“Moni Turkkiin sotaa paennut syyrialainen on nyt palannut Aleppoon” – KUA tukee Syyrian maanjäristyksen uhreja talvivaatteilla ja käteisavustuksilla
Maanjäristyksessä kotinsa menettäneet syyrialaisperheet ovat viettäneet jo viikkoja väliaikaissuojissa. Nuoret haaveilevat elämästä jossain muualla.
KIRKON ULKOMAANAVUN (KUA) hätäapujakelut Syyriassa ovat täydessä vauhdissa. Maaliskuun puoliväliin mennessä ne ovat tavoittaneet noin 4 000 aikuista ja lasta Aleppon alueella. Kotinsa menettäneet perheet ovat saaneet kriisin keskellä lämpimiä talvivaatteita ja hygieniatarvikkeita.
“Saimme avustuspaketit juuri ajoissa. Luokkahuoneet ovat kylmiä. Meillä ei ole tarpeeksi vaatteita tai patjoja, jotta lapsillani olisi lämmin olo”, kuvaili perheenäiti Aleppossa helmi-maaliskuun vaihteessa.
Perhe asui hätämajoituksessa, joka oli järjestetty paikalliseen kouluun.
Helmikuun 6. päivänä 2023 alkanut maanjäristysten sarja aiheutti valtavia tuhoja Turkissa ja Syyriassa, jossa humanitaarinen tilanne on ollut 12 vuotta kestäneen sodan myötä jo ennestään vaikea.
LiaMohamad al-Hayek syntyi 6. helmikuuta, samana päivänä, kun maanjäristys ravisteli Syyriaa ja Turkkia. Lia on viettänyt elämänsä ensimmäiset viikot hätämajoituksessa yhdessä äitinsä, isänsä ja kahden sisaruksensa kanssa. Lia on kuvassa Kirkon Ulkomaanavun työntekijän Anadelin sylissä. Kuva: Kirkon Ulkomaanapu
Järistykset tappoivat Syyriassa ainakin 6 000 ihmisitä. Arvioiden mukaan yli 100 000 perhettä on joutunut jättämään kotinsa.
Kirkon Ulkomaanavun toiminta-alueilla Aleppossa, Hamassa, Homsissa ja Latakiassa noin 50 000 perhettä asuu väliaikaissuojissa ja paikallisten perheiden nurkissa. Tilanne on haastavin Aleppossa ja Latakiassa.
Hätämajoituksissa elämä on ahdasta
KUA:n Syyrian ohjelmapäällikkö Karam Sharouf on viettänyt paljon aikaa kentällä Aleppossa. Hän kertoo, että viisi viikkoa maanjäristyksen jälkeen olosuhteet ovat edelleen haastavat.
“Syyriaan kohdistuvassa kansainvälisessä avussa on valtavaa resurssien puutetta. Tarvitsemme lisää rahoitusta”, Sharouf sanoo.
Syyriassa tilanne on haastava myös siksi, että alueelliset resurssit esimerkiksi koulutuksen ja terveydenhuollon osalta ovat jo pitkään olleet riittämättömiä. Kun taistelut ovat tyyntyneet, ihmiset ovat alkaneet palata kotiseuduilleen. Maanjäristys sai ihmiset taas etsimään turvaa.
“Moni Turkkiin sotaa paennut syyrialainen on nyt palannut Aleppon seudulle. Syyrialaisia pakolaisia on ollut Turkissa Kahramanmaraşissa ja Antakyassa. Heidän kotinsa tuhoutuivat. Arvioiden mukaan Syyriaan palaajia on ollut kymmeniä tuhansia”, Sharouf kertoo.
Kotinsa menettäneet perheet asuvat Syyriassa ahtaasti hätämajoituksissa. Perheet nukkuvat vieri vieressä siskonpedissä, eikä yksityisyyttä ole. Naisille ei ole aina onnistuttu järjestelmään omia wc- ja peseytymistiloja.
“Yhdessä huoneessa saattaa majailla yli 60 henkilöä”, Sharouf sanoo.
KUA:n työntekijä Ward (oikealla) jututtaa perhettä hätämajoituksessa Aleppossa. Perhe menetti kotinsa eikä heillä ole säästöjä, joiden avulla he voisivat vuokrata uuden kodin. Äiti odottaa neljättä lastaan, ja pyörätuoli toimittaa vaunujen virkaa perheen pienimmälle. Kuva: Kirkon Ulkomaanapu
Käteisavustus auttaa toimeentulonsa menettäneitä
KUA on tähän mennessä myöntänyt katastrofirahastostaan yhteensä 400 000 euroa maanjäristyksen uhrien auttamiseksi Aleppon alueella ja läntisessä Syyriassa. Tarvikejakelut jatkuvat edelleen.
Perheet saavat pian Kirkon Ulkomaanavulta myös käteisavustusta. Käteisen avulla perheet voivat ostaa tarvitsemiaan asioita: esimerkiksi ruokaa, vaatteita tai hygieniatarvikkeita.
“Suuri osa ihmisistä on menettänyt toimeentulomahdollisuutensa. Tuemme käteisavustuksin 350 perhettä Aleppossa ja Latakiassa”, Sharouf kertoo.
6-vuotiaat Fatema al-Asi ja Masah Jaber tapasivat maanjäristyksen uhreille järjestetyssä suojassa Latakiassa. He ovat eri naapurustoista, mutta päätyivät samaan suojaan. Tytöt kertovat leikkivänsä leikkiä, jossa he kävelevät tietä pitkin kauppaan ostamaan karkkia. Kuva: Kirkon Ulkomaanapu
Nuoret eivät näe tulevaisuuttaan Syyriassa
Miljoonat ihmiset olivat Syyriassa humanitaarisen avun tarpeessa jo ennen maanjäristystä. Taustalla vaikuttaa jo 12 vuotta kestänyt sota. Humanitaarinen katastrofi toisensa jälkeen on tehnyt elämästä vaikeaa. Sharoufin mukaan syyrialaiset ovat todella turhautuneita.
“Nuoret ihmiset yrittävät nyt matkustaa ulkomaille saadakseen itselleen tulevaisuuden. Sotaan ei ole saatu ratkaisua, taloudellinen tilanne vaikeutuu ja ihmisillä ei ole töitä. Lisäksi terveydenhuolto ja koulujärjestelmä ovat heikoissa kantimissa”, Sharouf listaa kotimaansa haasteita.
Kirkon Ulkomaanavun työ Syyriassa on jo vuosia keskittynyt paitsi vaikeassa tilanteessa elävien ihmisten perustarpeiden täyttämiseen myös maan koulutussektorin tukemiseen.
Sodan aikana vaurioituneita kouluja on korjattu ja opettajat ovat saaneet koulutusta. Lapsille on järjestetty tukiopetusta ja erilaisia aktiviteetteja. Työ keskittyy myös psykososiaalisen tukeen, minkä tarpeet ovat kasvaneet maanjäristyksen myötä.
Vuonna 2023 Kirkon Ulkomaanapu tekee kunnostustöitä jopa 77 syyrialaiskoulussa.
Teksti: Ulriikka Myöhänen Kuvat: Kirkon Ulkomaanavun Syyrian-toimisto
Tekoja: Järkyttävä sota Ukrainassa jatkuu – mitä Ukrainaan kuuluu nyt, kun sodan alkamisesta on vuosi?
Millaista on elämä sähkökatkojen ja ilmahälytysten keskellä? Entä miten Kirkon Ulkomaanapu auttaa Ukrainassa? KUA:n Ulriikka Myöhänen ja Antti Yrjönen ovat seuranneet sodan vaikutuksia läheltä viimeisen vuoden ajan. He kertovat, millainen tunnelma koulujen pommisuojissa on ilmahälytysten aikaan ja kuinka koulupsykologit kommentoivat lasten hyvinvointia valtavan kriisin keskellä. Entä millaisia toiveita ukrainalaisilla on tulevaisuuden varalle? Jakso on äänitetty paikan päällä Ukrainassa helmikuussa 2023.
VENÄJÄ ALOITTI hyökkäyssodan Ukrainassa helmikuun 24. päivänä vuonna 2022. Tuosta päivästä on nyt vuosi. Kirkon Ulkomaanapu oli auttamassa ukrainalaisia ensimmäisten joukossa yhdessä unkarilaisen kumppanijärjestönsä HIA-Hungaryn kanssa. KUA:n viestinnän asiantuntija Ulriikka Myöhänen ja valokuvaaja Antti Yrjönen matkustivat Ukrainan rajalle jo sodan alkuvaiheessa dokumentoimaan sotaa pakenevien ihmisten koettelemuksia. Sittemmin he ovat käyneet Ukrainassa useamman kerran.
Ukrainassa Ulriikka ja Antti ovat tavanneet kymmeniä, elleivät satoja ihmisiä ja keskustelleen heidän kanssaan sodasta, pakolaiseksi joutumisesta, elämästä, joka jäi ja elämästä, joka edessä mahdollisesti odottaa. Tässä Ukrainassa nauhoitetussa podcastissa kaksikko kertaa näkemäänsä ja kokemaansa. Työtehtävät Ukrainassa ovat vieneet myös raunioiksi pommitettujen koulujen pihoille ja jopa tuntikausia jatkuneiden ilmahälytysten vuoksi suojaan talojen ja oppilaitosten kellareihin.
Tekoja-podcastin aiemmat jaksot:
Kausi 2, jakso 1: Keniassa ilmastokriisi tekee nuorista karjavarkaita
Saavutettava versio keskusteluista
[musiikkia]
Ulriikka Myöhänen [00:00:09]:
Järkyttävä sota Euroopassa jatkuu yhä. Miljoonat ukrainalaiset ovat vuoden mittaan paenneet rajojen yli muualle Eurooppaan, miljoonat elävät maansisäisinä pakolaisina. Sota on tuhonnut satoja ja vaurioittanut tuhansia kouluja, mikä puolestaan on vaikuttanut jopa seitsemän miljoonan ukrainalaislapsen elämään. Minun nimeni on Ulriikka Myöhänen. Reissustudiossa Ukrainassa kanssani on kuan valokuvaaja Antti Yrjönen. Antti, melkoinen vuosi takana euroopassa.
Antti Yrjönen [00:00:38]:
No rankka vuosi ukrainalaisille takana ja koko Euroopallekin melko hurja vuosi.
Ulriikka Myöhänen [00:00:44]:
Me ollaan vietetty aika paljon viimesen vuoden aikana aikaa Ukrainassa, kun ollaan reissuttu täällä ympäriinsä. Jos mietit tätä viimestä vuotta taaksepäin, niin millasena muistat sen ajan, kun sota alkoi? Mitä on jääny niistä ensimmäisistä viikoista mieleen, kun sillonhan me heti matkustettiin tonne Unkarin ja Ukrainan rajoille.
Antti Yrjönen [00:01:05]:
No sillon kun me heti sen hyökkäyksen alettua tohon rajalle päästiin, niin mulle jäi mieleen ehkä päällimmäisenä sellanen kokonaisvaltainen epätietoisuus ihan kaikessa, sekä meidän oma epätietoisuus, kun reissu ei ollu kovinkaan selvä, että miten tässä edetään, mutta myös kaikkien ukrainalaisten epätietoisuus siitä, et miten täs tilanteessa tulis toimia, mihin suuntaan se tulee kehittymään, pitäskö lähtee maasta vai ehkä kuitenkin jäädä Ukrainaan, vaikka sinne rajan toiselle puolelle, missä ystävät on. Miten saadaan perhe yhteen? Toiset lähtee, toiset ei voi lähteä maasta. Ja mistä saadaan kaikki perusasiat siinä kohtaa, kun ollaan vaan äkkiä lähdetty pois siltä alueelta, missä tilanne oli kaikista pahin. Sellanen epätietoisuus jäi mulle päälle. Entä sulle? Mitä sulle jäi mieleen?
Ulriikka Myöhänen [00:01:58]:
Kyllä mulleki jäi mieleen sen epätietosuuden lisäks ehkä se, miten paljon ihmisiä oli oikeesti liikkeellä sillon läntisessä Ukrainassa ja naapurimaissa lännessä. Että moni varmasti muistaa uutiskuvista ne autojonot, ja tuli todistettua itekin siellä Unkarin ja Ukrainan välisellä rajalla, että ne todella oli ne autojonot erittäin pitkiä siihen aikaan. Sit tietysti se, että kun ihmisiä oli niin valtavasti liikkeellä, niin joka paikka oli myös täynnä ihmisiä läntisessä Ukrainassa siis. Kaikki koulut, kaikki kylätalot, kaikki niinku kirkkojen, seurakuntien tilat. Kaikkiin oli järjestetty näitä tiloja, missä ihmiset pysty hetken aikaa hengähtämään, viettämään aikaa, kenties nukkumaan, syömään.
Antti Yrjönen [00:02:46]:
Ja aika monissa tiloissa tavattiin tosi monia ihmisiä siellä. Jäiks sulle kukaan erityisesti mieleen?
Ulriikka Myöhänen [00:02:53]:
Kyllä itseasiassa jäi yksi ihminen mieleen, jota oon monta kertaa tässä vuoden aikana muistelluki. En tiiä, muistatko sitä meidän ensimmäistä reissua Vliviin. Se oli sillon maaliskuun alkupuolta. Ja siellä oli tällanen perhe, joka oli täältä Kiovan seudulta paennut. Siihen perheeseen kuulu äiti ja sellanen noin kymmenenvuotias poika ja sit tämmönen ihan muutaman kuukauden ikänen pikku tyttövauva. Ja mulle on jääny jotenki tosi elävästi mieleen se, miten siellä pienessä huoneessa pakolaissuojassa olivat perheen kesken, ja tää pieni vauva oranssissa potkupuvussa pötkötti siellä sängyllä ja tuoksu ihan sellaselta äidinmaidolta.
Antti Yrjönen [00:03:34]:
Oli kyllä hyvin sulonen vauva. Mä muistan myös, että siellä huoneessa oli akvaario.
Ulriikka Myöhänen [00:03:42]:
Nii oli muuten. Joo. Mä muistan kanssa sen.
Antti Yrjönen [00:03:44
Nähtiin tosi paljon eläimiä nimittäin tällä reissulla. Se oli ehkä ainut kala, mikä tuli vastaan, mutta monia kissoja ja koiria ja kaneja, mitä ihmiset oli sit ottanu tietysti perheenjäseninään mukaan. Muistan hyvin yhden Bella-kissan ja Bella-kissan mukana matkalla olleen Larissan, joka me tavattiin Berehovessa kouluun pystytetyssä suojassa. Ja Larissalla oli syöpä. Se sairaala, jossa hän oli aikasemmin saanu hoitoa, oli tuhoutunu pommituksessa, ja ei vielä tiedetty, mihin Larissa pääsee hoitoihin, että pitääkö lähtee maasta, vai löytyykö Ukrainasta paikkaa, jossa hoitoja voi jatkaa.
Ulriikka Myöhänen [00:04:39]:
Näin oli, mut sit hän oli aika onnekas. Me mentiin muutama viikko myöhemmin käymään siinä samaisessa pakolaissuojassa siellä Berehovessa lähellä Unkarin rajaa, ja sillonhan me kuultiin itseasiassa, että Larissa oli päässy lopulta Ukrainan puolella saamaan hoitoa näihin vaivoihinsa.
Antti Yrjönen [00:04:50]:
Onneks näin, ja Larissa oli yks näistä, jotka ajatteli, että maasta lähteminen on tosi kamala kohtalo, koska siinä joutuu jättämään puolisonsa tälle puolelle. rajaa ja lähtee yksin tai lapsen ja kissan kanssa vieraaseen maahan.
