Kongosta Ugandaan pakolaisena saapunut Abraham murtaa kielimuureja koulussa
Englannin kielen opettaja Abraham Bashombana Aganze tulkkaa opetusta pakolaisasutusalueella ja uskoo, että elämässä on kyse muiden auttamisesta.
YLI KOLME vuosikymmentä jatkunut raaka konflikti Kongon demokraattisessa tasavallassa on ajanut pakolaiseksi Suomen asukasluvun verran ihmisiä. Heistä noin puoli miljoonaa on ylittänyt rajan ja hakenut rauhallisempaa elämää naapurimaasta Ugandasta. Pohjois-Kivun alueelta kotoisin oleva Abraham Bashombana Aganze, 30, on yksi heistä. Hän asuu Nakivalen pakolaisasutusalueella, joka perustettiin jo vuonna 1958.
Yliopistotutkinnon suorittanut Abraham joutui pakenemaan kotimaansa väkivaltaista konfliktia vuonna 2020. Asettuminen Ugandaan oli Abrahamille helpompaa kuin kymmenille tuhansille muille kongolaisille. Hänen pääaineensa yliopistossa oli englanti, joka on yksi Ugandan virallisista kielistä. Useimmat kongolaiset eivät ole opiskelleet englantia koskaan, sillä Kongossa opetus on enimmäkseen swahiliksi ja ranskaksi.
Kielimuuri onkin yksi isoista asioista, joka uhkaa Ugandaan erityisesti Kongosta pakolaisina saapuneiden lasten ja nuorten koulunkäynnin jatkumista. Abraham havaitsi ongelman pian Nakivalen pakolaisasutusalueelle asettauduttuaan ja halusi auttaa. Nyt hän toimii vapaaehtoisena englannin kielen tulkkina Kirkon Ulkomaanavun tukemassa toisen asteen koulussa Rubondon yhteisössä.
Opettajat eivät puhu pakolaisten kieltä
”Päädyin vapaaehtoiseksi sen jälkeen, kun jotkut minut tuntevat nuoret tulivat luokseni ja pyysivät, että opetan heille sen verran englantia, että he voivat mennä kouluun. Keksin, että tällä tavalla voisin auttaa eniten”, Abraham kertoo.
”Filosofiani on, että elämässä on kyse muiden auttamisesta.”
Tulkkina toimiminen tarkoittaa, että Abraham osallistuu oppitunneille ja auttaa niitä oppilaita, joiden oma englannin kielen taito ei riitä seuraamaan opetusta. Koulussa on sekä paikallisia että pakolaistaustaisia oppilaita kuten monessa muussakin ugandalaisessa koulussa. Koulun vakituinen henkilökunta koostuu ugandalaisista opettajista, jotka eivät puhu swahilia tai ranskaa. Tästä syystä pakolaistaustaiset nuoret joutuvat ponnistelemaan ymmärtääkseen opetusta.
Abraham saa vapaaehtoistyöstään pientä rahallista korvausta, ja hän viettää koululla yleensä viisi päivää viikossa.
”Jos jostain syystä en pääse koululle, tutut oppilaat tulevat talolleni kyselemään apua läksyjensä kanssa.”
Pakolaisuus muutti elämän
Pakolaiseksi joutuminen on iso elämänmuutos, vaikka matka kävisi vain naapurimaahan. Abrahamille pakolaisuus merkitsee taloudellista epävarmuutta, kun hän ei enää voi työskennellä tutuille yhdistyksille eikä omaa koulutusta vastaavaa työtä ole tarjolla. Uganda helpottaa pakolaisten elämää antamalla perheille ruoanviljelyyn tarkoitetun maapalan. Myös Abrahamin perhe on saanut peltonsa.
”Täällä oma ruoka pitää kirjaimellisesti kasvattaa itse. Olen kaupunkilaispoika. En minä tiennyt viljelemisestä mitään, mutta nälkä kyllä auttaa oppimaan.”
Kielitaitoaan Abraham on päässyt hyödyntämään myös toimimalla Kirkon Ulkomaanavun vierailijoiden tulkkina Nakivalen pakolaisasutusalueella. Nuorella miehellä on paljon suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Hän haluaisi perustaa alueelle englannin kielen oppimiskeskuksen, parantaa kompostoinnin kautta maaperän tuottavuutta ja oppia lisää sellaisista maatalouden muodoista, jotka tuottaisivat parempaa toimeentuloa. Abrahamille on selvää, ettei hän voi palata kotiin pitkään aikaan.
”Kun istun alas ja ajattelen kotimaatani, tunnen surua. Haluaisin, että Kongo ja kongolaiset pääsisivät jaloilleen ja voimaantuisivat. Uskon, että koulutus on siinä avainasemassa. ”
Abrahamin mukaan vain harva kongolaisista nuorista haaveilee paluusta kotimaahan. Sota ja väkivalta ovat jättäneet liian syvät traumat. Toisaalta elämä pakolaisena ei ole helppoa Ugandassakaan. Siksi Abraham, haluaa tehdä osansa kotimaansa nuorten hyväksi.
”Kaikki tietomme ja viisautemme kuolee mukanamme, jos emme jaa sitä muille. Jos jaan oppimani asiat vaikka sadalle ihmiselle, he jakavat ne eteenpäin ainakin sadalle muulle.”
”Toivon, että muutos jatkuu” – KUA:n Nenäpäivä-työ parantaa koulumenestystä Ugandassa
Nenäpäivä-varoin tuettu työ kannustaa teiniäitejä, lapsityöläisiä ja vammaisia oppilaita koulun penkille. Syrjäisissä ugandalaiskouluissa saadaan nyt jopa asteikon parhaimpia arvosanoja.
Rummut paukkuvat rytmikkäästi, kun lapset tanssivat ja laulavat koulun pihalla. Uusi kouluvuosi on alkanut syrjäisellä koululla Mubendessa, noin 150 kilometriä Ugandan pääkaupungista länteen.
Tämä on juhlahetki koko kylälle. Poika pihapuun varjossa ottaa mallia aikuisista, kaivaa jostakin suorakaiteen muotoisen peltirasian ja asettaa sen retein elkein sormiensa väliin. Esitys ikuistuu paitsi älypuhelimiin myös peltirasian kuvitteelliselle muistikortille.
Musiikki- ja draamaryhmä esiintyi lukukauden alkajaiksi koulun pihalla Mubendessa. Ryhmän toimintaa on tuettu Nenäpäivä-varoin.
Ennen tämä ugandalaiskoulu kuului niihin, jonka oppilaat pärjäsivät heikoiten osaamista mittaavissa kansallisissa testeissä. Nyt yhä useampi vanhempi tuo lapsensa kouluun. Oppilaiden arvosanat ja lukutaito ovat parantuneet. Opettajat ovat saaneet koulutusta, ja lapsille järjestetään oheistoimintaa musiikin, urheilun ja draaman parissa.
“Koulussa on yhä oppilaita, joilla on oppimisvaikeuksia, mutta nyt meillä opettajilla on eväitä ratkoa haasteita”, kuvailee Mary Tuhirirwe, joka on opettanut koulussa jo 12 vuotta.
Kirkon Ulkomaanapu on tukenut Mubenden kouluja Nenäpäivä-varoin vuodesta 2019 alkaen. Merkittävässä roolissa on ollut paikallinen kumppanijärjestö Racobao, joka on yhdessä koulujen kanssa onnistunut tuomaan mukaan muutokseen sen kaikkein tärkeimmän: kokonaisen kyläyhteisön koulun ympärillä.
