Vuosi supertaifuunin jälkeen – Jonabellen painajaiset ovat loppuneet

Jonabelle Duquila San Fernandon koulun edessä, samassa paikassa kuin vuosi sitten.
Jonabelle Duquila San Fernandon koulun edessä, samassa paikassa kuin vuosi sitten.

Ensimmäinen vuosi katastrofin jälkeen opetti, mikä on tärkeää.

Yksitoistavuotias Jonabelle Duquila leikki taifuunissa tuhoutuneen San Fernandon koulun pihalla, kun tapasin hänet viime vuoden joulukuussa. Taifuuni Haiyan oli iskenyt Filippiineille kuukautta aiemmin, kahdeksas marraskuuta.

Yksitoista kuukautta myöhemmin etsin tyttöä kysyäkseni, mitä hänelle nyt kuuluu.

Jonabellen perhe säilyi taifuunista hengissä, mutta muistot myrskypäivästä olivat rajuja. Hän kertoi, kuinka katsoi kaksikerroksisen talon ikkunasta vastapäisen talon katolla olleita ihmisiä. Nämä tarrautuivat katon reunaan, kun vesi vyöryi voimalla heidän ylitseen.

Jonabelle kertoi näkevänsä unta, jossa aallot tulivat uudelleen, ja jossa hän putosi sängystä.

Taifuuni Haiyan jätti neljä miljoona filippiiniläistä kodittomiksi, tappoi kahdeksan tuhatta ja tuhosi käytännöllisesti katsoen kaiken tiellään läpi maan keskiosan. Rannikoilla myrsky nosti useita metrejä korkean aallon, joka vei mennessään talot, koulut, kaupat, kalastajien veneet – kaiken.

Tuhoalueet eivät vuoden jälkeenkään ole täysin toipuneet.

Vaikka avustusjärjestöjen ja valtion humanitaarinen operaatio onnistui estämään laajan humanitaarisen kriisin, jälleenrakennus on edennyt hyvin hitaasti ja riskialueille jopa kolme miljoona ihmistä on  edelleen väliaikaisissa suojissa. Homeisissa teltoissa asuu yhä 25 000 ihmistä. Toimeentulo on epävarmaa.

Tuhoalueet tarvitsevat tukea edelleen, vielä vuosien ajan.

Metalliromua keräämällä Jonabelle hankkii välipalaa kouluun

San Fernandon kylässä näytämme tien vieressä olevalle miehelle Jonabellen kuvaa. Hän tuntee tytön! Mies neuvoo meitä ajamaan vähän eteenpäin ja kääntymään koulun jälkeen oikealle.

Koulun alue on täysin muuttunut viimevuotisesta surkeasta näystä. Raunioiksi muuttunut koulurakennus on purettu ja Punainen puolikuu rakentaa uutta koulua. Myös taifuunin irrottaman pallokentän katoksen tilalle on tulossa uusi.

Koulu oli aluksi Kirkon Ulkomaanavun koulurakennusprojektin listalla, mutta sen tilalle valikoitui toinen koulu, kun selvisi, että kylässä toimi jo muita avustusjärjestöjä.

Jonabelle löytyy lopulta aivan samasta paikasta kun viime vuonna, koulun pihalta. Yksi kylän miehistä nostaa hänet koulun aidan yli tielle eteeni. Hän on kasvanut, mutta tunnistan hänet helposti samaksi tytöksi kuin kädessäni olevassa kuvassa.

Jonabelle on pihalla muiden lasten kanssa, mutta ei leikkimässä. Hän kerää metalliromua myyntiä varten. Se on ollut kylän lasten harrastus supertaifuunin jälkeen. Rahoilla Jonabelle kertoo ostavansa välipalaa koulupäiviä varten.

Tavaralla ei enää merkitystä

”Tänä vuonna olemme oppineet, että tavaralla ei ole elämässä mitään merkitystä, ainoastaan perhe on tärkeä”, Jonabellen äiti Nelfa Duquila, 42, sanoo. Hän istuu muovituolilla tien vieressä olevan hökkelin, perheen väliaikaisen suojan edessä.

Taifuuni tuhosi perheen kodin täysin.

”Emme tule koskaan unohtamaan sitä päivää.”

”Ensimmäisinä päivinä taifuuni Haiyanin jälkeen rahalla ei ollut mitään merkitystä. Ei ollut mitään ostettavaa.”

Katastrofin jälkeen kuusilapsinen perhe selvisi hätäavun turvin.

Isä rakentaa uutta kotia ja saa palkkaa siitä

”Ruoka-apu oli todella tärkeää. Nyt kun se on loppunut, on hienoa, että mieheni sai töitä”, Nelfa Duquila kertoo ja osoittaa kädellään miestä, joka tekee kattoa perheen talon takana.

Isä Benny Duquila rakentaa perheelle uutta kotia, tarvikkeet he saavat Punaiselta Ristiltä.

Tämä kylä on onnekas, sillä ihmiset saavat kunnon asunnot. Kylän miehet rakentavat taloja taifuunissa tuhoutuneiden tilalle rahaa työstä -hankkeena eli he saavat työstä myös kipeästi tarvitsemaansa palkkarahaa.

Tähän asti Duquilan perhe, niin kuin sadat tuhannet muut perheet, on asunut väliaikaisessa suojassa, jonka he pystyttivät rakennusjätteestä vanhan talon perustuksien päälle. Hökkelin katto ei pidä sadetta, eikä rakennus kestäisi seuraavaa isompaa myrskyä.

Kiitos oman pienen riisipellon, nälkää ei viime vuonna tarvinnut nähdä. Mutta kun rakennushankkeen työt loppuvat, isän tulot romahtavat. Hän aikoo palata merenrantaan pyytämään rapuja pienellä verkolla.

Nelfa Duquila unelmoi omasta kaupasta. Tähän asti hän on pessyt naapurustossa pyykkiä, mutta siitä saatavat tulot ovat pienet, vain reilut kymmenen euroa kuussa.

Jonabelle pääsi takaisin kouluun jo tämän vuoden alussa

Jonabelle ei enää näe unta isoista aalloista. Elämässä on jo normaali rytmi.

Päivä alkaa neljältä aamulla, heti kun tulee valoisaa. Ennen aamiaista Jonabelle etsii metalliromua. Riisistä ja kahvista koostuvan aamiaisen jälkeen hän menee kouluun. Koulu avautui jo vuoden alussa, väliaikaisissa tiloissa muovipressujen alla. Iltaisin hän leikkii kavereiden kanssa, kerää metallia ja katselee televisiota.

Hän näyttää ohutta palmunlehdistä punottua mattoa ja huopaa. ”Tässä minä nukun.”

Millaisia muistoja sinulla on viime vuodesta?

”Viime jouluna kiersin siskon ja kavereiden kanssa laulamassa joululauluja niin kuin ennenkin. Mutta kylässä oli ihan pimeää”, Jonabelle muistelee.

Heti taifuuni Haiyanin jälkeen Kirkon Ulkomaanapu jakoi Filippiineillä hätäapua Kirkkojen katastrofiavun ACT-allianssin paikallisen järjestön kautta. Hätäapuvaiheen jälkeen Ulkomaanapu päätti keskittyä koulutuksen tukemiseen. Ulkomaanapu on rakentanut tuhoalueille 47 väliaikaista luokkarakennusta. Sadat lapset saavat nyt käydä koulua asianmukaisissa, säänkestävissä kouluissa. Osa rakennustyöstä on tehty rahaa työstä -hankkeena, jonka kautta paikalliset ihmiset ovat saaneet tuloja.

Teksti: Ulla Kärki
Kuva: JR Valdez