Ulriikka Myöhänen [00:05:07]:
Toi oli ehkä se viimekeväisen vuodentakaisen ajan suurimpia kysymyksiä monelle perheelle. Moni lähti ja piti itsestäänselvänä ratkasuna sitä, että naiset ja lapset lähtee maasta, mutta rajalla oli kyllä paljon näitä tapauksia, jotka nimenomaan pohti sitä, voiko perhe sitte erota tässä tilanteessa, ja missä tilanteessa se sit tapahtuu, jos sen on tapahuttava. Mut joo, kirkon ulkomaanavun työ alko tuolla vuos sitten maaliskuussa humanitaarisena hätäapuna, ja sitähän tehtiin sillon meidän unkarilaisen kumppanijärjestön kanssa aluksi. Eli ensin keskityttiin ihan perustarpeisiin, mitä ihmisillä oli tossa vaiheessa, kun oltiin paljon liikkeellä. Annettiin tarjottiin siis ruokaa, juomaa, suojaa ihmisille. Esimerkiks lapsiperheille myös vaippoja ja vauvanruokaa. Kaikenlaista mitä siinä tilanteessa oli tarpeita, niin niitä pyrittiin liikkeellä olevilta ihmisiltä tyydyttämään. Mutta vuoden aikana on tapahtunu aika paljon ja tilanneki täällä Ukrainassa muuttunu.
Antti Yrjönen [00:06:16]:
Joo, täällä on kyllä tosi erilaista nyt kun sillon alkuvaiheessa. Meidän oma toiminta on tietysti lähteny isosti liikkeelle. Meitä on tällä hetkellä täällä maatoimisto Kiovassa ja sen lisäks paikallistoimisto Pohjois-Ukrainan Zernihivissä, missä me erityisesti toimitaan nyt koulutussektorilla. Se Zernihiv on mulle jotenki kotoisan olonen kaupunki. Se muistuttaa musta tosi paljon Tamperetta, kun mä oon Tampereelta kotosin. Se on sellasen parin tunnin ajomatkan päässä tästä Kiovasta, ja suurin piirtein samankokonen kaupunki ku Tampere, eli siellä on sellanen 250000 asukasta normaalioloissa normaalioloissa suurin piirtein Zernihivissä. Sillon ku toi hyökkäys alko vuosi sitte, niin Zernihiv oli kaupunki oli kuukauden ajan piiritettynä, ja tietysti Zernihivin maakunnassa monet alueet oli Venäjän joukkojen hallinnassa, ja se kaupunkialue on kärsiny pahoin, ja ihmisillä on aika rankkoja kokemuksia, ketkä on ollu piirityksessä, saarrossa, tai sitten miehitetyillä alueilla tai joutunu lähtemään sieltä pakoon.
Ulriikka Myöhänen [00:07:37]:
Nii, se Zernihin on tosiaan sen meidän työn tavallaan keskipistettäkin, et siellä meillä on paljon näitä koulutusaiheisia projekteja, ja paljon koulujakin ollaan siellä alueella tuettu. Lisäksi meillä on tossa Kiovan länsipuolella Zetomyrissä kouluhanke, missä me tehään tämmöstä, siellä on yks koulu, joka on täysin tuhoutunu ohjusiskussa vuosi sitten, ja siellä me tehdään tällästä opetussuunnitelman kehitystyötä, mikä on tullu paikallisten opettajien toimesta. Sitä koulua itsessään kunnostetaan Portugalilaisvaroin, mutta meiltä on sit semmosta tukea paikallisten kumppaneiden kanssa.
Antti Yrjönen [00:08:18]:
Ja tarkotus on laajemmin jalkauttaa tää opetussuunnitelman kehitys ympäri Ukrainaa, kun tästä ensin alotetaan pilottina täältä Zetomyristä.
Ulriikka Myöhänen [00:08:28]:
Kyllä, juuriki näin. Kirkon ulkomaanavun työ keskittyy siis vahvasti koulutukseen tällä hetkellä. Tää hätäapuvaihe on läntisessä Ukrainassa tullu tässä vuoden aikana vähän niinku tullu päätökseen. Muualla sitä jatketaan kumppaneiden avulla sitä, mutta koulutus on se meidän työn keskipiste tällä hetkellä. Me korjataan kouluja, varustellaan koulujen pommisuojia. Useissa kouluissa ei todellakaan oo ollu pommisuojia ennen näitä viime vuoden tapahtumia, ja niitä ollaan nyt sitten yritetty kiireellä laittaa kasaan, koska se on myös edellytys sille, että oppilaat pystyy palaamaan lähiopetukseen, että siellä on toimiva pommisuoja. Sen lisäks ollaan, mitä me ollaan tehty, niin me ollaan koulutettu ukrainalaisia opettajia ja psykologeja tosta psykososiaalisesta tuesta. Sille on yllä tarve aivan valtava tässä maassa, että niinkun tossa kerroit, niin esimerkiks Zernihivin alueella on eletty sen miehityksen alla vuosi sitten, ja ihmisillä on hyvin monenlaisia kokemuksia siitä sekä aikuisilla että lapsilla. Ne tarpeet on sellasia, mitkä on tällä hetkellä tosi isoja ja tulee varmasti tulevaisuudessakin myös näin.
Antti Yrjönen [09:43]:
Joo sen kyllä kuulee, kun opettajien kanssa keskustelee, että se ei oo mitenkään helppo asia. Lapsista ei välttämättä ollenkaan nää päälle päin, onko joku pielessä. Lapset on tosi sopeutuvaisia, ja yleensä koettaa pitää viimeseen asti semmosta yllä hyvää fiilistä, mutta ojku pieni asia voi olla sellanen, että laukasee reaktion lapsessa. Vaikka joku ilmahälytyssireeni, joita täällä edelleen hyvin usein ja säännöllisesti kuulee, tai sitten joku muu asia, mitä on jääny sieltä keväältä tai muuten sodan aikana.
Ulriikka Myöhänen [00:10:32]:
Kyllä. Noi äänet on kyllä tullu monissa keskusteluissa tuotu esille. Tai useempi koulupsykologi tai opettaja on sanonu, että ihan sellanen oven pieni pamahdus tai poikkeava ääni voi laukasta sen, että menee ihan lapsella pasmat sekasin. Ne on sit sellasia asioita, mitä pitää pystyä työstämään, että jollaki lailla se mieliki pystyy jollaki aikavälillä palaamaan normaaliin. Mutta Zernihilin seudulla, missä tällä hetkellä toimitaan, niin sielläkin se koulujen tilanne on tällä hetkellä aika erilainen, kun sota on jatkunu nyt tämän vuoden ajan.
Antti Yrjönen [00:11:11]:
Joo, siellä on siis tosi moni koulu on kärsiny, mutta ne on voinu kärsiä tosi eri tavoin. Siellä Zernihivin kaupungissa on ainaki kaks koulua, jotka on ihan kokonaan tuhoutunu tässä sodan tai hyökkäyksen alussa, jotka on siis täysin korjauskelvottomia, että niille täytyy kehittää kokonaan uusia kouluja tai muita ratkasuja. Mutta moni koulu on joko menettänyt ikkunansa kokonaan noissa räjähdyksissä. Sirpaleen tekemiä reikiä on seinissä. Lämmitysjärjestelmät on saattanu kärsiä. Siellä on monenlaisia asioita, joita pitää korjata ennen ku oppilaat voi palata sinne kouluun. Sit on hyvä muistaa sekin, että ennen tota hyökkäystä täälläkin oli toi koronatilanne sellanen, joka pakotti oppilaita etäkouluun. Eli täällä on paljon oppilaita, jotka on kolme vuotta ollu etäopetuksessa sen seurauksena, että ensin oli pandemia ja sitte tää hyökkäys. Ja niinku Ulriikka mainitsi, niin koulussa pitää olla pommisuoja ja tietysti sellaset puitteet, että siellä voi opiskella, ennen ku lähiopetukseen voi palata, ja kyllä täällä kaikki oppilaat ja kaikki opettajat sanoo, että se ois tosi tärkeetä päästä sinne lähiopetukseen, että se on kuitenki tosi erilainen asia kun se etäopetus. Ja lähiopetuksessa pystyy varmasti paljon paremmin havainnoimaan, miten lapset oikeesti voi, ja kun ihmiset pääsee oikeesti semmoseen turvalliseen paikkaan olemaan keskenään, niin siellä on varmasti paljon helpompi käsitellä niitä hankalia kokemuksia.
Ulriikka Myöhänen [00:12:51]:
Nii aika semmoset poikkeukselliset ajat on ollu takana jo ennen tätä sotaa sodan eskaloitumistakin, että oli se pandemia ja sit tuli tämä viime vuoden tapahtumat, ja nyt edelleenki on se tilanne, että osa kouluista on ihan tuhoutuneita tai rikki tai just niinku erinäisistä syistä ihan kylmillään esimerkiks. Et se on kyllä hyvin monenlaista.
Antti Yrjönen [00:13:15]:
Me ollaan täällä nähty esimerkiks ihan viime viikkoina se, että kirkon ulkomaanavun työ on mahdollistanu sen, että on vaihdettu kouluihin ikkunat. Nyt on valmistumassa ihan kokonaan kunnostettuja kouluja just tällä hetkellä. Sit toinen juttu, mikä liittyy opetukseen, sekä lähiopetukseen mutta myös siihen etäopetukseen, on sähkökatkot, koska sähkön puute tässä maassa on koko ajan kasvanu, mitä kauemmin tää konflikti on kestäny, kun infrastruktuuria on tuhottu. Ja eihän se etäopetus kovin hyvin onnistu millään tabletilla tai tietokoneella, jos ei oo sähköä, mistä saa siihen virtaa. Ja koska nää sähkökatkot on semmosia, että ne tavallaan kulkee täällä alue kerrallaan vaikka kaupungeissa, niin Zernihivissä, jossa ne sähkökatkot on ihan päivittäisiä ja voi olla tosi pitkiäkin, nii ei oo välttämättä sellasta mitään yhteistä hetkeä, että kaikilla oppilailla olis sähköä, niin se on tosi hankalaa, että miten sä siinä tilanteessa järjestät jotenki järkevästi etäopetusta.
Ulriikka Myöhänen [00:14:32]:
On, kyllä opettajilta vaaditaan ihan hullun pitkää pinnaa ja joustoo siinä, että kaikki lapset sais sen opetuksen, mitä heille on ajateltu annettavan tietyn päivän aikana. Sähkökatkot on tosiaan ihan todellinen ongelma, jos miettii sitä Zernihivinki tilannetta, niin sinne ei kyllä kannata lähtee ilta-aikaan liikkumaan ilman otsalamppua ja taskulamppua, että sen verran pimeänä on kyllä kaupunki jatkuvasti. No hei yks tärkee osa tässä kirkon ulkomaanavun työssä on tosiaan tää pommisuojien varustelu, josta ollaan jo muutaman kerran tässä keskustelun aikana puhuttukin. Niitä ei siis lähtöjään oo näissä kouluissa ollu, ja ne on edellytys sille lähiopetukselle, ja nyt niitä on sitte varusteltu. Me ollaan tehty aika monentyyppisiä töitä näissä koulujen kellareissa ja autotalleissa, että ollaan saatu ne sellasiks paikoiks, että niissä pystyy opettamaan.
Antti Yrjönen [00:15:32]:
JOo, mulla on hyvää kokemusta koulujen pommisuojista. Mä olin kuvaamassa koululla tossa parisen viikkoo sitte, kun tuli sitte pidempi ilmahälytys. Se kesti pari tuntia vietin sitte yhden koulun pommisuojassa kaikkien oppilaiden kanssa. Ne kellarithan on aikasemmin ollu varsin sillee varastotiloina tai poissa käytössä, niin paljon ihan lähtien siitä, että on maalattu seinät ja siivottu ne sellaseen kuntoon, että sinne mahtuu koulullinen oppilaita. Sen lisäks me käytiin kattomassa toista koulua, jossa nastia piti meille tosi hienon esittelyn, mitä heidän kouluun on tehty. Siin on kyseessä sellanen koulu, missä oppilaat on myöskin siellä koulussa yötä, että siinä on esimerkiks orpoja siinä nimenomaisessa koulussa, ja sitä varten sinne pommisuojaan on pitäny tehä kaiken muun lisäks vielä tämmöset tilat nukkumiselle. Sinne oli tehty huoneita, josta löyty sängyt, ja sen lisäks toisella puolella pommisuojaa oli nää perus opetustilat, joihin oli hankittu liitutauluja ja tuotu tuoleja ja sellasta, että opetus voi kuitenki jatkua, koska ne voi olla tosi pitkiä ne ilmahälytykset, ja jos opetus sillon kokonaan keskeytyy, niin sit se tarkottaa sitä, et välttämättä ei juurikaan opetusta tuu päivän aikana annettua.,
Ulriikka Myöhänen [00:17:05]:
Ja usein käy niin, että nää ilmahälytykset tulee yöaikaan tai ilta-aikaan tai tosi varhasesti aamulla, niin ton tyyppisessä koulussa, missä lapset asuu asuntoloissa siellä, niin on kyllä tosi tärkeetä, että sinne pääsee yöunia jatkamaan. Kyllä pitää sanoa, että vaikka tää oli selkeesti sellanen kellaritila, mihin tää oli rakennettu, niin kyllä se yllättävän viihtysäks oli kuitenki saatu. Sittehän siellä oli se kiinnostava juttu, että siellä oli vaan yksi vessa siellä kellarissa, ja mitä opettajien kanssa juteltiin, niin ensimmäinen asia mitä lapset, kun he sinne pommisuojaan tulee, oli, että vessaan pitäs päästä, niin sinne usein oli ilmeisesti aika pitkäkin jono.
Antti Yrjönen [00:17:51]:
Nyt me onnistuttiin onneksi nelinkertaistamaan vessojen määrä niin, että kirkon ulkomaanapu toimitti kolme kappaletta tämmösiä biovessoja, mitkä on tietysti nopea ratkasu, ettei tarvii putkitöihin ryhtyä, mutta saadaan vessat heti käyttöön.
Ulriikka Myöhänen [00:18:09]:
Kyllä, ja ne otettiin tosi ilosena siellä vastaan ne vessat. Antti, sä olit tässä vähän aikaa sitten koululla käymässä, kun tuli ilmahälytys kesken tän kouluvierailun. Se kuulostaa silleen aika hurjalta, että koulupäivän keskeyttää ilmahälytys. Minkälainen tunnelma siellä sillon oli? Miten lapset siihen reagoi?