SAMANTAPAISIA tuloksia on saatu aikaiseksi yhteensä 20 ugandalaiskoulussa, jotka ennen hanketta olivat usein tyhjillään. Edes opettajat eivät aina vaivautuneet tulemaan kouluun.
Tuhirirwen koulussa on ensimmäisenä koulupäivänä paikalla 87 lasta. Yli 500 oppilaan koulussa se ei ole huima määrä, mutta opettajat eivät ole vielä hätkähdä. Käynnissä on papujen sadonkorjuu, mikä pitää monet perheet vielä muutaman päivän kiireisinä.
Ensimmäisistä koulupäivistä luistaminen peltotöiden vuoksi ei kaada maailmaa, mutta esimerkiksi läheisellä kaivoksella työskentelevistä lapsista Tuhirirwe on huolissaan.
“Olen käynyt puhumassa vanhemmille siitä, miksi lapset kannattaa panna kouluun. Työstä lapsi saa ehkä palkan, mutta se raha häviää hetkessä. Koulutus on investointi elämään”, Tuhirirwe painottaa.
17-vuotias teiniäiti Miriam laittaa perheelleen ruokaa pavuista kotinsa keittiössä. Ugandassa papujen sadonkorjuu on aikaa, joka työllistää niin aikuisia kuin lapsia.
Koulujen aukiolo ei ole näillä seuduilla itsestäänselvyys. Koronan vuoksi ugandalaislapset ovat eläneet läpi maailman pisimmän koulusulun, joka kesti kaksi vuotta.
Mubendea kohtasi toinenkin tragedia, kun ebola alkoi levitä alueella loppuvuodesta 2022 ja koulut suljettiin jälleen kuukausiksi. Koulusuluilla on ollut käänteentekevä vaikutus monien tyttöjen elämässä, sillä niiden aikana teiniraskaudet lisääntyvät merkittävästi.
Ebolavirusten aiheuttama verenvuotokuume levisi Mubenden seudulla loppuvuodesta 2022. Koulun pihapuissa on tauluja, jotka muistuttavat taudin vakavuudesta.
17-vuotias Miriam (nimi muutettu) sai pojan 15-vuotiaana. Kuultuaan Miriamin raskaudesta lapsen isä lähti pois kylästä, eikä hän ole tukenut nuorta äitiä lapsen elättämisessä. Miriam kertoo, miten hän keskeytti koulunkäynnin vatsansa pyöristyessä. Nuorta tyttöä suretti.
“Äiti sanoi minulle, etten voisi enää mennä kouluun, koska olisin huono esimerkki muille lapsille”, Miriam muistelee ja silittelee sylissään istuvan poikansa päätä.
Miriamin tilanne muuttui, kun Tuhirirwe ilmestyi eräänä päivänä hänen kotipihalleen.
“Luulin, että madam Mary tuli puhumaan sisarusteni asioista. Kun ymmärsin, että kyse on minusta ja kouluun paluustani, olin uskomattoman onnellinen”, Miriam kertaa.
Tuhirirwe vakuutti, ettei Miriamin tarvitse maksaa koulumaksuja, kunhan hän vain palaisi kouluun. Lopulta Miriamin äitikin piti suunnitelmaa hyvänä ja lupasi hoitaa poikaa koulupäivien ajan.
Miriam sai poikansa vain 15-vuotiaana. Mummo hoitaa nyt 2-vuotiasta Junioria, kun Miriam käy koulussa.
Teiniäidin osa maaseudulla on karu: naapurit kuiskivat ja pitävät nuorta äitiä pilkkanaan. Monen mielestä Miriam on hullu valitessaan koulunkäynnin jokapäiväisen työnteon sijasta.
“Minulla on lapsi, mutta pidän itseänikin lapsena. Haluan kouluttautua ja toivon, että minulla on jossain vaiheessa taitoja kantaa aikuisen vastuuta”, Miriam miettii ja antaa ohjeita myös muille teiniäideille:
“Raskaus ei ole maailmanloppu. Synnytä lapsi ja jatka koulunkäyntiä. En kadu sitä, että olen äiti, mutta haluan olla isona opettaja kuten madam Marykin.”
Haastattelu loppuu, kun Miriam kysyy, joko hän voisi lähteä kotoaan kouluun, jossa päivän opetus on jo käynnissä.
LAPSITYÖLÄISTEN ja teiniäitien ohella opettajat ovat kannustaneet myös vammaisten lasten vanhempia tuomaan lapsensa kouluun. Toisessa koulussa, punaisina pöllyävien hiekkateiden päässä opetukseen osallistuu Joshua Kisakye. Hän on 6-vuotias, mutta näyttää huomattavasti ikäistään nuoremmalta eikä liiku lainkaan omin jaloin.
Kun kylän opettajat jalkautuivat koteihin kannustamaan vanhempia lähettämään lapsensa kouluun, Joshuan äiti Mariam Nakintu innoistui: tässä olisi keino lisätä sisältöä pojan päiviin.
”Joshua on ollut koulussa vuoden yhdessä muiden lasten kanssa. Hän ei ole enää niin ujo eikä mene piiloon, kun muita vieraita tulee kotiin”, Nakintu kertoo kotipihallaan. Vaaleanpunaiseen paitaan pukeutunut Joshua ja hänen pikkuveljensä, 2-vuotias Chrimas pyörivät äitinsä helmoissa.
Ulkopuolisena Joshuan edistystä on vaikea havaita, mutta Joshua tuntuu kuitenkin reagoivan ääntelemällä, kun opettaja John Twesiime opettaa hänelle luokassa aakkosia.
“Monet vanhemmat ajattelevat, etteivät vammaiset lapset kuulu kouluun. Joshua on erityinen lapsi. Yritän luoda sellaista oppimisympäristöä, jossa hänellä on mahdollisuus oppia yhdessä ikäistensä kanssa.”
MYÖS muut Joshuan koulun oppilaat ovat hyötyneet Nenäpäivä-varoin tuetusta työstä. Yhä useampi lapsi käy koulussa. Vuorovaikutus perheiden ja koulun välillä on parantunut, mikä puolestaan vaikuttaa koko kylän kokemukseen yhteisön identiteetistä ja arvosta.
Nasande Aneti, Nyamdwin Johnson, Nisurunziza Bidas, Mutabazi Umal ja Ssemyonga Johnson kuuluvat vanhempainyhdistykseen. Vanhemmilla on tärkeä rooli asennekasvatuksessa, ja nyt yhä useampi kylän lapsi käy koulua.
Perheenisä Nisurunziza Bidas kuuluu vanhempainyhdistykseen, joka toimii aktiivisesti vuoropuhelun edistämiseksi yhteisön ja koulun välillä. Kun projekti alkoi vuonna 2019, oppilaiden arvosanat lähtivät nousuun. Ensimmäistä kertaa ikinä Mubenden seudun kouluissa on saatu jopa asteikon parhaimpia arvosanoja.
“Pidän koulutusta tärkeänä ja olen yrittänyt saada vanhemmat laittamaan lapsensa kouluun ensimmäisestä koulupäivästä lähtien. Minunkin lapseni joutuvat tekemään iltaisin ja loma-aikaan kotitöitä, mutta kun koulut alkavat, niin silloin opiskellaan”, Nisurunziza Bidas sanoo topakasti.
ENSIMMÄISEN kouluviikon lopulla yhä useampi talous on saanut papusadon korjaamisen hyvälle mallille. Se näkyy välittömästi opettaja Mary Tuhirirwen koulun liitutaululla: kun maanantaina oppilaita oli paikalla 87, torstaina heitä on jo 217.
