Nuorten tukeminen on yhteinen etumme

Kaikki pois piiloista

”SINÄKÖ SE SIINÄ? En meinannut tunnistaa sinua maskin takaa.” Näin moni meistä on tervehtinyt tuttavaansa koronapandemian aikana. 

Maskin takaa ei ole aina helppoa tunnistaa toista. Eräs alakoulun opettaja kertoi lasten maininneen etäkoulun parhaaksi puoleksi sen, että silloin he saivat nähdä opettajan ja toistensa kasvot. Toisen ihmisen kasvot, ilmeet ja hymyt ovat korona-ajan arkisia iloja.

Nähdyksi ja tunnistetuksi tuleminen on ihmisen syvimpiä kaipauksia. Kovin ankea olisi sellainen piiloleikki, jossa kukaan ei muistaisi etsiä minua. Haluamme tulla löydetyiksi, emme jäädä piiloon, toisten katseiden katveeseen. 

”Nuorten tukeminen on paitsi velvollisuutemme myös yhteinen etumme.”


NÄIN ON varsinkin lasten ja nuorten elämässä. Hyväksyvä katse ja turvallinen ympäristö auttavat nuorta kasvamaan omaksi itsekseen, täyteen mittaansa.

Lapset ja nuoret ovat arvokkainta, mitä meillä on. Maailmalla ei ole tulevaisuutta ja toivoa ilman heitä. Siksi on yhdessä pidettävä huoli siitä, että kukaan ei jäisi piiloon. Erityisesti tulee etsiä niitä lapsia ja nuoria, jotka jäävät helposti syrjään tai tulevat ohikatsotuiksi.

Pandemia-aika on koetellut tavalla tai toisella kaikkia nuoria. Koronan karut vaikutukset ovat erityisesti kohdistuneet niihin, joiden elämä on ollut jo valmiiksi haurasta. Etäopiskelu ja eristäytyminen ovat saaneet monet nuoret kokemaan yksinäisyyttä, ahdistusta ja toivottomuutta. Perheiden toimeentulon ja voimavarojen puute ovat saaneet aikaan turvattomuutta ja huolta. 


ERITYISEN VAIKEA on kehittyvien maiden tilanne. Monen nuoren koulunkäynti keskeytyi koronan myötä kokonaan, koska etäopetukseen tarvittava valmius ja välineet puuttuivat. Nuoria tyttöjä on joutunut naimisiin ja lapsia töihin alaikäisinä, jotta perheet ovat selvinneet taloudellisesti vaikeasta tilanteesta. Lasten työllä on turvattu perheiden päivittäinen ravinnonsaanti. 

Koronan lieveilmiöitä eri puolilla maailmaa kohdanneet nuoret tarvitsevat tukea ja turvallisia aikuisia arkeensa. Nuorten tukeminen on paitsi velvollisuutemme myös yhteinen etumme. Emme vielä tiedä, milloin ja miten maailma selviää pandemiasta, mutta sen tiedämme, että siinä työssä tarvitaan kaikkia tulevaisuuden tekijöitä. Tärkeää on huomata myös se hätä, mikä on jäänyt pandemian varjoon.

Jokaisella meistä on mahdollisuus vaikuttaa lähellämme elävien lasten ja nuorten elämään. Voimme nähdä piiloon jäävät nuoret, kuulla heidän unelmiaan ja huoliaan. Näihin kohtaamisiin tarvitaan paitsi yksittäisiä ihmisiä myös rakenteita. Sellainen on esimerkiksi etsivän nuorisotyön NettiSaapas. Projekti tuo turvallisia aikuisia niille sosiaalisen median alustoille, joilla nuoret viettävät aikaansa.

Voimme vaikuttaa myös kehittyvissä maissa kasvavien nuorten tulevaisuuteen. Yhteisvastuukeräykseen osallistumalla tuemme Etelä-Sudanin lasten ja nuorten turvallista paluuta opetuksen pariin. Yhdessä voimme mahdollistaa lapsille ja nuorille valoisamman tulevaisuuden. 


Kirjoittaja on Turun arkkihiippakunnan piispa ja vuoden 2022 Yhteisvastuukeräys-piispa.


Piispan kuva: Jussi Vierimaa
Blogin kuva: Antti Yrjönen

Pandemia pakotti nuoret taistelemaan unelmiensa puolesta

 

Unelmat koetuksella – Rose, 21, ehti opiskella vain kaksi viikkoa ennen kuin pandemia sulki koulut

Pandemia on suistanut nuorten elämän raiteiltaan sisällissodasta toipuvassa Etelä-Sudanissa. Yeissä asuva Rose on onnellinen saatuaan mahdollisuuden tavoitella jälleen unelmiaan.

VILLI KASVUSTO saartaa hajonneita, hylättyjä savimajoja. Paikoin näkyy renkaista ja muista irti lähtevistä osista riisuttuja autonraatoja. Tyhjistä taloista on viety arvokkaimmat osat eli peltikatot ja ikkunat. 

Ennen pandemiaa vilkastunut paluumuutto ei ole korjannut vuoden 2016 sisällissodan jälkiä Yein kaupungin liepeillä. Näky aiheuttaa yhä vatsakouristuksia alueelle takaisin muuttavissa, kertoo 29-vuotias Viola Jabu. Elämä Yeissä alkoi täysin alusta, vailla omaa kotia tai töitä.

”Kun päätimme palata, pelkäsin että Yeissä ei olisi ketään”, Viola Jabu kertoo. Hän lähti kotimatkalle yhdeksän lapsen ja nuoren kanssa ugandalaiselta pakolaisasutusalueelta juuri ennen pandemiaa, helmikuussa 2020.  

”Olin huojentunut, kun näin kaduilla paljon elämää. Kotimme oli kuitenkin tuhottu.”

Viola Jabu on asettunut perheensä kanssa vilkkaan kadun varrella sijaitsevan hylätyn huoltoaseman taakse. Matkalaukut ja kassit, joihin perhe on pakannut koko elämänsä, ovat siistissä pinossa lasten makuuhuoneessa. Vanhemmat nukkuvat pienen ikkunan valaisemassa tarvikevarastossa.

”Palasimme Ugandasta, koska elämä pakolaisena oli rankkaa. Ruokaa ja töitä oli vaikea saada, ja lapset olivat usein kipeinä. Mieheni asui jo täällä ja kertoi, että nyt on turvallista”, Viola Jabu sanoo.

”Emme osanneet arvata, että joudumme vielä kohtaamaan pandemiankin.”

Nainen, jolla on pieni lapsi sylissään.
Viola Jabu ja kohta 2-vuotias Emmanuela palasivat Yeihin helmikuussa 2020.

Yli vuosi ilman koulua

Kadun toisella puolella on St. Josephin koulu. Siellä 21-vuotias Rose Night aloitti toisen vuotensa toisen asteen oppilaitoksessa. Rose asuu setänsä Woi Wilsonin eli Viola Jabun puolison luona. Rosen vanhemmat hylkäsivät hänet lapsena. Isä on kadonnut ja äiti muutti Kongon demokraattiseen tasavaltaan.

Koulupukuunsa sonnustautunut Rose on kärsivällisesti kuunnellut keskusteluamme jo toista tuntia, kunnes ei malta enää odottaa.

”Milloin kysytte minulta jotain”, hän utelee. Koululaiset harvoin tarjoutuvat oma-aloitteisesti haastateltaviksi. 

”Milloin kysytte minulta jotain?”

”Koulu on opettanut minulle, että pitää olla rohkea ja opiskella paljon, jotta voi itse päättää elämästään. Koulutuksen avulla löydät töitä ja huolehdit itsestäsi”, Rose siteeraa opettajiaan. 

Rose aloitti koulun 9-vuotiaana setänsä tukemana. Hän haaveilee asianajajan ammatista. Setä Woi Wilson toivoo Rosen jonakin päivänä opiskelevan yliopistossa. Rosen koulunkäynti katkesi jo kertaalleen, kun perhe pakeni Ugandaan. Etelä-Sudaniin palattuaan Rose oli koulussa vain kaksi viikkoa ennen niiden sulkemista.

”Meidän käskettiin pysyä kärsivällisesti kotona, mutta täällä ei ollut mitään tekemistä. Olin surullinen.”

Etelä-Sudanissa etäkoulun järjestämismahdollisuudet olivat olemattomat, minkä takia lukuisten lasten ja nuorten koulunkäynti keskeytyi yli vuodeksi. Sodasta kärsineessä maassa arviolta 2,2 miljoonaa lasta ei käynyt koulua ennen pandemiaa, ja Unicef arvioi pandemian tuplanneen määrän 4,3 miljoonaan. 

Viola Jabu ja Woi Wilson pitivät nuorille kotikoulua, etteivät nämä unohtaisi koulutuksen merkitystä unelmiensa saavuttamisessa. Nuorten elämässä kaikkialla maailmassa on paljon houkutuksia. Rose piti sitkeästi pintansa.

”Nuoret alkoivat käyttäytyä huonosti, livistivät kotoa iltaisin, juhlivat ja joivat tai käyttivät muita päihteitä. En tehnyt kuten muut ja siksi minuun otettiin etäisyyttä”, Rose sanoo.

”Nuoret eivät enää tienneet, mihin heidän elämänsä on menossa.”

Talo, jonka pihalla on kolme ihmistä. Yksi heistä kuokkii maata.

Viola Jabun perhe perustaa keittiöpuutarhaa vanhan huoltoaseman edustalle. Kaupungissa jokainen viljelyyn sopiva pläntti hyödynnetään. Kuvassa myös serkukset Grace (vas.) ja Rose.

Eri ikäisiä ihmisiä pöydän ääressä. Pöydällä on papereita.

Viola Jabu piti kotikoulua lapsille ja nuorille, kun koulut suljettiin pandemian vuoksi.

Nuori tyttö hymyilee ja katsoo vasemmalle.

Rose haaveksii opinnoista yliopistolla ja asianajan ammatista.

Uudenlainen uhka

Yei on Etelä-Sudanin kolmanneksi suurin kaupunki ja strategisesti tärkeä kaupankäynnille, koska se sijaitsee lähellä sekä Kongon demokraattisen tasavallan että Ugandan rajaa. 

Kaupunkia ympäröivä maakunta on Etelä-Sudanin vilja-aitta, ja rauhan aikana Yei pystyy varmistamaan ruoan saatavuuden koko maassa.

Nykyinen rauhansopimus on voimassa neljättä vuotta, mutta kaupungin ulkopuolella on yhä aseryhmiä, jotka eivät ole allekirjoittaneet sopimusta. Asukkaat eivät pääse kylissä sijaitseville valtaville viljelyalueille. Siksi kaupungissa näyttää siltä kuin maissia olisi istutettu joka ikiselle tienpenkalle.

Kaupungissa näyttää siltä kuin maissia olisi istutettu joka ikiselle tienpenkalle.

Kirkon Ulkomaanapu (KUA) tukee paluumuuttajien ruokaturvaa sekä toimeentulomahdollisuuksia muun muassa käteisavustuksilla. Kymmenet tuhannet ihmiset ovat jo palannet Ugandasta aloittamaan elämäänsä alusta, kertoo KUA:n humanitaarinen koordinaattori Moses Habib.

”Olemme tukeneet palaavia perheitä käteisellä, jotta he voivat aluksi ostaa itselleen ruokaa, kunnostaa kotiaan ja kattaa lastensa koulunkäyntikuluja”, Habib sanoo.

Yein asukkaat ovat vuosia sinnitelleet erilaisten uhkien keskellä. Sodan lisäksi myös taudit ovat läsnä. Paluumuuttajia rekisteröivän keskuksen seinällä oleva juliste kehottaa rokottautumaan poliota vastaan. Etelä-Sudan on maailman ainoita maita, jossa tautia on vielä viime vuosina tavattu. 

Toinen juliste kertoo ebolan oireista ja käsihygienian merkityksestä taudin leviämisen estämiseksi. Ebolan vastaiset ohjeet muistuttavat viereisen julisteen neuvoja, joissa kerrotaan, miten välttyä koronalta.

Pandemian tuntuvimmat seuraukset liittyvät toimeentuloon ja koulutukseen. Globaalisti pandemia on YK:n mukaan sysännyt kymmeniä miljoonia perheitä äärimmäisen köyhyyden partaalle. 

”Opettajat joutuivat koulujen sulkemisen ajaksi löytämään muita töitä, ja oppilaista moni on joutunut tukemaan perheitään työllä. Pelkäämme, että osa ei palaa”, Habib sanoo.

Katunäkymä. Koulupukuisia nuoria kävelee tietä pitkin kohti kameraa.

Kouluun liittyvät kulut, kuten oppimateriaalit ja koulupuvut, voivat olla köyhälle perheelle liian kallis menoerä.

Kaksi nuorta naista koululuokassa.

Rose (oik.) ja hänen luokkatoverinsa Vivian ovat onnekkaita, kun heillä oli mahdollisuus palata kouluun.

Töihin koulun sijaan

18-vuotias Samuel Ayki rehkii kahden veljensä kanssa kasvimaalla. Pipopäisen nuoren paluusta Yeihin on vain kaksi viikkoa. Samuel eli pandemian alkuvaiheita pakolaisena Ugandassa, jossa koulut olivat suljettuina 80 viikkoa, pidempään kuin missään muualla maailmassa. Liikkumisrajoitusten vuoksi pakolaisasutusalueen tori suljettiin, ja Samuelin äidiltä Maryltä katosi toimeentulo. Samuelin olisi pitänyt päättää peruskoulunsa keväällä 2020 ja opiskella nyt toisella asteella.

Samuelin (kesk.) perheellä ei ole varaa koulumaksuihin. 

”Korona pilasi koulunkäyntini. Tuntuu kuin aivoni olisivat tylsistyneet, kun en pääse oppimaan uutta”, Samuel sanoo.

Etelä-Sudanissa koulut avattiin jo toukokuussa 2021. Kun Samuelin ystävä pääsi kouluun Yeissä, hän rohkaisi Samuelia palaamaan kotiin. Kouluun liittyvät kulut, kuten oppimateriaalit ja koulupuvut, olivat kuitenkin köyhälle perheelle niin valtava menoerä, ettei Samuelilla ollut varaa maksaa niitä. Lisäksi perhe tarvitsi rahat, jotka Samuel ansaitsi pätkätöillä.

Samuel suunnittelee säästävänsä rahaa koulunkäyntiin, mutta töitä on vaikea löytää, kun on ollut pitkään poissa kaupungista ja pandemia on kurjistanut ihmisten liiketoimintaa. 

”Olen surullinen, kun näen ystävieni ja naapureideni käyvän koulua, ja itse vain etsin töitä tai istun kotona. Yritän välillä opiskella itsekseni Ugandasta mukanani tuomistani kouluvihkoista”, Samuel kertoo.

Katunäkymä. Kaksi nuorta miestä tervehtii toisiaan. Toisella on koulupuku päällään.

18-vuotiaan Samuelin (oik.) ystävä Peter käy koulua. Yeissä koululaiset erottaa muista koulupuvuista.

Nainen istuu sohvatuolilla. Nuori mies istuu sohvatuolin käsinojalla.

”Samuel ostaa koulunkäyntiinsä keräämillään säästöillään sisaruksilleen syötävää. Suren, kun näen hänen lähtevän töidenhakuun koulun sijaan”, sanoo Samuelin äiti Mary.

Nuori nainen tekee läksyjä sängyn päällä.

Rose valmistautuu ensimmäiseen tenttiviikkoonsa puoleentoista vuoteen.

Mies pitää kuumemittaria nuoren naisen korvan kohdalla. Taustalla jonottaa nuoria koulupuvuissaan.

Etelä-Sudanin koulut avattiin toukokuussa 2021. Roselta ja muilta oppilailta mitataan kuume ja kaikilla pitää olla maski.

Tyttöjen opintaival vaarassa

Toimeentulomahdollisuuksien kaventuminen on ajanut perheitä epätoivoisiin päätöksiin. Moni tyttö on joutunut naimisiin, koska perheet hyötyvät avioliitoista taloudellisesti. 

Lapsiavioliitot olivat Etelä-Sudanissa paha ongelma jo ennen pandemiaa. Joka toinen tyttö joutui alaikäisenä naimisiin ja nyt lapsimorsianten ja teiniraskauksien määrä on vain lisääntynyt. Raskaus päättää lähes aina tytön koulunkäynnin, ja seuraukset ovat kohtalokkaat opintien jatkon kannalta. Rosen paras ystävä ei enää palannut luokkaan, kun koulut avasivat ovensa.

”Hän päätti mennä naimisiin. Nyt hänellä on vauva eikä hän voi palata kouluun. En tiedä, mitä se tarkoittaa hänen tulevaisuudelleen, mutta kaipaan häntä”, Rose sanoo.

Rosen sedän Woi Wilsonin toimeentulo sekatavaroiden kauppiaana on riippunut pääkaupunki Jubasta ja naapurimaahan Ugandaan kulkevasta tiestä. Pandemian vuoksi tavaraliikenne hiljeni, minkä seurauksena kauppiaiden tulot vähenivät ja ruoan hinta nousi. KUA:n käteisavustusten ansiosta perhe pystyi hankkimaan ruokaa ja tukemaan lasten koulunkäynnin jatkumista. Pitkän koettelemuksen jälkeen Rose valmistautuu ensimmäiseen koeviikkoonsa puoleentoista vuoteen. 