Antti Yrjönen [00:18:38]:
Tunnelma oli kaiken kaikkiaan tosi rauhallinen. Sillon oli käynnissä tämmönen koulun juhla. Siinä oli käynnissä sellanen juhlapäivä, missä juhlittiin Itä- ja Länsi-Ukrainan yhdistymistä, ja se juhla oli aika loppupuolella, mutta se juhla kuitenki keskeyty siihen ilmahälytykseen. Eli pientä pettymystä oli havaittavissa, että tästä joutuu taas lähtemään pommisuojaan, mutta ei minkäännäköstä sanotaanko nyt paniikkia tai muuta vastaavaa. Kaikki on todella tottuneita niihin, koska niitä tapahtuu, oho, nyt meillä meinaa mennä valot täällä. Mutta siis kaikki on todella tottuneita. Niitä tapahtuu yleensä useita kertoja viikossa. Se voi tapahtua useita kertoja päivässä. Kaikki tietää, miten pitää toimia, joten kaikki lähtee kävelemään sillä tavalla rauhalliseen tahtiin kohti sitä sisäänpääsyä sinne koulun pommisuojaan eli kellariin. Ja siinäkin koululla on onneks tosi iso se tila, koska kyseessä on iso koulu. Siellä on erilaisia huoneita, että kaikkien ei tarvii ahtautua samaan tilaan, vaikka siellä silti aikamoinen tungos oli, paitsi ihmiset on jo aika hyvin on päätyny myös siihen, et ne tietää, mis ne haluaa olla siellä pommisuojassa, et mikä on kiva paikka. Sinne on hankittu esimerkiks semmosia patjoja ja sellasia säkkituolin tapasia juttuja, että siellä voi silleen viettää aikaa. Sellaset käytii aika nopeesti hakemassa, ja sit kännykkä esille ja joku peli tai video pyörimään ennen ku opettaja tuli ehkä sanomaan, että pitäis tehdä jotain opiskeluaki tässä samalla. Kyllä siellä myös opiskeltiin sen lisäks, että siellä pelattiin kaikenlaista. Esimerkiks fysiikanopettaja piti tuntia siellä lattialla sillä tavalla, että kaikki oppilaat oli kerääntyny piiriin siihen opettajan ympärille, ja sit tehtiin hommia siinä tabletilta.
Ulriikka Myöhänen [00:20:47]:
Se on tavallaan sillä lailla, että näissä poikkeuksellisissa oloissa näistä olosuhteista pyritään tekemään mahdollisimman tavallisia, että se elämä vois mahdollisimman saumattomasti jatkua myös siellä pommisuojassa. Kuahan on paljon panostanu myös täällä Ukrainassa psykososiaaliseen tukeen, ja sen parissa tullaan jatkamaan tulevaisuudessa ehdottomasti. Me ollaan muun muassa koulutettu koulupsykologeja ja opettajia siitä, miten voi esimerkiks stressiä ja vuoden aikana syntyneitä traumoja käsitellä no sekä siellä aikuisten kesken että myös lasten kanssa tuolla kouluissa.
Antti Yrjönen [21:27]:
Taisit jutella aika monelle koulupsykologille tässä tän meidän reissun aikana. Miten ne kuvaili tätä tilanetta ja tuntemuksia?
Ulriikka Myöhänen [00:21:39]:
Joo. No he kerto just sitä, että niistä lapsista ei välttämättä heti huomaa sitä, mut sit ne tulee tietyissä reaktioissa just esimerkiks niihin ääniin liittyvistä. Ovi pamahtaa kiinni, ilmahälytys alkaa, nii sit sieltä tulee selkeesti osalta lapsista tietynlainen reaktio. Säikähdys voi olla, että he hakeutuu sillon vaikka opettajan tai paikalla olevan koulupsykologin luokse. Sit joillaki lapsilla on tämmöstä tietynlaista itkuherkkyyttä, eli varsinki ehkä uniin liittyvää, että keskellä yötä herätään siihen tai vanhemmat herää siihen, että lapsi itkee ja on ihan lohduton. Et se sillä lailla ryömii sinne uniinkin jotenki se taakse jäänyt trauma. Sit on myös sellasta, että on huomattu, että lapsista on tullu sillee vähän aggressiivisempia, et siellä on sellasia tunteita ja ajatuksia, joita ei oo pystytty vielä käsittelemään. Tosi moni niistä psykologeista sanoo myös siitä, että kun he on työskennelly näissä kouluissa lasten kanssa ennen sotaa, niin lasten ongelmat on sillon liittyny esimerkiks perhesuhteisiin tai kaverisuhteisiin, et ne on ollu sentyyppisiä ne asiat, mistä on keskusteltu ja mihin on yritetty löytää ratkasuja, ja nyt ollaan taas ihan uudella tasolla. Moni on menettäny kotinsa, ja osalla on isä tai veli rintamalla, ja voi olla, että perheenjäseniä on myös menehtyny. Sit monella on taustalla myös näitä pakolaisuuden kokemuksia, eli on paettu hyökkäystä, miehitystä ja jouduttu viettämään pitkiäkin aikoja reissun päällä ja poissa omasta kotoa. Sen tyyppisiä asioita. Ja yks semmonen kiinnostava, mihin ei olla ehkä niin paljon vielä paneuduttukaan tässä työssä on semmonen, et psykologit sanoo, et edessähän on myös se aika, kun sotilaat palaa rintamalta kotiin ja tuo sieltä niitä kokemuksiaan, et sekin voi vaikuttaa, kun näitä niin sanotusti rikkinäisiä perheenjäseniä palaa kotiin, et minkälaisia ongelmia siitä sit syntyy.
[musiikkia]
Ulriikka Myöhänen [00:24:05]:
Sä oot ollu paljon tekemisissä lasten kanssa ja kuvannu heitä tuolla kouluissa ja pommisuojissa, niin onko sulle tullu jotain ajatuksia siitä, miltä lapset on vaikuttanu tän kriisin keskellä?
Antti Yrjönen [00:24:16]:
Monet opettajat on sanonu, että he pyrkii kovasti siihen, että siellä koulussa ei tarviis kaiken aikaa ajatella sotaa, et myös sellanen pääsy pois siitä asiasta. Että koulussa pitäis olla mukavaa, ja mä luulen, et se on onnistunu tosi hyvin, koska siellä koulussa on paljon lapsia, jotka kyllä vaikuttaa tosi iloselta. Ne on ilosia siitä, että ne on päässy sinne kouluun. Myös siellä pommisuojassa voi olla ihan hauskaa. Siellä voi tosiaan pelata niitä pelejä, ja sen ei tarvii olla sillä tavalla pelkkää kärsimystä. Sit kyllä lapsista myös huomaa tietyissä tilanteissa, on tosi vaikeeta sanoa, kun ei oo tekemisissä kun vähän aikaa kenenkään kanssa. Mutta esimerkiks vaikka Nastia, kun esitteli meille sitä pommisuojaa, ja kun hän rupes puhumaan, millasta elämä oli ennen tätä sotaa, ja kuinka hän haluais kovasti siihen takas, niin sit se lause jäi vaan kesken, koska sen ajatteleminen oli selkeesti sen verran rankkaa, miten erilaista oli ennen sitä sotaa, ja et sen pitäis päättyä. Eli tulee kyl sellasia hetkiä ja tiettyjä sellasia vakavoitumisia, et tulee itelle sellanen olo, että ehkä ne ajatukset on menny sellaseen suuntaan.
Ulriikka Myöhänen [00:25:53]:
Joo, ja sit toinen asia, mitä nää koulupsykologit ja opettajat on puhunu on se, että tuntuu, että lapset on sillee kasvanu muutamassa kuukaudessa aikuisiks. Siis sen ikäset lapset, joiden ei todellakaan tarviis vielä olla aikuisia. Puhutaan vaikka 13, 14, 15-vuotiaista nuorista. Että esimerkiks yksikin näistä koulupsykologeista kerto mulle, että yks kuutosluokkalainen tyttö oli kertonu hänelle, että hänestä tuntuu, että hän vanhentuu, kun hän lukee uutisia. Ja täällä Ukrainassahan luetaan uutisia tosi paljon telegram-chateista. Se on semmonen, mitä lapset on tavallaan oppinu aikuisilta, että koko ajan seurataan näitä sotatapahtumia. Koko ajan seurataan, mitä tapahtuu missäkin. Ja niit on niin helppo seurata siellä sosiaalisessa mediassa, niin jotenkin siitä on tullu osa lasten elämää myös. Ja se on ehkä sellanen teema, mikä on usein toistunu, että opettajat ja koulupsykologit on sanonu, et jotenki lapsista on tullu ihmeen kypsän olosia ihan pienessä ajassa. Ja sehän oli myös sellanen asia, kun me vietettiin uutta vuotta ukrainalaisen perheen luona Zernihivissä, niin myös tää perheen äiti oli äidinkielenopettaja, niin hän myös puhu siitä, että hänen yhdeksäsluokkalaiset oppilaansa muutamassa kuukaudessa aikuistu. Heidän käytös muuttu hetkessä.
Antti Yrjönen [00:27:28]:
Oli tosi hienoa päästä viettämään sitä uuttavuotta tän perheen kanssa. Meillä kävi hyvä tuuri, että ton perheen isä sattu olemaan just sellasella neljän päivän lomalla tässä kohtaa, kun me tultiin. Me ei ollenkaan arvattu, että me päästään tapaamaan myös hänet. Hän on ollu rintamalla tosiaan tosta hyökkäyksen alusta saakka, ja nähtiin, millä tavalla täällä Ukrainassa vietettiin uuttavuotta, ja siitä pyrittiin tässäkin tilanteessa mahdollisimman normaali tekemään. Päästiin siellä myös vähän testaamaan ukrainalaisia ruokia, ja Ulriikka pääsi myös vähän valmistamaan sellasia. Mitä, Ulriikka, jäi mieleen tästä uudenvuodenruokailusta?
Ulriikka Myöhänen [00:28:13]:
No päällimmäisenä jäi kyllä se, että ensinäkin olipa hyviä ruokia ruokapöydässä sillon, ja toiseksi, mitä on puhuttu jälkikäteen, että onpa ukrainalaisessa ja suomalaisessa keittiössä paljon yhtäläisyyksiä. Että sieltä pöydästähän löyty kaalikääryleet.
Antti Yrjönen [00:28:31]:
Tosi hyviä kaalikääryleitä
Ulriikka Myöhänen [00:28:33]:
Sit löyty rosolli. Sit löyty nää maksalaatikolta maistuvat pasteijat.
Antti Yrjönen [00:28:40]:
Joo, ja istten ne toiset maistu mun mielestä ihan siltä, että niissä oli munavoita päällä.
Ulriikka Myöhänen [00:28:46]:
Kyllä.
Antti Yrjönen [00:28:47]:
Ja jälkiruoaks me saatiin Ulriikan valmistamia lettuja. Letut on täällä tosi suosittu ruokalaji. Niitä saa amiaisella ja jälkiruokana ja niitä saa suolasena ja niitä saa makeena. Mutta ja ne on sellasia usomalaisia ohuita kunnollisia lettuja.
Ulriikka Myöhänen [00:29:07]:
Kyllä, pannulla paistettavia kyllä. Äiti Oksanan kanssa tosiaan tehtiin yhdessä näitä ukrainalaisia lettuja, ja hän näytti mulle, miten ukrainalaisen reseptin mukaan näitä valmistetaan. Sinne tuli, kun ne oli paistettu, sinne väliin semmosta raejuustoa ja kuivattuja hedelmiä, rusinoita laitettiin väliin, ja sit ne rullattiin silleen rullalle, et niistä tuli sellasia pötköjä.
Antti Yrjönen [00:29:32]:
Ja sit ne paistettiin vielä uudestaan, mikä on mun mielestä sellanen innovaatio, minkä vois tuoda myös Suomeen, koska jos voissa paistaa letun sen jälkeen, kun se on jo paistettu, niin sehän selkeästi vaan paranee.
Ulriikka Myöhänen [00:29:42]:
Nimenomaan. Ja sit me juotiin siinä illallisella myös tätä ukrainalaista juomaa Usvaria.
Antti Yrjönen [00:29:49]:
Joo, se on mun mielestä toinen semmonen asia, mikä pitäis tuoda Suomeen. Eli se on sellanen kuivatuista savustetuista hedelmistä valmistettu juoma, ja mun mielestä se on oikeen herkullista.
Ulriikka Myöhänen [00:30:06]:
Se on kyllä mainio, ja se on kiva, että se maistuu joka paikassa vähän erilaiselta.
Antti Yrjönen [00:30:10]:
Se on ihan totta.
Ulriikka Myöhänen [00:30:12]:
Se on aina kotitekosta. Vähän eri reseptein aina tehdään. Se oli tosi mielenkiintonen ilta viettää sen perheen kanssa. Päästiin muutenki vähän käsiks ukrainalaisiin uudenvuoden perinteisiin. Perheessä on kaksi lasta, Maria-tyttö ja Kiril-poika, ja tää Maria soitti tätä ukrainalaista perinnesoitinta panduraa.
Antti Yrjönen [00:30:07]:
Joka on vähän semmonen, ei nyt ollenkaan identtinen, mutta muistuttaa tietyllä tavalla kannelta, eli sellanen tosi monikielinen soitin. Sit sellanen toinen perinne, mikä liittyy tähän uuteenvuoteen on sellanen, että lapset kiersi ovelta toiselle, ja siihen kuuluu tällaset laulut ja jonkinlaiset lorutkin ehkä, ja sit palkinnoks tietysti piti antaa jotain näille lapsille, jotka ovelle saapui, joko appelsiinia tai karkkeja tai jos nää lapset oli vähän vanhempia, niin ilmeisesti raha oli se suosituin vaihtoehto, mitä siinä tapauksessa piti antaa. Ja ainakin tän perheen ovella kävi kova kuhina. Mä en tiiä, vaikuttiko siihen se, että perheen äiti on opettaja, niin se vaikutti sellaselta turvalliselta ovelta, mihin kannatti tulla naapurista käväsemään.
Ulriikka Myöhänen [00:31:39]:
Toi Oksanan koulu tosiaan sijaitsee siinä ihan kivenheiton päässä heidän kotitalostaan, ja käytiin sielläkin aiemmin vähän kattomassa, millanen tilanne siellä on. Ikkunathan siitä koulusta kans oli menny rikki pommituksissa, ja ne oli nyt sitte saatu korjattua, mutta koulu tosiaan oli pakkasasteilla, eli siellä oli erittäin kylmä siellä sisällä ja oppilaat tälläki hetkellä vielä etäopetuksessa, kun toi lämmitysjärjestelmä rikki silleen, että sitä ei pystytä lämmittää.
Antti Yrjönen [00:32:11]:
Ehkä senki takii niitä oppilaita tuli sinne opettajan ovelle, että pääsee myös näkemään opettajaa. Ja näissä kouluissahan täytyy muistaa sekin, että kun niitä ikkunoita saadaan tässä vaiheessa korjattua, niin ne kouluthan on ollu ilman ikkunoita ja lämpöä jo aika pitkän aikaa, eli se ei vielä yksin riitä. Siellä joudutaan tekemään aika paljon töitä myös sisällä, että saadaan niitä tiloja kuntoon. Eihän se hyvää tee, kun ikkunat puuttuu rakennuksesta melkeen vuoden verran.
Ulriikka Myöhänen [00:32:43]:
Sitä on oltu silleen sään armoilla, että paljon on vielä remonttia eessä sitte siinä vaiheessa. Mut joo, palatakseni tähän ukrainalaiseen uuteenvuoteen, niin hyvin perinteisin menoin sitä vietettiin sielä perheen luona. Siinä oli ehkä silleen vähän ristiriitaset tunteet tällä perheellä pinnassa, että tavallaan ne perinteet, mitä vuodesta toiseen on toistettu, saatiin sinäki päivänä järjestettyä, mutta kuitenki mielessä oli koko ajan semmonen murhe siitä, että mikä se tilanne tällä hetkellä Ukrainassa on, ja mitä kaikkea perheellä itsellään oli taustalla siinä vuoden ajalta.
