Rohkeus on pelon voittamista

Vuosikymmenien varrella olen maailman katastrofi- ja konfliktialueilla ihaillen ja kunnioittaen seurannut monen tavallisen ihmisen rohkeutta nousta joukosta, lausua mielipide vääryyttä vastaan tai auttaa hädänalaisia.

Olen nähnyt, kuinka ihmisten hyvyys ja pahuus korostuvat siellä, missä on vallalla konflikti, koski se sitten sotia, maanomistusoikeutta tai ilmastonmuutoksen vaikutuksia.

Usein vieraasta tuntuu siltä, että mitä köyhemmät olosuhteet ovat, sitä enemmän korostuvat hyvyys, rohkeus ja vieraanvaraisuus.

Juuri tavallisten ihmisten hyvyys ja rohkeus auttavat myös haasteellisilla alueilla toimivia kansainvälisiä auttajia jaksamaan. Rohkeus on tarttuvaa. Se on positiivista vuorovaikutusta.

Toki olen ennen tätä maailmanlaajuista arvojohtajuuden puutetta tavannut myös kuuluisia ihmisiä, jotka on palkittu rohkeuden, anteeksiannon ja sovittelun esikuvina.

Pian vankilasta vapautumisensa jälkeen minulle Etelä-Afrikassa haastattelun suonut Nelson Mandela sanoi, ettei rohkeus ole pelottomuutta vaan pelon voittamista.

Me kaikki kansainvälisissä tehtävissä toimineet ihmiset pelkäämme joskus hankalissa tilanteissa.

Juuri pelon voittaminen vaatii rohkeutta, ja siihen auttaa, että uskomme siihen, mitä teemme. Helpompi vaihtoehto olisi siirtyä turvallisempiin tehtäviin.

Yleistäminen on aina vaarallista, koska me olemme niin eri tavalla rakennettuja, herkkyydestä motivaatioon asti. Kovanaamat ja kivisydämet eivät välttämättä ole kaikkein rohkeimpia.

Maailman humanitaarisen avun päivä 19. elokuuta piti sisällään huolestuttavan viestin. Aivan liian moni rohkea auttaja on menettänyt henkensä menneen vuoden aikana.

YK:n ja kansainvälisten avustusjärjestöjen lippuja ja tunnuksia ei enää kunnioiteta siinä määrin kuin aikaisemmin. Sairaalat, klinikat ja niiden työntekijät ovat joutuneet sotarikosten kohteeksi Afganistanista Jemeniin. Humanitaarista työtä tekevien uhka joutua sieppausten, rikosten ja terrorismin kohteiksi on kasvanut.

Syyrian konfliktissa on jo kuollut yli 70 Punaisen Puolikuun työntekijää ja vapaaehtoista. Viime vuonna 101 avustustyöntekijää sai surmansa eri operaatioihin kohdistuvissa iskuissa.

Media kyllä uutisoi näyttävästi kansainvälisiin toimijoihin kohdistuvat hyökkäykset ja uhrit, mutta ei aina pidä paikallisten rohkeiden ihmisten toimintaa uutisten arvoisena.

Pelätessämme turvattomuuden lisääntymistä on meidän rohkeasti vaadittava kansainvälistä yhteisöä puuttumaan asiaan. Kaikki identifioitavissa olevat toimijat on saatava vastuuseen.

Myös entistä vaaralisemmissa kenttäolosuhteissa työskentelevän median on syytä pitää tästä asiasta meteliä, muulloinkin kuin vuosipäivinä.

Rauli Virtanen
Kirjoittaja on toimittaja-tietokirjailija, kaupunginvaltuutettu ja Espoon monikulttuuriasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja.