Maailmanlaajuisesti melkein joka kymmenennellä pakolaisella on jonkinlainen vamma, joka vaikuttaa heidän elämäänsä ja mahdollisuuksiinsa käydä koulua tai hankkia ammatti.
Kuva: Antti Yrjönen Teksti: Elisa Rimaila
Tumaine Sebikari oli 16-vuotias, kun hän pakeni yksi Kongon demokraattisesta tasavallasta Ugandaan. Ensimmäiset vuodet hän elätti itseään viljelemällä maapalaa, jonka Ugandan valtio myönsi hänelle Rwamwanjan pakolaisasutusalueelta. Lisätuloja Tumaine sai tekemällä kulloinkin tarjolla olleita hanttihommia.
Kolme vuotta sitten Tumainen elämä muuttui. Hänen toinen jalkansa alkoi turvota rajusti, mikä lopulta johti koko säären ja jalkaterän amputoimiseen. Yhtäkkiä nuoren miehen ei ollut mahdollista tehdä töitä eikä edes viljellä omaa peltoaan.
Oman kodin jättäminen pakon edessä on ihmiselle järkyttävä kokemus. Kun nuori pakolainen on lisäksi vammautunut, epätoivo voi olla moninkertaista. Tumaine joutui kerjäämään saadakseen riittävästi syötävää. Koulu oli jäänyt pakolaisuuden myötä kesken, eikä Tumainella ollut ammattia.
ERÄÄNÄ PÄIVÄNÄ Tumaine kuuli Kirkon Ulkomaanavun pakolaisalueella tarjoamasta ammatillisesta koulutuksesta. Nyt hän opiskelee räätäliksi.
”Räätälinä pystyn työskentelemään istuen eikä jalan puuttuminen haittaa”, hän sanoo.
Puoli vuotta kestävän koulutuksen jälkeen Tumaine aikoo työskennellä ystävänsä räätäliliikkeessä osa-aikaisesti, kunnes saa säästettyä tarpeeksi rahaa ompelukonetta ja oman liikkeen avaamista varten.
”Opiskelen tulevaisuuteni vuoksi. Haluan elää hyvin”, hän sanoo.
Maailmanlaajuisesti melkein joka kymmenennellä pakolaisella on jonkinlainen vamma, joka vaikuttaa heidän elämäänsä ja mahdollisuuksiinsa käydä koulua tai hankkia ammatti, arvioivat kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM ja YK:n pakolaisjärjestö UNHCR. Haasteet koskevat siis noin 12 miljoonaa kotinsa jättänyttä. Kirkon Ulkomaanavun hankkeissa pyritään lisäämään myös vammaisten henkilöiden mahdollisuutta koulutukseen ja toimeentuloon.
KUVAAJALTA: Hyvä kuva vaatii paljon kuvattavalta. Hänen pitää olla valmis avaamaan elämäänsä yleisölle ja sietämään perässä roikkuvaa kuvaajaa. Parhaat kuvat vaativat myös aikaa, jotta kuvattavan tilanne hahmottuu riittävällä tarkkuudella. Mitä ei ymmärrä, ei voi myöskään kuvata. Tumainen kuva on onnistunut, sillä hän oli valmis uhraamaan meille päiviä ja puhumaan avoimesti vastoinkäymisistään, jotta me voisimme paremmin ymmärtää ja näyttää, minkälaista elämä jalkansa menettäneenä pakolaisena Ugandassa on.
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
Voit katsoa myös videon, jossa Tumaine kertoo elämästään. Lyhytdokumentti on kuvattu osana vuoden 2024 Yhteisvastuukeräyksen kampanjaa.
Osallistu Yhteisvastuukeräykseen
Lähetä tekstiviesti APU20 (20 € lahjoitus) numeroon 16588 tai lahjoita valitsemasi summa MobilePaylla numeroon 85050. (Keräyslupa RA/2020/639 ja ÅLR/2023/7525)
Toisenlaiset Lahjat ovat aineettomia lahjoja, jotka parantavat elämänlaatua kaikkien köyhimmissä maissa. Näyttelijä Miia Nuutila antaa mielellään lahjaksi ammattikoulutuksen.
VALO VÄHENEE ja vuosi rullaa kohti loppuaan. Ne ovat merkkejä joulun lähestymisestä. Vuoden pimeimmän ajan juhlapyhään kuuluu valtava määrä erilaisia perinteitä ja tapoja. Jouluun liitetään usein yhdessäoloa ja yltäkylläisyyttä, mutta joulu voi olla myös rankka kokemus siksi, etteivät kaikki koe pystyvänsä täyttämään joululle asetettuja vaatimuksia. Ehkä osittain tästä syystä joulu on monille myös solidaarisuuden juhla, jonka alla muistetaan tukea tarvitsevia.
Näyttelijä Miia Nuutila tunnustautuu vankkumattomaksi jouluihmiseksi. Loppuvuodesta Nuutila kiertää ympäri Suomea esiintymässä Terapian tarpeessa jälleen -musiikkikomediassa, mutta joulun aika on pyhitetty ihan muille asioille. Näyttelijän jouluun kuuluvat muun muassa melankoliset joululaulut, yhdessäolo ja läheisten muistaminen.
”Aloitan jouluun valmistautumisen jo hyvissä ajoin. Joulu on niin paljon kaikkea, että sen viettämiseen ei riitä kaksi joulupäivää. Jouluun voi laskeutua pitkään, ja se pitää sisällään paljon tunnetta”, Nuutila kertoo.
Suomalaisista 90 prosenttia aikoo antaa joululahjoja, kertoo Tilastokeskus. Tavarantäyteisessä maailmassa esineiden antaminen ja saaminen ei välttämättä ole monelle mieleen. Myös Nuutila suosii aineettomia lahjoja, joita hän antaa esimerkiksi kulttuurielämyksinä.
”Jos ei tule suoraa ohjetta, on vaikea keksiä mitään konkreettista tavaraa annettavaksi. Mieluummin lahjoitan aineettomia lahjoja.”
Jouluna muistetaan myös kaukaisempia läheisiä
Juhlapyhien viettämiseen liittyy myös lämpimien tekojen ulottaminen oman lähipiirin ulkopuolelle. Tilastokeskuksen mukaan kolme viidestä suomalaisesta osallistuu joulunaikaan hyväntekeväisyyteen. Miia Nuutila kuuluu tähän joukkoon.
”Jos on mahdollisuus, niin jouluna haluaa myös antaa muille.”
Lapset ja nuoret ovat lähellä Nuutilan sydäntä, minkä vuoksi hänen suosikkinsa Toisenlaisista Lahjoista on ammattikoulutus.
”Koen tärkeäksi antaa heikossa asemassa olevalle nuorelle mahdollisuuden hyvään ammattiin. Nuorella elämä on vielä edessä. On tärkeää tuoda toivoa, iloa ja uskoa omiin mahdollisuuksiin. Koulutuksen ja työn avulla nuori pääsee toteuttamaan itseään ja elämään arvokasta ja itsenäistä elämää.”
Ylipäätään Nuutilalle auttaminen on tärkeää.
”Jos ajatellaan ettei kukaan tukisi, se olisi kauheaa. Maailman tilanne on niin hurja ja avun tarvitsijoita niin paljon.”
Nuutila haluaa muistuttaa, että monet tavalliset suomalaiset ovat ahtaalla inflaation ja korkokäyrien sojottaessa ylös eikä kaikilla ole varaa antaa rahalahjoituksia.
”Auttaa voi monin tavoin. Voi esimerkiksi lahjoittaa lasten pieneksi menneitä vaatteita ja omaa aikaa tai allekirjoittaa vetoomuksia. Auttamisesta tulee todella hyvä fiilis.”
Teksti: Markus Silvennoinen Kuva: Mikko Mäntyniemi
Ammatillinen koulutus avaa ovia, jotka pakolaisuus hetkellisesti lukitsi
Rwamwanjan pakolaisasutusalueella tuhannet pakolaiset, joista suurin osa on nuoria, kohtaavat valtavia haasteita elämän perusasioissa. Yksi niistä on toimeentulo, jonka lähteet ovat niukassa pakolaiselämän keskellä.
KIRKON ULKOMAANAPU käynnisti yrittäjyyteen keskittyvän ammatillisen koulutusohjelman Rwamwanjan pakolaisasutusalueella Ugandassa. Ohjelmalla on ollut välitön vaikutus alueella elävien nuorten ihmisten elämässä.
Kaksi Rwamwanjan pakolaisasutusalueella Länsi-Ugandassa elävää nuorta jakoivat kanssamme tarinansa siitä, kuinka Kirkon Ulkomaanavun ohjelma on parantanut heidän elämänlaatuaan ja tulevaisuudennäkymiään. Ohjelma toteutetaan Suomen ulkoministeriön ja YK:n pakolaisjärjestön tuella.
Särkyneistä unelmista kohti luovan alan menestystä
Gaston Chirimwami on kongolainen pakolainen, joka ennen kotimaastaan pakenemista haaveili muusikon urasta. Unelma joutui koetukselle, kun hän joutui pakenemaan kotimaansa konfliktia rajan yli naapurimaahan Ugandaan. Onnekseen Chirimwami pääsi osallistumaan Kirkon Ulkomaanavun luovien alojen Creative Industries -ohjelmaan Rwamwanjan pakolaisasutusalueen koulutuskeskuksessa.
Chirimwami löysi koulutuksessa aivan uuden intohimon videotuotannosta ja oppi uusia taitoja kuten kuvausta ja videomateriaalin leikkaamista. Nuorukainen ei vain saanut vahvistusta itsetunnolleen vaan hän löysi uuden toimeentulon lähteen itselleen kuvaajana.
“Uskon, että voin luoda uraa sekä musiikin että videotuotannon puolella kuten Teknon kaltaiset menestyneet muusikot”, Chirimwami sanoo ja viittaa supersuosittuun nigerialaiseen artistiin Tekno Milesiin.
Gaston Chirimwami kuvaa videota Rwamwanjan pakolaisasutusalueella. Hän on suorittanut Kirkon Ulkomaanavun luovien alojen koulutuksessa kuvaajan ja video- ja valokuvaeditoinnin opinnot. KUVA: Shema Bienvenu / KUA
Kampaajan ammattitaito elättää koko perheen
Majengo Sadick on sisukas nuori mies, joka vastaa nykyisin kuudesta nuoremmasta sisaruksestaan. Hän törmäsi Rwamwanjan pakolaisasutusalueella Kirkon Ulkomaanavun ammatillisen koulutuksen ohjelmaa, mikä muutti hänen elämänsä täysin. Suoritettuaan kampaajan opintonsa Sadick avasi pakolaisasutusalueella oman liikuteltavan kampaamonsa.
Sadickin uudet taidot kampaajana avasivat ovia lukuisiin työmahdollisuuksiin, mutta hän löysi samalla myös oman intohimonsa, josta ei ollut koskaan ollut tietoinen. Sadick on nykyisin myös kosmetologi ja hän paitsi omistaa oman yrityksen myös tukee nuorempien sisarustensa koulutusta.
”Olen iloinen, että Kirkon Ulkomaanapu antoi minulle mahdollisuuden opiskella ammattiin ja saada ammatillisen pätevyyden ilmaiseksi. Kotimaassani Kongon demokraattisessa tasavallassa olisin joutunut maksamaan pitkän pennin näistä kouluista”, hän kertoo.
