Paras kanapata maailman katolta

Paras kanapata maailman katolta

Iso osa nepalilaisista saa jokapäiväisen ravintonsa omilta pihoiltaan. Ilmastonmuutoksen vaikutuksille alttiit kasvimaat ovat Nepalin syrjäseutujen perheiden elinehto.

Teksti: Elisa Rimaila
Kuvat: Antti Yrjönen

VIELÄ ÄSKEN pihamaalla potpottanut ruskea kana on menettänyt päänsä. Sen kohtalo on päätyä osaksi Sabitri Gurung Alen, 28, ja Dhansara Alen, 31, tänään valmistamaa lounasta. Vastineeksi lintu on saanut vapaasti kuopsutella ja kaivaa pihaa lajitovereidensa kanssa ja elää elämää, josta suurin osa maailman kotieläimistä voi vain haaveilla.

Videolla valmistetaan kanapataa Tarangan kylässä Nepalissa.

Dhansaran kanapata

NOIN 6 ANNOSTA
Tarvitset: terävän veitsen kanan paloitteluun, ison wokkipannun tai korkeareunaisen paistinpannun. Tarjoile esimerkiksi jasmiiniriisin kanssa.

  • 1 kana tai 600–700 grammaa kananlihaa
  • 2 sipulia
  • 1 valkosipuli
  • Reilu pala inkivääriä
  • 500 g kirsikkatomaatteja tai tomaattia paloiteltuna
  • 1 chilipalko (tulisuus maun mukaan)
  • Tilkka öljyä paistamiseen
  • 3–5 dl vettä
  • Ripaus suolaa
  • 2–4 rkl jauhettua kurkumaa 

1. Teurasta ja käsittele kana sopiviksi paloiksi.

2. Pilko sipulit, valkosipuli ja inkivääri ja kuullota ne öljyssä pannulla.

3. Lisää kurkuma ja sekoita. Lisää kana ja paista kunnes kypsää.

4. Nakkaa joukkoon chili, pilkotut kirsikkatomaatit sekä vesi. Keitä, kunnes edessäsi on muheva pata.

Neljä kanaa on kokoontunut vesilätäkön ympärille. Kuvan taka-alalla on heinikkoa ja oikeassa yläkulmassa metallinen, pyöreä vesiastia.
Nepalin maalaiskylissä kanat saavat elää pihoilla vapaata elämää.

LÄNSI-NEPALIN Surkhetin alueella sijaitsevassa Tarangan kylässä kanaruokaa syödään harvoin. Lintuja ja vuohia teurastetaan ravinnoksi lähinnä juhlia ja vieraita varten. Lihaa saatetaan joutua hankkimaan lautaselle myös, kun pellot ja kasvimaat tarjoavat tavallista huonompaa satoa.

Sabitri ja Dhansara kuuluvat samaan perheeseen, sillä heidän aviomiehensä ovat veljeksiä. Naisten kotiovelta on 34 kilometriä lähimpään isoon kaupunkiin Birendranagariin. Pöllyävällä, mäkisellä ja osin keskeneräisellä tiellä matkaan kuluu puolitoista tuntia jopa nelivedon kyydissä. Kauppa ja terveyspalvelut ovat kaukana, eikä Sabitrin ja Dhansaran perheillä ole rahaa muutenkaan riittävästi.

Tarangan kylässä omavaraisuus on perheille elinehto.

Kasviscurrya omalta kasvimaalta

Tuhkat savuavat yhä, kun Sabitri kokoaa niitä paljain käsin vatiin maalattiaisen keittiönsä varjossa.

Pian nuotiossa palaa jo uusi tuli, ja nainen kaataa pannuun ruokaöljyä. Kasviscurryn ainekset odottavat pääsyään pataan: muhkea kaali, sipulia, valkosipulia ja kattilan pohjallisen verran pieniä perunoita. Kaikki on poimittu suoraan perheen omalta pellolta.

Videolla valmistetaan kasviscurrya.

Kasviscurry Sabitrin tapaan

NOIN 6 ANNOSTA
Tarvitset: ison wokkipannun tai kattilan currylle, kasarin maidon kuumentamiseen,
kivialustan ja jauhinkiven (morttelikin käy).

  • 1 valkokaali
  • Noin 1 kg perunoita
  • 2 sipulia
  • Tilkka ruokaöljyä kasvisten kuullottamiseen
  • 1 chilipalko (vahvuus oman maun mukaan)
  • 1 kokonainen valkosipuli
  • 4 dl maitoa
  • 7 dl vettä (voit lisätä veden määrää, jos curryn koostumus vaikuttaa liian kuivalta)
  • Ripaus suolaa
  • 2–4 rkl jauhettua kurkumaa

1. Aloita lypsämällä lehmä ja kuumentamalla maitoa kattilassa.

2. Pilko kaali, lohko perunat ja siivuta sipuli. Leikkaa chili silpuksi ja valkosipulinkynnet pienemmiksi paloiksi ja jauha ne tasaiseksi tahnaksi, johon voit lisätä sekaan pari ruokalusikallista kylmää vettä tarpeen mukaan.

3. Kuullota sipulia hetki ruokaöljyssä wokkipannulla.

4. Lisää kurkuma ja valmistamasi chilivalkosipulitahna. Sekoittele.

5. Kuullota ensin miedolla lämmöllä ja sekoitellen perunoita ja lisää kaali, kun perunat alkavat kypsyä.

6. Lisää seokseen maito ja pikkuhiljaa myös vesi. Hauduta rauhassa miedolla lämmöllä. Sekoittele ja anna hautua kannen alla.

Videolla valmistetaan maustetahnaa.

Minttuinen maustetahna

NOIN 3 DL VALMISTA TAHNAA
Tarvitset: kivialustan ja jauhinkiven (morttelikin käy). 

  • 300 g tuoreita kirsikkatomaatteja tai pieneksi pilkottua tomaattia
  • Reilu nippu tuoretta minttua
  • 1 chilipalko (tulisuus maun mukaan, mutta mieluiten tulisempaa kuin mietoa)
  • Reilu ripaus suolaa
  • Noin 1 dl vettä 

1. Silppua tomaatit, minttu ja chilipalko pieneksi.

2. Jauha tomaatti-, minttu- ja chilisilppu tasaiseksi tahnaksi. Lisää kylmää vettä tarvittaessa pieninä määrinä niin kauan, että koostumus on selvästi tahnamainen.

3. Lisää lopuksi suolaa makusi mukaan. Voit halutessasi lisätä myös minttua, chiliä ja tomaattia.

Nepalilainen nainen seisoo kuivuneiden tomaatintaimien keskellä. Kuvan etualalla on tomaattien varsia tukevia naruja poikittain.

TIESITKÖ? 60 prosenttia nepalilaisista saa toimeentulon maataloudesta. Maan pinta-alasta viljelykäytössä on 2,7 miljoonaa hehtaaria. Siitä vain puolet on kasteltua. (Lähde: cdkn.org)

Pieniä tomaatteja ja kuivuneita tomaatinlehtiä ja -varsia.

Ilmastonmuutos koettelee Nepalia. Se tekee etenkin niiden perheiden elämästä haastavaa, jotka ovat perinteisesti hankkineet omilta pelloiltaan paitsi toimeentulonsa myös oman ravintonsa.

Kaksi nepalilaista naista on kyykistyneenä kasvimaalla.

Kasvimaan kastelu tuottaa Dhansara Alelle ja Sabitri Gurung Alelle paljon ylimääräistä työtä, kun sateet eivät tule normaalisti. Naisten mukaan poikkeukselliset sääilmiöt kuten kuivuus ovat vaivanneet Tarangan kylää jo vuosikymmenen.

KITULIAAT TOMAATIN varret kipuavat pitkin tukikeppejään. Niiden lehdet ovat haalean keltaisia, ja perunapellon multa halkeilee janoisena. Tänä vuonna sadosta ei ole riittänyt myytäväksi, mikä tarkoittaa, että perhe on elänyt niukasti.

”Kaikki riippuu vedestä. Nyt sitä ei ole”, Sabitri sanoo.

Ilmastonmuutos koettelee Nepalia. Sen vaikutuksesta sateet ovat epäsäännöllisempiä kuin ennen. Kuivuuden lisäksi Nepalissa on tänä vuonna koettu tavallista voimakkaampia sateita ja niiden aiheuttamia tuhoisia tulvia.

Kasteluvettä perhe kantaa noin kahdensadan metrin päässä sijaitsevasta joesta, vaikka pihassa on vesipumppu.

Pumppu on asennettu osana laajempaa alueellista kasteluhanketta. Sen tarkoituksena oli helpottaa vedensaantia Tarangan kaltaisissa syrjäkylissä pumppaamalla Bherijoen vettä aurinkovoiman avulla tuotetulla sähköllä. Aurinkovoiman asentamista on tosin odotettu Tarangassa viisi vuotta.

Poika roikkuu pää alaspäin suuren puun oksasta. Taustalla näkyy kasveja ja puita.
Raj Ale Magar, 5, on löytänyt pihan mangopuusta kiipeiltävän oksan.

Juomavesi kannetaan joesta

Kirkkaana virtana kohisevan Bherijoen veden tuoksu tuo mieleen suomalaisen järvimaiseman. Perheen lapset ryntäävät uimaan. Mukana olevaan haaviin tarttuu tänään vain muutama sintti, jotka lapset päästävät takaisin jokeen.

Lapset kaatavat kotipihassa veden isompaan muovitynnyriin. Sen vettä käytetään ruoanlaittoon ja juotavaksi.

”Juomavettä on haettava joka neljäs päivä”, Sabitri kertoo ja kaataa samalla tilkan vettä mausteseokseen, jota hän jauhaa kivien välissä tuoreesta mintusta, chilistä ja pikkutomaateista.

Kolme lasta kulkee jonossa kivikkoisessa maastossa. Takimmaisella lapsella on punottu kori selässä. Taustalla kauempana näkyy puita ja vuoria.
Kolme lasta kulkee jonossa kivikkoisessa maastossa. Takimmaisella lapsella on punottu kori selässä. Taustalla kauempana näkyy puita ja vuoria.

Veden hakeminen muutaman sadan metrin päässä kodista virtaavasta Bherijoesta on perheiden lasten (vas.) Maya (11), Simran (10), ja Raj (5) Ale Magarin tehtävä. 

Joessa seisova tyttö nostaa metallista tonkkaa. Tytön takana toinen lapsi kahlaa.

Maya Ale Magar, 11, on ikäänsä nähden tottunut veden kantaja. Tarangan kylässä Nepalin maaseudulla ei ole sähköjä, ja ilman sähköä vettä ei saada pumpattua joesta talousvedeksi eikä kasteluun. 

Tyttö on noussut jokivedestä ja hänen märkä tukkansa roikkuu silmillä. Tyttö on levittänyt kätensä sivuilleen.

Bherijoki on Nepalin pisimmän, vuorilta alkunsa saavan, Karnalin sivuhaara. Joen voimakasta virtausta haluttaisiin valjastaa Nepalin maaseudulla myös sähköntuotantoon. 

Nuori tyttö kantaa joen rannalla selässään punottua koria. Tytön takana näkyy joki ja toinen lapsi.

Veden kantaminen on lasten työtä Bherijoen rannalla sijaitsevassa Tarangan kylässä. Maya Ale Magar, 11, kantaa vesitonkkaa tottunein ottein noin parinsadan metrin päässä mäellä sijaitsevaan kotiin.

Ilmastonmuutos erottaa perheitä

Kuivuus ei haittaa vain ruoantuotantoa ja toimeentuloa. Se murustelee perheet maailmalle.

”Kun ei sada eikä ole satoa, ihmiset lähtevät muualle töihin. Kuivuuden takia emme voi elää yhdessä perheenä”, Sabitri sanoo.

Kaksi nepalilaista naista halaa toisiaan.
Dhansara Ale ja Sabitri Gurung Ale.

Hänen puolisonsa työskentelee Malesiassa, appi Intiassa.

”Elimme ennen onnellisina yhdessä. En ole nähnyt miestäni melkein vuoteen ja kaipaan häntä”, Sabitri kertoo.

Sabitrin ja Dhansaran suvut ovat eläneet seudulla vuosikymmeniä. Perheet ovat viime vuosina saaneet tietoa ilmastonmuutokseen sopeutumisessa auttavista uusista viljelymenetelmistä hankkeessa, jota ovat rahoittaneet Suomen ja Saksan ulkoministeriöt sekä Euroopan unioni. Kirkon Ulkomaanapu on hankkeen toteuttaja saksalaisen kehitysyhteistyöjarjestö GiZin kanssa.

”Meillä on nyt tarvitsemamme tiedot ja taidot. Niistäkään ei ole hyötyä, jos meiltä puuttuu vesi”, Sabitri sanoo.

Pihapiirin ulkopuolelle puiden alle asettuneet naudat lepäävät keskipäivän kuumuudessa. Hinduille ja buddhalaisille naudat ovat pyhiä eläimiä, joita ei teurasteta ruoaksi. Niiden maito kelpaa silti makeaan mausteiseen teehen. Sabitri kaataa paksua ja rasvaista maitoa myös padassa kuullottuneiden sipulien, kaalin ja kypsyneiden perunoiden joukkoon. Padasta kohoaa kurkuman, chilin ja valkosipulin tuoksu. Lounas on pian valmis.

Takana olevalla lautasella on annos riisiä ja kasviscurrya. Etualalla on metallinen kuppi, jossa on kanapataa.

Ja sitten syömään! Lintuja ja vuohia teurastetaan Nepalin maaseudulla ravinnoksi lähinnä juhlia ja vieraita varten. Tarangan kylässä omavaraisuus on perheille elinehto.

Äärimmäinen koulumatka läpi suon

Äärimmäinen koulumatka – Etelä-Sudanissa lapset liikkuvat läpi soiden, joilla vaanivat käärmeet ja krokotiilit

Etelä-Sudanissa vaikeakulkuinen suo hallitsee maisemaa ja siellä elävien ihmisten arkea majesteettisin ottein. Lähdimme mukaan maailman erikoisimmalle koulumatkalle, jolla vesi yltää vyötäisille ja vaarana ovat myrkkykäärmeet, krokotiilit ja piinaavasti paahtava aurinko.

Teksti & haastattelut: Ulriikka Myöhänen
Haastattelut: Björn Udd
Kuvat: Antti Yrjönen

KUKOT HERÄÄVÄT viideltä. Kukkokiekuu raikaa kaikkialla, kun musta, valoton yö päästää irti otteestaan ja aurinko pilkistää taivaanrannasta.  

Etelä-Sudanin New Fangakissa Bichul Kuonin kyläyhteisö pyyhkii silmistään unihiekkaa. 16-vuotias Nyaluit Tang Chuol vaihtaa vaatteita ja kaivaa sitten esille pinon kirjoja. Chuolin isä kastelee pientä kasvimaataan, äiti päästää suojassa yön viettäneet ja aamun kajossa raakkuvat kanat kipittelemään pitkin pihamaata.  

Kuuden jälkeen aurinko on kivunnut lämpimän keltaiseksi läiskäksi horisonttiin, ja Chuol lähtee johtamaan sisaruskatrastaan kylän läpi ja kohti koulua. Maa on kuiva, siellä täällä kasvaa heinikkoa, pusikkoa ja matalaa puustoa. Sirkat sirittävät.  

Pian seurueeseen liittyy lisää lapsia, ja myös Chuolin ystävä, 15-vuotias Nyatiem Lam Lok kipittää joukon jatkoksi takavasemmalta. Lapset huikkailevat toisilleen tervehdykset nuerin kielellä. 

“Male!” 

“Male mi goa!” 

Kun seurue on edennyt kymmenisen minuuttia, lapset pysähtyvät, riisuvat jaloistaan pitkät housunsa ja nostavat hameenhelmansa ylös. Tästä se alkaa, kenties yksi maailman erikoisimmista koulumatkoista.  

Edessämme levittäytyvä suo tuntuu kuin huokaavan: tulkaa, tutut lapset, teen parhaani kannatellakseni teitä.  

Joukko lapsia kävelee vetisessä suossa Etelä-Sudanissa kohti koulua.

Kirjat ja kengät kulkevat käsissä, kun lapset etenevät suolla. Heinikossa voi vaania vaaroja. Seudulla tavataan käärmeitä ja krokotiileja.

ETELÄ-SUDANIN pohjoisosissa, lähellä Sudanin rajaa sijaitseva al-Suddin suo on yksi maailman suurimmista suoalueista, joka saa kosteutensa Valkoisesta Niilistä ja sateista. Suon koko vaihtelee vuodenajan mukaan. Kuivana kautena suoalue saattaa ottaa haltuunsa noin Viron kokoisen alueen (45 339 neliökilometriä), sadekautena sen kosteat mättäät kurottavat jopa tuplasti laajemmalle. 

