Indonesiassa maa ensin järisi, sitten muuttui mutavelliksi – apua tarvitaan edelleen

Kirkon Ulkomaanavun paikallinen yhteistyökumppani jakoi Keski-Sulawesin tuhoalueilla suojamuoveja ja muuta hätäapua.

Indonesiassa tarvitaan nyt apua jälleenrakennukseen ja psyko-sosiaalista tukea. Filippiineillä suurin tarve on ruokaturva.

Voimakas maanjäristys ja tsunami – sekä niitä seuranneet maan liettyminen ja maanvyörymät – tappoivat 2077 ihmistä Indonesiassa Sulawesin saarella 28. syyskuuta. Pahiten tuhoutuneessa Palun kaupungissa kuoli hetkessä 1700 ihmistä.

Eloonjääneiden etsinnät raunioista ja mudasta lopetettiin 12. lokakuuta. Indonesian kansallisen hätäaputoimiston mukaan 1075 ihmistä jäi löytämättä.

Yli 211 000 ihmistä on edelleen evakuointileireillä tai kodittomana. 68 000 kotia tuhoutui. Tuhoalueilla tautien pelko, ruuan puute ja suru ovat todellisuutta.

Kirkon Ulkomaanapu auttoi heti maanjäristyksen jälkeen indonesialaisia lahjoittamalla 50 000 euroa katastrofirahastostaan. Filippiinien taifuunin avustustyöhön KUA antoi myös heti katastrofirahastosta 50 000.

”Kiitämme yksityisiä ihmisiä ja seurakuntia työmme tukemisesta Indonesiassa ja Filippiineillä. Apua tullaan tarvitsemaan vielä pitkään molemmissa maissa. Lahjoitusvaroin voimme vielä jatkaa avustustyön tukemista”, Kirkon Ulkomaanavun humanitaarisen avun päällikkö Eija Alajarva sanoo.

Keski- ja Länsi-Sulawesin tuhoalueilla KUA:n paikalliset kumppanit ovat antaneet hätäapua.

”Tärkeintä on ollut turvata loukkaantuneille lääkintäapua ja torjua tartuntatauteja, jotka leviävät helposti, kun on puutetta puhtaasta vedestä. Suurimmat tarpeet ensivaiheessa ovat puhtaan veden jakelu, vedenpuhdistus, majoituksen järjestäminen kotinsa menettäneille, käymälöiden rakentaminen ja suojamuovien, huopien sekä hygieniatarvikkeiden jakaminen”, Alajarva kertoo.

Akuutin hätäapuvaiheen jälkeen työ jatkuu psyko-sosiaalisena tukena ja tukena jälleenrakentamisessa. KUA tukee myös yhteisöjen parempaa valmistautumista luonnonkatastrofeihin koulutuksella ja valmiussuunnitelmien tekemisellä.

Teksti: Ulla Kärki
Kuva: ACT-allianssi/CWS

Lue lisää