Heti koronarajoitusten julistamisen jälkeen ymmärsimme, että lapsiavioliitot nousevat haasteeksi työskentelyalueillamme Nepalissa, kirjoittaa KUA:n ohjelmakoordinaattori Deepika Naidu.
COVID-19-PANDEMIA vaikutti meidän kaikkien elämään, mutta koulu- ja yhteiskuntasulut olivat erityisen vakavia nepalilaisille naisille ja tytöille. Naisiin kohdistuva väkivalta lisääntyi, ja äidit ja siskot tekivät enemmän kotitöitä. Osa tytöistä jäi pois koulusta, ja yhä useampi lapsi joutui naimisiin. Vaikutukset koskevat erityisesti haavoittuvaisia yhteisöjä.
Heti koronarajoitusten julistamisen jälkeen ymmärsimme, että lapsiavioliitot nousevat haasteeksi työskentelyalueillamme Nepalissa. Tyttöjen naittaminen on perheille perinteinen mutta lyhytnäköinen tapa selviytyä taloudellisesti vaikeasta tilanteesta. Halusimme tehdä lasten suojelemisesta yhden ykkösprioriteeteistamme. Perustimme kouluihin kerhoja sekä järjestimme aihetta käsitteleviä keskustelutilaisuuksia ja katuteatteria.
Pystytimme kyliin huomiotauluja, joissa kerroimme lapsiavioliittojen negatiivista vaikutuksista lasten fyysiseen, henkiseen ja sosiaalisen hyvinvointiin. Tauluissa kerrottiin myös lapsiavioliittoihin liittyvistä laista ja rangaistuksista. Oli ilahduttavaa nähdä, että yhteisöt ja paikallishallinnot ottivat viestin hyvin vastaan.
Covid-19 pakotti meidät vastaamaan kriisiin myös monin muin tavoin. Ruokajakelumme tavoitti kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Heidän joukossaan oli erityisesti raskaana olevia ja imettäviä naisia sekä vammaisia henkilöitä.
Nepalissa – kuten monessa muussakin maassa – raportoitiin yhteiskuntasulkujen aikana aiempaa enemmän naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Teimme parhaamme helpottaaksemme tilannetta. Järjestimme perhedialogeja ja mediakampanjan. Lisäksi kokosimme yhteisöistä miehiä, poikia, naisia ja tyttöjä tilaisuuksiin, jossa keskustelimme naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja ratkaisuista. Kirkon Ulkomaanavun tukemat osuuskunnat laativat vaikuttamistyön suunnitelman, joka piti sisällään lapsiavioliittojen ja väkivallan ehkäisyyn tähtääviä aktiviteetteja. Suunnitelma luovutettiin paikallishallintojen edustajille.
Pandemian aikana naiset ja tytöt ovat kohdanneet erityisesti karanteenikeskuksissa enenevissä määrin väkivaltaa ja hyväksikäyttöä. Kirkon Ulkomaanapu ja muut kansalaisjärjestöt puhuivat naisille ja tytöille tarkoitettujen turvallisten tilojen puolesta. Ponnistelumme tuottivat tulosta. Järjestöjen yhteisen ulostulon myötä karanteenikeskuksiin perustettiin naisille ja tytöille omia tiloja.
Olen toiveikas, sillä täällä Nepalissa perustuslakimme on edistyksellinen. Laissa olevat, lapsiavioliittoihin ja sukupuoleen kohdistuvaan väkivaltaan liittyvät pykälät ja käytännöt ovat lupaavia. Paikallishallintojen tavoitteena on luoda ympäristö, jossa naiset ja tytöt voivat elää hyvää elämää.
Pitkän tähtäimen kehitysyhteistyön tavoitteena auttaa kokonaisia yhteisöjä niin tukevasti jaloilleen, että ne pärjäävät tulevaisuudessa omillaan, kirjoittaa Kirkon Ulkomaanavun viestinnän asiantuntija Ulriikka Myöhänen.
Tätä artikkelia kirjoittaessani Covid-19-pandemia hallitsee päivän politiikkaa ja uutisia jo toista vuotta. Aihe on niin vallitseva, että välillä on vaikeaa muistaa, mitä maailmassa tapahtui ennen koronatestejä, rokotteita ja virusvariantteja. Ilmastonmuutos, pitkittyneet konfliktit, ruokasatoa tuhoavat heinäsirkkaparvet – kuulostaako tutulta?
