Koulutusalan asiantuntijat kokoontuivat Porin Suomi Areenaan 16.7. ulkoministeriön ja Kirkon Ulkomaanavun tilaisuuteen keskustelemaan maailmanlaajuisesta oppimisen kriisistä sekä Suomen roolista sen ratkaisemisessa.

Kehitys on edennyt harppauksin. Yli 90 prosenttia peruskouluikäisistä lapsista aloittaa koulun, tytöt jo lähes yhtä usein kuin pojat. Miksi viime aikoina on kuitenkin alettu puhua oppimisen kriisistä, ja mitä se tarkoittaa?

”YK:n vuosituhattavoitteiden aikaan keskityttiin liikaa siihen, että lapset piti vain saada kouluun. Koulujärjestelmät pistettiin monissa maissa pystyyn niin nopealla aikataululla, että koulutuksen laatu unohdettiin”, ekonomi ja koulutuksen huippuasiantuntija Ritva Reinikka sanoo.

Viime aikaisissa oppimistulosten mittauksissa on käynyt ilmi, että vaikka lapset käyvät koulua, he eivät opi. Esimerkiksi kolme neljästä Itä-Afrikan kolmasluokkalaisesta lapsesta ei osaa lukea yhtä lausetta.

”Opettajien koulutus on avainasemassa. Tällä hetkellä opettajiksi valikoituvat he, jotka eivät itse pärjänneet koulussa. Opettajan ammattia ei arvosteta eikä työstä saa kunnollista palkkaa”, opettaja ja kansanedustaja Inka Hopsu huomauttaa.

Opettajat ilman rajoja –verkoston vapaaehtoisena Ugandassa työskennellyt koulutusalan asiantuntija Piia Pelimanni korostaakin opettajien motivaation lisäämistä opetuksen laadun parantamisessa.

”Opettajien motivaatio ja ammattitaito ovat tärkeimpiä tekijöitä siinä, minkälaisia oppimistuloksia saadaan aikaiseksi, ja kuinka laadukasta opetus on. Lisäksi lasten vanhemmat ovat usein sitä sukupolvea, jotka eivät ole itse päässeet kouluun, joten heillä voi olla hyvinkin negatiivinen asenne ja paljon epäluuloja koululaitosta kohtaan.”

Ongelmaa ei kuitenkaan voi kohdentaa vain yhdestä asiasta johtuvaksi, vaan oppimistuloksiin vaikuttaa kaikki lasten terveyden- ja ravitsemuksen tilasta lähtien.

”On tärkeää muistaa, että koulu ei ole tyhjiö vaan osa yhteiskuntaa. Jos me rakennamme koulun, niin olemmeko pitäneet huolen siitä, että joku toinen tekee tien? Koulutukseen tarvitaan muutkin sektorit mukaan”, Maailmanpankissa työskentelevä kasvatusalan asiantuntija Hanna Alasuutari muistuttaa.

”Koulutusasia ei ole rahakysymys”

Koulutukseen ei ole perinteisesti laitettu suuria rahallisia panostuksia Suomen kehityspolitiikassa. Suunta on kuitenkin ylöspäin, sillä koulutus on hiljattain nostettu yhdeksi Suomen kehityspolitiikan kärkiteemaksi.

On vielä avoinna, tuleeko panostus näkymään myös uuden hallituksen kehitysyhteistyön budjettilinjauksissa.

”Tällä hetkellä Suomen kehitysavusta käytetään alle viisi prosenttia koulutukseen, kun määrän pitäisi tarpeisiin nähden olla pikemminkin 50 prosenttia”, kehitys- ja koulutusyhtiö Sopranon toimitusjohtaja Arto Tenhunen sanoo.

Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään resursseista. Tarvitaan uudenlaisia yhteistyön muotoja, jos globaalit oppimistavoitteet halutaan saavuttaa.

