Maailman pisin koronasulku päättyi Ugandassa ja koulut kutsuvat oppilaat takaisin turvallisiin luokkiin

Koulut suljettiin keväällä 2020, kun Ugandassa julistettiin koronasulku pandemian alettua. Yli 15 miljoonaa lasta on jäänyt Ugandassa pois koulusta, joukossa yli 600 000 ala- ja yläkouluikäistä pakolaisoppilasta.

ISAAC MUNYUZAN suosikkioppiaine on biologia, ja hänen haaveenaan on opiskella lääkäriksi. Valitettavasti viime vuoden ajan hän on tehnyt opintojen sijaan töitä, kun Ugandan koulut ovat olleet kiinni koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Koulut suljettiin alun perin keväällä 2020 koronaviruspandemian vuoksi. Sittemmin yli 15 miljoonaa lasta on jäänyt Ugandassa pois koulusta, joukossa yli 600 000 ala- ja yläkouluikäistä pakolaisoppilasta. Ugandan koulusulku jatkui pisimpään koko maailmassa.

18-vuotias Munyuza pakeni Kongosta sotaa vanhempiensa ja sisarustensa kanssa vuonna 2014.

”Elämä Kongossa oli vaikeaa. Pelkäsimme jatkuvasti, että sotilaat tulevat tappamaan meidät. Epävarmuuden vuoksi päätimme ylittää rajan Ugandaan ja hakea turvapaikkaa”, hän kertoo istuessaan kotiovensa kynnyksellä Kyaka II -pakolaisasutusalueella läntisessä Ugandassa.

Uusi koulu kannustaa opinnoissa

Munyuza on yksi oppilaista, jotka aloittivat opintonsa Bukeren oppilaitoksessa tammikuun 10. päivänä 2022 koulujen avautuessa uudelleen. Kirkon Ulkomaanapu rakennutti uuden koulun Kyakan pakolaisasutusalueelle Yhdysvaltain väestö-, pakolais- ja maahanmuuttoasioista vastaavan viraston rahoituksella.

”Uudessa koulussani on laboratorio, joten voin suorittaa käytännön oppituntini siellä”, Munyuza kertoo.

Ennen koulujen sulkeutumista Munyuza opiskeli Bujubulin oppilaitoksessa, joka on noin kymmenen kilometrin päässä hänen kotoaan.

”Bukeren koulu on lähempänä kotia. Nyt voin vain kävellä kouluun ja päästä perille ajoissa ennen oppituntien alkua. Entiseen kouluuni menin aina myöhässä, koska se oli kaukana ja kävelymatka oli pitkä. Joskus en mennyt kouluun lainkaan”, Munyuza sanoo.

Hämärässä huoneessa oleva mies katsoo ikkunasta ulos.
Bukeren koulussa Kyakan pakolaisasutusalueella rehtorina toimiva Vallence Tukacungurwa odotti innolla oppilaiden paluuta kouluun tammikuussa 2022. Kuva: Melany Markham/FCA

Uusi Bukeren koulu auttaa pienentämään luokkakokoja, sillä sulun jälkeen avautuneisiin kouluihin odotettiin valtavaa oppilasmäärää. Syynä on se, että monet oppilaat eivät pandemian vuoksi ole voineet siirtyä seuraavalle vuosiluokalle.

”Rakennamme parhaillaan lisää luokkahuoneita suurelle oppilasmäärälle, ja lisäksi koulutamme opettajille tietoja ja taitoja suurten luokkien ohjaamiseen koulujen alettua. Olemme antaneet opettajille, vanhemmille ja oppilaille psykososiaalista tukea, joka henkisesti valmistaa heitä koulujen aukeamiseen”, sanoo Denis Okullu Ogang, KUAn koulutusasiantuntija Kampalassa.

”Bukeren koulussa meille on jo rekisteröity yli 250 opiskelijaa yläkoulun vuosiluokille yksi, kaksi ja kolme”, sanoo Vallence Tukacungurwa, Bukeren rehtori.

Koronasulun vaikutukset uhkaavat yhä tyttöjen koulunkäyntiä

Koronasulun aikana KUA varmisti, että yli 70 000 lasta eri vuosiluokilla pystyi jatkamaan opintojaan tarjoamalla heille kansallisen opetussuunnitelman kehittämiskeskuksen (National Development Curruculum Centre, NCDC) etä- ja itseopiskelumateriaaleja. Haavoittuvassa asemassa olevien perheiden lapsille annettiin radiopuhelimia, joiden välityksellä opettajat pitivät oppitunteja. Lisäksi etäopiskelua tuettiin pienillä yhteisöissä toimivilla oppimisryhmillä ja kotikäynneillä.