Kirkon Ulkomaanavun työ keskittyy koulutukseen, toimeentuloon ja rauhan rakentamiseen. Pitkän tähtäimen kehitysyhteistyön tavoitteena auttaa kokonaisia yhteisöjä niin tukevasti jaloilleen, että ne pärjäävät tulevaisuudessa omillaan.
Vastaamme myös akuutteihin tarpeisiin. Kun Beirutin satamassa räjähti elokuussa 2020, toimitimme Libanonin pääkaupunkiin hätäapua. Kun korona pysäytti kaupankäynnin ja elintarvikekuljetukset valtioiden rajoille, jaoimme ruoka-avustuksia kaikista heikoimmassa asemassa oleville.
Työmme kehitysyhteistyön, humanitaarisen avun ja rauhan parissa on luonnostaan osin päällekkäistä. Toisiinsa kietoutuneita ja toisiaan ruokkivia ovat maailman kriisitkin.
Monet työskentelymaistamme elivät vakavien haasteiden keskellä jo ennen koronaa. Muuttuva ilmasto ja pitkittyneet konfliktit ovat aiheuttaneet ruokakriisejä, terveyskriisejä ja pakolaisuutta.
Maailman nuorin valtio Etelä-Sudan on kärsinyt jo pitkään tuhoisista tulvista, joiden myötä maan 11 miljoonasta asukkaasta kaksi kolmasosaa tarvitsee humanitaarista apua. Miljoonat kärsivät ruoan puutteesta ja aliravitsemuksesta.
Syyriakin on elänyt kuoppaisen vuosikymmenen. Konfliktin romuttama maa on vaipunut talouskriisiin, joka näkyy maassa ruoan ja toimeentulon puutteena. Sodan keskellä elää koululaisten sukupolvi, joka on tarponut koulupolkuaan poikkeusoloissa.
Itäghoutalainen Muhammad Abdo Hijzai on 13-vuotias poika, joka osallistuu Kirkon Ulkomaanavun tukemaan tukiopetukseen muun muassa matematiikassa. Kuva: Abu Talib Al-Buhaya.
Pandemia on tuonut kehittyvien maiden heikkoudet karusti esiin. Nepalissa reilu neljäsosa bruttokansantuotteesta on muodostunut viime vuosina niistä rahansiirroista, joita rajojen ulkopuolella työskentelevät nepalilaiset lähettävät perheilleen. Pandemia pakotti siirtotyöläiset kotiin. Perheet ovat pahimmillaan eläneet yli vuoden tilanteessa, jossa riittävän elämänlaadun takaavia tuloja ei ole.
Pandemia ei ole kuitenkaan pysäyttänyt kaikkea kehitystä, vaikka siltä välillä tuntuu. Monissa hankkeissamme on otettu teknologialoikkia tilanteen pakottamina. Keniassa olemme jakaneet radioita, joiden avulla naiset ovat voineet osallistua rauhan dialogeihin. Tavoitteena on ollut vahvistaa yhteisöjen kykyä ratkaista luonnonvaroihin liittyviä konflikteja.
Tulevaisuus tuo eittämättä tullessaan lisää haasteita. Ilmasto muuttuu yhä armottomammaksi, ja muuttuvat olosuhteet saattavat myös lisätä ihmisten keskuudessa liikkuvia epidemioita. Luonnonkatastrofien vuoksi yhä useampi joutuu lähtemään kodistaan. Afrikan väestö kasvaa sellaista tahtia, että ennusteet povaavat valtavia muuttoliikkeitä paitsi mantereen sisällä myös kohti Eurooppaa.
Ja sitten hyviin uutisiin: kestävät yhteiskunnat pystyvät varautumaan katastrofeihin paremmin. Koronakriisikin menee aikanaan ohi, ja silloin Kirkon Ulkomaanavun tekemän työn tulokset koulutuksen, toimeentulon ja rauhan saralla konkretisoituvat entisestään. Hankkeissamme mukana olleet ihmiset ovat jo rakentaneet elämälleen pohjaa, josta on helpompi ponnistaa kohti parempia aikoja.
Ulriikka Myöhänen, Kirkon Ulkomaanavun Lähi-idän viestinnän asiantuntija.
