Tuhoisa maanjäristys iski Kirkon Ulkomaanavun toimintamaahan Syyriaan – kylmä talvi lisää nopean avun tarvetta
Helmikuun 6. päivän aamuna Syyriaa ja Turkkia koetteli magnitudi 7,8 maanjäristys. Syyrian puolella pahimmat tuhot sijoittuvat Aleppon alueelle. Kuva: AFP / LEHTIKUVA
Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on myöntänyt katastrofirahastostaan 200 000 euroa Syyriaan maanjäristyksestä kärsineiden lasten ja heidän perheidensä auttamiseen.
VARHAIN MAANANTAINA helmikuun 6. päivänä tapahtunut voimakkuudeltaan 7,8 magnitudin maanjäristys on aiheuttanut valtavaa tuhoa Syyrian pohjoisosissa ja Turkissa. Maanjäristys on romahduttanut rakennuksia ja kuolleiden ja loukkaantuneiden määrän pelätään nousevan, koska raunioissa on paljon ihmisiä.
Järistyksessä on tähänastisten tietojen mukaan loukkaantunut Kirkon Ulkomaanavun toimintamaassa Syyriassa ainakin 1 500 ihmistä ja kuolleiden määräksi on raportoitu jo yli 1 600 ihmistä. Turkissa kuolleiden määrä kohosi ensimmäisen vuorokauden aikana 3 400 ja loukkaantuneeksi oli raportoitu yli 20 000 ihmistä. Maanjäristyksen alkuperäinen keskus sijaitsi noin 30 kilometrin päässä Gaziantepin kaupungista Turkin puolella, mutta sitä seurasi useita kymmeniä jälkijäristyksiä, joista ainakin yksi oli yhtä tuhoisa kuin ensimmäinen.
Kirkon Ulkomaanapu on työskennellyt Syyriassa vuodesta 2017 alkaen.
Pohjois-Syyriassa vallitsevat tällä hetkellä talviset olosuhteet. Alueella on hyvin kylmä, ja rakennusten sortumisvaaran vuoksi moni maanjäristystä paennut joutuu oleskelemaan nyt ulkona. Humanitaarisen avustustyön tässä vaiheessa onkin tärkeää toimittaa maanjäristyksestä uhreille etenkin sellaisia tarvikkeita, jotka auttavat selviytymään talvesta: lämpimiä vaatteita, huopia ja suojaa.
”Avuntarve on suuri ja tilanne haastava. Seuraamme, miten asiat kehittyvät ja koordinoimme apua yhdessä muiden avustusjärjestöjen kanssa”, kertoo Syyrian maajohtaja Mazen Khzouz Damaskoksesta.
Maanjäristys iski Pohjois-Syyriaan keskellä talvea. Katastrofissa kotinsa menettivät kymmenet tuhannet ihmiset. Syyriassa on maanjäristyksen jälkeen suuri tarve muun muassa lasten lämpimille vaatteille, peitoille ja muille talveen varautumista helpottaville välineille. Kuva: AFP / LEHTIKUVA
Kirkon Ulkomaanavun työ Syyriassa sijoittuu myös maanjäristyksestä kärsineiden Aleppon, Haman ja Idlibin alueille. KUA on työskennellyt etenkin koulujen korjaamisen ja lasten ja nuorten kouluun paluun parissa.
”Luonnollisesti jatkamme työtämme koulutuksen parissa Aleppossa, Idlibissä, Hamassa ja Raqqassa. Olemme yhteydessä hankkeidemme piirissä oleviin perheisiin maanjäristysalueella varmistaaksemme, että heillä on kaikki hyvin ja, että he saavat tarvitsemansa avun”, sanoo Khzouz.
Kirkon Ulkomaanapu on Syyrian maanjäristysalueella paikan päällä Hamassa (kuva), Aleppossa, Idlibissä ja Raqqassa arvioimassa järistyksen tuhoja ja selvittämässä katastrofista selviyttyneiden tarpeita. KUVA: KIRKON ULKOMAANAPU
Kirkon Ulkomaanapu on aloittanut hätäapukeräyksen Syyrian maanjäristyksestä kärsivien perheiden auttamiseksi.
”On järkyttävää, että kaikkien jo meneillään olevien globaalien kriisien lisäksi tapahtui tällainen tilanne, joka koskettaa tuhansia ihmisiä”, sanoo toiminnanjohtaja Tomi Järvinen Kirkon Ulkomaanavusta.
”Kirkon Ulkomaanavulla on mahdollisuus auttaa, koska työskentelemme jo näillä alueilla. Alkuvaiheessa tuemme akuutista tilanteesta selviämistä ja heti, kun mahdollisita, panostamme siihen, että voimme varmistaa lasten koulutuksen jatkumisen”, Järvinen jatkaa.
Väsyneet jalat kertovat tarinaa kuivuuden kurittaman Somalian nälästä ja epätoivosta
Somalian eteläosassa sijaitseva Baidoan maan sisäisten pakolaisten leiri täyttyy hurjaa tahtia. Kuivuuden ja konfliktien keskellä pakolaisleirin väkimäärän ennustetaan kasvavan tulevina kuukausina ennätysvauhtia.
MIELEEN JÄIVÄT JALAT. Mudasta likaiset, paljaat ja varmasti hyvin väsyneet jalat jäivät vaivaamaan minua päiviksi sen jälkeen, kun vierailin Somalian suurimpiin kuuluvalla maan sisäisten pakolaisten leirillä Baidoassa. Osa marraskuun alussa leirillä tapaamistani ihmisistä kertoi kävelleensä jopa 120 kilometriä paetessaan sekä ankaraa kuivuutta että väkivaltaa – ja löytääkseen ruokaa. Osa Somaliaa on nälänhädän partaalla. Puolet maan väestöstä kärsii äärimmäisestä ja elämää uhkaavasta ruokapulasta.
Vierailin Baidoassa saadakseni ajantasaisen kuvan Somalian maan sisäisten pakolaisten leirioloista ja kuivuuden vaikutuksista heidän elämäänsä. Halusin myös pystyä vertaamaan nyt vallitsevaa tilannetta siihen, mikä se oli kesällä, kun vierailin Baidoassa edellisen kerran.
Tilanne on valitettavasti koko ajan huonompi. Nyt on marraskuu, ja täällä pitäisi sataa. Joitakin sateita on toki ollut, mutta sade yksin ei tarkoita, että tilanne olisi parantumassa. Sadevesi voi myös tuoda mukanaan lisäongelmia erityisesti ääriään myöten täynnä olevalla pakolaisleirillä, jossa likainen vesi voi levittää sairauksia ja lisätä sellaisten sairauksien kuten malarian esiintymistä.
Tilanne on ollut kestämätön jo pitkään, kuukausia. Silti nälänhädän ehkäisemiseen ja kuivuuden tuhojen lievittämiseen Somaliassa ja muualla Afrikan sarvessa tarkoitettu kansainvälinen rahoitus laahaa jäljessä. Yhteinen tahto toimia Somalian ja Itä-Afrikan hyväksi on vain yksinkertaisesti liian vähäistä, vaikka rahalla voitaisiin pelastaa miljoonia ihmishenkiä ja lievittää kärsimystä.
Apu käy koko ajan myös kalliimmaksi kansainvälisesti laukkaavan inflaation ja Ukrainan sodan aiheuttamien viljamarkkinoiden ongelmien vuoksi. Somalia on ollut pitkään riippuvainen Mustanmeren yli Ukrainasta ja Venäjältä tuotavasta viljasta, joka on lähes 90 prosenttia maan kaikesta tuontiviljasta. Meneillään olevat kriisit ovat nostaneet joidenkin tuotteiden hintaa Baidoassa 50 prosenttia. Eräs Baidoassa tapaamani pientä kauppaa pyörittävä nainen kertoi paikallisesta hintatasosta surkeita uutisia: puoli kiloa pastaa maksaa nyt 0,70 euroa, kolme litraa ruokaöljyä melkein 8 euroa, yksi keksi 0,10 euroa ja kilo perunoita euron. Kuljetusmaksu leiriltä lähimpään kaupunkiin on hieman yli 2 euroa.
Nykyisessä maailmantilanteessa olemme kaikki, jopa me suomalaiset, tietysti huolissamme kohoavista hinnoista ja inflaatiosta. Somalinaisen luettelemat hinnat eivät ehkä Suomen hintatasoon tottuneelle kuulosta niin pahoilta, mutta kannattaa muistaa: jopa seitsemän kymmenestä somalista elää köyhyydestä. Somalia on yksi koko Saharan eteläpuoleisen Afrikan köyhimmistä maista.
Uhkaava nälänhätä on siis Somaliassa monen kriisin summa. Ihmiset hakevat pakolaisleireiltä turvaa sekä kuivuudelta että väkivallalta. Eräs tapaamani naistenryhmä kertoi, etteivät he usko enää palaavansa kotiin. Kuivuus on vienyt paimentolaisina itsensä elättäneiltä naisilta toimeentulon ja terroristiryhmät ovat levittäytyneet heidän mailleen. Olisi mahdotonta palata, vaikka kunnolliset sateet alkaisivat tänään.
Baidoan pakolaisleirin kantokyky on äärimmillään. Leirille saapuu kuukausittain jopa 30 000–40 000 ihmistä. Kuivuuden ja konfliktien pahentuessa Baidoan leirin ihmismäärän odotetaan lisääntyvän vieläkin nopeammin. Viranomaiset ovat huolissaan sekä turvallisuudesta että terveyteen ja hygieniaan liittyvistä asioista. Kun jopa 200 000 ihmistä elää tiiviisti yhdellä leirillä ilman kunnollista hygieniaa, kaikenlaiset epidemiat aina kolerasta vesirokkoon ja tuhkarokkoon lähtevät herkästi leviämään.
Kuivuus vaikuttaa dramaattisesti erityisesti lapsiin. Lapset ovat kaikkein heikoimmassa asemassa akuutin aliravitsemuksen iskiessä. Lapset ovat myös kaikkein suurimmassa kuolemanvaarassa nälänhädän aikana, ja jo ennen. Aliravitun lapsen riski kuolla koleraan, malariaan, ripuliin ja jopa tavalliseen flunssaan on paljon suurempi kuin terveen, hyvin ravitun lapsen. Sain Baidoassa mahdollisuuden seurata yhden leirin terveysasemista toimintaa. Minulle kerrottiin, että aliravitsemuksen osuus kaikista ongelmista kasvaa koko ajan, ja klinikka jakaa ravintolisiä. Klinikan päivittäinen potilasmäärä on sekin hurja: jopa 500 päivässä.
Tämä kriisi ei ole vain tämän hetken kriisi. Se vaikuttaa myös tulevaisuuteen. Somalian koulutussektorin mukaan jopa 70 prosenttia somalilapsista on kuivuuden vuoksi pois koulusta. Jopa 250 koulua on samasta syystä suljettu, ja 720 000 kouluikäisen lapsen (joista 45 prosenttia on tyttöjä) pelätään putoavan koulusta kokonaan. Surullista on myös se, että maan sisäisten pakolaisten leireilläkin vain puolet lapsista pääsee kouluun. Myös pakolaisleirien koulut ovat ääriään myöten täynnä. Kotimaani Suomi on maailmalla kuuluisa koulutusosaamisestaan, mutta en voinut olla ajattelematta, miten suomalainen koulu selviytyisi, jos 400 oppilaalle rakennettu koulu saisi yhtäkkiä 200 oppilasta lisää – niiden tuhannen lisäksi, jotka kouluun olivat sulloutuneet jo eilen.
Vielä ei ole liian myöhäistä auttaa. Me pystymme auttamaan. Kirkon Ulkomaanapu on yksi Baidoan leirillä auttavista järjestöistä. Olemme jo jakaneet 700 kaikkein heikoimmassa asemassa olevalle perheelle käteisavustuksia kesän ja syksyn aikana. Nyt jaamme avustuksia 900 perheelle talven aikana sekä Baidoassa että Somalimaan puolella.
Kärsimykseen turtuu, eikä mikään enää hetkauta sinua Jouni Hemberg – Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja vastaa 12 tiukkaan väitteeseen
Humanitaarisissa kriiseissä ja rockpiireissä kovaksi keitetty Jouni Hemberg vastasi nippuun väitteitä, jotka putkahtelevat esiin myös KUA:n sosiaalisessa mediassa. Lue, miten toiminnanjohtaja selvisi Tekoja-lehden toimituksen piinapenkissä.
