Digitalisaatio etenee kaikkialla, myös kehitysyhteistyössä. Koulutusta on Suomessa tuotu digiaikaan jo vuosia ja COVID-pandemian aikana rikkaissa maissa etätyöhön ja –opetukseen on opittu hyödyntämään erilaisia työkaluja. Sekä digitaitoja että verkkopalveluiden saatavuutta lisätään ja parannetaan jatkuvasti. Sama suunta näkyy myös globaalisti, mutta köyhissä ja hauraissa ympäristöissä ollaan kehityksessä eri tahdissa.
Kirkon Ulkomaanavulla tehdään töitä sen eteen, että digitalisaation hyödyt saadaan käyttöön koulutushankkeissa Afrikassa ja Aasiassa. COVID-19-pandemia on vaikuttanut digitalisaation vauhdittumiseen Kirkon Ulkomaanavun kentällä.
”Viime keväänä kartoitimme pandemian vaikutuksia koulutussektorin työhön. Selvityksessä ilmeni, että KUA:n opetusalan ammattilaiset hyödynsivät jo monin tavoin opetusteknologiaa työssään. Koulutuksen digitalisaatio oli kehittymässä esimerkiksi Zoomin ja Teamsin, television ja radion kautta”, kertoo innovaatioiden, yhteistyön ja koulurakentamisen koordinaattori Pasi Aaltonen.
Käytössä olevat teknologiat ovat toistaiseksi hyvin yksinkertaisia. Radio on käyttökelpoinen väline maissa, joissa muut telekommunikaation menetelmät ovat joko kehittymättömiä tai köyhien perheiden saavuttamattomissa. Esimerkiksi Keniassa KUA hankki radioita, joissa on muistikortille paikka. Kun opettajien paikallisradioiden kautta jakamat lähetykset pystyi tallentamaan, se auttoi koululaisia kertauksessa ja tuki opetusta. Kirkon Ulkomaanapu oli mukana kehittämässä ohjeistusta radiovälitteiselle opetukselle, jota KUA:n työntekijät pääsivät hyödyntämään ohjelmamaissa.
Lapset opiskelevat Ugandassa radion välityksellä. Kuva: Hugh Rutherford
Opettajien ja opinto-ohjaajien koulutuksessa Kambodžassa ja Myanmarissa hyödynnetään heidän omia tietokoneitaan ja älylaitteitaan. Kambodžassa on hyödynnetty opinto-ohjaukseen videoitua materiaalia, jota on levitetty chat- ja Facebook-ryhmissä. Myös maan opetusministeriö on levittänyt sitä omilla alustoillaan. Videoihin on yhdistetty tehtäväpapereita, koska opiskelijoilla ei ole omasta takaa koulukirjoja. Videopohjainen opetus on uusi asia Kambodžassa mutta se on pandemian ja koulujen sulkemisen aikana mahdollistanut opintojen jatkumisen keskeytyksettä, kertoo Kambodžan maaohjelman koulutusasiantuntija Sari Turunen.
Keniassa ja Ugandassa on pilotoitu mobiilimentorointia opettajille hyvin tuloksin, vaikka omia älypuhelimia on vielä harvalla. Kirkon Ulkomaanapu on tarjonnut laitteita käyttöön ja opettajilla onkin yleensä kohtalaiset digitaidot. Suurin haaste työssä on taata kaikille riittävät verkkoyhteydet, joiden saaminen kuntoon on monissa kehittyvissä maissa merkittäviä tulevaisuuden kysymyksiä.
Eteläsudanilainen Simon Peter joutui olemaan kauan poissa koulusta, koska hän ei päässyt luokkahuoneeseen. Osallistavan koulutuksen hanke Kakuman pakolaisleirillä tarjosi hänelle uuden mahdollisuuden ja opetti opettajille ja vanhemmille, miten vammaisia henkilöitä pitäisi tukea.
Simon Peter on 24-vuotias mutta vasta peruskoulun kolmannella luokalla. Hän kasvoi Etelä-Sudanin maaseudulla ja aloitti koulun ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten. Sitä ennen kaikki koulut sijaitsivat liian kaukana.
Simonilla oli jo syntyessään hemiplegia. Hemi tarkoittaa ”puolikasta” ja hemiplegiaa kutsutaan suomeksi toispuolihalvaukseksi. Hänellä ei ollut pyörätuolia, jolla hän olisi päässyt kouluun. Koulunaloitus tuli mahdolliseksi vasta kun hänen perheensä muutti kaupunkiin.
”En voinut koskaan viettää aikaa ja leikkiä muiden lasten kanssa. Olin sisätiloissa valtaosan ajasta,” Simon kuvailee lapsuuttaan.
Pian sen jälkeen, kun Simon oli aloittanut koulun, Etelä-Sudanissa syttyi sota, joka keskeytti hänen opintonsa. Kesti kauan ennen kun hän pystyi aloittamaan ne uudelleen, tällä kertaa Kakuman pakolaisleirillä Keniassa. Kirkon ulkomaanavun hanke erityistarpeiden huomioimiseksi koulutuksessa tarjosi hänelle pyörätuolin, jolla hän pääsi kouluun.
Simonin huoltaja Mark Loyiel on kiitollinen Simonin saamasta mahdollisuudesta jatkaa koulutustaan.
”Aiemmin kannoin häntä minne vain hänen piti päästä. On helpottavaa, että voin työntää hänet kouluun ja hän pärjää koulupäivän ajan itsekseen, kun minä hoidan muita velvollisuuksiani. Koulun jälkeen haen hänet,” Mark sanoo.
Osallistava koulutus ja oppimisympäristö
Kirkon ulkomaanavun erityistarpeisiin keskittyvä koulutusprojekti auttaa 275 Keniassa pakolaisleirillä asuvaa lasta ja nuorta, joilla on jokin vamma. Projektissa on koulutettu myös 69 opettajaa osallistavasta koulutuksesta, mikä tarkoittaa kielellisten rajojen ylittämistä ja opettajien valmistamista kohtaamaan nuoria, joilla on vammoja. Oppilaiden saamaan tukeen kuuluvat myös pyörätuolit, kirjoitusvälineet, koulukirjat, koulupuvut ja ruoka.
Osallistavan koulutuksen varmistamiseksi tarvitaan myös rakennustöitä. Projektin aikana on rakennettu esteettömiä luokkahuoneita ja kuivakäymälöitä kaikkiin peruskouluihin sekä Varhaislapsuusajan kehitys- ja koulutuskeskuksiin (Early Childhood Development and Education, ECDE) Kalobeyein asutusalueella, joka on osa Kakuman pakolaisleiriä.
Kun Kenia sulki kaikki koulut Covid-19-pandemian takia, Kirkon ulkomaanapu jakoi aurinkovoimalla toimivia radioita, jotta Simon ja muut vammaiset oppilaat pystyivät osallistumaan sitä kautta oppitunneille. Opettajat täydensivät radiolähetyksiä tekemällä vierailuita koteihin ja seuraamalla opiskelijoiden läksyjä.