Arabiankielinen nimi al-Sudd viittaa esteeseen, ja sitä suo on todistanut olevansa monille kautta aikojen. Mahtava suomaa on katkaissut kokemattomien kulkijoiden matkanteon jo muinaisten egyptiläisten aikaan ja ajanlaskun alkaessa keisari Neron alaisuudessa.  Haasteet jatkuivat myös paljon myöhemmin, kun löytöretkeilijät yhä etsiskelivät Niilin alkulähdettä.  

Toisaalta vaikeakulkuinen suo on tarjonnut suojaakin niille, jotka sen tuntevat. Viimeksi niin tapahtui Etelä-Sudanin raa’an sisällissodan (2013–2020) aikana. Silloin suoalueen väkiluku paikoittain jopa kymmenkertaistui, sillä monimutkaisessa mättäiden verkostossa pakolaiset tunsivat olevansa turvassa hyökkääjältä. 

Äkkiseltään tuntuu, ettei suota ole helppo lukea.  Se on kuin omiin oloihinsa sulkeutunut, itsepäinen, maineikkaan suvun prinssi. Se on ylväs, vähän ylimielinen ja usein täynnä yllätyksiä. Mutta kun kuninkaallisen kanssa tulee tutuiksi, sen temppuja alkaa ymmärtää.  

Kouluaan kohti taivaltava koululaiskatras vaikuttaa tuntevan suomaan oikut kuin omat taskunsa.   

Matkan alussa vettä on puoleen sääreen ja liukas lieju imaisee jalat nilkkoja myöten sisuksiinsa.  

Sitten syvenee. Pienimmät lapset kurottavat koulukirjojaan päänsä yläpuolelle, kun vesi yltää jo vyötärölle ja jopa kainaloihin.  

Onneksi ei ole kylmä. Mittari näyttää kolmeakymmentä celsiusastetta, ja näissä oloissa vesi tuntuu vain virkistävältä. 

“Keskityn aina kirjoihin, etten pudottaisi niitä suohon”, Chuol kertoo myöhemmin.  

“Minä pudotin kirjan kerran”, Lok paljastaa ja jatkaa: “Opettaja antoi minulle varoituksen ja sanoi, etten pidä hyvää huolta tavaroistani. Myös vanhempani toruivat minua ja muistuttivat, ettei meillä ole mahdollisuutta hankkia uusia kirjoja.” 

Vedess seisoskelevat lapset hymyilevät kameralle. Lapsilla on käsissään vaatteita ja koulukirjoja.

Liejuisen ja osin jopa syvän suon läpi kouluun taivaltavat lapset joutuvat kantamaan kirjojaan ja vaatteitaan. Suon vesimäärä ja pinta-ala vaihtelevat sen mukaan, onko meneillään kuiva kausi vai sateiden aika.

Tytöt kertovat, että suon syvyys on koulumatkalla todellinen haaste. Nyt maaliskuussa tilanne on parempi kuin pian alkavana sadekautena. Silloin liikkuminen suolla onnistuu vain kanootilla, johon harvalla perheellä on varaa. Sadekaudella tytöt kärkkyvät koulukyytejä paikallisilta kalastajilta. 

Koulumatkalla lapsia kiusaavat hyttyset. Chuol kertoo, että iho on usein myös suon kasviston piiskaama: erityisesti jaloissa on suon ylityksen jälkeen nirhaumia ja pienenpieniä piikkejä. 

Mutta vaanii matkalla isompiakin vaaroja. Lapset toruvat toisiaan menemästä liian syvälle heinikkoisille mättäille. Al-Suddin suoalueella tavataan runsaasti erilaisia myrkkykäärmeitä ja jopa krokotiileja. Myös suota halkovilla joilla on tavallista nähdä paksuselkäinen pitkä käärme porhaltamassa vauhdilla karkuun veneen kokan edestä.  

Riskeistä huolimatta jalan kulkeva koululaiskatras jatkaa porskuttamistaan. Aurinko kipuaa yhä korkeammalle, ja koulupäivä alkaa pian.

Nyaluit Tang Chuol, 16, on motivoitunut käymään koulua. Hän pärjää erityisen hyvin englannissa. Chuol toivoo koulutuksen myötä pystyvänsä elämään niin, ettei ole riippuvainen muiden avusta.

Tulva vei koulun

Lopulta koululaiset nousevat vetiseltä suolta rantatörmälle, pukevat ylleen aiemmin riisumansa vaatteet ja huuhtelevat jalat puhtaiksi mudasta. Matkan viimeinen osuus on noin vartin mittainen kävely kuivan, railoille halkeilleen tantereen läpi. Kaikkialla kasvaa puskia, joista irtoavat piikkipallerot takertuvat housunlahkeisiin, hameenhelmoihin ja kenkiin.  

Chuol ja Lok kertovat, että heidän koulumatkansa on ollut tällainen tunnin mittainen taivallus jo vuosia. Neljä vuotta sitten New Fangakia koetteli valtava tulva, joka vei mukanaan lähelle jokea rakennetun koulurakennuksen.  

Tulvan vuoksi koulun paikkaa siirrettiin kauemmaksi joesta, ja samalla lasten koulumatka pidentyi merkittävästi. Uutta koulurakennusta ei koskaan rakennettu. Tänä maaliskuisena maanantaiaamuna oppilaat kantavat liitutauluja niiden muutamien puiden alle, jotka jaksavat kasvaa kuivasta maaperästä. 

“Opettajat tekevät koulun. Niin pitkään, kun on opettaja, joka opettaa, on mahdollista saada aikaiseksi koulu. Luokka ilman opettajaa ei ole koulu”, Chuol arvioi ja kertoo itsekin haaveilevansa englanninopettajan urasta. 

Opettaja katselee oppilaitaan. Kuvan oikeassa laidassa näkyy liitutaulun kulma.
KUA maksaa Gutyiel Lony Gutluukille ja muille opettajille palkkiota. Monet opettajat myös kalastavat ja viljelevät elättääkseen perheensä. Kuva: Antti Yrjönen

Opettajat New Fangakissa ovat kuitenkin vaikeassa tilanteessa. Opettajien palkanmaksussa on ollut haasteita sen jälkeen, kun Etelä-Sudan ajautui sisällissotaan vuonna 2013. 

Kirkon Ulkomaanapu tukee Chuolin ja Lokin koulua paitsi oppimateriaaleilla myös maksamalla opettajille kuukausittaista palkkiota, jonka suuruus on 35 000 Etelä-Sudanin puntaa (maaliskuun 2024 kurssilla noin 20 Yhdysvaltain dollaria). Palkkio on avuksi, mutta määrältään liian pieni. Paikalliset arvioivat, että noin 100 dollarin kuukausitulot takaisivat hyvän toimeentulon. Monet opettajat kalastavat ja viljelevät opetustyön ohella elättääkseen itsensä ja perheensä. 

“Monien eteläsudanilaisten lapset käyvät koulua naapurimaissa, mutta kaikilla perheillä ei ole siihen varaa. Me haluamme tarjota mahdollisuuden koulutukseen omassa kotikylässä, jotta yhteisömme olisi mahdollista kehittyä”, opettaja Gutyiel Lony Gutluuk pohtii.  

Olosuhteet koululla ovat haastavat, mikä näkyy myös vähenevissä oppilasmäärissä. Vuonna 2023 koulussa opiskeli noin 800 oppilasta, ja nyt heitä on noin 500.  

Eniten kouluarkea haittaavat rakennusten puute yhdistettynä sään ääri-ilmiöihin. Kun taivaankansi repeää sadekauden merkiksi, oppilailla ja opettajilla ei ole kattoa suojanaan. Se, mikä on kuivan kauden aikana syville railoille halkeillut savimaa, muuttuu sateen myötä petolliseksi mutavelliksi. Kuka haluaa opiskella tai opettaa vyötäröä myöten mudassa, kaatosade niskassaan? 

Koulupäivistä tekee haastavia myös se, ettei koulussa ole vessoja ja lähin vedenlähde, joki, sijaitsee pitkän kävelymatkan päässä. Äärimmäiset olosuhteet vaikuttavat kaikkeen arkiseen elämään. Opettajat kertovat, että vain muutamia kuukausia aiemmin lapset jättivät tulematta kouluun, kun perheilä ei ollut riittävästi ruokaa.  

Vaikeuksista huolimatta opettajilla on aihetta olla ylpeitä oppilaistaan. Viime vuonna kaikki koulun oppilaat pääsivät läpi kansallisista kokeista, osa jopa kiitettävin arvosanoin. Koulunkäynti ruokkii nuorten unelmia. 

Puun varjo suojaa koululaisia auringolta vain koulupäivän ensimmäiset hetket. Vain reilua viikkoa myöhemmin Etelä-Sudanin hallitus sulki koulut vaarallisen helleaallon vuoksi.

SÄÄOLOJEN äärimmäisyys konkretisoituu koulupäivän edetessä. Aamun ensimmäisinä tunteina tannerta pyyhkii pieni tuulenvire, mutta mitä korkeammaksi aurinko kipuaa, sitä vähemmän puut tarjoavat varjoa niiden alle kokoontuneille ryhmille.  

“Tavoitteenani on pärjätä tulevaisuudessa niin, ettei minun tarvitse olla riippuvainen muiden avusta”, Chuol pohtii. 

Lapset ovat istuneet mukanaan tuomillaan jakkaroilla tai ruosteisilla peltipurkeilla jo useamman tunnin, kun lämpötila ylittää neljänkymmentä celsiusasteen. On aika pitää juomatauko. Lapset kaivavat esiin pulloja, kuppeja ja juoma-astiaksi kelpaavia vanhoja kahvipurnukoita ja lähtevät opettajan johdolla joelle.  

Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin katras saapuu rantaan. Vesi seisoo rannassa ruskeana, mutta siitä huolimatta osa lapsista kahlaa veteen, kastelee kätensä ja kasvonsa, täyttää juoma-astiansa ja juo ahnaasti.  

“Joelle meneminen ja veden ottaminen on haastavaa. Emme näe, mitä veden alla on. Siellä voi olla teräviä asioita, käärmeitä ja jopa krokotiileja. Ne eivät ole kaikille ystävällisiä”, Lok kertoo. 

Chuol kertoo nähneensä juomapaikalla kerran krokotiilin.  

“Olin tosi peloissani ja lähdin karkuun.” 

Joesta juominen on koululaisille jokapäiväinen riski, sillä myös voimia vievät ripulitaudit ovat täällä arkisia. Toisaalta juomatauko voi olla ainoa asia, joka pitää lapset tolpillaan läpi helteisen koulupäivän.  

Tytöillä on toive: puhdas porakaivo. Se tekisi elämästä helpompaa. 

Pienempi lapsi roikkuu vanhemman pojan kädessä kiinni. Kolmas lapsi katselee toiseen suuntaan.

Koululaiset kapuavat rantatörmälle puoli tuntia kestäneen suon ylityksen jälkeen. Koulumatkan viimeinen osuus on vartin kävely kuivan maan halki.

Perheet ovat sisällissodan jälkeen alkaneet laittaa myös tyttäriä kouluun

Koulupäivä New Fangakissa päättyy puoliltapäivin, kun kuumuus käy sietämättömäksi. Nälkä ajelee Chuolin ja Lokin suon läpi takaisin kotikylään Bichul Kuoniin. Siellä tytöt syövät päivän ensimmäisen ateriansa, lounaan, jonka äidit ovat usein ehtineet valmistaa koulupäivän päättymiseen mennessä. 

Illan tullen Chuolin isä Tang Chuol Koryom on jälleen samoissa puuhissa, joihin hän jäi aamulla lasten lähdettyä kouluun: kastelemassa pientä puutarhaansa, jossa hän viljelee okraa, tomaatteja ja papuja.  

Kasvimaa on tällä hetkellä Koryomin ainoita keinoja tukea koulua käyviä lapsiaan. Sieltä perhe ammentaa ainekset päivittäisiin aterioihin, ja loppusato myydään eteenpäin markkinoilla. Vielä neljä vuotta sitten perhe omisti myös karjaa, mutta eläimet hukkuivat ja katosivat tulvassa. 

Chuol ja Lok haaveilevat kouluttautuvansa pitkälle mutta palaavansa lopulta kotikyläänsä.

Chuolin kummallakaan vanhemmalla ei ole minkäänlaista koulutusta. Ylipäätään koulutuksen taso New Fangakin seudulla oli ennen sisällissotaa hyvin heikkoa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana yhä useampi perhe on alkanut laittaa tyttäriäänkin kouluun, mikä on seurausta paitsi järjestöjen vaikuttamistyöstä myös siitä, että läheltä löytyy koulu, joka tarjoaa oppilailleen oppimateriaalit. 

Koryomin oma tytär on pärjännyt hyvin englannin kielessä. Koryom kertoo olevansa siitä erityisen ylpeä. 

“En osaa itse kirjoittaa eikä minulla ole mitään erityistaitoja. Toivon, että lasteni osa on toisenlainen”, Koryom sanoo. Entä pelottaako vanhempia lastensa vaarallinen koulumatka?  

Koryom myöntää suon ylittämisen olevan haaste, mutta tokaisee, että enemmän häntä pelottaisi laittaa lapsensa koulumatkalle kaupunkiin.  

“Täällä ei tapahdu auto-onnettomuuksia, sillä meillä ei ole autoja. En ole peloissani lasteni puolesta.” 

NIINHÄN SE ON. Al-Suddin suomaa on monella tapaa vaikea ja armoton, mutta kaikki on suhteellista. Arvaamattomuuden ohella tällä itsepäisellä prinssillä on myös hurmaavat puolensa. 

Rantojen korkeista heinikosta pyrähtelee lentoon komeita haikaroita ja ruskeita, siniotsaisia lintuja, afrikanjassanoita. Violettikukkaiset lumpeet täplittävät vesistöjä, ja puunkäppyrät kiemurtelevat kohti taivasta kuin kuninkaalliset valtikat. Poukamissa lapset ja aikuiset kylpevät päivän kuumimpaan aikaan ja hihkuvat iloisia tervehdyksiä veneilijöille. Kalaisat joet tarjoavat monille myös päivittäistä vatsantäytettä. 

Arki on vaatimatonta, mutta suomaan asukkaille tämä elämä on usein sitä ainoaa oikeaa elämää, josta on vaikea kuvitella lähtevänsä pois.  

“Jos menen yliopistoon, minun pitää muuttaa pois neljäksi tai viideksi vuodeksi. Kun saan opinnot päätökseen, palaan kotiin kehittämään yhteisöäni”, Lok suunnittelee. 

Myös Chuol haaveilee kouluttautuvansa mahdollisimman pitkälle mutta palaavansa lopulta kotiin.  

Tyttöjen kotikylälle ne ovat hyviä uutisia.  

Juttuun on haastateltu myös Etelä-Sudanissa työskentelevää Kirkon Ulkomaanavun koulutusmentoria Stephen Chania.

Lapsia kulkemassa vedessä. Lasten ympärillä on korkeaa kaislikkoa.

Koulupäivä New Fangakissa päättyy puoliltapäivin, kun kuumuus käy sietämättömäksi. Silloin lapset suuntaavat takaisin kotiin.

KUA myönsi katastrofirahastostaan 200 000 euroa lisää Somalian nälkäkriisin avustusoperaatioon

Kuivuus aiheuttaa edelleen nälkää Somaliassa – KUA myönsi katastrofirahastostaan 200 000 euroa lisää Somalian auttamiseksi

Kirkon Ulkomaanapu myönsi 200 000 euroa lisärahoitusta katastrofirahastostaan helpottamaan pitkittyneen kuivuuden luomaa kriisiä Somaliassa.

Somalia ja koko Afrikan sarven alue on kärsinyt pahasta kuivuudesta pian kolme vuotta, kun jo viidennet sateet katsottiin vuoden 2022 lopulla epäonnistuneiksi. Kirkon Ulkomaanavun (KUA) toimintamaista Somaliaa on uhannut viime vuonna myös varsinainen nälänhätä kuivuuden vuoksi. Kuivuuden aiheuttama nälkäkriisi tappoi Somaliassa viime vuonna 43 000 ihmistä. Kuolleista noin puolet oli alle viisivuotiaita lapsia.

Alkuvuonna 2023 osassa Somaliaa on koettu kuivuuden lisäksi sään toista ääripäätä rajujen sateiden muodossa.

”Koko Somalia on kärsinyt jo pitkään pitkittyneestä kuivuudesta ja sen vaikutuksista. Valitettavasti nyt saadut sateet ovat tulleet niin rajuina, että ne ovat aiheuttaneet elinympäristöä ja toimeentuloa vahingoittavia tulvia erityisesti Gedon alueella”, sanoo KUA:n Somalian maajohtaja Ikali Karvinen.

Käteisavustus paikkaa kuivuuden viemää toimeentuloa

Kuivuuden pitkittyminen Somalimaassa pahentaa perheiden tilannetta entisestään.

”Katastrofirahaston myöntämän uuden rahoituksen avulla pystymme vastaamaan kärsimykseen myös Somalimaan puolella. Hätäavun tarkoituksena on auttaa perheiden jokapäiväisten perustarpeiden täyttämisessä humanitaarisen kriisin keskellä.”