”Koulutusasia ei ole rahakysymys. Maat käyttävät ja investoivat jo nyt hirveästi rahaa koulutukseen. Esimerkiksi Mosambik käyttää noin neljäsosan budjetistaan koulutukseen. Kysymys on pikemminkin se, mitä rahalla tehdään”, Reinikka huomauttaa.

Tenhunen peräänkuuluttaa suomalaisen osaamisen hyödyntämistä etenkin ammatillisen koulutuksen saralla.

”Hyvin monessa kehittyvässä maassa ammatillinen koulutus loistaa poissaolollaan, tai se on äärimmäisen huonosti järjestetty. Mikään yhteiskunta ei voi tulla toimeen ilman ammattiosaamista. Suomalainen ammatillinen koulutus on yksi maailman parhaita, ja siinä olisi loistava paikka Suomen profiloitua.”

Suomalaisesta koulutusviennistä ratkaisu oppimisen kriisiin?

Suomalainen koulutusvienti on kasvussa ja siihen on laitettu paljon odotuksia. Kokoomuksen kansanedustaja Ilkka Kanerva on jopa ehdottanut, että Suomi voisi valita Afrikasta maan, jonka koko koulutusjärjestelmä toteutetaan suomalaisella konseptilla.

Voisiko se olla ratkaisu oppimisen kriisiin?

”Ratkaisut ovat jokaisessa maassa erilaiset. Suomalaista systeemiä ei voi istuttaa minnekään sellaisenaan, vaan tarvitaan ymmärrystä maan historiasta, politiikasta ja kulttuurista, jotka kaikki vaikuttavat oppimiseen”, Alasuutari muistuttaa.

Myös Hopsu peräänkuuluttaa ymmärrystä paikallisista tarpeista, ennen kuin koulujärjestelmiä lähdetään kehittämään.

”Alkuun pitää tehdä perusteellinen analyysi tarpeista ja siitä, mitkä ovat ne ammatit, jotka työllistävät jatkossa. Koulun keskeyttämisen taustalla on usein, että koulutus nähdään hyödyttömänä, koska siitä ei seuraa työpaikkaa eikä elinkeinoa perheelle.”

Yhteistyö ja kumppanuus ovatkin avainsanoja, jos muutoksen halutaan olevan kestävää.

”Koulutusvientiyritykset eivät saa toimia valtionhallinnon ohi, vaan maan koulutusjärjestelmää täytyy kehittää ja rakentaa paikallisen hallinnon kanssa yhteistyössä. Vientitavoitteet eivät saa yksin ohjata sitä, miten koulutussektori kehittyy”, Hopsu sanoo.

Paikallisia onnistumisia kuitenkin löytyy, ja tulokset ovat rohkaisevia.

”Kirkon Ulkomaanavun opinto-ohjaushankkeella on saatu Kambodžassa niin hyviä tuloksia, että paikallinen opetusministeriö on laajentamassa sitä koko maahan. Kun suomalaisia toimivia käytäntöjä sovelletaan paikallisesti oikein, niin saadaan hyviä tuloksia aikaan”, Hopsu sanoo.

Järjestöjen ja yritysten välisessä yhteistyössä nähdään yhä enemmän potentiaalia, kun molempien osaaminen hyödynnetään kestävällä tavalla.

”Järjestöillä on verkostot jo olemassa ja ne tuntevat realiteetit kentällä, tältä pohjalta voidaan lähteä tekemään yhteistyötä yritystenkin kanssa. Paikan päällä jo toimivat järjestöt voivat ottaa yrityksiä mukaan, näin päästään laajentamaan suomalaisen osaamisen vientiä”, Hopsu summaa.

Teksti: Elina Kostiainen

Katso tilaisuuden tallenne MTV:n Katsomosta.

Tapahtuman ”Maailmanlaajuinen oppimisenkriisi, mistä ratkaisut?” järjestivät Porin SuomiAreenassa 16.7.2019 Kirkon Ulkomaanapu ja ulkoministeriö.