Huhtikuun alku, Helsingissä mittarin elohopea jaksaa nousta vain nollaan. Katajanokalla puhaltaa kylmä viima. Kirkon Ulkomaanavun kolme projektikoordinaattoria, liberialainen Emmanuel Sandi, Sierra Leonesta saapunut Joseph Bash-Kamara sekä Etelä-Sudanista matkannut Kofi Ayisa kietovat kaulahuivinsa tiukasti kaulan ja pään ympärille ja vetävät pipot korvilleen.

Kolmikko on tullut Afrikasta Helsinkiin työpajaan suunnittelemaan Ulkomaanavun tulevia hankkeita. Miesten seurassa on Jussi Laurikainen Ulkomaanavun Länsi-Afrikan toimistosta, Liberian pääkaupungista Monroviasta.

Miehet ehtivät juuri Porvoon linja-autoon. Matkan päässä odottaa vierailukohde, Vanhan Grindilän luomukanala.

Sandi, Bach-Kamara, Ayisa ja Laurikainen ovat kiinnostuneita kananmunatuotannosta: kanalat ja munatuotanto kuuluvat Ulkomaanavun toimeentulohankkeisiin niin Liberiassa, Sierra Leonessa kuin Etelä-Sudanissakin.

Munille on suuri kysyntä

Liberiassa on vallinnut rauha noin kymmenen vuotta. Rauhaa edeltäneen, viisitoista vuotta kestäneen sisällissodan aikana maan infrastruktuuri ja oma ruokatuotanto tuhoutuivat täysin. Kananmunista 95 prosenttia tuodaan ulkomailta, kuten Ukrainasta, Intiasta ja Brasiliasta.

Kananmunien matka maailmalta Liberiaan voi viedä jopa kahdeksan viikkoa. Tuoreiden munien kysyntä onkin suuri, siksi Ulkomaanavun tukemat, Naisten Pankin rahoittamat kananmunahankkeet ovat nousseet kansallisesti merkittäväksi tuotannoksi.

Ennen Porvoon-matkaansa projektikoordinaattorit ehtivät tavata Naisten Pankin yrittäjänaisia. Joukko pohti yhdessä, kuinka afrikkalaiset kanalahankkeet saataisiin nostettua seuraavalle tasolle.

Liberiassa Naisten Pankin rahoittamissa hankkeissa emokanalasta luovutetaan 30 kanaa ja kananrehua kuudeksi kuukauden ajaksi köyhille perheille, kuten yksinhuoltajaäideille. Tarkoitus on, että naiset säästävät osan munien myyntituloista ja voivat näin ostaa uudet kanat, kun entisten paras munintaikä on ohi.

”Rahan saaminen säästöön voi olla haasteellista, jos perheeseen tulee esimerkiksi lääkäri- tai hautajaiskulujen myötä ylimääräisiä maksuja”, Jussi Laurikainen avaa Liberian ja Sierra Leonen arkea.

”Nyt haluamme kehittää sikäläisiä kanalahankkeita omavaraistuotannosta seuraavalle asteelle.”

Erilainen kananrehu kiinnostaa

Räntäsade piiskaa linja-auton tuulilasia, kun kaukaiset vieraat saapuvat Vanhan Grindilän luomukanalaan.

Viisitoista vuotta luomumunia tuottanut Grindilä on suomalaisittain pieni kanala: täällä on 2 500 kanaa, joita hoitaa yksi työntekijä. Munat tarkastaa, leimaa ja myy osuuskunta.

Suomen suurimmissa teollisissa kanaloissa on 100 000 kanaa. Yhteensä maassa on noin 400 kanalaa. Heti vierailun aluksi syntyy ajatus siitä, millä tavalla kanalatoimintaa voisi Afrikassa kehittää. Uusi idea muhii kananrehun viljelyssä.

”Liberiassa kananrehu on heikkolaatuista, ja sitä tuodaan naapurimaista. Ajoittain sitä on vaikea saada. Jos esimerkiksi naapurimaissa on levottomuuksia, rehua ei saada normaaliin tapaan. Liberiassa ja Sierra Leonessa yleisin rehukasvi on maissi”, Emmanuel Sandi ja Joseph Bash-Kamara kertovat.

”Itse viljelen kauraa, vehnää, ohraa, hernettä ja apilaa”, isäntä Kimmo Grindilä luettelee.

”Heinästä valmistamme lisäksi säilörehua”, hän lisää.

Grindilässä noin kymmenen prosenttia rehusta on ostotuotetta. Muualta hankitaan esimerkiksi proteiinia sisältävää soijapapua ja kalajauhoa, joita sekoitetaan rehuun. Kanat saavat myös kalkkia. Myllyauto käy Grindilässä jauhamassa viljan ja sekoittamassa rehun.

Kanojen ruokinta herättää vilkkaan keskustelun.

”Kuinka usein kanat ruokitaan”, Bash-Kamara tiedustelee.

”Automatisoitu ruokintajärjestelmä ruokkii kanat neljästi päivässä, kolmen tunnin välein. Lisäksi annamme säilörehua käsiruokintana kerran päivässä sen jälkeen, kun kanat ovat aamupäivällä munansa munineet,”, Grindilä vastaa.

Kanala tutkitaan tarkasti

Kimmo Grindilä esittelee säilörehua Liberian ohjelmakoordinaattorille Emmanuel Sandille.

Pikku hiljaa vieraita alkaa poltella, on aika siirtyä kanalaan. Kimmo Grindilä esittelee ruokintajärjestelmää. Hän näyttää keltaisesta muoviverkosta tehdyn munien keruuhihnan, joka tuo munat pakkauspisteelle.

Emmanuel Sandin katse tarkkailee automatisoitua ruokintajärjestelmää ja munien keruuta helpottavaa liukuhihnaa.

”Olen vaikuttunut”, hän sanoo.

Myös lattian rakenne kiinnostaa. Kanojen jätökset tippuvat lattian alle, ja lanta luodaan vain noin neljäntoista kuukauden välein, kun kanat vaihdetaan uusiin.

Ihmettelemme vielä muovisia, keltaisia kennolaattoja. Vieraat saavat yhden kotiin viemisiksi. Muovinen laatta on pahvista parempi, sen mukana eivät syöpäläiset kulkeudu niin helposti. Mallilaatan avulla kotona Afrikassa voidaan tehdä muotti, ja valmistaa käyttöön samanlaisia.

Pihalla otetaan ryhmäkuva ja tutkitaan muurahaishappotynnyreitä. Happoa tarvitaan säilörehun valmistamiseen.

Porvoosta lähtee viemisiksi oppia ja intoa, ne kantavat vielä tulosta kaukaisissa kanalahankkeissa.

Ennen Helsingin bussia vielä kierros kirkonmäellä ja Brunbergin makeismyymälässä. Perheelle ja sukulaisille täytyy viedä Suomesta makeita tuliaisia – mukaan lähtee suukkorasioita.

Uuden oppiminen ei ollut yksipuolinen kokemus. Kimmo Grindilä innostui vierailusta myös. Jopa niin, että ryhtyi harkitsemaan vapaaehtoistyötä Liberiassa.

Tekstit ja kuvat: Minna Elo