”Suomi tarvitsee nyt apua”
Vastikään 75 vuotta täyttänyt Kirkon Ulkomaanapu perustettiin Suomen jälleenrakennuksen yhteydessä vuonna 1947. Silloin Suomi oli avunsaaja, ei avunantaja. Nyt Euroopassa on taas sota, ja olemme palaamassa takaisin alkupisteeseen.
Emme me ihan ole palaamassa juurillemme, niin että keskittäisimme työtämme tänne Suomeen. Ukraina on tällä hetkellä varsinainen työn kohteemme Euroopassa. Toivomme, ettei se siitä laajene: sota Ukrainassa loppuisi ja voisimme lähteä keskittymään jälleenrakentamiseen. Tietenkin on harmillista, että pitkään rauhassa olleessa Euroopassa alkoi nyt sota.
”Kärsimykseen turtuu”
Sinulla on vuosikymmenten kokemus humanitaarisista katastrofeista ja kehitysyhteistyöstä. Näit nuorena miehenä omin silmin jopa Ceaușescun Romanian kauheudet 90-luvun vaihteessa. Kärsimys turruttaa, eikä mikään enää hetkauta sinua.
Ei se niin ole. Tietyllä tavalla sitä ammattimaistuu, mutta kärsimys hetkauttaa yhtä lailla kuin silloin nuorena miehenäkin. Ensimmäinen työkeikka Romaniassa oli aika hurja ja kaikennäköistä näin, mutta on sitä tullut eteen myöhemminkin työuralla. Tärkeintä on kuitenkin se, että aina pitää pystyä tekemään jotain. Pahinta on, jos ei pysty mitään tekemään. Toistaiseksi ei ole tullut eteen sellaista, ettei voisi mitään tehdä.
”Kehitysyhteistyö passivoi”
Kehitysyhteistyöhön on turha laittaa lisää rahaa, sillä maailmassa ei mikään muutu paremmaksi.
Ei pidä paikkaansa. Kehitysyhteistyöhön eri muodoissaan nimenomaan kannattaa laittaa rahaa. Sitä voi tehdä monella eri tavalla: voimme lainoittaa yrityksiä ja tarjota tietotaitoa kohdemaissa. Kehitysyhteistyö on yhteistyötä. Yhteistyö jo itsessään on sellainen asia, joka on tavoittelemisen arvoinen. Yhteistyön tuloksena syntyy yleensä jotain parempaa kuin ennen. On nähty, että äärimmäinen köyhyys on puolittunut ja koulua käyvien lasten osuus kasvanut, vaikka välillä on takapakkejakin. Kehitysyhteistyöhön kannattaa satsata, ja kaksi kolmesta suomalaisesta pitää kehitysyhteistyötä erittäin tai melko tärkeänä.
”Kirkon Ulkomaanapu kerjää rahaa joka kanavassa”
Alaisesi keräävät turuilla ja toreilla rahaa lippaisiin ja soittelevat läpi suomalaisia huusholleja ilta-aikaan uusien lahjoitusten toivossa. Kehitysyhteistyön määrärahojen leikkausten vuoksi KUA:n on jatkuvasti oltava käsi ojossa.
Kyllä se pitää paikkansa. Kun avun tarve on kasvava, niin valitettavasti meidän lahjoituspyyntöjen tarvekin on kasvava. Tämä on se todellisuus, jossa toimimme. Meillä on käsi ojossa monella tavalla, täällä Suomessa ja kansainvälisestikin. Suomalaisten pienetkin lahjoitukset ovat tosi tärkeitä sen takia, että ne mahdollistavat myös yhteistyön ulkomaisten rahoittajien kanssa. Esimerkiksi kuukausilahjoitukset puolestaan ovat tärkeitä pitkäjänteisessä auttamisessa. Ilman suomalaisten yksityisten ihmisten, seurakuntien ja yritysten panosta me emme pysty tekemään sitä, mitä me teemme.
”Rahat menevät isojen kihojen taskuun”
Kehitysyhteistyötä tekevien järjestöjen rahakeräyksistä hyötyvät oikeastaan vain isot kihot kuten sinä. Kukkarosi on niin paksu, ettei se mahdu edes housujen takataskuun.
Heh, heh. Kukkaro on siinä mielessä paksu, että siellä on paljon kuitteja. Rahaa tai mitään rahan arvoista siellä ei ole kovinkaan paljon, jos ihan rehellisiä ollaan. Olemme huomanneet, että meidän palkkatasomme on siinä mielessä alhainen, ettei se ole kilpailukykyinen esimerkiksi yksityissektorin tai YK-järjestöjen kanssa. Me järjestöt joudumme tällä hetkellä taistelemaan ammattitaitoisesta työvoimasta. Takaisin väittäisin, että olisi itse asiassa tehtävää tällä saralla. Jokainen ansaitsee työstään palkan. Kun tekee kokopäiväisesti tätä työtä, niin sitä ei voi tehdä ihan ideologialla. Valitettavasti itsellekin tulee niitä laskuja sähköpostista ja postiluukusta.
Kirkon Ulkomaanavun valvotaan sekä ulkoisissa että sisäisissä tarkastuksissa. Meille lahjoitetusta eurosta 90 prosenttia menee suoraan avustustyöhön.
”Kaivot ratkaisevat kuivuuden”
Raha ja käteisavustukset eivät taida ratkaista Itä-Afrikan kuivuutta. Olisi parempi kaivaa kaivoja.
Pelkät kaivotkaan eivät ratkaise Itä-Afrikan kuivuutta. Akuutisti ajatellen kaivo voi auttaa jossakin tilanteessa, mutta valitettavasti myös pohjavesi on jo niin matalalla, että kaivojen kaivaminen on vuosi vuodelta vaikeampaa. Ennen kaikkea sateiden saaminen Itä-Afrikan kuivuneille viljelysmaille olisi tarpeen. Nyt jo viides sadekausi on menossa pieleen peräjälkeen. Siitä ei pelkällä kaivolla selvitä. Meidän täytyy työskennellä ilmastonmuutoksen eteen monipuolisesti. Raha sikäli on tarpeen, että voimme sen avulla tehdä monimuotoisempaa työtä ihmisten sopeutumisen edistämiseksi.
”Ehkäisyvälineitä ne tarvitsevat Afrikassa”
Luet tuohtuneena somekommentteja, joissa vähätellään koulutuksen merkitystä ja kehotetaan lähettämään Afrikkaan kondomeja, traktoreita ja vaatteita ongelmien ratkaisemiseksi.
Miltä tuntuisi itsestä, jos joku kirjoittaisi Suomesta samalla tavalla: Suomessa menee taloudellisesti huonosti, jaetaanpa vähän kondomeja, että ongelmat ratkeavat? Ei varmaan tuntuisi hyvältä. Tasa-arvoinen yhteistyö ja kumppanuus globaalisti ihmisten välillä on tosi tärkeää, tulivatpa ihmiset sitten etelästä, idästä, pohjoisesta tai lännestä. Olemme ihan yhtä arvokkaita näissä kaikissa ilmansuunnissa, ja myös ansaitsemme samanlaisen kohtelun joka suunnassa.
”Suomen yritykset tarvitsevat tukea”
Toistaiseksi KUA lähettää vain rahaa toimintamaihinsa, vaikka fiksumpaa olisi päästää sinne firmoja tekemään bisnestä.
Itse asiassa meillä on yhteistyö yksityissektorin kanssa vahvassa nousussa. Me tietenkään emme ole mikään suomalaisten yritysten markkinakoneisto, mutta olemme ymmärtäneet, että työskentelemällä myös yksityissektorilla voimme saada aikaan kestävämpää muutosta. Olemme muun muassa lainoittaneet pientä ja keskisuurta yritystoimintaa, sillä näemme siinä vahvan työllistämisvaikutuksen ja kasvatamme samalla ihmisten toimeentulomahdollisuuksia. Myös sillä on iso merkitys, että voimme olla kehittämässä tällaista vastuullista yritystoimintaa, veronmaksua, ympäristönäkökulmaa ja ilmaston huomioimista.
”Kirkon Ulkomaanapu on yhtä kuin kirkko”
Kirkon Ulkomaanapu on itsenäinen säätiö, jolla on kuitenkin tiiviit yhteydet luterilaiseen kirkkoon. Kirkkoyhteydestä on maailmalla enemmän hyötyä kuin haittaa.
Pitää paikkaansa, mutta on paikallaan selvittää, mitä yhteys tarkoittaa. Meidän juuremme ovat luterilaisessa kirkossa. Ne eivät kuitenkaan ole sellaiset juuret, jotka johtavat meitä vaan ikään kuin perusta, josta ponnistamme. Nykyisin toimimme itsenäisenä säätiönä. Allekirjoitamme täysin humanitaariset periaatteet. Se tarkoittaa sitä, ettemme vie maailmalle uskontoa vaan apua.
Pitää myös paikkansa, että maailmalla kirkkoyhteydestä on enemmän hyötyä kuin haittaa. Vaikka Eurooppa on vähän kylmennyt uskontojen suhteen, niin uskonnoilla on muualla maailmassa valtava yhteiskunnallinen merkitys. Uskopohjaisena organisaationa meillä on yleensä ovet auki yhteistyöhön eri tasoilla ja eri puolilla maailmaa.
”Kirkollinen järjestö on kirkkoon kuuluvia varten”
On outoa, ettei Kirkon Ulkomaanapu keskity ensisijaisesti kristittyjen auttamiseen.
Allekirjoitamme humanitaariset periaatteet. Tehtävämme ei ole pelkästään kristittyjen auttaminen vaan kaikkien avuntarvitsijoiden tukeminen riippumatta siitä, mikä uskonto, ihonväri tai poliittinen kanta on. Humanitaarinen oikeus ja humanitaariset periaatteet ovat pohja meidän työllemme. Siihen me uskomme ja tiedämme, että niiden avulla voimme saada myös positiivisia tuloksia aikaan.
”Yrityksistä on enemmän hyötyä kuin kehitysyhteistyöjärjestöistä”
Sinut tunnetaan visionäärinä ja puhut toistuvasti ketteryydestä. Sinusta olisi parempi, jos KUA toimisi enemmän kuin yritys.
En sanoisi, että KUA:n pitäisi toimia enemmän kuin yritys. Haluaisin kuitenkin, että eri sektoreiden elementtejä yhdisteltäisiin. Jäykästi ja erillään toimiva yksityissektori ja kansalaisjärjestösektori vaikeuttavat, monimutkaistavat ja hankaloittavat yhteistyötä. Jos pystyisimme ottaman parhaimmat puolet näistä kaikista, lopputulos voisi olla niin hyvä ja ketterä, että pääsisimme tekemään työtämme huomattavasti tehokkaammin kuin nykyisin.
”Rock’n’Roll-elämä on rennompaa kuin avustusjärjestön johtaminen”
Sinusta on ihan kiva johtaa Suomen suurinta avustusjärjestöä, mutta kaikista mieluiten ryhtyisit taas rokkariksi. Olet itse asiassa tarjonnut omaa bändiäsi The Streetsiä esiintymään tuleviin hyväntekeväisyyskonsertteihin.
Heh, heh, heh. Rockmusiikki on sydäntäni lähellä, ja sitä aloin jo vuonna 1967 tekemään. Aluksi tein sitä enemmän ammattimaisesti, mutta lähinnä musiikki on kulkenut elämän ajan työuran sivussa. The Streetsin albumeiden julkaisusta on kulunut aikaa, eivätkä kaikki meidän alkuperäisjäsenistämme pysty enää osallistumaan. Mutta voisin kuvitella esiintyväni tulevaisuudessa jonkin kokoonpanon kanssa. Suomen suurimman kansainvälisen avustusjärjestön johtaminen on aika kokopäiväistä hommaa, mutta tulevina eläkepäivinä minulla on ehkä enemmän aikaa soittohommille.
Seurakuntavaalit 2022: KUA, Pipliaseura ja Lähetysseura haastavat ehdokkaat rakentamaan globaalia kirkkoa yhdessä
Kirkon Ulkomaanapu, Suomen Lähetysseura ja Suomen Pipliaseura kampanjoivat syksyn seurakuntavaaleissa globaalin kirkon puolesta. Järjestöt haastavat ehdokkaat rakentamaan yhdessä globaalia kirkkoa ja pitämään seurakunnan päätöksenteossa esillä kirkon kansainvälistä tehtävää.