”Koulussa tunnen olevani turvassa. Oppiminen kirkastaa mieltä ja päivät tuntuvat merkityksellisiltä”, hän kertoo.

Moni muukin innokas oppilas jonottaa St. Josephin koulun porteilla, jossa vartija mittaa kuumeen ja tarkistaa, että jokaisella oppilaalla on kasvomaski. Omansa kotiin unohtaneelle tyttöparalle löytyy onneksi ylimääräinen. 


Teksti: Erik Nyström
Kuvat: Antti Yrjönen


Kirkon Ulkomaanapu (KUA) työskentelee Etelä-Sudanissa yhteisvastuuvaroin kaikkein haavoittuvimmissa yhteisöissä. KUA tukee perheiden ruokaturvaa sekä toimeentulomahdollisuuksia. Syksyllä 2021 alkaneessa toimeentulo-ohjelmassa pyritään jatkossa avustamaan käteisavustuksilla myös Ugandasta palanneiden lasten ja nuorten koulu-kuluissa. Peruskoulut saavat tukea opetuksen järjestämiseen. Hätäapua annamme katastrofien uhreille riippumatta iästä, taustasta tai sukupuolesta. 

Nuori mies istuu lattialla ja tekee läksyjä.

Osallistu Yhteisvastuu­keräykseen

Lähetä tekstiviesti APU20 (20 € lahjoitus) numeroon 16588.
Lahjoita MobilePaylla numeroon 85050.

Yhteisvastuukeräys 2022 käynnistyy: Keräysvaroilla tuetaan koronan seurauksista kärsiviä lapsia ja nuoria

Yhteisvastuukeräys 2022 käynnistyy: Keräysvaroilla tuetaan koronan seurauksista kärsiviä lapsia ja nuoria

Kaksi nuorta naista koululuokassa.
Eteläsudanilaiset Rose (oik.) ja hänen luokkatoverinsa Vivian ovat onnekkaita, kun heillä on mahdollisuus taas opiskella työn etsimisen sijaan. Kuva: Antti Yrjönen/KUA

Vuoden 2022 Yhteisvastuukeräyksellä autetaan koronapandemian seurauksista kärsiviä lapsia ja nuoria. Sunnuntaina 6. helmikuuta alkaneen keräyksen tuotosta 60 prosentilla avustetaan kehittyvien maiden katastrofialueiden asukkaita Kirkon Ulkomaanavun työn kautta.

TÄMÄNVUOTISEN YHTEISVASTUUKERÄYKSEN KAMPANJATEEMA ”Lahjoita mulle huominen” nostaa esiin nuorten hädän ja toivottomuuden kokemuksen, jota pitkittynyt korona-aika on lisännyt.

Maailmanlaajuinen pandemia on osunut nuorille herkkään ikävaiheeseen ja koetellut ikäpolvea kovalla kädellä niin Suomessa kuin globaalisti maailmalla.

Keräyksen tuotosta 60 prosenttia ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastoon , josta tuetaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevia kehittyvissä maissa. 40 prosenttia jää nuorten hyväksi Suomessa tehtävään työhön seurakuntien ja Lasten ja nuorten keskuksen toiminnan kautta. Koronapandemia on lisännyt nuorten hätää, yksinäisyyden tunnetta ja toivottomuutta.

”Lapset ja nuoret ovat arvokkainta, mitä meillä on. He ovat meidän tulevaisuutemme kaikkialla maailmassa. Me yhdessä voimme pitää huolta, että jokaisen lapsen ja nuoren rinnalla on turvallisia aikuisia”, vetoaa Yhteisvastuupiispa 2022 Mari Leppänen

Kriisialueilla autetaan lapsia ja nuoria takaisin kouluun

Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 60 prosenttia ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastoon. Rahaston tuella hätäaputyö voidaan katastrofitilanteissa käynnistää nopeasti. Tämänvuotisessa keräyksessä esitellään erityisesti Kirkon Ulkomaanavun työtä Etelä-Sudanissa, jonne sisällissodan väkivaltaisuuksia paenneet perheet ovat palaamassa takaisin pakolaisuudesta muun muassa naapurimaa Ugandasta.

Kehittyvissä maissa koulunkäynti keskeytyi koronan myötä monien nuorten osalta kokonaan, koska etäopetukseen tarvittava valmius ja välineet puuttuivat. Globaali pandemia on vaikeuttanut jo valmiiksi haastavia olosuhteita ja kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien perheiden toimeentulomahdollisuuksia.

”Monet nuoret ovat koulusulkujen aikana joutuneet naimisiin tai töihin alaikäisinä, kun perheet ovat koittaneet selvitä taloudellisesti haastavasta tilanteesta ja turvaamaan päivittäisen ravintonsa”, Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Jouni Hemberg kertoo.

Etelä-Sudanissa Kirkon Ulkomaanapu (KUA) työskentelee yhteisvastuuvaroin kaikkein haavoittuvimmissa yhteisöissä. KUA tukee perheiden ruokaturvaa sekä toimeentulomahdollisuuksia. Syksyllä 2021 alkaneessa toimeentulo-ohjelmassa pyritään jatkossa avustamaan käteisavustuksilla myös Ugandasta palanneiden lasten ja nuorten koulukuluissa. Peruskouluja tuetaan opetuksen järjestämisessä.

KUA:n katastrofirahaston avulla pystytään käynnistämään ja toteuttamaan hätäapua kehittyvien maiden humanitaarisissa katastrofeissa. Avustustarpeiden syyt ovat useimmiten luonnonkatastrofit, kuten kuivuus, tulvat, myrskyt, maanjäristykset, sekä poliittiset selkkausten seuraukset tai suuronnettomuudet. Hätäapua annetaan katastrofien uhreille riippumatta iästä, taustasta tai sukupuolesta.

Yhteisvastuukeräyksen suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Presidentti Niinistön Yhteisvastuukeräyksen avaus esitetään YLE TV1:ssä su 6.2. klo 12.00 ja 17.55, ti 8.2. klo 19.50 ja to 10.2. klo 14.55.


Keräyskausi: 1.1.2022 – 31.12.2022 annetut lahjoitukset ohjataan lasten ja nuorten auttamiseen. Varsinainen Yhteisvastuu-kampanja aktiviteetteineen käynnistyy joka vuosi helmikuun ensimmäisenä sunnuntaina.

#lahjoitamullehuominen #yhteisvastuu2022


Twitter, Facebook, Instagram

Lisätiedot:

  • varainhankinnan päällikkö Eija Kilgast, Kirkkopalvelut, 040 660 2964, eija.kilgast[a]kirkkopalvelut.fi
  • viestintäpäällikkö Erik Nyström, Kirkon Ulkomaanapu, 040 143 4464, erik.nystrom[a]kirkonulkomaanapu.fi
  • piispan erityisavustaja Anna Hälli, 050 501 2748, anna.halli[a]evl.fi

Kuvat:

Vapaasti ladattavissa olevia kuva-aineistoja ja logoja Yhteisvastuukeräyksestä 2022 löytyy Kirkkopalvelujen kuvapankista.
Vapaasti ladattavissa olevia kuvia Yhteisvastuukeräyksen 2022 ulkomaan esimerkkikohteesta Etelä-Sudanista on Kirkon Ulkomaanavun kuvapankissa 

Tekoja: Mistä uusi Beyoncé?

Tekoja: Mistä uusi Beyoncé? Musiikkituottaja Henri Salonen eli ”Hank Solo” toivoo afrikkalaisten nuorten löytävän keinot saada luovista aloista palkallinen ammatti

Haaveilevatko pakolaisnuoret tähteydestä vai ovatko perinteiset lääkärin ja opettajan ammatit yhä tulevaisuuden haaveiden kärkisijoilla? Muun muassa tästä keskustellaan Kirkon Ulkomaanavun Tekoja-podcastin luovia aloja käsittelevässä jaksossa.

ETELÄSUDANILAINEN Peter Ajang Dau, artistinimeltään Chapterone, saapui Keniaan pakolaisena vuonna 1999. Kotimaassa, joka tuolloin oli vielä osa Sudania ennen kuin Etelä-Sudan vuonna 2011 itsenäistyi, riehui julma sota. Kokemus oli rankka, mutta luovuus oli Peter Ajang Daun tapa selvitä.

”Sodan aikana olimme jatkuvasti nälissämme. Söimme puiden lehtiä ja kuolleiden eläinten ruhoja. Halusin jakaa sen kaiken lauluna koko maailmalle”, hän kertoo Kirkon Ulkomaanavulle.

Lahjakas Peter haluaisi jatkaa musiikin tekemistä, mutta eteen ovat tulleet talousongelmat. Pakolaisartistien elämä on hankalaa. Palkkaa on turha odottaa samalla tavalla kuin muiden kansainvälisten artistien.

”Pakolaisten joukossa on hyviä lahjakkaita ihmisiä. Pakolaisyhteisöjen muusikot pystyvät ansaitsemaan elantonsa vain, jos YK:n pakolaisjärjestö tai muu taho pystyy kouluttamaan tai sponsoroimaan heitä”, Peter Ajang Dau pohtii.

Mistä pakolaistaustainen artisti saa sponsorin?

Mitä Peter Ajang Dau tekisi, jos hänellä olisi rahaa? Menisi jälleen studioon ja äänittäisi uutta musiikkia. Sitten hän voisi ansaita CD-levyjen myynnillä rahaa. Studioiden hinnat ovat kuitenkin liian kovia pakolaisen kukkarolle. Sponsorit ja erilaiset yhteistyökuviot mahdollistaisivat Peter Ajang Daun mukaan myös konserttien järjestämisen.

”Jos minulla olisi rahaa, järjestäisin tapahtuman, kutsuisin ihmisiä paikalle kuuntelemaan musiikkiani. Ihmiset maksaisivat siitä.”

Toistaiseksi Chapteronen musiikkia tunnetaan lähinnä pakolaisyhteisöissä. Hän kertoo äänittämänsä laulun nousseen yhteisölle tärkeäksi. Se ei ole enää pelkästään hänen laulunsa vaan kokonaisen pakolaisyhteisön laulu.

”Jos minulla olisi rahaa, äänittäisin lisää. Isäni oli laulaja, setäni on laulaja. Vaimoni velipuoli on laulaja. Musikaalisuus on lahja.”

Musiikkiteollisuus kiinnostaa itäafrikkalaisia nuoria

Musiikkiteollisuus ja muut luovat alat kiinnostavat nuoria Itä-Afrikassa, mutta onko harrastelussa aineksia menestystarinaksi? Tekoja-podcastin lauteilla istuvat luovien alojen monitoiminainen Jenni Lähteenmäki sekä kansainvälistäkin uraa tehnyt musiikkituottaja Henri Salonen, joka tunnetaan myös taiteilijanimellä Hank Solo.

Podcastin juontaa KUA:n viestinnän asiantuntija Ulriikka Myöhänen.

Voit kuunnella jakson myös Spotifyssa tai Suplassa.


Uusi podcast-jakso julkaistaan alkuvuoden aikana joka torstai. Pysy kuulolla!


Jakso 1: Miksi nuori radikalisoituu?

Saavutettava tekstiversio keskustelusta

[00:00:00]: (musiikkia)

Ulriikka Myöhänen [00:00:06]: Musiikkiteollisuus ja muut luovat alat kiinnostavat nuoria esimerkiksi Itä-Afrikassa. Mutta onko harrastelussa aineksia tulevaisuuden menestystarinaksi? Mitä kaikkea se vaatii. Taitoja, koulutusta, rahaa vai sijoituksia? Kuka tekee ja miten tehdään? Tämä on tekoja podcast, tervetuloa kuuntelemaan. Minun nimeni on Ulriikka Myöhänen. Ja tänään keskustelemme luovista aloista kehittyvissä maissa. Studion lauteilla istuu kaksi luovien alojen konkaria. Viihdeteollisuuden monitoiminainen Jenni Lähteenmäki. Sekä mm. Sannin ja Kasmirin taustalla vaikuttava kansainvälisestikin menetystä niittänyt musiikkituottaja Henri Salonen. Tervetuloa, mahtavaa saada teidät molemmat mukaan keskusteluun.

Jenni Lähteenmäki [00:00:48]: Kiitos.

Henri Salonen [00:00:48]: Kiitos, kiitos.

Ulriikka Myöhänen [00:00:49]: Jenni lähteenmäki, olet vastikään palannut Itä-Afrikasta suomeen ja olit Ugandalaisella pakolaisasutusalueella kouluttamassa nuoria video- ja valokuvaustaidoista. Millainen pöhinä siellä oli ja mikä mielikuva sinulle jäi, että millaisia toiveita näillä nuorilla on esimerkiksi tulevaisuuden suhteen?

Jenni Lähteenmäki [00:01:06]: Joo terveisiä vaan Rwamwanjan pakolaisalueelta Länsi-Ugandasta ja yhtälailla siis Kambalasta pääkaupungista, missä siis myös koulutettiin. Ja korjaan sen verran että minä en ollut kouluttamassa video- ja valokuvaustaitoja vaan sitä varten meillä on ihan sen alan ammattilainen. Minä vastaan sit yrittäjyystaitojen koulutuksesta. Ja luovien alojen työelämätaitojen koulutuksesta. Ja ollaan yhdessä kollegani Ville Wacklinin kanssa sitte suunniteltu ja kehitelty näitä koulutusohjelmia mutta. Joo tunnelma oli erittäin hyvä tälläkin reissulla. Vähänhän tässä on jo kertynyt kokemustakin, että jonkun verran tätä työtä on jo ehditty tekemään. Nuoret on äärimmäisen motivoituneita opiskelemaan. Ja me tulkitaan se tietenkin osittain seurauksena siitä, että tän kaltasta koulutusta ei ole riittävästi tarjolla. Ja voin sanoa, että Henkka kohta pääsee ääneen. Mutta ihan samat tunnelmat, ku meillä oli pari vuotta sitte pilotissa, että nuoria melkein joutuu hätistelemään pois luokasta. Että innoissaan ovat. Et noin lyhyesti näin alkuun niin hyvät tunnelmat ja tosiaan tälläkin hetkellä joukko erittäin innokkaita nuoria opiskelee valokuvausta. Ja toki siihen liittyviä muitakin luovan alan taitoja ulkomaanavun parissa ohjelmassa itä afrikassa.

Ulriikka Myöhänen [00:02:26]: Niin, musiikkituottaja Henri Salonen, myös sinä olet ollu siis muutama vuos takaperin Ugandassa vetämässä nuorille tällasta biisinkirjoitusleiriä. Haluaisitko kertoa vähä, että mistä siinä oli kyse ja minkälaisia muistoja sulla jäi siitä reissusta?

Henri [00:02:41]: Joo siis tota sehän oli siis huikee reissu monella eri tavalla. Se oli semmonen viikon mittanen workshop mitä siellä pidettiin. Ja tosiaan se pilotti niin ku jenni ja ville näihin kehittämiin, rakentamiin projekteihin… Me oltiin siellä yhen mun brittiläisen tuottaja ystävän kanssa, yhen David Phelan kanssa. Semmosesta Saltwives nimisestä tuottaja-kirjottajaduosta. Vetämässä sitä. Ja siinä oli tavallaan, se oli semmonen niin kun vähän ympäripyöree läpileikkaus, et mitä se on teorian tasolla. Ja mitä se bisnes on kansainvälisesti. Ja mitä siellä, miten siellä edellytetään, millasii taitoi. Mitä on vaikka kustannustoiminta ja tavallaan kaikki eri osa-alueita ja sit paljon just opiskeltiin sitä itse käytännön tekemistä. Eli käytännössä me aina jakauduttiin erilaisiin ryhmiin siellä ja kirjotettiin biisejä päivittäin erilaisis kokoonpanois. Ja sit me oltiin Davidin kanssa mukana kans näis ryhmissä, joskus vähä aktiivisemmas roolissa ja joskus vähä vähemmän aktiivisessa roolissa. Vähä sillei jotenki yrittämässä just sillee vaan neuvoo ja ohjaamassa sitä ja miten sitä ryhmädynamiikkaa ja kaikkee rakennetaan ja mitä se vaatii. Ja kyl siel kaikki ketä siel oikeestaan oli sillon, jengi oli tosi fiiliksissä ja innoissaan. Osa ties, osalla oli parempi lähtötaso, ku toisilla ja sillee. Mut et kaikki oli tosi kiinnostuneita ja motivoituneita. Mut onhan siinä se vaikee pullonkaula, et tavallaan miten sä sit oikeesti sen innostuksen ja kiinnostuksen käännät sitte. Ku se on täältäki vaikeeta. Jos mietitään kansainvälistä vaikka musa-alalla toimimista, nii et miten se sit sieltä. Mut se oli kyl siis kaikinpuolin tosi upee reissu. Ja oli mahtavaa olla messissä siellä.

Ulriikka Myöhänen [00:04:35]: Joo. Jenni sul oli kommentti tähän.

