Tee
kuukautislahjoitus

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Miten lahjoitukseni auttaa heikoimmassa asemassa olevia tyttöjä?

Kirkon Ulkomaanapu tekee töitä sen eteen, että jokaisella tytöllä olisi mahdollisuus laadukkaaseen koulutukseen – myös kuukautisten aikana. Lahjoituksesi avulla tyttöjä tuetaan esimerkiksi:

  • jakamalla hygieniapaketteja haavoittuvassa asemassa oleville tytöille, esimerkiksi pakolaisleireillä.
  • rakentamalla kouluihin vessoja, joissa on käsienpesupisteet.
  • järjestämällä koulutuksia hyvästä kuukautishygieniasta.
  • tekemällä vaikuttamistyötä kuukautisiin liittyvien haitallisten perinteiden kitkemiseksi.

Kuinka paljon lahjoituksestani menee avustustyöhön?

Lahjoittaessasi Kirkon Ulkomaanavulle voit olla huoletta. Olemme kaikessa toiminnassamme mahdollisimman kustannustehokkaita ja tähtäämme työssämme vaikuttavaan ja pitkäaikaiseen muutokseen. Lahjoitusvaroistamme 88 prosenttia käytetään avustustyöhön.

Graafinen piirakka, jossa 88 prosenttia vihreällä.

Myös tukitoimet ovat välttämättömiä, jotta voimme toimia tehokkaasti ja luotettavasti. Varoista 12 prosenttia käytetään tukitoimintoihin, kuten välttämättömiin hallintokuluihin, varainhankintaan, viestintään sekä laadunvalvontaan. Näiden toimintojen ansiosta voit luottaa siihen, että apu tavoittaa sitä eniten tarvitsevat lapset ja perheet tehokkaasti.

Miten voin olla varma, että lahjoitukseni menee perille?

Pitkä kokemus, asiantunteva suunnittelu, säännöllinen seuranta ja arviointi sekä huolellinen riskinhallinta ovat luotettavan toimintamme perusta. Hankkeemme suunnitellaan tarkasti paikallisyhteisön tarpeesta lähtien, ja jo suunnitteluvaiheessa kartoitetaan työhön liittyvät riskit. Valitsemme kumppanimme huolella sekä seuraamme säännöllisesti ja tarkasti hankkeiden edistymistä sekä varojen käyttöä.

Kirkon Ulkomaanapu on ensimmäisenä suomalaisena järjestönä saanut toimintamme laadusta kertovan kansainvälisen Core Humanitarian Standard (CHS) -sertifikaatin.

KUA:lla on nollatoleranssi taloudellisiin väärinkäytöksiin, ja tätä periaatetta tukevat tiukat talous- ja hankintaohjeistukset sekä tarkka riippumaton tilintarkastus ja oma sisäinen tarkastaja.

LAHJOITA NYT