MILTÄ TUNTUU istuttaa vihanneksia omaan maahan ja kasvattaa satoa, josta saa itse päättää sen sijaan, että paiskii raskaita maatöitä jonkun toisen pelloilla? Nepalissa yhä useampi entinen maaorja pääsee vihdoin viljelemään omaa maataan, vaikka tie muutokseen on ollut pitkä ja raskas.
Nepalissa miljoonien elämään vaikuttaa yhä haliya- ja kamayia-järjestelmän varjo. Käytännössä haliyat ja kamayiat elivät velkaorjuudessa, josta oli mahdotonta päästä omin teoin irti.
Suuri osa peltotöihin palkattujen kamayoiden palkasta meni heidän viljelemänsä maapalan vuokraan. Loppupalkan maanomistaja “maksoi” pellon tuottamalla sadolla. Maaorjuudeksikin kutsuttu järjestelmä ehti olla käytössä yli kaksi vuosisataa ennen kuin se kiellettiin lailla 2000-luvun alussa.
Entiset maaorjat ovat nyt tavallaan päässeet pois tikun nokasta. Heidän asemansa on lain edessä sama kuin muillakin, mutta sukupolvilta seuraaville periytynyt heikompi asema tuntuu kuitenkin yhä entisten maaorjien elämässä ja taloudellisessa tilanteessa. Nepalin valtio on pyrkinyt tasaamaan elämän lähtökohtia luovuttamalla entisille maaorjille viljelytilkkuja.
Kirkon Ulkomaanapu työskentelee Nepalissa entisten maaorjien oikeuksien toteutumisen eteen. Madhes Pradhesin alueella lähellä Intian rajaa työtä tehdään yhdessä paikallisen kumppanijärjestön Ratauli Youth Clubin kanssa ja tavoitteena on turvata toimeentuloa maatalouden alalla. Esimerkiksi vihannesten viljely on Nepalissa edelleen tärkeä tulonlähde suurelle osalle maaseudulla asuvista ihmisistä. Oma pelto turvaa myös oman perheen ravinnonsaannin.
KUVATEKSTI: Dhanushan alueella Etelä-Nepalin Terain alangolla perheineen elävä entinen maaorja Ram Bhagar Paswal asettelee pellolleen tukitikkuja. Niiden tarkoituksena on auttaa herneen tavoin ylös kiipeämään pyrkivien karvaskurkun taimien kasvatuksessa. Runsaasta kalium-, A- ja C-vitamiinipitoisuudestaan tunnettu karvaskurkku on yksi nepalilaisten perinteisen dal bhat -ruoka-annoksen höysteistä.
Raha ja miehet ratkaisevat tyttöjen ja naisten aseman Nepalissa – vai mitä, Deepika Naidu?
Deepika Naidu on Kirkon Ulkomaanavun nepalilainen asiantuntija, jonka tehtävänä on tukea muun muassa naisten oikeuksien toteutumista paikallisissa yhteisöissä. Toimitus piinasi Naidua väitteillä, joita hän kohtaa työssään viikoittain.
Teksti: Erik Nyström Kuva: Dibya Karki
Teet vaikuttamistyötä KUA:n Nepalin-toimistossa Kathmandussa. Olet syntyjäsi kaupunkilaistyttö, mutta työssäsi parhainta on vierailla maaseudulla.
Kyllä. Tässä työssä palkitsevinta on kohdata ihmiset, joiden kanssa teen töitä. Parasta on nähdä kehitystä, oli se kuinka pientä tahansa. Isot muutokset vievät aikaa, mutta jo esimerkiksi yhden perheen elämän muuttumisella voi vaikuttaa valtavasti kokonaiseen yhteisöön. Kehityksen todistaminen vahvistaa entisestään motivaatiotani ja tunnetta siitä, että olen oikealla uralla.
Vaikuttamistyötä tehdään parhaiten niin, että ulkopuolinen konsultti tulee kertomaan, miten ihmisten pitäisi elää ja ajatella.
Emme mene yhteisöihin jakamaan omaa näkökulmaamme, vaan tuemme heitä esimerkiksi täsmäkoulutuksilla, joissa käsitellään yhteisölle oleellisia teemoja. Osallistamme kaikkia – naisia ja miehiä kasteista tai muista sosiaalisista jaotteluista riippumatta. Monille tärkeintä on saada tietoa oikeuksistaan, jotta he pystyvät puhumaan puolestaan ja vaikuttamaan asioihin.