Opettajat ja huoltajat osallistuvat aktiivisesti lastensa koulutukseen
Projektissa on aktiivisesti otettu mukaan myös vammaisten lasten vanhempia ja huoltajia, kertoo Simonin huoltaja Mark Loyiel. Hän on iloinen siitä, että vammaiset lapset saavat koulussa osallistua liikuntaan, esimerkiksi pallon peluuseen. Ennen pandemiaa kaikki olivat kannustusjoukoissa opiskelijoiden kylien välisissä kisoissa, joissa pelattiin yhtenä perheenä, oli vammoja tai ei.
Mark on erityisen kiitollinen projektin sisältämästä psykososiaalisesta tuesta. Kirkon ulkomaanavun työntekijät käyvät heidän kotonaan, sitouttavat perhettä ja pyrkivät parantamaan ymmärrystään ihmisistä, joilla on vamma.
”Olemme oppineet ymmärtämään uudella tavalla ja kunnioittamaan Simonin luonnetta ja omanarvontuntoa. Ihmiset, joilla on vamma, eivät ole taakka – he ovat ainutlaatuisia ihmisiä kuten kaikki muutkin,” hän sanoo.
”Meistä tuntuu kuin olisimme yhtä perhettä, kun työntekijät käyvät kotonamme.”
Simon Peter on kasvanut paljon ja kuvailee itseään hyvin levolliseksi. Hänen haaveensa on tulla peruskoulun ensimmäisen luokan opettajaksi, ja hän haluaa opettaa matematiikka ja luonnontieteitä lapsille, joilla on vamma.
”Haluan antaa muille samanlaisen tuen, jota olen itse saanut, ja uskon tietäväni kokemuksesta, mitä vammaiset lapset tarvitsevat kasvaessaan.”
Kirjoittaja: Elizabeth Oriedi
UNICEFin kanssa yhteistyössä järjestettävä opettajien koulutus on suunnaton tuki Kakuman pakolaisleirin opettajille. Laadukas koulutus ja psykososiaalinen tuki varmistavat, ettei kukaan jää yksin.
Kirkon Ulkomaanapu on yhteistyössä UNICEF Kenian kanssa käynnistänyt varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa ja didaktiikkaa käsittelevän koulutuksen, johon on osallistunut 25 opettajaa viidestä varhaiskasvatuskeskuksesta. Koulutusta on kehittänyt Suomesta käsin Opettajat ilman rajoja -verkoston vapaaehtoiset. Koulutus palvelee sekä lapsia että heidän perheitään. Tuki hyödyttää 3 555 oppijaa Kalobeyein alueella Kakuman pakolaisleirillä.
Opettaja Hellen Okang, 29, on kotoisin Etelä-Sudanista. Hän opetti 125 koululaista Joy peruskoulussa Kalobeyeissä, mutta sitten koronapandemia keskeytti lähiopetuksen. Hellen osallistui varhaiskasvatusta käsittelevään koulutukseen elo-syyskuussa ja kertoo, että se on parantanut hänen opetustaitojaan valtavasti.
Opettaja Hellen Okang tukee pienryhmien kotiopetusta koulujen ollessa suljettuja.
Koulutus kehittää opettajien käytännöntaitoja erityisesti kriisiolosuhteissa. Koulutuksessa opitaan positiivisia tapoja järjestyksen ylläpitoon, opetussuunnitelman ja oppituntien suunnittelua, lasku- ja lukutaidon opettamista ja käydään läpi lasten oikeuksia, yhteydenpitoa muihin opettajiin ja huoltajiin sekä monikulttuurisen ryhmän vahvuuksia.
“Aloitin opettamisen vuonna 2018 vapaaehtoisena. Tämä koulutus on saanut minut ymmärtämään opiskelijoitani ja mitä tarkoittaa opettaa lapsia esikoulussa”, Hellen sanoo.
Opettajat kehittävät materiaaleja varhaiskasvatustoimintaan.
Koulutus avasi silmät psykososiaaliselle tuelle
Hellenin opettamat lapset ovat jatkaneet opiskelua kotona sen jälkeen, kun Covid-pandemia sulki koulut. 8-vuotias James kuuntelee radio-oppitunteja yhdessä Hellenin kanssa. He ovat naapureita.
Pakolaisalueen opettajat täydentävät radio-oppitunteja havainnollistamalla asioita visuaalisesti, tukevat oppimista kertaamalla tuntien sisältöä ja seuraamalla kotitehtävien tekoa.
8-vuotias James oppii leikkien avulla.
“Isona haluaisin olla lääkäri ja hoitaa sairaita”, James kertoo unelmistaan.
Jamesin äiti Rode Aiira kertoo, että hänen poikansa innokas ja nopea oppimaan. Aloittaessaan koulun 2018, James puhui vain hänen eteläsudanilaista äidinkieltään. Nykyinen opettaja puhuu hänen äidinkielensä lisäksi arabiaa ja englantia ja sen vuoksi Jamesin kielitaito on parantunut huomattavasti, erityisesti arabia. Hänellä on ystäviä eri kansalaisuuksista ja myös se tukee hänen oppimistaan.
Opettajat käyttävät kuvakortteja ja visualisointeja selittämään opetuksen sisältöä. Varhaiskasvatuskoulutukset korostavat leikin merkitystä sisällön jakamisessa sekä innovatiivisten ideoiden käyttämistä kiinnostavan opetuksen ja oppimateriaalien kehittämiseen, jotta opiskelijat kiinnostuvat aiheesta.
”Opiskelivat rakastavat laskea laulujen avulla, en voi opettaa matematiikka ilman niitä”, Hellen kertoo.
Koulutus avarsi Hellenille kuinka tärkeää lapsista välittäminen ja huolehtiminen on. Hän kertoo osaavansa nyt tunnistaa psykososiaalisia tarpeita ja vastata niihin.
“Näen lapset nyt yksilöinä. Jos he ovat vahvemman tuen tarpeessa, osaan ohjata heitä sopivien palveluiden pariin”, Hellen sanoo.
Teksti: Elizabeth Oriedi, Catherine Angwenyi
Kirkon Ulkomaanapu yhdessä Unicef Kenian kanssa tukee 3 555 oppijaa varhaiskasvatuskeskuksissa Kakuman pakolaisleirillä Keniassa. Lisäksi viidessä peruskoulussa koulutetaan opettajia ja tuetaan etäopetusta. Työstä hyötyy yhteensä 7 992 oppijaa.
Kenian koululaiset ovat virittäneet radiot taajuudelle, jolta lähetetään koko maahan opetusohjelman mukaisia oppitunteja. Keniassa hallitus sulki koulut 16. maaliskuuta koronapandemian takia.
Opettajat ovat jatkaneet työtään etulinjassa myös radiostudion ulkopuolella: he ovat pitäneet yllä oppilaiden kosketusta kouluun, tukeneet oppimista ja tehneet työtä estääkseen lapsia keskeyttämästä koulunkäyntiä kokonaan.
27-vuotias Obang Omot Oboya opettaa matematiikka ja tiedeaineita jo viidettä vuotta Kalobeyin peruskoulussa ja huolehtii oppilaistaan myös etäkoulun aikana. Näin hän kertoo kokemuksistaan etäoppimisesta Kakuman pakolaisasutusalueella.
