Uusi polvi kasvaa
Raunioiden keskeltä

UusipolvikasvaaRaunioidenkeskeltä

Kolmannes Syyrian kouluista on vaurioitunut

Liian moni Syyrian lapsi ja nuori on joutunut sodan sijaiskärsijäksi. Syyrian koululaisten kesäloma alkaa vasta heinäkuun alussa. Noorille ja Fotonille koulun päättymisen sijaan kouluun palaamisessa oli jotain erityistä.

Tuhansia tuhottuja kouluja

Syyriassa sota on tuhonnut tai vahingoittanut yli 7 000 koulua, minkä seurauksena kaksi miljoonaa lasta on joutunut keskeyttämään koulunkäyntinsä. Sama kohtalo oli 13-vuotiaan Noorin ja 14-vuotiaan Fotonin koululla. Ilman koulua luokkakaverusten opintie oli vaakalaudalla.

Alueella kiiri ilouutinen sen jälkeen, kun Kirkon Ulkomaanapu alkoi kunnostaa koulua. Pian kaikki palaisi normaaliksi. Koulusta on tehty korjauksen myötä sellainen, että liikuntarajoitteiset lapset pääsevät liikkumaan siellä helpommin.

Määrätietoiset luokkakaverit

Noor syntyi ilman jalkoja, mutta se ei ole tullut esteeksi koulutaipaleelle. ”Kaverit ja perhe tukevat minua. Mikään ei voi estää minua saavuttamasta tavoitteitani”, Noor sanoo.

Kunnostetulla koululla Noor pääsee liikkumaan helpommin.

Syyriassa perinteiset sukupuoliroolit rajoittavat usein tyttöjen ja naisten mahdollisuuksia, mutta Foton viis veisaa heistä, jotka ajattelevat naisen paikan olevan kotona. ”Opiskelu, työskentely ja matkustaminen ovat naisten oikeuksia. Meillä on samat oikeudet kuin miehillä eikä paikkamme ole vain kotona.” Fotonilla on selvät sävelet tulevaisuuttaan varten. ”Haluaisin tulla joku päivä lääkäriksi tai insinööriksi.”

Foton haaveilee lääkärin tai insinöörin ammatista.

Vuonna 2011 alkaneen Syyrian sodan myötä miljoonat lapset ovat joutuneet jättämään koulunkäynnin kesken. Ilman koulua lapsen tulevaisuus näyttää synkältä. Voit osallistua hätäapukeräykseen lahjoittamalla katastrofirahastoon.

Auta Syyrian lapsia

  • Lahjoita MobilePaylla numeroon 64764
  • Lahjoita OP:n tilille FI08 5723 0210 0215 51, viitenumero 1119