Ilmastonmuutos pakottaa Kenian paimentolaisperheet lähettämään tyttärensä kouluun

Kenian Turkanassa laidunmaat pienenevät kuivuuden vuoksi, mikä on vaarantamassa paimentolaisten vuosituhansia vanhan elinkeinon.

Koulunkäynti vaatii suuria uhrauksia Kenian köyhimmällä alueella, mutta David Edapal on vakuuttunut, että koulutus takaa hänen tyttärelleen hyvän tulevaisuuden.

Kuivat risut kahisevat, kun vuohet yrittävät pujotella ulos aitauksensa pienistä raoista. 12-vuotias Rebecca Atubo erottaa huolellisesti pienet kilit omaan häkkiinsä ennen kuin hän päästää vuohet irti. Hetken kuluttua vuohet vaeltavat kohti laidunmaita lempeän varhaisaamun auringossa.  

Muutaman tunnin päästä lämpötila nousee armottomaksi helteeksi ja aavikkomaisesta ympäristöstä on vaikea löytää varjoa.  

”Paimentaminen on rankkaa, kun on niin kuuma, ja koko ajan on jano”, Rebecca kuvailee.  

Rebecca tekee silti tunnollisesti, mitä häneltä pyydetään. Luoteis-Kenian paimentolaiset ovat vuosituhansia elättäneet itsensä karjankasvatuksella ja lapset ovat nuoressa iässä ottaneet vastuun perheen vuohista ja lehmistä.   

Matka laitumille on kuitenkin kasvanut. Vehreys on kaukana keltaisenharmaasta maastosta perheen majojen edustalla. Rebeccan isä David Edapal on ollut pitkään huolissaan. Hän ei osaa kertoa ikäänsä, mutta hänen uurteinen naamansa on nähnyt monta vuosikymmentä Turkanassa, Kenian köyhimmässä maakunnassa.   

”Sää on lämmennyt ja sateet selvästi vähentyneet. Veden saamiseksi meidän pitää joka päivä vaeltaa kaksi tuntia suuntaansa lähimmälle joelle”, Edapal kertoo.  

Rebecca kertoo pitävänsä koulusta enemmän kuin paimentamisesta. Paimentaminen on kuumuuden takia rankkaa sekä lapsille että aikuisille, ja Rebeccan mukaan pahinta on jano.

Kuivuus koettelee

Rankat kuivuusjaksot koettelevat Turkanaa entistä tiheämmin. Vuoden 2017 kuivuus oli pahin vuosikymmeniin. Satojatuhansia eläimiä kuoli veden puutteeseen ja tauteihin.   

Isku oli kova paimentolaisille, jotka perinteisesti vaeltavat sateiden perässä. Eläimet ovat kuin kävelevä pankkitili – niillä täytetään kaikki tarpeet. Eläimistä saa maitoa ja lihaa syötäväksi. Eläimen myymällä saa rahaa esimerkiksi terveydenhuoltoon.  

Lisäksi miehet tarvitsevat eläimiä maksaakseen naimisiinmenon yhteydessä myötäjäisiä naisen suvulle. Eläinten kuolema iski perheisiin kuin taloudellinen taantuma.  

”Kuivuudessa riutuneista eläimistä ei ole myytäväksi eikä syötäväksi, ja maitoa irtoaa paljon vähemmän”, Edapal selittää.  

Kriisi lietsoo myös jännitteitä paimentolaisten keskuudessa. He kilpailevat pienenevistä laidunmaista, ja äärimmäinen köyhyys houkuttaa varastamaan karjaa. Ohikulkeva kamelipaimen kantaa rynnäkkökivääriä olallaan, jotta varkaat pysyisivät loitolla. Turvattomuutta lisää aseiden virta naapurista, sodan runtelemasta Etelä-Sudanista rajan yli Turkanaan.   

Paimentolaiselle kysymys omaisuudesta on suunnilleen yhtä arka kuin jos suomalaiselta kysyy palkasta. Useimmat pitävät eläinten määrän omana tietonaan. Edapal kuitenkin kertoo, että karjavarkaat veivät perheeltä parisataa eläintä.  

Perhe pakeni turvattomuutta nykyiseen asuinpaikkaansa Agelesin kylään lähelle Lokicharin kaupunkia. Edapalin vaimo Aseken Namasi sanoo, että hänen sydäntänsä särkee ja se johtuu kaikista vastoinkäymisistä.  

”Pahinta oli, kun varkaat tappoivat neljä ystävääni silmieni edessä vedenhakumatkalla”, hän kertoo. ”Eläimiä on mahdollista hankkia lisää, mutta ihmistä et ikinä voi korvata.”  

Rebecca Atubo, 12, (edessä) kävelee kouluun ystäviensä kanssa. On tärkeää, että koulu on lähellä kotia, sillä koulumatkat Turkanassa ovat täynnä vaaranpaikkoja.

 

12-vuotiaan Rebecca Atubon (keskellä) vanhemmat David Edapal (vas.) ja Aseken Namasi lähettivät tyttärensä kouluun. Murros paimentolaiskulttuurista koulutusta arvostavaan elämänkatsomukseen näkyy Turkanassa vahvana.

Turkanan asukkaista lähes kaikki ovat paimentolaisia. Pojat kasvatetaan karjankasvattajiksi ja tyttöjen odotetaan kasvattavan perheen vaurautta menemällä naimisiin. Myötäjäiset menevät koko suvulle.  