”Vuosi 2020 toi mukanaan ehkä suurimman haasteen, minkä maailman opettajat ovat kohdanneet. Kenia ei ole poikkeus. Jopa opettajat, joilla on vuosikymmenten kokemus, joutuivat opettelemaan uutta: miten tuemme oppijoita, kun he eivät voi tulla kouluun?
Kirkon Ulkomaanapu jakoi aurinkopaneeleilla toimivia radioita Kakuman pakolaisasutusalueella.
Kun koulut suljettiin, opetus siirtyi Keniassa radiolähetyksiin ja virtuaalisille alustoille. Ensimmäinen askel oli varmistaa, että Kakuman pakolaisasutusalueen oppilailla oli mahdollisuus kuunnella kansallisia radiolähetyksiä. Kirkon Ulkomaanapu jakoi perheille radioita, ja aloimme etsiä uusia ratkaisuja radio-opetuksen tukemiseksi, kuten kertaushetkiä ja kotitehtäviä.
Kakuman koulut ovat osoittaneet jokaiselle opettajalle joukon kuuden oppilaan ryhmiä. Yhtä radiota kohden on kuusi oppilasta. Tämä järjestely noudattaa Kenian terveysministeriön ohjeita etäisyyksien pitämisestä, kun KUA:n tukemat opettajat tapaavat jokaisen ryhmän erikseen. Tunnin päätteeksi radio-opettaja yleensä antaa kotitehtäviä. Arvioimme kotitehtävät, ja näin radio-opetus muistuttaa enemmän tavanomaista koulunkäyntiä.
Koska oppilaat eivät voi tulla kouluun, meidän täytyy mennä heidän luokseen.
Matemaattiset kaavat täytyy havainnollistaa
Opettaja Oboya havainnollistaa radio-opetusta liitutaululla.
Ensimmäiset päivät olivat haastavia niin opettajille kuin oppijoillekin. Opettajina olemme henkilökohtaisesti kontaktissa oppilaiden kanssa luokkahuoneessa, vaikka vain kiertelisimme katselemassa mitä he tekevät. Radio-opettajalle se ei ole mahdollista. Omaan rooliini ei tällä hetkellä kuulu opetuksen valmistelu, vaan menen sen mukaan, mitä radio-opettaja on valmistellut.
Aluksi oli vaikeaa pitää oppilaiden kiinnostusta yllä radion välityksellä ja saada luotua rutiini radio-opetuksen seuraamiseen. Autoimme oppilaita virittämään oikean taajuuden.
Pitääkseni oppilaiden tarkkaavaisuutta yllä otan yleensä mukaani liitutaulun ja liituja, jotta voin havainnollistaa opetusta. Oppilaiden täytyy nähdä matemaattiset kaavat, kun he seuraavat matematiikan tuntia. Se auttaa heitä pysymään tarkkaavaisina.
Jaan myös oppitunteja sopiviin osiin ja saavutettaviin tavoitteisiin, ja autan jokaista oppilasta henkilökohtaisesti varmistaakseni, että he ymmärtävät käsitteet. Nyt kaikki ovat jo päässeet kärryille.
Hedelmällistä yhteistyötä opettajien ja vanhempien välillä
Uudet oppimistavat ovat myös tuoneet helpotusta niin opettajille kuin oppilaille verrattuna tavalliseen arkeen. Pystyn nyt aivan eri tavalla vastaamaan jokaisen oppijan tarpeisiin verrattuna luokkahuoneeseen. On helpompaa kuunnella kuuden oppilaan ryhmää kerrallaan kuin 80 oppilasta, joita tapasin opettaa luokassa. Opettajat pystyvät nyt nopeasti tunnistamaan ja tukemaan esimerkiksi hitaita oppijoita.
Nyt opetan päivän aikana 48 oppilasta, jotka on jaettu kahdeksaan ryhmään. Joka päivä on kahdeksan 35 minuutin radio-oppituntia, mikä tarkoittaa, että opetan jokaista ryhmää yhden tunnin ajan. Loppuja 32 luokkani oppilasta opettavat vapaaehtoiset vanhemmat, jotka ovat saanet tehtävään koulutuksen Kirkon Ulkomaanavulta.
Mikä kaikkein tärkeintä, vanhemmat ovat myös osallistuneet lastensa oppimisprosessiin. Teemme enemmän yhteistyötä vanhempien kanssa, sillä he liittyvät seuraan radiotuntien ajaksi ja varmistavat, että lapset tekevät kotitehtävänsä. Vanhemmat ja opettajat tekevät yhteistyötä lasten motivoimiseksi.
Olemme yhteydessä vanhempiin myös Whatsappin kautta, esimerkiksi tallentamalla opetusmateriaaleja puhelimella ja jakamalla niitä perustamiimme WhatsApp-ryhmiin. Oppijoiden täytyy käyttää vanhempiensa laitteita.
Tytöt vaarassa etäopetuksen aikana
Yksi koulun tärkeistä tehtävistä ei etäopetuksessa valitettavasti toteudu: koulu tarjoaa lapsille, erityisesti tytöille, turvallisen tilan. Kun tytöt ovat koulussa, on pienempi todennäköisyys sille, että he joutuvat seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi tai pakotetuiksi naimisiin. Pandemian aikana koulurakennukset eivät suojele tyttöjä.
Jotkut oppilaistani ovat tulleet raskaaksi nyt koulujen ollessa suljettuina. Tästä päättelemme, että kodit ja asuinalueemme eivät ole turvallisia, kun lapset ovat joutilaina. Nämä tytöt tarvitsevat psykososiaalista tukea ja apua jatkaakseen koulunkäyntiä.
Opettaminen on kutsumustyö ja intohimo. Paras maailman opettajien päivän lahja, jonka voin antaa oppilailleni tänä vuonna, on aikani ja kannustukseni etäopetukseen sopeutumisessa.
Toivon, että oppilaani eivät anna tämän vaiheen lannistaa itseään, vaan että he sopeutuvat uuteen normaaliin ja saavuttavat tavoitteensa.”
Opettaja Obang Omot Oboyaa haastatteli KUA:n Kenian toimiston viestintäharjoittelija Elizabeth Oriedi.
Suomen Afrikka-strategia
Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on julkistanut suosituksensa liittyen siihen, mitä Suomen tulevan Afrikka-strategian tulisi ottaa huomioon. Tutustu suosituksiin täällä.
Monista haasteistaan huolimatta Afrikka on yksi maailman nopeiten kasvavista markkina-alueista. Afrikan sisäpoliittisilla käänteillä, vaihtelevalla turvallisuustilanteella sekä globaalien ilmiöiden, kuten ilmastonmuutoksen ja koronaviruksen vaikutuksilla, on yhä suurempi vaikutus koko maailmaan.
Siksi yhä useampi maa haluaa rakentaa kumppanuutta Afrikan kanssa. Viime vuonna Yhdysvallat julkisti uuden Afrikka-strategiansa. Venäjä järjesti historiansa ensimmäisen Afrikka-huippukokouksen, ja Kiina on jo usean vuosikymmenen ajan vahvistanut jalansijaansa mantereella. Tänä vuonna EU aloitti työstämään omaa yhteistyösuunnitelmaansa.
