Perheet unohdetaan radikalisoitumista ehkäisevässä työssä – leimautumisen pelko estää tuen hakemisen
Radikalisoituminen ja väkivaltainen ekstremismi ovat Suomessa ainakin toistaiseksi pieniä ilmiöitä. Ennaltaehkäisyyn on hyvä panostaa nyt, kun tilanne on vielä vakaa. Perheiden tukeminen on tärkeää sekä radikalisoitumisen ehkäisyssä että ääriajattelusta irtautumisessa, kertoo Reach Out -hankkeen uusi raportti Kun perheenjäsen radikalisoituu: Väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisy ja perheiden tukitoiminta kuudessa Länsi-Euroopan maassa.
Radikalisoitumisella tarkoitetaan prosessia, jossa ihmisen ajatusmaailma muuttuu ja hän alkaa oikeuttaa väkivallan vaikuttamisen välineenä. Väkivaltainen ekstremismi on sitä toimintaa, johon radikalisoituminen pahimmillaan johtaa. Väkivaltaista ekstremismiä voivat olla esimerkiksi terroristiset teot.
Radikalisoituneet henkilöt ovat kirjava joukko persoonallisuuksia hyvin erilaisilla perhe- ja koulutustaustoilla. Radikalisoitumisen taustalla on poikkeuksetta joukko juurisyitä, kuten osattomuuden sekä vihan ja kaunan tuntemuksia, jotka tuottavat tarpeen toimia maailmassa vallitsevien epäkohtien poistamiseksi. Taustalla voi olla myös rasismiin tai hylätyksi tulemiseen liittyviä kokemuksia. Juurisyiden lisäksi radikalisoituminen edellyttää sidoksia muihin ryhmiin ja yksilöihin, jotka tarjoavat ajatuksille eräänlaisen kaikukammion.
”Aiemmin ekstremismin torjunnassa keskityttiin yksilöön. Nyt on huomattu, että ilmiö yhteisöllinen. Radikalisoitumisen taustalla on yhteisö, jonka ajatusmaailmaan sitoudutaan. Sen vuoksi myöskään irtautuminen ei ole mahdollista, jos tukena ei ole yhteisöä eli esimerkiksi perhettä, joka on valmis ottamaan vastaan”, kertoo Reach Out –raportin laatinut vanhempi asiantuntija Marko Juntunen.
Perheenjäsenen radikalisoituminen on valtava kriisi koko perheelle. Esimerkiksi tilanne, jossa perheenjäsen radikalisoituu ja lähtee konfliktialueelle aiheuttaa perheelle monenlaista huolta. Surun ja pelon lisäksi radikalisoitunut perheenjäsen aiheuttaa läheisilleen byrokraattisia haasteita ja valtavan häpeän ja leimautumisen pelon.
”Kriisiin ajautunut perhe tarvitsee tukea. Suomessa meillä on hyviä palvelumuotoja, mutta palveluntarjoajat ja tukipalvelut eivät kohtaa. Se johtuu siitä, että väkivaltainen ektremismi ilmiönä luo pelkoa, se leimaa koko perheen. Apua ei uskalleta hakea”, kertoo ohjelmakoordinaattori Habiba Ali.
Perheiden tukeminen olisi ensiarvoisen tärkeää myös väkivaltaisen ekstremismin ehkäisyn näkökulmasta. Tukemalla perhettä voidaan ehkäistä muiden perheenjäsenien mahdollinen radikalisoituminen. Terrorismin vastaista työtä on hyvä tehdä vakaassa yhteiskunnassa kuten Suomi. Työtä voidaan toteuttaa tavallisen nuorisotyön piirissä nimeämättä sitä radikalisoitumisen vastaiseksi työksi. Silloin siihen ei liity leimautumisen pelkoa, ja tulokset ovat paremmat. Ilmiön kärjistyessä projektien käyntiin saaminen voi olla hankalaa, ja ihmisiä on vaikeampi saada mukaan.
”Terrorismin kenttä on sellainen, että koskaan ei voi tietää, että mihin turvallisuusuhka lopulta kohdentuu. Ekstremismi on todella monimuotoista, ja tietoverkkoon mennyttä, kaikki ovat potentiaalisesti sen vaikutuspiirissä”, Juntunen sanoo.
Ekstremismi koskettaa ketä tahansa, uskonnollisesta taustasta ja maahanmuuttohistoriasta riippumatta. Tällä hetkellä Euroopassa äärioikeiston radikalisoituminen ja laajentuminen on huolestuttava ilmiö turvallisuuden näkökulmasta. Ennaltaehkäisyssä tärkeää on oikean tiedon ja kriittisen ajattelun lisääminen. Epäluottamus ihmisten, yhteiskunnallisten instituutioiden ja ihmisryhmien välillä on se, mihin ääriliikkeet käytännössä pyrkivät, jotta he voivat saada tilaa omalle mustavalkoiselle ideologialle.
Pohjois-Keniassa yhdistävä kehitysprojekti (The Northern Kenya Integrated Development project) kouluttaa naisia rakentamaan rauhaa. Milka Rutonye kertoo, miten naiset toivat kaksi eripuraista yhteisöä yhteen.
Kolme vuotta sitten Milka Rutonye oli saanut tarpeekseen. Kenialainen seitsemän lapsen äiti kasvoi pokotien alueella mutta oli nainut miehen, joka kuului lähellä asuvaan marakwetien yhteisöön. Milka ei enää kestänyt näiden kahden yhteisön ristiriitojen vaikutusta.
Poliittinen kiihottaminen, karjavarkaudet ja vesivarojen vieminen ovat johtaneet pokotien ja marakwetien välisiin ampumisiin, naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja lasten koulunkäynnin keskeytyksiin. Milka oli jo päättänyt jättää miehensä, kotinsa ja lapsensa ja palata sukunsa luo Pokotiin paetakseen laukauksia.
”Minusta tuntui aina kamalalta, kun pokotit – oma kansani – tulivat Marakwetiin aiheuttamaan kaaosta,” hän sanoo. ”He unohtavat, että heidän lapsensa, siskonsa ja kälynsä ovat naimisissa marakwetien kanssa.”
Vuonna 2018 Milka puhui ääneen katkeruudestaan ja valititti alueen turvattomuutta ja sen vaikutusta elämäänsä. Hän alkoi osallistua molempien konfliktin osapuolten naisten keskustelukerhoihin. Kirkon Ulkomaanvun luoman foorumin kautta 57 naista on löytänyt yhteisen tavoitteen ja ottanut vastuun siitä, että puhe Kerio-laakson turvattomuudesta muuttuu.
Keskusteluryhmät yhdistävät naisia lähekkäsin asuvista Elgeyo Marakwetin ja Länsi-Pokotin yhteisöistä. Veden vähäisyyden ja karjavarkauksien kaltaisiset ongelmat ovat aiheuttaneet väkivaltaisuuksia kyseisellä alueella Keniassa.