Avun piirissä on 600 kaikkein heikoimmassa asemassa olevaa perhettä, eli noin 3 600 ihmistä Somalimaan Buraon ja Togdheerin alueilla. KUA jakaa perheille käteisavustusta yhteensä kolmen kuukauden ajan. Käteisavustus vastaa noin 74 euroa kuukaudessa. Sen avulla perheet voivat hankkia elintärkeitä tarvikkeita kuten ruokaa ja vettä.

Lisäksi avustusta saa alueella kaikkiaan 50 henkilöä, jotka osallistuvat KUA:n järjestämään yritysmentorointikoulutukseen. Hankkeen kohteena ovat erityisesti sellaiset naiset ja vammaiset henkilöt, jotka ovat menettäneet kuivuuden vuoksi jo olemassa olevan pienyritystoimintansa.

Kuivuus ja väkivaltainen terrorismi ovat ajaneet miljoonia somalialaisia maan sisäisiksi pakolaisiksi

Somaliassa nälänhätä uhkaa noin 4–6 miljoonaa ihmistä ja. YK:n arvion mukaan noin puolet somalialaisista tarvitsee humanitaarista apua kuivuuden ja konfliktien takia. Peräti 8 miljoonalla somalialaisella ei ole pääsyä puhtaan veden äärelle. Akuutin aliravitsemuksen ohella maassa leviävät myös kolera ja tuhkarokko.

Kuivuus ja väkivaltainen terrorismi ovat ajaneet miljoonia somalialaisia maan sisäisiksi pakolaisiksi. Miljoonien ihmisten siirtyminen paikasta toiseen maassa, jossa elinolosuhteet ovat kuivuuden vuoksi heikot joka puolella, lisää maan sisäisten konfliktien riskiä. Lisäksi Ukrainan sota on nostanut ruoan hintaa ja pahentanut inflaatiota myös Somaliassa.

YK arvioi maaliskuussa kuivuuden johtavan Somaliassa jopa 135 kuolemaan päivässä tammikuun ja kesäkuun välillä ja nälänhätä uhka on edelleen olemassa. Tilanteen pelätään heikkenevän yhtä pahaksi kuin vuonna 2011, jolloin nälkään kuoli yli 260 000 ihmistä, joista puolet lapsia. Edellinen paha kuivuusjakso Somaliaa koetteli vuosina 2016–2017.

KUA on myöntänyt ilmastonmuutoksen aiheuttaman humanitaarisen kriisin lievittämiseen Somaliassa katastrofirahastostaan noin 580 000 euroa viimeisten kahden vuoden aikana.

Lisätietoja:

Somalian maajohtaja Ikali Karvinen, Kirkon Ulkomaanapu
ikali.karvinen(a)kirkonulkomaanapu.fi

Viestinnän asiantuntija Elisa Rimaila, Kirkon Ulkomaanapu
elisa.rimaila(a)kirkonulkomaanapu.fi, puh. 050 599 6986

Osallistu hätäapukeräykseen
sinulle sopivalla tavalla

  • Lahjoita MobilePaylla numeroon 72271
  • Lahjoita OP:n tilille FI08 5723 0210 0215 51, viitenumero 1368

10+1 näkökulmaa, jotka ohjaavat Kirkon Ulkomaanavun ilmastotyötä 

10+1 näkökulmaa, jotka ohjaavat Kirkon Ulkomaanavun ilmastotyötä 

Sään ääri-ilmiöt, kuten Afrikan sarven epätavallinen kuivuus, ovat ilmastonmuutoksen ilmeisiä seurauksia. Ilmastokriisi vie toimeentulon miljoonilta, vaikeuttaa lasten kouluun pääsyä ja lisää luonnonvaroja koskevia konflikteja. Autamme heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä sopeutumaan ja rakentamaan uutta.

1. Tarkastelemme työssämme ympäristö- ja ilmastovaikutuksia 

Mikä on oman toimintamme hiilijalanjälki? Miten hankkeemme rasittavat ympäristöä ja paikallisia yhteisöjä? Ovatko käyttämämme resurssit ja hankintaketjut kestäviä? Pyrimme tunnistamaan tapoja, joiden avulla pystymme käyttämään luonnonvaroja ja muita resursseja kestävillä tavoilla. Olemme jo sisällyttäneet ympäristövaikutusten tarkkailun osaksi hankesuunnitteluamme ja etsimme koko ajan uusia tapoja sopeutua ilmastokriisiin. KUA:lle jo vuonna 2008 myönnetty WWF:n Green Office -sertifiointi velvoittaa, että huomioimme hiilijalanjälkemme aina tulostettavan paperin määrän vähentämisestä pakollisten työmatkalentojen kompensointiin. 

2. Harkittua resurssien- ja maankäyttöä 

KUA tukee ihmisten koulutusta ja toimeentuloa. On tärkeää, ettei ihmisten auttamiseen keskittyvä avustustyö, kuten maanviljelyelinkeinon tukeminen, vaaranna luonnon monimuotoisuutta ja paikallisia ekosysteemejä. Huomioimme myös ilmastonmuutokseen sopeutumisen. Vanhojen koulujen korjaaminen on kestävämpää kuin uusien rakentaminen. Uutta rakentaessa analysoimme tarkkaan, mitä vaikutuksia suunnitelmalla ja materiaaleilla on ympäristöön. Pyrimme käyttämään jo olemassa olevia rakenteita ja ehkäisemään päästöjä.  

3. Kiertotalous kunniaan  

Kiertotaloushankkeemme osoittavat, ettei taloudellinen kasvu riipu uusiutumattomista luonnonvaroista. Myös jäte kelpaa tuotantomateriaaliksi. Naisten Pankin kanssa olemme innovoineet Nepalissa hankkeen, jossa naiset tuottavat mustasotilaskärpäsen toukista biopolttoainetta, kompostimultaa ja rehua kotieläimille. Toukat ruokitaan koti- ja maatalousjätteellä.  

4. Oikeus ympäristöön on ihmisoikeus  

Ilmastoteot ovat tekoja ihmisoikeuksien turvaamiseksi. Keniassa työskentelemme yhdessä Taka Taka Solutions -jätteenkäsittely-yrityksen kanssa. Naisia jätteenkäsittelyalalle työllistävässä Naisten Pankin hankkeessa on onnistuttu vähentämään kaatopaikkajätettä, ja kuukauden kasvihuonekaasupäästöt ovat pienentyneet 100 tonnia. Se vastaa puolta koko Uudenmaan jätteiden käsittelyn päästöistä vuonna 2021. Kaatopaikat ovat edelleen suurin lähde metaanille, joka on 23-kertaisesti hiilidioksidia voimakkaampi myrkyllinen kasvihuonekaasu. Yrityksen pitkän ajan tavoite on vaihtaa aurinkoenergiaan.  

5. Luontokato on peruuttamaton 

Ilmastokriisin yhteydessä ei voi unohtaa muita ympäristöön liittyviä huolia kuten saastumista, luontokatoa ja typpikasaumaa. Pystymme sopeutumaan, mutta ympäristön tuhoutuminen, merien happamoituminen ja lajikato ovat peruuttamattomia kehityskulkuja. Seuraukset voivat olla katastrofaalisia. Siksi hankkeidemme ympäristölle aiheuttamaa painetta on tarkasteltava kaikista mahdollisista näkökulmista. 

6. Paikallinen asiantuntijuus on kullanarvoista ilmastonmuutokseen varautumisessa

Kestävyys tarkoittaa eri asioita eri ihmisille, mutta se voi olla myös erilaista eri paikoissa. Hankkeidemme kehitysvaiheessa kuulemme paikallisia yhteisöjä. KUA:n maatoimistojen henkilöstöstä 90 prosenttia on paikallisia ammattilaisia, jotka ymmärtävät paikallisia tarpeita. Idai-myrskyn jälkeen vuonna 2019 jälleenrakensimme kouluja Mosambikissa. Työssä ratkaisevan tärkeiksi nousivat paikalliset tavat varautua esimerkiksi rakennusmateriaalien saatavuuden avulla. Paikalliset pystyivät hyödyntämään koulujen korjauksessa käytettyä tekniikkaa ja materiaaleja myös kotiensa jälleenrakentamisessa.   

7. Tuomme paikallista ääntä esiin ilmastonmuutoksen vaikutuksista

Liian moni maailman heikoimmassa asemassa jo valmiiksi olevista ihmisistä joutuu elämään ilmastokriisin vaikutusten kanssa. Samat ihmiset ovat vaikuttaneet kaikkein vähiten ilmastokriisin syntyyn ja kiihtymiseen. Meidän tehtävämme on saada heidän äänensä esiin. Heillä on parasta ensikäden kokemusta ja tietoa, joiden pitäisi ohjata ilmastopolitiikkaa ja meidän muiden tekoja. Pahin kuivuus vuosikymmeniin on tuhonnut miljoonien ihmisten elämän ja toimeentulon Keniassa ja Somaliassa. Kuivuutta kutsutaan monesti luonnonkatastrofiksi, mutta sen taustalla ovat ihmisen ilmastokriisiä kiihdyttävät toimet.  

8. Avustustyötä ohjaa myös realismi  

Hätätilanteessa nopeus säästää ihmishenkiä. Jos meille esimerkiksi kriisin keskellä tarjotaan jaettavaksi muovisia vesipulloja, otamme ne vastaan, koska sekä vedelle että pulloille on käyttöä ihmisten auttamisessa. Samalla pyrimme pohtimaan, kuinka pystymme parantamaan toimintaamme ja muokkaamaan hätäaputyötämme siihen suuntaan, että se hyödyttää sekä ihmisiä että ympäristöä.   

9. Ilmastonmuutokseen voi varautua  

Katastrofit opettavat varautumaan paremmin. Asiantuntijakielellä puhutaan resilienssin eli sopeutumiskyvyn kasvattamisesta. Emme vain jää odottamaan päälle vyöryvää katastrofia vaan pystymme aktiivisesti estämään sen omilla toimillamme. Vaihtoehtoisesti voimme kehittää uusia tapoja elää niin, että katastrofeilla on vähemmän vaikutuksia. Tuemme ihmisiä löytämään monipuolisempia toimeentulon lähteitä ja kehittämään joustavia tapoja koulutukseen.  

10. Katse ilmastokriisin vaikutuksiin 

Seuraavien vuosien aikana näemme entistä useammin ilmastokriisin vaikutuksia, ja ne vauhdittavat siirtolaisuutta, inflaatiota ja ruokapulaa. KUA:n ilmastostrategia elää tilanteen mukaan. Toimimme ilmastokriisin torjumiseksi nyt ja suuntaamme katseen tulevaan varautuaksemme huomiseen.   

+1 Salainen ase ilmastokriisiä vastaan: koulutus  

Laadukas koulutus on työkalu, jonka avulla voimme pienentää ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja luoda kestävämpiä yhteiskuntia. Tarjoamme välineet, tukemme ja tekniikkaa, mutta lopulta vain yhteisöt itse voivat saada muutoksen aikaan.


Teksti: Aly Cabrera, Ruth Owen ja Elisa Rimaila  
Kuvitus: Carla Ladau 

Somaliassa avustukset menevät suoraan sotaherrojen taskuun – eikö niin, Ikali Karvinen?

Somaliassa avustukset menevät suoraan sotaherrojen taskuun – eikö niin, Ikali Karvinen?

Kirkon Ulkomaanavun Somalian maajohtaja Ikali Karvinen on joutunut miettimään paljon, miksi ihmiset eivät yksinkertaisesti muuta pois paikoista, joissa on vaikea elää.  Nyt Kirkon Ulkomaanavun tuleva varatoiminnanjohtaja vastaa tiukkoihin väitteisiin, joita tulee usein vastaan myös KUA:n sosiaalisessa mediassa. 

Ikali Karvinen, johdat tällä hetkellä KUA:n Somalian maatoimistoa. Aiemmin olet ollut Kambodžan maajohtajana, tehnyt töitä Eritreassa ja matkustellut esimerkiksi Pohjois-Koreassa. Taidat kulkea kurjuuden perässä.  
Kirkon Ulkomaanavun strategia on toimia siellä, missä meitä tarvitaan kaikista eniten. Näissä kohteissa ihmiset ovat monella tavalla ahtaalla. Heillä ei ehkä ole elinkeinoja, tai romahtanut valtio ei pysty tarjoamaan koulutusta. Hauraat valtiot ovat toki kiehtovia konteksteja, jotka haastavat myös meitä yksittäisiä työntekijöitä. Niissä on mahdollisuus oppia uutta.   

”Kehityksen aikaan saamiseen tarvitaan suomalaisia osaajia”

Olet suomalaisena maajohtajana Somaliassa. Suomalaiset kertovat somalialaisille, miten hommat hoidetaan kunnolla.  
Kehitysyhteistyö on muuttunut viime vuosikymmenien aikana, ja meistä kansainvälisistä työntekijöistä on tullut ikään kuin konsultteja. Suomesta voimme tuoda tietämystä ja ymmärrystä siitä, miten valtava muutosvoima koulutuksella on yhteiskunnassa. Emme sano somalilaisille, että näin teidän tulee tehdä asiat. Kerromme, että meillä on tällainen kokemus Suomesta, ja tästä teille voisi olla hyötyä. Se on enemmänkin tiedon tarjoamista. Yleensä ei korosteta riittävästi, että voimme oppia paljon itse. Se, mitä opin Somaliassa, voi mahdollisesti rikastuttaa Suomea, kun palaan sinne.  

”Miksi ihmiset Afrikassa eivät varaudu luonnonkatastrofeihin paremmin?”

Olet terveystieteen tohtori ja tutkinut esimerkiksi katastrofeihin varautumista. Somaliassa kuivat jaksot eivät tule enää kenellekään yllätyksenä. On outoa, etteivät ihmiset varaudu paremmin.  
Somaliassa pitkäaikainen sisällissota ja konflikti ovat romahduttaneet valtion. Hallitus ei pysty ylläpitämään edes kaikista tärkeimpiä peruspalveluita. Kun peruspalvelut eivät ole kunnossa, on hirveän vaikeaa katsoa tulevaisuuteen ja varautua. Koulutus on toinen tärkeä tekijä. Se ei pelkästään anna oppia historiasta, vaan valmentaa ihmisiä varautumaan tulevaisuuteen. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että monet muutkin valtiot ovat aika heikosti varautuneita siihen, että ilmastonmuutos etenee näin nopeasti. Somalia on yksi kaikkein eniten ilmastonmuutoksesta kärsivistä paikoista. Meidän on yhdessä huolehdittava siitä, että Somaliassa elävät olevat ihmiset eivät kärsi kohtuuttomasti ilmastonmuutoksen seurauksista. 

”Nälkä ratkaistaan antamalla ruokaa”

Nälänhädän partaalla eläviä somalialaisia tuetaan käteisavustuksilla. Se tuntuu erikoiselta, kun samaan aikaan puhutaan, ettei ruokaa ole. 
Tämä on mahtava havainto. Käteisavustukset ovat yleistyneet valtavasti viime aikoina, ja monet järjestöt KUA:n ohella toimittavat niitä myös Somaliaan. Käteisavustukset toimivat niin pitkään, kun markkinat toimivat. Tällä hetkellä meillä ei ole vielä merkkejä siitä, että markkinat eivät toimisi Somaliassa. Eli jos ihmisillä on rahaa, he pystyvät ostamaan hyödykkeitä, kun ruokaa on vielä saatavilla. Ongelma on, että äärimmäisen köyhillä ihmisillä ei ole varaa siihen. Käteisavustuksia saavat ihmiset ovat joutuneet jättämään kotiseutunsa ja käytännössä menettäneet kaiken omaisuutensa. Uudessa asuinpaikassaan heillä ei ole yhtään mitään, jolloin käteisavustus auttaa merkittävästi.  

”Kehitysapu tukee korruptiota”

Apua ei kannata antaa, sillä se menee vain sotaherrojen taskuun.  
Tällaista kriittisyyttä tarvitaan, ja se on erityisen tärkeää hauraissa konteksteissa, joissa Kirkon Ulkomaanapu toimii. Somalia on korruptioindeksillä mitattuna ihan siellä valtioiden häntäpäässä, emmekä me voi sulkea silmiä väärinkäytösten mahdollisuudelta. Kirkon Ulkomaanavussa rahankäyttöä valvotaan tarkasti. On tärkeää, että meillä on oma maatoimisto, jossa on tarpeeksi henkilökuntaa. Näin voimme varmistaa, että apu menee perille. Esimerkiksi käteisavustusten kohdalla varmistamme, että avustusten saajat on rekisteröity. Sen jälkeen tarkastamme, että mobiilirahana toimitettu avustus on mennyt perille juuri oikean henkilön puhelimeen. Näin pyrimme varmistamaan sen, että rahaa menee oikeaan paikkaan. 

