Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on julkistanut suosituksensa liittyen siihen, mitä Suomen tulevan Afrikka-strategian tulisi ottaa huomioon. Tutustu suosituksiin täällä.
Monista haasteistaan huolimatta Afrikka on yksi maailman nopeiten kasvavista markkina-alueista. Afrikan sisäpoliittisilla käänteillä, vaihtelevalla turvallisuustilanteella sekä globaalien ilmiöiden, kuten ilmastonmuutoksen ja koronaviruksen vaikutuksilla, on yhä suurempi vaikutus koko maailmaan.
Siksi yhä useampi maa haluaa rakentaa kumppanuutta Afrikan kanssa. Viime vuonna Yhdysvallat julkisti uuden Afrikka-strategiansa. Venäjä järjesti historiansa ensimmäisen Afrikka-huippukokouksen, ja Kiina on jo usean vuosikymmenen ajan vahvistanut jalansijaansa mantereella. Tänä vuonna EU aloitti työstämään omaa yhteistyösuunnitelmaansa.
Millaisesta lähtökohdasta Suomi voi vaikuttaa Afrikan tulevaisuuteen?
Samalla kun väestö eri puolilla maailmaa ikääntyy, Afrikka on nuorten maanosa. Jopa 60 prosenttia Afrikan väestöstä on alle 25-vuotiaita. On heistä kiinni, millainen tulevaisuus Afrikalla ja samalla koko maailmalla on.
Suosituksissaan Kirkon Ulkomaanapu korostaa, että Suomi voi saavuttaa hallitusohjelmansa tavoitteen olla kokoaan suurempi maailmalla, jos se onnistuu merkittävällä tavalla tukemaan Afrikan nuorison potentiaalia positiivisena muutosvoimana.
Vuoteen 2050 mennessä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa tulee olemaan kaksi miljardia alle 25-vuotiasta ja joka kolmas nuori maailmassa on afrikkalainen. Mitä nämä nuoret sitten tarvitsevat?
Ennen kaikkea laadukasta, työhön johtavaa koulutusta ja koko maapallon kannalta kestäviä toimeentulomahdollisuuksia. Vakaa toimeentulo edellyttää rauhanomaista yhteiseloa ja hyvää hallintoa. Nämä ovat Afrikan isoimpia kehitystavoitteita, ja niissä Suomen osaaminen on kansainvälistä huipputasoa. Suomen kannattaa priorisoida niitä Afrikka-strategiassaan.
Nostamalla Afrikan nuorten potentiaalin Afrikka-strategiansa keskiöön, Suomella voi olla kokoaan suurempi rooli.
Lue lisää KUA:n suosituksista Suomen Afrikka-strategialle lataamalla pdf-tiedosto täältä.
Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on myöntänyt 100 000 euroa lisää hätäapua koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi Etelä-Sudanissa, Somaliassa ja Ugandassa. Jo aiemmin KUA myönsi 50 000 euroa Keniaan.
Maailman haavoittuvimmat yhteisöt valmistautuvat pahimpaan koronaviruksen uhkan edessä.
Pandemian hillitsemiseksi olennaista on huolehtia käsihygieniasta ja välttää ihmiskontakteja, mutta ohjeita on vaikea noudattaa esimerkiksi pakolaisten keskuudessa. Pakolaisleirit ja köyhät asuinalueet ovat tiheään asuttuja, eikä ihmisillä välttämättä ole edes saippuaa saatavilla.
Ugandassa KUA työskentelee maan kahdella suurimmalla pakolaisalueella: Bidibidissä Pohjois-Ugandassa ja Kyakassa maan lounaisosassa. Alueilla asuu yhteensä yli neljännesmiljoona pakolaista. KUA toimii Ugandassa YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n kumppanina koulutussektorilla.
Koulut on Ugandassa suljettu koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. KUA jakaa tietoa koululaisille, heidän perheilleen ja opettajille muun muassa radion, tekstiviestien ja julisteiden välityksellä. Perheille jaetaan myös hygieniatarvikkeita ja yhteisöissä toteutetaan tiedotuskampanjoita megafonien avulla. Työhön myönnettiin 50 000 euroa.
Jos koulut ovat pitkään suljettuna, sillä on vakavat vaikutukset lasten koulunkäynnille ja hyvinvoinnille. Moni haavoittuvassa asemassa oleva lapsi saa puhdasta vettä, ruokaa ja henkistä tukea pääasiassa koulusta. Kun lapset ovat poissa koulusta, he ovat lisäksi alttiimpia pahoinpitelylle ja hyväksikäytölle, lapsityövoimaksi joutumiselle, raskauksille ja lapsiavioliitoille.
”Teemme työtä sen eteen, että koulut saadaan turvallisesti avattua, kun sen aika koittaa. Hankimme kouluille desinfiointiaineita, lisäämme käsienpesupisteitä sekä pidämme huolta tiloista ja varaudumme kouluttamaan opettajia psykososiaalisessa tuessa”, kertoo KUA:n Ugandan maajohtaja Wycliffe Nsheka.
Huhtikuun alkaessa varmistettuja koronavirustartuntoja oli Ugandassa todettu 44. Luku voi oikeasti olla suurempi.
Somalian Baidoan haavoittuvuutta lisäävät vesipula ja hallinnon hauraus
Somaliassa KUA jakaa tietoa koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi Baidoassa kuuden koulun alueella. Baidoa on suurimpia maan sisäisten pakolaisten keskittymiä Somaliassa. Työhön Somaliassa myönnettiin 15 000 euroa. Varmistettuja tartuntoja on Somaliassa huhtikuun alussa viisi, todellinen luku voi olla suurempi.
Myös Somaliassa koulut ovat suljettuna tällä hetkellä. KUA tavoittaa kuitenkin koulukomiteoiden ja opettajien kautta noin 3 200 oppilasta perheineen. Koulujen alueille levitetään julisteita, toteutetaan tiedotuskampanjoita kokeneiden yhteisötyöntekijöiden voimin sekä järjestetään opastusta muun muassa käsihygieniassa sekä jaetaan perheille saippuaa.
”Baidoan alue on erityisen haavoittuvainen valtionhallinnon haurauden, terveyspalvelujen heikon saatavuuden sekä vesipulan vuoksi. Kouluilla ei ole mahdollisuuksia tarjota oppilaille puhdasta vettä joka päivä”, sanoo KUA:n Somalian maajohtaja Mika Jokivuori.
KUA:n yhteisötyöntekijä opastaa hyvään käsihygieniaan koulun pihamaalla Somalian Baidoassa maaliskuun lopulla.
Baidoan alueella lapsilla ei ole esimerkiksi älypuhelimia ja etäyhteyksiä tukemassa oppimista nyt, kun kouluun ei pääse. Sen vuoksi koulujen sulkeminen heikentää entisestään jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten oppimista ja elämänlaatua.
Kun koulut voidaan avata uudelleen Somaliassa, KUA jatkaa valistustyötä kouluttamalla opettajia ja oppilaita, perustamalla hygieniakerhoja koulujen yhteyteen sekä kampanjoimalla turvallisesta paluusta kouluun.
Sisällissodan runtelemassa Etelä-Sudanissa varautumisella on kiire
Myös Etelä-Sudanissa hallitus on sulkenut koulut ainakin kuukaudeksi 20. maaliskuuta alkaen. Maassa ei vielä huhtikuun alkaessa ole varmistettuja tartuntoja, mutta riskit ovat valtavat heikon terveydenhuoltojärjestelmän ja jo entuudestaan huonon humanitaarisen tilanteen vuoksi.
Vuosien sisällissodan takia maassa on 1,5 miljoonaa maan sisäistä pakolaista. Maan 11,7 miljoonasta ihmisestä noin 7,5 miljoonaa tarvitsi jo ennen koronaepidemiaa humanitaarista apua. Esimerkiksi malaria ja ripuli ovat yleisiä. Koronaviruksen leviäminen Etelä-Sudanissa aiheuttaisi ennennäkemättömän avuntarpeen.
KUA on tukenut yli 25 000 tuhannen lapsen ja nuoren koulunkäyntiä maan suurimpiin kuuluvilla evakkoleireillä Mingkamanissa Lakesin osavaltiossa, sekä Fangakissa Jonglein osavaltiossa ja Tongassa Upper Nilessa.
Ryhmä vapaaehtoisia opettajia KUA:n järjestämässä opettajakoulutuksessa New Fangakisssa, Etelä-Sudanissa, maaliskuun alussa. He haluavat tukea seuraavaa sukupolvea opinnoissa, vaikka moni ei ole itsekään käynyt koulua loppuun. Nyt KUA jakaa yhteisöille tietoa koronaviruksesta ja hygieniasta koulujen ja opettajien kautta. Kuva: Maria de la Guardia/ Kirkon Ulkomaanapu.
”Nyt täytyy toimia nopeasti ja määrätietoisesti, on lähes epätoivoinen kiire levittää oikeaa tietoa viruksesta ja siitä, kuinka sen leviämistä ehkäistään oppilaille, vanhemmille, opettajille ja yhteisöille. Myös hygieniatarvikkeita, kuten saippuaa, tarvitaan kipeästi, erityisesti tiuhaan asutuilla pakolaisleireillä”, sanoo KUA:n Etelä-Sudanin maajohtaja Berhanu Haile.
“Haluamme vahvistaa lasten ja vanhempien mahdollisuuksia ehkäistä koronaviruksen leviämistä tarjoamalla tietoa viruksesta ja siltä suojautumisesta.”
Hankkeella tavoitetaan yli 21 000 lasta, opettajaa ja vanhempaa. 1 500 perheelle jaetaan saippuaa. Etelä-Sudanin koronatyöhön myönnettiin 35 000 euroa.
Katse koronakuilun yli tulevaan jälleenrakennukseen
”Tartuntatilanne ja voimassa olevat rajoitukset muuttuvat eri maissa nopeasti, ja se vuoksi olemme varautuneet myös muokkaamaan ja sopeuttamaan työtä tilanteen ja toimintamahdollisuuksien mukaan”, kertoo KUA:n humanitaarisen avun päällikkö Eija Alajarva.
KUA seuraa tarkasti tilanteen kehittymistä kaikissa toimintamaissaan. Alajarva korostaa sitä, että nykyhetken kaoottisuudesta huolimatta on tärkeää pitää myös tulevaisuus mielessä.
”Pandemian laantumisen ja rajoitteiden purkamisen jälkeen tarvitaan erityistä tukea kouluun palaaville lapsille ja nuorille.”
Lapset ja nuoret saattavat kaivata esimerkiksi psykososiaalista tukea ja opetuksen katkon vuoksi väliin jääneiden oppisisältöjen kertaamista.
Myös kehittyvien maiden yrittäjät tarvitsevat tukea epidemian jälkeen. Tulot palvelualoilla ovat uhattuna liikkumisrajoitusten vuoksi, ja maanviljelijöiden toimeentulo on usein riippuvainen markkinoille pääsystä.
”Vaikka toimintamaissamme pahin on vielä edessä, on tärkeää varautua jälleenrakennukseen, jotta työ saadaan ilman viiveitä käyntiin, kun se aika koittaa”, sanoo Alajarva.
Auta suojelemaan pakolaisasutusalueella eläviä ihmisiä koronavirukselta!
KUA:n ja Etelä-Sudanin opetusministeriön laatimat ammattikoulutuksen opetussuunnitelmat ovat maan ensimmäiset.
Nuoret voivat nyt suorittaa Etelä-Sudanissa muun muassa rakennusalan koulutuksen, josta käteen jää kansallisesti hyväksytty todistus sekä työharjoittelun kautta kosketus työelämään.
KUA ja Etelä-Sudanin opetusministeriö julkistivat maan ensimmäiset, EU:n rahoituksella kehitetyt ammattikoulutuksen opetussuunnitelmat syksyllä. Aloitteen on tarkoitus lisätä pätevän työvoiman määrää sodan runtelemassa maassa.
Opetus tukee myös taloudellista kasvua Etelä-Sudanissa. Lisäksi koulutus on vaihtoehto aseellisiin ryhmiin liittymiselle.
Rakennusala on Etelä-Sudanille erityisen tärkeä. Infrastruktuurille ja kodeille on tarvetta, kun pakolaisia palaa kotiseuduilleen, investoinnit lisääntyvät ja kaupungit ja yritykset kasvavat.
”Yrityselämä tarvitsee osaavaa työvoimaa, nuoriso myytävää ammattitaitoa ja valtio taloudellista toimeliaisuutta”, KUA:n ammatillisen koulutuksen asiantuntija Carita Cruz sanoo.
Aiemmin kymmenet kansalaisjärjestöt järjestivät kukin omia ammattikoulutusohjelmiaan. Opetuksen sisältö erosi toisistaan ja kukin järjestö antoi valmistuneille oman todistuksensa.
Valtionhallinnossa vastuu opetussuunnitelmista oli hajautunut useille hallinnon aloille. Ammattikouluissa opettajat opettivat 20 vuotta vanhoista opetussuunnitelmista – tai omasta päästään. Uudet osaamisperusteiset suunnitelmat yhtenäistävät vaatimuksia ja antavat todistukselle painoarvoa.
Opetuksesta 80 prosenttia keskittyy käytännön tekemiseen ja 20 prosenttia teoriaan. Työelämässä nimenomaan käytännön osaamisen puute on ollut suurin haaste sekä nuorten työllistymiselle että yritysten kasvulle. Osa opinnoista tapahtuu työpaikoilla.
”Työharjoittelu on myös mahdollisuus päästä kiinni työelämään”, Cruz sanoo.
Nuorten työttömyys on maailmanlaajuinen ongelma, etenkin kehittyvissä maissa. Itä-Afrikassa väestön keskimääräinen ikä on alle 20 vuotta. Etelä-Sudanissa 2,2 miljoonaa lasta on YK:n mukaan poissa koulusta, ja monelta nuorelta on sodan takia jäänyt koulu kokonaan käymättä.
Ammattikoulutuksen tehostaminen kitkee nuorisotyöttömyyttä. Cruz toivookin hyvin alkaneen yhteistyön jatkuvan.
”Kun projekti alkoi, työmarkkinatutkimuksella tunnistettiin 32 ammattialaa, joissa on pulaa ammattitaitoisesta työvoimasta. KUA:n ja Etelä-Sudanin opetusviranomaisten työn tulisi jatkua, jotta kaikkiin tarpeisiin voitaisiin vastata”, hän sanoo.
Käteisavustukset antavat köyhien perheiden itse päättää, mitä he tarvitsevat ja missä järjestyksessä he tarvikkeet haluavat ostaa.
Vihanneksia, kalaa, vaatteita, kenkiä. Bambukeppejä ja heinää rakentamiseen. Monissa osissa Etelä-Sudania tavaraa ja ruokaa on markkinoilla ja ihmisten ulottuvilla paremmin kuin pitkään aikaan.
Rauhansopimus on helpottanut kuljetuksia jopa maan syrjäseuduille. Harvalla on kuitenkaan varaa ostaa tarvitsemaansa. Yli kaksi miljoonaa ihmistä on paennut sotaa maan sisällä ja jättänyt kaiken omaisuutensa taakseen. Etelä-Sudanissa inflaatio on vielä nostanut ruuan hinnan pilviin.