Teksti on alun perin julkaistu Kirkon Ulkomaanavun vasta ilmestyneen vuosikertomuksen esipuheena. Haluatko tietää enemmän työmme tuloksista?
Kirkon Ulkomaanavun (KUA) hallitus nimitti 1. kesäkuuta kolme maatoimistojen edustajaa globaaliin johtoryhmäänsä. Globaali johtoryhmä on osa KUA:n uutta huhtikuun alussa voimaan tullutta organisaatiorakennetta. Maatoimistojen edustajien toimikausi on 2+1 vuotta.
Etelä-Sudanin maajohtaja Berhanu Haile, Nepalin maajohtaja Sofia Olsson ja Ugandan maajohtaja Wycliffe Nsheka aloittavat uudessa roolissa elokuussa. Lisäksi johtoryhmän pysyvinä jäseninä toimivat toiminnanjohtaja Jouni Hemberg ja apulaistoiminnanjohtaja Tomi Järvinen.
Uuden johtoryhmän monipuolinen kokemus kehittyvissä maissa työskentelystä vahvistaa Kirkon Ulkomaanavun työn vaikuttavuutta ja vastuullisuutta.
”Kehitysyhteistyön painopiste on siirtynyt keskinäisen oppimisen edistämiseen. Olen työskennellyt kehitysyhteistyösektorilla 20 vuotta ja lokalisoinnista on puhuttu jo pitkään, mutta käytäntöön viemisessä on vielä tekemistä”, kertoo Wycliffe Nsheka.
Berhanu Haile toteaa, että uusi johtamismalli parantaa Kirkon Ulkomaanavun työtä yhdistämällä strategisen päätöksenteon tehokkaasti paikalliseen osaamiseen ja arkitodellisuuteen toiminta-alueillamme.
“Tämä on merkittävä askel eteenpäin paikallisten tarpeiden ja toimintaympäristön entistä parempaan huomioiseen. Samalla Kirkon Ulkomaanavusta tulee aidosti globaali järjestö, jossa yhdistyvät Pohjoisen ja Etelän näkökulmat”, Haile jatkaa.
”Lähestymistapa varmistaa, että työmme vastaa strategisesti tarpeisiin, joita marginalisoiduilla ihmisillä joiden kanssa työskentelemme on, ja edistää heidän oikeuksiensa toteutumista”, sanoo Sofia Olsson.
Nepalin koronatartunnat ovat dramaattisessa nousussa. Vielä kuukausi sitten päiväkohtainen luku oli noin 100, nyt päivittäin raportoidaan jopa 9 300 tapausta. Positiivisten testitulosten osuus on suurin maailmassa, lähes puolet testituloksista on positiivisia.
Nepalin terveysjärjestelmä on hauras. Tartuntojen määrä on edelleen nousussa, ja jo nyt sairaalapaikoista, hapesta ja hengityskoneista on pulaa. Rokotusten saatavuus on pysähtynyt. Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on huolissaan tilanteesta. KUA:n paikallinen maatoimisto seuraa tilannetta ja selvittää vaihtoehtoja tilanteeseen reagoimiseen.
KUA tukee Nepalissa kaikkein hauraimmassa asemassa olevia yhteisöjä. Tavoitteena on jatkaa tukea terveyskriisin keskellä, sanoo maajohtaja Sofia Olsson.
”Tilanne on erittäin vaikea. Sairaalat ovat olleet täynnä jo muutaman viikon ajan. On arvioitu, että maassa on vain 10% tehohoitoon tarvittavista resursseista. Kuolinluvut kasvavat, sillä resursseja ei ole tarpeeksi”, Olsson sanoo.
Tarve kansainväliselle tuelle on nyt suuri, Olsson sanoo.
”Nyt on tärkeää avata silmät Nepalin pahenevalle kriisille. Tilanne Intiassa on kauhea, mutta Nepalin resurssit vastata terveyskriisiin ovat heikommat. Tilanne kriisiytyy entisestään, jos kansainvälistä apua ei saada nopeasti.”
KUA on työskennellyt Nepalissa vuosia. Kumppaneiden kanssa yhdessä tehtävä työ jatkuu myös kriisin keskellä.
Kirkon Ulkomaanavun nepalilaisen kumppanijärjestön Sahakaryan ohjelmakoordinaattori Tulsin Ghimire haluaa nähdä maaseudun yritysten kukoistavan ja lasten pääsevän kouluun. Hän on tyytyväinen työssään näkemäänsä kehitykseen.
