Internet on ääriajattelun valtaväylä, mutta väkivaltainen ekstremismi voitetaan verkon ulkopuolella
Keinot väkivaltaisen ekstremismin ratkaisemiseksi löytyvät internetsovellusten ulkopuolelta, kirjoittaa Kirkon Ulkomaanavun vanhempi asiantuntija Marko Juntunen.
HUHTIKUUSSA 2020 Viron viranomaiset pidättivät internetissä järjestäytyneen ja lukuisiin maihin levittäytyneen äärioikeistolaisen terroristiryhmän Feuerkrieg Divisionin johtajan. Rikostutkinnassa oli paljastunut, että ryhmän verkkokeskusteluissa jaettiin pomminteko-ohjeita, valmisteltiin Adolf Hitlerin satavuotissyntymäpäivien viettoa ja suunniteltiin terrori-iskua Lontooseen. Tietoverkossa nimimerkillä Commander toiminut ryhmän johtaja oli tapauksen tullessa julkisuuteen 13-vuotias.
Viron tapauksen kaltaiset uutiset ovat tuttuja eri puolilta maailmaa. Tarinaan kuuluu miltei poikkeuksetta internetin kirjaviin ekstremistiympäristöihin eksynyt teini-ikäinen tai nuori aikuinen, jonka radikalisoituminen käynnistyy peli- ja chattipalveluissa toimivien rekrytoijien työn tuloksena.
Internetin ekstremistisistä ”ekosysteemeistä” löytyykin aikamme ääriajattelu koko kirjossaan. Tarjolla on uskonnon motivoimaa ekstremismiä, äärioikeistolaisuutta, äärivasemmistolaisuutta, anarkismia, naisvihaa, valkoisen rodun ylivaltaa ajavia ajatuksia ja erilaisten salaliittoteorioiden motivoimia liikkeitä.
”Väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisyn resepti on lopulta varsin yksinkertainen.”
Tietoverkko muodostui jo 2000-luvun alkuvuosina väyläksi levittää propagandaa, verkottua globaalisti ja rekrytoida uusia jäseniä ääriliikkeisiin. Sosiaalisen median aikakaudella anonyymit toimijat alkoivat synnyttää saman mielisten kaikukammioita, joissa kuka tahansa saattoi lietsoa väkivaltaa. Kiinnittyminen samankaltaisia päämääriä ajaviin verkkoympäristöihin puolestaan motivoi yksilöitä osallistumaan kiinteämmin ja toimimaan radikaalimmin. Vironkin tapaus osoittaa, että nuoret saattavat rakentaa jopa kokonaisen liikkeen, joka onnistuu synnyttämään mielikuvia koko globaalia järjestelmää haastavasta joukkovoimasta ja kriittisestä ”massasta”.
Ajallemme tyypillinen ilmiö onkin hallitusten, sosiaalisen median alustojen ja ekstremistien välinen kädenvääntö sallittavan viestinnän rajoista. Lukuisten EU-maiden hallitukset vaativat sosiaalisen median alustoilta nopeampaa toimintaa laittoman sisällön poistamiseksi, mutta on virheellistä olettaa, että yritysten toiminta muuttaa extremistisen sisällön luojien käyttäytymistä suotuisampaan suuntaan. Suurimmat yritykset toki pyrkivät estämään ääriajatusten jakamista mutta ne etsiytyvät jatkuvasti uusiin viestintäsovelluksiin etenkin salattuihin viestialustoihin, kuten vuonna 2013 käynnistettyyn Telegramiin.
Tietoverkon suitsiminen vaikuttaakin lähestulkoon toivottomalta. Väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisyn resepti on lopulta varsin yksinkertainen; on luotava tehokas ja luottamukseen perustuva yhteistyöverkosto viranomaisten, järjestöjen ja paikallistason toimijoiden välillä. Huolen herätessä nuoren ja tämän perheen on päästävä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa asiantuntija-avun piiriin.
Juttu on julkaistu alun perin Tekoja-lehdessä 2/2021. Syksyn lehti kantaa teemaa Digi, teknologia ja kehitys.
Korona toi digiosaamisen pakolaisyhteisöihin – ”Me tarvitsemme näitä taitoja”
Harva arvasi vuoden 2020 alkupuolella, millaisiin saavutuksiin maailma venyy, kun on pakko. Pandemia pakotti asukkaat koteihinsa niin pakolaisleireillä kuin niiden ulkopuolella, ja vain luovuus oli rajana seuraavien kuukausien etäratkaisuissa. Yksi asia kävi selväksi Kirkon Ulkomaanavun toimintamaissa: digitaidoille on huutava tarve.
ZAATARIN PAKOLAISLEIRI pohjoisessa Jordaniassa oli eristyksissä keskellä aavikkoa jo paljon ennen pandemiaa, mutta korona-aika on pakottanut leirin 80 000 asukasta pysyttelemään entistä tiukemmin omissa oloissaan.
Vuonna 2012 perustetussa Zaatarissa on kamppailtu parempien internetyhteyksien puolesta aina siitä lähtien, kun leiri alkoi täyttyä sotaa pakenevista syyrialaisista. Leirioloissa haasteita ovat laitteiden puute, yhteyksien kallis hinta ja sähkökatkot. Monilla on silti polttava tarve pitää yhteyttä kotimaahan jääneisiin perheenjäseniinsä.
Pandemia-aikana yhteyksien, laitteiden ja digitaitojen tarpeesta tuli entistä pakottavampi. Tilanne oli monille uusi.
”Elektronisista työkaluista tuli perustarpeita kaikissa töissä, koulunkäynnissä ja yliopisto-opinnoissa. Sekä lapset että aikuiset käyttävät laitteita ja yhteyksiä, mikä on tuonut mukanaan myös ongelmia, esimerkiksi epätoivottuja verkkosivuvierailuja ja häirintää,” kuvailee Wissam Ahmed al-Mutlaq, 28.
Itsekin pakolaisena Jordaniaan saapunut syyrialainen al-Mutlaq kouluttaa Zaatarin leirin asukkaita käyttämään yhteyksiä ja laitteita turvallisesti.
Kyberturvallisuuteen keskittyvillä kursseilla käsitellään tietojen kalasteluun, tietomurtoihin ja elektroniseen rahankäyttöön liittyviä aiheita.
Kyberturvallisuuteen keskittyvillä kursseilla käsitellään tietojen kalasteluun, tietomurtoihin ja elektroniseen rahankäyttöön liittyviä aiheita. Osin WhatsApp-yhteyksin järjestetylle, keskimäärin kaksituntiselle kurssille osallistui syyskuun 2020 ja maaliskuun 2021 välillä 1 219 Zaatarin leirin asukasta.
”Kyberturvallisuustaitoja pidetään tämän ajan välttämättömyytenä. Yhteisöt tarvitsevat näitä taitoja, ja sen vuoksi koulutuksia pitää järjestää”, painottaa al-Mutlaq.
Al-Mutlaqin kouluttajaparina toimii niin ikään Syyriasta paennut, kirjastonhoitajana työskentelevä Ibtisam Riyad Ghazi, 35.
Ghazi kertoo kuulleensa monen joutuneen tekemisiin kyberrikosten, tilien hakkeroinnin ja vaarallisten linkkien kanssa. Pandemia-aikana esimerkiksi verkkohäirintä on lisääntynyt, eikä vanhemmilla ole ollut aikaa vahtia etäyhteyksin koulua käyvien lastensa kaikkia tekemisiä.
”Koulutusten yhteydessä olemme kuulleet pojilta ja tytöiltä erilaisista ongelmista, joita he ovat peitelleet perinteiden ja yhteisön pelossa”, Ghazi kertoo.
