Unkarin pelloilla pakomatka jatkuu

Pakolaislapsia EU:n johtavilla kiskoilla. Lasten ja perheiden suuri määrä pakolaisista on yllätys.
Pakolaislapsia EU:n johtavilla kiskoilla. Lasten ja perheiden suuri määrä pakolaisista on yllätys.

Unkariin saapuu yhä jopa tuhansia pakolaisia päivittäin. Monet tulevat väsyneinä, useilla on nestehukka. Yöpymispaikka voi olla pelkkä pellon piennar.  Ulkomaanapu auttaa pakolaisia paikan päällä.

Teksti: Eriikka Käyhkö
Kuvat: Ville Räty

Röszke. Olo on kuin unessa. Olemme keskellä Unkarin pustan kuihtuvia auringonkukkapeltoja, mutta joka puolella on roskia. Ja poliiseja. Näiden peltojen piennarta ovat tuhannet pakolaiset tallanneet päivittäin. Ruohon seasta löytyy unohdettu viltti sekä rekisteröitymisasiakirjoja Kreikasta ja Serbiasta muovin sekä ruoantähteiden lisäksi.

Muistoja ihmisistä, jotka vain hetki sitten olivat tässä, mutta jotka jo nyt ovat muualla.

Mistä pakolaiset tulevat?

Ihmiset ovat päätyneet Unkarin peltopientareille Syyriasta, Irakista, Afrikasta, Pakistanista, Afganistanista. Mutta uskomatonta kyllä, lähes kaikki heistä tallustelevat Euroopan unioniin yhtä ainokaista junakiskoa pitkin. Tuo kapea kisko halkaisee yhä vasta rakenteilla olevan kuuluisan piikkilanka-aidan, jonka tarkoitus on pysäyttää pakolaisvirta. Itse aita on tosin hädin tuskin karja-aitaa ihmeellisempi hidaste parempaa huomista odottavalle.

Euroopan pakolaisvirrat

Kiskot jatkuvat aidalta peltojen halki, josta saavutaan pian tielle. Sen varressa on paljon yksityisautoja.  Tavalliset ihmiset, unkarilaiset, haluavat auttaa tulijoita. Jaetaan huopia, vettä, vaippoja. Tulijoista kovin moni on vasta lapsi.

Unkarilaiset viranomaiset hoitavat työnsä varsin inhimillisesti. Silti pakolaiset pelkäävät heitä, sillä he eivät halua rekisteröityä turvapaikanhakijaksi Unkariin.

Unkarilaiset viranomaiset hoitavat työnsä varsin inhimillisesti. Silti pakolaiset pelkäävät heitä, sillä he eivät halua rekisteröityä turvapaikanhakijaksi Unkariin.

Pakolaisvirtojen taitekohdassa

Keskelle EU:ta ja hiljaista auringonkukkapeltoa saapuu tällä hetkellä kolmisen tuhatta pakolaista päivässä kun vasta kuukausia sitten tulijoita oli muutama päivässä.

Pakomatka taas kestää enää muutamia päiviä. Pari kuukautta sitten matka vei kuukausia.

Ihmisten salakuljetus on yhä ammattimaisempaa ja ahneempaa. Kahdeksanlapsinen perhe ui Turkista Kreikkaan pelkän kumiveneen varassa. Kaksi lapsista on alle kouluikäistä.

Kysyn äidiltä, syyrialaiselta Najah Abazidilta, mitä perhe pakenee. Yllättäen päällimmäisenä ovat terveyshuolet. Ihmettelyni tyrehtyy, kun perhe työntää pienimmän tyttönsä eteeni ja asettaa käteni tytön vatsalle. Tytön vatsa on epämuodostunut. Kaksi sisaruksista ilmoittaa haluavansa lastenlääkäriksi.

Vaikean matkan päälle junakiskot merkitsevät suurta toivoa tulevasta.

”Ongelman valtavuus on yllättänyt Unkarin, meidät kaikki”, sanoo Klara Kevehazi, Kirkon Ulkomaanavun kautta lahjoitetun avun perille vievän Hungarian Interchurch Aidin kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun päällikkö.

”Me emme puhu tuhansista, vaan potentiaalisesti miljoonista pakolaisista. Ongelma on, että se mitä sanotaan tänään, ei mahdollisesti ole totta enää huomenna.”

Se on totta. EU-maat muuttavat suhtautumistapojaan: tänään Itävalta sanoo yhtä, huomenna toista. Saksa toivottaa pakolaiset tervetulleeksi, ja saman tien sitä vaaditaan vastuuseen sanoistaan. Pakolaiset joutuvat ymmärrettävästi paniikkiin: milloin rajat suljetaan? Mitä tapahtuu?

Paniikissa on myös Unkarin maahanmuuttovirasto, joka kykenee enää vain rekisteröimään tulijat – taustoja ei voida tutkia.

Raiteita vastaan tulevat afgaanimiehet kysyvät, olisiko järkevää rikkoa omat sormenpäät, jotta he eivät joutuisi takaisin Afganistaniin.