Majengo Sadick letittää asiakkaansa kotona tämän hiuksia. Hän on suorittanut KUA:n tukemana ammatillisen kampaamoalan koulutuksen ja hänellä on oma alan yritys Rwamwanjan pakolaisasutusalueella. KUVA: Shema Bienvenu / KUA
Ammatillinen koulutus muuttaa koko elämän
Yksittäisten onnistumistarinoiden lisäksi Kirkon Ulkomaanavun ammatillisella koulutuksella on ollut suuri merkitys koko Rwamwanjan pakolaisasutusalueen yhteisölle. Ohjelmaan kuuluvilla ompelijan, kampaamo- ja kauneudenhoitoalan sekä maanviljelyn ammatillisilla koulutuksilla on ollut työllistävä vaikutus, kun tutkinnon suorittaneet entiset opiskelijat ovat perustaneet omia yrityksiään ja luoneet sitä kautta palveluja alueelle.
Pakolaisyhteisön nuorten vanhemmat ovat saaneet todistaa koulutuksen luomaa muutosta omin silmin. Nyt nuorilla, joilla ennen ei näyttänyt olevan toivoa, on tärkeä rooli paitsi omien myös yhteisönsä muiden ihmisten tulevaisuuden rakentamisessa ja työttömyyden taklaamisessa. Moni tuore ammattilainen on myös lähtenyt pakolaisasutusalueelta ja Kamwengen maakunnasta etsimään työmahdollisuuksia myös isoista kaupungeista.
Toivo paremmasta tulevaisuudesta palaa pakolaisten ulottuville yksi ammattilainen kerrallaan.
Teksti ja kuvat: Shema Bienvenu
Kirjoittaja on Kirkon Ulkomaanavun Ugandan maatoimiston viestintäharjoittelija. Hän on suorittanut yläkoulunsa loppuun KUA:n tuella ja opiskelee nyt yliopistossa journalistiikkaa ja viestintää. Olemme ylpeitä, että Shema valitsi KUA:n harjoittelupaikakseen.
Tekoja: Ammattikoulutus rakentaa tulevaisuutta Etelä-Sudanissa
Mitä maailman nuorimpaan valtioon Etelä-Sudaniin kuuluu? Miten pitkittynyt konflikti vaikuttaa paikalliseen ruoantuotantoon? Tekoja-podcastin juontaja Ulriikka Myöhänen soittaa kaukopuhelun Kirkon Ulkomaanavun viestinnän asiantuntijalle Björn Uddille Itä-Afrikkaan.
MUISTATKO VIELÄ vuoden 2022 Yhteisvastuukeräyksen yhteydessä tapaamamme eteläsudanilaisen Rosen, joka halusi käydä koulunsa kunnolla vaikka moni ystävä oli pudonnut opinnoista pandemian aikana? Entä Samuelin, joka oli palannut Ugandassa pakolaisena viettämiensä vuosien jälkeen kotipaikkakunnalleen Etelä-Sudanin Yeihin, ja yritti päästä kouluun?
Kirkon Ulkomaanavun viestinnän asiantuntija Björn Udd matkusti Etelä-Sudaniin ja päivittää Tekoja-podcastin aiemmalta kaudelta ja Yhteisvastuukeräyksen vuoden 2022 kampanjasta tutun Rosen kuulumiset. Rosen elämä on reilun vuoden aikana ehtinyt mullistua täydellisesti ja hän kertookin nyt, miten pienen vauvan kanssa voi jatkaa opintoja. Kuulemme Tekoja-podcastissa myös, millaiselta näyttää ja maistuu eteläsudanilaisen ammattikoulun valmistujaisjuhla.
Tekoja-podcastin juontaa viestinnän asiantuntija Ulriikka Myöhänen.
Kausi 2, jakso 1: Keniassa ilmastokriisi tekee nuorista karjavarkaita Kausi 2, jakso 2: Järkyttävä sota Ukrainassa jatkuu Kuuntele lisää Tekoja.
Saavutettava versio keskustelusta
[Musiikkia alkuun]
Björn [00:00:10]:
Haloo
Ulriikka myöhänen [00:12:00]:
No moikka Björn, tässä Ulriikka.
Björn [00:00:14]
No moi Ulriikka.
Ulriikka myöhänen [00:00:17]:
No hei, missäs sää meet, onks sulla aikaa jutella?
Björn [00:00:19]:
Joo, mä oon täällä Ugandassa hotellihuoneessa. Saavuin just paikan päälle, niin voin, mulla on hetki aikaa.
Ulriikka myöhänen [00:00:27]:
Okei, no hei onpa tosi hyvä juttu, että mä sain sut nyt kiinni. Me ollaan tässä Suomessa seurattu vähän huolissamme tätä Itä-Afrikan tilanteen kehittymistä, ja siellä on menny nyt aika moni sadekausi nyt pieleen, ja ruoasta kuulemma pulaa, niin miltä se tilanne on nyt siellä seudulla näyttäny, kun oot siellä liikkunu?
Björn [00:00:46]:
MÄ oon ollu Etelä-Sudanissa, missä nää kuivuudet ei oo ollu se pahin ongelma. Et kuivuudet koskettaa enemmän Somaliaa, Keniaa ja pieniä osia Sudanista. Mut Sudanissa on sen sijaan se konflikti vaikeuttaa ruokatilannetta tosi paljon, ja sen lisäksi kaikenlaiset muut sääilmiöt, kuten tulvat, haittaa ruoantuotantoa. Täällä on enemmän muita ongelmia. Täälläkin ollaan aika lähellä nälänhätää, mutta eri syiden takia.
Ulriikka myöhänen [00:01:23]:
Okei. Tota ootsä jutellu paikallisten ihmisten kanssa, että miten tää on vaikuttanu heidän tilanteeseensa tää tilanne siellä tällä hetkellä?
Björn [00:01:31]:
Olen jutellu. Olen tavannu aika paljon ihmisiä. Mä kävin siis itse Etelä-Sudanin eteläosassa Jeissä, sellases kaupungissa. Se on tosi lähellä Ugandan rajaa. Sinne palaa tällä hetkellä, se oli jossain vaiheessa Etelä-Sudanin toisiksi suurin kaupunki, mutta konfliktien takia moni pakeni sieltä Ugandan puolelle. Nyt tällä hetkellä ne ihmiset palaa, mutta niillä ei oo mitään. Kun ne tulee takasin, niillähän ei oo oikein mitään, ja se vaikeuttaa tilannetta tosi paljon. Me kirkon ulkomaanavulta ollaan tuettu niitä esimerkiks käteisavustuksin, jolloin ne voi ostaa ne välttämättömyydet ekoina kuukausina, kun ne on palannu. Ja moni on ruvennu viljelemään siellä jotain omia viljelmiä, koska maaperä siellä on ihan sairaan hyvää. Periaatteessa kaikki kasvaa tosi helposti, mutta ongelma on siinä, että et ne ei pääse, ne ei oo voinu olla siellä konfliktien takia.
Ulriikka myöhänen [00:02:43]:
Eli aika monisyinen tilanne tässä taustalla tavallaan Etelä-Sudanissa tällä hetkellä. Mutta mainitsitki tässä, että maaperä on Etelä-Sudanissa itseasiassa viljelylle otollinen. Eiks se näin oo, että Etelä-Sudan tunnetaan vähän niinku itäisen Afrikan ruokakorinakin.
Björn [00:03:00]:
Jep, tosin Etelä-Sudanhan on iso maa, siellä on tosi paljon erilaisia maastoja. Eli pohjois-Etelä-Sudanissa on sellaista suota, jossa ei viljellä yhtä paljon, mutta varsinkin tossa eteläosissa, niin se vois toimia ihan silleen Etelä-Sudanin ja ehkä koko alueen ruokakorina, koska siellä kasvaa kaikki niin hyvin.
Ulriikka myöhänen [00:03:26]:
Mut tilanne on viime vuosina ollu niin haastava, että ihan tätä kaikkee hyötyy ei oo pystytty tästä saamaan irti. Vai mitä?
Björn [00:03:34]:
Just konfliktin takia kaupungista lähti Ugandaan tosi paljon ihmisiä ja maaseudulta, koska siellä tilanne oli myös paha, niin ihmiset lähti maalta kaupunkiin ja kaupungista myös Ugandaan. Eli tavallaan maaseutu siellä on ollu ihan tyhjä just sen takia, että siellä on aseistettuja ryhmiä, jotka liikkuu ja tekee elämästä hankalan ja vaarallisen.
Ulriikka myöhänen [00:04:00]:
Okei. Tosi kiinnostavaa. Siis mehän tiedetään se, että pitkittyneissä kriisitilanteissa ja pakolaistilanteissä ihmisillä ajan kuluessa ja hyvinki äkkiä alkaa tulla tärkeeeks se, että vois saada elantoa omalle perheelle, ja se toimeentulon merkitys alkaa siinä vaiheessa sitten korostua, kun kriisi pitkittyy, niin minkälaista työtä kirkon ulkomaanapu on tehny tuolla etelä-Sudanissa toimeentulon eteen.
Björn [00:04:28]:
Jep. Täällä Etelä-Sudanissa me tehdään aika paljon just niitä käteisavustuksia, joilla pääsee käyntiin, ja sit me ollaan tosi paljon yritetty auttaa nuoria saamaan jonkinlaisen ammattikoulutuksen. Siellä Jeissä mä kävin valmistujaisissa semmosissa periaatteessa ammattikouluvalmistujaisissa. Niillä oli ollu sellanen kolmen kuukauden koulutusjakso, jossa ne oppi esimerkiks puusepiks tai kampaajiks, ruoanlaittajiks, catering, myös mekaanikoiks. Eli tällästä apua me annamme, nuorille työtaitoja.
Ulriikka myöhänen [00:05:25]:
Nii just. Okei. Mut tää ammattikoulutus on tosi tärkee osa kirkon ulkomaanavun työtä Itä-Afrikassa muutenki. Minkätyyppinen koulutusohjelma tää sitte on, jos tää näin käytännönläheisiin ammatteihin valmistaa ihmisiä?
Björn [00:05:39]:
Joo. Se vähän riippuu, et missä päin Etelä-Sudania ollaan. Siellä Jeissä se on kolmen kuukauden jakso, missä ne oppii tärkeimmät asiat, jotta voi työskennellä. Sen jälkeen niillä oli valmistujaisseremonia, ja seremonian jälkeen niillä oli vielä viiden päivän koulutusjakso, jolloin ne oppii yksityisyrittäjiks tai tavallaan yrittäjiks, eli ne oppii, miten markkinoidaan omaa osaamista, miten tehää semmosta kirjanpitoo. Jotain tollasta pieniä juttuja, mitä pitää osata, jos aikoo tehä töitä. Ja sit sen jälkeen ne saa sellasen pienen starttipakkauksen riippuen siitä, mitä ne on opiskellu, jotta ne pääsee käyntiin.
Ulriikka myöhänen [00:06:30]:
Okei. Minkälainen tunnelma siellä oli siellä valmistujaisseremoniassa, mihin pääsit osallistumaan tällä viikolla?
Björn [00:06:36]:
No siellä oli ihan mahtava tunnelma. Ihmiset tanssi ja piti puheita ja oli tosi ilosia. Siellä oli yhteensä, siellä koulutusohjelmassa oli alottanu 200 oppilasta, ja valmistuneita oli ehkä 155, 154, joku tollanen. Osa oli tippunu pois ihan sen takia, että ne asu niin kaukana koulusta, ja kuljetuksien hinnat on aika korkealla tällä hetkellä, niin ne ei vaan pystyny osallistumaan koulutukseen koko sen kolmen kuukauden ajan. Mut ne jotka oli siellä, niin niillähän oli tosi hyvä meininki. Esimerkiks ne, jotka oli opiskellu kokeiks, nii ne laitto ruokaa. Se ruoka oli tosi hyvää. Kaikki oli tosi ilosia.