Koulutuksista syntyi aloitteita rauhanrakennukseen
Milka Rutonye on osallistunut naisten keskusteluryhmiin vuodesta 2018.
Keskusteluryhmä kutsuu itseään Endo Chamkalyaksi. Se kannustaa naisia pysymään vahvoina kaikilla elämän osa-alueilla ja olemaan aktiivisesti mukana luomassa oikeudenmukaista, rauhallista ja tasa-arvoista yhteiskuntaa virallisia ja epävirallisia kanavia hyödyntämällä. Kansainvälisen naisten päivän (8.3.) alla Milka puhui innostavista esimerkeistä.
”Minua kosketti nähdä, miten Kirkon Ulkomaanapu, joka tulee yhteisöjemme ulkopuolelta, oli kiinnostunut hyvinvoinnistamme. Keskusteluryhmät ovat saaneet meidät ymmärtämään ristiriitojen syitä”, hän sanoo.
”Veden vähyys on kiihdyttänyt tappeluita koska olemme halunneet varmistaa, että karja saa ruokaa. Koulutus on antanut meille kykyä kuulla ja ymmärtää toisiamme.”
Pohjois-Kenian yhdistävä kehitysprojekti järjestää rauhanrakennuksen koulutuksia. Koulutus on synnyttänyt monia aloitteita, joita naiset ovat toteuttaneet rauhan palauttamiseksi.
Milka muistaa erään merkittävän tapahtuman, väkivallan vastaisen mielenosoituksen vuonna 2018. Kesken Elgeyo Marakwetin ja Länsi-Pokotin välisen rajaselkkauksen Endon naiset ylittivät rajan Pokotin puolelle aikana, jolloin selkkaus oli käytännössä estänyt kaiken liikkumisen rajan yli. He rukoilivat rauhan puolesta.
”Olimme saaneet liikkeelle pokot-naiset, jotka olivat naimisissa marakwet-miehien kanssa. Olimme päättäneet, että edistämme rauhaa kaikin keinoin. Ainoa tapa edetä oli päästä puhumaan pokoteille”, hän sanoo.
Marakwet- ja pokot-naiset rukoilevat yhdessä rauhan puolesta.
Pokotien yhteisön naiset tapasivat naiset, jotka Milkan ryhmä oli koonnut. Keskusteluryhmän naiset tapasivat lopulta 35 Länsi-Pokotin kylänvanhinta. Kahdessa sovittelutapaamisessa naiset kertoivat, miten he haluaisivat lastensa käyvän koulua keskeytyksettä, karjansa laiduntavan vapaasti ja kaikkien nauttivan rauhasta kuten ihmiset muuallakin Keniassa.
Rauhan rakentaminen voi alkaa niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin että oppii ilmaisemaan itseään toiselle ihmisille. Milka sanoo, etteivät pokotien vanhimmat tienneet hyökkäävänsä verisukulaisiaan vastaan, naisia, jotka ovat naimisissa marakwetien kanssa. He katuivat sitä ja jotkut jopa itkivät.
Vielä olennaisempaa Milkan mielestä on se, että tämä tarina osoittaa, miten jokainen meistä voi tarttua vastaavaan tilaisuuteen ja tulla lopulta rauhanrakentajaksi.
”Pystyimme vaikuttamaan sekä pokotien että marakwetien kylänvanhimpiin ja saimme heidät koolle ja keskustelemaan.”
Toimeentulomahdollisuudet paranivat tien siivouksen myötä
Kirkon Ulkomaanavun keskusteluryhmän johtaman rauhanneuvottelun jälkeen tilanne kahden yhteisön välillä ja koko Kerio-laaksossa on parantunut.
Benedicta, Milkan keskusteluryhmän moderaattori, kertoo, että pokotien ja marakwetien nuoret tulivat mukaan siivoamaan yhdeksän kilometrin mittaista tietä kahden yhteisön välillä. Tiivis pusikko oli tarjonnut piilopaikkoja aseistetuille ryöstäjille, ja siellä oli myös liikkumisen esteitä. Benedicta on ajan saatossa nähnyt kahden raskaana olevan naisen kuolevan mahdottoman tien takia.
”He olivat matkalla aluesairaalaan, joka on normaaliolosuhteissa kahden tunnin matkan päässä. Rauhantyö on pitänyt tien turvallisena. Kukaan ei enää kuole tien takia”, hän sanoo.
Marakwet- ja pokot-nuoret siivoavat pusikoita kahta yhteisöä yhdistävän tien varresta Pohjois-Keniassa.
Tie johtaa Lodion markkina-alueen päähän, joka on tärkeä yhteisöjen toimeentulon kannalta. Se helpottaa pääsyä terveyskeskukseen. Benedictan mukaan se auttoi ihmisiä käymään kauppaa ja korottamaan elintasoaan.
Kun COVID-19 rajoitti tapaamisia Kerio-laaksossa, naisten ryhmät keksivät luovia tapoja järjestää rauhankokouksia. Keskustelut rauhasta jatkuivat sulkutilan aikana radiokanavilla, kuten North Rift FM:llä ja Upendo FM Eldoretilla, ja naisilla oli tässä huomattava rooli.
”Keskusteluryhmät ovat voimaannuttaneet meitä naisia ja olemme nyt sitoutuneet edistämään ihmisoikeuksia ja johtamaan paimentolaisia ja kokonaisia yhteisöjä aseidenriisunnan, kehityksen, toimeentulon ja sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi”, Milka lisää.
1. Näkymätön työ. Kaikki naiset tekevät työtä, mutta kaikesta työstä ei makseta palkkaa. Perinteisesti työksi lasketaan tuottava työ. Sen ulkopuolelle jää näkymätöntä ja sen vuoksi palkatonta työtä, jota tehdään kodeissa ja virallisen talouden ulkopuolella. Maailmanlaajuisesti naiset tekevät 75 prosenttia palkattomasta työstä ja kuluttavat siihen kolmesta kuuteen tuntia päivässä. Suuri osa näkymättömästä työstä on hoivatyötä eli kodin piirissä tapahtuvaa lapsista, sairaista ja ikääntyneistä huolehtimista.
2. Koulutus. Yli 130 miljoonaa 6–17-vuotiasta tyttöä maailmassa ei pääse kouluun. Tyttöjen koulunkäynti saattaa jäädä kesken, jos perhe tarvitsee lapsen avuksi koti- tai palkkatöihin. Koulu saattaa keskeytyä myös kuukautisten tai avioliiton takia.
3. Kuukautiset aiheuttavat syrjintää. Esimerkiksi Nepalissa naisten liikkumista ja osallistumista perheen ja yhteisön toimintaan on rajoitettu kuukautisten aikaan. Rohingya-yhteisössä kuukautisten alkamisen jälkeen ei perinteisesti saa olla tekemisissä muiden kuin oman perheen poikien ja miesten kanssa. Kuukautisten alettua monet tytöt naitetaan ja he lopettavat koulunkäynnin.