Millaisesta lähtökohdasta Suomi voi vaikuttaa Afrikan tulevaisuuteen?
Samalla kun väestö eri puolilla maailmaa ikääntyy, Afrikka on nuorten maanosa. Jopa 60 prosenttia Afrikan väestöstä on alle 25-vuotiaita. On heistä kiinni, millainen tulevaisuus Afrikalla ja samalla koko maailmalla on.
Suosituksissaan Kirkon Ulkomaanapu korostaa, että Suomi voi saavuttaa hallitusohjelmansa tavoitteen olla kokoaan suurempi maailmalla, jos se onnistuu merkittävällä tavalla tukemaan Afrikan nuorison potentiaalia positiivisena muutosvoimana.
Vuoteen 2050 mennessä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa tulee olemaan kaksi miljardia alle 25-vuotiasta ja joka kolmas nuori maailmassa on afrikkalainen. Mitä nämä nuoret sitten tarvitsevat?
Ennen kaikkea laadukasta, työhön johtavaa koulutusta ja koko maapallon kannalta kestäviä toimeentulomahdollisuuksia. Vakaa toimeentulo edellyttää rauhanomaista yhteiseloa ja hyvää hallintoa. Nämä ovat Afrikan isoimpia kehitystavoitteita, ja niissä Suomen osaaminen on kansainvälistä huipputasoa. Suomen kannattaa priorisoida niitä Afrikka-strategiassaan.
Nostamalla Afrikan nuorten potentiaalin Afrikka-strategiansa keskiöön, Suomella voi olla kokoaan suurempi rooli.
Lue lisää KUA:n suosituksista Suomen Afrikka-strategialle lataamalla pdf-tiedosto täältä.
Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on myöntänyt 100 000 euroa lisää hätäapua koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi Etelä-Sudanissa, Somaliassa ja Ugandassa. Jo aiemmin KUA myönsi 50 000 euroa Keniaan.
Maailman haavoittuvimmat yhteisöt valmistautuvat pahimpaan koronaviruksen uhkan edessä.
Pandemian hillitsemiseksi olennaista on huolehtia käsihygieniasta ja välttää ihmiskontakteja, mutta ohjeita on vaikea noudattaa esimerkiksi pakolaisten keskuudessa. Pakolaisleirit ja köyhät asuinalueet ovat tiheään asuttuja, eikä ihmisillä välttämättä ole edes saippuaa saatavilla.
Ugandassa KUA työskentelee maan kahdella suurimmalla pakolaisalueella: Bidibidissä Pohjois-Ugandassa ja Kyakassa maan lounaisosassa. Alueilla asuu yhteensä yli neljännesmiljoona pakolaista. KUA toimii Ugandassa YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n kumppanina koulutussektorilla.
Koulut on Ugandassa suljettu koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. KUA jakaa tietoa koululaisille, heidän perheilleen ja opettajille muun muassa radion, tekstiviestien ja julisteiden välityksellä. Perheille jaetaan myös hygieniatarvikkeita ja yhteisöissä toteutetaan tiedotuskampanjoita megafonien avulla. Työhön myönnettiin 50 000 euroa.
Jos koulut ovat pitkään suljettuna, sillä on vakavat vaikutukset lasten koulunkäynnille ja hyvinvoinnille. Moni haavoittuvassa asemassa oleva lapsi saa puhdasta vettä, ruokaa ja henkistä tukea pääasiassa koulusta. Kun lapset ovat poissa koulusta, he ovat lisäksi alttiimpia pahoinpitelylle ja hyväksikäytölle, lapsityövoimaksi joutumiselle, raskauksille ja lapsiavioliitoille.
”Teemme työtä sen eteen, että koulut saadaan turvallisesti avattua, kun sen aika koittaa. Hankimme kouluille desinfiointiaineita, lisäämme käsienpesupisteitä sekä pidämme huolta tiloista ja varaudumme kouluttamaan opettajia psykososiaalisessa tuessa”, kertoo KUA:n Ugandan maajohtaja Wycliffe Nsheka.
Huhtikuun alkaessa varmistettuja koronavirustartuntoja oli Ugandassa todettu 44. Luku voi oikeasti olla suurempi.
Somalian Baidoan haavoittuvuutta lisäävät vesipula ja hallinnon hauraus
Somaliassa KUA jakaa tietoa koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi Baidoassa kuuden koulun alueella. Baidoa on suurimpia maan sisäisten pakolaisten keskittymiä Somaliassa. Työhön Somaliassa myönnettiin 15 000 euroa. Varmistettuja tartuntoja on Somaliassa huhtikuun alussa viisi, todellinen luku voi olla suurempi.
Myös Somaliassa koulut ovat suljettuna tällä hetkellä. KUA tavoittaa kuitenkin koulukomiteoiden ja opettajien kautta noin 3 200 oppilasta perheineen. Koulujen alueille levitetään julisteita, toteutetaan tiedotuskampanjoita kokeneiden yhteisötyöntekijöiden voimin sekä järjestetään opastusta muun muassa käsihygieniassa sekä jaetaan perheille saippuaa.
”Baidoan alue on erityisen haavoittuvainen valtionhallinnon haurauden, terveyspalvelujen heikon saatavuuden sekä vesipulan vuoksi. Kouluilla ei ole mahdollisuuksia tarjota oppilaille puhdasta vettä joka päivä”, sanoo KUA:n Somalian maajohtaja Mika Jokivuori.
KUA:n yhteisötyöntekijä opastaa hyvään käsihygieniaan koulun pihamaalla Somalian Baidoassa maaliskuun lopulla.
Baidoan alueella lapsilla ei ole esimerkiksi älypuhelimia ja etäyhteyksiä tukemassa oppimista nyt, kun kouluun ei pääse. Sen vuoksi koulujen sulkeminen heikentää entisestään jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten oppimista ja elämänlaatua.
Kun koulut voidaan avata uudelleen Somaliassa, KUA jatkaa valistustyötä kouluttamalla opettajia ja oppilaita, perustamalla hygieniakerhoja koulujen yhteyteen sekä kampanjoimalla turvallisesta paluusta kouluun.
Sisällissodan runtelemassa Etelä-Sudanissa varautumisella on kiire
Myös Etelä-Sudanissa hallitus on sulkenut koulut ainakin kuukaudeksi 20. maaliskuuta alkaen. Maassa ei vielä huhtikuun alkaessa ole varmistettuja tartuntoja, mutta riskit ovat valtavat heikon terveydenhuoltojärjestelmän ja jo entuudestaan huonon humanitaarisen tilanteen vuoksi.
Vuosien sisällissodan takia maassa on 1,5 miljoonaa maan sisäistä pakolaista. Maan 11,7 miljoonasta ihmisestä noin 7,5 miljoonaa tarvitsi jo ennen koronaepidemiaa humanitaarista apua. Esimerkiksi malaria ja ripuli ovat yleisiä. Koronaviruksen leviäminen Etelä-Sudanissa aiheuttaisi ennennäkemättömän avuntarpeen.