Ulriikka myöhänen [00:07:26]:
Siis pääsitsä maistamaa sitä ruokaa?
Björn [00:07:28]:
Tietenki.
Ulriikka myöhänen [00:07:30]
Aijaa, mitä siellä oli tarjolla?
Björn [00:07:33]:
Siellä oli sellasta maissipuuroa, joka on niitten se tavallaan hiilihydraattilähde. Ja jotain lihaa, oiskohan ollu vuohenlihaa. Ja sit jotain sellasta pinaattihöystöä siihen sivuun. Tosi hyvää.
Ulriikka myöhänen [00:07:56]:
Mahtavaa. Kuulostaa erilaisilta valmistujaisilta, kun mitä Suomessa ammattikoulussa on nähty, vai mikä sun ajatus on? Ootko koskaan osallistunu Suomessa vastaaviin?
Björn [00:08:06
No oon, ja kylhän tää oli aika paljon, täs oli aika paljon enemmän juhlimista ja tanssimista. Ehkä Suomessa ne juhlat ja tanssit on sen seremonian jälkeen, mut täs ne oli myös osana seremoniaa. Nii se oli tosi hauskaa ja jotenki just se, että ne pääs näyttää osaamistaan ne kokit.
Ulriikka myöhänen [00:08:26]
Hei minkä ikästä porukkaa siihen koulutusohjelmaa osallistu? Oliko nää minkä ikäsiä nuoria ihmisiä?
Björn [00:08:34]:
No tähän ohjelmaan osallistu myös vähän vanhempaa tai varttuneempaa väkeä, mutta yleisesti ne oli ehkä 20–35 vuotiaita, mutta sit löyty jotain 55-vuotiaita myös, jotka oli saanu jonku koulutuksen. Mut tää ei ollu silleen ikäspesifi, että sinne sai hakea, ja sit ne valitsi jotain ihmisiä. Esimerkiks mä oon täällä Juvassa käyny vastaavissa kouluissa, nii siellä se ikäraja on aika tiukka. Et jos oot yli 35-vuotias, nii sit on aika hankala päästä ohjelmaan mukaan. Mut Jeissä tää vielä onnistu.
Ulriikka myöhänen [00:09:12]:
Okei. Kiinnostavaa. Sä varmaan juttelit siellä aika paljon siihen koulutusohjelmaan osallistuneiden henkilöiden kanssa, nii jäiks sulla mieleen yksittäinen tarina tai oisko sulla kertoa jotain kuulumisia sieltä tarkemmin?
Björn [00:09:25]:
Jäi. Joo. Semmonen Anthony, joka oli käyny tän cateringin ja oli siellä tekemässä ruokaa, nii jotenki hänen tarina jäi mieleen. Hän oli siis ollu pakolaisena Ugandassa, ja siellä Ugandassa hän oli jo saanu koulutuksen. Hänest oli tullu maanviljelijä siellä, mutta hän ei ikinä tavallaan ihan tykänny siitä työstä, ja jotenki se, että hän yritti pakottaa sitä työtä tai itsensä tekemään sitä työtä. Johti kaikenlaisiin sellasiin pieniin ongelmiin. Esimerkiks hänellä oli orastava alkoholiongelma ja sellasta. Mut hän sano, että nyt kun hän oli päässy tohon koulutukseen, niin sen jälkeen hän ei ollu juonu tippaakaan. Sellanen 32-vuotias nuori mies, jolla oli myös kaks lasta ja perhe.
Ulriikka myöhänen [00:10:28]:
Okei. Oliks tää perhe tullu myös sitte Etelä-Sudaniin takasin?
Björn [00:10:33]:
Joo. Ne oli siis siellä valmistujaisissa myös. Tapasin vaimon ja lapset myös. Mut se oli siitä jännä, että toi catering ammattina, sitä ei mielletä miehelle sopivaks täällä. Niin sillä linjalla oli 15 oppilasta, 30 oppilasta. Nyt en muista ihan täsmälleen, kuinka monta oppilasta sillä linjalla oli, mutta siellä oli vaan kaks miestä ja loput naisia.
Ulriikka myöhänen [00:11:04]:
Okei, niin just.
Björn [00:11:06]:
Nii tavallaan oli ihan mielenkiintosta myös, että hän murs näitä muureja ja teki oman juttunsa. Koska hän sano, että hän on aina halunnu laittaa ruokaa. Se oli nuoresta asti Anthonyn unelma.
Ulriikka myöhänen [00:11:23]:
Nii. No onpa nyt ihan mahtavaa, että hän pääsi nyt kiinni tohon unelmaansa tän koulutusohjelman kautta. Ja kuulostaa muutenki, että on auttanu pistämään elämää järjestykseen, jos on ollu vähän haastava tilanne.
Björn [00:11:37]:
Jep. Ja toki siis saattaa kohdata uusia haasteita koko ajan, ja täällähän tääl EteläSudanissa ei mee mikään putkeen, että koko ajan tulee uusia haasteita, eikä ikinä tiedä, millon se konflikti syttyy taas tai millon siinä tulee pahempi vaihe. Kun me käytiin siellä Jeissä, niin meille sanottiin, että nyt on ollu tosi hiljasta, että viimenen seittemän päivää sitten oli joku välikohtaus. Ja ne sano sen silleen, että on rauha kestäny tosi kauan.
Ulriikka myöhänen [00:12:12]:
Nii just. Eiks Etelä-Sudan oo maailman nuorin valtio? Pitääkö se paikkansa? Joo. Se ehkä näkyy tavallaan sitte yhteiskunnassa.
Björn [00:12:25]:
JOo, se näkyy ehdottomasti. Ja sehän oli myös vähän jännää, että kun mä puhuin ihmisten kanssa siellä, niin jotku oli sitä mieltä, että ne irtaantu Sudanista, ja sen jälkeen elämä on ollu hankalampaa, koska kaikenlaiset kiistat ja aseistautuneet ryhmät ja tällaset vaikeuttavat elämää.
Ulriikka myöhänen [00:12:52]:
Joo, no hei sä oot osallistunu siellä nyt valmistujaisseremoniaan vasta, ja kirkon ulkomaanapu tosiaan Etelä-Sudanissa tukee ammattikoulutusta, jotta ihmisillä olis tulevaisuudessa mahdollisuus hankkia oma toimeentulo. Etelä-Sudan on maailman nuorin valtio, ja siellä yhteiskunta on vasta järjestäytymässä omille urilleen, niin miten tärkeetä ihmisten toimeentuloa parantava työ siellä on?
Björn [00:13:18]:
No täähän on tosi tärkeää. Siis kun mä oon ollu Etelä-Sudanissa ja puhunu varsinki varttuneemman väen kanssa, niin nehän pelkää tosi paljon, että nuoret lähtee aseistautuneiden ryhmien kanssa yhteistyöhön tai liittyy niihin, koska sieltä saa paremmin rahaa kuin oikeista töistä, jostain viljelyistä tai kaivamisesta puhutaan täällä, että aika moni tekee sellasta päivätyötä, että ne kaivaa jotain peltoja tai tällasta. Ja kun se rikollisuus tai tällanen, kun sieltä saa paremmin rahaa, niin sitä pelätään tosi paljon. Ja kun nuorilla on mahdollisuus luoda uraa, niin sehän rauhottaa sitä konfliktia tosi paljon.
[00:14:09] Musiikkia
Ulriikka myöhänen [00:14:19]:
No hei siis kirkon ulkomaanavulla on ollu maatoimisto Etelä-Sudanissa muistaakseni vuodesta 2010 lähtien. Me ollaan jonkin verran käyty siellä viestintäporukalla myös vierailulla ja tekemässä materiaaleja meidän viestintään, niin ootko sattunu näkemään ketään meidän vanhoja tuttuja siellä?
Björn [00:14:38]:
Joo, mä tapasin itseasiassa tossa viime vuoden yhteisvastuukampanjassa olleet sekä toi Samuel että Rose. Niin ne kaks tuli vastaan.
Ulriikka myöhänen [00:14:49]:
Okei.
Björn [00:14:50]:
Ja pääsin jututtaa niitä.
Ulriikka myöhänen [00:14:52]:
Okei. No mitäs heille kuuluu nykyään?
Björn [00:14:54]:
Samuel käy koulua, ja se nyt kohtaa tiettyjä vaikeuksia esimerkiks perheellä ei oo ihan tarpeeks ruokaa, ja vaikeuksia maksaa koulumaksuja, mutta ainakin hän saa nyt käydä koulua. Rosella taas toisaalta sillä oli taas vähän ehkä hankalampi tilanne, sanoisin.
Ulriikka myöhänen [00:15:18]:
Okei.
Björn [00:15:19]:
Sillon kun me tavattiin hänet viimeks vuos sitte, hän kävi koulua ja kaikki oli suht hyvin. Mut nyt. Ja sillon hän oli semmonen tosi puhelias ja avoin tyyppi, mutta nyt kun mä näin hänet, hän oli tosi hiljanen ja sulkeutunu ja arka. Ja täähän johtu siitä, että hän oli raskaana.
Ulriikka myöhänen [00:15:43]:
Ahaa, okei.
Björn [00:15:46]:
Ja häntä nolotti tosi paljon. Hän vähän pelkäs, että me suututtais hänelle, että hän on tullu raskaaks, koska täähän on tosi iso ongelma täällä Sudanissa, että tytöt jättää koulun kesken sen takia, että ne tulee raskaaks. Nii tää oli vähän sellanen vaikee tilanne.
Ulriikka myöhänen [00:16:07]:
Okei. No siis tarinahan kuulostaa sinänsä tutulta. Viime podcast-kaudella meillä oli mukana Rosen haastattelu yhdessä jaksossa, jossa me just puhuttiin teiniraskauksista ja tyttöjen koulunkäynnistä. Että vastaavaahan taitaa tapahtua aika usein. Minkälainen käsitys sulle on syntyny, että miten paikallinen yhteisö suhtautuu näihin nuoriin naisiin, jotka tulevat sitte raskaaks?
Björn [00:16:31]:
Sehän riippuu tosi paljon ehkä ihmisestä. Rosella oli sen verran hyvä tuuri, että sehän asuu setänsä luona ja sedän vaimon luona. Ne oli ensin vähän järkyttyneitä ja ehkä vähän pettyneitä, mutta sit ne tuli siihen tulokseen, niin ne auttaa. Sit kun lapsi on syntyny, niin ne voi pitää siitä lapsesta huolta niin, että Rose voi käydä koulut loppuun. Semmonen hauska yhtymäkohta, että sedän vaimo valmistu myös siinä ammattikoulu, niin tota se perhe on saanu jonkin verran tukea.
Ulriikka myöhänen [00:17:34]:
Nii just, ja ehkä sitte tulevaisuudessa toimeentuloa myös, kun on ammatti hänelläkin, jonka kautta voi sitä toimeentuloa hankkia.
Björn [00:17:32]:
Mutta ehkä tässä Rosen tapauksessa on tosi tyypillinen tarina täällä Etelä-Sudanissa, että se poikaystävä, jonka kanssa hän oli hankkiutunu raskaaks, niin sehän pakeni paikalta. Se kävi toista koulua. Oli Rosea vuoden vanhempi, oli 23, Rose on 22, ja se vaan pakeni paikalta. Sitä ei oo näkyny Jeissä sen jälkeen. Tästä Rose oli tosi vihanen.