Antti Yrjönen [00:33:24]:
Ja me ollaan täällä kyselty monilta perheiltä, että mitä he odottaa tulevaisuudelta, ja ihmisillä on kyllä tosi paljon toiveita, mutta sit myöskin kuulee sen, että niitä ei vieläkään näin epävarmassa tilanteessa uskalla toivoa tosissaan, tai koska ne tulis tapahtumaan. Ne sijottuu jonnekin sinne parempaan tulevaisuuteen sitte, kun tää tilanne ois ratkennu. Tulee tavallaan sellanen olo, että nyt ollaan jossain välitilassa, missä ihmiset yrittää elää mahdollisimman normaalisti, vaikka ei tietenkään nää olosuhteet täällä maassa oo normaalit.
Ulriikka Myöhänen [00:34:11]:
Se on ihan totta siis, ja sellanen tunnelma tuli ton perheenki kanssa ollessa. Heillähän sen lisäks, että isä on ollu siellä rintamalla vuoden ajan nyt, niin oli sellanen tilanne, että äiti haavottu vuosi sitten tämmösessä raketti-iskussa, mikä osu siihen naapuritaloon, ja hänen jalat siinä sitten meni ja lantiokin murtu, mutta nyt on jo kuntoutunut. Mutta ihmisillä on tosi hurjia asioita siellä taustalla, mutta kuitenki haluttas suunnata niitä katseita sinne tulevaisuuteen ja rakentaa tulevaisuutta. Ehkä se päällimmäisenä, mikä ihmisillä on ollu noissa puheissa, kun alkaa tulevaisuutta hahmottelemaan, on se, että ensisijaista ois, että päättys tää kamala vaihe jollakin tavalla, ja sen jälkeen pystys sitte suunnittelemaan, mitä siellä tulevaisuudessa voi tapahtua. Monet lapset puhuu siitä, että he haluais esimerkiks matkustella. Tässä perheessä tässä uudenvuodenperheessä Maria-tyttö esimerkiks kerto, että hän haluais nähdä kaikki ne paikat myös Ukrainan sisällä. Kaikki ne kauniit kaupungit ja nähtävyydet, mistä kirjoissa kerrotaan. Myös tällä isällähän oli aika koskettavia ajatuksia siitä, mitä hän toivois tulevaisuudelta.
Antti Yrjönen [00:35:40]:
Isällä aika ymmärrettävästi oli tietysti päällimmäisenä se toive, että hän pääsis kotiin näkemään, kun hänen lapsensa kasvaa. Ja se on kauheen pitkä aika, kun miettii, et on ollu tässä kohtaa jo lähes vuoden poissa ja pääsee vaan ihan lyhyiks ajoiks kotiin, niin kuinka paljon lapset ehtii jo siinäkin ajassa kasvaa.
Ulriikka Myöhänen [00:36:03]:
Joo. Siinä uudenvuodenaattona kun oltiin siinä perheen luona, niin naapuruston lapset kävi laulamassa siellä ovella, ja tän perinteen päätteeksi yleensä sitten nää lapset, jotka siinä ovella kävi laulamassa, niin toivotti perheelle tulevaisuuteen kaikkea hyvää, onnea, yhdessäoloa, vaurautta ja hyvinvointia. Ja ehkä voi sanoa, että me kaikki toivoisimme, että se siksi kääntyisi pian.
Antti Yrjönen [00:36:28]:
Todella toivotaan, että nää toivotukset tulis mahdollisimman pian toteen.
[molemmilta luultavasti jonkinlainen lopputervehdys ukrainaksi]
”On tärkeää, että apua saadaan katastrofialueelle nopeasti” – KUA myöntää toiset 200 000 euroa lisää maanjäristyksestä kärsineen Syyrian avustamiseen
”Tässä tilanteessa on ehdottoman tärkeää tukea maanjäristyksestä kärsineitä ihmisiä humanitaarisen avun muodossa kaikin keinoin”, sanoo Syyrian maajohtaja Mazen Khzouz Kirkon Ulkomaanavusta.
HELMIKUUN 6. PÄIVÄN aamuna Turkkia ja Syyriaa ravistellut maanjäristys on historian tuhoisimpia alueella. Kirkon Ulkomaanavun toimintamaassa Syyriassa humanitaarisen avun tarpeessa arvioidaan maanjäristyksen jäljiltä olevan kuusi miljoonaa ihmistä.
Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on myöntänyt tällä viikolla katastrofirahastostaan maanjäristyksestä kärsineiden ihmisten auttamiseen Syyriassa toiset 200 000 euroa. Yhteensä 400 000 euroa käytetään Kirkon Ulkomaanavun Syyrian maatoimiston käynnistämään avustustyöhön.
Pohjois-Syyriassa on tällä hetkellä kylmä talvi. Magnitudin 7,8 ja 7,6 maanjäristykset ovat viimeisimpien tietojen mukaan ajaneet kodeistaan kymmeniä tuhansia perheitä. Kouluihin ja muihin väliaikaisiin suojiin on YK:n humanitaaristen asioiden koordinointitoimiston OCHA:n mukaan majoittunut ainakin 18 500 perhettä, joista noin 12 600 on raportin mukaan maanjäristyksen pahimmin vaurioittamiin alueisiin kuuluvassa Aleppossa.
Karam-vauva syntyi Syyrian Aleppossa vain tunti ennen maanjäristystä, joka teki Koillis-Syyriassa ja Turkissa valtavaa tuhoa helmikuun kuudennen päivän aamuna. Karam on äitinsä Wafaan esikoinen. Perhe asui maanjäristystä seuranneella viikolla kouluun rakennetussa hätämajoituksessa yhdessä 35 muun perheenjäsenen kanssa. KUVA: KIRKON ULKOMAANAPU
Humanitaarisessa kriisitilanteessa on tärkeää, että apu tavoittaa hädässä olevat niin nopeasti kuin mahdollista. Erityisen akuutin avuntarpeesta tekee talven kylmyys. Maanjäristys iski yllättäen ja aamuyöllä, eivätkä kodeistaan paenneet ihmiset ehtineet varautua tilanteeseen juuri mitenkään. Monet niistäkin, joiden kotitalo on yhä olemassa, pelkäävät palata uusien maanjäristysten ja rakennusten sortumisvaaran vuoksi.
”Tässä tilanteessa on ehdottoman tärkeää tukea maanjäristyksestä kärsineitä ihmisiä humanitaarisen avun muodossa kaikin mahdollisin keinoin ja varusteilla, joilla he voivat selviytyä talvesta”, sanoo Syyrian maajohtaja Mazen Khzouz Kirkon Ulkomaanavusta.
”Tällaisia varusteita ovat lämpimät vaatteet lapsille ja aikuisille, peitot, taskulamput, patjat ja suojat.”
Syyriassa uusi kriisi korostaa alkuperäistä avuntarvetta
Kirkon Ulkomaanapu on kuluneen viikon aikana arvioinut tilannetta ja vieraillut väliaikaisissa majoitustiloissa Aleppossa ja Hamassa.
Syyriassa miljoonat ihmiset olivat jo ennen helmikuista maanjäristystä humanitaarisen avun tarpeessa yli vuosikymmenen ajan jatkuneen sodan ja väkivaltaisuuksien vuoksi. Kirkon Ulkomaanapu on työskennellyt Syyriassa vuodesta 2017 alkaen humanitaarisen avun parissa. Nykyisin KUA:lla on Syyriassa maatoimisto, joka perustettiin Damaskokseen vuonna 2019. Ennen maanjäristystä KUA:n työ keskittyi vahvasti tukemaan lasten kouluun pääsemistä ja koulutusta.
”Maanjäristyksen aiheuttama humanitaarinen kriisi pahentaa Syyriassa jo aiemmin ollutta avun tarvetta ja lisää heikoimmassa asemassa olevien ihmisten kärsimystä”, sanoo Khzouz.
Kirkon Ulkomaanavun työntekijät kiersivät maanjäristystä seuranneella viikolla Aleppossa keräämässä tietoa tuhojen laajuudesta ja haastattelemassa paikallisia ihmisiä heidän tarpeistaan. KUVA: KIRKON ULKOMAANAPU
Kirkon Ulkomaanapu on yksi harvoista kansainvälisistä avustusjärjestöistä, jotka ovat toimineet Syyriassa on valmiiksi. Siksi päätös avustusoperaatiosta pystyttiin tekemään nopeasti. Maanjäristyksen luoma hätä on saanut myös suomalaiset auttamaan.
”Meille tehtyjen lahjoitusten avulla pystymme tukemaan heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä hädän keskellä Syyriassa. On erittäin tärkeää, että apua saadaan katastrofialueelle nopeasti. Sillä voi olla jopa ihmishenkiä pelastava vaikutus”, sanoo toiminnanjohtaja Tomi Järvinen Kirkon Ulkomaanavusta.
Syyrialaisten hätä on koskettanut niin yksityisiä suomalaisia kuin seurakuntia. Muun muassa Helsingin ja Espoon seurakuntayhtymät ovat lahjoittaneet Kirkon Ulkomaanavun hätäapukeräykseen syyrialaisten auttamiseksi.
”Kiitämme jokaista lahjoittajaa lämpimästi. Jokaisella eurolla on merkitystä. Tuhot Syyriassa ovat valtavia ja, kun huomioidaan maassa jo ennen maanjäristystä vallinnut humanitaarinen kriisi, avuntarve jatkuu vielä pitkään”, Järvinen sanoo.
Tuhoisa maanjäristys iski Kirkon Ulkomaanavun toimintamaahan Syyriaan – kylmä talvi lisää nopean avun tarvetta
Helmikuun 6. päivän aamuna Syyriaa ja Turkkia koetteli magnitudi 7,8 maanjäristys. Syyrian puolella pahimmat tuhot sijoittuvat Aleppon alueelle. Kuva: AFP / LEHTIKUVA
Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on myöntänyt katastrofirahastostaan 200 000 euroa Syyriaan maanjäristyksestä kärsineiden lasten ja heidän perheidensä auttamiseen.
VARHAIN MAANANTAINA helmikuun 6. päivänä tapahtunut voimakkuudeltaan 7,8 magnitudin maanjäristys on aiheuttanut valtavaa tuhoa Syyrian pohjoisosissa ja Turkissa. Maanjäristys on romahduttanut rakennuksia ja kuolleiden ja loukkaantuneiden määrän pelätään nousevan, koska raunioissa on paljon ihmisiä.
Järistyksessä on tähänastisten tietojen mukaan loukkaantunut Kirkon Ulkomaanavun toimintamaassa Syyriassa ainakin 1 500 ihmistä ja kuolleiden määräksi on raportoitu jo yli 1 600 ihmistä. Turkissa kuolleiden määrä kohosi ensimmäisen vuorokauden aikana 3 400 ja loukkaantuneeksi oli raportoitu yli 20 000 ihmistä. Maanjäristyksen alkuperäinen keskus sijaitsi noin 30 kilometrin päässä Gaziantepin kaupungista Turkin puolella, mutta sitä seurasi useita kymmeniä jälkijäristyksiä, joista ainakin yksi oli yhtä tuhoisa kuin ensimmäinen.
Kirkon Ulkomaanapu on työskennellyt Syyriassa vuodesta 2017 alkaen.
Pohjois-Syyriassa vallitsevat tällä hetkellä talviset olosuhteet. Alueella on hyvin kylmä, ja rakennusten sortumisvaaran vuoksi moni maanjäristystä paennut joutuu oleskelemaan nyt ulkona. Humanitaarisen avustustyön tässä vaiheessa onkin tärkeää toimittaa maanjäristyksestä uhreille etenkin sellaisia tarvikkeita, jotka auttavat selviytymään talvesta: lämpimiä vaatteita, huopia ja suojaa.
”Avuntarve on suuri ja tilanne haastava. Seuraamme, miten asiat kehittyvät ja koordinoimme apua yhdessä muiden avustusjärjestöjen kanssa”, kertoo Syyrian maajohtaja Mazen Khzouz Damaskoksesta.
Maanjäristys iski Pohjois-Syyriaan keskellä talvea. Katastrofissa kotinsa menettivät kymmenet tuhannet ihmiset. Syyriassa on maanjäristyksen jälkeen suuri tarve muun muassa lasten lämpimille vaatteille, peitoille ja muille talveen varautumista helpottaville välineille. Kuva: AFP / LEHTIKUVA
Kirkon Ulkomaanavun työ Syyriassa sijoittuu myös maanjäristyksestä kärsineiden Aleppon, Haman ja Idlibin alueille. KUA on työskennellyt etenkin koulujen korjaamisen ja lasten ja nuorten kouluun paluun parissa.
”Luonnollisesti jatkamme työtämme koulutuksen parissa Aleppossa, Idlibissä, Hamassa ja Raqqassa. Olemme yhteydessä hankkeidemme piirissä oleviin perheisiin maanjäristysalueella varmistaaksemme, että heillä on kaikki hyvin ja, että he saavat tarvitsemansa avun”, sanoo Khzouz.
Kirkon Ulkomaanapu on Syyrian maanjäristysalueella paikan päällä Hamassa (kuva), Aleppossa, Idlibissä ja Raqqassa arvioimassa järistyksen tuhoja ja selvittämässä katastrofista selviyttyneiden tarpeita. KUVA: KIRKON ULKOMAANAPU
Kirkon Ulkomaanapu on aloittanut hätäapukeräyksen Syyrian maanjäristyksestä kärsivien perheiden auttamiseksi.
”On järkyttävää, että kaikkien jo meneillään olevien globaalien kriisien lisäksi tapahtui tällainen tilanne, joka koskettaa tuhansia ihmisiä”, sanoo toiminnanjohtaja Tomi Järvinen Kirkon Ulkomaanavusta.
”Kirkon Ulkomaanavulla on mahdollisuus auttaa, koska työskentelemme jo näillä alueilla. Alkuvaiheessa tuemme akuutista tilanteesta selviämistä ja heti, kun mahdollisita, panostamme siihen, että voimme varmistaa lasten koulutuksen jatkumisen”, Järvinen jatkaa.
Väsyneet jalat kertovat tarinaa kuivuuden kurittaman Somalian nälästä ja epätoivosta
Somalian eteläosassa sijaitseva Baidoan maan sisäisten pakolaisten leiri täyttyy hurjaa tahtia. Kuivuuden ja konfliktien keskellä pakolaisleirin väkimäärän ennustetaan kasvavan tulevina kuukausina ennätysvauhtia.
MIELEEN JÄIVÄT JALAT. Mudasta likaiset, paljaat ja varmasti hyvin väsyneet jalat jäivät vaivaamaan minua päiviksi sen jälkeen, kun vierailin Somalian suurimpiin kuuluvalla maan sisäisten pakolaisten leirillä Baidoassa. Osa marraskuun alussa leirillä tapaamistani ihmisistä kertoi kävelleensä jopa 120 kilometriä paetessaan sekä ankaraa kuivuutta että väkivaltaa – ja löytääkseen ruokaa. Osa Somaliaa on nälänhädän partaalla. Puolet maan väestöstä kärsii äärimmäisestä ja elämää uhkaavasta ruokapulasta.
Vierailin Baidoassa saadakseni ajantasaisen kuvan Somalian maan sisäisten pakolaisten leirioloista ja kuivuuden vaikutuksista heidän elämäänsä. Halusin myös pystyä vertaamaan nyt vallitsevaa tilannetta siihen, mikä se oli kesällä, kun vierailin Baidoassa edellisen kerran.
