Iso osa nepalilaisista saa jokapäiväisen ravintonsa omilta pihoiltaan. Ilmastonmuutoksen vaikutuksille alttiit kasvimaat ovat Nepalin syrjäseutujen perheiden elinehto.
Teksti: Elisa Rimaila Kuvat: Antti Yrjönen
VIELÄ ÄSKEN pihamaalla potpottanut ruskea kana on menettänyt päänsä. Sen kohtalo on päätyä osaksi Sabitri Gurung Alen, 28, ja Dhansara Alen, 31, tänään valmistamaa lounasta. Vastineeksi lintu on saanut vapaasti kuopsutella ja kaivaa pihaa lajitovereidensa kanssa ja elää elämää, josta suurin osa maailman kotieläimistä voi vain haaveilla.
Videolla valmistetaan kanapataa Tarangan kylässä Nepalissa.
Dhansaran kanapata
NOIN 6 ANNOSTA Tarvitset: terävän veitsen kanan paloitteluun, ison wokkipannun tai korkeareunaisen paistinpannun. Tarjoile esimerkiksi jasmiiniriisin kanssa.
1 kana tai 600–700 grammaa kananlihaa
2 sipulia
1 valkosipuli
Reilu pala inkivääriä
500 g kirsikkatomaatteja tai tomaattia paloiteltuna
1 chilipalko (tulisuus maun mukaan)
Tilkka öljyä paistamiseen
3–5 dl vettä
Ripaus suolaa
2–4 rkl jauhettua kurkumaa
1. Teurasta ja käsittele kana sopiviksi paloiksi.
2. Pilko sipulit, valkosipuli ja inkivääri ja kuullota ne öljyssä pannulla.
3. Lisää kurkuma ja sekoita. Lisää kana ja paista kunnes kypsää.
4. Nakkaa joukkoon chili, pilkotut kirsikkatomaatit sekä vesi. Keitä, kunnes edessäsi on muheva pata.
Nepalin maalaiskylissä kanat saavat elää pihoilla vapaata elämää.
LÄNSI-NEPALIN Surkhetin alueella sijaitsevassa Tarangan kylässä kanaruokaa syödään harvoin. Lintuja ja vuohia teurastetaan ravinnoksi lähinnä juhlia ja vieraita varten. Lihaa saatetaan joutua hankkimaan lautaselle myös, kun pellot ja kasvimaat tarjoavat tavallista huonompaa satoa.
Sabitri ja Dhansara kuuluvat samaan perheeseen, sillä heidän aviomiehensä ovat veljeksiä. Naisten kotiovelta on 34 kilometriä lähimpään isoon kaupunkiin Birendranagariin. Pöllyävällä, mäkisellä ja osin keskeneräisellä tiellä matkaan kuluu puolitoista tuntia jopa nelivedon kyydissä. Kauppa ja terveyspalvelut ovat kaukana, eikä Sabitrin ja Dhansaran perheillä ole rahaa muutenkaan riittävästi.
Tarangan kylässä omavaraisuus on perheille elinehto.
Kasviscurrya omalta kasvimaalta
Tuhkat savuavat yhä, kun Sabitri kokoaa niitä paljain käsin vatiin maalattiaisen keittiönsä varjossa.
Pian nuotiossa palaa jo uusi tuli, ja nainen kaataa pannuun ruokaöljyä. Kasviscurryn ainekset odottavat pääsyään pataan: muhkea kaali, sipulia, valkosipulia ja kattilan pohjallisen verran pieniä perunoita. Kaikki on poimittu suoraan perheen omalta pellolta.
Videolla valmistetaan kasviscurrya.
Kasviscurry Sabitrin tapaan
NOIN 6 ANNOSTA Tarvitset: ison wokkipannun tai kattilan currylle, kasarin maidon kuumentamiseen, kivialustan ja jauhinkiven (morttelikin käy).
1 valkokaali
Noin 1 kg perunoita
2 sipulia
Tilkka ruokaöljyä kasvisten kuullottamiseen
1 chilipalko (vahvuus oman maun mukaan)
1 kokonainen valkosipuli
4 dl maitoa
7 dl vettä (voit lisätä veden määrää, jos curryn koostumus vaikuttaa liian kuivalta)
Ripaus suolaa
2–4 rkl jauhettua kurkumaa
1. Aloita lypsämällä lehmä ja kuumentamalla maitoa kattilassa.
2. Pilko kaali, lohko perunat ja siivuta sipuli. Leikkaa chili silpuksi ja valkosipulinkynnet pienemmiksi paloiksi ja jauha ne tasaiseksi tahnaksi, johon voit lisätä sekaan pari ruokalusikallista kylmää vettä tarpeen mukaan.
4. Lisää kurkuma ja valmistamasi chilivalkosipulitahna. Sekoittele.
5. Kuullota ensin miedolla lämmöllä ja sekoitellen perunoita ja lisää kaali, kun perunat alkavat kypsyä.
6. Lisää seokseen maito ja pikkuhiljaa myös vesi. Hauduta rauhassa miedolla lämmöllä. Sekoittele ja anna hautua kannen alla.
Videolla valmistetaan maustetahnaa.
Minttuinen maustetahna
NOIN 3 DL VALMISTA TAHNAA Tarvitset: kivialustan ja jauhinkiven (morttelikin käy).
300 g tuoreita kirsikkatomaatteja tai pieneksi pilkottua tomaattia
Reilu nippu tuoretta minttua
1 chilipalko (tulisuus maun mukaan, mutta mieluiten tulisempaa kuin mietoa)
Reilu ripaus suolaa
Noin 1 dl vettä
1. Silppua tomaatit, minttu ja chilipalko pieneksi.
2. Jauha tomaatti-, minttu- ja chilisilppu tasaiseksi tahnaksi. Lisää kylmää vettä tarvittaessa pieninä määrinä niin kauan, että koostumus on selvästi tahnamainen.
3. Lisää lopuksi suolaa makusi mukaan. Voit halutessasi lisätä myös minttua, chiliä ja tomaattia.
TIESITKÖ? 60 prosenttia nepalilaisista saa toimeentulon maataloudesta. Maan pinta-alasta viljelykäytössä on 2,7 miljoonaa hehtaaria. Siitä vain puolet on kasteltua. (Lähde: cdkn.org)
Ilmastonmuutos koettelee Nepalia. Se tekee etenkin niiden perheiden elämästä haastavaa, jotka ovat perinteisesti hankkineet omilta pelloiltaan paitsi toimeentulonsa myös oman ravintonsa.
Kasvimaan kastelu tuottaa Dhansara Alelle ja Sabitri Gurung Alelle paljon ylimääräistä työtä, kun sateet eivät tule normaalisti. Naisten mukaan poikkeukselliset sääilmiöt kuten kuivuus ovat vaivanneet Tarangan kylää jo vuosikymmenen.
KITULIAAT TOMAATIN varret kipuavat pitkin tukikeppejään. Niiden lehdet ovat haalean keltaisia, ja perunapellon multa halkeilee janoisena. Tänä vuonna sadosta ei ole riittänyt myytäväksi, mikä tarkoittaa, että perhe on elänyt niukasti.
”Kaikki riippuu vedestä. Nyt sitä ei ole”, Sabitri sanoo.
Ilmastonmuutos koettelee Nepalia. Sen vaikutuksesta sateet ovat epäsäännöllisempiä kuin ennen. Kuivuuden lisäksi Nepalissa on tänä vuonna koettu tavallista voimakkaampia sateita ja niiden aiheuttamia tuhoisia tulvia.
Kasteluvettä perhe kantaa noin kahdensadan metrin päässä sijaitsevasta joesta, vaikka pihassa on vesipumppu.
Pumppu on asennettu osana laajempaa alueellista kasteluhanketta. Sen tarkoituksena oli helpottaa vedensaantia Tarangan kaltaisissa syrjäkylissä pumppaamalla Bherijoen vettä aurinkovoiman avulla tuotetulla sähköllä. Aurinkovoiman asentamista on tosin odotettu Tarangassa viisi vuotta.
Raj Ale Magar, 5, on löytänyt pihan mangopuusta kiipeiltävän oksan.