”Kyberturvallisuustaitoja pidetään tämän ajan välttämättömyytenä. Yhteisöt tarvitsevat näitä taitoja, ja sen vuoksi koulutuksia pitää järjestää”, painottaa Wissam Ahmed al-Mutlaq, 28. Kuva: Osama Nabeel
Koulutuksissa katsotaan opetusvideoita ja käydään ryhmäkeskusteluja. Ibtisam Riyad Ghazi, 35, osallistui koulutukseen viime vuonna ja opettaa nyt taitojaan eteenpäin. Kuva: Osama Nabeel
Kirkon Ulkomaanavun työ Jordaniassa keskittyy pakolaisten ja jordanialaisten toimeentulo- ja koulutusmahdollisuuksien parantamiseen. Viime vuosina esiin on noussut uudenlaisia tarpeita. Pakolaistaustaiset henkilöt tarvitsevat esimerkiksi koodaamiseen ja digimarkkinointiin liittyviä taitoja, joiden avulla he pääsevät käsiksi parempaan toimeentuloon ja laajempiin markkinoihin.
Kyberturvallisuuskurssille osallistunut syyrialainen Khadija Youssef Hariri uskoo kurssin parantaneen hänen työllistymismahdollisuuksiaan. Hariri kertoo oppineensa käyttämään digitaalista lompakkoa, mikä helpottaa sähköisten liiketoimien tekemistä.
”Nämä taidot ovat meille uusia”, Hariri toteaa tyytyväisenä.
Etätyökulttuurin kehittyminen avaa myös pakolaisille uusia työllistymismahdollisuuksia. Kirkon Ulkomaanapu sekä suomalainen pakolaisia, turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttajia tukeva StartUp Refugees aloittivat toukokuussa Zaatarissa yhteistyön.
Projektissa Suomessa olevat mentorit tarjoavat leirissä asuville koulutusta etäyhteyksin. 45 leirin asukasta oppii, millaisia mahdollisuuksia ICT-alan freelance-työt voivat tarjota ja kuinka omaa osaamistaan voi markkinoida.
25-vuotias Zakaria Tahseen Alkilani sai mentorin Suomesta. KUA:n ja Startup Refugeesin hanke välittää ICT-alan yrittäjyysoppeja Zaatarin leirin asukkaille. Alkilani haluaa ohjelmoida pelejä. Kuvaus: Osama Nabeel, Editointi: Ville Nykänen
Tabletit ja pelit tukevat oppimista
Pandemian vaikutukset ovat alleviivanneet laitteiden, yhteyksien ja taitojen tärkeyttä. Esimerkiksi 44 miljoonan asukkaan Ugandassa 15 miljoonaa lasta on kärsinyt korona-aikana koulusuluista. Luku pitää sisällään 600 000 ala- ja yläkouluikäistä pakolaistaustaista koululaista.
On tärkeää, että etäyhteydet ja digitaidot ovat jatkossa kaikkien saatavissa.
Kirkon Ulkomaanapu on yhdessä hollantilaisen kumppanijärjestön kanssa varustanut tablettitietokoneilla luokkia Länsi- ja Luoteis-Ugandan pakolaisasutusalueilla. Peruskoulun oppilaat voivat pelata tableteilla luku- ja laskutaitoa kehittäviä vuorovaikutuksellisia pelejä.
”Pelit perustuvat Ugandan opetusviranomaisen hyväksymään peruskoulun opetussuunnitelmaan, jonka tarkoitus on tehdä oppimisesta hauskaa, osallistavaa ja tehokkaampaa,” kertoo KUA:n vanhempi ohjelmatyöntekijä Filbert Idha.
Lisäksi KUA ja YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ovat jalkauttaneet kouluihin digitaalisen alustan, jonka kautta oppilaat, opiskelijat ja opettajat pääsevät käsiksi oppimateriaaleihin ilman internetyhteyttä. Oppimateriaalit koostuvat teksteistä, videoista, vuorovaikutuksellisista simulaatioista ja digipeleistä. Niiden avulla opiskellaan kaikkea matematiikasta taideaineisiin.
Teknologia ei ole uusi juttu pakolaisasutusalueiden lapsille ja nuorille. Digitaitojen oppiminen on kuitenkin tärkeää, jotta lapset ja nuoret saavat laitteista ja yhteyksistä irti kaiken hyödyn. Kuva: Hugh Rutherford
Rwamwanjan pakolaisasutusalueen ammattikoululaiset ovat opiskelleet digiturvallisuutta ja -hygieniaa, digimarkkinointia sekä esimerkiksi valokuvausta ja videoiden tekemistä älypuhelimilla. Laitteet, yhteydet ja niiden käyttämiseen liittyvät taidot ovat tärkeitä myös perhesyistä.
”Joillain pakolaisista on perhettä kotimaassaan, ja digitaalinen vuorovaikutus on ainoa keino pitää yhteyttä heihin,” muistuttaa IT-projektityöntekijä Edgar Mutaryebwa.
Teknologia ei ole uusi juttu pakolaisasutusalueiden nuorille. Älypuhelimet ovat yleisimpiä laitteita edullisuutensa vuoksi, ja eniten nuoret käyttävät WhatsAppia, Googlea ja Facebookia.
Mutaryebwa uskoo, että digitaitojen oppiminen auttaa pakolaistaustaisia nuoria hahmottamaan päämääriään ja mahdollisuuksiaan. Taitojen puute puolestaan asettaa heidät marginaaliin ja lisää nuorten turhautuneisuutta.
”Kun älypuhelimet ja sosiaalinen media ovat helposti saatavilla, nuoret pääsevät käsiksi digimaailmaan. Ilman taitoja he kuitenkin joutuvat helposti vedätysten kohteiksi,” Mutaryebwa selventää.
KUA on yhdessä hollantilaisen kumppanijärjestön kanssa varustanut Ugandan pakolaisasutusalueiden kouluja tablettitietokoneilla. Kuva: Hugh Rutherford
Vuorovaikutukselliset pelit kehittävät oppilaiden luku- ja laskutaitoa. Kuva: Hugh Rutherford
”Olen aina rakastanut tietokoneita,” sanoo Kongon demokraattisesta tasavallasta Ugandaan paennut Byamukama Ruhigwa (oik.). Hän osallistui tietokonekurssille ja pyörittää nyt pientä elokuva- ja musiikkibisnestä pakolaisasutusalueella. Moni alueen nuorista ei tiedä paljoakaan tietokoneista, mutta Byamukama opettaa heitä mielellään. Kuva: Hugh Rutherford
Tuk-tuk ja animaatiovideot vievät oppeja syrjäseuduille
Syrjäseuduilla tietoliikenneyhteydet ovat usein huonoja tai puuttuvat kokonaan. Kirkon Ulkomaanavun toiminta-alueilla Kambodžassa 60 prosenttia perheistä ei omista televisiota tai pääse internetiin. Se tarkoittaa, etteivät televisiossa lähetetyt opetusohjelmat ja verkon oppimateriaalit tavoita heitä.
Haastavat tilanteet pakottavat luoviin ratkaisuihin. Kambodžassa opettajat ja opinto-ohjaajat ovat liikkuneet kylästä toiseen tuk-tukeilla pitämässä oppitunteja, jakamassa opiskelumateriaaleja ja rohkaisemassa perheitä tukemaan lapsiaan etäkouluaikana.
Hätä keinot keksii. Koronasulkujen aikana Kambodžan opettajat ja opinto-ohjaajat liikkuivat kylästä toiseen tuk-tukeilla pitämässä oppitunteja. Kuva: KUA Kambodža
Myanmarin syrjäisillä maaseuduilla on puolestaan kysyntää uusille yrityksille ja toimeentulomuodoille. Viime vuonna alueen asukkaille tuotettiin opetusmateriaaleja yrittäjyydestä ja käsityöläisyydestä animaatiovideoiden muodossa. Materiaalit tehtiin neljällä eri kielellä, jotta niistä olisi hyötyä mahdollisimman monelle.
Myanmarin maaseudulla naiset ovat saaneet yrittäjyyteen ja käsityöläisyyteen liittyviä oppeja animaatiovideoiden avulla. Videot tehtiin neljällä eri kielellä, jotta ne olisivat ymmärrettäviä mahdollisimman monelle. Kuva: Myat Kyaw Thein
Koulutukseen osallistuminen on tuonut yrittäjä Htoo Thint Zinille uusia kaupallisia mahdollisuuksia ja taloudellista hyötyä. Kouluttautuminen on parantanut tuotteiden laatua ja auttanut saamaan tuotteita myyntiin.
