Syyriassa alkaa jo sodan kahdeksas vuosi ja siviilien tilanne on pahempi kuin koskaan ennen

Humanitaarista työtä tekeville on vuosipäiviä, jotka ovat ikäviä muistuttajia maailman pahuudesta. Tällä viikolla tulee täyteen seitsemän vuotta Syyrian sotaa ja siinä ei ole mitään aihetta juhlaan. On vain julma sota, jonka kaikki osapuolet ovat jo aikoja sitten hävinneet.

Olin viime viikolla Syyriassa hankeseurantamatkalla, ja sota oli läsnä kaikkialla. Sota näkyi myös niillä alueilla, joilla ei ole ollut väkivaltaisuuksia. Näkyvien taisteluiden lisäksi 6,1 miljoonaa maan sisäistä pakolaista rasittaa rauhallisempienkin alueiden taloutta ja julkisia palveluita.

Sota vaikuttaa jokaisen syyrialaisen elämään.

Matkallani tapasimme aamuisin kollegoiden kanssa aamiaispöydässä ja kuuntelin hiljaa, kun he keskustelivat kenen ystävän tai sukulaisen taloon Damaskoksessa oli osunut raketti ja oliko kukaan kuollut tai haavoittunut. Havahduin siihen, miten arkipäiväiseltä nuo tarinat heidän suustaan kuulostivat, ja kuinka väsyneitä he ovat seitsemän sotavuoden jälkeen.

Presidentti Assad seurasi seinällä olevassa kuvasta hiljakseen keskusteluamme. Miten hän olisi selittänyt sodan oikeutusta, jos olisi juonut aamukahviaan kanssamme?

Tarkoituksemme oli mennä Damaskokseen, mutta se on tällä hetkellä mahdotonta. Itä-Ghoutan taistelut ovat kuumimmillaan ja kaupunkiin ammutaan joka päivä kymmeniä raketteja ja kranaatteja. Kun viimeksi kävin siellä syksyllä 2017, kadut olivat iltaisin kansaa täynnä. Yksittäiset ammukset eivät ihmisiä pidätelleet. Nyt maaliskuussa ihmiset pitävät parempana pysyä kotona.

Syyrian sota on hävettävä esimerkki suurvaltojen epäonnistumisesta

Me humanitaariset toimijat emme julkisesti ota kantaa politiikkaan, mutta silti on pakko sanoa, että seitsemän vuotta Syyrian sotaa on hävettävä esimerkki suurvaltojen poliittisen tahdon ja päätöksenteon epäonnistumisesta. Kaiken poliittisen köydenvedon keskellä suurin kärsijä on aina ihminen, asui hän sitten millä puolella rintamalinjaa tahansa.

Uhrina on ollut kokonainen kansakunta, erityisesti lapset. Syyrian naapurimaissa kasvaa uusi pakolaissukupolvi, joka ei ole koskaan asunut kotimaassaan. Za’atarin pakolaisleirillä Jordaniassa syntyy joka viikko 80 syyrialaislasta pakolaiselämään. He kasvavat pakolaisleirien aitojen sisällä ja vieraan maan köyhissä kortteleissa.

Seitsemän vuotta on jättänyt taakseen käsittämättömän tuhon ja ihmiskärsimyksen. Satoja tuhansia on kuollut ja maan sisäisten pakolaisten lisäksi 5,6 miljoonaa pakolaista on paennut naapurimaihin. Todellinen numero on paljon isompi koska kaikkia ei ole rekisteröity.

Syyriassa näkee valonpilkkuja, kun jotkut pääsevät palaamaan takaisin koteihinsa ja saavat elämästä uudelleen kiinni. Kokonaistilanne on siviileille kuitenkin pahempi kuin koskaan ennen.

69 prosenttia elää äärimmäisessä köyhyydessä. Ruuan hinta on kahdeksan kertaa suurempi kuin ennen sotaa. 5,6 miljoonaa ihmistä elää hengenvaarallisessa tilanteessa, turvattomina ilman suojelua ja perusoikeuksien tai välttämättömien tarpeiden toteutumista.

Nämä ihmiset tarvitsevat välitöntä humanitaarista apua ja nopeasti, mutta kaikkialle sitä ei helpolla saada, kuten tällä hetkellä Itä-Ghoutaan.