Tilanne on valitettavasti koko ajan huonompi. Nyt on marraskuu, ja täällä pitäisi sataa. Joitakin sateita on toki ollut, mutta sade yksin ei tarkoita, että tilanne olisi parantumassa. Sadevesi voi myös tuoda mukanaan lisäongelmia erityisesti ääriään myöten täynnä olevalla pakolaisleirillä, jossa likainen vesi voi levittää sairauksia ja lisätä sellaisten sairauksien kuten malarian esiintymistä.
Tilanne on ollut kestämätön jo pitkään, kuukausia. Silti nälänhädän ehkäisemiseen ja kuivuuden tuhojen lievittämiseen Somaliassa ja muualla Afrikan sarvessa tarkoitettu kansainvälinen rahoitus laahaa jäljessä. Yhteinen tahto toimia Somalian ja Itä-Afrikan hyväksi on vain yksinkertaisesti liian vähäistä, vaikka rahalla voitaisiin pelastaa miljoonia ihmishenkiä ja lievittää kärsimystä.
Apu käy koko ajan myös kalliimmaksi kansainvälisesti laukkaavan inflaation ja Ukrainan sodan aiheuttamien viljamarkkinoiden ongelmien vuoksi. Somalia on ollut pitkään riippuvainen Mustanmeren yli Ukrainasta ja Venäjältä tuotavasta viljasta, joka on lähes 90 prosenttia maan kaikesta tuontiviljasta. Meneillään olevat kriisit ovat nostaneet joidenkin tuotteiden hintaa Baidoassa 50 prosenttia. Eräs Baidoassa tapaamani pientä kauppaa pyörittävä nainen kertoi paikallisesta hintatasosta surkeita uutisia: puoli kiloa pastaa maksaa nyt 0,70 euroa, kolme litraa ruokaöljyä melkein 8 euroa, yksi keksi 0,10 euroa ja kilo perunoita euron. Kuljetusmaksu leiriltä lähimpään kaupunkiin on hieman yli 2 euroa.
Nykyisessä maailmantilanteessa olemme kaikki, jopa me suomalaiset, tietysti huolissamme kohoavista hinnoista ja inflaatiosta. Somalinaisen luettelemat hinnat eivät ehkä Suomen hintatasoon tottuneelle kuulosta niin pahoilta, mutta kannattaa muistaa: jopa seitsemän kymmenestä somalista elää köyhyydestä. Somalia on yksi koko Saharan eteläpuoleisen Afrikan köyhimmistä maista.
Uhkaava nälänhätä on siis Somaliassa monen kriisin summa. Ihmiset hakevat pakolaisleireiltä turvaa sekä kuivuudelta että väkivallalta. Eräs tapaamani naistenryhmä kertoi, etteivät he usko enää palaavansa kotiin. Kuivuus on vienyt paimentolaisina itsensä elättäneiltä naisilta toimeentulon ja terroristiryhmät ovat levittäytyneet heidän mailleen. Olisi mahdotonta palata, vaikka kunnolliset sateet alkaisivat tänään.
Baidoan pakolaisleirin kantokyky on äärimmillään. Leirille saapuu kuukausittain jopa 30 000–40 000 ihmistä. Kuivuuden ja konfliktien pahentuessa Baidoan leirin ihmismäärän odotetaan lisääntyvän vieläkin nopeammin. Viranomaiset ovat huolissaan sekä turvallisuudesta että terveyteen ja hygieniaan liittyvistä asioista. Kun jopa 200 000 ihmistä elää tiiviisti yhdellä leirillä ilman kunnollista hygieniaa, kaikenlaiset epidemiat aina kolerasta vesirokkoon ja tuhkarokkoon lähtevät herkästi leviämään.
Kuivuus vaikuttaa dramaattisesti erityisesti lapsiin. Lapset ovat kaikkein heikoimmassa asemassa akuutin aliravitsemuksen iskiessä. Lapset ovat myös kaikkein suurimmassa kuolemanvaarassa nälänhädän aikana, ja jo ennen. Aliravitun lapsen riski kuolla koleraan, malariaan, ripuliin ja jopa tavalliseen flunssaan on paljon suurempi kuin terveen, hyvin ravitun lapsen. Sain Baidoassa mahdollisuuden seurata yhden leirin terveysasemista toimintaa. Minulle kerrottiin, että aliravitsemuksen osuus kaikista ongelmista kasvaa koko ajan, ja klinikka jakaa ravintolisiä. Klinikan päivittäinen potilasmäärä on sekin hurja: jopa 500 päivässä.
Tämä kriisi ei ole vain tämän hetken kriisi. Se vaikuttaa myös tulevaisuuteen. Somalian koulutussektorin mukaan jopa 70 prosenttia somalilapsista on kuivuuden vuoksi pois koulusta. Jopa 250 koulua on samasta syystä suljettu, ja 720 000 kouluikäisen lapsen (joista 45 prosenttia on tyttöjä) pelätään putoavan koulusta kokonaan. Surullista on myös se, että maan sisäisten pakolaisten leireilläkin vain puolet lapsista pääsee kouluun. Myös pakolaisleirien koulut ovat ääriään myöten täynnä. Kotimaani Suomi on maailmalla kuuluisa koulutusosaamisestaan, mutta en voinut olla ajattelematta, miten suomalainen koulu selviytyisi, jos 400 oppilaalle rakennettu koulu saisi yhtäkkiä 200 oppilasta lisää – niiden tuhannen lisäksi, jotka kouluun olivat sulloutuneet jo eilen.
Vielä ei ole liian myöhäistä auttaa. Me pystymme auttamaan. Kirkon Ulkomaanapu on yksi Baidoan leirillä auttavista järjestöistä. Olemme jo jakaneet 700 kaikkein heikoimmassa asemassa olevalle perheelle käteisavustuksia kesän ja syksyn aikana. Nyt jaamme avustuksia 900 perheelle talven aikana sekä Baidoassa että Somalimaan puolella.
Kärsimykseen turtuu, eikä mikään enää hetkauta sinua Jouni Hemberg – Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja vastaa 12 tiukkaan väitteeseen
Humanitaarisissa kriiseissä ja rockpiireissä kovaksi keitetty Jouni Hemberg vastasi nippuun väitteitä, jotka putkahtelevat esiin myös KUA:n sosiaalisessa mediassa. Lue, miten toiminnanjohtaja selvisi Tekoja-lehden toimituksen piinapenkissä.
”Suomi tarvitsee nyt apua”
Vastikään 75 vuotta täyttänyt Kirkon Ulkomaanapu perustettiin Suomen jälleenrakennuksen yhteydessä vuonna 1947. Silloin Suomi oli avunsaaja, ei avunantaja. Nyt Euroopassa on taas sota, ja olemme palaamassa takaisin alkupisteeseen.
Emme me ihan ole palaamassa juurillemme, niin että keskittäisimme työtämme tänne Suomeen. Ukraina on tällä hetkellä varsinainen työn kohteemme Euroopassa. Toivomme, ettei se siitä laajene: sota Ukrainassa loppuisi ja voisimme lähteä keskittymään jälleenrakentamiseen. Tietenkin on harmillista, että pitkään rauhassa olleessa Euroopassa alkoi nyt sota.
”Kärsimykseen turtuu”
Sinulla on vuosikymmenten kokemus humanitaarisista katastrofeista ja kehitysyhteistyöstä. Näit nuorena miehenä omin silmin jopa Ceaușescun Romanian kauheudet 90-luvun vaihteessa. Kärsimys turruttaa, eikä mikään enää hetkauta sinua.
Ei se niin ole. Tietyllä tavalla sitä ammattimaistuu, mutta kärsimys hetkauttaa yhtä lailla kuin silloin nuorena miehenäkin. Ensimmäinen työkeikka Romaniassa oli aika hurja ja kaikennäköistä näin, mutta on sitä tullut eteen myöhemminkin työuralla. Tärkeintä on kuitenkin se, että aina pitää pystyä tekemään jotain. Pahinta on, jos ei pysty mitään tekemään. Toistaiseksi ei ole tullut eteen sellaista, ettei voisi mitään tehdä.
”Kehitysyhteistyö passivoi”
Kehitysyhteistyöhön on turha laittaa lisää rahaa, sillä maailmassa ei mikään muutu paremmaksi.
Ei pidä paikkaansa. Kehitysyhteistyöhön eri muodoissaan nimenomaan kannattaa laittaa rahaa. Sitä voi tehdä monella eri tavalla: voimme lainoittaa yrityksiä ja tarjota tietotaitoa kohdemaissa. Kehitysyhteistyö on yhteistyötä. Yhteistyö jo itsessään on sellainen asia, joka on tavoittelemisen arvoinen. Yhteistyön tuloksena syntyy yleensä jotain parempaa kuin ennen. On nähty, että äärimmäinen köyhyys on puolittunut ja koulua käyvien lasten osuus kasvanut, vaikka välillä on takapakkejakin. Kehitysyhteistyöhön kannattaa satsata, ja kaksi kolmesta suomalaisesta pitää kehitysyhteistyötä erittäin tai melko tärkeänä.
”Kirkon Ulkomaanapu kerjää rahaa joka kanavassa”
Alaisesi keräävät turuilla ja toreilla rahaa lippaisiin ja soittelevat läpi suomalaisia huusholleja ilta-aikaan uusien lahjoitusten toivossa. Kehitysyhteistyön määrärahojen leikkausten vuoksi KUA:n on jatkuvasti oltava käsi ojossa.
Kyllä se pitää paikkansa. Kun avun tarve on kasvava, niin valitettavasti meidän lahjoituspyyntöjen tarvekin on kasvava. Tämä on se todellisuus, jossa toimimme. Meillä on käsi ojossa monella tavalla, täällä Suomessa ja kansainvälisestikin. Suomalaisten pienetkin lahjoitukset ovat tosi tärkeitä sen takia, että ne mahdollistavat myös yhteistyön ulkomaisten rahoittajien kanssa. Esimerkiksi kuukausilahjoitukset puolestaan ovat tärkeitä pitkäjänteisessä auttamisessa. Ilman suomalaisten yksityisten ihmisten, seurakuntien ja yritysten panosta me emme pysty tekemään sitä, mitä me teemme.
”Rahat menevät isojen kihojen taskuun”
Kehitysyhteistyötä tekevien järjestöjen rahakeräyksistä hyötyvät oikeastaan vain isot kihot kuten sinä. Kukkarosi on niin paksu, ettei se mahdu edes housujen takataskuun.
Heh, heh. Kukkaro on siinä mielessä paksu, että siellä on paljon kuitteja. Rahaa tai mitään rahan arvoista siellä ei ole kovinkaan paljon, jos ihan rehellisiä ollaan. Olemme huomanneet, että meidän palkkatasomme on siinä mielessä alhainen, ettei se ole kilpailukykyinen esimerkiksi yksityissektorin tai YK-järjestöjen kanssa. Me järjestöt joudumme tällä hetkellä taistelemaan ammattitaitoisesta työvoimasta. Takaisin väittäisin, että olisi itse asiassa tehtävää tällä saralla. Jokainen ansaitsee työstään palkan. Kun tekee kokopäiväisesti tätä työtä, niin sitä ei voi tehdä ihan ideologialla. Valitettavasti itsellekin tulee niitä laskuja sähköpostista ja postiluukusta.
Kirkon Ulkomaanavun valvotaan sekä ulkoisissa että sisäisissä tarkastuksissa. Meille lahjoitetusta eurosta 90 prosenttia menee suoraan avustustyöhön.
”Kaivot ratkaisevat kuivuuden”
Raha ja käteisavustukset eivät taida ratkaista Itä-Afrikan kuivuutta. Olisi parempi kaivaa kaivoja.
Pelkät kaivotkaan eivät ratkaise Itä-Afrikan kuivuutta. Akuutisti ajatellen kaivo voi auttaa jossakin tilanteessa, mutta valitettavasti myös pohjavesi on jo niin matalalla, että kaivojen kaivaminen on vuosi vuodelta vaikeampaa. Ennen kaikkea sateiden saaminen Itä-Afrikan kuivuneille viljelysmaille olisi tarpeen. Nyt jo viides sadekausi on menossa pieleen peräjälkeen. Siitä ei pelkällä kaivolla selvitä. Meidän täytyy työskennellä ilmastonmuutoksen eteen monipuolisesti. Raha sikäli on tarpeen, että voimme sen avulla tehdä monimuotoisempaa työtä ihmisten sopeutumisen edistämiseksi.
”Ehkäisyvälineitä ne tarvitsevat Afrikassa”
Luet tuohtuneena somekommentteja, joissa vähätellään koulutuksen merkitystä ja kehotetaan lähettämään Afrikkaan kondomeja, traktoreita ja vaatteita ongelmien ratkaisemiseksi.
Miltä tuntuisi itsestä, jos joku kirjoittaisi Suomesta samalla tavalla: Suomessa menee taloudellisesti huonosti, jaetaanpa vähän kondomeja, että ongelmat ratkeavat? Ei varmaan tuntuisi hyvältä. Tasa-arvoinen yhteistyö ja kumppanuus globaalisti ihmisten välillä on tosi tärkeää, tulivatpa ihmiset sitten etelästä, idästä, pohjoisesta tai lännestä. Olemme ihan yhtä arvokkaita näissä kaikissa ilmansuunnissa, ja myös ansaitsemme samanlaisen kohtelun joka suunnassa.
”Suomen yritykset tarvitsevat tukea”
Toistaiseksi KUA lähettää vain rahaa toimintamaihinsa, vaikka fiksumpaa olisi päästää sinne firmoja tekemään bisnestä.
Itse asiassa meillä on yhteistyö yksityissektorin kanssa vahvassa nousussa. Me tietenkään emme ole mikään suomalaisten yritysten markkinakoneisto, mutta olemme ymmärtäneet, että työskentelemällä myös yksityissektorilla voimme saada aikaan kestävämpää muutosta. Olemme muun muassa lainoittaneet pientä ja keskisuurta yritystoimintaa, sillä näemme siinä vahvan työllistämisvaikutuksen ja kasvatamme samalla ihmisten toimeentulomahdollisuuksia. Myös sillä on iso merkitys, että voimme olla kehittämässä tällaista vastuullista yritystoimintaa, veronmaksua, ympäristönäkökulmaa ja ilmaston huomioimista.
”Kirkon Ulkomaanapu on yhtä kuin kirkko”
Kirkon Ulkomaanapu on itsenäinen säätiö, jolla on kuitenkin tiiviit yhteydet luterilaiseen kirkkoon. Kirkkoyhteydestä on maailmalla enemmän hyötyä kuin haittaa.
Pitää paikkaansa, mutta on paikallaan selvittää, mitä yhteys tarkoittaa. Meidän juuremme ovat luterilaisessa kirkossa. Ne eivät kuitenkaan ole sellaiset juuret, jotka johtavat meitä vaan ikään kuin perusta, josta ponnistamme. Nykyisin toimimme itsenäisenä säätiönä. Allekirjoitamme täysin humanitaariset periaatteet. Se tarkoittaa sitä, ettemme vie maailmalle uskontoa vaan apua.
Pitää myös paikkansa, että maailmalla kirkkoyhteydestä on enemmän hyötyä kuin haittaa. Vaikka Eurooppa on vähän kylmennyt uskontojen suhteen, niin uskonnoilla on muualla maailmassa valtava yhteiskunnallinen merkitys. Uskopohjaisena organisaationa meillä on yleensä ovet auki yhteistyöhön eri tasoilla ja eri puolilla maailmaa.
”Kirkollinen järjestö on kirkkoon kuuluvia varten”
On outoa, ettei Kirkon Ulkomaanapu keskity ensisijaisesti kristittyjen auttamiseen.