”Työskentelen yhdessä 50 muun käsityöläisen kanssa. Yritystoiminnan lisäksi opetan nuorten, naisten ja vammaisten ryhmille yrittäjyyteen liittyviä taitoja laadunvalvonnasta, suunnittelusta ja kirjanpidosta”, Htoo Thint Zin kertoo.
Myanmarilainen käsityöyrittäjä Htoo Thint Zin kävi animaatiovideokoulutuksen. Opit toivat hänelle uusia kaupallisia mahdollisuuksia ja taloudellista hyötyä. Kuva: Myat Kyaw Thein
Luovat ratkaisut Kirkon Ulkomaanavun toimintamaissa osoittavat, että pandemian vauhdittamaan etäaikaan liittyy myös mahdollisuuksia. Jos yhteydet ovat olemassa, niin esimerkiksi koulutukset ja oppimateriaalit ovat nyt yhä useamman saatavilla.
Teksti: Ulriikka Myöhänen, Linda Kabuzire, Noora Pohjanheimo
Juttu on julkaistu alun perin Tekoja-lehdessä 2/2021. Syksyn lehti kantaa teemaa Digi, teknologia ja kehitys.
Afganistanin saavutusten pelätään murentuvan, mutta lukutaitoa ei voi ottaa pois
Maan sisäisiä pakolaisia Afganistanissa. Kuva: CWS Asia
Afganistanin hallituksen romahdettua kansainvälisessä yhteisössä on käyty paljon tarpeellista itsetutkiskelua. Ulkoapäin pakotettu valtion rakentaminen epäonnistui pahasti. Taleban pitää 20 vuoden jälkeen taas valtaa Afganistanissa – jäikö mitään saavutuksia jäljelle?
Afganistanin kehitysyhteistyössä on puhuttu paljon koulutuksesta ja erityisesti tyttöjen koulutuksesta. Talebanin edellisellä valtakaudella tytöt suljettiin pitkälti koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle, joten tyttöjen kouluttamisella on ollut myös valtava symbolinen merkitys.
Juuri naisten ja tyttöjen oikeuksien suhteen kansainvälisen kehitysyhteistyön saavutukset Afganistanissa ovat kiistattomat. Ja näiden saavutusten murentamista nyt pelätään. Afganistanista tulevaan dataan on tietysti suhtauduttava varauksellisesti, mutta suunta on ollut selvä. Erot maan sisällä esimerkiksi kaupunkien ja maaseudun välillä ovat kuitenkin suuret.
Lukutaidottomuus on Afganistanissa laajaa, mutta edistystä on saatu aikaan. Yli 15-vuotiaiden afganistanilaisten lukutaito on noussut 31 prosentista 43 prosenttiin vuoden 2011 jälkeen. Erityisen paljon on parantunut tyttöjen (15–24-vuotiaiden) lukutaito, joka nousi 32 prosentista 56 prosenttiin. Ylipäänsä nuoret lukevat selvästi vanhempia sukupolvia paremmin, lukutaito on kohonnut 65 prosenttiin.
Tytöt käyvät nyt enemmän koulua ja naisia on enemmän opettajina. Toisen asteen koulutuksen suorittaminen on nuorten naisten keskuudessa noussut. Vuonna 2005 luku oli vain 9 prosenttia. Kymmenet tuhannet naiset ovat päässeet yliopistoon. Työelämään osallistuminen on lisääntynyt.
Nämä tulokset eivät syntyneet helposti tai pelkästään ulkopuolisella avulla. Afganistanilaiset naiset ovat itse rakentaneet itselleen aiempaa vahvemman roolin yhteiskunnassa ja esimerkiksi vieneet tyttöjen kouluttamista eteenpäin, vaikka se on usein ollut hengenvaarallista.
Hankittua lukutaitoa ja koulutusta ei voi viedä pois. Naisten asema ei Afganistanissa ole koskaan ollut hyvä, silti se on nyt täysin erilainen kuin 20 vuotta sitten. Ei ole siis ihme, että afganistanilaiset naiset ovat haastaneet Taleban – valtaa niin kaduilla kuin televisiossa. Ulkomaiset joukot ovat poistuneet, mutta Afganistanin kansalaisyhteiskunta ei ole kadonnut.
Yhdysvaltojen rauhansopimus Talebanin kanssa tehtiin ohi vallassa olleen hallituksen, mutta myös ohi afganistanilaisten naisten oikeuksien. Afganistanin miehitystä perusteltiin toistuvasti naisten ja tyttöjen puolustamisella, mutta vetäytymisen yhteydessä naisten ja tyttöjen oikeuksien turvaaminen ei näytä olleen edes keskustelunaihe.
Nyt kansainvälisen yhteisön on tehtävä kaikkensa, jotta viimeisen 20 vuoden edistysaskeleita ei oteta pois Afganistanin naisilta. Talebania on painostettava niin ihmisoikeuksista, inklusiivisen, demokraattisen hallinnon perustamisesta kuin naisten oikeuksien takaamisesta. On tärkeää, että esimerkiksi YK:n ihmisoikeuselimet seuraavat tarkasti, mitä maassa tapahtuu – myös isojen kaupunkien ulkopuolella. Maahan on saatava kansainvälisiä ihmisoikeustarkkailijoita ja Taleban on pyrittävä painostamaan selkeisiin sitoumuksiin.
Tietenkin tämä tulee olemaan vaikeaa, mutta juuri siksi se on meidän velvollisuutemme. Erityisen tärkeää se on sitten, kun maailman mielenkiinto väistämättä pian siirtyy johonkin muuhun asiaan. Jos haluat seurata Afganistanin tapahtumia tarkemmin, suosittelen esimerkiksi tätä listaa twittaajista, joka sisältää erityisesti paikallisia ääniä.
Kirjoittaja on Kirkon Ulkomaanavun vaikuttamistyön päällikkö.
Monien päällekkäisten kriisien seurauksena perheväkivalta, lasten hyväksikäyttö, lapsiavioliitot sekä lapsityövoima ovat yleistyneet Libanonissa, kirjoittaa KUA:n Beirutissa asuva humanitaarisen avun koordinaattori Emma Pajunen. KUA on aloittanut työn Beirutin satamaräjähdyksestä kärsineissä kouluissa.
Vierailin vastikään beirutilaisessa koulussa, jossa olemme aloittamassa Kirkon Ulkomaanavun koulutusteemaista työtä. Keskustelin opetushenkilökunnan ja koululaisten kanssa koulun tilanteesta. Mieleeni jäi koripallokenttä, jossa ei enää pelattu koripalloa. Minulle kerrottiin, että kenttä toimii nykyisin autojen parkkipaikkana.
Beirutissa leikkipuistot ovat olleet koronan vuoksi jo pitkään suljettuina. Moni lapsi ja nuori on ollut ison osan kuluneesta puolestatoista vuodesta kotona. Koulussa tapaamani oppilaat toivovat leikin ja pelien mahdollisuutta koulujen pihoilla, kun koulut taas syksyllä alkavat.
Kirkon Ulkomaanapu aloittaa kunnostustyöt viidessä satamaräjähdyksestä kärsineessä koulussa Beirutissa. Lasten leikeille ei ole sopivia tiloja vaurioituneissa kouluissa. Kuva: Emma Pajunen 2021.
Libanonissa lapset ja nuoret tarvitsevat nyt tukea enemmän kuin koskaan. Elokuun 2020 tuhoisan satamaräjähdyksen jäljiltä maa on poliittisessa pattitilanteessa ilman toimivaa hallitusta. Lisäksi Libanon kärsii vakavasta talouskriisistä, jota koronapandemia entisestään pahentaa.
Tukea tarvitsevat paikallisten lisäksi myös pakolaiset. Syyrian sodan seurauksena maassa on noin 1,5 miljoonaa syyrialaista, ja kokonaisuudessaan neljäsosa maan väestöstä on pakolaisia.
