiinni koronaviruksen leviämisen estämiseksi.
Koulut suljettiin alun perin keväällä 2020 koronaviruspandemian vuoksi. Sittemmin yli 15 miljoonaa lasta on jäänyt Ugandassa pois koulusta, joukossa yli 600 000 ala- ja yläkouluikäistä pakolaisoppilasta. Ugandan koulusulku jatkui pisimpään koko maailmassa.
18-vuotias Munyuza pakeni Kongosta sotaa vanhempiensa ja sisarustensa kanssa vuonna 2014.
”Elämä Kongossa oli vaikeaa. Pelkäsimme jatkuvasti, että sotilaat tulevat tappamaan meidät. Epävarmuuden vuoksi päätimme ylittää rajan Ugandaan ja hakea turvapaikkaa”, hän kertoo istuessaan kotiovensa kynnyksellä Kyaka II -pakolaisasutusalueella läntisessä Ugandassa.
Uusi koulu kannustaa opinnoissa
Munyuza on yksi oppilaista, jotka aloittivat opintonsa Bukeren oppilaitoksessa tammikuun 10. päivänä 2022 koulujen avautuessa uudelleen. Kirkon Ulkomaanapu rakennutti uuden koulun Kyakan pakolaisasutusalueelle Yhdysvaltain väestö-, pakolais- ja maahanmuuttoasioista vastaavan viraston rahoituksella.
”Uudessa koulussani on laboratorio, joten voin suorittaa käytännön oppituntini siellä”, Munyuza kertoo.
Ennen koulujen sulkeutumista Munyuza opiskeli Bujubulin oppilaitoksessa, joka on noin kymmenen kilometrin päässä hänen kotoaan.
”Bukeren koulu on lähempänä kotia. Nyt voin vain kävellä kouluun ja päästä perille ajoissa ennen oppituntien alkua. Entiseen kouluuni menin aina myöhässä, koska se oli kaukana ja kävelymatka oli pitkä. Joskus en mennyt kouluun lainkaan”, Munyuza sanoo.
Bukeren koulussa Kyakan pakolaisasutusalueella rehtorina toimiva Vallence Tukacungurwa odotti innolla oppilaiden paluuta kouluun tammikuussa 2022. Kuva: Melany Markham/FCA
Uusi Bukeren koulu auttaa pienentämään luokkakokoja, sillä sulun jälkeen avautuneisiin kouluihin odotettiin valtavaa oppilasmäärää. Syynä on se, että monet oppilaat eivät pandemian vuoksi ole voineet siirtyä seuraavalle vuosiluokalle.
”Rakennamme parhaillaan lisää luokkahuoneita suurelle oppilasmäärälle, ja lisäksi koulutamme opettajille tietoja ja taitoja suurten luokkien ohjaamiseen koulujen alettua. Olemme antaneet opettajille, vanhemmille ja oppilaille psykososiaalista tukea, joka henkisesti valmistaa heitä koulujen aukeamiseen”, sanoo Denis Okullu Ogang, KUAn koulutusasiantuntija Kampalassa.
”Bukeren koulussa meille on jo rekisteröity yli 250 opiskelijaa yläkoulun vuosiluokille yksi, kaksi ja kolme”, sanoo Vallence Tukacungurwa, Bukeren rehtori.
Koronasulun vaikutukset uhkaavat yhä tyttöjen koulunkäyntiä
Koronasulun aikana KUA varmisti, että yli 70 000 lasta eri vuosiluokilla pystyi jatkamaan opintojaan tarjoamalla heille kansallisen opetussuunnitelman kehittämiskeskuksen (National Development Curruculum Centre, NCDC) etä- ja itseopiskelumateriaaleja. Haavoittuvassa asemassa olevien perheiden lapsille annettiin radiopuhelimia, joiden välityksellä opettajat pitivät oppitunteja. Lisäksi etäopiskelua tuettiin pienillä yhteisöissä toimivilla oppimisryhmillä ja kotikäynneillä.
