Kirkon Ulkomaanapu järjesti merkittäville tukijoilleen illan teemalla pakolaisuus. Piispa Irja Askola sekä irakilaiset turvapaikanhakijat Ahmed Sulaiman ja Moataz Jalal puhuivat tilaisuudessa kokemuksistaan ja kohtaamisten tärkeydestä.

25-vuotiaan Ukrainassa lääkäriksi opiskelleen Ahmed Sulaimanin Suomeen johtava tarina alkoi, kun hänen käydessään kotona Irakissa terroristijärjestö Isisin edustajat tulivat värväämään häntä lääkäriksi joukkoihinsa. ”Minulle oli selvää, etten voisi olla mukana viattomia ihmisiä surmaavassa järjestössä.”

Sulaimanin vanhempia uhkailtiin, ja perheen kotitalo poltettiin. Sulaimanin veli loukkaantui palossa. Mies tiesi, ettei voisi jatkaa elämäänsä turvassa Irakissa, joten hänen oli paettava.

Tradenomiksi kouluttautunut Moataz Jalal, 22, työskenteli Irakissa hotellin henkilöstöpäällikkönä. Työnsä vuoksi hänellä oli pääsy korkeissa asemissa olevien hotellivieraiden tietoihin. Puolisotilaalliset ryhmät, jotka tekevät rahaa sieppaamalla varakkaiden perheiden lapsia, halusivat näitä tietoja. Eräänä päivänä Jalal sai taas puhelun, jossa vaadittiin luovuttamaan tietoja hotellivieraista. Miehen kieltäydyttyä soittaja uhkasi tappaa hänet seuraavan puolen tunnin aikana. Moataz Jalalinkin oli lähdettävä maasta.

”Pakkasin reppuuni yhden paidan, farkut, puhelimen ja laturin. Sanoin hyvästit vanhemmilleni ja veljelleni.”

Vanhemmista eroon joutuminen on todella suuri asia kulttuureissa, joissa aikuiseksi varttuneiden lasten tehtävä on pitää huolta vanhemmistaan. ”Oli vaikeaa selittää vanhemmilleni, etten lähtisi parin kuukauden lomalle, vaan olisin poissa pitkään”, Jalal kertoo.

Piispa Irja Askola tunnistaa perheen erityisen merkityksen kulttuureissa, joista moni turvapaikanhakija tulee. Piispa puhuukin suunnitteilla olevaa perheenyhdistämisen ehtojen kiristämistä vastaan: ”Kirkkojen ääni voisi olla vahva perheenyhdistämisen mahdollistamisen puolestapuhujana.”

”Kirkko sai ketteryyskohtauksen”

Turvapaikanhakijoiden aalto on aiheuttanut suomalaisissa monenlaisia reaktioita. Seurakunnissa turvapaikanhakijat ovat antaneet uutta virtaa: ennen penkissä passiivisina istuneista jäsenistä on tullut aktiivisia toimijoita. ”Kirkko sai ketteryyskohtauksen!”, Askola iloitsee.

Auttamishalun lisäksi turvapaikanhakijat ovat saaneet aikaan myös negatiivisia reaktioita. Tapahtumat ovat Askolan mukaan nostaneet pintaan tärkeitä suomalaisten syvätuntoja, joita on syytä kuunnella.

Askola näkee suomalaisen yhteiskunnan kärsivän kohtaamisten puutteesta. ”Nuotiopiireissä, saunan jälkeen tai pihatalkoissa ennen kertomamme tarinat jäävät nykyään jakamatta. Kasvattamamme häpeäkerros, oli se sitten muodostunut työttömyydestä, avioerosta tai perheen muista ongelmista, estää meitä kohtaamasta muita ihmisiä. Nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi tuleminen on kuitenkin tärkeää jokaiselle ihmiselle”, Askola sanoo.

Uutinen apua saaneista turvapaikanhakijoista voi nostaa pintaan turhautumisen tunteita ihmisessä, joka kokee jääneensä vaille kuuntelua ja ymmärrystä. Kohdatuksi tulemisen puutteesta kumpuavat katkeruus ja viha voivat purkautua syytöksinä turvapaikanhakijoita kohtaan.

”Meidän ei tule suostua siihen, että avun tarvitsijat laitetaan toisiaan vastaan”, Askola sanoo.

Nuoret irakilaismiehetkin toivovat, että suomalaiset kuuntelisivat heidän tarinansa, eivätkä tuomitsisi heitä suoralta kädeltä.

Iltaan osallistuneet Kirkon Ulkomaanavun tukijat Eira Perheentupa ja Eila Hänninen ovat vakuuttuneita tarinoiden kertomisen voimasta. Mediassa esillä olleet koulumatkalla kiusatuksi tulleen pojan ja turvapaikanhakijan itselleen avustajaksi palkanneen iäkkään rouvan tarinat olivat jääneet mieleen.

”Maahanmuuttajien tarinoita olisi mahtava saada enemmän esille esimerkiksi televisioon”, Hänninen sanoo.

Ilta innoitti Perheentupaa ottamaan selvää tuttavansa tilanteesta: ”Aion ottaa yhteyttä erääseen henkilöön, jonka tarinan haluan kuulla.”

 

Teksti ja kuvat: Mia Virolainen