Raha ratkaisee lapsiavioliittoihin liittyvät ongelmat.
Köyhyydessä elävä perhe suostuu monesti lapsiavioliittoon, koska sen yhteydessä vastuu tytöstä siirtyy aviomiehelle. Pojan perheelle puolestaan maksetaan myötäjäisiä. Olen kuullut sydäntäsärkeviä tarinoita siitä, miten taloudelliset hyödyt eivät ole vastanneet odotuksia. Yhden tytön perhe ei lupauksistaan huolimatta pystynyt antamaan pojan perheelle moottoripyörää, ja kostona tyttö poltettiin elävältä. Päätökset lapsiavioliitoista ovat joko epätoivoisia ratkaisuja tai yhteisöihin juurtunut tapa. Yleensä vanhemmat välittävät lapsistaan. Lapsiavioliittoja voidaan ehkäistä lisäämällä tietoa niiden haitoista sekä tukemalla aikuisten toimeentulomahdollisuuksia ja lasten koulunkäyntiä.
Joitakin haitallisia perinteitä kuten chaupadia on mahdoton lopettaa kokonaan.
Chaupadissa tyttö tai nainen suljetaan kuukautistensa ajaksi vajaan. Hän ei saa koskea vajan ulkopuolella veteen, ruokaan eikä mihinkään muuhun päivittäiseen tarpeeseen liittyvään. Hän on täysin riippuvainen muista. Syy tapaan on useimmiten, että ”näin on aina tehty”. Tietoisuuden lisääminen muuttaa pikkuhiljaa käytäntöä. En pidä perinteen lopettamista mahdottomana, mutta se ei tapahdu yhdessä yössä.
Miehet ovat vastuussa sukupuolittuneen väkivallan lopettamisesta.
Se ei voi olla yksin miesten vastuulla. Olen työskennellyt pitkään naisten oikeuksien parissa. Nepalilaisnaiset poistuvat harvoin kotoa, eivätkä he välttämättä edes tiedosta, että heihin kohdistuu perheväkivaltaa. Olen jopa kuullut naisten ajattelevan, että jos mies ei harjoita väkivaltaa kotona, hän ei rakasta vaimoaan. Väkivalta on voinut jatkua sukupolvien ajan. Sekä naisten että miesten pitää tietää, että väkivalta on väärin. Naisilla pitää olla mahdollisuus puhua asiasta toisten naisten kanssa ja muodostaa yhtenäinen ääni sukupuolittunutta väkivaltaa vastaan.
Heti koronarajoitusten julistamisen jälkeen ymmärsimme, että lapsiavioliitot nousevat haasteeksi työskentelyalueillamme Nepalissa, kirjoittaa KUA:n ohjelmakoordinaattori Deepika Naidu.
COVID-19-PANDEMIA vaikutti meidän kaikkien elämään, mutta koulu- ja yhteiskuntasulut olivat erityisen vakavia nepalilaisille naisille ja tytöille. Naisiin kohdistuva väkivalta lisääntyi, ja äidit ja siskot tekivät enemmän kotitöitä. Osa tytöistä jäi pois koulusta, ja yhä useampi lapsi joutui naimisiin. Vaikutukset koskevat erityisesti haavoittuvaisia yhteisöjä.
Heti koronarajoitusten julistamisen jälkeen ymmärsimme, että lapsiavioliitot nousevat haasteeksi työskentelyalueillamme Nepalissa. Tyttöjen naittaminen on perheille perinteinen mutta lyhytnäköinen tapa selviytyä taloudellisesti vaikeasta tilanteesta. Halusimme tehdä lasten suojelemisesta yhden ykkösprioriteeteistamme. Perustimme kouluihin kerhoja sekä järjestimme aihetta käsitteleviä keskustelutilaisuuksia ja katuteatteria.
Pystytimme kyliin huomiotauluja, joissa kerroimme lapsiavioliittojen negatiivista vaikutuksista lasten fyysiseen, henkiseen ja sosiaalisen hyvinvointiin. Tauluissa kerrottiin myös lapsiavioliittoihin liittyvistä laista ja rangaistuksista. Oli ilahduttavaa nähdä, että yhteisöt ja paikallishallinnot ottivat viestin hyvin vastaan.
Covid-19 pakotti meidät vastaamaan kriisiin myös monin muin tavoin. Ruokajakelumme tavoitti kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Heidän joukossaan oli erityisesti raskaana olevia ja imettäviä naisia sekä vammaisia henkilöitä.
