Koti kahdessa parakissa

Nidal Mustafa Al-Madrood viettää aikaa tyttäriensä Weamin ja Islamin King Abdullah Parkin -pakolaisleirillä Pohjois-Jordaniassa. Perhe pakeni Syyrian sodan jaloista vuosi sitten.
Nidal Mustafa Al-Madrood viettää aikaa tyttäriensä Weamin ja Islamin King Abdullah Parkin -pakolaisleirillä Pohjois-Jordaniassa. Perhe pakeni Syyrian sodan jaloista vuosi sitten.

Syyriassa sähkömiehenä työskennellyt, kuuden lapsen isä Nidal Mustafa Al-Madrood tuntee olevansa Jordanian pakolaisleirillä kuin kuollut mies.

Vielä runsas vuosi sitten Nidal Mustafa Al-Madrood, 36, asui vaimonsa Zaka’an, 30, ja kuuden lapsensa kanssa neljän makuuhuoneen taloa Syyriassa. Nyt Al-Madroodin perhe asuu kahdessa parakissa King Abdullah Parkin -pakolaisleirissä Ramthassa, Pohjois-Jordaniassa.

Perhe pakeni Syyriasta Jordaniaan, kun armeijan lentokoneet pommittivat heidän kotikyläänsä Al-Jawlania Daraan maakunnassa Etelä-Syyriassa.

”Meidän piti suojella lapsiamme pommituksilta,” Al-Madrood kertoo ja jatkaa, että päätös paeta naapurimaahan Jordaniaan oli erittäin vaikea, mutta välttämätön.

Nyt Al-Madroodien kotitalo Syyriassa on tuhoutunut kokonaan. Jordaniaan saavuttuan Al-Madroodit asuivat ensin viisi kuukautta Za’atrin pakolaisleirillä, joka sijaitsee autiomaassa lähellä Mafraqin kaupunkia.

”Emme kestäneet pöllyävää hiekkaa. Koko ajan tuntui, että teltta lentää tiehensä hetkenä minä hyvänsä,” vaimo Zaka’a kertoo.

Vihkisormus ja korvakorut pantiksi

Viime toukokuussa Al-Madroodin perhe muutti Za’atrista noin 40 kilometrin päähän King Abdullah Parkin pakolaisleiriin, jossa Zaka’an veli jo asui.

King Abdullah Parkin pakolaisleiri sijaitsee Ramthan kaupungissa. Sekä King Abdullah Park, että Za’atri ovat Pohjois-Jordaniassa, lähellä Syyrian rajaa.

Jos Za’atri, joka parhaimmillaan on ollut yli 100 000 ihmisen koti, on kuin kaupunki, King Abdullah Park on kuin kylä. Leirillä asuvat noin 800 pakolaista on majoitettu parakkeihin.

Al-Madrood sanoo olevansa kiitollinen, että hän ja tuhannet muut syyrialaiset ovat saaneet turvaa Jordaniasta.

Hän kuitenkin myöntää, että on ollut vaikea tottua elämään pakolaisleirillä. Hän sanoo, ettei perheellä ole aina tarpeeksi ruokaa tai kaasua lämmitystä varten.

”Koska olemme köyhiä, jouduin panttaamaan vaimoni vihkisormuksen ja korvakorut”, Al-Madrood huokaa.

Kerran kuukaudessa yksi omena

Olen kuin kuollut mies, kun en voi elättää perhettäni", sanoo Nidal Mustafa Al-Madrood.

Olen kuin kuollut mies, kun en voi elättää perhettäni”, sanoo Nidal Mustafa Al-Madrood.

Jokainen perheenjäsen saa kuukaudessa King Abdullah Parkissa yhden ruokakupongin, jonka arvo on noin 25 euroa. Ruoka on yksinkertaista: vähän lihaa, leipää, riisiä tai bulguria eli vehnäsuurimoita. Kerran kuukaudessa jokainen perheenjäsen saa yhden omenan.

Jos ruokakuponkien jakoa siirretään kuun ensimmäisestä päivästä muutamallakin päivällä, Al-Madroodien perhe joutuu tyytymään pelkkään leipään.