Jenni Lähteenmäki [00:04:37]: Joo mä tossa vähä kommentoin vielä tota Henkan muisteloa, että yhdyn tietenki täysin hänen sanoihinsa. Ja se tosiaan oli pilotti eli me haluttiin testata tätä sillon. Tekemällä tämmönen viikon workshop. Eli meil oli Henkan ja Davidin vetämänä tää musa tuottamisen linja ja sit meil oli myös pelikehittämisen linja. Eli tehtiin sitte mobiili ja konsolipeli suunnittelua siellä sen alan opettajien johdolla. Ja toki just toi mitä Henkka sano, niin se meiän pilottikin sillon oli enemmän just semmoen läpileikkaus, jossa tietenki yhtenä tärkeenä oppimistavotteena on ollu avartaa nuorten näköaloja. Semmosia potentiaaliseen uuteen työmarkkinaan. Ja tätähän me toki nytkin tehdään, et nythän meiän pilotit on sitte jo konkretisoitunu oikeeksi ohjelmatyöksi, jossa sitten puhutaan jo ammattikoulutuksesta. Mutta tässäkin on hyvä muistaa, että se on myös äärimmäisen arvokas asia, jos voidaan tarjota uudenlaisii näköaloja.

Ulriikka Myöhänen [00:05:37]: Kyllä. Ja useinhan on nii, et ku pakolaisnuorelta kysytään tulevaisuuden suunnitelmista, nii jotenki tuntuu, et tosi usein se vastaus on, että nuoret sanoo, et he haluaa lääkäriks tai he haluaa opettajaks. Ne on semmosia näkyviä ja arvostettuja ammatteja. Näissä yhteisöissä ja varmaan vähä niin ku ympäri maailman. Jenni, sä oot kulkenu paljoki siellä itä afrikassa, nii mitä sä oot mieltä siitä, että uskaltavatko nuoret siellä haaveilla esimerkiksi musiikki ja peliteollisuudesta? Ja riittääkö nuorille esikuvia näiltä aloilta?

Jenni Lähteenmäki [00:06:07]: No sillon ku me alotettiin tekemään näit luovien alojen koulutuksia, niin tosiaan sillon me kaikki havainnoitiin sitä samaa. Että monet vähä ujostelee. Ja just niin ku sanoit, nii se kasvatus on ohjannu nuoria tekemään tämmösiä perinteisen ammatin valintoja ja turvallisia valintoja. Mutta nyt koska oppia itsellekin, just tätä pohdin tässä tullessani kotiin toissa viikolla, että itse ehkä nyt ajattelen näin tämmösen parin vuoden kokemuksen perusteella, että päällimmäisenä ajatuksena, että nuoret on nuoria kaikkialla. Että mul on tällä hetkellä sillee hauska tilanne omassa elämässäni, et mähän opetan myös suomessa luovan alan työttömiä nuoria. Eli mä toimin liiketoiminnan opettajana semmosessa luovien alojen työllistämis koulutuksessa, jossa nuoret on valmistunu suomessa toiselta asteelta eri, pääosin media-alan luovilta aloilta, ja ovat työttöminä. Ja me opettajat sitten autamme heitä kirkastamaan urapolkujaan. Ja mun rooli on nimenomaan siinä tää luovien alojen yrittäjyys. Ja nyt ku on ollut tämmönen uniikki tilanne, että on samaan aikaan opettaa työttömi nuoria suomessa ja sitten kongossa kongon pakolaisia Ugandassa tai pääkaupunkinuoria Kampalassa, nii ne on väkisinkin tehnyt itse sellasta pientä vertailua. Ja nyt just tällä hetkellä mä tosiaan ajattelen, et nuoret on nuoria kaikkialla. Et ne toiveet ja haaveet ja ajatukset siitä omasta urapolusta ja omasta työllistymisestä ja urasta on lopulta hyvin samankaltaisia. Toki täytyy muistaa, että konteksti on ihan toinen ja vaikka meiän kohde nuorten tarinat tuolla itäisessä afrikassa on tietenki saattaa olla hyvinki traagisia ja raskaita ja ei oo sillä tavalla mitenkää verrattavissa suomalaisen työttömän nuoren arkeen. Mutta ne ajatukset ja toiveet siitä, miten voisi työllistyä sille omalle intohimo alalleen, oli se sitten videokuvaaminen tai valokuvaaminen tai musiikki tuottaminen, nii ne on hyvin samankaltaisia. Ja jos nyt voin kertoa yhen esimerkin, niin ihan vasta tosiaan siel Rwamwanjan pakolaisalueella, jossa nää nuoret nyt opiskelee video- ja valokuvaustuotantoa, niin teetätin yhden semmosen omaan urapolun suunnitteluun liittyvän harjotuksen. Ja kysyin kaikilta, että mitäs te ootte miettiny, et onks teillä jo selvät sävelet. He ovat siis tässä kohtaa nyt opiskelleet noin 1,5kk opettajan johdolla. Et onko heillä selvät sävelet siitä, että mikä ammatti olis hyvä. Nii sieltä tuli, kun apteekin hyllyltä. Siel oli osa oli miettiny valokuvaajaksi ryhtymistä, osa halusi kamera operaattoriksi ja videokuvaajaksi osa halusi ohjaajaksi. Et se oli siis nii jotenki hämmentävän selkee se visio heillä. Ja kun niitä sit purettiin, niin paljastu just se, et monet on tosiaan iha lapsesta asti halunneet. Ja vielä kun kysyt näistä esikuvista, niin me eletään maailmassa, jossa kun nää tämmöset digitaaliset palvelut on kaikkien saatavilla ja digitaaliset kanavat on kaikkien saatavilla. Että ei pidä elää enää missään harhaluuloissa sen suhteen, että Kongon pakolaisnuoret kuluttais täysin erilaista sisältöö, ku mitä suominuoret. Ne katsoo iha sitä samaa Youtubea ja fanittaa iha niitä samoja musatähtiä ja tv-tähtiä. Ja käyttää paikoin, jos vaan datapaketti riittää ja on mahollisuuksia, nii samoja streaming palveluja. Että sillä tavalla omakin näkemykseni on hieman muuttunut. Ja vastaukseni tähän esikuviin, niin kyllä niitä esikuvia löydetään.

Henri Salonen [00:09:33]: Nii siis mun mielestä ylipäätään tavallaan, jos ihmisellä on vaan jonkin asteinen pääsy internettiin, nykypäivänä nii se on jo tosi paljon. Se on parhaimmillaan tietyllä tavalla tosi tasapäistävä kuitenki siinä mieles, et sit sul on kaikki se informaatio vaikka silleen helposti saatavilla. Sä voit opiskella melkein mitä tahansa asiaa nykyään tosi tosi pitkälle ja intensiivisesti netin kautta ihan ilmaseksi. Ja mun mielestä se on tosi hieno silleen demokratisoiva asia. Et tietenki sit jos sul ei oo pääsyy internettiin tai se on muuten vaikka kallista datapaketit on kalliita tai jollain seudulla se verkko ei vaan jotenki toimi. Nii se on tietenki haastavampaa. Mun mun mielestä sekin jo itsessään parhaimmillaan luo ihan hirveesti myös kehittyvillä aloilla tavallaan mahdollisuuksia nuorille. Ja mahdollisuuksia just erikoistua johonkin tiettyyn omaan mielenkiinnon kohteeseen. Ja hioa sitä ja oppii lisää. Ja sit myös saavuttaa parhaimmillaan ihmisiä sitä kautta sillä omalla tekemisellään, löytää niitä oikeita yhteistyökumppaneita tai faneja tai mitä tahansa.

Jenni Lähteenmäki [00:10:53]: Ja myös tunnistaa niitä omia kiinnostuksen kohteita ja alueitaan. Että kun avautuu se maailma se kaikki tieto, joka on saatavilla. Niin sitte myöskin sen omien kiinnostusten kohteiden tunnistaminen on tärkee prosessi kaikille nuorille. Ja muistatko Henkka, kun sillon, ku tehtiin sitä pilottia pari vuotta sitten ja nämä meiän pelikehittäjä nuoret, et sehän oli sillee jännittävä tilanne, et Ugandassahan ei ole minkäännäköstä infraa peliteollisuudelle. Eikä kukaan pelikehittäjä tunne toisiaan ja näin. Et me todella, kuin neula heinäsuovasta, etsittiin ne meiän nuoret ens alkuun. Niin silti sielt paljastu aivan valtavaa osaamista.

Henri Salonen [00:11:35]: Niin kyllä.

Jenni Lähteenmäki [00:11:36]: Et muistatko, et nää meiän pelimaailman ammattilaiset, jotka oli meillä mukana kouluttajina, et nehän oli iha hämmentyneinä. Et näitä nuoria, jotka tuli sinne meiän workshoppiin, ne ois voinu periaatteessa palkata suoraan firmoihin töihin. Ja tää selitty sillä, et he on vuosikausia toteuttanu sitä omaa intohimoaan. Eli sitä pelisuunnittelua, opiskelemalla Youtube-tutoriaalien avulla. Ja tehneet siis itseohjautuvasti sitä, he on pitäny kiinni siitä omasta haaveestaan. Ja sehän oli toki niin kun vähän hämmentävääkin havaita sillon. Mut et se on vahvistaa juuri tän mitä Henkka sanoit, et kun se netti on saatavilla. Ja tää tietenkin lisää sitte vastuuta myös kaikille, jotka koulutusta järjestää. Et järjestää myös nimenomaan sitä digitaalista koulutusta.

Henri Salonen [00:12:22]: Nii siis se on mun mielestä…

Jenni Lähteenmäki [00:12:24]: Siitä se kaikki lähtee.

Henri Salonen [00:12:24]: Nii se on kaikista tärkeintä.

Jenni Lähteenmäki [00:12:25]: Kyllä.

Henri Salonen [00:12:26]: Melkein alasta riippumatta…

Jenni Lähteenmäki [00:12:28]: On, just näin.

Henri Salonen [00:12:28]: Nykyään tai sillee. Ja sitä vauhtii, mitä meiän yhteiskunta digitalisoituu, nii sitä enemmän, että tavallaan niin ku. Mut joo se on niin ku tietenki se ei tarkota sitä, että nyt yhtäkkii kaikki ois mahdollista yhtäkkii näin vaan ja tiätsä sillee. Et mä en sitä, tietenki kaikki asiat on ison työn takana ja varmasti noilta aloilta ponnistettaessa, niin erityisen kovan työn takana just ku ei oo mitään paikallista. Ei ollu oikeen paikallista musabisneksenkään infraa sillon, kun siellä käytiin Ugandassa.

Jenni Lähteenmäki [00:13:03]: Eikä oo varmaan vieläkään

Henri Salonen [00:13:04] Eikä varmasti hirveesti vieläkään ei oo oikein tekijänoikeusjärjestöjä, jotka valvois tekijöiden etuja ja oikeuksia. Ja ei oo mitään sellasta. Ja sit myöskin sitä kautta tavallaan sen mitä huomas ite siell sillon tekijöissä ja artisteissa, jota meil siellä oli. Niin se mitä huomasi ite, nii he ei myöskään arvota tavallaan sitä omaa tekemistään riittävän korkeelle. He ei osaa nähä sitä arvoa tavallaan sillee, et jos ne tekee jonku hyvän biisin, joka on oikeesti hyvä, nii he ei ehkä osaa nähä sitä. Et aa tää voi olla jonkun arvonen ja tää vois tavallaan mennä johonki. Ja sit kun siin ympärillä, jos siin jotain toimijoita on, nii ne on sit jotain ihan riistosysteemeitä tekijänoikeusjärjestöjä esimerkiks. Mä en muista enää mitä sillon puhuttiin paikallisista tekijänoikeus järjestöistä. Mut siinä oli todella shady meininki todellaki. Ja tällasii nii sit tavallaan se on se iso ongelma, et miten sais, tai sillon ainaki oli se ongelma, et miten sais ihmiset näkemään sen todellisen arvon tai arvopotentiaalin niis omissa tuotoksissaan ja tekemisissään.

Ulriikka Myöhänen [00:14:13]: Kyllä ja tuo on varmasti just siellä asian ytimessä. Unesco arvioi vuonna 2018, että luovilla aloilla on noin 30 miljoonaa työpaikkaa maailmanlaajuisesti. Ja Unescon mukaan ala työllistää 15-29-vuotiaita nuoria enemmän, kuin mikään muu ala. Mutta kuten tässä nyt jo tuli tässä keskustelussa ilmi, nii iha helppoa tuo luoville aloille suuntaaminen ei ole eikä varsinkaa, jos se oma tausta asettaa jo valmiiks jollaki lailla marginaaliin. Me tavattiin Keniassa pakolaistaustainen musiikintekijä. Ja nyt voitas kuunnella, että mitä hänellä on sanottavana omasta alastaan.

[00:14:47]: (musiikkia/intro)

Peter Ajangdau [00:15:02]: refugees bleed because of war, prosecution be part of solution (?) problem. Be careful how you treat people because they possibly take you granted today may turn out to be the person you really need tomorrow

Erik Nyström [00:15:22]: musiikkia (myös puheen taustalla)

Eteläsudanilainen artisti, oikealta nimeltään Peter Ajangdau tuli pakolaisena Keniaan vuonna 1999. Peter on tehnyt kokemuksestaan laulun.

[00:15:38]: musiikkia

Peter Ajangdau [00:15:45]: During our war you know there was a lot of starvation our (?) taken away…

Erik Nyström [00:15:51] (Peterin puhe kuuluu taustalla insertin aikana): Sodan aikana olimme jatkuvasti nälissämme. (?) vietiin, eikä meillä ollut ruokaa. Söimme puiden lehtiä ja kuolleiden eläinten ruhoja. Halusin jakaa sen kaiken lauluna koko maailmalle.

Peter Ajangdau [00:16:07]: Thats why i said, you are my child, you are my…

Erik Nyström [00:16:09]: Lahjakas Peter haluaisi jatkaa musiikin tekemistä, mutta eteen ovat tulleet talousongelmat.

Peter Ajangdau [00:16:16]: Its very difficult because even those refugee artists that are there. They are not being paid. They are having anything.

Erik Nyström [00:16:26]: Pakolaisartistien elämä on hankalaa. Sillä heille ei makseta palkkaa. Usein kansainväliset artistit palkataan esiintymään ja heille myös maksetaan, Peter kuvailee.

Peter Ajangdau [00:16:36]: I know even the refugee that are good talented people…

Erik Nyström [00:16:42]: Pakolaisten joukossa on hyviä lahjakkaita ihmisiä. Pakolais yhteisöjen muusikot pystyvät ansaitsemaan elantonsa vain, jos YK:n pakolaisjärjestö tai muu taho pystyy kouluttamaan tai sponsoroimaan heitä, Peter pohtii. Mitä Peter sitten tekisi, jos hänellä olisi rahaa.

Peter Ajangdau [00:17:00]: If i had money i can record some then…

Erik Nyström [00:17:06]: Hän menisi jälleen studioon ja äänittäisi uutta musiikkia. Sitten hän voisi ansaita CD-levyjen myynnillä rahaa. Studioiden hinnat ovat kuitenkin liian kovia pakolaisen kukkarolle.

Peter Ajangdau [00:17:17]: Of course when you go to studio it is from 8000-10000 when you are recording…

Erik Nyström [00:17:23]: Sponsorit ja erilaiset yhteistyökuviot mahdollistaisivat myös konserttien järjestämisen.

Peter Ajangdau [00:17:29:]: I can organize a (?) event, a concert.

Erik Nyström [00:17:32]: Jos minulla olisi rahaa, järjestäisin tapahtuman, kutsuisin ihmisiä paikalle kuuntelemaan musiikkiani. Ihmiset maksaisivat siitä, Peter sanoo

Peter Ajangdau [00:17:43]: Then people can pay

Erik Nyström [00:17:46]: Toistaiseksi Peterin musiikkia tunnetaan lähinnä pakolaisyhteisöissä. Peter kertoo, että hänen äänittämästään laulusta on tullut yhteisölle tärkeä. Se ei ole enää pelkästään hänen laulunsa, vaan kokonaisen pakolaisyhteisön laulu.

Peter Ajangdau [00:18:01]: Then for some if i did recording because its a talent my father was…

Erik Nyström [00:18:08]: Jos minulla olisi rahaa, äänittäisin lisää. Isäni oli laulaja, setäni on laulaja. Vaimoni velipuoli on laulaja. Musikaalisuus on lahja.

Peter Ajangdau [00:18:20]: Its a talent

[00:18:23] Musiikkia

Ulriikka Myöhänen [00:18:27]: Näin siis eteläsudanilainen musiikintekijä Peter Ajangdau ja suomenkielisenä äänenä tuossa oli Erik Nyström. Tässä kuvattiin aika monenlaista alaan liittyvää haastetta, eikä Peterin pakolaistausta ainakaa tunnu helpottavan tuota tilannetta. Henri salonen, sinulla on tosiaan kokemusta myös kansainvälisistä musiikki markkinoista, nii miten vastaanottavainen toi musiikkiteollisuus on uusille tulokkaille ja millanen maailma se on?

