Voiko valtioon syntyä tunneside?

Tässä keskeneräisessä maailmassa syntyy harvoin uusia valtioita. Kolme vuotta sitten kävi niin. Etelä-Sudanista tuli itsenäinen valtio ja se erosi Sudanista. Katsoin juhlallisuuksia televisiosta. Satuin olemaan käymässä Punaisen Ristin työkaverin luona, jonka ensimmäisiä komennuksia aikanaan oli Etelä-Sudan.

Siinä me istuimme kaksi suomalaista keski-ikäistä naista ja herkistyimme uuden valtion itsenäisyysjuhlaa katsoessa. Me toivoimme ja odotimme parempaa kaikkien eteläsudanilaisten tavoin.

Viime syksynä pääsin käymään tässä maailman nuorimmassa valtiossa. Olin yllättynyt sen vihreydestä. Komeita metsiä silmänkantamattomiin. Viljavaa maata. Tavallisilla ihmisillä orastava into ja usko palata kotiseuduilleen kahdenkymmenen vuoden sisällissodan jälkeen.

Pääsin Kirkon Ulkomaanavun osaavien kollegojen kanssa pitkille automatkoille. Koko maassa on vain viisikymmentä kilometriä päällystettyjä teitä. Pian pääkaupungin Juban jälkeen matkalla länteen piti ylittää vuolas joki. Silta oli sortunut eikä uudesta ollut tietoa. Kokenut autonkuljettaja tarkkaili muita uoman ylittäjiä ja päätti, että mekin selviämme joen yli. Kysyin, osaavatko kaikki uida.

Tärkeät toimeentulohankkeemme ovat Läntisen Ekvatorian osavaltiossa, Mundrissa. Siellä tutustuin paikallisen yhteistyökumppanimme, Mundrin avustus- ja kehitysjärjestön, innoittuneisiin työntekijöihin. Voice Chance seisoi valkeassa paidassaan Mundrin kylänraitilla ja julisti: Mundri is heaven on the earth!

Hän esitteli oman entisen koulunsa. Vain seinät olivat pystyssä, mutta koulua käytiin silti. Koulupäivän päätteeksi koululaiset jäivät yhteiskunnalliseen rauhankerhoon. He kertoivat, miten ovat tässä sotureiden maassa oppineet ratkaisemaan riitoja ilman tappelua. Toiveet ja tulevaisuuden usko olivat korkealla. Lasikattoa ei näkynyt. Martha Toka halusi ehdottomasti Etelä-Sudanin valtiovarainministeriksi. Perustelukin on selvä: ministerillä on rahaa ja valtaa.

Kaikki nämä ihmiset mielessäni palasin Nairobiin ja kirjoitin toiveikkaita tarinoita siitä, miten kaksi härkää ja aura tehostavat maataloutta, miten Mundrin koekanala alkaa kohta tuottaa hyvin ja miten koetilalla opetetaan maanviljelyn alkeita ja tutustutetaan ihmisiä uusiin viljelykasveihin.

Joulukuun puoli välissä kaikki muuttui. Yllätyksenä kaikille istuvan presidentin ja viime kesänä erotetun varapresidentin kannattajat aloittivat väkivaltaisuudet Jubassa. Luterilainen Suomi oli jo kaikonnut joululomalle. Ensin oli kova huoli omista työntekijöistä. Pian selvisi, että he ovat kaikki turvassa.

Sitten tuli huoli kaikista tapaamistani ihmisistä ja heidän juuri hyvälle alulle saatetuista töistään. Näin silmissäni Paulino Rebenden maapähkinäviljelmäänsä vartioimassa ja mietin, miten hänen on käynyt? Tai Jackson Yetero Spoonin ja hänen 28 lapsensa ja kolmen vaimonsa. Savimaja, tukulun, hämärässä naiset uskoivat minulle tärkeimmän toiveensa:  saada lapsille kaksi ateriaa päivässä.

Väkivaltaa, sisällissotaa, tappamista on nyt jatkunut yli puoli vuotta. Maata uhkaa nälänhätä, kolera ja toivottomuus. Eri rintamilla tehdään töitä rauhan tai edes aselevon aikaansaamiseksi. Toistaiseksi mikään ei ole tuottanut toivottua tulosta. Sota ja sadekausi ovat pelottava yhdistelmä.

Kirjoittaja on Kirkon Ulkomaanavun Nairobissa työskentelevä viestintäasiantuntija.