Juomavesi kannetaan joesta
Kirkkaana virtana kohisevan Bherijoen veden tuoksu tuo mieleen suomalaisen järvimaiseman. Perheen lapset ryntäävät uimaan. Mukana olevaan haaviin tarttuu tänään vain muutama sintti, jotka lapset päästävät takaisin jokeen.
Lapset kaatavat kotipihassa veden isompaan muovitynnyriin. Sen vettä käytetään ruoanlaittoon ja juotavaksi.
”Juomavettä on haettava joka neljäs päivä”, Sabitri kertoo ja kaataa samalla tilkan vettä mausteseokseen, jota hän jauhaa kivien välissä tuoreesta mintusta, chilistä ja pikkutomaateista.
Veden hakeminen muutaman sadan metrin päässä kodista virtaavasta Bherijoesta on perheiden lasten (vas.) Maya (11), Simran (10), ja Raj (5) Ale Magarin tehtävä.
Maya Ale Magar, 11, on ikäänsä nähden tottunut veden kantaja. Tarangan kylässä Nepalin maaseudulla ei ole sähköjä, ja ilman sähköä vettä ei saada pumpattua joesta talousvedeksi eikä kasteluun.
Bherijoki on Nepalin pisimmän, vuorilta alkunsa saavan, Karnalin sivuhaara. Joen voimakasta virtausta haluttaisiin valjastaa Nepalin maaseudulla myös sähköntuotantoon.
Veden kantaminen on lasten työtä Bherijoen rannalla sijaitsevassa Tarangan kylässä. Maya Ale Magar, 11, kantaa vesitonkkaa tottunein ottein noin parinsadan metrin päässä mäellä sijaitsevaan kotiin.
Ilmastonmuutos erottaa perheitä
Kuivuus ei haittaa vain ruoantuotantoa ja toimeentuloa. Se murustelee perheet maailmalle.
”Kun ei sada eikä ole satoa, ihmiset lähtevät muualle töihin. Kuivuuden takia emme voi elää yhdessä perheenä”, Sabitri sanoo.
Dhansara Ale ja Sabitri Gurung Ale.
Hänen puolisonsa työskentelee Malesiassa, appi Intiassa.
”Elimme ennen onnellisina yhdessä. En ole nähnyt miestäni melkein vuoteen ja kaipaan häntä”, Sabitri kertoo.
Sabitrin ja Dhansaran suvut ovat eläneet seudulla vuosikymmeniä. Perheet ovat viime vuosina saaneet tietoa ilmastonmuutokseen sopeutumisessa auttavista uusista viljelymenetelmistä hankkeessa, jota ovat rahoittaneet Suomen ja Saksan ulkoministeriöt sekä Euroopan unioni. Kirkon Ulkomaanapu on hankkeen toteuttaja saksalaisen kehitysyhteistyöjarjestö GiZin kanssa.
”Meillä on nyt tarvitsemamme tiedot ja taidot. Niistäkään ei ole hyötyä, jos meiltä puuttuu vesi”, Sabitri sanoo.
Pihapiirin ulkopuolelle puiden alle asettuneet naudat lepäävät keskipäivän kuumuudessa. Hinduille ja buddhalaisille naudat ovat pyhiä eläimiä, joita ei teurasteta ruoaksi. Niiden maito kelpaa silti makeaan mausteiseen teehen. Sabitri kaataa paksua ja rasvaista maitoa myös padassa kuullottuneiden sipulien, kaalin ja kypsyneiden perunoiden joukkoon. Padasta kohoaa kurkuman, chilin ja valkosipulin tuoksu. Lounas on pian valmis.
Ja sitten syömään! Lintuja ja vuohia teurastetaan Nepalin maaseudulla ravinnoksi lähinnä juhlia ja vieraita varten. Tarangan kylässä omavaraisuus on perheille elinehto.
Nälkä on raaka ase – sodat Ukrainassa, Sudanissa ja Gazassa heikentävät maailman ruokaturvaa merkittävästi
Ruokaa ei saa käyttää sodan välineenä, mutta silti konfliktit vaikuttavat ihmisten mahdollisuuksiin saada riittävästi ravitsevaa ravintoa. Viime vuosina maailma on paikallisten haasteiden ohella todistanut erikoista ilmiötä: jo kolmatta vuotta kestävä Ukrainan-sota on vaikuttanut ruokaturvaan maailmanlaajuisesti.
Teksti: Ulriikka Myöhänen
Ruoka-avun kriittiset yhteydet Gazan pohjoisosaan on katkaistu. Nälkiintyminen on läsnä lähes kaikkialla sodan runtelemassa Sudanissa. Venäläisohjukset iskivät kahteen vilja-alukseen Mustallamerellä.
Otsikot ovat poimintoja kansainvälisen median ja YK-järjestöjen uutisoinnista syys-lokakuussa 2024. Uutisista voi jo nopealla vilkaisulla päätellä muutaman tärkeän asian.
Ensinnäkin sota vaikuttaa aina tavallisten ihmisten ravinnonsaantiin. Toisekseen nykypäivänkin sodissa ruoka ja siihen liittyvien resurssien kontrolloiminen on ase, jonka tuhot vaikuttavat eniten siviileihin.
Uutisotsikoiden takana olevat teot – siis esimerkiksi pommittaminen, viljelymaiden ja vesivarojen tuhoaminen sekä ruokakuljetusten sabotointi – ovat karmivia tekoja paitsi konfliktien keskellä sinnittelevien siviilien näkökulmasta, myös siksi, että ne voimakkaasti horjuttavat kansainvälisiin sääntöihin perustuvan maailman järjestystä.
Kansainvälinen humanitaarinen oikeus tunnetaan sodan sääntöinä. Niissä sanotaan esimerkiksi, että siviilien näännyttäminen nälkään on sodankäynnin menetelmänä ehdottomasti kielletty. Kiellettyä on myös hyökätä sellaisiin kohteisiin, jotka ovat siviiliväestön selviytymisen kannalta välttämättömiä. Niitä voivat olla esimerkiksi elintarvikkeet, viljapellot, sadot, karja, vesivarannot ja kastelujärjestelmät.
Sodan sääntöjä rikotaan jatkuvasti. Vielä vuonna 2024 elämme maailmassa, jossa lapsia kuolee nälkään, ohjukset ja raketit tuhoavat ruokavarastoja, eikä ruoka-apu tavoita kaiken kurjuuden keskellä eläviä siviilejä.
Kehittyvillä alueilla sotia käydään usein seuduilla, joilla on jo ennestään kärsitty riittävän ravinnon ja toimeentulon puutteesta ja esimerkiksi vähäisistä laidun- ja viljelysmaista. Ruoka ja kiistat ruoan ympärillä voivat olla siis sekä sodankäynnin väline että syy konfliktin taustalla.
Ruoka on ihmisoikeus
Oikeus ruokaan on jokaisen ihmisen oikeus.
Vuonna 1996 pidetyn maailman ruokakokouksen mukaan ruokaturva toteutuu silloin, kun “kaikilla ihmisillä on kaikkina aikoina fyysisesti ja taloudellisesti mahdollisuus saada riittävästi turvallista ja ravitsevaa ruokaa, joka täyttää heidän ravitsemukselliset tarpeensa ja mieltymyksensä sekä mahdollistaa aktiivisen ja terveen elämän”.
Ruokaturvaan liittyy neljä pääulottuvuutta. Ruokaa on oltava saatavilla: sitä pitää kasvaa pelloilla ja olla varastoissa. Jotta ruokaturva toteutuu, ihmisen pitää myös päästä käsiksi ruokaan. Hänellä pitää siis olla mahdollisuus ostaa tai tuottaa ruokaa omiin ja perheensä tarpeisiin.
Sen lisäksi, että ruokaa on saatavilla, sen pitää olla ravitsevaa ja monipuolista niin, että ihmisen energian ja ravintoaineiden tarpeet täyttyvät. Neljäntenä ulottuvuutena on ruokaturvan vakaus tai pysyvyys. Hyvälaatuista ja ravitsevaa ruokaa pitää olla saatavilla päivästä toiseen ja ihmisillä pitää olla mahdollisuus sen hankkimiseen, jotta yksilön voidaan katsoa olevan ruokaturvan piirissä. Poliittinen epävakaus, sään ääriolosuhteet, hintojen nousu ja työttömyys voivat kaikki vaikuttaa vakauteen ruokaturvan ympärillä.
