Kaksi iloisesti hymyilevää naista majan edessä.

Tekoja rauhan puolesta

Rauha on edellytys kestävälle kehitykselle, ihmisoikeuksien toteutumiselle ja muutoksiin sopeutuvalle yhteiskunnalle. Yhdistämme rauhantyössämme pyrkimyksiä, tarpeita ja voimavaroja koko yhteiskunnasta.

Naiset, nuoret ja uskonnolliset ja perinteiset toimijat ovat merkittäviä, mutta usein sivuutettuja ryhmiä rauhantyössä. KUA tukee erityisesti heitä neuvottelu- ja sovintoprosesseissa ja yhteiskuntarakenteiden vahvistamisessa sekä kansallisella että paikallisella tasolla.

Rauhantyömme keskittyy etenkin maailman hauraimpiin valtioihin: Somaliaan, Keski-Afrikan tasavaltaan ja Etelä-Sudaniin. Työtä tehdään lisäksi Keniassa, Ugandassa, Myanmarissa ja Nepalissa. Työ noudattaa YK:n kestävän kehityksen tavoitetta edistää rauhanomaisia ja oikeudenmukaisia yhteiskuntia.

Kasvava osa hankkeistamme tukee toimeentulomahdollisuuksia, jotka ehkäisevät luonnonvarojen puutteesta aiheutuvia jännitteitä. Teemme työtä myös väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisemiseksi.

Tällä sivulla voit tutustua käytännön esimerkkeihin siitä, mitä kaikkea rauhantyö on, ja miksi se on tärkeää.

KUA – Kirkon Ulkomaanapu
Tekoja rauhan puolesta

#OikeusRauhaan -blogi

#OikeusRauhaan -blogi nostaa esiin eri näkökulmia rauhantyöhön. Blogiin kirjoittavat sekä ulkopuoliset rauhantyön asiantuntijat että KUA:n työntekijät ympäri maailmaa.

Aiemmin ilmestyneet kirjoitukset:

Erik Nyström: Murhat pilasivat kansainvälisen rauhanpäivän Keniassa, mutta antoivat tärkeän opetuksen rauhantyöstä
Paula Tarvainen: Nuoret ja rauha
Tarja Elina Raappana: Naisilla on kasvava rooli kriisinhallinnassa
Pekka Haavisto: Rauha alkaa kohtaamisesta
Helena Ranta: Sovinnossa tärkeintä on se, mitä emme saa unohtaa – totuus omaisten kohtalosta auttaa antamaan anteeksi
Matthias Wevelsiep: Totuus sai potkut – mitä rauhanrakentajat voivat tehdä asialle?
Mauri Koskela: Suomella eväät henkiseksi suurvallaksi
Aziza Maalim: Myös naiset osallistuvat konflikteihin – ja siksi heidän on oltava mukana ratkaisemassa niitä
Ilari Äijälä: Rauha ja sovinto ovat menestyksen avaimia jalkapallossa
Elisabeth Rehn: Kenen rauhasta puhumme?
Erik Nyström: Mitä kerrot läheisillesi, kun olet käynyt konfliktialueella?

Videot ja artikkelit

Artikkelit:

Etelä-Sudanin Piborissa pisin rauhanaika vuosiin – historiallinen sopu voitti myös nuoret puolelleen

Yksi tulitikku voi aiheuttaa metsäpalon – siksi on tärkeää puuttua karjavarkauksiin maailman syrjäseuduilla

Paimentolaisyhteisössä kasvanut ei luovuta – Aziza Maalim näyttää esimerkillään, miten tärkeitä naiset ovat rauhalle