Tällaisessa tilanteessa avustusjärjestöt tukeutuvat yhä vahvemmin käteisavustuksiin. Esimerkiksi EU:n komission humanitaarisesta avusta noin 40 prosenttia, yhteensä 990 miljoonaa euroa, on käteisavustuksia. Apu annetaan joko rahana tai kuponkeina, joita voi käyttää tiettyihin tuotteisiin.
”Käteinen on sekä toimivampi että kustannustehokkaampi tapa tukea ihmisiä humanitaarisessa kriisissä”, sanoo Kirkon Ulkomaanavun (KUA) humanitaarinen koordinaattori Moses Habib.
Päätelmää tukevat myös monet tutkimukset, joita aiheesta on tehty. Esimerkiksi Maailmanpankki ja YK suosivat käteisavustuksia humanitaaristen kriisien jälkihoidossa.
Yksinkertaisesti sanottuna käteistä jaettaessa entistä suurempi osa avusta menee suoraan sitä tarvitseville.
Esimerkiksi Etelä-Sudanissa ruoka pitää tuoda pääkaupunki Jubasta asti. Pelkästään varastointi, kuljetus ja kuljetuksen turvaaminen maksavat paljon, mikä pienentää perille menevän avun määrää. Matka Niiliä tai maanteitä pitkin kestää päiviä ja kuljetuksia saatetaan ryöstää.
Etelä-Sudanissa KUA on jakanut käteisavustuksia Jubassa, Old Fangakissa ja Yeissä.
Rahaa vastaanottavat etenkin yksinhuoltajaäidit. Keskiverto-perheessä on 6–7 henkilöä. Perheet saavat KUA:n hankkeen aikana kahdessa tai kolmessa erässä yhteensä 100–150 euroa. Jakelupäivänä perheen pää saapuu henkilökohtaisesti tunnistautumaan sormenjäljellään.
Avustuspäätöstä edellyttää tarkka tilannearvio siitä, miten käteisen jakaminen vaikuttaa markkinoihin ja kyläyhteisöihin. Kylän vanhimmat auttavat esimerkiksi arvioimaan, miten perheiden tilanteet eroavat toisistaan ja keneltä puuttuvat kaikki tukiverkot.
Kartoitus ottaa huomioon myös lieveilmiöitä. Niitä voivat olla riita rahan käytöstä perheen sisällä tai kateellinen naapuri. Niinpä rahaa jaettaessa pyritään välttämään tilanteita, joissa kahdesta rinnakkain asuvasta perheestä toinen saa apua ja toinen ei.
Suurin haaste onkin valita, kuka saa apua. Old Fangakissa KUA on tukenut tuhatta perhettä, mutta käytännössä kaikki 50 000 ihmistä ovat kärsineet sodasta. Moni apua tarvitseva perhe jää ilman tukea.
Suurella määrällä käteistä, joka jaetaan kerralla, voi olla myös kielteisiä vaikutuksia markkinoihin. Vaarana on inflaatio tai se, että jakelusta kuulleet kauppiaat nostavat hintoja.
Tilanteen välttämiseksi KUA seuraa rahan käyttöä jakelun jälkeen yhteistyössä paikallisten viranomaisten kanssa. Tarkkailu osoittaa, että yli puolet rahoista käytetään ruokaan ja esimeriksi lasten vanhemmat saavat itse päättää, että heidän lapsensa syövät mahdollisimman monipuolisesti.
Huomattavan moni maan sisäinen pakolainen käyttää avustuksia majoituksensa rakentamiseen. Moses Habib kertoo esimerkin äidistä, joka asui lapsineen toisen perheen pihalla ja joutui heidän kaltoin kohtelemakseen. Käteisavustuksilla hän pystyi rakentamaan perheelleen oman savimajan.
Parhaassa tapauksessa käteinen ennaltaehkäisee niin kutsuttua apuriippuvuutta. Säännöllisen ruoka-avun vastaanottaja ei välttämättä saa mahdollisuutta auttaa itseään ja tottuu tilanteeseen, jossa hän vastaanottaa tavaroita. Rahalla hän voi itse suunnitella elämäänsä.
Moni myös säästää rahoja pahan päivän varalle. Esimerkiksi viljelijät laittavat rahaa talteen selviytyäkseen huonosta satokaudesta. Jotkut ostavat siemeniä viljelyyn tai vuohia tuottamaan perheelle maitoa.
On tärkeää, että käteisen vastaanottajaa eivät sido mitkään ehdot.
”Meille tärkeintä on, että ihmisillä on mahdollisuus priorisoida omia tarpeitaan sen sijaan, että annamme heille, mitä luulemme heidän tarvitsevan”, Habib sanoo.
Yei oli Etelä-Sudanin toiseksi suurin kaupunki, ennen kuin sisällissota pakotti asukkaat pakenemaan naapurivaltioihin vuonna 2016. Kolme vuotta myöhemmin olot Ugandan pakolaisasutusalueilla sekä toivo rauhasta on houkutellut ihmisiä palaamaan.
Kirkon Ulkomaanapu (KUA) laajentaa työtään Etelä-Sudanissa sisällissodan repimälle Equatoria-alueelle. Taistelut ovat vaikuttaneet voimakkaasti Yein kaupunkiin vuodesta 2016 lähtien.
Etelä-Sudanin vilja-aittana tunnettu Yei oli aiemmin tärkeä kaupankäynnin keskus, josta toimitettiin ruokaa pääkaupunki Jubaan sekä muualle maahan, KUA:n työntekijä ja uuden kenttätoimiston johtaja David Oliver Taban kertoo.
Kolme vuotta sitten alkanut sisällissota pakotti ihmiset luopumaan kodeistaan ja jättämään peltonsa lakastumaan. Tänä vuonna turvallisuustilanne maassa on kuitenkin alkanut tasaantua, ja monet ovat alkaneet miettiä paluun mahdollisuutta.
”Palaajat löytävät omaisuutensa tuhoutuneena tai ryöstettynä. Jos he päättävät jäädä, he tarvitsevat tukea rakentaakseen elämänsä ja elinkeinonsa uudelleen”, Taban sanoo.
Yei tyhjeni asukkaista lähes täysin taisteluiden levittyä kaupunkiin kesällä 2016. Suurin osa pakeni sotaa naapurivaltioihin.
Tilanne edelleen epävakaa, paluu jokaisen oma päätös
Ilmassa on ollut varovaista optimismia syyskuun 2018 rauhansopimuksen jälkeen, mikä on houkutellut ihmisiä palaamaan entisille asuinsijoilleen. Toisaalta moni ei näe paluulle vaihtoehtoa, sillä olot Ugandan pakolaisasutusalueilla ovat huonontuneet. Palaajat ovat kertoneet ruoka-annosten pienenemisestä sekä heikoista toisen asteen koulutuksen mahdollisuuksista.
“Palaajat ovat ihmisiä, jotka ovat tottuneet viljelemään suuria peltoja entisessä kotimaassaan. Ugandassa heille annetut maatilkut ovat todella pieniä ja työllistymismahdollisuudet harvassa”, Taban sanoo.
Kaupankäynti on alkanut vilkastua uudelleen Yein keskustassa. Maissia ja vihanneksia viljellään laajalti, ja hallituksen mukaan tiet alkavat olla turvallisia ruoan kuljettamiselle.
Viljely kuitenkin rajoittuu edelleen kaupungin välittömään läheisyyteen. Rauhansopimuksesta kieltäytyneet aseistetut joukot ovat läsnä ympäröivissä kylissä. Väkivaltaisuuksia ja ryöstöjä tapahtuu yhä. YK:n pakolaisjärjestö näkee tilanteen edelleen liian riskialttiina, eikä suosittele alueelle paluuta.
Myös KUA:n humanitaarisen avun koordinaattori Moses Habibin mukaan turvallisuustilanne on arvaamaton.
“Paluu Yeihin on jokaisen oma päätös, mutta KUA:n täytyy olla siellä missä apua tarvitaan. Odotamme ihmisten palaavan runsaslukuisina vuoden loppuun mennessä”, Habib sanoo.
Yein kenttätoimisto aloittaa toimintansa neljän työntekijän voimin.
KUA:n työ laajenee nopeasti
KUA aloitti ensimmäisen hankkeensa Yeissä vuonna 2017. Silloin 1620 perheelle jaettiin käteisavustuksia ulkoministeriön tuella. Avustuksen ansiosta perheet pystyivät ostamaan ruokaa markkinoilta, mikä elvytti samalla paikallista elinkeinonharjoittamista.
Uusia käteisavustuksia aletaan jakaa elokuussa Islannin Kirkon Ulkomaanavun rahoituksella. Tavoitteena on avustaa tuhansia perheitä asettumaan alueelle sekä ylläpitää paikallista elinkeinoa. KUA valitsee avunsaajiksi haavoittuvimmassa asemassa olevat perheet, pyrkien auttamaan ensisijaisesti yksinhuoltajaäitien perheitä.
”Tuki auttaa palaajia ruokkimaan perheensä, rakentamaan kotinsa sekä käynnistämään liiketoimintansa”, Habib sanoo.
“Suunnittelemme työmme laajentamista lähiaikoina myös laajempaan toimeentulon tukemiseen ja rauhan rakentamiseen. Yhteisö tarvitsee sovintoa, sillä konflikti on asettanut monet toisiaan vastaan.”
Etelä-Sudanin al-Sudd on yksi maailman suurimmista suoalueista. Vaikeakulkuinen alue on tarjonnut turvasataman sotaa paenneille. Sodan ankeimpina hetkinä kahlattiin krokotiilien ja käärmeiden pelossa halki hetteikköjen ja syötiin lumpeen hedelmää pahimpaan nälkään.
OLD FANGAK, ETELÄ-SUDAN.Pienet, lupaavasti versovat mangopuut Samuel GonyGorin ruukuissa ovat suoranainen ihme, sillämaaperä rakoilee mosaiikiksi 50-vuotiaan viljelijän tilaa ympäröivässä maastossa, jaOld Fangakin lähes 40-asteinen helle on päiväsaikaan sietämätön.
Samuel kastelee viljelmäänsä vedellä viereisestä Zeraf-joesta. Poljettava vesipumppu, vaikka sillä onkin hikistä polkea, pitää yllä hänen toivoaan onnistuneesta sadosta.Mangot vaativat huolenpitoa, ja ilman vesipumppua viljelystä ei tulisi kuivan kauden aikana mitään.
”Saan satokausina paljon myytyä markkinoilla, ja säästöilläni perheeni syö kaksi hyvää ateriaa päivässä. Tulot riittävät myös lasten vaatteisiin.”
Fangak sijaitsee pohjoisessa, lähellä Sudanin rajaa. Viime syksynä neuvoteltu rauha toteutuu täällä, mutta maaperä on armoton ja viljely on vaikeaa.Maan eteläosissa, päiväntasaajalla sijaitsevaaEquatorian aluetta sanotaan puolestaan Etelä-Sudaninvilja-aitaksi ja sieltä on kotoisin sanonta: Jos heität maahan siemenen, siihen kasvaa jättimäinen mangopuu. Viljelijät ovat kuitenkin kaikonneet Equatoriastasiellä yhä jatkuvientaisteluiden takia.
Samuel Gony Gory kasvattaa mangopuita.
Samuelista huokuu itsevarmuus, jonka pystyy aistimaan henkilöstä, joka on selättänyt kaikkein pahimman. Hänen perheensä todisti Etelä-Sudanin sisällissodan tuskallisimpia vaiheita. Kaksi vuotta sitten he olivat keskellä taisteluiden aiheuttamaa nälänhätää Bentiun pikkukaupungissa, naapuriosavaltiossa Unity Statessa.
”Siellä ei ollut yhtään mitään syötävää. Ensin lopetin viljelyn, kun ammuskelua oli niin usein. Sitten sukulaisiamme alkoi kadota ja päätimme etsiä turvaa täältä”, Samuel kertoo.
Vesipumppu kiinnostaa kylän nuorimpia.
Al-Suddin suoalueon yksi maailman suurimmista. Suon nimi tarkoittaa arabiaksi estettä. Suo on niin vaikeakulkuinen, että kun tutkimusmatkailijat aikoinaan etsivät Valkoisen Niilin lähteitä, he juuttuivat al-Suddin hetteikköihin.
Old Fangak taas on vanha brittiläinen varuskuntakaupunki, jonka vanhat rakennukset ovat tuhoutuneet sisällissodassa. Väestö on suurimmaksi osaksi nuer-heimoa, presidentti Salva Kiirin edustaman dinka-heimon verivihollisia.
Old Fangakista tuli sisällissodan aikana pakolaisten turvasatama. Vuonna 2013 asukkaita oli 5 000, viime vuonna jo lähes 50 000.
Sotilaat eivät katsoneet vaivan arvoiseksi uhmata suota, jonka uumeniin pääsee vain veneellä Valkoisen Niilin Zeraf-nimisen sivujoen kautta tai lentäen – paitsi jos pakenee henkensä edestä. Taisteluilta ja nälänhädältä turvaa hakeneet perheet ovat karistaneet sotilaat kannoiltaan tarpomalla suon halki krokotiileista ja myrkyllisistä käärmeistä huolimatta.
Syvimmistä kohdista aikuiset kantoivat lapsia olkapäillään.
”Pahinta pakomatkalla oli nälkä”, Samuel kertoo. Hänen perheensä selvisi kuukauden matkasta syömällä lumpeiden hedelmiä.
”On vaikea tietää, kuolivatko he nälkään vai luoteihin.”
”Moni samaan aikaan paennut oli nähnyt nälkää niin pitkään, että heidän voimansa hiipuivat. Jouduimme jättämään ihmisiä jälkeemme, kun sotilaat löysivät meidät kerta toisensa jälkeen”, Samuel muistelee.
”On vaikea tietää, kuolivatko he nälkään vai luoteihin.”
YK julisti kesäkuussa 2017 nälänhädän loppuneeksi, mutta ruokatilanne on sen jälkeen vain pahentunut.
Helmikuussa 2019 YK arvioili kuuden miljoonan ihmisenelävän akuutissa ruokapulassa. Se on puolet Etelä-Sudanin väestöstä. Noin 1,5 miljoonaa on nälänhädän partaalla.
”Rauha on edellytys tilanteen paranemiselle”, KUA:n humanitaarisen työn koordinaattori Moses Habib sanoo. Rauhansopimus on herättänyt optimismia, mutta kotinsa jättäneet ihmiset eivät vielä uskalla palata.
Samalla kansainvälinen apu vähenee uhkaavasti.
”Omavaraisen ruuantuotannon aloittaminen vaatii aikaa.Ruoka-apu on yhä elintärkeä, jotta ihmiset jaksavat ajatella pitemmälle kuin seuraavan päivän ateriaansa”, Habib sanoo.
Nyarom Jiech Chuol on seitsemän lapsen yksinhuoltaja.
Aamupäivällä Zeraf-joen veneliikenne suuntaa kohti Old Fangakin keskustan markkinoita.
Kanootit on veistetty kookospuun rungosta. Ruoho suojaa arvokasta kalansaalista auringolta. Kala on halvempaa kuin lihaa, eikä saalis aina pääse perille ennen kuin se on myyty.
Seitsemän lapsen äiti NyaromJiechChuol ostaamarkkinoilta kotiin nipun tilapia-kaloja noin kahdella eurolla.
”Elätän lapsiani keräämällä polttopuita ja nukun yöni rauhassa, ilman ammuskelua”, Nyarom sanoo. Hän pakeni nälänhätään johtaneita taisteluita Bentiumista.