SYKSYN 2022 seurakuntavaaleissa valitaan uudet luottamushenkilöt seuraaviksi neljäksi vuodeksi. Seurakuntavaaliehdokkaat voivat allekirjoittaa Globaalikirkko-sivuilla lupauksensa toimia sen puolesta, että seurakunnat kantavat vastuuta maailman köyhistä osana maailmanlaajuista kirkkoa.
Vetoomuksen allekirjoittanut ehdokas voi myös pitää omassa viestinnässään esillä Globaalia kirkkoa rakentamassa -tunnusta.
Kirkon Ulkomaanapu on kansainvälisen humanitaarisen avustustyön järjestö, jonka tekee kehitysyhteistyön muodossa kansainvälistä diakoniatyötä maailman heikoimmassa asemassa olevien parissa. Suomen Lähetysseura tukee kehitysyhteistyön lisäksi myös paikallisia seurakuntia maailmalla ja Suomen Pipliaseura kääntää Raamattua ja edistää työnsä kautta lukutaitoa ja parantaa sillä tavalla syrjittyjen ihmisten asemaa maailmalla.
Globaali vastuu on osa kirkon työtä
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kansainvälinen vastuu toteutuu kokonaisvaltaisesti sekä sanoin että teoin. Seurakuntien valtuuttamina järjestöt tekevät muun muassa kehitysyhteistyötä, rauhan työtä, humanitaarista apua, raamatunkäännöstyötä ja tukevat paikallisia seurakuntia maailmalla.
Koulutus parantaa yhteisöjen mahdollisuuksia ylläpitää vakautta. Lukutaidon ja koulutuksen merkitys korostuu, koska se antaa ihmisille tietoja ja taitoja, joiden avulla he pystyvät paremmin mukautumaan ympäristönsä vaatimuksiin. Lapsille koulut ovat myös turvallisia tiloja erityisesti silloin, kun heidän ympäristöään koettelevat erilaiset kriisit ja katastrofit. Kirkon kansainvälinen vastuu huomioi myös ilmastonmuutoksen tuomat haasteet ja tekee työtä niiden parissa, joita ilmastonmuutos jo koettelee.
Seurakuntavaaleilla valitut luottamushenkilöt tekevät päätöksiä sekä seurakunnan toiminnasta että määrärahoista. Seurakunnan antama tuki kehitysyhteistyötä ja muuta kansainvälistä diakoniaa sekä lähetystyötä ulkomailla tekeville järjestöille ei ole irrallinen avustus vaan oleellinen osa seurakunnan kansainvälisen vastuun toteuttamista.
Tutustu:
Äänestäjät voivat käydä verkkosivuilla katsomassa, ketkä oman seurakunnan ehdokkaat ovat allekirjoittaneet lupauksen.
“Odotan innolla, että pääsen kokeilemaan näitä tekniikoita käytännössä” – 71 ukrainalaisopettajaa ja -psykologia sai uusia oppeja traumojen käsittelyyn
Koulu on tärkeä kohtaamispaikka, jossa lapset voivat saada apua mieltä painavien asioiden käsittelyyn. Siksi koulutamme ukrainalaisia opettajia ja koulupsykologeja psykososiaalisista taidoista.
71 OPETTAJAA ja koulupsykologia sai koulutuksen mielenterveydestä ja psykososiaalisista taidoista Pohjois-Ukrainassa Tšernihivin alueella. Kirkon Ulkomaanapu järjesti koulutuksen yhteistyössä paikallisen koulutoimen kanssa.
Kouluttajana toimi kokenut psykologi ja konsultti Koen Sevenants. Kahden päivän mittainen koulutus piti sisällään luentoja, keskusteluja, roolipelejä ja ryhmätöitä. Tavoitteena oli vahvistaa ukrainalaiskouluissa työskentelevän henkilökunnan valmiutta kohdata lapset ja nuoret, jotka ovat sodan vuoksi joutuneet käymään läpi monia traumaattisia kokemuksia.
”On ollut arvokasta työskennellä ymmärtäväisen kouluttajan kanssa. Hänellä on paljon kansainvälistä kokemusta työskentelystä erilaisia traumoja kokeneiden lasten kanssa”, koulutukseen osallistunut psykologi Liudmyla Lozova kuvailee.
Koulutuksessa käytiin läpi traumojen vaikutuksia lapsiin ja aikuisiin. Koulutetut opettajat ja koulupsykologit tutustuivat erilaisiin työkaluihin, joita he voivat myöhemmin hyödyntää omassa työssään.
Ukrainalainen Liudmyla Lozova osallistui koulutukseen Pohjois-Ukrainassa kesäkuussa. Kuva: Irina Dasyuk.
”Odotan jo innolla, että pääsen kokeilemaan näitä oppeja käytännössä,” Lozova jatkaa ja kertoo, että on kokenut vastaavat koulutukset jo aiemmin hyödyllisiksi omassa työssään.
Psykologi Iryna Lisovetska kertoo työskennelleessä vapaaehtoisena psykologina aina siitä lähtien, kun sota alkoi Itä-Ukrainassa vuonna 2014. Hän on työskennellyt jo aiemmin esimerkiksi maan sisäisten pakolaislasten, sotilaiden sekä kaatuneiden sotilaiden perheiden parissa.
”Nyt olen kokenut sodan henkilökohtaisesti. Olen viettänyt aikaa tulitusten ja pommitusten keskellä, tiedän paremmin auttamieni ihmisten tilanteen”, Lisovetska pohtii.
Hän kertoo osallistuneensa koulutukseen, koska uskoo uusien taitojen olevan hyödyksi myöhemmin työssään sodan keskellä.
Ohjusiskut osuivat alueelle myös koulutuksen aikaan
Koulutus hätätilanteissa on Kirkon Ulkomaanavun työn ydintä. Koulussa konfliktien keskellä elävät lapset ja nuoret saavat rutiineja ja sisältöjä arkeensa.
Koulu on myös tärkeä kohtaamispaikka, jossa lapset voivat saada tukea aikuisilta ja apua mieltä painavien asioiden käsittelyyn. Sen vuoksi on tärkeää, että koulujen henkilökunnalla – kuten opettajilla ja psykologeilla – on työkaluja traumojen käsittelyyn.
Irina Lisovetska on toiminut vapaaehtoisena psykologina vuodesta 2014. Lisovetska uskoo, että koulutuksessa saadut opit kantavat pitkälle. Kuva: Irina Dasyuk.
Koulutuksia paikan päällä seurannut Kirkon Ulkomaanavun Ukraina-operaation johtaja Yannic Georis kertoo, että palautteen perusteella osallistujat olivat erittäin tyytyväisiä koulutuksiin.
”Ilmapiiri oli todella hyvä, ja palaute 99-prosenttisesti positiivista. Käymme yhä läpi palautteita, mutta ensisilmäyksellä osallistujat vaikuttavat erittäin tyytyväisiltä.”
Hyökkäys Ukrainassa alkoi 24. helmikuuta ja on kestänyt jo yli neljä kuukautta. Tšernihivin alueella ei ole tällä hetkellä venäläisjoukkoja, mutta Venäjä teki koulutusten aikaan alueelle ohjusiskuja.
”Yksi osallistuja joutui jättämään koulutuksen kesken, koska hänen kotinsa oli tulessa. Hän lähti koulutuksesta itkien. Lisäksi yhden henkilökuntaan kuuluvan henkilön koti vaurioitui iskussa Desnan alueelle”, Georis kuvailee.
Kouluttajana toimi kokenut psykologi ja konsultti Koen Sevenants. Kaksipäiväinen koulutus järjestettiin kahdesti. Päivien aikana tehtiin monenlaisia harjoituksia ja roolipelejä. Kuva: Irina Dasyuk.
Kirkon Ulkomaanapu ja Tšernihivin kaupunki allekirjoittivat vastikään yhteistyönsopimuksen, jonka myötä koulutusaiheinen työ Tšernihivin alueella Pohjois-Ukrainassa voi jatkua. Avustustyön seuraavassa vaiheessa noin 15 000 lapselle järjestetään kesäaktiviteetteja liikunnan, taiteen ja pelien parissa. Kirkon Ulkomaanapu on varmistanut, että myös näitä aktiviteetteja ohjaavilla opettajilla on valmiudet vastata lasten psykososiaalisiin tarpeisiin.
Pommitukset ovat tuhonneet ja vaurioittaneet ukrainalaisarvioiden mukaan yli 1800 koulua. Koululaiset ovat parhaillaan kesälomalla, mutta opetuksen on tarkoitus alkaa jälleen syyskuussa.
Miltä Ukrainan pakolaiskriisi näytti ja kuulosti alkuvaiheessa? Millaista apua ukrainalaispakolaiset tarvitsivat? Tekoja-podcastin erikoisjakso Ukrainan sodasta äänitettiin paikan päällä.
UKRAINA JOUTUI sodan keskelle helmikuussa 2022. Kirkon Ulkomaanavun työ ukrainalaisten auttamiseksi alkoi muotoutua jo seuraavan viikon aikana. Avustustyö Ukrainan sodan vuoksi kotinsa jättäneiden hyväksi aloitettiin yhteistyössä unkarilaisen Hungarian Interchurch Aidin (HIA) kanssa.
Viestinnän asiantuntija Ulriikka Myöhänen ja valokuvaaja Antti Yrjönen matkustivat maaliskuun alussa ukrainalaisia pakolaisia vastaanottaneeseen Unkariin ja rajan yli Länsi-Ukrainaan. Tekoja-podcastin jakso numero 8 on äänitetty paikan päällä.
Miltä Ukrainan pakolaiskriisi näytti ja kuulosti keväällä 2022? Millaista apua ukrainalaispakolaiset tarvitsivat ja mikä on paras tapa auttaa sotaa juuri paenneita? Jaksossa kuullaan Harkovan pommituksia helmi-maaliskuussa paenneiden perheiden tarinoita.
Miltä Ukrainan pakolaiskriisi näyttää ja kuullostaa? Millaista apua ukrainalaispakolaiset nyt tarvitsevat? Entä meneekö apu perille? Tämä on Tekoja-podcast, tervetuloa kuuntelemaan. Minun nimeni on Ulriikka Myöhänen, ja studiossa kanssani on Kirkon Ulkomaanavun kuvaaja Antti Yrjönen, ja itse asiassa tämä studio matkaa parhaillaan 120 kilometrin tuntivauhdilla kohti Ukrainaa. Olemme siis tällä hetkellä vielä Unkarin puolella rajaa, ja meidän on tarkoitus ylittää raja tässä iltapäivällä ja saapua Länsi-Ukrainassa sijaitsevaan Perekovon rajakaupunkiin. Me ollaan oltu jo Unkarin ja Ukrainan välisellä raja-alueella seuraamassa tilannetta hetken aikaa, ja Kirkon Ulkomaanapu tekee täällä sekä Ukrainassa että rajaseudulla avustustyötä yhdessä unkarilaisen kumppanijärjestön Hungarian Interchurch Aidin kanssa. Antti, sinä olet tehnyt havaintoja kameran linssin läpi tuolla Unkarin ja Ukrainan välisellä raja-alueella. Miltä tuo kriisi sinun mielestäsi näyttää?
Antti Yrjönen (00:01:06):
Rajalla näytti tosi rauhalliselta, siellä oli kaikki aika hyvin organisoitua, eniten tulijoissa oli naisia, lapsia, perheitä, jonkun verran myös vanhuksia. Ihmisiä ei ollu mitenkään massoittain pienellä rajanylityspisteellä, mutta tasaseen tahtiin koko ajan tuli lisää ihmisiä, jotka viipy siellä raja-alueella muutamia tunteja ja odotti erilaisia jatkomahdollisuuksia, että miten pääsi liikkumaan eteenpäin siitä rajalta.
Ulriikka Myöhänen (00:01:33):
Millasia tarpeita näillä ihmisillä on, kun he ylittää ton rajan?
