Kirkon Ulkomaanapu eurooppalaisen rauhantyön ytimeen
Kirkon Ulkomaanavun pitkäaikainen työntekijä Mahdi Abdile siirtyy kahdeksi vuodeksi Brysseliin Euroopan rauhaninstituuttiin (The European Institute of Peace). Abdile tulee työssään keskittymään erityisesti väkivaltaisen radikalisaation torjuntaan.
The European Institute of Peace (EIP) on Euroopan Unionin tukema itsenäinen säätiö, joka mahdollistaa rauhanneuvotteluja ja tukee epävirallista dialogia eri osapuolten välillä. Instituutti tekee myös tutkimusta.
”Olen todella iloinen tästä mahdollisuudesta. Kirkon Ulkomaanavulla on tahtoa ja osaamista rauhantyössä”, Mahdi Abdile sanoo.
Abdilen mukaan rauhantyö on juuri nyt tärkeämpää, mutta myös vaikeampaa kuin koskaan. Maailmaan on syntynyt paljon pieniä väkivaltaisia ääriliikkeitä. Ne pitää tuntea, jotta niiden kanssa voidaan neuvotella.
”Kymmenen vuotta sitten oli vain Al-Qaida, nyt on Isis, Boko Haram ja Al-Shabaab. Tarvitaan tutkimusta ja tietämystä. Työ on vaikeaa, ja se on verrattavissa diplomaatin työhön”, Abdile sanoo.
”Tämä on oivallinen tilaisuus vahvistaa yhteistyötä EIP:n kanssa, joka on alan merkittävä toimija”, kertoo Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Jouni Hemberg.
Kirkon Ulkomaanapu, EIP ja Yhdysvalloista käsin toimiva Uskonnollisten johtajien rauhanverkosto ovat Abdilen nimityksen myötä tehneet yhteistyösopimuksen.
”Pieni suomalainen toimija on nyt yhdistämässä eurooppalaista ja amerikkalaista rauhantyötä”, Hemberg sanoo.
Somalitaustainen Mahdi Abdile aloitti Kirkon Ulkomaanavussa 2007 Afrikan Sarven ohjelmatyön neuvonantajana ja työskenteli 2014 alkaen Nairobissa Kirkon Ulkomaanavun Itäisen ja Eteläisen Afrikan toimiston apulaisjohtajana ja johtajana.
Rauhantyö on yksi Kirkon Ulkomaanavun työn strategisista painopisteistä.
Lisätietoja: toiminnanjohtaja Jouni Hemberg p. + 358 50 325 9579, Mahdi Abdile p. +254 735 800030