Ruokaturvan neljän pääulottuvuuden rinnalla on myös kaksi tärkeää lisänäkökulmaa. Niiden mukaan ihmisellä pitää olla mahdollisuus päättää, millaista ruokaa hän syö ja kuinka ruoka on esimerkiksi tuotettu ja prosessoitu. Ruokajärjestelmien pitää olla myös pitkällä ajanjaksolla kestäviä niin taloudellisesti, sosiaalisesti kuin ympäristönkin kannalta.
Jopa kolmannes maailman ruoasta päätyy roskiin
Tänä päivänä ruokaturva ei toteudu kaikkien kohdalla edes siinä määrin, että ruokaa olisi ylipäätään saatavilla. YK:n maatalous- ja elintarvikejärjestön (FAO) tuoreen, maailman ruokaturvaa ja ravitsemusta käsittelevän raportin mukaan joka 11. ihminen maailmassa ja joka viides Afrikan mantereella näki nälkää vuonna 2023 – tämä siitäkin huolimatta, että maailmassa tuotetaan ruokaa enemmän kuin ihmiset ehtivät syödä.
On arvioitu, että ainakin viidesosa tai jopa kolmasosa tuotetusta ruoasta menee roskiin. Rikkaissa maissa ruokaa ostetaan liikaa ja jätetään sitten syömättä. Köyhimmissä maissa ruoka menee hukkaan jo sadonkorjuun aikaan puutteellisten säilöntämahdollisuuksien ja markkinoiden vuoksi.
Viime vuodet ovat olleet globaalin ruokaturvan heikentymisen näkökulmasta poikkeuksellisia. Syinä ovat koronapandemia ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan.
Korona alkoi levitä maailmalle Kiinan Wuhanin kaupungista joulukuusta 2019 alkaen. Kevään 2020 aikana pandemiaksi äitynyt virustauti sulki maanrajoja sekä rajoitti merkittävästi ihmisten välisiä kohtaamisia ja päivittäistä elämää.
Pandemialla oli vaikutuksia ravitsemukseen, ruokaturvaan ja ruokajärjestelmiin eli siihen kokonaisuuteen, joka koostuu ruoan tuotannosta, jalostuksesta, jakelusta ja kulutuksesta.
Pandemia vaikutti merkittävästi myös elintarvikeketjuihin eli siihen, miten raaka-aine päätyy jalostamisen, käsittelyn, jakelun ja myynnin kautta ihmisen ruokapöytään. Vaikutukset olivat maailmanlaajuisia pandemian aikaisten sulkujen ja rajoitusten sekä alalla työskentelevien sairastelun vuoksi.
Pandemia myös pakotti ihmisiä muuttamaan ruokailutottumuksiaan, kun erityisesti kehittyvissä maissa perheitä palvelevat epäviralliset, usein edullisia vihanneksia myyvät markkinapaikat suljettiin kokoontumisrajoitusten vuoksi. Vähävaraisia auttaneet sosiaaliohjelmat eivät voineet enää tarjota ruoka-apua samaan tapaan kuin ennen.
Monet menettivät toimeentulonsa, mikä tarkoitti sitä, että perheillä oli vähemmän rahaa käytettävissään ruokaostoksiin. Samanaikaisesti pandemian edetessä elintarvikkeiden hinnat nousivat merkittävästi.
Kuvitus: Julia Tavast
Ukrainassa sota on tehnyt pelloista miinakenttiä
Vuonna 2022 maailmaa koetteli uusi globaali kriisi, joka alkoi tällä kertaa Euroopan mantereella. Viimeistään Venäjän Ukrainassa aloittama hyökkäyssota on todistanut, miten verkottuneessa maailmassa elämme.
Ukraina on merkittävä eurooppalainen vilja-aitta, jonka maataloustuotteet ovat viime vuosina päätyneet ruokapöytiin ympäri maailman. Ukraina sijaitsee Mustanmeren rannalla, jonka kautta maailmalle on kulkenut merkittäviä määriä viljaa, ruokaöljyä ja lannoitteita.
Kun sota alkoi, Mustallamerellä olleet venäläiset sotalaivat saartoivat ukrainalaissatamia ja siten sulkivat kauppareittejä. Energian ja polttoaineiden hinnat nousivat. Ruoan vienti Ukrainasta maailmalle kärsi merkittävästi ennen kuin kuljetukset Mustallamerellä onnistuttiin palauttamaan toimintaan edes osittain ja Euroopan maiden kautta löytyi vaihtoehtoisia reittejä Ukrainan maataloustuotteille.
Ukrainalaiset ovat menettäneet hedelmällisiä viljelymaitaan hyökkääjälle, ja pelloista on tullut miinakenttiä. Itse pellot ja niillä kasvaneet sadot ovat paikoittain tuhoutuneet täysin. Ne, jotka yhä viljelevät, kamppailevat yrittäessään kasvattaa satoa sodan keskellä. Jatkuvien energiainfrastruktuuriin kohdistuvien iskujen myötä sähköstä on pulaa.
Ruoan kuljettaminen maatiloilta kansainväliselle kuluttajalle on vaikeutunut merkittävästi suljettujen kauppareittien, jatkuvan turvallisuusuhan ja nousseiden kuljetusmaksujen myötä.
Ukrainan sota ja sen vaikutukset ruokaturvaan ovat näkyneet kaikkialla maailmassa Väli-Amerikasta Lähi-itään ja Aasiaan. Sodan myötä ruoan maailmanmarkkinahinnat nousivat ennätyskorkeiksi maaliskuussa 2022, mutta ovat sittemmin laskeneet pandemian aikaiselle tasolle.
Koronapandemia ja Ukrainan sota ovat näkyneet perheiden ruokapöydissä ympäri maailman. Mutta ajattelepa tätä: tavallisimmin suomalainen ostaa kaupasta pitkälle jalostetun leipäpussin, jonka hinta koostuu tuottajan, elintarviketeollisuuden ja kaupan saamista osuuksista sekä arvonlisäverosta. Raaka-aineen osuus – ja siinä maailmanmarkkinoiden myötä tapahtunut hinnanmuutos – on meidän aamiaissämpylöissämme lopulta vain pieni arkinen kulu.
Köyhemmissä maissa ihminen ostaa valmiiden sämpylöiden sijasta ison säkillisen itse raaka-ainetta, viljaa, josta hän kotona jauhaa jauhoa vaikkapa kuukauden tarpeiksi. Vehnän maailmanmarkkinoiden hinta näkyy pienituloisen perheen kuukausikuluissa ja myös aamiaisleivän hinnassa kipeämmin kuin meillä.
Iskut viljalaivoja ja ruoantuotantoa vastaan jatkuvat Ukrainassa
Sodan säännöistä huolimatta Venäjä on käyttänyt Ukrainassa ruokaa sodan välineenä toistuvasti, voimakkaasti ja pitkäkestoisesti.
Ukrainan sotaa on jatkunut jo lähes kolme vuotta, ja silti iskut viljalaivoja, viljavarastoja ja ruoantuotantoa kohtaan jatkuvat. Vaikka markkinat ovat onnistuneet paikkaamaan ainakin osittain ukrainalaisten tuotteiden puutetta maailman markkinoilla, sodalla on jo nyt ja myös sen jatkuessa pitkäkestoisia vaikutuksia ruokaturvaan.
Kaikista voimakkaimmin vaikutukset ovat jo nyt iskeneet niihin, jotka olivat jo ennestään nälissään. Hintojen nousun myötä myös järjestöillä on ollut entistä vähemmän ruoka-avun resursseja käytössään. Se tarkoittaa sitä, että yhä harvempi ruoka-avusta riippuvainen perhe maailman kriiseissä saa lautaselleen riittävästi ruokaa.
FAO ennustaa, että jopa 600 miljoonaa ihmistä on kroonisesti aliravittuja vuonna 2030. Jos koronapandemiaa ja Ukrainan sotaa ei olisi tapahtunut, aliravittuja olisi vuonna 2030 jopa 119 miljoonaa vähemmän. Yksinään Ukrainan sota vaikuttaa ennusteeseen 23 miljoonan ihmisen osalta. Krooninen aliravitsemus iskee koviten Afrikkaan, jossa eletään jo nyt jopa nälänhädässä.