4. Kuukautisköyhyys. Kuukautissuojien puute aiheuttavaa monenlaista vaivaa. Esimerkiksi pakolaisleireillä kunnollisia kuukautissuojia on saatavilla vähän tai ne ovat liian kalliita. Jos kuukautissuojia ei ole, tai niitä ei pysty koulussa turvallisesti vaihtamaan, tytöt jäävät pois koulusta. Toistuvat poissaolot johtavat helposti koulunkäynnin keskeytymiseen kokonaan.
5. Vessat kuuluvat jokaiseen arkipäivään, ja monille maailman naisille turvallisen vessan etsiminen on arkipäivää. YK:n mukaan kolmannes maailman naisista ei pääse turvallisesti vessaan. Kuukautisten aikaan turvallinen wc-tila, jossa on mahdollista peseytyä, on erityisesti tarpeen. Lukittava ovi tarvitaan häveliäisyyden lisäksi myös siksi, että wc-tilat altistavat naiset häirinnälle ja seksuaaliselle väkivallalle.
6. Työelämässä naisten asemaa heikentävät perinteiset roolit ja mallit. Asiaa ei helpota naisten harteilla oleva näkymätön hoivatyö, joka jonkun pitäisi tehdä siinä tapauksessa, että nainen on töissä. Tutkimuksissa on havaittu, että julkisrahoitteinen päivähoito lisää naisten palkkatyötä. Oma työ ja palkka lisäävät vaikutusmahdollisuuksia niin omassa elämässä kuin yhteiskunnassa laajemmin.
7. Naisiin kohdistuva väkivalta on törkeä ihmisoikeusloukkaus ja valitettavan yleinen ilmiö. Edes koti ei ole naiselle turvallinen paikka olla. Kolmasosa maailman naisista raportoi kokeneensa väkivaltaa lähisuhteessa. Naisten murhista 38 prosenttia on oman puolison tekemiä.
8. Katastrofitilanteet heikentävät hauraimmassa asemassa olevien tilannetta entisestään. Konflikti- ja sotatilanteet lisäävät parisuhdeväkivaltaa ja naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa. Esimerkiksi koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana Kirkon Ulkomaanavun toimintamaissa on raportoitu naisiin kohdistuvan väkivallan lisääntymisestä. Liikkumisrajoitusten ja terveyspalveluiden kuormittumisen vuoksi naisten on vaikea päästä seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyvien palveluiden äärelle, mikä saattaa tulevaisuudessa näkyä esimerkiksi ei-toivottuina raskauksina.
9. Epätasaisesti jakautunut valta. Päättävissä asemissa ympäri maailman enemmistönä ovat miehet. Tutkimukset osoittavat, että naiset ottavat todennäköisemmin huomioon naiskysymykset, perhepolitiikan, koulutuksen ja hoivan. Sillä, että naiset ovat päätöksenteossa vähemmistössä, on siis vaikutusta kaikkiin näihin asioihin. Naisten vaikutusvaltaa heikentää myös se, että he eivät ole mukana epävirallisissa miesvaltaisissa verkostoissa, joilla saattaa olla yllättävän paljon valtaa.
10. Lisärasitteet. Naisten jo lähtökohtaisesti epätasa-arvoinen asema huononee entisestään, jos heillä on vamman, iän, köyhyyden tai seksuaalisen suuntutumisen aiheuttama rasite. Esimerkiksi katastrofi- ja konfliktitilanteissa vammaiset naiset ovat erityisen haavoittuvaisia syrjinnälle ja väkivallalle. Heidän on myös vaikeaa päästä käsiksi palveluihin, jotka voisivat auttaa heitä. Vanhat, vammaiset tai köyhät naiset ovat usein riippuvaisia muiden avusta, mikä altistaa heitä hyväksikäytölle.
+1 Kirkon Ulkomaanapu huomioi tasa-arvoasiat kaikessa työssään
Kirkon Ulkomaanapu ja Naisten Pankki tekevät työtä naisten oikeuksien toteutumiseksi tukemalla naisten koulutusta ja toimeentuloa hauraissa maissa. Kirkon Ulkomaanavun naisten toimeentuloa tukevissa hankkeissa tarjotaan koulutusta yrityksen perustamiseen, markkinointiin ja taloudenpitoon. Keskeinen osa hankkeita on osuuskuntien ja säästöryhmien perustaminen. Osuuskunnat tukevat jäseniään yritystoiminnassa ja säästämisessä.
Toiminta tukee naisten oikeuksien toteutumista myös muilla tavoin. Osallistuminen osuuskuntatoimintaan ja sen päätöksentekoon vahvistaa naisten asemaa yhteisössä ja antaa varmuutta osallistua päätöksentekoon myös laajemmin. Osuuskuntatoiminta puolustaa naisten oikeuksia esimerkiksi tarjoamalla erilaisia ratkaisuja ja puuttumismalleja kotiväkivaltaan ja muuhun naisten kokemaan väkivaltaan.
Tyttöjen koulutus on yksi parhaista tavoista panostaa kestävään kehitykseen. Koulutetut naiset kouluttavat todennäköisemmin myös omat lapsensa. Koulunkäynti mahdollistaa itsensä elättämisen ja itsenäisen elämän.
Lähteet: Carolibe Criado Perez (2019): Näkymättömät naiset, WHO, Plan International
Ilman täyttää moottoripyörien pärinä. Enemmistö niistä on takseja, jotka kuljettavat matkustajia päivittäisiä asioitaan toimittamaan.
Kaduilla näkyy paljon nuoria. Maassa useampi kuin joka toinen on alle 25 –vuotias. Nuorten suuri osuus väestöstä ei kuitenkaan heijastu heidän asemaansa. Keski-Afrikan tasavalta on listattu maailman huonoimmaksi paikaksi elää nuorille.
Liikenteen seassa tulee säännöllisesti vastaan YK:n rauhanturvajoukkojen panssariautoja. Ne ovat vakiintunut osa pääkaupunki Banguin katukuvaa.
YK:n rauhanturvajoukkoja Banguin kaduilla. Kuva: Elina Kostiainen
Keski-Afrikan tasavalta ylittää harvoin kansainvälisen median uutiskynnyksen. Kun niin käy, uutiset koskevat pitkään jatkunutta konfliktia.
Maalla on kuitenkin toisetkin kasvot. Ne kuuluvat muutosta kärsimättömänä odottavalle nuorisolle.
”Elämä täällä on vaikeaa nuorille. Ne onnekkaat, jotka pääsevät kouluun, jäävät opintojen jälkeen tyhjän päälle. Heille ei ole tarjolla mitään”, Anthony Ngayakon, 21, kertoo.
Banguissa syntynyt Anthony toimii puheenjohtajana kahdessa nuorten kerhossa. Kirkon Ulkomaanapu on perustanut pääkaupunkiin sekä maan länsiosiin Bozoumiin ja Berberatiin rauhankerhoja, joissa nuorille tarjotaan mahdollisuus oppia konfliktin ratkaisutaitoja.