Sindhulin maakunta Nepalissa sijaitsee vuoristoisella alueella. Tiet ovat mutkaisia ja huonossa kunnossa. Kirkon Ulkomaanapu työskentelee alueen kehittämiseksi yhteistyössä Sahakarya Nepal –järjestön kanssa.
Sahakaryan ohjelmakoordinaattori Tulsin Ghimire, 27, on itsekin varttunut syrjäseudulla. Hänen mielestään työ ihmisten toimeentulon kehittämiseksi on todella palkitsevaa.
Maaseudulla kasvanut Tulsin ajatteli jo opiskelleessaan, että haluaa työskennellä Nepalin syrjäseutujen kehittämisen parissa. Nyt hän on työskennellyt kaksi vuottaSahakaryassa ja saanut ylennyksen ohjelmakoordinaattoriksija aikoo ponnistella parantaakseen paikallisten elämänlaatua.
”Olen viime vuosina nähnyt jo paljon muutoksia tällä alueella. Näen, että tämän alueen ihmiset ovat nurkkaan ajettuja. Haluan heidän saavan täyden tuen ja edut. Haluan olla näkemässä muutoksen”,Tulsin sanoo.
Tulsinin työnkuvaan kuuluu projektien suunnittelu, toteuttaminen ja seuranta. Tällä hetkellä käynnissä on muun muassa projekti, jossa ihmisiä koulutetaanyrittäjiksi maanviljelyn, vihannesten säilömisen ja bambukäsitöiden aloilla. Projektin opeilla osallistujat saavat itselleen ja perheelleen elinkeinon. Oma toimeentulo on tärkeä, koska sen puute ajaa monet nepalilaiset siirtotyöhön ulkomaille.Tulsin tekeetyötä yhdessä Kirkon Ulkomaanavun kanssa. Tulosten raportointi ja seuraaminen on hänelle tärkeää.
”Haluan nähdä, että ihmiset vaurastuvat, heidän yrityksensä kukoistavat ja lapset pääsevät kouluun.Haluan myös, että alueen naiset saavat äänensä kuuluviinjakuulevat ja ymmärtävät oikeutensa.”
Luonnonolosuhteet hankaloittavat alueen ihmisten elämää.Monsuuniaikaan tiet ovat usein poikki, kuivalla kaudella vesi ei riitä kasteluun. Alueella on hyvin köyhää. Tulsin kuitenkin kokee, että alue on kehittynyt muutamassa vuodessa paljon.
”Jo nyt olemme päässeet pitkälle. Haluan vielä nähdä yhteisöjen kasvavan ja olevan kestäviä. Tämä on unelmieni työ”, hän kertoo.
Kun lapset olivat pieniä, maanviljelijä KhinchaLalPahari teki niin kuin moni nepalilainen mies tekee:lähtitöihin ulkomaille. Päätöksen taustalla olivat kuulopuheet, joiden mukaan ulkomailla on mahdollista tienata hyvin.Ystävä auttoi järjestelyissä, ja niin Khincha lähti Malesiaan.
Toimeentulon saaminen kotikylässä ei vaikuttanut mahdolliselta.
Khinchan kotikylä, eteläisellä Sindhulin alueella sijaitseva Bakhfer, on hyvin syrjäinen, ja sinne johtavan tien päällystystyö on kesken. Valmistuminen kestäneevielä vuosia, ja mutkitteleva tie katkeaa välillä mutaisiin joenpohjiin tai vuorilta valuneisiin kiviin. Huonojen kulkuyhteyksien vuoksi tuotteiden vieminen kylästä markkinoille on hankalaa. Maanviljelyn lisäksi alueella on niukasti elinkeinomahdollisuuksia.
Maanviljely on Nepalin pääelinkeino, jota vaikeuttavat vuoristoisen maan vaihtelevat sääolosuhteet. Monsuuniaikaan, kun vettä sataa paljon, on mahdollista viljellä vain riisiä, mutta yhtä ongelmallisia maanviljelylle ovat talvikauden pitkät kuivuuskaudet.
Naisten osuuskassat ovat kasvaneet ja vakiinnuttaneet asemansa niin, että niistä on tullut kyläkehityksen moottoreita.