Kuvitus: Julia Tavast
Nälkää käytetään aseena siviiliväestöä vastaan Gazassa ja Sudanissa
Viime vuodet ovat tuoneet turbulenssia ruokaturvan isoon kuvaan, mutta maailmassa on tällä hetkellä paljon myös alueellisia ja paikallisia kriisejä, jotka merkittävästi heikentävät ruokaturvaa.
Niistä kaikista vaikein on saanut vähiten huomiota. Sisällissotaan vuonna 2023 ajautuneen Sudanin väestöstä yli puolet – 25 miljoonaa ihmistä – kärsii akuutista ruokaturvattomuudesta.
Nälänhätä on jo julistettu Pohjois-Darfuriin alueelle, jossa sijaitsee myös 500 000 maan sisäisen pakolaisen leiri. Kansainväliset järjestöt ovat yksimielisiä siitä, että nälkä on tällä hetkellä suurin syy Sudanin siviilien kärsimykselle.
Myös Sudanissa taistelevat osapuolet käyttävät nälkää sodan aseena. Raporttien mukaan konfliktin osapuolet horjuttavat voimakkaasti ruokajärjestelmiä, aiheuttavat joukkosiirtolaisuutta ja tuhoavat järjestelmällisesti elinkeinoja. Osapuolet myös estävät ruoka-avun pääsyä vastapuolen alueille.
Tilanne on erittäin vakava myös Gazassa, jossa siviilit eivät saa jatkuvien ilmaiskujen vuoksi tarpeeksi ruokaa. Israel myös rajoittaa voimakkaasti ruoka-avustusten riittävää pääsyä Gazaan.
Lisäksi on tietoja siitä, että Gazan alueelle päässeitä ruoka-avustuksia on joutunut ryöstelyjen kohteeksi. Israel syyttää ryöstelyistä Gazaa hallitsevaa islamistista äärijärjestöä Hamasia. Ruoka-avun järjestäminen on tällä hetkellä vaikeaa myös siksi, että Gaza on jatkuvan pommituksen ja evakuointikäskyjen alla, eikä ruoan varastointia ja jakelua pystytä järjestämään turvallisesti.
Jo pitkään on tiedetty, että Gazassa vallitsee ruokaturvan suhteen hätätila, joka voi kääntyä pian suoranaiseksi nälänhädäksi. Lokakuussa 2024 kolme neljäsosaa Gazan kaistaleen asukkaista on täysin riippuvaisia ruoka-avusta, vähäiset viljelymaat ovat tuhoutuneet pommituksissa ja markkinoilla olevat ruokatarvikkeet ovat vähissä ja tilanteen vuoksi erittäin kalliita.
Miten ruokaturva palautetaan?
Maailman ruokaohjelma arvioi, että akuutisti nälkäisiä on nyt jopa 71 maassa. Vakavin tilanne on Sudanissa ja Gazassa, mutta nälkää nähdään myös esimerkiksi Etelä-Sudanissa ja Malissa. Nälkäkriisi on pitkittynyt myös Somaliassa, joka ensin kärsi historiallisen pitkästä kuivuuskaudesta ja sitten sateista, jotka ovat aiheuttaneet maassa tuhoisia tulvia.
Konfliktien ja taloudellisten shokkien ohella muuttuva ilmasto onkin merkittävä ruokaturvattomuutta lisäävä seikka. Konfliktit, toimeentulon puutos ja muuttuva ilmasto puolestaan pakottavat ihmisiä jättämään kotinsa. Kierre on valmis, sillä myös pakolaisuus lisää merkittävästi ihmisen ruokaturvattomuutta.
Mitä sitten on tehtävissä, jotta jokaisella olisi tulevaisuudessa leipää lautasellaan? Valistuneimmat arvaukset korostavat yhteistyötä, jossa ruokaturvaa kehittävässä humanitaarisessa työssä ja kehitysyhteistyössä olisivat mukana niin hallitukset, rahoituslaitokset, yksityinen sektori kuin kolmas sektorikin.
Politiikan ja diplomatian merkitys korostuu, jotta siviilien elämään tuhoisasti vaikuttavat sodat saadaan loppumaan. Eri osapuolten on sitouduttava noudattamaan kansainvälistä humanitaarista oikeutta, joka kieltää hyökkäämästä ruokaa ja siviilejä kohtaan.
Kun pöly taistelutantereilla laskeutuu, on aika suunnata katseet tulevaisuuteen ja miettiä, miten ihmiset pääsevät taas viljelmilleen tuottamaan ruokaa ja ansaitsemaan elantonsa.
Jutussa on käytetty lähteinä Maailman ruokaohjelman ja OHCHR:n lukuisia tiedotteita ja verkkosivuja, FAO:n The State of Food Security and Nutrition in the World 2024 –raporttia, alueellisia ruokaturvan IPC-raportteja sekä Impacts of COVID-19 on food security and nutrition –raporttia. Lisäksi juttua varten on haastateltu Helsingin yliopiston ruokaturvaan erikoistunutta työelämäprofessoria Kaisa Karttusta.
Kouluruoka on päivän tärkein ateria
”Lapset ovat nälkäisiä. Se kupillinen, jonka annan heille, on tärkeä”, sanoo Etelä-Sudanista Keniaan paennut keittäjä Rose Tabu (vas.). Hän työskentelee Kakuma-Kalobeyein pakolaisleirin koululla. KUVA: Antti Yrjönen / KUA
TULI LOIMOTTAA patojen alla hökkelissä, joka toimii koulun keittiönä Kalobeyein pakolaisasutusalueella Keniassa. Tupruttava savu ilahduttaa oppilaita: se tarkoittaa, että koulussa on tänäänkin tarjolla ruokaa ja vettä. Aina niin ei ole, sillä Kalobeyein alue kärsii kuivuudesta ja vedenpuutteesta.
“Kun koulussa on ruokaa, kouluun tulee paljon oppilaita. Joillekin kouluruoka on päivän ainoa ateria. Jotkut jakavat ruoan kotona sisarustensa kanssa”, kertoo rehtori Carolyne Nakhungu Kalobeyei Friends -koulusta.
Jokaista oppilasta varten pataan laitetaan 150 grammaa riisiä, 40 grammaa papuja, viisi millilitraa öljyä ja kaksi grammaa suolaa. Ruokaa ja patoja tarvitaan paljon, sillä Nakhungun koulussa on kirjoilla kuutisen tuhatta oppilasta. Keittiössä touhuavat pakolaistaustaiset keittäjät, jotka saavat palkkionsa Kirkon Ulkomaanavulta.
Keittäjän työ on kokopäiväistä hommaa. Kun lounas on saatu tarjoilluksi puoliltapäivin, alkaa seuraavan päivän valmistelu. Raaka-aineet punnitaan ja kärrätään lihakset pullistellen keittiöön. Pavut pestään ja liotetaan. Iltapäiväneljältä patojen alla on taas tulet.
Keittäjät istuvat kipinävuoroissa läpi yön. Aamukuudelta pavut ovat kypsiä ja riisi pannaan kiehumaan.
“Lapset ovat nälkäisiä. Se kupillinen, jonka annan heille, on tärkeä”, sanoo Etelä-Sudanista Keniaan paennut keittäjä Rose Tabu.
Lähellä Etelä-Sudania sijaitsevassa Kakuma-Kalobeyeissä elää miltei 300 000 ihmistä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa konfliktien vuoksi. Monet perheet kärsivät aliravitsemuksesta.
“Jos lapsi ei saa kotona iltaruokaa, niin ainakin hän saa seuraavana päivänä kouluruoan”, Tabu sanoo.
Linssipadasta ja riisistä koostuva dal bhat on nepalilaisten superruoka, jonka voimin kiivetään vuorille, käydään koulua ja tehdään päivittäisiä askareita.
Teksti: Elisa Rimaila Kuvat: Antti Yrjönen
KUN ME SUOMALAISET keitämme aamupalaksi kaurapuuroa, syömme lounaalla salaattia tai keittoa ja valmistamme illalliseksi kalaa ja perunoita, Nepalissa samaa dal bhatia riittää vaikka päivän jokaiselle aterialle oltiinpa sitten Himalajan vuorilla, pääkaupunki Kathmandua ympäröivässä laaksossa tai Intian rajalla Terain alueella. Lentävä lause Dal bhat power 24 hour, dal bhatin voimalla 24 tuntia, ei ole siis syntynyt tyhjästä. Kaiken ikäiset nepalilaiset kokoavat päivän tärkeimmillä aterioilla lautaselleen linssipataa ja riisiä.