Tuesta huolimatta monien oppilaiden opiskelu vaikeutui merkittävästi. Yli 90 000 alle 18-vuotiasta tyttöä on YK:n väestörahaston UNFPA:n vuoden 2020 teiniraskausraportin mukaan tullut raskaaksi koronasulun aikana. KUA tekee yhdessä hallinnon kanssa töitä saadakseen nämä tytöt kouluun.
”KUA ottaa käyttöön myös opetusministeriön toimintaperiaatteet teiniraskauksien estämiseksi ja vähentämiseksi Ugandan kouluissa siten, että sulun aikana raskaaksi tulleita koululaistyttöjä tuetaan neuvonnalla ja ohjauksella koulujärjestelmässä, jotta he voivat jatkaa opintojaan”, sanoo Okullu Ogang.
Kaikissa KUAn kouluissa vierailijoilta, opettajilta ja oppilailta mitataan ruumiinlämpö. Lisäksi heidän on jätettävä yhteystietonsa, jotta heidät voidaan jäljittää, jos koronavirus alkaa levitä. Kuva: Melany Markham/FCA
Yksi toimenpiteistä on yhteistyö läheisten terveyskeskusten kanssa, jotta ne voivat olla avuksi mahdollisissa hätätilanteissa. Toinen toimi on tiivistetty opetussuunnitelma ala- ja yläkouluikäisille oppilaille, ja sen tavoitteena on auttaa sekä raskaana olevia tyttöjä että muita oppilaita saamaan opintonsa valmiiksi. Euroopan komission humanitaarisen avun ja pelastuspalvelun pääosaston (ECHO) rahoittama toimenpide mahdollistaa opintojen loppuun saamisen kouluiän ylittäneille ugandalaisille ja pakolaisille.
Huomattavia resursseja on käytetty myös vammaisten lasten koulunkäyntiin.
”Olemme perustaneet kouluja, joissa on erityisiä tiloja vammaisille lapsille. Meillä on täysin varusteltu erityisopetuskoulu Adjumanissa ja erityisopetukseen erikoistunut koulu Kyakan pakolaisasutusalueella palvelemassa lapsia, jotka ovat vakavasti vammaisia tai joilla on vakavia oppimisvaikeuksia. Olemme myös rekrytoineet ja hyödyntäneet erityisopetukseen erikoistuneita opettajia”, Okullu Ogang kertoo.
Turvallinen paluu kouluun on mahdollinen
”Opettajamme ovat kiertäneet asutusalueella tiedottamassa yhteisölle Ugandan hallituksen käytännöistä koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Olemme myös varmistaneet, että opettajat saavat rokotteen”, sanoo Tukacungurwa.
Lisäksi ihmisille on kerrottu uudessa koulussa saatavilla olevista palveluista.
Koronaviruksen leviämisen estäminen vaatii enemmän kuin pelkkää puhetta. KUA on toimittanut pakolaisasutusalueilla yli sataan kouluun ja varhaiskasvatuskeskuksiin esimerkiksi infrapunakuumemittareita, käsienpesuasemia, käsidesiä, saippuaa ja kasvomaskeja.
”Olemme myös kouluttaneet opiskelijoista, työntekijöistä ja opettajista valvontaryhmiä, jotta voimme perusteellisesti tarkkailla koronavirukseen liittyvien toimien noudattamista kouluissa”, Okullu Ogang kertoo.
KUA on tehnyt kaiken voitavan varmistaakseen, että koulut ovat edelleen turvallisia oppimispaikkoja lapsille ja että henkilökunta voi ylpeänä avata luokkien ovet uudelleen. Bukeren koulun henkilöstö on mennyt vieläkin pidemmälle tehdäkseen koulusta miellyttävän oppimisympäristön.
”Olemme parhaillaan kaunistamassa koulua. Olemme istuttaneet puita, siistineet aluetta ja puhdistaneet kaikki tilat, kuten luokkahuoneet, jotka ovat olleet pitkään käyttämättä”, Tukacungurwa sanoo.
Seistessään uuden luokkahuoneensa ovella Munyuza kertoo arvostavansa vaivannäköä.
”Palaan innolla kouluun ja tykkään uudesta koulustani”, hän toteaa.
