Naisten Pankin valtakunnallinen Kävele Naiselle Ammatti –kampanja starttaa 15.5 verkkotapahtumana.
”Oma ammatti on naiselle ylpeyden ja toimeentulon lähde, mutta tie ammattiin voi olla kivikkoinen. Tälläkin hetkellä lukemattomat naiset kävelevät kymmeniä kilometrejä vain ruokkiakseen perheensä. Koronakriisi koettelee valmiiksi hauraassa asemassa olevia naisia ja heidän perheitään, mutta oma ammatti tuo turvaa ja opettaa taitoja, kuinka nousta kriisistä. Nyt jos koskaan maailman naiset tarvitsevat rinnalla kulkijoita. Siksi tänäkin vuonna järjestämme valtakunnallisen Kävele Naiselle Ammatti –kampanjan”, sanoo tapahtuman vetäjä, Naisten Pankin johtoryhmän puheenjohtaja Paula Pauniaho.
Valtakunnallinen Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma järjestetään entistä vahvemmin verkossa
Naisten Pankin valtakunnallinen Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma ottaa digiloikan ja muuttuu koko vuoden kestäväksi kampanjaksi. Verkkokampanja starttaa 15.5.
Viime vuonna Naisten Pankin vapaaehtoiset järjestivät yli 100 tapahtumaa, joihin osallistui yhteensä 2 500 kävelijää. Tuhansia ihmisiä jo yli kymmenen vuotta liikuttanut tapahtuma kerää varoja naisten toimeentulon ja yrittäjyyden tukemiseen Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä. Tänä vuonna suurin osa tapahtumista sijoittuu digitaaliseen ympäristöön.
”Vastuullisena toimijana halusimme uudistaa sitä niin, että edelleen kävellään, nyt vain yksin, kaksin tai pienryhmissä turvavälit muistaen. Lahjoitukset tehdään verkossa ja tunnelmia jaetaan sosiaalisessa mediassa”, kertoo Pauniaho.
Naisten Pankki tukee kriisin keskellä
Kävele Naiselle Ammatti -kampanjan lahjoituksilla tuetaan hauraassa asemassa olevien naisten taloudellista toimeentuloa, ammatillista koulutusta ja yrittäjyyttä. Naisten Pankki tukee myös naisten omistamia säästö- ja lainaryhmiä sekä osuuskuntia.
Naisten tukeminen on nyt erityisen tärkeää, sillä koronapandemia heikentää naisten asemaa hauraissa maissa. Toimeentulon menettämisen lisäksi koteihin eristäytyminen lisää kotiväkivallan riskiä.
Naisten taloudellinen itsenäisyys lisää myös vaikuttamismahdollisuuksia yhteisöissä. Naisten Pankin tukema koulutus ja yrittäjyys kantavat kriisinkin yli. Säästö- ja lainaryhmien toimintaan osallistuneilla on säästöjä puskuriksi tilanteeseen, jossa yritystoiminta hetkeksi hiipuu. Hankkeissa mukana olleilla naisilla on hyvät valmiudet nousta jaloilleen ja aloittaa oma liiketoiminta kriisin jälkeen.
Vuodesta 2007 toiminut suomalainen Naisten Pankki tukee hauraassa asemassa olevien naisten ammatillista koulutusta, yrittäjyyttä ja tasa-arvon toteutumista Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä. Naisten Pankin hankkeet toteuttaa Suomen suurin kansainvälisen avun järjestö Kirkon Ulkomaanapu.
SYYRIA. Sota on piinannut syyrialaisia keväästä 2011 asti. Maasta pakolaisena paenneiden ihmisten määrä vastaa Suomen väkilukua, ja lisäksi yli kuusi miljoonaa syyrialaista elää pakolaisena omassa maassaan.
Sodassa on lähes vuosikymmenen aikana nähty useita erilaisia vaiheita, ja osa syyrialaisista on paennut kotoaan jo useamman kerran joko oman maansa rajojen sisäpuolella tai ulkomaille.
Kun kotikatu ja kaikki tuttu joutuu putoavien pommien runnomaksi, mukaan ehtii ottaa vain tärkeimmän. Ihmiset sodan hävityksen ja kauhujen keskellä ikävöivät kotejaan ja toivovat lapsilleen parempaa tulevaisuutta.
Lokakuussa 2019 Syyrian naapurimaa Turkki aloitti sotilaallisen operaationsa Koillis-Syyriassa. Pommituksia kodeistaan pakeni yli 200 000 ihmistä. Heidän joukossaan olivat Rima Khalaf Muhamad, 37, ja Mariam al-Issa, 41.
”Eniten minua surettaa se, että en pysty vastaamaan lasteni tarpeisiin. Kaikki on muuttunut liikaa sotaa edeltävistä ajoista.”
”Olemme joutuneet lähtemään kotoa jo kahdesti tämän sodan aikana”
Rima Khalaf Muhamad.
RIMA KHALAF MUHAMAD. ”Kuvitella, jos voisimme unohtaa kaiken tämän sotimisen, ajatella tulevaisuutta. Jos emme itsemme, niin ainakin lastemme vuoksi.
Asuin puolisoni ja lasteni kanssa Ras al-Ainin kaupungissa. Meitä on yhteensä viisi. Olimme sairaalassa toisen perheen kanssa, kun kotikaupunkini pommitukset lokakuun alussa alkoivat. Kokosin lapseni ja pakenimme koko perhe.
Elämä pakolaiskeskuksessa ei ole mukavaa, mutta se on parempaa kuin se, ettei ole mitään, tai asua teltoissa. Henkilökunta on tehnyt parhaansa tehdäkseen olomme tervetulleeksi. He ovat jakaneet meille patjoja ja peittoja, mutta talvi on kylmä. Jouduimme tekemään kaikkemme pysyäksemme lämpiminä, pukemaan nukkumaan mennessä kaikki vaatteet päälle.
Olemme joutuneet peseytymään ainoassa asuinhuoneessamme, jossa ei ole viemäröintiä. Alkuun meillä ei ollut kunnollisia käymälöitä, nytkään niitä ei ole tarpeeksi ihmisten lukumäärään nähden.
Alussa jaoimme huoneemme toisen perheen kanssa.
