Säästöryhmissä naiset päättävät omista rahoistaan – pieni lipas kätkee sisäänsä suuria unelmia

Ugandan maaseudulla suuren suosion saavuttaneet säästöryhmät antavat vaatimattomista olosuhteista ponnistaville naisille mahdollisuuden näyttää, mihin kaikkeen he pystyvät.

Kerrankin on aivan hiljaista. Ei kuulu naurun remakkaa tai kanojen kotkotusta, lapsetkin leikkivät hiljaa sivummalla. Tilanne vaatii keskittymistä. Virheitä ei saa syntyä.

”Seuraava”, kajahtaa Adah Tukahirwan, 33, ääni ja rikkoo hiljaisuuden.

Kuvioituun perinnemekkoon pukeutunut nainen nousee rivistä, kävelee ryhmän keskelle ja ojentaa kassanhoitajalle 5 000 Ugandan shillinkiä, 1,35 euroa. Summa merkitään vihkoon, minkä jälkeen seteli katoaa ryhmän keskellä olevaan metalliseen lippaaseen.

Nainen palaa paikalleen ja hänen vierustoverinsa nousee. Myös hän tallettaa oman setelinsä lippaaseen. Lipas on raskas ja sen kolmen lukon avaamiseen tarvitaan kolme ihmistä. Avaimien jakamisella useammalle henkilölle varmistetaan rahojen pysyminen turvassa.

Tässä kylässä rahat ovat naisten käsissä, ja he tietävät tismalleen, mitä he niillä tekevät.

Mahdollisuus nousta köyhyydestä

Kamwengen naiset alkoivat säästää kolme vuotta sitten, kun Naisten Pankki perusti alueella ensimmäiset säästöryhmät. Nyt ryhmiä on jo kaksisataa. Niistä jokaisessa on 20-30 jäsentä.

Säästöryhmät ovat maailmalla laajalle levinnyt keino lisätä yhteisöjen taloudellista omavaraisuutta syrjäisellä maaseudulla, josta puuttuvat pankkien kaltaiset viralliset rahoituslaitokset. Laina on mahdollisuus tehdä köyhyydestä nousemiseen tarvittava isompi kertainvestointi, kuten ostaa karjaa. Laina maksetaan takaisin, kun eläimet poikivat tai niistä saatu maito tuo myyntituloja.

Rautainen säästölipas.

Säästöryhmän yhteisen lippaan avaamiseen tarvitaan kolme avainta.

Ryhmien jäsenet tapaavat viikoittain ja tallettavat yhteiseen kirstuun etukäteen sovitun summan.

”Summa on sovittu niin alhaiseksi, että myös köyhimmät pystyvät osallistumaan”, kertoo Haq Makumbi, Kirkon Ulkomaanavun kumppanijärjestön RACOBAO:n projektipäällikkö.

Naisten Pankin tukemissa säästöryhmissä minimisumma on 1 000 shillinkiä (noin 30 senttiä). Rahastosta myönnetään pienikorkoisia lainoja. Lainat on suhteutettu siihen, kuinka paljon kukin jäsen on säästänyt.

Haq Makumbi, RACOBAO:n projektipäällikkö.

Haq Makumbi.

”Kaikki säästöryhmään kuuluvat saavat lainan jossakin vaiheessa”, Makumbi kertoo.

Säästöryhmien jäsenet ovat pääosin naisia. Naisia kannattaa tukea toimeentulon hankkimisessa, koska lukuisien tutkimusten mukaan juuri naisten taloudellisen vaikutusvallan kasvattaminen nostaa koko perheen elintasoa. Kun naiset saavat päättää rahankäytöstä, perheen tulot käytetään ruokaan, lasten koulutukseen sekä terveyteen liittyviin kustannuksiin.

Säästöryhmissä on myös miehiä, mutta korkeintaan viidesosa.

”Miesten mukanaololla varmistetaan kotirauhan säilyminen ja koko yhteisön sitoutuminen toimintaan. Monet pariskunnat ovat yhdistäneet voimansa maksaakseen lainan takaisin, mikä lähentää puolisoita”, Makumbi kertoo.

Luottamustehtävä tuo vaihtelua arkeen

Ugandan luoteisosassa sijaitseva Kamwenge lukeutuu maan köyhimpiin alueisiin. Perhekoot ovat Ugandan suurimpia. Korkea syntyvyys ylläpitää köyhyyttä. Ugandan tilastokeskuksen (2016) mukaan alhaisimpaan tuloluokkaan kuuluvat naiset synnyttävät elämänsä aikana keskimäärin seitsemän lasta.

Adah Tukahirwa olisi halunnut odottaa lasten hankinnan kanssa, opiskella ja tienata omaa rahaa. Nuoren avioparin saatavilla ollut ehkäisymenetelmä kuitenkin petti, ja sittemmin lapsia tuli joka vuosi.

”Minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin keskittyä huolehtimaan perheestäni ja luopua omista unelmistani. Nykyään kaikki suunnitelmani koskevat lapsiani”, Adah sanoo.

Nyt 33 –vuotiaana ja seitsemän lapsen äitinä Adah toivoo, ettei tulisi enää raskaaksi.

Viime vuonna Adah valittiin kylänsä säästöryhmän puheenjohtajaksi. Se on arvostettu luottamustehtävä.

”Minut tekee onnelliseksi, että 30 ihmistä luottaa minuun ja on valinnut minut ryhmän johtajaksi.”

Adah Tukahirwa.

Puheenjohtaja Adah Tukahirwa (keskellä) valvoo, että kaikki tapahtuu sääntöjen mukaisesti säästöryhmän tapaamisissa.

Puheenjohtajana Adahin tehtävä on varmistaa, että lainoja myönnetään takaisinmaksukykyisille jäsenille. Vastuu on suuri, mutta Adahin mukaan sopiva.

Säästöryhmän kokouksia vetäessään Adah on elementissään. Itsevarmuus loistaa Adahin kirkkaista kasvoista ja määrätietoisesta otteesta, jolla hän luotsaa tapaamista.

Mikä on menestyksen salaisuus?

”Kasvoin perheessä, joka painotti lähimmäisenrakkautta. Vanhempani kehottivat toivomaan toiselle ihmiselle samaa kuin, mitä toivot itsellesi. Ovet olivat aina auki vieraille. Niillä opeilla olen päässyt tähän asemaan.”

Perheenäidin riskinotto kannatti

Kamwengessa asuu paljon sotilasdiktaattori Idi Aminin hirmuhallintoa 1970-luvulla paenneita perheitä ja heidän jälkeläisiään. Ugandan valtio sijoitti paluumuuttajia alueelle 2000-luvun alussa ja jakoi heille pieniä maatilkkuja viljelyä varten.

Sadekausi tuo maisemasta esiin vihreän lukemattomat eri sävyt. Paahtavan auringon alla kypsyvät maissi, kassava, pavut ja matoké eli ruokabanaani.

Suurin osa Kamwengen asukkaista elättää perheensä viljelemällä maata. Elinkeino on täysin riippuvainen sääolosuhteista, mikä tekee perheiden taloudesta epävarmaa. Pienikin muutos ilmastossa tai ylimääräinen kuluerä voivat olla kohtalokkaita. Perheenjäsenen sairastuessa sato pitää myydä ennenaikaisesti, jotta lääkkeisiin on varaa.

”Kauppiaat maksavat puolikypsästä maissikilosta vain 200 shillinkiä, vaikka käypä hinta olisi nelinkertainen”, Justina Nuwahereza, 36, huokaisee.

Justina on kuuden lapsen äiti ja maanviljelijä. Lasten vatsojen täyttäminen aamuin ja illoin on kovan työn takana.

Ennen kaikki työ piti tehdä itse käsin, mutta säästöryhmän laina auttoi Justinaa ostamaan kaksi härkää ja auran. Valinta oli naiselle poikkeuksellinen, mutta sijoitus kannatti.

”Nykyään härät kyntävät pellon puolestani. Se helpottaa suuresti työtaakkaani ja työ on tehokkaampaa. Vuokraan härkiäni myös naapuripelloille, mikä tuo lisätuloja.”

Justina Nuwahereza, 36, on kuuden lapsen äiti ja maanviljelijä.

Justina on pystynyt laajentamaan viljelemiensä pinta-alaa.

”Pystyn kasvattamaan paljon enemmän maissia kuin aikaisemmin ja lapseni pääsevät kouluun”, hän kertoo.

”Lisäksi voin lainata ryhmältä rahaa äkillisiin tarpeisiin eikä minun enää tarvitse myydä satoani välikäsille pilkkahintaan.”

Justina on käynyt koulua vain neljä luokkaa. Isä kuoli Justinan ollessa lapsi, eikä yksinhuoltajaäidillä ollut varaa pitää tyttöä koulussa. Omat lapsensa Justina haluaa kouluttaa mahdollisuuksien mukaan jopa yliopistoon saakka. Hän haaveilee perustavansa oman kaupan, jossa myydä ainakin sokeria, saippuaa ja tietenkin omasta sadosta jauhettua maissijauhoa.

”Olen aina tiennyt, että minun pitää tehdä paljon töitä pärjätäkseni”

Myös äiti- ja lapsiterveys ovat Kamwengessa Ugandan heikoimpia. Välimatkat terveyskeskuksiin ovat pitkiä ja tiet vaikeakulkuisia. Lähes puolet äideistä synnyttää ilman kätilön apua.

Sairaanhoitaja Anitah Owaruhanga, 27, pistää tottuneesti neulan ja tyynnyttelee äitinsä sylissä itkevää, kuumeesta kärsinyttä lasta. Anitahin klinikka näyttää vaatimattomalta, mutta lääkehyllystä löytyy kaikki oleellinen.