Teksti: Linda Kabuzire Kuvat: Melany Markham Käännös: Anne Salomäki
Kehitysyhteistyötä suunnitellaan ja seurataan usein aikatauluihin ja talouteen liittyvien paineiden keskellä. Valitettavan ohitetaan kaikkein keskeisin kysymys: kuka omistaa kehitystavoitteet ja sitoutuu niihin myös hankkeiden päätyttyä? Kirjoittaa Kirkon Ulkomaanavun varatoiminnanjohtaja Tomi Järvinen.
AFGANISTANIN SURULLISIA tapahtumia on syksyn mittaan analysoitu monista näkökulmista. Maan nykytilanne on sotilaallinen, poliittinen ja ideologinen epäonnistuminen. Sotilasjohtajien, poliitikkojen ja toimittajien esiintymiset ovat korostaneet tilanteen yllätyksellisyyttä ja nopeaa kehitystä.
Afganistanin suurin yllätys on kuitenkin se, että kehityskulkua pidetään jotenkin odottamattomana.
Jokainen vakavasti kehityskysymyksiä pohtinut tietää, että poliittiset paineet ja rahoitusmekanismit ohjaavat helposti työtä siten, että isoihin harppauksiin pyritään liian nopeasti. Kestävä muutos ei ole projekti vaan prosessi, jonka aikana asenteet ja arvot muuttuvat. Muutos tapahtuu usein hitaammin kuin toivomme.
KEHITYSPOLITIIKKAA, -YHTEISTYÖTÄ ja sotilaallisia operaatioita on tutkittu vuosikymmeniä. Aiheesta on hyllymetreittäin ja teratavuittain tutkittua ja kokemusperäistä tietoa.
Kestävän muutoksen ytimessä on inhimillisen kehityksen ydinasia – omistajuus. Se tarkoittaa tavoitteiden omaksumista, pitkäaikaista sitoutumista, halua luopua vanhoista toimintatavoista ja paikallisiin voimavaroihin suhteutettua toimintaa.
Omistajuuden kysymys jää usein muiden hienojen käsitteiden ja ajatusten varjoon. Poliittiset ja kehitysyhteistyöhön liittyvät ammattitermit kuten voimaantuminen, demokratiakehitys, intersektionaalisuus, kapasiteetin vahvistaminen, nexus, tripla-nexus ja muut yleensä lännessä kehitellyt ylevät konseptit eivät käytännössä tarkoita tai muuta mitään ilman omistajuutta.
MIKÄ TÄSSÄ yksinkertaisessa käsitteessä on sitten niin hankalasti omaksuttavaa?
Kehitysyhteistyöhankkeiden ja -ohjelmien suunnittelu tarjoaa siihen yhden näkökulman. Prosesseihin käytetään paljon aikaa ja rahaa. Ongelmia ja niiden juurisyitä pohditaan tarkkojen kartoitusten ja analyysien perusteella. Usein kuukausien mittainen uurastus päättyy teknisesti täydellisyyttä hipovaan loogiseen esitykseen siitä, miten myönteinen muutos tapahtuu.
”Kuka haluaa kehitystä? Kuka vastaa asetetuista tavoitteista?
Häviävän pieneksi osaksi suunnittelua ja ohjelmien seurantaa jäävät kaikkein oleellisimmat kysymykset: Kuka haluaa kehitystä? Kuka vastaa asetetuista tavoitteista? Kenen resursseja ja kuinka paljon tavoitteen saavuttamiseen tarvitaan? Kuka määrittää aikataulut? Kuka siis prosessin lopulta omistaa?
Omistajuuden tunnistaminen on hankalaa, eikä omistajuus antaudu tuttujen indikaattoreiden arvioitavaksi. Vain harva, jos kukaan, kykenee arvioimaan, mitä hymy ja nyökkäys yhteistyösitoumuksen allekirjoitusvaiheessa tarkoittavat.
Omistajuus ei myöskään ole loogista ja lineaarista. Se on kompurointia onnistumisten ja epäonnistumisten laaksoissa. Välillä se voi olla nopeaa sprinttijuoksua, mutta useimmiten omistajuuden kautta syntyvän kestävän muutoksen saavuttaminen on uuvuttava maraton.