Vedenkestävistä pressuista ja bambusta kyhätyt majat kuvastavat alueen väestöä. Moni maan sisäisistä pakolaisista käyttää avustusjärjestöjen jakamia pressuja, paikallisilla on ruoho- tai peltikatot.
KUA on Suomen ulkoministeriön rahoituksella tukenut 1 000 viljelijää ja 500 kalastajaa Old Fangakin alueella siemenillä, vesipumpuilla, verkoilla, koukuilla ja koulutuksella. Lisäksi 1 000 perhettä on saanut käteisavustuksia.
KUA tukee Fangakissa myös 30 koulua, joissa on yli 16 000 oppilasta.
Sodan seuraukset näkyvät torilla.Vihannesten tarjonta on seuraavaa satoa odotellessa olematon. Sipulit maksavat puoli euroa kappaleelta. Ennen sotaa eurolla sai riittävästi ruokaa perheelle päiväksi, nyt hinnat ovat kymmenkertaiset. Ruokatuotanto on liian vähäistä, inflaatio hallitsematonta ja tuontiruoka kallista.
Nyarom on saanut Kirkon Ulkomaanavulta käteisavustuksia joka kolmas kuukausi. Reilulla 50:llä eurolla saa vaihtelua lasten ruokavalioon. Nyarom kertoo vahvalla äänenpainolla nähneensä omin silmin, mistä ruokapula alkoi.
”Siitä, kun jouduimme eroon viljelmistämme ja eläimistämme. Sekä karjaa että ihmisiä poltettiin elävältä savimajoihin”, hän sanoo.
Elizabeth Gal on tunnollinen viljelijä.
Old Fangak on eristyksensä vuoksi riippuvainen tavarakuljetuksista, jotka saapuvat Niiliä pitkin pääkaupungista Jubasta. Ennen syyskuun rauhansopimusta hyödykkeet jäivät usein matkan varrella tarkastuspisteisiin.
Nyt väylää on helpompi kulkea. Ruokaa on silti vielä liian vähän, koska Equatoriassavielä soditaan.
Equatorian elpyminen on Habibin mukaan ratkaisevaa. Nyt yli miljoona ihmistä on paennut alueelta rajan yli Ugandaan, ja rauhansopimuksen allekirjoittamatta jättäneet osapuoletjatkavat taisteluita.
”Ilman rauhaa ihmiset eivät palaa viljelmilleen, ja ilman ruokaa rauha ei ole vakaalla pohjalla”, Habib sanoo.
Niilin kuljetusten mukana on kuitenkin tullut lisää siemeniä ja työkaluja viljelijöille. Samuelin viljelmän naapurissa 43-vuotias Elizabeth Gal odottaa uutta vesipumpun letkua.
Hänen viljelmänsä uomat ovat kuin viivoittimella vedetyt, mutta pelto on rutikuiva ja rakoileva, koska letku on liian lyhyt yltääkseen joesta pellolle.
”Kunhan minulla on siemenet ja työkalut, pystyn mihin tahansa”, Elizabeth vakuuttaa.
Eteläsudanilainen Moses Ludoru on innostanut järjestökollegoitaan liikkumaan.
Aamu sarastaa Etelä-Sudanin Piborissa ja KUA:n toimiston kylpyhuoneesta kuuluu tietokoneen käynnistymisestä ilmoittava Windows-tunnari.
Lenkkisortseihin ja hihattomaan paitaan sonnustautunut Moses Ludoru asettaa tietokoneensa vessanpöntön kannelle ja klikkaa auki kansion nimeltä aerobic. Kohta ruudulla pyörii animoitu liikuntatunti. Kylpyhuone on ainoa tila, jossa jumppaaminen ei häiritse muita pienessä toimistossa, joka toimii myös työntekijöiden kotina.
Ludoru seuraa tunnollisesti amerikkalaisen liikuntaohjaajan ohjeita popmusiikin tahdissa. Paljaat jalat läpsyvät kivilattialla ja käsien liikerata sopii juuri ja juuri ahtaaseen tilaan. Hiki virtaa.
Ludoru toistaa noin tunnin mittaisen session joka arkipäivä.
”Liikunta virkistää mieltä ja auttaa keskittymään työhön heti aamusta”, hän sanoo.
Terve kuin pukki
Ludoru vastaa KUA:n talousasioista Piborissa, joka on yksi KUA:n kolmesta kenttätoimistoista Etelä-Sudanin pääkaupunki Juban ulkopuolella. Konfliktiherkän alueen arki kaukana omasta perheestään on vaativa etenkin henkisesti.
”Turvallisuustilanne on aina arvaamaton ja stressiä on purettava johonkin. Lisäksi todistamme jatkuvasti vaikeita ihmiskohtaloita”, Ludoru sanoo.
”Liikunnan lisäksi kasvatan sadekauden aikana vihanneksia. Puutarhatöihin menee noin tunti päivässä.”
Piborin rauhoituttua KUA:n rauhantyön seurauksena Ludoru on myös käynyt juoksulenkeillä, mutta alussa liikunta pysyi salassa kylpyhuoneen uumenissa.
Ludorun urheilullinen kehonrakenne on kuitenkin herättänyt mielenkiintoa useamman järjestön samalla alueella asuvissa kollegoissa. Etenkin siksi, että hän on jatkuvasti terve.
”En ole ollut kipeänä kahteen vuoteen. Kaikki kysyvät, miten se on mahdollista ja silloin kutsun heidät mukaan liikkumaan”, Ludoru sanoo ja hymyilee.
”Alku on aina vaikea, mutta lopulta liikunta koukuttaa.”
Konfliktit alkavat lähes aina pienestä välikohtauksesta, joka saattaa eskaloitua hallitsemattomasti. KUA:n rauhantyö keskittyy käytännönläheisiin kiistoihin, joiden sopiminen rakentaa vankan pohjan kestävälle rauhalle.
Rauhantyö on helppo kuvitella korkean tason neuvotteluiksi maan hallituksen ja opposition välillä.
Kun puhumme Etelä-Sudanin rauhasta, ajatukset suuntaavat vaistonomaisesti luksushotelliin Khartoumissa, jossa presidentti Salva Kiir ja uudelleen varapresidentiksi nimetty Riek Machar solmivat rauhan elokuussa.
Etelä-Sudanissa on kuitenkin lukuisia taisteluiden osapuolia, jotka jäivät neuvottelujen ulkopuolelle. Siksi niin Etelä-Sudanissa kuin muissakin maissa on tarve myös alueellisille ja paikallisille rauhanhankkeille.
Kiistat ovat ruohonjuuritasolla usein paljon käytännönläheisempiä, eivätkä valtionpäämiehet niihin ylety.
”Kansallisen tason sopimukset ovat tärkeitä. Paikalliset tarpeet voivat kuitenkin olla välittömiä ja konkreettisia, ja niihin tarvitaan usein KUA:n kaltaisia ulkopuolisia välittäjiä”, KUA:n rauhantyön asiantuntija Matthias Wevelsiep sanoo.
Enemmän aseita kuin ruokaa
Länsimaissa karjavarkaus saattaa kuulostaa länkkärielokuvan kohtaukselta, mutta Itä-Afrikan maaseudulla se tarkoittaa aina pientä sotaa. Varkauksista on viime vuosina kasvanut merkittävä turvallisuusongelma.
Taustalla on tuliaseiden leviäminen konfliktialueilla sekä lisääntynyt köyhyys, pula ruuasta, ilmastonmuutos ja vanhat heimoperinteet, joissa nuoret miehet kasvattavat mainettaan taisteluissa.
Etelä-Sudanissa on sanonnan mukaan enemmän aseita kuin ruokaa, ja esimerkiksi Pohjois-Kenian syrjäseuduille leviää aseita Etelä-Sudanista ja Somaliasta. Näillä alueilla karjaan liittyvät konfliktit ovat tuttuja vuosisatojen takaa, mutta muualla ilmiöön ollaan vasta tutustumassa.