Nuoresta iästään huolimatta Anitah on ehtinyt paljon. Oman klinikan pyörittämisen lisäksi hänellä on kahdet kaksoset. Ensimmäiset tyttö ja poika ovat 5-vuotiaita ja nuorimmat kaksoset alle vuoden vanhoja. Klinikan tuloilla Anitah rakentaa omaa taloa perheelleen.

”Olen aina tiennyt, että minun pitää tehdä paljon töitä pärjätäkseni elämässä”, Anitah sanoo.

Sairaanhoitaja Anitah Owaruhanga hoitaa potilasta klinikallaan.

Sairaanhoitaja Anitah Owaruhanga, 27, osti säästöryhmältä saamansa lainan turvin lääkkeitä klinikalleen.

Anitah muutti Kamwengeen muutama vuosi sitten miehensä kanssa. Aluksi hän ei tuntenut alueelta juuri ketään, mutta klinikan perustamisen jälkeen hän alkoi saada ystäviä. Sana nuoresta ja pätevästä sairaanhoitajasta levisi, ja kylän asukkaat alkoivat hakeutua vastaanotolle.

Alle vuoden jälkeen Anitah joutui kuitenkin sulkemaan klinikan, koska hänellä ei ollut enää rahaa ostaa lääkkeitä.

”Se oli valtava pettymys. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa, koska mieheni palasi opiskelemaan.”

Säästöryhmään liittyminen kolme vuotta sitten muutti tilanteen. Anitah sai ryhmältä lainan, jonka turvin hän täytti klinikkansa lääkekaapin ja avasi ovet uudelleen asiakkaille.

”Paras tunne tulee, kun näen hoidon auttavan potilaitani. Kun hoidan jonkun hyvin tänään, saan huomenna taas lisää asiakkaita.”

Anitah on klinikan ansiosta yhteisössään pidetty ja arvostettu jäsen. Klinikasta saamillaan tuloilla hän pystyy myös maksamaan vanhempien kaksostensa koulumaksut, ja joskus rahaa jää jopa säästöön.

Anitah elättää lapsensa yksin. Puoliso on nyt töissä ulkomailla. Tämän suunnitelmana on palata kotiin vuoden kuluttua. Ugandassa moni nuori lähtee ulkomaille töihin, koska työmahdollisuudet omassa kotimaassa ovat rajalliset. Nuoripari pitää yhteyttä päivittäin Whatsappin välityksellä ja suunnittelee tulevaisuutta, johon kuuluu valmis oma talo ja sen yhteydessä oleva isompi klinikka.

Vuokraviljelijästä oman maan omistajaksi

Ravitsevan aterian hankkiminen pöytään on monen äidin huoli. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n (2015) mukaan lähes kaksi kolmasosaa Kamwengen väestöstä kärsii ruokapulasta. Lasten aliravitsemustaso on Ugandan korkeimpia.

Sylvia Alinitwen, 36, pihalla riittää nykyään liikettä. Kanat kotkottavat ja kaksi vuohta ottavat toisistaan mittaa sarvet ojossa.

”Aluksi meillä ei ollut täällä ollenkaan elinkeinoa, sillä muutimme toiselta paikkakunnalta edullisemman maan perässä. Meillä ei ollut viljelmiä eikä tuloja”, Sylvia kertoo.

Entisellä kotipaikkakunnalla perhe eli ahtaasti eikä pystynyt viljelemään juuri mitään. Ainoa tapa saada pöytään ruokaa oli työskennellä toisten tiloilla. Naapurin pihaan karkailleet kanat aiheuttivat jatkuvia riitoja, eikä omassa pihassa ollut tilaa muuhun eläintenpitoon.

Kamwengessa perhe aloitti kaiken nollasta. Sylvia sai säästöryhmältä lainan, jonka turvin hän osti sikoja ja vuohia. Kun eläimet ovat poikineet, hän on myynyt niistä osan, ja saanut taas hiukan lisää tuloja.

”Aiemmin minulla oli varaa valmistaa perheelleni vain yksi ateria päivässä. Nyt meillä on jopa kahdesta kolmeen ateriaa päivässä ja lapseni saavat kananmunia. Olen pystynyt ostamaan oman maatilkun, jolla viljelen ruokaa sekä meille itsellemme että myyntiin”, hän kertoo.

Sylvia Alinitwen, 36, pihalla riittää nykyään liikettä.

Keskipäivän pahin paahde on jo väistynyt, kun säästöryhmän viimeinen jäsen on tallettanut setelinsä lippaaseen. Iltapäivän aurinko paistaa viistoittain naisten kasvoille. Lipas lukitaan huolellisesti kolmella lukolla. Kun naiset lähtevät kävelemään tahoillaan kotejaan kohti, jokaisen mielessä hautuvat suunnitelmat, mitä kaikkea he voivat tehdä kirstussa kertyvällä omalla säästöpotillaan.

Teksti: Elina Kostiainen
Kuvat: Fredrik Lerneryd