Silti ajattelen, että jätin ennemmin kaiken omaisuuteni ja kotini selviytyäkseni hengissä perheeni kanssa. Olemme joutuneet lähtemään kotoa jo kahdesti tämän sodan aikana. Jos olisimme jääneet, olisimme varmasti joutuneet kranaattitulen tai ilmaiskujen kohteeksi. Joku perheestäni olisi voinut kuolla tai olisimme voineet jäädä sortuvan kotitalomme raunioihin tai menettää kaiken muutenkin. Jumala yksin tietää.
Eniten minua surettaa se, että lapseni eivät voi olla koulussa. He olivat peruskoulun neljännellä, viidennellä ja kuudennella luokalla.
Minä työskentelin leipomossa ja pelloilla. Niitin ja pakkasin vehnää ja kuminaa. Tein töitä aina, kun se oli mahdollista ja lapseni saivat olla koulussa. Vietimme paljon aikaa yhdessä perheenä mutta myös naapureidemme kanssa. Kokoonnuimme yhteen, juttelimme ja kerroimme vitsejä kuin olisimme yhtä perhettä.
Toivon eniten, että kotikaupunkimme palautuisi entiselleen ja voisimme palata sinne, tehdä töitä ja tuntea olevamme turvassa. Tietysti ajattelimme ensin, että lähtö olisi vain väliaikainen, että pystymme palaamaan. Odotimme iltahämärään asti vain ymmärtääksemme, ettei toivoa paluusta ollut. Siksi jatkoimme matkaa ja hakeuduimme pakolaiskeskukseen.”
”Kaikki on muuttunut liikaa sotaa edeltävistä ajoista”
Mariam al-Issa.
MARIAM AL-ISSA. “Perheeseeni kuuluvat puolisoni lisäksi poikani, kolme tytärtä ja yksi tyttärentytär.
Asumisolosuhteita tässä pakolaiskeskuksessa ei voi millään verrata kotiimme eikä kukaan varmasti niin tee. Asumme koulurakennuksessa ja täällä on vaikea löytää omaa rauhaa tai henkistä tukea. Meiltä puuttuu suurin osa elämiseen tarvittavista perustarvikkeista aina lämmöstä lähtien.
Kotikaupunkimme on nimeltään Ras al-Ain. Muistelen sitä ja erityisesti kotikatuamme, jota pitkin pakomatkamme alkoi. Lapseni pelkäsivät kuollakseen, kun hävittäjät ja kranaatinheittimet murjoivat kaupunkiamme. Meillä oli vain yksi vaihtoehto: paeta. Niin tekivät kaikki muutkin naapurustossamme.
Itselleni tämä oli jo toinen pakomatka. Valitsimme kohteeksemme Hasakan kaupungissa sijaitsevan pakolaiskeskuksen, koska se tuntui turvallisimmalta ja koska täällä lapsillani voi jossain vaiheessa olla mahdollisuus jatkaa koulunkäyntiään. Lapsistani nuorin on yhdeksännellä luokalla koulussa ja vanhimmat ovat jo opiskelemassa.
Tyttäristäni Amal on lopettanut opiskelemisen. Toinen tyttäreni Bushra ahkeroi päästäkseen opinnoissaan eteenpäin. Joudumme tekemään paljon työtä, että hän keskittyisi opintoihinsa. Olosuhteet eivät kannusta opiskelemaan.
Sota on vaikuttanut meihin kaikkiin – myös minuun. Olen aivan loppu henkisesti, moraalisesti ja taloudellisesti. Eniten minua surettaa se, että en pysty vastaamaan lasteni tarpeisiin. Kaikki on muuttunut liikaa sotaa edeltävistä ajoista.
Silloin annoin kaikkeni lasteni puolesta ja luodakseni heille parhaat olosuhteet opiskella. Nyt kaikki on mennyttä. Elämme jatkuvan paineen alla.
Joskus kysyn puolisoltani, jonka kanssa olen ollut naimisissa kaksikymmentä vuotta: ’mitä voimme tehdä?’ En koskaan saa vastausta.
Toivon vain, että voisimme palata kotiin, että lapseni pääsisivät takaisin opintojensa pariin ja saisimme mielenrauhan.
Sanoisin, että suurin syy, jonka vuoksi tunnemme niin paljon tyytymättömyyttä, johtuu koti-ikävästä. Esitämme tyytyväisempää kuin olemme, koska emme halua elää kasvot suruun vääntyneenä. Elämänhalumme ylittää kaikki murheet.”
Haastattelut ja kuvat: Abu Talib al-Buhaya
Teksti: Elisa Rimaila
Sunnuntaina 8.3. vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Naisten Pankin Älä unelmoi -kampanja kehottaa naistenpäivänä unelmoinnin sijasta tekoihin.
Suomalainen Naisten Pankki tukee hauraassa asemassa olevien naisten mahdollisuuksia koulutukseen, toimeentuloon ja yrittämiseen. Älä unelmoi –kampanjassa Naisten Pankki haastaa puhumaan niiden naisten puolesta, joiden ääntä ei muuten kuulla. Naisten työssäkäyntiä ja oikeutta omaisuuteen rajoitetaan edelleen laajasti maailmassa.
Tällä hetkellä:
18 maassa nainen ei saa tehdä työtä ilman aviomiehensä lupaa
980 miljoonalla naisella ei ole omaa pankkitiliä
jopa 40 % maailman maista rajoittaa lakien avulla naisen oikeutta omaisuuteen
Kampanjassa kerättävillä varoilla tuetaan Naisten Pankin työtä muun muassa Ugandassa. Naisten Pankin säästöryhmät lisäävät naisten taloudellista itsenäisyyttä alueilla, joista puuttuvat pankkien kaltaiset rahoituslaitokset. Kun naiset saavat päättää rahankäytöstä, on vaikutus lapsiin ja perheeseen välitön.
”Suomessa on saatu todistaa, miten maailma muuttuu, kun naiset saavat äänensä kuuluviin. Naisten Pankki toimii maissa, joissa tasa-arvosta ei aina osata edes unelmoida”, kertoo Naisten Pankin yhteyspäällikkö Ulla Räisänen.
Älä unelmoi –kampanjassa naisten tasa-arvoa edistämässä ovat mukana muun muassa kehitysyhteistyöministeri Ville Skinnari, sisäministeri Maria Ohisalo, piispa Irja Askola, kirkkoherra Kari Kanala, jalkapalloilija Tim Sparv, laulaja Nelli Matula, kuvataiteilija Manuela Bosco ja lukuisia muita.