Ulriikka myöhänen [00:18:04]:
Ymmärrettävästi. Pystyitsä Rosen kanssa juttelemaan yhtään siitä, millä tolalla toi perhesuunnittelutyö Etelä-Sudanissa on?
Björn [00:18:10]:
Mä kyselin siltä, että saaks ne, onks niillä seksuaalivalistusta koulussa, ja se sano, että kyllä niillä on, mutta ne ei sillon saanu kondomeja. Ja sit kun mä sen haastattelun jälkeen juttelin ihmisten kanssa ja paikallisväestön kanssa, niin he sano, että kondomeja saa, kun käy, niitä voi saada ilmaseks suht helposti, kun käy HIV-testissä tai tällasessa. Mutta ongelmana on ehkä se, että yhteiskunnassa on jonkin verran tabuja. Esimerkiks jos nainen pyytää, että käytetään kondomia, se mielletään seksityöntekijäks, mikä on ehkä vähän ongelmallista.
Ulriikka myöhänen [00:18:59]:
Okei. Nii just. Ei oo kyllä mikään hirveen helppo tilanne sit naisille eikä varsinkaan nuorille tytöille ja nuorille naisille. Ja eikä oo näin, että usein on se tilanne, että kun tullaan raskaaks tai on pieni vauva, niin ajatellaan, että sen kanssa ei voi mennä sinne kouluun ja jatkaa sitä koulunkäyntiä. Vai oonks mä ihan väärässä?
Björn [00:19:24]:
Se on vähän niin ja näin. Siis must se vaikuttaa siltä, että kun on raskaana, niin on semmonen, et ihmiset ajattelee, että ei voi käydä koulua. Esimerkiks Rose oli jättäytyny koulusta pois jo alkuraskauden aikana. Ja kun mä kyselin, että onks joku sanonu hänelle, että ei voi käydä koulua, kun on raskaana, niin vähän mutkien kautta sano, että ei sanonu, mutta oli sellanen fiilis jotenki. Mut toisaalta lapsethan on aika paljon mukana täällä. Monessa meidän ammattitutkinto, tai ihmiset, jotka saa niitä ammattitutkintoja, nii niille järjestetään sellanen päivähoito tai niiden lapsille. Siellä saattaa olla pihalla kymmenen lasta leikkimässä lastenhoitajien kanssa, kun äidit käy koulua. Et se ei välttämättä tarkota, että koulunkäynti loppuu, mut tietenki se on hankalampi järjestää.
Ulriikka myöhänen [00:12:30]:
Niinpä. Onks näitä päiväkerhoja ollu esimerkiks siellä Etelä-Sudanissa nyt meidän ammattikoulutuksen yhteydessä?
Björn [00:20:35]:
Näitä mä siellä näin, koska sehän on hankalaa, jos kaikki lapset on mukana siellä luokkahuoneessa. Ne lapset oli myös välillä luokkahuoneessa, mutta kun ne itkee ja pitää ääntä, niin saattaa olla, että kaikki oppi ei mee perille. Niin niille järjestetään ihan meidän toimesta päivähoitoa.
Ulriikka myöhänen [00:20:59]:
No jos tätä meidän keskustelua tässä summais, niin jos tulee raskaaks tai jos on pieni vauva, niin se ei ole este sille, ettei niitä kouluja vois käydä loppuun lopulta. Että vaatii vaan sen läheisen tukiverkon ja järjestelyjä henkilökohtasessa elämässä ja koulun puolessa, niin se kouluun paluu onnistuu myös nuorille naisille, vaikka tulis sitä perheenlisäystä.
Björn [00:21:25]:
Juuri näin. Ja pitää sanoa, et mä en tiedä, miten näissä valtion kouluissa. Mä en usko, että siellä järjestetään tällasta päivähoitoa, et siellä saattaa olla vaikeempi tilanne. Esimerkiks Rose käy sellasta, mutta Rosen onneksi sillä on se tukiverkosto, että jos ei oo sitä, niin sit saattaa olla tosi vaikea tilanne.
Ulriikka myöhänen [00:21:51]:
Nimenomaan. Ja mun mielestä Itä-Afrikassa kirkkohan tekee laajastiki tätä työtä, et me tuetaan tyttöjen ja nuorten koulunkäyntiä ja myös tätä kouluun paluuta perheenlisäyksen yhteydessä. Joissakin kouluissa on järjestetty mun mielestä sellasia tiloja, joissa pystyy hoitamaan ja imettämään vauvoja rauhassa. Nii näähän on sellasia asioita, jotka sitte ratkasee ihan käytännön arkea.
Björn [00:22:16]:
Jep, ehdottomasti.
Ulriikka myöhänen [00:22:17]:
Mut hei miks tää oikeestaan on tärkeetä, että tytöt ja naiset palaa kouluihin ja saa ne opinnot päätökseen.
Björn [00:22:24]:
No sehän mahdollistaa niille myös sellasen oman uran ja varsinki tällä hetkellä Etelä-Sudanissa, kun oon jutellu naisten kanssa täällä, niin konfliktin alkamisen jälkeen miehet on hyvin paljon enemmän ku aiemmin lähteny paikalta, kuten Rosen poikaystävä, kun joku tulee raskaaks. Et näitä tapauksia on tullu vastaan tosi moni mulla tän viikon aikana, kun oon ollu täällä. Ja ainaki ne vanhemmat naiset, keiden kanssa oon puhunu, nii ne sano, et se ei ollu sellasta aiemmin. Et tää konflikti on jotenki aiheuttanu sitä tosi paljon. Jolloin nainen on perheen pää, ja jos naisella ei oo mahdollisuutta ansaita elantoa, se tilanne on tosi vaikee.
Ulriikka myöhänen [00:23:15]:
Ihan totta. Ja mä oon ymmärtäny, että sillä naisten koulunkäymisellä tai sillä tyttöjen ja naisten sillä, että ne opinnot saatetaan loppuun, on tällanen ylisukupolvia koskettava vaikutus. Koulutettujen äitien lapset usein sitte menevät itse kouluun tulevaisuudessa. On tavallaan se tausta ja malli jo olemassa siellä.
Björn [00:23:35]:
Joo ehdottomasti.
Ulriikka myöhänen [00:23:36]:
Sinänsä siihen kannattaa satsata kyllä.
Björn [23:39]:
Jep, ja sillonhan vanhemmat ehkä ymmärtää sen koulutuksen tärkeyden, tai mitä se mahdollistaa se koulutus, jolloin he patistaa ehkä enemmän kun muuten käymään kouluja.
Ulriikka myöhänen [00:23:51]:
Mut hei aika juoksee meillä aika nopsaan. Kivaa on ollu jutella sun kanssa. Mitä suunnitelmia sulla nyt seuraavaks on? Sulla Itä-Afrikan kiertue siellä jatkuu, niin mikä meininki reissulla?
Björn [00:24:04]:
Ugandassa mä käyn tutustumassa niihin pakolaisleireihin, joihin ihmiset osittain täältä Etelä-Sudanista on lähteny tai paennu sinne Ugandaan, ja oon kuullu niistä tosi paljon, koska kaikkihan niissä varsinki Jeissä, joka on Bajan vieressä, nehän oli käyny siellä, ja niillä oli tosi monella perhe, myös monella meidän työntekijällä täällä, paikallisella työntekijällä on jotain perhettä niillä pakolaisleireillä. Nii musta on tai tulee olemaan mielenkiintosta nähä omin silmin, et mistä ne on puhunu ja millasta siellä on. Koska ihmisethän palaa sieltä tällä hetkellä Etelä-Sudaniin sen takia esimerkiks, että ruoka-annokset on pienentyny. Siellä on vaikeempaa elää nyt kun esimerkiks muutama vuos sitten, niin sen takia ihmiset myös palaa tänne Etelä-Sudaniin.
Ulriikka myöhänen [00:25:03]:
Mainitsit tän ruoka-annosten pienentymisen, niin eiks tää oo ollu sellanen asia, joka on jo vuosien ajan vaikuttanu tähän tilanteeseen elikkä et näissä Ugandan pakolaisyhteisöissä siellä rajan pinnassa se, että ruoan, se mitä sitä on ollu saatavilla, se on jo vuosien ajan ollu aika vähäistä.
Björn [00:25:22]:
Joo, näin oon kans ymmärtäny. Sit se on vähän sellanen, et jääkö sinne, koska lapset saattaa käydä koulua Ugandassa, ja he ehkä haluaa käydä sen koulun loppuun siellä, eikä lähtee Etelä-Sudaniin, jossa on vähän epävarmaa, että pääseeks kouluun. Niin tää on vähän sellanen, että isoja päätöksiä on pitäny joidenki tehä.
Ulriikka myöhänen [00:25:46]:
Aivan. No mut hei, mä toivotan sulle aivan mahtavaa loppureissua, ja voidaan palata näihin Uganda-asioihin sitten toisessa käänteessä, että miltä siellä tämä konfliktin toinen puoli näyttää näissä pakolaisyhteisöissä. Nii kiitos paljon tästä puhelusta, ja mä toivotan sulle oikein turvallista matkaa Itä-Afrikassa.
Nairobilainen Christine Murugi rakastaa piirrettyjä, ja pian niistä voi tulla hänelle ammatti
Kirkon Ulkomaanapu on jo pitkään tukenut nuorten ammattiin valmistumista. Kampaajat, kokit ja mekaanikot ovat perinteisiä ammatteja, mutta muuttuvien työmarkkinoiden mukana myös koulutustarpeet muuttuvat. Keniassa koulutetaan nyt digiosaajia.
PIENESSÄ LUOKKAHUONEESSA Kenian pääkaupungissa Nairobissa istuu 18 nuorta näppäilemässä tietokoneita. Yksi opiskelijoista, Christine Murugi, pyörittelee Kätyrit-elokuvasta tuttua 3D-mallia ja miettii, mikä on paras tapa animoida hahmon käsi.
20-vuotias Murugi opiskelee Kirkon Ulkomaanavun luovien alojen (Creative Industries) -ohjelmassa animaattoriksi. Opinnoissaan hän harjoittelee luomaan kolmiulotteisia hahmoja ja liikuttamaan niitä.
”Pidän todella paljon piirretyistä. Ne ovat niin hauskoja, rakastan niiden tarinoita. Minusta olisi mielenkiintoista olla mukana luomassa piirrettyjä”, Murugi kuvailee.
Tällä hetkellä Murugia inspiroi muun muassa Disneyn animaatioelokuva Bolt, joka kuvaa koiran elämää tv-tähtenä. Murugi ammentaa ideoita myös aniomaatiosarja DC League of Super Petsistä, joka kertoo supersankareiden lemmikkieläimistä.
Luovien alojen koulutusohjelmasta valmistutaan graafikoiksi, digimarkkinoijiksi ja animaattoreiksi
KUA:n luovien alojen koulutusohjelma on ilmainen ja suunnattu vähävaraisille opiskelijoille. Opiskelijat kouluttautuvat ohjelmassa esimerkiksi graafikoiksi, digimarkkinoijiksi tai animaattoreiksi. Christine Murugi on onnellinen mahdollisuudesta, sillä ilman sitä yksinhuoltajaperheen ainokaisella ei olisi mahdollisuutta opiskella.