KUA on tukenut yli 25 000 tuhannen lapsen ja nuoren koulunkäyntiä maan suurimpiin kuuluvilla evakkoleireillä Mingkamanissa Lakesin osavaltiossa, sekä Fangakissa Jonglein osavaltiossa ja Tongassa Upper Nilessa.
Ryhmä vapaaehtoisia opettajia KUA:n järjestämässä opettajakoulutuksessa New Fangakisssa, Etelä-Sudanissa, maaliskuun alussa. He haluavat tukea seuraavaa sukupolvea opinnoissa, vaikka moni ei ole itsekään käynyt koulua loppuun. Nyt KUA jakaa yhteisöille tietoa koronaviruksesta ja hygieniasta koulujen ja opettajien kautta. Kuva: Maria de la Guardia/ Kirkon Ulkomaanapu.
”Nyt täytyy toimia nopeasti ja määrätietoisesti, on lähes epätoivoinen kiire levittää oikeaa tietoa viruksesta ja siitä, kuinka sen leviämistä ehkäistään oppilaille, vanhemmille, opettajille ja yhteisöille. Myös hygieniatarvikkeita, kuten saippuaa, tarvitaan kipeästi, erityisesti tiuhaan asutuilla pakolaisleireillä”, sanoo KUA:n Etelä-Sudanin maajohtaja Berhanu Haile.
“Haluamme vahvistaa lasten ja vanhempien mahdollisuuksia ehkäistä koronaviruksen leviämistä tarjoamalla tietoa viruksesta ja siltä suojautumisesta.”
Hankkeella tavoitetaan yli 21 000 lasta, opettajaa ja vanhempaa. 1 500 perheelle jaetaan saippuaa. Etelä-Sudanin koronatyöhön myönnettiin 35 000 euroa.
Katse koronakuilun yli tulevaan jälleenrakennukseen
”Tartuntatilanne ja voimassa olevat rajoitukset muuttuvat eri maissa nopeasti, ja se vuoksi olemme varautuneet myös muokkaamaan ja sopeuttamaan työtä tilanteen ja toimintamahdollisuuksien mukaan”, kertoo KUA:n humanitaarisen avun päällikkö Eija Alajarva.
KUA seuraa tarkasti tilanteen kehittymistä kaikissa toimintamaissaan. Alajarva korostaa sitä, että nykyhetken kaoottisuudesta huolimatta on tärkeää pitää myös tulevaisuus mielessä.
”Pandemian laantumisen ja rajoitteiden purkamisen jälkeen tarvitaan erityistä tukea kouluun palaaville lapsille ja nuorille.”
Lapset ja nuoret saattavat kaivata esimerkiksi psykososiaalista tukea ja opetuksen katkon vuoksi väliin jääneiden oppisisältöjen kertaamista.
Myös kehittyvien maiden yrittäjät tarvitsevat tukea epidemian jälkeen. Tulot palvelualoilla ovat uhattuna liikkumisrajoitusten vuoksi, ja maanviljelijöiden toimeentulo on usein riippuvainen markkinoille pääsystä.
”Vaikka toimintamaissamme pahin on vielä edessä, on tärkeää varautua jälleenrakennukseen, jotta työ saadaan ilman viiveitä käyntiin, kun se aika koittaa”, sanoo Alajarva.
Auta suojelemaan pakolaisasutusalueella eläviä ihmisiä koronavirukselta!
Lahjoita:
• Kirkon Ulkomaanavun verkkosivuilla
• tilille Nordea, IBAN FI33 1572 3000 5005 04 käyttäen viitettä 1216
• lähettämällä tekstiviesti APU20 numeroon 16499 (20 e).
Teksti: Minna Elo
Karttagrafiikka: Tuukka Rantala
Kirkon Ulkomaanapu (KUA) välittää tietoa koronaviruksesta ja tartunnalta suojautumisesta Kalobeyein pakolaisasutusalueella, jossa asuu tällä hetkellä lähes 200 000 ihmistä.
”Taudit leviävät tiuhaan asutetuilla pakolaisasutusalueilla nopeammin kuin missään muualla. Nyt on toimittava nopeasti ja aloitettava ennaltaehkäisevä työ, ennen kuin virus ehtii saavuttaa nämä alueet”, sanoo Kirkon Ulkomaanavun humanitaarisen työn päällikkö Eija Alajarva.
Asukkaiden keskuudessa järjestettävien tiedotustilaisuuksien lisäksi tietoa esimerkiksi käsien pesun tärkeydestä jaetaan paikallisilla kielillä radion, tekstiviestien ja julisteiden avulla. Pakolaisasutusalueelle perustetaan käsienpesupisteitä ja asukkaille jaetaan hygieniatarvikkeita kuten saippuaa ja käsidesiä.
Varoja ohjataan hygieniavalistuksen ja -tarvikkeiden lisäksi etäopetuksen tukemiseen. Kenian päätös sulkea koulut maanantaina 16. maaliskuuta tarkoittaa, että Kalobeyein alueella 17 000 lasta on poissa koulusta.
”Kun kouluun ei ole mahdollista mennä, lapset ja nuoret ovat alttiimpia esimerkiksi teiniraskauksille, lapsiavioliitoille, huumeille ja väkivallalle. Yhteyden säilyttäminen kouluun on tärkeää, jotta paluu kouluun kriisin jälkeen olisi todennäköisempää”, sanoo Kirkon Ulkomaanavun Kenian maajohtaja John Bongei.
Työ tavoittaa 15 000 koululaista. Radion kautta pyritään tavoittamaan kaikki Kalobeyein asukkaat.
Kirkon Ulkomaanapu tekee koronaviruksen leviämisen vastaista työtä myös Ugandassa ja Somaliassa.
Auta suojelemaan pakolaisasutusalueella eläviä ihmisiä koronavirukselta!
Lahjoita:
Lisätietoja:
Humanitaarisen avun päällikkö Eija Alajarva, puh. 040 582 1183, eija.alajarva[at]kua.fi
Maajohtajien haastattelupyynnöt: viestintäpäällikkö Noora Jussila +358 50 576 7948, noora.jussila[at]kua.fi
Koulunkäynti vaatii suuria uhrauksia Kenian köyhimmällä alueella, mutta David Edapal on vakuuttunut, että koulutus takaa hänen tyttärelleen hyvän tulevaisuuden.
Kuivat risut kahisevat, kun vuohet yrittävät pujotella ulos aitauksensa pienistä raoista. 12-vuotias Rebecca Atubo erottaa huolellisesti pienet kilit omaan häkkiinsä ennen kuin hän päästää vuohet irti. Hetken kuluttua vuohet vaeltavat kohti laidunmaita lempeän varhaisaamun auringossa.
Muutaman tunnin päästä lämpötila nousee armottomaksi helteeksi ja aavikkomaisesta ympäristöstä on vaikea löytää varjoa.
”Paimentaminen on rankkaa, kun on niin kuuma, ja koko ajan on jano”, Rebecca kuvailee.