Nepalissa – kuten monessa muussakin maassa – raportoitiin yhteiskuntasulkujen aikana aiempaa enemmän naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Teimme parhaamme helpottaaksemme tilannetta. Järjestimme perhedialogeja ja mediakampanjan. Lisäksi kokosimme yhteisöistä miehiä, poikia, naisia ja tyttöjä tilaisuuksiin, jossa keskustelimme naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja ratkaisuista. Kirkon Ulkomaanavun tukemat osuuskunnat laativat vaikuttamistyön suunnitelman, joka piti sisällään lapsiavioliittojen ja väkivallan ehkäisyyn tähtääviä aktiviteetteja. Suunnitelma luovutettiin paikallishallintojen edustajille.
Pandemian aikana naiset ja tytöt ovat kohdanneet erityisesti karanteenikeskuksissa enenevissä määrin väkivaltaa ja hyväksikäyttöä. Kirkon Ulkomaanapu ja muut kansalaisjärjestöt puhuivat naisille ja tytöille tarkoitettujen turvallisten tilojen puolesta. Ponnistelumme tuottivat tulosta. Järjestöjen yhteisen ulostulon myötä karanteenikeskuksiin perustettiin naisille ja tytöille omia tiloja.
Olen toiveikas, sillä täällä Nepalissa perustuslakimme on edistyksellinen. Laissa olevat, lapsiavioliittoihin ja sukupuoleen kohdistuvaan väkivaltaan liittyvät pykälät ja käytännöt ovat lupaavia. Paikallishallintojen tavoitteena on luoda ympäristö, jossa naiset ja tytöt voivat elää hyvää elämää.
Pitkän tähtäimen kehitysyhteistyön tavoitteena auttaa kokonaisia yhteisöjä niin tukevasti jaloilleen, että ne pärjäävät tulevaisuudessa omillaan, kirjoittaa Kirkon Ulkomaanavun viestinnän asiantuntija Ulriikka Myöhänen.
Tätä artikkelia kirjoittaessani Covid-19-pandemia hallitsee päivän politiikkaa ja uutisia jo toista vuotta. Aihe on niin vallitseva, että välillä on vaikeaa muistaa, mitä maailmassa tapahtui ennen koronatestejä, rokotteita ja virusvariantteja. Ilmastonmuutos, pitkittyneet konfliktit, ruokasatoa tuhoavat heinäsirkkaparvet – kuulostaako tutulta?
Kirkon Ulkomaanavun työ keskittyy koulutukseen, toimeentuloon ja rauhan rakentamiseen. Pitkän tähtäimen kehitysyhteistyön tavoitteena auttaa kokonaisia yhteisöjä niin tukevasti jaloilleen, että ne pärjäävät tulevaisuudessa omillaan.
Vastaamme myös akuutteihin tarpeisiin. Kun Beirutin satamassa räjähti elokuussa 2020, toimitimme Libanonin pääkaupunkiin hätäapua. Kun korona pysäytti kaupankäynnin ja elintarvikekuljetukset valtioiden rajoille, jaoimme ruoka-avustuksia kaikista heikoimmassa asemassa oleville.
Työmme kehitysyhteistyön, humanitaarisen avun ja rauhan parissa on luonnostaan osin päällekkäistä. Toisiinsa kietoutuneita ja toisiaan ruokkivia ovat maailman kriisitkin.
Monet työskentelymaistamme elivät vakavien haasteiden keskellä jo ennen koronaa. Muuttuva ilmasto ja pitkittyneet konfliktit ovat aiheuttaneet ruokakriisejä, terveyskriisejä ja pakolaisuutta.
Maailman nuorin valtio Etelä-Sudan on kärsinyt jo pitkään tuhoisista tulvista, joiden myötä maan 11 miljoonasta asukkaasta kaksi kolmasosaa tarvitsee humanitaarista apua. Miljoonat kärsivät ruoan puutteesta ja aliravitsemuksesta.
Syyriakin on elänyt kuoppaisen vuosikymmenen. Konfliktin romuttama maa on vaipunut talouskriisiin, joka näkyy maassa ruoan ja toimeentulon puutteena. Sodan keskellä elää koululaisten sukupolvi, joka on tarponut koulupolkuaan poikkeusoloissa.
Pandemia on tuonut kehittyvien maiden heikkoudet karusti esiin. Nepalissa reilu neljäsosa bruttokansantuotteesta on muodostunut viime vuosina niistä rahansiirroista, joita rajojen ulkopuolella työskentelevät nepalilaiset lähettävät perheilleen. Pandemia pakotti siirtotyöläiset kotiin. Perheet ovat pahimmillaan eläneet yli vuoden tilanteessa, jossa riittävän elämänlaadun takaavia tuloja ei ole.
