Köyhyys ja ruuanpuute ovat arkipäivää Ugandan pakolaisasutusalueilla. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat yhteisöjen vanhimmat. Vuoden 2021 Yhteisvastuukeräys tukee ikäihmisiä katastrofialueilla.
Seitsemän vuotta sitten Elizabeth Kapinga perheineen piilotteli metsän suojassa matkalla kohti Ugandan rajaa. Perhe pakeni kotimaansa Kongon demokraattisen tasavallan verisiä levottomuuksia ja taittoi matkaa jalan jo kolmatta viikkoa saamatta autokyytiä.
”Laukauksia tuli joka suunnasta. Se oli hirveää. Hoputimme lapsia eteenpäin. Kun muistelen sitä, mietin, miten elämä on ollut niin rankkaa meille. Ja samalla tiedän, että muut kärsivät yhä ja menettävät henkensä ”, 80-vuotias Elizabeth Kapinga sanoo.
Vuodesta 2013 alkaen Kapingan ja hänen perheensä koti on ollut Rwamwanjan pakolaisasutusalueella Ugandassa. Tällä hetkellä perheeseen kuuluu Kapingan neljä lasta, vävy ja kymmenen lastenlasta. Kongon demokraattisessa tasavallassa Kapinga menetti puolisonsa, neljä lastaan ja kolme lastenlastaan. Menetysten muisteleminen saa hänet edelleen surulliseksi.
”Minulla oli hyvä elämä. Menin naimisiin ja olin onnellinen. Luoja erotti minut miehestäni, ja jäin yksin”, Kapinga kertoo.
Elizabeth Kapinga elää pakolaisena Ugnadassa. Paluu kotimaahan Kongoon ei näytä todennäköiseltä.
Uganda tarjoaa suojaa yli miljoonalle pakolaiselle. Suurin osa pakolaisista saapuu naapurimaista, esimerkiksi Kongon demokraattisesta tasavallasta. Kongon konfliktissa useat aseelliset ryhmittymät taistelevat toisiaan vastaan. Konflikti on vaarallinen tavallisille kansalaisille, ja ihmisten koteja ja omaisuutta on tuhottu. Erityisesti väkivalta ja raiskaukset uhkaavat naisia.
Kapingan perhe on nyt turvassa. Arki on kuitenkin raskasta. Rwamwanjan pakolaisasutusalueella on pulaa vaatteista ja useassa perheessä tarjolla oleva ruoka-apu ei riitä. Terveyspalveluiden ja lääkkeiden saatavuus on heikkoa, ja lisäksi ne ovat kalliita.
Elizabeth Kapingan perheen tilannetta on kohentanut hänen vävynsä Lucien Kagoron saama koulutus. Kagoro saapui Ugandaan pakolaisena Kongon demokraattisesta tasavallasta vuonna 2017. Kotimaassaaan hän toimi opettajana, mutta Ugandassa kielimuuri esti työllistymisen. Monen muun nuoren lailla ammattikoulutus on avannut hänelle uran ja toimeentulon.
Kagoro opiskeli Kirkon Ulkomaanavun tuella itselleen parturi-kampaajan ammatin ja pyörittää nyt hyvin menestyvää salonkia. Työ turvaa koko suuren perheen toimeentulon ja mahdollistaa lasten koulunkäynnin. Kagoro on menettänyt omat vanhempansa, ja vaimon perhe on nyt hänen ainoa perheensä. Kagoro tukee myös anoppiaan Elizabethia.
”Rakastan anoppiani, hän on antanut minulle paljon. Perheeni voi nyt hyvin”, Kagoro sanoo.
Lucien Kagoro huolehtii koko isosta perheestä. Anopin hyvinvointi on hänelle erityisen tärkeää.
Parturi-kampaajan koulutus ja oma salonki tuovat toimeentulon, joka riittää perheen ruokkimiseen ja lasten koulunkäyntiin. Ugandassa Kagoro on saanut elää rauhassa kotimaassa koettujen raskaiden vaiheiden jälkeen.
”Olen onnellinen nykyisestä elämästämme”, Kagoro kertoo.
Isoäiti Kapinga viettää päivänsä mielellään lastenlasten kanssa. Leikkien seuraaminen vie ajatukset pois ikävistä asioista. Turvattu toimeentulo antaa mahdollisuuden nauttia arjesta.
”Olen onnellinen vävyni työstä. Hän pitää siitä ja sen ansiosta hän voi huolehtia meistä. En tiedä, miten selviäisimme, jos Lucienilla ei olisi työtään”, Kapinga sanoo.
Pakolaisastusalueella monista perustarvikkeista on pulaa.
Nuoren saama ammattikoulutus hyödyttää koko perhettä
Rwamwanjan pakolaisasutusalueelle perustettiin Yhteisvastuukeräyksen tukemana ammattikoulu vuonna 2015. Koulun opiskelijoista 70 prosenttia on Kongosta saapuneita pakolaisia. Yksi heistä oli Lucien Kagoro. Koulutuksen suorittaneista nuorista 73 prosenttia on saanut työpaikan tai perustanut oman yrityksen.
”Kouluttamalla lapsia ja nuoria rakennetaan tulevaisuutta. Se on myös panostus kestävään kehitykseen. Perheitä ja yhteisöjä tuetaan kokonaisvaltaisesti ja kestävällä tavalla. Tämän vuoksi akuutin hätäavun jälkeen lähdetään rakentamaan tulevaisuutta koulutuksen ja toimeentulon kautta”, Kirkon Ulkomaanavun humanitaarisen avun päällikkö Eija Alajarva sanoo.
Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 60 prosenttia ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastoon. Rahaston tuella hätäaputyö voidaan katastrofitilanteissa käynnistää nopeasti. Tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksessä huomioidaan erityisesti ikäihmisten erityisen hauras asema katastrofitilanteissa. Ikä ja eletty elämä tuovat mukanaan vammoja ja sairauksia, jotka vaikeuttavat liikkumista ja tiedonkulkua.
”Pakolaistilanteessa perheet saattavat hajota. Ei ole itsestäänselvää, että perheet esimerkiksi päätyvät samalle pakolaisleirille. Perheet huolehtivat vanhuksista, mutta kriisitilanteessa tämä saattaa muuttua”, Alajarva kertoo.