Lukuvuoden ensimmäisenä päivänä kouluun tuli 87 lasta, torstaina oppilaita oli jo 217. Monen kouluuntulo myöhästyi papusadon korjuun vuoksi.
Luokista kuuluu iloista mekkalointia, ja lounasaikaan koululaiset kaivavat esiin mukanaan tuomansa muovikipot. Keittäjä kaataa jokaisen kuppiin kauhallisen maissivelliä. Kouluruoka on näillä seuduilla edistysaskel, joka on osaltaan parantanut lasten jaksamista ja keskittymiskykyä. Tyhjällä vatsalla ei jaksa oppia.
Laihan vellin eteen ponnistelee koko yhteisö. Perheet sitoutuvat tuomaan lukukaudeksi muutaman kilon maissia koulun yhteiseen varastoon.
Lisäksi opettajat viljelevät pelloilla paitsi koulun myös omiin tarpeisiin. Viljelystä saatava lisätienesti on tarpeen myös Tuhirirwelle, jonka kuukausipalkka on vain noin sata euroa. Opettaja haaveilee myös possujen kasvatuksesta, vaikka opettajuus taitaakin olla se, mikä saa hänet syttymään.
“Oppilaiden käytös on muuttunut. He tietävät oikeutensa, ja heillä on enemmän taitoja tehdä erilaisia asioita. Toivon, että tämä muutos jatkuu.”
Teksti ja kuvat: Ulriikka Myöhänen
Nenäpäivää vietetään Yle TV2:ssä ja YleAreenassa 10.11.2023
Kirkon Ulkomaanapu on yksi yhdeksästä suomalaisesta järjestöstä, jotka osallistuvat jokasyksyiseen Nenäpäivään. Nenäpäivää vietetään, jotta jokaisella maailman lapsella olisi mahdollisuus hyvään ja turvattuun elämään. Tule mukaan Nenäpäivän viettoon Yle TV2:lle tai YleAreenan kautta perjantaina 10.11. kello 19 alkaen.
Ammatillinen koulutus avaa ovia, jotka pakolaisuus hetkellisesti lukitsi
Rwamwanjan pakolaisasutusalueella tuhannet pakolaiset, joista suurin osa on nuoria, kohtaavat valtavia haasteita elämän perusasioissa. Yksi niistä on toimeentulo, jonka lähteet ovat niukassa pakolaiselämän keskellä.
KIRKON ULKOMAANAPU käynnisti yrittäjyyteen keskittyvän ammatillisen koulutusohjelman Rwamwanjan pakolaisasutusalueella Ugandassa. Ohjelmalla on ollut välitön vaikutus alueella elävien nuorten ihmisten elämässä.
Kaksi Rwamwanjan pakolaisasutusalueella Länsi-Ugandassa elävää nuorta jakoivat kanssamme tarinansa siitä, kuinka Kirkon Ulkomaanavun ohjelma on parantanut heidän elämänlaatuaan ja tulevaisuudennäkymiään. Ohjelma toteutetaan Suomen ulkoministeriön ja YK:n pakolaisjärjestön tuella.
Särkyneistä unelmista kohti luovan alan menestystä
Gaston Chirimwami on kongolainen pakolainen, joka ennen kotimaastaan pakenemista haaveili muusikon urasta. Unelma joutui koetukselle, kun hän joutui pakenemaan kotimaansa konfliktia rajan yli naapurimaahan Ugandaan. Onnekseen Chirimwami pääsi osallistumaan Kirkon Ulkomaanavun luovien alojen Creative Industries -ohjelmaan Rwamwanjan pakolaisasutusalueen koulutuskeskuksessa.
Chirimwami löysi koulutuksessa aivan uuden intohimon videotuotannosta ja oppi uusia taitoja kuten kuvausta ja videomateriaalin leikkaamista. Nuorukainen ei vain saanut vahvistusta itsetunnolleen vaan hän löysi uuden toimeentulon lähteen itselleen kuvaajana.
“Uskon, että voin luoda uraa sekä musiikin että videotuotannon puolella kuten Teknon kaltaiset menestyneet muusikot”, Chirimwami sanoo ja viittaa supersuosittuun nigerialaiseen artistiin Tekno Milesiin.
Gaston Chirimwami kuvaa videota Rwamwanjan pakolaisasutusalueella. Hän on suorittanut Kirkon Ulkomaanavun luovien alojen koulutuksessa kuvaajan ja video- ja valokuvaeditoinnin opinnot. KUVA: Shema Bienvenu / KUA
Kampaajan ammattitaito elättää koko perheen
Majengo Sadick on sisukas nuori mies, joka vastaa nykyisin kuudesta nuoremmasta sisaruksestaan. Hän törmäsi Rwamwanjan pakolaisasutusalueella Kirkon Ulkomaanavun ammatillisen koulutuksen ohjelmaa, mikä muutti hänen elämänsä täysin. Suoritettuaan kampaajan opintonsa Sadick avasi pakolaisasutusalueella oman liikuteltavan kampaamonsa.
Sadickin uudet taidot kampaajana avasivat ovia lukuisiin työmahdollisuuksiin, mutta hän löysi samalla myös oman intohimonsa, josta ei ollut koskaan ollut tietoinen. Sadick on nykyisin myös kosmetologi ja hän paitsi omistaa oman yrityksen myös tukee nuorempien sisarustensa koulutusta.
”Olen iloinen, että Kirkon Ulkomaanapu antoi minulle mahdollisuuden opiskella ammattiin ja saada ammatillisen pätevyyden ilmaiseksi. Kotimaassani Kongon demokraattisessa tasavallassa olisin joutunut maksamaan pitkän pennin näistä kouluista”, hän kertoo.
Majengo Sadick letittää asiakkaansa kotona tämän hiuksia. Hän on suorittanut KUA:n tukemana ammatillisen kampaamoalan koulutuksen ja hänellä on oma alan yritys Rwamwanjan pakolaisasutusalueella. KUVA: Shema Bienvenu / KUA
Ammatillinen koulutus muuttaa koko elämän
Yksittäisten onnistumistarinoiden lisäksi Kirkon Ulkomaanavun ammatillisella koulutuksella on ollut suuri merkitys koko Rwamwanjan pakolaisasutusalueen yhteisölle. Ohjelmaan kuuluvilla ompelijan, kampaamo- ja kauneudenhoitoalan sekä maanviljelyn ammatillisilla koulutuksilla on ollut työllistävä vaikutus, kun tutkinnon suorittaneet entiset opiskelijat ovat perustaneet omia yrityksiään ja luoneet sitä kautta palveluja alueelle.
Pakolaisyhteisön nuorten vanhemmat ovat saaneet todistaa koulutuksen luomaa muutosta omin silmin. Nyt nuorilla, joilla ennen ei näyttänyt olevan toivoa, on tärkeä rooli paitsi omien myös yhteisönsä muiden ihmisten tulevaisuuden rakentamisessa ja työttömyyden taklaamisessa. Moni tuore ammattilainen on myös lähtenyt pakolaisasutusalueelta ja Kamwengen maakunnasta etsimään työmahdollisuuksia myös isoista kaupungeista.
Toivo paremmasta tulevaisuudesta palaa pakolaisten ulottuville yksi ammattilainen kerrallaan.