Allekirjoitamme humanitaariset periaatteet. Tehtävämme ei ole pelkästään kristittyjen auttaminen vaan kaikkien avuntarvitsijoiden tukeminen riippumatta siitä, mikä uskonto, ihonväri tai poliittinen kanta on. Humanitaarinen oikeus ja humanitaariset periaatteet ovat pohja meidän työllemme. Siihen me uskomme ja tiedämme, että niiden avulla voimme saada myös positiivisia tuloksia aikaan.
”Yrityksistä on enemmän hyötyä kuin kehitysyhteistyöjärjestöistä”
Sinut tunnetaan visionäärinä ja puhut toistuvasti ketteryydestä. Sinusta olisi parempi, jos KUA toimisi enemmän kuin yritys.
En sanoisi, että KUA:n pitäisi toimia enemmän kuin yritys. Haluaisin kuitenkin, että eri sektoreiden elementtejä yhdisteltäisiin. Jäykästi ja erillään toimiva yksityissektori ja kansalaisjärjestösektori vaikeuttavat, monimutkaistavat ja hankaloittavat yhteistyötä. Jos pystyisimme ottaman parhaimmat puolet näistä kaikista, lopputulos voisi olla niin hyvä ja ketterä, että pääsisimme tekemään työtämme huomattavasti tehokkaammin kuin nykyisin.
”Rock’n’Roll-elämä on rennompaa kuin avustusjärjestön johtaminen”
Sinusta on ihan kiva johtaa Suomen suurinta avustusjärjestöä, mutta kaikista mieluiten ryhtyisit taas rokkariksi. Olet itse asiassa tarjonnut omaa bändiäsi The Streetsiä esiintymään tuleviin hyväntekeväisyyskonsertteihin.
Heh, heh, heh. Rockmusiikki on sydäntäni lähellä, ja sitä aloin jo vuonna 1967 tekemään. Aluksi tein sitä enemmän ammattimaisesti, mutta lähinnä musiikki on kulkenut elämän ajan työuran sivussa. The Streetsin albumeiden julkaisusta on kulunut aikaa, eivätkä kaikki meidän alkuperäisjäsenistämme pysty enää osallistumaan. Mutta voisin kuvitella esiintyväni tulevaisuudessa jonkin kokoonpanon kanssa. Suomen suurimman kansainvälisen avustusjärjestön johtaminen on aika kokopäiväistä hommaa, mutta tulevina eläkepäivinä minulla on ehkä enemmän aikaa soittohommille.
Seurakuntavaalit 2022: KUA, Pipliaseura ja Lähetysseura haastavat ehdokkaat rakentamaan globaalia kirkkoa yhdessä
Kirkon Ulkomaanapu, Suomen Lähetysseura ja Suomen Pipliaseura kampanjoivat syksyn seurakuntavaaleissa globaalin kirkon puolesta. Järjestöt haastavat ehdokkaat rakentamaan yhdessä globaalia kirkkoa ja pitämään seurakunnan päätöksenteossa esillä kirkon kansainvälistä tehtävää.
SYKSYN 2022 seurakuntavaaleissa valitaan uudet luottamushenkilöt seuraaviksi neljäksi vuodeksi. Seurakuntavaaliehdokkaat voivat allekirjoittaa Globaalikirkko-sivuilla lupauksensa toimia sen puolesta, että seurakunnat kantavat vastuuta maailman köyhistä osana maailmanlaajuista kirkkoa.
Vetoomuksen allekirjoittanut ehdokas voi myös pitää omassa viestinnässään esillä Globaalia kirkkoa rakentamassa -tunnusta.
Kirkon Ulkomaanapu on kansainvälisen humanitaarisen avustustyön järjestö, jonka tekee kehitysyhteistyön muodossa kansainvälistä diakoniatyötä maailman heikoimmassa asemassa olevien parissa. Suomen Lähetysseura tukee kehitysyhteistyön lisäksi myös paikallisia seurakuntia maailmalla ja Suomen Pipliaseura kääntää Raamattua ja edistää työnsä kautta lukutaitoa ja parantaa sillä tavalla syrjittyjen ihmisten asemaa maailmalla.
Globaali vastuu on osa kirkon työtä
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kansainvälinen vastuu toteutuu kokonaisvaltaisesti sekä sanoin että teoin. Seurakuntien valtuuttamina järjestöt tekevät muun muassa kehitysyhteistyötä, rauhan työtä, humanitaarista apua, raamatunkäännöstyötä ja tukevat paikallisia seurakuntia maailmalla.
Koulutus parantaa yhteisöjen mahdollisuuksia ylläpitää vakautta. Lukutaidon ja koulutuksen merkitys korostuu, koska se antaa ihmisille tietoja ja taitoja, joiden avulla he pystyvät paremmin mukautumaan ympäristönsä vaatimuksiin. Lapsille koulut ovat myös turvallisia tiloja erityisesti silloin, kun heidän ympäristöään koettelevat erilaiset kriisit ja katastrofit. Kirkon kansainvälinen vastuu huomioi myös ilmastonmuutoksen tuomat haasteet ja tekee työtä niiden parissa, joita ilmastonmuutos jo koettelee.
Seurakuntavaaleilla valitut luottamushenkilöt tekevät päätöksiä sekä seurakunnan toiminnasta että määrärahoista. Seurakunnan antama tuki kehitysyhteistyötä ja muuta kansainvälistä diakoniaa sekä lähetystyötä ulkomailla tekeville järjestöille ei ole irrallinen avustus vaan oleellinen osa seurakunnan kansainvälisen vastuun toteuttamista.
Tutustu:
Äänestäjät voivat käydä verkkosivuilla katsomassa, ketkä oman seurakunnan ehdokkaat ovat allekirjoittaneet lupauksen.
“Odotan innolla, että pääsen kokeilemaan näitä tekniikoita käytännössä” – 71 ukrainalaisopettajaa ja -psykologia sai uusia oppeja traumojen käsittelyyn
Koulu on tärkeä kohtaamispaikka, jossa lapset voivat saada apua mieltä painavien asioiden käsittelyyn. Siksi koulutamme ukrainalaisia opettajia ja koulupsykologeja psykososiaalisista taidoista.
71 OPETTAJAA ja koulupsykologia sai koulutuksen mielenterveydestä ja psykososiaalisista taidoista Pohjois-Ukrainassa Tšernihivin alueella. Kirkon Ulkomaanapu järjesti koulutuksen yhteistyössä paikallisen koulutoimen kanssa.
Kouluttajana toimi kokenut psykologi ja konsultti Koen Sevenants. Kahden päivän mittainen koulutus piti sisällään luentoja, keskusteluja, roolipelejä ja ryhmätöitä. Tavoitteena oli vahvistaa ukrainalaiskouluissa työskentelevän henkilökunnan valmiutta kohdata lapset ja nuoret, jotka ovat sodan vuoksi joutuneet käymään läpi monia traumaattisia kokemuksia.
”On ollut arvokasta työskennellä ymmärtäväisen kouluttajan kanssa. Hänellä on paljon kansainvälistä kokemusta työskentelystä erilaisia traumoja kokeneiden lasten kanssa”, koulutukseen osallistunut psykologi Liudmyla Lozova kuvailee.
Koulutuksessa käytiin läpi traumojen vaikutuksia lapsiin ja aikuisiin. Koulutetut opettajat ja koulupsykologit tutustuivat erilaisiin työkaluihin, joita he voivat myöhemmin hyödyntää omassa työssään.
Ukrainalainen Liudmyla Lozova osallistui koulutukseen Pohjois-Ukrainassa kesäkuussa. Kuva: Irina Dasyuk.
”Odotan jo innolla, että pääsen kokeilemaan näitä oppeja käytännössä,” Lozova jatkaa ja kertoo, että on kokenut vastaavat koulutukset jo aiemmin hyödyllisiksi omassa työssään.
Psykologi Iryna Lisovetska kertoo työskennelleessä vapaaehtoisena psykologina aina siitä lähtien, kun sota alkoi Itä-Ukrainassa vuonna 2014. Hän on työskennellyt jo aiemmin esimerkiksi maan sisäisten pakolaislasten, sotilaiden sekä kaatuneiden sotilaiden perheiden parissa.
”Nyt olen kokenut sodan henkilökohtaisesti. Olen viettänyt aikaa tulitusten ja pommitusten keskellä, tiedän paremmin auttamieni ihmisten tilanteen”, Lisovetska pohtii.
Hän kertoo osallistuneensa koulutukseen, koska uskoo uusien taitojen olevan hyödyksi myöhemmin työssään sodan keskellä.
Ohjusiskut osuivat alueelle myös koulutuksen aikaan
Koulutus hätätilanteissa on Kirkon Ulkomaanavun työn ydintä. Koulussa konfliktien keskellä elävät lapset ja nuoret saavat rutiineja ja sisältöjä arkeensa.
Koulu on myös tärkeä kohtaamispaikka, jossa lapset voivat saada tukea aikuisilta ja apua mieltä painavien asioiden käsittelyyn. Sen vuoksi on tärkeää, että koulujen henkilökunnalla – kuten opettajilla ja psykologeilla – on työkaluja traumojen käsittelyyn.
Irina Lisovetska on toiminut vapaaehtoisena psykologina vuodesta 2014. Lisovetska uskoo, että koulutuksessa saadut opit kantavat pitkälle. Kuva: Irina Dasyuk.
Koulutuksia paikan päällä seurannut Kirkon Ulkomaanavun Ukraina-operaation johtaja Yannic Georis kertoo, että palautteen perusteella osallistujat olivat erittäin tyytyväisiä koulutuksiin.
”Ilmapiiri oli todella hyvä, ja palaute 99-prosenttisesti positiivista. Käymme yhä läpi palautteita, mutta ensisilmäyksellä osallistujat vaikuttavat erittäin tyytyväisiltä.”
Hyökkäys Ukrainassa alkoi 24. helmikuuta ja on kestänyt jo yli neljä kuukautta. Tšernihivin alueella ei ole tällä hetkellä venäläisjoukkoja, mutta Venäjä teki koulutusten aikaan alueelle ohjusiskuja.
”Yksi osallistuja joutui jättämään koulutuksen kesken, koska hänen kotinsa oli tulessa. Hän lähti koulutuksesta itkien. Lisäksi yhden henkilökuntaan kuuluvan henkilön koti vaurioitui iskussa Desnan alueelle”, Georis kuvailee.
Kouluttajana toimi kokenut psykologi ja konsultti Koen Sevenants. Kaksipäiväinen koulutus järjestettiin kahdesti. Päivien aikana tehtiin monenlaisia harjoituksia ja roolipelejä. Kuva: Irina Dasyuk.
Kirkon Ulkomaanapu ja Tšernihivin kaupunki allekirjoittivat vastikään yhteistyönsopimuksen, jonka myötä koulutusaiheinen työ Tšernihivin alueella Pohjois-Ukrainassa voi jatkua. Avustustyön seuraavassa vaiheessa noin 15 000 lapselle järjestetään kesäaktiviteetteja liikunnan, taiteen ja pelien parissa. Kirkon Ulkomaanapu on varmistanut, että myös näitä aktiviteetteja ohjaavilla opettajilla on valmiudet vastata lasten psykososiaalisiin tarpeisiin.
Pommitukset ovat tuhonneet ja vaurioittaneet ukrainalaisarvioiden mukaan yli 1800 koulua. Koululaiset ovat parhaillaan kesälomalla, mutta opetuksen on tarkoitus alkaa jälleen syyskuussa.
Miltä Ukrainan pakolaiskriisi näytti ja kuulosti alkuvaiheessa? Millaista apua ukrainalaispakolaiset tarvitsivat? Tekoja-podcastin erikoisjakso Ukrainan sodasta äänitettiin paikan päällä.
UKRAINA JOUTUI sodan keskelle helmikuussa 2022. Kirkon Ulkomaanavun työ ukrainalaisten auttamiseksi alkoi muotoutua jo seuraavan viikon aikana. Avustustyö Ukrainan sodan vuoksi kotinsa jättäneiden hyväksi aloitettiin yhteistyössä unkarilaisen Hungarian Interchurch Aidin (HIA) kanssa.
Viestinnän asiantuntija Ulriikka Myöhänen ja valokuvaaja Antti Yrjönen matkustivat maaliskuun alussa ukrainalaisia pakolaisia vastaanottaneeseen Unkariin ja rajan yli Länsi-Ukrainaan. Tekoja-podcastin jakso numero 8 on äänitetty paikan päällä.
Miltä Ukrainan pakolaiskriisi näytti ja kuulosti keväällä 2022? Millaista apua ukrainalaispakolaiset tarvitsivat ja mikä on paras tapa auttaa sotaa juuri paenneita? Jaksossa kuullaan Harkovan pommituksia helmi-maaliskuussa paenneiden perheiden tarinoita.
Miltä Ukrainan pakolaiskriisi näyttää ja kuullostaa? Millaista apua ukrainalaispakolaiset nyt tarvitsevat? Entä meneekö apu perille? Tämä on Tekoja-podcast, tervetuloa kuuntelemaan. Minun nimeni on Ulriikka Myöhänen, ja studiossa kanssani on Kirkon Ulkomaanavun kuvaaja Antti Yrjönen, ja itse asiassa tämä studio matkaa parhaillaan 120 kilometrin tuntivauhdilla kohti Ukrainaa. Olemme siis tällä hetkellä vielä Unkarin puolella rajaa, ja meidän on tarkoitus ylittää raja tässä iltapäivällä ja saapua Länsi-Ukrainassa sijaitsevaan Perekovon rajakaupunkiin. Me ollaan oltu jo Unkarin ja Ukrainan välisellä raja-alueella seuraamassa tilannetta hetken aikaa, ja Kirkon Ulkomaanapu tekee täällä sekä Ukrainassa että rajaseudulla avustustyötä yhdessä unkarilaisen kumppanijärjestön Hungarian Interchurch Aidin kanssa. Antti, sinä olet tehnyt havaintoja kameran linssin läpi tuolla Unkarin ja Ukrainan välisellä raja-alueella. Miltä tuo kriisi sinun mielestäsi näyttää?
Antti Yrjönen (00:01:06):
Rajalla näytti tosi rauhalliselta, siellä oli kaikki aika hyvin organisoitua, eniten tulijoissa oli naisia, lapsia, perheitä, jonkun verran myös vanhuksia. Ihmisiä ei ollu mitenkään massoittain pienellä rajanylityspisteellä, mutta tasaseen tahtiin koko ajan tuli lisää ihmisiä, jotka viipy siellä raja-alueella muutamia tunteja ja odotti erilaisia jatkomahdollisuuksia, että miten pääsi liikkumaan eteenpäin siitä rajalta.
Ulriikka Myöhänen (00:01:33):
Millasia tarpeita näillä ihmisillä on, kun he ylittää ton rajan?
Antti Yrjönen (00:01:37):
Tietysti ihmisillä on pitkä matka takana, myös mahdollisesti pitkä odottelu jonossa rajan toisella puolella. Ihmisillä on nälkä, ihmisillä on kylmä, saattaa puuttua perustarvikkeita, näitä kaikkia oli rajalle järjestetty. Ruokaa sieltä sai, lämmikettä, lämmintä paikkaa, missä voi odotella jatkoyhteyksiä ja levätä, ja lapset siellä myöskin leikki, että erilaisia leikkikaluja oli aika paljon löytyny sinne kanssa.