OMISTAJUUS EI synny pelkästään rahoitusta lisäämällä ja projektihallintoa viilaamalla. Sen myöntäminen ja siitä puhuminen on joskus kipeää, kun tavoittelemme vilpittömästi ja nopeasti hyvää. Se kuitenkin kannattaa. Kaikki on mahdollista, kun omistajuus ja sen seurauksena sitoutuminen ja halu oppia uutta syntyvät.
On inhimillistä, että omistajuus liitetään johonkin näkyvään ja konkreettiseen. Se voi olla komea hallintorakennus, uskonnollinen tila, tiehanke tai satamarakennus. Niitä on helppo raportoida työn tuloksina. Tilanteesta tekee ongelmallisen se, että rakentamalla näkyvää ei välttämättä tapahdu mitään muutosta asenteissa, arvoissa ja ajatusmalleissa jotka tuottavat ja ylläpitävät kehitystä. Järjestyksen tulee siis olla toinen.
Mihin sitten kannattaa satsata ja mikä voisi olla pienen Suomen rooli massiivissa globaaleissa kehitysprosesseissa? Panokset kannattaa ensisijaisesti sijoittaa siihen, mitä Afganistanissakin jäi jäljelle: kansalaisyhteiskunta, perinteiset toimijat kuten uskonnolliset ja traditionaaliset johtajat sekä ihmisten omaksumat tiedot ja taidot.
Länsimaisten demokratioiden toimivuus tai toimimattomuus perustuu vahvaan ja riittävän koulutettuun kansalaisyhteiskuntaan sekä riittävään laajaan keskiluokkaan, joka on taloudellisesti itsenäinen.
Siksi panostukset koulutukseen, työllistymisen mahdollistamiseen, kansalaisten, erityisesti naisten ja nuorten, kykyyn ja mahdollisuuksiin osallistua rauhanprosesseihin kannattavat aina.
Tätä palloa tallaavista noin puolet on naisia. Miltä maailma kuulostaisi, jos väestön toinenkin puolikas pääsisi täysivaltaisesti ääneen? Kysyy Tekoja-lehden toimituspäällikkö Ulriikka Myöhänen.
KUN KORONASTA tuli koko maailman puheenaihe maaliskuussa 2020, tein töitä ulkomaantoimittajana. Seurasin uutisia Syyrian Idlibin hauraasta tulitauosta. Miljoonan pakolaisen maakunnassa pelättiin tartuntoja.
Sain WhatsAppilla yhteyden syyrialaiseen perheenäitiin, joka kertoi minulle sodasta ja lastensa kuulumisista. Yhteyksien avulla 2 800 kilometrin välimatka Helsingin ja Idlibin välillä tuntui kaventuvan hetkessä.
Haastattelun jälkeen olin tyytyväinen. Konfliktiuutisia hallitsevat usein maskuliiniset aiheet kuten tulitauot ja hyökkäykset, ja tapahtumista kertovat useammin miehet kuin naiset tai vähemmistöt.
Kerrankin sain haastattelun tavalliselta perheenäidiltä! Monta tarinaa jää kertomatta nimenomaan siksi, etteivät naiset tavalla tai toisella pääse ääneen.
SUKUPUOLTEN VÄLILLÄ on digikuilu, joka ruokkii epätasa-arvoa. Kansainvälisen televiestintäliiton mukaan 41 prosenttia kehittyvien maiden naisista pääsee verkkoon. Miehillä vastaava luku on 53 prosenttia. Vertailun vuoksi: Suomessa ainakin 92 prosenttia väestöstä käyttää tänä päivänä nettiä.
Mobiiliverkkooon pääseviä naisia on maailmassa 234 miljoonaa vähemmän kuin verkkoon pääseviä miehiä, kertoo matkapuhelinoperaattoreita edustavan GSMA:n raportti. Nainen myös omistaa älypuhelimen miestä epätodennäköisemmin.
Nainen myös omistaa älypuhelimen miestä epätodennäköisemmin.