”Kuivuuden keskellä paras apu on tehdä vesipisteitä”

Kaivon kaivaminen on paras ratkaisu kuivuuden selättämiseen.  
Ikävä kyllä näin ei tällä hetkellä ole. Meillä on tutkimusta siitä, että ilmastonmuutoksesta pahimmin kärsivillä alueilla kaivon kaivaminen saattaa olla jopa erittäin vahingollista pohjaveden saastumisen vuoksi. Somaliassa parasta olisi veden talteen ottaminen silloin, kun sateita tulee. Lisäksi olisi viisasta innovoida viljelmille tehokkaita kastelumenetelmiä ja viljellä sopivia lajikkeita.  

”Kehitysapu on vain rahan kaatamista kankkulan kaivoon”

Somalia on hyvä esimerkki maasta, johon ei ikinä saada rauhaa. 
Ymmärrän, että olo voi tuntua epätoivoiselta Somalian suhteen. Maailmassa on sellaisia konfliktipesäkkeitä, joissa lyhyen rauhan jakson jälkeen konflikti puhkeaa uudestaan. Minulle se kertoo, että sovintoprosessi on ollut pinnallinen eivätkä siihen ole osallistuneet kaikki konfliktin osapuolet. Kirkon Ulkomaanapu tukee Somaliassa kansallista sovintoprosessia, johon haluamme mukaan kaikki kansalaisryhmät: myös nuoret, naiset ja vammaiset henkilöt vähemmistöklaaneista. Niin sovinto rakentuui kestävälle pohjalle. 

”On vastuutonta hankkia lapsia keskellä nälänhätää”

On erikoista, että ihmiset hankkivat lapsia, vaikka ruokaa ei riitä itsellekään.  
Täällä lasten hankkiminen on tavallaan sosiaaliturvan muoto. Tiedämme Suomestakin, että aikoinaan meillä on ollut paljon suurempia perheitä. Se on johtunut osittain siitä, että ei ole ollut esimerkiksi ikääntyneiden hoivaa tai lastenhoitopalveluita. Eli kun perheessä on enemmän ihmisiä, toivotaan, että löytyy niitä, jotka pystyvät huolehtimaan toinen toisistansa paremmin. Olen samaa mieltä, että aihe on kriittinen Somalian kannalta. On todella tärkeää, että Somalia kehittyy siihen suuntaan, etteivät lapset olisi ainoa sosiaaliturvan muoto.  

”Miksi ihmiset asuvat alueilla, joilla ei voi asua?”

Somalialaisten elämä tuntuu olleen vaikeaa vuosikymmenestä toiseen. Muuttaisivat pois sieltä, niin ongelmat ratkeaisivat.  
Olen pohtinut paljon omista lähtökohdistani, mikä on ihmiselle paras paikka elää ja asua. Monelle suomalaiselle Suomi on paras paikka. Koti ja läheiset ihmiset sitovat siihen maahan, jossa on syntynyt ja jossa on elänyt ensimmäiset vuotensa. Vaikeudetkaan eivät välttämättä saa lähtemään kotiseuduilta. Olen tavannut somalialaisia naisia, jotka ovat sanoneet, että lähteminen on ollut viimeinen keino selviytyä. Toisaalta se on myös positiivinen asia, että ihmiset haluavat uskoa tulevaisuuteen omassa kotimaassaan. He näkevät positiivisia asioita, vaikka tällä hetkellä on valtavasti vaikeuksia. He uskovat siihen, että he pystyvät rakentamaan omaa yhteiskuntaa ja tekemään omasta maastaan asuinkelpoisen.


Teksti: Björn Udd 

Tekoja: Keniassa ilmastokriisi tekee nuorista karjavarkaita

Tekoja: Keniassa ilmastokriisi tekee nuorista karjavarkaita – kuuntele tarina Yhteisvastuukeräyksen dokumenttikuvausten takaa

Kenian Kerion laaksossa karjavarkaudet ovat olleet jo pitkään osa arkista elämää. Panoksena verisissä mittelöissä on arvokas karja, joka takaa perheille toimeentulon. Pitkittynyt kuivuus on lisännyt paikallisten ahdinkoa entisestään. Tekoja-podcastin juontaja Ulriikka Myöhänen soitti kaukopuhelun KUA:n viestinnän asiantuntijalle Elisa Rimailalle, joka oli syksyllä 2022 Kerion laaksossa tekemässä Yhteisvastuu-dokumenttia. Tapaamme jaksossa myös entisen karjavarkaan Kipkoririn, joka pääsi irti väkivallasta, kouluttautui ja ansaitsee toimeentulonsa viljelemällä.

YHTEISVASTUUKERÄYKSEN teema on vuonna 2023 Nuoret väkivaltaisessa maailmassa. Keräyksen tuotoista 60 prosentilla tuetaan Kirkon Ulkomaanavun kohteissa tehtävää työtä maailman katastrofialueilla. Varoilla autetaan katastrofien, konfliktien ja luonnonmullistusten aiheuttamissa hätätilanteissa hauraimpia yhteisöjä, vanhuksia ja perheitä.


Kenia on Kirkon Ulkomaanavun esimerkkikohde katastrofityöstä vuonna 2023. Afrikan sarvea vaivaava pitkittynyt kuivuus uhkaa miljoonien ihmisten toimeentuloa ja elinolosuhteita erityisesti niissä osissa Keniaa ja Somaliaa, joissa elanto on sidottu paimentolaisuuteen. Kun jo viidennet sateet kevään 2020 jälkeen ovat jääneet hyvin vaatimattomiksi, ovat karjan laidunmaat käyneet olemattomiksi. Kamppailu laitumista ja sitä kautta myös omasta toimeentulosta on yksi syy sille, miksi väkivalta ottaa vallan Kenian Kerion laaksossa joka vuosi.



Voit kuunnella Tekoja-podcastin jakson Kenian karjavarkaista iTunesista, Suplasta ja Spotifysta.


Kirkon Ulkomaanavun viestinnän asiantuntija Elisa Rimaila matkusti lokakuussa 2022 Kerion laaksoon kuvaamaan Yhteisvastuukeräyksen dokumenttielokuvia yhdessä kuvausryhmän kanssa. Matkan aikana kuvausryhmä tapasi ja haastatteli sekä nuorempana karjavarkaiden joukkoon kuulunutta nuorukaista että nuorta naista, joka oli jäänyt leskeksi ja kahden pienen lapsensa yksinhuoltajaksi, kun naapuriyhteisöstä peräisin olleet karjavarkaan surmasivat hänen puolisonsa.


Tekoja-podcastin kauden 2023 ensimmäisessä jaksossa juontaja Ulriikka Myöhänen ja Elisa keskustelevat Kerion laakson tilanteesta ja ilmastokriisin vaikutuksista väkivallan juurisyihin.


Kuuntele lisää Tekoja.

Saavutettava versio keskustelusta

Musiikkia

Ulriikka Myöhänen [00:00:10]:

No moikka Elisa, täällä Ulriikka.

Elisa [00:00:12]:

No moi Ulriikka

Ulriikka Myöhänen [00:00:14]:

Hei missä sä meet tällä hetkellä? Onks sulla aikaa jutella.

Elisa [00:00:17]:

No joo me ollaan täällä Keniassa Kerion laaksossa, nii on mulla, just sattuu olemaan hetki aikaa.

Ulriikka Myöhänen [00:00:25]:

No okei. Onpas mahtava juttu, että sain sut kiinni. Minkäslainen keli siellä Keniassa on ollu nyt?

Elisa [00:00:32]:

No siis täällähän on siis aivan tämmönen helteisen kesäisen äärimmäisen kuuma, et joka päivä on ollu kolmeekymmentä astetta. Ja aika moinen aurinko polttaa päiväntasaajalla melkeen kun ollaan niin ei mikään ihme.

Ulriikka Myöhänen [00:00:51]:

Okei, onks noi ollu nyt vuodenaikaan nähden ihan tavalliset sääolosuhteet?

Elisa [00:00:58]:

No mun käsityksen mukaan vähän niinku odotellaan, että ihan just pitäis alkaa sadekauden. Mutta niinkun uutisissakin on ollut tässä aika ajoin pidemmän aikaa tietoo siitä, että siis nää sateet on täällä itäisessä Afrikassa olleet vähän häiriintyneet tässä viimesen parin vuoden aikana, eli kunnon sateita ei oo oikeestaan saatu näillä seuduilla kuluneiden kahden vuoden aikana, vähän reilunki kahen vuoden aikana. Että vähän jännittävää on. On täällä vähän ripsiny iltasin ja öisin täällä, missä me ollaan yövytty, mutta aika kuivaa on.

Ulriikka Myöhänen [00:01:44]:

Niinpä. Yleensä tää Suomen syksy on sellasta aikaa, että sielläki mitäis enemmälti sadella sitte. 

Elisa [00:01:50]:

Kyllä, kyllä.

Ulriikka Myöhänen [00:01:52]:

No hei te ootte ollu kuvaamassa sitä yhteisvastuudokkaria kirkon ulkomaanavun viestinnän porukalla, niin mites teillä on reissu menny ja mitä teille on jääny päällimmäisenä mieleen?

Elisa [00:02:02]:

No siis ilmastonmuutoshan vaikuttaa tosi paljon täällä ihmisten paikallisten ihmisten elämään. Ja kuten kaikkialla muuallakin se ei vaikuta silleen tasapuolisesti kaikkiin samalla tavalla, vaan se on ehkä vähän jopa tehny osasta tätä Kerion laakson elämää paljon hankalampaa kun taas sitten toisessa osassa. Elikkä tässä kukkuloiden puolella, missä me ollaan nyt paljon oltu, on vähän vihreempää. Sit tosta menee tommonen toi Keriojoki, jonka toisella puolella alkaa toinen maakunta, Baringo. Me ollaan siis oltu nyt täällä Elgeyo-Marakwetin puolella. Niin tuolla Baringon puolella, mikä on enemmän tuolla laaksossa, niin sen huomaa siinä melkeen heti siinä joen ylityksen jälkeen, miten se maasto muuttuu sellaseks tosi kuuma tai sellaseks hiekkaiseks, et siellä ei ookaan enää semosta aluskasvillisuutta. Täs tää ilmastonmuutos on voimistanu sitä sellasta, et siel ei kasva juuri mitään paitsi piikkipuskaa ja kaktusta. Ja sithän se tuota täällä on aika aktiivinen on- ja off -tyyppinen konflikti näiden eri ihmisryhmien välillä, mikä johtuu just osittain karja, johtuu se siitä, että on huono, kaikki on kauheen riippuvaisia karjasta, ja tuolla toisella puolella on kauheen huono laiduntaa sitä karjaa, ja täällä toisella puolella on vähän parempi. Täällä on toimeentulo tosi paljon siitä karjasta kiinni ja toisella puolella vähän enemmän ku toisella, niin se on on sellanen pitkällinen konflikti, joka liittyy toimeentuloo mutta myös ilmastonmuutokseen, joka hankaloittaa toimeentuloa.

Ulriikka Myöhänen [00:04:00]:

Okei, kuulostaa aika haastavalta tilanteelta. Pakko kysyy tosta tarkemmin, kun siis Keniahan ei oo mulle mitenkään erityisen tuttu maa, niin missä päin Keniaa tää Keriojoki sijaitsee, niin missä päin ilmansuunnallisesti tällä hetkellä olette?

Elisa [00:04:15]:

Joo, Keriojoki tosiaan halkoo tämmöstä Kerion laaksoa, joka sijaitsee, tää on Nairobista vähän luoteeseen. Eli tää tavallaan ei olla missään Ugandan rajalla, mutta luoteeseen päin.

Ulriikka Myöhänen [00:04:37]:

Nii just. Kerroit, että tää ilmastonmuutoksenki haastama tilanne on aiheuttanu jo pitkän aikaa ihmisten ja ihmisryhmien välille kahnauksia paikallisia konflikteja, niin mitä kaikkea näiden konfliktien taustalla oikeestaan on?

Elisa [00:04:56]:

Siis joo vähän eri tietojen mukaan tää konflikti on jo alkanu 60-luvulla enemmän tai sitte 90-luvun alussa, ja sit se on käsittääkseni kiihtyny koko ajan. Täällä etenki sillon ku kuiva kausi alkaa ja laiduntaminen käy hankalaks, nii sitte ihmiset rupee tai tää konflikti rupee aktivoitumaan. Ja tää on kyse, mikä tätä konfliktia tuottaa, niin siinä on periaatteessa kolme asiaa. Et se on se, että ihmisten pääasiallinen toimeentulo tällä seudulla koko Kerion laaksossa oikeestaan on perinteisesti liittyny tähän karjaan lihakarjaan, et se on tää, et ne voi olla myös kameleita. Lihanautoja ja kameleita. Se on arvokkainta omaisuutta, mitä ihmisillä täällä on. Et jos sulla ei ole karjaa, niin sit sulla ei käytännössä oo kauheesti omaisuutta. Täällä on sit tähän liittyen on ilmeisesti vähän sellanen vois sanoa, että ammattirikollisuus, mutta on myös tällästä ammattirikollisuus siihen liittyen, että varastellaan sitä karjaa puolin ja toisin. Ja ei pelkästään näiden kahden mainitseman alueen välillä, vaan myös laajemmin. Että tossa oli just Turkanan alueella pari viikkoa aikasemmin ku me tänne tultiin nii oli sellanen tosi iso karjavarkaus, jossa kuoli kaheksan poliisia, ja oli tavallaan siis sellanen, et ne on ammattirikollisia ja niillä on tuliaseet käytössä ja näin, mut sit toisaalta tähän liittyy myös vähän sellasta samaa, ku vähän joka puolella semmoseen radikalisoitumiseen, että se on myös osa sellasta perinteistä nuorten miesten initiaatioriittiä, että pitää osoittaa oma miehuus jollain tavalla, ja se on liittyny tälläseen koti, paitsi että puolustetaan omaa kotia ja omaisuutta naapureilta, mutta myös osallistutaan sellasiin tilanteisiin, joissa varastetaan niiltä naapureilta sitten taas sitä karjaa.

Ulriikka Myöhänen [00:07:25]:

No aika hurja tilanne. Onks se ihan osa tämmöstä aikuistumista paikallisilla nuorilla sitte, että pitää varastaa karjaa, että voi tulla mieheksi.

Elisa [00:07:35]:

Osittain on, mutta tässä on myös vahvasti se, että on tullu todettua, että on jotkut markkinat, jotka sitten ostaa niitä varastettuja eläimiä, että se on tavallaan toimeentulon tapa sitte myös. Että se on ihan, että kun pojat alkaa lähestyä teini-ikää, niin saatetaan ottaa mukaan näihin erilaisiin ryöstelyoperaatioihin tai vähintään puolustamaan sitä omaa karjaa sitte. Mutta oli siitä ilmastonmuutoksesta puhetta, niin se myös tuo sitä konfliktia, kun ihmiset tulee laiduntamaan tuolta kuivalta puolelta tänne vähän rehevämmälle puolelle, niin se synnyttää eripuraa ja toki luo niille varkaillekin tilaisuuksia sitten. Että näin. Mutta pääasiallisesti tilanne on se, että karja on arvokasta, ja sitä varastellaan molemmin puolin ja kaikkien välillä suunnilleen. Ja etenki sillon kun on kuivakausi, se tilanne eskaloituu.

Ulriikka Myöhänen [00:08:48]:

Kuulostaa paikallisesti aika haastavalta tilanteelta tosiaan, kun on haastava tilanne näiden sateiden kanssa, jotka ei oo nyt pariin vuoteen tullu kunnolla. Ilmastonmuutos kiihtyy. Resursseja on vähän. Toimeentulo on niin riippuvainen tästä karjasta ja sit on vielä nää kahnauksia aiheuttavat karjavarkaudet. Tosi haastavan kuulonen tilanne. Ootsä siis päässy juttelemaan näiden paikallisten karjavarkaiden kanssa siellä, vai onks he jossakin piilossa?

Elisa [00:09:20]:

No eihän he silleen välttämättä huutele itsestään, että täällä ollaan. Mutta meillä on ollu täällä kirkon ulkomaanavulla on ollu sellanen rauhan projekti, jossa on sitten tenty sekä nuorten että naisten ryhmien kanssa sellasta rauhan työtä, johon liittyy myös toimeentulotyötä, eli järjestetään tai annetaan mahdollisuuksia ihmisille johonkin muuhun toimeentuloon kun karjankasvatukseen esimerkiks maanviljelykseen siellä, missä se on mahdollista. Ja sit on esimerkiks mehiläisten kasvatusta, koska mehiläiset ei oo häiriintyny tästä ympäristöstä tällä seudulla. Mut joo, kyl me tavattiin tosiaan yks entinen karjavaras tossa kuvausten yhteydessä ja jututettiin häntä, ja hän kerto aika paljon siitä elämästä, että mitä se oli ja mikä johti siihen, että hän pääty nuorena poikana jo sitte mukaan näihin. Ja hänellä oli itseasiassa tavallaan koskettava tausta, että täs on vielä se, että tähän on sukupolvia kiertyny tähän, niin hänenki isänsä oli kuollu karjavarkaiden hyökkäyksessä, kun hän on ollu vielä pieni. Mutta voitais ehkä kuunnella. Mulla on tässä ääninäyte Koririn tarinasta, niin tota kiinnostaisko sellanen?