Pandemia ei ole kuitenkaan pysäyttänyt kaikkea kehitystä, vaikka siltä välillä tuntuu. Monissa hankkeissamme on otettu teknologialoikkia tilanteen pakottamina. Keniassa olemme jakaneet radioita, joiden avulla naiset ovat voineet osallistua rauhan dialogeihin. Tavoitteena on ollut vahvistaa yhteisöjen kykyä ratkaista luonnonvaroihin liittyviä konflikteja.
Tulevaisuus tuo eittämättä tullessaan lisää haasteita. Ilmasto muuttuu yhä armottomammaksi, ja muuttuvat olosuhteet saattavat myös lisätä ihmisten keskuudessa liikkuvia epidemioita. Luonnonkatastrofien vuoksi yhä useampi joutuu lähtemään kodistaan. Afrikan väestö kasvaa sellaista tahtia, että ennusteet povaavat valtavia muuttoliikkeitä paitsi mantereen sisällä myös kohti Eurooppaa.
Ja sitten hyviin uutisiin: kestävät yhteiskunnat pystyvät varautumaan katastrofeihin paremmin. Koronakriisikin menee aikanaan ohi, ja silloin Kirkon Ulkomaanavun tekemän työn tulokset koulutuksen, toimeentulon ja rauhan saralla konkretisoituvat entisestään. Hankkeissamme mukana olleet ihmiset ovat jo rakentaneet elämälleen pohjaa, josta on helpompi ponnistaa kohti parempia aikoja.
Ulriikka Myöhänen, Kirkon Ulkomaanavun Lähi-idän viestinnän asiantuntija.
Teksti on alun perin julkaistu Kirkon Ulkomaanavun vasta ilmestyneen vuosikertomuksen esipuheena. Haluatko tietää enemmän työmme tuloksista?
Paikallinen päätöksenteko ottaa vauhtia Kirkon Ulkomaanavussa – hallitus nimitti kolme ohjelmamaiden edustajaa johtoryhmään
Kirkon Ulkomaanavun (KUA) hallitus nimitti 1. kesäkuuta kolme maatoimistojen edustajaa globaaliin johtoryhmäänsä. Globaali johtoryhmä on osa KUA:n uutta huhtikuun alussa voimaan tullutta organisaatiorakennetta. Maatoimistojen edustajien toimikausi on 2+1 vuotta.
Etelä-Sudanin maajohtaja Berhanu Haile, Nepalin maajohtaja Sofia Olsson ja Ugandan maajohtaja Wycliffe Nsheka aloittavat uudessa roolissa elokuussa. Lisäksi johtoryhmän pysyvinä jäseninä toimivat toiminnanjohtaja Jouni Hemberg ja apulaistoiminnanjohtaja Tomi Järvinen.
Uuden johtoryhmän monipuolinen kokemus kehittyvissä maissa työskentelystä vahvistaa Kirkon Ulkomaanavun työn vaikuttavuutta ja vastuullisuutta.
”Kehitysyhteistyön painopiste on siirtynyt keskinäisen oppimisen edistämiseen. Olen työskennellyt kehitysyhteistyösektorilla 20 vuotta ja lokalisoinnista on puhuttu jo pitkään, mutta käytäntöön viemisessä on vielä tekemistä”, kertoo Wycliffe Nsheka.
Berhanu Haile toteaa, että uusi johtamismalli parantaa Kirkon Ulkomaanavun työtä yhdistämällä strategisen päätöksenteon tehokkaasti paikalliseen osaamiseen ja arkitodellisuuteen toiminta-alueillamme.
“Tämä on merkittävä askel eteenpäin paikallisten tarpeiden ja toimintaympäristön entistä parempaan huomioiseen. Samalla Kirkon Ulkomaanavusta tulee aidosti globaali järjestö, jossa yhdistyvät Pohjoisen ja Etelän näkökulmat”, Haile jatkaa.
”Lähestymistapa varmistaa, että työmme vastaa strategisesti tarpeisiin, joita marginalisoiduilla ihmisillä joiden kanssa työskentelemme on, ja edistää heidän oikeuksiensa toteutumista”, sanoo Sofia Olsson.