Nigeriassa paimentolaisten ja viljelijöiden välinen konflikti maa-alueista on alkuvuodesta vaatinut 217 kuolonuhria – lähes kolme kertaa enemmän kuin äärijärjestö Boko Haramin aiheuttamat levottomuudet.
Karjavarkaudet ovat yleisin ilmentymä konflikteista, joihin KUA:n rauhantyö puuttuu. Vaikka karja kuulostaa arkiselta asialta, sen ympärillä pyörii koko elämä, kertoo Wevelsiep.
”Omistajilleen karja on kuin perheen pankkitili. Sen menettäminen estää naimisiinmenoa ja mahdollisuuksia käydä koulua, ja vaikeuttaa ihmisten nousua köyhyydestä”, hän sanoo.
Oikea välimies avaa keskusteluyhteyden
Karjan lisäksi pula resursseista synnyttää paikallisia konflikteja, joista loput maasta ei välttämättä tiedä.
Samalla kun Kenian pääkaupunki Nairobissa puhutaan vaikkapa mobiiliteknologian kasvuyritysten buumista, heimot Kenian maaseudulla kiistelevät elämän perusehdoista, kuten juomavedestä.
Väkivaltaisuudet puhkeavat esimerkiksi, kun yksi heimo haluaa käyttää mutta toisen heimon alueella sijaitsevaa juomavedenottopaikkaa tai haluaa kulkea toisen heimon maiden kautta. Yhteenotot johtavat kuolemiin. Silloin KUA astuu väliin ja pyrkii katkaisemaan kostonkierteen.
”KUA:n rauhantyön idea perustuu työhön Somaliassa. Rauhaa on rakennettu pala palalta – ensin sopimalla heimojen sisäisiä ristiriitoja, minkä jälkeen on voitu edetä heimojen välisiin prosesseihin”, Wevelsiep sanoo.
Lähestymistapaa on sovellettu esimerkiksi Pohjois-Keniassa. KUA:n työntekijät keskustelevat ensin heimojen kanssa erikseen varmistaakseen, että heimo on valmis sopimaan toisen heimon kanssa. Yhdessä he sopivat, mikä olisi toiselle heimolle sopiva korvaus veden käytöstä.
Keskusteluyhteyden avaamiseksi on tärkeä löytää oikea välimies, johon kaikki osapuolet luottavat. Poliitikot suljetaan lähes automaattisesti pois tehtävästä, koska he ovat usein liian lähellä esimerkiksi hallitusta tai oppositiota.
”KUA tekee usein yhteistyötä uskonnollisten tai perinteisten toimijoiden kanssa, mutta korkeaa luottamusta saattaa nauttia myös seudulla arvostettu koulun rehtori”, Wevelsiep sanoo.
Jos syrjäseutujen konflikteihin ja näköalattomuuteen ei puututa, etenkin nuoret muodostavat helpon kohteen aseryhmien rekrytoinnille. Keniassa ääriryhmä al-Shabaab yrittää levittäytyä Itä- ja Pohjois-Keniaan. Silloin seuraukset voivat tuntua Nairobissa asti.
”Lisäämällä toimeentulo- ja koulutusmahdollisuuksia rauhantyön ohella pyrimme tilanteeseen, jossa ihmiset hyötyvät enemmän rauhasta kuin konfliktista”, Wevelsiep sanoo.
Rauha on yksittäisten ihmisten käsissä
Etelä-Sudanissa rauhansopimus sisältää merkittäviä edistysaskeleita, jos sopimus osoittautuu kestäväksi.
Yli kuusi miljoonaa eteläsudanilaista on nälänhädän partaalla, ja avustusjärjestöt toivovat, että sopimus varmistaa pääsyn kaikille eniten kärsiville alueille. Sopimusta edelsi myös YK:n turvaneuvoston heinäkuussa asettama asevientikielto, jonka tarkoituksena on tyrehdyttää aseiden virta Etelä-Sudaniin.
Lopulta rauha on kuitenkin yksittäisten ihmisten käsissä, toteaa Stephen Drichi, KUA:n rauhantyön koordinaattori Etelä-Sudanissa. Konfliktit alkavat lähes aina pienestä välikohtauksesta, joka eskaloituu isoksi yhteenotoksi. Drichi muistaa karjavarkauden, josta kehkeytyi kahden osavaltion heimojen välinen taistelu.
Yksi tulitikku voi johtaa metsäpaloon, mutta myös rauha toimii samalla logiikalla.
”Jos et pysty elämään naapurisi kanssa, et myöskään pysty säilyttämään rauhaa yhteisössä – puhumattakaan koko maassa. Rauha saa alkunsa kotoa”, Drichi sanoo.
KUA:n työ rakentaa Drichin mukaan vankan pohjan rauhalle koko maassa. Kun yhä useampi yhteisön jäsen omaksuu rauhan, ihmiset alkavat ymmärtää sen merkityksen. Lapset alkavat käydä koulua, tiet aukeavat ruokakuljetuksille ja ihmiset pystyvät matkustamaan ilman pelkoja. Kaupankäynti lisääntyy.
”Tässä vaiheessa ihmiset ymmärtävät, että konfliktissa ei ole mitään järkeä. Kun ajatus saavuttaa tietyn määrän ihmisiä, koko yhteisö kallistuu rauhan kannalle ja se muodostuu yhä kestävämmäksi.”
Pibor tunnettiin pitkään Etelä-Sudanin villinä läntenä. KUA:n tukemat rauhanprosessit ovat saaneet kaupungin markkinat kukoistamaan ja avanneet asukkaiden silmät toimeentulomahdollisuuksille.
Ilta-auringon säteet hemmottelevat Piborin kaupunkia ja asukkaat peseytyvät kuuman päivän päätteeksi joen varrella. KUA:n taloudenhoitaja Moses Ludoru tervehtii vastaantulijoita iltakävelyllään. Ludorun hersyvä nauru hymyilyttää. Hän on paikallisille tuttu näky, sillä iltakävelystä on rauhan aikana tullut rutiini.
”Haluan jaloitella ja seurata ihmisten puuhia. Täällä tapahtuu niin paljon kehitystä”, Ludoru kuvailee.
Naiset kaivavat yhdessä maaperää ja viljelevät vihanneksia. Markkinoilla vilisee asukkaita ostamassa elintarvikkeita peltikojuista ja savimajoista. Nuorten kerhossa lapset pelaavat telkkarilla jalkapallopeliä.
”Ennen täällä ei kasvatettu mitään ja toimme syötävämme Jubasta asti. Nyt voimme ostaa sen täältä”, Ludoru kertoo.
Nuoret kamppailevat vallasta
Pibor on Boman osavaltion keskus, vajaa 400 kilometriä itään pääkaupunki Jubasta. Boma oli ennen osa Jonglein osavaltiota, joka on pitkään ollut Etelä-Sudanin levot¬tomimpia alueita.
Ludorun pesti alkoi kirjaimellisesti tyhjältä pöydältä. Asemiehet olivat putsanneet toimistotilat tuoleja ja pöytiä myöten, kun hän asettui Piboriin alkuvuodesta 2016. Järjestöt olivat evakuoineet työntekijänsä.
Konfliktia ovat aiheuttaneet köyhyys, pula ruuasta, aseiden levinneisyys ja kamppailu vallasta.
”Kun tulin, taisteluja käytiin silloisen kuvernöörin vastustajien ja kannattajien välillä. Ennen kuin KUA alkoi rakentaa sovintoa, ihmiset valitsivat erimielisyyksissä herkemmin aseen kuin dialogiin”, Ludoru sanoo.