Christine Murugi riemuitsee mahdollisuudesta tehdä animaatioelokuvista itselleen ammatin Kirkon Ulkomaanavun luovien alojen koulutusohjelmassa Kenian Nairobissa. Kuva: Björn Udd / KUA
”Kun korona tuli, äidin rahatilanne kiristyi entisestään. Silloin jouduin jäämään pois koulusta.”
Toimeton Christine Murugi muutti asumaan setänsä luo, jotta äiti pystyi työskentelemään enemmän. Sedän luona Murugilla oli enemmän seuraa, ja hän pystyi myös auttamaan setäänsä kotiaskareissa.
”Onneksi kuulin tästä ohjelmasta, niin sain tilaisuuden jatkaa opiskelua.”
Opintojen alku jännitti. Animointi on maailmanlaajuisesti ja myös Keniassa miesvaltainen ala, ja Christine Murugi on luokkansa ainoa nainen.
”Tullessani olin ainoa tyttö 18 oppilaan luokalla. Aluksi se oli aika jännittävää, mutta nyt olen ystävystynyt luokkatovereitteni kanssa, joten voin olla vapautuneempi”, hän sanoo.
Koulukaverit ovat alkujännityksen jälkeen yksi opintojen parhaita puolia. Murugi pitää uusista ystävistään. Hänestä on erityisen hauskaa pallotella ideoita ja vaihtaa ajatuksia luokkakavereidensa kanssa.
Älypuhelimet ovat Keniassa tietokoneita tutumpia
Vaikka älypuhelimet ovat yleisiä Keniassa, joillekin opiskelijoille tietokone on yhä täysin tuntematon esine. Kaikki koulutusohjelman opiskelijat käyvät tietotekniikan peruskurssin.
Christine Murugi osasi käyttää tietokonetta jo entuudestaan. Hänellä oli lukiossa tietokonetunteja, joten perustoiminnot ovat tuttuja. Muutenkin opinnot ovat sujuneet suunnitellusti.
”Olen ehkä luokan paras”, hän naurahtaa. ”Tai ainakin pärjään hyvin.”
Nairobilainen Christine Murugi harjoittelee animoidun hahmon rakentamista kannettavalla tietokoneellaan. Kuva: Björn Udd / KUA
Hyvästä menestyksestä huolimatta tulevaisuus arveluttaa Murugia hieman. Keniassa digiteollisuus on nousussa, mutta kilpailu on kovaa ja maailmanlaajuista. Vakituisen työpaikan löytäminen saattaa olla kiven takana, ja moni toimii freelancerina.
”Onhan se vähän lannistavaa välillä, mutta olen silti optimistinen. Tiedän olevani todella hyvä animaattori, joten olen varma, että pystyn myymään taitojani.”
Christine Murugi on päättäväinen. Ei ole kahta sanaa siitä, mitä hän haluaisi tehdä tulevaisuudessa.
”Ehdottomasti elokuvia! Rakastan elokuvia, ja niitä haluan tehdä. Voisin tällä koulutuksella luoda esimerkiksi verkkosivuja, mutta ainakin toistaiseksi tähtään elokuvateollisuuteen.”
Koulujärjestelmäänsä uudistava Uganda hakee ideoita koulutuksen mallimaa Suomesta
Tutkijoista, opettajista, ekonomisteista ja entisistä ministereistä koostuva asiantuntijadelegaatio saapui Suomeen Kirkon Ulkomaanavun vieraana. Viikon aikana delegaatio vieraili useissa oppilaitoksissa ja tapasi Suomen koulutusalan kärkiasiantuntijoita.
SUOMALAINEN koulutusjärjestelmä saa osakseen suitsutusta ugandalaisilta koulutusalan ammattilaisilta, jotka saapuivat Suomeen Kirkon Ulkomaanavun vieraina syys-lokakuun vaihteessa 2022.
“Opetusympäristö rohkaisee ja tukee oppimista.”
“Opettajat vaikuttavat rakastavan työtään ja ovat ylpeitä ammatistaan.”
“Opettajat ovat korkeasti koulutettuja ja heillä on hyvät pedagogiset taidot – jopa esiopetuksessa.”
“Ammattikouluissa opiskellaan taitoja, jotka auttavat työllistymään kyseisellä alueella.”
Viikon aikana asiantuntijat vierailivat suomalaisessa päiväkodissa, peruskouluissa sekä ammattioppilaitoksissa ja tapasivat suomalaisia asiantuntijoita. Yllä olevat huomiot ovat lainauksia vierailun aikana pidetystä keskustelutilaisuudesta, jossa ugandalaiset vieraat reflektoivat oppimaansa.
Syy vierailulle on perustavanlaatuinen. Itä-Afrikassa sijaitseva Uganda suunnittelee laajaa koulu-uudistusta, joka kehittäisi maan koulujärjestelmää tehokkaammaksi ja laadukkaammaksi.
Uudistusta silmällä pitäen Ugandan opetusministeri Janet Musenevi on nimittänyt komission, joka koostuu ugandalaisista opetusalan asiantuntijoista. Komission tarkoituksena on paitsi arvioida Ugandan nykyistä koulujärjestelmää myös tehdä ehdotuksia sen parantamiseksi.
Voi siis olla, että Ugandan koulujärjestelmässä on tulevaisuudessa hippunen suomalaista osaamista. Komissio suunnittelee hakevansa ideoita parannuksiin myös muiden maiden, esimerkiksi Etelä-Afrikan, Vietnamin ja Kanadan koulutusjärjestelmistä.
“Moni asia Suomessa inspiroi minua. Yksi on koulutuksen rakenne: tapa, jolla se on rakennettu varhaisesta lapsuudesta aina tohtorintutkintoon. Vaikuttaa, että kaikki haastattelemani suomalaiset myös ymmärsivät rakenteen”, kertoo komissioon kuuluva ja delegaatiossa Suomeen matkustanut opettaja Monica Abenakyo Monge.
Laadukas koulutus KUA:n työn ytimessä Ugandassa
Delegaation mukaan Ugandan koulujärjestelmä kamppailee monenlaisten haasteiden edessä. Koulutuksen rahoittamiseen ei ole riittävästi poliittista tahtoa. Vanhempien, poliitikkojen ja kansalaisten on vaikeaa hahmottaa, miten tärkeää koulutus on paitsi yksilöille myös koko yhteiskunnalle.
Delegaatio painottaa, että ugandalaisen koulumaailman sisällä riittäisi petrattavaa: oppimisen tavoitteena vaikuttaa tällä hetkellä olevan se, että oppilas pääsee päättökokeista läpi. Heikosti pärjäävä oppilas ei saa tarvitsemaansa tukea, vaan joutuu helposti järjestelmän ulkopuolelle.
Kirkon Ulkomaanapu on toiminut Ugandassa vuodesta 2014 keskittyen peruskoulun ja toisen asteen koulutuksen parantamiseen erityisesti maan valtavissa pakolaisyhteisöissä. Työ painottaa erityisesti koulutuksen laatua, joka syntyy muun muassa koulutetuilla opettajilla, huolella laadituilla opetussuunnitelmilla ja turvallisella oppimisympäristöllä.
“Ugandalaisdelegaation vierailu Suomeen tukee myös KUA:n ponnisteluja. Se antaa meille mahdollisuuden muotoilla Ugandan uutta koulutuspolitiikkaa”, kiteyttää Kirkon Ulkomaanavun Ugandan-maatoimiston johtaja Wycliffe Nsheka.
Ugandalainen opetussektorin delegaatio vieraili Kirkon Ulkomaanavun kutsumana tutustumassa muun muassa ammatilliseen oppimiseen Omnian Lehtimäentien kampuksella Espoossa. Kuvassa ylärivistä alkaen vasemmalta : Jacklyn Makaaru, Iikka Upanne (Omnia Education Partnership), Monica Monge, Mervi Jansson (OEP), Amanya Mushega, John Nsasira, John Kabasa, Wycliffe Nsheka (FCA UGACO). Alarivissa vasemmalta: Lilian Nabiryo, Proscovia Kasemire, Saara Turunen (FCA).
Ammattikouluissa opitaan tulevaisuutta varten
Viime aikoina Kirkon Ulkomaanapu on erityisesti panostanut ammatillisen koulutuksen tukemiseen Ugandassa, sillä ammatillisten taitojen ja yrittäjyysosaamisen myötä ihmisillä on parempi mahdollisuus hankkia itselleen ja perheelleen toimeentuloa. Ugandassa yrityksillä on valtava tarve koulutetuille työntekijöille, minkä takia koulutuksessa tehdään yhteistyötä yksityisen sektorin kanssa.
Vierailu suomalaisessa ammattikoulussa oli ugandalaisopettajalle erityisen mieleenpainuva kokemus.
”Erityisesti jäi mieleen ajatus siitä, että ammattikouluissa opetetaan tulevaisuutta varten. Meillä on tapana opettaa menneisyyttä silmällä pitäen perinteisillä metodeilla, jotka eivät sovellu nykyaikaan. Myös koulutus työmarkkinoiden tarpeisiin on erittäin tärkeää”, Monica Abenakyo Monge pohtii.
Entä olisiko suomalaisilla jotain opittavaa Ugandasta?
“Ympäristö on erilainen. Suomikin on käynyt läpi kaikenlaista kehittyessään tähän pisteeseen. Olen kuvitellut, millaista olisi opettaa täällä. Mikään ei voisi pysäyttää minua, mutta selviäisittekö te tosi vaikeassa oppimisympäristössä? Jos suomalainen opettaja tulisi minun kouluuni tai kylääni, he ymmärtäisivät ja arvostaisivat ponnistelujani”, Monica Abenakyo Monge arvelee.
Monica Abenakyo Mongen lisäksi delegaatiossa matkustivat komission puheenjohtaja ja Ugandan entinen opetusministeri Nuwe Amanya Mushega sekä komissioon kuuluvat asiantuntijat John Mwoono Nasasira, Jackyln Arinaitwe Makaary, John David Kabas, Lillian Nabiryo ja Proscovia Kasemire.
Ilmastonmuutos, koronavirus ja maaorjuuden jättämä varjo koettelevat Nepalin kaukolännessä eläviä – porsaat, kanat ja vihannekset vakauttivat toimeentulon
Porsaiden kasvatus ja vihannesten viljely tuovat leivän entisten maaorjien ruokapöytiin Nepalin kaukolännessä. KUA tukee paikallisten toimeentuloa, mutta kovaonnisimmissa kylissä elämää haastavat kuivuus ja kaiken mukanaan vienyt tulipalo.
NORMAALINA KESÄNÄ Mohanajoen vesi tulvii ja kurkottelee tasaisessa maastossa Bipatpurin kylään asti. Vihanneskuorman kuljettaminen joen vastarannalle Intiaan vaatii sekä veneen että kuljettajan.
Jokavuotinen monsuuni alkaa Nepalin Kaukolännessä yleensä kesäkuun alussa, mutta tänä vuonna sääilmiö myöhästyi viikkoja. Paikalliset naiset ylittävät jokeen piirretyn rajan Nepalin ja Intian välillä kahlaamalla. Vain sarinhelmoja ja housunlahkeita tarvitsee nostaa.
Lämpötila on jo toista viikkoa kohonnut yli 40 asteeseen. Maa on kuivuudesta koppuralla, kasvit ja ihmiset tarvitsevat vettä. Osa kylän kaivoista on kuivunut eikä uusia kaivonpaikkoja kannata etsiä, koska pohjaveden löytäminen on liian epävarmaa ja kaivaminen kallista.