Anthony Ngayakon toimii kahden nuorten kerhon puheenjohtajana. Kuva: Patrick Meinhardt
Kerhoissa jälleenrakennetaan jakautunutta yhteiskuntaa sekä edistetään eri väestö- ja uskontoryhmien rauhanomaista rinnakkaiseloa. Tärkein tavoite on tehdä nuorista rauhan lähettiläitä.
Kerhon tapaamiseen tulleet nuoret ovat siististi pukeutuneita. Kun heillä on sanottavaa, he eivät epäröi tarttua huoneessa kiertävään mikrofoniin.
”Nuorten täytyy olla yritteliäitä ja ottaa tulevaisuus omiin käsiinsä, koska valtio ei tue heitä”, Anthony sanoo.
Monet nuoret yrittävät elättää itsensä elintarvikkeita ja erilaisia hyödykkeitä kaupustelemalla. Toimeen tuleminen ei ole helppoa. Pitkittynyt konflikti on johtanut monien yritysten lähtemiseen maasta. Epävarma tilanne ei houkuttele uusia ulkomaisia investointeja.
Monien mielenkiinnon kohde
Ranskan vallan alta vuonna 1960 itsenäistynyt Keski-Afrikan tasavalta on hyvä esimerkki maasta, jonka vauraus on kääntynyt sitä vastaan. Valtio on rikas luonnonvaroiltaan mutta elintasoltaan yksi maailman matalimmista. Maaperän rikkauksiin lukeutuvat erityisesti timantit, kulta, kupari, uraani ja puutavara.
Kolikon kääntöpuolena on, että rikkauksista ovat kiinnostuneita myös muut kuin maan omat kansalaiset.
Naapurimaiden ja muiden valtioiden sotkeutuminen maan sisäpolitiikkaan on usein pikemminkin lisännyt ongelmia kuin ratkaissut niitä.
Tuloksena ovat lukuisat levottomuudet ja vallankaappaukset.
Muun muassa naapurivaltio Tšadilla on arveltu olleen muitakin intressejä maassa kuin pelkästään yhteiskunnan vakauttaminen rauhanturvajoukkojensa kautta.
Edellisen kerran Keski-Afrikan tasavallassa tapahtui vallankaappaus vuonna 2013, jolloin Séléka -kapinalliset syrjäyttivät silloisen presidentin François Bozizén. Vallankaappauksen seurauksena syttyi sisällissota, jossa pääosin kristityistä koostuneet anti-Balaka -kapinalliset sekä pääosin muslimeista koostuneet Séléka -kapinalliset taistelivat vallasta. Séléka -kapinallisten ryhmittymän hajottua suuri osa maan muslimeista joutui pakenemaan maasta.
Ilmastonmuutos tarkoittaa ilmiötä, joka on teollisen aikakauden alun eli 1800-luvun jälkipuoliskon jälkeen vauhdittunut ihmisen toiminnan seurauksena. Ilmaston lämpeneminen johtuu ennen kaikkea niin sanottujen kasvihuonekaasujen eli ilmakehän hiilidioksidi-, metaani-ja typpioksiduulipitoisuuksien sekä troposfäärin otsonipitoisuuksien kasvusta. Suuren osan kasvihuonepäästöistä muodostaa ihmisen toiminta kuten fossiilisten polttoaineiden, öljyn, ja kivihiilen, polttaminen esimerkiksi lämmitys-ja energiantuotantotarkoituksissa sekä liikenteen päästöt.
2. Mittaushistoria
Vuosi 2019 oli mittaushistorian lämpimin. Yhdysvaltain ilmailu-ja avaruushallintoviraston Nasan mukaan maapallon lämpötila oli 0,98 Celsius-astetta eli lähes asteen lämpimämpi vuonna 2019 kuin koko 1900-luvun keskilämpötila. Kyse ei ole sattumasta, sillä vuodesta 1880 alkaen pidetyn tilaston viisi lämpöennätystä ajoittuvat kaikki vuosille 2015–2019. Lämpenemisen kriittisenä rajana pidetään 1,5 asteen nousua. Jos lämpeneminen jatkuu nykyistä vauhtia, 1,5 astetta ylittyy vuoteen 2050 mennessä.
3. Vaikutukset nyt
Jopa miljardi ihmistä maailmassa kärsii ilmastonmuutoksen aiheuttamista tulvista, kuivuudesta, merenpinnan kohoamisesta ja lisääntyneistä rajumyrskyistä, joista on tullut vaikeammin ennustettavia. Erityisen herkkiä ilmastonmuutoksen vaikutuksille ovat maailman köyhimpiin kuuluvat Afrikan ja Aasian kehittyvät maat ja maanviljelyksestä vahvasti riippuvaiset yhteisöt.
4. Maanviljely
Maanviljely on äärimmäisen haavoittuva elinkeino ilmastonmuutoksen aiheuttamien ääri-ilmiöiden edessä. Rajut ja yllättävät sääilmiöt voivat viedä sadon, mutta ilmastonlämpeneminen vaikuttaa myös viljelykasveihin ja esimerkiksi kasvukauden pituuteen. Muutoksesta voi olla paikallisesti etua joissakin osissa maailmaa, mutta pääsääntöisesti ilmiö vaikeuttaa maanviljelyä siellä, missä se on jo valmiiksi hankalaa mutta välttämätöntä hengissä pysymisen ja toimeentulon kannalta.
5. Ilmastopakolaiset
Vaikka ilmastopakolaisuudesta ja siirtolaisuudesta yleensä puhutaan kansainvälisenä, valtioiden rajoja ylittävänä ilmiönä, suurin osa muuttoliikkeistä tapahtuu maiden sisällä. Maailmanpankki arvioi, että seuraavien 30 vuoden aikana yli 140 miljoonaa ihmistä muuttaa ilmastonmuutoksen vuoksi maansa rajojen sisällä. Riskialueita ovat Saharan eteläpuoleinen Afrikka, Etelä-Aasia ja Latinalainen Amerikka, joissa asuu yhteensä yli puolet koko maapallon väestöstä.
6. Konfliktit
Yleensä ilmastonmuutos ei yksin synnytä konflikteja vaan se altistaa jo valmiiksi hauraita yhteisöjä konflikteille luomalla ihmisten ja ihmisryhmien välille kilpailua. Tilanne voi pahimmillaan muuttua aseelliseksikonfliktiksi. Nuoret ihmiset saattavat ajautua ääriliikkeiden pariin, jos vaihtoehdot mielekkääseen ja riittävään toimeentulon hankkimiseen ovat vähissä esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutusten vuoksi.