Pibor kuuluu murle-heimolle, jonka erityispiirteenä on ikään perustuva hierarkia. Pojat syntyvät tiettyyn sukupolveen, jonka tunnistaa nimestä, väristä ja iholle perinteisesti tehdyistä arpikuvioista. Yhden sukupolven ikähaitari on 10–15 vuotta.
Perinteisesti jokaiselle sukupolvelle koittaa aika, kun he saavat tehdä päätöksiä heimon puolesta. Virallisesti vuorossa on Bothonia-ikäryhmä, joka koostuu noin 35–45-vuotiaista, mutta sodan jälkeen perinteinen rytmi on horjunut.
”Sotaa käyneet nuoret haluavat väkivalloin edetä arvostetumpaan asemaan”, Ludoru kertoo.
Karjavarkaudet lietsoivat väkivaltaa
Pysähdymme teehuoneeseen eli peltikojuun, josta saa vahvanmakuista inkivääriteetä. Rakennuksen nurkalla seisoo ryhmä 20-vuotiaita nuoria. Heidän johtajallaan Bollein Dakilla on luotivamma kyynärpäässä.
Simon Ngago (vas.), Allan Mau, John Kikir ja James Golla kuuluvat Lango-ikäryhmään. Heille rauha merkitsee vapautta liikkua ilman pelkoa, ja sitä että lapset pystyvät huoletta käymään koulua. Kuva: Liselott Lindström
Daki edustaa Kurenen-ikäryhmää eli noin 15–25-vuotiaita nuoria. Kurenenit irtautuivat hiukan vanhemmasta Langojen ikäryhmästä, ja Langot ovat puolestaan irtautuneet Bothoniasta.
Siitä on seurannut verisiä taisteluita, joiden aikana Kurenenit joutuivat pakenemaan erämaahan. Jos Daki ja hänen ystävänsä olisivat silloin näyttäytyneet markkinoilla, olisi syntynyt vähintään tappelu.
”Taistelut estivät maanviljelyyn ja viattomat ihmiset menettivät omaisuutensa ryöstelyssä”, Daki kertoo.
Yleensä yhteenotot alkoivat karjavarkauksista. Karjankasvatus on alueen pääelinkeino ja karjan määrä status-symboli. Nuoret aikuiset tarvitsevat karjaa päästäkseen naimisiin ja perustamaan perheen.
Myötäjäiset maksavat miehelle vähintään 50 lehmää. Köyhällä alueella moni päättää varastaa tarvitsemansa, ja myös pula ruuasta on tehnyt ryöstöretkistä houkuttelevia.
Ennen vanhaan aseina käytettiin sentään vain keppejä, mutta sota lisäsi tuliaseita seudulla. Jälki oli rumaa, kertoo Langoja edustava James Golla. Pahimmillaan taisteluissa oli tuhansia ihmisiä.
”Menetimme myös vanhempia ristitulessa, kun isämme ja äitimme yrittivät pysäyttää taisteluita”, Golla muistelee. ”Väkivaltaisuudet estivät ruokakuljetuksia ja siitä kärsivät kaikki.”
Toimeentulo vahvistaa rauhaa
Daki ja Golla sopivat ikäryhmiensä erimielisyyksiä rauhanprosessissa viime vuonna. Sovintoa inspiroi KUA:n tukema rauha Boman osavaltion heimojen välillä sekä rauha Boman ja naapuriosavaltio Jonglein kesken.
KUA kokosi vuoden 2016 lopulla Boman murlet ja Jonglein dinkat ensimmäistä kertaa rauhankokoukseen. Heimot tekivät historiallisen sopimuksen rauhallisesta rinnakkaiselosta. Boman osavaltion asukkaat saivat luvan hyödyntää Jonglein kautta kulkevaa reittiä pääkaupunki Jubaan, mikä helpottaa kaupankäyntiä.
Piborin joen varrella on vilkasta myöhään iltapäivällä. Kuva: Liselott Lindström
Osavaltioiden väliseen prosessiin osallistui 40 avainasemassa olevaa johtajaa, ja osapuolista yli 90 prosenttia kertoi olevansa tyytyväinen tulokseen.
Boman osavaltiossa asuu noin 200 000 ihmistä. Viime vuonna KUA kokosi osavaltion murle-johtajat sovittelemaan erimielisyyksiään poliittisista nimityksistä osavaltion johdossa. Kiistat ovat perinteisesti synnyttäneet taisteluja, joihin osapuolet ovat värvänneet nuoria ikäryhmiä.
Rauhan kestävyys mitattiin, kun kuvernööri vaihtui taas vuodenvaihteessa – tällä kertaa historiallisen rauhanomaisissa merkeissä. Boman osavaltio välttyi ensimmäistä kertaa vuosiin isoilta väkivaltaisuuksilta.
”Aluksi vihasin Langojen tapaamista, mutta nyt pystymme syömään yhdessä”, Daki sanoo.
Rauha ei olisi mahdollinen ilman lisääntyneitä toimeentulo- ja koulutusmahdollisuuksia, kertoo KUA:n rauhantyön koordinaattori Stephen Drichi. Nyt ihmiset voivat tavoitella haluamaansa ilman taisteluja.
Ikäryhmät ovat yhdessä opetelleet esimerkiksi kalastusta, leivontaa ja ruuanlaittoa. Tulos näkyy markkinoilla, jossa kuivamuonan lisäksi on tuoretta kalaa.
”Olemme myös järjestäneet nuorille jalkapalloturnauksia, joissa ikäryhmät pelaavat toistensa kanssa sekajoukkueissa”, Drichi kertoo.
Yhä useampi käy koulua
Ennen KUA:n saapumista Piboriin alueella ei käytännössä ollut koulurakennuksia eikä opiskelua arvostettu. Miehet kasvattivat mainettaan taisteluissa ja naiset menivät alaikäisinä naimisiin.
Työ koulutuksen parissa on avannut Piborin asukkaiden silmät koulutuksen merkitykselle, myös tyttöjen osalta. Hellen Ajar (vas.) sanoo, että koulu tekee hänen tyttärestään Susanista itsenäisemmän ja antaa hänelle paremmat mahdollisuudet tukea koko yhteisöä. Kuva: Hugh Rutherford
KUA on rakentanut Piboriin useita väliaikaisia koulutiloja, ja viime toukokuussa valmistui viisi isoa koulurakennusta. Lisäksi KUA on kouluttanut 60 vapaaehtoista opettajaa. Koulutushanke on tavoittanut yli neljä tuhatta lasta. Vanhemmat osallistuvat koulujen ylläpitoon.
Opetuksen parantuminen on rohkaissut vanhempia lähettämään myös tyttärensä kouluun. Hellen Ajar myy teetä Piborin markkinoilla ja kertoo, että perheen kuopus Susan, 15, saa jatkaa opintaivaltaan vaikka yliopistoon saakka. Ennen vanhaan tyttöjä kasvatettiin hänen mukaansa vain karjan toivossa.
”Susanin siskot menivät nuorina naimisiin, ihan niin kuin minäkin aikoinaan 14-vuotiaana. Miehiä on käynyt kysymässä Susanista, mutta olen vastannut heille kieltävästi”, Ajar kertoo.
Koulutus vahvistaa myös rauhaa. Se kasvattaa lasten ja nuorten mahdollisuuksia työhön ja vaikuttaa heidän perheidensä ja yhteisöjensä selviytymiseen. Nuorille järjestetään myös rauhankasvatusta, josta he saavat työkaluja sovintoon ja dialogiin. Varsinaisissa sovintotilaisuuksissa työkaluista on käytännön hyötyä.
Drichin mukaan ihmisten välisiin kiistoihin pystytään puuttumaan nopeasti.
”Seuraava askel on ehkäistä kaikki vaaratilanteet ennalta, mutta se vaatii pitkäjänteistä työtä”, hän sanoo.