Nepalin koronatartunnat ovat dramaattisessa nousussa. Vielä kuukausi sitten päiväkohtainen luku oli noin 100, nyt päivittäin raportoidaan jopa 9 300 tapausta. Positiivisten testitulosten osuus on suurin maailmassa, lähes puolet testituloksista on positiivisia.
Nepalin terveysjärjestelmä on hauras. Tartuntojen määrä on edelleen nousussa, ja jo nyt sairaalapaikoista, hapesta ja hengityskoneista on pulaa. Rokotusten saatavuus on pysähtynyt. Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on huolissaan tilanteesta. KUA:n paikallinen maatoimisto seuraa tilannetta ja selvittää vaihtoehtoja tilanteeseen reagoimiseen.
KUA tukee Nepalissa kaikkein hauraimmassa asemassa olevia yhteisöjä. Tavoitteena on jatkaa tukea terveyskriisin keskellä, sanoo maajohtaja Sofia Olsson.
”Tilanne on erittäin vaikea. Sairaalat ovat olleet täynnä jo muutaman viikon ajan. On arvioitu, että maassa on vain 10% tehohoitoon tarvittavista resursseista. Kuolinluvut kasvavat, sillä resursseja ei ole tarpeeksi”, Olsson sanoo.
Tarve kansainväliselle tuelle on nyt suuri, Olsson sanoo.
”Nyt on tärkeää avata silmät Nepalin pahenevalle kriisille. Tilanne Intiassa on kauhea, mutta Nepalin resurssit vastata terveyskriisiin ovat heikommat. Tilanne kriisiytyy entisestään, jos kansainvälistä apua ei saada nopeasti.”
KUA on työskennellyt Nepalissa vuosia. Kumppaneiden kanssa yhdessä tehtävä työ jatkuu myös kriisin keskellä.
Kirkon Ulkomaanavun nepalilaisen kumppanijärjestön Sahakaryan ohjelmakoordinaattori Tulsin Ghimire haluaa nähdä maaseudun yritysten kukoistavan ja lasten pääsevän kouluun. Hän on tyytyväinen työssään näkemäänsä kehitykseen.
Sindhulin maakunta Nepalissa sijaitsee vuoristoisella alueella. Tiet ovat mutkaisia ja huonossa kunnossa. Kirkon Ulkomaanapu työskentelee alueen kehittämiseksi yhteistyössä Sahakarya Nepal –järjestön kanssa.
Sahakaryan ohjelmakoordinaattori Tulsin Ghimire, 27, on itsekin varttunut syrjäseudulla. Hänen mielestään työ ihmisten toimeentulon kehittämiseksi on todella palkitsevaa.
Maaseudulla kasvanut Tulsin ajatteli jo opiskelleessaan, että haluaa työskennellä Nepalin syrjäseutujen kehittämisen parissa. Nyt hän on työskennellyt kaksi vuottaSahakaryassa ja saanut ylennyksen ohjelmakoordinaattoriksija aikoo ponnistella parantaakseen paikallisten elämänlaatua.
”Olen viime vuosina nähnyt jo paljon muutoksia tällä alueella. Näen, että tämän alueen ihmiset ovat nurkkaan ajettuja. Haluan heidän saavan täyden tuen ja edut. Haluan olla näkemässä muutoksen”,Tulsin sanoo.
Tulsinin työnkuvaan kuuluu projektien suunnittelu, toteuttaminen ja seuranta. Tällä hetkellä käynnissä on muun muassa projekti, jossa ihmisiä koulutetaanyrittäjiksi maanviljelyn, vihannesten säilömisen ja bambukäsitöiden aloilla. Projektin opeilla osallistujat saavat itselleen ja perheelleen elinkeinon. Oma toimeentulo on tärkeä, koska sen puute ajaa monet nepalilaiset siirtotyöhön ulkomaille.Tulsin tekeetyötä yhdessä Kirkon Ulkomaanavun kanssa. Tulosten raportointi ja seuraaminen on hänelle tärkeää.
”Haluan nähdä, että ihmiset vaurastuvat, heidän yrityksensä kukoistavat ja lapset pääsevät kouluun.Haluan myös, että alueen naiset saavat äänensä kuuluviinjakuulevat ja ymmärtävät oikeutensa.”
Luonnonolosuhteet hankaloittavat alueen ihmisten elämää.Monsuuniaikaan tiet ovat usein poikki, kuivalla kaudella vesi ei riitä kasteluun. Alueella on hyvin köyhää. Tulsin kuitenkin kokee, että alue on kehittynyt muutamassa vuodessa paljon.
