Isää ikävä: Katulasten auttaja kaipaa tytärtään

Muhamed Bawa Sanoussin, 31
Muhamed Bawa Sanoussin, 31

Muhamed Bawa Sanoussin pahoinpideltiin togolaisessa vankilassa, koska hän osallistui rauhanomaiseen mielenosoitukseen. Hän pakeni ulkomaille ja lopulta Suomeen, jossa hän teki kahta työtä. Tytärtään hän ei silti ole saanut Suomeen. ”Haluaisin vain mahdollisuuden lukea tyttärelleni Muumi-kirjaa iltasaduksi kuten muutkin vanhemmat”, Bawa Sanoussin sanoo.

Muhamed Bawa Sanoussin, 31

”Synnyin köyhälle alueelle Togossa, mutta vaikka minulla ei ollut varaa käydä koulua, pääsin oppipojaksi vaatekauppaan. Opin ammatin ja aikaa myöten pystyin perustamaan oman kauppani. Mieltäni kuitenkin kaihersi, että monet muut kotiseudullani eivät olleet niin onnekkaita, ja halusin antaa takaisin.

Perustimme ystävieni kanssa nuorisojärjestön, joka keskittyi katulapsien auttamiseen. Jalkauduimme kaduille ja juttelimme nuorten kanssa heidän tulevaisuuden suunnitelmistaan. Kerroimme, että vaikka ei olisi varaa käydä koulua, on mahdollista päästä elämässään eteenpäin. Kerroimme ehkäisystä nuorille, joiden oli pakko myydä itseään pystyäkseen elättämään itsensä.

Järjestömme sai paljon aikaiseksi ja oppositiopuolue pyysi minua järjestämään nuorisotoimintaansa. Oppositiopuolueessa toiminut isäni kannusti minua mukaan toimintaan ja päätin lähteä pääkaupunkiin. Saimme kauniin tyttären vaimoni kanssa. Tyttäremme jäi kuitenkin pian syntymänsä jälkeen minulle, sillä vaimoni hylkäsi meidät. Hänen vanhempansa kannattavat valtapuoluetta, ja he painostivat häntä jättämään minut ja lapsen.

Vuonna 2010 Togossa järjestettiin presidentinvaalit, joiden tuloksena armeijan vuonna 2005 valtaan nostama presidentti julistautui voittajaksi. Epäilimme vaalivilppiä ja järjestimme rauhanomaisen mielenilmauksen protestoidaksemme tulosta. Poliisit alkoivat pidättää väkijoukossa ihmisiä summanmutikassa. Osa pidätetyistä kuului laillani oppositioon, osa sattui vain kulkemaan ohitse.

Vankilassa minua pahoinpideltiin, päässäni on vieläkin arpia. Luulin, etten enää koskaan pääsisi ulos. Vankilan ulkopuolella minulle kerättiin rahaa, ja minut saatiin lahjottua ulos. En ollut kuitenkaan enää turvassa Togossa, ja minun täytyi paeta ulkomaille. Jouduin jättämään vasta kuukauden ikäisen tyttäreni äitini ja sisarusteni hoiviin.

Pakomatka tuntui kuin sadalta vuodelta, mutta lopulta saavuin Suomeen toukokuussa 2010. Tein kahta työtä elättääkseni itseni, jaoin postia ja siivosin. Sain oleskeluluvan 2012 ja yritin heti käynnistää perheenyhdistämisprosessin saadakseni tyttäreni luokseni Suomeen. Ongelmana oli, että tehdäkseen perhesidehakemuksen 5-vuotiaan tyttäreni täytyisi olla passin kanssa Suomen edustustossa. Perheeni on myös joutunut pakenemaan ulkomaille, he ovat asuneet nyt kolmessa eri maassa. He eivät voi mennä Togon lähetystöön hankkimaan passia, koska he ovat sukua minulle ja saattaisivat myös joutua pidätetyiksi. Lisäksi Suomen edustustot ovat harvassa Afrikassa.

Tällä hetkellä opiskelen ja teen töitä. Olen perustamassa omaa yritystäni. En tiedä, miten saisin tyttäreni luokseni. Toivon, että perheenyhdistämisprosessissa viranomaiset kysyisivät itseltään “mitä jos kyseessä olisi minun lapseni”. Tunnen olevani suomalainen ja haluaisin vain mahdollisuuden lukea iltasaduksi tyttärelleni Muumi-kirjaa kuten muutkin suomalaiset vanhemmat.”

Teksti: Sanni Myllyaho / Amnesty

Allekirjoita vetoomus

Perheenyhdistämistä ei saa vaikeuttaa entisestään #äitiäikävä #isääikävä
https://www.amnesty.fi/vetoomukset/aitia-ikava-perheenyhdistamista-ei-saa-vaikeuttaa-entisestaan/