Tuesta huolimatta monien oppilaiden opiskelu vaikeutui merkittävästi. Yli 90 000 alle 18-vuotiasta tyttöä on YK:n väestörahaston UNFPA:n vuoden 2020 teiniraskausraportin mukaan tullut raskaaksi koronasulun aikana. KUA tekee yhdessä hallinnon kanssa töitä saadakseen nämä tytöt kouluun.

”KUA ottaa käyttöön myös opetusministeriön toimintaperiaatteet teiniraskauksien estämiseksi ja vähentämiseksi Ugandan kouluissa siten, että sulun aikana raskaaksi tulleita koululaistyttöjä tuetaan neuvonnalla ja ohjauksella koulujärjestelmässä, jotta he voivat jatkaa opintojaan”, sanoo Okullu Ogang.

Kaikissa KUAn kouluissa vierailijoilta, opettajilta ja oppilailta mitataan ruumiinlämpö. Lisäksi heidän on jätettävä yhteystietonsa, jotta heidät voidaan jäljittää, jos koronavirus alkaa levitä. Kuva: Melany Markham/FCA

Yksi toimenpiteistä on yhteistyö läheisten terveyskeskusten kanssa, jotta ne voivat olla avuksi mahdollisissa hätätilanteissa. Toinen toimi on tiivistetty opetussuunnitelma ala- ja yläkouluikäisille oppilaille, ja sen tavoitteena on auttaa sekä raskaana olevia tyttöjä että muita oppilaita saamaan opintonsa valmiiksi. Euroopan komission humanitaarisen avun ja pelastuspalvelun pääosaston (ECHO) rahoittama toimenpide mahdollistaa opintojen loppuun saamisen kouluiän ylittäneille ugandalaisille ja pakolaisille.

Huomattavia resursseja on käytetty myös vammaisten lasten koulunkäyntiin.

”Olemme perustaneet kouluja, joissa on erityisiä tiloja vammaisille lapsille. Meillä on täysin varusteltu erityisopetuskoulu Adjumanissa ja erityisopetukseen erikoistunut koulu Kyakan pakolaisasutusalueella palvelemassa lapsia, jotka ovat vakavasti vammaisia tai joilla on vakavia oppimisvaikeuksia. Olemme myös rekrytoineet ja hyödyntäneet erityisopetukseen erikoistuneita opettajia”, Okullu Ogang kertoo.

Turvallinen paluu kouluun on mahdollinen

”Opettajamme ovat kiertäneet asutusalueella tiedottamassa yhteisölle Ugandan hallituksen käytännöistä koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Olemme myös varmistaneet, että opettajat saavat rokotteen”, sanoo Tukacungurwa.

Lisäksi ihmisille on kerrottu uudessa koulussa saatavilla olevista palveluista.

Koulun piha Ugandassa.
Bukeren koulussa odotettiin loppuvuonna 2021 oppilaiden palaavaan isoin joukoin. Kuva: Melany Markham/FCA

Koronaviruksen leviämisen estäminen vaatii enemmän kuin pelkkää puhetta. KUA on toimittanut pakolaisasutusalueilla yli sataan kouluun ja varhaiskasvatuskeskuksiin esimerkiksi infrapunakuumemittareita, käsienpesuasemia, käsidesiä, saippuaa ja kasvomaskeja.

”Olemme myös kouluttaneet opiskelijoista, työntekijöistä ja opettajista valvontaryhmiä, jotta voimme perusteellisesti tarkkailla koronavirukseen liittyvien toimien noudattamista kouluissa”, Okullu Ogang kertoo.

KUA on tehnyt kaiken voitavan varmistaakseen, että koulut ovat edelleen turvallisia oppimispaikkoja lapsille ja että henkilökunta voi ylpeänä avata luokkien ovet uudelleen. Bukeren koulun henkilöstö on mennyt vieläkin pidemmälle tehdäkseen koulusta miellyttävän oppimisympäristön.

”Olemme parhaillaan kaunistamassa koulua. Olemme istuttaneet puita, siistineet aluetta ja puhdistaneet kaikki tilat, kuten luokkahuoneet, jotka ovat olleet pitkään käyttämättä”, Tukacungurwa sanoo.

Seistessään uuden luokkahuoneensa ovella Munyuza kertoo arvostavansa vaivannäköä.

”Palaan innolla kouluun ja tykkään uudesta koulustani”, hän toteaa.


Teksti: Linda Kabuzire
Kuvat: Melany Markham
Käännös: Anne Salomäki