Rebecca tekee silti tunnollisesti, mitä häneltä pyydetään. Luoteis-Kenian paimentolaiset ovat vuosituhansia elättäneet itsensä karjankasvatuksella ja lapset ovat nuoressa iässä ottaneet vastuun perheen vuohista ja lehmistä.
Matka laitumille on kuitenkin kasvanut. Vehreys on kaukana keltaisenharmaasta maastosta perheen majojen edustalla. Rebeccan isä David Edapal on ollut pitkään huolissaan. Hän ei osaa kertoa ikäänsä, mutta hänen uurteinen naamansa on nähnyt monta vuosikymmentä Turkanassa, Kenian köyhimmässä maakunnassa.
”Sää on lämmennyt ja sateet selvästi vähentyneet. Veden saamiseksi meidän pitää joka päivä vaeltaa kaksi tuntia suuntaansa lähimmälle joelle”, Edapal kertoo.
Rebecca kertoo pitävänsä koulusta enemmän kuin paimentamisesta. Paimentaminen on kuumuuden takia rankkaa sekä lapsille että aikuisille, ja Rebeccan mukaan pahinta on jano.
Kuivuus koettelee
Rankat kuivuusjaksot koettelevat Turkanaa entistä tiheämmin. Vuoden 2017 kuivuus oli pahin vuosikymmeniin. Satojatuhansia eläimiä kuoli veden puutteeseen ja tauteihin.
Isku oli kova paimentolaisille, jotka perinteisesti vaeltavat sateiden perässä. Eläimet ovat kuin kävelevä pankkitili – niillä täytetään kaikki tarpeet. Eläimistä saa maitoa ja lihaa syötäväksi. Eläimen myymällä saa rahaa esimerkiksi terveydenhuoltoon.
Lisäksi miehet tarvitsevat eläimiä maksaakseen naimisiinmenon yhteydessä myötäjäisiä naisen suvulle. Eläinten kuolema iski perheisiin kuin taloudellinen taantuma.
”Kuivuudessa riutuneista eläimistä ei ole myytäväksi eikä syötäväksi, ja maitoa irtoaa paljon vähemmän”, Edapal selittää.
Kriisi lietsoo myös jännitteitä paimentolaisten keskuudessa. He kilpailevat pienenevistä laidunmaista, ja äärimmäinen köyhyys houkuttaa varastamaan karjaa. Ohikulkeva kamelipaimen kantaa rynnäkkökivääriä olallaan, jotta varkaat pysyisivät loitolla. Turvattomuutta lisää aseiden virta naapurista, sodan runtelemasta Etelä-Sudanista rajan yli Turkanaan.
Paimentolaiselle kysymys omaisuudesta on suunnilleen yhtä arka kuin jos suomalaiselta kysyy palkasta. Useimmat pitävät eläinten määrän omana tietonaan. Edapal kuitenkin kertoo, että karjavarkaat veivät perheeltä parisataa eläintä.
Perhe pakeni turvattomuutta nykyiseen asuinpaikkaansa Agelesin kylään lähelle Lokicharin kaupunkia. Edapalin vaimo Aseken Namasi sanoo, että hänen sydäntänsä särkee ja se johtuu kaikista vastoinkäymisistä.
”Pahinta oli, kun varkaat tappoivat neljä ystävääni silmieni edessä vedenhakumatkalla”, hän kertoo. ”Eläimiä on mahdollista hankkia lisää, mutta ihmistä et ikinä voi korvata.”
Rebecca Atubo, 12, (edessä) kävelee kouluun ystäviensä kanssa. On tärkeää, että koulu on lähellä kotia, sillä koulumatkat Turkanassa ovat täynnä vaaranpaikkoja.
12-vuotiaan Rebecca Atubon (keskellä) vanhemmat David Edapal (vas.) ja Aseken Namasi lähettivät tyttärensä kouluun. Murros paimentolaiskulttuurista koulutusta arvostavaan elämänkatsomukseen näkyy Turkanassa vahvana.
Turkanan asukkaista lähes kaikki ovat paimentolaisia. Pojat kasvatetaan karjankasvattajiksi ja tyttöjen odotetaan kasvattavan perheen vaurautta menemällä naimisiin. Myötäjäiset menevät koko suvulle.
Lapsiavioliitot ovat yhä yleisiä. Perinteisen elämäntyylin odotusten vuoksi paimentolaiset eivät ole aiemmin arvostaneet koulutusta.
Kun Alice Loro Lele pääsi kouluikään, hänen äitinsä halusi hänet kouluun, mutta isä vastusti. Suutuksissaan isä heitti molemmat pihalle, ja ilman eläimiä he olivat puilla paljailla.
Alicella ei ollut peruskoulun jälkeen enää varaa lukioon. Tänään Alice on 20-vuotias kolmen lapsen äiti ja asuu majassa äitinsä luona Lokicharissa.
”Menin 15-vuotiaana naimisiin, koska ajattelin että mieheni pitäisi meistä huolta. Olin typerä, enkä tiennyt mistään mitään”, Alice kertoo selvästi kiihtyneenä.
Mies ei ikinä maksanut myötäjäisiä, mikä myös kertoo paimentolaisten ahdingosta. Lahjakkaana oppilaana Alice pääsi esikoululaisten opettajaksi. Hän perusti myös pientavarakaupan. Mutta mies hamusi kaikki tulot itselleen ja alkoi ryypätä. Alice synnytti kaksi lasta, mutta mies ei välittänyt heistä.
”Kun olin raskaana kolmannen kerran, mieheni oli ottamassa toisen vaimon. Jätin hänet ja muutin takaisin äidin luokse”, Alice kertoo.
Turkana elää köyhyysrajan alapuolella
Turkanat elävät kaukana pääkaupunki Nairobin todellisuudesta. Kenian talous on kasvanut kovaa vauhtia. Nairobissa on pilvenpiirtäjiä, teknologiaa ja edistyksellisiä kännykkäsovelluksia. Turkanassa valtaosa elää kylissä, joissa ei ole sähköä tai juoksevaa vettä.
Nairobissa 22 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella, Turkanassa 88 prosenttia. Eriarvoisuus johtuu etenkin koulutuksesta. Nairobissa lähes kaikki ovat käyneet vähintään peruskoulun, Turkanassa 18 prosenttia.
Paimentolaiset muuttavat Turkanan kaupunkeihin töiden toivossa, mutta harva osaa edes lukea.
”Kannustamme perheitä lähettämään lapsensa kouluun. Yhä useampi pitää sitä ratkaisuna pitkällä aikavälillä”, KUA:n koulutustyön koordinaattori Miriam Atonia sanoo.
Satojatuhansia eläimiä kuoli vuoden 2017 kuivuuden aikana. Kuivuudella oli katastrofaaliset seuraukset karjankasvatuksesta eläville paimentolaisille.
Suunta on oikea. Tänään yli puolet Turkanan kouluikäisistä lapsista ja nuorista käy koulua. KUA:n hankkeissa lähes 27 000 aloitti koulun Kenian köyhimmissä maakunnissa vuoden 2018 aikana.