Yhteisvastuukeräys
Vuoden 2021 Yhteisvastuukeräyksen tuotolla autetaan taloudellisissa vaikeuksissa olevia ikäihmisiä niin Suomessa kuin kehittyvien maiden kriisialueilla. Keräys alkaa 7.2.2021. Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 60 % ohjataan vuosittain Kirkon Ulkomaanavun välityksellä katastrofiapuun.
Osallistu Yhteisvastuukeräykseen
Lähetä tekstiviesti
APU20 (20 € lahjoitus) numeroon 16588
Lahjoita MobilePaylla numeroon 85050
Vanhusten ja vammaisten tavoittamiseksi onkin erityisen tärkeää tehdä etsivää työtä ja toimittaa apua mahdollisuuksien mukaan kotiin.
”Elinajanodote kasvaa myös haavoittuvissa maissa. Tämä tarkoittaa sitä, että vanhusten määrä myös katastrofialueilla nousee. Vanhusten kuuleminen ja heidän tarpeensa on sen vuoksi huomioitava myös humanitaarisessa avussa entistä tarkemmin”, Alajarva sanoo.
Ammuskelu, raiskaukset ja jatkuva väkivallan uhka saivat myös Maria Nyrambagazohen, 67, pakenemaan kotikylästään Kongon demokraattisesta tasavallasta. Hän lähti pakomatkalle poikansa ja kahden lapsenlapsensa kanssa. He pakenivat jalkaisin ja joutuivat sen vuoksi jättämään kaiken omaisuutensa kotimaahansa. Vuodesta 2018 asti perhe on elänyt Kyakan pakolaisasutusalueella Ugandassa.
Maria Nyrambagazohe sairastelee paljon ja töiden ja kotitöiden tekeminen on hänelle siksi vaikeaa.
Paluu kotimaahan ei näytä todennäköiseltä
Nyrambagazohen aviomies ja kaksi poikaa menehtyivät levottomuuksissa. Hänen tyttärensä, lastenlasten äiti jäi Kongon demokraattiseen tasavaltaan. Perhe ei tiedä, onko hän vielä elossa. Nyrambagazohe on nyt 8-vuotiaan Anariten ja 10-vuotiaan Sylvesterin huoltaja.
”Ajattelen perhettäni joka päivä. Lapset kyselevät, milloin he tapaavat taas äitinsä,” sanoo Nyrambagazohe.
Elämä on nyt rauhallista ja turvallista, mutta arki ei ole helppoa. Koko perhe sairastelee paljon. Töiden tekeminen väsyttää Nyrambagazohen nopeasti ja aiheuttaa monenlaista särkyä ja kipua. Lapset auttavat monissa kotitöissä, kuten siivoamisessa ja vedenhaussa.
Heikon sosiaaliturvan maissa perheet ja yhteisöt pitävät huolta toisistaan. Vanhukset ovat tärkeä osa yhteisöjä, ja heidän hyvinvoinnistaan halutaan huolehtia. Kriisi- ja konfliktitilanteissa voi käydä kuitenkin niin, että perheen vanhin päätyy huolehtijan rooliin. Isovanhemmat, usein isoäidit, huolehtivat lapsenlapsistaan, jos vanhemmat ovat menehtyneet tai muuten poissa.
Suurin haaste perheelle on nälkä. Ikänsä ja kuntonsa vuoksi Nyrambagazohen ei voi tehdä työtä, ja perhe elää köyhyydessä. Kuten useat muutkin perheet pakolaisasutusalueella he saavat kaikki saavat kuukausittain 21 000 Ugandan shillinkiä Maailman ruokaohjelman (WFP) avustuksena ruuanhankintaan. Avustuksella pystyy hankkimaan esimerkiksi kahdeksan kiloa maissijauhoa tai saman määrän papuja. Lihaa summalla saa 1,5 kiloa. Ravinnosta on jatkuvasti pulaa.
”Lasten ei ole helppoa olla koko päivä nälissään”, Nyrambagazohe sanoo.
Nyrambagazohe kaipaa kotiseudultaan ystäviä ja muita kyläläisiä. Ugandassa hän tuntee olonsa usein yksinäiseksi. Useimmille iäkkäille pakolaisille paluu kotimaahan ei ole mahdollinen.
”Täällä on rauhallista. Aiemmin en koskaan saanut nukuttua, mutta nyt nukun rauhallisesti”, Nyrambagazohe sanoo.
Lasten ilo tarttuu myös aikuisiin. Isoäidin tärkein toive on se, että lapsenlapsilla olisi kaikki hyvin.
Anarite ja Sylvester ovat tottuneet elämäänsä Kyakan pakolaisasutusalueella. He leikkivät naapuruston lasten kanssa, pelaavat jalkapalloa ja hyppivät narua. Leikkivien lasten katsominen tekee Nyrambagazohen onnelliseksi. Lapset ovat voineet käydä koulua, ja se luo tulevaisuuden uskoa koko perheelle.
”Olen kiitollinen Kirkon Ulkomaanavulle lasten koulutuksesta. Olemme saaneet tukea koulumateriaaleihin, maksuihin ja vaatteisiin. Koulutus on tärkeää, että lapset saavat hyvän työn ja voivat huolehtia perheistään”, Nyrambagazohe sanoo.
Katso Yhteisvastuukeräyksen videot:
Kuvat ja haastattelut Ugandassa: Sumy Sadurni
Teksti: Noora Pohjanheimo
Kun taistelut alkoivat uudelleen Etelä-Sudanissa vuonna 2016, miljoonat ihmiset lähtivät pakolaisiksi naapurimaahan Ugandaan. Bidi Bidistä tuli hetkessä maailman suurin pakolaisasutusalue.
Näiden miljoonien pakolaisten joukkoon kuuluu myös 17-vuotias Sylvia Poni, joka löysi Bidibidistä uuden kotinsa isoäitinsä Joanne Pilistan, 75, kanssa. Perheeseen kuuluu myös kaksi pientä lasta, jotka Joanne otti suojiinsa pakomatkan aikana.