7. Talous
Ilmastonmuutos vaikuttaa myös taloudellisesti. Erityisen tuhoisia ovat sen synnyttämät äkilliset myrskyt, jotka voivat hetkessä pyyhkäistä mennessään kokonaisten kylien infrastruktuurin, tiet, koulut, sähköt ja viemäröinnin. Myrskytuhoilla on pitkäaikaisia vaikutuksia jopa miljoonien ihmisten toimeentulolle ja arjelle.
8. Luonnon monimuotoisuus
Ilmastonmuutos tuhoaa luonnon monimuotoisuutta. Jo yhden kasvilajikkeen tai eliölajin katoaminen vaikuttaa kymmeniin ellei satoihin muihin. Ennen pitkään monimuotoisuuden katoaminen vaikuttaa myös viljelykasvien menestykseen, kun esimerkiksi muita kasveja aiemmin ravinnokseen käyttäneet hyönteiset käyvät ihmisten ja kotieläinten ruoaksi kasvatettavien viljojen ja vihannesten kimppuun.
9. Suomi
Monet ilmastonmuutoksesta johtuvat ilmiöt näkyvät jo meillä Suomessa. Suomen talvista on vain muutaman vuosikymmenen aikana tullut leudompia ja vähälumisempia, ja vuoden keskilämpötila on noussut yli kaksi astetta. WWF:n mukaan talvikuukaudet ovat Suomessa lämmenneet kesäkuukausia enemmän ja joulukuussa keskilämpötila on noussut jo viisi astetta.
10. Hiilijalanjälki
Ihmiset rikkaammissa maissa kuluttavat luonnonvaroja ja aiheuttavat päästöjä moninkertaisesti verrattuna kehittyvien maiden väestöön. Siksi on hyödyllistä yrittää pienentää omaa hiilijalanjälkeään. Suuressa kuvassa ilmastotoimet tarvitsevat kuitenkin kansainvälistä yhteistyötä ja yhteisiä poliittisia lupauksia. Vain valtioiden välisellä yhteistyöllä voidaan pitää huoli siitä, että esimerkiksi kehittyvien maiden nousu köyhyydestä on mahdollista ilman, että ympäristö kärsii.
+1 Kirkon Ulkomaanapu huomioi ilmastoasiat kaikessa työssään
Voimme vielä vaikuttaa tulevaisuuteen ja ilmastonmuutokseen. Koska ilmasto lämpenee jo, pelkkä päästöjen leikkaaminen ei riitä. Peruutusnappia ei ole, ja siksi monet maailman hauraimmista valtioista tarvitsevat tukea sopeutuakseen.
Kirkon Ulkomaanapu (KUA) ottaa ilmastonmuutoksen uhkat ja vaikutukset huomioon kaikessa työssään. Erityinen ilmastotyökalu auttaa huomioimaan ilmastoon liittyvät näkökulmat osana KUA:n kaikkea toimintaa olipa kyse sitten sään ääri-ilmiöihin varautumisesta Etelä-Sudanin maaseutu-yhteisöissä tai ilmastoystävällisistä toimistokäytännöistä Helsingissä. Tärkeää on huomioida etenkin se, minkälaisia työ-ja viljelymahdollisuuksia tulevaisuudessa on ja tukea niitä esimerkiksi koulutuksen keinoin.
Ilmastonäkökulma ei ole KUA:n työssä uusi ulottuvuus, vaan työnja ohjelmien vaikutuksia ympäristölle on huomioitu jo pitkään. Erityisesti Afrikassa ja Aasiassa KUA tekee työtä, joka parantaa paikallisten ihmisten varautumista sään ääri-ilmiöihin ja tukee maanviljelyksestä riippuvaisten yhteisöjen kestävää toimeentuloa esimerkiksi koulutuksen avulla.
Vapaaehtoisia ihmisoikeustarkkailijoita Länsirannalle ja Itä-Jerusalemiin lähettävä Suomen EAPPI-ohjelma on huolestunut Israelin esittämistä aikeista liittää Länsirannan alueita itseensä.
Israel on viemässä parlamentin käsittelyyn 1. heinäkuuta siirtokunta-alueiden sekä Jordanlaakson liittämisen Israeliin. Alueet kattavat noin 30 prosenttia nykyisestä Länsirannasta. Alueliitokset ovat osa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin Lähi-idän rauhansuunnitelmaa, joka julkaistiin alkuvuodesta.
Nyt esitettyjen alueiden liittäminen Israeliin vesittäisi toiveet rauhan solmimisesta Israelin ja Palestiinan välille sekä haastaisi kansainvälistä yhteistyötä ohjaavien periaatteiden, kuten YK:n peruskirjan, lainmukaisuuden. Alueliitoksilla voi olla arvaamattomia vaikutuksia kansainvälisille suhteille laajemminkin.
Suomen Eappi-ohjelma on huolestunut alueliitosten mahdollisista seurauksista israelilaisten ja palestiinalaisten elämään, joka uhkaa vain vaikeutua.
”Pelkään alueliitosten tappavan alueen elinvoimaisuuden. Asun Betlehemin lähellä Beit Jalassa [Palestiinan hallinnon alaisella] A-alueella, mutta tämä ravintola ja maani ovat [Israelin hallinnoimalla] C-alueella. Pääsenkö ensi kuussa vielä kulkemaan edes takaisin? On hermostuttavaa odottaa tietoa, miten kulkeminen maiden, kodin ja perheen välillä onnistuu jatkossa. Beit Jala on tiheään asuttua aluetta, ja olemme riippuvaisia C-alueen maatalousmaistamme ja oliivipuistamme”, kertoo palestiinalainen kristitty Abu Issa.
Jos kansainvälinen yhteisö antaa liittämiselle hiljaisen hyväksyntänsä, se rapauttaa kansainvälistä sääntöperusteista järjestelmää, jolla on ratkaiseva merkitys Euroopan ja koko maailman vakaudelle ja turvallisuudelle.
Israel-Palestiina-konfliktin ratkaisun tulee perustua tasapuolisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen, jotta se olisi kestävällä pohjalla.
Euroopan tulee ottaa johtava rooli kansainvälisten toimijoiden yhteen tuomiseksi, jotta Israelin aikomat alueliitokset voidaan estää ja turvata oikeudenmukaisuuteen perustuvan ratkaisumallin edistäminen.
Väkivaltainen radikalisaatio koskettaa syvästi koko perhettä ja yhteisöä, josta nuori lähtee ääriliikkeen matkaan. Reach Out 3 -hanke keskittyy rakentamaan radikalisaation vastaisessa työssä keinoja, joilla voidaan tukea radikalisoituneen sosiaalisia verkostoja ja rakentaa luottamusta niiden ja viranomaisten välille.
Reach Out 3 -hanke on osa Suomen kansallista väkivaltaisen radikalisaation ja ekstremismin ennaltaehkäisyn kansallista toimenpideohjelmaa vuosina 2019–2023. Yhteistyössä ovat mukana sisäministeriön lisäksi muun muassa Helsingin, Turun, Tampereen ja Oulun väkivaltaisen radikalismin ennaltaehkäisyn paikallisverkostot, Erätauko-säätiö, Helsingin yliopisto, Pelastakaa Lapset ry ja Helsingin Diakonissalaitos.