00:11:00]: [ääninäyte]

Elisa [00:11:33]:

Joo, elikkä tosiaan täähän on niinku hänki kerto tossa nauhalla, niin heitä saattaa olla satoja tai useampi sata nuorta miestä ja jopa lapsia, niin kokoontuu yhteen, et ne päättää jossain määrin siitä, millon ne lähtee ja mitä ne tekee ja mihin ne menee. Ja se tuntuu ihan valtavalta tälleen se eläinten määrä, mitä ne pystyy sieltä kuljettamaan. Ja kun tää on oikeesti sellasta piikkipuskasta maastoa kaikin puolin. Täällä on myrkyllisiä käärmeitä, mustaa mambaa ja vastaavaa. Niin jotenkin kun tää kaikki tapahtuu yön pimeydessä, ja ei oo tosiaan katuvaloja eikä välttämättä kuljeta teillä. Täällä ei siis kovin monia teitä mene, että niitä pitkin pääsis paikasta toiseen salaa, niin tuntuu ihan älyttömältä, miten isoja määriä eläimiä he pystyy viemään kerralla ja miten toimii tavallaan tosi järjestäytyneestikin. 

Ulriikka Myöhänen [00:12:47

Siis miten ison skaalan hommaa se on, että miten paljon niitä eläimiä yleensä viedään kerralla, et onks kyse yksittäisistä vai ihan kokonaisista laumoista vai?

Elisa [00:12:58]:

No se riippuu just siitä, kuin monta ihmistä siihen ryöstöön osallistuu. Mutta jos siihen osallistuu niinku hänki kertoo jotain parisataa tämän puolen nuorta tai miestä, niin niit saatetaan siis ihan tuhat jopa ellei jopa parituhatta yhden yön aikana käydä hakemassa. Mut sit ne jaetaan, et kukaan ei kuljeta niin isoa laumaa tietenkään. Et se ehkä herättäis jo vähän huomioo

Ulriikka Myöhänen [00:13:33]:

Vois olla ehkä vähän.

Elisa [00:13:34]:

Vaan sitte tota mut et tota tosi kiinnostavaa oli kuulla, kun hän kerto näistä retkistä, mitkä on jo menneisyyttä hänen kohdalla.

Ulriikka Myöhänen [00:13:53]:

Tavallaan ymmärtää sen, kun se toimeentulo tulee tällä alueella tästä karjasta, niin jotenki tavallaan inhimillisesti ymmärtää sen, että voi syntyä tällasia tilanteita, joissa se karjan varastaminen tuntuu tosi houkuttelevalta vaihtoehdolta ja keinolta lisätä sitä omaa toimeentuloa ja oman perheen hyvinvointia. Mut eihän tää kovin kestävää toimintaa tietenkään oo.

Elisa [00:14:17]:

Nii.

Ulriikka Myöhänen [00:14:18]

Onks kirkon ulkomaan avulla jotain eväitä auttaa näitä paikallisia ihmisiä?

Elisa [00:14:21]:

No siis se, mitä täällä on tosiaan tehty, on sitä toimeentulotyötä, et tavallaan kun ohjataan se energia johonkin muuhun, mitä täällä voi tehdä, niin käytännössä niinku tämänkin nuorukaisen tapauksessa, niin hän oli saanut itselleen kunniallisen elannon siitä, että hän viljelee maata, ja hänellä on sellanen pieni putiikki. Täällä kasvaa mangoja tosi paljon, niin esimerkiks niitä mangopuita kasvattamalla voi saada toimeentuloa itselleen, ja tuolla, missä on vähän vaikeempi kasvattaa mitään tuolla toisella puolella, niin siellä on just mehiläisten kasvatusta ja hunajaa ja tän tyyppistä, ja toki toimeentulo on ongelma myös niille naisille, jotka on esimerkiks että puoliso on kuollu näissä konflikteissa. Mut sit on yks juttu vielä, missä sitten täällä on varsin kiinnostava projekti on noille nuorille miehille just suunnattu tämmönen jalkapallokerho, missä ne sitten harjottelevat ja sitten ne käy pelaamassa sellasia ystävyysotteluja tai turnauksia näiden naapurimaakuntien nuorten kanssa, ja kuulemma täällä on joskus tehty niinki, että on sekotettu ne joukkueet sitte vähän yllätyksenä ja sanottu, että nyt pelaatteki sekajoukkueena, et joutuuki pelaa samassa joukkueessa. Ja me käytii kattomassa

Ulriikka Myöhänen [00:16:13]:

Nii just, sehän on kiinnostavaa

Elisa [00:16:16]:

Nii me käytii kattomassa yhtä sellasta peliä, joka järjestettiin täällä olomme aikana, ja kyl täytyy sanoa, että ei niin siistiä jalkapalloa nää, kun avaa telkkaria ja yrittää kattoa jotain valioliigaa tai jotain kansainvälistä ottelua. Ei sillä, että minä katsoisin jalkapalloa kovin usein, mutta mitä minä pystyin sieltä kentän reunalta sanomaan, niin ei ollu sellasta repimistä ja tönimistä ja nyhtämistä, vaan aika hyvin pelattiin palloa. 

Ulriikka Myöhänen [00:16:47]:

Oliko tää jalkapallojuttu siis millä lailla Kirkon Ulkomaanapuun liittyvä? Tuetaanko me tätä toimintaa?

Elisa [00:16:53]:

Joo, se on osa meidän rauhantyötä tällä alueella.

Ulriikka Myöhänen [00:16:58]:

Aivan.

Elisa [00:16:59]:

Sit hän sano myös

Ulriikka Myöhänen [00:17:04]:

Rauhan työ kuulostaa, sano vaan.

Elisa [00:17:06]:

Sano siitä vielä, että samalla oppii myös tuntemaan toisella puolella olevia nuorukaisia, niin siinä syntyy sellasia melkeen jopa ystävyyssuhteita, että tuntee ne toisella puolellla olevat tyypit, niin sit on ehkä vaikeempi lähtee sotajalalle niiden kanssa.

Ulriikka Myöhänen [00:17:31]:

Se on varmasti justiinsa näin. Rauhantyö kuulostaa konseptina siltä, että se tapahtuu jossain tosi korkeella tasolla pyöreissä pöydissä hienoissa saleissa, mutta tää on hyvä esimerkki siitä, miten sitä voi ihan paikallistasolla tehdä. Pystytään tällästä vuoropuhelua eri ihmisryhmien ja yhteisöjen välille kehittämään.

Elisa [00:17:54]:

Joo, kyllä. Se on nimenomaan siis tää on ollu Kirkon Ulkomaanavun työssä se keskeisessä asemassa, että kaikki otetaan mukaan siihen rauhantyöhön, ja erityisesti naiset. Et koska naiset edustaa myös luonnollisesti näiden nuorten äitejä siinä, niin aika monelle se äidin sano on mahdollisesti se, mitä ne kuuntelee. Ei kaikki. Niinku tämäki meidän nuorukainen, jota haastateltiin, niin kerto, ettei hän moneen vuoteen kuunnellu, mitä äidillä oli sanottavaa näistä karjavarkaushommista, mutta joo siis naiset on tosi tärkeessä asemassa rauhan työssä.

Ulriikka Myöhänen [00:18:44]:

Hei sä oot jutellu paljon kenialaisten nuorten kanssa tässä viime viikkoina siellä, ja tässä meidänki puhelun aikana on tullu aika paljon näitä haasteita ja vähän myös ratkasuja niihin, mutta millanen käsitys sulle on syntynyt, että millasta tulevaisuutta nuoret näkevät itselleen siellä? Tää maailmantilanne on kuitenkin aika hurja tällä hetkellä ihan globaalistikin.

Elisa [00:19:03]:

Tääl on ollu niin pitkään sellasta turvattomuutta ja väkivallan kierrettä, että se on ehkä vähän vaikee ehkä ajatella, että se sillee loppuis, mutta yllättävän moni, nyt täällä on siis ollu useamman kuukauden ajan tosi rauhallista, mutta tilanne voi muuttuu tosi äkisti. Mut siis yllättävän moni on myös sanonu, kun niiltä on kysyny, että pelottaako tai tunteeko olonsa jotenki turvattomaks, nii ne on vaan ollu silleen, no ei, [en saa sanasta selvää] as usual, että siihen kysymykseen on ollu sillee vaikee saada. Mut sit taas ne, jotka on koulussa, niin ne on sit taas varmaan aika motivoituneita tekemään siellä koulussa ollessaan kovasti hommia, että pääsee pitkälle.

Ulriikka Myöhänen [00:20:05]:

Mikä se yleistilanne siellä alueella nyt on, missä te ootte ollu muutaman viikon ajan? Käykö lapset ja nuoret koulua? Onko mahollista ylipäätään päästä kouluun?

Elisa [00:20:13]:

No se itseasiassa riippuu tosi paljon siitä, että missä nää lapset ja nuoret on. Että ymmärrettävistä syistä erityisesti tän vähän niinku kahden alueen raja-alueelta on ilmeisesti aika paljon kouluja tyhjentyny, että niissä ei oo normaali oppilasmäärä. Yhessä koulussa, missä me käytiin vierailulla, ne sano, että siellä on normaalisti joku reilu tuhat oppilasta, mutta sitten helmikuun jälkeen, kun helmikuussa oli vuos sitte paha tilanne päällä, niin sillon on muuttanu tosi paljon ihmisiä pois täältä tai vähintään ne on lähettäny lapset muualle kouluu, jotka on voinu lähettää, että noi koulut on aika paljon tyhjentyny. Mutta sitte erityisesti tuolla Baringon puolella ja Länsi-Pokotin alueella on ilmeisesti myös niin, että niitä kouluja on ollu jotenki vähän huonosti tai kaikilla ei oo mahdollista mennä niihin, koska köyhyys, koska lapset tarvitaan paimentamaan niitä eläimiä. Katsotaan tärkeämmäksi, että ne on paimentamassa eläimiä, tai että se on lapsille turvallisempaa vanhempien mielestä, kun että he kulkis pitkän matkan kouluun tai olis siellä koulussa, johon saattaa myös hyökätä vaikka se ei periaatteessa ole se ensisijainen kohde. Niin kyllä se kouluun pääseminen on selkeesti sellanen kynnyskysymys, ja sen eteen on nyt alettu tehdä paljon töitä kirkon ulkomaanavunkin puolelta.

Ulriikka Myöhänen [00:22:13]:

Joo. Vielä kysyn sen, kun mainitsit siitä, että monesti lasten työpanosta tarvitaan kotitöissä tai karjan hoitamisessa ja huoltamisessa. Nii miten sit tyttöjen elämä, et onks heillä samanlainen, et miten tytöt tekee? Käyks he koulua?

Elisa [00:22:32]:

Joo no siis käy ja ei käy ihan ku pojatkin periaatteessa. Sit taas tyttöjen, et täällä tyttöjen asema ehkä perinteisesti on ollu se, että he on ollu kotona ja auttanu kotitöissä, ja valitettavan moni menee naimisiin tosi nuorena, jopa ihan teini-ikäsenä. Toinen asia, mikä osassa tätä laaksoa vaikeuttaa sitä lasten, erityisesti tyttöjen, koulunkäyntiä on se, että tääl on eläny varsin vahvana ja ilmeisesti elää vieläkin se tyttöjen silpomisen perinne, ja elikkä tyttö tavallana kun tulee sopivaan ikään, mikä on siinä varhaisteini-iässä, niin se tarkottaa yleensä, että jos perheellä tekee jotenki tiukkaa, nii on kannattavampaa hommata sille tytölle puoliso, koska sitten saa sieltä toiselta puolelta jotain karjaa tai jotain omaisuutta ja tilanne paranee tällä tytön lapsuudenperheellä. Mutta samalla se tarkottaa sitä, että työtn koulunkäynti loppuu. Tälläsiäkin esimerkkejä on toki tullu eteen.

Ulriikka Myöhänen [00:24:01]:

Kyllä. Kuulostaa tosiaan, että monenlaisia haasteita siellä paikallisissa yhteisöissä tällä hetkellä on. Ja onneks joitakin ratkaisujaki ollaan pystytty kehittämään esimerkiks just tää rauhantyö, mikä tapahtuu paikallisesti näissä yhteisöissä, ja hienona esimerkkinä toi jalkapallohanke ja jalkapallon pelaaminen eri yhteisöjen välillä. Se kuulostaa ihan mahtavalta jutulta.

Elisa [00:24:27]:

Joo ja tytöille on sit ja nuorille naisille semmosia omia tavallaan nuorten naisten ryhmiä, missä he voi tavata toisiaan.

Ulriikka Myöhänen [00:24:38]

Okei, kiva. No te ootte ollu siellä nyt sen pari viikkoa kuvaamassa yhteisvastuudokumenttia, niin millä tavalla tää paikallinen yhteisö on ottanu teidät vastaan?

Elisa [00:24:48]:

No kyllähän luonnollisesti ollaan herätetty aika paljon huomioo perinteisesti jo sen puolesta, millasella kalustolla me tullaan ja liikutaan. Ja siitäki syystä, että tää ei oo perinteisen turismin aluetta ainakaan vielä ja näin. Mutta ihmiset on kyllä ketä ollaan tavattu, tosi ilosia ja toivottanu meidät tervetulleeks tosi kauniilla tavoilla ja ollu auttavaisia niin paljon ku voi. Ja sit on ollu tietysti vähän hyvä huomata, miten asiat toimii paikallisesti. Että meillä on ollu molemmilta puolilta paikallinen tällanen kyläpäällikkö tai aluepäällikkö matkassa mukana, niin se helpottaa myös sitä, miten päästään lähestymään. Hyvin perinteistä tai paikallisesti hyvin perinteisin tavoin täällä pitää vaan toimia, että kun menee ihmisiä tapaamaankin, niin se ei oo  vaan niin, että koputetaan oveen, vaan ensin menee päällikkö ja sitte me mennää perässä ihmeteltäviks sinne. Mutta pääosin tosi positiivisesti.

Ulriikka Myöhänen [00:26:14]:

Joo. No siltä kyllä kuulostaa. Hyvä juttu. Mutta eiks sulla ollu nyt jotain kuvauksia tulossa tässä iltapäivälläki, niin mä taidan päästää sut jatkamaan hommia siellä Keniassa. 

Elisa [00:26:26]:

Joo, kiitos. Kohta lähdetään taas tonne 30 asteen helteeseen rytyyttelemään.

Ulriikka Myöhänen [00:26:32]:

Oho. Tsemppiä paljon matkaan, ja turvallista kotimatkaa sitten, kun sen aika koittaa. En malta oottaa, että nään sen dogumentin

Elisa [00:26:40]:

Moi moi, jees, kiitos, moi moi.

Ulriikka Myöhänen [00:27:44]:

Hyvä juttu. Palataan, Elisa. Moi moi.

Musiikkia

Väkivalta jätti sydämen – kenialainen Festus Kipkorir löysi rauhan koulutuksen ansiosta

Yhteisvastuu 2023: Väkivalta jätti sydämen – kenialainen Festus Kipkorir löysi rauhan koulutuksen ansiosta

Väkivallan kierre ja ilmastonmuutos uhkaavat viedä tulevaisuuden Kenian Kerion laakson nuorilta. Tämä on tarina siitä, miten erään nuoren miehen onnistui siirtyä karjavarkauksista rauhan asialle.

LAUMA VAALEITA, ruskeita ja laikukkaita nautoja pysäyttää auton etenemisen kapealla hiekkatiellä. Pientareiden piikkipensaat, isot kivet ja punaruskeaan hiekkaan painuneet syvät kuopat eivät jätä edes nelivedolle tilaa väistää.  

Auton keulan edessä uneliaat naudat katselevat autoa, mutta kiirettä niillä ei ole. Hiki kastelee kainalot, kun odotus aamupäivän paahteessa pitkittyy. Kuljettaja odottaa kuitenkin kärsivällisesti, että nauta yksi toisensa jälkeen siirtyy pois hitaasti eteenpäin ryömivän ajoneuvon tieltä. 

Tämä on näky, josta kannattaa iloita. Kerion laaksossa Länsi-Keniassa asiat ovat hyvin, kun karja laiduntaa vapaasti. Naudat, kuten myös täällä harvinaisemmat kamelit, ovat arvokasta omaisuutta. Laakson yhteisöt varastavat karjaa toisiltaan. Väkivalta kiihtyy valitettavan usein konfliktiksi, joka ei säästele ihmishenkiä. 

”Varkaat tappoivat isäni vuonna 2002. Olin silloin aika pieni. Menetin samalla myös tätini. Kaksi ihmistä kerralla”, kertoo Festus Kipkorir, 24, ja katselee ympärilleen.   

Tässä samassa tien ja Keriojoen väliin jäävässä pusikossa isä oli paimentamassa perheen karjaa, ja täältä hänen ruumiinsa löydettiin. Naudat jatkoivat varkaiden ajamina matkaa todennäköisesti joen toiselle puolelle. Kipkoririn perheelle isän ja arvokkaimman omaisuuden menettäminen tiesi kovia aikoja. 