Entisen elämän jättäminen on ollut haastavaa. Isoäiti Joanne uskoo kuitenkin, että Ugandassa saadulla koulutuksella on ollut myönteinen vaikutus Sylviaan. Yoyon peruskoulun vahvat rakenteet näkyvät paksun pusikon takaa Sylvian kotiin asti.
”Asuimme ennen Kajo Kejissä, missä koulut oli tehty ruohosta”, Joanne selittää. ”Vanhempien piti olla poissa töistä hakeakseen materiaaleja, kuten ruohoa ja mutaa, koulujen rakentamiseen tai niiden sortumisen estämiseen.”
Sylvia on innoissaan siitä, että luokkahuoneita on paljon. Hänellä on koulussa turvallinen ja mukava olo. Oppitunnit jatkuvat koko päivän, olipa keli minkälainen hyvänsä.
Isoäiti Joanne ei itse koskaan päässyt kouluun. Hän haluaisi palata ajassa taaksepäin ja saada mahdollisuuden kouluttautua. Sylvian osalta se on yhä mahdollista, ja nuorella naisella on tavoitteet kirkkaana mielessään.
”Haluan aikuisena opettajaksi ja palata Etelä-Sudaniin”, hän sanoo. ”Haluan auttaa koulusta pudonneita, jotta he saavuttavat tavoitteensa ja saavat töitä.”
Vanhat puiset koulurakennukset ja niitä peittävät UNHCR:n valkoiset pressut kertovat heti, että tässä on koulu, jossa opiskelee pakolaisia.
Valkoisten kankaiden takana näkyy kuitenkin neljä värikästä, kirkkaan oranssia betonirakennusta, joiden käytävät ja ikkunankarmit on maalattu vihreiksi. Kyseessä on Ebenezerin yläkoulu ja lukio, jota käyvät sekä eteläsudanilaiset pakolaiset että ugandalaiset paikalliset, jotka asuvat Palorinyan pakolaisasutusalueella Pohjois-Ugandassa.
”Opettaminen oli hankalaa vanhoissa tiloissa”, kertoo opettaja Winnie Akol, joka on kotoisin itäisestä Ugandasta mutta asuu nykyään koululla.
”Luokkahuoneet olivat tunkkaisia, niihin ei tullut raitista ilmaa. Me opettajat emme pystyneet kulkemaan huoneen perälle huolehtimaan takana istuvista oppilaista, koska tilat olivat niin ahtaat. Kun satoi, meidän piti keskeyttää opetus, koska emme kuulleet omaa ääntämme peltikattoja vasten iskevän sateen ropinan yli. Kukaan ei pystynyt keskittymään ja sisällä oli aina pölyistä.”
Winnie Akol itäisestä Ugandasta opettaa Ebenezerin koulussa Moyossa Pohjois-Ugandassa.
Opetus kärsi häiriöistä ja se näkyi suorituksissa. Winnie uskoo, että uusien tilojen valmistuttua nuoret oppivat paremmin. Kaksi pääluokkahuonetta ovat luonnontiedelaboratorioita ja niissä on sähkö, lavuaarit ja kaasupolttimet, joiden avulla lapset voivat harjoitella oppimaansa.
Opettajat ympäri maailman ovat olleet elintärkeässä roolissa taisteluissa koronavirusta vastaan pandemian aikana. Maailman opettajien päivänä 5. lokakuuta kiitämme kaikkia opettajia upeasta työstä.
Koronavirus julistettiin maailmanlaajuiseksi globaaliksi pandemiaksi 11. maaliskuuta, ja se pakotti koulut sulkemaan ovensa suuressa osassa maailmaa. Erityisesti haavoittuvissa yhteisöissä, kuten pakolaisasutusalueilla, opettajat ovat tehneet työtä etulinjassa pandemian torjumiseksi.
Opettajat tekevät valistustyötä koronaviruksesta ja tartuntojen ehkäisemiseksi. He ovat ottaneet käyttöön uusia opetustapoja tilanteessa, jossa etäopiskelu on ainoa keino jatkaa koulunkäyntiä. Esimerkiksi Ugandassa oli etsittävä uusia keinoja kotona tapahtuvan opiskelun tueksi.
Heikkojen verkkoyhteyksien vuoksi koulut Ugandan pakolaisasutusalueilla ovat turvautuneet radion kautta välitettäviin oppitunteihin. Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on noudattanut Ugandan hallituksen ohjeita sosiaalisten etäisyyksien pitämisestä ja tukenut etäopetusta jakamalla radioita ja kotiopetusmateriaaleja oppilaille ja heidän perheilleen. Radion kautta perheet ovat voineet seurata myös päivityksiä koronatilanteesta ja saavat ajantasaiset ohjeet.
KUA on jakanut 1 403 radiota ja 141 825 opetusmateriaalipakettia pakolaisasutusalueiden oppilaille Ugandassa yhdessä YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n, Euroopan Union humanitaarisen avun osaston ja Education Cannot Wait-järjestön kanssa.
Godfrey Baryakaijuka ja Annet Rukundo ovat pitäneet radio-oppitunteja Radio Nyumbani-kanavalla ja tukeneet kotiopiskelua Rwamwanjan pakolaisasutusalueella. He ovat kiertäneet oppilaiden kotona ja tukeneet heitä radiotunteja tukevien kotitehtävien tekemisessä keväästä lähtien.
Godfrey Baryakaijuka, opettaja
Godfrey Baryakaijuka. Kuva: Hugh Rutherford / KUA.
”Kuljen kodista kotiin, tarkistan tehtäviä, ja autan oppilaita asioissa, jotka tuntuvat heistä vaikeilta. Joskus kävelen hyvin pitkiä matkoja, koska osa oppilaista asuu kaukana sijaitsevissa kylissä. Sää ei aina suosi, liikkuminen on hankalaa, jos on liian kuuma tai sataa rankasti. Radiossa olen opettanut englantia ja matematiikkaa peruskoulun kolmasluokkalaisille.
