Starttiraha auttaa nuorten bisneksiä Somalimaassa
Hibak markkinoi suunnittelemiaan vaatteita somessa, Sakariyan kahvila kokoaa asiakkaat herkuttelemaan ja lukemaan kirjoja. Starttiraha auttaa myös Sainabia, joka menetti liiketoimensa tuhoisassa tulipalossa. Näin Somalimaan Hargeisassa ponnistellaan toimeentulon eteen.
Teksti ja kuvat: Björn Udd
Yli 60 prosenttia nuorista on vailla työtä Somalian pohjoisosassa, jota kutsutaan Somalimaaksi. Vuosikymmenien ajan konflikteista kärsineessä maassa ei ole tarpeeksi työpaikkoja, minkä vuoksi jopa koulutetut nuoret jäävät helposti tyhjän päälle. Nuorisotyöttömyys on erityisen vakava asia, sillä noin 70 prosenttia Somalimaan asukkaista on lapsia ja nuoria.
Työpaikka tarjoaa tärkeän toimeentulon, eikä yksistään työtä tekevälle. Koska niin moni on ilman ansioita, yksi ainoa työllistynyt saattaa Somalimaassa tukea jopa parikymmentä perheenjäsentään.
Toimeentulo parantaa ihmisten tulevaisuuden näkymiä, ja sen vuoksi Kirkon Ulkomaanapu (KUA) tukee yrittäjiksi haluavia nuoria Hargeisan kaupungissa. Omat tulot helpottavat myös naisten ja vammaisten asemaa, sillä tulojen myötä heillä on paremmat mahdollisuudet suunnitella omaa elämäänsä. Usein yrittäjyydestä haaveilevilta puuttuvat kuitenkin yrityksen perustamiseen tarvittavat varat ja kirjanpitotaidot. KUA tarjoaa ratkaisuna starttirahaa ja koulutusta.
Mutta nuoret eivät ole ainoa ryhmä, jota tarvitsevat tukea Hargeisassa. Huhtikuussa 2022 Waheenin kauppapaikka paloi poroksi, ja sen mukana katosivat taivaan tuuliin arviolta 2000–5000 kauppiaan säästöt, varastot ja liiketilat. Tulipalon tuhot sekä globaali inflaatio lamaannuttivat kaupungin talouden täysin. Palon jälkeen 20 naisyrittäjää on saanut KUA:lta noin 500 euroa, joiden avulla he ovat voineet käynnistää toimintansa uudelleen.
Tässä jutussa tapaamme kolme pienyrittäjää Hargeisasta: heistä kaksi on työuransa alkutaipaleella olevia nuoria ja kolmas edustaa kokeneempaa kauppiaspolvea.
Hibak Hiis Mohamoud on 23-vuotias räätäli, joka markkinoi vaatteitaan sosiaalisessa mediassa.
”Kun aloitin räätälikoulutuksen, muut olivat ehtineet olla koulussa jo kaksi kuukautta. Koulubussissa ei ollut enää tilaa. Kävelin joka päivä puolitoista tuntia suuntaansa koululle. Lopulta opettajat tajusivat minun olevan tosissani ja antoivat minulle opiskelupaikan”, sanoo Hibak Hiis Mohamoud.
Nuori nainen huokuu itsevarmuutta ja toimeliaisuutta, kun hän kertaa elämänsä vaiheita. Hibak kertoo, ettei hänen isänsä ole halunnut olla tekemisissä Hibakin perheen. Isän päätös vaikeutti esimerkiksi opintoja, koska äiti oli pienituloinen ja koulutus maksullinen. Kerran tytär soitti isälleen ja pyysi häntä maksamaan koulumaksuja, mutta tämä kieltäytyi.
”Myin sitten torilla ainoan omaisuuteni eli korvakorut. Rahoilla ostin koulukirjoja ja äidilleni hedelmiä”, Hibak kertaa.
Ensin Hibak opiskeli kätilöksi, mutta kun töitä ei löytynyt, hän päätti jatkaa räätäliksi KUA:n järjestämässä koulutuksessa. Hibak seurasi somessa muodikkaita naisia, joiden tyyliä hän alkoi jäljittelemään omassa mallistossaan. Uusien asiakkaiden hankkiminen oli kuitenkin hankalaa.
”Puin tekemiäni vaatteita päälleni ja menin kahviloihin, jotta muut näkisivät, millaisia vaatteita teen. Minulta kysyttiin, mistä olen ostanut vaatteeni. Sillä tavalla löysin asiakkaita”, Hibak nauraa.
Nykyään Hibak tekee vaatteiden lisäksi myös laukkuja. Hän markkinoi tuotteitaan somessa ja ostajia riittää Somalian pääkaupungista Mogadishusta asti. Hibak lähettää vaatteet postitse ja saa asiakkailta maksut mobiilisovelluksella. Tällä hetkellä hän tienaa noin 60 dollaria kuussa.
”Aluksi äiti ei antanut minulle lupaa mennä koulutukseen, koska minulla oli jo kätilön koulutus. Nyt hän näkee, miten tuon kotiin rahaa, ja kannustaa jatkamaan”, Hibak kertoo.
”Olen ollut koko elämäni riippuvainen muista, mutta nyt minusta on tullut itsenäinen nainen.”
Jopa isäsuhde on muuttunut koulutuksen myötä.
”Kun isä kuuli, että minusta on tullut ompelija, hänestä tuli asiakkaani. Haluan isäni huomaavan, että oli virhe hylätä meidät.”