Teksti ja kuvat: Shema Bienvenu
Kirjoittaja on Kirkon Ulkomaanavun Ugandan maatoimiston viestintäharjoittelija. Hän on suorittanut yläkoulunsa loppuun KUA:n tuella ja opiskelee nyt yliopistossa journalistiikkaa ja viestintää. Olemme ylpeitä, että Shema valitsi KUA:n harjoittelupaikakseen.
Korona toi digiosaamisen pakolaisyhteisöihin – ”Me tarvitsemme näitä taitoja”
Harva arvasi vuoden 2020 alkupuolella, millaisiin saavutuksiin maailma venyy, kun on pakko. Pandemia pakotti asukkaat koteihinsa niin pakolaisleireillä kuin niiden ulkopuolella, ja vain luovuus oli rajana seuraavien kuukausien etäratkaisuissa. Yksi asia kävi selväksi Kirkon Ulkomaanavun toimintamaissa: digitaidoille on huutava tarve.
ZAATARIN PAKOLAISLEIRI pohjoisessa Jordaniassa oli eristyksissä keskellä aavikkoa jo paljon ennen pandemiaa, mutta korona-aika on pakottanut leirin 80 000 asukasta pysyttelemään entistä tiukemmin omissa oloissaan.
Vuonna 2012 perustetussa Zaatarissa on kamppailtu parempien internetyhteyksien puolesta aina siitä lähtien, kun leiri alkoi täyttyä sotaa pakenevista syyrialaisista. Leirioloissa haasteita ovat laitteiden puute, yhteyksien kallis hinta ja sähkökatkot. Monilla on silti polttava tarve pitää yhteyttä kotimaahan jääneisiin perheenjäseniinsä.
Pandemia-aikana yhteyksien, laitteiden ja digitaitojen tarpeesta tuli entistä pakottavampi. Tilanne oli monille uusi.
”Elektronisista työkaluista tuli perustarpeita kaikissa töissä, koulunkäynnissä ja yliopisto-opinnoissa. Sekä lapset että aikuiset käyttävät laitteita ja yhteyksiä, mikä on tuonut mukanaan myös ongelmia, esimerkiksi epätoivottuja verkkosivuvierailuja ja häirintää,” kuvailee Wissam Ahmed al-Mutlaq, 28.
Itsekin pakolaisena Jordaniaan saapunut syyrialainen al-Mutlaq kouluttaa Zaatarin leirin asukkaita käyttämään yhteyksiä ja laitteita turvallisesti.
Kyberturvallisuuteen keskittyvillä kursseilla käsitellään tietojen kalasteluun, tietomurtoihin ja elektroniseen rahankäyttöön liittyviä aiheita.
Kyberturvallisuuteen keskittyvillä kursseilla käsitellään tietojen kalasteluun, tietomurtoihin ja elektroniseen rahankäyttöön liittyviä aiheita. Osin WhatsApp-yhteyksin järjestetylle, keskimäärin kaksituntiselle kurssille osallistui syyskuun 2020 ja maaliskuun 2021 välillä 1 219 Zaatarin leirin asukasta.
”Kyberturvallisuustaitoja pidetään tämän ajan välttämättömyytenä. Yhteisöt tarvitsevat näitä taitoja, ja sen vuoksi koulutuksia pitää järjestää”, painottaa al-Mutlaq.
Al-Mutlaqin kouluttajaparina toimii niin ikään Syyriasta paennut, kirjastonhoitajana työskentelevä Ibtisam Riyad Ghazi, 35.
Ghazi kertoo kuulleensa monen joutuneen tekemisiin kyberrikosten, tilien hakkeroinnin ja vaarallisten linkkien kanssa. Pandemia-aikana esimerkiksi verkkohäirintä on lisääntynyt, eikä vanhemmilla ole ollut aikaa vahtia etäyhteyksin koulua käyvien lastensa kaikkia tekemisiä.
”Koulutusten yhteydessä olemme kuulleet pojilta ja tytöiltä erilaisista ongelmista, joita he ovat peitelleet perinteiden ja yhteisön pelossa”, Ghazi kertoo.
”Kyberturvallisuustaitoja pidetään tämän ajan välttämättömyytenä. Yhteisöt tarvitsevat näitä taitoja, ja sen vuoksi koulutuksia pitää järjestää”, painottaa Wissam Ahmed al-Mutlaq, 28. Kuva: Osama Nabeel
Koulutuksissa katsotaan opetusvideoita ja käydään ryhmäkeskusteluja. Ibtisam Riyad Ghazi, 35, osallistui koulutukseen viime vuonna ja opettaa nyt taitojaan eteenpäin. Kuva: Osama Nabeel
Kirkon Ulkomaanavun työ Jordaniassa keskittyy pakolaisten ja jordanialaisten toimeentulo- ja koulutusmahdollisuuksien parantamiseen. Viime vuosina esiin on noussut uudenlaisia tarpeita. Pakolaistaustaiset henkilöt tarvitsevat esimerkiksi koodaamiseen ja digimarkkinointiin liittyviä taitoja, joiden avulla he pääsevät käsiksi parempaan toimeentuloon ja laajempiin markkinoihin.
Kyberturvallisuuskurssille osallistunut syyrialainen Khadija Youssef Hariri uskoo kurssin parantaneen hänen työllistymismahdollisuuksiaan. Hariri kertoo oppineensa käyttämään digitaalista lompakkoa, mikä helpottaa sähköisten liiketoimien tekemistä.
”Nämä taidot ovat meille uusia”, Hariri toteaa tyytyväisenä.
Etätyökulttuurin kehittyminen avaa myös pakolaisille uusia työllistymismahdollisuuksia. Kirkon Ulkomaanapu sekä suomalainen pakolaisia, turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttajia tukeva StartUp Refugees aloittivat toukokuussa Zaatarissa yhteistyön.
Projektissa Suomessa olevat mentorit tarjoavat leirissä asuville koulutusta etäyhteyksin. 45 leirin asukasta oppii, millaisia mahdollisuuksia ICT-alan freelance-työt voivat tarjota ja kuinka omaa osaamistaan voi markkinoida.
25-vuotias Zakaria Tahseen Alkilani sai mentorin Suomesta. KUA:n ja Startup Refugeesin hanke välittää ICT-alan yrittäjyysoppeja Zaatarin leirin asukkaille. Alkilani haluaa ohjelmoida pelejä. Kuvaus: Osama Nabeel, Editointi: Ville Nykänen
Tabletit ja pelit tukevat oppimista
Pandemian vaikutukset ovat alleviivanneet laitteiden, yhteyksien ja taitojen tärkeyttä. Esimerkiksi 44 miljoonan asukkaan Ugandassa 15 miljoonaa lasta on kärsinyt korona-aikana koulusuluista. Luku pitää sisällään 600 000 ala- ja yläkouluikäistä pakolaistaustaista koululaista.
On tärkeää, että etäyhteydet ja digitaidot ovat jatkossa kaikkien saatavissa.
Kirkon Ulkomaanapu on yhdessä hollantilaisen kumppanijärjestön kanssa varustanut tablettitietokoneilla luokkia Länsi- ja Luoteis-Ugandan pakolaisasutusalueilla. Peruskoulun oppilaat voivat pelata tableteilla luku- ja laskutaitoa kehittäviä vuorovaikutuksellisia pelejä.
”Pelit perustuvat Ugandan opetusviranomaisen hyväksymään peruskoulun opetussuunnitelmaan, jonka tarkoitus on tehdä oppimisesta hauskaa, osallistavaa ja tehokkaampaa,” kertoo KUA:n vanhempi ohjelmatyöntekijä Filbert Idha.