Me opettajat teemme kovasti töitä säilyttääksemme oppijoiden yhteyden kouluun ja varmistaaksemme, että oppiminen jatkuu. Olen huomannut, että jotkut oppilaistani ovat siirtyneet maataloustöihin, koska koulut ovat olleet pitkään suljettuna. Otan tehtäväkseni olla yhteydessä heihin ja rohkaista heitä jatkamaan opintojaan.
Opettajat noudattavat tarkasti toimia koronaviruksen leviämisen rajoittamiseksi ja muistuttavat myös perheitä turvavälien ja maskien pitämisen tärkeydestä.
Rakastan opettamista, ei edes koulujen koulujen sulkeminen ole vaikuttanut siihen. Nautin opiskelijoideni ohjaamisesta ja haluan myös rohkaista ja lohduttaa heitä. Moni oppilaistani kysyy, avautuvatko koulut enää koskaan ja näkevätkö he enää luokkatovereitaan. Vakuutan heille, että tulee vielä päivä, jolloin kaikki voimme palata kouluun.
Tärkein tehtäväni tämän pandemian aikana on pitää oppilaat motivoituneina ja innokkaina jatkamaan oppimista esteistä huolimatta.”
Annet Rukundo, opettaja
Annet Rukundo. Kuva: Hugh Rutherford / KUA.
”Kun olen yhteydessä oppilaisiini, useimmat heistä kysyvät koska he voivat palata kouluun. Olen tästä hyvin ylpeä, sillä tiedän, että useimmat haluavat palata. Myös vanhemmat ovat olleet hyvin kiinnostuneita lastensa oppimisesta. Kun liikkumisrajoitukset alkoivat pakolaisasutusalueella, useimmat opettajista jäivät myös kotiin. Olimme todella iloisia, kun meidät kutsuttiin takaisin opetustöihin.
Olen pitänyt radiossa englanninkielen tunteja neljäs- ja viidesluokkalaisille. Tuntien aikana yhteisöjen oppilaat saivat soittaa minulle puhelimella ja esittää kysymyksiä lähetyksessä. Ennen kuin kotiopiskelumateriaalit jaettiin ja radiolähetykset aloitettiin, näin että oppilaat kokoontuivat joutilaina koulujen pihoilla. Oppitunnit ovat auttaneet pitämään lapset ja nuoret opintojen parissa kotiopetuksen aikana.
Yksi etäopetuksen haasteista on, että kaikilla oppijoilla ei ole ollut pääsyä radion äärelle. Vaikka radio olisikin käytössä, oppilailla ei ole varaa ostaa puheaikaa puhelimiin, eivätkä he siten voi olla yhteydessä opettajaan. Radion kautta opettaminen on myös opettajakeskeistä, ei oppijakeskeistä.
Luokassa on mahdollista antaa oppilaille enemmän huomiota. Radion kautta en pystynyt varmistumaan siitä, ymmärsivätkö oppilaat opetettavan asian kunnolla. Kun oli aika ottaa vastaan puheluja radiotunnilla, linjat olivat yleensä ruuhkaisia ja oppilaiden oli vaikea tavoittaa opettajaa.
Nyt hoidan etäopetusta yhteisössä ja vierailen oppilaiden luona heidän kotonaan. Opetamme maanantaista torstaihin, ja perjantaisin tapaamme opettajien kesken ja keskustelemme haasteista ja suunnittelemme työtämme. Tapaamme myös muiden koulujen opettajia, jaamme kokemuksia ja improvisoimme yhdessä toimivampia opetustapoja.
Olen iloinen, että koulut avaavat asteittain oviaan lokakuun puolivälissä alkaen loppututkintoon valmistautuvista luokista, kuten Ugandan hallitus on päättänyt. Tiedän, että oppilaat ovat innoissaan ja tulen siitä itsekin iloiseksi.
Koulutus on ratkaisu, kohtaamme sitten tulevaisuudessa mitä tilanteita tahansa.”
Opettajia haastatteli KUA:n Ugandan toimiston tiedottaja Sharon Shaba.
Uwase Mbabazi, 13 vuotta, Rwamwanjan pakolaisasutusalue
Uwabe Mbabazi kuuntelee oppitunteja radion välityksellä.
”Kun koulut menivät kiinni, olin huolissani. Tykkään käydä koulussa, sillä siellä voin aina kysyä opettajalta, jos en tiedä jotain. Nyt opetus on jatkunut radion välityksellä ja lisäksi olemme saaneet koulusta tehtäviä kotiin. Kuuntelemme radiosta oppitunteja matematiikasta, englannista, uskonnosta ja yhteiskuntaopista. Kuuntelemme oppitunteja yhdessä ja tunnin jälkeen puhumme siitä mitä olemme kuulleet. Neuvomme toisiamme, jos joku ei ole kuullut tai ymmärtänyt jotain. Etsimme tietoa myös netistä, mutta yhteydet ovat huonot ja aina se ei onnistu.
Kun korona loppuu, menen mielelläni takaisin kouluun! Haluan suorittaa loppuun peruskoulun.”
Charles Muragwa, 13 vuotta, Kyakan pakolaisasutusalue
Charles Muragwa (oikealla) ja muut koululaiset ovat kokoontuneet radion ääreen opiskelemaan.
”Tykkään käydä koulussa, kun siellä on opettajat ja ystäviä. Nyt kun koulut ovat kiinni, opiskelen kotona ja kuuntelen radiosta oppitunteja. Välillä on hankalaa, kun ei voi kysyä opettajalta tarkempaa selitystä, jos ei ymmärrä jotain.
Haluan opiskella, jotta saan tulevaisuudessa hyvän työn ja voin auttaa vanhempiani. Toivon, että pääsemme pian takaisin kouluun ja jatkamaan tavallista opiskelua. Koulussa meillä on enemmän materiaaleja ja opettaja, joka neuvoo ja auttaa.”
Kirjoittaja: Noora Pohjanheimo
Kuvat: Hugh Rutherford
Pienyrittäjät ympäri maailmaa ovat olleet kovilla tänä vuonna, kun koronavirusrajoitukset ovat sulkeneet yhteiskuntia. Kirkon Ulkomaanavun ammattikoulun käynyt Ahimidwe Boutros pyrkii pitämään päänsä kylmänä.