”Naisten asema maailmassa on monessa paikassa erittäin huono. Haluan olla mukana tukemassa tyttöjen ja naisten mahdollisuutta käydä koulua, tienata rahaa ja olla tasa-arvoinen osa yhteiskuntaa. Lahjoitan tästä lähtien Naisten Pankille kerran kuussa, jotta he voivat edistää naisten asemaa ympäri maailmaa. Paljon töitä on vielä tekemättä ennen kuin naisilla on samat mahdollisuudet kuin miehillä”, sanoo jalkapalloilija Tim Sparv.
Naisten Pankki ylsi ennätystulokseen 2019. Viime vuonna kerättiin yhteensä yli 2 miljoonaa euroa. Kasvu mahdollistaa uusien kehitysyhteistyöhankkeiden aloittamisen.
Naisten Pankin tulos kasvoi edellisvuoteen verrattuna 11% vuonna 2019. Kokonaistulos 2 miljoonaa euroa koostuu monenlaisista lahjoituksista.
”Kuukausilahjoittajat takaavat kestävän ja pitkäjänteisen työn. Kolmasosa kaikista lahjoituksista tulee kuukausilahjoituksista. Naisten Pankin vapaaehtoisten luotsaamat kampanjat ovat myös merkittävä varainhankintatapa. Suuri kiitos ennätystuloksesta kuuluukin lahjoittajille ja vapaaehtoisille!”, sanoo Naisten Pankin ohjausryhmän puheenjohtaja Anni Vepsäläinen.
Naisten Pankilla on tällä hetkellä 12 hanketta 6 eri maassa, esimerkiksi Nepalissa ja Ugandassa. Kasvun ansiosta on mahdollista aloittaa neljä uutta hanketta.
”Naisten Pankin uusissa hankkeissa huomioidaan erityisesti ilmastonmuutos ja kestävä kehitys. Naisten Pankin tavoitteena on vahvistaa naisia ja yhteisöjä entistä itsenäisemmiksi ja riippumattomammaksi.”
Vuonna 2020 Naisten Pankki jatkaa työtään naisten koulutuksen, toimeentulon ja tasa-arvon parissa. Laaja vapaaehtoisverkosto järjestää monipuolista toimintaa ympärivuoden. Toiminnan kohokohtia ovat loppukesän tapahtumat Kävele Naiselle Ammatti ja Naisten Pankki Open.
”Etsimme myös jatkuvasti uusia toimintamuotoja ja yhteistyökumppaneita. Yritysyhteistyössä kiinnitämme erityisesti huomiota yritysten vastuullisuuteen.”
Aikuisten naisten lukutaito-opetus vetää luokat täyteen Keski-Afrikan tasavallan lukutaidottomalla maaseudulla. Innostus leviää, kun naapurin rouva on oppinut lukemaan.
Näyttävään siniseen kaftaaniin pukeutunut nainen seisoo luokan edessä. Ryhmä keski-iän molemmin puolin olevia naisia toistaa kuorossa hänen perässään. Karttakepin virkaa toimittava laudan pätkä kopahtelee liitutauluun päättäväisessä rytmissä.
Nainen on Damaris Sarape, 35, aikuisten naisten lukutaitoryhmän ohjaaja. Päällisin puolin Damarista ei erota oppilaistaan mikään. Hän elää samanlaista arkea kuin ikätoverinsa; asuu yhdessä vieri viereen savesta rakennetuista kahden huoneen taloista ja ruokkii lapsensa viljelemällä maata.
On kuitenkin yksi erottava tekijä, joka saa muut naiset seuraamaan Damarista ihaillen, sekä kutsumaan häntä kunnioittavasti Madameksi. Hän osaa lukea.
Damaris opettaa naapuruston naisia päättäväisellä otteella.
Lukutaito kasvattaa omanarvontuntoa
Kun Kirkon Ulkomaanapu kysyi Keski-Afrikan tasavallan syrjäisessä luoteisosassa asuvilta naisilta kaksi vuotta sitten, minkälaista tukea he arkeensa kaipasivat, naiset mainitsivat ensimmäisten asioiden joukossa haluavansa oppia lukemaan.
Toiveiden pohjalta syntyi Naisten Pankin hanke, jonka kantavana ajatuksena on parantaa Bozoumin alueella asuvien naisten elämänlaatua tarjoamalla heille koulutusta luku-, kirjoitus- ja laskutaidosta, yrittäjyydestä sekä rauhantyöstä.
Ennen en osannut kirjoittaa edes omaa nimeäni, mutta nyt osaan. Se tuntuu hienolta.
Faktalaatikko
Keski-Afrikan tasavalta on yksi maailman hauraimmista valtioista. Lue lisää täältä.
Opettajat ilman rajoja –vapaaehtoinen Anna Koskivuo koulutti yhdessä Keski-Afrikan tasavallan opetusministeriön edustajan kanssa 18 lukutaito-ohjaajaa, jotka opettavat 15-25 naisen ryhmiä kolme kertaa viikossa
Naisten Pankin hanke 2018-2020 yhdistää toimeentulon, koulutuksen ja rauhantyön
Kaikki aktiviteetit järjestetään naisten omalla äidinkielellä, sangolla
Hankkeesta hyötyy yhteensä 450 naista
”Yhteisössämme on paljon äitejä, jotka eivät osaa lukea, laskea tai kirjoittaa. Näillä naisilla pitäisi olla paremmat mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämäänsä”, lukutaito-ohjaajana toimiva Damaris pohtii.
Hän näki viime vuonna Naisten Pankin ilmoituksen lukutaito-ohjaajien rekrytoinnista, haki ja tuli valituksi. Damarista motivoi nähdä tuttujen naisten itseluottamuksen kasvavan, kun he oppivat tekemään yksinkertaisia laskutoimituksia ja kirjoittamaan oman nimensä.
”Jos olisimme saaneet käydä kouluja aikaisemmin, emme olisi nyt lukutaidottomia. Ennen en osannut kirjoittaa edes omaa nimeäni, mutta nyt osaan. Se tuntuu hienolta”, kuuden lapsen äiti, Nafissa Yaya, 45, kertoo.
