Vaikuttamistyön erityisteemana nuorten hyvinvointi

Jordaniassa saimme aikaan lakimuutoksen, Somaliassa kehitimme kansallista sovintoprosessia.

Vaikuttamistyö oli vuonna 2018 aktiivista Kirkon Ulkomaanavun ohjelmamaissa, Suomessa ja kansainvälisilla foorumeilla. Vaikuttamistyön painopisteinä olivat aiempien vuosien tapaan oikeus koulutukseen, rauhaan ja toimeentuloon sekä ihmisoikeuskysymykset.

Ohjelmamaissamme toteutimme ja tuimme yli 695 vaikuttamistyön aloitetta, joista 69 prosentilla saatiin positiivinen muutos. Esimerkiksi Jordaniassa vaikuttamistyömme myötä syyrialaisten pakolaisten työskentelymahdollisuuksia helpotettiin lakimuutoksella.

Nepalissa puolestaan vaikuttamistyön tuloksena kunnat myönsivät lisärahoitusta työttömien nuorten ammatilliseen koulutukseen. Somaliassa kehitimme osallistavaa kansallista sovintoprosessia.

Vaikuttamistyömme erikoisteemana oli nuoret. Julkaisimme raportin ”Youth on the Move” ja järjestimme aiheesta useita vaikuttamistilaisuuksia niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Lanseerasimme paljon huomiota saaneen raportin yhdessä YK:n pääsihteerin nuorisoedustajan kanssa.

Onnistuimme nostamaan keskusteluun sen, että nuoret ovat usein väliinputoajia avustustyössä, vaikka köyhissä ja hauraissa maissa nuorten osuus väestöstä on suuri. Nuoret voivat olla dynaamisia toimijoita ja heillä on valtava potentiaali oman elämänsä ja yhteisönsä rakentajina, jos heille annetaan siihen mahdollisuus.

Raportissa esitimme suosituksemme päätöksentekijöille, ja sitoudumme suositusten toteutumisen edistämiseen myös tulevaisuudessa.

Käynnistimme eduskuntavaalivaikuttamisen kolmella kärjellä: koulutuksen nostaminen kehityspolitiikan kärkiteemaksi, kehitysyhteistyömäärärahat, ja yritysvastuulaki. Pitkäjänteinen koulutusvaikuttamisemme tuotti lupaavia tuloksia jo 2018 vuoden puolella. Tavoitteen edistämistä tuki ulkoministeriön tilaama selvitys, ja sen pohjalta perustettu työryhmä. KUA antoi oman asiantuntemuksensa molempiin.

Kokonaisuudessaan kävimme vuoden aikana suoraa ja aktiivista dialogia päättäjien kanssa.

Lisäksi panostimme työntekijöidemme ja kumppaniemme osaamisen kehittämiseen ja laadimme vaikuttamistyön strategian vuosille 2018–2023.