Varmaa on vain, että Euroopassa on tapahtumassa jotain historiallista – kansainvaellus, joka tuskin loppuu tänään tai huomenna, mutta joka loppuu toivottavasti edes jossain määrin onnellisesti.

Hymyä hymyn jälkeen

Pakolaiset saapuvat Unkariin noin 15 hengen ryhmissä, mutta he eivät tahdo jäädä. Lähtömaissa ihmissalakuljettajat kauppaavat matkoja ”Saksaan” tai ”Ruotsiin”. Pakoon lähteneet ovat maksaneet koko omaisuutensa, jotta he pääsisivät heille luvattuun maahan. Se joka saa porukan kasaan, saa palkkioksi ilmaisen matkan määränpäähän.

Unkarin poliisipäällikkö Csatlós Ákos kertoo pakolaisten saavan lääkärin apua joka pisteellä. Monella on erityisesti saastuneen veden aiheuttamia komplikaatioita.

”Kotimme on tuhottu”, kertoo Darhasta kotoisin oleva Ahmed Shaiah. Saapuessaan kiskojen päähän vanhus kyynelehtii. Hän sanoo, ettei tiedä, kuka kodin tuhosi – hallitus, Isis, joku muu.

Hänelle on tehty sydänleikkaus. Mukana on seitsemästä lapsesta vain kolme nuorinta. Matka on ollut hyvin raskas: mies on kantanut sylissään pienintä tyttöä, jolla on päällään hassu mokkanahkainen talvitakki. Tytön naama on likainen ja lapsi on silmin nähden uupunut. Ehkä nestehukkaa?

Mies haluaa viedä perheensä Ruotsiin, jossa hänellä on sukulaisia.
Ilmaan jää roikkumaan kysymys, kuinka tuo kyynelehtivä mies aikoo pidemmän päälle elättää perheensä? On vaikea kertoa odotuksia täynnä olevalle, että töiden saaminen edellyttää Ruotsissakin yleensä kielitaitoa. Tämä perhe ei osaa englantia – useimpien muiden tavoin.

Mutta perheen 14-vuotias poika hymyilee ilman kielitaitoakin. Hän hymyilee hymyilemästä päästyään.

Ahmed Shaiah on ottanut mukana vain kolme nuorinta lastaan. Toiveissa on päästä Ruotsiin, jossa asuu sukulaisia.

Ahmed Shaiah on ottanut mukana vain kolme nuorinta lastaan. Toiveissa on päästä Ruotsiin, jossa asuu sukulaisia.

Auttava käsi liian lyhyt

Ilta alkaa hämärtää. Mies on tarpeillaan puskissa, kun poliisiauto köröttelee pellon piennarta ohi. Vain hetki ennen hämärän tuloa poliisit komensivat pakolaisia seuraamaan bussia. Kukaan ei kuitenkaan halunnut nousta bussiin, joka olisi vienyt heidän unkarilaiseen rekisteröitymiskeskukseen. Siellä olisi voinut hakea pakolaisstatusta Unkarista.

Moni jää yöksi kiskojen viereen nukkumaan.

Täällä paikan päällä näyttää selvältä, että konkreettisen fyysisen avun lisäksi ihmisten on saatava myös oikeaa tietoa. Moni uskoo esimerkiksi, että henkilöllisyyden paljastuminen on sama kuin palautus lähtömaahan. Tosiasia kuitenkin on, että yleensä kaikki syyrialaiset saavat pakolaisstatuksen. Kaikki afgaanit eivät sitä saa. Ja niinpä moni sanoo olevansa Syyriasta, vaikkeivät kaikki ole.

Rajamuodollisuudet, joista Unkari koettaa pitää kiinni: Dublinin sopimuksen velvoitteet. Unkarissa taksikuskitkin tietävät, mikä on pakolaisstatus, ja mitä minkin viranomaisaskeleen jälkeen tapahtuu. Vain pakolaiset eivät sitä tiedä.

Poliisi suljetulla pakolaisten kirjaamisleirillä sanoo, että he ottavat mielellään kaiken viranomaisavun ja humanitaarisen avun vastaan. Tarvelistalla ovat erityisesti lastenhoitotarvikkeet, joita Ulkomaanavun sisarjärjestö paikan päälle toimitti. Avun perille vievä Klara Kevehazi painottaa tulkkien ja humanitaarisen vastaanoton tärkeyttä: pakolaiset pelkäävät viranomaisia. Siksi oikea tieto ei tavoita heitä.

Lopulta vain yksi asia yllättää aivan kaikki tänäänkin: pakolaisten määrä. Toivottavasti huominen tuo uusia poliittisia ja humanitaarisia ratkaisuja siihen, kuinka auttaa ihmisiä enemmän myös Syyriassa, pakolaiskriisin alkulähteillä.

Sinne ei moni auttava käsi nyt yllä.

 

Lue lisää