Vuosi on ollut muutenkin poikkeuksellinen. Bipatpurin naisilla ei ollut tänä keväänä myytävää joen vastarannalla sijaitseville Intian vihannestoreille. Jo huhtikuussa kylä kohtasi katastrofin, joka vei sadon ja varastot.
Normaalina kesänä Mohanajoen vedenpinta on niin korkealla, ettei yli pääse kahlaamalla. Nepalin kaukolännessä Bipatpurin kylän naiset käyvät joen vastarannalla Intiassa myymässä vihanneksia. Kuva: Uma Bista
Tulipalo ajoi hätäavun varaan
Pellolle jäävän kasvijätteen polttaminen on Bipatpurissa jokavuotinen perinne, sillä kulotus vapauttaa maaperästä ravinteita.
Tänä vuonna arvaamaton ja poikkeuksellisen voimakas tuuli pilasi kaiken, ja tuli levisi hetkessä. Talot, ruokasäiliöt ja karjasuojat paloivat yksi toisensa jälkeen. 71 perheen kodit tuhoutuivat tai vaurioituvat, ja tuli tappoi myös kotieläimiä. Hiiltyneet puunrungot ja pöllit on jo raivattu sivummalle, mutta mieliala kylässä on apea.
”Vain ihmiset pelastuivat”, naiset kertovat.
Tuli vei myös ison osan kylän osuuskunnan säästöistä, jotka olivat yhdessä rasiassa.
Tuli vei huhtikuussa 2022 kymmeniä koteja, talousrakennuksia, ruokavarastot ja säästöt Bipatpurin kylässä Nepalin kaukolännessä. Henkilöuhreilta onneksi vältyttiin. Kuva: Uma Bista
”Kaikki on menetetty. Elämme nyt hätäavun varassa.”
Perhe oli hankkinut Kirkon Ulkomaanavun tuella hankittu emakon, joka kuoli palossa. Myös viisi porsasta menehtyi ilman emän hoivaa. Menetys oli Chaudharyn perheelle suuri.
Sikojen avulla Belmati Devi Chaudhary oli säästänyt rahaa ja maksanut lastensa koulunkäynnin. Vanhin poika Sanjay Chaudhary, 23, seisoo neuvottomana äitinsä vierellä.
”Joudun ehkä lähtemään Kathmanduun töihin. Täältä on vaikea saada palkkatyötä”, hän kertoo.
Belmati Devi Chaudhary ja hänen poikansa Sanjay Chaudhary ovat saaneet Kirkon Ulkomaanavulta avustusta tulipalossa menettämänsä kodin jälleenrakentamiseen. Kuva: Uma Bista
Äiti ei halua pojan lähtevän pääkaupunkiin tai Intiaan, jonne niin moni nuori nepalilaismies on suunnannut vuosien ajan erilaisten hanttihommien perässä.
Chaudharyt ovat entisiä maaorjia, kuten monet muukin Bipatpurin kylässä ja ympäröivän Kailalin alueella. Nepalissa yli 200 vuotta jatkuneet haliya- ja kamayia-velkaorjuuden muodot kiellettiin 2000-luvun alussa, mutta sukupolvilta seuraaville periytynyt heikompi asema tuntuu yhä entisten maaorjien elämässä ja taloudellisessa tilanteessa.
Nepalin kaukolännen sateet olivat myöhässä kesäkuussa. Maa oli äärimmäisen kuivaa. Kuva: Uma Bista
Sikojen kasvattaminen toi elannon
Jumani Chaudhary, 50, on yksi KUA:n tukeman naisten ryhmän 29 jäsenestä. Naiset kasvattavat Gaurigangan kunnan alueella sikoja. Ryhmä on opetellut tekemään sikojen rehuksi puuroa maissista ja vehnän jauhamisen sivutuotteena syntyvistä aineksista.
”Säästämme ruokintakuluissa. Rehun ansiosta siat kasvavat nopeammin ja ovat terveempiä”, Jumani Chaudhary kertoo.
Naiset haaveilevat myyvänsä sianrehua pian myös ryhmän ulkopuolelle. Rehutuotannon turvaamiseksi naiset haluaisivat perustaa oman myllyn.
Sheela Chaudhary, 22, on saanut pojalleen Ronim Chaudharylle ruoka-avustusta Kirkon Ulkomaanavulta koronaviruksen aiheuttamien sulkujen aikaan. Kuva: Uma Bista
Sikasuojassa pilkullinen, ruskea ja vaalea porsas röhkivät ja tuuppivat toisiaan. Ne kerjäävät makupaloja. Emakko porsii ensimmäisen kerran alle vuoden vanhana ja voi synnyttää kymmenkunta elävää porsasta kahdesti vuodessa. Oikealla hoidolla ja ravinnolla porsaat kasvavat nopeasti.
”Täysikasvuisesta karjusta maksetaan jopa 30 000 rupiaa”, kertoo Bishni Chaudhary, 43.
Naapurissa asuva, samaan naisten ryhmään kuuluva Sanu Chaudhary, 27, kertoo ansainneensa äskettäin 50 000 rupiaa myymällä seitsemän porsasta. Euroissa porsaiden hinnat eivät kuulosta kummoisilta, 1 000 rupiaa vastaa noin 7 euroa. Nepalin Kaukolännessä yhden porsaan hinnalla saa kuitenkin tärkeitä asioita kuten lapselle koulunkäynnin mahdollistavat koulupuvun, koulupäivän ateriat lukuvuodelle, vesipullon ja koulutarvikkeet.
”Sikojen kasvattaminen on helpompaa ja vähemmän työlästä kuin esimerkiksi puhvelien, joista saa maitoa vain osan vuotta eli niin kauan kuin ne imettävät vasikkaa”, kertoo Jumani Chaudhary.
Ilman maidontuotantoa puhveli ei tuota mitään, ja puhvelin hankintahinta on sekin noin kymmenkertainen sikaan verrattuna.
Amargadhissa Nepalin kaukolännessä Gaumati Sunuwar,56, alkoi kasvattaa sikoja, koska siat takaavat hyvän toimeentulon perheelle. Hän pääsi sikojen kasvatuksessa vauhtiin Kirkon Ulkomaanavun tuella. Kuva: Uma Bista
”Ennen kerjäsimme muilta saadaksemme ruokaa”
Tie kauemmas länteen Dadeldhuran alueelle kiemurtelee vehreiden kukkuloiden rinteillä kapeana nauhana. Dadeldhura on maastonmuodoiltaan tasaista Kailalia kumpuilevampaa, ja välillä korkeuseroja tekee pahaa katsoa juuri ja juuri tielle mahtuvan auton ikkunasta. Vihdoin tie laskeutuu Ganyapdhuran kylään.
Terassiviljelmät vihertävät jo, vaikka sateet ovat myöhässä. Maasta nousee kukkakaalia, perunaa ja kesäkurpitsaa. Dalitien yhteisössä omat vihannesviljelmät ovat tuoneet elämään arvokkuutta.
”Ennen kerjäsimme muilta saadaksemme ruokaa. Nyt viljelemme vihanneksia myyntiin”, kertoo Gita Devi Sarki, 38.
Gita Devi Sarki on opetellut pärjäämään yksin puolison ollessa Intiassa töissä koronapandemiaa edeltäneet kaksi vuosikymmentä. Nyt hän toivoo Padam Bahadur Sarkin jäävän Nepaliin auttamaan yhteisen viljelymaan laajentamisessa. Käsitraktori on painava käyttää ja Gita Devi Sarki on kylänsä naisista ainoa, joka sillä osaa ajaa. Kuva: Uma Bista
Viljely palstalla tehostui vuonna 2019, kun Sarkin perhe ja 24 muuta alueen viljelijää saivat Kirkon Ulkomaanavun tuella käyttöönsä tunneliviljelmän. Rakennelman muovikatto säilyttää kosteuden paremmin kuin, jos vihannekset kasvaisivat paahtavan auringon ja tuulen armoilla. Lisäksi yhteisö on saanut yhteisen käsitraktorin, joka helpottaa peltojen kyntämistä. Gita Devi Sarki on naisista ainoa, joka osaa ajaa laitetta – ja hänkin pyytää puolison auttamaan käynnistämisessä.
”Ennen viljelimme vain omalle perheellemme riittävän määrän maissia ja vehnää. Nyt, kun myymme itse kasvattamiamme vihanneksia, saamme rahaa joka kuukausi säästöön 410 rupiaa”, hän kertoo.
Renu Chaudhary, 26, sai koronan aikaan ruoka-apua 7-kuiselle Rythem Chaudharylle Gaurigangan alueella Nepalin kaukolännessä. Kuva: Uma Bista
Toki tärkein seuraus vihannesten tuomasta toimeentulosta on se, että parikymmentä vuotta Intiassa työskennellyt puoliso Padam Bahadur Sarki, 42, on pystynyt palaamaan kotiin. 22 vuotta yhdessä olleella pariskunnalla on neljä lasta, ja Gita Devi Sarki on vastannut perheen arjesta yksin lähes koko ajan.
”Palasin koronasulkujen vuoksi Nepaliin”, mies kertoo.
”Hyvä, kun palasit”, Gita Devi Sarki virnistää.
”On ollut ihan okei”, mies sanoo ja saa ympärillä istuvan naisryhmän rähähtämään nauruun.
Puolison paluu on helpottanut vaimon työtaakkaa pellolla. Perhe suunnittelee liiketoimiensa laajentamista myös vuohien ja kalojen kasvattamiseen laakson pienessä lammessa.
Maaorjasta tuli valtuuston jäsen
Sievän pienen talon alakerran oviaukosta kurkistelee suurisilmäinen lehmä. Bahadur Damai, 52, viittoo vieraita istumaan katoksen alle varjoon. Muiden vaatteiden parsimisella velkaorjuudessa vielä 2000-luvun alussa elänyt haliya hymyilee lämpimästi kertoessaan kanoistaan ja pienestä räätäliliikkeestä, jonka hän on onnistunut avaamaan läheiseen kyläkeskukseen.
Raha on tuonut perheen elämään vakaamman toimeentulon ja jopa television. Bahadur Damai on myös pystynyt maksamaan kahden aikuisen tyttärensä häät, mistä hän tuntuu olevan ylpeä.
Bahadur Damai, 52, eli ennen velkaorjuudessa parsimalla muiden vaatteita. Kun Nepalin laki velka- ja maaorjuudesta muuttui 2000-luvulla, Bahadur Damai ja suuri osa muista entisistä velkaorjista sai omaa maata ja nyt he pystyvät saamaan maanviljelyllä oman toimeentulonsa. Perhe asuu Ganyapdhuran kylässä Nepalin kaukolännessä. Kuvassa Bahadur Damain puoliso, poika, miniä ja lapsenlapsi. Kuva: Uma Bista
Yksi suurimmista saavutuksista on kuitenkin se, että hänet valittiin toukokuun vaaleissa paikallishallinnon jäseneksi.
”On KUA:n ansiota, että olen tässä. Sain tukea viljelyyn ja kanojen kasvatukseen ja olen pystynyt rakentamaan suhteita, jotka toivat ääniä vaaleissa.”
Lause katkeaa, kun villi tuulenvire meinaa temmata mukaansa kanasuojan aaltopeltisen katon. Bahadur Damai viittilöi poikaansa lisäämään painoksi isoja kiviä.
”Uusi kanasuoja olisi tietysti kiva”, hän sanoo ja vakavoituu.
”Tiedätkö, meillä on vaimoni kanssa vain yksi merkittävä ero: hän on vanhentunut nopeammin.”
Vakava ilme miehen kasvoilla kertoo, että hän ei ole kertomassa vitsiä.