Antti Yrjönen (00:01:37):
Tietysti ihmisillä on pitkä matka takana, myös mahdollisesti pitkä odottelu jonossa rajan toisella puolella. Ihmisillä on nälkä, ihmisillä on kylmä, saattaa puuttua perustarvikkeita, näitä kaikkia oli rajalle järjestetty. Ruokaa sieltä sai, lämmikettä, lämmintä paikkaa, missä voi odotella jatkoyhteyksiä ja levätä, ja lapset siellä myöskin leikki, että erilaisia leikkikaluja oli aika paljon löytyny sinne kanssa.
Ulriikka Myöhänen (00:02:06):
Ukrainan sota tosiaan alkoi 24. päivä helmikuuta, ja jo ensimmäisen viikon aikana noin miljoona pakolaista on paennut naapurimaihin. Heistä suurin osa on suunnannut Puolaan, mutta vain viikon sisälle jo reilusti yli 100 000 pakolaista on tullut myös Unkarin rajan yli, ja nämä luvut vaan jatkaa kasvuaan. Olimme tosiaan Barabásin pikkukylässä, sieltä on vaan muutaman minuutin ajomatka rajalle, ja tapasimme siellä ihmisiä, jotka olivat matkanneet pitkän matkan jopa Ukrainan pääkaupungista Kiovasta Ukrainan ja Unkarin rajalle. Millanen paikka tuo Barabásin pikkukylä on? Miten sitä kuvailisit, Antti?
Antti Yrjönen (00:02:43):
Se on todellakin pikkukylä. Asukkaita normaalioloissa on 700 kappaletta siellä kylässä, eli voi kuvitella ehkä semmosen suomalaisenkin hyvin kylän, niin siitä saa ajatusta, että minkä kokoluokan paikka on. Yks kyläkauppa siitä löyty ja näin, mutta kylätalo oli avattu tähän käyttöön, ja siellä kaikki avustusjärjestöt, viranomaiset ja myöskin varmasti kaikki kyläläiset toimi hyvin yhteistyössä tarjotakseen apua näille tulijoille.
Ulriikka Myöhänen (00:03:13):
Meidän matka tällä hetkellä jatkuu kohti raja-aluetta ja Ukrainan puolta tuosta rajaa. Jos kaikki menee hyvin niin pääsemme tänään Ukrainan puolelle, ja pääsemme siellä myös tapaamaan lisää pakolaisperheitä ja keskustelemaan heidän matkasta ja heidän tarpeista. Samalla voimme arvioida sitä, et mikä heidän avun tarpeensa juuri tällä hetkellä ja ehkä tulevaisuudessa on.
(musiikkia)
(puhe kuuluu hiljaa limittäin radiomusiikin kanssa)
Ulriikka Myöhänen (00:03:43):
Matka on tullut siihen pisteeseen, että pian ylitetään rajaa Unkarista Ukrainaan. Tässä matkan varrella ollaan nähty muutama tommonen isompi linja-auto, joilla ilmeisesti pakolaisia tuosta rajan yli sitten (joku yskäisee puheen päälle) autetaan jatkamaan matkaansa.
(taustalla keskustelua)
Ulriikka Myöhänen (00:04:03):
Ja saavumme tähän rajatarkastuspisteelle ihan pian tässä. Toivottavasti päästään ongelmitta rajan yli.
(musiikkia)
Ulriikka Myöhänen (00:04:18):
Ensimmäinen päivä Ukrainassa alkaa kääntyä kohti yötä. Me ollaan tällä hetkellä Perekovon kaupungissa sijaitsevassa hotellissa, ja täällä on meidän lisäksi vain kotinsa jättäneitä pakolaisia. Heille tarjotaan täällä ilmainen majoitus. Unkarin puolella rajaa emme ole tällä viikolla nähneet massoittain ihmisiä, ihmiset tuntuu liikkuvan sieltä rajalta aika tasaista tahtia pakolaisten suojan ja avupisteen kautta kohti Budapestia. Antti, tänä päivänä tultiin ton rajan yli, niin miten tilanne erosi täällä Ukrainan puolella? Millaisia havaintoja teit?
Antti Yrjönen (00:04:51):
Eilen täällä Ukrainan puolella näytti tosi rauhalliselta, mutta enää ei voi sanoa, etteikö näkyis massoittain ihmisiä. Autojono, joka oli sinne rajalle, oli varmasti kilometrien pituinen ja myöskin ihmisiä liikkui tällä puolella enemmän. Tunnelma oli silti hyvin rauhallinen, ja suurin osa ihmisistä odotti autoissa.
Ulriikka Myöhänen (00:05:11):
Tossa illan pimennyttyä juttelin siinä meidän unkarilaisen kumppanijärjestön avustuspisteellä näitten paikallisten avustustyöntekijöiden kanssa, ja mä sitten kysyin heiltä, että miten pitkään ihmisillä kestää tällä hetkellä jonottaa tuossa jonossa, miten pitkään ihmiset on ollu tossa jonossa. He sanos, et se on noin 10 tuntia mitä heillä kestää tällä hetkellä, että he pääsee rajan yli. Sen jonottamisen lisäksi tietysti kestää aikaa siinä, että tarkistetaan kaikki paperit ja päästään itse raja-alueen yli. Mutta ketäs siellä oli tänä päivänä liikkeellä? Erosko se porukka jollakin lailla siitä, miltä se näyttää tuolla Unkarin puolella rajaa?
Antti Yrjönen (00:05:51):
Unkarin puolella tosiaan näkyy lähinnä äitejä lapseineen, naisia, joitain vanhempia ihmisiä, mutta tällä puolella rajaa nähtiin sitten kokonaisia perheitä, eli siellä oli miehet tuomassa perheitä tänne rajalle, eli kääntyvät itse sieltä sitten takaisin. Täällä nähtiin myös isiä.
Ulriikka Myöhänen (00:06:13):
Kyllä. Elikkä kaikki alle 60-vuotiaat miehet taitaa olla tällä hetkellä semmosessa tilanteessa, et he ei voi tuota rajaa ylittää, eli he jäävät tänne Ukrainaan, et heidän pitää mennä armeijaan ja sitä kautta mahdollisesti taisteluihin. Meillä tosiaan meidän unkarilainen kumppanijärjestö toimii raja-alueella, siellä on avustuspiste, jossa pystytään tarjoamaan pakolaisille ruokaa ja juomaa pitkän matkan päätteeksi. Lisäksi siellä oli teltta, missä ihmiset hetken aikaa pysty levähtämään, jos on vaikka kylmä tai tarvii muuten paikan, missä vähän jalotella muualla kuin ulkoilmassa. Minkälaisia havaintoja teit siitä, että miten pakolaisia autettiin raja-alueella?
Antti Yrjönen (00:07:00):
Meidän kumppanijärjestön työntekijät keitti omalla pisteellänsä teetä, siel oli erilaisia välipaloja, niitä kierrettiin tarjoomassa myös perheille suoraan autoihin, et autostakaan ei välttämättä tarttee sinne pimeelle kadulle lähtee etsimään mitään, vaan työntekijät kiersi autolta autolle ja kysy, et oliko jollekin tarvetta.
Ulriikka Myöhänen (00:07:20):
Kyllä. Siinä varmasti kuuma lämmin juoma tuli kyllä tarpeeseen, oli sen verran kylmä illan pimentyessä.
(pieni päällekkäisyys)
Antti Yrjönen (00:07:28):
Kyllä se näytti hyvin kelpaavan jokaiseen autoon.
(musiikkia)
Ulriikka Myöhänen (00:07:37):
Sen lisäksi että me ollaan tänä päivänä oltu raja-alueella, näitä jonoja ja sitä tilannetta havainnoimassa, niin me ollaan tänä päivänä käyty vierailemassa täällä Perekovossa paikallisessa koulussa, joka on nyt tämän kriisin alettua muutettu pakolaissuojaksi. Tällä hetkellä juuri siellä koulussa majoittui 50 pakolaista meidän tietojen mukaan. Me tavattiin siellä tän koulun rehtori ja opettaja, jotka puhuivat todella hyvää englantia. He kertovat, että viikko sitten, kun sota alkoi tuossa helmikuun loppupuolella, niin heti sinä päivänä, kun pommitukset alkoivat niin koulu laitettiin kiinni ja se muutettiin suojaksi, minnekä pakolaiset pikku hiljaa ovat tämän konfliktin eskaloiduttua alkaneet tulla hakemaan suojaa. Tämän koko koulu pyörii täysin vapaaehtoisvoimin, eli siellä on koulun opettajat, rehtorit, koulun keittäjät, ja tästä Perekovon kaupungista tulevat muut vapaaehtoiset henkilöt tekemässä töitä. Millaisia havaintoja Antti teit siellä, miltä se meininki sinun mielestä näytti?
Antti Yrjönen (00:08:56):
Koululla näytti hyvin työntäyteiseltä, keittiössä oli useita keittäjiä valmistamassa aterioita pakolaisille, pöydät oli katettu valmiiksi heitä varten, samaten koko ajan tuli lisää tavaraa sisään. Tuotiin vessapaperia, kaikkea muuta perustarviketta. Lahjotuksena on tullu paljon leluja lapsille, sieltä löyty leikkihuone, missä lapset pääsee leikkimään. Tosiaan kovin työntäyteiseltä näytti toiminta siellä koululla.
Ulriikka Myöhänen (00:09:29):
Kuulin siellä keittiössä itse asiassa, kun juteltiin näiden keittäjien kanssa, että heidän päivät on tässä viime päivinä ollu 20 tunnin mittasia, että siinä ei kyllä paljon yöunille aikaa jää. Yks syy sille, et minkä takia nimenomaan tuolla koulussa tehään noin pitkää päivää, on se, että kovin monessa pakolaissuojaksi muunnetussa tilassa ei ole keittiötä ja sitä myöten mahdollisuutta valmistaa ruokaa isoille määrille ihmisiä. Eli käytännössä tämän alueen ja kaupungin muista pakolaissuojista pakolaiset tulevat tänne koululle syömään, ja se ruokailu on porrastettu niin, että kaikilla ois mahdollisuus saada ilmainen ateria siellä. Sen lisäks, että me vierailtiin keittiössä ja kierrettiin rakennusta ympäri, niin me tavattiin myös perhe, joka on nyt noin viikon ajan jo ehtinyt oleilla siellä omassa huoneessaan. He olivat paenneet tänne Länsi-Ukrainaan idästä Harkovan kaupungista. Haluatko Antti kertoa vähän, että minkä tyyppinen perhe tä oli?
Antti Yrjönen (00:10:39):
Tässä oli tämmönen perhe, jossa oli isä, äiti, 2 lasta ja yksi sukulaistyttö mukana. Hyvin taiteellinen tausta perheellä, eli teatteriperhe oli kyseessä. Isä oli teatterin johtaja kotikaupungissansa ja äiti puolestaan lavastaja, ja myöskin lapsilla kaikilla erilaisia teatteriaiheisia ambitioita. Tällanen perhe tosiaan tavattiin.
Ulriikka Myöhänen (00:11:12):
Mulla jäi eniten perheestä mieleen se, että kun me kysyttiin näiltä lapsilta, noin 10-11-vuotiaat tais olla nämä tytöt, kysyttiin heiltä, että kun he lähtivät pommituksia pakoon Harkovasta näitten taisteluitten alettua. Me kysyttiin, et mitä he otti mukaan. Se oli jotenkin, he kerto, että he oli ottanu omat puhelimensa ja jotakin leluja ja jotakin muuta semmosta virikettä matkalle mukaan. Sitten me kysyttiin toiselta näistä tytöistä, et miten paljon hänellä oli aikaa pakata niitä tavaroita. Muistatko Antti vielä mitä hän vastas?
Antti Yrjönen (00:11:57):
20 minuuttia.
Ulriikka Myöhänen (00:11:58):
Ja muistatko mun jatkokysymyksen siinä?
Antti Yrjönen (00:12:00):
Oliko se riittävästi. Ja kuulemma oli.
Ulriikka Myöhänen (00:12:04):
Tä tyttö vastas että kyllä, se oli ihan riittävä aika.
(musiikkia)
Ulriikka Myöhänen (00:12:12):
Can you tell me what is your name?
Tulkki (00:12:17):
Larissa.
Ulriikka Myöhänen (00:12:18):
Okay, and where do you come from?
Tulkki (00:12:20):
From Harkow.
