Bangui: Kodikkaasta turistikaupungista tuli räjähdysherkkä raketti

Vain muutama vuosi sitten Keski-Afrikan tasavallan pääkaupunkia kutsuttiin lempinimellä coquette, kodikas. Bangui oli lähialueiden asukkaiden suosima lomakohde, ja kansainvälisten järjestöjen työntekijät tunsivat sen perheellisille sopivana työskentelypaikkana. Nyt Bangui on nimetty uudestaan. Ulkomaalaiset asukkaat kutsuvat sitä nimellä roquette, eli raketti. Nimi viittaa raskaaseen tulitukseen.

Kirkon Ulkomaanapu avasi toimiston Banguiin syksyllä 2013 ja on työskennellyt Keski-Afrikan kaaoksen keskellä siitä lähtien.

Viime talvena, vain muutama kuukausi Banguin toimiston avaamisen jälkeen, Keski-Afrikan tasavallassa pitkään jatkuneet levottomuudet kiihtyivät vaarallisesti. Banguista tuli eri ryhmien välisen väkivallan näyttämö. Ajojahdin kohteiksi joutuivat sekä muslimit että kristityt.

Ulkomaanavun työtekijöiden oli väliaikaisesti hylättävä toimistotilansa joulukuussa 2013.

Kansainvälisen yhteisön näkökentän ulkopuolella

”Joulukuun tapahtumat Keski-Afrikan tasavallassa olivat seurausta levottomuuksista, jotka pääsivät jatkumaan koko vuoden 2013 ilman kansainvälisen yhteisön huomiota”, sanoo Keski-Afrikan tasavallassa työskentelevä Ulkomaanavun humanitaarisen avun koordinaattori Romain Monsieur.

”Viha eri ryhmien, ei vain muslimien ja kristittyjen, välillä leimahti, kun silloinen hallitus syrjäytettiin maaliskuussa 2013. Alkoi hallitsematon väkivallan aalto. Julmuuksiin syyllistyneitä ei rangaistu. Tämän tuloksena ihmiset kylistä eri puolilta maata alkoivat loppuvuodesta 2013 kerääntyä yhteen saadakseen toisistaan turvaa. Jotkut ryhmät suunnittelivat ja toteuttivat kostoiskuja”, Monsieur kertoo.

Esimerkiksi Banguin pakolaisleireillä on pahimmillaan ollut jopa 200 000 ihmistä.

Ulkomaanavun työntekijät palasivat Banguin toimistoonsa talvella vain muutaman viikon poissaolon jälkeen. Ulkomaanapu toimii nyt sekä Banguin pakolaisleireillä että kouluissa eri puolilla maata. Tavoite on tarjota väliaikaisia kouluja pakolaislapsille ja valmistella heidän paluutaan normaaliin kouluarkeen.

Vakaa mutta vaarallinen

Loppukeväästä Banguin tilanne näytti hieman tasaantuvan, mutta touko-kesäkuun vaihteessa siellä on tehty uusia iskuja. Katolisessa kirkossa tapettiin 30 kotinsa menettänyttä turvan etsijää.

Vaikka avustusjärjestöt eivät ole olleet suoraan iskujen kohde, asumiseen ja työskentelemiseen pääkaupungissa, ja Keski-Afrikan tasavallassa ylipäätään, sisältyy lukuisia riskejä.

”Tähän mennessä järjestöt ovat joutuneet muutamien autokaappausten ja ryöstöjen uhreiksi. Ylipäätään rikollisuuden määrä on turvallisimmillakin alueilla kohonnut”, Ulkomaanavun Keski-Afrikan tasavallan maajohtaja Andrea Trevisan sanoo.

Järjestöt tekevät yhteistyötä turvallisuudessakin

Keski-Afrikan tasavallan omat turvallisuusjoukot eivät pysty turvaamaan suurinta osaa Banguista saati koko maasta. Kansainväliset joukot, joiden mukana on myös 18 suomalaissotilasta, eivät myöskään voi taata turvallisuutta läheskään kaikilla alueilla. Siksi avustustyöntekijät ovat ottaneet käyttöön omat tarkat turvatoimensa.

“Tilanne on vakaa mutta vaarallinen. Kaikenlaista voi sattua myös päiväsaikaan. Meillä on onneksi ihmisiä, jotka viestittävät Ulkomaanavun työntekijöille, mitä Banguissa ja sen ympäristön työalueellamme on tekeillä. Me olemme myös perustaneet turvallisuustiedonjakamiseen tarkoitetut verkoston muiden järjestöjen ja kumppaneiden kanssa”, Andrea Trevisan sanoo.

”Yritämme välttää alueita, joilla on taisteltu avoimesti. Emme käy ulkona iltaisin klo 21.30 jälkeen välttääksemme mahdollisia rikollisia. Käytämme myös paljon aikaa suhteiden rakentamiseen niissä yhteisöissä, joiden kanssa teemme työtä. Kun yhteisöt ovat tyytyväisiä läsnäoloomme ja tekemäämme työhön, olemme myös todennäköisesti turvassa työskennellessämme niiden alueilla.”