Alice sai stipendin opintoihin Lokicharin lukiossa. Hän kiittää myös äitiään tuesta, sillä hän pitää huolta lapsista, kun Alice on koulussa.
”Sydäntäni särkee, kun näen lapsiani niin harvoin. Mutta jotain uhrauksia meidän pitää tehdä; joutilaina emme pysty parantamaan tilannettamme”, hän sanoo.
”Haluan opettajaksi, koska haluan rohkaista tyttöjä kouluun. Voin antaa heille neuvoja, joita itse kaipasin.”
Koulutuksen hyödyistä on vaikea viestiä paimentolaiselämää eläneille vanhemmille. Edapal ja Namasi eivät ole käyneet koulua, mutta päättivät pitkän harkinnan jälkeen lähettää tyttärensä Rebeccan koulutielle.
”Olen nähnyt, miten hyvin oman sukupolveni koulun käyneet menestyvät tänään. Jos olisimme saaneet koulutuksen, nukkuisimme patjoilla ja majallamme olisi peltikatto kankaiden sijaan”, hän tuumii.
Alice Loro Lele pyysi äitiään pitämään huolta lapsistaan, kun hän on lukiossa. Alice menestyy erinomaisesti äiti on iloinen, että hän lähetti tyttärensä lapsena kouluun.
Koulutettu nainen on itsenäinen
Päästettyään vuohet laitumelle, Rebecca taittaa parin minuutin kävelyn päivän ensimmäiselle oppitunnille. Edapal vertaa koulutusta avioliittoon – Rebecca on nyt naimisissa koulun kanssa. Koulutetun naisen ei tarvitse olla riippuvainen muista. Naimisiinmenosta hän saa päättää itse, kunhan koulu on käyty.
Edapal tuntee itsensä ylpeäksi, kun Rebecca koulupäivän jälkeen kertoo oppimastaan.
”Toivon, että Rebecca löytää itselleen mieluisan työn, ja jos luoja suo, hän voi auttaa myös vanhempiaan tulevaisuudessa. Koulutus antaa paljon mahdollisuuksia, joita en itse edes pysty kuvittelemaan.”
Teksti: Erik Nyström, Kuvat: Tatu Blomqvist / Ville Nykänen
Osallistu Yhteisvastuukeräykseen osoitteessa yhteisvastuu.fi, Katso myös koskettavat TV-dokumentit helmikuun alusta lähtien Ylen kanavilla.
Kuivuus lietsoo konflikteja Kenian köyhimmällä alueella. Vanhemmat uskovat koulutuksen olevan ainoa keino selviytyä.
Vehreys on silmiinpistävä Arumrumin peruskoulun pihalla, keskellä rutikuivaa Turkanan maaseutua.
Oppilaat syövät lounastaan siistiin riviin istutettujen puiden alla. Vesi virtaa vesipisteestä oppilaiden muovisiin juomakuppeihin rehtori John Egielanin valvovan silmän alla.
Vesijärjestelmä on rakennettu Kirkon Ulkomaanavun (KUA) tuella. Egielan piti sitä kaikista koulun tarpeista kiireisimpänä.
– Veden ansiosta oppilaat välttyvät pitkiltä ja vaarallisilta vedenhakumatkoilta, hän selittää.
Turkana on Kenian köyhin maakunta. Rankat kuivuusjaksot koettelevat entistä tiheämmin aluetta, jolla suurin osa asukkaista on karjankasvatukseen keskittyviä paimentolaisia.
Arumrum sijaitsee puolisen tuntia Lokicharin kaupungista. Matkaa lähimmälle joelle on useampi kilometri.
Maantierosvot pahoinpitelivät Etabon koulumatkalla
Aiemmin oppilaiden vedenhakumatkat veivät aikaa oppimiselta. Ankarissa oloissa perheen päivittäiset tarpeet ovat usein menneet koulunkäynnin edelle. Tiet ovat kuitenkin täynnä vaaroja. Egielan on raportoinut kolme raiskaustapausta alueen poliisille ja kyläpäälliköille.
– Täällä on paljon maantierosvoja ja muita ihmisiä, joilla on ilkeitä aikeita. Ilmiantaminen on myös vaarallista meille opettajille, koska heillä on aseet, Egielan kertoo.
Koulun pihalla partioi kaksi aseistettua vartijaa. Heidän läsnäolonsa on erityisen tärkeä öisin, kun koululaiset nukkuvat. Yöpymällä koululla moni oppilas säästyy vaaralliselta koulumatkalta.
Aamun sarastaessa 12-vuotias Benson Etabo herää koulun luokkahuoneessa ja taittaa huolellisesti lakanansa. Sivuun siirrettyjä pulpetteja asetetaan paikoilleen ja tilapäisestä makuusalista tulee taas luokka.
Etabo yöpyy koululla 5–6 päivää viikossa. Matkaa kouluun kotikylä Agelesista on kaksi tuntia pahamaineisen Atirai-metsän halki. Siellä Etabo on joutunut maantierosvojen pahoinpitelemäksi.
– Ryhmä miehiä hakkasi minut kepeillä, mutta päästivät menemään. En tiedä, miksi he tekevät pahaa toisille. Kun näen jotain pahaa, juoksen pois, Etabo sanoo.
Vesipisteen ansiosta Arumrumin peruskoulun oppilaiden ei tarvitse käydä vaarallisilla vedenhakumatkoilla. Kuivuuden takia veden perässä pitää kävellä kilometrejä.
Eläimet ovat kuin kävelevä pankkitili
Vuoden 2017 kuivuus oli pahin vuosikymmeniin. Satojatuhansia eläimiä kuoli veden puutteeseen ja tauteihin. Isku oli kova paimentolaisille, jotka perinteisesti vaeltavat sateiden perässä.
Eläimet ovat kuin kävelevä pankkitili – niillä täytetään kaikki tarpeet. Eläimistä saa maitoa ja lihaa syötäväksi. Eläimen myymällä saa rahaa esimerkiksi terveydenhuoltoon, ja miehet maksavat niillä naimisiinmenon yhteydessä myötäjäisiä.
Eläinten kuolema iskee perheisiin kuin taloudellinen taantuma.
David Edapal on päästämässä vuohiaan risuaitauksesta Agelesin kylässä lempeässä aamuauringossa. Hän ei tiedä ikäänsä, mutta hänen uurteinen naamansa on nähnyt monta vuosikymmentä Turkanassa.
– Kuivuudessa riutuneista eläimistä ei ole myytäväksi eikä syötäväksi, ja maitoa irtoaa paljon vähemmän, Edapal selittää.
Kriisi lietsoo myös jännitteitä paimentolaisten keskuudessa. He kilpailevat pienenevistä laidunmaista, ja äärimmäinen köyhyys houkuttaa varastamaan karjaa. Edapalin vaatimattoman majan ohi kulkeva kamelipaimen kantaa rynnäkkökivääriä olallaan, jotta varkaat pysyisivät loitolla.
Turvattomuutta lisää aseiden virta naapurista, sodan runtelemasta Etelä-Sudanista rajan yli Turkanaan. Karjavarkaat veivät Edapalilta parisataa eläintä.