Naiset tulevat vaatimattomista olosuhteista. Monen vanhemmat ovat aikanaan valinneet pitää tyttärensä kotitöissä ja naittaneet heidät aikaisin sen sijaan, että olisivat lähettäneet heidät kouluun.
Luku- ja laskutaito linkittyvät vahvasti arjessa pärjäämiseen.
”Tulen välillä huijatuksi torilla, kun en osaa laskea enkä tiedä kuinka paljon vaihtorahaa pitää antaa takaisin. Haluan oppia laskemaan, jotta osaisin suunnitella perheeni taloudenpitoa paremmin ja pystyisin laittamaan rahaa säästöön”, Nafissa jatkaa.
Keski-Afrikan tasavallan aikuisväestöstä alle puolet osaa lukea. Luku on naisten kohdalla vielä alhaisempi; UNESCO:n (2010) arvion mukaan ainoastaan 24 prosenttia naisista Keski-Afrikan tasavallassa osaa lukea.
Heikkoon koulutustasoon vaikuttaa maan epävakaa historia ja lukuisat konfliktit. Ranskan siirtomaahallinnon vaikutukset näkyvät maassa yhä tänä päivänä esimerkiksi siten, että virallinen opetuskieli on edelleen ranska, vaikka suurin osa väestöstä etenkään syrjäisemmillä seuduilla ei kunnolla ymmärrä kieltä. Lapset eivät opi koulussa, jos he eivät ymmärrä mistä opettaja puhuu.
Naisten Pankin lukutaitokoulutus järjestetään Keski-Afrikan tasavallan omalla kansallisella kielellä eli sangolla. Sangoksi opiskelu on herättänyt naisten keskuudessa kiitosta ja toivon siitä, että oppiminen on yhä mahdollista.
Kuuden lapsen äiti, Nafissa Yaya, toivoo koulutuksen auttavan häntä työn saamisessa.
Kädet täynnä töitä
Bozoum on noin 20 000 asukkaan unelias maaseutukaupunki, jossa arki on yksinkertaista mutta työntäyteistä.
Kun aurinko nousee kaupungin kukkuloiden ylle varhain aamulla, Damaris on jo jalkeilla. Hän lakaisee ensi töikseen kotinsa edustan, kuten tekevät myös muut hänen naapurustonsa naiset. On tärkeää, että oma piha näyttää siistiltä.
Keskiafrikkalaiseen elämänmenoon kuuluu, että naiset ovat vastuussa kodin- ja lastenhoidosta. He lähtevät yhtä jalkaa aamuisin peltotöihin, ja myyvät päivisin satoaan teiden varsilla elättääkseen perheensä. Monen mies on töissä kulta- ja timanttikaivoksilla, jotka sijaitsevat kaukana kaupungin ulkopuolella. Isät tulevat kotiin kerran kuussa, joskus kahdessa.
Luonnonvaroiltaan rikkaan Keski-Afrikan tasavallan tie ei ole ollut helpoin mahdollinen. Vuonna 2013 puhjennut sisällissota ravisutti Bozouminkin tasapainoa.
Vaikka tilanne on tällä hetkellä vakaa, huoli tulevasta kaihertaa monen mieltä.
”Kaupungin ympäristössä on edelleen levottomuuksia. Vain viidesosa sotaa paenneista on palannut”, Damaris kertoo.
Damaris huolehtii kahden työn ja omien lapsiensa lisäksi myös kaivoksilla työskentelevän veljensä lapsista.
Ihmisten vähyys on vaikuttanut myös torikauppaan.
Laole lukutaitotunnin päätyttyä.
”Kauppa ei käy enää entiseen malliin. Perheeni toimeentulo on vaakalaudalla. Toivoisin, että saisin myytyä enemmän”, hiljattain leskeksi jäänyt Laole Léocadie, 40, kertoo.
Leipä pöytään ei tule helposti; Laole elättää kuuden lapsen perheensä peltotöillä. Nuorin lapsista on vain kaksivuotias.
Miehen menehdyttyä sairauteen naisten ryhmästä on tullut Laolelle entistäkin tärkeämpi.
”Kun lasten isä ei ole enää elossa, muut naiset tuovat turvaa. On helpompaa pitää säästökassaa ja mennä peltotöihin yhdessä.”
Toivoa vastoinkäymisten keskellä
Alice Issoialla, 47, on lempeät kasvot ja hiukan surumielinen hymy. Hän seuraa tarkkaavaisesti, kun Damaris kirjoittaa taululle sangoksi. Myös Alice on jäänyt leskeksi.
Lukutaito-opetus on antanut minulle muuta ajateltavaa ja tarjonnut hetken paon arjesta. Nyt minulla on jotakin omaa, johon voin keskittyä.
”Elämäni on ollut raskasta sen jälkeen, kun mieheni kuoli. Joudun huolehtimaan lapsistamme ja taloudestamme yksin. Välillä en tiedä miten jaksan, kun lapseni riitelevät ja toimeentulo on tiukassa.”
Kun Alice kuuli, että hänen kaupungissaan aletaan järjestää lukutaito-opetusta, hän tunsi tilaisuutensa tulleen. Kirjoittamaan ja lukemaan opetteleminen on tuonut hänen päiviinsä yllättäen uutta iloa.
”Lukutaito-opetus on antanut minulle muuta ajateltavaa ja tarjonnut hetken paon arjesta. Nyt minulla on jotakin omaa, johon voin välillä keskittyä.”
Kuten moni ikätoverinsa, Alice on lukutaidoton. Alicen äiti kuoli Alicen ollessa vielä lapsi, joten kukaan ei laittanut häntä kouluun.
”Käyn kirkossa raamatturyhmässä, mutta en osaa lukea raamattua. Olen erityisen iloinen, että saan vihdoin oppia lukemaan ja kirjoittamaan omalla kielelläni, sangolla.”
Alice on saanut naistenryhmästä ja lukemaan oppimisesta uutta voimaa arkeensa.
Ihailtavaa sinnikkyyttä
Vastoinkäymisistä huolimatta naiset eivät kaipaa sääliä. He kaipaavat työkaluja, joilla he voivat rakentaa elämästään pala palalta parempaa samalla sinnikkyydellä, jolla he ovat pärjänneet tähänkin asti.