”Olen Ahimidwe Boutros. Pakenin kotimaastani Kongon demokraattisesta tasavallasta vuonna 2015. Kun saavuin Ugandaan, minulla ei ollut minkäänlaisia taitoja, millä elättää itseni.
Ugandassa pääsin ensimmäistä kertaa oppimaan jotain uutta. Aloitin Kirkon Ulkomaanavun ammattikoulussa Rwamwanjan pakolaisasutusalueella ja opiskelin räätäliksi. Se tuntui minulle sopivalta työltä. Minulla on albinismi enkä voi työskennellä esimerkiksi viljelmillä, joilla ollaan pitkiä päiviä auringonpaahteessa.
Viime vuonna valmistuin myös KUA:n koulutuksesta, josta sain suomalaisen yrittäjän ammattitutkinnon. Kurssi opetti minulle paljon, esimerkiksi miten asiakassuhteista huolehditaan ja veroja maksetaan sekä siitä, millaiset asut sopivat parhaiten millekin asiakkaalle.
Ompelu on ihanaa ja minulla on riittävästi rohkeutta tehdä sitä. Ihmiset rakastavat vaatteita ja tiedän osaavani tehdä niistä heille mieleisiä. Käytän paikallista Kitenge-kangasta. Valmistuttuani räätäliksi ostin itselleni ompelukoneen, ja sen avulla olen rakentanut itselleni elämän.
Pidän työssäni myös siitä, että se tuo ihmisiä luokseni juttelemaan. Ystäväni pyytävät minua opettamaan heillekin ompelua, ja se on myös yksi syy, miksi nautin työstäni ja siitä, että osaan tehdä tätä. Tuloillani olen pystynyt myös tukemaan sekä ystäviäni että sisaruksiani.
Koronaviruksen leviäminen ja sen torjumiseksi asetetut rajoitukset ovat kuitenkin tuoneet haasteita työhöni. Kauempana asuvat asiakkaani eivät pysty käymään luonani. Tuloni ovat vähentyneet, ja sen lisäksi minun on ollut vaikea tilata uusia kankaita, koska yhteiskunnan rajoitukset estävät kuljetuksia tänne. Koronan takia minulta puuttuu ompelumateriaaleja.
Olen ratkaissut tilanteen esimerkiksi viemällä vaatteita myytäväksi paljon yksinkertaisemmilla sommitelmilla. Yritän saada niitä kaupaksi kävelemällä lähialueille, koska en tässä tilanteessa pysty kulkemaan pitkiä matkoja.
En ansaitse yhtä paljon kuin koronaa edeltäneenä aikana. Lähitulevaisuudessa toivon tilanteen kuitenkin palaavan ennalleen ja yritykseni kehittyvän niin, että voin sekä opettaa että palkata muitakin ihmisiä. Unelmani on perustaa iso työpaja, jossa voimme kaikki työskennellä.”
Teksti: Erik Nyström
Kuva: Hugh Rutherford
Kerrankin on aivan hiljaista. Ei kuulu naurun remakkaa tai kanojen kotkotusta, lapsetkin leikkivät hiljaa sivummalla. Tilanne vaatii keskittymistä. Virheitä ei saa syntyä.
”Seuraava”, kajahtaa Adah Tukahirwan, 33, ääni ja rikkoo hiljaisuuden.
Kuvioituun perinnemekkoon pukeutunut nainen nousee rivistä, kävelee ryhmän keskelle ja ojentaa kassanhoitajalle 5 000 Ugandan shillinkiä, 1,35 euroa. Summa merkitään vihkoon, minkä jälkeen seteli katoaa ryhmän keskellä olevaan metalliseen lippaaseen.
Nainen palaa paikalleen ja hänen vierustoverinsa nousee. Myös hän tallettaa oman setelinsä lippaaseen. Lipas on raskas ja sen kolmen lukon avaamiseen tarvitaan kolme ihmistä. Avaimien jakamisella useammalle henkilölle varmistetaan rahojen pysyminen turvassa.
Tässä kylässä rahat ovat naisten käsissä, ja he tietävät tismalleen, mitä he niillä tekevät.
Mahdollisuus nousta köyhyydestä
Kamwengen naiset alkoivat säästää kolme vuotta sitten, kun Naisten Pankki perusti alueella ensimmäiset säästöryhmät. Nyt ryhmiä on jo kaksisataa. Niistä jokaisessa on 20-30 jäsentä.
Säästöryhmät ovat maailmalla laajalle levinnyt keino lisätä yhteisöjen taloudellista omavaraisuutta syrjäisellä maaseudulla, josta puuttuvat pankkien kaltaiset viralliset rahoituslaitokset. Laina on mahdollisuus tehdä köyhyydestä nousemiseen tarvittava isompi kertainvestointi, kuten ostaa karjaa. Laina maksetaan takaisin, kun eläimet poikivat tai niistä saatu maito tuo myyntituloja.
Säästöryhmän yhteisen lippaan avaamiseen tarvitaan kolme avainta.
Ryhmien jäsenet tapaavat viikoittain ja tallettavat yhteiseen kirstuun etukäteen sovitun summan.
”Summa on sovittu niin alhaiseksi, että myös köyhimmät pystyvät osallistumaan”, kertoo Haq Makumbi, Kirkon Ulkomaanavun kumppanijärjestön RACOBAO:n projektipäällikkö.
Naisten Pankin tukemissa säästöryhmissä minimisumma on 1 000 shillinkiä (noin 30 senttiä). Rahastosta myönnetään pienikorkoisia lainoja. Lainat on suhteutettu siihen, kuinka paljon kukin jäsen on säästänyt.
Haq Makumbi.
”Kaikki säästöryhmään kuuluvat saavat lainan jossakin vaiheessa”, Makumbi kertoo.
Säästöryhmien jäsenet ovat pääosin naisia. Naisia kannattaa tukea toimeentulon hankkimisessa, koska lukuisien tutkimusten mukaan juuri naisten taloudellisen vaikutusvallan kasvattaminen nostaa koko perheen elintasoa. Kun naiset saavat päättää rahankäytöstä, perheen tulot käytetään ruokaan, lasten koulutukseen sekä terveyteen liittyviin kustannuksiin.