Lämmitystä varten perhe sai kylmimpien talvikuukausien ajan täyden kaasupullon noin parin viikon välein, mutta kaasu riitti yleensä runsaaksi viikoksi.

Helmikuun puolivälin jälkeen uusia kaasupulloja on jaettu vain kerran. Perheellä ei ole varaa esimerkiksi kahviin, tuoreisiin vihanneksiin, kekseihin tai hygieniatuotteisiin, joihin he kotimaassaan tottuivat.

Perheenisä, joka Syyriassa työskenteli sähkömiehenä, kuluttaa nyt päivänsä kantamalla vettä perheelleen, käymällä leirin marketissa ostoksilla ja kyselemällä töitä tai avustuspaketteja järjestöiltä. Iltaisin Al-Madrood pelaa naapureidensa kanssa korttia.

”Olen aina miettinyt, miten voin tehdä kuuden lapseni elämän paremmaksi. Nyt olen kuin kuollut mies, kun en voi elättää perhettäni.”

Vain pojilla on takki, sekin yhteinen

Al-Madroodien konttikoti on siisti, ja sisustus askeettinen. Valkoinen muovituoli on ainoa huonekalu.

Lattialla on muutama vihreä patja, mattona punertava villahuopa. Harmaista villahuovista ja narusta on tehty tilanjakaja, jolla on luotu hämärä ja rauhallinen nurkkaus. Yksi huopa on ripustettu peittämään pientä ikkunaa.

Ison perheen elo kahdessa muutaman neliömetrin kokoisessa kontissa ei aina ole sopuisaa. Sodan kokeminen, oman kodin menetys ja olematon yksityisyys aiheuttavat riitoja perheenjäsenten välille.

Perheen vaatteet on sullottu muovikasseihin, jotka roikkuvat seinällä.

Al-Madrood kertoo, että iltaisin he pukevat päälleen kaikki vaatteet, sillä kontissa on kylmä, vaikka kaasulämmitin olisi päällä.

Hän kertoo, ettei kenelläkään hänen 15-, 14-, 9- ja 1,5-vuotiaista tyttäristään ole päällystakkia, Pojat, yhdeksänvuotias Mohammad ja kuusivuotias Mustafa, käyttävät vuorotellen yhteistä takkia.

Vaikka Jordanian talvi on leudompi kuin Suomessa, lämpötila käy öisin lähellä nollaa. Tuuli on usein pureva.

Pojat leikkivät ulkona, tytöt sisällä

Nuorin tytär, puolitoistavuotias Islam, tepastelee ympäri pientä asuntoa. Oven viereen asetetusta matkatelevisiossa pyörii lastenohjelmia. Islam vilkuilee välillä televisiota ja jatkaa askellustaan ympäri konttia. Isosisko Samira, 14, estelee pikkusiskoa, kun tämä pyrkii ulos.

Pojat leikkivät ulkona ja piipahtavat välillä sisällä hörppäämässä vettä.

Monet leirillä asuvat pakolaiset ovat kotoisin Etelä-Syyrian maaseudulta, eivätkä he ole yhtä korkeasti koulutettuja kuin syyrialaiset suurissa kaupungeissa. Monet ajattelevat konservatiivisesti esimerkiksi siitä, mitä tyttöjen on sopiva tehdä.

King Abdullah Parkissa on paljon ulkona leikkiviä pikkulapsia ja vetelehtiviä teini-ikäisiä poikia. Teini-ikäiset tytöt pysyvät yleensä kotona, paitsi kun he menevät kouluun tai osallistuvat avustusjärjestöjen kursseille.

Konttia valaiseva loisteputki vilkkuu ja lopulta sammuu. Sähkö on ilmaista, mutta sähkökatkot ovat yleisiä. Jokin aika sitten leirillä ei ollut sähköä kymmeneen päivään. Jos sähköt ovat poikki, ei naisten ja tyttöjen ole turvallista pimeän aikaan kävellä vessaan pakolaisleirin laidalle.

Vaimo haaveilee pesukoneesta

Kuuden lapsen äiti Zaka'a Al-Madrood on jo vuoden ajan pessyt pyykit käsin. Hän sanoo tarvitsevansa kipeästi pesukonetta. Hänen puolisonsa ei halunnut, että vaimon kasvot näkyisivät valokuvassa.

