Ugandalainen Muja Rose tutkii viljelmiä.

Itä-Afrikka

Itä-Afrikan alueen työssä KUA:n henkilöstön määrä oli 143 ja kumppaneita oli 10.

xxx

"Alakoulumme tuhoutui taisteluissa vuonna 2015 ja olimme kaksi vuotta ilman koulua. Jouduimme opiskelemaan ulkona, jossa sateet ja paahtava aurinko häiritsivät oppimista. KUA:n rakentamissa koulutiloissa pystymme taas keskittymään. Koulutuksen avulla vaikutamme yhteisömme hyvinvointiin. Rohkaisen aina luokkatovereitani antamaan kaikkensa koulussa, jotta voisimme tulevaisuudessa rakentaa yhteisöämme uudelleen."

Nyatonga Chol, 13 Etelä-Sudan

ETELÄ-SUDANISSA pitkittyneen konfliktin vaikutukset näkyivät vuoden 2017 aikana muun muassa ruokapulana. YK julisti helmikuussa nälänhädän osaan Unityn maakuntaa.

Kirkon Ulkomaanapu tuki laajamittaista humanitaarista operaatiota, jonka aikana alueelle tiputettiin ruoka-annospakkauksia Maailman ruokaohjelma WFP:n helikoptereista. Kesäkuussa nälänhätä oli virallisesti ohi.

KUA on parantanut lähes 2 000 ihmisen mahdollisuuksia hankkia itselleen toimeentulon ja perheilleen ruokaa. Esimerkiksi Fangakissa 500 perhettä sai maanviljelykoulutusta, työkaluja ja siemeniä.

Työ koulurakennusten pystyttämisessä ja laadukkaan koulunkäynnin turvaamisessa on jatkunut menestyksekkäänä. Oppimateriaalien toimittaminen ja vanhempien osallistaminen kouluhankkeisiin on osoittautunut ratkaisevaksi. Vuoden 2017 aikana KUA on alkanut tukea myös toisen asteen koulutusta ja kasvaneen luottamuksen myötä KUA on vaikuttanut koulutuksen suunnitteluun kansallisella tasolla.

UGANDASSA vuotta 2017 on leimannut Afrikan suurin pakolaiskriisi, jonka myötä yli miljoona pakolaista on saapunut Etelä-Sudanista Ugandaan. Tunnustuksena KUA:n pakolaistyölle, Ugandan valtio ja YK:n pakolaisjärjestö UNHCR valitsi KUA:n yhteistyökumppaniksi koulutuksen ja toimeentulon edistämiseksi Bidibidissä, maailman toiseksi suurimmalla pakolaisasutusalueella.

Bidibidissä KUA tuki ja ohjasi koulutussektorin työtä koulutusmateriaaleilla, koulutiloilla, kouluttamalla opettajia ja lisäämällä kouluhenkilökunnan sekä perheiden osaamista kestävien ratkaisujen löytämiseksi.

KUA:n työ Ugandassa on kahden edellisvuoden aikana mahdollistanut 46 356 lapsen koulunkäynnin, minkä lisäksi 1 538 opettajaa on saanut koulutuksen kasvatustaidoissa, luokanohjauksessa, oppilaiden erityistarpeiden huomioimisessa ja psykososiaalisen tuen antamisessa.

Ugandan maaseudulla KUA:n työ toimeentulon parissa on nostanut 74 prosenttia hankkeiden tukemista 2 088 perheestä köyhyysrajan yläpuolelle, minkä lisäksi Naisten Pankin tukemissa säästöryhmissä 2 444 ihmistä on onnistunut säästämään 95 400 euroa. Vastaperustetut 292 yritystä on luonut 876 työpaikkaa, joista 788 on naisten.

SOMALIASSA KUA on onnistuneesti tukenut maan sisäisten pakolaisten mahdollisuuksia toimeentuloon muun muassa karjalla. Monivuotisen hankkeen aikana moni perhe oli onnistunut kasvattamaan eläintensä määrän vähintään kolme kertaa suuremmaksi heille annettujen lehmien ja vuohien määrästä.

400 uskonnollista ja 2 000 perinteistä johtajaa osallistui alueneuvostojen perustamiseen Somaliassa. KUA:n toiminta-alueella on vältytty väkivaltaisuuksien eskaloitumiselta.

KENIASSA 20 paikallista nais- ja nuorisoryhmää saivat toimeentulokoulutuksen. Naiset saivat taloudellista tukea viljelyidensä ja muiden toimeentulomahdollisuuksien kehittämiseksi. Nuorille luovutettiin 300 vuohta, joiden avulla he pystyvät elättämään perheitään. Toimeentulon vahvistaminen ehkäisee myös konflikteja ja ryöstelyjä, kuten karjavarkauksia.

Rauhanvälitys pokot- ja markwet-heimojen kesken jatkui yhteensä 32 tapaamisella, joissa yhteensä 1 643 ihmistä sopivat keinoista jatkaa rauhanomaista yhteiseloa alueella.

ERITREASSA KUA työskentelee koulutussektorilla vahvistaen opettajakoulutusta maan molemmissa opettajakoulutuslaitoksissa. KUA on edistänyt uusien opetusmenetelmien käyttöönottoa ja tutkimustyötä sekä lisännyt tutkimukseen perustuvaa opetusta. Opettajakouluttajille järjestettiin koulutuksia, työpajoja, lukupiirejä sekä ryhmä- ja yksilöohjausta.

Vuoden aikana julkaistiin 17 toimintatutkimukseen perustuvaa artikkelia ammatillisessa kokoomajulkaisussa. KUA osallistui merkittävällä tavalla opettajakoulutusten opetussuunnitelmien ja koulutusohjelmien kehittämiseen.

Itä-Afrikan rahoitus