Kirkon Ulkomaanapu: Hätäavulla on kiire Etelä-Sudanissa ja Somaliassa

Somalian kuivuusalueet autioituvat. Suuri osa eläimistä on jo viety etsimään vettä. Kuva: Sonja Hemberg

Kirkon Ulkomaanapu auttaa kuivuusalueilla Etelä-Sudanissa, Somaliassa ja Keniassa, jossa yhteensä noin 10 miljoonaa ihmistä tarvitsee hätäapuna vettä ja ruokaa. Somaliassa tilannetta pahentaa koleraepidemia. Etelä-Sudaniin on julistettu nälänhätä.

”Tilanne on todella paha ja humanitaarisella avulla on nyt kiire. Ihmisiä muuttaa maaseudulta kaupunkeihin, koska vesi ja ruoka ovat lopussa monella alueella”, kertoo Länsi-Somalian Baidoassa viime viikolla käynyt Kirkon Ulkomaanavun Kenian ja Somalian maajohtaja Mika Jokivuori.

Ihmiset joutuvat juomaan likaista vettä, joten vesiperäiset taudit kuten kolera lisääntyvät nopeasti.

”Jos toimimme nyt, pystymme välttämään jotakin vielä pahempaa. Kuivuus on ainut asia, mistä ihmiset keskustelevat, se koskee jokaista” Jokivuori sanoo.

Jos sateet tulevat, ei ole varmaa, pystyvätkö ihmiset enää palaamaan omille mailleen, jos nyt syntyy laajaa ja hallitsematonta muuttoliikennettä.

Etelä-Sudanissa Kirkon Ulkomaanapu kohdistaa hätäavun maailman ruokajärjestö WFP:n kautta maan keskiosassa sijaitsevaan Unityn maakuntaan, jonne YK on viikko sitten julistanut nälänhädän. Noin satatuhatta on vaarassa kuolla. Nälänhädän partaalla Etelä-Sudanissa on miljoona ihmistä ja noin 300 000 lasta kärsii aliravitsemuksesta YK:n humanitaarisen avun järjestön OCHAn tietojen mukaan.

”Ihmiset ja media Etelä-Sudanissa ovat hyvin huolissaan nälänhädästä, jonka on arvioitu jatkuvan huhtikuun loppuun.  Nälänhätäalueen ihmiset varmasti ainoastaan yrittävät selviytyä päivästä toiseen. He tuskin pystyvät seuraamaan tilannetta minkään tiedotusvälineen kautta”, kertoo Kirkon Ulkomaanavun humanitaarisen avun koordinaattori  Canisius Sovis Etelä-Sudanin pääkaupungista Jubasta.

Keniassa tilannetta pahentaa, että yhteisöt eivät ehtineet toipua vuosien 2014-2016 jatkuvista kuivista kausista. Keniassa Ulkomaanapu jakaa vettä kouluissa ja antaa hygieniakasvatusta Marsabitin, Turkanan ja Garissan maakunnissa.

Kirkon Ulkomaanavun kuivuuskriisiin kohdistamalla 150 000 eurolla pystytään antamaan hätäapua noin 60 000 hengelle 1–2 viikon ajan.

20 kilometriä vesipisteelle

Kirkon Ulkomaanavun humanitaarisen avun asiantuntija Sonja Hemberg kävi viikonloppuna Somalimaassa Hargeisan eteläpuolella, jossa Kirkon Ulkomaanapu on auttanut ihmisiä kunnostamaan vesisäiliöitä.

”Säiliöt ovat kuitenkin tyhjiä, koska sadetta ei ole tullut ollenkaan. Monet olivat jo lähteneet kuivuutta pakoon. Kotikylään jääneet pystyivät syömään vain kerran päivässä. Lähimmälle vesipisteelle oli matkaa 20 kilometriä”, Hemberg kertoo.

Lahjoita verkossa. Tai lahjoita FI33 1572 3000 5005 04 viestillä ’Etelä-Sudan’ tai  tee tekstiviestilahjoitus viestillä LAHJOITUS numeroon 16499 (20e).  

Lisätietoja:

Humanitaarisen avun asiantuntija Sonja Hemberg on käytettävissä haastatteluihin 20.3. alkaen palattuaan Suomeen, sonja.hemberg(a)kirkonulkomaanapu.fi

Kirkon Ulkomaanavun Kenian ja Somalian maajohtaja Mika Jokivuori, p. +254 736 800 002 (Kenia), (+252 617 234 597 Somalia vk:lla 12), mika.jokivuori(a)kirkonulkomaanapu.fi

Kirkon Ulkomaanavun humanitaarisen avun päällikkö Eija Alajarva, p. +358 40 582 1183, eija.alajarva(a)kirkonulkomaanapu.fi

Pressikuvatwww.kirkonulkomaanapu.fi/medialle/pressikuvat