(englanninkielinen haastattelu kuuluu puheen taustalla)
Ulriikka Myöhänen (00:12:27):
Berehovessa tuossa samaisessa pakolaissuojaksi muunnetussa koulussa tapasimme Larissan, joka oli myös paennut Harkovasta Berehoveen. Muistatko Antti, että mitä Larissa kertoi meille pakomatkastaan?
Antti Yrjönen (00:12:41):
Larissa kerto meille, että ennen pakomatkan alkamista perhe oli viettänyt 4 yötä talonsa kellarissa pommituksia paossa, ja sitten lähtenyt matkaan maaliskuun 1. päivänä juna-asemalta. Junaan pääseminen oli hankalaa, koska kaikki ihmiset pyrkivät pakoon kaupungista, ja vaikka juniin pääsee ilmaiseksi, niin paikoista joutuu kaikki kilpailemaan.
(Larissa puhuu ukrainaksi)
Tulkki (00:13:12):
-So they could take the train for free, yes, but it was difficult to get on the train, because there were a lot of people on the platform. All wanted to travel somewhere far from that place.
Ulriikka Myöhänen (00:13:33):
And who is she traveling with, who is here with her?
(tulkki kääntää kysymyksen ja Larissa puhuu ukrainaksi)
Tulkki (00:13:42):
With her husband and with her daughter.
(Larissa puhuu väliin)
Tulkki (00:13:46):
Yes, a cat, too.
Ulriikka Myöhänen (00:13:49):
What are your needs at the moment? What do you need at the moment?
Ulriikka Myöhänen (00:13:53):
Tämä oli semmonen kokemus, mikä tuli monissa tarinoissa esiin, kun tuolla raja-alueella ihmisten kanssa juteltiin, eli tosi moni kertoi siitä, että kun oli lähteny isommasta kaupungista junan kyytiin, niin rautatieasemalla oli ollu lähtiessä todella paljon porukkaa, ja myös laiturilla oli todella kamppailtu siitä, että kuka sinne junaan pääsee. Mutta ilmeisesti ainakin joissain kaupungeissa oli priorisoitu lapsia ja naisia junaan pääsyssä. Larissa ja hänen perheensä pääsi junaan, ja Larissa matkusti hänen miehensä, tyttärensä ja Bella-kissansa kanssa. Muistatko, mitä Larissa kertoi pakomatkasta? Minkälainen se oli?
Antti Yrjönen (00:14:36):
Matka oli raskas ja kesti kaiken kaikkiaan neljä päivää, ja jokainen voi miettiä omalla kohdallaan, että jos lähtee lyhyellä varotusajalla neljän päivän matkalle, niin kuinka rankalta se voi tuntua ja mitä kaikkea siinä matkalla huomaa, että puuttuu, mitä tarvitsisi mukaan.
Ulriikka Myöhänen (00:14:55):
Larissa perheineen tosiaan pääsi perille Berehoven pikkukaupunkiin ja pääsi majoittumaan tähän kouluun, joka oli muunnettu pakolaissuojaksi. Me kysyttiin Larissalta siitä tilanteesta, että kun hän oli joutunu perheineen jättämään kotikaupunkinsa sodan vuoksi ja sinne oli jäänyt ystävät, tuttavat, oma kotitalo, niin kysyttiin häneltä sitä, että mitä hän tarvitsisi juuri nyt tällä hetkellä. Vastaus oli aika hämmentävä.
(Larissa puhuu ukrainaksi)
Tulkki (00:15:42):
They are glad to say that here they feel safe. They are glad that their children are alive and that they are close to their parents, and they are glad they could be here now.
Antti Yrjönen (00:16:02):
Larissa sanoi, ettei hän juuri nyt tarvitse mitään, että kun hän on perheinensä saanut lämpimän paikan, jossa nukkua, heille tarjotaan kolme ateriaa päivässä ja löytyy paikka, missä voi peseytyä ja pääsee myös pesemään pyykkiä, saa puhtaita vaatteita itselleen. Että tämä riittää tällä hetkellä hänelle.
Ulriikka Myöhänen (00:16:23):
Aika perustavanlaatuisista asioista on kyse tässä asiassa. Siinä koulussa, joka oli muunnettu pakolaissuojaksi, niin siellä oli tosiaan mahdollisuus pestä pyykkiä ja me kuultiin itse asiassa, kun me vierailtiin siellä, että sinne kouluun oli tuotu pyykinpesukoneet nimenomaan meidän unkarilaisen kumppanijärjestön Hungarian Interchurch Aidin toimesta. Me jatkettiin Larissan kanssa juttua siinä jokunen tovikin, ja oikeastaan keskustelun loppupuolella, kun oltiin puhuttu tästä, et minkälainen heidän pakomatkansa oli ollu ja minkälainen tilanne heillä tällä hetkellä Berehovessa on, niin kysyin Larissalta, että miten hän näkee tulevaisuuden, että minkälaisia ajatuksia hänellä on sen suhteen, että mitä tässä elämässä seuraavaks tapahtuu.
(Larissa puhuu ukrainaksi, taustaääniä)
Tulkki (00:17:48):
She has cancer, and she had treatment in Harkow, but the hospital was shut, it was destroyed, and she cannot continue her treatment.
Antti Yrjönen (00:18:08):
Tässä vaiheessa meille selvisi, että Larissa on sairastanu syöpää, ja hän oli kotikaupungissaan saanut syöpähoitoja, mutta pommitukset on tuhonnut sen sairaalan, ja tietysti myös pakomatka on katkaissut ne hoidot, eli hän pohti, että olisko Unkarin puolen rajaa mahdollista jatkaa näitä syöpähoitoja.
Ulriikka Myöhänen (00:18:33):
Perhe empi kuitenkin rajan ylittämistä sen vuoksi, että mukana oli tosiaan Larissan tytär, sitten oli tämä kissa, ja sitten oli lisäksi Larissan mies, mutta miehellä oli se tilanne, että hänen olis sit pitäny jäädä Ukrainan puolelle, et hän ei ois pystyny rajaa ylittämään. Sen vuoksi he olivat tuumaustauolla Berehovessa, eivät olleet vielä lähteneet rajan yli. Larissan tarina on kuvaava esimerkki siitä, että ihmisillä on ollut jo ennen sotaa melkoisia haasteita elämässä, kuten Larissalla syöpään sairastuminen, mutta tämä Larissan vastaus meidän kysymykseen tarpeista oli myös aika kuvaava. Hän sanoi, että hänellä on nyt kaikki tarvitsemansa, kun hän on päässyt paikkaan, jossa ei ole taisteluita.
Ulriikka Myöhänen (00:19:24):
Thank you so much and I wish you all the best and strength, and I hope that you get all the things that you need in this situation.
(Larissa puhuu ukrainaksi)
(musiikkia)
Ulriikka Myöhänen (00:19:55):
Ukrainan kriisi on tullut meitä eurooppalaisiakin lähelle ja synnyttänyt myös suomalaisissa valtavan halun auttaa. Meiltä Kirkon Ulkomaanavussa on kysytty paljon, että voisiko meille esimerkiksi lahjottaa meille tavaroita, lääkkeitä tai ruokaa ja voitaisiinko ne tavarat pakata vaikka rekkaan ja tuoda tänne Ukrainaan. Miten on, Antti? Tehdäänkö meillä semmosta?
Antti Yrjönen (00:20:21):
Tällasessa kriisissä avun tarve on tietysti myös suurta, mutta tosi tärkeetä on myös avun koordinoiminen. Eli se, että tiedetään mitä tarvitaan, mihin sitä tarvitaan hyvin täsmällisesti, et ne kuljetukset, toimitukset pystytään hoitamaan koordinoidusti. Asioita, joita tarvitaan suuria määriä, niin toimitetaan kerralla suuria määriä oikeisiin paikkoihin, tai jos tarvitaan jotain hyvin spesifejä asioita, niinku vaikka koululle tarvittiin pesukoneita, niin sitten hankitaan oikeanlaiset pesukoneet oikeaan paikkaan. Sen takia suuri määrä tavaraa, vaikka se sinänsä voisi olla hyödyllistä, niin sen toimittaminen ei ole järkevää Suomesta.
Ulriikka Myöhänen (00:21:02):
Kirkon Ulkomaanapu ei myöskään siis tee sitä. Näitähän ollaan nähty, uutiskuvia esimerkiksi Puolan rajalta paljonkin tässä viime aikoina, et siellä on tavarakasoja, vähän niinku dumpattuna sinne, ja nyt sitten ihmetellään, et mitä niille tehdään. Mutta se ei ehkä ole ihan paras tapa tässä tilanteessa auttaa. Miltä Antti on näyttänyt täällä Unkarin ja Ukrainan välisellä raja-alueella, oletko nähnyt tämmösiä tavarakasoja? Tai miltä muulta on näyttänyt tä avustustyön eteneminen?
Antti Yrjönen (00:21:32):
Niinkun tossa aikasemmin todettiin, niin täällä kaikki on näyttänyt tosi hyvin koordinoidulta avustusjärjestöjen, viranomaisten ja muidenkin kansalaisten välillä. Täällä ei oo kyllä näkynyt minkään näkösiä röykkiöitä, eli apu kulkee suoraan sinne, missä sitä tarvitaan. Eli on tiedossa, missä tarvitaan ja mitä sinne toimitetaan.
Ulriikka Myöhänen (00:21:55):
Avainasemassa tässä itse asiassa on tä meidän paikallinen unkarilainen kumppanijärjestö Hungarian Interchurch Aid. He ovat toimineet Ukrainassa yli 20 vuoden ajan ja erityisesti vielä vuonna 2014 ja sen jälkeen, kun itäisessä Ukrainassa alkoi sota, niin myös siellä seudulla. Heillä on tosi hyvät yhteydet maahan, heillä on paikallisia työntekijöitä ja sillä lailla verkostot kunnossa, että nyt tämän kriisin alettua tämän avustustoiminnan alottaminen oli todella helppoa. Tai todella helppoa, ehkä nyt ei voi niin sanoa, mutta helpompaa kuin että olis alettu tyhjästä ruveta rakentamaan avustuskuviota. Se tietysti auttaa myös, että on valmiina varastot esimerkiksi tuolla lähempänä rajaa, eli ei tarvitse niitä lähteä rakentamaan sinne. Monella ihmisellä tällä hetkellä on se ajatus mielessä, että haluais jollain tavalla ukrainalaisia ja täs tilanteessa ihmisiä, pakolaisia, pakolaisperheitä auttaa. Mikä on paras tapa auttaa?
Antti Yrjönen (00:22:58):
Ehdottomasti paras tapa auttaa on lahjoittaa rahaa. Sillä voidaan hankkia niitä asioita, mitä kulloinkin juuri sillä hetkellä tarvitaan.
Ulriikka Myöhänen (00:23:08):
Kenelle sitä rahaa siis kannattais lahjottaa?
Antti Yrjönen (00:23:11):
Rahaa kannattaa lahjottaa sellaselle tunnetulle, vakiintuneelle avustusjärjestölle, jonka arvot itse jakaa ja jonka toiminnasta on vakuuttunut.
(musiikkia)
Ulriikka Myöhänen (00:23:25):
Näihin sanoihin on hyvä lopettaa tämä podcast. Kiitos Antti Yrjönen tästä keskustelusta. Me jäämme tänne Ukrainan ja Unkarin raja-alueelle seuraamaan tilannetta, ja lisää pakolaisten kokemuksista ja Kirkon Ulkomaanavun työstä Ukrainassa voit seurata meidän some-kanavista ja verkkosivuilta.
Ukrainan sota kiihdyttää Itä-Afrikan ruokakriisiä — Somaliassa ja Keniassa jopa 600 000 alle viisivuotiasta kärsii akuutista aliravitsemuksesta
Ruokapulaa Afrikan sarvessa aiheuttavat pahin kuivuus neljään vuosikymmeneen, Ukrainan sodan kiihdyttämä inflaatio ja ongelmat tuontiviljan saatavuudessa. Ruokakorin hinta on lyhyessä ajassa noussut Somaliassa 36 prosenttia.
ITÄ-AFRIKKAA KOETTELEE pahin kuivuus neljään vuosikymmeneen. Ilmastonmuutoksen aiheuttama äärimmäinen sääilmiö on vaikuttanut erityisesti Somaliaan, Etiopian itäosiin ja pohjoiseen Keniaan. Näillä alueilla ei ole koettu normaaleja vuodenkiertoon liittyviä sateita lähes kahteen vuoteen.