Mutta mikä tämä nepalilaisten superruoka oikeastaan on ja miksi se on niin suosittu? Linssien runsas proteiini yhdistettynä riisin hiilihydraatteihin täyttää tehokkaasti sekä vatsan että energiavarastot, ja moni löytää raaka-aineet omilta pelloiltaan tai kasvimailtaan. Annokseen lisätään yleensä vielä pinaattia, kukkakaalia, perunaa, tuoreita yrttejä, mausteita ja jugurttia. Kasvikset ja muut lisukkeet eivät tarjoa vain silmänruokaa, vaan ne myös lisäävät annokseen vitamiineja ja kivennäisaineita kuten kalsiumia, rautaa ja kaliumia.
Linssimuhennoksen, riisin ja lisukkeiden lisäksi dal bhat voidaan tarjota myös kala- ja lihakeiton kanssa kuten tässä, Bherijoen rannalla sijaitsevan Chisapanin kylän perinteisessä kalaravintolassa valokuvatussa esimerkkiannoksessa.
Dal bhatin juuret ulottuvat tarinoiden mukaan vuosisatojen taakse. Ruokalaji on tiettävästi kehittynyt maaseudulla, jossa raskasta fyysistä työtä pelloilla tekevät viljelijät ovat tarvinneet ravinteikasta mutta lähellä tuotettua ja halpaa ruokaa heti aamusta jaksaakseen läpi pitkän päivän. Sittemmin dal bhatista on tullut jonkinlainen nepalilaisen kulttuurin symboli, jota vaalitaan ja valmistetaan jokaisen nepalilaisen kodin keittiöissä sekä perinteisissä ravintoloissa kaupungeista syrjäisimpiin vuoriston kyliin.
Dal bhat syödään tavallisimmin sormin. Lounaalla nepalilaiset pesevät kädet ja kaapivat tottunein sormin linssipataa ja lisukkeita riisimöykkyjen tai paikallisen litteän rotileivän avulla. Sormin syöminen on oma taiteenlajinsa, kun edessä on höyryävää pataa ja riisiä.
Perinteisissä ravintoloissa kokit hämmentävät linssipataa savuttavien nuotioiden lämmöllä. Tarjoilijat puolestaan kiertävät pöydissä vuoroin ison riisikattilan, linssipadan tai tarkaria, lisukkeena toimivaa vihannescurrya, sisältävän astian kanssa kyselemässä ruokailijoilta, mitä nämä haluaisivat lisää. Moni lisää ruoan joukkoon myös voimakkaan makuisiksi säilöttyjä pikkelssejä ja kirkastettua voita, gheetä. Lounaan päätteeksi kenelläkään ei tunnu olevan kiire pois. Vatsa on niin täynnä, että helpointa olisi vain asettautua mukavasti penkille ruokaperäisille.
Kirkon Ulkomaanavun tukemissa rauhankerhoissa pelataan jalkapalloa. Kuvan peli pelattiin lokakuussa 2024 Mbaikissa, joka sijaitsee pitkästä väkivallan kierteestä kärsineessä Keski-Afrikan tasavallassa.
Kuva: Antti Yrjönen Teksti: Elisa Rimaila
VARVASSANDAALI lentää kaaressa, kun nuori mies venyttää itsensä potkaisemaan palloa. Hiekasta punertavaksi värjäytynyt pallo ottaa jalasta vauhtia ja pomppaa kohti kepeillä merkittyä maalia. Tällä kertaa pallo vierii ohi, mutta tässä pelissä ei ole syvimmiltään kyse maaleista.
Tärkeintä on peli, jossa molemmilla joukkueilla on sama tavoite: tutustua ja tehdä yhdessä, luoda vuoropuhelua erilaisten ihmisten välille.
Jalkapallolla yhdistää ihmisiä maailmanlaajuisesti. Säännöt ovat selkeät, ja kaikki niitä noudattavat ovat tervetulleita. Pelatessa oppii tärkeitä asioita joukkueena toimimisesta, erilaisista ihmisistä ja itsestä. Jalkapallot ovat myös verrattain halpoja hankintoja, jotka parhaimmillaan tuottavat käyttäjilleen iloa pitkäksi ajaksi. Mikä parasta: jalkapalloja myydään kaikkialla maailmassa, eikä pelaamiseen tarvita kalliita vaatteita tai muita varusteita.
Muun muassa näistä syistä jalkapallo on mukana Kirkon Ulkomaanavun rauhantyössä esimerkiksi Keniassa ja Keski-Afrikan tasavallassa. Pallon pelaaminen tuo yhteen erilaisia nuoria, miehiä ja naisia, eri yhteisöistä ja taustoista. Ystävyysottelut eri yhteisöjen välillä auttavat tutustumaan ja madaltavat kynnystä keskustella välejä hiertävistä asioista rauhanomaisesti.
Kun vieras muuttuu vastustajasta pelitoveriksi, aukeaa erilainen näkökulma. Taidammekin olla kaikki samassa joukkueessa, rakentamassa parempaa tulevaisuutta.
KUA on valinnut puolensa Lähi-idässä – vai mitä, Sabina Bergholm?
Sabina Bergholm johtaa Kirkon Ulkomaanavun operaatioita palestiinalaisalueilla. Toimitus piinasi Bergholmia väitteillä, jotka nousevat esiin KUA:n sosiaalisessa mediassa.
Teksti: Ulriikka Myöhänen Kuva: Antti Yrjönen
Olet tehnyt yli 20 vuotta uraa kansainvälisen avun parissa. Vapaa-ajallasi innostut karaokesta, jossa suosikkikappaleesi on We Are the World.
Rakastan karaokea! Se on mahtava tapa viettää aikaa läheisten kanssa. We Are the World on hyvä biisivalinta, vaikka monet pitävät sitä banaalina ja nolona. Lopulta kollegatkin aina keinuvat ja laulavat mukana.
Johdat KUA:n työtä palestiinalaisalueilla. Lähi-idässä on sodittu iät ja ajat, ja siksi avun toimittaminen sinne on tyhjänpäiväistä.
Monissa paikoissa on sodittu pitkään ja monissa paikoissa on vaikeaa auttaa. Silti pitää yrittää. On sydäntä särkevää, että joku ajattelee avun toimittamisen olevan tyhjänpäiväistä. Paikallisetkaan eivät menetä toivoa. On tärkeää, ettei muu maailmakaan tee niin.
KUA on selkeästi valinnut puolensa Gazan sodassa ja muissa Lähi-idän tapahtumissa.
Ainoa puoli, jonka valitsemme, on siviilien puoli. Kansainvälinen humanitaarinen oikeus on se runko, jonka pohjalta teemme kaiken työmme. On tärkeää, ettei KUA:n tai minkään muunkaan humanitaarisen toimijan työstä levitetä väärää tietoa.
Jos KUA on oikeasti puolueeton, sen pitäisi myös auttaa Israelissa sodasta kärsiviä.
Siis todellakin pitäisi! Mutta humanitaarinen systeemi toimii niin, että KUA ei automaattisesti tuppaannu toimimaan minnekään. Pyynnön pitää tulla Israelista, eikä meitä ole vielä pyydetty. Israel on varakas valtio, ja se ilmeisesti pystyy hoitamaan omaa hätäänsä. Jos pyyntö tulisi, toimisimme samoin kuin kaikissa avustuspyynnöissä. Arvoisimme tarvepohjaisesti mahdollisuuksiamme auttaa.
Gazassa ei ole mahdollista tukea koulutusta, koska koulut on pommitettu hajalle.
Gazassa on vaikeaa tukea lasten koulutusta, mutta yritämme silti, koska lasten hätään on tartuttava. Koulua käydään väliaikaistiloissa tai teltoissa. Koulunkäynti ei noudata virallista opetussuunnitelmaa, siinä keskitytään tärkeimpiin, esimerkiksi lukutaitoon ja matematiikkaan. Lisäksi tuemme lasten psykososiaalista hyvinvointia.