Reach Out 3 -hankkeessa tuetaan viranomaisten, eri uskonnollisten yhteisöjen ja järjestöjen välisen yhteistyön ja luottamuksen rakentamista sekä kehitetään uusia toimintamalleja ja tuen muotoja perheille, joita väkivaltainen radikalisaatio on koskettanut.
”Perheet tarvitsevat tukea, koska esimerkiksi nuoren radikalisaatio vaikuttaa eniten hänen omaan perheeseensä ja se voi olla perheenjäsenille syvä trauma vielä vuosien kuluttua. Kriisin pitkittymiseen vaikuttaa se, että perheenjäsenet voivat kokea tilanteen niin häpeälliseksi, että he eivät uskalla puhua asiasta”, kertoo Reach Out -hankkeen koordinaattori Habiba Ali Kirkon Ulkomaanavusta.
Väkivaltaisen radikalisaation ehkäisyssä keskitytään pääsääntöisesti yksilötason interventioihin, vaikka yksilön ajautumiseen äärijärjestöjen toiminnan ja ajattelun piiriin vaikuttavat merkittävästi myös lähipiiri ja sosiaaliset verkostot.
”Lähipiiri ja sosiaaliset verkostot ovat merkittävässä roolissa myös, kun yksilö haluaa irrottautua äärijärjestöstä”, sanoo Ali.
Uusi tieto auttaa luomaan parempaa yhteistyötä viranomaisten ja perheiden välille
Tällä hetkellä kansainvälisesti on olemassa vain vähän tietoa siitä, kuinka radikalisoituneiden perheitä tai laajempaa lähipiiriä, uskonnollinen yhteisö mukaan lukien, on tuettu ja minkälaisia vaikutuksia tukitoimilla tai niiden riittämättömyydellä on ollut.
Tukitoimien vaikutusta selvitetään Reach Out 3 -hankkeessa. Selvitykseen osallistuu Suomen lisäksi viisi muuta EU- ja ETA-maata. Tarkoituksena on lisätä tietoa eri maiden tukitoimista ja niiden vaikutuksista radikalisoituneiden lähipiirissä ja yhteisötasolla. Tietoa tukitoimien tarpeesta ja vaikutuksista tarvitaan, että perheille ja yhteisöille pystytään antamaan enemmän ja oikeanlaista tukea ja tuen piiriin pääsemistä voidaan kehittää.
”Suuntaamme aineistonkeruumatkamme kohteisiin, joissa on perhe- ja yhteisötasolla tehty jo runsas vuosikymmen pitkäjänteistä työtä. Parhaista toimintamalleista on varmasti runsaasti opittavaa meilläkin”, sanoo Marko Juntunen, Kirkon Ulkomaanavun vanhempi asiantuntija.
Toiminta tukee radikalisoitumiseen liittyvien stigmojen ja väärän tiedon purkamista
Suomessa väkivaltaisen radikalisaation ja ekstremismin ennaltaehkäisy perustuu laaja-alaiseen yhteistyöhön eri vastuuviranomaisten, järjestöjen ja uskonnollisten yhteisöjen välillä kansallisella ja paikallisella tasolla. Suomessa on viime vuosina tehty selvitystyötä koskien erityisesti sitä, kuinka haavoittuvassa asemassa olevat henkilöt, jotka ovat radikalisoitumassa tai jo radikalisoituneet, löytäisivät palvelujen piiriin oikea-aikaisesti.
Suomessa julkaistiin vuonna 2019 sisäministeriön Rajapinta-hankkeen suositukset siitä, kuinka yhteistyötä viranomaisten, järjestöjen ja uskonnollisten yhteisöjen välillä tulisi tiivistää. Tarkoituksena on helpottaa apua tarvitsevien pääsy tuen piiriin. Reach Out 3 -työ jatkaa Rajapinta-hankkeen mukaisen yhteistyön tukemista ja tiedon levittämistä yhteisötasolle koulutusten ja yhteisödialogien avulla.
Reach Out 3 -hankkeen toiminnoissa edistetään seuraavia asioita:
Luottamuksen rakentaminen eri toimijoiden välillä yhteistyön lisäämiseksi ja
Väkivaltaisen radikalisoitumisen ennaltaehkäisytyössä toimivien järjestöjen ja uskonnollisten yhteisöjen osaamisen ja valmiuksien lisääminen, jotta haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset ja heidän lähipiirinsä saavat halutessaan riittävää tukea.
Reach Out 3:n aikana tuotetaan koulutusmateriaalia yhteistyössä hankkeen ohjausryhmän kanssa. Tarkoituksena on varmistaa, että materiaalien sisällöt vastaavat olemassa olevia käytäntöjä ja tukevat paikallisen yhteistyöverkostojen toimintaa. Lisäksi luodaan eri kielillä palveluohjausta tukevaa ohjeistusta, että eri kieliryhmillä on mahdollista toimia osana palveluohjausta ja pääsy tarvittavan tiedon äärelle. Vuorovaikutukseen perustuvalla dialogitoiminnalla vahvistetaan eri kohderyhmien kykyä ja osaamista hankalia aiheita koskevien turvallisten keskusteluiden fasilitoinnissa. Toiminta tukee radikalisoitumiseen liittyvien stigmojen ja väärän tiedon purkamista, mikä lisää valmiutta toimia osana ennaltaehkäisevää toimintaa ja kohdata tukea tarvitsevia ihmisiä.
SYYRIA. Sota on piinannut syyrialaisia keväästä 2011 asti. Maasta pakolaisena paenneiden ihmisten määrä vastaa Suomen väkilukua, ja lisäksi yli kuusi miljoonaa syyrialaista elää pakolaisena omassa maassaan.
Sodassa on lähes vuosikymmenen aikana nähty useita erilaisia vaiheita, ja osa syyrialaisista on paennut kotoaan jo useamman kerran joko oman maansa rajojen sisäpuolella tai ulkomaille.
Kun kotikatu ja kaikki tuttu joutuu putoavien pommien runnomaksi, mukaan ehtii ottaa vain tärkeimmän. Ihmiset sodan hävityksen ja kauhujen keskellä ikävöivät kotejaan ja toivovat lapsilleen parempaa tulevaisuutta.
Lokakuussa 2019 Syyrian naapurimaa Turkki aloitti sotilaallisen operaationsa Koillis-Syyriassa. Pommituksia kodeistaan pakeni yli 200 000 ihmistä. Heidän joukossaan olivat Rima Khalaf Muhamad, 37, ja Mariam al-Issa, 41.
”Eniten minua surettaa se, että en pysty vastaamaan lasteni tarpeisiin. Kaikki on muuttunut liikaa sotaa edeltävistä ajoista.”