Sainab Abdi Farah on kokenut torimyyjä, joka käynnistelee kauppaansa uudestaan tuhoisan tulipalon jäljiltä.
”Tulipalo alkoi perjantaina, vapaapäivänäni. Olin kotona ja kuullessani palosta ryntäsin paikalle. Koko kauppapaikka oli tulessa. Kun tuli sammui, olin menettänyt kaiken.”
Sainab kertoo surullisena päivästä, joka muutti kaiken hänen kotikaupungissaan Hargeisassa. Huhtikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2022 tori tuhoutui lähes 10 hehtaarin alueelta. Samalla katosivat ihmisten säästöt, mahdollisuudet toimeentuloon ja myös kaupungin talousnäkymät.
”Se oli kauheaa. En saa tukea keneltäkään, ja aviomieheni on ollut sairas jo pitkään”, sanoo Sainab, jonka 11-henkisen perheen koko talous on hänen harteillaan.
Sainabin miehellä on selkäongelmia, ja hän tarvitsisi leikkaushoitoa. Sainabin mukaan hoito maksaa 18 000 dollaria, ja koska Somalimaassa terveydenhoito toimii huonosti, leikkaus pitäisi tehdä ulkomailla.
”Tällä hetkellä minulla on ainoastaan toivo jäljellä. Haluan laajentaa liiketoimintaani, ja tienata tarpeeksi rahaa, jotta perheeni pärjäisi.”
Tulipalon jälkeen Sainab sai luvan kaupata tavaroitaan entiseen varastoon perustetun kaupan portailla. Kauppatavaroitaan hän säilytti pienessä laatikossa. Liiketoiminta oli kuitenkin niin pienimuotoista, että tuloilla oli mahdoton elää.
”Sain KUA:lta 500 dollaria ja viikon mittaisen kauppiaskoulutuksen, jotta voisin jälleen saada liiketoimintani kunnolla käyntiin. Ilman tukea minun olisi ollut mahdotonta laajentaa bisnestäni.”
Nyt Sainabilla on pienen laatikon sijaan kärryllinen kauppatavaraa, kuten vaatteita, huiveja ja muuta. Hänellä on yhä lupa olla kaupan portailla myymässä tuotteitaan.
”Autamme toisiamme. Minun tuotteeni sopivat hyvin yhteen kaupan tuotteiden kanssa. Minä myyn naisten ja lasten vaatteita, ja he myyvät hiusten- ja ihonhoitotuotteita,” Sainab sanoo.
Silti liiketoiminta on yhä hankalaa. Iso osa markkinapaikasta on vieläkin rakennettavana, eivätkä asiakkaat ole löytäneet takaisin.
”Hyvän kuukauden aikana tienaan noin 70 dollaria. Ennen paloa tienasin jopa 200 dollaria”, Sainab kertoo.
”Me kaikki täällä toivomme, että asiat palaisivat normaaleiksi.”
20-vuotias Sakariya Ali Isack sokeutui 3-vuotiaana, mutta ryhtyy nyt yrittäjäksi yhdessä kavereidensa kanssa.
”Olemme perustamassa pikaruokakahvilan. Myymme erikoiskahveja, teetä, paistettua kanaa ja ranskalaisia perunoita”, sanoo Sakariya Ali Isack.
Kahvilaa remontoidaan yhä. Sen paljastavat rakennustarvikkeet, jotka lojuvat ympäri liiketilaa. Kiire on kova, sillä muutaman päivän päästä ystävysten kuppila nimeltään “Kirjoja ja kahvia” avaa ovensa yleisölle. Siihen mennessä hyllyjen on oltava täynnä kirjoja, joita asiakkaat voivat kahvia juodessaan lukea.
4 000 dollarin starttirahan kaverukset ovat käyttäneet vuokraan, sisustamiseen, kahvi- ja uppopaistokoneiden sekä ruokatarvikkeiden hankintaan. Jo kertaalleen luetut kirjat kahvila saa lahjoituksina.
”Minä pidän huolta hallinnollisista tehtävistä, siivoamisista ja osittain myös tarjoilusta. Suurimman osan tuotteista voin tarjoilla, mutta esimerkiksi limujen erottaminen toisistaan tuottaa hankaluuksia”, sokea Sakariya sanoo.
Hän kertoo, että yrittäjäksi ryhtyminen on tuonut mukanaan paljon arvostusta jo ennen kuin kahvila on edes avattu. Sakariya kertoo, että paikallisessa kulttuurissa vammaisia syrjitään. Hän itse on joutunut jopa tuntemattomien kampittamaksi.
”Yläkoulussa opettajatkin kyselivät, miksi olen siellä. Jouduin vakuuttamaan, että olen fiksu, Lopulta opetin opettajille pistekirjoitusta. Kiusaaminen ei kuitenkaan loppunut koskaan täysin.”
Starttirahan lisäksi Sakariya on käynyt KUA:n järjestämän koulutuksen, jossa opetetaan esimerkiksi kirjanpitoa, tietojenkäsittelyä sekä markkinatutkimuksen tekoa.
”Näistä taidoista tulee olemaan paljon hyötyä. Toivon pian tienaavani niin paljon, että voin tukea perhettäni ja sisaruksiani.”
Sakariya haaveilee myös oman perheen perustamisesta. Hän on kihloissa, ja häitä vietetään myöhemmin tänä vuonna.
”Kihlattuni on myös sokea. En tiedä tuottaako se ongelmia tulevaisuudessa, mutta ymmärrämme toisiamme hyvin, ja se on mielestäni tärkeintä.”