Kirkon Ulkomaanapu (KUA) myönsi huhtikuussa 400 000 euroa käytettäväksi Kenian ja Somalian humanitaariseen avustusoperaatioon, joka on nyt käynnistynyt. KUA:n kuvaaja vieraili Somaliassa pahasti kuivuudesta kärsivällä Baidoan alueella toukokuussa.
n jopa neljäsosa Somalian väestöstä, noin 4,1 miljoonaa ihmistä, kaipaa kiireellistä humanitaarista ruoka-apua. KUVA: Mohamed Abdihakim/KUA
YK:n humanitaaristen asioiden toimiston OCHA:n mukaan jopa neljäsosa Somalian väestöstä, noin 4,1 miljoonaa ihmistä, kaipaa kiireellistä humanitaarista ruoka-apua. Joidenkin kansalaisjärjestöjen arvio on yli 6 miljoonaa ihmistä. Keniassa ruoka-avun tarpeessa on reilut 2 miljoonaa ihmistä. Keniassa ja Somaliassa on asiantuntijoiden arvioiden mukaan jopa 600 000 akuutista aliravitsemuksesta kärsivää alle viisivuotiasta lasta.
Sota Ukrainassa nosti ruoan hintaa globaalisti
Kuivuus ei ole ainoa ruokapulaan Somaliassa ja Keniassa vaikuttava tekijä vaan kyse on moninkertaisesta kriisistä, jota myös Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on pahentanut. Somalian käyttämästä viljasta jopa 90 prosenttia on tuontiviljaa Ukrainasta ja Venäjältä. Vehnän hinta onkin noussut Somaliassa helmikuusta jopa 300 prosenttia.
Kuivuuden ja Ukrainan sodan yhteisvaikutusten vuoksi humanitaarisen katastrofin odotetaan leviävän ja kasvavan. Myös toukokuussa 2022 Sveitsin Davosissa järjestetyssä Maailman talousfoorumissa todettiin edessä olevan jopa vuosikymmenten ruokakriisin. Maailmanlaajuisesti vakavasta ruokapulasta kärsivien määrä on YK:n mukaan kaksinkertaistunut 276 miljoonaan ihmiseen kuluneiden kahden vuoden aikana.
KUA:n Somalian maajohtaja Ikali Karvinen on seurannut läheltä inflaation rajua vaikutusta ruoan hintaan ja kuivuuden vaikutuksia ruokakriisiin.
”Ruoan hinta on noussut inflaation vuoksi jo 30 prosenttia, samoin on käynyt myös polttoaineiden hinnoille”, kertoo Karvinen.
Nälkä uhkaa ainakin 4 miljoonaa ihmistä Somaliassa. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat alle viisivuotiaat lapset. KUVA: Mohamed Abdihakim/KUA
Tärkeistä elintarvikkeista myös esimerkiksi ruokaöljyn, maissin, hirssin, seesaminsiementen, herneiden ja papujen hinnat ovat paikoin jopa kaksinkertaistuneet. Noin 70 prosenttia somaleista elää äärimmäisessä köyhyydessä eli alle kahdella eurolla päivässä. Kun rahan arvo inflaation vuoksi laskee, saa vähällä rahalla ostettua vielä vähemmän esimerkiksi ruokaa. Inflaation onkin arvioitu yhdessä kuivuuden kanssa vaikuttavan jopa 6 miljoonan ihmisen elämään Somaliassa.
”Inflaatioon, erityisesti ruoan ja energian osalta, vaikuttaa ehkä jopa eniten juuri tänä keväänä Ukrainan sota, vaikka myös ilmastokriisi vaikuttaa voimakkaasti juuri Itä-Afrikkaan. Tässä on nyt siis kaksi isoa kriisiä päällekkäin.”
Liikkuvan paimentolaisväestön tilanne on Somaliassa Karvisen mukaan tällä hetkellä erittäin vakava. Kuivuus tappaa karjan ja karjan mukana perheiltä katoaa toimeentulo. Somaliassa uhkana on, että vuoden 2011 nälänhädän kaltainen tilanne toistuu.
Erityisen haavoittuvassa asemassa ilmastonmuutoksen vaikutuksille kuten pitkittyneille kuivuuksille ovat paimentolaiset ja muut maataloudesta elävät ja toimeentulonsa saavat ihmiset. KUVA: Mohamed Abdihakim/KUA
KUA auttaa Itä-Afrikassa käteisavustuksilla
KUA on aloittanut Somaliassa käteisavustusten jakamisen vastatakseen humanitaariseen kriisiin. Käteisavustukset ovat nopea, logistisista kuluista säästävä ja inhimillinen tapa auttaa.
”Käteisavustukset toimivat niin kauan kuin on olemassa markkinat, olivatpa ne sitten kauppoja tai toreja, joilta ruokaa ja muita perustarvikkeita voi ostaa ja rahalla on jonkinlainen arvo.”
Rahan arvon hupeneminen voi muodostua käteisavustusten jakamisessa ongelmaksi. ”Jos inflaatio jatkaa tällaista vauhtia, tullaan oikeasti sen kysymyksen äärelle, onko käteisavustuksia järkevää jatkaa vai ajaudutaanko jossain vaiheessa siihen, että on pakko alkaa jakamaan ruokaa”, sanoo Karvinen.
Akuutti aliravitsemus uhkaa erityisesti lapsia Somaliassa ja muualla kuivuudesta pahasti kärsivässä Afrikan sarvessa. KUVA: Mohamed Abdihakim/KUA
Ruokajakelut vaativat logistiikkaa. Sen toteuttamista voi vaikeuttaa Somalian turvallisuustilanne, joka on tällä hetkellä Karvisen mukaan erittäin huono. Myös koronavirus jatkaa yhä leviämistään itäisessä Afrikassa. Sairastumisten lisäksi pandemian aiheuttamilla koulujen ja erityisesti pienyrittäjien arkeen vaikuttaneilla suluilla on ollut valtavia vaikutuksia koulutuksen ja toimeentulon alueilla.
KUA:n humanitaarinen operaatio pyrkii tavoittamaan käteisavustusten muodossa 700 kotitaloutta Somaliassa ja 600 kotitaloutta Keniassa kaikkein pahimmin ruokapulasta kärsivillä alueilla keskikesään mennessä. Tarkoituksena on tavoittaa erityisesti ne perheet, jotka ovat katastrofin vuoksi joutuneet jättämään kotinsa ja ne, joita aliravitsemus uhkaa eniten. Leskeksi jääneiden naisten tai lasten varassa olevat kotitaloudet ovat KUA:n auttamistyön keskiössä.
Avun tarve on Somaliassa ja muualla kuivuudesta ja ruokapulasta kärsivässä Itä-Afrikassa nyt todella suuri. KUA:n kautta voit auttaa.
Jopa 600 000 lapsen arvioitiin toukokuussa 2022 kärsivän akuutista aliravitsemuksesta Somaliassa. KUVA: Mohamed Abdihakim/KUA
He pakenivat henkensä edestä – Kirkon Ulkomaanapu seurasi Ukrainan sodan ensimmäisinä viikkoina, miten tavallisista ihmisistä tuli pakolaisia
Keväällä 2022 tuhannet, sitten sadat tuhannet ja lopulta miljoonat ukrainalaiset ylittävät rajan naapurimaihin hakeakseen turvaa. Vielä useampi elää maan sisäisenä pakolaisena. Dokumentoimme pakolaiskriisiä paikan päällä kolmen viikon ajan.
MAALISKUUN TOINEN päivä vuonna 2022. Itä-Unkarissa sijaitsevan Barabásin pikkukylän raitti on rauhallinen, vaikka Eurooppa elää pahinta kriisiään sitten toisen maailmansodan. Raja on vain muutaman minuutin ajomatkan päässä, ja sen toisella puolella Ukrainassa on käynnissä Venäjän aloittama julma sota.
Barabásissa paikallinen kylätalo on muuntunut pakolaissuojaksi. Kotinsa jättäneet ukrainalaiset tulevat rajan yli suojaan, josta he jatkavat kohti Unkarin pääkaupunkia Budapestia.
Sodasta seurannut pakolaiskriisi näyttää jotenkin erilaiselta kuin se, mitä olemme tottuneet näkemään uutisissa. Kadun varsilla ei ole perinteisestä pakolaiskuvastosta tuttuja telttaleirejä. Osa ihmisistä ajaa nykyaikaisilla autoillaan turvaan. Lähes kaikilla on älypuhelin ja ehjät vaatteet yllään. Silti nämä ihmiset pakenevat henkensä edestä.
Kylätalon sisällä lämmittelee väsyneitä perheitä, joille paikalliset vapaaehtoiset tarjoilevat ruokaa ja juomaa. Matka on ollut pitkä, mutta lapsilla riittää vielä virtaa. Pöydissä väritetään, ja jostain kuuluu kikatusta.
Barabásissa paikallinen kylätalo on muuntunut pakolaissuojaksi, jonne kodeistaan pakenemaan joutuneet ukrainalaiset majoittuivat maaliskuun alussa.
Ukrainan ja Unkarin rajan lähellä sijaitsevan Barabásin 700 asukkaan pikkukylän raitti oli maaliskuussa rauhallinen, vaikka Eurooppa elää pahinta kriisiään sitten toisen maailmansodan.
Chopin rautatieasemalla pohditaan tulevaisuutta
Ulkona seisoskelee Kristina, jonka silmät vaikuttavat itkusta aroilta. Nuori nainen on paennut Venäjän sotatoimia jo kahdesti. Vuonna 2014 hän lähti kodistaan Luhanskista Itä-Ukrainasta ja arveli, että pääsisi palaamaan kotiin kolmessa päivässä.
Päivät venyivät kahdeksaksi vuodeksi, ja Kristina asettui Ukrainan pääkaupunkiin Kiovaan. Helmikuussa 2022 hän joutui lähtemään jälleen pakomatkalle, eikä evakkojunaan pääseminen ollut yksinkertaista.
Kristina on elänyt Ukrainassa pakolaisena jo vuoden 2014 Itä-Ukrainan sodasta alkaen.
“Ihmiset alkoivat hätääntyä ja juosta ja töniä toisiaan. Siellä oli miehiä, joille yritimme kertoa, että lasten on päästävä turvaan ensin, sitten naisten ja viimeiseksi miesten. Jokainen yritti pelastaa itsensä”, äitinsä ja kissansa kanssa paennut Kristina kuvailee.
Chopin rautatieasemalla Ukrainan puolella rajaa puolityhjässä odotus-hallissa istuu vanhempi rouva, joka esittelee itsensä Nadiya Petrovna Chiripovskayaksi. Hän kertoo lähteneensä matkaan pahoin pommitetusta Harkovasta.
Rouva Nadiya kuvailee ensimmäisiä iskuja kovaäänisiksi ja pelottaviksi. Kalenteri näyttää maaliskuun viidettä, mutta rouvan on vaikeaa muistaa, milloin matkanteko alkoi: “Lapseni vain ottivat minut mukaansa.”
Rouva Nadiya pakeni sodan alkupäivinä Ukrainan itäosassa sijaitsevan Harkovan pommituksia eikä hän oikeastaan muista mitään noista päivistä.
Moni lähtee rajanylityspaikalta sydän särkyneenä. Miehet pyyhkivät silmiään ja halailevat alakuloisia naisia ja lapsia, jotka jatkavat rajan yli Unkariin ja sieltä edelleen turvaan. Taisteluikäiset miehet kääntävät autonsa ympäri ja palaavat Karpaattien vuoriston yli takaisin kohti kotejaan tai asemapaikkojaan. Kukaan ei tiedä, milloin rakkaita voi nähdä uudelleen tai olivatko nämä jäähyväiset.
Utuisen maiseman keskellä kimaltelee kirkon torni Berehoven kaupungin laitamilla.
Rajakaupungin koulu muuttui pakolaissuojaksi
Vaikka miljoonat ukrainalaiset ovat jättäneet kotimaansa, vielä useampi elää pakolaisena maan rajojen sisällä. Berehoven rajakaupungissa koulurakennus majoittaa miltei 80 Ukrainan sisäistä pakolaista. Pieneen huoneeseen on aseteltu lomittain viisi kerrossänkyä. Niillä istuskelee perhe, johon kuuluu isä Kirill, äiti Ljubov, sisarukset Alica ja Masha sekä sukulaistyttö Daria.