”Mitä kauemmin yksittäinen ihminen näkee rauhaa, sitä kovemmin hän tekee töitä säilyttääkseen sen.”
Teksti: Erik Nyström Valokuvat: Hugh Rutherford ja Liselott Lindström
Etelä-Sudanissa ruuan hinta tappaa siinä missä aseetkin. Nälkä lamaannuttaa yhteiskunnan, kun ihmiset ajattelevat vain, mistä he saavat seuraavan ateriansa.
Kun heität siemenen maahan, siihen kasvaa jättimäinen mangopuu. Näin on ollut tapana sanoa Etelä-Sudanin Equatoriassa, maan vilja-aitassa. Maaperä on niin hedelmällistä, että alueen viljelykset ovat ruokkineet miljoonia Etelä-Sudanin asukkaita. Käytännössä koko Etelä-Sudan on täydellistä kasvualustaa esimerkiksi riisille, maissille, hirssille, sokeriruo’oille ja hedelmille.
Sota on kuitenkin ajanut kolme neljäsosaa alueen asukkaista pakoon ja järkyttävän suuria viljelyalueita on autioina, sanoo Marie Makweri, joka työskenteli kolme vuotta Etelä-Sudanissa Kirkon Ulkomaanavun (KUA) rauhankoordinaattorina.
Dramaattiset seuraukset näkyvät elintarvikkeiden saatavuudessa ja hinnoissa. Ihmiset ovat onnellisia, jos heillä on edes yksi ateria päivässä. Suomalainenkin tietää, että nälkä tekee kiukkuiseksi. Nälkä lietsoo pitkittynyttä konfliktia entisestään.
”Etelä-Sudanissa sanotaan, että aseita on enemmän kuin ruokaa, mikä on vaarallinen yhdistelmä. Ihminen, jolla ei ole ruokaa itselleen tai perheelleen, miettii kaikki maailman keinot hankkia ruokaa”, Makweri sanoo.
Nälänhädän partaalla yhä 5 miljoonaa ihmistä
Helmikuussa 2017 YK julisti nälänhädän Unityn osavaltioon, joka sijaitsee Etelä-Sudanin keskiosassa. Noin satatuhatta ihmistä oli vaarassa kuolla nälkään. Julistusta seurasi laajamittainen humanitaarinen operaatio, jonka aikana alueelle tiputettiin ruoka-annospakkauksia Maailman ruokaohjelma WFP:n helikoptereista.
KUA tuki ruoka-apua katastrofirahastostaan.
Kesäkuussa nälänhätä oli virallisesti ohi, mutta eteläsudanilaisten arki ei merkittävästi parantunut. Jotta nälänhätä voidaan julistaa, tilanteen on täytettävä selkeät kriteerit. Ensinnäkin viidesosalla kotitalouksista
pitää olla äärimmäinen puute ruuasta, ja kolmasosan väestöstä pitää olla akuutisti aliravittu. Lisäksi ihmisiä kuolee tiettyyn tahtiin – nälänhätä vaatii määritelmän mukaan kaksi uhria päivässä jokaista 10
000 asukasta kohden.
Nälänhätä vastaa korkeinta kategoriaa YK:n ruokaturvaa mittaavalla asteikolla 1–5. Nykytilanne ei täytä vaatimuksia. Toisaalta 1,5 miljoonaa ihmistä elää hätätilassa (vaihe 4) ja 3,6 miljoonaa akuutissa ruokapulassa (vaihe 3). Nälänhädän partaalla on siis 5 miljoonaa eteläsudanilaista.
”Paikan päällä et näe kauheasti väliä siinä, ovatko ihmiset vaiheessa 4 vai 5. Ruokatilanne on edelleen äärimmäisen vaikea”, Makweri sanoo.
Ruuan hinta kymmenkertaistunut
Etelä-Sudanin ruokakriisi on seuraus pitkittyneestä konfliktista. Konflikti alkoi valtataisteluna presidentti Salva Kiirin ja entisen varapresidentin Riek Macharin välillä. Vastakkainasettelusta syntyi sota, jossa on etniset jakolinjat. Kiir edustaa dinka-heimoa, Etelä-Sudanin suurinta heimoa, ja Machar nuer-heimoa, joka on toiseksi suurin.
KUA tukee rauhaa ja ruokaturvaa
KUA tukee rauhanprosesseja sekä koulutusta ja toimeentulomahdollisuuksia Etelä-Sudanissa. KUA:n koulutuksissa opitaan muun muassa leivontaa sekä ruuan ja maitotuotteiden käsittelyä, mikä parantaa ruokatuotantoa.
KUA on syksystä lähtien toteuttanut ruokaturvahanketta 100 000 eurolla katastrofikeräyksen varoja. Hanke sisältää viljelykoulutuksen 500 maanviljelijälle, ja koulutukseen osallistuneille jaetaan siemeniä ja työkaluja.
Taustalla on kiista resursseista Etelä-Sudanin vuoden 2011 itsenäistymisen jälkeen – maaomistuksista,
vedestä ja öljystä. Kiir syytti Macharia vallankaappausyrityksestä ja erotti hänet. Maan armeija oli jakautunut Kiirin ja Macharin tukijoihin. Etelä-Sudanissa on myös muita heimoja, joita Kiirin ja Macharin joukot ovat pelanneet liittolaisikseen tai toisiaan vastaan. YK on varoittanut kansanmurhan riskistä.
Pelolla on ollut katastrofaaliset seuraukset ruokatuotannolle. Viljelijät eivät uskalla kylvää tai korjata satojaan.
Ruokakuljetukset ovat vaikeutuneet ja hinnat toreilla ovat kohonneet pilviin. Heinäkuussa 2016 leimahtaneiden taisteluiden jälkeen hinta 3,5 kilon säkillisestä maissijauhoja nousi pääkaupunki
Jubassa 5,5 eurosta 60 euroon. Hinta vastaa eteläsudanilaisten keskimääräistä kuukausipalkkaa.
Myös perusvihannesten, kuten tomaattien hinnat ovat kymmenkertaistuneet, ja kauempana pääkaupungista
hinnat ovat vielä korkeampia. Tee, sokeri ja liha ovat luksustuotteita, jotka ovat kokonaan poistuneet valikoimista.
Vaikutus näkyy katukuvassa, kertoo Jubassa vuodenvaihteeseen asti asunut Makweri. Kauppiailla ei ole varaa ostaa kallista ruokaa ja myydä sitä tuotolla, joten monet ruokakaupat ovat sulkeneet ovensa. Isoillakin toreilla on yhä vähemmän tuotteita myynnissä, ja yhä harvempia myyjiä niitä myymässä.
”Tavallisilla ihmisillä ei ole varaa ruokaan”, Makweri sanoo.
Ruoka-apu pitää ihmiset järjissään
Makweri huomaa työssään ihmisten huolen ruuasta. Heidän motivoimisensa rauhanprosesseihin vaatii kärsivällisyyttä, kun päällimmäisenä mielessä on, mistä heidän perheensä saa seuraavan ateriansa.
”Ihmisten on vaikea ajatella edes seuraavaa päivää, saati rauhan pitkäaikaisia vaikutuksia. He miettivät seuraavaa minuuttia, jonka voisi yhtä hyvin käyttää ruuan hankkimiseen.”
Toisaalta ruokatilanne ei parane ratkaisevasti ennen kuin konflikti loppuu. Etelä-Sudanilla on kaikki edellytykset omavaraiseen ruokatuotantoon, kunhan maahan saadaan rauha. Kansainvälisen yhteisön tukema ruoka-apu pitää neuvotteluja hengissä.
”Viesti eteläsudanilaisilta on yksimielinen: ruoka-apua ei missään nimessä pidä lopettaa. Se pitää ihmisiä hengissä ja järjissään, ja antaa kirjaimellisesti voimia uskoa rauhaan.”