Unicefin kirjallisuuskatsauksen mukaan myös alaikäisillä tytöillä on poikia huonommat mahdollisuudet päästä yhteyksien äärelle.
Se tarkoittaa esimerkiksi, etteivät tytöt pääse käsiksi tietoon samalla lailla kuin pojat ja etteivät tytöt osallistu somessa käytävään keskusteluun samoin kuin pojat. Kuilu näkyy erityisen selkeästi Aasian maissa kuten Nepalissa ja Bangladeshissa.
Tätä palloa tallaavista noin puolet on naisia. Miltä maailma kuulostaisi, jos väestön toinenkin puolikas pääsisi täysivaltaisesti ääneen?
KOULUTUS PARANTAA digitaalista lukutaitoa – siis siitä, että osaa navigoimaan digiviidakossa, ymmärtää sen sisältöjä ja myös arvioi niitä kriittisesti. Korona-aika vauhditti digikehitystä Kirkon Ulkomaanavun hankkeissa. Esimerkiksi Jordaniassa kyberturvallisuuskoulutuksen 1219 osallistujasta puolet oli naisia.
Digitaidot ovat entistä tärkeämpiä myös toimeentulon kannalta. YK on arvioinut, että 90 prosenttia työpaikoista pitää sisällään jonkinlaisen digitaalisen elementin.
Jos tytöt ja naiset eivät pääse yhdenvertaisina opettelemaan laitteiden ja yhteyksien käyttöä, heillä on tulevaisuudessa vähemmän työhön liittyviä mahdollisuuksia.
MAALISKUUSSA 2020 yhteydet ja viestittelysovellus auttoivat minua saamaan esiin syyrialaisen naisen äänen. Uutisjuttuni ei muuttanut isossa kuvassa sitä, kuka esimerkiksi Syyrian konfliktista puhuu. Ilmestymispäivänään se kuitenkin toi tervetullutta näkökulmaa jo tuolloin lähes vuosikymmenen mittaiseen konfliktiin.
Äiti kertoi konfliktin etenemiseen liittyvistä havainnoistaan siinä missä uutistoimistojen haastattelemat kenraalitkin, mutta lähestymistapa oli inhimillinen. Hän ei puhunut kasvottomista sodan uhreista vaan omista lapsista, pikkutytöistä ja -pojista.
Juttu olisi jäänyt tekemättä, jollei meillä molemmilla olisi ollut älypuhelinta ja verkkoyhteyttä sekä taitoja niiden käyttämiseen. Työ digitasa-arvon parissa jatkukoon, sillä etäyhteydet ovat tulleet jäädäkseen.
Juttu on julkaistu alun perin Tekoja-lehdessä 2/2021. Syksyn lehti kantaa teemaa Digi, teknologia ja kehitys.
Korona toi digiosaamisen pakolaisyhteisöihin – ”Me tarvitsemme näitä taitoja”
Harva arvasi vuoden 2020 alkupuolella, millaisiin saavutuksiin maailma venyy, kun on pakko. Pandemia pakotti asukkaat koteihinsa niin pakolaisleireillä kuin niiden ulkopuolella, ja vain luovuus oli rajana seuraavien kuukausien etäratkaisuissa. Yksi asia kävi selväksi Kirkon Ulkomaanavun toimintamaissa: digitaidoille on huutava tarve.
ZAATARIN PAKOLAISLEIRI pohjoisessa Jordaniassa oli eristyksissä keskellä aavikkoa jo paljon ennen pandemiaa, mutta korona-aika on pakottanut leirin 80 000 asukasta pysyttelemään entistä tiukemmin omissa oloissaan.
Vuonna 2012 perustetussa Zaatarissa on kamppailtu parempien internetyhteyksien puolesta aina siitä lähtien, kun leiri alkoi täyttyä sotaa pakenevista syyrialaisista. Leirioloissa haasteita ovat laitteiden puute, yhteyksien kallis hinta ja sähkökatkot. Monilla on silti polttava tarve pitää yhteyttä kotimaahan jääneisiin perheenjäseniinsä.