Lisäksi KUA ja YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ovat jalkauttaneet kouluihin digitaalisen alustan, jonka kautta oppilaat, opiskelijat ja opettajat pääsevät käsiksi oppimateriaaleihin ilman internetyhteyttä. Oppimateriaalit koostuvat teksteistä, videoista, vuorovaikutuksellisista simulaatioista ja digipeleistä. Niiden avulla opiskellaan kaikkea matematiikasta taideaineisiin.
Teknologia ei ole uusi juttu pakolaisasutusalueiden lapsille ja nuorille. Digitaitojen oppiminen on kuitenkin tärkeää, jotta lapset ja nuoret saavat laitteista ja yhteyksistä irti kaiken hyödyn. Kuva: Hugh Rutherford
Rwamwanjan pakolaisasutusalueen ammattikoululaiset ovat opiskelleet digiturvallisuutta ja -hygieniaa, digimarkkinointia sekä esimerkiksi valokuvausta ja videoiden tekemistä älypuhelimilla. Laitteet, yhteydet ja niiden käyttämiseen liittyvät taidot ovat tärkeitä myös perhesyistä.
”Joillain pakolaisista on perhettä kotimaassaan, ja digitaalinen vuorovaikutus on ainoa keino pitää yhteyttä heihin,” muistuttaa IT-projektityöntekijä Edgar Mutaryebwa.
Teknologia ei ole uusi juttu pakolaisasutusalueiden nuorille. Älypuhelimet ovat yleisimpiä laitteita edullisuutensa vuoksi, ja eniten nuoret käyttävät WhatsAppia, Googlea ja Facebookia.
Mutaryebwa uskoo, että digitaitojen oppiminen auttaa pakolaistaustaisia nuoria hahmottamaan päämääriään ja mahdollisuuksiaan. Taitojen puute puolestaan asettaa heidät marginaaliin ja lisää nuorten turhautuneisuutta.
”Kun älypuhelimet ja sosiaalinen media ovat helposti saatavilla, nuoret pääsevät käsiksi digimaailmaan. Ilman taitoja he kuitenkin joutuvat helposti vedätysten kohteiksi,” Mutaryebwa selventää.
KUA on yhdessä hollantilaisen kumppanijärjestön kanssa varustanut Ugandan pakolaisasutusalueiden kouluja tablettitietokoneilla. Kuva: Hugh Rutherford
Vuorovaikutukselliset pelit kehittävät oppilaiden luku- ja laskutaitoa. Kuva: Hugh Rutherford
”Olen aina rakastanut tietokoneita,” sanoo Kongon demokraattisesta tasavallasta Ugandaan paennut Byamukama Ruhigwa (oik.). Hän osallistui tietokonekurssille ja pyörittää nyt pientä elokuva- ja musiikkibisnestä pakolaisasutusalueella. Moni alueen nuorista ei tiedä paljoakaan tietokoneista, mutta Byamukama opettaa heitä mielellään. Kuva: Hugh Rutherford
Tuk-tuk ja animaatiovideot vievät oppeja syrjäseuduille
Syrjäseuduilla tietoliikenneyhteydet ovat usein huonoja tai puuttuvat kokonaan. Kirkon Ulkomaanavun toiminta-alueilla Kambodžassa 60 prosenttia perheistä ei omista televisiota tai pääse internetiin. Se tarkoittaa, etteivät televisiossa lähetetyt opetusohjelmat ja verkon oppimateriaalit tavoita heitä.
Haastavat tilanteet pakottavat luoviin ratkaisuihin. Kambodžassa opettajat ja opinto-ohjaajat ovat liikkuneet kylästä toiseen tuk-tukeilla pitämässä oppitunteja, jakamassa opiskelumateriaaleja ja rohkaisemassa perheitä tukemaan lapsiaan etäkouluaikana.
Hätä keinot keksii. Koronasulkujen aikana Kambodžan opettajat ja opinto-ohjaajat liikkuivat kylästä toiseen tuk-tukeilla pitämässä oppitunteja. Kuva: KUA Kambodža
Myanmarin syrjäisillä maaseuduilla on puolestaan kysyntää uusille yrityksille ja toimeentulomuodoille. Viime vuonna alueen asukkaille tuotettiin opetusmateriaaleja yrittäjyydestä ja käsityöläisyydestä animaatiovideoiden muodossa. Materiaalit tehtiin neljällä eri kielellä, jotta niistä olisi hyötyä mahdollisimman monelle.
Myanmarin maaseudulla naiset ovat saaneet yrittäjyyteen ja käsityöläisyyteen liittyviä oppeja animaatiovideoiden avulla. Videot tehtiin neljällä eri kielellä, jotta ne olisivat ymmärrettäviä mahdollisimman monelle. Kuva: Myat Kyaw Thein
Koulutukseen osallistuminen on tuonut yrittäjä Htoo Thint Zinille uusia kaupallisia mahdollisuuksia ja taloudellista hyötyä. Kouluttautuminen on parantanut tuotteiden laatua ja auttanut saamaan tuotteita myyntiin.
”Työskentelen yhdessä 50 muun käsityöläisen kanssa. Yritystoiminnan lisäksi opetan nuorten, naisten ja vammaisten ryhmille yrittäjyyteen liittyviä taitoja laadunvalvonnasta, suunnittelusta ja kirjanpidosta”, Htoo Thint Zin kertoo.
Myanmarilainen käsityöyrittäjä Htoo Thint Zin kävi animaatiovideokoulutuksen. Opit toivat hänelle uusia kaupallisia mahdollisuuksia ja taloudellista hyötyä. Kuva: Myat Kyaw Thein
Luovat ratkaisut Kirkon Ulkomaanavun toimintamaissa osoittavat, että pandemian vauhdittamaan etäaikaan liittyy myös mahdollisuuksia. Jos yhteydet ovat olemassa, niin esimerkiksi koulutukset ja oppimateriaalit ovat nyt yhä useamman saatavilla.
Teksti: Ulriikka Myöhänen, Linda Kabuzire, Noora Pohjanheimo
Juttu on julkaistu alun perin Tekoja-lehdessä 2/2021. Syksyn lehti kantaa teemaa Digi, teknologia ja kehitys.
Kirkon Ulkomaanavun (KUA) hallitus nimitti 1. kesäkuuta kolme maatoimistojen edustajaa globaaliin johtoryhmäänsä. Globaali johtoryhmä on osa KUA:n uutta huhtikuun alussa voimaan tullutta organisaatiorakennetta. Maatoimistojen edustajien toimikausi on 2+1 vuotta.
Etelä-Sudanin maajohtaja Berhanu Haile, Nepalin maajohtaja Sofia Olsson ja Ugandan maajohtaja Wycliffe Nsheka aloittavat uudessa roolissa elokuussa. Lisäksi johtoryhmän pysyvinä jäseninä toimivat toiminnanjohtaja Jouni Hemberg ja apulaistoiminnanjohtaja Tomi Järvinen.
Uuden johtoryhmän monipuolinen kokemus kehittyvissä maissa työskentelystä vahvistaa Kirkon Ulkomaanavun työn vaikuttavuutta ja vastuullisuutta.
”Kehitysyhteistyön painopiste on siirtynyt keskinäisen oppimisen edistämiseen. Olen työskennellyt kehitysyhteistyösektorilla 20 vuotta ja lokalisoinnista on puhuttu jo pitkään, mutta käytäntöön viemisessä on vielä tekemistä”, kertoo Wycliffe Nsheka.