Kaksi nautaa kulkee polulla Keniassa.
Kaksi nautaa kulkee polulla Keniassa.

Naudat ovat paimentolaisuudesta vahvasti elävien ihmisten tärkeintä omaisuutta Kenian Kerion laaksossa. Kun karja laiduntaa vapaasti, laaksossa vallitsee rauha. Kuva: Antti Yrjönen / KUA

Vaikka perheen taloudellinen tilanne heikkeni äkillisesti, Kipkorir onnistui käymään koulua kahdeksannelle luokalle asti. Isän kohtalo jäi silti raastamaan mieltä. 

”Väkivalta jää sydämeen”, Kipkorir kuvaa kostonkierteeseen johtavaa tunnetta, jolta lapset ja nuoretkaan eivät välty. 

Karjan varastaminen on osa kostonkierrettä ja mieheksi kasvamista

”Pitelin asetta ensimmäisen kerran 13-vuotiaana”, Kipkorir kertoo. 

Kipkoririn mukaan jopa 10-vuotiaat pojat joutuvat osaksi väkivaltaa, kun karjavarkaiden välinen konflikti roihahtaa. Nuorimmat jätetään vartioimaan omaa kylää, vanhemmat pojat lähtevät yön pimeydessä miesten mukana naapurialueille. Karjan varastaminen joen toiselta puolelta on yhteisössä riitti, jonka myötä pojista kasvaa miehiä.  

Kenialainen mies katsoo kameraan.
Festus Kipkorir piteli asetta ensimmäisen kerran ollessaan vain 13-vuotias. Isän väkivaltainen kuolema jätti sydämeen arvet, joita hän yritti paikata osallistumalla naapuriyhteisön kanssa käytyihin taisteluihin. Kuva: Antti Yrjönen / KUA

Miehet järjestäytyvät karjavarkausretkelle usein joukoksi, jossa voi olla lopulta jopa sata nuorta miestä. Iso joukko varmistelee ryöstöretken onnistumista, ja toisaalta pääluku luo pelotetta vastapuolelle. 

”Ei sinne mennä tappelemisen vuoksi. Kerralla saatetaan viedä jopa kaksituhatta eläintä”, Kipkorir paljastaa.  

Kipkorir on rakentanut peltikattoisen kaksi huonetta käsittävän talonsa itse. Ulkolämpötila on kohonnut yli kolmenkymmenen asteen, ja Kipkorir kutsuu vieraat kotinsa varjoihin. Kuuma maitotee, chiya, höyryää mukeissa. 

On aika puhua ympäristösyistä, jotka ylläpitävät konfliktia Kerion laakson yhteisöjen välillä. Laakson heimot ovat perinteisesti elättäneet itsensä paimentolaisina. Karja, erityisesti naudat ja kamelit, ovat perheille yhtä aikaa kuin setelitukko lompakossa, luottokortti ja sijoitusrahasto. Nautoja myymällä perheet voivat maksaa laskuja ja laittaa lapsensa kouluun ja sijoittaa esimerkiksi yritystoimintaan. 

Karja tarvitsee paljon syötävää ja sitä on paimennettava laajoillakin alueilla. Erityisesti viime vuosina tilannetta Kerion laaksossa on kiristänyt laidunmaiden supistuminen kuivina kausina. Ilmastonmuutos on tehnyt vuodenkierrosta epävakaan. 

Keniassa sateet ovat viivästyneet erityisesti maan itä- ja pohjoisosissa Garissan ja Marsabitin alueilla, mutta myös täällä lännessä Kerion laaksossa syksy 2022 oli melko kuiva. Vuodenkierto on muuttunut arvaamattomammaksi, ja alueen maastossa olosuhteet eroavat toisistaan.   

”Keriojoen toisella puolella maasto on aivan erilaista kuin tällä puolella. Hyvin kuivaa, ei puita, vain piikikkäitä puskia ja hiekkaa”, Kipkorir kertoo. 

”Siksi naapurimme toiselta puolelta tuovat karjaansa yhä useammin myös joen tälle puolelle laiduntamaan. Se aiheuttaa riitoja, kun karjalle on vähän syötävää.” 

Selin seisovan miehen hahmo etualalla. Taustalla näkyy Kerion laakson maisemaa.
Selin seisovan miehen hahmo etualalla. Taustalla näkyy Kerion laakson maisemaa.

Ilmastonmuutoksen vaikutuksesta elämä Kerion laaksossa Keniassa on muuttunut koko ajan haastavammaksi niille, jotka elättävät itseään yhä paimentolaisina. Kuivuuden vuoksi karjan laidunmaat ovat muuttuneet kehnommiksi etenkin laakson keskiosissa, mikä lisää eri heimojen välistä konfliktia ja väkivallan uhkaa. Kuva: Antti Yrjönen / KUA

Kipkorir asuu Keriojoen länsirannalla, eikä elämä täällä ole sidottu vain karjaan kuten joen kuivemmalla puolella. Laaksoa ympäröivät kukkulat kohoavat jopa kahden ja puolen kilometrin korkeuteen merenpinnasta. Rinteillä riittää kasteluvettä, mikä helpottaa vihannesten viljelyä. Heti rinteiden alapuolella kasvatetaan maissia, tomaattia, papuja ja papaijoita. 

Kipkorir ohjaa istumaan mangopuun alle. Tässä on hänen uusi elämänsä, syy jättää karjavarkaudet: mangot, vihannesmaa ja niukkaa ravintoa tehokkaasti käyttävä lypsylehmä, joka tuottaa maitoa myytäväksi asti. Lehmä huiskii kärpäsiä hännällään, ja sen leuat jauhavat rauhallisina. 

”Suurin syy karjavarkauksien vähenemiselle on se, että ihmiset ovat saaneet koulutusta maanviljelyyn eivätkä he ole enää riippuvaisia karjan laidunmaista”, Kipkorir sanoo. 

Maisema Keniasta.
Suuri puu seisoo hiljaisena todistajana. Tämän puun juurella Festus Kipkoririn yhteisön miehet kokoontuvat ennen ryöstöretkelle joen toiselle puolelle lähtöä. Kuva: Antti Yrjönen / KUA

Väkivallasta on vaikea päästää irti

Karjavarkaiden yhteisöstä on vaikea irrottautua, vaikka omat valinnat tuottaisivat surua ja pelkoa läheisille. 

”Osallisuuteni karjavarkauksiin selvisi äidille, kun hän ei nähnyt minua hetkeen”, Kipkorir kertoo. 

Äiti ei hyväksynyt pojan rikollista ja vaarallista elämää. 

”Yritin selittää hänelle, että tässä on kyse minusta, ei hänen asioistaan. Siinä tilanteessa luulee olevansa oikeassa. Ei silloin kiinnosta kenenkään muun mielipide”, Kipkorir sanoo. 

”Oikeasti minun mielipiteitäni ohjasi ryhmä, johon tunsin kuuluvani. Tunsin myös tarvetta kostaa isäni kuoleman.” 

Kenialainen nainen istuu seinän edessä juomassa teetä. Pöydällä on termoskannu. Kuvan etualalla on selin kameraan oleva mies.
Salome Kiptoo ei koskaan hyväksynyt poikansa Festus Kipkoririn osallistumista karjavarkauksiin. ”Sanoin hänelle, että suvussamme ei ole koskaan ollut varkaita, etkä sinä voi olla ensimmäinen”, kertoo Salome Kiptoo. Kuva: Antti Yrjönen / KUA

Äiti Salome Kiptoo kertoo pelänneensä, palaako poika yöllisiltä retkiltä kotiin. Osa nuorista miehistä ei palaa, jotkut palaavat vammautuneina. 

”Pelkäsin ja rukoilin aina, kun hän lähti. Muistan vielä, miten hyvä ja ahkera oppilas hän oli koulussa”, äiti sanoo. 

Ilmastonmuutos aiheuttaa väkivallan uhkaa, joka saa lapset jättämään koulunkäynnin

Väkivallan kierre ja perheiden äkillinen köyhtyminen uhkaavat Kerion laaksossa myös lasten ja nuorten koulutusta. Esteet koulunkäynnille ovat sekä taloudellisia että turvallisuuteen liittyviä. Karjavarkaat ovat viime vuosina iskeneet alueella myös kouluihin ja jopa koululaisia retkelle kuljettaneeseen linja-autoon. 

Nainen ripustaa pyykkiä kuivumaan ulos Keniassa. Taustalla näkyy kukkula.
Nainen ripustaa pyykkiä kuivumaan ulos Keniassa. Taustalla näkyy kukkula.

Festus Kipkoririn puoliso Francisca Kiptoo ripusti pyykkiä pienen perheen pihamaalla. Perheellä on Kenian Kerion laaksossa itse rakennettu pieni koti ja maapala, jossa he kasvattavat mangoja, vihanneksia ja maissia. Perheellä on myös lypsylehmä, jonka maitoa riittää myytäväksi. Kuva: Antti Yrjönen / KUA

Kenialainen mies kantaa sylissään pientä lasta.
Kenialainen mies kantaa sylissään pientä lasta.

Festus Kipkorir toivoo, että Kerion laakson rauha kestää ja hänen on mahdollista laittaa oma poikansa kouluun. Isänä hän haluaa lapsensa saavan hyvän koulutuksen, jotta tämä voi valita isompana paremman toimeentulon kuin karjankasvatuksen. Kuva: Antti Yrjönen / KUA

”Osa Kerion laakson kouluista on menettänyt paljon oppilaitaan. Ne, joilla on rahaa, ovat siirtäneet lapsensa muualle kouluun. Jotkut eivät yksinkertaisesti päästä lapsiaan kouluun”, kertoo ohjelmapäällikkö Alexon Mwasi Kirkon Ulkomaanavusta (KUA). 

Oikukas ilmastonmuutos lisää köyhyyttä. Unescon arvion mukaan noin kaksi miljoonaa 6–17-vuotiasta lasta Keniassa ei käy koulua. Heistä suurin osa on paimentolaisuudesta riippuvaisista perheistä ja asuu Kerion laakson kaltaisilla seuduilla. 

“KUA tukee Kerion laaksossa ja muutamalla muulla kuivuudesta pahasti kärsivällä alueella köyhimpiä perheitä, jotta niiden lapset voivat palata kouluun. Tarkoituksena on tavoittaa noin 41 500 koulupudokasta”, sanoo Mwasi. 

Kenialainen Festus Kipkorir kertoo tarinansa. Yhteisvastuukeräyksen tämän vuoden tuotoilla tuetaan muun muassa KUA:n koulutustyötä katastrofialueilla.

Koulutus pelasti tulevaisuuden

Kipkorir tietää olevansa onnekas, koska pystyi lopulta suorittamaan koulunsa loppuun siitä huolimatta, että perhe putosi köyhyyteen isän kuoltua. Hän uskoo koulutuksen auttaneen häntä jättämään karjavarkaudet. Kokemustensa perusteella hän on yrittänyt parhaansa mukaan taivutella entisiä ystäviään jättämään väkivaltaisen elämän taakseen.  

”Olen muistuttanut, että myös he ovat käyneet koulua aivan kuten minä. Koulussa meille on opetettu yhteisöllisyyttä ja veljeyttä. Ei ole oikein tappaa ja varastaa.” 

Jalkapallon peliasuihin pukeutuneet kenialaiset miehet hölkkäävät hiekkakentällä. Taustalla näkyy korkea kukkula.
FC Tot on Kenian Kerion laaksossa pelaavat paikallinen jalkapallojoukkue, joka tekee yhteistyötä Keriojoen toisella puolella olevan naapuriyhteisön jalkapallojoukkueen kanssa. Joukkueessa pelaa sekä nuoria koululaisia että hieman vanhempia miehiä, jotka ovat Festus Kipkoririn tapaan entisiä karjavarkaita. Kuva: Antti Yrjönen / KUA

Kipkoririn mukaan osa entisistä karjavarkaista on nykyisin hänen laillaan rauhan asialla. He pelaavat yhdessä nuorempien poikien kanssa samassa jalkapallojoukkueessa. 

”Jalkapallo antaa mahdollisuuden tutustua naapureihimme joen toisella puolella. Ja pelaaminen on tappelua parempi tapa mitellä voimia”, Kipkorir sanoo. 

”Me olemme rauhanlähettiläitä tällä puolella, naapurimme toisessa joukkueessa ovat rauhanlähettiläitä omalla puolellaan. Yhdessä lopetamme väkivallan.” 

Salome Kiptoon suuret lempeät silmät loistavat, kun hän puhuu poikansa muutoksesta. 

”En ensin uskonut, kun hän kertoi jättävänsä karjavarkaudet ja alkavansa viljellä maata. Lopulta aloin kuitenkin uskoa. Autoin Kipkoriria ostamaan siemeniä, jotta hän voi kasvattaa vihreitä linssejä ja papuja.” 

Kenialaisen naisen sivuprofiili.
Kipkoririn äiti Salome Kiptoo iloitsee vallitsevasta rauhasta ja siitä, että poika on alkanut viljellä maata ja perustanut perheen. ”Rauha tulee monen siunauksen kanssa.” Kuva: Antti Yrjönen / KUA

Pojalla on nyt oma pieni maatila ja perhe, vaimo ja poika. Aivan kuten äiti toivoi. 

”Uskon, että kestävä rauha tulee monen siunauksen kanssa. Ei tarvitse pelätä, etteivät lapset palaa illalla kotiin. Yhteisössä tapahtuu hyviä asioita, kun on rauha. Kaikki hyötyvät”, sanoo Salome Kiptoo. 

Kipkoririn oma poika on vielä pieni. Mitä nuori isä toivoo lapselleen? 

”Haluan, että hän käy koulunsa.” 

Juuri nyt on rauha. Koulupukuiset lapset kävelevät tien laitaa, suurten puiden varjoissa istuu eri ikäisiä ihmisiä ja matalien peltikattoisten kioskien ovet ja ikkunat ovat auki. Kuoppaisella tiellä kuorma-autot pomppivat ja huojuvat renkaidensa päällä ja miehet noukkivat niiden kyytiin tien laidalle kasattuja mangosäkkejä. 


Teksti: Elisa Rimaila
Kuvat: Antti Yrjönen


KIRKON ULKOMAANAPU (KUA) tukee Keniassa Yhteisvastuukeräyksen avulla lasten ja nuorten koulutusta alueilla, joilla ilmastonmuutos on lisännyt köyhyyttä ja turvattomuutta. Nuoret joutuvat monin paikoin osallisiksi eri yhteisöjen välisiin paikallisiin konflikteihin. Hankkeessa tuetaan koulunsa kesken jättäneiden nuorten paluuta kouluun. Materiaalisen tuen ja tukiopetuksen lisäksi erityisen haavoittuvassa asemassa olevat nuoret saavat psykososiaalista tukea. Hankkeessa rakennetaan ja kunnostetaan lisäksi kouluihin käymälöitä ja käsienpesupisteitä. Yhteisvastuu kerryttää KUA:n katastrofirahastoa, jonka avulla voidaan auttaa siellä, missä hätä on suurin.

Vauva hymyilee miehen sylissä Keniassa.

Osallistu Yhteisvastuukeräykseen


Lähetä tekstiviesti APU30 (30 € lahjoitus) numeroon 16588 tai lahjoita valitsemasi summa MobilePaylla numeroon 85050.

10+1 asiaa ruoantuotannon tulevaisuudesta

10+1 asiaa ruoantuotannon tulevaisuudesta 

Osalla meistä ruokaa on roskiin asti, toisilla ei lähes lainkaan. Monilla ruokaa on, mutta se ei ole riittävän ravitsevaa. Listasimme 10+1 asiaa, jotka vaikuttavat tulevaisuuden ruoantuotantoomme.

1. Ruokaa riittää kyllä – teoriassa. 

Maailmassa on paitsi nälänhätää myös yltäkylläisyyttä. Nyt globaalisti tuotettu ruoka riittäisi kaikille, jos se jakautuisi oikeudenmukaisesti. Vaikka ruoantuotannon resursseissa on valtavasti alueellisia eroja, kokonaisuutena ongelma ei ole riittämättömässä ruoantuotannossa vaan toimimattomassa ja epäreilussa ruokajärjestelmässä. 

2. Ilmastonmuutos pakottaa muutoksiin ruoantuotannossa. 

Ilmastonmuutos on jo aiheuttanut pitkiä kuivuusjaksoja, entistä intensiivisempiä myrskyjä ja muita sään ääri-ilmiöitä, jotka kaikki vaikuttavat viljelyn onnistumiseen ja satonäkymiin. Siksi ruoantuotannossa tarvitaan sekä päästövähennyksiä että ilmastonmuutokseen sopeutumista. Ruokajärjestelmä itsessään aiheuttaa merkittäviä päästöjä. Sen vuoksi on mietittävä tarkkaan, miten esimerkiksi maankäytössä, ruoankuljetuksessa ja ruokahävikissä voidaan jatkossa vähentää päästöjä.  Koska ruokajärjestelmä on myös merkittävä päästöjen aiheuttaja, sen kaikkia vaiheita aina maankäytöstä ruoan kuljettamiseen ja ruokahävikkiin on hyödynnettävä keinona vähentää päästöjä. 