”Naiset ovat osoittaneet kiinnostuksensa projektia kohtaan ja he ovat siihen sitoutuneita. Nyt on meistä kiinni, miten pitkäjänteisesti heitä autamme, Naisten Pankin koordinaattori Timothee Yarawandi sanoo.
Mahdollisuus muutokseen innostaa tekemään myös tulevaisuuden suunnitelmia.
”Toivon, että koulutus voisi korvata sen, etten saanut koskaan käydä peruskoulua loppuun. Koulutuksesta saamani todistuksen avulla voin osoittaa, että osaan lukea ja kirjoittaa. Se auttaa minua toivottavasti saamaan töitä. Haluaisin työskennellä esimerkiksi tarjoilijana”, Nafissa suunnittelee.
Lukutaito-opiskelijoita kävelemässä kotiin oppitunnin päätyttyä.
Lempeä ilta-aurinko kultaa luokkahuoneen seinät. Kahden tunnin lukutaitotunti tulee päätökseensä. Kirjat pakataan laukkuihin, tuolit järjestetään paikoilleen. Luokkahuoneen avoimesta ovesta astuu ulos ryhti suorana aavistuksen päättäväisempiä naisia, kuin siitä aiemmin saapui sisään.
Naisten osuuskassat ovat kasvaneet ja vakiinnuttaneet asemansa niin, että niistä on tullut kyläkehityksen moottoreita.
KATMANDU. Nara Maya Rana on pian kymmenen vuotta koordinoinut Katmandun läheisellä Lalitpurin alueella 12 osuuskassan kehittämistyötä ja tukenut alueen naisyrittäjiä.
Rana työskentelee Naisten Pankin Nepalin kumppanuusjärjestössä SOLVE:ssa, joka on erikoistunut naisten osuuskassojen käynnistämiseen ja naisten taloudellisen ja sosiaalisen aseman kehittämiseen.
Osuuskuntiin kuuluu yhteensä 4000 jäsentä, ja pääoma on nyt noin 500 000 euroa. Se koostuu pääosin naisten säästöistä.
”Nara Mayaa voi kutsua alueen voimanaiseksi, koska hän on edennyt kylissä työskentelevästä yrittäjyysneuvojasta koko hankkeen yhteisökoordinaattoriksi, joka vastaa muun muassa hankkeen säästö- ja lainatoimintaan liittyvästä koulutuksesta. Hän on ollut mukana alusta alkaen ja saavuttanut suuren luottamuksen”, KUA:n toimeentuloasiantuntija Ulla Sarasalmi sanoo.
”Hän tekee työtään sitoutuneesti, sydämellä ja kovalla ammattitaidolla.”
Millaisia haasteita kohtaat työssäsi?
”Joskus on vaikea saada naiset ymmärtämään, miten säästäminen ja lainan saanti käytännössä toimii”, Rana kertoo.
Millaisissa olosuhteissa työskentelet?
”Kylät sijaitsevat kaukana toisistaan ja monesti vaikeiden kulkuyhteyksien päässä. Sadekausina liikkuminen voi olla hankalaa, eikä läheskään joka paikkaan pääse autolla.”
Mitä tuloksia kylissä on saatu aikaan?
”Aikaisemmin monet naiset olivat arkoja eivätkä uskaltaneet puhua omista asioistaan. Itse säästetyn ja ansaitun rahan avulla heistä on tullut itsenäisempiä ja rohkeampia.”
”Osuuskunnan koulutusten kautta naiset ovat tulleet myös tietoisiksi omista oikeuksistaan. Erityisesti on kiinnitetty huomiota kotiväkivaltaan. Koulutuksissa opastetaan naisia, miten väkivaltatilanteissa pitää toimia, miten niistä raportoidaan ja mistä hakea apua.”
Mitä työ antaa sinulle?
”En laske työtuntejani, sillä saan energiaa siitä, että voin tehdä työtä naisten parissa ja nähdä työn tulokset. Se tekee minut onnelliseksi.
Teksti: Tiina Toivakka
Kuva: Maria Miklas
Kuvaaja ja toimittaja ovat Naisten Pankin vapaaehtoisia.
Koulunkäynti vaatii suuria uhrauksia Kenian köyhimmällä alueella, mutta David Edapal on vakuuttunut, että koulutus takaa hänen tyttärelleen hyvän tulevaisuuden.
Kuivat risut kahisevat, kun vuohet yrittävät pujotella ulos aitauksensa pienistä raoista. 12-vuotias Rebecca Atubo erottaa huolellisesti pienet kilit omaan häkkiinsä ennen kuin hän päästää vuohet irti. Hetken kuluttua vuohet vaeltavat kohti laidunmaita lempeän varhaisaamun auringossa.
Muutaman tunnin päästä lämpötila nousee armottomaksi helteeksi ja aavikkomaisesta ympäristöstä on vaikea löytää varjoa.
”Paimentaminen on rankkaa, kun on niin kuuma, ja koko ajan on jano”, Rebecca kuvailee.
Rebecca tekee silti tunnollisesti, mitä häneltä pyydetään. Luoteis-Kenian paimentolaiset ovat vuosituhansia elättäneet itsensä karjankasvatuksella ja lapset ovat nuoressa iässä ottaneet vastuun perheen vuohista ja lehmistä.
Matka laitumille on kuitenkin kasvanut. Vehreys on kaukana keltaisenharmaasta maastosta perheen majojen edustalla. Rebeccan isä David Edapal on ollut pitkään huolissaan. Hän ei osaa kertoa ikäänsä, mutta hänen uurteinen naamansa on nähnyt monta vuosikymmentä Turkanassa, Kenian köyhimmässä maakunnassa.
”Sää on lämmennyt ja sateet selvästi vähentyneet. Veden saamiseksi meidän pitää joka päivä vaeltaa kaksi tuntia suuntaansa lähimmälle joelle”, Edapal kertoo.
Rebecca kertoo pitävänsä koulusta enemmän kuin paimentamisesta. Paimentaminen on kuumuuden takia rankkaa sekä lapsille että aikuisille, ja Rebeccan mukaan pahinta on jano.
Kuivuus koettelee
Rankat kuivuusjaksot koettelevat Turkanaa entistä tiheämmin. Vuoden 2017 kuivuus oli pahin vuosikymmeniin. Satojatuhansia eläimiä kuoli veden puutteeseen ja tauteihin.