Toimivat vessat kasvattavat koululaisten määrää

Mukloksen koulu Syyriassa lokakuussa 2017 ja maaliskuussa 2018 kunnostustöiden jälkeen.

Mukloksen koulu, Homsin maaseutu aleueella Syyriassa lokakuussa 2017 ja maaliskuussa 2018 kunnostustöiden jälkeen. Kuva Olli Pitkänen.

Kirkon Ulkomaanapu on tukenut lasten kouluun pääsyä ja koulujen kunnostusta vuodesta 2015 alkaen. Vaikka lasten pääsy kouluun on helpottunut viime vuosina, 1,7 miljoonaa kouluikäistä eli 43 prosenttia on yhä poissa koulusta.

Tarve saada lapset kouluun on valtava niin Syyriassa kuin sen naapurimaissakin.

Ulkomaanapu tukee tämän talven aikana 12 koulun kunnostamista Keski-Syyriassa. Luokkahuoneita, vessoja ja vesipisteitä kunnostetaan, seiniä maalataan ja pulpetteja korjataan.

Homsin maaseutualueella sijatsevan Mukloksen koulun wc vielä lokakuussa 2017 (vas.) ja uudet kunnostetut wc-tilat maaliskuussa 2018.

Homsin maaseutualueella sijatsevan Mukloksen koulun wc vielä lokakuussa 2017 (vas.) ja uudet kunnostetut wc-tilat maaliskuussa 2018. Kuva: Olli Pitkänen.

 

Kiersimme kymmenessä koulussa ja kaikissa niissä opiskelee iso määrä maan sisäisten pakolaisten lapsia. Tartuksen maaseudulla Muniat ya Morin koulun rehtori Hamsa Ali kertoo kiitollisena, että koulun kunnostaminen oli isoa asia hänen yhteisölleen.

”Vessat eivät aiemmin toimineet eikä vettä tullut. Nyt ne ovat hienossa kunnossa. Kunnostetut koulutilat ovat houkutelleet lapset takaisin kouluun,” Ali sanoi vierailullani.

Iloiset värit luokkien seinillä ovat jo nostaneet oppimistuloksia. Poissaolot ovat vähentyneet ja koulun keskeyttää pienempi määrä lapsia ja nuoria kuin ennen. Opettajien motivaatio on kasvanut.

Opetus ja oppiminen ovat taas arvossaan!

Safitassa sijaitsevan Yusra Naserin koulussa on 361 oppilasta, joista 81 evakkojen lapsia. Englanninopettaja Lucy Vitar uskoo, että oppilaiden tulevaisuus vielä muuttuu valoisaksi.

”He ovat surullisia sodan takia. Monet heistä ovat todella teräviä ja toivomme, että he oppivat rakastamaan opiskelemista”, Vitar kommentoi kunnostustöiden merkityksestä.

Toivon ylläpitäminen on kaikkialla tärkeää. Halu uskoa valoisaan tulevaisuuteen saa ihmiset työskentelemään yhteisen hyvän eteen. Tämän pystyi aistimaan kaikissa kouluissa.

Latakiassa sijaitsevan Nadim Reslan koulun rehtorin Fateer Barhom kiteytti mielestäni hyvin seitsemän vuotta kestäneen sodan vaikutukset. Vaikka sota on koskettanut kaikkia, aikuisten on pystyttävä ottamaan vastuu lapsista ja luomaan heille parhaat mahdolliset puitteet opiskelulle.

Lapset ansaitsevat mahdollisuuden rakentaa omaa elämäänsä turvallisessa ympäristössä.

Olli Pitkänen
Kirjoittaja on Kirkon Ulkomaanavun kehittämispäällikkö Lähi-idässä.

Auta Syyrian pakolaisia nyt

Mukloksen koulun rehtori Nouran toimisto lokakuusssa 2017 ja maaliskuussa 2018.

Mukloksen koulun rehtori Nouran toimisto lokakuusssa 2017 ja maaliskuussa 2018. Koulujen kunnostus luo toivoa paremmasta tulevaisuudesta ja motivoi myös opettajia. Kuva: Olli Pitkänen.