Ulriikka Myöhänen (00:02:06):
Ukrainan sota tosiaan alkoi 24. päivä helmikuuta, ja jo ensimmäisen viikon aikana noin miljoona pakolaista on paennut naapurimaihin. Heistä suurin osa on suunnannut Puolaan, mutta vain viikon sisälle jo reilusti yli 100 000 pakolaista on tullut myös Unkarin rajan yli, ja nämä luvut vaan jatkaa kasvuaan. Olimme tosiaan Barabásin pikkukylässä, sieltä on vaan muutaman minuutin ajomatka rajalle, ja tapasimme siellä ihmisiä, jotka olivat matkanneet pitkän matkan jopa Ukrainan pääkaupungista Kiovasta Ukrainan ja Unkarin rajalle. Millanen paikka tuo Barabásin pikkukylä on? Miten sitä kuvailisit, Antti?
Antti Yrjönen (00:02:43):
Se on todellakin pikkukylä. Asukkaita normaalioloissa on 700 kappaletta siellä kylässä, eli voi kuvitella ehkä semmosen suomalaisenkin hyvin kylän, niin siitä saa ajatusta, että minkä kokoluokan paikka on. Yks kyläkauppa siitä löyty ja näin, mutta kylätalo oli avattu tähän käyttöön, ja siellä kaikki avustusjärjestöt, viranomaiset ja myöskin varmasti kaikki kyläläiset toimi hyvin yhteistyössä tarjotakseen apua näille tulijoille.
Ulriikka Myöhänen (00:03:13):
Meidän matka tällä hetkellä jatkuu kohti raja-aluetta ja Ukrainan puolta tuosta rajaa. Jos kaikki menee hyvin niin pääsemme tänään Ukrainan puolelle, ja pääsemme siellä myös tapaamaan lisää pakolaisperheitä ja keskustelemaan heidän matkasta ja heidän tarpeista. Samalla voimme arvioida sitä, et mikä heidän avun tarpeensa juuri tällä hetkellä ja ehkä tulevaisuudessa on.
(musiikkia)
(puhe kuuluu hiljaa limittäin radiomusiikin kanssa)
Ulriikka Myöhänen (00:03:43):
Matka on tullut siihen pisteeseen, että pian ylitetään rajaa Unkarista Ukrainaan. Tässä matkan varrella ollaan nähty muutama tommonen isompi linja-auto, joilla ilmeisesti pakolaisia tuosta rajan yli sitten (joku yskäisee puheen päälle) autetaan jatkamaan matkaansa.
(taustalla keskustelua)
Ulriikka Myöhänen (00:04:03):
Ja saavumme tähän rajatarkastuspisteelle ihan pian tässä. Toivottavasti päästään ongelmitta rajan yli.
(musiikkia)
Ulriikka Myöhänen (00:04:18):
Ensimmäinen päivä Ukrainassa alkaa kääntyä kohti yötä. Me ollaan tällä hetkellä Perekovon kaupungissa sijaitsevassa hotellissa, ja täällä on meidän lisäksi vain kotinsa jättäneitä pakolaisia. Heille tarjotaan täällä ilmainen majoitus. Unkarin puolella rajaa emme ole tällä viikolla nähneet massoittain ihmisiä, ihmiset tuntuu liikkuvan sieltä rajalta aika tasaista tahtia pakolaisten suojan ja avupisteen kautta kohti Budapestia. Antti, tänä päivänä tultiin ton rajan yli, niin miten tilanne erosi täällä Ukrainan puolella? Millaisia havaintoja teit?
Antti Yrjönen (00:04:51):
Eilen täällä Ukrainan puolella näytti tosi rauhalliselta, mutta enää ei voi sanoa, etteikö näkyis massoittain ihmisiä. Autojono, joka oli sinne rajalle, oli varmasti kilometrien pituinen ja myöskin ihmisiä liikkui tällä puolella enemmän. Tunnelma oli silti hyvin rauhallinen, ja suurin osa ihmisistä odotti autoissa.
Ulriikka Myöhänen (00:05:11):
Tossa illan pimennyttyä juttelin siinä meidän unkarilaisen kumppanijärjestön avustuspisteellä näitten paikallisten avustustyöntekijöiden kanssa, ja mä sitten kysyin heiltä, että miten pitkään ihmisillä kestää tällä hetkellä jonottaa tuossa jonossa, miten pitkään ihmiset on ollu tossa jonossa. He sanos, et se on noin 10 tuntia mitä heillä kestää tällä hetkellä, että he pääsee rajan yli. Sen jonottamisen lisäksi tietysti kestää aikaa siinä, että tarkistetaan kaikki paperit ja päästään itse raja-alueen yli. Mutta ketäs siellä oli tänä päivänä liikkeellä? Erosko se porukka jollakin lailla siitä, miltä se näyttää tuolla Unkarin puolella rajaa?
Antti Yrjönen (00:05:51):
Unkarin puolella tosiaan näkyy lähinnä äitejä lapseineen, naisia, joitain vanhempia ihmisiä, mutta tällä puolella rajaa nähtiin sitten kokonaisia perheitä, eli siellä oli miehet tuomassa perheitä tänne rajalle, eli kääntyvät itse sieltä sitten takaisin. Täällä nähtiin myös isiä.
Ulriikka Myöhänen (00:06:13):
Kyllä. Elikkä kaikki alle 60-vuotiaat miehet taitaa olla tällä hetkellä semmosessa tilanteessa, et he ei voi tuota rajaa ylittää, eli he jäävät tänne Ukrainaan, et heidän pitää mennä armeijaan ja sitä kautta mahdollisesti taisteluihin. Meillä tosiaan meidän unkarilainen kumppanijärjestö toimii raja-alueella, siellä on avustuspiste, jossa pystytään tarjoamaan pakolaisille ruokaa ja juomaa pitkän matkan päätteeksi. Lisäksi siellä oli teltta, missä ihmiset hetken aikaa pysty levähtämään, jos on vaikka kylmä tai tarvii muuten paikan, missä vähän jalotella muualla kuin ulkoilmassa. Minkälaisia havaintoja teit siitä, että miten pakolaisia autettiin raja-alueella?
Antti Yrjönen (00:07:00):
Meidän kumppanijärjestön työntekijät keitti omalla pisteellänsä teetä, siel oli erilaisia välipaloja, niitä kierrettiin tarjoomassa myös perheille suoraan autoihin, et autostakaan ei välttämättä tarttee sinne pimeelle kadulle lähtee etsimään mitään, vaan työntekijät kiersi autolta autolle ja kysy, et oliko jollekin tarvetta.
Ulriikka Myöhänen (00:07:20):
Kyllä. Siinä varmasti kuuma lämmin juoma tuli kyllä tarpeeseen, oli sen verran kylmä illan pimentyessä.
(pieni päällekkäisyys)
Antti Yrjönen (00:07:28):
Kyllä se näytti hyvin kelpaavan jokaiseen autoon.
(musiikkia)
Ulriikka Myöhänen (00:07:37):
Sen lisäksi että me ollaan tänä päivänä oltu raja-alueella, näitä jonoja ja sitä tilannetta havainnoimassa, niin me ollaan tänä päivänä käyty vierailemassa täällä Perekovossa paikallisessa koulussa, joka on nyt tämän kriisin alettua muutettu pakolaissuojaksi. Tällä hetkellä juuri siellä koulussa majoittui 50 pakolaista meidän tietojen mukaan. Me tavattiin siellä tän koulun rehtori ja opettaja, jotka puhuivat todella hyvää englantia. He kertovat, että viikko sitten, kun sota alkoi tuossa helmikuun loppupuolella, niin heti sinä päivänä, kun pommitukset alkoivat niin koulu laitettiin kiinni ja se muutettiin suojaksi, minnekä pakolaiset pikku hiljaa ovat tämän konfliktin eskaloiduttua alkaneet tulla hakemaan suojaa. Tämän koko koulu pyörii täysin vapaaehtoisvoimin, eli siellä on koulun opettajat, rehtorit, koulun keittäjät, ja tästä Perekovon kaupungista tulevat muut vapaaehtoiset henkilöt tekemässä töitä. Millaisia havaintoja Antti teit siellä, miltä se meininki sinun mielestä näytti?
Antti Yrjönen (00:08:56):
Koululla näytti hyvin työntäyteiseltä, keittiössä oli useita keittäjiä valmistamassa aterioita pakolaisille, pöydät oli katettu valmiiksi heitä varten, samaten koko ajan tuli lisää tavaraa sisään. Tuotiin vessapaperia, kaikkea muuta perustarviketta. Lahjotuksena on tullu paljon leluja lapsille, sieltä löyty leikkihuone, missä lapset pääsee leikkimään. Tosiaan kovin työntäyteiseltä näytti toiminta siellä koululla.
Ulriikka Myöhänen (00:09:29):
Kuulin siellä keittiössä itse asiassa, kun juteltiin näiden keittäjien kanssa, että heidän päivät on tässä viime päivinä ollu 20 tunnin mittasia, että siinä ei kyllä paljon yöunille aikaa jää. Yks syy sille, et minkä takia nimenomaan tuolla koulussa tehään noin pitkää päivää, on se, että kovin monessa pakolaissuojaksi muunnetussa tilassa ei ole keittiötä ja sitä myöten mahdollisuutta valmistaa ruokaa isoille määrille ihmisiä. Eli käytännössä tämän alueen ja kaupungin muista pakolaissuojista pakolaiset tulevat tänne koululle syömään, ja se ruokailu on porrastettu niin, että kaikilla ois mahdollisuus saada ilmainen ateria siellä. Sen lisäks, että me vierailtiin keittiössä ja kierrettiin rakennusta ympäri, niin me tavattiin myös perhe, joka on nyt noin viikon ajan jo ehtinyt oleilla siellä omassa huoneessaan. He olivat paenneet tänne Länsi-Ukrainaan idästä Harkovan kaupungista. Haluatko Antti kertoa vähän, että minkä tyyppinen perhe tä oli?
Antti Yrjönen (00:10:39):
Tässä oli tämmönen perhe, jossa oli isä, äiti, 2 lasta ja yksi sukulaistyttö mukana. Hyvin taiteellinen tausta perheellä, eli teatteriperhe oli kyseessä. Isä oli teatterin johtaja kotikaupungissansa ja äiti puolestaan lavastaja, ja myöskin lapsilla kaikilla erilaisia teatteriaiheisia ambitioita. Tällanen perhe tosiaan tavattiin.
Ulriikka Myöhänen (00:11:12):
Mulla jäi eniten perheestä mieleen se, että kun me kysyttiin näiltä lapsilta, noin 10-11-vuotiaat tais olla nämä tytöt, kysyttiin heiltä, että kun he lähtivät pommituksia pakoon Harkovasta näitten taisteluitten alettua. Me kysyttiin, et mitä he otti mukaan. Se oli jotenkin, he kerto, että he oli ottanu omat puhelimensa ja jotakin leluja ja jotakin muuta semmosta virikettä matkalle mukaan. Sitten me kysyttiin toiselta näistä tytöistä, et miten paljon hänellä oli aikaa pakata niitä tavaroita. Muistatko Antti vielä mitä hän vastas?
Antti Yrjönen (00:11:57):
20 minuuttia.
Ulriikka Myöhänen (00:11:58):
Ja muistatko mun jatkokysymyksen siinä?
Antti Yrjönen (00:12:00):
Oliko se riittävästi. Ja kuulemma oli.
Ulriikka Myöhänen (00:12:04):
Tä tyttö vastas että kyllä, se oli ihan riittävä aika.
(musiikkia)
Ulriikka Myöhänen (00:12:12):
Can you tell me what is your name?
Tulkki (00:12:17):
Larissa.
Ulriikka Myöhänen (00:12:18):
Okay, and where do you come from?
Tulkki (00:12:20):
From Harkow.
(englanninkielinen haastattelu kuuluu puheen taustalla)
Ulriikka Myöhänen (00:12:27):
Berehovessa tuossa samaisessa pakolaissuojaksi muunnetussa koulussa tapasimme Larissan, joka oli myös paennut Harkovasta Berehoveen. Muistatko Antti, että mitä Larissa kertoi meille pakomatkastaan?
Antti Yrjönen (00:12:41):
Larissa kerto meille, että ennen pakomatkan alkamista perhe oli viettänyt 4 yötä talonsa kellarissa pommituksia paossa, ja sitten lähtenyt matkaan maaliskuun 1. päivänä juna-asemalta. Junaan pääseminen oli hankalaa, koska kaikki ihmiset pyrkivät pakoon kaupungista, ja vaikka juniin pääsee ilmaiseksi, niin paikoista joutuu kaikki kilpailemaan.
(Larissa puhuu ukrainaksi)
Tulkki (00:13:12):
-So they could take the train for free, yes, but it was difficult to get on the train, because there were a lot of people on the platform. All wanted to travel somewhere far from that place.
Ulriikka Myöhänen (00:13:33):
And who is she traveling with, who is here with her?
(tulkki kääntää kysymyksen ja Larissa puhuu ukrainaksi)
Tulkki (00:13:42):
With her husband and with her daughter.
(Larissa puhuu väliin)
Tulkki (00:13:46):
Yes, a cat, too.
Ulriikka Myöhänen (00:13:49):
What are your needs at the moment? What do you need at the moment?
Ulriikka Myöhänen (00:13:53):
Tämä oli semmonen kokemus, mikä tuli monissa tarinoissa esiin, kun tuolla raja-alueella ihmisten kanssa juteltiin, eli tosi moni kertoi siitä, että kun oli lähteny isommasta kaupungista junan kyytiin, niin rautatieasemalla oli ollu lähtiessä todella paljon porukkaa, ja myös laiturilla oli todella kamppailtu siitä, että kuka sinne junaan pääsee. Mutta ilmeisesti ainakin joissain kaupungeissa oli priorisoitu lapsia ja naisia junaan pääsyssä. Larissa ja hänen perheensä pääsi junaan, ja Larissa matkusti hänen miehensä, tyttärensä ja Bella-kissansa kanssa. Muistatko, mitä Larissa kertoi pakomatkasta? Minkälainen se oli?
Antti Yrjönen (00:14:36):
Matka oli raskas ja kesti kaiken kaikkiaan neljä päivää, ja jokainen voi miettiä omalla kohdallaan, että jos lähtee lyhyellä varotusajalla neljän päivän matkalle, niin kuinka rankalta se voi tuntua ja mitä kaikkea siinä matkalla huomaa, että puuttuu, mitä tarvitsisi mukaan.
Ulriikka Myöhänen (00:14:55):
Larissa perheineen tosiaan pääsi perille Berehoven pikkukaupunkiin ja pääsi majoittumaan tähän kouluun, joka oli muunnettu pakolaissuojaksi. Me kysyttiin Larissalta siitä tilanteesta, että kun hän oli joutunu perheineen jättämään kotikaupunkinsa sodan vuoksi ja sinne oli jäänyt ystävät, tuttavat, oma kotitalo, niin kysyttiin häneltä sitä, että mitä hän tarvitsisi juuri nyt tällä hetkellä. Vastaus oli aika hämmentävä.
(Larissa puhuu ukrainaksi)
Tulkki (00:15:42):
They are glad to say that here they feel safe. They are glad that their children are alive and that they are close to their parents, and they are glad they could be here now.
Antti Yrjönen (00:16:02):
Larissa sanoi, ettei hän juuri nyt tarvitse mitään, että kun hän on perheinensä saanut lämpimän paikan, jossa nukkua, heille tarjotaan kolme ateriaa päivässä ja löytyy paikka, missä voi peseytyä ja pääsee myös pesemään pyykkiä, saa puhtaita vaatteita itselleen. Että tämä riittää tällä hetkellä hänelle.