Isku oli kova paimentolaisille, jotka perinteisesti vaeltavat sateiden perässä. Eläimet ovat kuin kävelevä pankkitili – niillä täytetään kaikki tarpeet. Eläimistä saa maitoa ja lihaa syötäväksi. Eläimen myymällä saa rahaa esimerkiksi terveydenhuoltoon.
Lisäksi miehet tarvitsevat eläimiä maksaakseen naimisiinmenon yhteydessä myötäjäisiä naisen suvulle. Eläinten kuolema iski perheisiin kuin taloudellinen taantuma.
”Kuivuudessa riutuneista eläimistä ei ole myytäväksi eikä syötäväksi, ja maitoa irtoaa paljon vähemmän”, Edapal selittää.
Kriisi lietsoo myös jännitteitä paimentolaisten keskuudessa. He kilpailevat pienenevistä laidunmaista, ja äärimmäinen köyhyys houkuttaa varastamaan karjaa. Ohikulkeva kamelipaimen kantaa rynnäkkökivääriä olallaan, jotta varkaat pysyisivät loitolla. Turvattomuutta lisää aseiden virta naapurista, sodan runtelemasta Etelä-Sudanista rajan yli Turkanaan.
Paimentolaiselle kysymys omaisuudesta on suunnilleen yhtä arka kuin jos suomalaiselta kysyy palkasta. Useimmat pitävät eläinten määrän omana tietonaan. Edapal kuitenkin kertoo, että karjavarkaat veivät perheeltä parisataa eläintä.
Perhe pakeni turvattomuutta nykyiseen asuinpaikkaansa Agelesin kylään lähelle Lokicharin kaupunkia. Edapalin vaimo AsekenNamasi sanoo, että hänen sydäntänsä särkee ja se johtuu kaikista vastoinkäymisistä.
”Pahinta oli, kun varkaat tappoivat neljä ystävääni silmieni edessä vedenhakumatkalla”, hän kertoo. ”Eläimiä on mahdollista hankkia lisää, mutta ihmistä et ikinä voi korvata.”
Rebecca Atubo, 12, (edessä) kävelee kouluun ystäviensä kanssa. On tärkeää, että koulu on lähellä kotia, sillä koulumatkat Turkanassa ovat täynnä vaaranpaikkoja.
12-vuotiaan Rebecca Atubon (keskellä) vanhemmat David Edapal (vas.) ja Aseken Namasi lähettivät tyttärensä kouluun. Murros paimentolaiskulttuurista koulutusta arvostavaan elämänkatsomukseen näkyy Turkanassa vahvana.
Turkanan asukkaista lähes kaikki ovat paimentolaisia. Pojat kasvatetaan karjankasvattajiksi ja tyttöjen odotetaan kasvattavan perheen vaurautta menemällä naimisiin. Myötäjäiset menevät koko suvulle.
Lapsiavioliitot ovat yhä yleisiä. Perinteisen elämäntyylin odotusten vuoksi paimentolaiset eivät ole aiemmin arvostaneet koulutusta.
Kun Alice LoroLele pääsi kouluikään, hänen äitinsä halusi hänet kouluun, mutta isä vastusti. Suutuksissaan isä heitti molemmat pihalle, ja ilman eläimiä he olivat puilla paljailla.
Alicella ei ollut peruskoulun jälkeen enää varaa lukioon. Tänään Alice on 20-vuotias kolmen lapsen äiti ja asuu majassa äitinsä luona Lokicharissa.
”Menin 15-vuotiaana naimisiin, koska ajattelin että mieheni pitäisi meistä huolta. Olin typerä, enkä tiennyt mistään mitään”, Alice kertoo selvästi kiihtyneenä.
Mies ei ikinä maksanut myötäjäisiä, mikä myös kertoo paimentolaisten ahdingosta. Lahjakkaana oppilaana Alice pääsi esikoululaisten opettajaksi. Hän perusti myös pientavarakaupan. Mutta mies hamusi kaikki tulot itselleen ja alkoi ryypätä. Alice synnytti kaksi lasta, mutta mies ei välittänyt heistä.
”Kun olin raskaana kolmannen kerran, mieheni oli ottamassa toisen vaimon. Jätin hänet ja muutin takaisin äidin luokse”, Alice kertoo.
Turkana elää köyhyysrajan alapuolella
Turkanat elävät kaukana pääkaupunki Nairobin todellisuudesta. Kenian talous on kasvanut kovaa vauhtia. Nairobissa on pilvenpiirtäjiä, teknologiaa ja edistyksellisiä kännykkäsovelluksia. Turkanassa valtaosa elää kylissä, joissa ei ole sähköä tai juoksevaa vettä.
Nairobissa 22 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella, Turkanassa 88 prosenttia. Eriarvoisuus johtuu etenkin koulutuksesta. Nairobissa lähes kaikki ovat käyneet vähintään peruskoulun, Turkanassa 18 prosenttia.
Paimentolaiset muuttavat Turkanan kaupunkeihin töiden toivossa, mutta harva osaa edes lukea.
”Kannustamme perheitä lähettämään lapsensa kouluun. Yhä useampi pitää sitä ratkaisuna pitkällä aikavälillä”, KUA:n koulutustyön koordinaattori Miriam Atonia sanoo.
Satojatuhansia eläimiä kuoli vuoden 2017 kuivuuden aikana. Kuivuudella oli katastrofaaliset seuraukset karjankasvatuksesta eläville paimentolaisille.
Suunta on oikea. Tänään yli puolet Turkanan kouluikäisistä lapsista ja nuorista käy koulua. KUA:n hankkeissa lähes 27 000 aloitti koulun Kenian köyhimmissä maakunnissa vuoden 2018 aikana.
Alice sai stipendin opintoihin Lokicharin lukiossa. Hän kiittää myös äitiään tuesta, sillä hän pitää huolta lapsista, kun Alice on koulussa.
”Sydäntäni särkee, kun näen lapsiani niin harvoin. Mutta jotain uhrauksia meidän pitää tehdä; joutilaina emme pysty parantamaan tilannettamme”, hän sanoo.
”Haluan opettajaksi, koska haluan rohkaista tyttöjä kouluun. Voin antaa heille neuvoja, joita itse kaipasin.”