Vastaat KUA:n vapaaehtoisverkostoista, joiden kautta lähetetään ihmisoikeustarkkailijoita eli Eappeja palestiinalaisalueille. He vastustavat Israelia. Eappina toimiminen ei tarkoita, että vastustaa Israelia. Heidän tehtävänsä on tarkkailla ihmisoikeusloukkauksia ja tarjota suojelevaa läsnäoloa Länsirannalla. Läsnäolollaan Eapit esimerkiksi mahdollistavat lasten turvallista kouluunpääsyä Israelin tarkastuspisteiden läpi. Eappien työn tärkeys kasvaa koko ajan. Heidän kokoamansa data antaa kattavia todisteita ihmisoikeusrikkomuksista. Esimerkiksi YK:n OCHA hyötyy datasta.
Kaikki järjestöissä työskentelevät ovat idealisteja. Sinäkin perustit 2000-luvun alkupuolella oman järjestön, jonka kautta autoit orpoja Intiassa.
23-vuotiaana minulta puuttui sellainen ajatus, että kannattaako auttaa vain 150 lasta, kun Intiassa on satoja miljoonia lapsia. Sellaista ajatusta minulle ei ole tullut vieläkään. On pakko olla jotenkin idealisti, että jaksaa 20 vuotta tällä alalla. Idealismi ei tarkoita naiiviutta. Idealisti uskoo, että voi edes pienin teoin muuttaa maailmaa.
Se, mitä syömme, on yksi eniten ilmastonmuutokseen vaikuttavista tekijöistä fossiilisten polttoaineiden käytön ja metsienhakkuun ohella. Ilmastonmuutos uhkaa ruokaturvaa sekä suoraan että välillisesti lähes kaikkialla maailmassa. Tilanteen parantamiseksi on kuitenkin tehtävissä paljon.
Teksti: KUA-työryhmä Kuvitus: Carla Ladau
1 Ilmastonmuutos muuttaa ruoantuotantoa.
Ruoantuotantoon ja –jakeluun vaikuttavat muun muassa muutokset lämpötiloissa ja sademäärissä, myrskyjen ja muiden sään ääri-ilmiöiden yleistyminen, merenpinnan nousu, tautien yleistyminen, pölyttäjien väheneminen ja satoja syövien hyönteisten lisääntyminen. Vaikutukset ruokaturvaan ovat moniulotteisia, joten seurauksia on mahdotonta ennakoida varmasti.
2 Ruokaturva horjuu.
Ruokaturva on kunnossa, kun kaikilla ihmisillä – myös tulevilla sukupolvilla – on saatavillaan riittävästi turvallista ja ravitsevaa ruokaa päivästä toiseen. Ilmastonmuutos voi esimerkiksi vaikuttaa ruoan saatavuuteen markkinoilla ja heikentää yksilön mahdollisuuksia päästä käsiksi ruokaan. Lisäksi ilmastonmuutos voi vaikuttaa ruoan laatuun.
3 Äärisää lisää turvattomuutta.
Global Report on Food Crises -raportin mukaan vuonna 2023 lähes 282 miljoonaa ihmistä miltei 60 maassa koki akuuttia ruokaturvattomuutta. Vaikka taustatekijät ovat moninaisia ja toisiaan vahvistavia, raportissa arvioidaan, että sään ääri-ilmiöt olivat ruokaturvattomuuden syynä 18 maassa eli noin 72 miljoonalla ihmisellä. Muita ruokaturvattomuutta aiheuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi epävakaus, konfliktit ja talouskriisit.
4 Kierre lietsoo itse itseään.
Koska ekosysteemit ovat monisyisiä kokonaisuuksia, ikävä kehitys yhdellä osa-alueella kiihdyttää sitä usein muillakin. Kuumuus lietsoo kuivuutta, mikä taas lisää kastelun tarvetta, mikä vaikuttaa veden laatuun ja saatavuuteen. Joillakin alueilla ilmaston lämpenemisen voi ajatella parantavan satoja, mutta samalla saattavat levitä esimerkiksi kasvitaudit ja hyönteiset. Torjuntaan käytetyt aineet taas vaikuttavat pölyttäjiin.
5 Ruokapula luo pakolaisuutta.
Ilmastonmuutos ei tunne maiden rajoja. Esimerkiksi kuivuus tai tulva voi viedä elannon kokonaisilta yhteisöiltä, ja joskus ainoa keino selvitä on jättää kotiseutu. Pakolla kodeistaan lähteneet päätyvät yleensä alueille, joissa on ruokakriisi jo ennestään. Kun suuri joukko ihmisiä asettuu asumaan olemassa oleviin yhteisöihin, kiistat resursseista voivat johtaa konflikteihin ja epävakauteen, mikä ennestään heikentää ruokaturvaa.
6 Tilanne vaatii sopeutumista.
Ruokaturvan parantamiseksi on jo olemassa monia keinoja, jotka monokulttuurisessa tehotuotannossa ovat unohtuneet. Innovaatioina on jo nähty esimerkiksi kasviproteiineja, joiden tuotanto kuormittaa ympäristöä merkittävästi eläintuotantoa vähemmän. Kyse voi olla myös yksinkertaisista muutoksista: Keniassa jotkut paimentolaisyhteisöt ovat vaihtaneet lehmät kuivuutta ja kuumuutta paremmin sietäviin kameleihin.
7 Suhteen ruokaan on muututtava.
Nykyinen ruokajärjestelmä niin kutsutuissa kehittyneissä maissa on kestämätön. YK:n maatalous- ja ympäristöjärjestöjen arvioiden mukaan yli kymmenesosa ruoasta häviää ennen kuin se päätyy myyntiin. Kotitalouksissa, ravintolapalveluissa ja kaupassa hävikkiin menee lähes viidennes. Ruokaturvan parantaminen vaatiikin merkittävää asennemuutosta erityisesti globaalissa pohjoisessa sekä ruoan oikeudenmukaisempaa jakautumista.
8 Muutokset voivat olla hyviäkin.
Erityisesti teollistuneessa eläintuotannossa on huomattavasti eettisiä ja ympäristöön liittyviä ongelmia, jotka kiihdyttävät ilmastonmuutosta. Kasvikunnan tuotteisiin painottuvaan ruokavalioon siirtyminen olisi hyväksi myös ihmisten terveydelle. Esimerkiksi perinteisten säilöntätapojen paluun ja uudenlaisten reseptien myötä planetaarinen ruokavalio voi tuoda paljon hyvää niin ihmisille, muille eläimille kuin ympäristöllekin – ja siten myös ihmislajin selviytymiselle.
9 Ratkaisut löytyvät luonnosta.
Taudeille ja tuholaisille alttiit monoviljelmät tai jättimäiset eläintuotantolaitokset ovat haitaksi luonnon monimuotoisuudelle. Akroekologia eli monimuotoinen ruoantuotanto on kestävämpi vaihtoehto maankäytön ja monimuotoisuuden näkökulmista. Ratkaisut täytyy räätälöidä kullekin alueelle sopiviksi, sillä yhtä kaikkialla toimivaa reseptiä ei ole. Paikallinen ruoantuotanto vahvistaa yhteisöjä ja vähentää riippuvuutta muualta tulevasta tuotannosta.
10 Ruokaturva on osa resilienssiä.
Riittävä ja ravitseva ravinto on elintärkeä osa niin yksilön kuin yhteisöjenkin hyvinvointia. Kyse ei ole ainoastaan siitä, että vain hyvin ravittu ihminen voi olla tuottava osa yhteisöään. Ruokaturvattomuus lisää psykologista haavoittuvuutta. Ruoasta murehtiminen häiritsee usein koulunkäyntiä ja työn tekemistä.
+1: KUA tukee murroksessa.
Ruokaturva liittyy voimakkaasti Kirkon Ulkomaanavun työhön rauhan, toimeentulon ja koulutuksen parissa. Kestävä ruoantuotanto auttaa esimerkiksi konfliktien ehkäisyssä, ja nkoulutusta tarjoamalla kuin toimeentuloa tukemalla ihmisillä on parempi mahdollisuuskestävään ja paikalliseen ruoantuotantoon ja ruokavalioon.