Poikkeuksellinen talousromahdus ja tuhoisa räjähdys
Maailmanpankin kesäkuussa julkaiseman raportin mukaan Libanonin talouskriisin arvioidaan sijoittuvan maailmanlaajuisesti jopa kolmen pahimman kriisin joukkoon sitten 1800-luvun puolivälin.
Lokakuun 2019 jälkeen Libanonin punta on menettänyt arvostaan noin 90 prosenttia dollaria vastaan. Se tarkoittaa, että myös tavallisten ihmisten palkka- tai eläkesäästöt ovat menettäneet suurimman osan arvostaan. Köyhyys- ja työttömyysluvut ovat arvioiden mukaan vähintäänkin kaksinkertaistuneet.
Elintarvikkeiden ohella valuutan romahdus näkyy polttoaineen ja lääkkeiden saatavuudessa ja hinnoissa. Jututtamieni libanonilaisten mukaan ainoa keino pärjätä on se, että ulkomailla asuva sukulainen tai tuttava lähettää heille dollareita.
Beirutin tuhoisa satamaräjähdys tapahtui 4. elokuuta 2020. Voimakas paineaalto vauroitti laajasti kaupungin rakennuksia. Kuva on koulusta, jossa KUA aloittaa työt. Kuva: Emma Pajunen 2021.
Maassa ole ollut täysivaltaista hallitusta edellisen hallituksen erottua Beirutin elokuun 2020 satamaräjähdyksen jälkeen, mikä hankaloittaa tilannetta entisestään. Räjähdyksessä noin 200 ihmistä kuoli ja 300 000 henkilöä menetti kotinsa.
Räjähdyksen jälkeen KUA lähetti välittömästi muun muassa ruokaa ja hygieniatarvikkeita sisältävää hätäapua yli sadalle perheelle. Hätäapu toimitettiin yhteistyössä Norjan Kirkon Ulkomaanavun kanssa.
Räjähdys myös vaurioitti yli 200 koulua, joissa opiskelee yli 85 000 oppilaista. Jälleenrakentaminen on edelleen kesken.
Kirkon Ulkomaanapu on aloittamassa satamaräjähdyksessä vaurioituneiden koulujen kunnostamisen. Koulut sijaitsevat Beirutin köyhimmillä alueilla, ja niissä opiskelee pääosin libanonilaisia ja pakolaistaustaisia lapsia.
Koulumaailman monet haasteet
Libanonin koulutussektori on vakavassa kriisissä. Lokakuussa 2019 alkaneet maanlaajuiset mielenosoitukset pitivät lapsia kotona jo ennen koronasulkuja. Niin libanonilaisia kuin syyrialaisiakin oppilaita on jo jäänyt kokonaan koulutuksen ulkopuolelle, ja yli miljoona oppilasta on menettänyt vähintään yli vuoden opetuksesta.
Unicefin tuoreen raportin mukaan 15 prosenttia heidän haastattelemista perheistä on joutunut katkaisemaan lastensa koulutuksen sillä heillä ei ole enää varaa koulumaksuihin. Lisäksi 9 prosenttia perheistä joutui lähettämään lapsensa töihin koulun sijaan.
Syyrialaispakolaisista kouluikäisistä vain puolet kävi koulua ennen etäkouluun siirtymistä. 2020–21 lukukauden aikana 25 000 syyrialaispakolaista putosi koulutuksen parista. Yli 40 000 libanonilaista oppilaista siirtyi yksityisistä julkisiin kouluihin, kun vanhemmilla ei ollut enää varaa lukukausimaksuihin. Julkiset koulut olivat jo valmiiksi täynnä. Nyt opetusta on jouduttu järjestämään kahdessa vuorossa.
Räjähdys särki rakennusten rakenteita ja ikkunoita. Tässä koulussa ikkunalasit oli korvattu muoveilla vielä toukokuussa 2021. Kuva: Emma Pajunen.
Etäopetuksen järjestäminen on ollut vaikeaa, ja syitä on monia. Internetyhteydet ovat kehnoja ja kalliita, sähköä riittää huonosti, perheillä ei ole tarpeeksi laitteita ja vanhemmilla ei ole mahdollisuuksia auttaa lapsia kotikoulussa. Vaikutukset ovat olleet erityisen karuja jo valmiiksi heikossa asemassa oleville koululaisille, kuten syyrialaispakolaisille.
Taloustilanne on vaikuttanut myös opettajiin, sillä myös heidän palkkojensa arvo on romahtanut. Jos opettajan kuukausipalkan arvo dollareissa oli noin 1900 dollaria kuukaudessa, on se nyt noin 160 dollaria. On vaikeaa kuvitella, miten tällä summalla voi elättää perheensä, maksaa vuokransa tai ylipäätään käydä ruokakaupassa nykyhinnoilla. Opettajat joutuvat usein tekemään pärjätäkseen yhtä tai kahta sivutyötä iltaisin ja viikonloppuisin.
Koululaiset tarvitsevat tukea
Kouluvierailujen yhteydessä olen kuunnellut opetushenkilökunnan ja oppilaiden keskusteluja, niissä nousee usein esiin lasten hyvinvoinnin tukeminen. Monien päällekkäisten kriisien seurauksena perheväkivalta, lasten hyväksikäyttö, lapsiavioliitot sekä lapsityövoima ovat yleistyneet Libanonissa. Huonovointisuus on kaiken kaikkiaan kasvanut, ja kouluissa on suuri tarve psykososiaaliselle tuelle.
KUA:n kouluprojekteissa kunnostetaan myös koulujen pihoja, jotta lapsilla on mukavat olosuhteet leikeille ja pelailuille. Kuva: Emma Pajunen 2021.
Pyrimme työllämme tarjoamaan koululaisille paremmat puitteet koulunkäyntiin. Korjaamme yhteistyökouluissamme satamaräjähdyksen aiheuttamia tuhoja, mutta lisäksi panostamme ulkotiloihin. Osassa kouluista pihat ovat pieniä, eikä niissä mahdu kunnolla leikkimään, liikkumaan tai pelaamaan pelejä. Viihtyisät koulupihat ja niissä vietetty aika tukevat merkittävästi oppilaiden hyvinvointia.
Järjestämme myös tukiopetusta niille, jotka ovat vaarassa pudota koulusta. Tukiopetuksen yhteydessä tarjoamme myös aterian tukiopetukseen osallistuville oppilaille. Lisäksi annamme käteisapua vanhemmille, joilla ei ole varaa maksaa koulumaksuja. Oppilaille järjestetään heidän toiveidensa pohjalta hyvinvointiohjelmaa, kuten urheilua ja pelejä. Opettajat saavat myös psykososiaalisen tuen koulutusta ja koulutusta etäopetusmenetelmistä.
Kunnostustyöt alkavat pian ja muu kouluissa tehtävä työ syyskuussa, kun uusi lukukausi alkaa.
Emma Pajunen
Kirjoittaja on Kirkon Ulkomaanavun humanitaarisen avun koordinaattori Libanonissa. Pajunen on asunut Beirutissa 2,5 vuotta.
Perheet unohdetaan radikalisoitumista ehkäisevässä työssä – leimautumisen pelko estää tuen hakemisen
Radikalisoituminen ja väkivaltainen ekstremismi ovat Suomessa ainakin toistaiseksi pieniä ilmiöitä. Ennaltaehkäisyyn on hyvä panostaa nyt, kun tilanne on vielä vakaa. Perheiden tukeminen on tärkeää sekä radikalisoitumisen ehkäisyssä että ääriajattelusta irtautumisessa, kertoo Reach Out -hankkeen uusi raportti Kun perheenjäsen radikalisoituu: Väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisy ja perheiden tukitoiminta kuudessa Länsi-Euroopan maassa.
Radikalisoitumisella tarkoitetaan prosessia, jossa ihmisen ajatusmaailma muuttuu ja hän alkaa oikeuttaa väkivallan vaikuttamisen välineenä. Väkivaltainen ekstremismi on sitä toimintaa, johon radikalisoituminen pahimmillaan johtaa. Väkivaltaista ekstremismiä voivat olla esimerkiksi terroristiset teot.