”Olemme joutuneet lähtemään kotoa jo kahdesti tämän sodan aikana”
Rima Khalaf Muhamad.
RIMA KHALAF MUHAMAD. ”Kuvitella, jos voisimme unohtaa kaiken tämän sotimisen, ajatella tulevaisuutta. Jos emme itsemme, niin ainakin lastemme vuoksi.
Asuin puolisoni ja lasteni kanssa Ras al-Ainin kaupungissa. Meitä on yhteensä viisi. Olimme sairaalassa toisen perheen kanssa, kun kotikaupunkini pommitukset lokakuun alussa alkoivat. Kokosin lapseni ja pakenimme koko perhe.
Elämä pakolaiskeskuksessa ei ole mukavaa, mutta se on parempaa kuin se, ettei ole mitään, tai asua teltoissa. Henkilökunta on tehnyt parhaansa tehdäkseen olomme tervetulleeksi. He ovat jakaneet meille patjoja ja peittoja, mutta talvi on kylmä. Jouduimme tekemään kaikkemme pysyäksemme lämpiminä, pukemaan nukkumaan mennessä kaikki vaatteet päälle.
Olemme joutuneet peseytymään ainoassa asuinhuoneessamme, jossa ei ole viemäröintiä. Alkuun meillä ei ollut kunnollisia käymälöitä, nytkään niitä ei ole tarpeeksi ihmisten lukumäärään nähden.
Alussa jaoimme huoneemme toisen perheen kanssa.
Silti ajattelen, että jätin ennemmin kaiken omaisuuteni ja kotini selviytyäkseni hengissä perheeni kanssa. Olemme joutuneet lähtemään kotoa jo kahdesti tämän sodan aikana. Jos olisimme jääneet, olisimme varmasti joutuneet kranaattitulen tai ilmaiskujen kohteeksi. Joku perheestäni olisi voinut kuolla tai olisimme voineet jäädä sortuvan kotitalomme raunioihin tai menettää kaiken muutenkin. Jumala yksin tietää.
Eniten minua surettaa se, että lapseni eivät voi olla koulussa. He olivat peruskoulun neljännellä, viidennellä ja kuudennella luokalla.
Minä työskentelin leipomossa ja pelloilla. Niitin ja pakkasin vehnää ja kuminaa. Tein töitä aina, kun se oli mahdollista ja lapseni saivat olla koulussa. Vietimme paljon aikaa yhdessä perheenä mutta myös naapureidemme kanssa. Kokoonnuimme yhteen, juttelimme ja kerroimme vitsejä kuin olisimme yhtä perhettä.
Toivon eniten, että kotikaupunkimme palautuisi entiselleen ja voisimme palata sinne, tehdä töitä ja tuntea olevamme turvassa. Tietysti ajattelimme ensin, että lähtö olisi vain väliaikainen, että pystymme palaamaan. Odotimme iltahämärään asti vain ymmärtääksemme, ettei toivoa paluusta ollut. Siksi jatkoimme matkaa ja hakeuduimme pakolaiskeskukseen.”
”Kaikki on muuttunut liikaa sotaa edeltävistä ajoista”
Mariam al-Issa.
MARIAM AL-ISSA. “Perheeseeni kuuluvat puolisoni lisäksi poikani, kolme tytärtä ja yksi tyttärentytär.
Asumisolosuhteita tässä pakolaiskeskuksessa ei voi millään verrata kotiimme eikä kukaan varmasti niin tee. Asumme koulurakennuksessa ja täällä on vaikea löytää omaa rauhaa tai henkistä tukea. Meiltä puuttuu suurin osa elämiseen tarvittavista perustarvikkeista aina lämmöstä lähtien.
Kotikaupunkimme on nimeltään Ras al-Ain. Muistelen sitä ja erityisesti kotikatuamme, jota pitkin pakomatkamme alkoi. Lapseni pelkäsivät kuollakseen, kun hävittäjät ja kranaatinheittimet murjoivat kaupunkiamme. Meillä oli vain yksi vaihtoehto: paeta. Niin tekivät kaikki muutkin naapurustossamme.
Itselleni tämä oli jo toinen pakomatka. Valitsimme kohteeksemme Hasakan kaupungissa sijaitsevan pakolaiskeskuksen, koska se tuntui turvallisimmalta ja koska täällä lapsillani voi jossain vaiheessa olla mahdollisuus jatkaa koulunkäyntiään. Lapsistani nuorin on yhdeksännellä luokalla koulussa ja vanhimmat ovat jo opiskelemassa.
Tyttäristäni Amal on lopettanut opiskelemisen. Toinen tyttäreni Bushra ahkeroi päästäkseen opinnoissaan eteenpäin. Joudumme tekemään paljon työtä, että hän keskittyisi opintoihinsa. Olosuhteet eivät kannusta opiskelemaan.
Sota on vaikuttanut meihin kaikkiin – myös minuun. Olen aivan loppu henkisesti, moraalisesti ja taloudellisesti. Eniten minua surettaa se, että en pysty vastaamaan lasteni tarpeisiin. Kaikki on muuttunut liikaa sotaa edeltävistä ajoista.
Silloin annoin kaikkeni lasteni puolesta ja luodakseni heille parhaat olosuhteet opiskella. Nyt kaikki on mennyttä. Elämme jatkuvan paineen alla.
Joskus kysyn puolisoltani, jonka kanssa olen ollut naimisissa kaksikymmentä vuotta: ’mitä voimme tehdä?’ En koskaan saa vastausta.
Toivon vain, että voisimme palata kotiin, että lapseni pääsisivät takaisin opintojensa pariin ja saisimme mielenrauhan.
Sanoisin, että suurin syy, jonka vuoksi tunnemme niin paljon tyytymättömyyttä, johtuu koti-ikävästä. Esitämme tyytyväisempää kuin olemme, koska emme halua elää kasvot suruun vääntyneenä. Elämänhalumme ylittää kaikki murheet.”
Haastattelut ja kuvat: Abu Talib al-Buhaya
Teksti: Elisa Rimaila
”On tärkeää huomata, että vihapuhetta tuottaa vain pieni, joskin aktiivinen vähemmistö”, muistuttaa vuoden 2019 globaalikasvattajana palkittu Hanna Ruohikko.
Kun somevirta täyttyy loukkaaviksi tarkoitetuista kommenteista ja solvauksista, sitä pysähtyy miettimään, mitä on tapahtunut toisten kunnioittamiselle ja asioiden laaja-alaisemmalle ymmärtämiselle.
”Joiltain osin asenteet yhteiskunnassamme ovat kiristyneet. Olen esimerkiksi saanut kokea itseeni kohdistuvaa verkkovihaa globaalikasvatustyöni vuoksi”, sanoo Hanna Ruohikko, jonka Opettajat ilman rajoja -verkosto valitsi syksyllä vuoden 2019 globaalikasvattajaksi.