KATMANDU. Nara Maya Rana on pian kymmenen vuotta koordinoinut Katmandun läheisellä Lalitpurin alueella 12 osuuskassan kehittämistyötä ja tukenut alueen naisyrittäjiä.
Rana työskentelee Naisten Pankin Nepalin kumppanuusjärjestössä SOLVE:ssa, joka on erikoistunut naisten osuuskassojen käynnistämiseen ja naisten taloudellisen ja sosiaalisen aseman kehittämiseen.
Osuuskuntiin kuuluu yhteensä 4000 jäsentä, ja pääoma on nyt noin 500 000 euroa. Se koostuu pääosin naisten säästöistä.
”Nara Mayaa voi kutsua alueen voimanaiseksi, koska hän on edennyt kylissä työskentelevästä yrittäjyysneuvojasta koko hankkeen yhteisökoordinaattoriksi, joka vastaa muun muassa hankkeen säästö- ja lainatoimintaan liittyvästä koulutuksesta. Hän on ollut mukana alusta alkaen ja saavuttanut suuren luottamuksen”, KUA:n toimeentuloasiantuntija Ulla Sarasalmi sanoo.
”Hän tekee työtään sitoutuneesti, sydämellä ja kovalla ammattitaidolla.”
Millaisia haasteita kohtaat työssäsi?
”Joskus on vaikea saada naiset ymmärtämään, miten säästäminen ja lainan saanti käytännössä toimii”, Rana kertoo.
Millaisissa olosuhteissa työskentelet?
”Kylät sijaitsevat kaukana toisistaan ja monesti vaikeiden kulkuyhteyksien päässä. Sadekausina liikkuminen voi olla hankalaa, eikä läheskään joka paikkaan pääse autolla.”
Mitä tuloksia kylissä on saatu aikaan?
”Aikaisemmin monet naiset olivat arkoja eivätkä uskaltaneet puhua omista asioistaan. Itse säästetyn ja ansaitun rahan avulla heistä on tullut itsenäisempiä ja rohkeampia.”
”Osuuskunnan koulutusten kautta naiset ovat tulleet myös tietoisiksi omista oikeuksistaan. Erityisesti on kiinnitetty huomiota kotiväkivaltaan. Koulutuksissa opastetaan naisia, miten väkivaltatilanteissa pitää toimia, miten niistä raportoidaan ja mistä hakea apua.”
Mitä työ antaa sinulle?
”En laske työtuntejani, sillä saan energiaa siitä, että voin tehdä työtä naisten parissa ja nähdä työn tulokset. Se tekee minut onnelliseksi.
Teksti: Tiina Toivakka
Kuva: Maria Miklas
Kuvaaja ja toimittaja ovat Naisten Pankin vapaaehtoisia.
Avioeron jälkeen sukulaiset eivät auttaneet. Nyt Kamu Sunar on se, jolta tullaan pyytämään apua ja neuvoja.
Pieni poika tulee ostoksille Kamu Sunarin kauppaan. Hän valitsee suklaapatukan ja antaa siitä rahan. Poika on jo kääntynyt lähteäkseen, kun Sunar muistuttaa häntä vielä ottamaan vaihtorahan.
Kamu Sunarin kauppa on yksi huone kaksikerroksisessa kivitalossa Bhardeun kylän kapean pääkadun varrella. Kaupassa myydään monenlaista tavaraa saippuasta ja rannerenkaista kenkiin ja bensiiniin. Pieni Bhardeun kylä sijaitsee vehreässä laaksossa aivan keskellä Nepalia.
Sunar on dalit eli kastiton, ja yrittäjä ja yksinhuoltajaäiti. Nyt hän on myös valtuutettu nepalilaisessa maaseudun kunnanvaltuustossa gaupalikassa, eli mukana päättämässä alueensa asioista.
Sunarin kotikylässä on jo usean vuoden ajan toiminut Kirkon Ulkomaanavun vapaaehtoisverkoston Naisten Pankin tukema naisten osuuskunta. Siihen kuuluvat naiset ovat saaneet koulutusta ja tukea esimerkiksi säästämiseen ja maatalouteen sekä omien pienyritysten perustamiseen. Osuuskuntalaisten taloudellinen ja sosiaalinen asema on parantunut, mutta naisten mukaan yhtä tärkeää on ollut itsetunnon kasvaminen, ryhmän yhteishenki ja toisten tuki.