Pandemia-aikana yhteyksien, laitteiden ja digitaitojen tarpeesta tuli entistä pakottavampi. Tilanne oli monille uusi.
”Elektronisista työkaluista tuli perustarpeita kaikissa töissä, koulunkäynnissä ja yliopisto-opinnoissa. Sekä lapset että aikuiset käyttävät laitteita ja yhteyksiä, mikä on tuonut mukanaan myös ongelmia, esimerkiksi epätoivottuja verkkosivuvierailuja ja häirintää,” kuvailee Wissam Ahmed al-Mutlaq, 28.
Itsekin pakolaisena Jordaniaan saapunut syyrialainen al-Mutlaq kouluttaa Zaatarin leirin asukkaita käyttämään yhteyksiä ja laitteita turvallisesti.
Kyberturvallisuuteen keskittyvillä kursseilla käsitellään tietojen kalasteluun, tietomurtoihin ja elektroniseen rahankäyttöön liittyviä aiheita.
Kyberturvallisuuteen keskittyvillä kursseilla käsitellään tietojen kalasteluun, tietomurtoihin ja elektroniseen rahankäyttöön liittyviä aiheita. Osin WhatsApp-yhteyksin järjestetylle, keskimäärin kaksituntiselle kurssille osallistui syyskuun 2020 ja maaliskuun 2021 välillä 1 219 Zaatarin leirin asukasta.
”Kyberturvallisuustaitoja pidetään tämän ajan välttämättömyytenä. Yhteisöt tarvitsevat näitä taitoja, ja sen vuoksi koulutuksia pitää järjestää”, painottaa al-Mutlaq.
Al-Mutlaqin kouluttajaparina toimii niin ikään Syyriasta paennut, kirjastonhoitajana työskentelevä Ibtisam Riyad Ghazi, 35.
Ghazi kertoo kuulleensa monen joutuneen tekemisiin kyberrikosten, tilien hakkeroinnin ja vaarallisten linkkien kanssa. Pandemia-aikana esimerkiksi verkkohäirintä on lisääntynyt, eikä vanhemmilla ole ollut aikaa vahtia etäyhteyksin koulua käyvien lastensa kaikkia tekemisiä.
”Koulutusten yhteydessä olemme kuulleet pojilta ja tytöiltä erilaisista ongelmista, joita he ovat peitelleet perinteiden ja yhteisön pelossa”, Ghazi kertoo.
”Kyberturvallisuustaitoja pidetään tämän ajan välttämättömyytenä. Yhteisöt tarvitsevat näitä taitoja, ja sen vuoksi koulutuksia pitää järjestää”, painottaa Wissam Ahmed al-Mutlaq, 28. Kuva: Osama Nabeel
Koulutuksissa katsotaan opetusvideoita ja käydään ryhmäkeskusteluja. Ibtisam Riyad Ghazi, 35, osallistui koulutukseen viime vuonna ja opettaa nyt taitojaan eteenpäin. Kuva: Osama Nabeel
Kirkon Ulkomaanavun työ Jordaniassa keskittyy pakolaisten ja jordanialaisten toimeentulo- ja koulutusmahdollisuuksien parantamiseen. Viime vuosina esiin on noussut uudenlaisia tarpeita. Pakolaistaustaiset henkilöt tarvitsevat esimerkiksi koodaamiseen ja digimarkkinointiin liittyviä taitoja, joiden avulla he pääsevät käsiksi parempaan toimeentuloon ja laajempiin markkinoihin.
Kyberturvallisuuskurssille osallistunut syyrialainen Khadija Youssef Hariri uskoo kurssin parantaneen hänen työllistymismahdollisuuksiaan. Hariri kertoo oppineensa käyttämään digitaalista lompakkoa, mikä helpottaa sähköisten liiketoimien tekemistä.
”Nämä taidot ovat meille uusia”, Hariri toteaa tyytyväisenä.
Etätyökulttuurin kehittyminen avaa myös pakolaisille uusia työllistymismahdollisuuksia. Kirkon Ulkomaanapu sekä suomalainen pakolaisia, turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttajia tukeva StartUp Refugees aloittivat toukokuussa Zaatarissa yhteistyön.