Radikalisoituneet henkilöt ovat kirjava joukko persoonallisuuksia hyvin erilaisilla perhe- ja koulutustaustoilla. Radikalisoitumisen taustalla on poikkeuksetta joukko juurisyitä, kuten osattomuuden sekä vihan ja kaunan tuntemuksia, jotka tuottavat tarpeen toimia maailmassa vallitsevien epäkohtien poistamiseksi. Taustalla voi olla myös rasismiin tai hylätyksi tulemiseen liittyviä kokemuksia. Juurisyiden lisäksi radikalisoituminen edellyttää sidoksia muihin ryhmiin ja yksilöihin, jotka tarjoavat ajatuksille eräänlaisen kaikukammion.
”Aiemmin ekstremismin torjunnassa keskityttiin yksilöön. Nyt on huomattu, että ilmiö yhteisöllinen. Radikalisoitumisen taustalla on yhteisö, jonka ajatusmaailmaan sitoudutaan. Sen vuoksi myöskään irtautuminen ei ole mahdollista, jos tukena ei ole yhteisöä eli esimerkiksi perhettä, joka on valmis ottamaan vastaan”, kertoo Reach Out –raportin laatinut vanhempi asiantuntija Marko Juntunen.
Perheenjäsenen radikalisoituminen on valtava kriisi koko perheelle. Esimerkiksi tilanne, jossa perheenjäsen radikalisoituu ja lähtee konfliktialueelle aiheuttaa perheelle monenlaista huolta. Surun ja pelon lisäksi radikalisoitunut perheenjäsen aiheuttaa läheisilleen byrokraattisia haasteita ja valtavan häpeän ja leimautumisen pelon.
”Kriisiin ajautunut perhe tarvitsee tukea. Suomessa meillä on hyviä palvelumuotoja, mutta palveluntarjoajat ja tukipalvelut eivät kohtaa. Se johtuu siitä, että väkivaltainen ektremismi ilmiönä luo pelkoa, se leimaa koko perheen. Apua ei uskalleta hakea”, kertoo ohjelmakoordinaattori Habiba Ali.
Perheiden tukeminen olisi ensiarvoisen tärkeää myös väkivaltaisen ekstremismin ehkäisyn näkökulmasta. Tukemalla perhettä voidaan ehkäistä muiden perheenjäsenien mahdollinen radikalisoituminen. Terrorismin vastaista työtä on hyvä tehdä vakaassa yhteiskunnassa kuten Suomi. Työtä voidaan toteuttaa tavallisen nuorisotyön piirissä nimeämättä sitä radikalisoitumisen vastaiseksi työksi. Silloin siihen ei liity leimautumisen pelkoa, ja tulokset ovat paremmat. Ilmiön kärjistyessä projektien käyntiin saaminen voi olla hankalaa, ja ihmisiä on vaikeampi saada mukaan.
”Terrorismin kenttä on sellainen, että koskaan ei voi tietää, että mihin turvallisuusuhka lopulta kohdentuu. Ekstremismi on todella monimuotoista, ja tietoverkkoon mennyttä, kaikki ovat potentiaalisesti sen vaikutuspiirissä”, Juntunen sanoo.
Ekstremismi koskettaa ketä tahansa, uskonnollisesta taustasta ja maahanmuuttohistoriasta riippumatta. Tällä hetkellä Euroopassa äärioikeiston radikalisoituminen ja laajentuminen on huolestuttava ilmiö turvallisuuden näkökulmasta. Ennaltaehkäisyssä tärkeää on oikean tiedon ja kriittisen ajattelun lisääminen. Epäluottamus ihmisten, yhteiskunnallisten instituutioiden ja ihmisryhmien välillä on se, mihin ääriliikkeet käytännössä pyrkivät, jotta he voivat saada tilaa omalle mustavalkoiselle ideologialle.
Eteläsudanilainen Simon Peter joutui olemaan kauan poissa koulusta, koska hän ei päässyt luokkahuoneeseen. Osallistavan koulutuksen hanke Kakuman pakolaisleirillä tarjosi hänelle uuden mahdollisuuden ja opetti opettajille ja vanhemmille, miten vammaisia henkilöitä pitäisi tukea.
Simon Peter on 24-vuotias mutta vasta peruskoulun kolmannella luokalla. Hän kasvoi Etelä-Sudanin maaseudulla ja aloitti koulun ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten. Sitä ennen kaikki koulut sijaitsivat liian kaukana.
Simonilla oli jo syntyessään hemiplegia. Hemi tarkoittaa ”puolikasta” ja hemiplegiaa kutsutaan suomeksi toispuolihalvaukseksi. Hänellä ei ollut pyörätuolia, jolla hän olisi päässyt kouluun. Koulunaloitus tuli mahdolliseksi vasta kun hänen perheensä muutti kaupunkiin.
”En voinut koskaan viettää aikaa ja leikkiä muiden lasten kanssa. Olin sisätiloissa valtaosan ajasta,” Simon kuvailee lapsuuttaan.
Pian sen jälkeen, kun Simon oli aloittanut koulun, Etelä-Sudanissa syttyi sota, joka keskeytti hänen opintonsa. Kesti kauan ennen kun hän pystyi aloittamaan ne uudelleen, tällä kertaa Kakuman pakolaisleirillä Keniassa. Kirkon ulkomaanavun hanke erityistarpeiden huomioimiseksi koulutuksessa tarjosi hänelle pyörätuolin, jolla hän pääsi kouluun.
Simonin huoltaja Mark Loyiel on kiitollinen Simonin saamasta mahdollisuudesta jatkaa koulutustaan.
”Aiemmin kannoin häntä minne vain hänen piti päästä. On helpottavaa, että voin työntää hänet kouluun ja hän pärjää koulupäivän ajan itsekseen, kun minä hoidan muita velvollisuuksiani. Koulun jälkeen haen hänet,” Mark sanoo.
Osallistava koulutus ja oppimisympäristö
Kirkon ulkomaanavun erityistarpeisiin keskittyvä koulutusprojekti auttaa 275 Keniassa pakolaisleirillä asuvaa lasta ja nuorta, joilla on jokin vamma. Projektissa on koulutettu myös 69 opettajaa osallistavasta koulutuksesta, mikä tarkoittaa kielellisten rajojen ylittämistä ja opettajien valmistamista kohtaamaan nuoria, joilla on vammoja. Oppilaiden saamaan tukeen kuuluvat myös pyörätuolit, kirjoitusvälineet, koulukirjat, koulupuvut ja ruoka.
Osallistavan koulutuksen varmistamiseksi tarvitaan myös rakennustöitä. Projektin aikana on rakennettu esteettömiä luokkahuoneita ja kuivakäymälöitä kaikkiin peruskouluihin sekä Varhaislapsuusajan kehitys- ja koulutuskeskuksiin (Early Childhood Development and Education, ECDE) Kalobeyein asutusalueella, joka on osa Kakuman pakolaisleiriä.
Kun Kenia sulki kaikki koulut Covid-19-pandemian takia, Kirkon ulkomaanapu jakoi aurinkovoimalla toimivia radioita, jotta Simon ja muut vammaiset oppilaat pystyivät osallistumaan sitä kautta oppitunneille. Opettajat täydensivät radiolähetyksiä tekemällä vierailuita koteihin ja seuraamalla opiskelijoiden läksyjä.
Opettajat ja huoltajat osallistuvat aktiivisesti lastensa koulutukseen
Projektissa on aktiivisesti otettu mukaan myös vammaisten lasten vanhempia ja huoltajia, kertoo Simonin huoltaja Mark Loyiel. Hän on iloinen siitä, että vammaiset lapset saavat koulussa osallistua liikuntaan, esimerkiksi pallon peluuseen. Ennen pandemiaa kaikki olivat kannustusjoukoissa opiskelijoiden kylien välisissä kisoissa, joissa pelattiin yhtenä perheenä, oli vammoja tai ei.
