Nepalin koronatilanne ajautumassa katastrofiin

Nepalin koronatartunnat ovat dramaattisessa nousussa. Vielä kuukausi sitten päiväkohtainen luku oli noin 100, nyt päivittäin raportoidaan jopa 9 300 tapausta. Positiivisten testitulosten osuus on suurin maailmassa, lähes puolet testituloksista on positiivisia.

Nepalin terveysjärjestelmä on hauras. Tartuntojen määrä on edelleen nousussa, ja jo nyt sairaalapaikoista, hapesta ja hengityskoneista on pulaa. Rokotusten saatavuus on pysähtynyt. Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on huolissaan tilanteesta. KUA:n paikallinen maatoimisto seuraa tilannetta ja selvittää vaihtoehtoja tilanteeseen reagoimiseen.

KUA tukee Nepalissa kaikkein hauraimmassa asemassa olevia yhteisöjä. Tavoitteena on jatkaa tukea terveyskriisin keskellä, sanoo maajohtaja Sofia Olsson.

”Tilanne on erittäin vaikea. Sairaalat ovat olleet täynnä jo muutaman viikon ajan. On arvioitu, että maassa on vain 10% tehohoitoon tarvittavista resursseista. Kuolinluvut kasvavat, sillä resursseja ei ole tarpeeksi”, Olsson sanoo.

Tarve kansainväliselle tuelle on nyt suuri, Olsson sanoo.

”Nyt on tärkeää avata silmät Nepalin pahenevalle kriisille. Tilanne Intiassa on kauhea, mutta Nepalin resurssit vastata terveyskriisiin ovat heikommat. Tilanne kriisiytyy entisestään, jos kansainvälistä apua ei saada nopeasti.”

KUA on työskennellyt Nepalissa vuosia. Kumppaneiden kanssa yhdessä tehtävä työ jatkuu myös kriisin keskellä.