Berhanu Haile toteaa, että uusi johtamismalli parantaa Kirkon Ulkomaanavun työtä yhdistämällä strategisen päätöksenteon tehokkaasti paikalliseen osaamiseen ja arkitodellisuuteen toiminta-alueillamme.
“Tämä on merkittävä askel eteenpäin paikallisten tarpeiden ja toimintaympäristön entistä parempaan huomioiseen. Samalla Kirkon Ulkomaanavusta tulee aidosti globaali järjestö, jossa yhdistyvät Pohjoisen ja Etelän näkökulmat”, Haile jatkaa.
”Lähestymistapa varmistaa, että työmme vastaa strategisesti tarpeisiin, joita marginalisoiduilla ihmisillä joiden kanssa työskentelemme on, ja edistää heidän oikeuksiensa toteutumista”, sanoo Sofia Olsson.
Digitalisaatio etenee kaikkialla, myös kehitysyhteistyössä. Koulutusta on Suomessa tuotu digiaikaan jo vuosia ja COVID-pandemian aikana rikkaissa maissa etätyöhön ja –opetukseen on opittu hyödyntämään erilaisia työkaluja. Sekä digitaitoja että verkkopalveluiden saatavuutta lisätään ja parannetaan jatkuvasti. Sama suunta näkyy myös globaalisti, mutta köyhissä ja hauraissa ympäristöissä ollaan kehityksessä eri tahdissa.
Kirkon Ulkomaanavulla tehdään töitä sen eteen, että digitalisaation hyödyt saadaan käyttöön koulutushankkeissa Afrikassa ja Aasiassa. COVID-19-pandemia on vaikuttanut digitalisaation vauhdittumiseen Kirkon Ulkomaanavun kentällä.
”Viime keväänä kartoitimme pandemian vaikutuksia koulutussektorin työhön. Selvityksessä ilmeni, että KUA:n opetusalan ammattilaiset hyödynsivät jo monin tavoin opetusteknologiaa työssään. Koulutuksen digitalisaatio oli kehittymässä esimerkiksi Zoomin ja Teamsin, television ja radion kautta”, kertoo innovaatioiden, yhteistyön ja koulurakentamisen koordinaattori Pasi Aaltonen.
Käytössä olevat teknologiat ovat toistaiseksi hyvin yksinkertaisia. Radio on käyttökelpoinen väline maissa, joissa muut telekommunikaation menetelmät ovat joko kehittymättömiä tai köyhien perheiden saavuttamattomissa. Esimerkiksi Keniassa KUA hankki radioita, joissa on muistikortille paikka. Kun opettajien paikallisradioiden kautta jakamat lähetykset pystyi tallentamaan, se auttoi koululaisia kertauksessa ja tuki opetusta. Kirkon Ulkomaanapu oli mukana kehittämässä ohjeistusta radiovälitteiselle opetukselle, jota KUA:n työntekijät pääsivät hyödyntämään ohjelmamaissa.
Lapset opiskelevat Ugandassa radion välityksellä. Kuva: Hugh Rutherford
Opettajien ja opinto-ohjaajien koulutuksessa Kambodžassa ja Myanmarissa hyödynnetään heidän omia tietokoneitaan ja älylaitteitaan. Kambodžassa on hyödynnetty opinto-ohjaukseen videoitua materiaalia, jota on levitetty chat- ja Facebook-ryhmissä. Myös maan opetusministeriö on levittänyt sitä omilla alustoillaan. Videoihin on yhdistetty tehtäväpapereita, koska opiskelijoilla ei ole omasta takaa koulukirjoja. Videopohjainen opetus on uusi asia Kambodžassa mutta se on pandemian ja koulujen sulkemisen aikana mahdollistanut opintojen jatkumisen keskeytyksettä, kertoo Kambodžan maaohjelman koulutusasiantuntija Sari Turunen.
Keniassa ja Ugandassa on pilotoitu mobiilimentorointia opettajille hyvin tuloksin, vaikka omia älypuhelimia on vielä harvalla. Kirkon Ulkomaanapu on tarjonnut laitteita käyttöön ja opettajilla onkin yleensä kohtalaiset digitaidot. Suurin haaste työssä on taata kaikille riittävät verkkoyhteydet, joiden saaminen kuntoon on monissa kehittyvissä maissa merkittäviä tulevaisuuden kysymyksiä.
Maailmassa on arvioiden mukaan yli 80 miljoonaa opettajaa, joista yli puolet on naisia. He ovat arjen sankareita, joiden päivistä ei puutu haasteita.
Sodan keskellä Syyriassa opettajat juurruttavat lapset luokkaan ja auttavat heitä unohtamaan koulun ulkopuolella odottavan todellisuuden edes hetkeksi.
Toisaalta ammattitaitoinen opettaja on lapsen portti yhteiskuntaan. Ugandalaiskoulussa maailma avautuu, kun sekä opettaja että oppilas osaavat viittomakieltä.
Koulun pitäisi olla turvallinen paikka kasvaa, mutta aina niin ei ole. Koulutusta suojeleva verkosto GCPEA raportoi, että vuosien 2015-2019 välillä maailmassa hyökättiin koulutusta vastaan ainakin 11 000 kertaa. Hyökkäyksillä tarkoitetaan esimerkiksi pommituksia, kidnappauksia ja koululaisiin tai henkilökuntaan kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa. Hyökkäyksien uhka on todellinen myös Syyriassa, joka on elänyt sotaa pian 10 vuotta.
Viimeisen vuoden aikana koulutus on ollut uudenlaisten haasteiden edessä. Asiantuntijoiden mukaan pandemian aiheuttamilla koulusuluilla saattaa olla kauaskantoiset vaikutukset kokonaiseen sukupolveen. Koulujen avautuessa kirittävää on paljon ja uuteen normaaliin liittyy käytännön haasteita.
Tässä jutussa kolme opettajaa jakaa tarinansa. Yksi heistä murehtii koulussa palelevia lapsia, toinen kohtaa epäilyksiä ikänsä ja sukupuolensa vuoksi, kolmas toivoo lisää resursseja erityisopetukseen. Haasteista huolimatta he kaikki ajattelevat olevansa opettajina oikealla polulla.
”Työskentelen peltiseppänä Rwamwanjan pakolaisasutusalueella. Kirkon Ulkomaanavun (KUA) koulutuksen jälkeen perustin menestyvän yrityksen. Nyt maksan palkkaa jo kuudelle työntekijälle ja ohjaan tulevia pelti-seppiä KUA:nammattikoulussa.
Taipaleeni peltiseppänä alkoi vuonna 2016, kun kuulin kirkkomme kautta ammattikoulutuksesta. Ajattelin heti, että haluan peltisepäksi, koska heille on kysyntää pakolaisasutusalueella. Halusin myös miesten alalle, koska siellä voi ansaita parempia tuloja.Olin kurssin ainoa nainen ja kaiken lisäksi olen pakolainen.
Kun pakenin Kongon demokraattisesta tasavallasta vuonna 2014, minulla ei ollut taitoja mihinkään ammattiin. En pystynyt ansaitsemaan rahaa. Aloitin koulutuksen sellaisella asenteella, että tämän myötä minun on pakko pystyä muuttamaan elämäni.
”Olen ylpeä siitä, että olen peltiseppä, nainen ja pakolainen.”
Kongossa elämä oli sotaisaa. Menetin vanhempani, ja toinen sisaristani katosi. Se oli surullista aikaa, koimme kovia. Olin siskoni kanssa vedenhakumatkalla, kun kotiimme hyökättiin. Jälki oli veristä, ja päätimme siskoni kanssa suunnata Ugandaan.