Pääpaino koulutuksessa

Ulkomaanapu tukee koulutusta ja opetusta kolmella pakolaisleirillä Banguissa. Lisäksi se tarjoaa kouluille materiaaleja ja tukee lasten kouluun paluuta eri puolilla Keski-Afrikkaa.

”Oli Ulkomaanavulta uskaliasta ryhtyä toimimaan kahdessa paikassa; sekä pakolaisleireillä että kouluissa. Uskomme, että koulutus voi pelastaa lapsen, joka on joutunut näkemään ja kokemaan julmuuksia. Meidän lähestymistapamme tarkoitus on auttaa lapsia leireillä ja valmistella kotoaan pakenemaan joutuneita ihmisiä paluuseen”, Romain Monsieur sanoo.

Kirkon Ulkomaanapu ylläpitää ympäröivien pakolaisleirien lapsille tarkoitettua Nicolas Barren koulua Banguissa. Koulua on arkipäivisin klo 7.30-12. . Kuva: Catianne Tijarena

Kirkon Ulkomaanapu ylläpitää ympäröivien pakolaisleirien lapsille tarkoitettua Nicolas Barren koulua Banguissa. Koulua on arkipäivisin klo 7.30-12.  Kuva: Catianne Tijarena

Suurin haaste on työskennellä useilla erityyppisillä alueilla ja samaan aikaan pitää mielessä maan vaikea yleistilanne. Aseelliset ryhmät saattavat esimerkiksi helposti iskeä jo korjattuun kouluun.

Humanitaarisen työn tekijöiden määrä on hieman kasvanut Keski-Afrikan tasavallassa viime kuukausien aikana. Rahoitusta puuttuu kuitenkin valtavasti. UNHCR:n arvion mukaan kansainväliset järjestöt ovat toistaiseksi saaneet kasaan vain noin 12 prosenttia humanitaarisen työhön tarvittavasta rahamäärästä.

”Tähän mennessä koulutushankkeista on rahoitettu vain kolme prosenttia. Osa suurista, perinteisesti koulutukseen keskittyneistä järjestöistä pysyy yhä poissa. Keski-Afrikka tarvitsee paljon lisätukea, jotta maa voisi toipua traumoista, ja lapset ja nuoret pääsisivät kouluun. Liian moni heistä on joutunut todistamaan viime viikkojen ja kuukausien aikana nähtyjä julmuuksia, sanoo Ulkomaanavun koulutuskoordinaattori Nicolas Servas.

Uutta Banguissa – liikenneruuhkat

Nyt kesäkuun alussa Bangui on kaikesta huolimatta hiljalleen heräämässä eloon: liikenne lisääntyy jatkuvasti ja tietöitäkin on käynnistelty. Auringonlaskun aikaan kaikki kuitenkin kiirehtivät koteihinsa ollakseen lähellä perheitään. Myös kaupat sulkevat ovensa, kun aurinko iltakuuden aikoihin laskee. Poikkeuksena ovat vain muutamat ulkomaalaisten suosimat baarit ja ravintolat kaupungin keskustassa.

Moni asia on muuttunut niiden yhdeksän kuukauden aikana, kun Nicolas Servas on ollut Banguissa.

”Kuollut kaupunki tyhjine katuineen ja harvoine kauppoineen on nyt täysin muuttunut: Kaduilla on paljon enemmän ihmisiä, busseja ja autoja, jotka kaikki vaikuttivat kadonneen viime vuonna. Silloin ei näkynyt muuta liikennettä kuin miliisien kansoittamat avolavafarmarit. Nyt esiintyy jopa liikenneruuhkia”, hän kertoo.

Juuri Banguihin saapunut Ulkomaanavun projektivastaava Loredana Usai on saanut kaupungista jopa positiivisen ensivaikutelman.

”Vierailullani konfliktin vahingoittamaan kouluun, sadat lapset ympäröivät minut kätelläkseen minua ja sanoivat ’Bonjour’. Tätä ei ole tapahtunut aikaisemmissa työskentelymaissani. Tilanne täällä on parempi kuin odotin. Päivisin olemme jopa suhteellisen vapaita kulkemaan kaupungissa”, hän sanoo.

Työ jatkuu

Tilanne Keski-Afrikan tasavallassa, Bangui mukaan lukien, on edelleen tulenarka. Uhkien ja väkivallan keskellä Kirkon Ulkomaanapu antaa alueella kallisarvoista hätäapua.

”Me uskomme koulutuksen voimaan rauhan ja kehityksen välineenä, ja olemme kaikki intohimoisesti sitoutuneet tähän tavoitteeseen. Jännitteet ovat osa työtämme, mutta me kaikki jaamme yhteisen päämäärän ja työskentelemme tarmokkaasti antaaksemme parasta mahdollista hätäapua avunsaajillemme”, Andrea Trevisan sanoo.

Kirkon Ulkomaanavun ohjelma Keski-Afrikan tasavallassa on toteutettu ACT Alliancen, Suomen Ulkoasiainministeriön ja Ulkomaanavun yksityisrahoituksen voimin.

Teksti: Satu Helin ja Andrea Trevisan