Tietoisuus siitä, miten ilmiöt ja tapahtumat liittyvät toisiinsa, on kuitenkin lisääntymässä. Turussa Puolalanmäen lukiossa uskontoa, elämänkatsomustietoa ja filosofiaa opettavan Ruohikon mukaan enemmistö pitää globaalikasvatusta jo itsestään selvänä osana opetusta.
”Enää ei juuri esiinny näkemystä, jonka mukaan näiden teemojen käsittely olisi turhanpäiväistä maailmanparannusta. Ympäristön tila, konfliktit ja poliittisen ilmapiirin kiristyminen eri puolilla maailmaa synnyttävät tarpeen ajanmukaiselle ja kriittiselle globaalikasvatukselle.”
Demokratia ei ole itsestäänselvyys, vaan se vaatii jatkuvaa vahvistamista ja rakentamista.
Siltojen rakentaja
Globaalikasvatusta Turun lukioiden välillä koordinoiva Ruohikko on ollut mukana käynnistämässä hanketta, jossa luotiin kontakteja lukiolaisten ja alaikäisinä Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden välille. Kurssilla vierailtiin alaikäisten turvapaikanhakijoiden ryhmäkodilla, autettiin läksyissä, ohjatiin suomen kielen harjoituksia ja askartelua sekä pidettiin kielikahvilaa.
”Opiskelijat tuntuivat saavan kurssista merkityksellisiä kokemuksia, ja ennakkoluulot turvapaikanhakijoita ja vastaanottokeskusta kohtaan hälvenivät.”
Hanke jäi päätyttyään Puolalanmäen lukion teemaopintokurssiksi, ja nykyisin sen saavat valita Turun kaikkien lukioiden opiskelijat.
”Kurssi antaa paljon niin lukiolaisille, muualta Suomeen tulleille nuorille kuin meille opettajillekin. Erityisesti korostuvat sosiaaliset taidot, kieli- ja kulttuuriosaaminen, empatia ja dialogitaidot.”
Globaalikasvatuksen tavoite on Ruohikon mielestä saada ihmiset toimimaan ja vaikuttamaan itselleen merkityksellisen asian puolesta.
”Toiminta voi olla hyvin pienimuotoista, mutta oma aktiivisuus synnyttää onnistumisen kokemuksia ja luo positiivisen kehän: minä voin asioille jotain.”
Kun olin lukiolainen Saksassa, ei YouTubea ollut edes vielä olemassa. Historianopettaja näytti meille dokumenttielokuvan osana oppituntia natsien vallan ajasta. Yleensä luokkani käytös vaihteli ironisen kyynisestä kyllästyneen välinpitämättömään ja hiljaa emme olleet koskaan. Mutta tämä dokumentti veti meidät täysin hiljaisiksi. Se näytti Auschwitzin keskitysleirin avaamisen heti sodan päätyttyä. Dokumentti oli niin raju, että kukaan ei päästänyt ääntäkään, edes opettaja ei pystynyt puhumaan meille sen jälkeen. Ehkä tämä voisi olla esimerkki yksinkertaisesta rauhanteknologiasta. Sodan kauhujen dokumentointi ja esittäminen, jotta muisto sodasta säilyy ja pitää yllä rauhaa.
Näin ajatellen rauhanteknologia, vaikka kuulostaakin futuristiselta, ei ole uusi innovaatio. Nykyisessä YouTuben värittämässä mediamaailmassa Isisin ja kumppaneiden väkivaltaiset rekrytointistrategiat näyttävät, kuinka dokumenttifilmejä voidaan käyttää myös sodan palveluksessa. Teknologia ei ole koskaan yksisuuntaista.
Rauhanteknologialla (PeaceTech) tarkoitetaan teknologian käyttämistä konkreettisesti edistämään kokonaisvaltaista ja kestävää rauhaa.
Voidaanko siis sanoa, että ”rauhan puute + teknologia = rauha”? Asia ei tietenkään ole näin yksinkertainen.
Usein sanotaan, että teknologia on neutraalia ja sen käyttö voi johtaa käytöstä riippuen myönteiseen tai kielteiseen lopputulokseen. Väitettä teknologian neutraaliudesta on käyttänyt esimerkiksi Facebook. Se on kuvannut itseään neutraaliksi alustaksi, joka ei ole vastuussa siellä julkaistavasta sisällöstä. Facebook joutui kuitenkin painostuksen alle Myanmarissa sen jälkeen, kun se ei toiminut vihapuhetta vastaan. Myöhemmin se joutui pyytämään anteeksi, että käyttäjätietojen kerääminen oli sallittu ilman käyttäjien suostumusta ja että mahdollisista äänestäjistä kerättiin profiilitietoja. Vaikka teknologia ei itsessään ole neutraalia, sitä voidaan käyttää moniin tarkoituksiin: sillä voidaan edistää ja mahdollistaa kestävää rauhaa ja se tarjoaa monia tapoja käsitellä monimutkaisia konflikteja. Ehkä yleisemmin teknologia kuitenkin edistää ja mahdollistaa konfliktia.
Yhteiskunnat ovat korkeasti digitalisoituneita. Siksi myös rauhantyössä pitää hyödyntää teknologiaa.
Teknologia on yhä enemmän osa yhteiskuntia. Mutta samalla kun se on kaikkialla läsnä oleva, se muuttuu näkymättömäksi. Olemme pisteessä, jossa yhteiskunnat ovat korkeasti digitalisoituneita ja algoritmeilla, tekoälyllä ja robotiikalla on tärkeä osa kaikessa uudessa kehityksessä. Siksi myös rauhantyössä pitää hyödyntää teknologiaa. Ei minkään yksinkertaistetun teknologiauskon vuoksi, vaan koska se antaa lisää työkaluja rauhan etsimiseen. Koska väkivaltaiset konfliktit ovat valtava maailmanlaajuinen ongelma, ei digitaalisia keinoja rauhan puolesta voi jättää käyttämättä.
Väite, että rauhanteknologiaa tarvitaan sotateknologian vuoksi on tylsä, mutta tosi.
Sotateknologia kukoistaa, ja vaikkakaan sitä ei välttämättä kutsuta tällä nimellä eikä se ole kovin näkyvää, niin se on myös todellisuutta. Kyberaseita käytetään jopa avoimesti ja mikä pahinta niiden kohteina ovat, suoraan tai epäsuorasti, siviilit. Infrastruktuurin targetointi ja häirintä näyttää olevan yleistä. New York Times -lehden mukaan Yhdysvallat kiihdyttää digitaalisia hyökkäyksiä Venäjän sähköverkkoon varoituksena presidentti Vladimir Putinille ja osoituksena siitä, että Donald Trumpin hallinto käyttää kyberaseita aiempaa aggressiivisemmin. Hyökkäykset liittyvät osaltaan kostoon Venäjän hyökkäyksistä Yhdysvaltojen tietoverkkoja vastaan. Yhdysvallat ja Venäjä käyvät digitaalista kylmää sotaa – ja se uhkaa kuumentua.