Harkovalaisessa teatterissa työskennellyt perhe pakeni bussilla länteen, kun ensimmäiset pommitukset ja tulitus alkoivat. Moni läheinen jäi itään.
“He piileskelevät kellareissa, asuvat metroasemilla useiden päivien ajan ja yrittävät käsittämättömin keinoin etsiä ruokaa”, kuvailee isä Kirill.
Harkovalaiset Ljubov (vasemmalla takana), Daria, Alica (edessä) ja Masha kertovat, että on vaikeaa olla itse turvassa, kun tietää, että kotikaupunkia kaukana idässä pommitetaan ja ystävät ja läheiset ovat vaarassa.
“Olemme tyytyväisiä, että meillä on lämmin paikka, jossa nukkua. Saamme ruokaa kolmesti päivässä, voimme peseytyä ja pestä pyykkiä.”
Perheen olo on ristiriitainen. He ovat turvassa, voivat liikkua vapaasti kaupungilla, eivätkä ilmahälytykset herättele heitä öisin. Toisaalta:
“Jätin Harkovaan ystäväni, jotka eivät voi tai halua lähteä pakoon erilaisista syistä. Tunnen oloni huonoksi, koska en voi auttaa heitä mitenkään”, kuvailee Daria.
Perhe kaipaa jo tekemistä. Kirill on menossa seuraavana päivänä työhaastatteluun. Naiset aikovat punoa suojaverkkoja Ukrainan armeijalle.
Toisen huoneessa asuvan perheen pieni kissa kipittelee sängyltä toiselle. Päänsä huiviin kietonut Larissa kertoo, että matka Harkovasta Berehoveen kesti neljä päivää.
“Olemme tyytyväisiä, että meillä on lämmin paikka, jossa nukkua. Saamme ruokaa kolmesti päivässä, voimme peseytyä ja pestä pyykkiä.”
Larissa sairastaa syöpää. Hän sai Harkovassa hoitoa, mutta sairaala on tuhoutunut pommituksissa. Larissa pohtii, voisiko hän päästä unkarilaiseen sairaalaan, mutta epäröi. Perheenjäsenet joutuisivat erilleen toisistaan, sillä miehen on jäätävä Ukrainaan.
Kellari toimii pommisuojana, johon naapurustosta on saapunut myös äiti kahden lapsen kanssa. Lapset piirtävät pommisuojassa viettämiensä tuntien aikana kellarin portaisiin liiduilla sydämiä.
Herätys ilmahälytykseen ajaa kellarin suojiin
Maaliskuun 11. päivän aamuna ilmahälytys repii lapset ja aikuiset sängyistään Lvivin kaupungissa, noin 60 kilometrin päässä Puolan rajasta. Kello näyttää 5.25, kun puhelimeen asennettu sovellus aloittaa ujelluksen. Toppahousut jalkaan, takki päälle, portaikossa kaksi kerrosta alemmas ja kellarin ovelle.
Pommisuojaan tulee kaksi perhettä lapsineen. Joku lapsista yskii ja köhii. Toinen löytää liidut ja käy raapustamassa pommisuojan perustuksiin sydämen. Puisissa rappusissa on pelattu aiemmin ristinollaa.
Tyttö jatkaa sitkeästi työtään, ja lopulta pommisuojan jokaista rappusta koristaa liila sydän. 7.34 sovellus kertoo, että vaara on ohi.
Myöhemmin samana päivänä tapaamme Lvivin rautatieaseman hulinassa Annan, joka värjöttelee asematunnelissa yhdessä äitinsä Natalian ja kissansa Gorgikin kanssa. Oranssiturkkinen olento nojautuu tiukasti Annan rintaa vasten ja tärisee.
Anna ja Gorgik-kissa pakenivat sotaa yhdessä. Tarkoitus on pyrkiä pois Ukrainasta, mutta palata niin pian kuin sota on ohi, Anna kertoo.
Seurue aikoo ylittää rajan länteen. “Ehkä Slovakiaan, ehkä Saksaan. Riippuu siitä, miten täynnä junat ovat”, Anna sanoo. Äiti ja tytär toivovat löytävänsä mahdollisimman pian töitä – ja, kun sota loppuu, he palaavat Ukrainaan, Anna alleviivaa.
Rautatieasemalla harvalla on tarkkoja suunnitelmia seuraavien kuukausien ajalle. Moni vain pyrkii rajan yli.
Mutta on lähtijöitä toiseenkin suuntaan. Laiturilla marssii sotilasasuisia nuoria miehiä. Kikkaratukkainen nuori nainen pyyhältää portaat ylös ja kysyy, viekö juna länteen vai itään. Hänen määränpäänsä on itä. Nainen kertoo lapsensa ja äitinsä olevan yhä Harkovassa. “Mitä muutakaan voin tehdä?”, nainen ihmettelee ja lähtee selvittelemään kyytiä kohti pommitettua kotiaan.
Lapset elävät päivän kerrallaan
Lvivin laitakaupungilla 6-vuotias Kyryl-poika nojailee oven karmeihin ja virnistää. Poika on täynnä energiaa, hyppii ja pomppii huoneessa, jonka lattialla on patjoja. Kiovasta paennut viikari on viettänyt kirkon tiloihin järjestetyssä pakolaissuojassa jo neljä päivää.
Kyryll, 6, on paennut perheensä kanssa Kiovasta Lvivin kaupungissa sijaitsevaan kirkkoon. Lasten maailmassa on onnellista se, etteivät he täysin välttämättä ymmärrä, kuinka vakavassa tilanteessa kotimaa on. Leikki jatkuu.
Vieressä sisko kertoo, ettei Kyryl taida edes tajuta olevansa pakomatkalla. Moni vanhempi kertoo samaa tarinaa: lapset suhtautuvat tilanteeseen kuin eriskummalliseen lomamatkaan. Leikit jatkuvat heti tilaisuuden tullen.
Igor, Natalia ja Nastia-vauva tunsivat olonsa turvalliseksi Lvivin kaupungissa.
Viereisessä huoneessa majoittuvat Natalia Karpienko ja 9-vuotias Igor-poika. Sängyllä pötköttää pakolaissuojan nuorin asukas Nastia. Kaksi kuukautta vanha tyttö tuoksuu imelältä äidinmaidolta ja ynähtelee tyytyväisenä. Pienet jalat potkivat puvun sisällä, päätä lämmittää valkoinen myssy. Äiti Natalia kertoo heidän saapuneen Kiovan alueelta, läheltä Boryspilia.
“Kun pommitukset tulivat yöllä, en tiennyt minne menisin. Pelkäsin, että talomme tuhoutuu. Tässä suojassa oloni on turvallinen.”
Ensimmäinen kuukausi sodan alkamisesta täyttyy
Maaliskuun puolivälin jälkeen sotaa paetaan jo neljättä viikkoa. Silmiin pistävää on, että Unkarin ja Ukrainan välistä rajanylityspistettä valvovat nyt sotilaspukuiset naiset. Kenties kaikki kynnelle kykenevät miehet ovat jo rintamalla?
Berehoven rajakaupunki on yhä täynnä Ukrainan sisäisiä pakolaisia. Kirkon Ulkomaanapu ja sisarjärjestö Hungarian Interchurch Aid tukevat pakolaissuojia ruoka- ja tarvikelähetyksin. Suurimman ponnistuksen tekevät kuitenkin paikalliset vapaaehtoiset, jotka ovat jo viikkojen ajan painaneet ympäripyöreää päivää pakolaisten auttamiseksi.
Kouluun perustetun pakolaissuojan keittiötä johtaa Ivonna Kobypyavska. Hän on työskennellyt samassa keittiössä jo 27 vuotta, mutta nyt ruokittavana on koululaisten sijaan pakolaisia. Ivonnan poika lähti sotimaan Kiovaan, joten äiti halusi tehdä jotain hyödyllistä. Siksi hän jatkoi palkatta keittiönsä pyörittämistä.
Sota on tuonut koulun keittäjille uusia suita ruokittaviksi. Koulut ovat osittain kiinni ja toimivat pakolaiskeskuksina.
Nyt Ivonna ja hänen tiiminsä valmistavat päivässä 400 ateriaa pakolaisten vatsojen täyttämiseksi. Vielä kuukausi sitten ruokittavana oli 40 oppilasta. Ivonna aloittaa keittiössä kuudelta aamulla ja lähtee kotiin illalla yhdeltätoista.
“Mutta ei se ole iso juttu”, Ivonna kuittaa ja hymyilee hieman häkeltyneenä. Rutiinia, rutiinia, kääntäjä kääntää Ivonnan sanomisia.
Koulurakennuksen yläkerrassa asuu edelleen jo viikkoja sitten tapaamamme harkovalainen teatteriperhe. Äiti Ljubovia huolestuttaa, sillä perhe ei ole saanut muutamaan päivään yhteyttä Mariupolissa oleviin tuttaviinsa. Samassa huoneessa asunut syöpää sairastava Larissa on päässyt hoitoon läheiseen kaupunkiin. Larissan mies ja tytär ovat jääneet suojaan, kuten myös Bella-kissa. Se kipittää ketterästi sängyn laitoja pitkin ja härkkii tassullaan leikkisästi vieraiden suuntaan.
Ljubov kertoo, ettei hänen aviomiehensä Kirill ole vielä saanut työtä. Tulevaisuus näyttää yhä sumealta, mutta kolme viikkoa pakolaissuojassa on saanut perheen pohtimaan seuraavia askelia. Ljubov pallottelee ideoita: ehkä Puolaan, jos löytyisi hyvä taideprojekti. Hyvästelemme perheen ja toivotamme heille onnea.
Huhtikuun puolivälissä puhelin ilmoittaa uudesta viestistä. Teatteriperheen Daria kertoo lähteneensä Italiaan koettamaan siipiään. Perheen muut tytöt ovat Georgiassa. Isä Kirill jäi Berehoveen.
Teksti: Ulriikka Myöhänen Kuvat: Antti Yrjönen
10-vuotias Mariia pakeni perheensä kanssa Harkovasta Länsi-Ukrainan Berehoveen. Perhe asettui pakolaissuojaan, jossa aika kävi pian pitkäksi. Mariia ikävöi koulua.
Ukrainan sota alkoi helmikuun 24. päivänä. Yli 10 miljoonaa ihmistä on joutunut pakenemaan sotaa pois kotoa, heistä noin puolet on matkustanut Ukrainasta muualle Eurooppaan etsimään turvaa.
Ukrainalaisopettaja Erika Pavliuk kaipaa jo liitutaululle, mutta ensin on autettava kouluun majoittuneita pakolaisperheitä – ”Suurin osa äideistä on täällä yksin lastensa kanssa”
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, englannin opettaja Erika Pavliuk lähetti oppilaat kotiin ja aloitti vapaaehtoistyön kouluun perustetussa pakolaissuojassa. Läntisessä Ukrainassa sijaitsevassa Berehovessa pakolaiset saavat pedin, lämpöä ja ruokaa.
”KUULIN UUTISET aviomieheltäni, joka selasi internettiä. Hän sanoi sanat, jotka tulevat aina soimaan korvissani. Meidän maahamme on hyökätty.”
Englannin opettaja Erika Pavliuk istuu tyhjässä luokkahuoneessaan Länsi-Ukrainan Berehovessa lähellä Unkarin rajaa ja kertaa varhaisen torstaiaamun tapahtumia. Oli 24. helmikuuta 2022, ja Venäjä oli aloittanut julman hyökkäyssodan Ukrainaan.
Pavliuk kertoo torjuneensa uutisen ensin epäuskoisena. Perhe jatkoi aamurutiinejaan epätietoisuudessa. 5-vuotias tytär meni päivähoitoon, ja Pavliuk suuntasi epätietoisena työpaikalleen paikalliseen kouluun.
Päivän ensimmäisellä oppitunnilla opettaja seisoi 12-vuotiaiden oppilaidensa edessä luokassa. Tunnelma oli ankea.
”Muistan yhden pojan, joka istui luokassa todella kalpeana. Hänen nenästään alkoi vuotaa verta. Käskin oppilaita panemaan kirjat syrjään ja päätin, että nyt vain jutellaan siitä, mikä lapsia eniten huolestuttaa. Käytännössä oppilaani pelkäsivät, että kohta heidät tapetaan”, Pavliuk muistelee.