Bahadur Damai on rakentanut kanoilleen uuden ja kestävän kanalan. Kanojen kasvattamisen lisäksi hän on saanut Nepalin keväisissä paikallisvaaleissa luottamustehtävän kuntapolitiikassa. Kuva: Uma Bista
”Naiset vanhenevat nopeammin täällä, koska heidän elämänsä on merkittävästi rankempaa kuin meidän miesten. Perinteen mukaan he syövät vasta muiden jälkeen, sen, mikä jää. Raskaudet, synnytys, kova työtaakka…”, Bahadur Damai luettelee.
”Aion tuoda paikallispolitiikassa esiin yhteisön naisten ongelmia kuten liiallista taakkaa kotitöistä ja kotiväkivallasta.”
Muutakin asiaa hänellä on. Tällä alueella entiset maaorjat eivät vieläkään ole päässeet osaksi Nepalin hallituksen sopeuttamisohjelmaa, jonka turvin heille on luvattu maata, lasten koulutusta ja nuorille työllistymismahdollisuuksia.
Hiiltyneet puunrungot muistuttavat huhtikuisesta tulipalosta Bipatpurin kylässä. Epätavallisen voimakkaat tuulenpuuskat sotkivat kyläläistä jokavuotisen peltojen kulotuksen, kun tuli levisi hallitsemattomasti. Kuva: Uma Bista
Oma pankkitili turvaa tulevaisuutta
Bioatpurissa kylän naiset ovat kerääntyneet yhteen katoksen alle. Tai talo tässä ennen sijaitsi, joku tarkentaa. Hiiltyneet kattoparrut on siirretty sivuun ja vaihdettu jo uusiin. Keskipäivän aurinko paahtaa jälleen, ja lämpötila varjossa kipuaa lähelle neljääkymmentä.
Myös kylän nimi saa selityksensä. Bipatpur tarkoittaa paikallisella kielellä katastrofia. Niitä, tai vähintään haasteita täällä onkin riittänyt tulvista tulipaloihin.
Bipatpurin naiset kokoontuivat kesäkuussa odottamaan Kirkon Ulkomaanavun käteisavustuksia. Kuva: Uma Bista
Mutta ehkä tämän päivän jälkeen mennään taas kohti parempaa. Vieraaksi on saapumassa paikallishallinnon ja pankin edustajia. Jokainen talonsa kevään tulipalossa menettänyt perhe saa KUA:n tukemana humanitaarista käteisavustusta.
Käteisavustukset jaettiin Bipatpurissa suoraan juuri avatuille pankkitileille, joilla perheiden rahat ovat vastaisuudessa turvassa. Kuva: Uma Bista
Vähemmän vahingoittuneen rakennuksen jälleenrakentamiseen tarjotaan 13 500 rupiaa eli noin 106 euroa ja suurimmat menetykset kokeneet saavat 34 500 rupiaa eli 270 euroa. Summa on 500 rupiaa suurempi raskaana oleville, imettäville, perheille ja vanhuksille.
Käteisavustus jaetaan ensimmäistä kertaa naisten omille pankkitileille. Nyt heidän rahansa ovat turvassa pankissa, eikä mikään kylää kohtaava katastrofi enää vie aivan kaikkea omaisuutta.
Teksti: Elisa Rimaila Kuvat: Uma Bista
Kirkon Ulkomaanavulla on ollut maatoimisto Nepalissa vuodesta 2013 alkaen. Tuemme maassa erityisesti entisten maaorjien toimeentulomahdollisuuksia ja oikeuksien toteutumista ja naisten toimeentuloa. Vuoden 2015 maanjäristyksen jälkeen rakensimme Nepaliin turvallisia koulutiloja 44 000 lapselle, koulutimme opettajia ja tuimme henkistä toipumista. Vuonna 2021 tuimme lähes 18 000 ihmisen ruokaturvaa, joka oli vakavasti heikentynyt koronaviruspandemian vuoksi.
Elisha Chaudhary nukkui maassa Bipatpurin kylän naisten kokoonnuttua yhteen Nepalin kaukolännessä. Kuva: Uma Bista
Zakaria Tahseen Alkilani, 25, asuu Zaatarin pakolaisleirissä. Alkilani ohjelmoi pelejä ja kehittää sovelluksia. Hän haluaa auttaa Zaatarin leirin perinteisiä yrityksiä digitaalisessa markkinoinnissa. Tulevaisuudessa Alkilani haluaa perustaa oman verkkobisneksen.
Etätyökulttuuri avaa uusia työmahdollisuuksia pakolaisille – KUA ja Startup Refugees aloittivat yhteistyön Zaatarin pakolaisleirillä
Jordanian pakolaisleirin asukkaat saavat nyt etäyhteyksien avulla yrittäjyys- ja ICT-oppeja Suomesta.
Startup Refugees ja Kirkon Ulkomaanapu aloittavat yhteistyön Zaatarin pakolaisleirissä Jordaniassa. Projektissa Suomessa olevat mentorit tarjoavat Zaatarin leirissä asuville nuorille ICT-alan yrittäjyyskoulutusta etäyhteyksin.
Lähes 80 000 asukkaan leiri on tarjonnut kodin Syyrian sisällissotaa paenneille ihmisille jo yhdeksän vuoden ajan. Etenkin nuorten elämää leimaa leirillä koulutus- ja työmahdollisuuksien puute. Tällä viikolla käynnistynyt koulutusohjelma vastaa tähän tarpeeseen.
45 leirillä asuvaa henkilöä saa koulutusta siitä, millaisia mahdollisuuksia ICT-alan freelance-työt voivat tarjota ja kuinka omaa osaamistaan voi markkinoida. Koulutusohjelmaan osallistuneista 15 kaikkein aktiivisinta valitaan kansainvälisesti koottujen ICT-, markkinointi- ja HR-alan osaajien mentoroitavaksi.
Zaatarin pakolaisleirissä mentorointimahdollisuus on otettu vastaan innolla. 40-vuotias Rana Ibrahim Alsees toivoo saavansa koulutuksesta apuja käsityöbisneksensä markkinoimiseen sosiaalisessa mediassa.
25-vuotias Zakaria Tahseen Alkilani puolestaan ohjelmoi pelejä ja toivoo pystyvänsä syksyllä pyörittämään omaa yritystään verkossa. Sekä Alsees että Alkilani osallistuvat koulutukseen kotoaan käsin.
Koulutusohjelma jatkuu elokuuhun saakka. Myös mentorit odottavat tulevia kuukausia.
”Muutin Suomeen noin kahdeksan vuotta sitten, joten tiedän, millaisia haasteita on löytää paikkansa uudessa ympäristössä”, sanoo käyttöliittymäsuunnittelija ja mentori Kazi Athar.
”Kaikki sujui minulla kuitenkin hienosti, ja haluan siksi antaa jotain takaisin. Uskon, että pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden työllistymisen tukeminen hyödyttää ihan jokaista; työnantajia, taloutta, kaupunkeja ja kokonaisia valtioita – ja totta kai heitä itseään.”
Athar mainitsee, että ICT-alalla voi työskennellä mistä tahansa maailman kolkasta käsin, ”työhön tarvitsee vain tietokoneen ja oikeanlaisen asenteen”.
Myös mentorointiin mukaan lähtenyt verkko- ja graafinen suunnittelija Felipe Gasnier odottaa innolla tulevia tapaamisia.
”ICT-alan osaajista on aina kysyntää. Aion auttaa mentoroitavaani esimerkiksi portfolion ja nettisivujen tekemisessä sekä omien taitojen esille tuomisessa.”
Zaatarin pakolaisleirissä asuva Rana Ibrahim Alsees on 40-vuotias käsityöalan yrittäjä. Hänen tavoitteenaan on markkinoida käsitöitään sosiaalisessa mediassa ja luoda verkkosivut yritykselleen. Alseesin intohimo on uusien teknologiataitojen oppiminen.
ICT-alalle voi työllistyä asuinpaikasta riippumatta
Kaiken Startup Refugeesin työn ytimessä on laajalta yhteistyöverkostolta saatu tuki ja eri alojen huippuosaajien tarjoama koulutus ja mentorointi.
”Mukaan on saatu mentoreiksi huima joukko ihmisiä, jotka haluavat jakaa ammattitaitoaan ja käytännön ohjeita leirillä asuville. Suomessa tekemämme työ on osoittanut, että kun tuodaan yhteen ihmisiä, joilla on sama kiinnostuksen kohde, ihmeitä alkaa tapahtua”, Startup Refugeesin globaalin työn johtaja Mustafa Abdulameer kertoo.
Kirkon Ulkomaanavun työ Jordaniassa keskittyy pakolaisten, nuorten ja naisten toimeentulomahdollisuuksien parantamiseen.
”Etätyökulttuurin kehittyminen globaalisti avaa uusia työllistymismahdollisuuksia myös pakolaisille. Startup Refugeesin verkoston mentoreiden kokemukset osoittavat, että pakolaisten työllistyminen ICT-aloille on mahdollista riippumatta asuinpaikasta. Projektin osallistujille on tärkeää nähdä, että heidän lähtökohdistaankin on mahdollista onnistua”, sanoo vanhempi ohjelmapäällikkö Ville Wacklin Kirkon Ulkomaanavusta.
Startup Refugees on vuonna 2015 perustettu voittoa tavoittelematon toimija, joka tukee pakolaisia työllistymisessä ja yrittäjyydessä. Toimintansa aikana Startup Refugees on välittänyt Suomessa pian 1000 työpaikkaa ja tukenut yli 200 yritysideaa alkuun. Startup Refugeesin verkostoon kuuluu 1000 yritystä, yhteisöä ja yksilöä, jotka kaikki osallistuvat omista lähtökohdistaan pakolaisten työllistymisen ja yrittäjyyden tukemiseen.
Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on Suomen suurin kansainvälisen avun järjestö. KUA tekee työtä koulutuksen, rauhan ja toimeentulon saralla. Osana toimeentulotyötään KUA tukee yritysten toimintaedellytyksiä ja oman yritystoiminnan aloittamista kaikissa ohjelmamaissaan Lähi-idässä, Aasiassa ja Afrikassa.
Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on julkistanut suosituksensa liittyen siihen, mitä Suomen tulevan Afrikka-strategian tulisi ottaa huomioon. Tutustu suosituksiin täällä.
Monista haasteistaan huolimatta Afrikka on yksi maailman nopeiten kasvavista markkina-alueista. Afrikan sisäpoliittisilla käänteillä, vaihtelevalla turvallisuustilanteella sekä globaalien ilmiöiden, kuten ilmastonmuutoksen ja koronaviruksen vaikutuksilla, on yhä suurempi vaikutus koko maailmaan.
Siksi yhä useampi maa haluaa rakentaa kumppanuutta Afrikan kanssa. Viime vuonna Yhdysvallat julkisti uuden Afrikka-strategiansa. Venäjä järjesti historiansa ensimmäisen Afrikka-huippukokouksen, ja Kiina on jo usean vuosikymmenen ajan vahvistanut jalansijaansa mantereella. Tänä vuonna EU aloitti työstämään omaa yhteistyösuunnitelmaansa.
Millaisesta lähtökohdasta Suomi voi vaikuttaa Afrikan tulevaisuuteen?
Samalla kun väestö eri puolilla maailmaa ikääntyy, Afrikka on nuorten maanosa. Jopa 60 prosenttia Afrikan väestöstä on alle 25-vuotiaita. On heistä kiinni, millainen tulevaisuus Afrikalla ja samalla koko maailmalla on.