Lapsiavioliitot ovat yhä yleisiä. Perinteisen elämäntyylin odotusten vuoksi paimentolaiset eivät ole aiemmin arvostaneet koulutusta.  

Kun Alice Loro Lele pääsi kouluikään, hänen äitinsä halusi hänet kouluun, mutta isä vastusti. Suutuksissaan isä heitti molemmat pihalle, ja ilman eläimiä he olivat puilla paljailla.   

Alicella ei ollut peruskoulun jälkeen enää varaa lukioon. Tänään Alice on 20-vuotias kolmen lapsen äiti ja asuu majassa äitinsä luona Lokicharissa.  

”Menin 15-vuotiaana naimisiin, koska ajattelin että mieheni pitäisi meistä huolta. Olin typerä, enkä tiennyt mistään mitään”, Alice kertoo selvästi kiihtyneenä.  

Mies ei ikinä maksanut myötäjäisiä, mikä myös kertoo paimentolaisten ahdingosta. Lahjakkaana oppilaana Alice pääsi esikoululaisten opettajaksi. Hän perusti myös pientavarakaupan. Mutta mies hamusi kaikki tulot itselleen ja alkoi ryypätä. Alice synnytti kaksi lasta, mutta mies ei välittänyt heistä.  

”Kun olin raskaana kolmannen kerran, mieheni oli ottamassa toisen vaimon. Jätin hänet ja muutin takaisin äidin luokse”, Alice kertoo.  

Turkana elää köyhyysrajan alapuolella

Turkanat elävät kaukana pääkaupunki Nairobin todellisuudesta. Kenian talous on kasvanut kovaa vauhtia. Nairobissa on pilvenpiirtäjiä, teknologiaa ja edistyksellisiä kännykkäsovelluksia. Turkanassa valtaosa elää kylissä, joissa ei ole sähköä tai juoksevaa vettä.  

Nairobissa 22 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella, Turkanassa 88 prosenttia. Eriarvoisuus johtuu etenkin koulutuksesta. Nairobissa lähes kaikki ovat käyneet vähintään peruskoulun, Turkanassa 18 prosenttia.   

Paimentolaiset muuttavat Turkanan kaupunkeihin töiden toivossa, mutta harva osaa edes lukea.  

”Kannustamme perheitä lähettämään lapsensa kouluun. Yhä useampi pitää sitä ratkaisuna pitkällä aikavälillä”, KUA:n koulutustyön koordinaattori Miriam Atonia sanoo.  

Satojatuhansia eläimiä kuoli vuoden 2017 kuivuuden aikana. Kuivuudella oli katastrofaaliset seuraukset karjankasvatuksesta eläville paimentolaisille.

Suunta on oikea. Tänään yli puolet Turkanan kouluikäisistä lapsista ja nuorista käy koulua. KUA:n hankkeissa lähes 27 000 aloitti koulun Kenian köyhimmissä maakunnissa vuoden 2018 aikana.  

Alice sai stipendin opintoihin Lokicharin lukiossa. Hän kiittää myös äitiään tuesta, sillä hän pitää huolta lapsista, kun Alice on koulussa.  

”Sydäntäni särkee, kun näen lapsiani niin harvoin. Mutta jotain uhrauksia meidän pitää tehdä; joutilaina emme pysty parantamaan tilannettamme”, hän sanoo.   

”Haluan opettajaksi, koska haluan rohkaista tyttöjä kouluun. Voin antaa heille neuvoja, joita itse kaipasin.”  

Koulutuksen hyödyistä on vaikea viestiä paimentolaiselämää eläneille vanhemmille. Edapal ja Namasi eivät ole käyneet koulua, mutta päättivät pitkän harkinnan jälkeen lähettää tyttärensä Rebeccan koulutielle.  

”Olen nähnyt, miten hyvin oman sukupolveni koulun käyneet menestyvät tänään. Jos olisimme saaneet koulutuksen, nukkuisimme patjoilla ja majallamme olisi peltikatto kankaiden sijaan”, hän tuumii.  

Alice Loro Lele pyysi äitiään pitämään huolta lapsistaan, kun hän on lukiossa. Alice menestyy erinomaisesti äiti on iloinen, että hän lähetti tyttärensä lapsena kouluun.

 

Koulutettu nainen on itsenäinen

Päästettyään vuohet laitumelle, Rebecca taittaa parin minuutin kävelyn päivän ensimmäiselle oppitunnille. Edapal vertaa koulutusta avioliittoon – Rebecca on nyt naimisissa koulun kanssa. Koulutetun naisen ei tarvitse olla riippuvainen muista. Naimisiinmenosta hän saa päättää itse, kunhan koulu on käyty.   

Edapal tuntee itsensä ylpeäksi, kun Rebecca koulupäivän jälkeen kertoo oppimastaan.   

”Toivon, että Rebecca löytää itselleen mieluisan työn, ja jos luoja suo, hän voi auttaa myös vanhempiaan tulevaisuudessa. Koulutus antaa paljon mahdollisuuksia, joita en itse edes pysty kuvittelemaan.”  

 Teksti: Erik Nyström, Kuvat: Tatu Blomqvist / Ville Nykänen  

Osallistu Yhteisvastuukeräykseen osoitteessa yhteisvastuu.fi, Katso myös koskettavat TV-dokumentit helmikuun alusta lähtien Ylen kanavilla.