Kaiken kärsimyksen jälkeen nuorten on hyvä oppia taitoja, jotka auttavat elämässä eteenpäin. Jos olisimme jo saapuessamme osanneet jonkin käytännönläheisen ammatin, olisimme heti voineet tehdä jotain hyödyllistä. Akateeminen todistus ei ole välttämätön, jos osaa käyttää käsiään.
Jo lapsena ajattelin, että haluan kasvaa ahkeraksi, töitä tekeväksi naiseksi. En kuitenkaan halunnut tyypilliseen naisammattiin, koska niissä on jo paljon naisia. Valitsin peltisepän ammatin, koska halusin olla tämän alan ainoa nainen.
Ugandassa vallitsee perinteisesti asenne, jonka mukaan ihmiset asioivat ennemmin naisten kuin miesten kanssa, jos voivat valita.Viikossa myyn esimerkiksi noin viisi peltirasiaa. Saan jokaisesta rasiasta noin 35,000 Ugandan shillinkiä (noin 8 euroa). Liesiä myyn vielä enemmän 15,000 Ugandan shillingin (3,70 euron) kappalehintaan.
Rakastan työtäni ja haluan kehittyä siinä. Rohkaisen muita naisia tekemään, mitä miehet tekevät. Pystymme samaan. Teen töitä ja ansaitsen elantoni. Naisissa ja miehissä ei ole muuta eroa kuin se, että naisina synnytämme myös lapsia. Olen ylpeä siitä, että olen peltiseppä, nainen ja pakolainen.”
Köyhyys ja ruuanpuute ovat arkipäivää Ugandan pakolaisasutusalueilla. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat yhteisöjen vanhimmat. Vuoden 2021 Yhteisvastuukeräys tukee ikäihmisiä katastrofialueilla.
Seitsemän vuotta sitten Elizabeth Kapinga perheineen piilotteli metsän suojassa matkalla kohti Ugandan rajaa. Perhe pakeni kotimaansaKongon demokraattisen tasavallan verisiä levottomuuksia ja taittoi matkaa jalan jo kolmatta viikkoa saamatta autokyytiä.
”Laukauksia tuli joka suunnasta. Se oli hirveää. Hoputimme lapsia eteenpäin. Kun muistelen sitä, mietin, miten elämä on ollut niin rankkaa meille. Ja samalla tiedän, että muut kärsivät yhä ja menettävät henkensä ”, 80-vuotias Elizabeth Kapinga sanoo.
Vuodesta 2013 alkaen Kapingan ja hänen perheensä koti on ollut Rwamwanjan pakolaisasutusalueella Ugandassa. Tällä hetkellä perheeseen kuuluu Kapingan neljä lasta, vävy ja kymmenen lastenlasta. Kongon demokraattisessa tasavallassaKapinga menetti puolisonsa, neljä lastaan ja kolme lastenlastaan. Menetysten muisteleminen saa hänet edelleen surulliseksi.
”Minulla oli hyvä elämä. Menin naimisiin ja olin onnellinen. Luoja erotti minut miehestäni, ja jäin yksin”, Kapinga kertoo.
Elizabeth Kapinga elää pakolaisena Ugnadassa. Paluu kotimaahan Kongoon ei näytä todennäköiseltä.
Uganda tarjoaa suojaa yli miljoonalle pakolaiselle. Suurin osa pakolaisista saapuu naapurimaista, esimerkiksi Kongon demokraattisesta tasavallasta.Kongon konfliktissa useat aseelliset ryhmittymät taistelevat toisiaan vastaan. Konflikti on vaarallinen tavallisille kansalaisille, ja ihmisten koteja ja omaisuutta on tuhottu. Erityisesti väkivalta ja raiskauksetuhkaavat naisia.
Kapingan perhe on nyt turvassa. Arki on kuitenkin raskasta. Rwamwanjan pakolaisasutusalueella on pulaa vaatteista ja useassa perheessä tarjolla oleva ruoka-apu ei riitä. Terveyspalveluiden ja lääkkeiden saatavuus on heikkoa, ja lisäksi ne ovat kalliita.
Elizabeth Kapingan perheen tilannetta on kohentanut hänen vävynsä Lucien Kagoron saama koulutus. Kagoro saapui Ugandaan pakolaisena Kongon demokraattisesta tasavallasta vuonna 2017. Kotimaassaaan hän toimi opettajana, mutta Ugandassa kielimuuri esti työllistymisen. Monen muun nuoren lailla ammattikoulutus on avannut hänelle uran ja toimeentulon.
Kagoro opiskeli Kirkon Ulkomaanavun tuella itselleen parturi-kampaajan ammatin ja pyörittää nyt hyvin menestyvää salonkia. Työ turvaa koko suuren perheen toimeentulon ja mahdollistaa lasten koulunkäynnin. Kagoro on menettänyt omat vanhempansa, ja vaimon perhe on nyt hänen ainoa perheensä. Kagoro tukee myös anoppiaan Elizabethia.
”Rakastan anoppiani, hän on antanut minulle paljon. Perheeni voi nyt hyvin”, Kagoro sanoo.
Lucien Kagoro huolehtii koko isosta perheestä. Anopin hyvinvointi on hänelle erityisen tärkeää.
Parturi-kampaajan koulutus ja oma salonki tuovat toimeentulon, joka riittää perheen ruokkimiseen ja lasten koulunkäyntiin. Ugandassa Kagoro on saanut elää rauhassa kotimaassa koettujen raskaiden vaiheiden jälkeen.
Isoäiti Kapinga viettää päivänsä mielellään lastenlasten kanssa. Leikkien seuraaminen vie ajatukset pois ikävistä asioista. Turvattu toimeentulo antaa mahdollisuuden nauttia arjesta.
”Olen onnellinen vävyni työstä. Hän pitää siitä ja sen ansiosta hän voi huolehtia meistä. En tiedä, miten selviäisimme, jos Lucienilla ei olisi työtään”, Kapinga sanoo.
Pakolaisastusalueella monista perustarvikkeista on pulaa.
Nuoren saama ammattikoulutus hyödyttää koko perhettä
Rwamwanjan pakolaisasutusalueelle perustettiin Yhteisvastuukeräyksen tukemana ammattikoulu vuonna 2015. Koulun opiskelijoista 70 prosenttia on Kongosta saapuneita pakolaisia. Yksi heistä oli Lucien Kagoro. Koulutuksen suorittaneista nuorista 73 prosenttia on saanut työpaikan tai perustanut oman yrityksen.
”Kouluttamalla lapsia ja nuoria rakennetaan tulevaisuutta. Se on myös panostus kestävään kehitykseen. Perheitä ja yhteisöjä tuetaan kokonaisvaltaisesti ja kestävällä tavalla. Tämän vuoksi akuutin hätäavun jälkeen lähdetään rakentamaan tulevaisuutta koulutuksen ja toimeentulon kautta”, Kirkon Ulkomaanavun humanitaarisen avun päällikkö Eija Alajarva sanoo.
Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 60 prosenttia ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastoon. Rahaston tuella hätäaputyö voidaan katastrofitilanteissa käynnistää nopeasti. Tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksessä huomioidaan erityisesti ikäihmisten erityisen hauras asema katastrofitilanteissa. Ikä ja eletty elämä tuovat mukanaan vammoja ja sairauksia, jotka vaikeuttavat liikkumista ja tiedonkulkua.
