Kenen rauhasta puhumme?

Tuskin on ainoatakaan puhetta jossa ei sana ”rauha” mainittaisi myötätunnolla. Tämä koskee niin YK:n yleiskokousta, eläkeläisjuhlaa Suomessa, naisjärjestön kokousta Liberiassa tai vierailua syyrialaislasten luona pakolaisleirillä.

Usein mietin, onko rauhan mainitseminen ainoastaan ”must”, korulause, vai olemmeko todella valmiita tekemään kaiken voitavamme, jotta sanalle saadaan todellista merkitystä?

Sanalla rauha on monta erilaista sisältöä, tavoitteet ovat kovin erilaiset eri puolilla maailmaa. On erilaisia yhteisöjä, miesten rauha, naisten rauha, nuorten ja lasten toivo paremmasta tulevaisuudesta.

Viime vuosien konfliktien ja myös ilmastonmuutoksen aiheuttamat pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden suuret määrät ovat antaneet sanalle rauha myös hyvin itsekkään merkityksen: suojaa maatasi, sen kansalaisia, rakenna esteitä, etteivät hädässä olevat järkytä meidän rauhaamme ja järjestystämme. Muureja rakennetaan, kun niitä riemulla rikottiin vain pari vuosikymmentä sitten.

Rauhan ylläpitäminen on saanut uudet painopisteet. Rauhantyö, rauhanturvaamiseen panostaminen sekä rauhanneuvottelut ensisijaisena kansainvälisenä keinona saavat vähemmän otsikoita ja rahallista tukea kuin asebudjettien kasvattaminen. Aseteollisuuden ja -viennin suurmaat vakuuttavat muita. Iloitaan – syystäkin – puolustusyhteistyöstä eri maiden kanssa. Oman maan kokonaisturvallisuus on tärkeä asia, mutta se koostuu paljosta muustakin kuin aseista. Olisipa otsikoissa yhtä usein tietoa johtavien maiden aktiivisesta yhteisponnistelusta sotien päättämiseksi, selkeitä suunnitelmia sotien uhrien tulevaisuudelle ja sitovia sopimuksia niiden toteuttamisesta!

Onhan meillä jo siviilien suojaa koskeva kansainvälinen humanitaarinen oikeus, joka sitoo allekirjoittaneita toimimaan sen mukaan. On Geneven sopimukset, pakolaisten oikeudet, ja ennen muita, Lasten oikeuksien sopimus. Näitä kaikkia rikotaan: kouluihin ja sairaaloihin kohdistuu hyökkäyksiä, Punaisen Ristin ja Puolikuun ja YK:n lippujen turva-status ei enää toimi. Avustustyöntekijät ja tapahtumista raportoiva lehdistö kohtaa jatkuvasti menetyksiä. Syylliset eivät edes kiellä tapahtunutta, ainoastaan ”sorry vain, emme tienneet, että siellä oli siviilejä, ammuttiin vähän harhaan…” Selkeiden sotarikosten tutkinta ei ehkä johda edes Kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n käsittelyyn YK:n turvallisuusneuvoston jäsenten estäessä sen.

Tätä emme me tavalliset kansalaiset eri puolilla maailmaa hyväksy, eivätkä erinomaiset kansalaisjärjestömme myöskään. Me jatkamme työtämme ihmisten puolesta, kuten tuhannet suomalaiset osoittivat ensimmäisen suuren turvaa hakevan ryhmän tullessa maahamme vuonna 2015. Hellyttäviä kertomuksia auttamisesta, ihmiseltä ihmiselle, kirkkomme hieno asennoituminen hätää kärsivien tukena.

Meiltä lähtee jatkuvasti auttajia konfliktialueille ja nälänhätää kärsiviin maihin. Teemme työtä, jotta lapset pääsevät kouluun, ihmiset saavat terveyspalveluja, naiset tasa-arvoa.

Ehkeivät tyhjät korulauseet ja aseet kuitenkaan vastaa koko todellisuutta. Yhtä todellista on kansalaistemme ja järjestöjemme valtava halu auttaa ihmisiä pärjäämään maailmanlaajuisten ongelmien keskellä. Meillä on hyvä rauhallinen maa, ymmärtäkäämme ja auttakaamme muita saavuttamaan sama.

Elisabeth Rehn


Kirjoitus jatkaa #OikeusRauhaan-sarjaa.

Lisää Kirkon Ulkomaanavun rauhantyöstä voit lukea täältä.

Lahjoita tekoja rauhan puolesta

Lue lisää