”Jo nyt olemme päässeet pitkälle. Haluan vielä nähdä yhteisöjen kasvavan ja olevan kestäviä. Tämä on unelmieni työ”, hän kertoo.
Kun lapset olivat pieniä, maanviljelijä KhinchaLalPahari teki niin kuin moni nepalilainen mies tekee:lähtitöihin ulkomaille. Päätöksen taustalla olivat kuulopuheet, joiden mukaan ulkomailla on mahdollista tienata hyvin.Ystävä auttoi järjestelyissä, ja niin Khincha lähti Malesiaan.
Toimeentulon saaminen kotikylässä ei vaikuttanut mahdolliselta.
Khinchan kotikylä, eteläisellä Sindhulin alueella sijaitseva Bakhfer, on hyvin syrjäinen, ja sinne johtavan tien päällystystyö on kesken. Valmistuminen kestäneevielä vuosia, ja mutkitteleva tie katkeaa välillä mutaisiin joenpohjiin tai vuorilta valuneisiin kiviin. Huonojen kulkuyhteyksien vuoksi tuotteiden vieminen kylästä markkinoille on hankalaa. Maanviljelyn lisäksi alueella on niukasti elinkeinomahdollisuuksia.
Maanviljely on Nepalin pääelinkeino, jota vaikeuttavat vuoristoisen maan vaihtelevat sääolosuhteet. Monsuuniaikaan, kun vettä sataa paljon, on mahdollista viljellä vain riisiä, mutta yhtä ongelmallisia maanviljelylle ovat talvikauden pitkät kuivuuskaudet.
Naisten osuuskassat ovat kasvaneet ja vakiinnuttaneet asemansa niin, että niistä on tullut kyläkehityksen moottoreita.
KATMANDU. Nara Maya Rana on pian kymmenen vuotta koordinoinut Katmandun läheisellä Lalitpurin alueella 12 osuuskassan kehittämistyötä ja tukenut alueen naisyrittäjiä.
Rana työskentelee Naisten Pankin Nepalin kumppanuusjärjestössä SOLVE:ssa, joka on erikoistunut naisten osuuskassojen käynnistämiseen ja naisten taloudellisen ja sosiaalisen aseman kehittämiseen.
Osuuskuntiin kuuluu yhteensä 4000 jäsentä, ja pääoma on nyt noin 500 000 euroa. Se koostuu pääosin naisten säästöistä.
”Nara Mayaa voi kutsua alueen voimanaiseksi, koska hän on edennyt kylissä työskentelevästä yrittäjyysneuvojasta koko hankkeen yhteisökoordinaattoriksi, joka vastaa muun muassa hankkeen säästö- ja lainatoimintaan liittyvästä koulutuksesta. Hän on ollut mukana alusta alkaen ja saavuttanut suuren luottamuksen”, KUA:n toimeentuloasiantuntija Ulla Sarasalmi sanoo.
”Hän tekee työtään sitoutuneesti, sydämellä ja kovalla ammattitaidolla.”
Millaisia haasteita kohtaat työssäsi?
”Joskus on vaikea saada naiset ymmärtämään, miten säästäminen ja lainan saanti käytännössä toimii”, Rana kertoo.
Millaisissa olosuhteissa työskentelet?
”Kylät sijaitsevat kaukana toisistaan ja monesti vaikeiden kulkuyhteyksien päässä. Sadekausina liikkuminen voi olla hankalaa, eikä läheskään joka paikkaan pääse autolla.”
Mitä tuloksia kylissä on saatu aikaan?
”Aikaisemmin monet naiset olivat arkoja eivätkä uskaltaneet puhua omista asioistaan. Itse säästetyn ja ansaitun rahan avulla heistä on tullut itsenäisempiä ja rohkeampia.”
”Osuuskunnan koulutusten kautta naiset ovat tulleet myös tietoisiksi omista oikeuksistaan. Erityisesti on kiinnitetty huomiota kotiväkivaltaan. Koulutuksissa opastetaan naisia, miten väkivaltatilanteissa pitää toimia, miten niistä raportoidaan ja mistä hakea apua.”
Mitä työ antaa sinulle?
”En laske työtuntejani, sillä saan energiaa siitä, että voin tehdä työtä naisten parissa ja nähdä työn tulokset. Se tekee minut onnelliseksi.
Teksti: Tiina Toivakka
Kuva: Maria Miklas
Kuvaaja ja toimittaja ovat Naisten Pankin vapaaehtoisia.