Säästöryhmissä on myös miehiä, mutta korkeintaan viidesosa.
”Miesten mukanaololla varmistetaan kotirauhan säilyminen ja koko yhteisön sitoutuminen toimintaan. Monet pariskunnat ovat yhdistäneet voimansa maksaakseen lainan takaisin, mikä lähentää puolisoita”, Makumbi kertoo.
Luottamustehtävä tuo vaihtelua arkeen
Ugandan luoteisosassa sijaitseva Kamwenge lukeutuu maan köyhimpiin alueisiin. Perhekoot ovat Ugandan suurimpia. Korkea syntyvyys ylläpitää köyhyyttä. Ugandan tilastokeskuksen (2016) mukaan alhaisimpaan tuloluokkaan kuuluvat naiset synnyttävät elämänsä aikana keskimäärin seitsemän lasta.
Adah Tukahirwa olisi halunnut odottaa lasten hankinnan kanssa, opiskella ja tienata omaa rahaa. Nuoren avioparin saatavilla ollut ehkäisymenetelmä kuitenkin petti, ja sittemmin lapsia tuli joka vuosi.
”Minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin keskittyä huolehtimaan perheestäni ja luopua omista unelmistani. Nykyään kaikki suunnitelmani koskevat lapsiani”, Adah sanoo.
Nyt 33 –vuotiaana ja seitsemän lapsen äitinä Adah toivoo, ettei tulisi enää raskaaksi.
Viime vuonna Adah valittiin kylänsä säästöryhmän puheenjohtajaksi. Se on arvostettu luottamustehtävä.
”Minut tekee onnelliseksi, että 30 ihmistä luottaa minuun ja on valinnut minut ryhmän johtajaksi.”
Puheenjohtaja Adah Tukahirwa (keskellä) valvoo, että kaikki tapahtuu sääntöjen mukaisesti säästöryhmän tapaamisissa.
Puheenjohtajana Adahin tehtävä on varmistaa, että lainoja myönnetään takaisinmaksukykyisille jäsenille. Vastuu on suuri, mutta Adahin mukaan sopiva.
Säästöryhmän kokouksia vetäessään Adah on elementissään. Itsevarmuus loistaa Adahin kirkkaista kasvoista ja määrätietoisesta otteesta, jolla hän luotsaa tapaamista.
Mikä on menestyksen salaisuus?
”Kasvoin perheessä, joka painotti lähimmäisenrakkautta. Vanhempani kehottivat toivomaan toiselle ihmiselle samaa kuin, mitä toivot itsellesi. Ovet olivat aina auki vieraille. Niillä opeilla olen päässyt tähän asemaan.”
Perheenäidin riskinotto kannatti
Kamwengessa asuu paljon sotilasdiktaattori Idi Aminin hirmuhallintoa 1970-luvulla paenneita perheitä ja heidän jälkeläisiään. Ugandan valtio sijoitti paluumuuttajia alueelle 2000-luvun alussa ja jakoi heille pieniä maatilkkuja viljelyä varten.
Sadekausi tuo maisemasta esiin vihreän lukemattomat eri sävyt. Paahtavan auringon alla kypsyvät maissi, kassava, pavut ja matoké eli ruokabanaani.
Suurin osa Kamwengen asukkaista elättää perheensä viljelemällä maata. Elinkeino on täysin riippuvainen sääolosuhteista, mikä tekee perheiden taloudesta epävarmaa. Pienikin muutos ilmastossa tai ylimääräinen kuluerä voivat olla kohtalokkaita. Perheenjäsenen sairastuessa sato pitää myydä ennenaikaisesti, jotta lääkkeisiin on varaa.
”Kauppiaat maksavat puolikypsästä maissikilosta vain 200 shillinkiä, vaikka käypä hinta olisi nelinkertainen”, Justina Nuwahereza, 36, huokaisee.
Justina on kuuden lapsen äiti ja maanviljelijä. Lasten vatsojen täyttäminen aamuin ja illoin on kovan työn takana.
Ennen kaikki työ piti tehdä itse käsin, mutta säästöryhmän laina auttoi Justinaa ostamaan kaksi härkää ja auran. Valinta oli naiselle poikkeuksellinen, mutta sijoitus kannatti.
”Nykyään härät kyntävät pellon puolestani. Se helpottaa suuresti työtaakkaani ja työ on tehokkaampaa. Vuokraan härkiäni myös naapuripelloille, mikä tuo lisätuloja.”
Miljoonat tytöt ja naiset kaipaavat pakolaisleireillä kuukautissuojia, mutta yhtä paljon he toivovat puhdasta vettä, saippuaa ja lukittavia ovia.
Maailmassa on tällä hetkellä noin 30 miljoonaa pakolaisena elävää tyttöä ja naista, joista moni joutuu joka kuukausi ratkaisemaan saman ongelman. Tämä ongelma kuuluu: kuinka tällä kerralla pärjään kuukautisteni kanssa?
Kuukautishygienian ylläpitäminen ei ole pakolaisleiriolosuhteissa ole aivan yksinkertaista. Saatavilla ei joko ole kunnollisia kuukautissuojia tai ne ovat liian kalliita, jotta niitä voisi ostaa, ainakaan tarpeeksi. Lisäksi pakolaisleireillä asuvat tytöt ja naiset eri puolilla maailmaa joutuvat pelkäämään turvallisuutensa vuoksi. Vähintään ongelmana on yksityisyys olosuhteissa, joissa naisilla ei ole omia, tai ainakaan lukittavalla ovella eristettyjä, käymälöitä.
Intiimihygieniaa on vaikea ylläpitää olosuhteissa, joissa ei ole saatavilla puhdasta pesuvettä. Monissa kulttuureissa kuukautisiin liitetään myös ajatuksia epäpuhtaudesta, ja tytöt ja naiset kokevat biologisten toimintojensa vuoksi jopa häpeää. Pahimmillaan tytöt ja naiset joutuvat eristäytymään muusta yhteisöstä tai jopa omista perheenjäsenistään kuukautisten ajaksi.
”Kuukautissuojien puuttuminen vaikuttaa suoraan esimerkiksi tyttöjen koulunkäyntiin”, kertoo Kirkon Ulkomaanavun työntekijä Lilian Musoki.