Koulutuksen hyödyistä on vaikea viestiä paimentolaiselämää eläneille vanhemmille. Edapal ja Namasi eivät ole käyneet koulua, mutta päättivät pitkän harkinnan jälkeen lähettää tyttärensä Rebeccan koulutielle.
”Olen nähnyt, miten hyvin oman sukupolveni koulun käyneet menestyvät tänään. Jos olisimme saaneet koulutuksen, nukkuisimme patjoilla ja majallamme olisi peltikatto kankaiden sijaan”, hän tuumii.
Alice Loro Lele pyysi äitiään pitämään huolta lapsistaan, kun hän on lukiossa. Alice menestyy erinomaisesti äiti on iloinen, että hän lähetti tyttärensä lapsena kouluun.
Koulutettu nainen on itsenäinen
Päästettyään vuohet laitumelle, Rebecca taittaa parin minuutin kävelyn päivän ensimmäiselle oppitunnille. Edapal vertaa koulutusta avioliittoon – Rebecca on nyt naimisissa koulun kanssa. Koulutetun naisen ei tarvitse olla riippuvainen muista. Naimisiinmenosta hän saa päättää itse, kunhan koulu on käyty.
Edapal tuntee itsensä ylpeäksi, kun Rebecca koulupäivän jälkeen kertoo oppimastaan.
”Toivon, että Rebecca löytää itselleen mieluisan työn, ja jos luoja suo, hän voi auttaa myös vanhempiaan tulevaisuudessa. Koulutus antaa paljon mahdollisuuksia, joita en itse edes pysty kuvittelemaan.”
Teksti: Erik Nyström, Kuvat: Tatu Blomqvist / Ville Nykänen
Osallistu Yhteisvastuukeräykseen osoitteessa yhteisvastuu.fi, Katso myös koskettavat TV-dokumentit helmikuun alusta lähtien Ylen kanavilla.
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
Avioeron jälkeen sukulaiset eivät auttaneet. Nyt Kamu Sunar on se, jolta tullaan pyytämään apua ja neuvoja.
Pieni poika tulee ostoksille Kamu Sunarin kauppaan. Hän valitsee suklaapatukan ja antaa siitä rahan. Poika on jo kääntynyt lähteäkseen, kun Sunar muistuttaa häntä vielä ottamaan vaihtorahan.
Kamu Sunarin kauppa on yksi huone kaksikerroksisessa kivitalossa Bhardeun kylän kapean pääkadun varrella. Kaupassa myydään monenlaista tavaraa saippuasta ja rannerenkaista kenkiin ja bensiiniin. Pieni Bhardeun kylä sijaitsee vehreässä laaksossa aivan keskellä Nepalia.
Sunar on dalit eli kastiton, ja yrittäjä ja yksinhuoltajaäiti. Nyt hän on myös valtuutettu nepalilaisessa maaseudun kunnanvaltuustossa gaupalikassa, eli mukana päättämässä alueensa asioista.
Sunarin kotikylässä on jo usean vuoden ajan toiminut Kirkon Ulkomaanavun vapaaehtoisverkoston Naisten Pankin tukema naisten osuuskunta. Siihen kuuluvat naiset ovat saaneet koulutusta ja tukea esimerkiksi säästämiseen ja maatalouteen sekä omien pienyritysten perustamiseen. Osuuskuntalaisten taloudellinen ja sosiaalinen asema on parantunut, mutta naisten mukaan yhtä tärkeää on ollut itsetunnon kasvaminen, ryhmän yhteishenki ja toisten tuki.
Ja kun Nepalissa pidettiin kunnallisvaalit, Bhardeun naiset päättivät yhdistää voimansa. He äänestivät arvostettua ryhmän jäsentä Kamu Sunaria, jolla dalit-kiintiön kautta oli muita hieman parempi mahdollisuus tulla valituksi. Kun hänet valittiin, se oli yhteinen voitto.
Politiikassa Sunar haluaa ajaa naisten taloudellista ja henkistä voimaantumista. Nepalissa naisten asema on vielä heikko, eivätkä kaikki miellä esimerkiksi omistusoikeuden ja taloudellisen päätösvallan kuuluvan naisille samalla tavoin kuin miehillekin.
Salaa kouluun ja nuorena naimisiin
Kamu Sunarin kotikylässä toimii Naisten Pankin tukema naisten osuuskunta.
Syrjäinen Bhardeu ei ole aina ollut Kamu Sunarin koti. Hän vietti lapsuutensa pääkaupunki Katmandussa, jossa hänen vanhemmillaan oli kultaliike. Lapsuus viisilapsisen perheen vanhimpana tyttärenä oli onnellinen.
”Kävin viisi vuotta koulua. Sen jälkeen vanhemmat halusivat, että autan äitiä kotona ja isää kaupassa. Olin voimakastahtoinen jo lapsena. Olin hyvin kiinnostunut matematiikasta. Yritin jatkaa koulunkäyntiä salaa, mutta kun isä ja äiti saivat sen selville, sain selkääni, ja koulunkäynti oli pakko lopettaa.”
Kamu Sunar huokaa. Nyt alkaa hänen tarinansa kipein osa.
Kultaliikkeessä vieraili eräs nuori mies.
”Olin 15-vuotias, kun tapasimme, hän kuusi vuotta vanhempi. Menimme naimisiin rakkaudesta.”
Rakkausavioliitot olivat Nepalissa parikymmentä vuotta sitten paljon harvinaisempia kuin nyt. Nuoripari muutti miehen kotikylään Bhardeuhun. Onnea kesti kymmenen vuotta.
”Sitten hän löysi toisen. En halua puhua tästä yhtään enempää. Hän petti minut. En halua ajatella häntä”, Sunar sanoo.
”Ei, en todellakaan aio avioitua enää ikinä, koska en tahdo, että minulle voisi taas käydä niin.”
Kun mies lähti, Sunar ja lapset, pieni tyttö ja poika, jäivät puille paljaille. Miehen perhe ei halunnut auttaa.
”Sain rohkeutta lapsistani. En halunnut, että he joutuvat kärsimään.”
”Äiti on hyväsydäminen ja hauska”
”Olen nyt hyvin onnellinen”, kertoo Sunari.