Mark on erityisen kiitollinen projektin sisältämästä psykososiaalisesta tuesta. Kirkon ulkomaanavun työntekijät käyvät heidän kotonaan, sitouttavat perhettä ja pyrkivät parantamaan ymmärrystään ihmisistä, joilla on vamma.
”Olemme oppineet ymmärtämään uudella tavalla ja kunnioittamaan Simonin luonnetta ja omanarvontuntoa. Ihmiset, joilla on vamma, eivät ole taakka – he ovat ainutlaatuisia ihmisiä kuten kaikki muutkin,” hän sanoo.
”Meistä tuntuu kuin olisimme yhtä perhettä, kun työntekijät käyvät kotonamme.”
Simon Peter on kasvanut paljon ja kuvailee itseään hyvin levolliseksi. Hänen haaveensa on tulla peruskoulun ensimmäisen luokan opettajaksi, ja hän haluaa opettaa matematiikka ja luonnontieteitä lapsille, joilla on vamma.
”Haluan antaa muille samanlaisen tuen, jota olen itse saanut, ja uskon tietäväni kokemuksesta, mitä vammaiset lapset tarvitsevat kasvaessaan.”
“En omista mitään soitinta, mutta minulla on suuri intohimo musiikkiin. Kun kasvan aikuiseksi, haluan tulla kuuluisaksi kosketinsoittajaksi, jota kaikki kunnioittavat ja rakastavat”, sanoo Mohammad Al-Ahmad.
Mohammad ja Moutaz Al-Zoubi ovat 17-vuotiaita Syyrian pakolaisia, jotka ovat viettäneet suuren osan elämästään Za’atarin pakolaisleirillä Jordaniassa. Syyrian sodan takia heidän elämänsä on ollut täynnä muutoksia: he ovat paenneet toiseen maahan, vaihtaneet koulua, luopuneet vanhoista ystävistään ja sopeutuneet uuteen kotiin.
Kun ihmiset konfliktin alussa pakenivat Syyriasta naapurimaa Jordaniaan leireille, pakolaiset saivat suojan ja välttämätöntä apua. Muuten elämä leirillä oli aluksi hyvin rajoitettua. Tarjolla ei ollut harrastustoimintaa tai muuta ajanvietettä. Ajan myötä asiat paranivat.
Kirkon Ulkomaanapu ja muut järjestöt alkoivat tarjota kursseja ja harrastustoimintaa lapsille ja nuorille. Harrastuksiin osallistumisella on suuri merkitys lasten ja nuorten mielenterveydelle. Vapaa-ajan toiminta tukee sodan ja pakolaisuuden aiheuttamasta kuormituksesta toipumisessa, ja lapset ja nuoret pääsevät purkamaan energiaa rakentavalla tavalla. Kirkon Ulkomaanapu tarjoaa tänä vuonna Za’atarin pakolaisleirillä lapsille nuorille mahdollisuuden jalkapallon ja lentopallon pelaamiseen, sirkuskoulun ja musiikkitunteja.
Mohammad Al-Ahmad saa positiivista energiaa musiikkitunneilta.
“Käyn parhaillaan Kirkon Ulkomaanavun musiikkitunneilla, missä opin soittamaan koskettimia ja muita soittimia. Kun olen täällä KUA:n keskuksessa, minusta tuntuu, että olen hyvässä mielentilassa ja energinen. Toivon, että minusta tulee ammattimaisempi kosketinsoittaja, samanlainen kuin opettajamme on. Haluan opettaa musiikkia leirin lapsille, erityisesti heille, joilla ei aiemmin ole ollut tätä mahdollisuutta”, sanoo Mohammed.
Myös Moutaz Al-Zoubi nauttii erilaisten soittimien soittamisesta. Hän mainitsee erityisesti koskettimet, oud-luutun ja darbuka-rummun, mutta pitää myös mikrofoniin laulamisesta.
Koronan vuoksi harrastustoiminta keskeytyi keväällä, kun Jordaniassa otettiin käyttöön kokoontumisrajoitukset. Pian musiikkitunnit kuitenkin aloitettiin matkapuhelimien välityksellä uudelleen. Nuoret saivat opettajilta tehtäviä, harjoittelivat ja tekivät tallenteita opettajalle, joka antoi niistä palautetta. Nyt ollaan palattu lähiopetukseen kasvomaskeja käyttäen.
KUA:n kontteihin rakennettu toimintakeskus Za’atarin pakolaisleirillä on henkireikä monelle lapselle ja nuorelle. Musiikinopettajat ovat itsekin leireillä asuvia Syyrian pakolaisia, jotka haluavat käyttää taitojaan lasten ja nuorten hyväksi. Harrastustoiminta tarjoaa hetkeksi muuta ajateltavaa pakolaisleirin arjen keskellä. Toimintaan osallistuneiden vanhemmat ovat kertoneet, että nuorten asenteet, itseluottamus ja päätöksentekokyky ovat parantuneet harrastusten myötä.
”Musiikki auttaa minua rauhoittumaan, kun olen vihainen tai masentunut, ja samalla laulaminen saa minut tuntemaan itseni iloiseksi”, Moutaz sanoo.
Musiikkiin intohimoisesti suhtautuva Moutaz Al- Zoubi toivoo tulevaisuudessa pääsevänsä opettamaan ihmisiä soittamaan erilaisia soittimia.
Teksti: Aisha Shtiwi
Kuvat: Wisam Alriyabi
Nenäpäivä tukee Kirkon Ulkomaanavun työtä lasten ja nuorten hyväksi Za’atarin pakolaisleirillä Jordaniassa.
Ilman täyttää moottoripyörien pärinä. Enemmistö niistä on takseja, jotka kuljettavat matkustajia päivittäisiä asioitaan toimittamaan.
Kaduilla näkyy paljon nuoria. Maassa useampi kuin joka toinen on alle 25 –vuotias. Nuorten suuri osuus väestöstä ei kuitenkaan heijastu heidän asemaansa. Keski-Afrikan tasavalta on listattu maailman huonoimmaksi paikaksi elää nuorille.
Liikenteen seassa tulee säännöllisesti vastaan YK:n rauhanturvajoukkojen panssariautoja. Ne ovat vakiintunut osa pääkaupunki Banguin katukuvaa.
YK:n rauhanturvajoukkoja Banguin kaduilla. Kuva: Elina Kostiainen
Keski-Afrikan tasavalta ylittää harvoin kansainvälisen median uutiskynnyksen. Kun niin käy, uutiset koskevat pitkään jatkunutta konfliktia.
Maalla on kuitenkin toisetkin kasvot. Ne kuuluvat muutosta kärsimättömänä odottavalle nuorisolle.
”Elämä täällä on vaikeaa nuorille. Ne onnekkaat, jotka pääsevät kouluun, jäävät opintojen jälkeen tyhjän päälle. Heille ei ole tarjolla mitään”, Anthony Ngayakon, 21, kertoo.
Banguissa syntynyt Anthony toimii puheenjohtajana kahdessa nuorten kerhossa. Kirkon Ulkomaanapu on perustanut pääkaupunkiin sekä maan länsiosiin Bozoumiin ja Berberatiin rauhankerhoja, joissa nuorille tarjotaan mahdollisuus oppia konfliktin ratkaisutaitoja.
Anthony Ngayakon toimii kahden nuorten kerhon puheenjohtajana. Kuva: Patrick Meinhardt
Kerhoissa jälleenrakennetaan jakautunutta yhteiskuntaa sekä edistetään eri väestö- ja uskontoryhmien rauhanomaista rinnakkaiseloa. Tärkein tavoite on tehdä nuorista rauhan lähettiläitä.
Kerhon tapaamiseen tulleet nuoret ovat siististi pukeutuneita. Kun heillä on sanottavaa, he eivät epäröi tarttua huoneessa kiertävään mikrofoniin.
”Nuorten täytyy olla yritteliäitä ja ottaa tulevaisuus omiin käsiinsä, koska valtio ei tue heitä”, Anthony sanoo.