Tyttöjä matkalla Yoyon alakoulun oppitunnille Bidibidin pakolaisasutusalueella.
Hän on ollut mukana järjestämässä hygieniapakettien jakamista Bidibidin pakolaisasutusalueella Ugandassa. Lähes omaksi kaupungikseen muodostuneessa Bidibidissä asuu enemmän ihmisiä kuin Tampereella, noin 270 000, ja se kuuluu maailman suurimpiin pakolaisleireihin. Asukkaat ovat pääosin peräisin Ugandan pohjoisesta naapurista Etelä-Sudanista, josta he ovat paenneet sisällissotaa.
Nopeasti ajateltuna kuukautisilla ja koulunkäynnillä ei tunnu olevan minkäänlaista yhteyttä toisiinsa, mutta Musoki kertoo, että ne liittyvät hyvin tiivisti yhteen.
”Tytöt jäävät helposti koulusta pois aina, kun heillä on kuukautiset. Asiaan vaikuttaa se, onko heillä kunnollisia kuukautissuojia ja onko koulussa tiloja, joissa he saavat rauhassa huolehtia kuukautishygieniastaan.”
Ongelmallista ”naistenpäivien” lomissa on se, että tytöt jäävät niiden vuoksi opinnoissa jälkeen ja kynnys jatkaa koulu loppuun kasvaa.
Kuukautisvalistusta kouluissa
Bidibidin pakolaisasutusalueen olosuhteissa kunnollisia kuukautissuojia on saatavilla vähän tai ne ovat liian kalliita pakolaisina elävien tyttöjen ja naisten kukkaroille. Siksi tytöt ja naiset turvautuvat usein suojiin, joita on saatavilla. Käytännössä se tarkoittaa, että he tekevät suojat itse esimerkiksi kankaisista räteistä. Ne saattavat päästää vuotoa ja hajuja läpi, mikä tekee kuukautiset inhottavalla tavalla näkyviksi muille. Siksi kuukautissuojat kuuluvat Kirkon Ulkomaanavun (KUA) jakamiin hygieniapaketteihin. Vuonna 2019 KUA:n hygieniapaketin sai Bidibidissä 19 850 tyttöä.
Tue heikoimmassa asemassa olevia tyttöjä. Jo 12 eurolla tyttö saa hygieniapaketin.
Kirkon Ulkomaanapu jakoi kansainvälisenä kuukautispäivänä 28.5.2019 hygieniapakkauksia yhteensä 19 850 tytölle Bidibidin pakolaisasutusalueella Ugandassa.
Musokin mukaan tytöiltä puuttuu monesti myös kuukautisiin liittyvää tietoa.
”Kulttuurissamme äitien ei oikeastaan ole mahdollista puhua kuukautisista kovin avoimesti edes tyttäriensä kanssa. Se ei kuulu kulttuuriin”, kertoo Musoki.
Lilian Musoki.
Yleensä kyse on myös siitä, että äideillä on paljon muutakin tekemistä kodin ja toimeentulon ylläpitämisessä. KUA:n hankkeissa on jaettu pakolaisasutusalueella tietoa perheille, mutta myös alueen kouluissa on huomioitu kuukautisiin liittyvät asiat.
Koulussa tytöt saavat tietoa kuukautisista ja siitä, kuinka niiden kanssa kannattaa toimia. Lisäksi he voivat kääntyä asiassa ennalta määritellyn vanhemman naisopettajan puoleen, jos kuukautiset alkavat esimerkiksi kesken koulupäivän. Opettajalta voi tällaisissa tapauksissa Musokin mukaan pyytää kuukautissuojan niin, että koulupäivä voi jatkua.
”Kun tytöt saavat tietoa kuukautisista, niihin ja oman kehon muutoksiin liittyvä häpeä poistuu”, Musoki sanoo.
Ympäristösyistä osa KUA:n toimittamista kuukautissuojista on pestäviä ja uudelleen käytettäviä. Suojien pesemiseen tarvittava saippua sisältyy pakolaisasutusalueella jaettaviin hygieniapaketteihin. Paketeissa on myös alushousuja. Musokin mukaan jaossa on kuukautissiteitä, koska tamponit, kuukupeista puhumattakaan, ovat liian kalliita paikallisille. Kolme Yhdysvaltain dollaria maksava tamponipaketti on luksustuote.
Lukittava ovi luo turvaa
Kuukautishygienian kannalta on tärkeää, että tytöillä on koulussa omia käymälöitä, joissa he voivat rauhassa vaihtaa siteen lukitun oven takana ilman pelkoa häiriöistä.
Tytöille ja naisille suunnatuille turvallisille tiloille on ollut tarvetta myös toisella puolella maailmaa maailman suurimmalla pakolaisleirillä Bangladeshin Cox Bazarissa. Siellä KUA tukee yhdessä sisarjärjestönsä Tanskan Kirkon Ulkomaanavun (DCA) kanssa Bangladeshiin Myanmarista paenneille rohingyanaisille ja -tytöille rakennettuja turvatiloja.
Turvatiloissa tytöt ja naiset voivat käyttää siistejä ja turvallisia wc-tiloja, joissa on käsienpesupisteet ja saippuaa. Lisäksi he saavat kuukautissiteitä pystyäkseen osallistumaan heille leirillä tarjottuun luku- ja laskutaito-opetukseen myös kuukautisten aikana.
Miksi omat käymälät erillisessä turvallisessa tilassa ovat niin tärkeitä? Cox Bazarissa sukupuoleen kohdistuvaan väkivaltaan liittyvän hankkeen johtaja Kaji Shahin Akter Tanskan Kirkon Ulkomaanavusta kertoo, että kuukautisiin liittyvät tabut yhdessä pakolaisleiriolosuhteiden kanssa altistavat naiset väkivallalle.
”Perinteisesti rohingyanaiset käyttävät kankaista revittyjä rättejä kuukautissuojinaan. Koska kulttuurissa kuukautisiin liittyy ajatus epäpuhtaudesta, naisten on hoidettava suojien peseminen joko aamuvarhain tai iltamyöhällä”, hän kertoo.