Ja kun Nepalissa pidettiin kunnallisvaalit, Bhardeun naiset päättivät yhdistää voimansa. He äänestivät arvostettua ryhmän jäsentä Kamu Sunaria, jolla dalit-kiintiön kautta oli muita hieman parempi mahdollisuus tulla valituksi. Kun hänet valittiin, se oli yhteinen voitto.
Politiikassa Sunar haluaa ajaa naisten taloudellista ja henkistä voimaantumista. Nepalissa naisten asema on vielä heikko, eivätkä kaikki miellä esimerkiksi omistusoikeuden ja taloudellisen päätösvallan kuuluvan naisille samalla tavoin kuin miehillekin.
Salaa kouluun ja nuorena naimisiin
Kamu Sunarin kotikylässä toimii Naisten Pankin tukema naisten osuuskunta.
Syrjäinen Bhardeu ei ole aina ollut Kamu Sunarin koti. Hän vietti lapsuutensa pääkaupunki Katmandussa, jossa hänen vanhemmillaan oli kultaliike. Lapsuus viisilapsisen perheen vanhimpana tyttärenä oli onnellinen.
”Kävin viisi vuotta koulua. Sen jälkeen vanhemmat halusivat, että autan äitiä kotona ja isää kaupassa. Olin voimakastahtoinen jo lapsena. Olin hyvin kiinnostunut matematiikasta. Yritin jatkaa koulunkäyntiä salaa, mutta kun isä ja äiti saivat sen selville, sain selkääni, ja koulunkäynti oli pakko lopettaa.”
Kamu Sunar huokaa. Nyt alkaa hänen tarinansa kipein osa.
Kultaliikkeessä vieraili eräs nuori mies.
”Olin 15-vuotias, kun tapasimme, hän kuusi vuotta vanhempi. Menimme naimisiin rakkaudesta.”
Rakkausavioliitot olivat Nepalissa parikymmentä vuotta sitten paljon harvinaisempia kuin nyt. Nuoripari muutti miehen kotikylään Bhardeuhun. Onnea kesti kymmenen vuotta.
”Sitten hän löysi toisen. En halua puhua tästä yhtään enempää. Hän petti minut. En halua ajatella häntä”, Sunar sanoo.
”Ei, en todellakaan aio avioitua enää ikinä, koska en tahdo, että minulle voisi taas käydä niin.”
Kun mies lähti, Sunar ja lapset, pieni tyttö ja poika, jäivät puille paljaille. Miehen perhe ei halunnut auttaa.
”Sain rohkeutta lapsistani. En halunnut, että he joutuvat kärsimään.”
”Äiti on hyväsydäminen ja hauska”
”Olen nyt hyvin onnellinen”, kertoo Sunari.
Naisten osuuskunnan jäsenyys auttoi elämän uudelleen järjestämisessä. Pikkuhiljaa Sunar keräsi taitoja ja pääomaa. Hän otti 15 000 Nepalin rupian (110 euron) lainan oman kaupan perustamista varten. Hän oli unelmoinut omasta kaupasta aina.
Kauppa menestyi. Molemmat lapset saivat mahdollisuuden jatkaa koulunkäyntiä niin pitkälle kuin haluaisivat.
Laitamme kaupan hetkeksi kiinni ja lähdemme katsomaan Kamu Sunarin rakennustyömaata. Hän on toteuttamassa toistakin unelmaa, omaa kotia. Pian asuminen entisen miehen veljen talossa päättyy. Talo ei ole edes turvallinen, sillä se vaurioitui vuoden 2015 voimakkaissa maanjäristyksissä.
Sunarin oma pieni tontti on kävelymatkan päässä kaupalta tässä kauniissa laaksossa, jossa kylä sijaitsee. Talot on ripoteltu laaksoon harvakseen, niitä ympäröivät niityt ja porrastetut maissi- ja sinappipellot. Laaksoa reunustavia korkeita vihreärinteisiä kukkuloita ei täällä lumihuipuistaan kuuluisassa maassa voi kutsua vuoriksi.
Tontilla hänen tyttärensä ja ystävättärensä työskentelevät kuumassa auringonpaisteessa murskaten kiviä. Kivimurskaa saa ostaa myös valmiina, mutta tulee halvemmaksi tehdä sitä itse.