Monet nuoret yrittävät elättää itsensä elintarvikkeita ja erilaisia hyödykkeitä kaupustelemalla. Toimeen tuleminen ei ole helppoa. Pitkittynyt konflikti on johtanut monien yritysten lähtemiseen maasta. Epävarma tilanne ei houkuttele uusia ulkomaisia investointeja.
Monien mielenkiinnon kohde
Ranskan vallan alta vuonna 1960 itsenäistynyt Keski-Afrikan tasavalta on hyvä esimerkki maasta, jonka vauraus on kääntynyt sitä vastaan. Valtio on rikas luonnonvaroiltaan mutta elintasoltaan yksi maailman matalimmista. Maaperän rikkauksiin lukeutuvat erityisesti timantit, kulta, kupari, uraani ja puutavara.
Kolikon kääntöpuolena on, että rikkauksista ovat kiinnostuneita myös muut kuin maan omat kansalaiset.
Naapurimaiden ja muiden valtioiden sotkeutuminen maan sisäpolitiikkaan on usein pikemminkin lisännyt ongelmia kuin ratkaissut niitä.
Tuloksena ovat lukuisat levottomuudet ja vallankaappaukset.
Muun muassa naapurivaltio Tšadilla on arveltu olleen muitakin intressejä maassa kuin pelkästään yhteiskunnan vakauttaminen rauhanturvajoukkojensa kautta.
Edellisen kerran Keski-Afrikan tasavallassa tapahtui vallankaappaus vuonna 2013, jolloin Séléka -kapinalliset syrjäyttivät silloisen presidentin François Bozizén. Vallankaappauksen seurauksena syttyi sisällissota, jossa pääosin kristityistä koostuneet anti-Balaka -kapinalliset sekä pääosin muslimeista koostuneet Séléka -kapinalliset taistelivat vallasta. Séléka -kapinallisten ryhmittymän hajottua suuri osa maan muslimeista joutui pakenemaan maasta.
Kriisi- ja katastrofitilanteissa vastataan ensimmäisenä välittömiin tarpeisiin järjestämällä ihmisille suojaa ja ruokaa. Kriiseillä on kuitenkin taipumus pitkittyä ja esimerkiksi pakolaisuus kestää keskimäärin kaksikymmentä vuotta. On tärkeää, että kriisinkin keskellä lapset pääsevät kouluun ja arki voi jatkua.
Miksi koulunkäynti on niin tärkeää? Lue alta viisi syytä.
Koulutus tuo paremman tulevaisuuden.
Koulutus on tärkeää! Hyvä koulutus mahdollistaa paremmat työllistymismahdollisuudet tulevaisuudessa.
Rebecca käy Kirkon Ulkomaanavun perustamaa koulua Kenian Turkanassa. Rebeccan perhe on pitkään ansainnut toimeentulonsa karjankasvatuksesta, kuten lähes kaikki Turkanan asukkaat. Perhe on kuitenkin menettänyt valtaosan eläimistään karjavarkaille ja seutua vuosia riivanneelle kuivuudelle.
Tytöt ovat seudulla perinteisesti menneet naimisiin jo alaikäisinä, mutta Rebeccan kohdalla vanhemmat ovat päättäneet, että hän ei mene naimisiin ennen kuin on käynyt koulunsa loppuun. Koulutus antaa uusia toimeentulomahdollisuuksia ja paremmat tulevaisuudennäkymät.
”Vanhempani kannustavat minua käymään koulussa. Isona minusta voi tulla opettaja tai lääkäri.”
Koulu tarjoaa lapsille tunteen normaalista arjesta
Koulu tarjoaa lapsille ja perheille rutiineja ja tunteen normaalista arjesta. Jos lapsi on joutunut kokemaan traumaattisia asioita, on koulussa mahdollisuus keskittyä johonkin muuhun.
Ahmad on yksi KUA:n sirkuskouluun osallistuvista syyrialaislapsista Jordanian pakolaisleirillä. Sirkuskoulun avulla lapset pystyvät käsittelemään traumaattisia kokemuksiaan ja saavat elintärkeää iloa ja riemua elämäänsä.
Koulussa saa ystäviä!
Tietojen ja taitojen lisäksi koulussa opitaan olemaan yhdessä muiden kanssa. Koulu on tärkeä osa lapsen sosiaalista elämää ja siellä luodaan loppuelämänkin kannalta tärkeitä ystävyyssuhteita.
Lapset hyppivät narua koulupäivän jälkeen New Fangakissa. Kirkon Ulkomaanapu tukee lasten iltapäivätoimintaa, joka tarjoaa lapsille turvallisen ympäristön vapaa-ajalle. Pelit ja leikit tukevat lasten sosiaalista kehitystä.
Kun lapset ovat koulussa, vanhemmilla on aikaa tehdä töitä
Kun lapset ovat päivisin koulussa, on aikuisilla mahdollisuus keskittyä kotitöihin ja työn tekoon.
Yhdentoista lapsen äiti Florence Mahoro elää Rwamwanjan pakolaisasutusalueella Ugandassa. Lasten koulunkäynti keskeytyi keväällä, kun koulut suljettiin koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Koulujen sulkeutuminen aiheutti Mahorolle paljon huolta. Lapsilla ei ollut päivisin järkevää tekemistä ja heille piti järjestää ruokaa.
Kirkon Ulkomaanavun tukema etäkoulu sisältää radio-oppintunteja ja kotitehtäviä. Etäkoulun alettua lapset pysyivät kotona opiskelemassa. Se helpotti äidin huolta.
”Haluan, että lapseni käyvät koulua ja saavat paremman tulevaisuuden kuin me jotka emme ole pääseet kouluun.”
Koulu suojelee lasten oikeuksia
Koulunkäynti suojaa lasten oikeuksia. Koulujen kiinni oleminen altistaa lapsia työnteolle, teiniraskauksille ja hyväksikäytölle.
Ebola-epidemian aikaan koulut olivat kiinni Länsi-Afrikassa 6–8 kuukautta. Tänä aikana teiniraskauksien määrä kasvoi, esimerkiksi Sierra Leonessa osissa maata jopa 65 prosenttia. Epidemiasta kärsineissä maissa lisääntyivät myös kotiväkivalta ja äitiyskuolleisuus. Lapset kuvailivat joutuneensa ottamaan kotona enemmän vastuuta elannon hankkimisesta perheiden toimeentulon heikennyttyä.
Ugandassa koulut suljettiin maaliskuussa koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Uwasse Mbabazi asuu Rwamwanjan pakolaisasutusalueella, hän jatkoi koulunkäyntiä etäopetuksena Kirkon Ulkomaanavun tukemana.
”Kun korona loppuu, menen mielelläni takaisin kouluun! Haluan suorittaa loppuun peruskoulun.”
Teksti: Noora Pohjanheimo
Kuvat: Tatu Blomqvist, Maria de la Guardia, Hugh Rutherford
Somalian viljelijät ja paimenet seuraavat ilmastonmuutosta aitiopaikalta. Sään ääriolosuhteet vaihtelevat ankarasta kuivuudesta tuhoisiin tulviin. Jäljelle jää yhä vähemmän karjaa ja satoa.
Tilanne on vaikein alueilla, joilla väkivaltaista ekstremismiä viljelevä al-Shabaab on vahvimmillaan ja koulutusmahdollisuudet perinteisesti heikot. Vaihtoehtojen puute johtaa selviytymistaisteluun, jossa valtiota vastaan taistelevaan äärijärjestöön liittyminen saattaa tuntua ainoalta ratkaisulta.
Somalia tasapainottelee nälänhädän partaalla ja vanhemmat pyrkivät pelastamaan perheensä pakenemalla kaupunkeihin. Baidoa on Somalian toiseksi suurin pakolaiskeskittymä pääkaupunki Mogadishun jälkeen. Pakolaisia on arviolta jopa 360 000, enemmän kuin paikallisia asukkaita.
Määrä on kasvanut dramaattisesti vuoden 2017 kuivuuden jälkeen ja pakolaisleirien olosuhteet ovat vaikeat. Kun työtä ei ole, uuden elämän aloittaminen on monelle vaikeaa.