Henri Salonen [00:18:54]: No siis ihan rehellisesti sanottunahan se on tosi karu maailma. Siis kilpailu on nii älytöntä ja se on vähä sillee, et kaikki ajaa omia etujaan tietenki ja näin pois päin. Et onhan se tosi rankkaa mistä päin tahansa tulee maailmaa siis silleen. Että se on tosi vaativaa ja se on joka tapauksessa sellasta aika individualistista hyvin monella eri tapaa. Ja tietenki tossa mitä tos insertissä kuvailtiin niitä ongelmii, nii tos on just hyvin tulee esiin se, että mitkä ne on ne ongelmat just ku ei oo minkään näköstä infraa eikä mitään. Eli tavallaan tossaki mitä hän kuvaili, et mitä pitäis tehä ja tapahtuu tai mitä hän tekis sit sil rahalla. Nii et tavallaan järjestää ite konsertit ja tekee kaiken silleen täysin ikään kun itse. Sit ku ei oo mitään rakenteita, mitä vois hyödyntää, nii se on tietenki tosi haastavaa. Et miten sen sais vaik rakennettuu alueelle, jossa ei ole minkäänlaista tavallaan ja sitte… Mutta toki hyvin mielenkiintosta pohtii sitä. Oma kokemus kansainvälisestä musabisneksestä esimerkiks sillee, jos miettii vaik trendisuuntimia tavallaan. Kun musassa tietenki tapahtuu populaarimusiikissa ja kulttuurissa tiettyi trendejä aina. Niin mä nään esimerkiks vahvasti, et jos miettii vaan niitä trendi virtauksii eikä mieti sitä, että miten asiat tehään. Nii ylipäätään Afrikkalainen kulttuuri ja eri puolilta Afrikkaa tulevat erilaiset musasuuntaukset ja genret on selkeesti täl hetkel se uus iso, yks uus iso, virtaus. Ja siel on selkeesti markkinarako kansainvälisesti olemassa vaikka minne asti tavallaan. Mutta et miten ne väylät pystytään rakentaa, mistä maista se lähtee ja ketkä ne rakentaa, ketkä pääsee ne rakentaa. Niin ehkä sieltä kautta sit toivottavasti pikkuhiljaa rakentuis sellasta tervettä infraa. Mutta musabisneksen infra kansainvälisesti ei aina oo sekään hirveen tervettä, että tavallaan viihdebisnes on viihdebisnestä anyway, et siitä ei pääs mihinkää.

Ulriikka Myöhänen [00:21:11]: Mitäs Jenni sanoo tähän?

Jenni Lähteenmäki [00:21:12]: Nii mä kommentoin vähä tohon, et tottakai tarina kuulostaa hyvin tutulta suoraan sanoen. Mä haluisin jotenki laajentaa tätä keskustelua aavistuksen verran ja jotenki isommalle skaalalle siinä, kun ajatellaan näin. Että toki tos musaskenessäki tietenkin on niitä lahjakkaita nuoria artisteja, joilla on se taiteen palo ja he haluu levyttäviksi artisteisksi niitä on joka paikassa. Ja kehittyvissä maissa juuri niinku Henkka sano, nii se infra ei välttämättä millään tavalla tue sitä kehittymistä. Mutta mä haluisin jotenkin muistuttaa myös siitä, että kaikilla näillä lahjakkailla nuorilla riippumatta mille sektorille he ajautuvat se on paljo sellasia taitoja, jotka auttaa heitä työllistymään myös monilla muilla luovilla aloilla. Ja monia nuoria vaikka musatuotannosta tai artistiudesta kiinnostavia nuoria voidaan rohkaista hyödyntämään niitä taitoja jotenki muuten myös. Että kylhän me sillonki muistatsä Henkka rohkastiin, puhuttiin paljo myös muista, et sen sijaan, että olisit nyt heti se voitokas levyttävä artisti, niin voidaan puhuu musatuotannon eri prosesseista, oli se sitte äänituotantoo tai miksaamista tai jotain erityisosaamista. Joka liittyy siihen alaan. Ja sitte olenhan mäki pitkään työskennelly kansainvälisellä tv-kentällä ja tuottanu isoja kansainvälisiä formaatteja sinne sun tänne. Mutta emmä rohkase mun opiskelijoita Rwamwanjan pakolaisalueella ensimmäisenä ajattelemaan, että no nyt tähtäin on siitä ja siinä isossa tv-formaatissa, joka myydään 25 maahan. Vaan mä rohkasen heitä hyödyntämään niitä audiovisuaalisen alan taitoja ja niitä valokuvaamisen videoeditoinnin kuvaamisen taitoja mahdollisesti erilaisissa ammateissa. Eli tää on mulle henkilökohtaisesti jotenki hirveen tärkee asia. Ja mä haluun puhuu tästä aina, ku mun on mahdollista. Että ja taas myös vedän suomen, et samalla tavallahan suomalaisilla nuorilla, no Henkka tietää, mä oon työkseni aikanaan tehny paljo näitä kilpailulaulu ohjelmia, idolssia ja muita iha loputtomiin vastaavan tuottajan roolissa. Oon kuullut näitä tähtitoivetarinoita varmasti enemmän, ku moni muu. Niin samat visiothan nuoria on täälläkin. Mutta et jotenki haluan kannustaa ajattelemaan sitä luovien taitojen ja luovien alan työllistymisen näkökulmaa hieman laajemmin aina, kuin vain sen yhden oman haaveammatin tai sektroin kautta.

Henri Salonen [00:23:39]: Mä oon iha samaa mieltä tosta. Siis toi on just siis se on aina se perinteinen siitä haaveesta se lähtee siitä naivistisesta jostain tähtikimalteesta. Ja se voi monesti olla semmoen draivi, mikä saa sut liikkeelle ja sit tekee asioita. Mut just sitä osaamista tarvitaan hirveen monipuolisesti erilaisista tehtävissä sillä alalla, jos sitä infraa vaik halutaan, et se rakentuu. Just mitä säki sanoit, mitä siellä puhuttiin sillon Ugandassa just, et miten pyöritetään levy yhtiötä tai miten kustannustoiminta toimii ja tällasia asioita. Et jos ihmiset innostuis myös tollasesta ns vähemmän hohdokkaasta, mut kuitenkin luovasta ja

Jenni Lähteenmäki [00:24:19]: ja potentiaalisesta työ…

Henri Salonen [00:24:21]: Nii ja tavallaan siin ois nii paljo mahollisuuksii, koska tavallaan on nii paljo kenttää teoriassa millä operoida, kun ei oo muita kilpailijoita vaikka. Nii nyt jos ihmiset sit just innostuis siitäki puolesta lähtis rakentaa sitä, nii sehän ois silleen sit se infra lähtis rakentuu. Se ois tosi hienoo. Mut mun mielestä musa-alalla suomessa esimerkiks mä nyt en oo suomessa tehny musaa silleen moneen vuoteen enää oikeestaan ollenkaa. Mutta sillon, kun aktiivisemmin täällä toimi, niin mun mielestä se on ollu ongelma täälläkin. Että tavallaan just, että ei riitä riittävästi osaajii, ku on kuitenki pieni maa ja markkina. Nii sit jotenki ei riitä semmosta riittävän vahvaa hyvää osaamista sit niihin tiettyihin muihin tärkeisiin avaintehtäviin, mitä tarvitaan sitte vaikka levy yhtiöissä. Tai et sit on yhtäkkii aika vähän hyvii a&r: iä, joka on siis semmonen, joka vastaa siit sisällöllisestä kehityksestä. Tai mitä tahansa et se ois kyl. Mut sit jos se on täälläki haastavaa, niin et miten saa nyt siellä ihmiset innostuu. Mut ehdottomasti toi on supertärkee pointti kyl mun mielestä

Jenni Lähteenmäki [00:25:32]:Nii ja sitte eihän se on mitenkään väheksyttävä asia, et se urautuminen lähtee siitä, että haluaa olla uusi Beyonce tai haluaa olla uusi emminä tiedä Simon Cowell tai mitä, et kaikkihan inspiroituu jostain. Mutta sitte mun mielestä on vastuullista meidän kouluttajien tai meidän ammattilaisten, jotka tulee niiltä aloilta niin avartaa just niit näkökulmia ja auttaa nuoria hahmottamaan millaisia ammatteja, millaisia työllistymismahdollisuuksia laajemmin näihin sektoreihin kuuluu. Ja kyllä se monta kertaa sitten, kun tieto kasvaa niin se intohimokin kohde saattaa muuttua.

Henri Salonen [00:26:13]: Ehdottomasti.

Jenni Lähteenmäki [00:26:14]: Ja sitte mä haluun viel ehkä tuli mieleen tai muistutan nyt itseäni kun aiemmin tosta puhuttiin noista Unescon tästä Unescon lupauksesta tai tutkimustuloksesta. Niin ei nyt pidä myöskään meidän olla sokeita sille, et tottakai esimerkiks korona pandemia on verottanut myös luovia aloja. Että on tiettyjä luovan alan sektoreita niin ku vaikka livebisnes, joka on ottanu ihan hirveetä hittiä. Et eihän se luoville aloille työllistyminen tietenkään helppoa ole. Niinku ei monella muullakaan markkinalla tällä hetkellä. Mutta meikin ollaan tietenki nyt näissä meiän koulutuspuuhasteluissa, niin nimenomaan fokusoitu sitte digitaalisille luoville aloille. Ja sitte ku sitä lähetään tarkemmin tarkastelee, niin tässä digitalisoituneessa maailmassa, niinku Henkkaki hyvin sanoi, nii mitä jää sen ulkopuolelle? Ehkä jotku esittävät taiteet ja vähän arts ja crafts ja näin. Jos aatellaan iha semmosen perinteisen määritelmän mukaan, mitkä on luovia aloja. Et kyllähän se digitaalisuus on kaikkialla. Ja se on se joka avaa niit mahdollisuuksia.

Henri Salonen [00:27:15]: Joo ja se vaan tulee lisääntyy.

Jenni Lähteenmäki [00:27:17]: Kyllä ja mahdollisuuksia työllistyy monipuilisesti sillä luovan alan osaamisella, mitä kullakin henkilökohtasessa osaamispääomassa on.

Henri Salonen [00:27:26]: Jep juuri näin.

Ulriikka Myöhänen [00:27:27]: No se on selvää, että kaikista tietysti vaikka musiikkialasta haaveilevista henkilöistä, nii ei tule maailmantähtiä, ei tule Beyonce tai muuta. Mut mun mielestä tässä insertissä, ikä mulla jäi mieleen täsä erityisesti oli se, et miten tää Peter kuvaili sitä, että hän ensin teki sen laulun. Ja sit siitä tuli yhtäkkiä koko sen pakolaisyhteisön laulu. Et se mun mielestä myös semmosen paikallisen esikuvan merkitys jollaki lailla ja semmosen sen merkitys, että tää on myös mahdollista meille. Nii se on varmaan aika tärkeetä myös näissä hauraissa konteksteissa.

Henri Salonen [00:28:02]: Aivan varmasti.

Jenni Lähteenmäki [00:28:02]: Se on siis todella tärkeetä. Ja nyt just Rwamwanjassa, kun oltiin kollegani Villen kanssa, niin ihan ensimmäisiä avauksia, joilla me lähettiin opetusta viemään eteenpäin oli se, että yhessä porukoiden kans tunnistettiin oman alueen luovan alan yrityksiä. Ja kyllähän sieltä sitte alko niitä löytymään ku ensiks nuorten kanssa vähän asiaa sparrailtiin. Ja sillon hirveen suuri merkitys, et näillä nyt valokuvaaja videotuotantoa ensimmäistä kertaa opiskelevilla opiskelijoille siellä Rwamwanjassa, nii se että yhdessä ensiks tunnistettiin niitä pieniä yrittäjiä, jotka toimii Rwamwanjan alueella tai lähiympäristössä ja selkeesti luovilla aloilla. Siellähän on toki myös valokuva alan yrittäjiä ja videopajoja ja muuta. Niin ku niitä tunnistettiin ja havaittiin yhdessä, et tämmöst on ja nii sehä luo on hirvittävän voimauttavaa. Mutta kun monta kertaa on se tilanne mikä mekin ollaan ihan itse koettu. Et ku näitä luovan alan toimijoilla ei välttämättä ole mitään verkostoja toisiinsa. Et suurin varmasti tämmönen oppi ja tulos siitä meiän pilotista oli esimerkiks se, että nää 15 pelialan nuorta verkostoituu ensin keskenään ja sitten tietenkin vähä meidän tuella myös muuhun pelimaailman toimijoihin kansainvälisesti. Eli sil on aivan valtava merkitys. Ja sen takia tää että syntyy tämmösiä vaikka lauluntekijöitä, jotka joiden lauluista tulee yhteisön symboleja. Tai se vois iha hyvin olla vaikka joku valokuvataiteilija, jonka taiteen tai tuotteesta tulis jotai symbolii nii sil on todella suuri merkitys. Et sehän täytyy kuitenki lähtee siitä paikallisesta voimavarasta. Ei nii että me käydään siel näyttämässä ja soittamassa hyvin tuotettua musaa.

Henri Salonen [00:29:53]: Nii ja varmaan sillee juuri realistisesti sit arvioituna kuitenkin se on aika tosi tosi tärkeetä saada niinkun paikallisesti joku rakenne toimimaan. Ja joku kuvio tavallaan pyörimään, joka ruokkii joka on semmonen positiivinen feedback looppi ja tavallaan se rakentuu sit sitä kautta. Ja sitten siltä pohjalta on varmasti helpompaa ponnistaa sit myös kansainvälisesti. Että ja tietenki on mahdollista ilmankin sitä, mutta se luo kyl tiettyy turvaa sitte ja varmasti antaa semmosta malttia siihen tekemiseen ja tavallaan omien tavoitteiden tavottelemiseen ja siis silleen, että niinkun kyl se siitä sit lopulta todennäkösemmin kuitenkin lähtee. Et joku paikallinen skene syntyy. Joka alkaa aidosti rakentuu myös jonkinnäköseks bisnekseks.

Ulriikka Myöhänen [00:30:52]: Kyllä. No hei puhutaan seuraavaks tekijänoikeuksista, miten itsestään selvä asia niiden toteutuminen on vaikka musiikkibisneksessä tai muilla luovilla aloilla jos mietitään erityisesti tätä kontekstia mistä nyt puhutaan? Henkka halutuuko alottaa?

Henri Salonen [00:31:07]: No siis ainaki sillon, ku oltiin siellä Ugandassa pitää sitä workshoppii, nii mun kokemus oli just tää mistä vähä mainitsinki aikasemmin. Et se oli tosi alkukantasis tekijöis se ajatus tekijänoikeuksista tavallaan. Et kuka omistaa ja mitäkin ja tavallaan miten se syntyy se tekijänoikeus että ei oikeen enmuista et kukaan ois osannu silleen laittaa sille omalle tekemiselleen antaa sitä semmosta arvoa. Ja että siinä ois ollu joku oikeus, jonka hän omistaa, jonka hän vois ehkä monetisoida. Tai ylipäätään joka vaan ois jonkun arvonen tavallaan. Et se oli mun mielestä kyl sillee ylättävääkin huomata, että se ajatus oli vähä jopa vieras. Tällä mun taiteella on joku arvo ja tää on mun tekemä. Et tätä ei voi joku ottaa. Tavallaan et sit mä muistan, et sillon keskusteltiin joistain paikallisista pikku labeleista ja tällasista, et sit siel tapahtuu sellasta, et otetaan vaan jonku tyypin joku biisi ja laitetaan se pihalle omanaan eikä kerrota siitä. Ja tai siis ihan kaikkee ja sit jotenki se on viel ehkä tottakai tää alkuperänen tekijä on sillon sit loukkaantunu. Mut silti se ei hän ei ehkä ymmärtäny sitä, et kuin ne fundamentaalisesta asiasta siinä on ollu kyse. Ja tavallaan et se käsite ylipäätään tekijänoikeus ja sit sen puolustaminen niin siis siitä me puhuttiin ja se mä en tiedä upposko se sillonkaan viel ihan täysin. Et se on kyl…

Ulriikka Myöhänen [00:32:38]: Niimpä. No entäs Jenni onks sulla?

Jenni [00:32:41] joo tosi hyvä, että nostit tän esiin, koska täytyy nyt ihan muistaa, että ku puhutaan digitaalisista, luovista aloista, niin valtaosalla digitaalisista luovista aloista se immaterialististen oikeuksien edelleen myynti on kaiken ansaintalogiikan fundamentaalinen perusta. Että itse aattelin, että jollain tavalla se sen asia tekijänoikeuksia, immateriaalisten oikeuksien tuominen jo käsitteenä alusta alkaen mukana siinä koulutukseen on tietenki äärimmäisen tärkeetä. Mut sit samalla on huomannu kokemukset Ugandasta tietenki aivan yhteneväiset, kuten Henkalla, et tää on hyvin hakusessa siellä. Mut sitte noissa itä afrikan maissa esim missä ulkomaanapu toimii ja mihin meki nyt näitä koulutus projektejamme kohdennamme, nii toki on maakohtasia eroja. Et sitte nyt just parhaillaan kun suunnitellaan Keniassa projektien käynnistämistä, nii toki tutkitaan paljo sitä Kenian toimintaympäristöä ja perehdytetään siihen nii sit siellä taas esimerkiks on tekijänoikeuslainsäädäntöö ja näin. Et se on se riippuu todella paljon. Ja sit jos katsotaan Afrikkaa vähän isommalla kuvalla, et kyllähän Afrikassakin jos puhutaan vaikka Nigeriasta. Et aatelkaa miten valtava Nigerian elokuvateollisuus on, et se tällä hetkellä kuitenki kai maailman eniten elokuvia tehään Bollywoodissa ja sit Hollywoodissa ja sitte Nigeriassa. Ja kylhän sit tietenkin Afrikan alueella on maita jossa luovat sektorit on merkittäviä talouden mittareita kokonaisuudessaan. Mutta sitten on juuri alueita et voisin kuvitella et tää meiän herrasmies insertin herrasmies ni ei sen enempää kotiseudulla Etelä-Sudanissa kuin ehkä nyt sitten niillä alueilla missä hän asuu nii välttämättä nii hirveesti näistä asioista puhuta. Eli super super tärkeä asia ja mun mielest on äärimmäisen vastuullista kaikilta, jotka toimii koulutuksen parissa luovalla alalla kehittämisaloissa nii jo kehittyvissä maissa nii jollain tapaa lähtee tätä asiaa edistämään.