Perhe pakeni turvattomuutta nykyiseen asuinpaikkaansa. Edapalin vaimo Aseken Namasi sanoo, että hänen sydäntänsä särkee kaikista vastoinkäymisistä.
– Pahinta oli, kun varkaat tappoivat neljä ystävääni silmieni edessä vedenhakumatkalla. Eläimiä on mahdollista hankkia lisää, mutta ihmistä et ikinä voi korvata, hän sanoo.
Turkanassa vain joka viides on käynyt peruskoulun
Turkanat elävät kaukana pääkaupunki Nairobin todellisuudesta. Kenian talous on kasvanut kovaa vauhtia. Nairobissa on pilvenpiirtäjiä, teknologiaa ja edistyksellisiä kännykkäsovelluksia. Turkanassa valtaosa elää kylissä, joissa ei ole sähköä tai juoksevaa vettä.
Nairobissa 22 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella, Turkanassa 88 prosenttia. Eriarvoisuus johtuu etenkin koulutuksesta. Nairobissa lähes kaikki ovat käyneet vähintään peruskoulun, Turkanassa 18 prosenttia.
Paimentolaiset muuttavat Turkanan kaupunkeihin töiden toivossa, mutta harva osaa edes lukea.
– Kannustamme perheitä lähettämään lapsensa kouluun. Yhä useampi pitää sitä ratkaisuna pitkällä aikavälillä, Kirkon Ulkomaanavun koulutustyön koordinaattori Miriam Atonia sanoo.
Tänään yli puolet Turkanan kouluikäisistä lapsista ja nuorista käy koulua. Kirkon Ulkomaanavun hankkeissa lähes 27 000 lasta aloitti viime vuoden aikana koulun Kenian köyhimmissä maakunnissa.
Edapal ja Aseken eivät ikinä saaneet koulutusta. Paimentolaisten perinteiden mukaan pojista tulee karjankasvattajia ja tytöt menevät naimisiin kartuttaakseen sukunsa omaisuutta myötäjäisillä.
He päättivät silti lähettää 12-vuotiaan tyttärensä Rebeccan kouluun. Edapalille päätös oli selvä. Hänen sukupolvensa koulun käyneillä menee hyvin tänään.
– Jos olisimme saaneet koulutuksen, mekin nukkuisimme patjoilla ja majallamme olisi peltikatto kankaiden sijaan. Toivon, että Rebecca löytää itselleen mieluisan työn. Jos Luoja suo, hän voi auttaa myös vanhempiaan tulevaisuudessa. Koulutus antaa paljon mahdollisuuksia, joita en itse edes pysty kuvittelemaan.
Paimentolainen työssään Turkanan maakunnassa Keniassa. Paimentolaiskulttuurissa pojat on perinteisesti kasvatettu pitämään huolta perheensä karjasta.
Egielan pääsi kovalla työllä yliopistoon
John Egielanin isä olisi halunnut pojastaan karjankasvattajan, mutta äiti vaati hänelle koulutusta. He erosivat, ja Egielan sai ainoana sisaruksista aloittaa koulun. Äiti maksoi kuluja myymällä polttopuita.
– Karja oli isäni omaisuutta. Kun he erosivat, äidilläni ei ollut mitään. Lapsuuteni oli äärimmäistä köyhyyttä ja nukuimme paljaalla maalla, hän sanoo.
Egielan pääsi kovalla työllä yliopistoon Keniassa. Nyt hän on ollut kaksi vuotta Arumrumin peruskoulun rehtorina ja haluaa tehdä kaikkensa, jotta oppilaat pystyvät keskittymään kouluun. Siksi hän on erityisen iloinen vesipumpusta, josta oppilaat saavat koulun jälkeen myös viedä vettä kotiin perheilleen.
– Minulla ei ole omia lapsia, joten tuen muiden lapsia koulussa. Olen varma, että työni maksaa itsensä takaisin, kun näen heidän menestyvän elämässään, Egielan sanoo.
Egielan pitää Bensonia Etaboa ulospäinsuuntautuneena ja lahjakkaana oppilaana. Myös Bensonin vanhemmat ovat eronneet, ja hän on perheensä ainoa koululainen. Hän kertoo haluavansa auttaa perhettään.
– Jos et käy koulua, voit päätyä maantierosvoksi, Benson Etabo sanoo.
Teksti: Erik Nyström
Artikkeli on julkaistu alunperin Kirkko ja Kaupungissa.
Luottamuksen rakentaminen yhteisöissä ei ole naiselle helppoa, vaikka Aziza Maalimin tausta antaa kaikki edellytykset menestyksekkääseen rauhantyöhön.
Rauha on kuin muna. Se on herkkä ja hauras, mutta oikeissa olosuhteissa se antaa elämän. Nämä viisaat sanat lausui edesmennyt Deka Ibrahim, nainen ja rauhantekijä, joka ratkaisi konflikteja Wajirin maakunnassa Keniassa 1990-luvun alussa.
Myöhemmin Ibrahimista tuli keskeinen henkilö Koillis-Kenian rauhanprosesseissa. Naisena hän oli myös KUA:n rauhantyön koordinaattorin Aziza Maalimin esikuva.
”Minun kokemukseni on, että naisilla on paljon annettavaa rauhanprosesseissa. Kuitenkin paimentolaisyhteisöissä naisia ei usein päästetä mukaan rauhantyöhön”, Maalim sanoo.
Maalim on kasvanut somalialaisessa paimentolaisyhteisössä Koillis-Keniassa. Vaikeat väkivaltaiset konfliktit yhteisöjen sisällä ja välillä syntyivät historiallisesta marginalisoitumisesta, turvattomuudesta ja väkivaltaisesta radikalisoitumisesta.
Luottamuksen rakentaminen ei ole naiselle helppoa, vaikka Maalimin tausta, sitoutuminen ja koulutus rauhantyöhön antavat tarvittavat edellytykset toimia.
”Työurani alkuvaiheessa tuin paikallista järjestöä rauhandialogissa, mutta klaani ja uskonnolliset johtajat eivät hyväksyneet minua, koska olin nuori naimaton nainen”, Maalim muistelee.
Naisten osallistumista rauhanprosesseihin eivät vastusta vain miehet.
”Kerran haastattelin nuorta naista naisten roolista rauhanprosesseissa. Hän sanoi, mikset kysy näitä kysymyksiä ensin miehiltä, he tietävät paremmin, he edustavat meitä.”
Naisten osallistaminen rauharakentamiseen vaatii Maalimin mukaan kulttuurisen ja uskonnollisen kontekstin syvällistä ymmärrystä, jotta pystyy tunnistamaan kulttuurisesti sopivia tapoja ottaa naiset mukaan. Maalim on suunnitellut keskustelupiirejä Pokot- ja Marakwet-ryhmien naisille Kerio-laaksossa.
”Uskon, että naisilla on laajat mahdollisuudet osallistua ja lunastaa paikkansa rauhanrakentamisessa paikallisella tasolla. Tämä on vaiheittainen prosessi, johon meidän tulisi haluta osallistua”, Maalim sanoo.
Teksti ja kuva: Erik Nyström