Torstain ensimmäisen oppitunnin jälkeen koulu sai ohjeet viranomaisilta. Opetus piti keskeyttää ja kaikki oppilaat lähettää koteihinsa.
”Myös tyttäreni päiväkodista soitettiin, että lapsi pitää tulla hakemaan välittömästi. Kun menin paikalle, lapset oli jo evakuoitu ulos rakennuksesta. He odottivat rakennuksen ulkopuolella vanhempiaan, eikä kukaan siinä hetkessä tiennyt, mitä seuraavaksi tapahtuu.”
Englannin opettajana Länsi-Ukrainan Berehovessa työskentelevä Erika Pavliuk on auttanut koululleen muualta Ukrainasta sotaa pakoon saapuvia ihmisiä sodan alusta saakkaa.
Muutamaa kuukautta myöhemmin tiedämme jo vähän enemmän siitä, mitä seuraavina viikkoina tapahtuisi. Maaliskuussa Venäjä suuntaisi ohjusiskujaan myös Länsi-Ukrainan strategisesti tärkeisiin kohteisiin, mutta tuhoisimmat taistelut käytäisiin muualla Ukrainassa.
Huhtikuun alkupuolella jo neljä miljoonaa ukrainalaispakolaista olisi ylittänyt rajan naapurimaihin. Lisäksi läntinen Ukraina ottaisi vastaan valtavat määrät maan sisäisiä pakolaisia.
Opettajasta vapaaehtoiseksi
Sodan edetessä tilanne alkoi hiljalleen hahmottua myös Pavliukille, hänen kollegoilleen ja muille Berehoven pikkukaupungin asukkaille. Jo helmikuun lopulla koululle alkoi saapua pakolaisia muualta Ukrainasta.
Vain päivissä koko Berehoven kaupunki kunnostautui auttamaan sotaa paenneita. Koulun opettajat, keittäjät ja muu henkilökunta ryhtyivät vapaaehtoistöihin. Pavliuk ja hänen kollegansa kävivät läpi lahjoituksia, järjestelivät suojaan saapuvien pakolaisten asioita ja auttoivat kaikessa eteen tulleessa.
Päivät olivat kaikille pitkiä, eikä vapaapäiville ollut aikaa. Pavliukin mukaan aika kului nopeasti.
”Energiaa vain tuli jostakin. Ihmiset tarvitsevat apua. En tuntenut oloani väsyneeksi päivän aikana. Kun menin kotiin, sammuin välittömästi, kun pääni osui tyynyyn.”
Koulusta tuli pian tärkeä keskus, sillä sen isossa keittiössä pystytään valmistamaan aterioita isoille ihmisjoukoille. Normaaliaikoina koulua käy 300 oppilasta.
”Ensimmäisten päivien aikana osa pakolaisista viipyi suojassa muutaman tunnin, kävi suihkussa, söi jotain. Sen jälkeen he jatkoivat rajalle. Me emme tienneet, mihin suuntaan tilanne kehittyisi”, Pavliuk muistelee.
Koulu pystyy majoittamaan noin 80 pakolaista kerrossängyin varustetuissa huoneissa, joissa aiemmin asui koulun omia oppilaita. Taisteluiden pitkityttyä osa pakolaisista jäi suojaan viikoiksi. Kirkon Ulkomaanavun kumppanijärjestö Hungarian Interchurch Aid toimitti keittiöön uusia kylmälaitteita ja lukuisia elintarvikelähetyksiä sekä esimerkiksi pesutiloihin pyykkikoneen.
Isät jäävät rintamalle
Vapaaehtoisena Pavliuk on monen taisteluja paenneen perheen tarinan, ja hän liikuttuu niitä kertoessaan. Moni suojaan pidemmäksi aikaa jäänyt ei aio ylittää rajaa Unkariin, ellei heidän ole aivan pakko. Moni suunnittelee palaavansa kotiin tai ainakin mahdollisimman lähelle kotia. Pavliuk ymmärtää heitä.
”Herään joka aamu kiitollisena siitä, että meillä [läntisessä Ukrainassa] on ollut rauhallinen yö. Olen kasvanut täällä, synnyin tänne, minun vanhempani ja monet sukupolvet ennen sitä ovat eläneet täällä. En voi edes kuvitella, että jättäisin kotini ja kaupunkini vain siksi, että joku hyökkääjä pakottaa minut tekemään niin.”
Pavliukista on ollut erityisen vaikeaa nähdä suojassa elävien äitien ja lasten arkea.
”Suurin osa äideistä on täällä yksin lastensa kanssa. Tavallisesti he elävät läheisesti aviomiestensä kanssa, ja nyt miehet ovat armeijassa. Sydäntäni särkee ajatus siitä, että heidän pitää huolehtia lapsistaan paikassa, jota he eivät oikein tunne. Huoneissa elää kahdeksan ihmistä. He eivät tunne näitä ihmisiä. Toki he jo nyt alkavat hiljalleen tuntea toisiaan.”
Pavliuk näkee kriisissä myös pienen hopeareunuksen. Hänen mukaansa sota ja siitä seurannut pakolaiskriisi ovat saaneet ihmiset puhaltamaan ennennäkemättömällä tavalla yhteen hiileen. Berehoven rajakaupungissa moni on Pavliukin tapaan kahden maan ja kulttuurin kansalainen, eikä yhteiselo ole aina ollut helppoa.
”Olen kansallisuudeltani unkarilainen, mutta olen asunut Ukrainan puolella rajaa koko elämäni, joten olen myös ukrainalainen. Unkarilaisten ja ukrainalaisten välillä ja muidenkin vähemmistöjen keskuudessa tällä alueella on ollut erimielisyyksiä. Koen, etteivät asiat ole enää niin.”
Pakolaisten auttaminen on tarkoittanut Erika Pavliukille pitkiä päiviä, mutta avuntarve on niin valtava, ettei hän ole edes kokenut oloaan väsyneeksi. Väsymys tulee vasta illalla, kun hän pääsee omaan sänkyynsä.
Etäopetus alkoi viikkojen tauon jälkeen
Pavliuk kertoo, että ennen sotaa hänen koulussaan odotettiin jo paluuta normaaliin arkeen pitkän pandemia-ajan jälkeen. Sodan myötä poikkeustila koulussa on jatkunut. Maaliskuun loppupuolella jo opitut etätaidot tulivat tarpeeseen, kun Berehovessa oppilaat palasivat kolmen viikon tauon jälkeen etäopetukseen.
Pakolaissuojan lapset ovat voineet ilmoittautua opetukseen kaupungin ukrainankielisissä kouluissa tai jatkaa oman koulunsa opetuksessa, jos koulu sellaista pystyy tarjoamaan. Lapset kirjautuvat tunneille pakolaissuojan tietokoneluokassa.
Pavliukin unkarinkieliset oppilaat puolestaan pysyivät kotona, sillä heidän koulunsa oli yhä täynnä pakolaisia. Pavliuk tekee päivisin töitä pakolaissuojassa ja iltaisin valmistelee seuraavan päivän englannin tuntejaan. Hän liikuttuu puhuessaan 12–18-vuotiaista oppilaistaan.
”He ovat teinejä. Meillä on ylä- ja alamäkiä, mutta aina löydämme ratkaisut vaikeuksiin. Rakastan heitä.”
Hän tietää jo nyt, että oppilaista muutama on paennut Ukrainasta Unkariin eivätkä he enää ole palaamassa hänen opetukseensa. Pavliuk huokaa syvään ja katselee ympärilleen omassa luokassaan, joka nyt on tyhjä. Mikä on opettajan suurin toive?
”Että saan pitää normaaleja tunteja. Haluan kirjoittaa tuolle liitutaululle ja…”, Pavliuk epäröi hetken ja alkaa nauraa väsyneesti. “… karjua oppilailleni, että mikseivät he ole tehneet kotiläksyjään.”
Lahjoitin rahaa, luin uutiset ja tein vapaaehtoistyötä – miten voin vielä auttaa Ukrainan pakolaisia?
Euroopassa on alkanut humanitaarinen kriisi, jota voi verrata ultrajuoksuun. Ammennettavaa muiden auttamiseen riittää paremmin, kun muistaa huolehtia omasta jaksamisesta, muistuttaa KUA:n viestinnän asiantuntija Elisa Rimaila.
SOTA UKRAINASSA on kestänyt jo kuusi pitkää viikkoa. Uutiskuvat ja tiedot sodan keskeltä ovat käyneet koko ajan rankemmiksi. Pelko ja suru lamauttavat, mutta samaan aikaan ne ovat saaneet suomalaiset tarttumaan aivan ennennäkemättömällä vimmalla ja empatian voimalla toimeen. Moni meistä on lahjoittanut rahaa, osa myös tavaraa. Jotkut avanneet jopa kotinsa heille, jotka saapuvat Suomeen jätettyään taakseen kaiken paitsi lähimmät perheenjäsenensä ja päällään olevat vaatteet.
Televisioruudulla, sosiaalisessa mediassa ja sanomalehdissä sota näyttää kuitenkin siltä kuin se yltyisi ja raaistuisi. Olo on voimaton. Mitä vielä voisin tehdä, jotta tuntisin tehneeni tarpeeksi?
Huono uutinen on, että sota on jo aikaa sitten aiheuttanut Ukrainassa valtavan humanitaarisen kriisin. Sen korjaaminen vie aikaa. Myös sodan vuoksi pakolaisiksi sekä Ukrainassa että maan rajojen ulkopuolelle joutuneiden miljoonien ihmisten auttaminen on pitkä operaatio.
Humanitaarisen hätäavun, ruoan, puhtaan veden, suojan ja lämpimien vaatteiden ja peittojen, tarve Ukrainassa on saanut suomalaiset lahjoittamaan Kirkon Ulkomaanavulle ja muille järjestöille miljoonia euroja. Sodassa on kuitenkin tuhottu vain viikoissa miljoonien ukrainalaisten kodit, koulut, sairaanhoito ja toimeentulo. Koulujen tuhoaminen ja sodan jättämä trauma voivat uhata kokonaisia sukupolvia. Valitettavasti hätää on muuallakin maailmassa. Nälänhätä uhkaa miljoonia ihmisiä Itä-Afrikassa, jossa sadekausi on jättänyt tulematta jo kolmesti peräkkäin. Jokainen euro tulee tarpeeseen, ja esimerkiksi kuukausilahjoitus on tapa varmistaa, että sotien ja katastrofien uhrit saavat tarvitsemaansa apua pitkäkestoisesti.
Ukrainan sodalla on laajat vaikutukset
Voiko nyt tehdä muutakin kuin toivoa sodan pikaista päättymistä ja odottaa hetkeä, jolloin kaikkea päästään jälleenrakentamaan?
Helmikuun lopulla Euroopassa alkoi humanitaarinen kriisi, joka on kuin maraton tai ultrajuoksu, ei pikainen sprintti, jossa kannattaa puristaa itsestä kaikki irti ensimmäisten satojen metrien aikana. Ammennettavaa muiden auttamiseen riittää paremmin, kun muistaa huolehtia omasta jaksamisesta.
On luvallista hidastaa, tankata energiaa ja valmistautua siihen, että avuntarve jatkuu pitkälle tulevaisuuteen ja ulottuu ruoan ja polttoaineiden hintojen nousun muodossa myös kauas Ukrainan rajojen ulkopuolelle, erityisesti Afrikan kehittyvien maiden talouksiin. Pahinta on, jos kyynistymme pahan edessä ja väsymme katsomaan eniten apuamme tarvitsevien kärsimystä, oli kyse sitten Ukrainan sotaa pakenevista tai Itä-Afrikan kuivuuden ruokapulasta kärsivistä.
Muista irrottaa hetkeksi. Olet tehnyt jo paljon.
P.S. Mieli ry on koonnut hyviä täsmävinkkejä rauhoittumiseen kriisin keskellä. Itse huomaan, että oman mielen kohdistaminen muiden auttamiseen on tehokas tapa muistaa hyvä maailmassa. Vastapainoksi tarvitsen kuitenkin verkon ulkopuolella ihmisten kanssa kasvotusten vietettyjä juttutuokioita ja rauhallista kävelyä luonnossa koiran kanssa.