Henri Salonen [00:34:41]: Joo kyl se on just niit ihan ekoi juttui ja. Mut sitten myös vaikka tekijä itse ymmärtäiski sen arvon ja merkityksen, niin sekää ei välttämättä silti riitä vielä. Että silti tarvitaan jonkinnäkösii oikeesti järjestöjä tai tahoja jotka sitte valvoo sitä joku tekijänoikeusjärjestö sun muita. Ja ne ei länsimaissakaan ikinä toimi niin kun täydellisesti ettei siinä. Mutta silleen joku järjestö, joka ei ole korruptoitunut, joka pitää jonkinäköstä jotai yllä nii se on semmonen vasta siinä vaiheessa mä uskon, että pystytään oikeesti lähtee isommin tavallaan sitten ainakin jos puhutaan musiikista niin kun iso osa tekijänoikeus korvauksista vaikka tulee myös sit jälkikäteen radiosoitosta ja livestä ja tällasesta. Niin tavallaan sitä ei pysty kukaan yksin hallinnoimaan. Jos sä myyt vaan sen käyttöoikeuden siihen sun, et sä oot vaikka koodannu jonkun nettisivun jossa vaan myyt sen kertakorvauksena nii sitä on ehkä helpompi hallinnoida silleen yksin. Mutta sitten jos sä myyt vaikka tekemäs pelin jonnekkki sun pitää saada siitä rojalteja ja kaikkee niin se on vaikee varmasti sit yksin kuitenki valvoo sitä.

Ulriikka Myöhänen [00:35:59]: Oliko Jenni sulla?

Jenni Lähteenmäki [00:36:00]: Joo nopeesti tuli vielä mieleen tässä ihan käytännön havainnointeja näissä aiheissa se, että sitten itse aattelin niin, että kun ja jos tällasta lailla säädettyä tai strukturoitua tekijänoikeusturvaa tai järjestelmää ei ole niin se kyllä väistämättä myös rajottaa sitte yksilötasolla sen artistin tai taiteen tekijän tai tuottajan kehittymistä. Koska varmaan molemmat Henkka ollaan havainnut esimerkiks ollaan havaittu tällasta todella mustasukkaista omasta ideasta kiinni pitämistä. Kun me ollaan tuolla vähän opetettu, että ja se on niin kun se on täysin ymmärrettävää, että nuoret, joilla ei oo ymmärrystä tekijänoikeuksista ei oo sellasta turvaverkkoa ja sellasta järjestelmää, joka turvaa heille heidän oikeuksia. Niin sit siitä omasta ideasta tai tuotoksesta pidetään kynsin hampain kiinni. Mut siin on sitte se porsaanreikä, että sitten ei tapahdu kehitystä. Koska luovien alojen toimintaa leimaa hyvin voimakkaasti sellanen yhteistyö ja verkostoinnin hyödyntäminen. Et ei oo oikeen mitään sellasta digitaalista luovaa alaa, mitä sä voisit täysin suorittaa yksin ilman yhteistyökumppaneita ja partnereita tai puhumattakaan sit taiteellisesta työstä biiseistä, mitä Henkka teet paljon. Nii sä tiedät millanen se biisin kirjottamisen ja tuottamisen prosessi millast yhteistyötä se on. Ja kuinka se idea kehittyy nimenomaan sen erilaisten toimijoiden yhteistyön tuloksena. Ja siinä mä oon jotenki huomannu, että koska sit pelätään nii hirveesti, et joku toinen ottaa ja varastaa tän mun idean, ku ei oo sit turvaa siit tekijänoikeudesta. Nii se estää tämmösen yhteisen kehittämisen. Ja se on se mun kela mitä mä tarkotan sillä, et sit se torppa on myös yksilötasolla sitä kehittymistä.

Henri Salonen[00:37:51]: Nii ja vaikka tekiskin ihan yksin jotain nii silti tommonen ajatus blokkaa sen luovuuden.

Jenni Lähteenmäki [00:37:57]: No se on selvä

Henri Salonen [00:37:57]: siis sillee et se on joka tapauksessa aika umpikuja. Nii se on just et miten tosta pelosta pääsis eroon, se vaatis varmaan kaikkii näitä asioita, mistä me ollaan tässä nyt puhuttu, et se menis syvemmälle siihen kulttuuriin tavallaan.

Jenni Lähteenmäki [00:38:15]: Mt siinähän esimerkiks kansainväliset järjestöt voi auttaa koska kansainväliset järjestöt tekee paljo vaikuttamistyötä ja on yhteisissä hallinto ja hallintoelimen ja siinähän on selkee rooli myös sitte mun mielest järjestöillä vaikuttaa. Et järjestöillä voi olla vaikea vaikuttaa siihen, et lähteekö joku bisnes kehittymään, koska mun mielest bisnes kehittyy vähä niinku markkinatalouden lakia noudatellen. Et sitä kysytään onko tai sit ei et sitä ei voi väkisin synnyttää sitä kysyntää. Ja sitä kysyntää ohjaa ehkä sitte vähä isommat voimat ku on vaali trendit tai näin. Mutta se missä esimerkiks järjestöt voi vaikuttaa on juuri tämmönen vaikuttamistyö hallintoelimiin esimerkiksi.

Henri Salonen [00:39:00]: Jep.

Ulriikka Myöhänen [00:39:00]: Mutta mun mielestä tähän keskusteluun liittyy myös tämmönen tietynlainen paradoksi siitä, että me halutaan edistää luovia aloja, me haluataan edistää näitä tekijänoikeuksia. Halutaan, että ihmiset ansaitsee sen toimeentulon näiltä aloilta. Mutta sitt todellisuudessa esimerkiks siinä kentässä missä kirkon ulkomaanapu operoi niin ihmisillä ei välttämättä ole edes omaa pankkitiliä. Minne ne vois tulla tavallaan ne palkkiot ja korvaukset siitä sun tekemästä työstä. Henri, onks sulla tähän mitään ratkasua? Mä lupasin suunnata tän kysymyksen sulle.

[00:39:33]: naurua

Henri Salonen [00:39:35]: Niin siis toihan on ihan kauheen vaikee tavallaan tai siis kauheen fundamentti ongelma, että jos ihmisellä ei oo pääsyä mihinkää pankkitiliin, nii ethä sä sit voi valitettavasti tässä maailmassa hirveesti tehä. Tai ainakaa skaalata sun toimintaa mitenkää järkeväks bisnekseks tai muuta. Jos sulla on pääsy internettiin, niin kun nykyään tuntuu monella olevan, niin ku Afrikkaa ja kaikkia melkein joka maanosaa myöten enemmän tai vähemmän jollain tasolla. Niin siis tietenki kryptot teknologisesti mahdollistaa sen, että kryptovaluutat, että pystyttäis rakentaa tavallaan tommonen pankkitileistä vapaa systeemi, joka sä tarviit vaan sun kännykän. Sul on siinä sun lompakko. Ja kaikki liikkuu netin yli. Ja nii siihen se tulee menemään varmasti. Varmaan monissa afrikan maissa ikäänku skipataan se perinteinen pankkivaihe. Oliks se just Keniassa tai jossain missä on pitkään paljo lähetetty rahaa jonku tekstiviestipalvelun kautta. Ja sit tietenki ympäri maailmaa on kaikki nää maholliset cash appit sun muut mitä jengi käyttää. Mä uskon, että toi ongelma mä jotenki oon ton asian kaa suht optimistinen. Siis sinänsä, että seuraava vaikka viiden vuoden aikana tai tavallaan se on nyt jo täysin mahdollista. Jos sul on pääsy internettiin. Siinä on ehkä kyse siitä sit just siitä koulutuksesta ja siitä taas sen tiedon jakamisesta mitä sä voit luoda oman kryptolompakon, missä blockchainissa sun kannattaa toimia, että sä pystyt tekemään ne asiat, mitä sä haluat kustannustehokkaasti. Ja tää on kaikki mahollista. Mut se et se leviäis laajemmin, nii sit se ehkä vaatis koulutusta. Se ei tuu varmasti sit valtiolliselta tai sellaselta hallinnolliselta tasolta, koska siin ei oo sitä motivaattoria. Tää pitäs enemmän tulla joltain vähän niinku teknologian instanssilta tai just niinku tyyppiseltä järjestöltä.

Ulriikka Myöhänen [00:41:52]: No Jenni mitäs sä?

Jenni Lähteenmäki [00:41:55]: Joo siis no Henkan vastaus oli tietenkin tyhjentävä. Ja hyvin järkeenkäypä. Mä haluaisin palauttaa meidät tässä siihen siltä osin vähän niin kun maan pinnalle, et eihän meiän tarkotus olekaan kaikkia maailman kaikkien kehittyvien maiden nuoria kouluttaa luoviin aloihin. Että nyt täytyy muistaa se, että Ulkomaanapuki toimii tällä hetkellä kolmessatoista maassa. Ja hyvin hauraassa konteksteissa. Ja se, että nyt on kehittetty tämmösiä koulutusohjelmia, jotka kohdistuu luoville aloille ei tietenkää tarkoita sitä, että esim perinteisten ammattien ammattikoulutusta tarvittais yhtään sen vähemmän. Päin vastoin. Ja siinähän ulkomaanapu on erittäin ansioitunu ja aina tulee olemaan suuri tarve hyvin perinteisten ammattien käsityöammattien ammattitaidon kehittämiselle nimenomaan ulkomaanavun kaltaisiin järjestön kohdemaissa. Mutta samaan aikaan me kaikki tiedetään juuri se, että maailma digitalisoituu. Afrikan alueella on hurjaa vauhtia nuortuva väestö. Ja vaikka tällä hetkellä ulkomaanapukin pääosin toimii siis maaseutu konteksteissa, pakolaisalueilla, niin sitä ei voi ohittaa, että kaupungistuminen urbanisaatio, kaikki ne kiusallisine haittavaikutuksineen on hurja haaste. Ja me ajatellaan tässä kollegani Villen kanssa ensisijaisesti juuri sitä, että tarjoamalla perinteisen ammattikoulutuksen rinnalle myös vaihtoehtona koulutusta digitaalisille luoville aloille. Meillä on ehkä työkaluja sillon tavottaa sitä urbaania nuorta väestöä. Eli sillä tavalla haluan muistaa, että aina tietenki innostutaan kaikesta uudesta ja niin pitääkin. Mutta ei tässä nyt loppujen lopuksi ole kysymys mistään muusta, kuin siitä, että me seuraamme työelämän kehitystä kaikkialla. Ja seuraamme kehittyvien maiden tarpeita ja urbaanisaation realiteettien myötä tulleita tarpeita. Tarjoamme vaihtoehtoja koulutukselle.

Henri Salonen [00:44.12]: Nii ja siis mut toi just tää mitä sä puhut tavallaan et tosiaan luovat alat ei oo ainoita aloja nii varmasti taas tää pankkitiliongelma esimerkiks on kaikilla aloilla yhtälailla. Et mikä se infra on sit et miten se saadaan rakennettuuu, nii se on mun mielestä kyl mielenkiintosta.

Jenni Lähteenmäki [00:44:29]: Kyllä kyllä.

Henri Salonen [00:44:29]: Mikä tahansa ala noista, jotta se skaalautuu tai jotta ihmisten omat bisnekset tai työt jotenki lähtee skaalautumaan, nii se vaatii ton rahaliikenteen kuntoon.

Jenni Lähteenmäki [00:44:42]: Se on selvä mut mä ehkä tarkotin enemmän sitä semmosta kohderyhmäajattelua myös siinä, että on eri asia lähtee kouluttamaan vaikka Nairobin slumminuoria, kuin kalatalousyhteisöä Etelä-Sudanissa.

Henri Salonen [00:44:53]: Nii siis okei kyllä.

Jenni Lähteenmäki [00:44:54]: Eli mä tarkotan sillä sitä, että se me olemme jo kaikki varmasti tänki pöydän ääressä havainneet, että riippumatta missä kehittyvän maan suurkaupungista liikut, nii kaikilla ne kännykät siellä on ja datapakettia käytetään ja netissä ollaan. Kun taas jos menet etelä sudaniin jubaa ja lähet siitä vähä ajelemaan mihin tahansa ilmansuuntaan, niin on iha eri pelikenttä. Eli siellä tarvitaan sitä, että meiät koulutetaan kalastajia uusiin kalastuvälineisiin ja keinoihin ja kalataouden jatkojalostamiseen ja muuhun. Mutta sit ku me mennään Nairobin slummialueelle tai me mennään Kambalan slummialueelle. Nii siellä ne nuorten tarpeet on toisenlaiset. Ja tätä mä tarkoitin. Että uskaltaisin väittää, että tää kukkaro ongelma on vähän toisenlainen.

Henri Salonen [00:45:44]: Mm.

Jenni Lähteenmäki [00:45:45]: Eri kohde alueilla.

Henri Salonen [00:45:46]: Nii siis varmasti.

Jenni Lähteenmäki [00:45:46]: Tää oli ehkä se mun pointti tässä.

Henri Salonen [00:45:48]: Kyllä kyllä. Mutta sit jos taas mietitään riittävän pitkälle. Niin tavallaan kymmenen vuoden päähän, 20 vuoden päähän. Niin kyllä varmaan ne kalastajatki siel kalastajakylässä joutuu kosketuksiin sen digitaalisuuden kanssa ennemmin tai myöhemmin

Jenni Lähteenmäki [00:46:03]: Kyllä

Henri Salonen [00:46:04]: Ja sit se on edessä kaikilla jossain kohtaa. Varmaan eri vaiheessa vaan.

Ulriikka Myöhänen [00:46:08]: Kyllä. Noniin nyt on aika ruveta paketoimaan tää meiän keskustelua pikkuhiljaa. Viimeisenä kysymyksenä heitän teille tällasen pallon. Summaavan pallon. Että yrittäkää miettiä, et mitä kaikkee se vaatis että nuoret pystyisivät rakentamaan siitä viihteestä ammattia. Mitkä ois teiän mielestä ne avainjutut. Jos pitäs ihan muutama sanoa tiiviisti.

Henri Salonen [00:46:30]: No mä en tiiä kuinka tiiviisti tää tulee, mutta…

[00:46:32]: naurua

Henri Salonen [00:46:34]: okei siis tärkeintä on se, että alkaa muodostuu joku jos mietitään nyt vaan paikallisesti, nii alkaa muodostuu eka joku yhteisö. Et on vaik jos mä nyt puhun musiikin näkökulmasta. Nii vaikka eri tekijöitä, jotka löytää toisensa muusikoita ja artisteja ja tällasii ja toivottavasti sit tavallaan siitä ryhmästä tai jostain alkais löytyy ihmisii, jotka haluu vaik alkaa manageriks tai pyörittää levy yhtiöö. Ja sit tän kehityksen tukeminen ja se ihan tällasten peruspalikoiden rakentaminen tuntuu must kyl vaan, et siitä se pitää lähtee ennen ku lähetään ampuu kaikki raketit taivaalle. Ja siis sillee et tietenki et ihmiset löytäis toisensa ja luottais toisiinsa. Varmaan se luottamus on aika iso juttu. Että just ku mitä Jenni sen aikasemmin siit omiin ideoiden mustasukkasuudesta siit pelosta. Siinä on just kyse siitä ettei luoteta ihmisiin. Nii siinä jotenki löytäminen ja rakentaminen. Mä en tiedä onks siinä mitää kikkaa se pitää tapahtuu lopulta kuitenki aika orgaanisesti. Et ehkä ihmiset tarvii vaan rohkasuu et ne näkee mahdollisuuksia enemmän ja tällee. Just tällaset koulutukset ja järjestöjen toiminta ja sit se internet on mun mielestä tosi tärkeitä työkaluja kaikki. Ja sitä internetin merkitystä mun mielestä ei voi yliarvioida.