3. Konfliktit tyhjäävät tiloja ja lautasia. 

Viimeistään Ukrainan sota on osoittanut, kuinka moni kehittyvä maa on riippuvainen Venäjällä ja Ukrainassa tuotetusta edullisesta viljasta. Konfliktit kuitenkin häiritsevät ruoantuotantoa, -kuljetuksia ja -myyntiä kaikkialla maailmassa. Kun väkivaltaisuudet pakottavat ihmiset jättämään kotinsa, taakse jäävät usein myös viljelymaat ja elinkeino, jonka turvin ruokaa on aiemmin hankittu. Ilmastonmuutos niukentaa resursseja, mikä puolestaan aiheuttaa tulevaisuudessa konflikteja.  

4. Tuotannon yksipuolisuus uhkaa monimuotoisuutta. 

Noin kahdella kolmasosalla maailman peltoalasta kasvatetaan yhteensä vain yhdeksää kasvilajia, vaikka viljeltäviä kasvilajeja olisi tuhansia. Tehotuotannon yksipuolisuus köyhdyttää maaperää sekä lisää kasvitautien ja tuholaisten vaaraa. Parempi vaihtoehto on viljellä vaihtelevasti erilaisia lajikkeita ja panostaa agroekologiseen viljelyyn eli kestävän kehityksen periaatteiden mukaiseen tuotantoon. 

5. Nousevat hinnat ja inflaatio kurittavat keskiluokkaakin. 

Ruoan hinta ja inflaatio ovat nousseet niin korkeiksi, että yhdessä esimerkiksi energian hinnannousun kanssa keskiluokkakin päätyy laskemaan rahojaan. Tilanne on katastrofi köyhille, jotka jo ennen nykyisiä kriisejä elivät ateria kerrallaan. Elintarvikejätit ja niiden omistajat kuitenkin hyötyvät. Joidenkin mielestä tilanteeseen pitäisi puuttua poliittisesti esimerkiksi äärimmäistä rikkautta ja yhtiöiden mittavia voittoja verottamalla. Se tosin on hankalaa, sillä monet jättiyhtiöt ovat monikansallisia. 

6. Ruoan kuuluu olla ravitsevaa. 

Yksi avainkysymys ruoantuotannon tulevaisuudessa ja ruokajärjestelmän toimivuudessa on ruoan ravintosisältö: ruoan on oltava terveellistä ja ravitsevaa. Ei ole järkevää tuottaa valtavia määriä samoja ruokalajeja, jotka eivät ole millään mittarilla ravitsemuksellisesti parhaita. Lisäksi epäterveellinen ruoka on tällä hetkellä usein halvempaa kuin terveellinen ruoka. Parempi ruokavalio sekä tekisi meistä terveempiä että auttaisi vähentämään päästöjä. 

7. Kohti kasvisruokavaliota? 

Varsinkin teollisuusmaissa syödään aivan liikaa lihaa ja eläinperäisiä tuotteita. Kasvipohjaiseen ruokavalioon siirtyminen auttaisi niin terveysongelmien ratkaisemisessa, päästövähennysten tekemisessä kuin maankäytön monipuolistamisessa. Aivan kaikkiin tilanteisiin sopiva ratkaisu kasvisruoka ei välttämättä ole, sillä esimerkiksi paimentolaisilla eläintuotteet voivat olla ainoa proteiinin lähde. 

8. Ruokahävikistä on päästävä eroon. 

YK:n mukaan lähes puolet maailmassa tuotetuista hedelmistä ja vihanneksista päätyy hukkaan, samoin noin kolmasosa kaikesta ruoasta. Ruokahävikin ja jätteen määrä vastaa rahassa satoja miljardeja euroja joka vuosi. Vaikka kaikesta hävikistä ei koskaan päästä eroon, pienilläkin teoilla nykyistä hukkaan heittämistä voitaisiin vähentää merkittävästi. 

9. Paikallisuus kunniaan. 

Koronaviruspandemia ja Ukrainan sota ovat näyttäneet, kuinka vaarallista liiallinen riippuvuus globaaleista arvoketjuista voi olla. Monipuolinen ja jättiyhtiöitä pienimuotoisempi ruoantuotanto voisi parantaa paikallisten ruokaturvaa, luoda mahdollisuuksia biodiversiteetin turvaamiselle ja tarjota elinkeinoja paikallisyhteisöille. 

10. Innovaatiot ja teknologiat ovat jo olemassa. 

Ruoantuotannon haasteisiin vastaamiseksi ei tarvita uusia teknologisia mullistuksia tai täysin uusia menetelmiä: suuri kirjo käytännön keinoja on jo käytettävissämme. Tulevaisuuden teknologioiden sijaan voimme katsoa taaksepäin ja oppia siitä, miten aiemmat sukupolvet maitaan viljelivät. Akroekologinen lähestymistapa auttaa kasvattamaan yhteisöjen resilienssiä ja tukee paikallisia viljelijöitä. 

+1: KUA tukee toimeentuloa esimerkiksi käteisavustuksin. 

Monissa paikoissa ruokaa on kyllä saatavilla, mutta sen hinta on karannut köyhimpien ulottumattomiin.  Kirkon Ulkomaanapu auttaa ruokaturvan kanssa taistelevia ihmisiä esimerkiksi käteisavustuksilla, joiden turvin perheet voivat ostaa ruokaa. Lisäksi KUA tukee kouluttautumista ja toimeentulon itsenäistä hankkimista esimerkiksi yrittäjyyskasvatuksella. Rauhantyössä rakennetaan vakaampia yhteisöjä konfliktiherkillä alueilla. 


Haastateltavat ja lähteet: Kirkon Ulkomaanavun humanitaarisen vaikuttamistyön asiantuntija Merja Färm, Luonnonvarakeskuksen tutkimuspäällikkö ja erikoistutkija Mila Sell, FAOn raportit Thinking about the future of food safety ja The State of the World’s Biodiversity for Food and Agriculture, Oxfamin raportti Fixing Our Food: Debunking 10 myths about the global food system and what drives hunger sekä CGIARin Global Food Policy -raportit. 


Teksti: Anne Salomäki 
Kuvitus: Carla Ladau

”Pelkään, ettei sateita enää tule” – Pohjois-Kenian paimentolaiset ovat menettäneet kuivuuden vuoksi kaiken

”Pelkään, ettei sateita enää tule” – Pohjois-Kenian paimentolaiset ovat menettäneet kuivuuden vuoksi kaiken

Itä-Afrikka sinnittelee ennennäkemättömän kuivuuden keskellä. Lokakuusta 2020 alkaen neljä perättäistä sadekautta on jäänyt vaisuiksi, ja viideskin uhkaa epäonnistua. Pohjois-Keniassa paimentolaisväestö on menettänyt koko omaisuutensa eli karjansa, joka on perinteisesti ollut alueen ylivoimaisesti suosituin sijoituskohde.

SHEDO ISACKO ROBA, 25, aloitti taivalluksensa lähimmälle porakaivolle ystäviensä kanssa edellispäivänä. Matkaa on noin 40 kilometriä, ja olosuhteisiin tottunut nuori nainen taittaa sen parissa päivässä. Shedo Isackon kotikylässä, Pohjois-Kenian Garerussa, ei ole vettä. 

Shedo Isacko tietää, miten epäonnistuneet sadekaudet toisensa jälkeen koettelevat paikallisten ihmisten elämää.  

Kenialainen nainen istuu ulkona pesemässä käsin pyykkiä muoviastiassa.
Kaikkialla leijuva hiekkapöly on vaikeaa pestävää vaatteista. Vettä saadakseen Shedo Isacko Roban, 25, pitää kävellä 40 kilometriä. Kuva: Björn Udd / KUA

“Viimeisen kahden vuoden ajan olen tullut tänne hakemaan vettä ja etsimään ruokaa lapsilleni”, Shedo Isacko kertoo pestessään pyykkejään kaivolla. 

Pyykit ovat hiekkapölystä niin likaisia, että vesi muuttuu heti ruskeaksi ja huuhtelukertoja tarvitaan useampia.  

Pyykinpesun päätteeksi Shedo Isacko täyttää kuluneen näköiset keltaiset muovikannut vedellä ja sitoo ne aasin selkään kotimatkaa varten. 40 litraa vettä riittää viisihenkisen perheen tarpeisiin kahdeksi päiväksi, mutta ruokaa Isacko ei kuivuuden takia löydä tarpeeksi. 

“Jaamme perheen kesken sen, minkä saamme. Välillä meillä on ruokaa, välillä meillä ei ole. Elämä on kovaa.” 

Ensimmäisenä kuolee karja

Isackon perhe elää paimentolaisina, kuten valtaosa seudun asukkaista. Kuivuus on tappanut perheen karjan miltei kokonaan, ja Shedo Isacko suree paitsi menetettyä omaisuutta myös tulevaa. 

“Pelkään, ettei sateita tule enää. Kun karja on jo kuollut kuivuuteen, tulemme seuraavaksi menettämään ihmishenkiä. Sitä pelkään.” 

Virallisten tietojen mukaan Keniassa ei ole vielä toistaiseksi kuollut ihmisiä kuivuuteen tai ruokapulaan. Naapurimaa Somaliassa tilanne on jo askelia pidemmällä: YK:n raportin mukaan tuhannet ihmiset olivat menehtyneet lokakuun puoleenväliin mennessä ja jopa puoli miljoonaa ihmistä on vaarassa kuolla. Myös Pohjois-Keniassa Marsabitin alueen terveysviranomaiset ovat kehityksestä hyvin huolissaan. 

“Tällä hetkellä kuolemat alueella eivät suoraan johdu aliravitsemuksesta, mutta liittyvät vahvasti siihen. Moni kuolema varsinkin vanhusten keskuudessa johtuu sairauksista, jotka iskevät aliravittuun ihmiseen”, sanoo Marsabitin terveysviranomaisten ravitsemusjohtaja Bokayo Arero

Kuvan etualalla kaksi aasia kävelee vesikanisterit selässään aavikolla. Taustalla kävelee kenialainen nainen.

Pohjois-Kenian Marsabitissa itsensä perinteisesti paimentolaisina elättäneet ihmiset kärsivät pahimmin kuivuudesta, joka alkoi jo vuonna 2020. Vedenhakumatkat ovat venyneet kymmenien kilometrien mittaisiksi ja karjaa on kuollut jo paljon ravinnon ja veden puutteeseen. Kuva: Björn Udd / KUA

Aliravitut ihmiset sairastuvat muita helpommin esimerkiksi keuhkokuumeeseen, ripuliin ja tuberkuloosiin. Vanhusten lisäksi erityisen haavoittuvassa asemassa ovat lapset, raskaana olevat naiset sekä vammaiset. Syyskuussa 2022 teetetyn terveysseulonnan mukaan 92 prosenttia Marsabitin alle viisivuotiaista kärsii aliravitsemuksesta, ja heistä noin puolet on saanut kiireellistä hoitoa. 

Varsinkin lasten kohdalla aliravitsemus johtaa hyvin vakaviin, loppuelämän kestäviin seurauksiin.  

“Sekä fyysinen että henkinen kasvu kärsivät aliravitsemuksesta”, muistuttaa Bokayo Arero. 

Ruokapula koettelee myös henkisesti. Ihmiset, joiden koko omaisuus kirjaimellisesti kuivuu kasaan, voivat helposti kärsiä mielenterveysongelmista. 

“Väestö täällä on täysin riippuvainen tuotantoeläimistään. Ihmiset tekevät itsemurhia, kun he huomaavat, ettei heillä ole enää mitään”, sanoo Bokayo Arero. 

lapset istuvat koululuokassa pulpeteissaan Keniassa. Pöydillä on kirjoja ja vihkoja.
Aliravitsemus heikentää jo oppimistuloksia ja lisää poissaoloja Marsabitin alueella. Kuva: Björn Udd / KUA

Nälkä aiheuttaa poissaoloja koulusta

Ruokapula ja kuivuus näivettävät myös koulunkäyntiä.  Boru Haron kyläkoulun pihalla seisoo muutama kuivettunut puu, joiden varjossa energisimmät lapset leikkivät. Muut oppilaat istuvat koulurakennusten kattojen alla huilaamassa.  

Koulun rehtori Wako Salesa Dambi kertoo, että lapset jäävät kuivuuden ja ruokapulan takia pois koulusta. Kouluun tulevat oppilaat ovat yleensä väsyneitä, ja keskittyminen tunneilla tuottaa hankaluuksia. 

Kenialainen mies katsoo vakavana kameraan. Taustalla näkyy koulurakennus. Vasemmassa reunassa kuvaa on valkoinen kyltti, jossa on mustaa tekstiä.
Rehtori Wako Salesa haluaisi tarjota oppilaille kouluruokaa, mutta tällä hetkellä se ei ole mahdollista. Kuva: Björn Udd / KUA

“Minusta ihan ihmisyydenkin kannalta on tärkeää, että oppilaat saisivat perustarpeensa tyydytettyä. Jos heillä on vatsat täynnä, he kuuntelevat, oppivat ja saavat läksynsä tehtyä”, Wako Salesa sanoo. 

Aiemmin valtio tuki kouluruokailua, mutta tällä hetkellä tukea ei ole saatavilla. Resurssit ovat vähäiset elokuun vaalien jäljiltä. Vaalien jälkeinen vallanvaihdos on lähes kokonaan pysäyttänyt rahaliikenteen valtion ja paikallishallinon välillä. 

Kouluruokailu on lapselle tärkeä ateria ja monille syy tulla kouluun. Varsinkin nuorimmat oppilaat jäävät kuitenkin herkästi kotiin, jos he eivät ole saaneet ruokaa edeltävänä iltana. 12-vuotias George Guyo on palanut kouluun kymmenen päivän poissaolon jälkeen, ja istuu nyt eturivillä oppimassa, miten kelloa luetaan.  

“Vanhemmillani ei ole rahaa ruokaan, joten en pystynyt tulemaan kouluun. Kun en saa tarpeeksi ruokaa, terveydentilani heikkenee.” 

Kenialainen koululainen istuu pulpetissaan ja katsoo kameraan. Hänen takanaan näkyy muita luokkahuoneessa olevia oppilaita.
12-vuotias George Guyo oli koulusta kymmenen päivää pois, koska kotona ei ollut ruokaa. Kuva: Björn Udd / KUA

George Guyo huomaa selkeästi, että nälkäisenä koulunkäynti vaikeutuu ja oppimistulokset heikkenevät. 

“Kun minulla on nälkä, ajattelen ruokaa koko ajan, enkä pysty keskittymään tunnilla.” 

“Suurin toiveeni on, että meille lapsille riittäisi ruokaa ja, että meillä olisi mahdollisuus tasapainoiseen ruokavalioon.“ 

Keniassa järjestetään joulukuussa kansalliset kokeet peruskoulunsa päättäville kahdeksasluokkalaisille. Kokeen tulos määrittää pitkälti, mihin oppilas jatkaa peruskoulun jälkeen. Wako Salesa sanoo, että tulokset tulevat kärsimään ruokapulan takia. 

“Hyvän koetuloksen saaminen tulee olemaan vaikeaa niille lapsille, jotka ovat joutuneet jättämään aamiaisen ja lounaan väliin. Olisi hienoa, jos pystyisimme tarjoamaan oppilaille ruokaa, mutta se näyttää mahdottomalta. Vanhemmatkin ovat tällä hetkellä niin köyhiä, että heilläkään ei ole varaa lähettää lounasta mukaan kouluun”, Wako Salesa kuvailee toivottoman oloisena. 

Kuin pörssiromahdus Suomessa

Yksi isoimmista syistä alueen tämänhetkisen köyhyyteen on, että suurin osa karjasta on joko kuollut tai niin huonossa kunnossa, että se on menettänyt arvonsa. Aiemmin lehmä myytiin 20 000 Kenian shillingillä eli noin 160 eurolla. Nyt lehmän arvo on laskenut jopa 500 shillinkiin eli noin neljään euroon, sillä karja on kurjassa kunnossa ja moni yrittää samanaikaisesti myydä eläimiään teurastajalle.  

Paikallisesti tilanne vertautuu täydelliseen pörssiromahdukseen Suomessa, sillä paimentolaisväestö on perinteisesti sijoittanut koko omaisuutensa karjaan.  

50-vuotias Elema Gufu Sharamu on omien sanojensa mukaan ollut paimentolainen syntymästään asti. Hän on tuonut kamelilaumansa juomaan Kirkon Ulkomaanavun kunnostamasta kaivosta. Hänellä oli aiemmin paljon lehmiä ja vuohia, mutta suurin osa niistä on kuollut kuivuuden luomaan ruokapulaan. 