Pian tontille kohoaa pieni talo, joka on Sunarin ikioma. Se tuntuu todella ihanalta.
14-vuotias Amrita-tytär pääsee huomenna kivenmurskauksesta eroon ja kouluun, kun kouluvuosi alkaa.
”Amrita on vahvempi kuin minä. Hän on kova puhumaan ja hänellä on paljon ehdotuksia”, Sunar kertoo.
Amritaa kiinnostaisi ura lentopallon pelaajana. ”Hän saa itse valita”, Sunar vakuuttaa. Hänen 18-vuotias poikansa Amit on töissä kultaliikkeessä Katmandussa, mutta käy usein äidin ja siskon luona.
14-vuotias Amrita tytär on ylpeä äidistään.
”Äiti on hyväsydäminen ja hauska. Ja vähän ankara. Aikaisemmin äiti oli tosi hiljainen, mutta ei enää. Olen tosi ylpeä siitä, että hän on valtuustossa”, Amrita sanoo.
Työtä naisten puolesta
Kastittomat kohtaavat edelleen monenlaista syrjintää Nepalissa.
”Olen kärsinyt paljon, koska olen kastiton. Mutta olen myös oppinut paljon. Olen nyt tässä, koska minua on tuettu voimakkaasti”, Sunar sanoo.
Valtuustossa kaikki jäsenet ovat Sunarin mukaan kuin yhtä perhettä.
”Syömme yhdessä ja autamme toisiamme. Siellä ei ole syrjintää.”
Sunar tietää omasta kokemuksestaan tarkalleen, millaisia taitoja nainen tarvitsee parantaakseen asemaansa yhteiskunnassa. Hän on nyt siinä asemassa, että voi neuvoa ja auttaa muita.
Valtuustotyöstä saa vain pienen palkkion eikä köyhän maan 460 kunnanvaltuustolla ole paljon varoja jaettavaksi alueen kehitykseen. 18 prosenttia varoista on kohdistettu erityisesti naisten tukemiseen. Se on kuitenkin enemmän kuin ei mitään.
”Aiemmin mieleni oli tyhjä. Nyt minulla on paljon tietoja, taitoja ja ideoita”, Sunar kuvailee.
Nepalilainen Bunu Rai, 20, opiskelee automekaanikoksi. Nepalissa alalla on todella vähän naisia. Vielä.
”Haluan muuttaa ihmisten ajattelua. Myös naiset voivat aivan hyvin tehdä tätä työtä, joka on aiemmin ajateltu kuuluvan vain miehille”, Rai sanoo.
Kirkon Ulkomaanavun kumppanijärjestön UCEP Nepalin ylläpitämä Sano Thimin ammattikoulu maan pääkaupungin Katmandun liepeillä on viime vuosina alkanut kouluttaa nuoria naisia myös ammatteihin, jotka ovat tähän asti olleet täysin miesvoittoisia.
Rai on viihtynyt koulussa hyvin.
”Kun olen opiskellut ja tehnyt töitä miesten kanssa, olen oppinut heiltä rohkeutta. Meillä ei ole ollut mitään ongelmia. Autamme toinen toisiamme”, hän sanoo iloisesti.
”Nepal on patriarkaalinen yhteiskunta ja haluan siihen muutosta. Naisia pitää alkaa kohdella tasa-arvoisina, meidän tulee saada yhteiskunnassa tasa-arvoinen asema.”
Rain mukaan erityisesti aiemmin nepalilaisissa perheissä tyttöjä ja poikia kohdeltiin eri tavalla. Pojat kävivät koulua, tytöt auttoivat kotona.
Hänen omat vanhempansa kuitenkin kohtelivat aina häntä, hänen siskoaan ja veljeään tasavertaisesti.
”Isäni työskenteli koulussa avustajana, ehkä sekin vaikutti asiaan.”
Sano Thimin ammattikoulussa opiskelee ja koulun asuntolassa asuu nuoria eri puolilta Nepalia. Osa opiskelijoista saa stipendin opintoihin, koska koulu tukee vaikeista tilanteista tulevia nuoria, kuten daliteja ja entisten maaorjien ryhmistä tulevia nuoria.
Vuoden kestävän koulutuksen jälkeen Bunu Rai aikoo etsiä työpaikan tai avata oman autokorjaamon. Koulu tukee opiskelijoitaan työn löytämisessä tai yrityksen avaamisessa.