Naisten osuuskunnan jäsenyys auttoi elämän uudelleen järjestämisessä. Pikkuhiljaa Sunar keräsi taitoja ja pääomaa. Hän otti 15 000 Nepalin rupian (110 euron) lainan oman kaupan perustamista varten. Hän oli unelmoinut omasta kaupasta aina.
Kauppa menestyi. Molemmat lapset saivat mahdollisuuden jatkaa koulunkäyntiä niin pitkälle kuin haluaisivat.
Laitamme kaupan hetkeksi kiinni ja lähdemme katsomaan Kamu Sunarin rakennustyömaata. Hän on toteuttamassa toistakin unelmaa, omaa kotia. Pian asuminen entisen miehen veljen talossa päättyy. Talo ei ole edes turvallinen, sillä se vaurioitui vuoden 2015 voimakkaissa maanjäristyksissä.
Sunarin oma pieni tontti on kävelymatkan päässä kaupalta tässä kauniissa laaksossa, jossa kylä sijaitsee. Talot on ripoteltu laaksoon harvakseen, niitä ympäröivät niityt ja porrastetut maissi- ja sinappipellot. Laaksoa reunustavia korkeita vihreärinteisiä kukkuloita ei täällä lumihuipuistaan kuuluisassa maassa voi kutsua vuoriksi.
Tontilla hänen tyttärensä ja ystävättärensä työskentelevät kuumassa auringonpaisteessa murskaten kiviä. Kivimurskaa saa ostaa myös valmiina, mutta tulee halvemmaksi tehdä sitä itse.
Pian tontille kohoaa pieni talo, joka on Sunarin ikioma. Se tuntuu todella ihanalta.
14-vuotias Amrita-tytär pääsee huomenna kivenmurskauksesta eroon ja kouluun, kun kouluvuosi alkaa.
”Amrita on vahvempi kuin minä. Hän on kova puhumaan ja hänellä on paljon ehdotuksia”, Sunar kertoo.
Amritaa kiinnostaisi ura lentopallon pelaajana. ”Hän saa itse valita”, Sunar vakuuttaa. Hänen 18-vuotias poikansa Amit on töissä kultaliikkeessä Katmandussa, mutta käy usein äidin ja siskon luona.
14-vuotias Amrita tytär on ylpeä äidistään.
”Äiti on hyväsydäminen ja hauska. Ja vähän ankara. Aikaisemmin äiti oli tosi hiljainen, mutta ei enää. Olen tosi ylpeä siitä, että hän on valtuustossa”, Amrita sanoo.
Työtä naisten puolesta
Kastittomat kohtaavat edelleen monenlaista syrjintää Nepalissa.
”Olen kärsinyt paljon, koska olen kastiton. Mutta olen myös oppinut paljon. Olen nyt tässä, koska minua on tuettu voimakkaasti”, Sunar sanoo.
Valtuustossa kaikki jäsenet ovat Sunarin mukaan kuin yhtä perhettä.
”Syömme yhdessä ja autamme toisiamme. Siellä ei ole syrjintää.”
Sunar tietää omasta kokemuksestaan tarkalleen, millaisia taitoja nainen tarvitsee parantaakseen asemaansa yhteiskunnassa. Hän on nyt siinä asemassa, että voi neuvoa ja auttaa muita.
Valtuustotyöstä saa vain pienen palkkion eikä köyhän maan 460 kunnanvaltuustolla ole paljon varoja jaettavaksi alueen kehitykseen. 18 prosenttia varoista on kohdistettu erityisesti naisten tukemiseen. Se on kuitenkin enemmän kuin ei mitään.
”Aiemmin mieleni oli tyhjä. Nyt minulla on paljon tietoja, taitoja ja ideoita”, Sunar kuvailee.
Luottamuksen rakentaminen yhteisöissä ei ole naiselle helppoa, vaikka Aziza Maalimin tausta antaa kaikki edellytykset menestyksekkääseen rauhantyöhön.
Rauha on kuin muna. Se on herkkä ja hauras, mutta oikeissa olosuhteissa se antaa elämän. Nämä viisaat sanat lausui edesmennyt Deka Ibrahim, nainen ja rauhantekijä, joka ratkaisi konflikteja Wajirin maakunnassa Keniassa 1990-luvun alussa.
Myöhemmin Ibrahimista tuli keskeinen henkilö Koillis-Kenian rauhanprosesseissa. Naisena hän oli myös KUA:n rauhantyön koordinaattorin Aziza Maalimin esikuva.
”Minun kokemukseni on, että naisilla on paljon annettavaa rauhanprosesseissa. Kuitenkin paimentolaisyhteisöissä naisia ei usein päästetä mukaan rauhantyöhön”, Maalim sanoo.
Maalim on kasvanut somalialaisessa paimentolaisyhteisössä Koillis-Keniassa. Vaikeat väkivaltaiset konfliktit yhteisöjen sisällä ja välillä syntyivät historiallisesta marginalisoitumisesta, turvattomuudesta ja väkivaltaisesta radikalisoitumisesta.
Luottamuksen rakentaminen ei ole naiselle helppoa, vaikka Maalimin tausta, sitoutuminen ja koulutus rauhantyöhön antavat tarvittavat edellytykset toimia.
”Työurani alkuvaiheessa tuin paikallista järjestöä rauhandialogissa, mutta klaani ja uskonnolliset johtajat eivät hyväksyneet minua, koska olin nuori naimaton nainen”, Maalim muistelee.
Naisten osallistumista rauhanprosesseihin eivät vastusta vain miehet.
”Kerran haastattelin nuorta naista naisten roolista rauhanprosesseissa. Hän sanoi, mikset kysy näitä kysymyksiä ensin miehiltä, he tietävät paremmin, he edustavat meitä.”
Naisten osallistaminen rauharakentamiseen vaatii Maalimin mukaan kulttuurisen ja uskonnollisen kontekstin syvällistä ymmärrystä, jotta pystyy tunnistamaan kulttuurisesti sopivia tapoja ottaa naiset mukaan. Maalim on suunnitellut keskustelupiirejä Pokot- ja Marakwet-ryhmien naisille Kerio-laaksossa.
”Uskon, että naisilla on laajat mahdollisuudet osallistua ja lunastaa paikkansa rauhanrakentamisessa paikallisella tasolla. Tämä on vaiheittainen prosessi, johon meidän tulisi haluta osallistua”, Maalim sanoo.