Projektissa Suomessa olevat mentorit tarjoavat leirissä asuville koulutusta etäyhteyksin. 45 leirin asukasta oppii, millaisia mahdollisuuksia ICT-alan freelance-työt voivat tarjota ja kuinka omaa osaamistaan voi markkinoida.
25-vuotias Zakaria Tahseen Alkilani sai mentorin Suomesta. KUA:n ja Startup Refugeesin hanke välittää ICT-alan yrittäjyysoppeja Zaatarin leirin asukkaille. Alkilani haluaa ohjelmoida pelejä. Kuvaus: Osama Nabeel, Editointi: Ville Nykänen
Tabletit ja pelit tukevat oppimista
Pandemian vaikutukset ovat alleviivanneet laitteiden, yhteyksien ja taitojen tärkeyttä. Esimerkiksi 44 miljoonan asukkaan Ugandassa 15 miljoonaa lasta on kärsinyt korona-aikana koulusuluista. Luku pitää sisällään 600 000 ala- ja yläkouluikäistä pakolaistaustaista koululaista.
On tärkeää, että etäyhteydet ja digitaidot ovat jatkossa kaikkien saatavissa.
Kirkon Ulkomaanapu on yhdessä hollantilaisen kumppanijärjestön kanssa varustanut tablettitietokoneilla luokkia Länsi- ja Luoteis-Ugandan pakolaisasutusalueilla. Peruskoulun oppilaat voivat pelata tableteilla luku- ja laskutaitoa kehittäviä vuorovaikutuksellisia pelejä.
”Pelit perustuvat Ugandan opetusviranomaisen hyväksymään peruskoulun opetussuunnitelmaan, jonka tarkoitus on tehdä oppimisesta hauskaa, osallistavaa ja tehokkaampaa,” kertoo KUA:n vanhempi ohjelmatyöntekijä Filbert Idha.
Lisäksi KUA ja YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ovat jalkauttaneet kouluihin digitaalisen alustan, jonka kautta oppilaat, opiskelijat ja opettajat pääsevät käsiksi oppimateriaaleihin ilman internetyhteyttä. Oppimateriaalit koostuvat teksteistä, videoista, vuorovaikutuksellisista simulaatioista ja digipeleistä. Niiden avulla opiskellaan kaikkea matematiikasta taideaineisiin.
Teknologia ei ole uusi juttu pakolaisasutusalueiden lapsille ja nuorille. Digitaitojen oppiminen on kuitenkin tärkeää, jotta lapset ja nuoret saavat laitteista ja yhteyksistä irti kaiken hyödyn. Kuva: Hugh Rutherford
Rwamwanjan pakolaisasutusalueen ammattikoululaiset ovat opiskelleet digiturvallisuutta ja -hygieniaa, digimarkkinointia sekä esimerkiksi valokuvausta ja videoiden tekemistä älypuhelimilla. Laitteet, yhteydet ja niiden käyttämiseen liittyvät taidot ovat tärkeitä myös perhesyistä.
”Joillain pakolaisista on perhettä kotimaassaan, ja digitaalinen vuorovaikutus on ainoa keino pitää yhteyttä heihin,” muistuttaa IT-projektityöntekijä Edgar Mutaryebwa.
Teknologia ei ole uusi juttu pakolaisasutusalueiden nuorille. Älypuhelimet ovat yleisimpiä laitteita edullisuutensa vuoksi, ja eniten nuoret käyttävät WhatsAppia, Googlea ja Facebookia.
Mutaryebwa uskoo, että digitaitojen oppiminen auttaa pakolaistaustaisia nuoria hahmottamaan päämääriään ja mahdollisuuksiaan. Taitojen puute puolestaan asettaa heidät marginaaliin ja lisää nuorten turhautuneisuutta.
”Kun älypuhelimet ja sosiaalinen media ovat helposti saatavilla, nuoret pääsevät käsiksi digimaailmaan. Ilman taitoja he kuitenkin joutuvat helposti vedätysten kohteiksi,” Mutaryebwa selventää.