Ulriikka Myöhänen (00:16:23):
Aika perustavanlaatuisista asioista on kyse tässä asiassa. Siinä koulussa, joka oli muunnettu pakolaissuojaksi, niin siellä oli tosiaan mahdollisuus pestä pyykkiä ja me kuultiin itse asiassa, kun me vierailtiin siellä, että sinne kouluun oli tuotu pyykinpesukoneet nimenomaan meidän unkarilaisen kumppanijärjestön Hungarian Interchurch Aidin toimesta. Me jatkettiin Larissan kanssa juttua siinä jokunen tovikin, ja oikeastaan keskustelun loppupuolella, kun oltiin puhuttu tästä, et minkälainen heidän pakomatkansa oli ollu ja minkälainen tilanne heillä tällä hetkellä Berehovessa on, niin kysyin Larissalta, että miten hän näkee tulevaisuuden, että minkälaisia ajatuksia hänellä on sen suhteen, että mitä tässä elämässä seuraavaks tapahtuu.
(Larissa puhuu ukrainaksi, taustaääniä)
Tulkki (00:17:48):
She has cancer, and she had treatment in Harkow, but the hospital was shut, it was destroyed, and she cannot continue her treatment.
Antti Yrjönen (00:18:08):
Tässä vaiheessa meille selvisi, että Larissa on sairastanu syöpää, ja hän oli kotikaupungissaan saanut syöpähoitoja, mutta pommitukset on tuhonnut sen sairaalan, ja tietysti myös pakomatka on katkaissut ne hoidot, eli hän pohti, että olisko Unkarin puolen rajaa mahdollista jatkaa näitä syöpähoitoja.
Ulriikka Myöhänen (00:18:33):
Perhe empi kuitenkin rajan ylittämistä sen vuoksi, että mukana oli tosiaan Larissan tytär, sitten oli tämä kissa, ja sitten oli lisäksi Larissan mies, mutta miehellä oli se tilanne, että hänen olis sit pitäny jäädä Ukrainan puolelle, et hän ei ois pystyny rajaa ylittämään. Sen vuoksi he olivat tuumaustauolla Berehovessa, eivät olleet vielä lähteneet rajan yli. Larissan tarina on kuvaava esimerkki siitä, että ihmisillä on ollut jo ennen sotaa melkoisia haasteita elämässä, kuten Larissalla syöpään sairastuminen, mutta tämä Larissan vastaus meidän kysymykseen tarpeista oli myös aika kuvaava. Hän sanoi, että hänellä on nyt kaikki tarvitsemansa, kun hän on päässyt paikkaan, jossa ei ole taisteluita.
Ulriikka Myöhänen (00:19:24):
Thank you so much and I wish you all the best and strength, and I hope that you get all the things that you need in this situation.
(Larissa puhuu ukrainaksi)
(musiikkia)
Ulriikka Myöhänen (00:19:55):
Ukrainan kriisi on tullut meitä eurooppalaisiakin lähelle ja synnyttänyt myös suomalaisissa valtavan halun auttaa. Meiltä Kirkon Ulkomaanavussa on kysytty paljon, että voisiko meille esimerkiksi lahjottaa meille tavaroita, lääkkeitä tai ruokaa ja voitaisiinko ne tavarat pakata vaikka rekkaan ja tuoda tänne Ukrainaan. Miten on, Antti? Tehdäänkö meillä semmosta?
Antti Yrjönen (00:20:21):
Tällasessa kriisissä avun tarve on tietysti myös suurta, mutta tosi tärkeetä on myös avun koordinoiminen. Eli se, että tiedetään mitä tarvitaan, mihin sitä tarvitaan hyvin täsmällisesti, et ne kuljetukset, toimitukset pystytään hoitamaan koordinoidusti. Asioita, joita tarvitaan suuria määriä, niin toimitetaan kerralla suuria määriä oikeisiin paikkoihin, tai jos tarvitaan jotain hyvin spesifejä asioita, niinku vaikka koululle tarvittiin pesukoneita, niin sitten hankitaan oikeanlaiset pesukoneet oikeaan paikkaan. Sen takia suuri määrä tavaraa, vaikka se sinänsä voisi olla hyödyllistä, niin sen toimittaminen ei ole järkevää Suomesta.
Ulriikka Myöhänen (00:21:02):
Kirkon Ulkomaanapu ei myöskään siis tee sitä. Näitähän ollaan nähty, uutiskuvia esimerkiksi Puolan rajalta paljonkin tässä viime aikoina, et siellä on tavarakasoja, vähän niinku dumpattuna sinne, ja nyt sitten ihmetellään, et mitä niille tehdään. Mutta se ei ehkä ole ihan paras tapa tässä tilanteessa auttaa. Miltä Antti on näyttänyt täällä Unkarin ja Ukrainan välisellä raja-alueella, oletko nähnyt tämmösiä tavarakasoja? Tai miltä muulta on näyttänyt tä avustustyön eteneminen?
Antti Yrjönen (00:21:32):
Niinkun tossa aikasemmin todettiin, niin täällä kaikki on näyttänyt tosi hyvin koordinoidulta avustusjärjestöjen, viranomaisten ja muidenkin kansalaisten välillä. Täällä ei oo kyllä näkynyt minkään näkösiä röykkiöitä, eli apu kulkee suoraan sinne, missä sitä tarvitaan. Eli on tiedossa, missä tarvitaan ja mitä sinne toimitetaan.
Ulriikka Myöhänen (00:21:55):
Avainasemassa tässä itse asiassa on tä meidän paikallinen unkarilainen kumppanijärjestö Hungarian Interchurch Aid. He ovat toimineet Ukrainassa yli 20 vuoden ajan ja erityisesti vielä vuonna 2014 ja sen jälkeen, kun itäisessä Ukrainassa alkoi sota, niin myös siellä seudulla. Heillä on tosi hyvät yhteydet maahan, heillä on paikallisia työntekijöitä ja sillä lailla verkostot kunnossa, että nyt tämän kriisin alettua tämän avustustoiminnan alottaminen oli todella helppoa. Tai todella helppoa, ehkä nyt ei voi niin sanoa, mutta helpompaa kuin että olis alettu tyhjästä ruveta rakentamaan avustuskuviota. Se tietysti auttaa myös, että on valmiina varastot esimerkiksi tuolla lähempänä rajaa, eli ei tarvitse niitä lähteä rakentamaan sinne. Monella ihmisellä tällä hetkellä on se ajatus mielessä, että haluais jollain tavalla ukrainalaisia ja täs tilanteessa ihmisiä, pakolaisia, pakolaisperheitä auttaa. Mikä on paras tapa auttaa?
Antti Yrjönen (00:22:58):
Ehdottomasti paras tapa auttaa on lahjoittaa rahaa. Sillä voidaan hankkia niitä asioita, mitä kulloinkin juuri sillä hetkellä tarvitaan.
Ulriikka Myöhänen (00:23:08):
Kenelle sitä rahaa siis kannattais lahjottaa?
Antti Yrjönen (00:23:11):
Rahaa kannattaa lahjottaa sellaselle tunnetulle, vakiintuneelle avustusjärjestölle, jonka arvot itse jakaa ja jonka toiminnasta on vakuuttunut.
(musiikkia)
Ulriikka Myöhänen (00:23:25):
Näihin sanoihin on hyvä lopettaa tämä podcast. Kiitos Antti Yrjönen tästä keskustelusta. Me jäämme tänne Ukrainan ja Unkarin raja-alueelle seuraamaan tilannetta, ja lisää pakolaisten kokemuksista ja Kirkon Ulkomaanavun työstä Ukrainassa voit seurata meidän some-kanavista ja verkkosivuilta.
Ukrainan sota kiihdyttää Itä-Afrikan ruokakriisiä — Somaliassa ja Keniassa jopa 600 000 alle viisivuotiasta kärsii akuutista aliravitsemuksesta
Ruokapulaa Afrikan sarvessa aiheuttavat pahin kuivuus neljään vuosikymmeneen, Ukrainan sodan kiihdyttämä inflaatio ja ongelmat tuontiviljan saatavuudessa. Ruokakorin hinta on lyhyessä ajassa noussut Somaliassa 36 prosenttia.
ITÄ-AFRIKKAA KOETTELEE pahin kuivuus neljään vuosikymmeneen. Ilmastonmuutoksen aiheuttama äärimmäinen sääilmiö on vaikuttanut erityisesti Somaliaan, Etiopian itäosiin ja pohjoiseen Keniaan. Näillä alueilla ei ole koettu normaaleja vuodenkiertoon liittyviä sateita lähes kahteen vuoteen.
Kirkon Ulkomaanapu (KUA) myönsi huhtikuussa 400 000 euroa käytettäväksi Kenian ja Somalian humanitaariseen avustusoperaatioon, joka on nyt käynnistynyt. KUA:n kuvaaja vieraili Somaliassa pahasti kuivuudesta kärsivällä Baidoan alueella toukokuussa.
n jopa neljäsosa Somalian väestöstä, noin 4,1 miljoonaa ihmistä, kaipaa kiireellistä humanitaarista ruoka-apua. KUVA: Mohamed Abdihakim/KUA
YK:n humanitaaristen asioiden toimiston OCHA:n mukaan jopa neljäsosa Somalian väestöstä, noin 4,1 miljoonaa ihmistä, kaipaa kiireellistä humanitaarista ruoka-apua. Joidenkin kansalaisjärjestöjen arvio on yli 6 miljoonaa ihmistä. Keniassa ruoka-avun tarpeessa on reilut 2 miljoonaa ihmistä. Keniassa ja Somaliassa on asiantuntijoiden arvioiden mukaan jopa 600 000 akuutista aliravitsemuksesta kärsivää alle viisivuotiasta lasta.
Sota Ukrainassa nosti ruoan hintaa globaalisti
Kuivuus ei ole ainoa ruokapulaan Somaliassa ja Keniassa vaikuttava tekijä vaan kyse on moninkertaisesta kriisistä, jota myös Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on pahentanut. Somalian käyttämästä viljasta jopa 90 prosenttia on tuontiviljaa Ukrainasta ja Venäjältä. Vehnän hinta onkin noussut Somaliassa helmikuusta jopa 300 prosenttia.
Kuivuuden ja Ukrainan sodan yhteisvaikutusten vuoksi humanitaarisen katastrofin odotetaan leviävän ja kasvavan. Myös toukokuussa 2022 Sveitsin Davosissa järjestetyssä Maailman talousfoorumissa todettiin edessä olevan jopa vuosikymmenten ruokakriisin. Maailmanlaajuisesti vakavasta ruokapulasta kärsivien määrä on YK:n mukaan kaksinkertaistunut 276 miljoonaan ihmiseen kuluneiden kahden vuoden aikana.
KUA:n Somalian maajohtaja Ikali Karvinen on seurannut läheltä inflaation rajua vaikutusta ruoan hintaan ja kuivuuden vaikutuksia ruokakriisiin.
”Ruoan hinta on noussut inflaation vuoksi jo 30 prosenttia, samoin on käynyt myös polttoaineiden hinnoille”, kertoo Karvinen.
Nälkä uhkaa ainakin 4 miljoonaa ihmistä Somaliassa. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat alle viisivuotiaat lapset. KUVA: Mohamed Abdihakim/KUA
Tärkeistä elintarvikkeista myös esimerkiksi ruokaöljyn, maissin, hirssin, seesaminsiementen, herneiden ja papujen hinnat ovat paikoin jopa kaksinkertaistuneet. Noin 70 prosenttia somaleista elää äärimmäisessä köyhyydessä eli alle kahdella eurolla päivässä. Kun rahan arvo inflaation vuoksi laskee, saa vähällä rahalla ostettua vielä vähemmän esimerkiksi ruokaa. Inflaation onkin arvioitu yhdessä kuivuuden kanssa vaikuttavan jopa 6 miljoonan ihmisen elämään Somaliassa.
”Inflaatioon, erityisesti ruoan ja energian osalta, vaikuttaa ehkä jopa eniten juuri tänä keväänä Ukrainan sota, vaikka myös ilmastokriisi vaikuttaa voimakkaasti juuri Itä-Afrikkaan. Tässä on nyt siis kaksi isoa kriisiä päällekkäin.”
Liikkuvan paimentolaisväestön tilanne on Somaliassa Karvisen mukaan tällä hetkellä erittäin vakava. Kuivuus tappaa karjan ja karjan mukana perheiltä katoaa toimeentulo. Somaliassa uhkana on, että vuoden 2011 nälänhädän kaltainen tilanne toistuu.
Erityisen haavoittuvassa asemassa ilmastonmuutoksen vaikutuksille kuten pitkittyneille kuivuuksille ovat paimentolaiset ja muut maataloudesta elävät ja toimeentulonsa saavat ihmiset. KUVA: Mohamed Abdihakim/KUA
KUA auttaa Itä-Afrikassa käteisavustuksilla
KUA on aloittanut Somaliassa käteisavustusten jakamisen vastatakseen humanitaariseen kriisiin. Käteisavustukset ovat nopea, logistisista kuluista säästävä ja inhimillinen tapa auttaa.
”Käteisavustukset toimivat niin kauan kuin on olemassa markkinat, olivatpa ne sitten kauppoja tai toreja, joilta ruokaa ja muita perustarvikkeita voi ostaa ja rahalla on jonkinlainen arvo.”
Rahan arvon hupeneminen voi muodostua käteisavustusten jakamisessa ongelmaksi. ”Jos inflaatio jatkaa tällaista vauhtia, tullaan oikeasti sen kysymyksen äärelle, onko käteisavustuksia järkevää jatkaa vai ajaudutaanko jossain vaiheessa siihen, että on pakko alkaa jakamaan ruokaa”, sanoo Karvinen.
Akuutti aliravitsemus uhkaa erityisesti lapsia Somaliassa ja muualla kuivuudesta pahasti kärsivässä Afrikan sarvessa. KUVA: Mohamed Abdihakim/KUA
Ruokajakelut vaativat logistiikkaa. Sen toteuttamista voi vaikeuttaa Somalian turvallisuustilanne, joka on tällä hetkellä Karvisen mukaan erittäin huono. Myös koronavirus jatkaa yhä leviämistään itäisessä Afrikassa. Sairastumisten lisäksi pandemian aiheuttamilla koulujen ja erityisesti pienyrittäjien arkeen vaikuttaneilla suluilla on ollut valtavia vaikutuksia koulutuksen ja toimeentulon alueilla.
KUA:n humanitaarinen operaatio pyrkii tavoittamaan käteisavustusten muodossa 700 kotitaloutta Somaliassa ja 600 kotitaloutta Keniassa kaikkein pahimmin ruokapulasta kärsivillä alueilla keskikesään mennessä. Tarkoituksena on tavoittaa erityisesti ne perheet, jotka ovat katastrofin vuoksi joutuneet jättämään kotinsa ja ne, joita aliravitsemus uhkaa eniten. Leskeksi jääneiden naisten tai lasten varassa olevat kotitaloudet ovat KUA:n auttamistyön keskiössä.
Avun tarve on Somaliassa ja muualla kuivuudesta ja ruokapulasta kärsivässä Itä-Afrikassa nyt todella suuri. KUA:n kautta voit auttaa.
Jopa 600 000 lapsen arvioitiin toukokuussa 2022 kärsivän akuutista aliravitsemuksesta Somaliassa. KUVA: Mohamed Abdihakim/KUA