”Pakolaistilanteessa perheet saattavat hajota. Ei ole itsestäänselvää, että perheet esimerkiksi päätyvät samalle pakolaisleirille. Perheet huolehtivat vanhuksista, mutta kriisitilanteessa tämä saattaa muuttua”, Alajarva kertoo.
Yhteisvastuukeräys
Vuoden 2021 Yhteisvastuukeräyksen tuotolla autetaan taloudellisissa vaikeuksissa olevia ikäihmisiä niin Suomessa kuin kehittyvien maiden kriisialueilla. Keräys alkaa 7.2.2021. Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 60 % ohjataan vuosittain Kirkon Ulkomaanavun välityksellä katastrofiapuun.
Osallistu Yhteisvastuukeräykseen
Lähetä tekstiviesti
APU20 (20 € lahjoitus)numeroon 16588
Lahjoita MobilePaylla numeroon 85050
Vanhusten ja vammaisten tavoittamiseksi onkin erityisen tärkeää tehdä etsivää työtä ja toimittaa apua mahdollisuuksien mukaan kotiin.
”Elinajanodote kasvaa myös haavoittuvissa maissa. Tämä tarkoittaa sitä, että vanhusten määrä myös katastrofialueilla nousee. Vanhusten kuuleminen ja heidän tarpeensa on sen vuoksi huomioitava myös humanitaarisessa avussa entistä tarkemmin”, Alajarva sanoo.
Ammuskelu, raiskaukset ja jatkuva väkivallan uhka saivat myös Maria Nyrambagazohen, 67, pakenemaan kotikylästään Kongon demokraattisesta tasavallasta. Hän lähti pakomatkalle poikansa ja kahden lapsenlapsensa kanssa. He pakenivat jalkaisin ja joutuivat sen vuoksi jättämään kaiken omaisuutensa kotimaahansa. Vuodesta 2018 asti perhe on elänyt Kyakan pakolaisasutusalueella Ugandassa.
Maria Nyrambagazohe sairastelee paljon ja töiden ja kotitöiden tekeminen on hänelle siksi vaikeaa.
Paluu kotimaahan ei näytä todennäköiseltä
Nyrambagazohen aviomies ja kaksi poikaa menehtyivät levottomuuksissa. Hänen tyttärensä, lastenlasten äiti jäi Kongon demokraattiseen tasavaltaan. Perhe ei tiedä, onko hän vielä elossa. Nyrambagazohe on nyt 8-vuotiaan Anariten ja 10-vuotiaan Sylvesterin huoltaja.
”Ajattelen perhettäni joka päivä. Lapset kyselevät, milloin he tapaavat taas äitinsä,” sanoo Nyrambagazohe.
Elämä on nyt rauhallista ja turvallista, mutta arki ei ole helppoa. Koko perhe sairastelee paljon. Töiden tekeminen väsyttää Nyrambagazohen nopeasti ja aiheuttaa monenlaista särkyä ja kipua. Lapset auttavat monissa kotitöissä, kuten siivoamisessa ja vedenhaussa.
Heikon sosiaaliturvan maissa perheet ja yhteisöt pitävät huolta toisistaan. Vanhukset ovat tärkeä osa yhteisöjä, ja heidän hyvinvoinnistaan halutaan huolehtia. Kriisi- ja konfliktitilanteissa voi käydä kuitenkin niin, että perheen vanhin päätyy huolehtijan rooliin. Isovanhemmat, usein isoäidit, huolehtivat lapsenlapsistaan, jos vanhemmat ovat menehtyneet tai muuten poissa.
Suurin haaste perheelle on nälkä. Ikänsä ja kuntonsa vuoksi Nyrambagazohen ei voi tehdä työtä, ja perhe elää köyhyydessä. Kuten useat muutkin perheet pakolaisasutusalueella he saavat kaikki saavat kuukausittain 21 000 Ugandan shillinkiä Maailman ruokaohjelman (WFP) avustuksena ruuanhankintaan. Avustuksella pystyy hankkimaan esimerkiksi kahdeksan kiloa maissijauhoa tai saman määrän papuja. Lihaa summalla saa 1,5 kiloa. Ravinnosta on jatkuvasti pulaa.
”Lasten ei ole helppoa olla koko päivä nälissään”, Nyrambagazohe sanoo.
Nyrambagazohe kaipaa kotiseudultaan ystäviä ja muita kyläläisiä. Ugandassa hän tuntee olonsa usein yksinäiseksi. Useimmille iäkkäille pakolaisille paluu kotimaahan ei ole mahdollinen.
”Täällä on rauhallista. Aiemmin en koskaan saanut nukuttua, mutta nyt nukun rauhallisesti”, Nyrambagazohe sanoo.
Lasten ilo tarttuu myös aikuisiin. Isoäidin tärkein toive on se, että lapsenlapsilla olisi kaikki hyvin.
Anarite ja Sylvester ovat tottuneet elämäänsä Kyakan pakolaisasutusalueella. He leikkivät naapuruston lasten kanssa, pelaavat jalkapalloa ja hyppivät narua. Leikkivien lasten katsominen tekeeNyrambagazohen onnelliseksi. Lapset ovat voineet käydä koulua, ja se luo tulevaisuuden uskoa koko perheelle.
”Olen kiitollinen Kirkon Ulkomaanavulle lasten koulutuksesta. Olemme saaneet tukea koulumateriaaleihin, maksuihin ja vaatteisiin. Koulutus on tärkeää, että lapset saavat hyvän työn ja voivat huolehtia perheistään”, Nyrambagazohe sanoo.
Katso Yhteisvastuukeräyksen videot:
Kuvat ja haastattelut Ugandassa: SumySadurni Teksti: Noora Pohjanheimo
Kun taistelut alkoivat uudelleen Etelä-Sudanissa vuonna 2016, miljoonat ihmiset lähtivät pakolaisiksi naapurimaahan Ugandaan. Bidi Bidistä tuli hetkessä maailman suurin pakolaisasutusalue.
Näiden miljoonien pakolaisten joukkoon kuuluu myös 17-vuotias Sylvia Poni, joka löysi Bidibidistä uuden kotinsa isoäitinsä JoannePilistan, 75,kanssa. Perheeseen kuuluu myös kaksi pientä lasta, jotka Joanne otti suojiinsa pakomatkan aikana.
Entisen elämän jättäminen on ollut haastavaa. Isoäiti Joanne uskoo kuitenkin, että Ugandassa saadulla koulutuksella on ollut myönteinen vaikutus Sylviaan. Yoyon peruskoulun vahvat rakenteet näkyvät paksun pusikon takaa Sylvian kotiin asti.
”Asuimme ennen Kajo Kejissä, missä koulut oli tehty ruohosta”, Joanne selittää. ”Vanhempien piti olla poissa töistä hakeakseen materiaaleja, kuten ruohoa ja mutaa, koulujen rakentamiseen tai niiden sortumisen estämiseen.”
Sylvia on innoissaan siitä, että luokkahuoneita on paljon. Hänellä on koulussa turvallinen ja mukava olo. Oppitunnit jatkuvat koko päivän, olipa keli minkälainen hyvänsä.
Isoäiti Joanne ei itse koskaan päässyt kouluun. Hän haluaisi palata ajassa taaksepäin ja saada mahdollisuuden kouluttautua. Sylvian osalta se on yhä mahdollista, ja nuorella naisella on tavoitteet kirkkaana mielessään.
”Haluan aikuisena opettajaksi ja palata Etelä-Sudaniin”, hän sanoo. ”Haluan auttaa koulusta pudonneita, jotta he saavuttavat tavoitteensa ja saavat töitä.”