“Aiemminkin on ollut kuivia jaksoja, mutta tämä kaksivuotinen kuivuus on täysin poikkeuksellinen. Olosuhteet ovat johtaneet siihen, ettei ruoho kasva eikä eläimillä ole mitään syötävää.” 

Paimentolaisena Elema Gufu on tottunut liikkumaan. Lähimmälle porakaivolle hän taivaltaa kahdeksan tuntia. 

“Tämä kaivo on meille hyvin tärkeä. Jos sitä ei olisi joutuisimme matkaamaan vielä pidemmälle.” 

Turbaanipäinen mies katsoo kameraan Keniassa. Taustalla näkyy kameli.
Elema Gufu Sharamu on koko elämänsä ollut paimentolainen ja sijoittanut rahansa karjaan, mutta nyt iso osa hänen karjastaan on kuollut. Kuva: Björn Udd / KUA

Sharamun perheeseen kuuluu kaksi vaimoa ja yhdeksän lasta. Aiemmin hän pystyi helposti elättämään heidät, mutta tällä hetkellä tilanne on toinen. 

“Vien karjaa markkinoille ja myyn sitä siellä, mutta hinnat ovat pudonneet rajusti. Minulla ei riitä rahaa ruokaan, ja välillä joudumme jättämään lounaita väliin. Tuntuu pahalta, että minulla ei ole tarpeeksi ruokaa perheelleni.” 

Tällä hetkellä Elema Gufu Sharamu lainaa ruokaa naapureiltaan, mutta se ei ole kestävä ratkaisu. Hän pelkääkin perheensä puolesta. 

“Jos tämä kuivuus jatkuu ja loput karjastani kuolee, myös me tulemme kuolemaan. Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa. En osaa lukea, enkä osaa muita töitä. Kaupungissa minulle ei ole mitään.” 

Laiha valkoinen lehmä seisoo navetassa.
Pohjois-Keniassa on kuollut paljon nautoja ja muuta karjaa. Yhä elossa oleva karja on hyvin huonossa kunnossa, mikä vaikuttaa myös karjan rahalliseen arvoon. Kuva: Björn Udd / KUA

Marsabitin terveysviranomaiset ovat huomanneet, että osa väestöstä liikkuu asutuskeskuksia kohti. Mutta terveysjohtaja Bokayo Areron mielestä siitäkin koituu ongelmia. 

“Mielestäni se ei ole hyvä selviytymismekanismi. Oikeastaan töitä ei riitä edes niille, jotka ovat asuneet kaupunkien lähistöllä aiemmin. Koko perhe saattaa nyt muuttaa jonkun nuoren miehen luo, joka tekee päivätyötä rakennustyömaalla. Yksittäisen ihmisen tulot eivät yksinkertaisesti riitä siihen.” 

Kuivuus ja nälkä aiheuttavat konflikteja

Kenialainen nainen istuu viljasäkki edessään. Taustalla roikkuu kankaita.
Biftu Boroyani sai KUA:lta käteistukea. Sen avulla hän pystyi ostamaan perheelleen ruokaa ja maksamaan koulumaksuja. Kuva: Björn Udd / KUA

Mutta ihmiset joutuvat välillä olosuhteiden pakosta muuttamaan asutuskeskusten lähistölle. Marsabitissa heimojen välillä on jännitettä, joka välillä purkautuu rajusti syystä tai toisesta. Boroayanin perheen koti poltettiin yhteenotoissa vuosi sitten. Aiemmin kuusihenkinen perhe asui omassa talossaan. Heillä oli pieni viljelypalsta, josta he saivat tarpeeksi ruokaa ja he omistivat muutaman vuohen. 

“Kun asuin siellä pystyin elämään rauhassa. En tuntenut stressiä. Elimme hyvin viljelmillämme.” 

Nyt perhe on joutunut keksimään uusia tapoja elättää itsensä. Biftu Boroayanin aviomies tekee rakennustöitä. Kun Boroyaneilla on tarpeeksi ruokaa kotona, Biftu laittaa isomman satsin kerralla ja myy ruokaa lähialueen rakennusmiehille. 

“Viime aikoina meillä molemmilla on kuitenkin ollut vaikeaa löytää työmahdollisuuksia. Kuivuuden ja rahapulan takia harva rakentaa tällä hetkellä, joten rahan tekeminen on vaikeaa.”

Vaikean tilanteen vuoksi Biftu Boroyani pystyi tarjoamaan perheelleen ruokaa ainoastaan kerran päivässä. Häntä stressasi, kun hän huomasi, että lapset eivät edes jaksaneet leikkiä nälän takia. 

Talon raunio. Rakennuksen pihalla on vuohia.
Heimojen välisissä yhteenotoissa Pohjois-Kenian Marsabitissa saatetaan polttaa jopa taloja. Väkivallan uhka ajaa ihmisiä kotoaan pois. Kuva: Björn Udd / KUA

Nyt Boroyanin perhe on saanut käteisavustusta Kirkon Ulkomaanavulta. Avustus on 74 euron suuruinen, ja se annetaan kolmena perättäisenä kuukautena suoraan matkapuhelimeen mobiilirahana. Biftu Boroyani on vastaanottanut ensimmäisen avustuserän, ja sillä hän osti ruokaa ja maksoi lastensa koulumaksuja. Vaikka ruokaa on niukasti, Bifry Boroyanin mielestä lasten koulutus on vähintään yhtä tärkeää. 

“Jos lapset saavat hyvän koulutuksen he voivat saada hyvän työn ja tukea meitä myöhemmin. Sen takia pidän huolta, että koulumaksut maksetaan.” 

Vaikka ensimmäinen rahaerä meni ruokaan ja koulutukseen, BIFTUN toivoo voivansa aloittaa pienimuotoista liiketoimintaa seuraavilla avustuksilla. Hän suunnittelee ostavansa perustarvikkeita kaupungista ja myyvänsä niitä kotikulmillaan. BIFTUN kuitenkin pelkää, että kuivuus jatkuu. 

”En voi tehdä muuta kuin rukoilla, että sateet alkaisivat.” 


Teksti ja kuvat: Björn Udd 

Joukko naisia istuu kuivassa maassa. Naisilla on isoja ämpäreitä. Osa naisista pesee käsin pyykkiä. Taustalla on betonista rakennettu pieni rakennus.

Marsabitin alueen Pohjois-Keniassa on arvioitu kuivuuden pitkittyessä olevan matkalla samaan tilanteeseen, joka naapurimaassa Somaliassa on jo. Elämä on vaikeaa ja veden perässä pitää kävellä pitkälle. Ryhmä naisia pesi pyykkiä käsin kaivon lähettyvillä lokakuussa. Vuohet pärjäävät kuivuuden kanssa ja niukemmalla ravinnolla kuin naudat, jotka ovat arvokkaampaa omaisuutta. Kuva: Björn Udd / KUA

10+1 tekoa, joilla Kirkon Ulkomaanapu toimii ilmastonmuutosta vastaan 

10+1 tekoa, joilla Kirkon Ulkomaanapu toimii ilmastonmuutosta vastaan 

ILMASTOKRIISI on todellinen ja käynnissä jo nyt. Sen etulinjaan ovat joutuneet samat ihmiset, joiden tukemiseksi Kirkon Ulkomaanapu työskentelee. Ilmastonmuutos vaikeuttaa lasten kouluun pääsyä ja lisää luonnonvarojen käyttöä koskevia konflikteja. Tässä artikkelissa listaamme 10+1 tekoa, joiden avulla Kirkon Ulkomaanapu pyrkii vähentämään ilmastokriisin vaikutuksia maailman heikoimmassa asemassa olevien ihmisten elämässä. Työmme auttaa sopeutumaan ja rakentamaan uutta. 

1. Ympäristövaikutuksen mittaaminen on tärkeää 

Ensin on hyvä tarkastella sitä, mikä on oman toimintamme vaikutus ympäristöön esimerkiksi matkustamisesta syntyvän hiilijalanjäljen muodossa. Entä minkälaista rasitusta hankkeemme tuottavat ympäristölle, paikallisille yhteisöille ja luonnolle? Käytämmekö kestäviä resursseja ja hankintaketjuja?  

Kaikki Kirkon Ulkomaanavun hankkeet analysoidaan tarkkaan. Pyrimme tunnistamaan tapoja, joiden avulla pystymme käyttämään luonnonvaroja ja muita resursseja kestävillä tavoilla. Olemme jo sisällyttäneet ympäristövaikutusten tarkkailun osaksi hankkeidemme suunnittelua ja etsimme koko ajan uusia tapoja sopeutua ilmastokriisiin.   

2. Harkittu maankäyttö säästää luontoa

Uusien koulujen rakentaminen käy käden käänteessä, eikö totta? Todellisuudessa uusia rakenteita pystyttäessä on hyvä olla tarkkana sen kanssa, ettei rakentaminen tuhoa ympäristön kannalta tärkeitä paikkoja. Sama koskee maanviljelyyn liittyviä hankkeita. On tärkeää,  etteivät tekomme vaaranna luonnon monimuotoisuutta ja paikallisia ekosysteemejä.  

Vanhojen koulujen korjaaminen on kestävämpää kuin uusien rakentaminen. Jos meidän on rakennettava uutta, laskemme ja analysoimme tarkkaan, minkälaisia vaikutuksia suunnitelmalla on ympäristöön.  Pyrimme ehkäisemään maaperään, vesistöihin ja ilmakehään päätyviä päästöjä. 

3. Vähemmän kulutusta, enemmän kiertotaloutta 

Kehitämme jatkuvasti hankkeitamme, jotka vähentävät kuluttamista ja syntyvän jätteen määrää sekä auttavat lievittämään ilmastokriisin kiihtymistä. Esimerkiksi kiertotaloushankkeissamme yritämme katkaista kierteen, jossa taloudellinen kasvu on riippuvaista uusiutumattomista luonnonvaroista. Myös jätettä voi käyttää tuotantomateriaalina.  

Yhdessä sisarjärjestömme Naisten Pankin kanssa olemme innovoineet Nepalissa hankkeen, jossa paikallisia naisia koulutetaan tuottamaan mustasotilaskärpäsen toukista biopolttoainetta, kompostimultaa ja rehua kotieläimille. Toukat ruokitaan koti- ja maatalousjätteellä, joten niiden kasvattaminen on osa kiertotaloutta. 

4. Oikeus ympäristöön on ihmisoikeus 

Ilmastoteot eivät ole erillään muusta kehitysyhteistyöstä – niiden pitäisi olla kaikkien ihmisoikeuksia turvaavien tekojen keskiössä. Osana oikeus toimeentuloon -hankkeitamme olemme ryhtyneet yhteistyöhön kenialaisen jätteenkäsittely-yrityksen Taka Taka Solutionsin kanssa. Naisten Pankin rahoittamassa hankkeessa pyritään parantamaan naisten toimeentuloa luomalla heille j jätteenkäsittelyalan työpaikkoja. Samalla naiset saavat oikeuden työterveyteen ja lastenhoidon järjestämiseen. Tähän mennessä työstä on hyötynyt 261 naista Keniassa. 

Taka Taka Solutions arvioi, että sen työ on säästänyt 100 tonnia kasvihuonekaasupäästöjä kuukaudessa vähentämällä kaatopaikka jätettä. Kaatopaikat ovat edelleen suurin lähde metaanille, joka on 23-kertaisesti hiilidioksidia voimakkaampi kasvihuonekaasu. Yrityksen pitkän ajan tavoite on vaihtaa aurinkoenergiaan. 

5. Ympäristön pelastaminen on kokonaisvaltainen projekti 

Ilmastohätätila on noussut ihmisten tietoisuuteen – eikä yhtään liian aikaisin. Ilmastokriisin yhteydessä ei voi unohtaa muita ympäristöön liittyviä huolia kuten saastumista, luonnon monimuotoisuuden katoamista ja typpikasaumaa. 

Pystymme sopeutumaan ilmastonmuutokseen vain tiettyyn pisteeseen asti. Ympäristön tuhoutuminen, kuten merien happamoituminen ja lajisukupuutot, on kuitenkin kehityskulku, jota emme voi enää peruuttaa. Sillä voi olla katastrofaalisia seurauksia. Siksi hankkeidemme ympäristölle aiheuttamaa painetta on tarkasteltava kaikista mahdollisista näkökulmista.  

6. Paikallisuus pääosiin 

Kestävyys tarkoittaa eri asioita eri ihmisille, mutta se voi olla erilaista myös eri paikoissa. Hankkeidemme kehitysvaiheessa kuulemme paikallisia yhteisöjä ja kutsumme mukaan myös paikallisia ammattilaisia. Kirkon Ulkomaanavun maatoimistojen henkilöstöstä 90 prosenttia koostuu paikallisista ammattilaisista, jotka ymmärtävät paikallisia tarpeita.  

Meillä on hyväosaisina ja ulkopuolisina vastuu jakaa tietojamme, tekniikkaamme ja muita resurssejamme kehittyvissä maissa, mutta emme voi ylenkatsoa paikallista osaamista ja näkemystä.  

7. Kuuntelemme ja opimme paikallisilta ilmastokriisin etulinjassa 

Ilmastokriisi on jo käynnissä – ja liian moni maailman heikoimmassa asemassa jo valmiiksi olevista ihmisistä joutuu elämään sen vaikutusten kanssa. Samat ihmiset ovat vaikuttaneet kaikkein vähiten ilmastokriisin syntyyn ja kiihtymiseen. Meidän tehtävämme on saada heidän äänensä esiin. Ilmastokriisistä kärsivillä on parasta ensikäden kokemusta ja tietoa, jonka pitäisi ohjata ilmastopolitiikan tekemistä ja meidän muidenkin tekoja.  

Pahin kuivuus vuosikymmeniin on tuhonnut kymmenien tuhansien ihmisten elämän ja toimeentulon Keniassa ja Somaliassa. Kuivuutta kutsutaan monesti luonnonkatastrofiksi, mutta sen taustalla ovat ihmisen ilmastokriisiä kiihdyttävät toimet. Pystymme jatkuvasti muokkaamaan hankkeitamme sen tiedon perusteella, jota saamme paikallisilta työntekijöiltämme ja hankkeistamme hyötyviltä paikallisilta ihmisiltä. Näin voimme paremmin vastata nykytilanteeseen.

8. Avustustyötä ohjaa myös realismi 

Kirkon Ulkomaanavun työn keskeisin tavoite on auttaa hädässä olevia ihmisiä. Hätätilanteessa on tärkeää auttaa mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Jos meille esimerkiksi humanitaarisen kriisin keskellä tarjotaan jaettavaksi muovisia vesipulloja, otamme ne vastaan, koska sekä vedelle että pulloille on ihmisten auttamisessa käyttöä.  

Samaan aikaan pyrimme koko ajan pohtimaan, kuinka pystymme parantamaan toimintaamme ja muokkaamaan hätäaputyötämme siihen suuntaan, että se hyödyttää sekä ihmisiä että ympäristöä. Osa ilmastokriisin torjumista on olla oppiva organisaatio, joka kehittyy itsekin. 

9. Oppimistilanteiden hyödyntäminen 

Katastrofit opettavat meitä varautumaan paremmin. Asiantuntijakielellä puhutaan resilienssin kasvattamisesta. Emme vain jää odottamaan päälle vyöryvää katastrofia vaan pystymme aktiivisesti omilla toimillamme estämään sen. Vaihtoehtoisesti voimme kehittää uusia tapoja elää niin, että katastrofeilla on vähemmän vaikutuksia. 

Näistä syistä etsimme koko ajan keinoja, joiden avulla voimme auttaa ihmisiä löytämään monipuolisempia toimeentulon lähteitä ja kehittämään joustavia tapoja osallistua koulutukseen. 

10. Katse tulevaisuuteen 

Tiedämme jo, mitä edessämme on. Seuraavien vuosien aikana näemme entistä useammin sään ääri-ilmiöitä kuten myrskyjä ja kuivuutta, vesivarojen niukkuutta ja luonnonvarojen puutteesta syntyviä konflikteja. Yhdessä nämä ilmiöt johtavat siirtolaisuuteen, inflaatioon ja ruokapulaan.  

Kirkon Ulkomaanavun ilmastostrategia elää jatkuvasti sitä mukaa, kun tilanteet muuttuvat. Toimimme ilmastokriisin torjumiseksi nyt ja suuntaamme katseemme tulevaan varautuaksemme huomiseen.  

+1 Salainen aseemme ilmastokriisiä vastaan: koulutus 

Laadukas koulutus ei ole vain suuri intohimomme järjestönä. Se on myös työkalu, jonka avulla voimme pienentää ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja luoda kestävämpiä yhteiskuntia. Tarjoamme välineet, tukemme ja tekniikkaa, mutta lopulta pallo on yhteisöillä itsellään. Vain ne voivat saada aikaan muutoksen. Tarjoamalla mahdollisuuden laadukkaaseen koulutukseen luomme ponnahduslaudan, jonka avulla muutos on mahdollinen. 


Teksti: Aly Cabrera ja Ruth Owen 
Käännös: Elisa Rimaila 
Photo: Hugh Rutherford