Ulriikka Myöhänen [00:47:57]: Jes entäs Jenni

Jenni Lähteenmäki [00:48:01]: No aikalailla samoilla mun mielestä se on koulutus tietenki lähtökohtaisesti. Ja sit tukea kaikin mahdollisin keinoin verkostojen syntymistä. Koulutuksella mä aattelen tietenki lähtökohtasesti digitaitojen koulutus. Ja sitte autetaan nuoria tunnistamaan sitä omaa osaamista ja tuotteistamaan sitä omaa osaamistaan. Koulutuksen avulla. Ja sitte mä pidän super tärkeenä sitä, että jos nyt ajatellaan iha puhtaasti tällasen järjestön koulutusohjelman ajattelun näkökulmasta. Että valitaan sellasia koulutusaloja joiden ammattitaidolla on mahdollisimman laajat työllistymisvaikutukset. Ja esimerkiksi nyt just tämmönen ala valokuva videotuotanto on hyvä esimerkki siitä, että niillä ammattitaidolla sä voit työllistyä hyvin onen alaisesti. Sektorilta ku sektorille myös luovan alan ulkopuolella et se on todella tärkee pitää mielessä. Et mun mielestä tää koulutus ja sit tosiaan verkostojen syntymisen tukeminen. Nii ne on must kaks aika avainjuttua siihen, että tän tää työllistyminen tai työllistymismahdollisuudet parantuu.

Ulriikka Myöhänen [00:49:07]: Kiitos (taustamusiikki alkaa) tästä dynaamisesta ja kiinnostavasta keskustelusta Jenni Lähteenmäki ja Henri Salonen. Kiitos myös eteläsudanilaisille Peterille, joka jakoi tarinansa tässä jaksossa.

Jenni Lähteenmäki [00:49:17]: Kiitos.

 Henri Salonen [00:49:18]: Kiitos paljo.

Ulriikka Myöhänen [00:49:19]: Ens kerralla ollaan uusien aiheitten äärellä. Moimoi.

[00:49:24]: Meillähän siinä keskustelussa mitä mediassa käydään ja muutenki käydään nii se ajatus on jotenki se, että se uhka kohdistuu meihin ikäänku niis siirtolaisista ja pakolaisista. Mutta jos asiaa aattelee vähä laajemmin. Niin kyllähän se on aika selvää että itseasiassa se uhka ensisjiasesti kohdistuu niihin siirtolaisiin itseensä.

Ulriikka Myöhänen [00:49:44]: Ensi jaksossa keskustelemme siitä, mitkä syyt asiat pakottaa ihmiset jättämään kotinsa ja minne pakolaiset suuntaavat. Tervetuloa mukaan.

Koulujen koronasulku päättyi Ugandassa

Maailman pisin koronasulku päättyi Ugandassa ja koulut kutsuvat oppilaat takaisin turvallisiin luokkiin

Koulut suljettiin keväällä 2020, kun Ugandassa julistettiin koronasulku pandemian alettua. Yli 15 miljoonaa lasta on jäänyt Ugandassa pois koulusta, joukossa yli 600 000 ala- ja yläkouluikäistä pakolaisoppilasta.

ISAAC MUNYUZAN suosikkioppiaine on biologia, ja hänen haaveenaan on opiskella lääkäriksi. Valitettavasti viime vuoden ajan hän on tehnyt opintojen sijaan töitä, kun Ugandan koulut ovat olleet kiinni koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Koulut suljettiin alun perin keväällä 2020 koronaviruspandemian vuoksi. Sittemmin yli 15 miljoonaa lasta on jäänyt Ugandassa pois koulusta, joukossa yli 600 000 ala- ja yläkouluikäistä pakolaisoppilasta. Ugandan koulusulku jatkui pisimpään koko maailmassa.

18-vuotias Munyuza pakeni Kongosta sotaa vanhempiensa ja sisarustensa kanssa vuonna 2014.

”Elämä Kongossa oli vaikeaa. Pelkäsimme jatkuvasti, että sotilaat tulevat tappamaan meidät. Epävarmuuden vuoksi päätimme ylittää rajan Ugandaan ja hakea turvapaikkaa”, hän kertoo istuessaan kotiovensa kynnyksellä Kyaka II -pakolaisasutusalueella läntisessä Ugandassa.

Uusi koulu kannustaa opinnoissa

Munyuza on yksi oppilaista, jotka aloittivat opintonsa Bukeren oppilaitoksessa tammikuun 10. päivänä 2022 koulujen avautuessa uudelleen. Kirkon Ulkomaanapu rakennutti uuden koulun Kyakan pakolaisasutusalueelle Yhdysvaltain väestö-, pakolais- ja maahanmuuttoasioista vastaavan viraston rahoituksella.

”Uudessa koulussani on laboratorio, joten voin suorittaa käytännön oppituntini siellä”, Munyuza kertoo.

Ennen koulujen sulkeutumista Munyuza opiskeli Bujubulin oppilaitoksessa, joka on noin kymmenen kilometrin päässä hänen kotoaan.

”Bukeren koulu on lähempänä kotia. Nyt voin vain kävellä kouluun ja päästä perille ajoissa ennen oppituntien alkua. Entiseen kouluuni menin aina myöhässä, koska se oli kaukana ja kävelymatka oli pitkä. Joskus en mennyt kouluun lainkaan”, Munyuza sanoo.

Hämärässä huoneessa oleva mies katsoo ikkunasta ulos.
Bukeren koulussa Kyakan pakolaisasutusalueella rehtorina toimiva Vallence Tukacungurwa odotti innolla oppilaiden paluuta kouluun tammikuussa 2022. Kuva: Melany Markham/FCA

Uusi Bukeren koulu auttaa pienentämään luokkakokoja, sillä sulun jälkeen avautuneisiin kouluihin odotettiin valtavaa oppilasmäärää. Syynä on se, että monet oppilaat eivät pandemian vuoksi ole voineet siirtyä seuraavalle vuosiluokalle.

”Rakennamme parhaillaan lisää luokkahuoneita suurelle oppilasmäärälle, ja lisäksi koulutamme opettajille tietoja ja taitoja suurten luokkien ohjaamiseen koulujen alettua. Olemme antaneet opettajille, vanhemmille ja oppilaille psykososiaalista tukea, joka henkisesti valmistaa heitä koulujen aukeamiseen”, sanoo Denis Okullu Ogang, KUAn koulutusasiantuntija Kampalassa.

”Bukeren koulussa meille on jo rekisteröity yli 250 opiskelijaa yläkoulun vuosiluokille yksi, kaksi ja kolme”, sanoo Vallence Tukacungurwa, Bukeren rehtori.

Koronasulun vaikutukset uhkaavat yhä tyttöjen koulunkäyntiä

Koronasulun aikana KUA varmisti, että yli 70 000 lasta eri vuosiluokilla pystyi jatkamaan opintojaan tarjoamalla heille kansallisen opetussuunnitelman kehittämiskeskuksen (National Development Curruculum Centre, NCDC) etä- ja itseopiskelumateriaaleja. Haavoittuvassa asemassa olevien perheiden lapsille annettiin radiopuhelimia, joiden välityksellä opettajat pitivät oppitunteja. Lisäksi etäopiskelua tuettiin pienillä yhteisöissä toimivilla oppimisryhmillä ja kotikäynneillä.

Tuesta huolimatta monien oppilaiden opiskelu vaikeutui merkittävästi. Yli 90 000 alle 18-vuotiasta tyttöä on YK:n väestörahaston UNFPA:n vuoden 2020 teiniraskausraportin mukaan tullut raskaaksi koronasulun aikana. KUA tekee yhdessä hallinnon kanssa töitä saadakseen nämä tytöt kouluun.

”KUA ottaa käyttöön myös opetusministeriön toimintaperiaatteet teiniraskauksien estämiseksi ja vähentämiseksi Ugandan kouluissa siten, että sulun aikana raskaaksi tulleita koululaistyttöjä tuetaan neuvonnalla ja ohjauksella koulujärjestelmässä, jotta he voivat jatkaa opintojaan”, sanoo Okullu Ogang.

Kaikissa KUAn kouluissa vierailijoilta, opettajilta ja oppilailta mitataan ruumiinlämpö. Lisäksi heidän on jätettävä yhteystietonsa, jotta heidät voidaan jäljittää, jos koronavirus alkaa levitä. Kuva: Melany Markham/FCA

Yksi toimenpiteistä on yhteistyö läheisten terveyskeskusten kanssa, jotta ne voivat olla avuksi mahdollisissa hätätilanteissa. Toinen toimi on tiivistetty opetussuunnitelma ala- ja yläkouluikäisille oppilaille, ja sen tavoitteena on auttaa sekä raskaana olevia tyttöjä että muita oppilaita saamaan opintonsa valmiiksi. Euroopan komission humanitaarisen avun ja pelastuspalvelun pääosaston (ECHO) rahoittama toimenpide mahdollistaa opintojen loppuun saamisen kouluiän ylittäneille ugandalaisille ja pakolaisille.

Huomattavia resursseja on käytetty myös vammaisten lasten koulunkäyntiin.

”Olemme perustaneet kouluja, joissa on erityisiä tiloja vammaisille lapsille. Meillä on täysin varusteltu erityisopetuskoulu Adjumanissa ja erityisopetukseen erikoistunut koulu Kyakan pakolaisasutusalueella palvelemassa lapsia, jotka ovat vakavasti vammaisia tai joilla on vakavia oppimisvaikeuksia. Olemme myös rekrytoineet ja hyödyntäneet erityisopetukseen erikoistuneita opettajia”, Okullu Ogang kertoo.

Turvallinen paluu kouluun on mahdollinen

”Opettajamme ovat kiertäneet asutusalueella tiedottamassa yhteisölle Ugandan hallituksen käytännöistä koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Olemme myös varmistaneet, että opettajat saavat rokotteen”, sanoo Tukacungurwa.

Lisäksi ihmisille on kerrottu uudessa koulussa saatavilla olevista palveluista.

Koulun piha Ugandassa.
Bukeren koulussa odotettiin loppuvuonna 2021 oppilaiden palaavaan isoin joukoin. Kuva: Melany Markham/FCA

Koronaviruksen leviämisen estäminen vaatii enemmän kuin pelkkää puhetta. KUA on toimittanut pakolaisasutusalueilla yli sataan kouluun ja varhaiskasvatuskeskuksiin esimerkiksi infrapunakuumemittareita, käsienpesuasemia, käsidesiä, saippuaa ja kasvomaskeja.

”Olemme myös kouluttaneet opiskelijoista, työntekijöistä ja opettajista valvontaryhmiä, jotta voimme perusteellisesti tarkkailla koronavirukseen liittyvien toimien noudattamista kouluissa”, Okullu Ogang kertoo.

KUA on tehnyt kaiken voitavan varmistaakseen, että koulut ovat edelleen turvallisia oppimispaikkoja lapsille ja että henkilökunta voi ylpeänä avata luokkien ovet uudelleen. Bukeren koulun henkilöstö on mennyt vieläkin pidemmälle tehdäkseen koulusta miellyttävän oppimisympäristön.

”Olemme parhaillaan kaunistamassa koulua. Olemme istuttaneet puita, siistineet aluetta ja puhdistaneet kaikki tilat, kuten luokkahuoneet, jotka ovat olleet pitkään käyttämättä”, Tukacungurwa sanoo.

Seistessään uuden luokkahuoneensa ovella Munyuza kertoo arvostavansa vaivannäköä.

”Palaan innolla kouluun ja tykkään uudesta koulustani”, hän toteaa.


Teksti: Linda Kabuzire
Kuvat: Melany Markham
Käännös: Anne Salomäki

Isosisko kohensi mieltä — Mentoriohjelma tukee syrjäytymisvaarassa olevia lapsia Itä-Jerusalemissa

”Hän onnistui kohentamaan mieltäni” — Mentoriohjelma tukee syrjäytymisvaarassa olevia lapsia Itä-Jerusalemissa

Isoveli, isosisko -toiminta Itä-Jerusalemissa yhdistää syrjäytymisvaarassa olevat lapset ja vapaaehtoisina mentoreina toimivat nuoret aikuiset. Molemmat hyötyvät.

METELI HUONEESSA on melkoinen. Lapset ovat kokoontuneet pöytien ääreen askartelemaan kellotaulujen äärelle. Innokkaasti ja iloisesti hälisevää joukkoa paimentaa nuorten aikuisten ryhmä.

Itä-Jerusalemissa kesällä 2021 kuvattu videomateriaali välittää kuulumisia Kirkon Ulkomaanavun ja paikallisen kumppanin Palestinian Counseling Centerin yhteisestä Isoveli, isosisko -projektista.

Hankkeessa syrjäytymisvaarassa olevat lapset saavat itselleen henkilökohtaisen ”isosiskon” tai ”isoveljen”, jonka kanssa he viettävät säännöllisesti aikaa. Tarkoituksena on tarjota lapsille psykologista ja sosiaalista tukea ja sisällyttää päiviin järkevää tekemistä. Samalla isot sisarukset saavat mahdollisuuden kehittää ammattitaitoaan kasvatuksen parissa.

Tässä jutussa kolme projektiin osallistunutta “siskosta” kertoo, miten mentorointisuhde muutti heitä.

Tyttö hymyilee kameralle.

Isosisko auttaa Jamila Abu Nabia läksyissä ja erityisesti kieliopissa.
”Aya on opettanut minulle, että pitää pysyä rauhallisena ja keskustella maltillisesti, jottei tulisi sanottua pahoja sanoja.”

”Olen rakastanut Ayaa ensikohtaamisesta”

”Kun kasvan aikuiseksi, haluan sydänkirurgiksi. Rakastan opiskelua ja tunnen oloni onnelliseksi, kun saan koulussa hyviä numeroita.

Isoveli, isosisko -ohjelma on minulle hyödyllinen. Isosiskoni nimi on Aya, ja hän on aina mukava minulle. Hän saattaa laittaa minulle tekstiviestin ja käy kotonani. Me käymme kävelyillä, juttelemme, piirrämme ja leikimme. Joskus menemme al-Aqsa-moskeijaan yhdessä. Aya opettaa arabian kieltä ja auttaa minua kieliopin kanssa. Hän saattaa tehdä vaikkapa pelin, joka käsittelee verbejä ja kielioppisääntöjä.

Pahimpana korona-aikana Ayan tapaaminen oli vaikeaa, ja sen vuoksi juttelimme vain puhelimitse. Silloin minun oli vähän vaikeaa ymmärtää häntä. Kun virus ei enää levinnyt niin vauhdikkaasti, aloimme taas tavata kasvokkain.

Aya on opettanut minulle, ettei kannata suuttua liian nopeasti. Pitää pysyä rauhallisena ja keskustella maltillisesti, jottei tulisi vahingossa sanottua pahoja sanoja. Hän on myös sanonut, että pitää olla kiltti muille ihmisille.

Olen rakastanut Ayaa ensikohtaamisestani lähtien. Tiesin heti, että hän on hyvä ihminen. Isoveli, isosisko –ohjelma on muuttanut minua paljon. En ole enää yhtä hermostunut ja levoton kuin aiemmin. Olen oppinut olemaan rauhallinen ja puhumaan ihmisille kohteliaasti. Toivon, että kaikki, joilla on ongelmia, löytävät ohjelman pariin. Parasta on ollut se, että isosiskoni onnistui kohentamaan mieltäni.”
– Pikkusisko Jamila Abu Nab, 11, Silwan

Nainen hymyilee kameralle.

Mona Zallum opiskelee kasvatustieteitä ja ammentaa vapaaehtoisena ”isosiskona” käytännön kokemusta kasvatustyöstä.
”Elämäni on muuttunut. Ennen olin aina yliopistolla oppimassa, miten oppimisvaikeuksia havaitaan. Nyt näen sen käytännössä.”


”Halusin kehittää kasvatus- ja elämäntaitojani”

”Opiskelen kasvatustieteitä al-Qudsin yliopistossa. Olen juuri lopettelemassa kandin tutkintoani ja haluaisin jatkaa opintoja samalla alalla.

Lähdin mukaan Isoveli, isosisko -toimintaan, jotta voisin tehdä töitä vapaaehtoisena ja kehittää kasvatus- ja elämäntaitojani. Olen lasten kanssa ja tarkkailen heidän oppimisvaikeuksiaan. “Pikkusiskoni“ Yasmin on neljännellä luokalla, ja autan häntä koulutyössä.

Kun tapaan pikkusiskoani, kysyn häneltä ensiksi hänen päivästään. Se auttaa murtamaan muurit väliltämme. Jos hänellä on vaikeuksia joissain oppiaineissa, autan häntä. Yasmin pitää piirtämisestä ja väreistä. Me harrastamme piirtämistä yhdessä ja tapaamme toisiamme usein kirjastossa. Koronan aikana emme voineet nähdä kasvokkain vaan tapasimme Zoomissa. Avasimme kameramme ja olimme ikään kuin kirjastossa.

Korona on vaikuttanut elämäämme positiivisesti ja negatiivisesti. Negatiivista on se, että istumme pitkiä aikoja kotona, mikä tekee meistä laiskoja. Myönteistä on se, että nyt oppiminen on mahdollista missä tahansa.

Elämäni on muuttunut. Ennen olin aina yliopistolla oppimassa, miten oppimisvaikeuksia havaitaan. Kun tulin tänne keskukselle, näin sen käytännössä. Kasvatusalalla minun pitääkin olla tekemisissä lasten kanssa. Viiden vuoden päästä olen ehkä saanut loppuun opintoni kasvatuksen parissa ja teen töitä opettajana.