Lähteet: Kirkon Ulkomaanavun ilmastotyön asiantuntijan Aly Cabreran haastattelu, IPCC:n Special Report on Climate Change and Land, FAO:n ja WFP:n Hunger Hotspots -raportti sekä 2024 Global Report on Food Crises.
Merkityksellisyys on muotia myös vaateteollisuudessa – Kaiko Clothing lahjoittaa tuotoistaan kehitysyhteistyöhön
Vastuullisuus trendaa yritysten jargonpuheissa, mutta mitä kaikkea se voi oikeasti tarkoittaa? Suomalainen vaateyritys Kaiko Clothing tuotoistaan seitsemän prosenttia kehitysyhteistyöhön Nepalissa. Osansa potista saa myös Naisten Pankki.
Teksti: Markus Silvennoinen Kuvat: Henna Valkama
OSAKEYHTIÖLAIN mukaan yrityksen tarkoitus on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, mutta voisiko yrityksillä olla muitakin syitä olla olemassa? Paljonkin, ainakin jos kysyy vaateyritys Kaikon perustajalta Mirjam Sokalta.
Sokka on aina ollut kiinnostunut muodista. Alkusysäyksen oman vaateyrityksen perustamiseen hän sai kuultuaan bangladeshilaisen vaatetehtaan romahduksesta. Sokka alkoi pohtia, voisiko vaateteollisuudessa tehdä töitä eettisemmin.
”Halusin yhdistää muodin ja merkityksellisyyden”, Sokka sanoo.
Kaikon tarina alkoi lastenvaatteista
Vuonna 2015 Sokka ompeli esikoislapselleen vaatteita omalla designillaan, kun tutut alkoivat kysellä, eikö hän voisi tehdä vaatteita myös myyntiin.
Sokka opiskeli kansainvälistä liiketaloutta, ja alkoi selvitellä, löytyisikö vastuulliselle muodille markkinaa. Vuoden 2017 lapsimessuilla Kaikon koko mallisto myytiin joka päivä vartissa loppuun.
Nykyisin valtaosa Kaikon myynnistä tulee naistenvaatteista. Yrityksen kasvu on ollut nopeaa, ja sen vuotuinen liikevaihto on jo yli kolme miljoonaa euroa.
Alkutaival ei kuitenkaan ole ollut pelkkää myötätuulta. Koronapandemian ja Ukrainan sodan käynnistämän inflaation myötä tuotantokustannukset ovat nousseet ja samalla asiakaskunnan ostovoima on heikentynyt. Taloudellisesti haastavina aikoina halpamuodin ja kiinalaisten nettikauppojen houkutusvoima kasvaa.
Anjila Shrestha poseeraa Kaikon mallistossa. Kaiko lahjoittaa tuotoistaan seitsemän prosenttia kehitysyhteistyöhön Shresthan kotimaassa Nepalissa.
Yritysvastuu on oikeita tekoja
Vastuullisuus on trendaava sana yritysten viestinnässä. Samalla kuluttajien voi olla hankalaa erottaa, mitkä toimijat toimivat aidosti arvopohjaisesti.
Kaikolle sosiaalinen vastuu tarkoittaa muun muassa sitä, että tuotantoketjut ovat läpinäkyviä ja kaikkialla toimitusketjussa maksetaan elämiseen riittävää palkkaa. Kaiko kertoo verkkosivuillaan avoimesti, mistä osasista tuotteiden hinta muodostuu.
Lisäksi Kaiko lahjoittaa kehitysyhteistyöhön. Sokka on halunnut alusta alkaen ohjata seitsemän prosenttia myytyjen tuotteiden voitosta kehittyvien maiden naisten ja lasten kouluttamiseen.
”Alkuun oli vaikeaa löytää kirjanpitäjää, joka olisi sitoutunut tavoitteeseen. He sanoivat, että tee ensin voittoa ja katsotaan sitten.”
Kaiko Clothing jakaa Naisten Pankin arvopohjan
Sokka piti kuitenkin päänsä. Kumppaniksi valikoitui Naisten Pankki, ja yhteistyö on kestänyt jo seitsemän vuoden ajan.
”On äärimmäisen siistiä tehdä Naisten Pankin kanssa yhteistyötä, sillä meillä on sama arvopohja. Haluamme edistää naisten oikeuksia kehittyvissä maissa. Jos meillä Suomessa on tasa-arvokysymykset pöydällä, niin siellä ne eivät ole edes päässeet pöydälle.”
Aluksi koko myyntivoitoista kertynyt seitsemän prosentin osuus meni Naisten Pankille, mutta nykyään puolet siitä käytetään Kaikon omien kehitysyhteistyöhankkeiden rahoittamiseen Nepalissa. Kaikkiaan Kaiko on kerännyt Nepalin naisten hyväksi yli 110 000 euroa.
Vaikka Kaikolla on ollut takana vaikeita vuosia, ei arvoista tinkiminen ole ollut vaihtoehto.
”Tällä tiellä pysyy omatunto puhtaana ja voi seisoa kaiken sen takana, mitä tekee. Ja on paljon suurempi syy yritykselle olla olemassa kuin vain omistajan voitontavoittelu.”
Arkkipiispa Tapio Luoma: Ei ole väliä, onko avun tarve lähellä vai kaukana
Kirkon Ulkomaanavun vieraana Itä-Afrikassa matkustanut arkkipiispa Tapio Luoma peräänkuuluttaa kansainvälisen avustustyön ja vastuun merkitystä.
Teksti & kuvat: Björn Udd
ARKKIPIISPA Tapio Luomaa huolestuttaa, ja huolenaiheina ovat mitkäpä muutkaan kuin raha ja arvot.
Mutta aloitetaan silti hyvillä uutisilla: piispainkokous suositteli syyskuussa 2024, että seurakunnat osoittaisivat vähintään kolme prosenttia seurakunnan verotuloista lähetystyöhön ja kansainväliseen apuun kirkon lähetysjärjestöjen ja Kirkon Ulkomaanavun kautta. Suositus on tärkeä viesti kirkon johtajilta: kehitysyhteistyö on tärkeää, ja sitä tulee tukea.
Isossa kuvassa mennään kuitenkin arkkipiispan mukaan metsään. Suomen kehitysyhteistyömäärärahat suhteessa bruttokansantuloon ovat nimittäin laskussa tulevina vuosina. Suomen hallitus on päättänyt leikata kehitysyhteistyön määrärahat 0,36 prosenttiin bruttokansantulosta vuoteen 2025 mennessä, kun vielä 2022 osuus oli noin 0,50 prosenttia.
“Lähimmäisen hyväksi toimiminen kuuluu ihmisyyteen. Siksi ei ole merkitystä sillä, onko avuntarve lähellä vai kaukana. Jos jäädään odottamaan, että omat asiat saadaan kuntoon ennen kuin apua voi antaa muualle, kaukaisempi avuntarvitsija ei sitä todennäköisesti koskaan saa. Siksi on toimittava nyt”, Luoma toteaa.
Katastrofaalisia kriisejä on muuallakin kuin Ukrainassa ja Lähi-idässä
Luoman viesti on näinä aikoina tärkeämpi kuin koskaan. Vaikka Ukrainan ja Lähi-idän kriisit saavat parhaillaan paljon tilaa mediassa, niin katastrofaalisia kriisejä on muuallakin. Esimerkiksi sisällissotaan ajautuneessa Sudanissa yli 25 miljoonaa ihmistä kärsii akuutista ruokaturvattomuudesta.
Tästä syystä Etelä-Sudanin pääkaupungin Juban liepeillä sijaitsevalle Goromin pakolaisasutusalueelle on viimeisen puolentoista vuoden aikana tullut paljon sotaa pakenevia ihmisiä juuri Sudanista. Lokakuussa Luoma kävi alueella Kirkon Ulkomaanavun (KUA) vieraana.
KUA tukee Goromin kouluja. Opettajataustaiset, usein arabiaa äidinkielenään puhuvat Sudanin pakolaiset ovat saaneet esimerkiksi englannin opetusta, jotta he voisivat toimia opettajina Etelä-Sudanissa.
Arkkipiispa Tapio Luoma (kesk.) kävi tutustumassa Etelä-Sudanissa pääkaupunki Juban lähellä sijaitsevan Goromin pakolaisasutusalueen kouluihin. Mukana matkalla olivat myös (vasemmalta) Kirkkohallituksen kansliapäällikön erityisedustaja Elina Hellqvist, kansliapäällikkö Pekka Huokuna, kirkkoneuvos Kimmo Kääriäinen ja arkkipiispan erityisavustaja Juha Meriläinen.