Se tarkoittaa, että tyttöjen ja naisten on poikettava leirin vesipisteillä pimeän aikaan. Pimeys altistaa heidät esimerkiksi seksuaaliselle väkivallalle. Vaara saattaa odottaa myös naisille merkityissä käymälöissä, joissa ei ole suurempaa valvontaa.
Bangladeshissa maailman suurimmalle pakolaisleirille on rakennettu KUA:n ja sen sisarjärjestön Tanskan Kirkon Ulkomaanavun tuella turvallisia tiloja tytöille ja naisille.
Cox Bazarin koulutushankkeen johtaja Margaret Goll Tanskan Kirkon Ulkomaanavusta kertoo, että kertakäyttöisissäkin kuukautissuojissa on omat ongelmansa. Ne kasvattavat omalta osaltaan valtavan pakolaisleirin jäteongelmaa.
”Kuukautisiin liittyviä ongelmia on Cox Bazarissa monenlaisia, oikeastaan kaikki, mitä voit kuvitella”, sanoo Goll.
Miehetkin tarvitsevat kuukautistietoa
Tyttöjen elämää kuukautiset rajoittavat myös siten, että moni rohingyatyttö lopettaa koulunkäynnin kuukautisten alettua. Keskimäärin tämä tapahtuu noin 14-vuotiaana.
”Kuukautisten alkaminen tarkoittaa rohingyojen kulttuurissa, että tytöt eivät saa enää olla tekemisissä muiden kuin oman perheensä miesten ja poikien kanssa. Moni heistä myös joutuu naimisiin kuukautisten alettua”, Goll sanoo.
Cox Bazarin pakolaisleirillä tytöille ja naisille on luotu omia turvallisia tiloja, joissa he voivat rauhassa opiskella ja saada tietoa kuukautisista ja muista, omaan elämäänsä liittyvistä, tärkeistä asioista.
Kuukautisiin liittyvät rohingyojen parissa myös ajatukset siitä, että tyttö tai nainen on jollakin tavalla epäpuhdas kuukautisten aikaan eikä hän saa osallistua normaaliin elämään kuten muuten. Myös näitä asenteita on Margaret Gollin ja Kaji Shahin Akterin mukaan yritetty muokata. Oleellista on, että myös yhteisön miehet otetaan keskusteluihin mukaan.
”Olemme jakaneet pojille ja miehille tietoa paitsi kuukautisista myös positiivisesta kehonkuvasta ja positiivisesta isyydestä. Alkuun se ei kyllä ollut helppoa, miehet ja pojat olivat vähän vastentahtoisia osallistumaan, koska me kaikki hankkeessa toimineet olimme naisia”, kertoo Kaji Shahin Akter.
Lopulta työssä päästiin eteenpäin, kun hankkeeseen saatiin mukaan esimerkiksi uskonnollisia johtajia kuten imaameja.
Yksi tapa tehdä kuukautisista näkyvämmät on ollut vuosittainen kuukautishygieniaan keskittyvä teemapäivä, jota vietetään toukokuun 28. päivänä.
”Aiempina vuosina se on ollut Cox Bazarissakin iso tapahtuma. Tänä vuonna joudumme ehkä turvautumaan tapoihin, joissa ei kokoonnuta niin paljon yhteen”, Goll kertoo.
Muista maailman tyttöjä kuukautispäivänä 28.5. ja tee #kuukautislahjoitus!
Teksti: Elisa Rimaila
Suomen Afrikka-strategia
Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on julkistanut suosituksensa liittyen siihen, mitä Suomen tulevan Afrikka-strategian tulisi ottaa huomioon. Tutustu suosituksiin täällä.
Monista haasteistaan huolimatta Afrikka on yksi maailman nopeiten kasvavista markkina-alueista. Afrikan sisäpoliittisilla käänteillä, vaihtelevalla turvallisuustilanteella sekä globaalien ilmiöiden, kuten ilmastonmuutoksen ja koronaviruksen vaikutuksilla, on yhä suurempi vaikutus koko maailmaan.
Siksi yhä useampi maa haluaa rakentaa kumppanuutta Afrikan kanssa. Viime vuonna Yhdysvallat julkisti uuden Afrikka-strategiansa. Venäjä järjesti historiansa ensimmäisen Afrikka-huippukokouksen, ja Kiina on jo usean vuosikymmenen ajan vahvistanut jalansijaansa mantereella. Tänä vuonna EU aloitti työstämään omaa yhteistyösuunnitelmaansa.
Millaisesta lähtökohdasta Suomi voi vaikuttaa Afrikan tulevaisuuteen?
Samalla kun väestö eri puolilla maailmaa ikääntyy, Afrikka on nuorten maanosa. Jopa 60 prosenttia Afrikan väestöstä on alle 25-vuotiaita. On heistä kiinni, millainen tulevaisuus Afrikalla ja samalla koko maailmalla on.
Suosituksissaan Kirkon Ulkomaanapu korostaa, että Suomi voi saavuttaa hallitusohjelmansa tavoitteen olla kokoaan suurempi maailmalla, jos se onnistuu merkittävällä tavalla tukemaan Afrikan nuorison potentiaalia positiivisena muutosvoimana.
Vuoteen 2050 mennessä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa tulee olemaan kaksi miljardia alle 25-vuotiasta ja joka kolmas nuori maailmassa on afrikkalainen. Mitä nämä nuoret sitten tarvitsevat?
Ennen kaikkea laadukasta, työhön johtavaa koulutusta ja koko maapallon kannalta kestäviä toimeentulomahdollisuuksia. Vakaa toimeentulo edellyttää rauhanomaista yhteiseloa ja hyvää hallintoa. Nämä ovat Afrikan isoimpia kehitystavoitteita, ja niissä Suomen osaaminen on kansainvälistä huipputasoa. Suomen kannattaa priorisoida niitä Afrikka-strategiassaan.
Nostamalla Afrikan nuorten potentiaalin Afrikka-strategiansa keskiöön, Suomella voi olla kokoaan suurempi rooli.
Lue lisää KUA:n suosituksista Suomen Afrikka-strategialle lataamalla pdf-tiedosto täältä.