On kivaa, kun minulla on pikkusisko ja saan viettää hänen kanssaan aikaa. Annan hänelle omista taidoistani, motivoin häntä tulevaisuutta varten ja myös itse opin häneltä. Sellainen tunne minulle on jäänyt.”
– Isosisko Mona Zallum, 21, Beit Hanina

Tyttö hymyilee kameralle.

”Parasta elämässäni on se, että tapasin Hadeelin”, kertoo Ghina Jewels, joka osallistuu ohjelmaan ”pikkusiskona”.


”Toivon, että minusta tulee isona uimaopettaja”

”Perheeni on kiva, minulla on kaksi veljeä ja siskoa. Vapaa-ajallani piirrän, katson televisiota, leikin serkkujeni kanssa ja opetan veljeäni. Joskus siivoan taloa äitini kanssa. Toivon, että minusta tulee isona uimaopettaja, koska rakastan lapsia.

Isosiskoni nimi on Hadeel, ja hän opiskelee valmistuakseen sairaanhoitajaksi. Hän kertoo minulle tarinoita siitä, mitä hän tekee. Hän vie minut silloin tällöin yliopistolle ja on myös ostanut minulle lahjaksi vaatteita Eid-pyhää varten. Joskus hän käy kotonani, joskus minä menen hänen luokseen ja joskus tapaamme toimintakeskuksen tiloissa.

Koronavirus on vaikuttanut meihin. Emme voi nähdä toisiamme ja puhumme vain puhelimessa. Haluaisin nähdä häntä enemmän, sillä kasvokkain tapaaminen on paljon hyödyllisempää kuin puhelimessa puhuminen.

Hadeel on käskenyt minua olemaan hermoilematta – ja itse asiassa, en ole enää yhtä hermostunut kuin ennen. Olen kertonut hänelle pitäväni matematiikasta ja paljastanut, että minusta tulee isona uimaopettaja. Parasta elämässäni on se, että tapasin Hadeelin. Minulla on aina ikävä häntä.”
Pikkusisko Ghina Jewels, 11, Silwan


Teksti: Ulriikka Myöhänen
Kuvat: Ahmad al-Bazz

Kirkon Ulkomaanavun ja paikallisen Palestinian Counseling Centerin yhteinen Isoveli, isosisko –toiminta yhdistää syrjäytymisvaarassa olevat lapset ja vapaaehtoisina mentoreina toimivat nuoret aikuiset.
Nenäpäivän mainos.

Osallistu Nenäpäivään

Isoveli, isosisko -hanketta on tuettu Nenäpäivä-varoin! Nenäpäivää vietetään 12.11.2021. Seuraa suoraa lähetystä Yle TV1:ltä klo 19 alkaen ja ole mukana tekemässä maailmasta parempaa paikkaa jokaiselle lapselle. Lisätietoja: nenapaiva.fi.

Internet on aikamme ääriajattelun valtaväylä

Internet on ääriajattelun valtaväylä, mutta väkivaltainen ekstremismi voitetaan verkon ulkopuolella

Keinot väkivaltaisen ekstremismin ratkaisemiseksi löytyvät internetsovellusten ulkopuolelta, kirjoittaa Kirkon Ulkomaanavun vanhempi asiantuntija Marko Juntunen.

HUHTIKUUSSA 2020 Viron viranomaiset pidättivät internetissä järjestäytyneen ja lukuisiin maihin levittäytyneen äärioikeistolaisen terroristiryhmän Feuerkrieg Divisionin johtajan. Rikostutkinnassa oli paljastunut, että ryhmän verkkokeskusteluissa jaettiin pomminteko-ohjeita, valmisteltiin Adolf Hitlerin satavuotissyntymäpäivien viettoa ja suunniteltiin terrori-iskua Lontooseen. Tietoverkossa nimimerkillä Commander toiminut ryhmän johtaja oli tapauksen tullessa julkisuuteen 13-vuotias.

Viron tapauksen kaltaiset uutiset ovat tuttuja eri puolilta maailmaa. Tarinaan kuuluu miltei poikkeuksetta internetin kirjaviin ekstremistiympäristöihin eksynyt teini-ikäinen tai nuori aikuinen, jonka radikalisoituminen käynnistyy peli- ja chattipalveluissa toimivien rekrytoijien työn tuloksena.

Internetin ekstremistisistä ”ekosysteemeistä” löytyykin aikamme ääriajattelu koko kirjossaan. Tarjolla on uskonnon motivoimaa ekstremismiä, äärioikeistolaisuutta, äärivasemmistolaisuutta, anarkismia, naisvihaa, valkoisen rodun ylivaltaa ajavia ajatuksia ja erilaisten salaliittoteorioiden motivoimia liikkeitä.

”Väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisyn resepti on lopulta varsin yksinkertainen.”

Tietoverkko muodostui jo 2000-luvun alkuvuosina väyläksi levittää propagandaa, verkottua globaalisti ja rekrytoida uusia jäseniä ääriliikkeisiin. Sosiaalisen median aikakaudella anonyymit toimijat alkoivat synnyttää saman mielisten kaikukammioita, joissa kuka tahansa saattoi lietsoa väkivaltaa. Kiinnittyminen samankaltaisia päämääriä ajaviin verkkoympäristöihin puolestaan motivoi yksilöitä osallistumaan kiinteämmin ja toimimaan radikaalimmin. Vironkin tapaus osoittaa, että nuoret saattavat rakentaa jopa kokonaisen liikkeen, joka onnistuu synnyttämään mielikuvia koko globaalia järjestelmää haastavasta joukkovoimasta ja kriittisestä ”massasta”.

Ajallemme tyypillinen ilmiö onkin hallitusten, sosiaalisen median alustojen ja ekstremistien välinen kädenvääntö sallittavan viestinnän rajoista. Lukuisten EU-maiden hallitukset vaativat sosiaalisen median alustoilta nopeampaa toimintaa laittoman sisällön poistamiseksi, mutta on virheellistä olettaa, että yritysten toiminta muuttaa extremistisen sisällön luojien käyttäytymistä suotuisampaan suuntaan. Suurimmat yritykset toki pyrkivät estämään ääriajatusten jakamista mutta ne etsiytyvät jatkuvasti uusiin viestintäsovelluksiin etenkin salattuihin viestialustoihin, kuten vuonna 2013 käynnistettyyn Telegramiin.

Tietoverkon suitsiminen vaikuttaakin lähestulkoon toivottomalta. Väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisyn resepti on lopulta varsin yksinkertainen; on luotava tehokas ja luottamukseen perustuva yhteistyöverkosto viranomaisten, järjestöjen ja paikallistason toimijoiden välillä. Huolen herätessä nuoren ja tämän perheen on päästävä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa asiantuntija-avun piiriin.


Juttu on julkaistu alun perin Tekoja-lehdessä 2/2021. Syksyn lehti kantaa teemaa Digi, teknologia ja kehitys.

Korona toi digitaidot pakolaisyhteisöihin

Korona toi digiosaamisen pakolaisyhteisöihin – ”Me tarvitsemme näitä taitoja”

Harva arvasi vuoden 2020 alkupuolella, millaisiin saavutuksiin maailma venyy, kun on pakko. Pandemia pakotti asukkaat koteihinsa niin pakolaisleireillä kuin niiden ulkopuolella, ja vain luovuus oli rajana seuraavien kuukausien etäratkaisuissa. Yksi asia kävi selväksi Kirkon Ulkomaanavun toimintamaissa: digitaidoille on huutava tarve. 

ZAATARIN PAKOLAISLEIRI pohjoisessa Jordaniassa oli eristyksissä keskellä aavikkoa jo paljon ennen pandemiaa, mutta korona-aika on pakottanut leirin 80 000 asukasta pysyttelemään entistä tiukemmin omissa oloissaan. 

Vuonna 2012 perustetussa Zaatarissa on kamppailtu parempien internetyhteyksien puolesta aina siitä lähtien, kun leiri alkoi täyttyä sotaa pakenevista syyrialaisista. Leirioloissa haasteita ovat laitteiden puute, yhteyksien kallis hinta ja sähkökatkot. Monilla on silti polttava tarve pitää yhteyttä kotimaahan jääneisiin perheenjäseniinsä. 

Pandemia-aikana yhteyksien, laitteiden ja digitaitojen tarpeesta tuli entistä pakottavampi. Tilanne oli monille uusi.

”Elektronisista työkaluista tuli perustarpeita kaikissa töissä, koulunkäynnissä ja yliopisto-opinnoissa. Sekä lapset että aikuiset käyttävät laitteita ja yhteyksiä, mikä on tuonut mukanaan myös ongelmia, esimerkiksi epätoivottuja verkkosivuvierailuja ja häirintää,” kuvailee Wissam Ahmed al-Mutlaq, 28. 

Itsekin pakolaisena Jordaniaan saapunut syyrialainen al-Mutlaq kouluttaa Zaatarin leirin asukkaita käyttämään yhteyksiä ja laitteita turvallisesti. 

Kyberturvallisuuteen keskittyvillä kursseilla käsitellään tietojen kalasteluun, tietomurtoihin ja elektroniseen rahankäyttöön liittyviä aiheita.

Kyberturvallisuuteen keskittyvillä kursseilla käsitellään tietojen kalasteluun, tietomurtoihin ja elektroniseen rahankäyttöön liittyviä aiheita. Osin WhatsApp-yhteyksin järjestetylle, keskimäärin kaksituntiselle kurssille osallistui syyskuun 2020 ja maaliskuun 2021 välillä 1 219 Zaatarin leirin asukasta.

”Kyberturvallisuustaitoja pidetään tämän ajan välttämättömyytenä. Yhteisöt tarvitsevat näitä taitoja, ja sen vuoksi koulutuksia pitää järjestää”, painottaa al-Mutlaq.

Al-Mutlaqin kouluttajaparina toimii niin ikään Syyriasta paennut, kirjastonhoitajana työskentelevä Ibtisam Riyad Ghazi, 35. 

Ghazi kertoo kuulleensa monen joutuneen tekemisiin kyberrikosten, tilien hakkeroinnin ja vaarallisten linkkien kanssa. Pandemia-aikana esimerkiksi verkkohäirintä on lisääntynyt, eikä vanhemmilla ole ollut aikaa vahtia etäyhteyksin koulua käyvien lastensa kaikkia tekemisiä. 

”Koulutusten yhteydessä olemme kuulleet pojilta ja tytöiltä erilaisista ongelmista, joita he ovat peitelleet perinteiden ja yhteisön pelossa”, Ghazi kertoo.

Nainen ja mies seisovat liitutaulun edessä.
Nainen ja mies seisovat liitutaulun edessä.

”Kyberturvallisuustaitoja pidetään tämän ajan välttämättömyytenä. Yhteisöt tarvitsevat näitä taitoja, ja sen vuoksi koulutuksia pitää järjestää”, painottaa Wissam Ahmed al-Mutlaq, 28. Kuva: Osama Nabeel

Kaksi naista katsoo tietokoneen ruutua.

Koulutuksissa katsotaan opetusvideoita ja käydään ryhmäkeskusteluja. Ibtisam Riyad Ghazi, 35, osallistui koulutukseen viime vuonna ja opettaa nyt taitojaan eteenpäin. Kuva: Osama Nabeel

Kirkon Ulkomaanavun työ Jordaniassa keskittyy pakolaisten ja jordanialaisten toimeentulo- ja koulutusmahdollisuuksien parantamiseen. Viime vuosina esiin on noussut uudenlaisia tarpeita. Pakolaistaustaiset henkilöt tarvitsevat esimerkiksi koodaamiseen ja digimarkkinointiin liittyviä taitoja, joiden avulla he pääsevät käsiksi parempaan toimeentuloon ja laajempiin markkinoihin.

Kyberturvallisuuskurssille osallistunut syyrialainen Khadija Youssef Hariri uskoo kurssin parantaneen hänen työllistymis­mahdollisuuksiaan. Hariri kertoo oppineensa käyttämään digitaalista lompakkoa, mikä helpottaa sähköisten liiketoimien tekemistä. 

”Nämä taidot ovat meille uusia”, Hariri toteaa tyytyväisenä.

Etätyökulttuurin kehittyminen avaa myös pakolaisille uusia työllistymismahdollisuuksia. Kirkon Ulkomaanapu sekä suomalainen pakolaisia, turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttajia tukeva StartUp Refugees aloittivat toukokuussa Zaatarissa yhteistyön.

Projektissa Suomessa olevat mentorit tarjoavat leirissä asuville koulutusta etäyhteyksin. 45 leirin asukasta oppii, millaisia mahdollisuuksia ICT-alan freelance-työt voivat tarjota ja kuinka omaa osaamistaan voi markkinoida. 

Mies näppäilee tietokonetta.

25-vuotias Zakaria Tahseen Alkilani sai mentorin Suomesta. KUA:n ja Startup Refugeesin hanke välittää ICT-alan yrittäjyysoppeja Zaatarin leirin asukkaille. Alkilani haluaa ohjelmoida pelejä. Kuvaus: Osama Nabeel, Editointi: Ville Nykänen

Tabletit ja pelit tukevat oppimista

Pandemian vaikutukset ovat alleviivanneet laitteiden, yhteyksien ja taitojen tärkeyttä. Esimerkiksi 44 miljoonan asukkaan Ugandassa 15 miljoonaa lasta on kärsinyt korona-aikana koulusuluista. Luku pitää sisällään 600 000 ala- ja yläkouluikäistä pakolaistaustaista koululaista. 

On tärkeää, että etäyhteydet ja digitaidot ovat jatkossa kaikkien saatavissa.

Kirkon Ulkomaanapu on yhdessä hollantilaisen kumppanijärjestön kanssa varustanut tablettitietokoneilla luokkia Länsi- ja Luoteis-Ugandan pakolaisasutusalueilla. Peruskoulun oppilaat voivat pelata tableteilla luku- ja laskutaitoa kehittäviä vuorovaikutuksellisia pelejä. 

”Pelit perustuvat Ugandan opetusviranomaisen hyväksymään peruskoulun opetussuunnitelmaan, jonka tarkoitus on tehdä oppimisesta hauskaa, osallistavaa ja tehokkaampaa,” kertoo KUA:n vanhempi ohjelmatyöntekijä Filbert Idha

Lisäksi KUA ja YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ovat jalkauttaneet kouluihin digitaalisen alustan, jonka kautta oppilaat, opiskelijat ja opettajat pääsevät käsiksi oppimateriaaleihin ilman internetyhteyttä. Oppimateriaalit koostuvat teksteistä, videoista, vuorovaikutuksellisista simulaatioista ja digipeleistä. Niiden avulla opiskellaan kaikkea matematiikasta taideaineisiin. 

Tyttö käyttää taulutietokonetta.
Teknologia ei ole uusi juttu pakolaisasutusalueiden lapsille ja nuorille. Digitaitojen oppiminen on kuitenkin tärkeää, jotta lapset ja nuoret saavat laitteista ja yhteyksistä irti kaiken hyödyn. Kuva: Hugh Rutherford

Rwamwanjan pakolaisasutusalueen ammattikoululaiset ovat opiskelleet digiturvallisuutta ja -hygieniaa, digimarkkinointia sekä esimerkiksi valokuvausta ja videoiden tekemistä älypuhelimilla. Laitteet, yhteydet ja niiden käyttämiseen liittyvät taidot ovat tärkeitä myös perhesyistä.

”Joillain pakolaisista on perhettä kotimaassaan, ja digitaalinen vuorovaikutus on ainoa keino pitää yhteyttä heihin,” muistuttaa IT-projektityöntekijä Edgar Mutaryebwa

Teknologia ei ole uusi juttu pakolaisasutusalueiden nuorille. Älypuhelimet ovat yleisimpiä laitteita edullisuutensa vuoksi, ja eniten nuoret käyttävät WhatsAppia, Googlea ja Facebookia.

Mutaryebwa uskoo, että digitaitojen oppiminen auttaa pakolaistaustaisia nuoria hahmottamaan päämääriään ja mahdollisuuksiaan. Taitojen puute puolestaan asettaa heidät marginaaliin ja lisää nuorten turhautuneisuutta. 

”Kun älypuhelimet ja sosiaalinen media ovat helposti saatavilla, nuoret pääsevät käsiksi digimaailmaan. Ilman taitoja he kuitenkin joutuvat helposti vedätysten kohteiksi,” Mutaryebwa selventää.

Lapsi käyttää taulutietokonetta kuulokkeet korvilla.

KUA on yhdessä hollantilaisen kumppanijärjestön kanssa varustanut Ugandan pakolaisasutusalueiden kouluja tablettitietokoneilla. Kuva: Hugh Rutherford

Lapsi käyttää taulutietokonetta kuulokkeet korvilla.

Vuorovaikutukselliset pelit kehittävät oppilaiden luku- ja laskutaitoa. Kuva: Hugh Rutherford

Kaksi miestä katsovat tietokoneen ruutua.