Tuki on tarpeen paitsi kielen vuoksi myös koulutuksen isommassa kuvassa. Pakolaisleireissä luokkakoot ovat isoja, lapset kärsivät traumoista ja tulevaisuusnäkymät ovat haastavat. Peruskoulun päättäville lapsille ei myöskään ole tällä hetkellä tarjolla jatkokoulutusta.
Siitä huolimatta pakolaislapset ja heidän perheensä kokevat koulun olevan eräänlainen henkireikä.
“Lapsiin ja nuoriin kannattaa satsata, vaikka tulevaisuus näyttäisi miten epävarmalta tahansa. Aikuiset joutuvat joka tapauksessa ennen pitkää jättämään yhteiskunnan ja sen kehittämisen nuoremman sukupolven käsiin”, Luoma järkeilee puhuessaan koulun pihalla opettajille ja henkilökunnnalle, lasten leikkiessä ympärillä.
Perinteiset ja uskonnolliset johtajat rauhantyössä Etelä-Sudanissa
Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on syvällinen side Afrikkaan, sillä kirkko on tehnyt siellä työtä jo 150 vuoden ajan. Vuonna 2021 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sopimusjärjestöjen kansainvälisen työn yhteenlaskettu suuruus oli noin 80 miljoonaa euroa, josta 58 prosenttia kohdistui nimenomaan Afrikan mantereelle. Luoma tutustui kirkon tukeman ja KUA:n toteuttaman työn vaikuttavuuteen Etiopiassa, Ugandassa ja Etelä-Sudanissa.
Luoma tapasi matkallaan paitsi pakolaisia myös Itä-Afrikan maiden ylintä johtoa, muun muassa Ugandan opetusministeri Janet Musevenin ja Etelä-Sudanin ensimmäisen varapresidentin Riek Machar Tenyn. Molempien maiden ihmisoikeustilanne on haastava ja juuri sen vuoksi maissa tehtävä työ on tarpeellista kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville, Luoma painottaa.
Etelä-Sudanissa myös perinteisillä ja uskonnollisilla johtajilla on iso vastuu rauhanomaisen kehityksen edistämisessä. Keskustelut heidän kanssaan sai Luoman ymmärtämään entistä paremmin, että levottomilla seuduilla rauhan avaimet ovat pitkälti heidän käsissään.
”Uskonnollisina johtajina sekä ihmiset että valtiovalta kuuntelevat meitä. Voimme siis vaikuttaa kaikkiin ihmisiin ja luoda rauhaa”, painotti Etelä-Sudanin uskontojen välisen neuvoston varapuheenjohtaja Sheik Tuma Said Ali tapaamisen yhteydessä.
Uskonnollisten johtajien välittömyys ja ystävällisyys sekä tapa, jolla eri uskonnoissa tulevat johtajat kohtelivat toisiaan, puhutteli arkkipiispa Luomaa.
”Ilmassa oli aivan selvästi kunnioituksen henki. Se luo toivoa siitä, että vaikka on olemassa erilaisia uskontoja ja erilaisia näkemyksiä voidaan ehdä hyvää yhteistyötä rakentavasti.”
Ugandassa arkkipiispa tutustui KUA:n tuella perustettuihin naisten säästö- ja lainayhdistyksiin.
Jokainen jäsen säästää yhdistyksen tilille vähintään 1,25 euroa viikossa. Tällä hetkellä yhdistyksellä on jopa 6 500 euroa. Niistä 5 500 euroa on lainattu jäsenille, jotka maksavat lainat takaisin korkojen kera. Loput rahat toimivat hätävarana esimerkiksi sairaalalaskuja varten, jolloin yhdistyksen jäsenillä on turvaa tulevaisuuden suhteen. Yhdistykset auttavat naisia tasapainottamaan taloutensa, sillä naiset voivat hakea yhdistyksistä lainoja esimerkiksi uusien yritysten perustamiseen.
Arkkipiispa Tapio Luoma (kesk.) vaikuttui Ugandassa Mityanan naistenryhmän saavutuksista mutta myös naisten keskinäisestä solidaarisuudesta ja määrätietoisesta asenteesta. Kuvassa kaksi naistenryhmän jäsentä ja KUA:n Ugandan maajohtaja Wycliffe Nsheka.
Arkkipiispa Luoma vaikuttui säästö- ja lainaryhmän toiminnasta.
“Oli valtavan hienoa nähdä se keskinäinen solidaarisuus, voima ja määrätietoisuus, mikä naisten ryhmistä huokui. On hienoa, että naiset saavat ottaa vastuuta oman elämänsä kehittämisestä”, sanoo Luoma.
Ugandassa arkkipiispa pääsi juhlistamaan myös KUA:n Ugandan toimiston 10-vuotismerkkipäivää. Kymmenessä vuodessa Ugandan toimisto on kasvanut 260 työntekijän maatoimistoksi, joka on henkilöstömäärältään noin kaksi kertaa suurempi kuin KUA:n pääkonttori Helsingissä.
Juhliin oli arkkipiispan lisäksi kutsuttu kaikki tärkeimmät yhteistyökumppanit, kansainvälisiä rahoittajia ja Suomen suurlähettilästä myöten.
”Tunnelma oli hyvin välitön ja leppoisa. Oli hienoa nähdä kuinka erilaisia verkostoryhmiä ja yhteistyökumppaneita oli mukana. Se kertoo siitä, että Kirkon Ulkomaanapu on Ugandassa pystynyt verkostoitumaan ja tekemään yhteistyötä hyvin moneen suuntaan”, Luoma tuumi juhlista.
Luovien alojen koulutus teki vaikutuksen arkkipiispaan Etiopiassa
Etiopianpääkaupungissa Addis Abebassa arkkipiispa osallistui puolestaan KUA:n uusimman maatoimiston ja ensimmäisen ohjelman, luovien alojen koulutusprojektin Creators Hubin avajaisiin.
Nuorisotyöttömyys on Etiopiassa yleistä varsinkin kaupungeissa. Siksi KUA kouluttaa nuoria digitaalisesta markkinoinnista, mikä mahdollistaa töiden tekemisen myös ulkomaille.
“Etiopia on infrastruktuuriltaan sellainen valtio, jossa on mahdollisuuksia tämänkaltaiseen koulutukseen ja siitä saatujen oppien toteuttamisessa. Minusta on valtavan hienoa, että voimme valmentaa ja opettaa nuoria aikuisia työskentelemään tietokoneympäristössä ja hyödyttämään verkkomaailmaa erilaisiin tarkoituksiin”, sanoo Luoma.
Kirkon Ulkomaanapu on avannut syksyllä 2024 uuden maatoimiston Etiopiaan. Arkkipiispa Tapio Luoma (vasemmalla selin) osallistui toimiston avajaisiin. Paikalla olivat myös KUA:n toiminnanjohtaja Tomi Järvinen (selin), luovien alojen koulutusprojektin Creators Hubin päällikkö Fladwel Rawinji. Taustalla KUA:n erityisedustaja Afrikan unionissa Mahdi Abdile ja Suomen Etiopian-suurlähettiläs Sinikka Antila.
Kaiken kaikkiaan arkkipiispa Luoma oli vakuuttunut nähdessään, mitä Kirkon Ulkomaanapu yhdessä verkostojensa kanssa on onnistunut saamaan aikaiseksi itäisessä Afrikassa.
“Kirkon Ulkomaanapu on palkannut maatoimistoihin paljon paikallisia työntekijöitä. Se kertoo siitä, että henkilökunta on paneutunut paikallisiin oloihin. Silloin varmistuu myös, että seurakunnista annettu tuki menee koulutettujen ja osaavien ihmisten kautta sinne, missä apua tarvitaan eniten”, Luoma kiteyttää.
”Tällä matkalla on ollut puhuttelevaa kokea, miten hauraissa valtioissa kaiken köyhyyden ja suuren epävarmuuden keskellä elää toivo paremmasta. Juuri toivoon paremmasta Kirkon Ulkomaanavun työ kannustaa ihmisiä.”