Kuuden lapsen äiti Zaka’a Al-Madrood on jo vuoden ajan pessyt pyykit käsin. Hän sanoo tarvitsevansa kipeästi pesukonetta. Hänen puolisonsa ei halunnut, että vaimon kasvot näkyisivät valokuvassa.

Kun kysyn Nidal Mustafa Al-Madroodilta ja hänen vaimoltaan Zaka’alta, mitä he tarvitsisivat eniten, vaimo vastaa napakasti haluavansa pesukoneen ja nauraa päälle sydämellisesti. Kuuden lapsen perheessä pyykkiä tulee jatkuvasti.

”Olen pessyt pyykkiä käsin jo vuoden. Käsiäni ja selkääni särkee”, hän selittää.

Hän kertoo myös, että leirin naisilla on puutetta kuukautissiteistä ja alusvaatteista, joita ei ole varaa ostaa. Al-Madrood toteaa perheen ongelmien olevan taloudellisia ja kysyy, olisiko Kirkon Ulkomaanavulla hänelle töitä.

King Abdullah Parkissa pakolaisilla on hyvin vähän mahdollisuuksia tienata rahaa. Leirillä on käytössä työkiertojärjestelmä, jonka mukaan pakolaiset voivat työskennellä kahden viikon ajan joka kolmas kuukausi esimerkiksi avustusjärjestöjen vartijoina tai siivoojina. Kahden viikon työstä tienaa noin 70-100 euroa.

Kursseilla shakkia ja parturointia

Myös lapset ja nuoret kärsivät pakolaisleirillä järkevän tekemisen puutteesta. Koulupäivät ovat noin neljän oppitunnin mittaisia, sillä Ramthan koulut toimivat kahdessa vuorossa. Aamupäivällä koulua käyvät jordanialaislapset ja iltapäivällä syyrialaispakolaiset.

Kaikki Al-Madroodien lapset nuorimmaista lukuun ottamatta käyvät koulua Ramthassa. Oppilaat kuljetetaan linja-autoilla kouluun ja takaisin leirille.

Koulun jälkeen lapset pienemmät lapset voivat leikkiä leirille rakennetussa pienessä leikkipuistossa.

Kirkon Ulkomaanapu on King Abdullah Parkissa järjestänyt teini-ikäisille ja nuorille aikuisille erilaisia kursseja, joilla opetetaan muun muassa lukutaitoa, englantia, parturi- ja kampaamotyön perusteita, shakin peluuta ja käsitöiden tekoa.

Al-Madroodin perheen tyttäristä kaksi on osallistunut Ulkomaanavun kursseille.

Kotikylässä on maan sisäisiä pakolaisia

Al-Madroodit haluaisivat palata mahdollisimman pian takaisin Syyriaan, mutta paluu ei juuri nyt ole mahdollinen kotimaassa jatkuvien taisteluiden vuoksi.

”Kotimme on tuhottu. Meillä ei ole mihin palata”, Nidal Al-Mardood sanoo.

Heidän kotikylässään Al-Jawlanissa asuu pakolaisia muualta Syyriasta. Ruuan ja kulutustavaroiden hinnat ovat nousseet pilviin sotivassa maassa.

Al-Madrood kertoo iäkkäiden vanhempiensa jääneen Syyriaan ja liikuttuu, kun kertoo puhuneensa heidän kanssaan viimeksi noin kuukausi sitten.

”Me haluaisimme mennä takaisin vaikka heti, mutta paluun aikataulu ei ole meidän käsissämme”, hän huokaa.

Al-Madrood, kuten miljoonat muut Syyrian sotaa paenneet pettyivät, kun tammi- ja helmikuussa Sveitsin Genevessä pidetyt neuvottelut Syyrian tilanteesta päättyivät tuloksettomina, eikä uusista neuvotteluista ole sovittu.

Juuri nyt näyttää siltä, että vienee vuosia, ennen Al-Madroodien toive kotiinpaluusta toteutuu.

Teksti ja kuvat: Terhi Kinnunen