Avustustyö osoittautui ketteräksi pandemian keikauttaessa suunnitelmat uusiksi koronavuonna 2020

Joululiinassa on murusia, ketsuppia ja jotain muuta tahraa. Etätyöt jatkuvat keittiön pöydän ääressä uuden vuoden alkaessa, se tiedetään varmasti. On ollut erilainen vuosi, koko maailmaa ravisuttava pandemia muuttui jännitysromaanin tarinasta todeksi koronaviruksen levitessä ympäri maailman.

Kirkon Ulkomaanavussa on testatut toimintamallit äkillisen katastrofin varalle. Kun Nepalissa maa järisee tai Mosambikissa tulvii, kaikki tietävät, mitä tehdään. Nyt tilanne oli uusi, koronavirus vaikutti jokaisessa toimintamaassa samanaikaisesti, myös meillä Suomessa.

Sisäinen viestintä nousi entistä tärkeämpään rooliin. Oli kerrottava omille työntekijöille, miten toimia: missä työskennellään, miten hygieniasta ja turvallisuudesta pidetään huolta, ohjeistettava seuraamaan niin oman hallituksen ohjeita kuin organisaation omia, paikoin tiukempia rajoituksia.

Samalla katse oli käännettävä hankkeisiimme, miten kehitysyhteistyötä ja humanitaarista avustustyötä on mahdollista jatkaa turvallisesti, turvavälejä ja hyvää hygieniaa noudattaen? Mitä uusia tarpeita tilanteesta aiheutui? Miten pystymme kertomaan viruksesta ja tartunnoilta suojautumisesta ihmisille hankkeissamme? Miten he käytännössä tekevät sen, kun puhtaasta vedestä ja saippuasta on pula? Rahoittajien kanssa käytiin neuvotteluja tuen uudelleensuuntaamiseksi koronaviruksen torjuntaan.

Työskentelemme pakolaisleireillä ja yhteisöissä, missä turvavälien pitäminen ja tehostetusta hygieniasta huolehtiminen on hyvin haastavaa. Monin paikoin valistustyöhön ehdittiin ryhtyä ennen viruksen tuloa, eikä tartuntatilanne alkuun huonontunut niin nopeasti. Toki testauskapasiteetti on monin paikoin rajallinen, eikä todellisia lukuja koskaan saada tietää.

Hankkeet muokattiin nopeasti vastaamaan uusiin tarpeisiin: hygieniavalistusta tartunnoilta suojautumiseksi, saippuaa, desinfiointiaineita ja käsienpesupisteitä, radioita, ruoka-apua ja koulutusta opettajille etäopetukseen. Myös rahoittajat suhtautuivat joustavasti muutostarpeisiin.

Lue lisää: Ennennäkemätön humanitaarinen katastrofi uhkaa Itä-Afrikan hauraita maita

Köyhyys kääntyi uudelleen kasvuun, pienyrittäjiltä vaadittiin kekseliäisyyttä

Koronavirusrajoitusten aiheuttamat sosiaaliset ja taloudelliset seuraukset ovat olleet jopa vakavampia kuin terveydelliset. Maanviljelystä toimeentulonsa saavat perheet eivät pääse markkinoille myymään tuotteitaan, pienten kauppojen ja ravintoloiden toiminta vaikeutuu, päivätyöläiset eivät pääse töihin. Se tarkoittaa tulojen välitöntä pienemistä tai loppumista. Sosiaaliturvaa tai pankkisäästöjä ei usein ole. Nälkäisten määrä on lisääntynyt. Maailmanpankki ennusti lokakuussa köyhien määrän lisääntyneen 80-115 miljoonalla.

”Kauempana asuvat asiakkaani eivät pysty käymään luonani. Tuloni ovat vähentyneet, ja sen lisäksi minun on ollut vaikea tilata uusia kankaita, koska yhteiskunnan rajoitukset estävät kuljetuksia tänne. Yritän saada vaatteita kaupaksi kävelemällä lähialueille, mutta en ansaitse yhtä paljon kuin ennen.”

Näin kertoo Kongon demokraattisesta tasavallasta Ugandaan paennut ja siellä yrittäjätutkinnon opiskellut Ahimidwe Boutros.

Ompelusta itselleen ammatin Kyakan pakolaisasutusalueella opiskellut Butros Ahimidive.

Monen vastavalmistuneen toimeentulo on ollut uhattuna myös Kyakan pakolaisasutusalueella Ugandassa. Kuvassa ompelusta itselleen ammatin opiskellut Butros Ahimidive. Kuva: Hugh Rutherford.

Lue lisää: Koronavirus pakotti yrittäjän käyttämään kekseliäisyyttään

Samaan aikaan muut suuret haasteet; konfliktit esimerkiksi Syyriassa ja Jemenissä, heinäsirkat, tulvat tai ilmastonmuutos eivät ole hävinneet minnekään. Lue lisää Koronapandemia ei vähennä kiirettä ratkoa muita kriisejä.

Etäopetus otti valtavan harppauksen

Koulun merkitys on katastrofeissa valtava. Jos koulut ovat pitkään suljettuna, sillä on vakavat vaikutukset lasten hyvinvoinnille. Moni haavoittuvassa asemassa oleva lapsi saa puhdasta vettä, ruokaa ja henkistä tukea pääasiassa koulusta. Kun lapset ja nuoret, erityisesti tytöt, ovat poissa koulusta, he ovat lisäksi alttiimpia pahoinpitelylle ja hyväksikäytölle, lapsityövoimaksi joutumiselle, raskauksille ja lapsiavioliitoille.

Nainen hymyilee studiossa mikrofonin edessä kuulokkeet päässä.

Peruskoulun opettaja Annet Rukundo pitää englannintuntia radiossa. Kuva: Hugh Rutherford.

Koronavirus aiheutti maailmanlaajuisen koulutuksen kriisin ja vaikutti jopa 1,8 miljardin lapsen koulunkäyntiin.  Opettajat joutuivat uusien haasteiden eteen ja tekivät valtavan työn lasten koulunkäynnin turvaamiseksi. Avuksi otettiin niin Whatsapp, radio-oppitunnit, etäopiskelumateriaalit ja jopa mopotaksi tuk-tukilla kiertävät opettajat.

”Paras lahja, jonka voin antaa oppilailleni tänä vuonna, on aikani ja kannustukseni etäopetukseen sopeutumisessa”, sanoi opettaja Obang Omot Oboya Kakuman pakolaisalueella Keniassa.

Lue lisää Maailman opettajien päivä korostaa opettajan roolia kriisissä: ”Kun oppilaat eivät voi tulla kouluun, opettajien täytyy mennä heidän luokseen”.

Vaikka jokainen hanke piti miettiä uusiksi koronaviruksen kannalta, työtä pystyttiin silti viemään eteenpäin. Moni oppi esimerkiksi digitaalisuuden hyödyntämisestä koulutuksessa ja rauhantyössä kantaa ja vie eteenpäin myös pandemian jälkeen.

Koronavuosi on muuttanut avustustyötä, mutta työmme jatkuu, jotta jokaisella olisi mahdollisuus hankkia toimeentulo, kouluttaa lapset ja elää turvassa.

Nyt levitän pöydälle puhtaan liinan uuden vuoden vastaanottamiseksi. Tervetuloa mukaan tekemään tätä työtä kanssamme myös ensi vuonna! Nyt, jos koskaan, sille on tarve.

Minna Elo

Kirjoittaja työskentelee Kirkon Ulkomaanavussa viestinnän asiantuntijana.

Tule mukaan

Kirjoittaja

Minna Elo