EAPPI

EAPPI (The Ecumenical Accompaniment Programme in Palestine and Israel) on ekumeeninen kumppanuusohjelma, joka tukee paikallisia ja kansainvälisiä rauhanomaisia toimia Israelin miehityksen päättymiseksi sekä kansainvälisen oikeuden ja YK:n päätöslauselmien mukaisen ratkaisun löytymiseksi Israelin ja Palestiinan konfliktiin.

Vuonna 2017 Kirkon Ulkomaanapu lähetti 12 EAPPI-vapaaehtoista miehitetyille palestiinalaisalueille. Toimintaa rahoittaa Suomen ulkoministeriö. Suomi on yksi suurimmista tukijoista niiden 21 maan joukossa, jotka osallistuvat EAPPI-ohjelmaan. KUA tukee suoraan myös ohjelmaa hallinnoivaa Kirkkojen maailmanneuvostoa ohjelman koordinoinnissa.

EAPPI-vapaaehtoiset työskentelevät Länsirannalla, jossa he tarjoavat suojelevaa läsnäoloa ja tarkkailevat kansainvälisen lain ja ihmisoikeuksien toteutumista miehitetyillä palestiinalaisalueilla.

Vapaaehtoisjaksonsa jälkeen EAPPI-tarkkailijat tekevät vaikuttamistyötä pääosin Suomessa. He puhuvat siviilien suojelun ja politiikan muutoksen sekä ihmisoikeuksien ja kansainvälisen humanitaarisen oikeuden kunnioittamisen puolesta. Kansainvälistä yhteisöä kehotetaan edistämään sekä israelilaisille että palestiinalaisille oikeudenmukaista rauhansopimusta. Vuonna 2017 keskityttiin erityisesti kertomaan asumusten raivauksista, jotka ovat lisääntyneet Länsirannalla.

EAPPI-ohjelma jatkoi näkyvyytensä parantamista ja vaikuttamistoimintaa sosiaalisessa ja perinteisessä mediassa. Vuoden 2017 pääkampanja Pilkahduksia toivosta – Elämä miehityksen alla järjestettiin marraskuussa. Neljän päivän aikana järjestettiin Helsingissä, Turussa ja Tampereella tapahtumia, joissa olivat mukana pääpuhujat (entinen Hamas-taistelija ja entinen Israelin armeijan sotilas) israelilaisia ja palestiinalaisia yhdistävästä Combatants for Peace –rauhanliikkeestä. Tapahtumien Facebook-sivu tavoitti yhteensä liki 15 000 ihmistä.