”Olen aina rakastanut tietokoneita,” sanoo Kongon demokraattisesta tasavallasta Ugandaan paennut  Byamukama Ruhigwa (oik.). Hän osallistui tietokonekurssille ja pyörittää nyt pientä elokuva- ja musiikkibisnestä pakolaisasutusalueella. Moni alueen nuorista ei tiedä paljoakaan tietokoneista, mutta Byamukama opettaa heitä mielellään. Kuva: Hugh Rutherford

Tuk-tuk ja animaatiovideot vievät oppeja syrjäseuduille

Syrjäseuduilla tietoliikenneyhteydet ovat usein huonoja tai puuttuvat kokonaan. Kirkon Ulkomaanavun toiminta-alueilla Kambodžassa 60 prosenttia perheistä ei omista televisiota tai pääse internetiin. Se tarkoittaa, etteivät televisiossa lähetetyt opetusohjelmat ja verkon oppimateriaalit tavoita heitä. 

Haastavat tilanteet pakottavat luoviin ratkaisuihin. Kambodžassa opettajat ja opinto-ohjaajat ovat liikkuneet kylästä toiseen tuk-tukeilla pitämässä oppitunteja, jakamassa opiskelumateriaaleja ja rohkaisemassa perheitä tukemaan lapsiaan etäkouluaikana.

Kolme ihmistä istuu tuk-tukin takapenkillä.

Hätä keinot keksii. Koronasulkujen aikana Kambodžan opettajat ja opinto-ohjaajat liikkuivat kylästä toiseen tuk-tukeilla pitämässä oppitunteja. Kuva: KUA Kambodža

Myanmarin syrjäisillä maaseuduilla on puolestaan kysyntää uusille yrityksille ja toimeentulomuodoille. Viime vuonna alueen asukkaille tuotettiin opetusmateriaaleja yrittäjyydestä ja käsityöläisyydestä animaatiovideoiden muodossa. Materiaalit tehtiin neljällä eri kielellä, jotta niistä olisi hyötyä mahdollisimman monelle. 

Neljä naista katsovat tietokoneen ruutua.
Myanmarin maaseudulla naiset ovat saaneet yrittäjyyteen ja käsityöläisyyteen liittyviä oppeja animaatio­videoiden avulla. Videot tehtiin neljällä eri kielellä, jotta ne olisivat ymmärrettäviä mahdollisimman monelle. Kuva: Myat Kyaw Thein

Koulutukseen osallistuminen on tuonut yrittäjä Htoo Thint Zinille uusia kaupallisia mahdollisuuksia ja taloudellista hyötyä. Kouluttautuminen on parantanut tuotteiden laatua ja auttanut saamaan tuotteita myyntiin. 

”Työskentelen yhdessä 50 muun käsityöläisen kanssa. Yritystoiminnan lisäksi opetan nuorten, naisten ja vammaisten ryhmille yrittäjyyteen liittyviä taitoja laadunvalvonnasta, suunnittelusta ja kirjanpidosta”, Htoo Thint Zin kertoo.

Nainen hymyilee ja katsoo kohti kameraa.
Myanmarilainen käsityöyrittäjä Htoo Thint Zin kävi animaatiovideokoulutuksen. Opit toivat hänelle uusia kaupallisia mahdollisuuksia ja taloudellista hyötyä. Kuva: Myat Kyaw Thein

Luovat ratkaisut Kirkon Ulkomaanavun toimintamaissa osoittavat, että pandemian vauhdittamaan etäaikaan liittyy myös mahdollisuuksia. Jos yhteydet ovat olemassa, niin esimerkiksi koulutukset ja oppimateriaalit ovat nyt yhä useamman saatavilla.

Teksti: Ulriikka Myöhänen, Linda Kabuzire, Noora Pohjanheimo

Juttu on julkaistu alun perin Tekoja-lehdessä 2/2021. Syksyn lehti kantaa teemaa Digi, teknologia ja kehitys.

Afganistanin saavutusten pelätään murentuvan, mutta lukutaitoa ei voi ottaa pois

Afganistanin saavutusten pelätään murentuvan, mutta lukutaitoa ei voi ottaa pois

Maan sisäisiä pakolaisia Afganistanissa. Kuva: CWS Asia

Afganistanin hallituksen romahdettua kansainvälisessä yhteisössä on käyty paljon tarpeellista itsetutkiskelua. Ulkoapäin pakotettu valtion rakentaminen epäonnistui pahasti. Taleban pitää 20 vuoden jälkeen taas valtaa Afganistanissa – jäikö mitään saavutuksia jäljelle?

Afganistanin kehitysyhteistyössä on puhuttu paljon koulutuksesta ja erityisesti tyttöjen koulutuksesta. Talebanin edellisellä valtakaudella tytöt suljettiin pitkälti koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle, joten tyttöjen kouluttamisella on ollut myös valtava symbolinen merkitys.

Juuri naisten ja tyttöjen oikeuksien suhteen kansainvälisen kehitysyhteistyön saavutukset Afganistanissa ovat kiistattomat. Ja näiden saavutusten murentamista nyt pelätään. Afganistanista tulevaan dataan on tietysti suhtauduttava varauksellisesti, mutta suunta on ollut selvä. Erot maan sisällä esimerkiksi kaupunkien ja maaseudun välillä ovat kuitenkin suuret.

Lukutaidottomuus on Afganistanissa laajaa, mutta edistystä on saatu aikaan. Yli 15-vuotiaiden afganistanilaisten lukutaito on noussut 31 prosentista 43 prosenttiin vuoden 2011 jälkeen. Erityisen paljon on parantunut tyttöjen (15–24-vuotiaiden) lukutaito, joka nousi 32 prosentista 56 prosenttiin. Ylipäänsä nuoret lukevat selvästi vanhempia sukupolvia paremmin, lukutaito on kohonnut 65 prosenttiin.

Tytöt käyvät nyt enemmän koulua ja naisia on enemmän opettajina. Toisen asteen koulutuksen suorittaminen on nuorten naisten keskuudessa noussut. Vuonna 2005 luku oli vain 9 prosenttia. Kymmenet tuhannet naiset ovat päässeet yliopistoon. Työelämään osallistuminen on lisääntynyt.

Nämä tulokset eivät syntyneet helposti tai pelkästään ulkopuolisella avulla. Afganistanilaiset naiset ovat itse rakentaneet itselleen aiempaa vahvemman roolin yhteiskunnassa ja esimerkiksi vieneet tyttöjen kouluttamista eteenpäin, vaikka se on usein ollut hengenvaarallista.

Hankittua lukutaitoa ja koulutusta ei voi viedä pois. Naisten asema ei Afganistanissa ole koskaan ollut hyvä, silti se on nyt täysin erilainen kuin 20 vuotta sitten. Ei ole siis ihme, että afganistanilaiset naiset ovat haastaneet Taleban – valtaa niin kaduilla kuin televisiossa. Ulkomaiset joukot ovat poistuneet, mutta Afganistanin kansalaisyhteiskunta ei ole kadonnut.

Yhdysvaltojen rauhansopimus Talebanin kanssa tehtiin ohi vallassa olleen hallituksen, mutta myös ohi afganistanilaisten naisten oikeuksien. Afganistanin miehitystä perusteltiin toistuvasti naisten ja tyttöjen puolustamisella, mutta vetäytymisen yhteydessä naisten ja tyttöjen oikeuksien turvaaminen ei näytä olleen edes keskustelunaihe.

Nyt kansainvälisen yhteisön on tehtävä kaikkensa, jotta viimeisen 20 vuoden edistysaskeleita ei oteta pois Afganistanin naisilta. Talebania on painostettava niin ihmisoikeuksista, inklusiivisen, demokraattisen hallinnon perustamisesta kuin naisten oikeuksien takaamisesta. On tärkeää, että esimerkiksi YK:n ihmisoikeuselimet seuraavat tarkasti, mitä maassa tapahtuu – myös isojen kaupunkien ulkopuolella. Maahan on saatava kansainvälisiä ihmisoikeustarkkailijoita ja Taleban on pyrittävä painostamaan selkeisiin sitoumuksiin.

Tietenkin tämä tulee olemaan vaikeaa, mutta juuri siksi se on meidän velvollisuutemme. Erityisen tärkeää se on sitten, kun maailman mielenkiinto väistämättä pian siirtyy johonkin muuhun asiaan.
Jos haluat seurata Afganistanin tapahtumia tarkemmin, suosittelen esimerkiksi tätä listaa twittaajista, joka sisältää erityisesti paikallisia ääniä.

Kirjoittaja on Kirkon Ulkomaanavun vaikuttamistyön päällikkö.

Kaiken nähneet Beirutin koululaiset tarvitsevat nyt tukea

Monien päällekkäisten kriisien seurauksena perheväkivalta, lasten hyväksikäyttö, lapsiavioliitot sekä lapsityövoima ovat yleistyneet Libanonissa, kirjoittaa KUA:n Beirutissa asuva humanitaarisen avun koordinaattori Emma Pajunen. KUA on aloittanut työn Beirutin satamaräjähdyksestä kärsineissä kouluissa. 

Vierailin vastikään beirutilaisessa koulussa, jossa olemme aloittamassa Kirkon Ulkomaanavun koulutusteemaista työtä. Keskustelin opetushenkilökunnan ja koululaisten kanssa koulun tilanteesta. Mieleeni jäi koripallokenttä, jossa ei enää pelattu koripalloa. Minulle kerrottiin, että kenttä toimii nykyisin autojen parkkipaikkana.

Beirutissa leikkipuistot ovat olleet koronan vuoksi jo pitkään suljettuina. Moni lapsi ja nuori on ollut ison osan kuluneesta puolestatoista vuodesta kotona. Koulussa tapaamani oppilaat toivovat leikin ja pelien mahdollisuutta koulujen pihoilla, kun koulut taas syksyllä alkavat.

Kirkon Ulkomaanapu aloittaa kunnostustyöt viidessä satamaräjähdyksestä kärsineessä koulussa Beirutissa. Lasten leikeille ei ole sopivia tiloja vaurioituneissa kouluissa. Kuva: Emma Pajunen 2021.

Libanonissa lapset ja nuoret tarvitsevat nyt tukea enemmän kuin koskaan. Elokuun 2020 tuhoisan satamaräjähdyksen jäljiltä maa on poliittisessa pattitilanteessa ilman toimivaa hallitusta. Lisäksi Libanon kärsii vakavasta talouskriisistä, jota koronapandemia entisestään pahentaa.

Tukea tarvitsevat paikallisten lisäksi myös pakolaiset. Syyrian sodan seurauksena maassa on noin 1,5 miljoonaa syyrialaista, ja kokonaisuudessaan neljäsosa maan väestöstä on pakolaisia.

Poikkeuksellinen talousromahdus ja tuhoisa räjähdys

Maailmanpankin kesäkuussa julkaiseman raportin mukaan Libanonin talouskriisin arvioidaan sijoittuvan maailmanlaajuisesti jopa kolmen pahimman kriisin joukkoon sitten 1800-luvun puolivälin.

Lokakuun 2019 jälkeen Libanonin punta on menettänyt arvostaan noin 90 prosenttia dollaria vastaan. Se tarkoittaa, että myös tavallisten ihmisten palkka- tai eläkesäästöt ovat menettäneet suurimman osan arvostaan. Köyhyys- ja työttömyysluvut ovat arvioiden mukaan vähintäänkin kaksinkertaistuneet.

Elintarvikkeiden ohella valuutan romahdus näkyy polttoaineen ja lääkkeiden saatavuudessa ja hinnoissa. Jututtamieni libanonilaisten mukaan ainoa keino pärjätä on se, että ulkomailla asuva sukulainen tai tuttava lähettää heille dollareita.

Beirutin tuhoisa satamaräjähdys tapahtui 4. elokuuta 2020. Voimakas paineaalto vauroitti laajasti kaupungin rakennuksia. Kuva on koulusta, jossa KUA aloittaa työt. Kuva: Emma Pajunen 2021.

Maassa ole ollut täysivaltaista hallitusta edellisen hallituksen erottua Beirutin elokuun 2020 satamaräjähdyksen jälkeen, mikä hankaloittaa tilannetta entisestään. Räjähdyksessä noin 200 ihmistä kuoli ja 300 000 henkilöä menetti kotinsa.

Räjähdyksen jälkeen KUA lähetti välittömästi muun muassa ruokaa ja hygieniatarvikkeita sisältävää hätäapua yli sadalle perheelle. Hätäapu toimitettiin yhteistyössä Norjan Kirkon Ulkomaanavun kanssa. 

Räjähdys myös vaurioitti yli 200 koulua, joissa opiskelee yli 85 000 oppilaista. Jälleenrakentaminen on edelleen kesken.

Kirkon Ulkomaanapu on aloittamassa satamaräjähdyksessä vaurioituneiden koulujen kunnostamisen. Koulut sijaitsevat Beirutin köyhimmillä alueilla, ja niissä opiskelee pääosin libanonilaisia ja pakolaistaustaisia lapsia.

Koulumaailman monet haasteet

Libanonin koulutussektori on vakavassa kriisissä. Lokakuussa 2019 alkaneet maanlaajuiset mielenosoitukset pitivät lapsia kotona jo ennen koronasulkuja. Niin libanonilaisia kuin syyrialaisiakin oppilaita on jo jäänyt kokonaan koulutuksen ulkopuolelle, ja yli miljoona oppilasta on menettänyt vähintään yli vuoden opetuksesta.

Unicefin tuoreen raportin mukaan 15 prosenttia heidän haastattelemista perheistä on joutunut katkaisemaan lastensa koulutuksen sillä heillä ei ole enää varaa koulumaksuihin. Lisäksi 9 prosenttia perheistä joutui lähettämään lapsensa töihin koulun sijaan.

Syyrialaispakolaisista kouluikäisistä vain puolet kävi koulua ennen etäkouluun siirtymistä. 2020–21 lukukauden aikana 25 000 syyrialaispakolaista putosi koulutuksen parista. Yli 40 000 libanonilaista oppilaista siirtyi yksityisistä julkisiin kouluihin, kun vanhemmilla ei ollut enää varaa lukukausimaksuihin. Julkiset koulut olivat jo valmiiksi täynnä. Nyt opetusta on jouduttu järjestämään kahdessa vuorossa.

Räjähdys särki rakennusten rakenteita ja ikkunoita. Tässä koulussa ikkunalasit oli korvattu muoveilla vielä toukokuussa 2021. Kuva: Emma Pajunen.

Etäopetuksen järjestäminen on ollut vaikeaa, ja syitä on monia. Internetyhteydet ovat kehnoja ja kalliita, sähköä riittää huonosti, perheillä ei ole tarpeeksi laitteita ja vanhemmilla ei ole mahdollisuuksia auttaa lapsia kotikoulussa. Vaikutukset ovat olleet erityisen karuja jo valmiiksi heikossa asemassa oleville koululaisille, kuten syyrialaispakolaisille.

Taloustilanne on vaikuttanut myös opettajiin, sillä myös heidän palkkojensa arvo on romahtanut. Jos opettajan kuukausipalkan arvo dollareissa oli noin 1900 dollaria kuukaudessa, on se nyt noin 160 dollaria. On vaikeaa kuvitella, miten tällä summalla voi elättää perheensä, maksaa vuokransa tai ylipäätään käydä ruokakaupassa nykyhinnoilla. Opettajat joutuvat usein tekemään pärjätäkseen yhtä tai kahta sivutyötä iltaisin ja viikonloppuisin.

Koululaiset tarvitsevat tukea

Kouluvierailujen yhteydessä olen kuunnellut opetushenkilökunnan ja oppilaiden keskusteluja, niissä nousee usein esiin lasten hyvinvoinnin tukeminen. Monien päällekkäisten kriisien seurauksena perheväkivalta, lasten hyväksikäyttö, lapsiavioliitot sekä lapsityövoima ovat yleistyneet Libanonissa. Huonovointisuus on kaiken kaikkiaan kasvanut, ja kouluissa on suuri tarve psykososiaaliselle tuelle.

KUA:n kouluprojekteissa kunnostetaan myös koulujen pihoja, jotta lapsilla on mukavat olosuhteet leikeille ja pelailuille. Kuva: Emma Pajunen 2021.

Pyrimme työllämme tarjoamaan koululaisille paremmat puitteet koulunkäyntiin. Korjaamme yhteistyökouluissamme satamaräjähdyksen aiheuttamia tuhoja, mutta lisäksi panostamme ulkotiloihin. Osassa kouluista pihat ovat pieniä, eikä niissä mahdu kunnolla leikkimään, liikkumaan tai pelaamaan pelejä. Viihtyisät koulupihat ja niissä vietetty aika tukevat merkittävästi oppilaiden hyvinvointia.

Järjestämme myös tukiopetusta niille, jotka ovat vaarassa pudota koulusta. Tukiopetuksen yhteydessä tarjoamme myös aterian tukiopetukseen osallistuville oppilaille. Lisäksi annamme käteisapua vanhemmille, joilla ei ole varaa maksaa koulumaksuja. Oppilaille järjestetään heidän toiveidensa pohjalta hyvinvointiohjelmaa, kuten urheilua ja pelejä. Opettajat saavat myös psykososiaalisen tuen koulutusta ja koulutusta etäopetusmenetelmistä.

Kunnostustyöt alkavat pian ja muu kouluissa tehtävä työ syyskuussa, kun uusi lukukausi alkaa.

Emma Pajunen

Kirjoittaja on Kirkon Ulkomaanavun humanitaarisen avun koordinaattori Libanonissa. Pajunen on asunut Beirutissa 2,5 vuotta.