Somalia sulki useimpien muiden maiden tapaan koulunsa keväällä koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Lapset palasivat oppitunneille elokuussa.
Viljelmänsä ja karjansa menettäneet isät kertovat, mitä he toivovat lastensa tulevaisuuden varalle.
Abdibakir Abdinur Aden, 38, ja hänen tyttärensä Falhado, 11.
”Tyttäreni opettaa minulle asioita”
Abdibakir Abdinur Aden, 38. Viiden lapsen yksinhuoltaja.
”Kuivuus pakotti meidät valitsemaan: pako tai kuolema. Meillä ei ollut syötävää eikä juotavaa. Pakenimme tänne Baidoaan kaksija puoli vuotta sitten.
Somaliassa suurin haasteemme onankara sää. Ensin kuivuus vei elinkeinomme. Karjamme kuoli ja viljelmämme kuihtuivat. Tänään uutiset kertovat, että entinen kotiseutumme on tulvien vallassa. Onneksi lähdimme.
Saapuminen Baidoaan avasi silmäni. Koulutettujen ihmisten on paljon helpompaa tulla toimeen, vaikka kärsimme kaikki sään vaihteluista. He pystyvät sopeutumaan uusiin elämäntilanteisiin. He löytävät aina töitä, koska osaavat lukea ja kirjoittaa ja he perustavatyrityksiä.
En itse päässyt kouluun. Kylässäni koulutusta ei arvostettu, sukupolveni tietää vain viljelystä ja karjasta. En enää pysty pitämään huolta perheestäni omin voimin menetettyäni viljelmäni, koska en ikinä saanut käydä koulua ja oppia muuta. En halua, että lapseni joutuvat kokemaan saman.
Elämä pakolaisleirillä on haastavaa. Meillä ei ole sähköä. Vedestä ja terveydenhuollosta on puute. Meillä on kuitenkin koulu ja se on minusta valtava helpotus. Aiemmin lapset leikkivät kadulla, eikä katu ole turvallinen paikka kasvaa aikuiseksi. Aseelliset ääriryhmät rekrytoivat toimettomia nuoria.
Lapseni ovat käyneet koulua muutaman kuukauden. Näen valtavan muutoksen. Heidän elämällään on tarkoitus, ja koulu tuo heille turvaa ja ystäviä. He ovat oppineet myös kurinalaisuutta.
Ihmiset janoavat parempaa tulevaisuutta lapsilleen. Mielestäni erityisesti tyttöjen on tärkeä päästä kouluun. Naiset muuttavat yhteisöjä ja murtavat stereotypioita. Itse opin kaiken äidiltäni. Naiset luovat kodin ilmapiirin, ja siksi on itsestään selvää, että koulutus kuuluu sekä tytöille että pojille.
Tyttäreni Falhado on 11-vuotias ja on toisella luokalla. Kun hän tulee kotiin, hän tekee ahkerasti läksynsä ja kertoo minulle, mitä hän on oppinut. Opin itsekin asioita, ja olen hänestä todella ylpeä.
Kun lapseni valmistuvat koulusta, olen varma, että he pystyvät pitämään huolta itsestään ja perheestään. He voivat tukea yhteisöänsä ja koko Somalian kehitystä.
Paratiisini on sitä, että näen tyttäreni pärjäävän omillaan elämässään.”
Abdullahi Hassan Yusuf, 53, ja hänen tyttärensä Luuley.
”Kaikki hyötyvät siitä, että tytöt opiskelevat”
Abdullahi Hassan Yusuf, 53. Seitsemän lapsen isä.
”Koulu on muuttanut elämämme Baidoassa. Lapsemme ovat käyneet muutaman kuukauden koulua ja jo nyt he osaavat lukea ja kirjoittaa. He ovat parempia keskittymään. Elämä on vakaampaa.
Uskon, että koulutus avaa heille runsaasti mahdollisuuksia, etenkin tytöille. Olin itse viljelijä ja karjankasvattaja ennen kuin menetimme kaiken kuivuuden ja sodan takia. Saavuimme pakolaisina Baidoaan.
Tyttäreni Luuley on kuulovammainen, mutta nyt hänkin pääsee kouluun. Olen onnellinen hänen puolestaan.
Luuley pitää erityisesti englannista ja matematiikasta. Hän on löytänyt kuulovammaisten luokalta ystäviä, ja he leikkivät paljon keskenään esimerkiksi hyppynaruilla. Uudet ystävät vain lisäävät koulunkäynnin merkitystä. Koulu helpottaa vanhempien taakkaa, koska arkemme täällä on täynnä haasteita.
Koulun rehtorin mukaan Luuley on nopea oppimaan. Hän on käynyt koulua neljä kuukautta, mutta selviää hyvin jopa kaikkein vaikeimmista tehtävistä. Hänellä on hyvä englannin sanavarasto.
Lastemme koulunkäyntiä vaikeuttaa se, että kaikki eivät mahdu kouluihin. Tarvitsemme lisää kouluja.
Mikä tahansa yhteisö hyötyy lasten koulunkäynnistä, ja etenkin siitä, että myös tytöt opiskelevat. Heistä kasvaa fiksuja aikuisia, jotka tietävät meitä paremmin, miten kehittää yhteisöä.”
Subane Bulle Aden, 37, ja hänen tyttärensä Nasteho, 12.
”Haluan, että lapseni kulkevat omaa polkuaan elämässä”
Subane Bulle Aden, 37. Kolmen lapsen isä.
”Vähän yli vuosi sitten menetin joka päivä vuohia. Eläimet kuolivat janoon ja nälkään. Lopulta kuivuus vei minulta kaiken omaisuuteni. Olin kylvänyt peltoni suuren sadon toivossa, mutta sateita ei näkynyt. Ruoan ja veden puute olisi voinut maksaa vielä henkemme.
Maaseudulla meidän ei ollut mahdollista käydä koulua – ei minun sukupolvellani eikä lapsillani. Kouluja ei ollut ja ihmiset tiesivät todella vähän mistään muusta kuin viljelystä ja karjankasvatuksesta. Emme esimerkiksi ymmärtäneet, että elinkeinomme katoaisi.
Jos sää muuttuu tulevaisuudessa vakaammaksi, miettisin paluuta. En kuitenkaan tiedä, voiko siihen luottaa. Uskon ennemmin siihen, että koulutus takaa lapsilleni paremman tulevaisuuden.
Koulutus tekee ihmisistä oma-aloitteisempia. Se auttaa selviämään vastoinkäymisistä, kuten näistä sääolosuhteista. Koulutus lisää huomattavasti mahdollisuuksia työllistyä. Menetin itse jo tämän mahdollisuuden. Isänä voin varmistaa, ettei sama tapahdu lapsilleni.
Fakta
Kirkon Ulkomaanapu on perustanut kuusi koulua maan sisäisille pakolaisille Baidoassa. Hätäapuhanke tarjoaa laadukasta koulutusta yli 3 000 lapselle ja nuorelle.
Koulutukselle on valtava kysyntä. Kaksi vuotta sitten pakolaisten asuttamia alueita oli Baidoassa 70, viime vuoden lopussa jo 435.
Äärijärjestö al-Shabaabilla on paljon vaikutusvaltaa kuivuudesta kärsivillä alueilla. Koulutus- ja toimeentulomahdollisuuksien puute on yksi syy, joka voi hyödyttää järjestön rekrytointia.
Minulle on tärkeää, että myös tyttäreni käyvät koulua. Toinen heistä syntyi neljä kuukautta sitten, samoihin aikoihin kuin esikoiseni Nasteho aloitti koulun. Nasteho on 12 vuotta vanha ja hän on kertonut haluavansa opettajaksi. Hän nauttii jokaisesta koulupäivästä, mikä tekee minut iloiseksi.
Kun lapseni valmistuvat, haluan heidän valitsevan oman polkunsa elämässä. Olen varma, että sellainen tulevaisuus on hyödyksi myös minulle ja koko yhteisöllemme.”