KUA on yhdessä hollantilaisen kumppanijärjestön kanssa varustanut Ugandan pakolaisasutusalueiden kouluja tablettitietokoneilla. Kuva: Hugh Rutherford
Vuorovaikutukselliset pelit kehittävät oppilaiden luku- ja laskutaitoa. Kuva: Hugh Rutherford
”Olen aina rakastanut tietokoneita,” sanoo Kongon demokraattisesta tasavallasta Ugandaan paennut Byamukama Ruhigwa (oik.). Hän osallistui tietokonekurssille ja pyörittää nyt pientä elokuva- ja musiikkibisnestä pakolaisasutusalueella. Moni alueen nuorista ei tiedä paljoakaan tietokoneista, mutta Byamukama opettaa heitä mielellään. Kuva: Hugh Rutherford
Tuk-tuk ja animaatiovideot vievät oppeja syrjäseuduille
Syrjäseuduilla tietoliikenneyhteydet ovat usein huonoja tai puuttuvat kokonaan. Kirkon Ulkomaanavun toiminta-alueilla Kambodžassa 60 prosenttia perheistä ei omista televisiota tai pääse internetiin. Se tarkoittaa, etteivät televisiossa lähetetyt opetusohjelmat ja verkon oppimateriaalit tavoita heitä.
Haastavat tilanteet pakottavat luoviin ratkaisuihin. Kambodžassa opettajat ja opinto-ohjaajat ovat liikkuneet kylästä toiseen tuk-tukeilla pitämässä oppitunteja, jakamassa opiskelumateriaaleja ja rohkaisemassa perheitä tukemaan lapsiaan etäkouluaikana.
Hätä keinot keksii. Koronasulkujen aikana Kambodžan opettajat ja opinto-ohjaajat liikkuivat kylästä toiseen tuk-tukeilla pitämässä oppitunteja. Kuva: KUA Kambodža
Myanmarin syrjäisillä maaseuduilla on puolestaan kysyntää uusille yrityksille ja toimeentulomuodoille. Viime vuonna alueen asukkaille tuotettiin opetusmateriaaleja yrittäjyydestä ja käsityöläisyydestä animaatiovideoiden muodossa. Materiaalit tehtiin neljällä eri kielellä, jotta niistä olisi hyötyä mahdollisimman monelle.
Myanmarin maaseudulla naiset ovat saaneet yrittäjyyteen ja käsityöläisyyteen liittyviä oppeja animaatiovideoiden avulla. Videot tehtiin neljällä eri kielellä, jotta ne olisivat ymmärrettäviä mahdollisimman monelle. Kuva: Myat Kyaw Thein
Koulutukseen osallistuminen on tuonut yrittäjä Htoo Thint Zinille uusia kaupallisia mahdollisuuksia ja taloudellista hyötyä. Kouluttautuminen on parantanut tuotteiden laatua ja auttanut saamaan tuotteita myyntiin.
”Työskentelen yhdessä 50 muun käsityöläisen kanssa. Yritystoiminnan lisäksi opetan nuorten, naisten ja vammaisten ryhmille yrittäjyyteen liittyviä taitoja laadunvalvonnasta, suunnittelusta ja kirjanpidosta”, Htoo Thint Zin kertoo.
Myanmarilainen käsityöyrittäjä Htoo Thint Zin kävi animaatiovideokoulutuksen. Opit toivat hänelle uusia kaupallisia mahdollisuuksia ja taloudellista hyötyä. Kuva: Myat Kyaw Thein
Luovat ratkaisut Kirkon Ulkomaanavun toimintamaissa osoittavat, että pandemian vauhdittamaan etäaikaan liittyy myös mahdollisuuksia. Jos yhteydet ovat olemassa, niin esimerkiksi koulutukset ja oppimateriaalit ovat nyt yhä useamman saatavilla.
Teksti: Ulriikka Myöhänen, Linda Kabuzire, Noora Pohjanheimo
Juttu on julkaistu alun perin Tekoja-lehdessä 2/2021. Syksyn lehti kantaa teemaa Digi, teknologia ja kehitys.