Suosituksissaan Kirkon Ulkomaanapu korostaa, että Suomi voi saavuttaa hallitusohjelmansa tavoitteen olla kokoaan suurempi maailmalla, jos se onnistuu merkittävällä tavalla tukemaan Afrikan nuorison potentiaalia positiivisena muutosvoimana.
Vuoteen 2050 mennessä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa tulee olemaan kaksi miljardia alle 25-vuotiasta ja joka kolmas nuori maailmassa on afrikkalainen. Mitä nämä nuoret sitten tarvitsevat?
Ennen kaikkea laadukasta, työhön johtavaa koulutusta ja koko maapallon kannalta kestäviä toimeentulomahdollisuuksia. Vakaa toimeentulo edellyttää rauhanomaista yhteiseloa ja hyvää hallintoa. Nämä ovat Afrikan isoimpia kehitystavoitteita, ja niissä Suomen osaaminen on kansainvälistä huipputasoa. Suomen kannattaa priorisoida niitä Afrikka-strategiassaan.
Nostamalla Afrikan nuorten potentiaalin Afrikka-strategiansa keskiöön, Suomella voi olla kokoaan suurempi rooli.
Lue lisää KUA:n suosituksista Suomen Afrikka-strategialle lataamalla pdf-tiedosto täältä.
Taimet kasvavat muovisissa mukeissa, jotka on upotettu muoviputkiin. Pumppu kierrättää vettä 15 minuutin ajan kerran kahdessa tunnissa. Tasakatolla kasvaa tomaattia, vesimelonia, kurkkua, paprikaa, mansikkaa ja kukkia. Pressut suojaavat ruukkuja liialta auringolta.
Kattopuutarha on Ibrahim Milhemin, 45, rakentama vesiviljelmän prototyyppi Irbidissä, Jordanian kolmanneksi suurimmassa kaupungissa.
Insinööriksi opiskellut Ibrahim työskenteli aiemmin lannoite- ja sementtiyrityksissä. Hänen jäätyään työttömäksi seitsenlapsisen perheen elämä muuttui ja he menettivät muun muassa talonsa.
”Rakastan kasveja ja puita ja niiden istuttamista”, kertoo Ibrahim.
Ibrahim Milhemin tytär Layal auttaa mielellään isäänsä ja seuraa hänen puuhiaan kattopuutarhassa. Kuva: Tatu Blomqvist.
Olohuoneen seinät Ibrahimin veljen talossa, jossa perhe nyt asuu, ovat täynnä maalausta harrastavan Ibrahimin tauluja, joista useimmat esittävät puita ja kasveja.
Viljelysten kastelu on kuitenkin kallista, sillä vedestä on Jordaniassa pula.
Ibrahim ryhtyi ratkomaan ongelmaa ja löysi netistä tietoa vesiviljelystä. Samoihin aikoihin hän sai kuulla Kirkon Ulkomaanavun (KUA) järjestämästä yrittäjyyskoulutuksesta. Koulutuksen avulla idea omasta yrityksestä tarkentui. Lisäksi hän oppi markkinointia, josta hänellä ei aiemmin ollut kokemusta.
Vesiviljely on Jordaniassa aivan uutta, mutta neuvokas Ibrahim rakensi veljensä talon katolle oman prototyypin, jota hän aikoo nyt lähteä kehittämään ja laajentamaan.
Vesiviljely säästää noin 80 prosenttia vettä verrattuna tavanomaiseen viljelyyn.
”En aluksi uskonut sitä, mutta sitten kokeilin ja totta se on”, sanoo Ibrahim, joka opiskelee jatkuvasti lisää ja oppii kokeilemalla.
Tavoitteena on luomuvihanneksia tuottava puutarha, jonne asiakkaat ovat tervetulleita itse poimimaan omat vihanneksensa.
Suomalainen yrittäjyysvalmennus rohkaisi
Jordanian työttömyysaste on yli 18 prosenttia, ja se on vielä huomattavasti paljon korkeampi naisten ja nuorten kohdalla. 9,5 miljoonan asukkaan Jordania on ottanut vastaan yli miljoona pakolaista vuoden 2011 jälkeen. Se on Libanonin jälkeen toiseksi eniten väkilukuun nähden. Suurin osa on paossa naapurimaa Syyrian jo kahdeksatta vuotta jatkuvaa sotaa.
KUA järjesti vuosina 2017–2018 yhdessä Kauppiaitten kauppaoppilaitos Mercurian kanssa tiiviitä yrittäjäkoulutuksia pakolaisille ja heikommassa asemassa oleville jordanialaisille. Kahden kuukauden koulutusjakson jälkeen osallistujat saivat mentorointia ja pienen starttirahan.
Koulutuksiin osallistui 55 henkilöä ja tähän mennessä he ovat perustaneet yhteensä 49 yritystä, joista osa työllistää jo muitakin. Yrityksen perustaneista yli puolet on naisia ja kymmenen prosenttia vammaisia.
Kukkia ja asennekasvatusta
Asma’an (vas.) ja Hussamin mielestä yrityksen perustaminen ei ole ollut erityisen vaikeaa. Eniten heitä on mietityttänyt, miten he saavat kuuroina vuorovaikutuksen toimimaan asiakkaiden kanssa. Siihen he ovat kehittämässä avuksi kuvia ja viittomia hyödyntävää sovellusta. Kuva: Tatu Blomqvist.
Jordanialaiset kuurot ystävykset Asma’a ja Hussam oppivat yrittäjyyskurssilla muun muassa markkinointia, taloussuunnittelua ja asiakaspalvelua. He ovat perustamassa kortteliinsa kukkakauppaa.
”Kehitämme taulutelevision kautta toimivaa sovellusta, jonka avulla voimme keskustella asiakkaidemme kanssa, sillä Jordaniassa on todella vähän viittomakielen tulkkeja”, kertoo Asma’a.
”Voimme samalla tehdä asennekasvatusta ja nostaa esiin kuurojen asemaa yhteiskunnassa.”
Asma’a ja Hussam ovat molemmat korkeasti koulutettuja. CV:n perusteella molemmat on monesti kutsuttu työhaastatteluun, mutta kuurous on estänyt työpaikan saannin.
Kaupunginosan ensimmäinen kukkakauppa on jo kauniiksi sisustettu muutaman viikon kuluttua koittavia avajaisia varten. Vain tuoreet kukat on haettava tukusta.
Harrastuksesta tuli elinkeino
Ranaa Abu Atta perusti Reeno-suklaakaupan käytyään Kirkon Ulkomaanavun järjestämän yrittäjyyskoulutuksen. Kuva: Tatu Blomqvist.
Jordanialaista Rana Abu Attaa, 23, harmittaa, vaikka emme sitä hymyn ja naurun seasta ilman tulkkia olisi huomanneet. Aikatauluhaasteiden vuoksi olemme tulleet tapaamaan häntä päivää aiemmin kuin alun perin sovittiin, eikä hän ole ehtinyt täyttää vitriinin hyllyjä taidokkaimmilla suklaillaan.
Hyllyt, ja kohta myös vatsamme, ovat silti täynnä herkullisia jälkiruokia ja makeisia, joita lastataan eteemme maistettaviksi.
Rana joutui keskeyttämään taloushallinnon opintonsa perheen taloudellisten vaikeuksien vuoksi.
Hän halusi tehdä jotakin auttaakseen perhettään. Rana päätti aloittaa suklaamakeisten valmistuksen. Idean hän sai Facebookissa näkemästään videosta. Siitä heräsi halu oppia enemmän ja hän etsi YouTubesta lisää videoita.
Vaikka makeisten valmistus näytti hauskalta, Rana totesi, ettei se aina ole helppoa. Hän jatkoi yrittämistä ja julkaisi itsekin Facebookissa videon tekemistään makeisista. Siitä pidettiin ja hän alkoi saada tilauksia.
Rana huomasi ilmoituksen KUA:n järjestämästä yrittäjyyskoulutuksesta, haki kurssille ja tuli valituksi.
Nyt Ranalla on kauppa ja yksi työntekijä. Pankkilaina kauppaa varten on äidin nimissä, joka on tukenut tytärtään yrityksen perustamisessa. Suklaan ja jälkiruokien valmistus tapahtuu yhä perheen kotona, ja haaveena onkin laajentaa isompaan liiketilaan, jossa olisi myös iso keittiö.
”Oma liiketila on lisännyt ihmisten luottamusta tuotteisiini. He ajattelevat, että jos minulla on itseluottamusta avata oma kauppa, tuotteiden täytyy olla hyviä. Tulot ovat kasvaneet kaupan avaamisen jälkeen”, kertoo Rana.
”Yksi kauneimmista asioista on oman tyttären haaveiden toteutuminen. Olen todella ylpeä hänestä”, sanoo Ranan äiti Amal Fawzi. Kuva: Tatu Blomqvist.
Uusi alku uudessa maassa
Syyriasta sotaa paennut Omar Balkhi elättää perheensä valmistamalla perinteisiä puuhuonekaluja ja tarjoamalla entisöintipalveluja. Kuva: Dana Mufleh.
Omar Balkhi haavoittui Syyrian sodassa: kranaatinsirpale vei häneltä jalat. Kahden lapsen isä pakeni perheineen Syyriasta Jordaniaan. Uudessa kotimaassa Omar kamppaili löytääkseen keinon perheensä elättämiseksi. Hän halusi perustaa oman verstaan, mutta ei tiennyt miten.
”Nyt pystyn pyörittämään omaa yritystä ja minulla on sisua mennä eteenpäin. Osaan kehittää työtäni ja hankkia tietoa kilpailijoista. Opin johtamistaitoja ja markkinointia. En ollut aiemmin ymmärtänyt, miten tärkeitä nämä taidot ovat”, kertoo Omar KUA:n koulutuksen jälkeen.
Verstaassaan Omar aikoo myydä perinteisisiä syyrialaisia puuhuonekaluja, jotka hän valmistaa itse käsityönä. Yritys tarjoaa myös huonekalujen entisöinti- ja korjauspalveluja.
Lainsäädäntö rajoittaa pakolaisten yritystoimintaa
Kurssilla olleiden pakolaisten ja jordanialaisten kesken on syntynyt yhteisyrityksiä.
”On hyvä rakentaa yritystä jordanialaisen kumppanin kanssa. Valitettavasti ei ole mitään lakia tai virallista paperia, jossa vahvistettaisiin oikeuteni omistaa yritys. Olen jatkuvasti huolissani siitä, että menetän yritykseni”, kertoo yksi hankkeen syyrialaisista yrittäjistä.
Hankkeen kokemusten pohjalta Kirkon Ulkomaanapu tekee yhdessä muiden kansainvälisten kansalaisjärjestöjen kanssa vaikuttamistyötä, jotta Jordaniaan saataisiin selkeät lailliset puitteet yhteisyrityksille. Näin syyrialaiset voisivat toimia yrittäjinä jordanialaisten kanssa tasaveroisina yhtiökumppaneina ja hyödyttää Jordanian taloutta.
Ibrahim Milhemin kattopuutarha on pieni keidas kaupungin keskellä. Perheen lapset viihtyvät katolla. Kuva: Tatu Blomqvist.
Teksti: Minna Elo
Kuvat: Tatu Blomqvist ja Dana Mufleh.
Hankkeen rahoitti European Regional Development and Protection Programme for the Middle East (RDPP), jota tukevat Euroopan Unioni, Tšekki, Tanska, Irlanti, Alankomaat, Norja, Sveitsi ja Iso-Britannia.
